Aukiolla aamunkoitteessa

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie »

//Kide kera Ezramin tännepäin!
Aamu valkeni hiljalleen talvea ennustavan kirpeänä, kun auringon ensimmäiset säteet yrittivät kurkotella vuorten takaa kohti maata, joka yön aikana oli saanut hentoisen kuurapeitteen. Seisahduttuaan majatalon ulko-ovelle valoilmiötä ihmettelemään, Ioachim haukotteli leveästi ja äänekkäästi yrittäen karistaa viimeisetkin unenrippeet mielestään.
Hyvin nukuttu yö oikeassa sängyssä oli tehnyt terää, vaikka nukahtaminen illallisen jälkeen olikin vienyt oman aikansa. Ryhmän salaperäisyys heidän määränpäästään ja siihen liittyvistä etapeista painoi nuoren miehen mieltä, vaikka hän yritti itselleen kovasti vakuutella että tiesi riittävästi, ja että tärkeintä oli määränpää. Silti tämä oli rauhoittunut vasta kun ajatus aamuisesta harjoittelusta Ezramin kanssa käänsi hänen ajatuksensa muualle.

Io oli ollut yllättynyt, mutta mielissään kun vanha sotilas oli ilmoittanut liittyvänsä joukon jatkoksi. Vaikka Ezram oli alkumatkasta saanut hänen karvansa nousemaan pystyyn vaikuttamalla täysin välinpitämättömältä ja ainoastaan omasta parrastaan kiinnostuneelta, oli Ioachim nyt melko varma että Ezramin tokaisut olivat olleet vain tämän tapa ilmaista vanhan miehen jääräpäisyyttä. Turhankin tuttua samankaltaisen käävän kanssa matkanneelle Iolle, mutta löytyisikö tämän sisältä kultaista sydäntä, se jäisi nähtäväksi. Ainakaan matkalaisten avoimmuus ja ystävällisyys tuskin oli voittanut Ezramia puolelleen, joten Ioachimilla ei ollut harmainta aavistusta mikä oli lopulta kääntänyt tämän pään.

Ovi narahti hänen takanaan ja Ion uninen ilme kirkastui aavistuksen hänen tunnistaessaan tulijan Ezramiksi. "Huomenta", Io hymyili ja kohotti sitten lainaamiaan harjoitusmiekkoja. Haltiateräs kiilteli harvoissa auringonsäteissä lähes hopeaisena ja Io joutui siristämään silmiään tutkiessaan kauniisti kaarrettuja väistimiä ja kouraimen polttokoristeltua nahkaa. "Turhan sievät, mutta ajavat asiansa", Io pyöräytti hymyillen toisen miekoista kevyellä liikkeellä kädessään, ojentaen kahvaa Ezramille, "Valmiina taistoon?"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide »

Niinkin ylellinen nukkumapaikka kuin tavallinen sänky olisi kyllä houkutellut Ezramia viipymään vällyjen alla pidemmänkin aikaa, mutta lupaus mikä lupaus, tuo tuumi viimeisiä leivänmuruja parrastaan karistaessaan ja siirtyessään pukemaan. Majatalon omakin väki kuulosti vasta heräilevän päivän toimiin, joten jo nyt mies saattoi olla kiitollinen aiemmin paluumatkaa varten hankkimistaan eväistä. Tosin nuo eväät tulisivatkin käyttöön hänen pian jatkaessaan matkaansa muiden seurassa yhä syvemmälle vuoristojen väliin eikä Dionen piirteitä horisonttiin odottaessa.

"Sitä samaa", Ezram tokaisi liikoja hymyilemättä majatalosta ulos astuessaan häntä jo odottavalle Ioachimille. Miehen katse ei viipynyt turhan kauaa nuorukaisessa vaan valahti saman tien silmät aamun kirkkauden siristäminä tarkastelemaan tuon pitelemiä miekkoja.
"Hrmmh, toivottavasti", Ezram murahti unen käheyttämällä äänellään vastaukseksi miekkojen kelvollisuudesta. Ioachimin kysymys tuon ojentaessa toista miekoista sai jotain hymyntapaista nykimään miehen toisessa suupielessä.
"Olin valmis jo silloin, kun sinä vielä opettelit imemään äitisi tissiä", Ezram hörähti otettuaan Ioachimin tarjoaman miekan vastaan ja läimäytti toisella kädellään nuorukaista hyväntuulisesti selkään ennen kuin alkoi tutkimaan saamaansa asetta tarkemmin. Samalla mies lähti jo kulkemaan kohti heidän aiemmin valitsemaansa ruohokenttää. Ezramin mielestä koristukset olivat vain peittämässä muita puutteita, niin elottomissa kuin elollisissakin asioissa, mutta miekkaa tarkastellessaan hänen oli myönnettävä, että tässä tapauksessa koristukset olivat vain koristuksia. Miekka tuntui hyvin tasapainotetulta ja katsoessaan sen terää kirkastuvaa taivaanrantaa vasten mies huomasi, että se oli pelkäksi harjoitusmiekaksi hyvin tarkasti valmistettu ja tuskin lainkaan käytetty - tosin viimeinen seikka ei Ezramista ollut mikään yllätys. Ase oli hieman liian kevyt rotevan soturin makuun, mutta saisi tässä tilanteessa menetellä.
Jos kaksikon valmiutta todellisuudessa verrattiin, näytti Ezram itse siltä paljon väsyneemmältä ja vähemmän valmiilta osapuolelta katseensa kanssa, joka vielä piilotteli vasta puolittain avautuneiden silmäluomien alla. Luomien, joiden painoa vain lisäsi hänen edellisiltana nauttimansa muutama teetä terävämpi juoma. Kirpeä aamuilma oli kuitenkin omiaan karistamaan väsymyksen, eikä vanha sotilas voinut kieltää, etteikö odottanut itsekin tätä harjoitustuokiota, vaikkei sitä nuorelle toverilleen liiemmin näyttänytkään.

"Noh, saitkos arvon työnantajastasi seuraa iltateelle ja kuulla lisää sankaritarinoita?" Ezram kysyi hiekkatien rahistua heidän saappaidensa alla hetken ajan, sujautettuaan juuri lainamiekkansa vyönsä väliin roikkumaan tarkasteltuaan sitä tarpeeksi. Vastauksen hän uskoi jo tietävänsä sen perusteella mitä oli herra Om'ardasta viime päivinä oppinut, mutta kääntyi katsomaan Ioachimia nähdäkseen tuon reaktion aiheeseen näin yhden nukutun yön jälkeen.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie »

Hänen toverinsa käheä ääni ei jäänyt Iolta huomaamatta. Totta puhuen hän oli kyllä haistanut samantapaisen terävän tuoksun jo illallisella, mutta ei ollut niin kiinnittänyt siihen huomiota, kuin vasta kun sama aavistuksenomainen löyhähdys saapui Ezramin mukana ovesta. Sama tuoksu oli ympäröinyt myös Llianjinia, ehkä nämä kaksi olivat ehtineet tutustua toisiinsa hieman paremmin eilisillan aikana?
Ioachim ei ehtinyt reagoida Ezramin rujoon kommenttiin kun tämä jo tömäytti häntä toverillisesti selkään, mille Io taas ei voinut kuin irvistää hieman hämillään. Niin kai, olihan hän sitäkin varmaan joskus opetellut, mutta päällimmäisenä Ion mieleen ponnahti alati lapsuudesta tuttu näky äidistä, kyhjöttämässä apaattisena tuvan nurkassa, tyhjä katse silmissään, huutavassa hiljaisuudessa ja ilmeettömyydessä. Nykyään Io sentään sai muorista irti hampaattoman aran hymyn, mutta Sigrid sanoi että se johtui vain siitä että hän muistutti kovasti isäänsä.
Olihan hän aikaisemminkin kuullut mitä kaikkia hirveyksiä Phoeben pikkurötöstelijät Ion äidille tulisivat tekemään (tai olivat mielestään jo tehneet), mistä näin voimakas mielikuva hänen päähänsä yhtäkkiä ponnahti? Io huokaisi ja käski itseään ryhdistäytyä, ja seurasi jo edellä harppovaa Ezramia kohti aukiota.

"Ei, en saanut", Io vastasi Ezramin kysymykseen ensin varsin totisena, kunnes sitten ymmärsi ettei tuo ehkä ollut sellaista Aleosta odottanutkaan, ja päästi sitten jonkinlaisen ähkäisyn ja naurahduksen välimuotoa muistuttavan äänen, pyöräyttäen huomaamattaan silmiään.
"Mahtaa olla tärkeä patsas kun sen roolia koko jutussa täytyy niin visusti suojella", Io puuskahti päästäen läpi turhautumistaan, "Luulin että meillä olisi ollut vähän tärkeämpääkin tekemistä kuin katsella paikallisia nähtävyyksiä."
Kun työtehtävän merkitys oli Iolle valjennut, hänestä oli tullut hieman malttamaton koko asian suhteen, ja olisi mielellään halunnut jo tositoimiin. Se ei kuitenkaan oikeuttanut häntä arvostelemaan työnantajansa päätöksiä ja purkaustaan nolostellen Io lisäsi äkkiä: "Mutta ilmeisesti se on heistä tärkeää, mitäpä minä olen siihen mitään sanomaan."

Eilen havaittu nurmikkoläntti levittäytyi heidän edessää, ja Ioa hieman säälitti edes astua sille: kylmä yö oli kuorruttanut korret kuuralla ja koko alue kimmelsi varsin kauniisti. Ioachim seisahtui tienreunaan ihailemaan näkyä ja hymyili hieman itsekseen. Kaikesta huolimatta hänestä tuntui että näin kaunista tulevaa päivää ei voisi mikään patsas pilata.
"Etpä sinäkään juuri mitään virkannut siihen sankariasiaan. Vai kiinnostaako sinuakin paikallishistoria?" Io pyöritteli harjoitusmiekkaa käsissään mietteliäs ilme kasvoillaan.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide »

Ioachimin kieltävä vastaus sai Ezramin tuhahtamaan. Hänelle olisi ollut suurempi yllätys, jos nuorukainen ei jatkaessaan olisi kuulostanut yhtään turhautuneelta. Kuka tahansa olisi. He kaikki todennäköisesti olivat, ainakin omalla tavallaan.
"En usko, että sillä patsaalla, jos sellainen on olemassa, on mitään merkitystä. Mutta ehkä pääsemme asiassa eteenpäin, kun muutkin ovat saaneet todeta saman", Ezram tuhahti, selvästi itsekin turhautuneena tästä kaikesta hänen mielestään turhasta salaperäisyydestä. Hän tajusi samalla kuinka vieraalta sana me hänen huulillaan tuntui. Siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi tehnyt töitä, tai juuri mitään muutakaan, muuten kuin yksin. Jollei kapakassa vietettyjä iltoja laskettu, mutta sellaisissa illoissa sanalla me oli paljon löyhempi merkitys.

Aukion luo päästyään Ezram lompsi empimättä muutaman askeleen verran nurmikolle katse aluetta kiertäen. Hän näki silmissään kimmeltävien ruohonkorsien sijaan vain maanmuodot, pienet kohoumat ja kuopat, sekä aukion koon ja kuinka se rajoittui osittain lähes lantionkorkuiseen heinikkoon, osittain metsään ja muutoin sitä myötäilevään tiehen.
Vanha sotilas nappasi harjoitusmiekan vyöltään ja pudotti sen viereensä ruohikolle, jotta sai kiristettyä vyönsä tiukemmalle. Hän puolittain tuhahti, puolittain naurahti käheästi Ioachimin kysymykselle ja kääntyi katsomaan nuorukaista, nyt nahkatakkinsa ylimpiä, löysästi kiinni tai avoinna olleita solkia kiristäen ja sulkien.
"En tiennyt näyttäväni niin kirjanoppineelta", hän tuhahti, hiljeni hetkeksi keskittyessään näpertämään ylimmän soljen kiinni ja nosti uudelleen katseensa Ioachimiin olkiaan pyöräyttäen saadakseen takin asettumaan mukavasti.
"En usko sankaritarinoihin sen enempää kuin kummituksiin." Ezram kurtisti aavistuksen kulmiaan tajutessaan, että ehkä sittenkin jälkimmäisiin hän voisi uskoa. "Mutta keskusteltuani eilen herra Shalheiran kanssa aloin ymmärtää, ettei tämä matka ehkä vaadikaan niihin uskomista. Vaikka emme voisikaan jumalallisen", Ezram pyöräytti silmiään, "avun kanssa sitä otusta surmata, saamme ehkä selville mitä se aikoo ja mitä sille voisi tehdä." Ja lisäksi hän oli ymmärtänyt, ettei tämä joukko ehkä edennytkään niin päättömästi kuin aluksi oli vaikuttanut. Eivät ainakaan kaikki sen jäsenet. Ezram kumartui nostamaan miekkansa maasta, kieltämättä hieman kankeasti. Hän tunnusteli aseen painoa vielä kädessään ja paineli peukalollaan terän pyöristettyjä reunoja hajamielisesti samalla, kun lisäsi olkiaan kohauttaen:
"Jos kukaan muu ei sitä tee, niin sama kai se on meidän katsoa mitä se otus meinaa." Ezram kyllä epäili, että armeijan oli jo täytynyt tehdä jotain asiaa tutkiakseen. Tai ainakin heidän luulisi aloittaneen suunnitelmat, tosin sehän ei olisi ihme, jos he tuhlaisivat pelkkään papereiden pyörittelyyn useamman kuukauden.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie »

Io nyökkäsi vakavana Ezramin vastaukselle. Ainakin joku tuntui olevan samaa mieltä hänen kanssaan (olkoonkin että tuo joku oli myös liittynyt joukkoon vasta äskettäin, tietämättä luultavasti sen paremmin asioista kuin hän itsekään), kun taas loput joukosta tuntuivat mielellään jahtaavan kaikenlaisia legendoja. Jopa muuten hiljainen Elieze oli suhtautunut myönteisesti ehdotukseen. Osa Iosta kuitenkin toivoi että he todella löytäisivät patsaan luota jotakin, ihan vain vaihtelun vuoksi. Yksitoikkoinen asiakkaiden saattaminen kaupungista toiseen oli sen verran puuduttavaa, että ajatus jonkin täysin odottamattoman kohtaamisesta herätti Ioachimissa lähinnä innostusta, vaikka ehkä tässä tilanteessa soveliaampi tunne olisi ollut kauhu.

Ainoastaan villapaidan rengaspaitansa päälle pukeneena Io seurasi Ezramin valmistautumista naama ensin peruslukemilla, mutta ei sitten kuitenkaan voinut hillitä virnistystään vastatessaan tälle: "En minä mitään kirjoista sanonut. Ajattelin vain että sinun iässäsi kaikki sellainen...ajassa kypsynyt kiinnostaa".
Alitajunnassaan hän kuitenkin rekisteröiden nenänsä olleen oikeassa. Mutta mistä hän ei pitänyt, oli se että Ezraminkin ajatukset tuntuivat kääntyneen nyt selvittämiseen, eli turhanpäiväiseen vatvomiseen. Ilmeisesti vanhukset olivat keskustelleet keskenään jostakin muustakin kuin vanhoista hyvistä ajoista. Mutta Ion mielestä koko lohikäärmeasia vaikutti päivänselvältä. Tapetaan ensin ja kysellään myöhemmin, sillä vältyttäisiin lisäuhreilta koko tragediassa. Io kurtisti kulmiaan, tuhahti ja kohautti sitten olkapäitään. "Se maagiko sai mielesi muuttumaan matkan suhteen?" Io kysyi tarkastellen muka kiinnostuneena miekkansa kärkeä.
Sillä välin kun Ezram kiristi selkärankaansa miekkaa poimiessaan, Io astui vihdoin tämän perässä nurmikolle, kiertäen vanhemman miehen vakain askelin puolikaaressa. Vielä vilkaisten ympärilleen, ettei heillä ainakaan vielä olisi yleisöä, Ioachim nyökkäsi syvään Ezramille, viitaten että oli saanut seisoskellessa jutustelusta tarpeekseen. Miekan kahva oli aivan liian lyhyt kahden käden otteeseen, johon Io oli tottunut, mutta tämä nappasi silti sen pomelista kiinni ja ryntäsi Ezramia kohti, tarjoten tälle helpon torjunnan. Miekat kalahtivat yhteen ja äänen kaiun vaimetessa Io tähtäsi uuden iskun kohti miehen kylkeä, huomaten vain huitaisseensa ilmaa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide »

Ioachimin kommentti ajassa kypsyneistä nytkäytti Ezramin suupieltä hieman. Hän pisti mieleensä, että tarjoaisi nuorukaiselle jossain välissä sellaisen viskihörpyn, että tuotakin alkaisivat ajan kypsyttämät asiat kiinnostaa. Kunhan hän vain jostain saisi hyvää viskiä taas käsiinsä...

Ezram huomasi, ettei hänen kommenttinsa lohikäärme-asian selvittelystä toimeen käymisen sijaan miellyttänyt Ioachimia. Se ei tullut yllätyksenä. Nuoruuden tarjoamassa puhdissa oli ehdottomasti omat hyvät puolensa, mutta aina toisinaan ajan kypsyttämät ajatukset voittivat jopa sen kaiken tarmon. Ja tämä tilanne saattaisi olla yksi niistä. Joko tuo tarvitsisi tällin päähänsä tai silmälasit, jollei sen lohikäärmeen näkeminen hillinnyt nuorukaisen murhanhimoa yhtään. Ensimmäisen Ezram voisi ehkä tänä aamuna järjestääkin...
"En sanoisi muutti, mutta... avarsi", Ezram vastasi kääntyessään kohtaamaan taakseen astelleen Ioachimin. Hän totesi mielessään, että asiaa olisi kaiketi turha yrittää selittää enempää, kun nuorukainen jo kierteli häntä kuin koira saalistaan. Ainainen kiire ja malttamattomuus, niistä Ezram oli iloinen päästyään eroon. Eikä mennytkään nopeaa ympärille vilkaisua ja nyökkäystä kauempaa, kun Ioachim ampaisi ensimmäiseen iskuunsa. Kokeileva, lämmittelevä isku, jonka Ezram torjui lähes laiskasti miekkansa lapella. Oikein sopiva isku, jotta vanha sotilas ja yhtä lailla Ioachim pääsivät kokeilemaan oudon miekan tuntumaa kädessään. Ruohot kääntyivät Ezramin kantapään alla pyörteelle miehen pyörähtäessä toisen jalkansa varassa seuraamaan sivuun siirtynyttä Ioachimia, joka ei ainakaan vielä turhaan piilotellut aikeitaan, vaan Ezramin oli helppo väistää seuraava kylkeen tähdätty isku siirtämällä painoa jalalta toiselle. Ioachimin sujahtaessa ohi Ezram läppäsi tuota miekan kahvalla selkään antaen nuorukaiselle hieman lisää vauhtia.
"Kärpäsiäkö yrität husia?" hän naurahti möreästi ja katseli Ioachimin perään miekkaansa vähän turhankin rennosti vieressään roikottaen.
"Entä painaako miekkasi liikaa, kun sitä pitää kaksin käsin kiskoa?" vanha sotilas murahti perään huomatessaan Ioachimin edelleen pitelevän miekkaa molemmin käsin. Hän oli kyllä pistänyt merkille, että Ioachimin oma miekka oli kahden käden miekka, eikä mikään turha sellainen, mutta hän halusi lietsoa poikaan hieman lisää vauhtia. Vaikka epäilikin, ettei siihen Ioachimin kohdalla olisikaan ollut tarvetta. Hän lompsi rauhallisesti pari askelta Ioachimia kohti, otti loppuun yhden isomman ja nopeamman harppauksen läimäyttäen samaan vauhtiin miekkansa suuressa kaaressa suoraan nuorukaista päin. Iskussa oli ihan mukavasti voimaa, mutta se oli yhtä hyvin ennakoitava kuin Ioachiminkin iskut ja Ezram valmistautuikin nuorukaisen torjuvan sen helposti ja harppaamaan takaisin taaksepäin. Pienet, kutittelevat lämmittelyiskut alkoivat tehdä tehtäväänsä ja soturi alkoi hiljalleen tuntea lihastensa lämpiävän ja liikkeiden muuttuvan helpommiksi.
"Olisiko aika katsoa, mitä se mentorisi on päähäsi saanut taottua?" Suoranaisesta hymystä ei voinut puhua, mutta Ezramin ilme oli selvästi pehmentynyt, kun hän pääsi pitkästä aikaa heiluttelemaan miekkaansa vain omaksi ilokseen. Ja häntä kieltämättä kiinnosti nähdä, mitä tämä nuorukainen oli vähäisinä vuosinaan ehtinyt oppimaan. Se myös kertoisi kuinka huolissaan tuosta pitäisi tällä matkalla olla.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie »

Ezramin kahvan isku pureutui kipakasi Ion selkänahkaan, eikä tunnetta hänen mielessään ainakaan pehmentänyt vanhemman miehen härnäävät sanat. Ioachim naurahti kevyesti, irvistäen vastaukseksi Ezramin irvailulle, tietäen varsin hyvin että tuo yritti vain ärsyttää häntä. Vartija-aikoinaan hän oli sortunut ärsyyntymiseen useammankin kerran ja oli siitä kipeästi oppinut läksynsä, mutta nykyään, varsinkin miekka kädessään, Io tunsi sanojen vain kutittavan häntä kevyesti ohimennessään. "Kuulostaa..." Io irrotti kuitenkin toisen kätensä kahvasta ja pyöräytti asetta laiskassa kaaressa, "...viivyttelyltä."

Tiiviisti Ezramin askellusta seuraten Io asetteli jalkojaan tukevammin kamaraan, odottaenkin tuon hitaasta lähestymisestä päätellen voimakkaampaa iskua, mutta yllättyi silti millaisella tarmolla Ezram oli häntä kohti tähdännyt. Io kurtisti kulmiaan työntäessään vastustajansa iskun sivuun. Hänen pitäisi muistaa ettei harjoittelisi nyt helppoihin voittoihin turtuneen opettajansa kanssa, vaan jonkun joka oli oikeasti joutunut harjoittamaan taitojaan alati. Vanhan miehen pehmeämpi ilme tuntui saavan Ioachimin keskittymään kahta painokkaammin, ja kuroi nopeasti askeltaen heidän välimatkansa umpeen.

Io heilautti terän laajassa kaaressa kohti Ezramin kylkeä, suunnaten kuitenkin iskunsa niin että Ezram sai sen ohjattua ohitseen. Liikettään eteenpäin puskien Ioachim painosti Ezramia usealla torjutulla iskulla perääntymään, mutta tämä tuntui jääräpäisesti pysyvän paikallaan. Sisuuntuneena, huulet tiukasti yhteen nipistettyinä, Io nykäisi äkisti miekkansa takaisin ja sysäsi sen välittömästi takaisin kohti sitä samaista kylkeä, tällä kertaa tylpän terän kohdaten paksun nahkapanssarin ja osuma sai yllätetyn Ezramin hakemaan uudelleen jalansijansa. Muistaen Ezramin sättimisen helpolla päästämisestä, Io päätti hylätä turhat kohteliaisuudet ja antamatta tälle aikaa suoristautua, heilautti uudelleen asettaan kohti vastustajansa miekkakättä, aikomuksenaan riisua tämä aseista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide »

Ezram pisti tyytyväisenä merkille, etteivät hänen sanansa näyttäneetkään pistelevän nuorta miestä ihon alle kuten hän oli odottanut. Ainakin tuo oli saanut nahkaansa jo hieman paksuutta, mikä oli erittäin hyvä. Samoin kuin se, että Ioachim siirsi viimein miekkansa vain toiseen käteen. Ilmeisesti ote oli tullut tuolle vain luonnostaan, mutta Ioachim ei ollut turruttanut itseään liiaksi kahden käden miekkaansa. Pieni harjoitus pienemmällä miekalla ei varmastikaan ollut Ioachimillekaan pahitteeksi, mutta toisaalta Ezramia harmitti, ettei hän päässyt näkemään mihin pojasta oli kahden käden miekkansa kanssa. Toisaalta tilanne oli sama myös Ezramille, joka oli tottunut tukemaan vasemmalla kädellään puolentoista käden miekkaansa.

Aikailemisesta Ioachimia ei ainakaan voinut moittia, vaan kun lämmittelyiskut saivat riittää kuroi nuorukainen Ezramin juuri ottaman välimatkan saman tien kiinni ja antoi ensimmäisten todellisten iskujen halkoa ilmaa. Ezram seisoi vähän liiankin suorilla jaloilla torjuessaan ja tunnustellessaan millainen vastustaja hänellä tänään oli. Vasta kunnollisten iskujen alla mies myös pääsi kokeilemaan asettaan ja hänenkin oli myönnettävä, että olisi mielellään tarrannut molemmin käsin miekkansa kahvaan iskuja torjuessaan. Nyt hän joutui voimalla vastaamisen sijaan vain ohjaamaan iskut sivuun. Lisäksi Ioachim oli nopea, todella nopea ja ketterä iskuissaan, se Ezramin täytyi myöntää heti, mutta nuorukaisen liikkeitä oli myös jokseenkin helppo ennakoida. Ioachimin ensimmäiset iskut kalahtivatkin Ezramin miekkaa vasten, joka ehti jokaiseen väliin yhtä itsepintaisen nopeasti.
Tieto siitä, että kyseessä oli vain harjoitusmiekka ja harjoitusottelu, oli saanut Ezramin jäämään huolimattomaan asentoon Ioachimin liikkeitä arvioimaan. Nuorukaisen ladellessa iskujaan nopeasti kuin kiukkuinen ampiainen vanha sotilas tajusi, että oli juuri tehnyt virheistä vanhimman eikä enää ehtinyt parantamaan asentoaan tarpeeksi ja jumittui puolustautumaan aina vain hankalammaksi käyvässä asennossa, kun ei itsepäisyyttään suostunut peruuttamaankaan. Vastustajan aliarviointi oli käymässä kohtalokkaaksi. Seuraava isku, jalan luisto kuuraisella nurmikolla torjunnan jälkeen ja toinen entistä nopeampi nuorukaisen isku riittivät lopulta siihen, että Ezram tunsi pistävän kivun kyljessään aivan kylkiluiden alapuolella. Iskun voimasta kylkeen leviävä pistos sai vanhan miehen taipumaan hieman ja samalla tasapaino oli lopullisesti hukattu. Ioachim ei aikaillut, vaan uusi isku lähti kaartamaan kohti Ezramin miekkakättä saman tien. Oli parempi olla perseellään ruohikolla miekka kädessä kuin pystyssä miekka ruohikolla, sen ajatuksen vauhdittamana Ezram käänsi miekkaansa vastaamaan iskuun tasapainoaan uhmaten, muttei ehtinyt saamaan tarpeeksi voimaa liikkeeseensä. Kirskahtaen terää pitkin väistimeen kolahtava Ioachimin miekka sai voimallaan Ezramin otteen lipeämään omastaan ja mies rojahti toiselle polvelleen ruohikolle kuuraa pyyhkivän miekkansa viereen.
Ezram nosti tiukan ja odottavaisen katseensa edessään seisovaan vastustajaan. Hänen olisi turha yrittää kurottaa miekkaansa, Ioachim olisi omineen välissä paljon ennen kuin hän ehtisi edes hipaista sormillaan miekan kahvaa. Myös nuorukainen näytti tietävän sen ja ilmeestään päätellen oletti ensimmäisen erän olevan tällä selvä.
"Kappas... Mentorisi taitaakin osata jotain", Ezram mutisi, mikä oli hänen suustaan tulkittavissa suoranaiseksi kehuksi. Hän kallistui hieman kipeän kyljen puoleen, mutta ei tällä kertaa kivusta vaan käsi piilossa saappaanvartta kohti kurotellen. "Vaan opettiko hän valmistautumaan kaikkeen?" Ezram jatkoi edelleen Ioachimia tuijottaen, mutta sanojensa päätteeksi suoristi asentonsa äkisti samalla, kun kiskaisi pitkän puukon saappaansa varresta ja heitti sen terävästi Ioachimia kohti. Puukon terä sujahti pehmeään maahan jättäen aseen törröttämään ruohikosta vain jalan päähän Ioachimin saappaankärjistä.
"Tuo..." Ezram nyökkäsi tuimasti puukkoa kohti, "voisi olla nyt reidessäsi ja sitä ihmetellessäsi tämä kurkullasi." Ezram ravisti juuri maasta kurottamaansa miekkaa merkitsevästi. "Vaikka pitäisit rehellisestä pelistä, älä luota siihen, että muut pelaavat säännöilläsi. Viimeistele heti se minkä olet aloittanut." Ezramin äänestä kuultava synkkyys antoi olettaa, että hän oli itsekin oppinut asian kantapään kautta. Vanha sotilas kampesi itsensä ähkäisten ylös ja lompsi nostamaan puukkonsa.
"Eiköhän jatketa", mies murahti, mutta katsahti Ioachimia vielä kysyvästi varmistaen nuorukaisenkin olevan valmis. Tällä kertaa myös Ezram itse olisi valmis.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie »

”Ha!” Ion huulilta karkasi hihkaisu kun hänen harjoitteluparinsa tutki nurmikkoa lähempää. Ioachim oli aavistellut ettei ehkä onnistuisi niin helposti, mutta iskujen jakeleminen oli saanut hänet kuitenkin hengästyneeksi ja kevyesti huohottamaan. Antaen käsiensä pudota sivuilleen, pidellen kuitenkin edelleen tiukasti miekastaan kiinni, Io oletti ensimmäisen erän päättyneen ja Ezramin pian ponnistaen takaisin pystyyn. Eihän hän aikoisi lyödä aseetonta miestä, oli kyseessä sitten aito taistelu tai harjoitus. Io tuhahti huvittuneesti Ezramin sanoille ja tämän liikettä seuraten Io pelkäsi hetken että oli tökännyt kylkeä tarpeettoman lujaa. Tuon kysymykselle Ioachim ehti kurtistaa kulmiaan ymmärtämättä mihin tämä viittasi, kunnes äkillinen liike sai Ion kavahtamaan taaksepäin ja sanojen tarkoitus törrötti maassa hänen edessään.

Ezramin jatkaessa pientä oppituntiaan Io katseli tuota aavistuksen jurottaen, ei niinkään siitä että oli tullut yllätetyksi, vaan mitä tämä yritti hänelle opettaa. Rehellisyys ja reiluus olivat olleet osa Ion selkärankaa koko tämän lyhyen eliniän, ja Ezram kehtasi viitata että hän olisi siinä jollakin tavalla väärässä. Tämän katseeseen Io vastasi tuimasti, selvästi syvemmältä kumpuavaa vakavuutta äänessään, nyökäten samalla vastaukseksi tuon kysymykselle: ”Sääntöjä tai ei, en aio lyödä aseetonta.” Hän olisi voinut jatkaa mieluummin kuolevansa huolimattomuuteensa kuin hylkäävänsä kunniansa voiton tähden, mutta ei Ezramin sitä tarvinnut tietää. Tämä oli tietämättään vuorostaan tökännyt Ioachimia sellaiseen kohtaan, mitä tämä ei sietänyt kyseenalaistettavan. Ei Io odottanut että Ezram olisi häntä ymmärtänyt, käytäntö ja kokemus tietenkin ajoivat tätä ajattelemaan ja toimimaan tavalla, joka kuitenkin Ioachimista oli käsittämätöntä mutkien oikomista.

Kummankin ollessa selvästi valmiita jatkamaan, Io veti syvään henkeä ja lähestyi jälleen Ezramia nopeasti, mutta äskeistä harkitumpia ja voimalla ladattuja iskuja tätä kohti suunnaten. Vaikka tämän ilme oli hyvin keskittynyt, kuulsi sen läpi nyt erilaista vakavuutta. Tajutessaan ettei näillä iskuilla päässyt Ezramin suojauksen läpi, Io tansahteli muutaman askeleen taaksepäin yrittäen saada aikaa kehitellä toisenlaista lähestymistapaa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide »

"Kuka tässä lyömisestä puhui... Aseettomaksi voi tehdä muutenkin, tai ainakin se pitää, piru vie, varmistaa", Ezram murahti Ioachimin puolusteluille. Nuorukaisesta näki kyllä kuinka lähellä halveksuntaa tuon ajatukset Ezramista sillä hetkellä olivat. Ei Ioachim olisikaan voinut ymmärtää sitä omilla kokemuksillaan, ja hyvä niin. Mitä Ezram itse olisikaan voinut antaa, jos olisi saanut unohtaa muistikuvat taisteluista, joissa armoa ei annettu eikä vankeja otettu. Joissa taistelu päättyi vasta, kun veren metallisen hajun kyllästämää ilmaa hengitti enää vain omia tovereita, ei muita.
Rehtiys oli ehdottomasti hyve, mutta joskus myös vaarallinen vaalittava. Ezram saattoi vain toivoa, että tuo nuorukainen karistaisi liian sinisilmäisyytensä ennen kuin sillä menettäisi ilmeisesti turhankin kultaisen sydämensä lopullisesti. Siinä vaiheessa hyvyys ei enää auttaisi, kun vastustajan miekka törrötti omasta mahasta.

Ezram otti paremman asennon ja valmistautui siihen, että hänen täytyisi sittenkin tehdä töitä, jollei halunnut istahtaa ruohikolle toistamiseen.
"Parempi...", hän mietti Ioachimin ensimmäisiä iskuja torjuessaan, vaikka vanhan sotilaan kasvoilla olikin järkkymättömän vakava ilme. Toki Ioachim oli ensimmäisillä iskuillaan onnistunut vavisuttamaan Ezramin puolustusta lopulta, mutta sellaista, hieman sekalaista ja äärimmäisen nopeatempoista tahtia ei voinut pitää kovin pitkään yllä. Tällaiset, harkitummat iskut olisivat olleet aloitukseen paljon parempia, kun kaikkea voimaa jaloista ei tuhlattu heti, mutta vastustajaan sai hyvän tuntuman.
Ioachimin ottaessa muutaman askeleen kantapäidensä suuntaan, ei Ezram antanut tuolle tilaa vaan seurasi tiiviisti perässä ottaen omiin iskuihinsa kaiken ilon irti parinkin askeleen mukana saatavasta lisävoimasta. Hän yritti horjuttaa Ioachimin puolustusta ensin yhdellä miekkoja voimallaan tärisyttävällä iskulla, sitten muutamalla nopeammalla iskulla alaviistoon kylkiä kohti, tunkeutuen väkisin aina vain nuorukaista päin saadakseen tuon perääntymään entistä enemmän ja puolustuksen kierteeseen. Ioachim ei näyttänyt olevan yhtään hullumpi ennakoimaan iskuja ja tuon miekka löysikin tiensä määrätietoisesti Ezramin terän ja oman villapaitansa väliin. Mutta entäpä jos lyönti ei enää ollutkaan vain lyönti ja torjunta, kuinka pitkälle siniset silmät näkisivät? Kärpäsien husiminen sai nyt Ezramin puolesta riittää ja oli aika alkaa etsimään selkärangasta niitä kuvioita, joita sinne oli hiottu ja hioutunut vuosien saatossa. Ezram tunkeutui jälleen askeleen eteenpäin ottaen voimaa iskuunsa sivulta, mutta Ioachimin puolustuksen läpi murtautumisen sijaan pyöräyttikin miekkansa nuorukaisen miekkaa myöten ympäri pakottaen sen edellään yllättävästi toiseen suuntaan ja tarkoituksenaan siitä samalla sivuaskeleen siivittämänä sivaltaa tuota vatsaa myöten. Jos hän onnistuisi, saattaisi sen voimasta tai ainakin väistämisen horjuttamana olla Ioachimin vuoro pyyhkiä kuuraa housuistaan.
Ja jos tämä erä oli tässä saisi Ioachim nähdä, että olipa kyseessä harjoitus tai ei, niin hän joutuisi noukkimaan miekkansa parin metrin päästä, jonne Ezramin miekka tai saappaankärki sen lähettäisi. Unohtamatta kylmän terän varoittavuutta, kun se asetettiin kaulaa vasten - silloin olisi hieman hankalampi kaivella varasuunnitelmaa takataskusta.
Locked