Sinetöidyt sanat
Posted: Fri Apr 12, 2019 9:28 pm
// Minipeli, johon odotellaan Tinanjan ja Rayashin vastausta. //
Saman päivän iltana Mirayan tapaamisen kanssa Celian päätyi vielä kirjurin puheille. Hän arvasi Mirayan palaavan seuraavan kerran Rayashin kanssa ja tiesi siitä keskustelusta tulevan jopa vielä räjähdysalttiimman kuin tämänpäiväisestä. Celian ei tiennyt miten hän pystyisi tapaamaan Rayashin nyt. Mitä hän voisi sanoa tai miten hän kestäisi Rayn halveksivan katseen. Mirayan takia hänen kuitenkin olisi se tehtävä ja niin pelottavaa kuin se tulisikaan olemaan, se olisi parempi hoitaa Rayashin kanssa kahdestaan. Miraya oli liiallisen tunnekuohun vallassa kuuntelemaan mitään ja saisi vain sekä hänet että Raynkin samaan tilaan. Mutta kenties kahdenkeskinen keskustelu Rayashin kanssa voisi onnistua edes jollain tapaa asiallisesti. Niin Celian ainakin toivoi alkaessaan sanella haluamaansa kirjettä kirjurille.
Ray,
Olen sinulle enemmän kuin vain selityksen velkaa. Arvaan, ettet edes halua kuulla sitä, mutta toivon että voisit antaa minulle tilaisuuden yrittää kertoa minun puoleni kahdenkymmenen vuoden takaisista valinnoistani.
Olen pahoillani ja toivottavasti voit uskoa sen.
Odotan sinua vanhassa paikassamme sinä iltana, kun seuraavan kerran rantaudutte tänne.
- C
Kirjuri oli katsellut Celianin lysähtänyttä olemusta ja punoittavia silmiä melkoisella uteliaisuudella heti hänen saapuessaan, mutta kuullessaan kirjeen halutun sisällön syttyi vanhan miehen katseeseen aivan erilainen kiilto. Mies ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan kirjoitti kuuliaisesti asiakkaansa toiveiden mukaan. Celian epäili, että vannotusta hiljaisuudesta huolimatta ainakin tämän kirjurin vaimo saisi kuulla iltasadukseen kuvauksen kiharaisesta ruskeaveriköstä omituisine kirjeineen, mutta se oli hyvin mitätön murheenaihe juuri nyt.
Kirjuri puhalsi viimeiset kuivatushiekat kirjeen päältä ja taitteli sen äärimmäisellä tarkkuudella.
"Onko sinulla leimasinta mukanasi?" kirjuri kysyi vahaa lämmittäessään ja äänestään päätellen arvasi jo vastauksen.
"Ei minulla... ole", Celian mutisi maahan katsoen. Hän tunsi kirjurin katseen otsassaan, mutta nostaessaan oman katseensa mies oli jo kääntynyt takaisin kirjeen puoleen asiallisen ilmeettömänä. Hän tiputti vahaa kirjeen taitoskohtaan, nappasi yksinkertaisen ja vanhan näköisen leimasimen pöydänkulmalta ja painoi sillä vahan paikalleen. Muutama kolikko tipahti kirjurin ryppyiselle kämmenelle ja Celian nosti hieman vapisevin käsin saamansa kirjeen tutkittavakseen. Vahasinettiin painettu tyhjä ympyrä muistutti Celiania hänen omasta mitättömyydestään. Ja niiden sanojen tyhjyydestä, jotka merkityksettömän sinetin alle oli juuri suljettu. Hän kiitti vielä kerran kirjuria ja asteli ulos raskaasti huokaisten. Hän puristi kirjettä kädessään kuin se olisi ollut nerien sijasta denejen arvoinen ja lähti kulkemaan satamaa kohti. Hän oli kuullut, että kapteeni Doultburin laiva lähtisi purjehtimaan takaisin Dioneen heti huomenaamulla ja kirje olisi saatava perille ennen sitä.
Hetken sivusta, rakennusten suojista, sataman toimintaa Valkoisen Lohikäärmeen edustalla seurattuaan Celian huomasi sopivan näköisen nuorukaisen ja huikkasi tuota tulemaan lähemmäs. Pieni poika oli enemmän kuin innoissaan saadessaan tehtävän, jonka varjolla hän pääsisi sataman suurimmalle laivalle ja pikkuruiseen käteen painettu kolikko vielä varmisti pojan hoitavan työnsä huolella. Celian jäi sivummalle odottamaan ja seuraamaan, että hänen pieni lähettinsä onnistuisi tehtävässään. Hän saattoi kauempaa juuri ja juuri erottaa kuinka pojan musta ja kiharainen pää pääsi laivan kannelle ja vaihtamaan muutaman sanan järkälemäisen merimiehen kanssa. Merimies suuntasi peremmälle laivaan jotain kantaen ja taakseen haaveilevasti katseleva poika palasi laiturille tyhjin käsin ja kiiruhti sitten Celiania kohti. Celian vetäytyi pois näkyvistä, mutta jäi kulman taakse odottamaan pojan vahvistavan kirjeen päässeen perille. Tai ainakin laivalle asti. Se oli täysin toinen asia, olisiko kirjeellä mitään vaikutusta herra kapteeniin.
Odotus ja kauhu kipristivät Celianin vatsaa hänen kulkiessaan takaisin kotiaan kohti. Näistä tulisi pitkät kaksi viikkoa odottamista ja toisaalta tuo aika tuntui aivan liian lyhyeltä Rayashin tapaamiseen valmistautumiseen. Tosin vaikka hänellä olisi kaikki aika maailmassa, ei Celian uskonut olevansa siihen koskaan valmis.
Saman päivän iltana Mirayan tapaamisen kanssa Celian päätyi vielä kirjurin puheille. Hän arvasi Mirayan palaavan seuraavan kerran Rayashin kanssa ja tiesi siitä keskustelusta tulevan jopa vielä räjähdysalttiimman kuin tämänpäiväisestä. Celian ei tiennyt miten hän pystyisi tapaamaan Rayashin nyt. Mitä hän voisi sanoa tai miten hän kestäisi Rayn halveksivan katseen. Mirayan takia hänen kuitenkin olisi se tehtävä ja niin pelottavaa kuin se tulisikaan olemaan, se olisi parempi hoitaa Rayashin kanssa kahdestaan. Miraya oli liiallisen tunnekuohun vallassa kuuntelemaan mitään ja saisi vain sekä hänet että Raynkin samaan tilaan. Mutta kenties kahdenkeskinen keskustelu Rayashin kanssa voisi onnistua edes jollain tapaa asiallisesti. Niin Celian ainakin toivoi alkaessaan sanella haluamaansa kirjettä kirjurille.
Ray,
Olen sinulle enemmän kuin vain selityksen velkaa. Arvaan, ettet edes halua kuulla sitä, mutta toivon että voisit antaa minulle tilaisuuden yrittää kertoa minun puoleni kahdenkymmenen vuoden takaisista valinnoistani.
Olen pahoillani ja toivottavasti voit uskoa sen.
Odotan sinua vanhassa paikassamme sinä iltana, kun seuraavan kerran rantaudutte tänne.
- C
Kirjuri oli katsellut Celianin lysähtänyttä olemusta ja punoittavia silmiä melkoisella uteliaisuudella heti hänen saapuessaan, mutta kuullessaan kirjeen halutun sisällön syttyi vanhan miehen katseeseen aivan erilainen kiilto. Mies ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan kirjoitti kuuliaisesti asiakkaansa toiveiden mukaan. Celian epäili, että vannotusta hiljaisuudesta huolimatta ainakin tämän kirjurin vaimo saisi kuulla iltasadukseen kuvauksen kiharaisesta ruskeaveriköstä omituisine kirjeineen, mutta se oli hyvin mitätön murheenaihe juuri nyt.
Kirjuri puhalsi viimeiset kuivatushiekat kirjeen päältä ja taitteli sen äärimmäisellä tarkkuudella.
"Onko sinulla leimasinta mukanasi?" kirjuri kysyi vahaa lämmittäessään ja äänestään päätellen arvasi jo vastauksen.
"Ei minulla... ole", Celian mutisi maahan katsoen. Hän tunsi kirjurin katseen otsassaan, mutta nostaessaan oman katseensa mies oli jo kääntynyt takaisin kirjeen puoleen asiallisen ilmeettömänä. Hän tiputti vahaa kirjeen taitoskohtaan, nappasi yksinkertaisen ja vanhan näköisen leimasimen pöydänkulmalta ja painoi sillä vahan paikalleen. Muutama kolikko tipahti kirjurin ryppyiselle kämmenelle ja Celian nosti hieman vapisevin käsin saamansa kirjeen tutkittavakseen. Vahasinettiin painettu tyhjä ympyrä muistutti Celiania hänen omasta mitättömyydestään. Ja niiden sanojen tyhjyydestä, jotka merkityksettömän sinetin alle oli juuri suljettu. Hän kiitti vielä kerran kirjuria ja asteli ulos raskaasti huokaisten. Hän puristi kirjettä kädessään kuin se olisi ollut nerien sijasta denejen arvoinen ja lähti kulkemaan satamaa kohti. Hän oli kuullut, että kapteeni Doultburin laiva lähtisi purjehtimaan takaisin Dioneen heti huomenaamulla ja kirje olisi saatava perille ennen sitä.
Hetken sivusta, rakennusten suojista, sataman toimintaa Valkoisen Lohikäärmeen edustalla seurattuaan Celian huomasi sopivan näköisen nuorukaisen ja huikkasi tuota tulemaan lähemmäs. Pieni poika oli enemmän kuin innoissaan saadessaan tehtävän, jonka varjolla hän pääsisi sataman suurimmalle laivalle ja pikkuruiseen käteen painettu kolikko vielä varmisti pojan hoitavan työnsä huolella. Celian jäi sivummalle odottamaan ja seuraamaan, että hänen pieni lähettinsä onnistuisi tehtävässään. Hän saattoi kauempaa juuri ja juuri erottaa kuinka pojan musta ja kiharainen pää pääsi laivan kannelle ja vaihtamaan muutaman sanan järkälemäisen merimiehen kanssa. Merimies suuntasi peremmälle laivaan jotain kantaen ja taakseen haaveilevasti katseleva poika palasi laiturille tyhjin käsin ja kiiruhti sitten Celiania kohti. Celian vetäytyi pois näkyvistä, mutta jäi kulman taakse odottamaan pojan vahvistavan kirjeen päässeen perille. Tai ainakin laivalle asti. Se oli täysin toinen asia, olisiko kirjeellä mitään vaikutusta herra kapteeniin.
Odotus ja kauhu kipristivät Celianin vatsaa hänen kulkiessaan takaisin kotiaan kohti. Näistä tulisi pitkät kaksi viikkoa odottamista ja toisaalta tuo aika tuntui aivan liian lyhyeltä Rayashin tapaamiseen valmistautumiseen. Tosin vaikka hänellä olisi kaikki aika maailmassa, ei Celian uskonut olevansa siihen koskaan valmis.