Kaksikymmentä vuotta

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Kide
Posts: 540
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kaksikymmentä vuotta

Post by Kide » Sun Jun 23, 2019 4:09 pm

Kyllä. Celiankin käänsi katseensa sivuun. Sitten uudestaan takaisin Rayashiin suunsa raottaen, mutta vain napauttaakseen sen hiljaa kiinni ja kääntääkseen katseensa uudestaan pois. Tarpeeksi oli jo sanottu, mikään puolustus ei tästä Celiania pelastaisi. Liikaakin oli jo sanottu, vaikka sekään ei riittänyt. Eikä riittäisi. Mutta ehkä, ehkä he vielä joskus voisivat oppia elämään asian kanssa. Rayash Mirayan tähden, Miraya heidän takiaan, ja itsensä.

Celiankin tiesi, että Miraya hakisi selvyyttä tälle kaikelle ehtymättömällä vimmalla. Ja että Miraya oli päättänyt kiskoa Rayashin mukaansa avukseen. Ja tuekseen, jota Celian oli ennen tyttärelleen tarjonnut, mutta jota Miraya ei enää suostunut ottamaan vastaan. Ajatus Rayashista Mirayan rinnalla hänen sijastaan sattui, mutta toisaalta se myös antoi jonkinlaista lohtua Celianille. Vaikka Miraya ei juuri nyt hyväksyisi hänen tukeaan, sentään tytöllä oli joku johon turvata. Mitä ilmeisimmin Miraya ja Rayash olivatkin lähentyneet nopeasti. Silloin Rayashkin mitä todennäköisimmin jo tunsi tyttärensä temperamentin ja tiesi kuinka mahdotonta Mirayan kanssa toisinaan oli keskustella. Se oli syy, miksi Rayash otti asian esille. Se oli myös epäilemättä syy, miksi mies oli suostunut tuleeman. Kuten se oli myös syy, miksi Celian oli Rayashin tänne kutsunut. Toki Celian oli tiennyt, että hänen olisi ollut jossain vaiheessa saatava selittää tekojaan Rayashille, mutta Mirayan kiukkuinen lupaus palaamisesta oli nopeuttanut sen päätöksen tekemistä huomattavasti.
"Tiedän. Ja sinäkin taidat tietää, että hänen kanssaan se ei tule olemaan helppoa", Celian huokaisi ja nosti hänkin katseensa. Mahtoiko Rayash ymmärtääkään kuinka suuri vaikutus hänellä tulisi olemaan Mirayan mielentilaan siinä tapaamisessa? Ja ylipäätään jatkossa? Miraya halusi epäilemättä tulla hakemaan oikeutta vihalleen. Olihan paljon helpompi olla vihainen kuin surullinen. Oli myös helpompi vihata kuin kaivata ja vilauksen tuosta kaipauksesta Celian oli ehtinyt tyttärensä silmissä näkemäänkin kaiken katkeruuden keskeltä heidän viime kerran tavatessaan.
"Minusta vaikuttaa siltä, että te olette ehtineet jo lähentyä." Celianin katse lämpeni hieman ja huulet nousivat lähemmäs jotain hymyntapaista. Hän oli lopulta vain onnellinen, jos Ray ja Miraya pystyivät kaikesta huolimatta löytämään toisensa. Lähentymään, luottamaan ja luomaan pitävän siteen. Siitäkin huolimatta, että samalla Celian pelkäsi Mirayan erkaantuvan hänestä.
"Miraya taitaa luottaa sinuun. Ja välittää sinusta. Kuten sinäkin selvästi välität hänestä." Muuten et olisi täällä nyt. "Tämä ei tule olemaan helppoa hänelle. Kuten ei sinullekaan, mutta toivottavasti silti ymmärrät, miten suuri vaikutus sinulla tulee olemaan Mirayaan", Celian puhui hiljaa ja varoen, kuin peläten ääneellään hajottavan sen ohuen jään, jonka päälle oli uskaltautunut. Kunpa vain Rayash ei näkisi tätäkin yhtenä hänen itsekkäistä haluistaan vaan sen totuuden, että juuri nyt Celian ajatteli todellakin Mirayan parasta.
"Voit vahvistaa hänen vihaansa ja auttaa häntä vellomaan siinä vaikka lopun ikänsä. Tai voit auttaa häntä hyväksymään tämän. Oppimaan elämään tämän kanssa, askel kerrallaan." Nyt Celian piti katseensa Rayashissa ja odotti pelokkaana, ja varovaisen toiveikkaana. Riittäisikö Rayashin ymmärrys vai oliko tuokin liian syvällä katkerassa vihassaan nähdäkseen muuta? Kannattiko hänen edes toivoa saavansa tässä vaiheessa mieheltä minkäänlaista ymmärrystä? Olisiko se edes mahdollista?

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kaksikymmentä vuotta

Post by Tinanja » Sun Jun 23, 2019 7:44 pm

Rayash kohotti kulmiaan Celianin kommentoidessa sitä, ettei Mirayan kanssa elämisestä, tai olemisesta tulisi helppoa. Aivan kuin Rayash ei sitä olisi näiden muutaman kuukauden aikan ajo huomannut. Miehen onneksi Miraya kaikesta vanhemmiltaan perimästään temperamentistaan huolimatta oli älykäs nuori nainen, joka oppi ainakin toisinaan virheistään. Rayash näki paljon samaa Mirayassa, mitä tiesi itsessäänkin nuorempana olleen. Nyt… vuosikymmeniä myöhemmin Rayash osasi jo peittää suurimman osan temperamentistaan, mutta se ei iän myötä ollut silti kadonnut mihinkään. Kulmien kohotus katosi kuitenkin nopeasti Celianin jatkaessa kommentointia siitä, että kaksikko oli ehtinyt jo lähentyä näinä muutamina kuukausina. Se sai lähinnä lievän tuhahduksen aikaan Rayashin suunnalta, eikä mies vastannut siihen mitään.

Kapteenin takaisin lasipulloon eksynyt katse kuitenkin palasi tiukasti, terävänä takaisin Celianiin tämän alkaessa selittää, miten suuri vaikutus Rayashilla oli Mirayaan. Aivan kuin hän ei itse tietäisi sitä. Aivan kuin Rayash ei ymmärtäisi, miten suuren askeleen ja vastuun mies oli ottanut, kun oli yhdistänyt Celianin kanssa vietetyn ajan Mirayaan. Aivan kuin Rayash ei olisi ollut vastuullinen aikuinen, joka ymmärsi syy-seuraussuhteen, varsinkin näin vakavan asian parissa. Aivan kuin hän ei tietäisi, miten mieli toimi, ja miten suuri vaikutus hänellä olisi tuohon nuoreen naiseen, joka oli hänen tyttärensä.

“Luuletko, että olet ainut, joka on kaksikymmentä vuotta vanhempi?” Rayash kyysi hiljaa, nyt silmät leiskuen. Se, oliko silmissä vihaa, ärtymystä, katkeruutta vai loukkaantumista, oli vaikea sanoa. “Että vuodet ovat kulkeneet ylitseni kuin tyhjää?” Äänensävy kiristyi hitaasti jokaisen sanan myötä, ja äänenpaino muuttui tummemmaksi, ärtyneeksi sen hiljaisen katkeruuden sijasta. Rayash otti huikan pullostaan, ja iski sen sitten vähän turhan lujaa pöytään.
“Luuletko, että hukkaisin yhtään enempää aikaa, resursseja tai elämääni pilaamaan tämän, jonka juuri olen löytänyt? Jonka sinä, omalla päätökselläsi piilotit minulta kahdeksikymmeneksi vuodeksi? Että en ymmärtäisi, miten tärkeää tämä on?”

“Hän on ainut syy, miksi minä istun tässä pöydän ääressä. En sinun, en itseni, vaan hänen vuokseen…”, Rayash sanoi vielä viimein, hetken painostavan hiljaisuuden jälkeen. Katse, jonka hän loi Celianiin oli täynnä katkeruutta, ärtymystä…. mutta myös pettymystä. Niinkö vähän tuo oletti vuosien kasvattaneen häntä?
“Luuletko, että hän olisi edelleen laivalla, mikäli en olisi ymmärtänyt tuota aikoja sitten?”

User avatar
Kide
Posts: 540
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kaksikymmentä vuotta

Post by Kide » Thu Jun 27, 2019 4:06 pm

Ei, Celianin ei olisi kannattanut edes toivoa Rayashin ymmärtävän. Hän valitsi sanansa huonosti, vaikka saattoi olla että paremmillakin sanoilla lopputulos olisi ollut sama.
"En", Celian vastasi Rayashin ensimmäiseen kysymykseen, puhuen yhtä hiljaa kuin mieskin. Katseensa hän laski Rayashin jatkaessa alas, aivan kuin miehen katse olisi ollut polttava. Siltä se kieltämättä ajoittain tuntui, tosin tuo polte ei korventanut päältä vaan sisältä.
Viimeiset kaksi vuosikymmentä salailua olivat loukanneet Rayashia niin syvältä ja niin laajalti, että olisi kai sama mitä Celian tekisi tai sanoisi, sama kuinka pienesti tuo miestä hipaisisi, se kaikki heijastuisi kipeästi miehen auki revittyyn haavaan. Ajan kuluessa se saattaisi vielä helpottaa, mutta ei Celian toivonutkaan, että tämä haava tulisi parantumaan. Ei koskaan, ja siitä hän sai syyttää vain itseään.
Hiljaisuus laskeutui hetkeksi heidän välilleen, ja Celian siemaisi juomaansa. Hän ei nostanut katsettaan Rayashiin vaan odotti jatkoa. Jotenkin hänestä tuntui, ettei siinä ollut vielä kaikki.

Celian veti syvään henkeä ennen kuin sai kohotettua katseensa takaisin kohtaamaan pöydän toisella puolella häntä kylmästi, vihaisesti, syyttävästi ja ennen kaikkea katkerasti tuijottavan silmäparin, jonka kiehtovan värieron huomasi jopa kapakan hämärässä.
"En. En luule mitään. Paitsi sinunkin ymmärtävän, etten tarkoittanut tuota", Celian sanoi lopulta. Hän pakotti katseensa pysymään Rayashissa, vaikka tuon katseen kipu heijastuikin suoraan Celianiin. Hän tiesi kyllä vuosien vaikuttaneen yhtä lailla Rayashiin kuin itseensäkin. Hän tiesi heidän molempien kasvaneen omilla poluillaan. Hänhän oli nähnyt sen heti miehen astuessa sisään kapteenin auktoriteetin ympäröimänä. Ja Celian tiesi, ettei Mirayan luottamusta saanut kuka tahansa. Se ansaittiin, ja selvästi Rayash oli sen ansainnut. Mutta Celian myös tiesi, ettei Rayashilla ollut kokemusta omista lapsista. Sitä tosin Celianilla ei ollut vara käyttää puolustuksenaan, sillä olihan hän itse syy tuon kokemuksen puuttumiseen.
"Mitä tarkoitin Ray... Toivon vain, että onnistuisimme puhumaan hänen kanssaan. Vain puhumaan, rauhallisesti, ja toivon... luotan että osaat... siis haluat auttaa siinä. Sitten hän saa itse päättää mitä ajatella." Viimeisten sanojen kohdalla Celianin ääni värähti, vaikka ilme pysyikin tyynenä. Hän ei tiennyt oliko koskaan pelännyt mitään niin paljoa kuin Mirayan tulevaa reaktiota kaikkeen. Hän antaisi mitä vain, jos hänen tyttärensä olisi valmis antamaan anteeksi. Tai edes ymmärtämään ja hyväksymään tämän kaiken joskus.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kaksikymmentä vuotta

Post by Tinanja » Fri Jun 28, 2019 6:23 pm

Hitaasti Rayash nousi seisomaan siitä pöydän takaa, pullon jo tyhjennyttyä. Humalatila ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vahva turruttaakseen sitä katkeruutta ja ajatusta siitä, että Celian vielä kaiken jälkeen epäili hänen harkintakykyään, käytöstään ja sitä, etteikö hän haluaisi Mirayalle parasta mahdollista tulevaisuutta. Että hän tarkoituksella tekisi tapaamisen Celianin kanssa hankalaksi. No, hankalaa se oli, asetti sen miten päin vain, ja sana hankala oli koko asian aliarvioimista, eivätkä Celianin salaamat kaksikymmentä vuotta ainakaan helpottaneet tilannetta, päinvastoin. Rayash ei osannut kuvailla sitä katkeruutta ja pettymystä, jonka tunsi kaiken tapahtuneen jälkeen, ja kaiken Celianin sanoman jälkeen. Kuin selitystä tälle ei olisi - vain nuoren naisen päähänpisto, jota tuo ei ollut halunnut edes korjata, ei ennen kuin oli pakko…. Jos silloinkaan. Syvä huokaus karkasi Rayashin huulilta.
“Tulen paikalle”, Rayash sanoi hiljaa, laskien katseensa vielä viimeistä kertaa Celianiin. “Mutta muuta en lupaa”, viileät sanat jäivät viimeisiksi, ennen kuin viitanhelma heilahtaen Rayash kääntyi astelemaan tiskiä kohden. Siitä huolimatta, miten lyödyltä ja haavoittuneelta miehestä tuntui, oli tuon olemus suoraselkäinen ja arvovaltainen. Kasvoille palasi hitaasti se ilmeetön ilme, kun hän vilkaisi vielä kertaalleen silmäkulmastaan Celiania, katse täynnä pettymystä, katkeruutta ja surua siitä, mitä hän oli kahdenkymmenen vuoden aikana menettänyt.

Rayash laski kultakolikon Drakan eteen tiskille ja mulkaisi häntä turhan tarkasti katselevaa, tiskiin nojailevaa nuorukaista pahasti ennen kuin kääntyi vilkaisemaan Drakaa ohimennen. Draka melkein jo oli sanomassa jotakin, mutta sulkikin suunsa viime hetkellä. Mies otti hitaasti Rayashin hänen eteensä laskeman aivan liian suuren maksun itselleen sanaakaan sanomatta.
“Vahvinta mitä varastostasi löytyy”, Rayash sanoi hiljaa Drakalle, joka kääntyi ottamaan takanaan olevan hyllyn alakulmasta tumman, lasisen pullon. Lasi oli niin tummaa, ettei siitä nähnyt juoman väriä, eikä se Rayashia kiinnostanut muu kuin juoman alkoholipitoisuus, kun tämä otti pullon mukaansa ja lähti sanaakaan sanomatta kapakasta. Rääkäisten Isray loikkasi tiskiltä siihen nojailevan nuorukaisen päätä hipoen lentoon ja kapteenin olkapäälle ennen kapakanoven sulkeutumista tämän perässä. Hetken Rayash vain seisoi siinä ovella, vetäen syvään henkeä, haistaen niin tutun, suolaisen meren ja kosteuden, lämmön, jotka kutsuivat häntä yhä uudelleen merelle.

Hän voisi mennä ryyppäämään itsensä unohduksiin laivalleen, ja kohdata miljoonat kysymykset Mirayalta, Eldriniltä, Saryalta… ehkä Airdaniltakin. Tänne hän ei jäisi niin pitkään, kun Celian istuisi kapakassa. Korkatessaan Drakalta juuri ostamansa pullon kapteeni lähti kohti satamaa, ja sen liepeillä sijaitsevaa kapakkaa, jossa ei kyseltäisi tai udeltaisi mitään turhaa.

// Kiitos erittäin mielenkiintoisesta pelistä, niiiin hyvää draamaa! ^^

User avatar
Kide
Posts: 540
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kaksikymmentä vuotta

Post by Kide » Wed Jul 03, 2019 1:04 pm

Ei ymmärrystä, luottoa tai uskoa. Rayash tuijotti Celiania yhtä hyytävästi kuin tähänkin asti, jollei jopa vieläkin pistävämmin. Mies oli pettynyt ja loukattu, ja Celian olisi mieluusti vajonnut pöydän alle piiloon, vaikka yrittikin parhaansa olla sitä näyttämättä. Sentään Rayash kuunteli loppuun asti ennen kuin lähti. Minkäänlaisia lupauksia Celian ei ollut toivonutkaan vaikkakin ehkä jotain noita murahduksia enemmän, mutta luotti siihen, että hänen sanansa jäisivät Rayashin mieleen. Ehkä Rayash todella osaisi pistää Mirayan etusijalle nyt kun hänelle siihen annettiin mahdollisuus. Se olisikin täysin toinen tarina mitä Miraya päättäisi tehdä.
Celian ei vastannut enää mitään vaan laski katseensa huokaisten pöytään Rayashin askelten etääntyessä. Loput hänen juomastaan katosivat jo ennen kuin Rayash sulki kapakan oven perässään uusi pullo kädessään. Celian loi mieheen viimeisen vilkaisun juuri ennen oven sulkeutumista. Miksi hitossa Rayn pitikään näyttää edelleen noin hyvältä, jollei jopa paremmalta kuin kaksikymmentä vuotta sitten? Se teki kaikesta paljon vaikeampaa.

Ja etenkin se, että hänkin rakasti tuota miestä edelleen.

Celian oli nojannut kyynärpäänsä pöytään ja sulkenut kasvot käsiinsä. Hän kuuli lähestyvät askeleet, jotka tunnisti helposti toisen jalan kaikuvista kopsahduksista. Puujalka. Draka.
"Talo tarjoaa. Sä näytät tarvitsevan tätä enemmän kuin mä sun lantteja." Draka istui naista vastapäätä ja työnsi toista lasillista, tällä kertaa tummempaa, syvänruskeaa juomaa, pöydän poikki. Tämä oli ele, joka mieheltä olisi ehkä jäänyt tekemättä, jos hän olisi tiennyt mistä Celian ja Rayash todella olivat keskustelleet ja riitaantuneet.
"Kiitos, vaikka minusta tuntuu ettei nyt riitä mikään." Celian nojasi edelleen päätään käsiinsä.
"Noh, tuo auttaa hetkisen, vaan aika auttaa sitten pidemmälle."
Nyt Celian nosti katseensa ja tuhahti. "Kyllä se aika on nyt se ongelma, ei apu."
"Eikös se voisi olla molemmat?" Draka kysyi tuuheita kulmiaan kurtistellen. Puujalka rapisutti lattiaa miehen ojentaessa sen suoraksi pöydänjalan viereen.
"En usko, mutta toivon. Sitä minä todella toivon, Draka."

// Kiitos itsellesi jälleen kerran loistavasta viihteestä! //

Locked