Uteliaan palkka

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Uteliaan palkka

Post by Kuparirapu » Thu Feb 07, 2019 5:56 pm

//Kide sekä Miraya, jos vain sopii//

Pienen ikkunan takaa kuului kuinka lokki kirkui jossain ulapalla, varmana merkkinä että lähin kuiva maa oli enää jossain taivaanrannan takana. Nimetön sulki luukut pitääkseen viileän aamutuulen poissa hytistään ja poimi laukkunsa nurkasta.
Hän ei ollut merimies, mutta matka oli sujunut tähän asti sanonnan mukaan suotuisilla tuulilla. Ja yllättävää kyllä, hän olisi miltei voinut jopa nauttia olostaan. Kunhan pysyi poissa tieltä, matkustajana saattoi puuhailla päivänsä miten mieli. Harmi kyllä hän ei ollut ehtinyt lähestyä neiti Cabraa, lukuunottamatta muutamaa ohimennen tehtyä sananvaihtoa. Nainen oli tiukasti osa laivan toimintaa, joko kirjureiden työhuoneessa tai vähintäänkin kannella joko perämiehen tai itsensä kapteenin lähettyvillä.
Nimetön kaiveli laukkunsa sisäpuolen pientä salataskua, jonka huomasi vain hädin tuskin peukalon kokoisena pienenä kohoumana vuorauksen alla. Vaikka matka oli ollut tasaista ja ruokakin maittavaa, näytti hän hivenen nääntyneeltä ja poskistaan kalpealta. Taiteillen esille pienen kangasnyssykän Nimetön puristeli sen sisältä kämmenelleen hädin tuskin herneen kokoisen kasan mustaa jauhetta, ja piilotti sen sitten välittömästi.
Pelkästään jauheen katsominen tuntui herättävän hänelle jomottavan päänsäryn ja happaman maun kielelle, mutta tämä oli välttämätöntä. Owen Artor ei ollut eläessään ollut laivalla, ja sellainen maakrapu ei tällaisesta matkasta selvinnyt ilman merisairautta. Riuskalla liikkeellä, jota olisi voinut kutsua jopa alistuneeksi, Nimetön kumosi jauheen suuhunsa ja nieli sen nopeasti. Sen maku tuntui inhottavan imelältä ja pistävältä, kuin mädältä hedelmältä. Nimetön ei rynnännyt heti ovea kohti vaan järjesteli laukkunsa tyynesti takaisin paikalleen. Ja kun hän sitten tunsi tutun nipistyksen poskihampaidensa takana, harppoi hän ripeästi ylös kannelle.

Muutama merimies selvitti juuri paksua köysivyyhtiä kun Owen kiiruhti heidän ohitseen huulet yhteen puristettuna. Nuori mies hoippuroi laivan reelinkiä vasten, joka oli tullut hänelle jo kovin tutuksi, ja yökättyään muutaman kerran oksensi surkean näköisenä alas kuohuihin. Merimiehet eivät enää nauraneet ääneen, mutta virnuilivat silti hartiat hytkyen. Nimetön katsoi kuinka aiemmin nautittu aamiainen katosi jonnekin kuohuihin kalojen iloksi, ja pyyhkäisi hitaasti suutaan kämmenselkäänsä. Hän jäi nojaamaan reelinkiä vasten, kuin odottaen vatsansa vielä kapinoivan.

User avatar
Kide
Posts: 539
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kide » Mon Feb 11, 2019 9:40 pm

Viisi päivää merellä olivat lipuneet ohi jälleen yllättävän nopeasti, vaikka Rayashin ukkospilvien alle hautautunut mieli matkan hieman erilaiseksi oli muuttanutkin. Vain merimiesten tavanomainen jutustelu oli ennallaan kannella kaikuvine käskyineen ja miehistön omista tiloista käytäville asti kuuluvine naurunremakoineen. Sen sijaan Saryan suusta ei kuulunut paljoa ja se vähäinenkin rajoittui kommentteihin laivan toimista yleisesti tai yllättävää kyllä, säähän. Perämies oli selvästi saanut omat käskynsä tätä matkaa koskien ja myös noudatti niitä. Eldriniä ei juuri näkynyt, tosin siinä ei mitään uutta ollutkaan, kun matka sujui ongelmitta. Ja Rayash näytti todellakin kiskoneen ympärilleen synkkiä ajatuksia sankaksi verhoksi asti, jonka läpi näki vain kapteenin hahmon, ei muuta. Toisaalta Mirayalla itselläänkin oli riittänyt työtä tällä matkalla, nyt kun heidän pysähdyksensä Drienessä oli todella lyhyt ja valmisteluja ja suunnitelmia täytyi tehdä jo etukäteen Rakuzan sopimusta varten. Miraya ei ollut vieläkään saanut tuota pelottavan kutkuttavaa sopimusta luettavakseen, mutta aikoi sen nähdä kunhan he palaisivat taas Dioneen. Nainen katsahti työhyttinsä ikkunasta kapeana kaistaleena heijastuvaa valoa, joka paljasti pölyhiukkasten tanssin hytin ilmassa. Eiköhän tämä riittänyt tälle aamua, heidänhän pitäisi saapua Drieneen aivan pian.
Koottuaan tavaransa nainen asteli kannelle päästyään suoraan Rayashin hyttiä kohti ja oli jo astumaisillaan sisään kunnes päättikin kopauttaa ovea pari kertaa - Rayashin hermot olivat jo tarpeeksi kireällä muutenkin. Tervehdittyään isäänsä Miraya käveli suoraan suurelle puukulholle, jossa oli vielä pari kiiltävän punaista omenaa - viimeiset omenat laivalla, joita Miraya oli jo pariin otteeseen itselleen jälkiruuaksi anastanut. Nainen läväytti leveän hymyn Rayashin suuntaan, sieppasi toisen omenista ja ovelle palatessaan muistutti Rayashia olkansa yli, että Drienen rantaviiva näkyisi kohta, vaikka kapteeni sen varmasti tiesi varsin hyvin itsekin.
Miraya pysähtyi kapteenin hytin oven eteen hetkeksi ja seurasi hetken kannen kuhinaa. Nyt kun rantaviiva näyttäytyisi pian, olivat miesten askeleet saaneet nopeamman temmon, samoin kuin noiden liikkeet ja käskytkin. Lopulta Mirayan auringon siristämiin silmiin osui yksi hahmo, jonka liike näytti pysähtyneen kokonaan reelingille. Owen parka, Miraya mietti lähtiessään kulkemaan kaiteeseen nojaavaa miestä kohti. Onneksi tuo ei ollut suunnitellutkaan merimiehen uraa.
Vaikka meri oli ollut rauhallinen oikeastaan koko matkan, oli Miraya ehtinyt näkemään Owenin helpottavan oloaan laivan kaiteen yli useaan otteeseen. Ja kuullut merimiesten naureskelevan asialle vieläkin useammin. Tämä meriseikkailu ei tainnutkaan olla aivan sitä mitä nuori herra Artor oli odottanut, mutta ehkäpä hänenkin untuvapeitteensä saisi aitoja sulkia reissun päätteeksi.

"Herra Artor?" Miraya kysyi varovasti lähestyessään miestä. "Onpa ikävää, että vatsanne vaivaa teitä edelleen", hän jatkoi aivan aidosti pahoillaan ja katseli myötätuntoisesti Owenin kalvenneita kasvoja. Miraya ei yleensä vaivannut suuremmin mieltään vieraiden ongelmilla, mutta Owenia hänen oli alkanut käydä jo hieman sääliksi. Kumpa vain pelkkä meri olisi ollut miestä vastaan eikä myös koko laivan sisus. Toki jos Rayash oli oikeassa siinä, mitä ikinä herra Artorista epäilikään, hienoinen karttelu saattoi olla miehelle aivan ansaittua. Mutta Rayash oli pysynyt asiasta yhtä tiukkana ja sulkeutuneena kuin aiemminkin, joten Miraya ei edelleenkään tiennyt mitä ajatella tai edes epäillä.
Miraya nojasi käsivartensa laivan kaiteelle ja siristi silmiään entisestään kääntyessään katsomaan aamuauringossa kimmeltävän meren yli. Aivan pian tuon kimmeltävän sinen pitäisi kohota Drienen tumma rantaviiva.
"Pitäkää katseenne horisontissa, sen takaa löytyy pian helpotusta", hän sanoi rohkaisevasti ja laski sitten katseensa käsissään pyörittelemäänsä syvänpunaiseen omenaan hiljaa huokaisten.
"Tässä", Miraya tarjosi omenaa Owenille, "se saattaa helpottaa, tai ainakin se vie pahan maun suusta."

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kuparirapu » Sun Feb 24, 2019 11:19 pm

Silmäillen aaltojen tasaista kuohuntaa aluksen kylkeä vasten Nimetön mutristi suutaan ja sylkäisi vielä kielelleen jäänyttä happamaa sappea. Hän oli kokenut pahempaakin kuin tämä, myös oman kätensä kautta, joten hänen kasvoillaan näkyvä surkea ilme oli pelkästään harjoittelulla tuotettua. Ja kuullessaan neiti Cabran äänen viereltään saattoi Nimetön onnitella itseään. Kuinka pettävän helposti ihmiset lähestyivät henkilöä, jonka he arvioivat itseään huonommaksi tai vaarattomammaksi. Nielaisten vaivalloisen kuuloisesti Owen kohotti katseensa naiseen ja vastasi naisen pahoitteluun kiitollisella nyökkäyksellä.
"Neiti Cabra...pahoittelen että olen näin edustuskelvottomassa kunnossa. Tuntuu kuin kaikki, yh, kaikki liikkuisi eri suuntaan. Se on pahinta illalla. Pelkään välillä että sänky kallistuu niin paljon että tipun pian lattialle."
Nuori mies sulki hetkeksi silmänsä ja hieroi kämmenellään otsaansa. Ajatuskin että hän laittaisi jotain suuhunsa sai Nimettömän vatsan aidosti liikahtamaan ikävästi. Hän kuitenkin vastaanotti hedelmän kohteliaasti ja jäi pyörittelemään sitä kämmeneltä toiselle kääntäen samalla katseensa kohti komentosiltaa.
"Olin kuullut paljon tästä laivasta," Owen sanoi yllättäen. "Mutta minusta alkaa tuntua, että iso osa niistä taisivat olla pelkkiä huhuja."
Sitten hän säpsähti, ja katsoen Mirayaa hieman nolosti lisäsi nopeasti:
"Pyydän, älkää kertoko kapteeni Doultburille että sanoin tuon. En halua että hän ajattelisi minun juoruavan kuin jokin kalakauppias mutta...tai siis, tokihan tästä laivasta puhutaan paljon ja luonnollisesti killan piirissäkin puhutaan..."
Rykäisten Owen yritti kääntää kieltään takaisin alkuperäiseen ajatukseensa, vilkaisten uudelleen laivan kapteenin hahmoa heidän yläpuolellaan.
"Rayash Doultbur on monelle vain varakas, tyylikäs ja menestynyt kapteeni. Sellainen jonka paikalle monet vähäisempien alusten kapteenit haluavat kuvitella itsensä silloin tällöin. Mutta vasta täällä ollessani olen alkanut ymmärtämään että hän on sen kaiken lisäksi muutakin. Hänellä on...varmuutta. Horjumatonta uskoa omaan kykyynsä ohjata tämän laivan matkaa meren ylitse, palvella asiakkaitaan ja päästä siitä voitolle. Ja samaan aikaan hän myös luottaa joka ainoan miehistön jäsenen tekevän kaikkensa sen päämäärän eteen, kuten heidän kuuluisikin. Yritän kai sanoa, että "Valkoinen Lohikäärme" toimii kuin erehtymätön sotilasosasto, ja kapteeni Doultbur hallitsee sitä kuin Rakuza konsanaan. Kun vain tällaista voisi nähdä kiltojenkin sisällä..."
Owen katsoi Mirayaa, ja nuoren miehen silmissä oli etäisen ihaileva katse. Kuin sellaisen, joka kahdehti naisen paikkaa mutta tietäen sellaisen olevan mahdotonta itselleen ei takertunut tuohon kateuteen.
"Herra Doultbur on varmasti ihailtava kapteeni, jota on ilo palvella."

User avatar
Kide
Posts: 539
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kide » Sat Mar 02, 2019 9:26 am

Miraya katseli Owenia kulmat kurtussa.
"Kuulostaa kovin epämiellyttävältä." Siltä se myös näytti. Miraya ei voinut samaistua Oweniin, eihän nainen itse ei ollut koskaan kärsinyt merisairaudesta, mutta nuoren miehen katse ja koko olemus kertoivat kyllä tarpeeksi. Nainen kääntyi katsomaan uudestaan rauhallisesti aaltoilevaa merta, joka oli paljon mukavampaa seurattavaa kuin harmahtavalta näyttävä Owen. Miraya oli hyvin onnellinen, ettei ollut tuolla tavoin herkkävatsainen.
Owenin seuraavat sanat olivat todellakin yllättävät ja saivat siniset silmät kääntymään takaisin mieheen. Miraya ei ollut varma mihin Owen sanoillaan oli pyrkimässä ja kurtisti hieman kulmiaan. Näytti kuin Owen olisi ravistautunut itsekin ajatuksistaan ja miehen nolostunut olemus sai Mirayan toisen suupielen hieman nykimään. Kenties herra Artorista tulisi vielä joskus viisas ja kunnioitettava kauppahuoneen jäsen, mutta Miraya ei voinut sanoa näkevänsä sitä tämän nuorukaisen lähitulevaisuudessa. Ei ainakaan ennen kuin mies oppisi punnitsemaan sanojaan ennen niiden vapauttamista.
Miraya oli onnellisen tietämätön siitä, että hän itse oli tässä tilanteessa se, joka olisi tarvinnut opetusta.
Lopulta Owen sai koottua ajatuksensa ja Miraya oli jopa hieman yllättynyt lopputuloksesta. Owen oli kaiteen halailustaan huolimatta onnistunut näkemään enemmän kuin moni muu Valkoisen Lohikäärmeen ja sen kapteenin toimia ulkopuolelta seuraava. Owenin katse ei ollut pysähtynyt ensimmäisenä erottuvaan vaurauteen ja auktoriteettiin vaan tuon kuvaus laivasta oli yllättävän osuva. Jokseenkin tyytyväinen hymy peitti yllättyneisyyden Mirayan kasvoilta.
"Niin on, ja enemmänkin", Miraya hymähti ja antoi omankin katseensa lipua kannelle nousseen Rayashin suuntaan, mutta palautti sen Oweniin tajutessaan itsekin joutuvansa korjaamaan sanottavaansa. "Kuten juuri sanoit, hän on onnistunut luomaan täydellisesti toimivan kokonaisuuden tänne laivalle. Olin... onnekas päästessäni osaksi tätä", nainen lisäsi ja pyyhkäisi kaiteen sileää pintaa hellästi. Miraya oli oppinut pitämään laivaa kuin toisena kotinaan hämmästyttävän nopeasti. Kuten myös Rayashia toisena perheenään, vaikka se välillä hermoja raastavaa saattoi ollakin.
"Teidän urasuunnitelmianne tämä matka kuitenkaan tuskin muutti?" Miraya kysyi leikkisästi ja vilkaisi Owenin syömätöntä omenaa merkitsevästi. Kunpa vain Rayash ei huomaisi, että hänen viimeiset jälkiruokansa hupenivat jonnekin aivan muualle kuin Mirayan suuhun. Naisen katse suuntautui takaisin horisonttiin, jossa hän oli näkevinään tumman kaistaleen meren yllä. Jollei aurinko tehnyt kepposiaan, Driene näyttäytyi viimein heidän edessään. Ja siellä jossain joku odotti Owenin tuomaa, tärkeältä vaikuttavaa rahtia. Owen ja tärkeä rahti - tämä yhtälö kummastutti Mirayaa edelleen. Etenkin höystettynä Rayashin vaitonaisuudella.
"Taidatte olla vain tyytyväinen, että pääsette suorittamaan tärkeän työnne loppuun liikkumattomalla alustalla?" Miraya naurahti. "Kai teillä on jo kantajat rahdillenne, vai saapuuko tavaran vastaanottaja peräti henkilökohtaisesti katsomaan tilaustaan?"

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kuparirapu » Thu Mar 14, 2019 7:46 pm

Owen hymyili ymmärtäväisesti, erittäin ymmärtäväisesti. Nimettömältä ei jäänyt huomiotta kuinka Mirayan katse kohdistui arvon kapteeniin hetkeksi, ja kuinka tämän äänessä kuului ohikiitävästi toisenlainen sävy. Lämpimämpi sävy, intiimimpi sävy. Nimettömän näkökulmasta Miraya olisi yhtä hyvin voinut juuri myöntää hänelle omaavansa lämpimät välit kapteenin kanssa, mutta häijyä mielihyvää miehelle tuotti se ettei nainen varmaan edes ymmärtänyt tekoaan. Kuinkahan paljon Rayash Doultbur olisi valmis tekemään pitääkseen sen yhden henkilön turvassa, jolle oli varattu pehmeä paikka kapteenin sydämessä?
Nimetön uskoi selvittävänsä sen ennen pitkää.

"Pikemminkin ne vain vahvistuivat," Owen totesi hymähtäen. "Kaikille on paikkansa tässä maailmassa, kuten vaarini tapasi sanoa, ja omani tulee olemaan sulkakynä kädessäni ja paperi edessäni. Jotkut vain ovat syntyneet merelle, ja jätän suosiolla tällaiset työt heille."
Hitaasti Owen nosti omenan huulilleen ja puraisi siitä palasen. Se oli mehevä ja makea, mutta hänen aamiaisensa jälkimaku kummitteli edelleen hänen kielellään mikä teki nielaisemisesta hitusen vaikeaa. Nimetön kuitenkin pakotti kulmikkaan palan alas kurkustaan ja haukkasi nopeasti uuden.
"Voi, uskallan rentoutua vasta kun olen palannut Dioneen ja ojentanut kaupan dokumentit kiltamestarin sihteerille. Vasta silloin saan kuulla, olenko onnistunut edustamaan kiltaa toivotulla tavalla," hän sanoi vilkaisten kuitenkin Mirayaa huomaamattomasti silmäkulmastaan. Hän oli maksanut arvon kapteenille päästäkseen perille ilman uteluita, mutta ilmeisesti tämä ei ollut ohjeistanut pikku heilaansa asiasta.
"Itse asiassa, asiakas on kuulemma järjestänyt lastin vastaanoton Driennellä. Minun tarvitsee vain löytää heidät, ja lopun pitäisi sujua kuin itsestään."
Ylhäältä märssykorista tähystäjä huusi sataman olevan pian näkyvissä, jonka kuullessaan miehistö alkoi tasaiseen tahtiin ottaa asemiaan kannella. Lyhyt pysähdys ei antanut paljoakaan aikaa hauskanpitoon maalla, mutta vapaailta laivallakin olisi tervetullut. Owen katseli merimiesten liikettä kannella, ennen kuin äkkiä henkäisi.
"Jumalten nimessä, minun täytyy laittautua edustuskelpoiseksi. Mitä Ylikauppias Iadikin sanoisi, jos seisoisin asiakkaan edessä tämän näköisenä?"
Kiittäen hätäisesti Mirayaa omenasta Owen kompasteli kannen alle, voivotellen mennessään. Ja hänen kasvojensa takana Nimettömän täytyi valmistautua kohtaamaan hänen oma asiakkaansa asianmukaisella tavalla.

User avatar
Kide
Posts: 539
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kide » Sun Mar 17, 2019 6:35 pm

Miraya oli toivonut, tai oikeastaan olettanut, Owenin ryöpsäyttävän taas pitkät pätkät tarinointia hänen varjellusta rahdistaan ja sen matkasta satamasta uudelle omistajalleen. Hän oli jopa uskaltanut toivoa nuorukaisen lipsauttavan jotain tavaran vastaanottajasta. Ehkei sentään nimeä, mutta lause tai pari asiakkaan tärkeyden korostamista tai tuon taustan hehkuttamista olisi saattanut riittää syntyperäiselle Drieneläiselle yhdistämään tarinat oikeaan henkilöön. Mirayan yllätykseksi Owen kuitenkin vetäytyi aiempaa vähäsanaisemmaksi ja nainen itse jäi tyhjin käsin uteluidensa kanssa.
"Mukavan yksinkertaista", Miraya totesi ja piilotti yllättyneen katseensa kaiteen ohi alas laivan kylkeä nuoleviin aaltoihin.
Tuttu huudahdus ylhäältä paljasti Mirayan erottaman rantaviivan olevan todella Driene ja laivan kannen kiihtyvä liikehdintä vetäisi myös hänen katseensa miehistöön. Miraya etsi sopivia sanoja kysyäkseen vielä jotain lisää, olettaen ettei tämä hassu ja kokematon nuoriherra osaisi olla kysymyksistä huolissaan. Owen oli kuitenkin nopeampi ja miehen huolestunut vuodatus sai Mirayan vilkaisemaan tuota ensin hämmästyneenä, mutta lopulta vain huvittuneena. Miraya heilautti vähättelevästi kättään Owenin kiitoksille ja mutisi onnen toivotuksensa jo hyttiään kohti tarpomaan lähteneen miehen selälle. Miraya puisti päätään ja katseli hetken taivaalla kaartelevia lokkeja ja käänsi lopulta katseensa ruorin takana viitta hulmuten seisovaan Rayashiin. Hänestä tuntui edelleen, ettei hän ymmärtänyt jotain, vaikka Miraya myös epäili, että se saattoi olla Rayash itse, joka ei ollut ymmärtänyt aivan kaikkea koskien heidän erikoista lastiaan. Ehkä hän saisi vielä puserrettua isästään ulos koko totuuden, kunhan he olivat rantautunueet tai ainakin viimeistään heidän päästyään takaisin Dioneen. Mirayan silmissä Owen vaikutti lähinnä lapselta, joka yritti kaikkensa täyttää hänelle annetut, hieman liian suuret saappaat. Eikä sellainen ollut yleensä vaaraksi kuin korkeintaan itselleen.
Miraya kääntyi seuramaan kasvavaa rantaviivaa vielä hetkeksi ja ennen kuin nainen tajusikaan oli hän tehnyt kaksi päätöstä. Hän nousi nojaamasta laivan kaiteeseen ja lähti kulkemaan Rayashia kohti toteuttaakseen ensimmäisen suunnitelmistaan. Oli parempi kohdata Rayash heti siitä, että tuo epäilemättä oli nähnyt Mirayan vaihtavan jälleen muutaman sanan herra Artorin kanssa. Jos Miraya nyt välttelisi isäänsä, hän vain vahvistaisi tehneensä jotain kiellettyä. Sen sijaan hän voisi itse tarvittaessa vain vahvistaa varmistaneensa, ettei heidän huonovointinen matkustajansa tippuisi laidan yli tässä vaiheessa matkaa.
Toinen suunnitelma vaatisi myös Mirayan palaamista hetkeksi kannen alle. Ei laittautumaan, sen hän oli jo tehnyt kietaistuaan aamulla hiukset tiukalle nutturalle niskaansa ja korostettuaan kasvonsa tutun tummalla meikillä. Sen sijaan hänen pitäisi viimeistellä pari kauppakirjaa ja napata mukaansa viittansa ennen kuin he saapuisivat satamaan. Viimeisten töiden hoitaminen antaisi hänelle mahdollisuuden lähteä heti laivan ankkuroinnin jälkeen ja viitta tarjoaisi lämpimästä ilmasta huolimatta hieman yksityisyyttä. Sitä Miraya tulisi tarvitsemaan, jos aikoi selvittää mielenkiintoisimman rahdin määränpään.

Pian Valkoinen Lohikäärme kellui ylväänä pienempien laivojen lomassa Drienen satamassa. Miraya seurasi lastin purun valmisteluja sivussa, suuri lokikirja kädessään, jonka ainoa tarkoitus oli saada nainen näyttämään siltä kuin hänellä olisi todella ollut vielä töitä tehtävänään. Todellisuudessa siniset silmät seurasivat vain kiinnostuneena milloin Owen pääsisi poistumaan laivalta rahtinsa kanssa. Kun tuo nuorukainen viimein sai saappaansa satamalaiturille, epäilemättä helpottuneena, ja lähti suunnistamaan kaupunkiin rahdin kantajien mukana, työnsi Miraya kirjansa yhden kannen alle suunnistavan merimiehen kouraan tiukan ohjeen kanssa viedä kirja hänen pöydälleen. Rayashia ei näkynyt, mutta Mirayalla ei ollut aikaa lähteä tuota etsimään tai hän ei kohta enää näkisi Owenin loittonevaa selkääkään. Airdan ei näyttänyt tyytyväiseltä, kun Miraya pyysi häntä kertomaan Rayashille lähteneensä jo kaupungille, mutta Miraya uskoi toisen kirjanpitäjän välittävän viestin joka tapauksessa. Jos ei muuta, Airdan oli sentään tunnollinen.
Kopisteltuaan alas laskusiltaa Miraya heilautti kainalossaan kantamansa viitan harteilleen ja nosti hupun päähänsä. Hän pujotteli koroista huolimatta ketterästi laiturilla virtaavan väkimassan lomassa Owenin jalanjälkiä seuraten, välillä muiden ohi vilkuillen ja varmistaen näkevänsä nuorukaisen rahteineen edelleen kauempana. Ehkä Owenin asiakkaan näkeminen selventäisi asioita edes hieman, tai ehkä ei, mutta ei Miraya pienestä vakoilusta uskonut haittaakaan olevan. Kunhan hän pitäisi tarpeeksi etäisyyttä, mitä pahaa tästä voisi seurata?

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kuparirapu » Thu Mar 21, 2019 9:15 pm

Runsaan kokemuksen kautta Nimettömältä ei olisi kulunut kauaakaan huolitella ulkomuotonsa tilanteen vaatimaan kuntoon, mutta Owen Artor uskalsi näyttää naamansa vasta kun "Valkoinen Lohikäärme" oli jo ehtinyt sataman aallonmurtajan ohitse. Heti kun laiva oli kiinnitetty ja kävelysilta asetettu paikalleen, oli Owen joutunut nopeasti siirtymään sivuun miehistön kiiruhtaessa purkamaan lastia laiturille. Vastassa olivat myös tavarantoimittajat kantajineen ja kärryineen, joten laivan edessä oli pian kiihkeä kuhina kuin toripäivänä konsanaan. Owen laivan reelinkiä vasten ja katseli haaveilevan näköisenä jonnekin kaupungin kattojen ylle, kun näkyviin työntyi kolme hahmoa. Kärjessä kulki ruskettuneen näköinen haltia istuvassa nahkaliivissä ja pehmeissä saappaissa, lyhyt kaareva miekka vyöllä heilahdellen. Hänen perässään seurasi kaksi raavaampaa ihmistä, veljekset sen perusteella miten samannäköisiä he olivat. Haltia kiinnitti heti katseensa Oweniin, ja kolmikon noustessa kyselemättä ylös kannelle nuori mies kiiruhti heidän eteensä.
"Khm, hyvää päivää teille. Minä olen Owen Artor, ja olen täällä edustamassa..."
Owen puhua pölötti esittelyt ja kohteliaisuuden miltei yhteen hengenvetoon, mutta hänen lopetettua haltia ei vastannut sanallakaan. Sen sijaan hän vilkaisi tovereitaan ja nyökkäsi lyhyesti. Owenin ohjeiden mukaisesti kaksikko löntysteli alas hakemaan laatikkoa, samalla kun haltia viittasi sanattomasti nuora miestä odottamaan hänen kanssaan alempana. Laiturilla seistessään, toinen peukalo vyön alle työnnettynä, haltia näytti jäyhän ilmeensä kanssa miltei patsaalta. Hänen katseensa ei vaeltanut eikä hän yrittänyt pysytellä poissa lastaajien tieltä. Pikemminkin kaikki muut kiersivät hänet kiireissään, kuin hän olisi ollut kiinteä osa katukuvaa.
"Varovaisesti, varovaisesti," Owen sanoi nostellen käsiään hermostuneesti. Kaksikko ei näyttänyt antavan paljoa huomiota varoituksille, ja heidän päästyä laiturille haltia viittasi yksielitteisesti Owenia seuraamaan. Haltia etunenässä, Owen heti hänen takanaan ja laatikkoa pitelevä kaksikko viimeisenä he lähtivät kulkemaan ylös kaupunkia kohti. Kukaan heistä ei lausunut sanaakaan, vaan matkaa tehtiin miltei hartaassa hiljaisuudessa. Sitten johdossa oleva haltia yllättäen kääntyikin sivukadulle ja muutaman kadunmitan jälkeen teki uuden käännöksen takaisin satamaa kohti. Mutta nyt he eivät suunnanneet laivoja kohti, vaan mutaisten sivukujien läpi satamavarastoille. Haltia avasi leveän sivuoven varaston tummuneessa seinässä ja Nimetön harppoi sisään.

Sisällä olisi ollut hämärää, jolleivat katon ja seinien laudoissa olisi ollut lukuisisia aukkoja joista päivänvalo pääsi paistamaan sisään ja merituuli vinkumaan viileästi. Nimetön silmäili tilaa paljonpuhuvan tyytymättömästi.Pienempi tila oli aina parempi, sen turvallisuutta oli helpompi vahtia. Samalla varaston toisesta päästä käveli näkyviin hahmo, päästä varpaisiin verhoutuneena mustaan vaatteeseen ja hupun alla hänen silmiään peitti naamio.
"Ah, herra Rossiter otaksun?" mies lausui levittäen käsiään, jolloin hänen sormissaan olevat sormukset kimmelsivät. Nimetön käveli muutaman askeleen päähän miehestä, silmäillen tämän typerää naamiota ja asua vaitonaisena. Hänen asiakkaansa ilmeisesti kuvitteli moisen lapsellisen naamiaisasun peittävän hänen henkilöllisyytensä, mutta yksisilmäinenkin olisi pistänyt merkille kalliit sormukset, vaatteen alla näkyvän paksun vastan ja kaksoileuan jota naamio ei voisi koskaan peittää. Nimetön kuitenkin teki työnsä poikkeuksetta loppuun asti, joten hän nyökkäsi tyynesti. Owen Artorista ei ollut jäljellä kuin pelkästään hänen kasvonsa, Nimettömän laskelmoivan ja kylmän äänen lausuessa hänen suullaan:
"Odotin hieman parempaa teiltä, hännysmiehenne eivät oikein vakuuttaneet minua käytöksellään."
Haltia käveli pehmein askelin sivuun, miltei kuin heidän välilleen, ja silmäili Nimetöntä käsi leväten vyöllä miekankahvan äärellä.
"Pahoittelen palvelijani töykeyttä, mutta hänen tehtävänsä on kuitenkin pitää turvallisuudestani huolta," mies totesi hymyillen lipevän näköisesti. Nimetön kuuli kuinka laatikko laskettiin tömähtäen hänen vierelleen, mutta pysäytti kaksikon nostaen kätensä vastaansanomattomasti.
"Teidän hommanne ei ole vielä ohi. Odottakaa siinä vain kiltisti."
Miehet mulkoilivat Nimetöntä, mutta heidän pomonsa vilkuili kuitenkin laatikkoa jo selvästi kiinnostuneena.
"Oletan, että onnistuitte lupauksenne mukaan täyttämään minun tilaukseni?"
"Kaikelle on hintansa, ja teidänlaisenne henkilö saa sillä hinnalla mitä vain haluaa," Nimetön totesi hivenen pilkallisesti. Piikki näytti menevän ohi hänen asiakkaaltaan, mutta ei niinkään tämän haltiahenkivartijalta.
"Minä puolestani oletan, että maksuni on niinikään valmiina?" Nimetön kysyi.
"Kyllä kyllä. Mutta ensin...avatkaa se," naamioitunut mies vaati. Taipuen Nimetön astui sivummalle ja viittasi laatikon ympärillä olevia köysiä haltialle. Tämä kurtisti kulmiaan, mutta veti kuin vetikin sulavassa välähdyksessä aseensa ja sivalsi köydet poikki. Nimetön kuori niiden jäänteet lattialle ja nosti narisevan kannen. Ilmoille tulvahti pökerryttävän voimakas, mausteinen haju, joka oli peräisin kannen alta paljastuvista lukuisista säkeistä. Nimetön liu'utti kätensä laatikon reunaa pitkin pussien alle, ja löytäen pienet salvat hän naksautti ne auki.
"Kääntäkää se," hän käski astuen kauemmas. Kaksikko tarttui laatikon reunaan ja riuskalla liikkeellä he kumosivat sen kyljelleen. Yrttipussit, joita paljastui olleen vain yksi kerros, levisivät lattialle samoin kuin niiden alla ollut salapohja. Ja sen alta kylmälle lattialle kieri alaston ihmishahmo, kädet ja polvet koukussa kuin vastasyntyneellä. Hänen saastaisen näköiseen ihoonsa oli tarttunut oljenkorsia joilla laatikko oli vuorattu. Mies, sillä lattialla makaava oli todellakin mies, näytti vapisevan hervottomasti ja hengitys rahisten hän kohotti päätään. Hiusten sijaan hänen päänahkansa oli tulehtuneiden arpien ja haavojen peitossa, ja samanlaiset haavat jatkuivat myös pitkin hänen kasvojaan. Sameat silmät liikkuivat edestakaisin, pysähtyen sitten äkkiä Nimettömään. Ja miehen suun levitessä kauhistuneeseen korahdukseen hänen rohtuneet huulensa paljastivat kielen tilalla vain tummuneen tyngän, siististi irti leikatun. Nimetön katsoi miestä kylmästi, vailla minkäänlaista myötätuntoa tai sääliä, ja hänen astuessa lähemmäs lattialla makaava hahmo peitti kasvonsa vaieten kuin häntä oltaisiin isketty.

User avatar
Kide
Posts: 539
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kide » Tue Mar 26, 2019 7:52 pm

Miraya kipitti turvallisen etäällä Owenista kumppaneineen. Vaikkei hän ollut kuuloetäisyydellä, hänestä vaikutti siltä kuin tuo nelikko olisi jatkanut matkaansa yhtä vaitonaisina kuin nuo olivat olleet laivalle saapuessaan - Owenin vuolaita tervehdyksiä ja ohjeita lukuunottamatta. Heistä kenenkään pää ei näyttänyt liikahtavan suuntaan tai toiseen vaan katseet pysyivät visusti eteenpäin. Suunta heillä oli suoraan kaupungin keskustaa kohti. Todennäköisesti siis jonkin paksukukkaroisen asiakkaan luo, oli Mirayan epäilys. Ainakin kunnes joukkoa johtava haltia kääntyi sivuun suuremmalta kadulta saaden Mirayan nopeuttamaan askeliaan pitääkseen miehet näköetäisyydellä, ja muutaman kadunvälin jälkeen Miraya pääsi vain todistamaan uutta käännöstä. Miraya pinkoi perään todeten, että he olivat juuri kääntyneet takaisin rantaa päin ja kaikkea muuta kuin rikkaiden seutua kohti. Näillä kujilla ei ollut kuin hämäriä varastoja ja jos täältä asukkaita löytyi, he olivat vieläkin hämärämpiä. Miraya veti huppunsa pidemmälle päänsä yli ja vilkaistuaan selkänsä taakse kääntyi kurkistamaan viimeisimmän kulman ohi, jonne tuo omituinen nelikko oli saapastellut. Miraya kurtisti kulmiaan nojautuessaan toimettoman näköisenä seinää vasten niin, että pystyi samalla vaivihkaa seuraamaan rahdin kantajien loittonevia selkiä. Olisihan tänne päässyt suorempaakin reittiä satamasta... Jollei tarkoitus sitten ollut, ettei kukaan satamassa tiennyt heidän määränpäätään. Ajatus uursi entistä syvemmän rypyn vaaleiden kulmakarvojen väliin ja sai Mirayan puremaan huultaan mietteliäänä.
Miesten kääntyillessä tyhjältä sivukujalta toiselle seurasi Miraya aina edellisen kulman takana matkantekoa. Meren tuoksun voimistuminen vahvisti Mirayan omankin käsityksen heidän mutkittelevasta reitistään: he lähestyivät rantaa hiljalleen. Mutta kauempana satamasta ja sen hälystä.
Mirayan kiiruhtaessa jälleen yhden rakennuksen kulman taakse pujahtaneiden miesten perään pysäytti oven narahdus naisen askeleet. Hän harppasi viereisen rakennuksen - ilmeisesti varaston, jonka sisään Owen seurueineen vaikutti lopulta päätyneen - seinän vierelle kohdassa, jossa laudoitus ei ollut yhtä repalainen kuin muualla. Miraya ei voinut jatkaa matkaansa tarkistamaan oliko juuri Owenin joukkio astunut sisään, sillä vaikka aurinko paistoikin viistosti tälle kadulle, pelkäsi hän hahmonsa näkyvän liikkumassa puolilahon rakennuksen seinän ohi. Hän oli erottavinaan sisältä useammat askeleet ennen kuin saappaiden rahina loppui ja vaihtui rakennuksen toisesta päästä kuuluviin hiljaisiin askeliin. Miraya ei voinut kuin odottaa ja ihmetellä, miksi Owen toimittaisi kallisarvoista rahtiaan tällaiseen paikkaan. Eikä sen takia, etteikö kallis tai kiellettykin tavara varmasti vaihtaisi omistajaa näiden sivukujien varastojen varjoissa, vaan sen takia, että Owen oli... Owen. Kahden karskin kantajan ja yhden kylmäkiskoisen saattajankin kanssa Owen oli vain hölmö nuorukainen. Vielä omituisemman tilanteesta teki se, ettei varastorakennuksesta kuulunut ensimmäisenä Owenin tolkuton löpinä. Sitä ei ollut kuulunut koko matkan aikana, mikä oli Mirayasta hämmästyttävää itsehillintää siltä lörppähuulelta.
Herra Rossiter? Miraya jähmettyi kuuntelemaan vieraan äänen lausumaa nimeä toivoen, ettei hänen oikeat seurattavansa tarponeet jossain seuraavan kujan takana ja hän sattui kuuntelemaan aivan väärää keskustelua. Pelko väärästä paikasta oli nopeasti pyyhkäisty pois Owenin äänen vastatessa, mutta samalla se korvautui aivan erilaisella hämmennyksellä, jopa järkytyksellä. Ääni oli todellakin Owenin, mutta äänensävy kuin karaistu jossain sydäntalven hyytävässä hangessa. Kylmähkön keskustelun jatkuessa Miraya varmistui siitä, että ohuen seinän toisella puolen olivat täysin uudenlainen Owen ja hänen asiakkaansa. Owen, joka ilmeisesti oli matkan aikana saanut uuden nimen. Muisto Rayashin varoituksista sai Mirayan nielaisemaan. Oliko hän puhunut laivalla aidon Owenin kanssa ja tämä oli tehtävänannon vaatimaa esitystä vai sittenkin toisinpäin. Todennäköisesti toisinpäin. Oikeastaan varmasti toisinpäin, sillä se nuorukainen, jonka Miraya tapasi laivalla, ei olisi pystynyt tällaiseen esitykseen mitenkään. Miraya oli siis uskonut sokeasti näkemiinsä narrin kasvoihin huomaamatta mitä niiden takana oli Rayashin varoituksista huolimatta. Hitto, isä oli ollut oikeassa!
Kuunnellessaan keskustelun etenemistä Miraya seurasi samalla pikkuruista kujaa jolla seisoi, valmiina lähtemään liikkeelle jonkun saapuessa. Ympärillä oli kuitenkin hiljaista, toisin kuin seinän takana, jossa laatikon avaamisen äänet saivat Mirayan puristelemaan viittansa reunoja hermostuneesti. Voimakas tuoksu tunkeutui jopa ulos asti, vaikka merituuli sitä heikensi, mutta keskustelusta ja muista äänistä päätellen nyt ei ollut kyse vain yrteistä. Miraya kuuli Owenin koruttoman käskyn ja kuuli laatikon rojahtavan kyljelleen. Hänen oli nähtävä sisältö! Vilkaistuaan vielä kertaalleen ympärilleen Miraya painautui alas kyykkyyn ja luottaen kaikkien muidenkin katseiden olevan kohdistuneena tähän tavattoman arvokkaaseen lastiin, kurkotti kurkistamaan viereiseen seinälautaan lohjenneesta raosta. Nelikon lisäksi laatikkoa tuijotti kasvonsa puoliksi verhonnut mies, mutta sen tuoma hämmästys oli pientä siihen verrattuna, mitä laatikosta paljastui. Owen seisoi selin Mirayaan ja peitti puoliksi näkymän, mutta siitä huolimatta Miraya näki enemmän kuin tarpeeksi. Melkein liikaakin, ja sai vain vaivoin tukahdettua yllätyksen ja hätäännyksen nostattaman henkäyksen. Ihminen! Alaston, elävä ihmismies oli kierähtänyt lattialle avoimen laatikon viereen ja jopa varaston puolihämärässä Miraya erotti tuon pahoinpidellyn olemuksen. Eikä tuollaista jälkeä aiheuttanut pelkkä laatikossa matkustaminen - hyvät Jumalat, oliko tuo todellakin maannut kippurassa tuolla laatikossa melkein viikon! -, vaan mies oli selvästi saanut kokea kovia jo aiemminkin. Miraya puri kieltään tuntiessaan pahoinvoinnin alkavan aaltoilla vatsassaan, mutta ei ollut saada silmiään irti näystä. Huomatessaan salakuljetetun miehen pelokkaan ilmeen häntä lähestyvän Owenin edessä vetäytyi Miraya kuitenkin taaksepäin takaisin vahvemman laudoituksen kohdalle piiloon. Hän tuijotti mutaista maata silmät suurina ja hengitti hieman värisevästi suun kautta, mutta kuunteli edelleen tarkkaan mitä varastorakennuksessa tapahtuisi seuraavaksi. Tosin Miraya ei ollut enää lainkaan varma, halusiko tietää mikä - tai pahimmillaan kuka - oli tällaisen tilauksen hinta. Tai miksi tuo runneltu ihmisraunio oli sellaisen hinnan arvoinen. Hinnan, jolla sai mitä vain halusi.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kuparirapu » Tue Apr 02, 2019 6:33 pm

Naamioitunut mies kallisteli päätään ja silmäili maassa makaavaa hahmoa.
"Sopiihan hän varmasti tarkoituksiini?" hän kysyi. Nimetön nyökkäsi epäröimättä.
"Olen varma siitä. Mutta suosittelen silti antamaan hänelle muutama päivä aikaa toipua."
"Toivottavasti hän ei ollut kukaan tärkeä, en halua kenenkään tulevan kyselemään hänen peräänsä."
"Hän saattoi joskus olla jotain, mutta ei enää," Nimetön totesi ja yllättäen laskeutui kyyryyn miehen eteen. Tämän kädet nytkähtelivät miehen yrittäessä peittää kasvonsa niiden taakse, kuin pelkästään Owenin kasvojen näkeminen olisi jotenkin satuttanut häntä. Nimetön ei koskenut mieheen, mutta lausui seuraavat sanat yhtä lailla hänelle kuin asiakkaalleenkin:
"Nyt kukaan ei edes tiedä hänen koskaan olleen olemassakaan."
Hänen asiakkaansa viittasi kädellään ihmisveljeksille. Nämä käänsivät laatikon oikeinpäin, Nimettömän antaessa tilaa että makaava mies nostettiin takaisin laatikon sisälle. Salapohjan naksahtaessa kiinni Nimetön kääntyi asiakkaansa eteen tavalla, joka sai vaitonaisen haltian asennon jännittymään.
"Ja nyt, jos sallitte, palkkani."
"Tietenkin, olette osoittaneet olevanne lupaustenne mittainen," naamioitu mies sanoi ja nyökkäsi vierelleen. Haltia kääntyi ja haki varaston hämärästä nurkasta pienen arkun, kenties kyynärän mittaisen joka kyljeltään.Hän asetti sen Nimettömän jalkoihin ja haltia polvistui avaamaan sen pienellä avaimella.
"Teidän pyyntönne oli...erikoinen. Mutta se oli mahdollista järjestää," naamioitu mies lausui kuulostaen hyvin tyytyväiseltä itseensä. Nimetön ei vaivautunut vastaamaan vaan laskeutui tutkimaan arkun sisältöä. Se oli jaettu siististi kahteen puoliskoon, joista toiseen oli sovitettu kolme pullistelevaa rahapussia. Raottaen yhden suuaukkoa hän totesi sen sisällön olevan sopimuksen mukainen, kokonainen omaisuus kultadeneinä. Toisessa puoliskossa oli sen sijaan paksu nippu pergamentteja, osa vahasinetein suljettuja, ja niiden päällä pieni nahkanyssykä. Nimetön poimi päällimmäisen ja taitteli sen auki.
"Talis Voss," hän luki paperista. "Rheanhaltia, naimaton, ei elossa olevia sukulaisia. Matkannut Dioneen kevään kynnyksellä, hmm...."
Miehen ääni hiljeni hänen lukiessa paperin loppuun.
"Otatte palkkanne näemmä hyvin vakavasti," naamioitunut mies lausui katsellen Nimettömän puuhastelua lievästi huvittuneena. Nimetön avasi samaan aikaan nahkanyssykän, ja veti sen sisältä tupon punertavanruskeita hiuksia jotka oli sidottu yhteen.
"Minun ammatissani on oltava," hän vastasi ja järjestettyään tavarat takaisin sulki kannen. Haltian ojentaessa hänelle pientä avainta Nimetön kysyi vielä:
"Luotan että varmistitte ettei tämä Voss ole enää saarella?"
"Kukaan ei tule löytämään häntä, sen voin luvata. Viimeiset silminnäkijät kertovat hänen astuneen poisvievään laivaan, ja hänen hautansa on kymmenen merimailin päässä rannikosta lyijypainoon sidottuna," naamioitu mies sanoi hymyillen tyytyväisen näköisenä. "Sanoitte tarvitsevanne hänen nimeänsä, ja nyt se on vapaana kuin tyhjä talo."
"Luotan sanaanne," Nimetön totesi ja asetti arkun tukevasti kainaloonsa. "Jos tarvitsette joskus lisää palveluksiani, tiedätte kuinka ottaa minuun yhteyttä. Mutta muistakaa, että tälliasen tavaran tuominen on tosin yhä vaikeampaa Driennelle. Pitäkää siis tästä nykyisestä huolta niin hän kestää mahdollisimman pitkään."
Nimetön teki pienen kumarruksen, ja harppoi varaston ovesta viileään merituuleen. Parantaen otetta arkusta hänen päänsä kääntyi terävästi kumpaankin suuntaan, kuulostellen. Kyse ei ollut niinkään epäilystä että häntä seurattiin, vaan enemmänkin tiukassa olevasta tottumuksesta. Lopulta Nimetön lähti kävelemään samaa reittiä takaisinpäin kuin tullessa, ja ensimmäiselle kadulle päästessään hän loihti kasvoilleen Owen Artorin poikamaisen hilpeyden ja viattomuuden. Samalla arkku hän vaihtoi arkun syliinsä, rahdaten sitä vaivalloisemmin ja pienet hikipisarat otsallaan. Saadessaan "Valkoisen Lohikäärmeen" näkyviinsä Owen silmäili vielä jatkuvaa lastinpurkua etsiskellen tuttuja kasvoja.

User avatar
Kide
Posts: 539
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uteliaan palkka

Post by Kide » Sun Apr 07, 2019 11:54 am

Miraya puristi hameenhelmojaan ja yritti tasata hengitystään. Owenin - tai siis herra Rossiterin? - keskustelun jatko asiakkaansa kanssa ei ainakaan lieventänyt hänen huonovointisuuttaan. He puhuivat tuosta laatikosta löytyneestä miehestä kuin jostain eläimestä tai esineestä, aivan kuin tuolla ei olisi muuta arvoa kuin käyttötarkoituksensa uudelle omistajalleen. Ilmeisesti tuo kaksikko ajattelikin juuri niin. Ilme tai ääni värähtämättä tämä "tavara" vaihtoi omistajaansa. Miraya mietti pala kurkussa Owenin sanoja siitä, kuinka mies oli joskus ollut jotain, muttei enää. Kuka tuo oli ollut ja kuinka hän oli päätynyt tällaiseen tilanteeseen? Miten noin saattoi käydä? Ja kenelle? Miksi? Saattoiko kukaan ansaita tuollaista kohtaloa?
Mirayan olisi kai pitänyt juosta. Oikeastaan hänen olisi pitänyt olla jo niin kaukana, ettei enää tarvinnut juosta, jottei hän olisi itse se, joka seuraavaksi vyöräytettäisiin laatikosta näytille jossain aivan muualla. Sen sijaan hän kurottautui sydämensä jyskeestä välittämättä uudestaan kurkistamaan laudanraosta kuullessaan laatikon taas rahisevan. Hän seurasi kasvot inhosta vääntyen kuinka tuo mies nostettiin takaisin laatikkoon ja kansi suljettiin. Siitä sinisten silmien katse liukui nopeasti läpi rahdin kantajien, haltian ja naamioituneen miehen, etsien mitä tahansa tunnistettavaa noista. Miehistä ei löytynyt mitään tuttua ja oikeastaan se oli vain helpotus, mutta sen mitä Miraya tuossa huonossa valaistuksessa noiden kasvoista ja piirteistä ehti erottamaan, hän painoi visusti mieleensä. Kaiken varalta, jos ei muuta niin ainakin hän osaisi varoa tuota joukkoa. Sitten hän vetäytyi takaisin omaan piilopaikkaansa.
Seuraavaksi kuulosti olevan palkanmaksun aika, ja Miraya jännittyi kauttaaltaan. Jotain kannettiin ja laskettiin maahan, mutta vain yhden miehen voimin. Ei siis toista vankia. Mirayan jännittyneet hartiat rentoutuivat, mutta vain hieman. Hän kuuli arkun avautuvan, hetken hiljaisuuden ja sitten tuttua pergamentin rahinaa. Tämä on viimeinen kerta, Miraya lupasi itselleen kurkistaessaan jälleen sisään varastorakennukseen. Arkku oli melko pieni, mutta Miraya ei uskonut sen olevan pelkästään tuota pergamenttia varten, jota näki Owenin avaavan, mutta kaikesta päätellen tuo oli miehelle tärkeä jollei tärkein osa maksusta. Pergamentinpala ihmisestä? Miraya vetäytyi takaisin ja kuullessaan Owenin puhuvan, uskalsi tuskin hengittää kuullakseen varmasti. Talis Voss, Miraya talletti nimen mieleensä. Pelkkiä tietoja? Miten pelkät tiedot saattoivat olla ihmishengen arvoiset hän ihmetteli, kunnes karu totuus herra Vossin tilanteesta paljastui. Owen Artor. Herra Rossiter. Mirayan silmät laajenivat järkytyksestä. Makasivatko myös ne herrat todellisuudessa meren pohjassa sillä välin, kun tämä niljake käytti heidän nimiään omanaan? Kuten tuo tulisi kaikesta päätellen käyttämään myös Talis Vossin nimeä. Mutta miksi? Kullanko tähden, kuten tavallista? Mutta oliko pelkkä kultakaan tämän arvoista?
Keskustelu tuntui lähestyvän loppuaan ja katkaisi myös Mirayan ajatukset. Hän harppoi nopeasti mutta äärimmäisen hiljaa kauemmas varastorakennuksesta ja lisäsi vauhtiaan joka askeleella. Kadun kulman taakse päästyään hän jo juoksi ja oli ensimmäistä kertaa kiitollinen kengät sotkevasta mutaisesta tiestä, sillä se ei kopissut. Hän pujotteli muutaman kadun välin sisämaahan päin, mutta täysin eri suuntaan kuin mistä oli miehiä paikalle seurannut. Hän hidasti tahtiaan vasta, kun näki ensimmäiset vastaantulijat samalla kadulla kanssaan, mutta jatkoi päämäärätöntä matkaansa aina vain pidemmälle, ajatukset suhisten kiukkuisemmin kuin heidän jalkansa hameen suojissa.
Kadut levenivät ja täyttyivät kulkijoista. Miraya heilautti hupun päästään ja loihti kasvoilleen niin tyynen ilmeen kuin kykeni sulautuen osaksi virtaavaa väkeä. Rakennukset muuttuivat tutummiksi ja ympäristö täyttyi yhä voimakkaammalla hälyllä hänen kaartaessaan katuja pitkin kohti toria ja sitä kautta satamaan. Mutta tällä kertaa hän ei huomannut vastaantulijoiden uusimpia asuja tai kampauksia, ei kesän tuomia sävyjä torikojujen asusteissa. Hän ei haistanut mausteiden voimakasta aromia tai kahvilasta leijailevaa makeaa tuoksua. Hän ei erottanut puoliääneen huolimattomasti puhuttuja juoruja torikauppiaiden mainoshuudoista tai edes tiennyt kävelleensä sepän pajan ohi sieltä kaikuvasta, korvia huumaavasta paukkeesta huolimatta. Miraya näki vain mielessään tuon elävän kauppatavaran kauhusta vääristyneet kasvot ja runnellun kehon. Haistoi yrttien äklöttävän tuoksun, jonka tiesi peittäneen alleen paljon pahempia hajuja. Ja kuuli mielessään vain Owenin kylmät sanat "hän saattoi olla joskus jotakin, mutta ei enää".
Ja vain tunti sitten hän oli tarjonnut Owe... tuolle nimettömälle miehelle omenaansa häntä lohduttaen!

// Kiitos jännittävästä pelistä! //

Locked