Paljastuksia

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 535
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Paljastuksia

Post by Kide » Sun Jul 22, 2018 7:08 pm

// Kuparirapu ja Vareo tänne //

Päivät olivat alkaneet soljumaan eteenpäin tavallisempina, mutta edelleen Naenijan ajatuksia varjostivat epäilyt maailmasta, jonka synkkyyteen hänet oli yllättäen vetäisty maksuna hänen liskonsa hengestä. Tosin sillä puolen maailmaa hänen silmänsä pyrittiin pitämään sidottuna ja Nana oli vain epäilystensä varassa. Etenkin jokaisen Zahirille tehdyn keikan jälkeen ei haltia voinut olla miettimättä parantamiensa miesten kiihtyneisyyttä, pelkoa ja öisten katujen salaisuuksia. Ja Vareota. Miksi tuo mies oli ollut aiemmin siellä? Oliko hän saanut paranneltua itsensä? Ja oliko tuo todellakin osa sitä joukkoa, Zahirin alaisia? Siihen Nana uskoi tietävänsä vastauksen, mutta oli helpompaa jatkaa asian pohtimista kuin myöntää sitä.
Nafi lennähti jostain Nanan olalle saaden hänet säpsähtämään ajatuksistaan. Ehkä se oli tarkkaavaisen liskon tarkoituskin. Punainen häntä kiertyi haltian kaulan editse samalla kun lisko asettui mukavammin retkottamaan emäntänsä olalle. Nana rapsutti haukottelevan liskon päälakea ennen kuin tarttui uudestaan edessään pöydällä odottavaan mortteliin ja jatkoi yrttisekoituksen jauhamista, turhankin kiivaasti. Tuoreena kuivatut yrtit olivat säilyttäneet hyvin värinsä, ja morttelin pohjalla pyörikin koko ajan hienommaksi käyvä sekoitus sinisen, punaisen, valkoisen ja vihreän sävyjä. Yrteistä nouseva tuttu tuoksu rentoutti Nanan jännittyneitä hartioita ja kireää mieltä saaden hänen käsiensä tahdin rauhoittumaan. Kohta valmistuvasta teesekoituksesta voimakkaimpana nousi esille kamomillan tuoksu, joka sekoittui pehmeästi Nanan hiuksista leijailevan laventelin tuoksun kanssa.

Pian pari uutta pussillista teetä löysi paikkansa muiden teesekoitusten vierestä Nanan vastaanoton loputtomilta vaikuttavilta hyllyiltä. Nuhaan, kurkkukipuun ja yskään tarkoitettujen teesekoitusten oma hyllynsä oli taas melko täynnä, mutta Nana tiesi, että se tulisi myös hupenemaan yhtä nopeasti mikäli säät jatkuisivat yhtä epävakaisina. Pysyvästi hieman viileämpikin ilma olisi ollut parempi kuin tämä lähes helteen ja sateen jatkuva vaihtelu, joka oli omiaan pistämään liikkeelle nuhaa ja kuumetta.
Nana katsoi hetken harmistuneen oloisena kahta pientä pussia, jotka oli juuri laittanut hyllylle. Siinä menivät hänen viimeiset tulikukan rippeensä, eikä sitä ollut saanut oikein mistään vähään aikaan. Zahirilla sitä kuitenkin olisi, lähes varmasti. Ajatus sai haltian puuskahtamaan ja kääntymään ympäri. Hän laski kätensä vastaanoton pöydälle ja nojasi sitä vasten silmänsä sulkien. Se ei kuitenkaan auttanut pyyhkimään liian elävästi hänen mieleensä painunutta muistikuvaa pimeällä kadulla käydystä kävelystä Zahirin kanssa. Kylmistä katseista ja uhkauksista, jotka saivat Nanan edelleen värähtämään. Kuinka hänen tuli hoitaa työnsä - oikea työnsä Zahirin vaatimusten lisäksi -, jollei hän pystynyt enää hyödyntämään tuon maagikon yltäkylläisiä yrttivarastoja? Tai uskaltanut, se kai kuvasi tilannetta paljon paremmin. Nana ei edes osannut sanoa kumpaa pelkäsi enemmän, Zahirin vain Miannan kohtaamista. Toisaalta Zahir tuskin laskisi herrasmiehen naamiotaan puodissaan eikä panisi pahakseen Nanan kukkaron keventämistä. Mutta jos Nana kohtaisi Miannan, hän ei tiennyt mitä siitä tulisi. Hän pelkäsi niin Miannan tarkkaavaisuutta kuin omia epäilyksiään ja huolta, ja Miannalla oli varmasti yhtä paljon kysymyksiä mielessään kuin Nanallakin. Mutta ne olivat kysymyksiä, joita ei kannattanut ääneen esittää. Niin hänen, Miannan kuin Vareonkin tähden. Nana nimittäin pelkäsi edelleen, että hänet Zahirin synkemmälle puolelle esitellyt Vareokin joutuisi vielä maksamaan hänen virheistään.

Hetken kuluttua parantaja siirtyi huokaisten vastaanottonsa perälle istumaan ja alkoi käärimään laukkuunsa lisää sidetarpeita. Hän seurasi samalla kun avoimesta ikkunusta siivilöityvä kellertävä aamupäivän auringon valo valui hitaasti lattiaa pitkin seinää kohti. Hän päätti lähteä seuraavana aamuna torille kiertelemään jo ennen kuin edes puolet kojunpitäjistä olisivat tavaransa sinne kantaneet ja täyttää yrttivarastonsa niin pitkälle kuin pystyi. Ja toivoi löytävänsä tulikukkaa. Tänään se olisi jo myöhäistä, kaikki parhaat palat olisivat todennäköisesti jo myyty. Huomenna hän voisi myös kierrellä purku- ja rakennuspaikkoja, joita rakuzan tulo kaupunkiin oli saanut ilmestymään torin tuhoalueen ympärille kuin orjamaljakkaita kostealle tienpientareelle. Sinne suurin osa hänen sidetarpeistaan oli kulunutkin, kun hän edellisenä päivänä oli puolivahingossa ajautunut paikkaamaan työläisten pieniä haavereita. Ja epäilemättä parannusta kaipaavia riittäisi vielä huomennakin.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 430
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu » Wed Jul 25, 2018 6:14 pm

Kävellessään katua pitkin Vareokin pystyi panemaan merkille muutoksen katukuvassa, josta näki että Rakuza oli pistänyt asiat liikkeelle tehokkaasti. Lähinnä koko kaupunki tuntui hitaasti heräävän tähänastisesta horteestaan, nyt kun tuhoutuneita rakennuksia todella korjattiin ja ehostettiin entiselleen. Ilmassa tuntui iloisen odottava henki, ja oli myönnettävä että sotilaiden valvomien työryhmien päästessä iltaisin vapaalle myös kaupungin tavernat saivat oman osansa kaupungin ehostukseen käytettävistä rahoista. Mutta Vareoon tämä kesän mukana kohoava hilpeys ei tarttunut. Hänen ajatuksiaan varjostivat jatkuvasti kaksi huolta; huoli Naenijan turvallisuudesta, sekä hänen omastaan. Ja koska nämä kaksi olivat erottamattomasti kiinni toisissaan, yhden märehtiminen johti välttämättä toiseen.
Naenija oli ongelmissa hänen takiaan, joten hänen täytyi tehdä asialle jotain. Ja jos Naneijalle kävisi jotain, Vareo ei voisi välttyä itsekään seurauksilta. Ei sillä että hän olisi yrittänyt. Vareo huomasi tuntevansa sisimmässään samaa turhautumista, joka hänen sydämeensä oli pesiytynyt vuosia sitten kahleiden ensi kertaa kiertyessä hänen käsiinsä. Syyttömien ei pitäisi joutua kantaa rangaistusta, mistään syystä. Ja heistä kahdesta Naenija oli Vareon silmissä syytön, jota Zahirin omapäiset rangaistukset nyt uhkasivat. Hänen takiaan.

Nähdessään parantajan talon Vareo hidasti askeleitaan, ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän ei tunnistanut yhtäkään vastaantulijoista Zahirin käskyläisiksi. Siitä huolimatta mies tarkisti kuitenkin lähimmän kujan ja seuraavan kadunvälin nurkankin, odottaen löytävänsä jonkun sieltä norkoilemassa ja pitämässä Naenijan taloa silmällä. Mutta ketään ei löytynyt, joten Vareo päätti jättää asian tällä kertaa sikseen.
"Toisaalta, monet ovat saattaneet kaivautua syvälle piiloon jotta Rakuza ja sotilaat eivät kampaisi heitä esille," Vareo ajatteli. "Mitenköhän se maagikko järjestelee asioitaan nyt, kun päivänvalossa on entistäkin vaikeampaa toimia?"
Näissä ajatuksissa Vareo ehti harppoa talon ovelle ja koputtaa reippaasti, ennen kuin hän ehti tajuta mitä oikein oli tekemässä. Mitä haltianainen ajattelisi hänet nähdessään? Mitä hän sanoisi? Sen jälkeen, kun parantaja oli nähnyt hänet yössä verisenä ja kaupungin kurkunleikkaajien seurassa, tuon tuskin tarvitsi kahdesti arvata mitä Vareo oli siellä toimittanut.Pystyisikkö hän edes katsomaan naista silmiin? Nafia pelastaessa hän oli yrittänyt esittää sankaria, mutta nyt sekin hyvä oli ehkä pesty pois Naenijan silmissä!
Vareo kavahti jo askeleen taaksepäin, aikomuksenaan kääntyä ja kadota tiehensä. Mutta silloin hän kuuli askeleiden pysähtyvän oven taakse, ja sen kääntyessä auki oli jo liian myöhäistä. Vareo jäi seisomaan paikoilleen sydän kurkussa hakaten, odottaessaan minkälaisen syytöksen hän saisi osakseen.

User avatar
Kide
Posts: 535
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide » Sat Jul 28, 2018 5:21 pm

Muutamaa pellavasiderullaa myöhemmin Naenijan ajatukset olivat jo löytäneet rauhallisemman uoman, jota pitkin lipua päivän askareita ajatellen. Avoimesta ikkunasta sisään eksynyttä valtavaa paarmaa metsästäneen Nafin lentonäytös oli myös ollut omiaan nostattamaan hymyn kalpeille kasvoille. Suorituksensa jälkeen pöydälle saalistaan rouskuttamaan laskeutunut Nafi lehahti kuitenkin kesken ruokailunsa yllättäen takaisin Nanan harteille ja jäi tuijottamaan ovea. Yksi paarman siivisti jäi törröttämään liskon suupielestä ulos. Nana jätti keskeneräisen rullan vierelleen pöydälle ja oli jo noussut seisomaan, kun oveen kuului napakka koputus. Hän pyyhkäisi nopeasti metsänvihreän, kokopitkän mutta lyhythihaisen mekkonsa rypistyneen helman suoraksi. Lyhyet hihat roikkuivat löysinä ja vapaina haltian olkavarren puoliväliin, ja ne oli rypytetty kuten mekon melko tiukasti kaulan ympärille kiertyvä kaula-aukkokin. Nana oli tottunut siihen, että Nafi ilmoitti toisinaan oven taakse eksyneistä vieraista etukäteen eikä haltia ihmetellyt sitä sen enempää vaan käveli avaamaan oven, olettaen siellä odottavan päivän ensimmäisen nuhanenäisen potilaan.
Oven aukeamista säesti Nanalle jo tutuksi tullut pieni narahdus, jollaista ovi oli pitänyt siitä asti kun se oli potkittu sisään. Vaikka silloin vaurioitunut ylempi sarana olikin korjattu, oli se edelleen aavistuksen vinossa saaden oven natisemaan. Myös oven takana odottivat tutut kasvot, mutta ne saivat haltian rauhallisesti hymyilevän ilmeen vaihtumaan nopeasti yllättyneeksi ja hänen tarkemmin Vareota katsottuaan huolestuneeksi. Nana pysähtyi seisomaan kynnykselle kulmakarvat ylös otsalle kohonneina.
"Vareo?" haltia lähestulkoon kuiskasi kuin ei olisi uskonut näkemäänsä. Hän oli toivonutkin tapaavansa miehen saadakseen selvyyttä asioihin, muttei ollut odottanut näkevänsä tätä ovensa takana tavallisena aamupäivänä. Etenkin, kun miehen kasvoilla näytti aaltoilevan jotain huolen ja pelonsekaista. Vaikka toisaalta, pelko, huoli ja epäusko tuntuivat olevan aina heidän tavatessaan se tavallisin näky molempien kasvoilla.
"Onko jotain sattunut?" Nana sai kysytyksi hieman vahvemmalla äänellä, mutta silti sen hataruus kertoi todellisesta huolesta. Se kertoi siitä, että Nana pelkäsi vastausta. Kuten niin montaa muutakin vastausta, jotka hän silti halusi tietää.
Nafi tapitti yllättävää vierasta Nanan olkapäältä tarkkaavaisena, pää aavistuksen kallellaan ja puoliksi syöty paarma edelleen suuhun unohtuneena. Punainen häntä alkoi harjaamaan Nanan mekon miehustaa, mutta sen liike pysyi rauhallisena. Ei ollut epäilystäkään, etteikö Nafi tunnistanut tulijaa, mutta kaikesta tapahtuneesta huolimatta, jossa lisko oli Vareon nähnyt, näytti se ainakin epäilevän miehen olevan vaaraton. Vaikkakin Nanan jännittyneet hartiat saivat liskonkin enemmän varuilleen.

Nana oli useampaan otteeseen ajatellut etsiytyvänsä itse Vareon luo. Hän oli jo kertaalleen kävellyt satamaan etsiäkseen Dirgen, kun ei tiennyt muutakaan tapaa löytää miestä, mutta kääntynytkin takaisin jo satamasta kantautuvan hälinän kuullessaan. Mitä hän olisi sanonut? Mitä hän olisi voinut kysyä vaarantamatta ketään? Vai olisiko jo pelkkä Vareon etsiminen voinut olla miehelle haitaksi, kun hän mitä ilmeisimmin liittyi Zahirin hämäriin toimiin? Nana oli palannut takaisin pää painuksissa päättäen koota vielä ajatuksiaan, yhtä aikaa turhautuneena ja helpottuneena päätöksestään. Kuten silloinkin, palasi Nanan mieleen nytkin elävästi heidän viimeisin tapaamisensa. Loukkaantunut ja epäilemättä muitakin vahingoittanut Vareo, jonka sanat ja katseet olivat olleet pahasti ristiriidassa. Tuskan esille päästämä pelko, joka lopulta peittyi välinpitämättömiltä kuulostaneiden murahdusten alle. Samanlaisten tokaisujen, joihin Nana oli Zahirin alaisia parsiessaan tottunut. Ja silti miehen katseet olivat puhuneet aivan erilaista kieltä. Etenkin Vareon viimeisestä vilkaisusta oli loistanut yön pimeyttäkin syvempi pahoittelu, joka vahvisti Nanan tunnetta siitä, ettei tuo ollut vielä myynyt sieluaan pimeydelle - ei ainakaan kokonaan.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 430
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu » Sat Aug 04, 2018 5:15 pm

Hänen sisimpänsä muljahti kun Naneija tunnisti, kuka tämän edessä oikein seisoi. Mutta Vareon pelolla odottamaa syytöstä ei tullut. Ei hyistä pyyntöä poistua, tai pettynyttä kysymystä oliko Vareo ylpeä itsestään. Vielä mitä, tapa jolla Naenija hänn nimensä lausui, tuntui sisältävän aitoa huolta hänen puolestaan. Jotain, mitä Vareo ei ollut osannut odottaa.
Hetkeen Vareo ei kyennyt sanomaan mitään, tai tekemään mitään. Ainoastaan tarrautumaan tähän ohikiitävään hetkeen, kuin kaikki muu tässä maailmassa olisi siirtynyt hetkeksi taka-alalle. Zahir, sotilaat, alamaailman synkät käänteet, ne kaikki olivat jossain kaukana ja Vareo niiden ulottumattomissa. Kenties syynä olivat kaikki ne syytökset, jotka Vareo oli itse takonut hartioilleen, mutta helpotus jonka hän kykeni hetkeksi kokemaan oli miltei päätähuimaava.

Parantajan kysymys pudotti miehen takaisin maan päälle, ja hänen epävakaa laskeutumisensa näkyi puheen kompastelussa:
"Mitä? Ei, tarkoitan, ei mitään vakavaa. Tai siis, sotilaat saapuivat kaupunkiin, mutta sen...varmasti...tiesitkin." Tämä hapuiliu toimi kuitenkin hänen edukseen, sillä Vareo olisi saattanut muuten möläyttää mitä hän oli sotilaiden käsissä päässyt jo kokemaan. Sen sijaan hän yritti keskittyä siihen, miksi oli tänne tullutkin:
"Minun piti etsiä sinut...jo aiemmin. Mutta en...en saattanut."
Vareon teki mieli mojauttaa itseään korville, jos se vain olisi karkottanut tämän kieltä kangistavan pelonsekaisen tunteen. Vilkaisten ympärilleen hän pakotti tärkeimmän huolensa päällimmäiseksi mielessään ja jatkoi matalasti:
"Voinko...haluaisin puhua kanssasi. Siitä kun viimeksi tapasimme...aiemmin."
Vareon äänestä suorastaan tihkuivat ääneen lausumattomat sanat, joita hän ei kuitenkaan uskaltaisi lausua kadun puolella kaikkien kuultavana. Parantaja näytti ymmärtävän mihin mies viittasi, ja väistyen hän viittasi Vareota peremmälle. Häneltä jäi huomaamatta kadulla ohitse kulkeva vanha rouva, jonka Naenija tunsi naapurustosta. Hän hidasti uteliaana askeleitaan, ja tervehti Naenijaa sitten hymyillen lämpimästi. Lämpimästi, ja jotenkin ymmärtäväisen näköisesti.

Kävellen varovaisesti keskelle tilavaa vastaanottohuonetta, Vareo tunsi olevansa aivan väärässä paikassa. Siisteys, lämpö ja ilmassa vienosti tuntuvat kodikkaat tuoksut, ne kaikki muistuttivat millaista Naenijan elämä oli, ja mitä sen kuuluisikin olla. Parantaja eli...hyvin. Hän saattoi kohdata uuden päivän ylpeänä omasta elämästään, ja nauttia työnsä tuloksista hyvällä omatunnolla. Tämä oli elämä, jonka nainen Vareon mielestä ansaitsikin.
Ja johon hänellä ei olisi mitään asiaa sekaantua.
Kuullessaan oven sulkeutuvan Vareo kääntyi yhä epäröiden kohtaamaan Naenijan. Jumalat, mistä hänen pitäisi aloittaa...?
"Minä...olen pahoillani siitä mitä silloin tapahtui. En edes muistaakseni kiittänyt sinua, vaikka todennäköisesti pelastit henkeni. Silloin en kyennyt kysymään sinulta mutta...mutta miksi?"
Vareon ääni sai hieman voimaa, ja rohkaistuen hän jatkoi:
"Miksi olit siellä silloin? Miten kukaan suostutteli sinut lähtemään keskellä yötä parantamaan jotakuta, tietämättä edes ketä tai mistä syystä? Sellainen on vaarallista, vaarallista ja typerää, enkä voisi..."
Vareo ehti sulkea suunsa ennen kuin jatkoi asiaankuulumattomaan suuntaan. Mutta yrittäen vielä hän lisäsi:
"Miksi? Sinun ei pitäisi joutua sekaantumaan tuollaiseen...enää koskaan."

User avatar
Kide
Posts: 535
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide » Mon Aug 06, 2018 10:16 pm

Naenijan katse oli sekoitus hämmennystä ja helpotusta, kun hän yritti ymmärtää Vareon katkonaista vastausta. Mitä ilmeisemmin mies oli sentään kunnossa, mutta Nana kurtisti kulmiaan Vareon mainitessa sotilaat - hän ei käsittänyt miten ne liittyivät mihinkään. Toki hänkin oli muutoksen Phoeben katukuvassa huomannut, mutta... Niin, miksi Vareo oli saapunut hänen luokseen, jos tämä ainakin väitti olevansa kunnossa? Toki Vareon katse oli ollut yhtä täynnä kysymyksiä kuin Nanankin heidän nähdessään edellisen kerran, mutta ei Nana ollut olettanut miehen hakevan niihin vastauksia yhtä päättäväisesti kuin hän itse. Tai no, päättäväisyydestä tuskin voitiin Nanankaan kohdalla puhua, kun hän oli livistänyt etsinnöistään jo ennen kuin edes oli päässyt alkuun. Ja sanoistaan päätellen Vareo oli paininut saman asian kanssa, sai haltia huomata yllätyksekseen.
Saattanut? Nana ihmetteli miestä tutkivasti katsoen. Hän oli jo aikeissa kysyä, mistä oikein oli kyse, muttei ehtinyt koota yhtään sanaa huulilleen ennen kuin Vareo jo jatkoi, hakien tuokin sanojaan edelleen hämmentävästi. Nyt kuitenkin Nana ymmärsi miehen varovaisen äänensävyn ja sanojen taakse kätketyn viestin. Heidän todellakin täytyisi puhua, mutta ei täällä, ei kenen tahansa kuullen. Mitään sanomatta Nana siirtyi sivummalle ovelta ja viittoi Vareota astumaan sisään. Samalla hän huomasi kadulla liikettä, mutta kohtasikin helpotuksekseen vain naapurin vanhan rouvan ystävällisen katseen. Turhankin ystävällisen ja ennen kaikkea tarkan. Nana kuitenkin vastasi vanhukselle niin herttaisella hymyllä kuin vain tilanteessa pystyi ennen kuin vetäisi oven visusti kiinni heidän perässään.

Nana jäi seisomaan vain parin askeleen päähän ovesta aivan kuin ei olisi enää osannut liikkua omassa kodissaan Vareon seistessä sen keskellä. Nafin katse oli liimaantunut kaljuun mieheen entistä tiukemmin heti, kun tuo oli lähtenyt liikkeelle kävelläkseen sisälle. Viimein lisko kuitenkin nielaisi suuhunsa unohtuneen paarmanpalan, tosin kokonaisena ja hieman vaivalloisen oloisesti.
Nana ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt ajatella, ja nyt kun hänellä saattoi olla tilaisuus selvittää asioita, aivan kuten hän oli toivonutkin, tunsi hän pelokkaan väristyksen kiitävän lävitseen. Nafi napautti häntäänsä kovemmin pari kertaa Nanan mekkoa vasten, aivan kuin tuo väristys olisi haltiasta jatkanut matkaansa suoraan liskoonkin. Ruskeat silmät kohtasivat Vareon epäröivän katseen aivan yhtä epävarmana, odottaen miehen aloittavan siitä, mitä ikinä tuon mielessä tällä hetkellä liikkuikin.
Vareon aloittaessa pahoittelemalla ja unohtuneilla kiitoksilla, tyytyi Nana vain puistamaan hiljaa päätään kertoakseen niiden olevan turhia, kun ei rohjennut keskeyttämäänkään miestä. Jatkaessaan edelleen Vareo tuntui löytävän uudelleen äänensä. Vaikka mies ei puhunutkaan suoranaisen moittivasti, vaan pikemminkin ihmeissään, saivat tuon sanat vaarallista ja typerää Nanan laskemaan hieman leukaansa ja siirtämään katseensa sivummalle. Kyllä hänelle itselleenkin oli alkanut paljastua karulla tavalla kuinka vaarallisille vesille Nafin pelastaminen hänet oli ajanut, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut? Nana oletti Vareon edelleen puhuvan hänen töistään Zahirille.
Miehen viimeiset, kesken jääneet sanat saivat saivat haltian kuitenkin nostamaan katseensa nopeasti takaisin tuon ruskeisiin silmiin ja jättämään omat mietteensä. Enkä voisi...? Mitä mies oikein halusi sanoa? Ei Nanan tekemisten olisi pitänyt vaikuttaa tuohon millään tavalla. Siihen, mihin Vareo oli todellisuudessa ollut sanoillaan pyrkimässä, ei haltia pystynyt hämmennykseltään näkemään.

"Miksikö?" Nana toisti epäuskoisesti Vareon jatkettua uudelleen kysymyksellään. Hän ei edelleenkään voinut käsittää, miksi Vareo joutui kysymään tuota. Saattoiko tosiaan olla, ettei mies tiennyt Nanan hoitavan näin velkansa? Eihän se ollut mahdollista...
"Kuinka olisin voinut jättää omat velkani muiden hoidettavaksi? Sinun hoidettavaksesi?" Nana kysyi, edelleen olettaen Vareon tietävän hänen ja Zahirin välisestä sopimuksesta.
"Teit jo puolestani, puolestamme, aivan tarpeeksi... liikaakin... En tiedä kiitinkö minäkään siitä koskaan, ja haluan että tiedät... olen ikuisesti kiitollinen. Enkä voinut sallia sitä, että sinä joudut maksamaan kaiken sen jälkeen", hän jatkoi katsoen Vareota yhtä lailla kiitollisena kuin edelleen myös pahoillaan kaikesta. Epävarmuus palasi kuitenkin nopeasti Nanan katseeseen hänen muistaessaan omaa mieltänsä polttaneet kysymykset. Miksi Vareo oli siis ollut Zahirin alaisten mukana, kun velat tuon maagikon palveluksista kuuluivat Nanalle?
"Luulin, että tällä tavoin sinun ei olisi tarvinnut... olla siellä." Haltian ääni värähti muistikuvasta. "Tehdä enää mitään... sellaista." Nana ei voinut sille mitään, että hänen katseensa hakeutui vilkaisemaan miehen vyötäisillä tutulla paikallaan roikkuvaa nuijaa. Asetta, jonka varteen hän oli itsekin joutunut tarttumaan. Hän nosti nopeasti katseensa takaisin Vareoon enemmänkin huolestuneena kuin pettyneenä, jopa hieman peläten vastausta seuraavaan kysymykseensä, vaikka uskoikin sen jo tietävänsä.
"Sinä et taida koskaan olla työskennellytkään satamassa?"

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 430
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu » Mon Aug 27, 2018 7:22 pm

"Minä...," Vareo sanoi, kykenemättä kuitenkaan jatkamaan huolen ja hitaasti puhkeavan onnentunteen kamppaillessa hänen sisällään. Jälkimmänen toi mukanaan lämpimän ailahduksen, jonka naisen kiitos sai aikaan. Mutta ymmärtäessään mitä Naenija oli sanoillaan tarkoittanut, Vareo joutui taistelemaan kurkkuunsa nousevaa palaa vastaan.
Se että Naenija oli tehnyt tämän...suostunut Zahirin kaltaisen henkilön ehtoihin ja työskennellyt tämän käskyjen mukaan... vain jotta Vareon ei olisi tarvinnut. Jotenkin miestä kosketti ajatus, että kaiken sen jälkeen, mitä Naenija oli nähnyt hänestä, hän ei pitänyt Vareota tappajana, rikollisena, tai pelkkänä Zahirin pelinappulana. Tosin kuin Vareo itse joskus ajatteli. Että naisen silmissä hän oli yhä...ihminen.

Vareo laski katseensa ja tahdonvoimalla pakotti samenneet silmänsä kirkkaiksi. Parantajan seuraava kysymys osoitti, että hänellä oli yhä selitettävää, ja väsyneesti mies pudisti päätään:
"Ei, en ole."
Nostaen katseensa parantajaan hän jatkoi:
"Naenija, usko minua kun sanon että minä tiedän mitä tällainen elämä on. Mitä se vaatii niiltä, jotka siihen joutuvat...ja mitä se voi sinulle tehdä. Kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan tätä, niin kauan kun on olemassa parempi vaihtoehto. Ja minusta...sinulla on yhä se vaihtoehto. Enkä kestäisi ajatusta, että menettäisit sen mahdollisuuden. Mieluummin lohduttautuisin tietäessäni, että joku toinen on välttänyt tältä kaikelta."
"Sillä yksikin vahinko voi riittää pilaamaan kaiken, ja tuota yhtä virhettä ei ehkä enää koskaan voida korjata. Kuten Zahirin vaimon, Miannan kohdalla on kenties käynyt..."
Vareo astui hieman lähemmäs, ei uhkaavasti mutta painottaakseen sanojaan:
"Naenija, Zahir kävi henkilökohtaisesti luonani. Hänen mukaansa Mianna on alkanut epäillä miehensä tekemisiä, ja ne epäilykset heräsivät kuulemma meidän takiamme. Ilmeisesti hän myös päätteli jotain sinun käytyä puodissa myöhemmin. Zahir ei ole tyytyväinen, ei vähääkään, mutta tilanne voi olla vielä korjattavissa. Minä pidän huolen omasta osastani siinä, ja toivon että se riittää. Jos hyvin käy, hän päästää irti sopimuksestanne sitten kun olet tehnyt oman osasi. Mutta sen jälkeen pyydän; käännä selkäsi tälle kaikelle niin pian kuin voit. Kaiken sanomani jälkeen pyydän sinua uskomaan kun sanon, että on parempi pysyä kaikesta tästä erossa."

User avatar
Kide
Posts: 535
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide » Thu Aug 30, 2018 4:33 pm

Naenija oli jo tiennyt millaisen vastauksen kysymykseensä saisi, ja vaikka hän tiesi sen vastauksen myös pistävän ikävästi, halusi hän silti kuulla Vareon sanovan sen itse. Hän halusi nähdä, että tuo mies pystyi kertomaan totuuden, vaikka ymmärsikin nyt varsin hyvin miksi Vareo oli alunperin valehdellut.
Nana jäi kuuntelemaan miestä sanattomana. Vareon huolikaan ei riittänyt selittämään mistä tässä kaikessa oli kyse, mutta tuon sanat kertoivat sitäkin selvemmin, ettei tuo mies ollut vain satunainen apulainen. Vareo selvästi tiesi Zahirin ja tuon toimet jo hyvin. Niin hyvin, että miehen oli täytynyt seurata niitä läheltä ja pitkään. Aivan kuten Nana oli alkanutkin epäilemään. Mutta sitä Nana ei ymmärtänyt, mikä miehen oli tuohon tilanteeseen ajanut. Levottomuus alkoi kalvamaan haltian mieltä, kun Vareo puhui itsestään kuin ei enää koskaan muuta voisikaan olla kuin Zahirin käskyläinen. Mutta jos Vareo uskoi Nanan voivan jollain keinolla irrottaa itsensä tästä pyörteestä, miksei tuo pitänyt sitä mahdollisena myös omalla kohdallaan? Oliko Vareokin Zahirille velkaa? Kuinka paljon ja ennen kaikkea miksi?

"Sinun luonasi?" Nana kysyi pelkoa äänessään Vareon kerrottua Miannasta ja Zahirin vierailusta ja varoitettua Nanaa siitä kaikesta, mitä haltia ei vieläkään kokonaan käsittänyt. Nana astui askeleen lähemmäs Vareota, mutta pysähtyi äkisti kääntäen katseensa sivuun. Kylmät väreet lähtivät hiipimään haltian selkää pitkin - tätä hän oli pelännytkin. Sentään Vareo näytti olevan kunnossa, joten uhkauksia enempää oli tuskin siinäkään tapaamisessa jaettu. Mutta seuraavalla kerralla tilanne voisi olla jo toinen, ja sitä kertaa ei Nana halunnut Vareolle aiheuttaa, vielä vähemmän kuin itselleenkään.
"Vareo olen... niin kovin pahoillani. Minä tiedän kyllä mitä vierailuni siellä aiheutti, mutta en uskonut... Toivoin, ettei se vaikuttaisi sinuun. Eihän sinulla edes ollut mitään tekemistä sen asian kanssa." Nana pyöritteli levottomasti käsiä edessään puhuessaan. Hän jätti suosiolla puolustelematta itseään sillä, että Mianna oli näyttänyt jo tietävän yhtä paljon kuin Nanakin. Sillä olihan Nanakin tiennyt jo ennen Miannalle puhumista, että siinä oli riskinsä. Se riski hänen oli kuitenkin täytynyt ottaa. Lopulta haltia nosti katseensa takaisin Vareoon jatkaessaan hieman varmemmalla äänellä:
"Mutta minun oli saatava tietää... Halusin varmistua, että he olivat kunnossa, Mianna ja lapset, kun asuvat..." Zahirin kanssa jäi häneltä sanomatta.
"Sellaisella ihmisellä ei pitäisi olla perhettä... lapsia..." Nana totesi lopuksi tukahtuneella äänellä. Vaikka Zahir ei omin käsin lapsilleen mitään tekisikään, ei Nanalla ollut epäilystäkään etteikö tuon tyttären tila ollut johtunut jotain kautta Zahirin toimista. Nanan hartiat roikkuivat voimattomina naisen kääntäessä sekä vihaa että häpeää heijastelevan katseensa uudestaan lattiaan.
"Zahir teki kyllä minullekin selväksi mitä seuraa, jos aiheutan hänelle vielä ongelmia, joten... pidän kyllä huolen, ettei hän ole enää ovellasi sen takia", Nana lupasi nostaen hitaasti katseensa takaisin Vareoon. Eipä Nana olisi voinut kuvitellakaan, ettei tuolla miehellä enää ollut ovea, jonka taakse tulla.

"Jos uskot minun voivan kääntää tälle selkäni, miksi et voisi tehdä sitä itse?" Nana kysyi lopuksi ja lisäsi vielä hieman epäröiden:
"Et ole... kuin ne muut."

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 430
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu » Fri Aug 31, 2018 4:13 pm

Vareo sätti itseään nähdessään pelon häivähtävän parantajan katseessa. Hän ei ollut halunnut kasvattaa Naenijaa huolta hänestä, vaan enemmänkin varoittamaan mitä voisi tapahtua.
"Sillä ei ole väliä. Jos Zahir katsoo minut osalliseksi, mikään selitys ei silloin auta," hän sanoi pudistaen päätään. "Tärkeintä on että selvisin, ja aion selvitä vastaisuudessakin. Mutta ymmärrä, että sinun kohdallasi tilanne voi olla toinen. Ja Zahirin lisäksi tilanne voi muuttua nopeasti huonoksi, jos armeija saa vihiä kenestäkään alamaailmaan sekaantuneesta."

Naenijan selittäessä syytään vierailla puodissa Vareolle valkeni, ettei se ollut vain varomatonta uteliaisuutta. Parantaja oli, syystäkin, huolissaan Zahirin vaimosta ja perheestä ja olisi varmaan yrittänyt tehdä kaikkensa heidänkin hyväkseen jos tarve olisi noussut. Vareo ei ollut koskaan uskaltanut edes ajatella mitä Zahir teki oman kotinsa piirissä, valinta joka tuntui nyt itsekkäältä ja kylmäsydämiseltä Naenijan edessä.
"Hän sen sijaan uskaltaisi ottaa sellaisen riskin epäröimättä," mies ajatteli. "Hyvän asian puolesta."
Parantajan seuraavat sanat saivat aikaan yllättävän pistoksen Vareon sydänalassa, mutta uskaltamatta jäädä hautomaan niitä hän vain hyökkäsi kiitollisen näköisenä. Naenija ainakin näytti ymmärtäneen tilanteen vakavuuden, vaikka vaikutti yhä siltä hän saattaisi mennä liiankin pitkälle Vareon takia...
"Koska...en ole uskonut sen olevan mahdollista. En ole uskonut että edes ansaitsisin yrittää, kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt..."
Vareo risti kätensä tiukasti rinnalleen, ja näkymätön taakka hartioillaan hän puristi hetkeksi silmänsä umpeen. Hänen oli pakko kysyä suoraan, muuten hän ei ehkä koskaan saisi samanlaista tilaisuutta.
Vetäen henkeä, kuin valmistautuakseen hyppyyn tyhjän päälle, Vareo kohotti katseensa ja epäröiden kysyi:
"Naenija, pyydän. Kerro minulle, tarkoititko todella mitä sanoit? Uskotko todella, kaiken näkemäsi jälkeen, että olisin...edes voisin olla parempi kuin muut?"

User avatar
Kide
Posts: 535
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide » Sun Sep 02, 2018 8:56 pm

Nyt vasta Naenija ymmärsi, mitä Vareo oli ovella ajanut takaa epämääräisellä kommentillaan armeijasta. Toki Nanankin mielessä oli käynyt, mitä tapahtuisi, jos kaartilaiset yllättäisivät hänet joskus Zahirin alaisten kanssa. Vaikka hän oli vain parantaja, sen selittelyllä ei välttämättä olisi mitään merkitystä. Mutta sitä hän ei ollut miettinyt, että nyt kun kaupungissa liikkui myös armeijan väkeä, olivat riskitkin suuremmat, heille molemmille. Nana nielaisi varovasti. Jostain syystä hänestä tuntui, että armeijan sotilaat saattaisivat toteuttaa rangaistuksiaan suoremmalla ja ankaremmallakin kädellä kuin mitä Phoebessa muuten oltiin nähty. Ainakin heidän toimintansa tehokkuus oli käynyt viime viikkoina selväksi. Eivätkä he toimissaan näyttäneet juuri varovan sen enempää alipalkattuja työntekijöitänsä kuin uudelleen rakentamisen alta siivottua väkeä.

Nana kurtisti surullisesti kulmiaan kuunnellessaan Vareon vastausta. Ansaitsisi yrittää? Hän tunsi pienen huolen heräilevän vatsanpohjassaan. Mutta niin vähän kuin hän tiesikin Vareosta tietävänsä, halusi hän edelleen luottaa siihen hyvään, mistä pilkahduksia oli nähnyt. Ja näki nytkin edessään, kohdatessaan Vareon epävarman katseen ja varovaisen kysymyksen.
"Eikö se jo kerro kaiken, että kysyt tuota..? Mietit tuota?" haltia kysyi. Pieni ja hieman alakuloinen, mutta rohkaisevaksi tarkoitettu hymy kaartui hänen huulilleen.
"Luuletko, että yksikään niistä muista, joita olen viime viikkoina juossut paikkaamassa ympäri Phoeben katuja, olisi koskaan harkinnutkaan auttavansa minua silloin? Tietäen vain riskit, mutta ei palkkiota... Et voi olla kuin ne muut, uskotpa sen itse tai et." Jos tähän asti Nanan sanat olivat olleet epävarmoja, nyt hän painotti sanojaan ja jatkoi yhtä varmana:
"Uskon, että sinä jos joku ansaitsisit parempaa." Naisen tummanruskeat silmät tuijottivat vilpittöminä Vareota. Hän oli päättänyt työntää miehen sanojen herättämät epäilykset syrjään ja luottaa kaikkeen siihen mitä oli itse nähnyt. Olihan hänkin viljellyt kuolemaa niin välikäsien kuin omankin kätensä kautta Nafin takia, ja Vareon, ja toivoi pystyvänsä antamaan sen itselleen anteeksi. Se oli joko me tai hän, Vareo oli silloin luolalla sanonut, ja niissä sanoissa haltia roikkui edelleen hakemassa oikeutusta omalle teolleen. Nana ei tiennyt millaisten tekojen paino Vareon hartioilla lepäsi ja millä hän ne oli oikeuttanut, mutta ei uskonut saavansa siihen vastausta, vaikka olisi sitä uskaltautunut suoraan kysymään.
Kaiken alku, pieni punainen lisko, seisoi edelleen Nanan olalla samalla paikallaan, uskaltamatta rauhoittua makaamaan. Se piti katseensa Vareossa, välillä päätään kallistellen, muttei ollut varma pitikö sen olla huolissaan tuntemastaan Nanassa edelleen viipyvästä lievästä jännittyneisyydestä.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 430
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu » Wed Sep 05, 2018 4:37 pm

Hän ei sanonut mitään, kuunteli vain. Sillä Vareon vahingoittunut sielu tarvitsi juuri niitä sanoja joita Naenija lausui. Sanoja jotka valoivat uskoa, ja ennen kaikkea joku joka todella uskoi noiden sanojen olevan Vareolle mahdollisia. Ja hitaasti, näiden sanojen voimalla, varovainen hymy nousui Vareon kasvoille. Hän ei oikeastaan edes muistanut milloin olisi viimeksi hymyillyt. Miehen karhea kämmen nousi hänen kasvojaan vasten tavalla, joka saattoi näyttää helpottuneelta. Mutta todellisuudessa Vareo tarvitsi hetken kootakseen sisällään kuohuvat tunteet jälleen hallintaansa, ja ennenkaikkea pyyhkäistäkseen näkymättömiin silmäkulmiinsa kerääntyneet ohuet pisarat. Hän ei halunnut...voinut antaa Naneijalle enää enempää syytä huolehtia.
"Tässäkin on jo aivan tarpeeksi," hän ajatteli ja rykäisten löysi jälleen äänensä. Kohottaen katseensa, ja nyt kohdaten nyt ehkä ensi kertaa Naenijan vailla epäröintiä, Vareo lausui vain:
"Kiitos."
Tämä yksinäinen sana oli kuitenkin niin täynnä vilpitöntä tunnetta, että enempää ei olisi edes tarvittu. Kaikki Vareon huolet ja pelot olivat edelleen ennallaan, mutta nyt ne eivät tuntuneet enää niin raskailta. Ja Vareo huomasi hiljaisen äänen sisimmässään, joka toivoi että hän voisi auttaa Naenijaa samalla tavalla. Helpottaa sitä taakkaa, jonka hän näki naisen hartioilla painavan...

"Näyttää siltä, etten saa suostuteltua sinua pois tästä kaikesta. Vaikka se olisikin kaikista vaihtoehdoista turvallisin," Vareo sanoi yllättäen, ja risti kätensä. Hänen äänensä ei kuitenkaan ollut pettynyt, tai vihainen. "Mutta ehkä se johtuu siitä, etten odottanut enää tapaavani ketään joka voisi toimia kuten sinä. Sellaista joka on valmis auttamaan toista, ketä tahansa, kyselemättä ja epäröimättä."
Vareon hymy oli toispuoleinen, mutta se väistyi vakavan äänensävyn tieltä:
"Sinä uskot minuun, ja siksi toivon että voit myös luottaa minuun. Luottaa että tässä kaupungissa on ainakin yksi henkilö jonka apuun voit turvautua. Oli kysessä sitten Zahir, tai kuka tahansa muu, lupaan auttaa sinua parhaan kykyni mukaan. Kuten olemme auttaneet toisiamme tähän asti."
Vareo hieman lähemmäs ja nyökkäsi varman näköisesti Naenijalle. Samalla hänen katseensa löysi hartian hartioille kiertyneen Nafi-liskon, ja pieni naurahdus karkasi hänen huuliltaan.
"Ehkä parempi on sanoa että autan teitä molempia. Ken tietää vaikka joku toinen yrittäisi kaapata hänet."
Jännite, joka oli roikkunut ilmassa siitä asti kun Vareo oli astunut sisään, tuntui viimein helpottaneen heidän väliltään.

Locked