Matkan päätepiste vai käännekohta?

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 766
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja » Mon Dec 16, 2019 8:34 pm

Kauppahallin lämpö ja kosteus loivat tuulta ja tuiskua vastaan kieltämättä suuren kontrastin, kun he astuivat ruuan- ja savunhajuiseen rakennukseen. Silmiltä meni hetki jos toinenkin tottua hämärään ja lämpöön tuulen viiman ja ulkona olevan valon jälkeen. Lämmin tuli keskellä rakennusta tuntui hohkaavan kellertävän valonsa lisäksi lämpöä ja savustetun, paistetun kalan hajua jokaiseen nurkkaan ja sieraimeen, joka paikalta löytyi. Suolaiseen meren tuoksuun sekoittuessaan Daikhan ei voinut olla huomaamatta, miten vähän saaristossa mikään oli vuosien aikana muuttunut. Pääsääntöisesti suurin osa myyjistäkin näytti muutamaa lukuunottamatta olevan samoja kuin aiemmin. Muutamat kasvot tunnistettuaan Daikhan ei ollut enää lainkaan varma siitä, että oliko tänne tulo ollut oikea ratkaisu. Kuitenkin hän tiesi, että jossain nurkassa tai seinustalla Edra todennäköisesti piti kojuaan edelleen, mahdollisesti jopa samassa paikassa kuin vuosia sitten hänen viimeksi täällä käydessään. Pieni hymy levisi pieneksi hetkeksi maagikon kasvoille tämän ajatusten harhaillessa niissä harvoissa kohtalaisen mukavissa muistoissa, joita hänellä oli Calibanilta.

Maagikko kulki kauppahallissa vastaantulijoita vältellen, ja väisti heille korujaan kauppaavaa tunkeilijaa. Karvareunainen takki tuntui haisevan mereltä ja viinalta kaiken kiiltävän ja niin huolitellun korujen ja helyjen esillepanon tuomasta kiillotetummasta olemuksesta huolimatta. Vaistomaisesti Daikhan astui muutaman askeleen sivuun vain jättäen Novianin paremmin tuon kommenttien tulilinjalle.
“Sinä voit tunkea sen pannan suusi tukkeeksi”, Daikhan huomautti ohimennen ja virnisti huppunsa suojissa, kun Novianin tönäisy tuota miestä kohden sai tämän huomion muualle. Ei mennyt montaa sekuntia, että erikoinen parivaljakko oli jo kadonnut väenpaljouden joukkoon, kauas tuosta rihkamaa kauppaavasta miehestä. Daikhan jatkoi kauppahallin seinustojen kiertämistä, kunnes hyvin tutun näköinen koju ilmaantui hänen näköpiiriinsä. Ei ollut epäilystäkään siitä, kenen koju oli kyseessä. Kojun tukipalkkeihin ripustetut aseet näyttivät syrjäiselle saarelle olevan melko hyvää käsityötä, ja pöydälle esiteltäviksi nostettujen tikarien terät kiiltelivät vähäisessä valossa. Aseiden ohella esille oli nostettu myös muita veitsiä aina kalanperkuuseen tarkoitetuista teristä leivän leikkaamiseen sopiviin veitsiin. Mutta pöydän takana ei seissytkään se sama Edra, jonka Daikhan oli nähnyt viimeisimmän kerran ennen lähtöään Calibanilta. Edran sijaan pöydän takana näytti seisovan nuorempi versio tästä asesepästä, joka oli heidän ikäerostaan huolimatta ollut yksi harvoista nähnyt jotain potentiaalia nuoressa, oppimattomassa maagikossa. Tällä oli samat, paksut hiukset ja parrantynkä olivat samaa tumman, märän hiekan sävyistä väriä, karkeaa rakennetta ja kulmakarvojen alta tuikkivat silmät näyttivät olevan sitä samaa tummanruskeaa kuin mitä Daikhanin muistamalla Edralla.

“Voinko auttaa teitä jotenkin?” tuon lämmin hymy vilkkui parran ja viiksien välistä tämän katsoessa kojulleen pysähtyneitä kulkijoita. Nämä eivät näyttäneet paikallisilta, mutta hyvin harva ulkopuolinen edes löysi kauppahallia… ja se sai tuon kulmatkin tuskin huomattavasti kohoamaan.
“Viimeksi, kun kävin täällä, kojua piti Edra-niminen mies”, Daikhan totesi sitten lyhyen tervehdyksen ja nyökkäyksen jälkeen. “Osaatko sanoa, mistä voisimme löytää hänet?” tämä kysyi sitten.
“Miksi te häntä etsitte?” tuo mies kohotti nyt näkyvästi, kieltämättä yllättyneenä kulmiaan. Tämä oli jo sanomassa jotakin lisää, mutta sulkikin suunsa viime hetkellä, kun
“Hän on vanha... ystävä vuosien takaa”, Daikhan vastasi sitten, katsellen huppunsa suojista tuota tutun, ja samalla hyvin tuntemattoman näköistä myyjää. “Hän ei ole hoitanut… tämänkaltaista työtä vähään aikaan terveydentilansa vuoksi.” Se ei ollut vastaus, jota Daikhan oli etsinyt, tai jota mies oli halunnut. Päin vastoin, se oli yksi harvoista vastauksista ja tiedoista, joita mies ei tällä hetkellä olisi missään tapauksessa kaivannut. Maagikko nielaisi ja miehen hartiat läsähtivät hieman alemmas. Tuo kuitenkin kohotti pian katseensa takaisin tiskin takana hieman hämmentyneenä seisovaan myyjään.
“Asuuko hän edelleen pohjoispuolella satamaa?” hetken hiljaisuus, jonka jälkeen lyhyt nyökkäys vahvisti maagikon arvion vanhan tuttavansa asuinpaikasta. “Kyllä”, tuo myyjä vastasi vielä lyhyesti.
“Sitten minun on kokeiltava onneani siellä”, Daikhan vastasi lyhyesti. “Kiitos”, tämä lisäsi vielä ennen kuin kääntyi kohti tulosuuntaa, uskoen, että Novian kyllä seuraisi. Tiskin takana seisova nuorimies näytti siltä, että olisi vielä halunnut sanoa, kysyä jotain, mutta nielaisi sanansa, kun hänen keskustelukumppaninsa oli jo katoamassa väkijoukkoon. Ehkä tämä oli joskus ollut paikallinen?

“Takaisin pihalle siis…”, maagikko tuhahti vilkaisten Noviania matkallaan kohti kauppahallin narisevia, suuria ovia. Daikhan puikkelehti pian väkijoukon lävitse takaisin kohti kauppahallin ovea, ja pian tuulenviiman ja sään ruoskittavaksi. Kalan, savun ja lämmön sekoittama haju jäi heidän taakseen tuulen puhaltaessa suoraan kasvoja vasten. Maagikon askeleet johdattivat hänet katuja pitkin kohti satamaa, ja siitä sataman pohjoisosia kohden. Lopulta viileän tuulen puhaltaessa luihin ja ytimiin, Daikhan pysähtyi erään harmaansävyisen talon eteen. Lämmin valo tulvi talon ikkunoista, ja savupiipusta, kun maagikko kohotti kätensä koputtamaan oveen muutaman kerran. Oven takaa kuului hieman kolinaa ja askeleita, sekä mutinaa siitä, kuka oven takana tähän aikaan päivästä edes oli, kun se viimein työnnettiin auki harmaantuneen, kävelykeppiinsä tukeutuvan miehen toimesta.
“Edra”, Daikhan nyökkäsi tuolle miehelle lyhyesti, huppuaan taaksepäin vetäen. Ei mennyt montaa sekuntia, että hämmentyneen ja yllättyneen ilmeen tilalle levisi lämmin hymy.
“Daikhan…. Ja minä kun en uskonut, että sinä lasket koskaan jalkaasikaan tälle pahaiselle saarelle enää!” tuo murahti. “Tule sisään.”
“Tässä on Novian”, Daikhan nyökkäsi vielä peikkoa kohden, ja näytti siltä, että Edra ei välttämättä edes rekisteröinyt tuon toisen olevan mukana, jos Daikhan ei olisi maininnut asiasta mitään.
“Keitän teille jotain kuumaa juotavaa”, Edra mutisi sitten, kävellen syvemmälle kotoisan lämpimään taloonsa.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 488
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu » Mon Dec 30, 2019 4:51 pm

Daikhanin selkä pysähtyi, joten Novian otti askeleen sivummalle että saattoi kuunnella sananvaihtoa ja samalla pitää vahtia uusien syliin tunkevien kauppiaiden varalta. Mutta peikon katse singahti nopeasti Daikhaniin kun tämä päästi suustaan sanan 'ystävä'. Kaikesta heidän kokemastaan huolimatta maagikko oli ollut menneisyydestään hiljaa kuin umpinainen osteri, ja tämä Edra oli ensimmäinen jonka tuo olisi nimennyt ystäväkseen. Kun myyjästä ei ollut apua, kääntyi Daikhan hänen ohitseen ja ovea kohti. Novian nosti hattuaan kohteliaasti kummastuneen näköiselle myyjälle ja kipitti sitten vikkelästi toverinsa perään.

Sisällä vallinneen tunkkaisen lämmön jälkeen kylmä syystuuli tuntui läiskäisevän poskille kuin jäinen kämmen, ja Novian tunki sormensa kainaloihinsa hytisten. Jälleen Daikhan kulki kuin mies, joka tiesi tarkalleen minne mennä, ja Novianin ei auttanut kuin vain seurata perässä. Ei sillä että hänellä olisi ollut parempaakaan ehdotusta, mutta peikko ei halunnut antaa toverilleen ajatusta että hän olisi pelkkä perässä raahattava painolasti. Perillä jonkin mitäänsanomattoman talon ovella Novian antoi Daikhanin paukutella ovea ja hieroi sillä aikaa kämmenillään lämpöä hännänkärkeensä. Jos se kylmettyi, hän vilustuisi varmasti. Vaan sitten ovi aukeni ja Novian suoristautui edustavamman näköiseksi.
Vanha ukko, jonka kasvojen ahavoituneet rypyt toi Novianin mieleen suolaveden parkitseman nahan, joutui hetken katselemaan ennen kuin näytti tunnistavan lopulta Daikhanin. Novian malttoi juuri ja juuri antaa Daikhanin mennä edeltä sisään kun kutsu kävi ennen kuin luikahti itse lämpimään ja sulki oven perässään. Ukkeli könysi keppinsä avulla hakemaan kai kuppeja ja jätti vieraansa seisomaan. Huomatessaan pienessä tulisijassa räiskyvät liekit Novian liikkui vaivihkaa lähemmäs sen lämpöön ja ähkäisi tyytyväisenä kun lämmin hehku alkoi nuolla hänen käsiään.
"Kuulimme teistä kaupungin torilta eräältä myyjältä...oliko hän mahdollisesti poikanne?" Novian sanoi kohteliaalla ja kuuluvalla äänellä, koska ei tiennyt paljonko ikä oli heikentänyt ukon kuuloa. Ja hän luuli nähneensä tämän nenässä samoja piirteitä kuin myyjässäkin, mutta varma hän ei ollut.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 766
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja » Tue Jan 07, 2020 5:34 pm

Daikhan ei ollut varma, minkä ikäinen Edra oli ollut hänen lähtiessään saarelta, mutta tuo oli ollut aikuinen, kun hän oli ollut nuori. Ei ollut vaikea nähdä iän ja sään ahavoittamia kasvoja, eivätkä vuodet olleet kohdelleet tuota lievästi kävelykepistään huolimatta ontuvaa, vanhaa miestä kovin hyvin. Varmasti saaren sääolot saivat tämän näyttämään entistä vanhemmalta tuon astellessa peremmälle hämärän, hieman lepattavan valon valaisemaan tupaan. Daikhan seurasi tuota pidemmälle sisälle taloon ja seurasi tuota miestä peremmälle matalassa, pienessä mutta kodikkaassa talossa. Hän ei voinut olla hymähtämättä Novianin paikanvalinnalle tämän liikkuessa mukamas huomaamattomasti takan eteen. Jos tällä saarella oli jostain jotain hyötyä, niin tämä kylmä ei enää täällä vietettyjen vuosien jälkeen tuonut edes jonkinlaista kylmänsietokykyä. Novianin kysymykselle tuo mies hymähti karkealla, rauhallisella tavallaan astellessaan keittiöön nostamaan kattilaa liedelle. Tuo kaatoi pian siihen vettä ja heitti muutaman polttopuun kaarnoineen hellan tulipesään.
“Uusi tuttavasi on tarkkanäköinen”, Edra vastasi katsellen Noviania arvioiden talon lepattavassa valossa hetken aikaa. Mies hymyili vähän ajatukselle ja nyökkäsi vielä lyhyesti Novianin arvailuille. “Kyllä, hän on poikani”, tämä lisäsi vielä ennen kuin kääntyi takaisin Daikhania kohden.
“Sinä olet minulle selityksen velkaa”, tämä ei näyttänyt huomaavankaan Novianin käsien lämmittelyä, kun työnsi vielä sytykkeitä hellan tulipesään hyvin rutinoitunein ottein. Edran tekemisiä Novianin lähelle tarkkailemaan jäänyt Daikhan tuhahti vähän Edran kommentille. Miten paljon hän uskaltaisi kertoa tuolle? Siitä huolimatta, että ikä näytti painavan jo, ei tuon silmistä ollut kadonnut pilkettä, joka niissä oli jo viime näkemälläkin ollut. Mutta tämä oli silti ongelmallinen tilanne, ja juorut saarella levisivät nopeammin kuin kulovalkea kuivana kesänä.

Ennen kuin Daikhan ehti kommentoimaan asiaa suuntaan tai toiseen, oli Edra kääntynyt jo katsomaan häntä melkein odottavasti, hellaan viitaten.
“Daikhan?” pieni virne levisi vanhemman miehen huulille hetkellisesti tämän katsoessa maagikkoa, jonka kulmienkohotus itsessään oli varmasti aivan riittävä vastaus sanomattomaan kysymykseen.
“Tiedät, etten käytä magiaani tuollaisiin”, Daikhan huomautti tuhahtaen vähän, mutta astui muutaman askeleen lähemmäs.
“Täällä ei ole näkynyt mitään magiaan viittaavaa sen jälkeen, kun vanha Draust potkaisi tyhjää”, Edra naurahti läsähtäen istumaan narisevalle keittiön tuolille lähes hellan sivustalle, suuren, tuvan keskiössä olevan massiivipuisen pöydän ääreen. Keppinsä tämä laski tottuneesti vierelleen odottamaan jälleen seuraavaa käyttökertaa. Maagikkoon luotu katse oli kieltämättä odottava.
“Huvita minua edes vähän tempuillasi, ja sitten saat kertoa, miksi olet täällä”, vanhempi mies murahti työntäessään jalkansa suoraksi ja edessään olevalle korokkeelle lepäämään. Jakkara oli selkeästi toiminut ennenkin jalan tukena, ja oli asetettu juuri sopivalle etäisyydelle.
Daikhan ei voinut kuin pudistaa päätään Edran pyynnölle ja kommentille, mutta miehen katse oli jo osunut hellaan nätisti aseteltujen puiden lomaan. Muutamia loitsuriimuja myöhemmin puita nuolivat nälkäiset liekit, jotka hitaasti alkoivat lämmittää hellalle nostettua kattilaa ja kylmää vettä. Kävelykeppiään apuna käyttäen Edra työnsi nopeasti hellan luukun kiinni, ja pieni, mutta hyvin tyytyväinen hymy oli levinnyt tuon huulille loitsun vaikutukset nähtyään.

“No, mikä sinut on ajanut tänne jumalanhylkäämään perähikiään?” Edra kysyi lopulta Daikhanin istuessa koko pöydän kattavalle kiinteälle, selkänojattomalle penkille.
“Itse asiassa etsin… erästä henkilöä”, totesi Daikhan lopulta, vilkaisten Edraan arvioiden.
“Ja ajattelin tulla kysymään, oletko nähnyt ketään epätavallista, joukosta erottuvaa henkilöä tai joukkiota viime aikoina… minun ja Novianin lisäksi?” tuo jäi katselemaan vanhemman miehen reaktioita hiljaisena, mietteliäänä.
“Mahtaa olla tärkeä tyyppi, kun raahaudut tänne”, totesi Edra suoraan, ilmekään värähtämättä katsoessaan Daikhania. Hitaasti hellalla oleva vesikattila alkoi höyryämään Edran toisinaan noustessa työntämään puunkappaleen tai kaksi hellaan aiempien, jo hiiltyvien puiden seuraksi.
“Tarpeeksi tärkeä, että haluan etsiä hänet käsiini”, Daikhan totesi hiljaa, mutta pieni kulmienkohotus kertoi Edran poimineen maagikon viileästä äänensävystä ainakin valistuneita arvauksia siitä, minkälainen kaksikon kohtaaminen voisi olla.
“No, jos totta puhutaan”, mies ojensi jalkaansa taas paremmin jakkaralle. “Minä en ole kovin tarkasti kartalla siitä, mitä täällä taphtuu”, tuo kohautti olkapäitään.
“Mutta varmasti jo… ilmeisesti tapaanne poikani Rorid osaa sanoa tarkemmin.”

“Jääkää ihmeessä teelle.. ja kuulen mielelläni kyllä päivänpolttavat uutiset mantereelta… tänne kantautuu vain huhuja, ja niitäkin hyvin huonosti”, mies naurahti, vilkaisten ohimennen, arvioiden molempia - erityisesti Noviania. Daihan ei ollut varma, halusiko odottaa tuon poikaa saapuvaksi - oli kuitenkin vasta aamupäivä… ehkä tämä tulisi päivällä kotiin syömään? Tiedä siitä. Oli kuitenkin kaikenkaikkiaan harmillista, ettei Edra osannut sanoa tämän tarkemmin satunnaisista, tuntemattomista kulkijoista… Daikhanin piti tukahduttaa halu kysyä, mitä tuon jalalle oli käynyt, kun mies jälleen nousi tuoliltaan. Tällä kertaa tuo laittoi totuneesdti teelehdet hautumaan lähes kiehuvaan veteen ja kurottautui ottamaan muutaman suuren, paksua savea olevan mukin esille.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 488
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu » Fri Jan 24, 2020 8:51 pm

Novian vastasi vanhan Edran tutkivaan katseeseen parhaansa mukaan, ja kaappasi sitten hätäisesti hatun päästään edes esittääkseen kohteliasta. Eilisillan tapahtuneen jälkeen, ja heidän kohtaamansa myyjän kommentien jälkeen hän tunsi itsensä kuin eksoottiseksi eläimeksi joka oli saarelle eksynyt. Tai ehkä kummajainen olisi parempi sana.
Ja kun juttutuokio eteni hiljakseen, huomasi Novian katsovansa sitä sivusta kuin orpo harakka aidalta. Tapa jolla Edra ja Daikhan puhuivat, se miten vanha mies saattoi pyytää ja kiusoitellen taivutella maagikkoa käyttelemään mahtiaan, noiden sanojen takaa Novian pystyi kuulemaan ääneen lausumattomat vuodet jotka nuo kaksi olivat varmaan tunteneet toisensa. Ei väliä olivatko he hyviä ystäviä vai etäisiä, peikko silti tunsi heidän välillään olevan tuttavuuden.
Ja se pisti pienesti hänen peikonsydäntään. Vaikka Daikhan olikin jo kironnut koko syrjäisen saaren useaan kertaan, ei Novian voinut ajatella että Daikhanilla oli kuitenkin täällä jokin paikka minne palata. Ymmärsi maagikko sitä itse, tai ei. Paikka missä tämä tunnistettiin, mihin tämä saattoi viime kädessä kuuluvansa. Nyt he kulkivat sen kaiken keskellä, ja Novian...hän koki olevansa enemmän ja enemmän pelkkä seuralainen. Ainoa ero Daikhanille, jos hän ei olisi mukana, olisi hieman nopeampi kävelytahti.

Kun Edra kääntyi puuhailemaan teepannun kanssa, Novian vilkaisi Daikhania sanattomasti. Hän ei tiennyt, oliko heillä aikaa jäädä vain odottelemaan ennen kuin ainoa kyyti takaisin mantereelle katoaisi horisonttiin. Niinpä peikko rykäisi ja sanoi:
"Jokohan tänne asti on kuulunut, että Phoebessa tapahtui väkivaltainen mellakka tässä äskettäin? Hirveä tapaus, voin vain sanoa. Jokin sai paikalliset rikolliset ja rettelöitsijät lyöttäytymään yhteen, ryöstämään puoli kaupunkia ja yrittämään tuikata samalla toisen puolen tuleen. Olimme molemmat paikalla sinä yönä, ja näimme kaiken. Rikolliset murtautumassa ovista sisään, kunnon kaupunkilaisten linnoittautumassa koteihinsa henkensä hädässä, ja lopulta kun armeija onnistui pistämään kaikelle pisteen. Kuulemma itse rakuza oli johtamassa kun sotilaat palauttivat järjestyksen ja vangitsivat kaikki kiinni jääneet mellakoitsijat. Kaupunki kyllä parantaa haavansa, ajan myötä, mutta veikkaan kaupungin tyrmien ja hirsipuiden olevan täysiä jonkin aikaa."
Novian kertoi tätä kaikkea tasaiseen tahtiin, yrittäen pitää ukon mielenkiintoa yllä pienillä kuvailevilla eleillä ja vakavalla äänellä. Hän halusi tarkistaa josko tuon mieleen ehkä nousisi jotain heille hyödyllistä, ja vanhojen ihmisten kanssa keskustellessa oli välillä tehtävä laaja kiertotie ennen itse asiaan pääsemistä.
"Se oli järkyttävä hetki, varmasti monille koko kaupungissa. Onhan aina rikollisuutta näkynyt siellä täällä, mutta koskaan aiemmin se ei ole puhjennut tuolla tavalla pinnalle. Mihin mahtaa tämä maailma olla menossa?" Novian totesi huokaisten ja levittäen käsiään valittelevasti. "Eikä merellekään pääse sellaista pahuutta pakoon, matkatessamme tänne laivamme joutui merirosvojen kohteeksi. Jumalten onnea että selvisimem, yhtä lailla kapteenimme kuin myös maagikkomme avulla," hän lisäsi ja viittasi Daikhania kohti. Novian otti tarjotun teekupin vastaan ja siemaistuaan sitä jatkoi kuin ajatus olisi vasta nyt noussut hänen mieleensä:
"Mutta täällä lienee tilanne hieman paremmin, toivon niin. Täällä rikolliset touhut eivät pääse rehottamaan, johan jonkun luulisi huomaavan jos jotain kieroa peliä on meneillään. Vai olisiko teillä antaa jotain neuvoa, ketä täällä kannattaisi välttää tai minne ei kannata mennä? Minulle kun tämä on ensimmäinen vierailu täällä, enkä tunne kaikkia niin läheisesti kuin toverini."
Jos ei hyvää tietoa, niin ehkä ukolta irtoaisi jotain huhuja tai juoruja? Ja vinkki minne ei kannataisi mennä olisi heille neuvo, minne heidän tulisi seuraavaksi suunnata...

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 766
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja » Mon Jan 27, 2020 8:35 pm

Daikhan vilkaisi nopeasti Novianiin, jonka tarinankerrontakyky ihan olan takaa tulevan pyynnön myötä oli järisyttävä. Maagikko ei ollut koskaan ymmärtänyt, miten tuo saattoi puhua aiheesta kuin aiheesta niin kuin olisi asiantuntija. Edraan se näytti uppoavan, ja tämä kuunteli kiinnostuneena peikon kertomusta, teen valmistumista odotellessaan. Täyteläinen tuoksu sekoittui puun ja hienoisen savun tuoksuun, kun teelehdet levittivät makunsa veteen.
“Uskoisin, että kaikkialla on omat ongelmansa”, Edra vastasi viimein Novianin kysymykseen ja tarinaan olkiaan vähän kohauttaen. Hän kaatoi teetä suuriin, mutta erilaisiin mukeihin ja laski mukit pian pöytään istahtaen itsekin takaisin pöydän ääreen. “Mutta on yllättävää, että niinkin rauhallisessa kaupungissa kuin Phoebe tapahtuu jotain tuollaista… suurta.”
“Mutta en ole kuullut mitään erikoista, täällä on ollut hyvin, hyvin rauhallista. Mutta talvi tuntuu olevan ajoissa tänä vuonna”, mies jatkoi sitten Noviania arvioiden katsellen.
“No, sataman kapakat ovat villeimpiä, en suosittele niitä. Mutta muuten saari on kyllä niin tyhjä, että saat etsimällä etsiä ongelmia”, Edra naurahti Novianin kysymykselle siitä, mihin saarella ei kannattaisi mennä.
Daikhan vilkaisi ohimennen Novianiin. Hänellä oli niin monta kysymystä Edralle, että ne saivat melkein unohtamaan syyn, miksi he olivat edes raahautuneet Calibanille. Mutta, hän halusi kostonsa, ja halusi palata mantereelle, joten kuulumisten vaihtamisen jälkeen olisi kyllä edelleen pidettävä kiinni alkuperäisestä tavoitteesta.
“Osaatko sanoa, milloin poikasi tulee kotiin?” Daikhan kysyi sitten Edraan vilkaisten. Maagikon sormet puristuivat kuuman teemukin ympärille, kun tämä veti astiaa lähemmäs itseään. Täyteläinen tuoksu leijaili hitaasti hänen nenäänsä, ja lämpö sulatti tuulen ja kylmän jäykistämiä sormia miellyttävästi.
“Hän tulee varmaan kohtapuoliin, kun kauppahalli on pari tuntia päivällä kiinni… Asiakkaat kiertävät siellä aamulla tai iltapäivällä, päivällä ei siellä käy ketään”, Edra nyökkäsi ohimennen Daikhanin kysymykselle. “Teille… molemmille taitaa olla tärkeää löytää tämä henkilö, ketä ikinä etsittekään?” pieni kulmienkohotus ja vilkaisu sekä Novianiin, että Daikhaniin kertoi tuolle vanhemmalle miehelle jo vastauksen. Pelkkä Daikhanin olemuksen vakavoituminenkin olisi riittänyt, mutta pieni nyökkäys vain vahvisti tätä ajatusta.

Maagikko ei voinut sanoa kaivanneensa sitä hieman kitkerää, paksua teetä, jota Edra oli heille keittänyt. Mutta se oli lämmintä, ja lämmitti sisältäkin juuri sopivasti, vaikka polttikin kieltä ja kurkkua juodessa. Teen juominen laski hiljaisuuden kolmikon välille. Tuuli ulvoi toisinaan rakennuksien välissä, helistellen ikkunoita. Lämmin takkatuli rasahteli kutsuvasti, kuin rikkoen tuulen kylmän viiman omalla, kutsuvalla rätinällään. Oli kieltämättä mukava nähdä Edra, eikä Daikhan voinut kieltää sitä. Silti, saarelle palaaminen ei missään tapauksessa ollut ideaalia, eikä maagikko kokenut kuuluvansa tänne. Olisi ollut vähemmän ristiriitaista, jos hän olisi tuntenut Edran mantereella kuin täällä. Silti hän istui siinä pöydän ääressä, hymyili tuskin huomattavasti kitkerää teetä maistellessaan ja odotti, että Edran poika, Roridiksi nimetty kauppias saapuisi paikalle. Ehkä tällä olisi vastaus jos toinenkin hänen kysymyksiinsä.

Ovi kävi jonkin ajan kuluttua tuoden kylmän ilmavirtauksen hetkellisesti sisälle saakka, ennen kuin kirpeä syysilma sekoitti tuvan lämpöön.
“Tulit juuri sopivasti, Rorid”, Edra totesi viitaten tuota astelemaan lähemmäs. “Ilmeisesti te kaksi löysitte etsimänne”, nuorempi mies nyökkäsi lyhyesti Novianille ja Daikhanille astellessaan peremmälle. “Tässä on Daikhan ja hänen… kaverinsa….”, Edra viittasi Noviania kohden. “Novian”, maagikko tarkensi, kun Edra haki sanojaan. Rorid vain nyökkäsi näille lyhyesti istuessaan pöydän ääreen. Edra näytti hakevan jälleen sanojaan, kun Daikhan keskeytti tämän.
“Tusnin Edran, kun asuin täällä joskus”, se saisi riittää selitykseksi siitä, miten hän edes tiesi tuon olemassaolosta ja tiesi edelleen jotenkin tiensä saarella ja oli ehkä edes kiinnostunut mistään saarella. “Mutta… olen vain läpikulkumatkalla, ikävä kyllä”, Daikhan jatkoi hiljaa, vilkaisten Edraan nopeasti. “Etsin erästä henkilöä, tai henkilöitä, jotka ovat lähiaikoina saapuneet saaristoon… Edra epäili, että sinulla voisi kauppiaana olla hyvä näköala siihen, mitä täällä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana… Tiedän kokemuksesta, että satunnaisilla kulkijoilla täällä on tapana erottua joukosta”, pieni hymy maagikon huulilla näytti lähinnä kohteliaalta tämän puristaessa lähes tyhjää, mutta edelleen lämmintä teemukkiaan.

Rorid kohotti vähän kulmiaan Daikhanin sanoille ja vilkaisi isäänsä arvioiden. Edra vain nyökkäsi, ja oli jälleen puuttumassa keskusteluun, kun Rorid itse jatkoikin.
“Kolmen hengen joukkio kulki jokin aika sitten kaupungin läpi. Tulivat isolla kauppalaivalla, Aallonharjalla muistaakseni. Sillä, jota valtio tukee liikaakin”, tämä pyöräytti silmiään.
“Kolme?” Daikhan huokaisi syvään - no, se mutkistaisi asioita entisestään. Rorid vain nyökkäsi vastaukseksi.
“Heillä oli kiire Thrymiin”, tämä jatkoi sitten hetken mietittyään. “Kuulin, kun he yrittivät saada hevosia käyttöönsä, vähän laihoin tuloksin”, mies kohautti olkapäitään. “Mutta luulen kyllä, että muutkin muistavat heidät, he eivät todellakaan olleet täältä päin, ja en kyllä keksi, mitä he Thrymistä haluaisivat, se kylä ei ole ainakaan kasvanut minun elinaikanani”, Rorid naurahti.
“He lähtivät varmaan kolme… neljä päivää sitten? Korkeintaan viikko sitten”, tuo lisäsi vielä.
“Osaatko kuvailla heitä?” Daikhan kysyi kulmiaan vähän kohottaen. Tämä tuntui siltä, että tästä keskustelusta voisi olla jotain hyötyäkin… ja samaan aikaan se alkoi yhä enemmän näyttää siltä, että talvi pitäisi viettää täällä jumalanhylkäämällä saarella… saaristossa.
“Se heidän… päällepäsmärinsä näytti olevan tummahiuksinen, leveäharteinen. Ehkä ihminen, ehkä puoliksi haltia? En nähnyt tarpeeksi läheltä. Kovaääninen”, Rorid kohautti olkapäitä. “Niistä kahdesta muusta en oikein osaa sanoa mitään”, Daikhan vain nyökkäsi Roridin sanoille. “Kuulostaa juuri siltä porukalta… ketä etsimme”, tämä vilkaisi Novianiinkin arvioiden. Maagikko ei osannut arvioida, osaisiko Novian paikantaa tuon kylän, Thrymin mielessään, ja arvioida, miten pitkällä se oli.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 488
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu » Thu Feb 13, 2020 6:38 pm

Novian myötäili nyökkäilyllä ja yksitavuisilla sanoilla, ettei keskeyttänyt Edraa. Eipä hän odottanutkaan kuulevansa luetteloa jokaisesta saaren näpistyksestä ja kalavarkaudesta, mutta hän pani korvansa taakse kuitenkin vanhan miehen ohjeet. Olivat ne sitten kuinka ilmiselvän kuuloisia.
Lopulta he päättivät jäädä odottelemaan kaikessa rauhassa, ja Novian siirsi hiljakseen nurkasta pienen jakkaran tulisijan vierelle ja istuutui siihen teemuki kämmenten välissä leväten, hattu toisen polven päällä. Hän ei ei sanonut mitään Edran kysymykseen, mutta Novianin lyhyt vilkaisu Daikhania kohtaan vihjasi varmasti paljon. Samalla hän päätti suhtautua mukissaan olevaan litkuun lähinnä lämpimän juoman kannalta, mausta nauttiminen kun ei onnistunut. Yhden hieman reippaamman kulauksen jälkeen peikko oppi myös siemailemaan sitä pienemmissä erissä, savuisen maun tunkiessa nenään niin että Novian meinasi aivastaa.

Tupaan laskeutui hiljaisuus, joka tuntui Novianista kuin se olisi kuulunut sinne. Kevyt ujellus ikkunanpielissä muistuttu jatkuvasti ulkona odottavasta hyisestä säästä, mutta samalla saattoi olla tyytyväinen että oli itse sisällä suojassa ja lämpimässä. Tulisijan lämmin rapina, vatsasta sormiin ja varpaisiin leviävä lämpö ja tietynlainen suojaisa tunne joka pienessä talossa vallitsi saivat Novianin hiljalleen rentoutumaan. Hänen päänsä alkoi täyttyä ihanan pehmeästä, villaisesta tunteesta ja suljettuaan kuin puolihuolimattomasti silmänsä Novianin pää laskeutui hitaasti rintaa vasten. Ensimmäistä kertaa sitten...sitten Verisen Yön tapahtumien hän tunsi voivansa ummistaa silmänsä kaikessa rauhassa, uppoutua horrokseen ilman pelkoa tai huolta...
Oven paukahdus ja sen mukana läpi huoneen leviävä kylmä henkäys raastoivat Novianin takaisin hereille yhdessä epämiellyttävässä säpsähdyksessä, ja suoristautuessaan pienellä jakkaralla peikon käsissä kallisteleva teemuki pirskahti hänen sormilleen.
"Tuhannen, tuhannen saastaista säänpieksemää," kuului peikkon huulilta lipsahtanut mutina hänen pyyhkiessä hätäisesti yhä kuumat pisarat sormistaan ja huomatessa sitten jo tutuksi käyneen myyjän saapuneen takaisin. Esiteltäessä Novian tervehti pelkällä vaitonaisella kädennostolla, hangaten kosteaa hihansuutaan housuihinsa, antaen Daikhanin hoitaa puhumisen.
Peikon katse kohosi kiinostuneesti kun he, viimeinkin, saivat jotain vihjettä oikeaan suuntaan. Eikä neljä päivääkään ollut pitkä etumatka, ei ainakaan tällaisella pienellä saarella. Mutta vaikkei Novian osannut lukea, hän osasi kyllä laskea, ja nyt alkoi kuulostaa että tähän jahtiin käytettävä summa ylittäisi mitä heillä olisi varaa. Peikko laski hetkeksi katseena sivuun, arvaten mitä Daikhan ajatteli. He voisivat joutua viettämään koko pitkän, kylmän, käsittämättömän ankean talven täällä, jolleivat he nyt päättäisi toisin. Ja maagikko varmasti epäili, että Novian haluaisi viimeistään nyt viheltää pelin poikki ja palata laivalle.
Ei Novian voinut väittää etteikö hän olisi halunnut. Hän oli viettänyt täällä vasta hädin tuskin vuorokauden ja vierasti saaristoa jo nyt. Novian jopa yritti kasata mielessään sään, pahan ruoan, epäystävälliset paikalliset ja odotettavissa olevat kuukaudet samaan kasaan jotta olisi voinut kieltäytä tästä touhusta. Mutta hän ei onnistunut. Kaikesta huolimatta Novian tunsi ettei voinut kääntyä pois ja jättää Daikhania yksin tänne, ei kaiken sen jälkeen mitä he olivat yhdessä ehtineet kokea. Päästäen huokauksen, kuin lannistuneen merkin että taipuisi vaikeampaan vaihtoehtoon, Novian yhtyi keskusteluun:
"Kuinka pitkä matka meillä olisi edessämme, jos lähdemme samaan suuntaan? Ripeällä tahdilla ehtisimme vielä kai tielle ennen kuin hämärä laskeutuu tänään, mutta sitä ennen meidän olisi hankittava varusteita matkaa ajatellen."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 766
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja » Sat Mar 14, 2020 3:50 pm

Daikhan nyökkäsi Novianin sanoille. Se ei ollut välttämättä se suunnitelma, jota mies halusi noudattaa, mutta hänen ei kannattaisi sitä jakaa tässä pöydässä. Sen sijaan hän laski tyhjän mukinsa pöydälle ja nousi hitaasti seisomaan.
“Novian on oikeassa, meidän täytyy tehdä matkavalmisteluja, jos aiomme saada nämä... kulkijat kiinni”, Daikhan nyökkäsi erityisesti Edralle astuessaan pari askelta taaksepäin pöydästä. “Eikä vuodenaika ainakaan muutu tästä ystävällisemmäksi.”
“Iso kiitos teestä, ja tarinoista”, Daikhan hymyili lämpimästi Edralle, ja nyökkäsi tuon pöydän ääreen istuneelle pojallekin. Hän oli askeleen lähempänä etsimäänsä, ja samalla tuntui siltä, kuin se olisi hypännyt kaksi askelta eteenpäin häntä karkuun. “Yritän takaisintullessa kiertää tätä kautta”, totesi maagikko vielä, hymyillen edelleen hieman Edralle ennen kuin hän ja Novian lähtivät kadulle, takaisin tuulen, kosteuden ja yhä kasvavan kylmyyden keskelle.

“No, se ei auttanut kovin paljoa”, Daikhan tuhahti, kun he kävelivät kohti kylän keskustaa kohden - maagikko askelsi kieltämättä hieman päämäärättömästi. Tänään olisi enää turha lähteä tien päälle, kun matkalla joutuisi kuitenkin yöpymään taivasalla. Lisäksi maagikko arveli, että hevosten vuokrat olisivat typerän kalliita, eikä niitä saisi lautallekaan ilmaiseksi. Vankkurit olisivat mukavammat, mutta niiden vuokra itsessään olisi myöskin kallista… ehkä kyydin ostaminen olisi mukavinta ja edullisinta? Daikhan näytti vaipuvan hetkeksi ajatuksiinsa vertaillessaan vaihtoehtoja matkan osalta. Pääkadun kovaksitallattu hiekka rapisi hieman miehen askelten alla, kun tämä viimein vilkaisi Novianiin.
“Thrym on vähintään viikon matkan päässä, kun tiet täällä ovat olemattomia…”, tuo totesi sitten. “Tänään on turha lähteä, emme ehtisi ennen iltaa pitkälle… ja ehkä olisi järkevintä ostaa vankkurikyyti, sillä hevosten ja vankkureiden vuokrat muutoin ovat typerän kalliita täällä jumaltenhylkäämällä kallionpalalla keskellä ei mitään”, Daikhan tuhahti - ja oli melko varma, että erityisesti hänen jahtaama henkilö oli varmasti tullut samaan tulokseen, ja siksi valinnut Calibanin kohteekseen. Ei täällä muutoin tapahtunut yhtään mitään, eikä täällä käynyt kukaan, kun matka meren ylitse oli pitkä ja vaarallinen, kuten hekin olivat huomanneet omalla matkallaan. “Mikä tarkoittaa, että täältä ei pääse takaisin Phoebeen enää tämän vuoden aikana…”, ja heidän, mikäli Novian roikkuisi vielä mukana, täytyisi viettää talvensa täällä saarella, jolla nyt tuskin mitään mielenkiintoista tulisi tapahtumaan.
“Haluatko silti tulla mukaan?” Daikhan kysyi, kun he päätyivät päämäärättömällä kävelyllään viimein takaisin majatalon luo, ja astuivat sisälle. Ainakin siellä oli merkittävästi lämpimämpää, mitä ulkona oli.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 488
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu » Thu Mar 26, 2020 9:25 pm

Daikhan nousi ja imaisi heidän olevan lähdössä, Novianin seuratessa nopeasti esimerkkiä. Huomatessaan oman mukinsa olevan vielä puolillaan Novian nielaisi sen kohteliaisuudesta tyhjäksi ja ojensi sen Edralle. Hienotunteisuudesta hän pidätteli maun nostattamaa yökkäystä, vaikka peikon hännänkärki pörhistyikin kylmien väreiden kulkiessa selkäpiitä pitkin.
"Suurkiitokset minunkin puolestani, tulen muistamaan tästä eteenpäin kenen luona koin eniten vieraanvaraisuutta tällä saarella," hän sanoi ja heilauttaen vielä hattuaan peruutti Daikhanin perässä ulos.

"Älähän nyt, saimme sentään jotain aavistusta minnepäin meidän olisi suunnattava," Novian totesi pyyhkien suutaan kämmenselkäänsä. Hän odotti kärsivällisesti että Daikhan sai ajatuksensa järjesteltyä askeleidensa kanssa, vaikka peikko ei voinut olla puristamatta silmiään hetkeksi umpeen ajatuksesta. Viikon matka huonoilla teillä?
"Ei matkassa mitään, voit uskoa jos sanon että olen kävellyt mantereella rannikolta rannikolle enemmän kuin kerran," hän sanoi hakien ääneensä reippautta. "Hinta ei olisi ehkä ongelma jos voisimme myydä kulkuvälineemme tarvittaessa pois...mutta oletan ettei siitä ole varmuutta täällä? Toivottavasti joku kulkee siihen suuntana, ja suostuu vieläpä ottamaan meidät kyytiin. Ovatko tietä kivisä täällä? Voisimme ehkä hankkia aasin kantojuhdaksi ja kulkea sen kanssa..."
Novian huokaisi lyhyesti heidän astuessa sisään majataloon, mutta katsoi Daikhania varman näköisenä:
"Kyllä. Olen jo liian pitkällä tässä mukana jotta voisin vain lähteä matkoihini. Joka ilta nukkumaan mennessä pohtisin mitä tämän matkan lopussa olisi mahtanut odottaa, ja se ajatus pitäisi minua valveilla niin etten saisi unen päästä kiinni koko yönä. Siispä, sekä sinun että myös tulevien yöunieni takia olen mukana tässä loppuun asti."
Tuokusta päätellen illallisena olisi tänäänkin kalaa, olihan talvi vasta alkamassa ja siksi hyvät lihat säästettiin pimeitä kuukausia varten. Novian kaiveli rahojaan ja kävi lupia kyselemättä ostamassa heille lämmintä juotavaa. Hän palasi höyryävän kuumaksi keitetyn, vedellä jatketun siiderin kanssa jonka pinnalla kellui muutama yrtinoksa.
"Tuota, Daikhan. Oletko suunnitellut miten aiot toimia kun lopulta löydämme...tämän etsimäämme henkilön? Tarkoitan että lopputuloksesta olen selvillä, hänen henkensä Taraniksen hengestä. Mutta jollemme satu yhyttämään häntä sängystä tai housut kintuissa oloaan helpottamassa, en usko että voit vain marssia hänen luokseen ja leiskauttaa magiaa sormistasi," Novian kysyi ja siirteli katsettaan juomansa ja Daikhanin välillä. Peikko ei itsekään tiennyt mitä tulisi tekemään kun se hetki koittaisi, hänen luontonsa kun ei varmaankaan taipuisi verityöhön. Ja kaiken lisäksi Daikhan halusi varmaan tehdä sen itse.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 766
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Tinanja » Mon Apr 20, 2020 7:45 pm

Daikhan huokaisi syvään ja istahti Thrymin kylän ainoan kylän ainoan pienen tavernan tuolille odottamaan juuri tilattua ruokaa ja vilkaisi ympärilleen arvioiden. Pieni alakerta kaksikerroksisesta rakennuksesta oli omistettu ravintolatoiminnalle, ja toisessa kerroksessa oli pari vuokrattavaa huonetta majatalon tapaan. Majataloksi tätä pientä taloa keskellä pientä kylää ei kuitenkaan oikein voinut sanoa. Muutama vakioasiakas oli valloittanut osan pöydistä ja aloittanut juomisensa heti näin aamupäivän vasta kääntyessä keskipäiväksi. Ilmat olivat viilentyneet matkan edetessä, eikä Daikhan ihmetellyt, että heidät tänne tuonut laiva olisi jo lähtenyt pitkälle matkalleen takaisin mantereelle ja Phoebeen. Sentään hän ei ollut joutunut taittamaan matkaa yksin, ja ihmetteli edelleen, miten paljon vesisateessa ja tuulessakin Novianista irtosi tarinaa ja juttua. Hetkellisesti se oli saanut unohtamaan toisinaan senkin, miksi he edes olivat istuneet niiden vankkurien kyydissä matkalla saaren laidalta toiselle, ja saarelta toiselle. Matka tänne oli ollut ensin tietä pitkin pitkä ja kivikkoinen, puhumattakaan siitä kiikkerästä laivasta (veneestä?), jolla kaksikko oli kulkenut lyhyehkön matkan meren ylitse päästäkseen Aegerille ja Thrymiin.
Mutta he olivat perillä, ja tällä hetkellä säänsuojassa. Muutamat kolikot, joita tuosta ja edellisestä matkasta olivat jäljellä, riittäisivät täällä elämiseen joksikin aikaa. Talvesta tulisi pitkä, ja jos hyvin kävisi, pääsisivät he vielä ennen meren jäätymistä takaisin Aitnelle ja Calibanin suurimpaan kylään takaisin talvelta suojaan. Täällä kylässä Daikhan ei edes ollut koskaan itse käynyt, vaikka olikin tarinoita nuorempana kuullut. Thrym oli kuitenkin ensisilmäyksellä vastannut täysin niitä tarinoita: muutamia taloja siellä sun täällä, ja kylän asukasluku todennäköisesti lähenteli enemmän viittäkymmentä kuin sataa varsinkin näin talven kolkuttaessa ovella. Pian tavernan omistaja, vanhemmanpuoleinen, jo harmaantunut nainen tarjoili heille ruoan, sekä lämmintä siideriä. Kylmä tuuli puhalsi tavernan ympärillä saaden talon narisemaan sekä emännän jalkojen alla että tuulen voimasta. Tänään tuskin kukaan liikkuisi saarella, edes se, jota Daikhan ja Novian etsivät.

“Sitten ei tarvitsisi enää kuin löytää… etsimämme henkilö”, totesi Daikhan lopulta Novianille kun lämmin ruoka ja juoma alkoivat sulattaa hänen ajatuksiaan kaiken sen ulkona oleskelun jälkeen. “Mutta, jos jotain, niin tuskin kukaan muukaan tässä säässä viitsii pitkälle lähteä”, Daikhan totesi olkiaan vähän kohauttaen. Hän tiesi, että saarella oli toinenkin kylä, mutta kuka typerys viitsisi talvea vasten lähteä enää sinne tyhjän ja asuttamattoman saaren lävitse?

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 488
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkan päätepiste vai käännekohta?

Post by Kuparirapu » Wed Apr 29, 2020 9:12 pm

Matka halki Aitnen saaren oli ollut raskas. Rahasta heidät oli otettu narisevan ja rämisevän kärryn kyytiin, muiden tavaroiden väliin ahtautuneena ja varpaat hyisessä tuulessa paleltuen. Novian oli joutunut tunkemaan häntänsä paidan alle ennen kuin siitä oli kadonnut kaikki tunto. Ja jokaisen epämukavan mailin aikana ympärillä näkyi yksi ja sama maisema; kylmänmusta meri, kiviset rantatörmät ja vinhasti liikkuvien pilvien peittämä taivas.
Novian oli sietänyt hiljaisuutta ensimmäisen päivän. Toisena hän oli kysynyt varovaisesti oliko kärryjen omistajalla omaisia Thrymin suunnalla, ja siitä eteenpäin peikko oli ollut äänessä. Joskus parikin tuntia yhteen menoon, joskus heitellen ajatuksiaan ilmoille kun ne sattuivat nousemaan mieleen. Hän oli myös vaihtanut paikkaansa perältä laatikoiden päälle, kärryjen kiikkerälle reunalle ja myös kävellyt aina lyhyitä matkoja niiden vierellä. Kaikki tämä koska Novian ei halunnut kuunnella vain tuulen loputonta, hulluksi tekevää vonguntaa ja heidän välillään riippaa tunkkaista hiljaisuutta istuen kuin tatti. Peikko pelkäsi että hänen kielensä kangistuisi kiveksi jos hän olisi istunut koko matkan ajan hiljaa, ja kuunteli siksi mieluummin vaikka omaa ääntään.
Eikä peikon vaivannäkö vaikuttanut hukkaan menneen. Heidän ajajansa ei parhaimmillaankaan vastannut kuin parilla sanalla tai murahduksella, mutta oli selvästi piristynyt Novianin kerratessa läpi kaikenlaisia kaskuja, juttuja, huhuja ja itse keksimiään tarinoita.

Alkutalven sadekuurot ja navakka tuuli olivat inhottavia kärryillä, mutta ne olivat miltei sietämättömiä kun kaksikon täytyi ylittää kahden saaren välinen kapea vesialue. Vastarannan näki ulapan takana jo lähtiessä, mutta pienen purren kyntäessä keskellä mustia aaltoja Novian oli takertunut mastonjuureen kuin sidottuna ja pidellyt siitä kiinni perille asti.
Viimein perillä Thrymissä he olivat löytäneet ensimmäisen (ja ainoan) majatalon, tilanneet ruokaa ja juurtuneet tuoleilleen. Novian oli vetänyt jalkansa ylös tuolin päälle ja hieroi paraikaa lämpöä hännänkärkeensä.
"Sinäpä sen sanoit," hän mutisi ja lämmitti käsiään hengityksellään. Tämä kylä oli vielä edellistäkin pienempi, ja Novianista tuntui että helpointa olisi vain mennä ulos ja huutaa kyseistä henkilöä astumaan esille. Mutta se ei olisi fiksua, ottaen huomioon mitä tapahtuisi jos mies sitten näyttäytyisi. Täällä saaristossa, kaukana lakisaleista ja tuomareista, laki oli se mitä yhteisö päätti ja tuomio heidän toimeenpantavissaan. Eikä ollut varmaa että kyläläisten näkemys oikeudesta olisi heille kahdelle suotuisa jos asiat menisivät rumaksi.
"Oottako tyä loitsijoota?"
Novian nosti katseensa yllättyneenä, ja huomasi yhden asiakkaista kääntyneen tuolillaan heidä kohti. Takkuiset mustat hiukset ja ulospäin työntyvä alaleuka antoivat miehelle hivenen yksinkertaisen ulkonäön, ja säänpieksemät kasvot olivat keränneet jo ryppyjä kulmiinsa. Mutta Novian pisti merkille kasvojen keskellä näkyvät silmät. Ne olivat tarkkaavaiset ja kirkkaat, nuoremman miehen silmät kuin mitä kasvot antoivat ymmärtää.
"...Anteeksi?" Novian kysyi varovaisesti, yrittäen tunnustella mihin tilanne oli nyt menossa.
"Sielt manterelaasesta paikasta, hmm, Mettis se tais olla? Ku en tiiä, ketkä muut tänne tulis just ennen ko talvi saapuu. Ne magijankäyttäjät, nääs, ne tulloo joskus tänne ettimään sitä hyvvää helmiäispuutta. Tykkäävät siitä kovin. Niin ihan vaan aattelin...?"
Miehen laahaava puhetapa tuntui sopivan ulkonäköön, mutta Novian ymmärsi ettei se tarkoittanut miehen olevan tyhmä. Vielä mitä, tämä tarkasteli selvästi heitä kiinnostuneena. Ei uhkaavasti, mutta tarkasti.
"Ei, emme me loitsijoita ole," Novian vastasi nopeasti ja veti vaivalloisesti hymyä huulilleen, vilkaisten syrjäkarein Daikhania. Tämä saisi itse ottaa sen kissan pöydälle, Novian ei ollut varma minkälaisella tavalla heidät otettaisiin vastaan. "Etsimme täällä vain erästä tuttavaamme."
"Niinkö vai? Kauas tyä ootta vaivautuneet, näkkee näes tänne asti teiän tulleen mantereelt. Ketäs tyä etittä? Ilo olis auttaa et löyätte kaverinne," mies totesi ja kääntyi nyt kokonaan katsomaan heitä. Novian ei huomannut tämän katseessa pahantahtoisuutta, enemmänkin vain sellaista rehellistä avunantoa jolla tällaisissa pikkukylissä selvittiin.

Post Reply