Sinetöidyt sanat

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Locked
User avatar
Kide
Posts: 515
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Sinetöidyt sanat

Post by Kide » Fri Apr 12, 2019 9:28 pm

// Minipeli, johon odotellaan Tinanjan ja Rayashin vastausta. //

Saman päivän iltana Mirayan tapaamisen kanssa Celian päätyi vielä kirjurin puheille. Hän arvasi Mirayan palaavan seuraavan kerran Rayashin kanssa ja tiesi siitä keskustelusta tulevan jopa vielä räjähdysalttiimman kuin tämänpäiväisestä. Celian ei tiennyt miten hän pystyisi tapaamaan Rayashin nyt. Mitä hän voisi sanoa tai miten hän kestäisi Rayn halveksivan katseen. Mirayan takia hänen kuitenkin olisi se tehtävä ja niin pelottavaa kuin se tulisikaan olemaan, se olisi parempi hoitaa Rayashin kanssa kahdestaan. Miraya oli liiallisen tunnekuohun vallassa kuuntelemaan mitään ja saisi vain sekä hänet että Raynkin samaan tilaan. Mutta kenties kahdenkeskinen keskustelu Rayashin kanssa voisi onnistua edes jollain tapaa asiallisesti. Niin Celian ainakin toivoi alkaessaan sanella haluamaansa kirjettä kirjurille.

Ray,

Olen sinulle enemmän kuin vain selityksen velkaa. Arvaan, ettet edes halua kuulla sitä, mutta toivon että voisit antaa minulle tilaisuuden yrittää kertoa minun puoleni kahdenkymmenen vuoden takaisista valinnoistani.
Olen pahoillani ja toivottavasti voit uskoa sen.

Odotan sinua vanhassa paikassamme sinä iltana, kun seuraavan kerran rantaudutte tänne.

- C


Kirjuri oli katsellut Celianin lysähtänyttä olemusta ja punoittavia silmiä melkoisella uteliaisuudella heti hänen saapuessaan, mutta kuullessaan kirjeen halutun sisällön syttyi vanhan miehen katseeseen aivan erilainen kiilto. Mies ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan kirjoitti kuuliaisesti asiakkaansa toiveiden mukaan. Celian epäili, että vannotusta hiljaisuudesta huolimatta ainakin tämän kirjurin vaimo saisi kuulla iltasadukseen kuvauksen kiharaisesta ruskeaveriköstä omituisine kirjeineen, mutta se oli hyvin mitätön murheenaihe juuri nyt.
Kirjuri puhalsi viimeiset kuivatushiekat kirjeen päältä ja taitteli sen äärimmäisellä tarkkuudella.
"Onko sinulla leimasinta mukanasi?" kirjuri kysyi vahaa lämmittäessään ja äänestään päätellen arvasi jo vastauksen.
"Ei minulla... ole", Celian mutisi maahan katsoen. Hän tunsi kirjurin katseen otsassaan, mutta nostaessaan oman katseensa mies oli jo kääntynyt takaisin kirjeen puoleen asiallisen ilmeettömänä. Hän tiputti vahaa kirjeen taitoskohtaan, nappasi yksinkertaisen ja vanhan näköisen leimasimen pöydänkulmalta ja painoi sillä vahan paikalleen. Muutama kolikko tipahti kirjurin ryppyiselle kämmenelle ja Celian nosti hieman vapisevin käsin saamansa kirjeen tutkittavakseen. Vahasinettiin painettu tyhjä ympyrä muistutti Celiania hänen omasta mitättömyydestään. Ja niiden sanojen tyhjyydestä, jotka merkityksettömän sinetin alle oli juuri suljettu. Hän kiitti vielä kerran kirjuria ja asteli ulos raskaasti huokaisten. Hän puristi kirjettä kädessään kuin se olisi ollut nerien sijasta denejen arvoinen ja lähti kulkemaan satamaa kohti. Hän oli kuullut, että kapteeni Doultburin laiva lähtisi purjehtimaan takaisin Dioneen heti huomenaamulla ja kirje olisi saatava perille ennen sitä.

Hetken sivusta, rakennusten suojista, sataman toimintaa Valkoisen Lohikäärmeen edustalla seurattuaan Celian huomasi sopivan näköisen nuorukaisen ja huikkasi tuota tulemaan lähemmäs. Pieni poika oli enemmän kuin innoissaan saadessaan tehtävän, jonka varjolla hän pääsisi sataman suurimmalle laivalle ja pikkuruiseen käteen painettu kolikko vielä varmisti pojan hoitavan työnsä huolella. Celian jäi sivummalle odottamaan ja seuraamaan, että hänen pieni lähettinsä onnistuisi tehtävässään. Hän saattoi kauempaa juuri ja juuri erottaa kuinka pojan musta ja kiharainen pää pääsi laivan kannelle ja vaihtamaan muutaman sanan järkälemäisen merimiehen kanssa. Merimies suuntasi peremmälle laivaan jotain kantaen ja taakseen haaveilevasti katseleva poika palasi laiturille tyhjin käsin ja kiiruhti sitten Celiania kohti. Celian vetäytyi pois näkyvistä, mutta jäi kulman taakse odottamaan pojan vahvistavan kirjeen päässeen perille. Tai ainakin laivalle asti. Se oli täysin toinen asia, olisiko kirjeellä mitään vaikutusta herra kapteeniin.

Odotus ja kauhu kipristivät Celianin vatsaa hänen kulkiessaan takaisin kotiaan kohti. Näistä tulisi pitkät kaksi viikkoa odottamista ja toisaalta tuo aika tuntui aivan liian lyhyeltä Rayashin tapaamiseen valmistautumiseen. Tosin vaikka hänellä olisi kaikki aika maailmassa, ei Celian uskonut olevansa siihen koskaan valmis.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 661
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Sinetöidyt sanat

Post by Tinanja » Fri Apr 12, 2019 10:19 pm

Kiireinen ei ollut oikea sana kuvaamaan Rayashin tämänkertaista Drienenvierailua. Kiireinen mies oli ollut, mutta myös levoton, eikä salaperäinen matkustaja ollut ainut syy siihen. Samalla radiohiljaisuus laivan asioista oli antanut kapteenin paljon kaipaaman ajan sulatella tapahtumia. Tilanne ei rauhoittuisi pitkään, pitkään aikaan, mutta ensimäistä kertaa pitkään aikaan Valkoisen Lohikäärmeen kapteenilla Rayash Doulbturilla oli jokin käsitys seuraavista tanssiaskeleistaan ohuenohuella nuoralla, joka voisi katketa hetkenä minä hyvänsä. Vaakakupissa painoivat monet asiat, ja oli mahdoton sanoa, mikä niistä oli kaikkein suurin taakka hänen vaakaansa heilauttamassa suuntaan tai toiseen. Oli asioita, jotka olivat olleet pidempään hänen elämässään, ja asioita, jotka olivat olleet hänelle olemassa vain kuukausia… jos sitäkään. Ne kaikki tuntuivat tällä hetkellä yhtä tärkeiltä, ja oli mahdoton nostaa toista toisen yläpuolelle. Seitti, johon hän oli sotkeutunut pahemmin tämän vuoden puolella, ei ollut valmis antamaan yhtä langoistaan toista löysemmäksi, vaan kaikki oli tasapainotettava samalla lailla.

Ainakin vielä.

Yksi näistä asioista oli se, että hän oli Doulbtur. Drienen nykyisen hallitsijasuvun nuorimmainen vesa, joka oli ilman sukunsa varoja rakentanut itselleen oman pienen imperiuminsa suuren kauppalaivan muodossa. Doulbturien nimi toi varjoja, mutta myös valtaa paikoissa, joissa sillä saattoi toisinaan olla merkitystä. Joissain kohdin se käänsi vaakakupin juuri oikeaan suuntaan, ja toisessa hieroi vastapuolen karvoja niin pahasti väärään suuntaan, ettei neuvotteluista tullut mitään. Yhtä kaikkea, sukusinettiään sormuksen muodossa kantava Rayash ei tunnustanut suoraan kuuluvansa Drienen hallitsijasukuun, mutta samalla käytti sen tuomaa nimeä hyödykseen nyt, kun hänen oma asemansa kauppalaivan kapteenina oli vakautunut. Eikä kapteeni Doulbtur voinut olla ruoskimatta itseään henkisesti siitä kaksinaismoralistisesta käytöksestä, johon oli sortunut yhtenä jos toisenakin kertana.

Siitä päästiinkin seuraavaan listassa olevaan kohtaan, laivaan itseensä. Valkoinen Lohikäärme oli Dionen ja Drienen välillä seilaavista laivoista ehdottomasti suurin ja kuljetti eniten lastia. Se nosti liikevaihdon ilman salaisia toimenpiteitäkin. Suurin miehistö, suurin lasti, eniten rahaa ja vaikutusvaltaa… Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni ja miehistö saivat jo laivalla itsellään kunnioitusta. Armeijamaisen tarkkuuden alla toimiva koneisto, joka laivaa pyöritti, oli itsessään ylpeydenaihe, unohtamatta kaikkea sitä puuta, kunnostamista ja komeutta, jonka laiva muodosti. Kyllä, Rayash oli ylpeä Valkoisesta Lohikäärmeestä, ja miehistöstään. Mutta se toi samalla huomiota ja vastuuta, jota hän ei joka tilanteessa olisi halunnut.

Kuten salakuljetuksen, jolla katettiin ylimääräiset kulut, miehistön palkasta osa toisinaan, ja toki suuremmat hankinnat, joita budjettiin ei oikein mahtunut muuten. Tarkasti pyöritetyt laskemat Airdanin toimesta, Eldrinin hoitamat sopimukset ja molemminpuolinen pelko paljastumisesta toivat luottamusta ja pelkoa, joka esti solmuja aukeamasta. Sarya, joka koordinoi kaikkea lastin ja miehistön osalta piti huolen siitä, ettei mitään ylimääräistä näkynyt missään… ja hän itse pyörittämässä näitä kaikkia naruja ja katsomassa, että kaikki toimi hyvin. Salakuljetus oli liian tuottoisaa, jotta sitä olisi tässäkään tilanteessa voinut työntää syrjemmälle - se oli osa Valkoista Lohikäärmettä ja oli aina ollut… ja tulisi aina olemaan, oli sen kapteenina kuka tahansa.

Sarya, Eldrin ja Airdan… Ne henkilöt, joiden käsiin Rayash luotti kaiken hengestään sieluunsa, ja kaiken siltä väliltä. Ilman heitä mikään ei olisi Lohikäärmeellä mahdollista. Ei salakuljetus, kaupankäynti, merimatkat… laiva tarvitsi tiettyjä henkilöitä pitämään tiettyjä asioita pystyssä, ja heidän muodostamansa nelikko näytti siitä suoriutuvan ainakin kohtalaisesti tähän saakka. Hän saattoi vain toivoa, ettei tilanne tästä muuttuisi, tämän osalta ainakaan. Nämä henkilöt olivat yksi tukipaaluista, joihin saattoi nojata myrskyssä, ja joihin saattoi tukeutua, kun tilanne näytti huonolta. He olivat Rayashin perhe.

Sitten toki oli Miraya Cabra… Miraya Doulbtur räväköine luonteineen ja itsepäisine ajatuksineen, puuttuvan elämänkokemuksensa ja viattomuutensa keskellä, eikä Rayash olisi voinut rakastaa yhtään vähempää tätä vasta liian lyhyen aikaa elämäänsä kuulunutta nuorta naista. Tämä oli kovasti nousemassa hänen, ja Lohikäärmeen ytimeen, eikä kapteeni ollut varma, mitä olisi siitä ajatellut. Hän näki tuossa paljon itseään: itsepäisyyttä, sitä nuoruuden uhmaa ja uteliaisuutta, määrätietoisuutta ja kunnianhimoa, joka nykyistä Valkoisen lohikäärmeen kapteeniakin oli vuosia sitten ajanut. Nyt hän itse suhtautui moniin asioihin varauksella, harkinnalla ja diplomatialla, jonka oli kerännyt vuosien varrella. Mutta Miraya… kauniit kasvonpiirteet muistuttivat häntä päivittäin hymyilevästä Celianista nostattaen ristiriitaa, tunteita ja ajatuksia… Mitä jos?

Mitä jos - kysymyksiä Rayashissa herätti myös valtiovallan kanssa sovittu sopimus. Tarkemminottaen Rakuzan kanssa sovittu sopimus, mutta tuo oli kuin yhtä valtiovallan kanssa, joten tilanne oli käytännössä sama, katsoi sitä kummalta kantilta tahansa. Oman lusikkansa soppaan toi myös Airdan, ja tämän suunnitelmat, jotka todennäköisesti eivät tänä kesänä vielä aiheuttaisi mitään sen suurempia ongelmia. Toivottavasti! Tässä sopimuksessa Rakuzan kanssa oli jo riittävästi sulateltavaa, mutta se toisi tarvittavaa vakautta rahan osalta, ja mahdollisuuden kiertää tarkastukset ja helpottaisi salakuljetuksen piilottamista. Mutta se nostaisi myös salakuljetuksen riskejä, ja Rayash halusi pitää sopimuksen erillään Lohikäärmeestä ja lähimmistään, tarjotakseen oman niskansa löysään hirteen muiden sijasta. Nämä eivät olleet sellaista ansainneet.

Vaikka jokaisella kohdalla olikin omat pointtinsa, tärkeimmät asiansa, se ei muuttanut tilanteen vaikeutta mihinkään. Ehkä selkeytti, mutta ei helpottanut. Oli asioita, jotka täytyisi käsitellä ensin: sopimus Rakuzan kanssa, ja keskustelu siitä, mutta… muuten elämä liikkuisi tästä lähtien omalla painollaan eteenpäin, ja kesää oli vielä jäljellä.

Mutta lähtöä edeltävänä iltana vartijan hänelle tuoma kirje muutti kaiken sen rauhan, jonka kapteeni Doulbtur oli hetkellisesti mieleensä saanut.

Ray,

Olen sinulle enemmän kuin vain selityksen velkaa. Arvaan, ettet edes halua kuulla sitä, mutta toivon että voisit antaa minulle tilaisuuden yrittää kertoa minun puoleni kahdenkymmenen vuoden takaisista valinnoistani.
Olen pahoillani ja toivottavasti voit uskoa sen.

Odotan sinua vanhassa paikassamme sinä iltana, kun seuraavan kerran rantaudutte tänne.

- C


Halvalle paperille kirjoitettu, sinetöimätön ja rullalle kääritty paperi tuoksui merivedeltä, eikä sitä avaamatta ollut pääteltävissä yhtään mitään. Työpöytänsä takana istuva mies tarttui kirjeeseen odottaen sen olevan jokin sopimusluonnos, ehdotus jostakin laittomasta, johon hänen ei kannattaisia sotkeutua, mutta jonka hän todennäköisesti päätyisi ottamaan vastaan. Yllätys oli suuri, kun mies viimein sisäisti muutamien rivien sisällön, kirje tippui pöydälle miehen käsistä.

Celian. Nimi, jota Rayash Doulbtur oli viime aikoina miettinyt aivan liikaa. Nainen, joka oli tuon tuittupäisen nuoren naisen äiti. Äiti, joka oli salannut raskautensa ja lapsensa Rayashilta kaksikymmentä pitkää vuotta miehen rakentaessa uraa merillään nuoresta, uraansa aloittavasta merimiehestä ruoskanjäljet selässään kapteeniksi suurimmalle kauppalaivalle, komentamaan omaa pientä imperiumiaan vain törmätäkseen Mirayaan, tyttäreensä. Celian, jota Rayash ei ollut kuvitellut koskaan enää tapaavansa - voi kyllä, hän oli etsinyt tätä monen monta kertaa löytämättä… vain luovuttaakseen, kun saari oli liian suuri etsittäväksi, ja Celian liian taitava sulautumaan sen vilinään.

Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin tämä otti itse yhteyttä vain pyytääkseen häntä tapaamaan… paikassa, jossa kaikki oli alkanut. Salakapakka, jota nykyään piti yksi Rayashin vanhimmista ystävistä. Ainut, jolle hän oli uskoutunut tilanteesta laivan ulkopuolella… mikä sattuma? Vai oliko sattumia? Oliko Miraya ajanut Celianin kolostaan, piilostaan selittämään valintojaan? Vai oliko taustalla muutakin, ja jos oli, mitä? Mikä Celianin sai nielemään ylpeytensä ja ottamaan yhteyttä… näin pitkän ajan jälkeen.

Kapteeni puraisi huultaan tyytymättömänä ja nousi seisomaan Israyn tyytymättömän rääkäisyn saattelemana, kun äkkinäinen liike havahdutti linnun horroksestaan. Rayash käveli pari kertaa pöytänsä ympäri vain läsähtääkseen takaisin pöydän ääreen, haudatakseen kasvonsa käsiinsä, huultaan purren. Voi, miten hän halusikaan tavata tuon naisen, vain kysyäkseen yhden kysymyksen: miksi? Mutta samalla Rayashia veti yhtä suuri voima poispäin. Miksi nyt, miksi kahdenkymmenen vuoden jälkeen? Mitä hän kostuisi tästä? Lisää sydänsuruja todennäköisesti. Selityksiä, jotka eivät voisi muuttaa sitä tosiasiaa, että Celian oli salannut kaiken häneltä vuosikymmenien ajan.

Mahdollisuutta, että hän ei edes tietäisi Mirayasta ilman sattumaa Dionessa.

Celian oli salannut häneltä mahdollisuuden olla isä. Edes tukea kaksikkoa rahallisesti, mikäli Celian ei olisi halunnut häntä heidän elämäänsä. Pala nousi miehen kurkkuun tämän nojautuessa tuolinsa selkänojaa vasten.

Mitä menetettävää hänellä enää oli?

Ei mitään.

Hitaasti Rayash taitteli pöydällään olevan kirjeen kasaan painaen taitoksien reunoja kynsillään, jotta ne pysyisivät paremmin kiinni. Sormet työnsivät kirjeen liivintaskuun Rakuzan kanssa solmitun sopimuksen seuraksi samalla, kun syvä henkäys karkasi kapteenin kasvoilta. Tämä pyyhkäisi käsillään kasvojaan kertaalleen ja veti pariin kertaan syvään henkeä. Hitaasti se viileän tunteeton ilme palasi miehen kasvoille, vaikka tyyneydestä mielessä ei ollut enää jälkeäkään.

Ei hänellä ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa tarjous vastaan kaikkien näiden vuosien jälkeen. Miraya raahaisi hänet enemmin tai myöhemmin Celianin pakeille, ja mikäli hän haluaisi kävellä siitä taistelusta kasvonsa säilyttäen, hänen olisi tartuttava tähän ojennettuun käteen, teki se miten kipeää tahansa. Hän ei ollut se kaksikymmenvuotias, uraansa aloittava merimies, vaan kapteeni, joka seisoisi laivansa kannella säässä kuin säässä, suoraselkäisenä ja valmiina vastaanottamaan kaiken, mitä maailmalla oli hänelle tarjota.

Oli se sitten kaapissa pölyttyneitä luurankoja tai ei.

Locked