Menneillä kotikulmilla

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Menneillä kotikulmilla

Post by Kuparirapu »

//Tinanja & Daikhan//


Parvi kellanpunaisia lehtiä heittelehti tuulen otteessa kylmän maantien ylitse, kuin aaltoilevaa merta pakenevat pikkulinnut. Novian seurasi niiden kulkua, roikottaen toista jalkaansa rennosti kärryjen reunan ylitse. Hänen selkänsä takana pinotut tynnyrit tärähtelivät välillä tien töyssyjen mukaan, mutta niiden yli heitetyt köydet varmistivat ettei yksikään päässyt kierimään omille teilleen. Peikko ei vaivautunut kurkottelemaan laatikoiden ylitse nähdäkseen, paljonko matkaa oli jäljellä. Oli mukavampaa vain nauttia joutilaasta hetkestä ja katsella maantien liikettä, miltei kuin Novian olisi kävellyt takaperin sitä pitkin.
Huolimatta talvesta, jonka ensimmäiset jalanjäljet näkyivät jo öisin saapuvana kuurana ja pakkasen hajussa yöilmassa, olivat Novianin ja Daikhanin päivät olleet värikkäämpiä kuin kenties milloinkaan aiemmin matkansa aikana. Kaikista tärkein oli, että he puhuivat taas toisilleen. Joskus vain lauseen tai pari ennen nukkumaanmenoa, mutta sekin riitti piristämään päivää. Aiemmin epämieluisat askareet tuntuivat nyt paljon helpommilta, kun illalla oli joku jolle niistä saattoi jakaa yliampuvia mielipiteitään niistä. Ja samalla Novian oli oppinut ymmärtämään, ettei Daikhankaan ruusuilla tanssinut päivissään. Paikallisten laskupää ja kirjoitustaito eivät olleet aivan virheettömiä, ja epävakaasti vaappuvien numerorivien tulkitseminen antaisi kelle tahansa päänsärkyä. Mutta heillä oli joka ilta sänky, ruokaa, ja hieman enemmän rahaa kuin edellisenä iltana, joten asiat sujuivat mallillaan.

Erottaessaan vasaran paukutusta Novian oikaisi itsensä seisomaan, ja pidellen tukiköydestä kurkotti päänsä vaunujen toisen laidan ylitse. He olivatkin jo päässeet kylän reunamille hänen huomaamattaan, eipä kuskinpukilla istuva kalakauppias ollut mitään varoittanutkaan. Tämän vierellä Daikhan näytti edelleen pitelevän sylissään lattialaatan kokoista tilikirjaa, johon oli merkitty kyydissä olevien suolakalojen lukumäärä ja paino. Heidät oli värvätty mukaan tälle tavarankuljetusreissulle, Daikhan laskupäänsä takia ja Novian koska kukaan muu ei ollut vaivautunut asialle. Saaren sisäinen kauppa oli yllättävän eläväistä näin talven kynnyksellä, kaikkien valmistautuessa parhaansa mukaan pimeitä kuukausia varten. Polttopuita hakattiin, ruokaa keräättiin, taloja kunnostettiin tiiviiksi. Heidän edetessä kylän halki leikkaavaa tietä pitkin Novian näki kaikki nämä askareet työn alla. Tulijoille ei annettu kuin lyhyt vilkaisu, jonka jälkeen askareet jatkuivat. Talvi ei odottaisi ketään, joka ei ollut valmis sen saapuessa.

He pysähtyivät pitkänomaisen, leveäkattoisen rakennuksen eteen, jossa heitä vastassa oli kourallinen paikallisia. Kalakauppias könysi alas ja tervehti heistä yhtä yksinkertaisen kohteliain sanoin. Samaan aikaan muut kiersivät jo kärryjen ympäri lastia purkamaan.
"Ai teitä oli näin monta? Ottakaa ne aluksi alas, niin tarkistamme vielä määrä," kalakauppias ohjeisti, ja Novian ryhtyi irrottamaan kiinnitysköysiä. Hänen ei onneksi tarvinnut kuin kierittää tynnyrit yksi kerrallaan vaunun reunalle, jossa häntä vahvemmat saattoivat laskea ne alas. Välillä peikko varmisti että Daikhan pysyi tahdissa mukana laskuineen.
Kun viimeinenkin tynnyri oli alhaalla, Novian loikkasi itsekin viileälle maalle ja jäi nojailemaan vaunun kylkeä vasten. Kalakauppias irrottautui keskustelusta, johon oli uppoutunut koko toimituksen ajan, ja kumartuen lähemmäs sanoi matalasti:
"No eipä tässä kauaa mennytkään, näemmä Pollis sai sitten kuitenkin järjestettyä apua. Minun pitää käydä puhumassa tämän jälkeen muutaman asiakkaan kanssa, mutta teitä ei siinä tarvita. Kunhan tälle on lyöty kättä päälle, niin voitte ottaa tauon. Lähdemme takaisin reilun tunnin kuluessa."
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Tinanja »

Kärryt nitisivät hevosen askelten tahdissa, ja kylmä pohjoistuuli tuntui tunkeutuvan paksun viitankin läpi turhankin tehokkaasti. Aurinko, joka paistoi toisinaan pilviverhon raoista ei tuntunut enää lämmittävän lainkaan, saati jaksavan nousta kovin paljoa horisontin ylle. Olisi vain ajan kysymys, kun huurteiset tiet muuttuisivat lumisiksi ja pakkanen iskisi koko saaristoon. Daikhan vain toivoi, että pakkaset tulisivat pian - hän ei pitänyt tästä kylmänkosteasta, muka pakastuvasta säästä lainkaan. Paksut lapaset, jotka yrittivät pitää kosteuden hänen sormistaan erossa, eivät edesauttaneet tilikirjan lukemista - saati siihen kirjoittamista, kun mustekin tuntui olevan jo niin jähmeää ettei kirjoittaminen ainakaan ollut helppoa. Suurin osa kirjauksista olikin jo tehty ennen lähtöä, mutta joitain pieniä korjauksia olisi vielä hyvä saada valmiiksi ennen paikalle saapumista.

Lopulta vasaran paukutus ja lähestyvät äänet kertoivat, että he olivat saapuneet ensimmäiseen kohteeseensa. Daikhan loikkasi Novianin perässä alas rattailta ja jäi katsomaan, miten lastia purettiin. Sentään tynnyrit oli merkitty oikein, ja seuraavaan kylään menevät laatikot ja tynnyrit pakattu eri köysillä sidottuina. Daikhan painoi kirjan paremmin kiinni ja jäi vain katselemaan lastin purkua Novianin kanssa. Maagikko vain nyökkäsi lyhyesti heidän kahta vetojuhtaansa ajaneelle miehelle.
“Ilmeisesti kierrämme vielä yhden pienen kylän kautta tilikirjan mukaan”, Daikhan sanoi lopulta, kun he jäivät melkein kahden siihen. Muut kadulla kulkijat olivat lähinnä omissa askareissaan menossa suuntaan tai toiseen. Mutta kylä, johon he olivat matkalla ennen rannikolle palaamistaan oli kieltämättä paikka, johon Daikhan ei halunnut palata. Siitä oli vuosia, kun hän oli viimeksi käynyt siellä, eikä lähtö ollut sujunut millään lailla hyvissä merkeissä.
“Toivottavasti se vierailu on lyhyt”, totesi maagikko vielä pienen tuhahduksen saattelemana. Varjo lennähti tuon kasvojen ympäri sanojen jälkeen, eikä se johtunut vain siitä, miten kylmä siinä oli.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Kuparirapu »

"Näin muistaisin kuulleeni ennen lähtöä," Novian totesi venytellen jalkaansa pyöränpuolaa vasten. "Vaikka täällä olikin yllätyksenä vapaita käsiä vastassa, niin paluumatka taitaa tapahtua hämärässä."
Ajatus kärryistä kulkemassa keskellä mustaa hämärää, tulisen oranssi kaistale auringonlaskua taivaanrannassa, vaikutti Novianin mielikuvituksen värittämänä oikeastaan jännittävältä. Siihen asti kunnes ohi pyyhältävä kylmä tuulenpuuska muistutti minkälaisissa tunnelmissa matka oikeasti tapahtuisi. Painaen rumaa villamyssyä päähänsä, joka Novianille oli kaivettu jostain pölyisestä vaatearkusta, peikko kääntyi nojailemaan vaunun kylkeä vasten.
Hänen huomionsa kiinnitty Daikhaniin ja tämän viimeisten sanojen happamaan sävyyn. Ei se yllättänyt, koko saaristohan oli maagikolle vain paikka jota tämä oli elämänsä yrittänyt vältellä. Novian seuraili muka kiinnostuneen näköisenä, kuinka erään lähitalon nurkalla puskapartainen mies naputteli uusia nauloja ikkunaluukuille, ja totesi:
"Jos haluat, niin voin kehkeillä muutaman kummitusjutun matkan ratoksi. Ne kuultuaan kauppiaamme suorastaan lennättää vaunut takaisin kun hämärä alkaa laskeutua."
Peikko hymyili pienesti sanojensa päälle, ja siirtyi sujuvasti haastamaan Daikhanin pieneen peliin ajankuluksi. Yksinkertaisessa sanapelissä molemmat yrittivät löytää toisen antamalle sanalle jatkoa, niin että kahden sanan välillä oli jokin yhteys. Selkeä, tai sitten mielikuvituksellisesti keksitty. Novian oli aika mato kyseisessä pelissä, mutta Daikhan antoi hyvää vastusta, nokittaen peikon värikkäät ja kuvaavat sanat omilla, opinnoista kerätyillä ja joskus jopa maagisilla termeillään. Peli päättyikin juuri Daikhanin voittoon, Novianin takellellessa redundantille jatkoa, kun kauppias palasi ja hoputti heidät takaisin kärryjen kyytiin. Koska ne olivat nyt tyhjiä lastista, saattoi Daikhan valita paikkansa muualtakin kuin pakaroita puuduttavalta kuskinpukilta.

Kylä oli jäänyt muutaman mutkan taakse, kun Novian kääntyi hieman kärryjen laidalla ja haki Daikhanin huomion. Tuo tuskin jaksoi selata tilikirjan merkintöjä moneen kertaan, edes aikansa kuluksi.
"Daikhan, mitä sinulla on mielessäsi?" peikko kysyi, yrittäen olla kuullostamatta liian tyrkkivän uteliaalta. "Odotatko että törmäisit perillä johonkuhun? Mielipiteesi tästä paikasta on tullut selväksi, ja minä olen kaikesta kanssasi samaa mieltä, mutta silti näytät kuin sinulta oltaisiin repimässä hammas irti. Mikä tässä tietyssä kylässä on niin kovin ikävää?"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Tinanja »

Kärryt heidän allaan heiluivat hevosen askelten tahdissa ja Daikhan nojautui kärryjen tavaraosan laitaa vasten paremmin. Mies huokaisi syvään itsekseen ja jäi vain odottamaan, että he saapuisivat perille - ja että sieltä pääsisi pois. Tässä vaiheessa matkaa sitä ei oikein voisi enää kiertää mihinkään suuntaan, mutta ei se tarkoittanut, että hän pitäisi tästä. Hetkeksi ajatuksen oli vienyt mielestä Novianin kanssa edellisessä kylässä käydyt keskustelut ja pelatut pelit. Hetki oli kyllä lämmittänyt miellyttävästi ajatuksia ja mieltä, mutta kylmä iski takaisin vasten kasvoja matkan jatkuessa.

Viimein Novian esittikin kysymyksen siitä, miksi hän näytti kuin olisi niellyt jotain hapanta. Ihan syystäkin, maagikko tuhahti Novianin sanoille ja oli hetken aikaa sitä mieltä ettei edes viitsisi vastata. Ja sitten hän muisti, mihin kaikkeen se puhumattomuus oli johtanut, ja totesi ettei se olisi ratkaisu tässäkään tilanteessa. Saati ulospääsy, sitä tuskin tästä enää olisi mahdollista järjestää tavalla tai toisella. Daikhan huokaisi syvään ja kietoi viittaansa paremmin ylleen taistellakseen heitä kohden piiskaavaa tuulta vastaan paremmin.
“Koska se on kotikyläni”, Daikhan puuskahti viimein Novianille vilkaisten peittoa huppunsa suojista. “En usko, että siellä on kukaan kovin ilahtunut näkemisestäni”, eikä hän itsekään olisi lainkaan ilahtunut kotikylän näkemisestä, saati sen vanhojen ja magiaa karttavien asenteiden uudelleenkokemisesta. Mitä harvempi tietäisi, että hänellä oli magiaa tällä saarella, sitä parempi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Kuparirapu »

Novianin kulmat kohosivat yllättyneellä hypyllä ylöspäin, ja laskeutuivat sitten mietteliääseen ryppyyn. Tuo...selitti aika paljonkin. Novianilla ei ollut omaa vertailukohtaa, mutta kaikesta aiemmasta hän osasi vähintään kuvitella miltä Daikhanin sisimmässä nyt tuntui.
Kaikki tutut maisemat, ja pahimmillaan tutut henkilöt, odottivat matkan päässä. Maagikolla ei ollut mitään valtaa vai mahdollisuutta päättää, jos sattuisi törmäämään heistä johonkuhun. Eikä se tapaaminen näyttäisi tapahtuvan iloisissa merkeissä. Novianin ilme muuttui hiukkasen sääliväksi. Jos hän olisi jollain maailman ihmeellä törmännyt vanhoihin esiintyjätovereihinsa, hänellä olisi ollut edessään paras päivä pitkään aikaan. Mutta Daikhanin kohdalla sellainen jälleennäkeminen olisi vaivaannuttava, tai vielä ikävämpi.
Suikistaen suutaan mietteliäästi Novian vilkaisi kärryjen laidan ylitse, ja pani merkille muutaman ohuen savujuovan näkyvän jo kauempana taivasta vasten. Yrittäen keksiä mitä tahansa jolla rohkaista toveriaan peikko kumartui lähemmäs ja sanoi:
"Perillä voimme pysyä kärryjen lähellä, pitää suut kiinni ja katseen kengissä. Tuskin kukaan meistä silloin kiinnostuu. Ja ainahan on mahdollista, ettei sinua enää tunnisteta perillä. Etkös sinä kuitenkin nuorena juippina lähtenyt tiehesi? Kyllä vuodet ovat sinunkin kasvojasi höylänneet, usko vain."
Parempaa Novian ei tähän hätään keksinyt, mutta sanojensa painoksi hän haki Daikhanin katseen ylös ja nyökkäsi tukea antaen. Jos ei muuta, niin ainakaan Daikhanin ei tarvitsisi tehdä tätä yksin.

Tie muuttui kapeaksi ja kivisemmäksi, selvästi vähemmän käytetyksi. Kalakauppias toppuutteli hevosen kulkemaan hitaammin, jotta korkeammat täräykset eivät vahingoittaisi pyöriä. Ilman painavaa lastia kärryt kuitenkin hyppelivät iloisesti töyssystä toiseen aina tilaisuuden saadessaan, ja kaikki kyydissä olevat keräsivät pari mustelmaa pakaroihinsa. Pienen mäen päällä näkyivät pienen kylän uloimmat rakennukset, ja myös asukkaat. Useampikin oli keräilemässä tuulen pudottamia risuja sytykekimpuiksi, eikä työ lakannut vaikka ohikulkijoita vilkaistiinkin lyhyesti. Muutamat jopa kohottivat kätensä lyhyeeseen tervehdykseen, johon kalakauppias vastasi kohteliaasti. Noviania ja Daikhania ei näytetty edes huomaavan.
Vaunujen pysähtyessä kaikki kyydissä olleet kömpivät kipeinä tukevalle maalle, kalakauppiaan manaten heistä kaikista raskaimmin partaansa. Hieroen kipeitä paikkojaan Novian vilkaisi ympärilleen, ja yllättyi nähdessään kylän yhden reunan aukeavan huikeaksi loivaksi mäeksi. Puista puhdas, paleltuneen ruohon täplittämä mäenrinne levittäytyi laajana kuin turnajaiskenttä, ennen kuin se päättyi kauempana rosoiseen reunaan jonka takana peikko arveli aukeavan kivinen pudotus merenpinnan tasolle.
"Tuonne eivät vanhemmat taida lapsiaan päästää," peikko mutisi Daikhanin puoleen nojautuen. "Tai sitten siellä leikittiin ankaran selkäsaunan uhalla."
Sitten peikko jo muistikin, mitä he olivat aiemmin puhuneet, ja vilkaisten Daikhania anteeksipyytävästi sulki suunsa suppuun. Samaan aikaan kalakauppias oli kävellyt edestakaisin vaunujen vierellä, ja päästäen turhautuneen murahduksen hän viittoi kärsimättömästi heidät luokseen:
"Routa paleltakoon sen hölmön, minun täytyy mennä etsimään Rauid itse! Pysykää tässä, älkääkä menkö mihinkään! Haluan takaisin tien päälle ennnen kuin valo alkaa vähenemään!"
Kauppias sysäsi hevosen ohjakset heille, ja nyppien liivinsä reunaa hän harppoi takaisinpäin, huutaen jotakuta paikallista puheilleen. Novian naksautti kieltään, ja katsoen Daikhania kohautti olkapäitään. Peikko asteli hevosen vierelle ja alkoi aikansa kuluksi paijaamaan eläimen kaulaa.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Tinanja »

Novianin perässä Daikhan astui heidät tänne asti kuljettaneilta epämukavilta kärryiltä alas ja venytteli. Hän oli melko varma siitä, että tuntisi matkan jäljet kehollaan ainakin viikon verran. Miestä ei haitannut se, että heidän kuskinsa livisti matkoihinsa ilmeisesti kontaktiaan etsien, ja maagikko jäikin seisoskelemaan siihen ohittaen Novianin sanat. Tuo huomasi sen pahoittelevan katseen, ja nyökkäsi vain lyhyesti antaessaan katseen vaeltaa kylänlaitaa myöten. Sen silhuetti ei ollut juuri muuttunut siitä, kun hän oli viimeksi nähnyt paikan. Samat luotoa piiskaavan veden, tuulen ja sateen kuluttamat harmaat julkisivut, rakennukset tasan samoilla paikoillaan, yhtä luotansatyöntävinä kuin aina aiemminkin.

Heidän ajurinsa lähtiessä huutelemaan kontaktinsa perään, Daikhan käänsi katseensa arvioimaan kalliosta muodostuvaa rantaviivaa ja pudotusta sen alla. Kuinka monta kertaa hän oli itsekin seissyt tuossa kallionreunalla tuijottamassa kaukaisuuteen aavaa, loppumatonta merta kohden? Meri rajautui vain horisonttiin, ja ylsi silmänkantamattomiin ja näky kieltämättä oli rauhoittava. Maagikon huomion kuitenkin kiinnitti kylän laidalta esiin juokseva pieni eläin, lammasko tuo oli? Tämän perässä juoksi ensin yksi, sitten toinen ja kolmaskin henkilö samasta suunnasta huutaen jotain toisilleen. Tuuli ehti napata sanat mukaansa ennen kuin ne kantautuivat Daikhanin korviin asti. Kun mitään muuta ei tuntunut tapahtuvan, jäi maagikon katse seuraamaan tapahtumia puoliksi ajatuksiinsa ja muistoihinsa vaipuneena, kun kuuli toisenkin huudahduksen.

Tällä kertaa huudahdus, kiljaisu ehkä enemmänkin, oli sanaton ja maagikon katse tavoitti juuri sopivasti tapahtumat. Harmaanlikaista lammasta jahdannut mies oli loikannut kohti kielekettä saadakseen lampaan kiinni, mutta lammas karkasi tuon kosketuksen alta. Kostea ruoho, mureneva kieleke ja vauhti yhdessä saivat miehen valahtamaan reunan ylitse. Kumpikaan tuon kavereistakaan ei näyttänyt ehtivän tilanteeseen mukaan, kun miehen päälaki oli kadonnut jo näkymättömiin alla siintävää pudotusta kohden. Kun tämän kaverit pääsivät varoen, kiirehtien kallionreunalle, huomasi tapahtumista nopeasti että tuo tippunut mies oli ehtinyt saada kiinni jostakin.

“Hakekaa köyttä!” ääni kaikui tuulen mukana tänne asti ja Daikhan vilkaisi nopeasti Novianiin ennen kuin lähti juoksemaan kohti tapahtumapaikkaa. Ehkä hän voisi auttaa jotenkin? Mies ei siinä hetkessä ajatellut mahdollisia magiankäytön seurauksia - ja olisiko sillä väliä, jos se pelastaisi jonkun hengen?
Huudot ja sanan kuljettaminen eteenpäin vain voimistuivat voimistumistaan, kun Daikhan pääsi lähemmäs. Muuutama muukin kyläläinen ehti jo paikalle ihmettelemään hämärtyvässä illassa tapahtuvaa näytöstä, ja loput tilanteeseen havahtuneista etsivät kuumeisesti köyttä kylästä. Lampaan kiinnisaaminen oli unohtunut niille sijoilleen, kun kallionkieleke olikin loppunut yhden sitä kiinniottavan henkilön alta. Daikhan saapui parahiksi kallionreunalle hieman muista sivuun nähdäkseen, että alas tippunut mies roikkui ohuesta juuresta yhdellä kädellä muutamien metrien päässä yläreunasta, otteen hitaasti lipsuessa yhä vähäisemmäksi ja vähäisemmäksi. Nopea vilkaisu ympärille kertoi, että köyttä ei olisi tulossa ajoissa. Maagikko nielaisi vähän ja katsoi alaspäin mieheen, jonka ote siitä hitaasti murtuvasta ja katkeilevasta juuresta alkoi lipsua entisestään.

Kunnes se petti kokonaan.

“No’r – Ny’a – Z’n - Chi’g – A’m”, ennen kuin Daikhan ajatteli seurauksia, oli mies lausunut loitsun pysäyttääkseen tuon tuntemattoman putoamisen kuolemaansa. Maagikon katse oli tiukasti hänen kohteessaan, kun levitaatioloitsu otti putoavan miehen kiinni. Hitaasti Daikhan käänsi kohdettaan osoittavan kätensä kämmen ylöspäin ja kädenliikkeen myötä loitsu nosti äsken putoamassa olleen miehen ensin kallion tasalle. Seuraava hidas kädenliike siirsi tuon takaisin tukevalle maalle. Kun tuon jalat koskettivat viimein maata muutamien metrien päässä reunasta, Daikhanin loitsu irrotti otteensa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Kuparirapu »

Novianin huomio nousi vetohevosesta vasta kuullessaan epäselvät huudahdukset mäenrinteeltä, ja peikko kääntyi seuraamaan ajojahtia. Lampaalta näyttävä pöyheäkarvainen hahmo hyppeli jahtaajiaan karkuun, tavalla joka oli Novianin silmiin hitusen jopa huvittavan näköistä. Kolmikko yritti levittäytyä, saadakseen eläimen saarrettua itsensä ja kielekkeen reunan välille. Jättäen hevosen omaan rauhaansa Novian asteli tien yli nähdäkseen paremmin, kun hippaleikki rauhoittui hetkeksi. Lammas seisoskeli paikoillaan, pää matalalla ja jalat selvästi jännittyneenä jatkamaan, kun kolme paikallista lähestyi sitä. Jännitys tiivistyi, kunnes kaikki kolme syöksähtivät eteenpäin kädet ojossa. Lammas ampaisi sivummalle, ja Novian oli jo nauramassa ääneen eläimen viedessä tämän erän itselleen.
Vaan se nauru upposikin Novianin vatsanpohjaan kuin lyijypaino, kun yksi miehistä sujahti vauhtinsa kantamana reunaa kohti. Ja suoraan sen ylitse pehmeän maan pettäessä hänen altaan. Novian tuijotti järkyttyneenä reunalle kiiruhtavaa kaksikkoa, selkäpiissään sellainen hyinen värähdys kun todistaa jotain, minkä tietää olevan hengenvaarallista. Tuulen keskeltäkin hän kuuli huudon tuoda köyttä, ja Daikhanin säntäessä eteenpäin peikko yritti epätoivoisesti etsiä sellaista käsiinsä. Vaan näkemättä ainuttakaan, Novian kiiruhtaessa maagikon perään hän korotti ääntään ja huusi olkansa yli taloistaan ulos säntääville paikallisille:
"Köyttä! Tuokaa joku äkkiä köyttä!"

Loiva mäki oli epätasainen jalkojen alla, ja Novianin oli pakko varoa askeleitaan jotta ei olisi kaatunut nenilleen kylmään maahan. Hän näki kuinka aiemmat lammasjahdissa osaa ottaneet yrittivät kurkotella kättään alaspäin, mutta peläten lisää sortumia he eivät yltäneet tarpeeksi pitkälle. Daikhan oli ehtinyt reunalle, mutta kääntyi katsomaan taakseen kuin epäröiden. Novianin juostessa lähemmäs hän huusi mielessään:
"Tee se! Älä ihmettele vaan tee se!"
Matkaa oli vielä parikymmentä askelta, kun Novian kuuli hätäisen huudahduksen, jonka perässä hän pelkäsi kuulevansa putoavan miehen kuolinhuudon. Mutta sen tilalla olikin hiljaisuus, ja nähdessään Daikhanin pitelevän kättään koholla Novianin läpi kulki helpotuksen aalto. Pysähtyen kengät rahisten reunan tuntumaan peikko pääsi seuraamaan, kuinka silmät levällään levitoiva mies kurkotteli käsiään kuin peläten putoavansa uudelleen, ennen kuin nousi pehmeästi takaisin tukevalle maalle. Novian huomasi että suurin osa kyläläisistä oli ehtinyt mäkeä alas, ja he miltei seisahtuivat paikoilleen kun he näkivät ilmassa leijuvan miehen ja maagikon jonka käsi tätä ohjasi.
Peikko irvisti pienesti, ennustaen ettei tästä tulisi heille helppoa.
Loitsun lakatessa pudonnut mies lysähti kyljelleen, ja kaksi muuta kiiruhtivat heti auttamaan häntä pystyyn. Tämä oli edelleen kasvoiltaan kalpea, mutta Novian epäili ettei sen enää johtunut säikähdyksestä. Kääntäen yhä ammottavat silmänsä Daikhania kohti mies tuijotti maagikkoa, ja kauhusta jäykän leukansa takaa änkytti:
"M-m-mitä hemmetin noituutta s-sinä teit?"
Paikalle kerääntyneet kyläläiset muodostivat kuin yksimielisesti puoliympyrän, joka pysytteli etäällä Daikhanista kuin tällä olisi ollut jokin tauti. Novian mulkaisi puhunutta miestä, yrittäen muistuttaa itselleen tämän olevan järkyttynyt, mutta kykenemättä hillitsemään itseään hän harppoi piirin reunalta Daikhanin vierelle ja kääntyi kohtaamaan kaikki epäluuloiset katseet.
"Hän pelasti sinun henkesi. Luulisi että osaisit arvostaa elettä hieman enemmän."
"Kukaan ei pyytänyt!" mies sylkäisi, kun hänet autettiin viimein haparoiville jaloille. Ilmassa saattoi miltei tuntea, kuinka epäilykset ja sanattomat syytökset syydettiin Daikhania kohti katseiden kautta.
"Sinä et selvästi ole täältä, muukalainen," sanoi yksi vanhempi nainen sivummalta. "Sinä et tiedä miten täällä suhtaudutaan tuollaisiin luonnonoikkuihin. Äpäräkin on siunaus verrattuna tuollaiseen jonka sisimmässä piilevä mätä tapattaa vielä kaikki lähellä olevat."
"Ei ole koitunut minun kohtalokseni, vaikka olen kulkenut puoli maailmaa hänen vierellään," Novian sivalsi takaisin, ja risti kätensä haastavalla katseella. Vanhan naisen katse ei pehmennyt, mutta ainakin siirtyi hetkeksi pois Daikhanista.
"Pitäisikö tuon vakuuttaa? Tuollaisen hännällisen kiertolaisen suusta?" sanoi joku toinen.
"Unohdit kodittoman, ja toisin kuin toverini, minä olen aidosti ilman perhettä tai sukua," peikko vastasi, ja paheksuvien kuiskausten kiiriessä ympäri hän korotti vielä ääntään: "Ja kaikesta siitä huolimatta näytän ymmärtävän kiitollisuudesta enemmän kuin kukaan täällä asuva!"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Tinanja »

Daikhan työnsi kätensä takaisin viittansa sisälle kylmää viimaa pakoon, kun loitsu oli valmis ja hänen juuri pelastamansa mies sai jalkansa vakaalle maalle riittävän kauas kielekkeen reunasta. Hän näki, miten kyläläiset kerääntyivät puoliympyrän malliseen rinkiin katsomaan ja ihmettelemään tapahutmia - ja ennen kaikkea tuomitsemaan - sen Daikhan näki noiden eleistä jo pitkälle ennen kuin kukaan ehti avaamaan suutaan.

“Pelastin henkesi”, maagikko totesi sitten kuivasti tuolle jalkojaan tasaiselle maalle sovittelevaan mieheen, joka vain hetkiä aiemmin oli ollut putoamassa kuolemaansa korkean kielekkeen laelta. Novian ehti samaan kasaan toteamaan täysin samaa, hieman eri sanoin. Daikhan pudisti vain päätään huppunsa takana - tämä oli kaikkea sitä, mitä hän oli välttänyt ja halunnut välttää kaikki ne saarelta lähtemisen jälkeen kuluneet vuodet. Silti, tässä hän oli, samojen syytösten ja ennakkoluulojen keskellä - joskin tällä kertaa syytökset kohdistuivat hengen vaarantamisen sijaan sen pelastamiseen, mutta se ei miehen mielialaa päässyt lainkaan kohottamaan.
“Mieluummin makaisit siis tuolla kivikossa kuolleena?” Daikhan ehti tuhahtamaan, mutta ei ollut ihan varma, riittikö se kantautumaan kaikkien korviin tuulen yli. Selkeästi hänen juuri pelastamansa mies sen kuuli sillä, käänsi viimein katseensa Daikhanista Novianiin ainakin hetkeksi. Maagikko kääntyi siitä kaikkien katseiden alta sivummas ja lähti astelemaan kohti

Daikhan näki silmäkulmastaan kaksi liiankin tuttua hahmoa, jotka olivat astelleet puoliympyräksi muodostuneen ringin sivustalle. Hänen vanhempansa, jotka varmasti tunnistivat hänet nyt, kun huppu valahti tuulenpuuskan voimasta miehen niskaan paljastaen kasvonpiirteet kyläläisille. Tahtomattaan maagikko jäi katsomaan hetkeksi vanhempiensa suuntaan, mutta hänen katseeseensa ei vastattu kuin viileällä, ohimenevällä tuijotuksella. Ei mitään merkkiä tunnistamisesta, huomioimisesta, ei nyökkäystä, vain tuijotus, josta huomio kääntyi nopeasti edelleen jalkojaan maan tasalle sovittelevaan, juuri kielekkeeltä pelastettuun mieheen. Daikhan käänsi itsekin huomionsa nopeasti toisaalle ja kuuli sivustaan Novianin puolustelut omasta käytöksestään ja itsestään. Se sai tuon pudistamaan hieman päätään.

“No, teidän ei tarvitse pelätä, että tulen enää koskaan tänne jumalanhylkäämään, uskolla pystyssä pysyvään kylään, joten alkakaa painua asioillenne ja ryyppäämään Fennerin kapakkaan täältä ihmettelemästä”, Daikhan kääntyi vielä vilkaisemaan kyläläisiä saamatta ainakaan hetkeen mitään vastausta. Jos kaikki eivät olleet jo tunnistaneet - tai arvanneet, että Daikhan oli ollut joskus täällä, tai jopa paikallisia, miehen viimeisin kommentti varmasti paljasti sen. “Tule”, Daikhan vilkaisi ohimennen Novianiin ja viittasi tätä seuraamaan itseään. Toivottavasti heidän kyytinsä ei päättäisi, etteivät he olisi enää kyydin arvoisia. Maagikko tuhahti vähän ja kurottautui vetämään huppunsa paremmin päänsä suojaksi ja takaisin päähänsä. Hän ei olisi osannut antaa itselleen anteeksi, jos tuo olisi kuollut - ja hänellä olisi ollut mahdollisuus pelastaa tämä. Mutta, ei tämäkään vaihtoehto ollut se mukavin. Tuo pudisti vähän päätään ja kiihdytti vähän askeleitaan päästäkseen takaisin kärryjen luo.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Kuparirapu »

Kukapa olisi tiennyt, miten tilanne olisi mahtanut edetä kun molemmat osapuolet olivat jakaneet mielipiteitään. Novian tosin halusi ajatella, että pieni epäilys omasta toiminnasta olisi herännyt kyläläisten mielessä, kun peikko ei näyttänyt pyörtävän puheitaan tai edes vetäytyvän isomman ihmisjoukon edessä. Daikhanin sanat kuitenkin paljastivat että tämä välikohtaus olisi nyt lopussa, ja että maagikko vetäytyisi vapaaehtoisesti. Kun Novian lähti toverinsa perässä, hän huomasi pienen helpotuksen kyläläisten kasvoilla kun nämä vetäytyivät antamaan heille tietä. Olivatko kaikki täällä siinä uskossa, että Daikhan voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä liekkeihin tai jotain?
Koska peikko itse oli itse joutunut kapuamaan sellaisten ennakkoluulojen yli ja onnistunut siinä, hän tuomitsi noiden käytöksen kahta ankarammin.
Sitten yhdet kasvot kiinnittivät peikon huomion erityisesti, ja Novian joutui hetken aikaa katsomaan vaitonaista pariskuntaa ennen kuin oivallus tuli hänelle. Daikhan oli perinyt piirteitä molemmilta vanhemmiltaan, ja matkattuaan maagikon mukana Novian tunnisti ne nähdessään. Mutta tämä oivallus toi mukanaan vain puristavan vihaisen möykyn peikon sisimmässä, ja hänen kätensä puristuivat tiukaksi palloksi.
Nainen ja mies, he näkivät oman poikansa edessään, eivätkä he tehneet mitään. Ei, heidän katseensa eivät osoittaneet mitään myötätuntoa. Novian ymmärsi että Daikhan oli lähtenyt kotiseudultaan syrjinnän ajamana ja pakon edessä, mutta tämä näky löi kipinää jostain syvältä peikon sisimmästä. Nainen näytti huomaavan hänen katseensa, sekä siitä paistavan tuomitsevan katseen, ja vastasi siihen omallaan. Ilman sanojakin se puhutteli Noviania ja täydellä vakaumuksella sanoi:
"Sinä olet vieras, et ymmärrä mitä tapahtui."
Novian pudisti hivenen päätään, ja hänen katseensa vastasi:
"Se ei ole silti oikein."
Kääntyen ympäri Novian käänsi selkänsä koko tälle umpimieliselle, typerälle kyläjoukolle, ja hölkkäsi mäkeä ylöspäin ehtineen Daikhanin rinnalle. Jos ilmeitä oltaisiin verrattu, näytti Novian enemmän loukatulta kuin Daikhan. Peikon silmät hehkuivat äkäisinä kulmien alta, melkoisena vastakohtana Daikhanin viileälle alistumiselle tilanteeseen.
"Älä ikinä ajattele että sinä olisit syy tähän! Ikinä!" Novian sähähti, ja vilkaisi Daikhania. Hänen äänensä oli vihainen, mutta se viha ei selvästi kohdistunut maagikkoon. "Heillä ei ole oikeutta tehdä noin! He eivät edes ymmärrä, mitä he ovat hylänneet. Ja ymmärryksen puute on pahempi synti kuin itse teko!"
Ylhäällä kylän päätiellä vaunut seisoivat edelleen paikoillaan, ja kalakauppias odotti niiden vierellä. Tämä katsoi parivaljakkoa otsa rypyssä, mutta ainakin ilman samanlaista hyistä syrjääntyöntöä kuin kyläläisillä. Hän katsoi Daikhania kunnes tämä vastasi katseeseen, ja sanoi:
"Haluaisin sanoa, että sinun olisi pitänyt kertoa tuosta. Mutta samaan aikaan ymmärrän kyllä, miksi jätit sen sanomatta. Tehtyä ei nyt saa tekemättömäksi, mutta tiedä että olisi ollut helpompaa jos en nyt olisi nähnyt tuota."
Huokaisten kalakauppias viittasi kädellään ja kiipesi kuskinpukille. Vaunujen äärelle oli näemmä lyöty pieni arkku, joka hajusta päätellen sisälsi parkittua turkista. Ilmeisesti maksua joka tuli viedä takaisin.
"Nouskaa nyt kyydille niin pääsemme lähtemään. Ilta hiipii kohta jo niskaamme."
Novian oli sisimmässään helpottunut, pelättyään jo edessä olevan kävelymatka takaisin yön selässä. Istuessaan vaunujen perällä, jalat roikkuen rennosti reunan yli, hän tosin pääsi näkemään kuinka kyläläiset tuijottivat heitä mäen juurelta yhtenä joukkiona, koko matkan kunnes puut peittivät heidät näkyvistä. Se sanaton tapa, jolla heidät leimattiin ulkopuolisiksi, oli miltei käsinkosketeltavissa. Novian katsahti Daikhania, ja kääntyen kärryillä tämän vierelle taputti maagikkoa hartialle. Sanattomana tukena, ja muistutuksena että Novian ei ollut mennyt minnekään. Eikä olisi menossakaan.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Menneillä kotikulmilla

Post by Tinanja »

Daikhan kuuli Novianin askeleet takaansa ja pian viereltään peikon saavuttaessa hänet. Mies ei sanonut mitään, sillä ei tiennyt, mitä olisi sanonut tai tehnyt - askeleet kärryjä kohden olivat pitkälti automaattisia, rutinoituneita ja mies ei ajatellutkaan juuri mitään. Tuntui hetken aikaa hyvin tyhjältä, hyvin… merkityksettömältä ja siltä, kuin vanha arpi tai arpeutumassa ollut haava olisi auennut uudelleen. Novianin sanoihin maagikko ei näyttänyt ainakaan siinä hetkessä reagoivan sanoillaan, mutta pieni ilmeen pehmentyminen ja nyökkäys kertoivat kyllä tuon kuulleen peikon sanat.

“Eihän se ole sen vaikeampaa kuin olla näkemättä tai kuulematta tuosta mitään”, Daikhan tuhahti heidän kyyditsijälleen ja tuon sanoille ennen kuin ehti puraista kieltään ja nielaista sanat. Maagikon katse kuitenkin jäi hetkeksi tuohon tavarantoimittajaan ja tämä vain nyökkäsi vielä lyhyesti tuolle ennen kuin kiipesi kärryille. Ehkä se nyökkäys oli enemmän arvostusta ja kiitosta siitä, ettei heidän tarvinnut kävellä takaisin koko matkaa omilla jaloillaan.

Maagikon istuessa siinä kärryjen perällä, Novianin vierellä, jalat reunan ylitse roikkuen ja rystyset valkeina kärryjen reunaa puristaen mies katsoi hiljaisena hämärtyvään ja kaukaisuuteen katoavaa kotikyläänsä. Kärryt nitisivät vähän siitä huolimatta, ettei niissä ollut enää paria tynnyriä enempää lastia, ja jokainen töyssy tuntui vielä enemmän ja pahemmalta kuin menomatkalla - tai Daikhan huomasi sen paremmin nyt. Mies toivoi, ettei koskaan enää astuisi sinne tai näkisi sitä, mutta samalla miehen mielessä oli pieni kaipuu tasaista, turvallista kotipaikkaa, perhettä ja vakiintunutta, tylsää elämää kohtaan. Samalla hän oli hyvin tyytyväinen siitä, että hän ei istunut siinä kärryjen perässä yksin, eikä mies voinut olla hymyilemättä vähän päivän tapahtumista huolimatta katsoessaan ajatuksiinsa vaipuneen näköistä peikkoa vierellään. Ja se ajatus lohdutti enemmän kuin Daikhan oli valmis myöntämään itselleenkään.
Locked