Talven kynnyksellä

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Post Reply
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 814
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Talven kynnyksellä

Post by Tinanja » Sat Jun 20, 2020 9:29 pm

Majatalon pieni huone ei ollut kasvanut heidän poissaolonsa aikana, mutta oli edelleen yhtä lämmin, ja piti tuulta sekä alkavaa lumisadetta riittävästi, jotta Novian ja Daikhan saattoivat luopua ulkovaatteistaan. Matka takaisin Aitnelle ja sen suurimpaan kylään Thrymistä oli kieltämättä tuntunut huomattavasti pidemmältä kuin mitä matka syrjäiselle saarelle oli tuntunut. He olivat saaneet kävellä kylmenevässä säässä veden ylitettyään koko matkan takaisin - sillä kuka nyt tuohon aikaan vuodesta olisi liikkunut jumaltenhylkäämällä saarella? Tuuli ja kylmenevä sää toivat pakkasyöt mukanaan, ja käsillä olivat olleet viime hetket hakeutua suojaa ennen ensimmäisen talvimyrskyn iskemistä. Jollei tajuntaan ollut jo iskeytynyt todellisuus siitä, että talvi tulisi olemaan pitkä ja vaikea monellakin tapaa. Daikhan ei ollut siinä sängyllä jalat ristissä istuessaan kovin innoissaan odottamassa talvea.

He tuskin olivat puhuneet mitään sen jälkeen, kun olivat jättäneet taakseen poltetun ruumiin, leirin jäänteet ja ottaneet mukaansa sen omituisen rasian, jonka Daikhan oli nyt kaivanut esiin matkatavaroistaan. Sen rasian lisäksi oli tapahtunut paljon muutakin. Daikhan, vaikka maagikko olikin, ei ollut koskaan käyttänyt magiaansa suoraan muita vastaan, vain omaksi turvakseen ja puolustautuakseen. Hän ei ollut koskaan ollut se osapuoli, joka oli aloittanut taistelun - saati käyttänyt magiaa kenenkään tappamiseen. Tappoloitsu oli lyhyt, mutta vei riimujen määrään nähden magiaa hyvin paljon, ja Daikhan oli sen sisäistänyt vasta nukahtaessaan sinä iltana lähes tajuttomuutta vastaavaan tilaan päästessään takaisin takapajuiseen majataloon Thrymillä. Magian käyttämisestä saattoi toipua, ja seuraavana aamuna olo oli fyysisesti ollut täysin sama kuin edellisenäkin aamuna. Kostostaan, ja sen saavuttamisesta huolimatta tyhjä paikka Taraniksen kohdalla hänen sisällään ei ollut kadonnut mihinkään. Sentään oikeus - tarkoitettiin sillä mitä tahansa, oli nyt toteutunut - henki hengestä. Oli eri asia, oliko se oikein, oliko se oikea tapa toimia, ja oliko se sitä, mitä hän, mitä Taranis oli halunnut? Daikhan ei voinut ottaa tekemisiään takaisin tai kumota tapahtunutta.

Mutta se ei ollut suurin kysymys, mikä maagikon mielessä pyöri. Se oli itse asiassa pelkästään magia, ja se, mitä hän oli magiansa vuoksi saanut nähdä vuosien aikana. Mahti oli aiheuttanut hänelle enemmän ongelmia kuin hyötyä. Jo ensimmäisistä loitsuista, jotka hän oli koskaan oppinut lausumaan, oli seurannut pitkiä katseita, välttelyä, kadun toiselle puolelle vaihtamista, eikä se ollut vuosien varrella kadonnut mihinkään. Mikä pahinta, nyt hän näki Novianissa sitä samaa epäröintiä, sitä hiljaisuutta ja pitkiä katseita, joita hän oli nähnyt niin monta kertaa. Vaikka hän oli magiansa avulla saanut kostonsa, ei se lämmittänyt mieltä - ja magia oli myös syy, miksi niin harva tiesi siitä, ja miksi hän itse käytti sitä vain pakon edessä muuhun kuin pieniin, lähes huomaamattomiin tai hyödyllisiin loitsuihin. Se, miten lahjakas magiankäytössä oli ei vaikuttanut siihen, miten magiankäyttöön tunnuttiin suhtautuvan.

Magia toi hänet takaisin siihen edessä olevaan kauniiseen, puiseen rasiaan. Hän epäili, ettei edes tuo typerys, joka oli Taraniksen murhannut, tiennyt mitä oli saanut käsiinsä. Ehkä joku oli käskenyt tämän hakea esineen rahaa vastaan? Vaikka Daikhan olikin peruskurssinsa Metiksessä käynyt, ei hän tiennyt tälläisistä esineistä mitään - ei niistä puhuttu edes maagikon kuulemissa legendoissa tai tarinoissa. Ei, tämä näytti joltain, mitä maailma ei ollut nähnyt pitkään, pitkään aikaan. Daikhan ei ollut edes varma, tietäisikö kukaan, mikä esine oli, ja mitä sillä tehtäisiin.

Rasiaa avaamatta Daikhan laski sen sivuun ja jäi pitkäksi aikaa tuijottamaan lattiaa edessään, syvään huokaisten. Talvi täällä saaristossa tuntui sinä hetkenä hyvin pitkältä, mutta pitkänkin matkan taivaltaminen alkoi ensimmäisestä askeleesta. Ehkä joko talven aikana, tai sen jälkeen mantereella joku osaisi sanoa tuosta salaperäisestä, pyöreästä, hyvin maagisestä esineestä jotakin.

“Totta puhuen, en ole koskaan edes kuullut mistään tuollaisesta esineestä”, Daikhan sanoi hiljaa, rikkoen heidän välilleen laskeutuneen vaivaantuneen hiljaisuuden. Jostain heidän oli aloitettava tämä keskustelu, ja ehkä tuo… heitä koskematon esine olisi oikea reitti?

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 505
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Talven kynnyksellä

Post by Kuparirapu » Sat Jun 27, 2020 5:59 pm

Novinille matka takaisin suuremmalle saarelle oli tuntunut oudolla tavalla paljon lyhyemmältä kuin menomatka. Novianista tuntui että tuulisen laivaetapin jälkeen hänen jalkansa tekeytyivät muutaman kerran toistensa ohitse, ja sitten he olivatkin jo takaisin tutussa majatalossa, ikkunattomassa huoneessaan. Sanoja ei oltu vaihdettu, Noviankaan ei ollut tiennyt mitä olisi voinut sanoa. Mutta kun Daikhan oli illalla painanut päänsä tyynylle ja muutamalla hengenvedolla nukahtanut, oli peikko maannut hereillä pitkälle yöhön peitto hartioilleen käärittynä ja katse hiipien välillä maagikon sänkyä kohti. Ei Novian sitä voinut itseltään kieltää, mutta hänen kuvansa Daikhanista oli muuttunut. Vaikka hän yritti vakuutella itselleen että tiesi paremmin, oli hänen sydämeensä pesiytynyt itsepintainen epäilys:
Jos Daikhan joskus päättäisi että Novian ansaitsisi saman kohtalon, oliko tässä maailmassa mitään jolla hän olisi voinut estää maagikkoa sitä tekemästä?
"Daikhan voi olla umpimielinen ja joskus töykeäkin, mutta ei hän sellaista tekisi," Novian oli ajatellut. Mutta mielikuva elävästä miehestä, joka yhdessä sydämenlyönnissä valahti hengettömäksi, oli syönyt tuolta ajatukslta pohjaa pois. Hän oli laskenut katseensa surullisesti, ja kaivautunut peittoihinsa käsissään pelkkiä epäilyjä ja aavisteluja.

He molemmat istuivat paraikaa omilla sängyillään, Daikhan silmäillen heidän löytämäänsä rasiaa ja Novianin yrittäessä löytää katseelleen jokin muu paikka kuin Daikhan. Novian oli jo aiemmin kokenut olevansa vähäksi hyödyksi tällä matkalla, eikä hänen mielialansa ollut paljoa parantunut metsän välikohtauksen jälkeen. Hän tunsi tarvetta todistaa Daikhanille että tällä oli syy pitää peikkoa mukanaan. Mutta siinä missä aiemmin sen taustalla oli ollut halu seistä toverin rinnalla yhdenvertaisena, nyt häntä ajoi halu välttää maaginen kuritus johon peikko katsoi Daikhanin kykeneväksi jos niin halusi.
Kun maagikko sitten avasi suunsa, nousi Novianin katse niin nopeasti että hänen niskansa naksahti. Aiheena oli tuo outo esine, mikä oli ensimmäinen niistä kahdesta tärkeästä kysymyksestä heidän edessään. Arvellen, että he väistämättä tulisivat päätymään myös siihen toiseen, Novian sanoi:
"Se taitaa olla jokin sellainen, josta ei yleisesti puhutakaan. Katsottuani sitä minäkin ymmärsin sen olevan maaginen, ja siten ehkä..."
Novian hillitsi kielensä ennen kuin päästi suustaan sanan vaarallinen, ja jatkoi sitten kiireesti eteenpäin:
"Mutta se on nyt meidän käsissämme, ja siksi meidän tulee päättää mitä sille teemme. En tiedä sinusta, mutta minä haluaisin mielelläni tietää siitä enemmän. Ainakin mihin sitä olisi tarkoitus käyttää, ja mistä se oikein on tullut. Tiedätkö josko täällä saaristossa olisi ketään...?"
Mutta jälleen Novianin puhe hiipui loppua kohden, hänen muistaessa mitä Daikhan oli aiemmin sanonut, ja ennen kaikkea mitä peikko oli niiden sanojen takaa päätellyt. Täällä tuskin oli ketään joka osaisi tai ymmärtäisi magian päälle, Daikhanin lisäksi.
Nyppien housujensa saumaa Novian lisäsi sitten:
"...Voisiko sitten Metiksessä joku tietää? Kai joku heistä on tällaiseen aiemmin törmännyt."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 814
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talven kynnyksellä

Post by Tinanja » Mon Jun 29, 2020 5:47 pm

Maagikko nyökkäsi lyhyesti Novianin arvioon esineen maagisuudesta. Siitä kieltämättä hohkasi tietynlainen arvo, magia, joka todennäköisesti osuisi harjaantumattomankin silmään. Ilmeisesti Noviankin oli huomannut sen. Daikhan kohotti hieman kulmiaan Novianin sanojen katketassa ja tämän kääntäessä keskustelun siihen, että esine oli nyt heillä. Daikhan huokaisi syvään ja nyökkäsi vain - hän ei tiennyt, oliko tämä mahdollinen vastuu sitä, mitä tähän kaikkeen sotkuun vielä kaivattaisiinkin.
Daikhan pudisti päätään Novian kysymykselle siitä, että oliko saaristossa ketään, joka voisi tietää rasiasta ja sen sisällöstä jotakin.
“Luulen, että täällä on parempi olla vain ihan hiljaa tästä”, hän vastasi päätään uudemman kerran pudistaen. Calibanilla ei suhtauduttu magiaan kovin lämpimästi, ja Daikhan tiesi ehkä korkeintaan yhden käden sormilla laskettavan määrän maagikoita täältä, jos sitäkään. “Metiksessä joku voisi tietääkin”, mies jatkoi sitten, nyökäten nyt Novianin ehdotukselle. Siellä oli lisäksi hyvin tarkan osaamisalueen erikoisosaajia, jotka voisivat ainakin selvittää, millainen esine oli kyseessä, tai mistä sitä edes lähtisi selvittämään.
“Mutta se ei vaikuta myöskään aktiiviselta tai epävakaalta. Luulen, että se vaatii aktivoituakseen käyttöä, tai jonkin tietyn loitsun”, Daikhan jatkoi hetken päästä muistaessaan, että Novian tosiaan ei todennäköisesti osannut tehdä esineen ulkonäön lisäksi mitään syvempiä päätelmiä siitä. Mutta, mikäli se olisi vaarallinen esine, olisi se jo nyt näyttänyt vaarallisen puolensa, eikä sitä säilytettäisi näin huolimattomasti koristeellisessa puurasiassa. Daikhan ei kuitenkaan voinut olla miettimättä, mihin noin maagista esinettä tarvittaisiinkaan, tai mihin sitä oli edes käytetty?

“Mutta, Metikseen on pitkä matka täältä maailman toiselta laidalta, ja täältäkään ei pääse lähtemään mihinkään ennen kuin kevät koittaa”, Daikhan huokaisi syvään ja nojautui paremmin seinää vasten saaden sängyn narisemaan tyytymättömyyttään. Vaikka päässä pyörikin se, mitä hän oli tehnyt saadakseen kostonsa, sen ylitsekin tuntui kumpuavan pienoinen - tai pienoista suurempi huoli siitä, miten täällä voisi viettää talven, ja millä se eläminen kustannettaisiin.
“Ja ennen kevättä on aika monta kuukautta täällä jumaltenhylkäämässä saaristossa”, Daikhan puuskahti ja laski syvän huokauksen suustaan - ei, hän ei pitänyt tästä, eikä tiennyt pitikö enemmän vai vähemmän sen jälkeen, mitä oli vain joitain päiviä sitten tehnyt saadakseen kostonsa. Se kuitenkin pitäisi olla toisen hetken pohdinta tämän sijaan.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 505
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Talven kynnyksellä

Post by Kuparirapu » Fri Jul 03, 2020 10:16 pm

Novian nyökkäsi, ja laskien leukansa käsiinsä päästi itsekin syvän huokauksen. Kun Daikhan ilmaisi asian tuolla tavalla, veti se myös Novianin mielen matalaksi edessä olevaa talvea kohti. Talvi oli yleensä hänelle lepäämisen aikaa, hetkellistä paikoillaan oloa ja muutenkin mukavaa aikaa. Mutta nyt se ei olisi mahdollista, ei sitten mitenkään. Heidän rahansa eivät riittäisi enää pitkään huoneen vuokraan, eikä ruokaan sen paremmin. Novianin niskassa kävi inhottava värähdys kun hän kuvitteli mielessään heidät ulkona kylmässä, nälissään ja rähjäisinä. Halu välttää sellainen inhottava loppu reipasti peikkoa hitusen, ja kohottaen katseensa hän sanoi:
"Meidän on pakko etsiä työtä. Muuten tästä ei tule yhtään mitään."
Raapien tuuheita hiuksiaan Novian kertasi mielessään erilaisia vaihtoehtoja ja puhui niitä auki sitä mukaan kuin ne kävivät mielessä:
"Parasta olisi jos saisimme järjestettyä jonkin sopimuksen majatalonpitäjän kanssa. Vastineeksi yösijasta ja edes yhdestä ateriasta voisimme lupautua tiskaamaan, tai siivoamaan. En tiedä, ottaisiko hän meitä keittiön puolelle, minä itse en tiedä ruoanlaitosta juuri mitään."
"Mutta sen rinnalla on kerättävä matkakassaa, jotta sitten keväällä pääsemme heti ensimmäisellä laivalla pois tältä tuuliselta kivikasalta," hän jatkoi, ja vilkaisten Daikhania lisäsi: "Kaikista helpointa olisi kiertää kylän kaikki ovet hattu kourassa ja rehellisesti kysyä olisiko heillä avuntarvetta. Me tulemme elämään kuparihiluilla, mutta parempaa ei taida nyt olla luvassa."
Varsinkaan kun Daikhanin kullanarvoisia lumouksia he eivät voineet kaupitella, saisivat vain kaikki epäluulot niskaansa.
"Sinähän voisit kysäistä josko se tuttavasi..Edra voisi auttaa meitä jotenkin. En missään tapauksessa sano että taivuttelisit häntä majoittamaan meitä, mutta hän voisi auttaa meitä miten vain pystyy. Hieman hyviä sanoja työnhakuun, kenties hänellä itsellään olisi jotain puuhaa talven aikana jota voisimme tehdä..."
Novian hieroi kämmeniään yhteen, pannen merkille kuinka paljon karheammilta ne tuntuivat nyt, ja lisäsi sitten miltei jopa häpeilevän kuuloisesti:
"...Ja minä tarvitsen lämpimämpiä vaatteita, saan keuhkokuumeen kun ensimmäiset räntäsateet saapuvat merituulen mukana."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 814
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talven kynnyksellä

Post by Tinanja » Fri Jul 10, 2020 5:49 pm

Daikhan vilkaisi Novianiin ja nyökkäsi lyhyesti peikon toteamukselle työnhausta. Jotain elinkeinoa tämän talven ylitse selviämiseen olisi kehitettävä, eikä Daikhan ollut lainkaan varma, mistä olisi järkevää aloittaa. Kyllä hänen jotain pitäisi tietää tästäkin, olihan hän sentään kasvanut tällä jumaltenhylkäämällä saarella! Mutta ei, hänen ajatuksensa työmahdollisuuksien osalta olivat aika vähäisiä. Ennen kuin hän ehti edes jäädä kartoittamaan lisävaihtoehtoja, Novian jatkoikin majatalonpitäjää ja Edraa koskevilla ehdotuksillaan. Kulmiaan hieman kurtistaen Daikhan nyökkäsi lopulta Novianille, ja tämän viimeisimmälle kommentille keuhkokuumeesta. Siitä maagikkokin oli omalta osaltaan varma, että lämpimämpi vaatetus olisi elinehto heille molemmille, jos he haluaisivat nähdä kevään.
Siinä Novian oli oikeassa, että heidän työpaikkansa ja tienestinsä voisivat hyvinkin olla Edran takana. Tuo tunsi todennäköisesti vähintään ulkonäöltä kaikki saarellla ja erityisesti tässä kyläpahasessa asuvat henkilöt pitkän kauppiasuransa jäljiltä. Toisaalta, kun asiaa alkoi pidemmälle miettimään, niin olihan hänellä itselläänkin jotain taitoja, joista voisi olla hyötyä.
“No, jotain tässä on tehtävä, jotta talvesta selviää… En usko, että omatkaan vaatteeni kestävät kovin kylmiä tai märkiä kelejä”, Daikhan tuhahti Novianille vastaukseksi. Oliko ollut oikea päätös jäädä metsästämään Taraniksen murhaajaa talven jo kolkuttaessa ovelle? Nyt Calibaninvierailu näytti venyvän ja venyvän, eikä talvesta tulisi kovin helppo.

“No, ehkä täytyy vaan pohtia ensin, mitä kaikkea voisimme tehdä, ja sitten katsoa, mitä mahdollisuuksia löytyy ja mitä keksimme”, totesi Daikhan lopulta, kieltämättä mietteliään näköisenä rikkoen hiljaisuuden, joka heidän välilleen oli kovaa vauhtia laskeutumassa. Vaikka tapahtumat Thrymin ulkopuolella painoivatkin mieltä ja halusivat työntää itensä ajatuksien päälimmäisiksi, ei Daikhan halunnut juuri nyt kuin keskittyä käsillä olevaan asiaan: talvesta selviytymiseen. Pitäisi olla riittävän positiivinen ja sitkeä löytääkseen saarelta jotakin, jolla elättää itsensä - ja josta saada riittävä matkakassa.
“Harmi, ettei sinulla ole soitintasi. Olen varma, että sillä ja taidoillasi olisi saanut täällä kolikoita ainakin omiin tarpeisiisi”, Daikhan hymähti vähän, sarkastisesti. “Mutta”, mies vakavoitui vähän. “Ehkä täälläkin voisi olla kysyntää pimeiden talvi-iltojen tarinoille?” tuo vilkaisi Novianiin kieltämättä kysyvänä. Mutta eihän hän tiennyt, halusiko Novian elättää itseään täälläkään sellaisella, vai oliko tämä matka muuttanut tuota ja tämän tapaa katsoa maailmaa, ja kertomiaan tarinoina? Oli mielenkiintoista, että tämän ensimmäinen valinta oli fyysinen työ. Toki, olihan se realistinen saaren elintason ja -tavan mukaisesti, mutta Daikhan tiesi ettei menestyisi sellaisessa työssä kovin hyvin.

“Voi olla, että vaikka magiaan suhtautuminen täällä onkin mitä on, joudumme turvautumaan siihen ennemmin tai myöhemmin”, Daikhan totesi lopulta. “Voihan sillä kuitenkin parantaakin esimerkiksi lumousten tekemisen lisäksi”, maagikko tarkensi vielä. Vaikka se toisikin vielä lisää ulkopuolisuutta tilanteeseen, se voisi tuoda myös merkittäviä rahoja kaikista ennakkoluuloista huolimatta jos tarve magiankäytölle oli riittävä. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa olisi ensimmäinen vaihtoehto tai vaihtoehto, jonka Daikhan halusi ottaa käyttöön. Mikäli tähän pitäisi ryhtyä, ei se olisi ensimmäinen, mutta ehkä viimeinen kerta, jolloin hän saisi paljonpuhuvia katseita osakseen liikkuessaan tällä kyseisellä syrjäisellä saarella. Maagikolla ei ollut aikomustakaan palata tänne kuin jostain hyvin, hyvin painavasta syystä ja aiempien tapahtumien valossa oli vaikea miettiä, mikä sellainen voisi olla.
“Toisaalta, ehkä myös luku- ja kirjoitustaidolla voisi saada jotain työtä, millä maksaa juoksevia kuluja”, totesi Daikhan hetken mietittyään, katseen nyt vaellellessa ohimennen Novianista seinän kuluneisiin lautoihin ja sänkyä peittävään huopaan.
“Ehkä pitäisi tehdä ensin se vierailu Edran luokse, ja katsoa, mitä siitä sitten. Hän varmaan tietää ainakin kaiken, mitä täällä jumaltenhylkäämällä luodolla tapahtuu”, maagikko tuhahti vähän.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 505
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Talven kynnyksellä

Post by Kuparirapu » Fri Jul 17, 2020 7:46 pm

Novianin leuka kiristyi Daikhanin ottaessa esille hänen soittimensa, eikä hänen suupielensä noussut edes sarkastiseen puolihymyynn. Samalla hän hillitsi kieltään ettei se lausunut ääneen sitä sanarypästä joka hänen sisimmästään oli noussut.
"Sinä et sitä tietenkään ymmärrä, mutta se minun soittimeni ei ollut pelkkä rahakone jonka kieliä hieroin illallisen toivossa! Se oli enemmän, minun omaa magiaani, jotain minkä läpi saatoin toteuttaa itseäni tavalla joka ei ole muuten mahdollista."
"...Se voisi olla mahdollista, mutta ei ole varmaa että se tuo rahaa," peikko sanoi välttelevän kuuloisena Daikhaniin ehdotukseen tarinankerronnasta. "Siinä pitää tietää, mistä yleisö tykkää ja mitä he haluavat kuulla, muuten sitä tekee itsestään vain narrin."
Siinä toinen asia, mistä Daikhan ei selvästi ymmärtänyt enempää kuin lehmä uudesta ämpäristä. Tarinoiden kertomisessa tärkeää oli, että kertoja itsekin oli niistä kiinnostunut. Luoda kuva että puhuja itsekin palaa halusta kuulla miten juttu päättyy. Ja juuri nyt Novian ei tuntenut sisimmässään sellaista intoa tai jännitystä, ei kaiken edessä odottavan ja myös taakse jo jätetyn jälkeen.

Novian ei voinut hilltä pientä hymähdystä, joka nousi kun Daikhan totesi voivansa kenties toimia parantajana. Peikko kun ei päässyt ohi mielikuvasta, että Daikhanin kosketus tarkoitti tulta tai kuolemaa. Mutta pakottaen äänensä tasaiseksi hän myöntyi sanomalla:
"Tiedät omat kykysi parhaiten, joten luotan sinun arvioosi mitä niillä voi tehdä."
Novian nosti polvensa leukansa alle, ja lepuutti käsiään niiden ympärillä. Harva tiesi sitä, mutta asento tuntui Novianista aina pikkuisen lohdulliselta ja suojaisalta. Siinä oli kuin hän olisi kyennyt antamaan itselleen halauksen, ja juuri nyt peikko koki tarvitsevansa sellaista.
"...Minä en osaa lukea," hän tunnusti, ja kuulosti nyt aidosti surulliselta asiasta. Lukutaidon puute ei ollut ennen häntä haitannut, mutta nyt... "Enkä kirjoittaa sen paremmin, vaikka oletan niiden olevan tiukasti yhdessä opittuja taitoja."
Jälleen löytyi seikka, jossa Novian ei voinut auttaa vaikka olisi kuinka tahtonut. Ei, pikemminkin se oli jotain mikä Novianilta puuttui. Olisi varmasti monta muuta henkilöä, joista olisi ollut tällä matkalla paljon enemmän hyötyä Daikhanille, mutta maagikko olikin päätynyt vetämään Noviania mukanaan. Hän ei ollut taistelija, kovinkaan hyvä suunnistaja, juuri ja juuri välttävä merimies, eikä Novianin kantti ollut kestänyt katsoa koko matkan tarkoituksena ollutta kostoa kasvot peruslukemilla.
Peikko nosti kyynärvartensa polviena päälle ja hukutti lyhyen huokauksen niihin.
"Ehkä...pitäisikö sinun mennä juttelemaan Edralle, niin minä voisin vaikka puhua majatalonpitäjän kanssa?" peikko kysyi, ja hänen äänensä kuulosti jälleen varovaiselta. Kuin hänen sanansa olisivat fyysisesti tönineet Daikhania, eikä hän olisi halunnut häiritä. "Ehtisimme enemmän kukin omalla tahollamme."
Todellisuudessa Novian huomasi yhtäaikaa haluavansa pysyä Daikhanin lähellä, sekä myös ottaa etäisyyttä maagikkoon. Daikhan oli hänen ainoa apunsa ja turvansa tällä saarella, kukaan muu ei hänestä välittäisi tai häntä suojelisi. Ei edes Edra, tai niin Novian halusi ajatella. Mutta samalla Daikhanin läsnäolo toi mukanaan sen jatkuvan, pienen hermostuneisuuden josta Novian ei ollut päässyt eroon, yritti hän vakuutella itseään millä sanoilla tahansa.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 814
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talven kynnyksellä

Post by Tinanja » Sun Jul 19, 2020 1:11 pm

Daikhan ei vastannut enää mitään Novianin vastaukseen tuon soittimesta. Ilmeisesti aihe oli Novianille joko sellainen, josta hän ei suostuisi puhumaan, tai josta tuo tämä ei näkisi tapaa millään lailla tienata. Se hämmensi Daikhania - miten paljon vuoden aikana oli ehtinyt tapahtua? Sen jälkeen, kun he olivat kohdanneet ensimmäisen kerran Ledassa, Dionessa, ja törmänneet sitten toisiinsa Phoebessa sen jälkeen. Se oli varmasti näkynyt aiemminkin, mutta hän itse oli ollut hyvin keskittynyt omaan kostoonsa. Olisiko hänen pitänyt huomioda paremmin matkakumppaninsa? Daikhan ei muistanut, milloin olisi matkustanut näin, että jopa viihtyi matkaseuransa parissa hyvänpäiväntoivotuksia paremmin. Ei Taraniksen jälkeen. EIkä tämä tuntunut menevän lainkaan suuntaan, joka edesauttaisi sitä, että he viettäisivät talven yhteistyössä keskenään.

Sen tuntui vain varmistavan hymähdys vastaukseksi Daikhanin kommenttiin parantamisesta. Selkeästi matka oli muuttanut Novianin käsitystä maagikosta - ja erityisesti magiasta. Eikä se ollut yllättävää, Daikhan oli nähnyt aiemminkin, miten epäluulot kasvoivat mitä enemmän magiankäyttöä näki. Siinä oli yksi suuri syy sille, miksi Daikhan ei huudellut magiastaan juuri kenellekään, ainakaan ensitapaamisella. Olisi siis parempi pitää se jatkossakin poissa keskustelusta ja muiden tietoisuudesta. Hetken aikaa hän oli uskonut, että hän ei karkottaisi Novianikin magiansa myötä… ja tuossahan tämä istui, häntä toisinaan pahasti katsoen, mutta silti siinä paikalla istuen. Ehkä tuo tarvitsisi vain aikaa hengähtää? Tai niin ainakin Daikhan toivoi noustessaan ja kumartuessaan pian vetämään kenkänsä jalkaansa. Ilmapirii huoneessa tuntui vain ajavan häntä kauemmas, eikä Novian näyttänyt siltä, että kaipasi ainakaan hänen seuraansa. Eikä Daikhan voinut olla huomaamatta, miten ikävältä se ajatus tuntui.

Novian ehti vielä vastaamaan, ettei osannut lukea tai kirjoittaa. Daikhan nielaisi hiljaa. Jälleen yksi asia, joka varmaankin ajaisi tätä…. kaksikkoa kauemmas toisistaan. Hän toki voisi pimeinä iltoina opettaa Noviania lukemaan. Pieni epäilys kuitenkin kertoi, ettei Daikhan ollut lainkaan varma, suostuisiko Novian ottamaan apua vastaan lukemisen ja kirjoittamisen opiskelussa. Sen vuoksi Daikhan päättikin olla vastaamatta kommenttiin millään lailla. Sen sijaan tämä painoi päänsä hieman alemmas ja tarttui pian ovenkahvaan.
“Menen tapaamaan Edraa”, Daikhan sanoi lopulta ja lähti alakertaan, ja pian astui kadulle odottamatta, että kuulisi Novianin vastausta tai kommenttia. Oli selvää, ettei tuo kaivannut hänen seuraansa nyt, ja Daikhan oli huolissaan siitä mitä talvi toisi tullessaan. Ja samalla hän oli hyvin katkera siitä, että magia oli jälleen se voima, joka oli auttanut häntä saavuttamaan tavoitteensa, samalla vain työntääkseen muita kauemmas sillä samalla voimalla.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 505
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Talven kynnyksellä

Post by Kuparirapu » Tue Jul 28, 2020 3:58 pm

Novian ei sanonut mitään, tai muuten osoittanut kuulleensa Daikhanin sanat ennen kuin ovi sulkeutui maagikon takana. Peikko jäi istumaan paikoilleen, kuunnellen kuinka askeleet etääntyivät nopeasti hänen korviensa tavoittamattomiin, ja sitten hänen seuranaan oli pelkkä hiljaisuus. Novian huokaisi uudelleen, koska huomasi tuntevansa olonsa helpottaneen hieman jäätyään yksin. Daikhan tuntui hänestä pieneen sykkyrään puserretulta tulipalolta, joka voisi minä hetkenä hyvänsä roihahtaa vaarallisesti liekkeihin, eikä sellaisen mielikuvan kanssa ollut helppo rentoutua.
Mutta silti, se luottamus joka Novianilla oli jäljellä toveriaan kohtaan oli seikka joka patisti peikon nousemaan sängyltä. Daikhanin hoitaessa omaa osaansa Edran luona, hän tekisi täällä mitä vain kykeni.

Majatalo oli tyhjillään vielä tähän aikaan, keittiön suunnalta kuuluvat vaimeat äänet kertoivat että illallisen valmistus oli aloitettu ja harmaantunut omistaja pyyhki yhtä pöytää puhtaaksi. Tosin äijän ilmestä ja käden laiskasta tahdista päätellen tämä käytteli likaista rättiä saadakseen käsilleen tekemistä, ei niinkään siisteyden takia. Ulko-ovi rikkoi hiljaisuutta silloin tällöin narahdellen, kun navakampi tuulenpuuska puhalsi sitä päin ja viileä henkäys valui raoista lattiaa pitkin. Koska reippaat askeleet olisivat olleet tässä hiljaisuudessa kuin marssirummun pauke, Novian ylitti lattian miltei päkiöillään ja nuolaisi huuliaan sanoja hakien. Omistaja kohotti katseensa häneen, rätti pysähtyi ja sameat silmät tuijottivat peikkoa ilman tervehdystä tai muutakaan sanaa.
"Khm, pahoittelen jos häiritsen," Novian sanoi, tavoittellen ääneensä reipasta sävyä ja nostaen pientä hymyä huulilleen. Hän jäi odottamaan vastausta, jota ei koskaan tullut, ja yritti sitten jatkaa:
"...Aivan. Niin, haluaisin tiedustella teiltä jotain, josta keskustelin äskettäin toverini kanssa. Liittyen huoneemme vuokraan ja sen maksamiseen."
Lurpallaan olevat posket ja raskaat kulmat eivät vieläkään liikkuneet, mutta nyt omistaja sentään suoristi ryhtiään hiukkasen ja tunki rätin vyölleen.
"Ilmaiseksi minä en täällä pidä ketään, sama miten kauniilla sanoilla sitä yrittää pedata. Talvikin on tulossa, tiedätkös," äijä totesi, joka toisen tavun vinkuessa hänen nenänsä kautta häiritsevästi. Novian nosti kätensä ja pudisti ripeästi päätään:
"Ei ei, hyvänen aika, emme ole pyytämässäkään sellaista. Moinen hyväntekeväisyys olisi kesälläkin ennenkuulumatonta, vielä vähemmän tähän aikaan vuodesta. Talvi kiristää vyötä kaikilta, ennen kaikkea teidänkaltaisiltanne ahkerilta henkilöiltä."
Äijä nyökytteli tuimasti, mutta näytti tyytyväiseltä Novianin sanoista. Askel oikeaan suuntaan, siis.
"Päinvastoin, haluaisin keskustella teidän kanssanne lopputalven järjestelyistä asumisemme suhteen. Nähkääs, vierailumme täällä venyi, ja viimeinen laiva ehti lähtemään ennen kuin ehdimme mukaan. Olimme toki osanneet varautua tällaiseen, eikä talven viettäminen täällä ole mikään ongelma," Novian sanoi, ja puhuessaan taputti rahapussiaan. Se helähti lupaavan kuuloisesti, lähinnä koska Novian oli tunkenut sinne viimeisetkin kolikot jotka hän oli hattunsa vuoren alta käärinyt esille. Nyt piti esittää, että heillä muka olisi rahaa enemmänkin kuin tarpeeksi.
"Mutta huomasimme äskettäin, että nautittuamme teidän ensiluokkaisesta majoituksestanne ja ennen kaikkea keittiönnne antimista talven ylitse, rahamme voivat jäädä hieman tiukalle paluumatkaa varten. Emmekä haluaisi silloin venyttää vieraanvaraisuuttanne liian pitkäksi aikaa."
Novian puhui asiasta kevyesti, vaikka tosiasiassa hän peitteli valheita niin että hampaat heiluivat. Mutta omistaja nyökytteli ja tämän katse näytti jopa kirkastuneen hitusen, näkihän tämä edessään mahdollisuuden tienata tasaisesti läpi koko talven.
"Siksi haluaisin toverini kanssa tiedustella, josko voisimme auttaa teitä täällä majatalon puolella ja siten kattaa ylläpitoamme? Teidänlaisenne asiansa osaava majatalonpitäjä tuskin tarvitsee liika vieraita käsiä häiritsemään, mutta siten voisimme hieman säästellä varojamme ja varmistaa paluumatkamme kevään koittaessa," Novian sanoi, ja jätti lauseensa loppu kohden kysyväksi jotta omistaja ymmärtäisi asian riippuvan nyt hänen päätöksestään. Ja jälleen Novian piti naamansa peruslukemilla, kuin olisi pyytänyt ylimääräistä simamukia lounaan seuraksi, mutta todellisuudessa hän pidätti hengitystään. Sillä jos tämä ei onnistuisi, hänen kasaamansa valhe voisi romahtaa heidän niskaana hyvin kipeästi.
Majatalon omistaja suki ohuita hiuksiaan paksuilla sormillaan ja pyöritteli huuliaan mietteliäästi. Novian rukoili että kauniit sanat ja kehut olisivat pehmittäneet tämän mielikuvaa heistä.
"Mihinkäs se toverisi oikein meni? Näin äsken että marssi ovesta ulos," äijä kysyi yllättäen, ja viittasi peukalollaan ulko-ovea kohti. Novian epäröi sydämenlyönnin ajan, punniten vaihtoehtojaan. Nyt ei auttanut höystää totuutta liikaa, pikkuisella saarella kaikki tunsivat toisensa.
"Hän lähti vierailemaan erään tuttavansa luona täällä, tunnette ehkä vanhan Edran? Toverini halusi paitsi vaihtaa lisää kuulumisia hänen kanssaan, niin myös tiedustella josko joku muu voisi tarvita apuamme pientä korvausta vastaan. Kuten sanoin, emme haluaisi väitellä keväällä kapteenien kanssa kun matkan hinnasta puuttuu kourallinen kuparia."
"Ahaa, vai on hän Edran tuttuja," omistaja toisti ja nyökytteli yhä mietteliäänä. Novian risti kätensä selkänsä taakse, jotta saattoi painella kynsiään kämmeniinsä huomaamatta. Äijä näytti edelleen märehtivän asiaa kuin lehmä ruohotukkoa, eikä Novianin auttanut kuin odottaa ja kärvistellä.
"Noohh, kai teille voisi jotain pientä löytyä," omistaja totesi lopulta, venytellen sanojaan kuin asia olisi hänelle ollut yhdentekevä. Novianin läpi kulki helpotuksen aalto, ja enää hänen ei tarvinnut teeskennellä hymyä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 814
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talven kynnyksellä

Post by Tinanja » Mon Aug 03, 2020 7:55 pm

“Löysittekö… tuttavanne?” Edra nosti vesikattilan lämpiämään liedelle, jossa rätisi jo iloisesti tuli. Mökissä oli lämmintä, miellyttävää verrattuna ulkona jälleen kulkijoita piiskaavaan tuuleen ja sadekuuroihin. Daikhan istuutui hitaasti tukevalle penkille pöydän vierellä ja vilkaisi vanhempaa miestä arvioiden - tämä ei ollut siinä heidän pienen saaristokierroksensa aikana muuttunut mihinkään, mutta maagikon silmiin miehen kävely oli huonontunut. Ties, vaikka kosteus ja yhä lisääntyvä kylmyys teki tepposensa.
“Löysimme”, maagikko vastasi lyhyesti nyökäten. Hänen katseensa seurasi, miten Edra jatkoi turhankin tottuneesti kävelykeppiinsä tukeutumista ja teen - tai miksi ikinä sitä kitkerää, paksua juomaa saaristossa voisikaan kutsua. Hän ei halunnut erityisemmin avautua Edralle siitä, mitä oli tapahtunut, ja miksi, mutta jotainhan hänen oli kysymyksiin vastattava.
“Entä, saitteko selvitettyä sen, mitä halusittekin?”
“Toki”, vanhan miehen kysymys ei näyttänyt saavan Daikhania sanomaan yhtään sen enempää kuin aiempaankaan kysymykseen ja tuo oli vähällä ravistaa päästään ajatukset siitä, mitä oli tapahtunut, ja mitä hän oli tehnyt.
“Se ei tainnut kääntyä odotettuun lopputulokseen?” Edra kääntyi nyt katsomaan Daikhania kulmiaan vähän kurtistaen.
“No, voi sen niinkin sanoa. Mutta, olemme nyt kiertoreissusta johtuen koko talven täällä”, Daikhan myönsi, syvään huokaisten.
“Olitte melkein myöhässä paluumatkan osalta jo kun saavuitte tänne”, Edra huomautti.
“Tiedän… Ja siksi olenkin täällä. Tarvitsen vähän… apua, jotta saamme säästöön niin paljon, että pääsemme takaisin mantereelle keväällä”, Daikhan näytti vasta nyt havahtuvan kokonaan ajatuksiinsa keskustelua varten ja vilkaisi Edraan arvioiden. Vanhempi mies hymähti vähän.
“Se taisikin olla turha haave, että jäät tänne pidemmäksi aikaa”, Edra hymyili vähän Daikhanille, ja hetken aikaa tuon kasvoilla olevat syvät rypyt näyttivät hieman pehmentyneen hymyn johdosta. Se sai pienen hymyn nousemaan myös Daikhanin huulille.
“Tiedät, etten viihdy saarella”, Daikhan pudisti vähän päätään Edralle tuhahduksen saattelemana.
“Mihin sen kohteliaan ystäväsi jätit?”
“Majatalolle, hän meni kysymään, saisimmeko sieltä työtä vastaan yösijan talveksi”, Daikhan totesi vastaukseksi ja sai Edran nyt ensimmäistä kertaa naurahtamaan.
“No, hänellä on parempi olla taivuttelukeinot hallussaan, se vanha kääkkä tuskin näkee etuaan vaikka se hänelle syötettäisiin”, mies naurahti ja kääntyi sekoittamaan hellalla hitaasti lämpenevää vettä. Daikhan ei voinut olla hymyilemättä hieman, kun hiljaisuus laskeutui hetkeksi kaksikon välille. Sen rikkoi vain tulen rätinä lieden tulipesässä ja satunnaiset kolahdukset, joita teeveden sekoittaminen sai aikaan.

“Mutta en laskisi mahdollisuuksiamme majatalonpitäjän varaan”, totesi Daikhan lopulta, vilkaisten Edraan uudemman kerran. “Ei sinulla olisi jotain hihassasi talven varalle?”
“Sinunkaltaisellesi varmasti löytyy tekemistä, täällä ei ole liikaa luku-, kirjoitus ja laskutaitoisia henkilöitä”, Edra huomautti. “Entä ystäväsi... “
“Hän ei osaa lukea. Ainakaan vielä”, Daikhan vastasi lyhyesti. “Ehkä noita taitoja vaativat tehtävät riittäisivät kattamaan myös hänenkin osuudestaan ainakin suurimman osan”, maagikko jatkoi sitten ennen kuin Edra ehti jatkaa. Vanhempi mies kurtisti vähän kulmiaan Daikhanin sanomisille.
“No, täällä on joka kesä riesana veronkerääjä, joka haluaa tarkastaa myös liikkeiden kirjanpidon”, Edra totesi sitten sekoittaen nyt teelehdet - tai Daikhanin silmään ne näyttivät enemmän puruilta kuin lehdiltä, mutta mies ei sanonut mitään. “Ja siitä on aina yhtä iso haloo, kun täällä ei ole tapana kovin tarkasti pitää kirjaa mistään joitain poikkeuksia lukuunottamatta”, Edra jatkoi.
“En ole kirjanpitäjä, mutta luulen ettei täällä sellaista haetakaan.”
“Sinun saamasi opit riittävät varmasti paremmin kuin hyvin”, Edra totesi Daikhanille pieni hymy huulillaan. “Uskoisin, että poikanikin voisi tarvita hieman selvennystä kirjallisiin töihin talven aikana”, tämä kohautti olkapäitään. “Mutta, kyselen vähän. Eiköhän sinulle löydy jotain töitä täältä.”
“Kiitos, ja muista sanoa, jos tarvitset jotain, niin autan kyllä”, Daikhan totesi pieni, helpottunut hymy huulillaan. Vaikka hänellä ei näyttänytkään olevan täällä kovin montaa kontaktia enää, ne harvat taisivat ainakin hetkellisesti riittää. Hetken aikaa tulevaisuus näytti hieman valoisammalta, kun Edra laski ison mukillisen kitkerää, höyryävää juomaa hänen eteensä.

“Etkö osaa parantaakin voimillasi?” Edra rikkoi lopulta hiljaisuuden istuttuaan itsekin tuvan massiivispuisen pöydän ääreen hörppimään kuumaa juomaansa. Daikhan kohotti katseensa takaisin säänpieksemään tuttavaansa ja tuhahti vähän.
“Tiedät, miten täällä suhtaudutaan magiaan”, Daikhan vastasi vilkaisten Edraa arvioiden. Sormet puristuivat hitaasti kuuman mukin ympärille ja tuo haistoi siitä jo kitkerän, karvaan juoman tuoksun ja saattoi jo melkein maistaa sen suussaan jo pelkästään katsoessaan sitä. Ei se pahaa ollut, ja piti kylmän poissa, mutta se ei ollut myöskään ensimmäinen valinta, jos lämmintä juotavaa piti valita ja juoda.
“Tiedän, mutta jos haluat saada rahaa säästöönkin, en tiedä, riittävätkö majatalossa ja satunnaisten kirjanpitotöiden kanssa tehdyt työt sellaiseen”, Edra huomautti Daikhania arvioiden katsellen ja sai miehen huokaisemaan.
“Tiedän”, tämä totesi sitten hiljaa. Edra oli oikeassa - ja Daikhankin tiesi sen, että magiansa avulla hän saisi tienattua riittävästi vaikka kustantaakseen itsensä ja Novianin helposti mantereelle, eikä heidän tarvitsisi liikauttaa sormenpäätäänkään sen hyväksi. Oli eri asia, halusiko Daikhan niitä muka piilossa tehtyjä vilkuiluja, kuiskauksia kadunkulmissa ja sitä kadunreunalta toiselle väistämistä, jos hän käveli jotakuta vastaan.
“No jos et sitä ihan kaikille huutele, niin sitten”, Daikhan myöntyi lopulta, syvään huokaisten ja tiukasti tumman, höyryävän juomansa pintaa tuijotellen. “Enkä kykene ihmeisiin, herättämään ketään kuolleista…”, ilmeisesti tappamaan hän kykeni kuitenkin aiempien tapahtumien perusteella. “tai vaikka kasvattamaan raajoja”, Daikhan tuhahti saaden Edran naurahtamaan.
“Jos voisit tehdä tuollaista, et kyselisi töitä täällä.”

*

Päivät lyhenivät ja kylmenivät nopeasti, eikä mennyt pitkään että ensimmäiset lumihiutaleet tapailivat maan pintaa, vain sulaakseen pois meren suoman kosteuden vuoksi. Saari näytti hitaasti vetäytyvän kuoreensa suojautuakseen ennemmin tai myöhemmin paikalle saapuvilta myrskyiltä, lumelta ja jäältä. Laivat ja veneet oli nostettu suojaan jo ennen ensimmäisten lumihiutaleiden laskeutumista maahan, ja satama näytti nyt täysin tyhjältä merenpohjaan asti yltäviä tukipilareita ja niiden päälle tehtyä laudoitusta lukuunottamatta. Viimeiset hetket ikkunoiden ja talonkulmien tilkitsemiseen kylmää vastaan olivat käsillä, kun tuuli voimistui toisinaan puuskittaiseksi tuoden kylmää, ja kosteaa meri-ilmaa mukanaan. Oli yhä epämiellyttävämpää työntää nenäänsä lämpimästä rakennuksesta ulos, vaikka työ olikin tuonut riittävästi varallisuutta paksumpien vaatteiden hankkimiseen.

Daikhan ei ollut varma, miten syvälle Novianin… inho tai pelko, miksi sitä ikinä kutsuikaan häntä ja hänen voimiaan kohtaan ylsi, mutta se ei ainakaan näyttänyt helpottuvan päivien seuratessa hitaasti toinen toistaan. Maagikko oli nähnyt liiankin usein vältteleviä katseita ja lyhyitä vastauksia, eikä tämä ollut ensimmäinen eikä viimeinen tuttavuus, jonka magia pelottaisi kauemmas. Novian oli kuitenkin pitkään aikaan ensimmäinen tuttavuus, ehkä jopa ystävä, jota Daikhan ei olisi halunnut päästää kauemmas. Tuo oli seurannut häntä valtavan meren yli jumaltenhylkäämälle saarelle, ja oli nyt täällä hänen kanssaan jumissa kevättä odottamassa. Edelleen - ainakin toisinaan samassa majatalon huoneessa. Se, mitä Novian tunsi ei ollut mitään Daikhanin sisällä pyörivää ristiriitaan verraten. Maagikko ei totta puhuen ollut varma siitä, mitä mieltä itsekään oli magiastaan - ja siitä, mitä hyvää se ei ollut juuri koskaan tuonut hänelle. Itsepuolustuksenakin se tuntui tuovan lähinnä vain ongelmia, kuten oli tuonut paljastumisestaan asti… eivätkä syksyn tapahtumat olleet ainakaan lieventäneet tätä ajatusta. Se oli saanut hänet ajetuksi kotoaan ja maailmalle, eikä hän ollut sen jälkeen viihtynyt vuotta-kahta kauempaa yhdessä paikassa.

Siitä huolimatta, miten erillään he toisinaan tuntuivat olleen, oli Daikhan jättänyt osan kirjanpito- ja muilla kirjallisilla töillään tienaamistaan kolikoista Novianille tämän puoleiselle laatikolle, joka toimitti yöpöydän virkaa. Majatalonpitäjä oli hyväksynyt tiskausvuoron sijasta tilinpäätöksen tekemisen Daikhanin maksuksi, ja sen verran mitä mies oli ehtinyt sitä vilkuilla tiskivuorojen vaihduttua paperitöihin, ei hän ollut kovin tyytyväinen saamastaan vaihtokaupasta.
Daikhan astui viimein illan hämärtyessä sisälle siihen pieneen majatalon huoneeseen, jonka jakoi Novianin kanssa, ja yllätyksekseen näki peikon istumassa sängyllä, kuin odottamassa että ilta pimenisi riittävästi nukkumaanmenoa varten. Hän heilautti Novianin syliin kolikkopussukan. Mies istui pian sängylle ja huokaisi syvään, vilkaisten ohimennen peikkoa, jonka oli viime aikoina nähnyt lähinnä vilaukselta ennen kuin tämä oli kadonnut johonkin ties millä verukkeella.

Ilmeisesti Novian oli edelleen jostain katkera hänelle, ja siihen olisi tultava muutos, jos he meinaisivat pärjätä täällä edes vuodenvaihteen yli - varsinkaan saman katon alla. Ehkä se oli edelleen magia ja sen vastustaminen? Pelko siitä?
“Sen jälkeen, kun magiani tuli ilmi…”, Daikhan puraisi hieman huultaan. “Minut ajettiin kotoa mantereelle, koska olin tappaa jonkun itsepuolustuksena… maksoin itse opintoni ja en ole asunut kahta vuottakaan saman katon alla”, tuo jatkoi hiljaa, lattiaa tuijottaen.
“Joka kerta, kun käytän voimiani ajan jonkun kauemmas, eikä magia ole auttanut minua pelastamaan edes Taranista… Ja nyt se näyttää ajavan sinutkin kauas”, Daikhan lisäsi. Tuo vilkaisi nopeasti Novianiin.
“Ja kun näin tämänkin majatalon kirjanpidon, voisin mieluusti vaihtaa sen takaisin tiskaukseen”, maagikko tuhahti hiljaa. “Ihan kuin koulutus toisi jotain helpotuksia”, toki toihan se lisää rahaa, mutta tämä kävi työstä perata täysin päin… mäntyä hoidettuja papereita. Ehkä hän olisi osunut sanoillaan johonkin sopivaan kohtaan tuossa niin kauas vetäytyneessä peikossa?

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 505
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Talven kynnyksellä

Post by Kuparirapu » Tue Aug 11, 2020 8:34 pm

Päivät tuntuivat Novianin silmissä yhtä aikaa valuvan ohitse yhtenä virtana, ja silti niiden läpi täytyi raahautua kuin ryömisi vuorta ylös. Daikhanin ansiosta Edra oli levitellyt sanaa heistä, eikä aikaakaan kun paikalliset olivat tulleet kyselemään heidän peräänsä. Lukutaito ja vieläpä hyvä laskupää olivat täällä ilmeisesti harvinaisia, ja Daikhanilla riitti runsaasti työtä jota tehdä kynä kädessä. Majatalossakin maagikko ehti kerätä laseja vain pari iltaa, ennen kuin omistaja kuuli huhut ja istutti tämän oman kirjanpitonsa ääreen.
Eikä Novian voinut väittää etteikö olisi kahdehtinut kuinka vaivattomasti hänen matkatoverinsa pääsi leivän syrjään.

Peikko sen sijaan päätyi tavallisen apupojan hommiin. Ilman kohteliaita pyyntöjä, hänen vain käskettiin joko saapua aamulla sovittuun paikkaan tai odottaa parempaa työtarjousta. Näin Novian päätyi apupojaksi sataman nurkilla seisovaan varastoon, jossa viimeisiä ruokatarvikkeita valmisteltiin varastoitavaksi talvea varten. Ja te tarkoitti kalaa. Tynnyritolkulla kylmää, yhteen limaisesti pakkautunutta kalaa joista jokainen piti perata ja suolata ennen tunkemista toiseen tynnyriin, joka vain haisi hieman paremmalta. Novian ymmärsi nopeasti olevansa pelkkä apulainen, jonka tärkeimpänä ansiona olivat kaksi toimivaa kättä, ja siksi hänelle sysättiin tehtävät joita kukaan muu ei halunnut tehdä. Aamun hämäristä tunneista alkaen hän istui natisevalla jakkaralla, täysi tynnyri vierellä ja laatikollinen kalansuolia jalkojen juuressa, sörkkien tylsällä veitsellä kunkin kalan sisuskalut ulos ja toistaen sitten saman kerta toisensa jälkeen. Ja aina käskettäessä hänen täytyi kiiruhtaa hätistelemään lokkeja tiehensä, tai kantaa suolasäkkejä varastosta, tai kuurata lattialle kerääntynyttä veristä sotkua. Vasta iltapäivän alkaessa hänen annettiin raahautua takaisin majatalolle, jossa odottivat kylmään tiskipaljuun kerääntyneet tiskit ja kuivuneesta oluesta tahmeat pöydät.
Ei siis ollut ihme, että normaalisti puhelias peikko oli illan tullessa melkein mykkä väsymyksestä, ja aina sänkyyn päästessään hän halasi tyynyään kuin kauan kadotettua rakastaan. Kenties koskaan aiemmin ei Novian ollut nauttinut tilaisuudesta nukkua kuin nyt, jopa "Mustalla Lokilla" työpäivät olivat olleet miellyttävämpiä.

Ja sitten oli Daikhan. He viettivät suurimman osan päivistä omissa töissään, tavaten yleensä vasta illan tullen huoneessaan. Varsinkin sen jälkeen, kun Novian oli alkanut syömään illallisensa keittiön puolella. Toisaalta koska hän halusi tiskata oman lautasensa heti pois tilaa viemästä, mutta samaan aikaan hän ei halunnut istua salin puolella Daikhanin kanssa. Hän ei ollut jutellut paljoakaan maagikon kanssa, mutta Novian oli pistänyt merkille kuinka Daikhan välillä katsoi hänen peräänsä näyttäen odottavan jotain. Mitä hänen muka piti Daikhanille antaa? Lohdutusta koska tuolla oli nyt niin kovin vaikeaa magiansa vuoksi? Menisi Edran luokse puhumaan jos tuolla oli jotain sydämellään, Daikhanilla olisi varmasti kevyen kynänheiluttelunsa aikana varmasti aikaa sellaiseen.
Eivätkä yöpöydälle asetetut kolikot parantaneet Novianin oloa, päinvastoin. Katsoessaan joka ilta suuremmaksi kasvavaa pinoa Novianin rintaa puristi inhottavasti, koska hänestä tuntui ettei hän tehnyt tarpeeksi. Ei vaikka hän raatoi kätensä rakoille. Että Daikhanin piti helppojen päiviensä lomassa alentua pitämään hänestä huolta, paikata se summa jota Novian ei kyennyt tienaamaan, jonka Daikhan sen sijaan tienasi piirtelemällä sieviä pikku merkkejä pergamentille. Aiemmin Novian oli kokenut olevansa hyödytön rasite, mutta nyt hänestä tuntui että Daikhan kaiken lisäksi sääli häntä. Ja se sattui peikon ylpeyteen vielä pahemmin.

Novian istui sängyllään ja hieroi pannujen kuuraamisesta punertavia kämmeniään, irvistellen välillä kun hänen kätensä lihakset kramppasivat. Hän kuuli kun Daikhan saapui, ja huokaisi väsyneen kuuloisena istuessaan omalle sängylleen. Ihan kuin tuo tietäisi miltä raskas päivä tuntui.
Sitten Daikhan alkoikin puhua, eikä Novian yllättynyt että ensimmäisenä aiheena oli tietenkin magia. Novian katsoi maagikkoa kulmiensa alta, yrittäen pitää kerääntyneen turhautumisensa poissa kieleltään. Mutta kun Daikhan alkoikin sivuta omaa elämäänsä, ei Novian voinut hillitä itseään.
"Hänkö kuitenkin jäi silloin henkiin?" peikko töksäytti, Daikhanin ensimmäiseen...uhriin viitaten. Peikko laski ristiin nostetut jalkansa sängyn reunalta alas ja katsoen Daikhania katse kovana kuin kivi.
"Vai niin? Minä sen sijaan en ole ollut koskaan elämässäni samassa paikassa edes kuutta kuukautta, saati sitten tiennyt omaa kotiani," hän jatkoi, eikä peikon äänessä kuulunut myötätunnon häivääkään. Koska Novianin näkökulmasta Daikhanilla ei pitäisi olla mitään oikeutta valittaa ja voivotella, ei ainakaan jos tuo kykenisi nostamaan pään omasta murjotuksestaan ja katsoa hetkeksi ympärilleen muiden tilannetta.
"Eikö kirjurin työ lämpimässä sitten kelpaa? Kaikin mokomin, mene minun sijastani upottamaan kyynärpääsi kalanpaskaan niin minä jään nostelemaan kynää pöydältä. Mutta aivan, miltei unohdin, minähän en valitettavasti kykene siihen. Eli kai sinun on nyt pakko sietää kun paikalliset suorastaan kaatavat kolikoita syliisi, niin minä kouluja käymättömänä keskityn näihin muihin töihin."
Novian ei huutanut, mutta sylki sanansa sellaisella kiihkeydellä heidän välilleen, että hän olisi miltei voinut seistä huoneen keskellä ääni kattoon asti kohonneena.
"Ja kuinka saatoinkaan unohtaa, tuollaisen mahdin kanniskelu on varmasti raskasta. Oletko varma ettei siitä löydy ratkaisua ongelmaan kuin ongelmaan? Luulisi että kyky käskyttää merta mielensä mukaan tai tapattaa elävä ihminen kädenheilautuksella avaisi kaikki ovet tässä maailmassa. Jos vaikka etsisit vierellesi toisen maagikon, minuun verrattuna hänellä ei varmasti olisi mitään ongelmia sellaisen näkemisessä. Hänestä olisi varmasti myös enemmän hyötyä sinulle kuin tällaisesta yksinkertaisesta pikku peikosta."

Post Reply