Juonittelua ja likaista työtä (Yksinpeli)

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 430
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Juonittelua ja likaista työtä (Yksinpeli)

Post by Kuparirapu » Sun Jun 24, 2018 10:40 pm

//Nimettömän miehen yksinpeli tähän liittyen//


Kirkas kevätaurinko paistoi leveiden ikkunoiden läpi Dionen kauppakillan rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen. Sen kummallakin seinustalla istui kaksi kumaraista kirjuria, paperikasojen ympäröimänä ja sulkakynä tiuhasti rapisten. Ikkunoiden edessä sen sijaan istui hillitysti pukeutunut nainen, jonka työskentely rajoittui juuri tuolla hetkellä yhden pöydälle levitetyn raportin lukemiseen. Hänen kaulassaan roikkuvat, ohuiden vitjojen kannattelemat sinettimerkit kertoivan naisen olevan kauppiaiden killan ylempää porrasta, tosin sielläkin vain yksi kymmenien kaltaistensa joukossa. Hänen asemansa näkyi myös tilavassa työpöydässä ja eritoten sille lasketussa tarjottimessa, jossa oli suuri kannu jääkylmää siideriä sekä kulhollinen kuivattuja hedelmänpaloja. Nainen oli juuri kurkottamassa käteensä yhtä, kun huoneen oven takaa kuului lähestyviä askeleita.
Oven avasi, koputtamatta, siistiin mustaan pukuun pukeutunut nuorukainen, jonka nenällä lepäsivät ohuet lukulasit ja koko olemus hiuksista kengänkärkiin näytti puhtaaksi hangatulta. Hänen jäljessään keskelle huonetta marssi pitkähkö, raskasrakenteinen mies viitta tyylikkäästi harteillaan heiluen. Ja hänen rinnallaan helähtelevät ketjut olivat merkittävästi painavammat ja suuremmat kuin naisen.
“Herra Ylikauppias, tämäpä yllätys,” naiskauppias sanoi, peitellen juuri ja juuri hämmästystä äänestään ja nousten kunnioittavasti seisomaan. Hänen kirjurinsa seurasivat hätäisesti esimerkkiä ja heidän lattiaan lasketut katseensa saattelivat Ylikauppiaan askeleita huoneen poikki.
“Neiti Tarul,” tämä lausui virheettömän kohteliaasti.
“Jos olisin saanut sanan että olette tulossa, olisin järjestänyt aikaa tavata teidät kahden kesken,” Tarul jatkoi viitaten pahoittelevasti kädellään vieraille tarkoitettua yksinkertaista tuolia. “Voinko tarjota teille jotain? Virvokkeita ehkä…”
“Ei, kiitos,” Ylikauppias sanoi ristien kätensä selkänsä taakse, ja hänen jäädessä seisomaan oli kaikkien muidenkin huoneessa tehtävä samoin.
“Olen täällä tuodakseni teille sanaa tulevasta Kiltakokouksesta, ja tehdäkseni tiettäväksi että teidät on valittu yhdeksi kauppiaiden killan edustajaksi kyseisessä tapahtumassa.”
Tarul nyökkäsi kiitollisesti, mutta sisimmässään hän oli täysin ymmällään. Miksi ihmeessä kukaan tuon arvoinen henkilö olisi vaivautunut henkilökohtaisesti paikalle moisen pikkuseikan takia? Kokous pidettiin joka vuosi, ja oli suorastaan loukkaus jos joku kuvitteli ettei hän sitä muistaisi.
“Lisäksi,” Ylikauppias jatkoi keskeyttäen Tarulin ajatukset. “Halusin tuoda teille ehdotukseni, että käytte uudelleen läpi kokousta varten laaditun asialistamme ensimmäisen luonnoksen, jonka valmistelu on ollut yksin teidän vastuullanne. “
Kuin esimiehensä ajatuksia lukien Ylikauppiaan sihteeri veti kansiostaan siistin kirjepaperin, jonka reunoilla näkyi yhä murretun sinettivahan jäänteet. Tarul otti paperin vastaan, mutta Ylikauppias päättikin säästää hänen vaivojaan:
“Tämä saapui toimistooni eilen, vahvistuksena satamavartijalta tahoista joita voidaan epäillä laittomasta kaupankäynnistä. Tämän listan tarkistaminen ei kuulu vastuualueeseeni, mutta kaikeksi onneksi tein sen. Kuten ehkä huomaatte, kirjeestä puuttuu kokonaan eräs kauppalaiva jonka kuitenkin löysin asialistastamme.”
Tarul selvitti kurkkuaan varovaisesti ja laski kirjepaperin pöydälleen.
“Ymmärrän, herra Ylikauppias. Ryhdyn välittömästi hoitamaan asiaa.”
“Luotan siihen,” Ylikauppias totesi äänellä joka olisi miltei voinut olla uhkaus. “Muistutan teitä, neiti Tarul, että huhupuheet ja arvailut eivät riitä syytöksiksi. Vain varmistetut todisteet. Jos meillä on onnea, ehdimme vielä oikaista tämän. Mutta jos kapteeni näkee tämän yhtä vakavana asiana kuin minä, pelkkä oikaisu ei välttämättä riitä. Väärät syytökset voivat maksaa julkisessa kokouksessa killalle niin aikaa, rahaa, kuin myös hyvää mainettamme. Eikä meillä ole varaa mihinkään näistä. Toivotan teille siis hyvää päivänjatkoa.”
Tarul ehti juuri ja juuri vastata toivotukseen kun Ylikauppias kääntyi ja käveli tyynesti sihteerinsä auki pitämästä ovesta. Sen kolahdettua kiinni kirjurit olivat jo aikeissa istua paikoilleen, mutta epäröivät Tarulin seistessä liikahtamatta paikallaan.
“Aldrin,” hän lausui yllättäen, ja nimen omaava kirjuri säpsähti tottelevaisesti. “Mene välittömästi arkistoon ja nouda sieltä kokouksen esityslistan luonnos. Haluan tehdä siihen muutoksia. Randal, hae parempaa pergamenttia ja valmistele kirjoitusvälineesi. Sanelen kohta kirjeen.”

Samaan aikaan kiinnostunut silmäpari seurasi tarkasti Ylikauppiaan askeleita kiltatalon tilavassa aulassa, niiden omistajan painaessa päätään asiaankuuluvasti tämän harppoessa ohitse. Nyt oli varmaa, että aiemmin lähetetty kirjeväärennös satamavartijan nimellä ja sinetillä oli päässyt perille, ja että asiat olivat lähteneet liikkumaan oikeaan suuntaan.
Jos Ylikauppias olisikaan arvannut, että hänen viittansa liepeet miltei hipoivat kirjuria, jonka käsissä pitelemä nahkakansio sisälsi killan arkistosta haettuja dokumentteja. Yhteistä niille oli, että niissä mainittiin eräs tietty epäilyksenalainen alus. Ja se, etteivät nämä raskauttavat paperit sijainneet enää muutamaa minuuttia kuluttua kiltatalon seinien sisäpuolella.


***

Sydänyöllä, satamavartijan tyylikkäässä kodissa yksi ainokainen kynttilä paloi palvelijoiden huoneissa. Yksi talon sisäköistä istui sänkynsä reunalla ja katseli vaitonaisena tummahiuksisen miehen pukeutumista. Hänen katseensa kulki kiireettä jäntevissä käsissä, muistellen erityisesti tunnetta kun ne liukuivat ihoa pitkin kiusoittelevan hitaasti.
Lopulta mies otti takkinsa ja kääntyi vielä hymyillen naista kohti. Tämä vastasi hymyyn ja miehen kumartuessa lähemmäs hän sanoi:
“Muista, että takaovi narisee.”
“Tietenkin, pikku pääskyseni,” mies vastasi ja suuteli naista hellästi poskelle. Tämä hymyili lämpimästi ja vaihtaen hellät katseet mies astui käytävään.
Mutta miehes ei suunnannut kulkuaan keittiössä olevalle takaovelle, vaan nousikin hiljaa toiseen kerrokseen ja suuntasi siellä satamavartijan työhuoneen ovelle. Ovi oli lukossa, ja mies tiesi avaimen lepäävän muiden kaltaistensa joukossa talon isännän makuuhuoneessa.
Kaikeksi onneksi sisäköille oli luovutettu talon avaimia, joista ottaa kopioita.
Lukko naksahti tottelevaisesti rautaiselle jäljitelmälle ja mies harppoi oikopäätä hämärässä erottuvalle työpöydälle. Epäröimättä, kuin hän olisi itse omistanut kaikki pöydän laatikoissa lepäävät paperit, hän valitsi sieltä haluamansa. Ja jotta rikosta ei olisi huomattu, veti mies takkinsa helmaan kätketyt dokumentit. Täysin identtiset alkuperäisten kanssa, paitsi että niistä puuttui tyystin yhden aluksen nimi.
Valkoinen Lohikäärme
Aseteltuaan väärennökset paikoilleen mies siisti työpöydän entiselleen, hiipi huoneesta ja lukitsi oven mennessään. Eikä kukaan saisi tietää hänen olleen siellä.


Muutamaa tuntia myöhemmin, aamun kajon jo hitaasti näkyessä taivaanrannassa, Nimetön mies saapui yhteen alaistensa käyttämään piilopaikkaan ja laski kantamuksensa peilipöydän ääreen. Siinä lepäsivät sekä satamavartijalta vaihdetut paperit, että kauppakillan dokumentit. Riisuessaan yöllisen keikkansa vaatimaa valepukuaan hän kävi läpi mielenkiinnolla tätä raskauttavaa pinoa, jotka eivät tavallisissa olosuhteissa olisi levänneet samalla pöydällä. Paitsi ehkä oikeudenkäynnissä. Niissä oli kuvattuna useita yksityiskohtia “Valkoisen Lohikäärmeen” ja sen kapteenin toiminnassa, joita voitaisiin tulkita todisteeksi salakuljetukseen. Näihin sisältyivät kirjanpidon tulojen ja menojen välillä esitetyt ristiriidat, satamat joissa alus oli vieraillut säännöllisesti sekä niihin käytetyt pysähtymisajat, ja jopa aluksen uintisyvyydet eri aikoina Dionen satamaan saavuttaessa. Yksittäin nämä seikat olisi ohitettu vailla suurempaa huomiota, mutta yhdessä ne herättivät kysymyksiä ja epäilyksiä joita oli vaikea kumota.
Laskien tumman peruukkinsa pöydälle Nimetön mies nojautui papereiden ylle mietteliäänä. Tämä oli enemmän kuin vain muutaman kateellisen huhun aikaansaama vihje, jota jokainen menestyvä taho sai joskus osakseen. Ei, tämä oli pikkutarkasti ja pitkäjänteisesti rakennettu syytös, joka olisi paljastuessaan voinut upottaa kapteeni Doultburin tulevaisuuden pysyvästi. Tässä pelissä oli siis joku, tai jotkut, jotka pelasivat vakavissaan. Eivätkä halunneet hävitä. Siististi Nimetön latoi dokumentit yhteen ja nosti katseensa edessään roikkuvan peiliin. Sen pinnasta kuvastuvan miehen suu vääntyi vinoon hymyyn, ja Nimetön vastasi siihen. Tämä keikka alkoi paljastua tuottoisan lisäksi myös erittäin mielenkiintoiseksi. Minkä tahansa alan mestari nautti saadessaan vastaansa kunnon haasteen.
Ja samalla näiden tietojen arvo alkoi nousta sitä hetkeä varten, jos Nimetön pääsisi myymään niitä eteenpäin.

Locked