Paljastuksia

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide »

Hymy, joka Vareon kasvoille kohosi, niin pieni kuin se olikin, oli aito hymy. Ja se nostatti hennon hymyn myös Naenijan huulille hänen nyökätessään kevyesti Vareon kiitokselle. Miehestä uhkuva helpotus sai haltian miettimään milloin viimeksi kukaan oli sanonut tuolle mitään hyvää. Oliko tuo kuunnellut viimeiset kuukaudet, tai jopa pidempään, pelkkiä käskyjä, joiden sanoma sai hänet unohtamaan itsensäkin? Seuratessaan Vareon reaktiota sanoihinsa tuli Nana entistä varmemmaksi siitä, että oli oikeassa. Tuossa miehessä oli enemmän kuin päällepäin näki, vaikka Vareo itse olisi sen unohtanut.

Vareon kääntäessä aiheen Nanaan kaartui haltian helpottunut hymy takaisin hieman surullisemmaksi hänen todetessaan:
"En usko, että voisin enää irtautua tästä vaikka haluaisin, en ennen kuin velkani on maksettu." Jos sitä edes pystyy maksamaan loppuun, Nana mietti heti perään ja sen myös näki hänen katseensa hetkellisestä tummumisesta. Ajatuksen paino keveni kuitenkin nopeasti ja Nana saattoi karistaa sen harteiltaan kuin sinne ripotellut hiekanjyvät, Vareon jatkaessa ja lopulta luvatessa oman apunsa hänelle. Nana oli todellakin tottunut siihen, että hän auttoi muita. Hän auttoi kaikkia, pyytämättäkin. Nanalle se oli aina ollut itsestäänselvyys. Mutta siihen hän ei ollut tottunut, että häntä autettaisiin tai että hän edes tarvitsisi apua. Mutta nyt Nanakin oli alkanut epäilemään, että hänen valitsemallaan tiellä saattoi olla odottamassa tilanteita, joissa hän tulisi vielä kompuroimaan eikä välttämättä nousisi ilman tukea. Nana oli huojentunut nähdessään Vareon vilpittömän katseen ja varman nyökkäyksen. Hänellä oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan joku, jonka apuun hän saattoi luottaa. Ja niin hullua kuin se olikin, jostain syystä Nana uskoi voivansa luottaa Vareoon. Kaiken jälkeen. Kaikesta huolimatta. Mutta ennen kaikkea tämänpäiväisen rohkaisemana.
"Kiitos." Enempää ei Nanakaan osannut sanoa.

Myös Nafi oli huomannut ilmassa leijuneen jännittyneisyyden alkaneen haihtua, kuin kaksikon hymyt olisivat toimineet aurinkoina, jotka häivyttivät pimeänä hetkenä kertyneen usvan. Lisko oli lopulta painautunut makaamaan, mutta kohotti nopeasti etujalkojen väliin laskemansa pään huomatessaan Vareon astuvan lähemmäs ja siristi hieman silmiään miehen naurahdukselle. Häntä kuitenkin pysyi kiertyneenä Nanan kaulan editse eikä lähtenyt heilumaan levottomasti.
"Hmmh, ainakin meillä olisi kokemuksen suoma etu", Nana vastasi, mutta hänen hymynsä ei enää yltänyt silmiin. Nana oli enemmän kuin kiitollinen Vareon lupaamasta avusta, mutta myös pelkäsi miehen puolesta ja millaiseen vaaraan hänen pyyntönsä saattaisivat Vareon viedä. Haltia häpesi edelleen sitä, mihin oli Vareon vetänyt mukaan, eikä voinut kuin ihmetellä kuinka mies saattoi silti tarjota vilpittömästi apuaan.
"Haluan sinun tietävän, että voit luottaa minunkin apuuni, aina. Kuten tähänkin asti", oli Nanan vuoro luvata hymy nyt lämmeten ja yltäen varmana tuikkiviin silmiin asti.
"Siitä puheen ollen, kuinka haavasi voi?" Nana kysyi ja viittoi kädellään pöydän vieressä olevia tuoleja kohti - hän voisi tarkistaa arpeutumisen tilan Vareon niin halutessa. Nana vielä nyökkäsi päättäväinen ilme kasvoillaan tuolien suuntaan kertoen, ettei hän tosiasiassa edes hyväksyisi kieltävää vastausta. Tämä oli vähintä, mitä hän saattoi Vareon hyväksi tehdä. Tämä oli siitä kiinni pitämistä, mitä hän oli juuri luvannut.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu »

Vastatakseen Naenijan hymyyn Vareo nostatti omatkin suupielensä ylöspäin, ja sillä hetkellä se tuntui vaivattomalta. Seuraten parantajan viittausta Vareo nyökkäsi hitaasti ja otti askeleen tuolia kohti.
"Se on...parempi, se antamasi salva auttoi paljon muutaman ensimmäisen päivän aikana. Sitä on tosin kutittanut armottomasti parin päivän ajan, mutta ymmärtääkseni se on vain...hyvä...merkki," kalju mies totesi, ennen kuin hänen sormensa pysähtyivät tunikan napille. Hän yritti ohikiitävästi keksiä hyvää syytä, miten haava voitaisiin tarkistaa ilman että hänen tarvitsisi riisua paitaansa. Mutta kun ainuttakaan ei noussut Vareo mieleen, hän alkoi mekaanisesti riisua liiviään.
"Johan sinä makasit syli veressä kadunkulmassa paita riekaleina, eikä se silloin tuntunut miltään," hän yritti muistuttaa itseään. Mutta silloin hän oli ollut kylmissään ja verenhukassa, ja ympärillä useampi kurkunleikkaaja. Nyt sen sijaan mikään ei estäisi häntä keskittymästä parantajan pehmeään kosketukseen...
"Minä...pohdikin milloin nämä tikit on sopivaa poistaa," Vareo totesi kevyen kuuloisesti riisuen samalla tunikansa. Huone ei ollut viileä, mutta silti Vareon iholla kulki väristys tilanteen takia. Istuessaan osoitetulle tuolille hän piti katseensa jossain alaviistossa, jottei olisi vahingossakaan vilkaissut Naenijan katseeseen. Kuljettaen varovaisesti sormeaan tikkien kohoumia pitkin hän päätyi alimman kohdalle, siihen mistä Zahir oli repäissyt yhden irti muistuttaakseen häntä heidän sopimuksestaan. Vareo nosti katseensa kun huomasi Naenijan tulleen lähemmäs ja lisäsi:
"Yksi näistä sattui irtoamaan. Minä...yritin irrottaa niitä itse, mutta kun näin että se vuosi vielä niin päätin jättää loput paikalleen."
Vareo ei halunnut suurin surminkaan paljastaa, mitä todella oli tapahtunut. Hän uskoi Naneijan jo tietävän, miten pitkälle Zahir voisi pahimmillaan mennä.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide »

Vareon siirtyessä tuolia kohti kaarsi Naenija vastaanottotilan pöydän taakse ja suuntasi suoraan kolmannelle vetolaatikolle hyllykköjen alla. Hän nappasi sieltä mukaansa pikkuruisen veitsen tutulta paikalta, tuskin laatikkoon vilkaisten ja vielä pöytätasolta pienen, puhtaan kangastilkun.
"Se on hyvä merkki", Nana vahvisti hymyillen palatessaan takaisin Vareon luo. Odottaessaan miehen riisuvan paitansa painui Nanan katse hetkeksi hänen sormissaan pyörittelemäänsä veitseen, kun nainen ei tiennyt minne muuallekaan olisi katsonut. Tämä oli hänelle arkipäiväistä eikä hän siksi voinut kuin ihmetellä reaktiotaan. Ja silti hän piti katseensa alhaalla käsissään kunnes paidan kahahdus paljasti, että hänen potilaansa oli valmis.
"Kenties ne olisi voinut poistaa hieman aiemminkin, mutta ei niistä kutinaa kummempaa haittaakaan vielä ole", Nana vastasi nostettuaan viimein katseensa mieheen. Haltia jätti välineet heidän viereensä pöydälle ja vetäisi yhden jakkaroista Vareon jalkojen viereen istuen alas puolittain miestä vastapäätä. Nana oli ärsyttävän tietoinen siitä, että heidän jalkansa hipoivat väkisin toisiaan. Mutta eihän sellainen ollut hänen keskittymistään koskaan ennenkään häirinnyt?
Nana kumartui katsomaan arpea ja kurtisti hieman kulmiaan Vareon sormien liukuessa juuri alimman tikinpaikan yli, jonka tilalla oli vain punertava juova. Parantaja hengähti tyytymättömästi suoristautuessaan kohtaamaan Vareon katseen. Miehen sanat kuulostivat huolettomilta ja jopa juuri tällaista ajattelematonta omatoimisuutta Nana olisi voinut tuolta odottaakin, mutta siltikään hän ei uskonut siinä olevan koko totuuden. Tikki oli jäljestä päätellen nykäisty irti, ja vaikkei Vareo parantamisesta mitään tietäisikään, kyllä hänkin ymmärtäisi leikata ompeleet pois.
"Tiedäthän, niitä ei tarvitse repiä irti", haltia totesi hieman pistävästi ennen kuin kumartui uudelleen tutkimaan haavaa lähemmin. Hän ei voinut käsittää mikä tikin olisi irrottanut, niiden kun oli suorastaan mahdoton tarttuakaan mihinkään, mutta samalla Nana epäili, että Vareo valehteli hänelle. Tyytymättömyyden näki selvästi haltian turhankin syvään kurttuun painuneista kulmista ja viivaksi vetäytyneestä suusta. Nana sieti paljon, mutta valehtelu ei ollut yksi niistä asioista. Rypyt haltian otsalla silottuivat kuitenkin hiljalleen hänen keskittyessään arpeen - todellisuudessa Nana ei edes ollut kovin pettynyt vaan enemmänkin huolissaan niistä syistä, mitkä laittoivat Vareon valehtelemaan. Hän olisi mielellään kuullut mitä mies nyt yritti peitellä, mutta päätti antaa asian olla - ainakin tällä kertaa.
Haltia kumarsi hieman päätään tuntiessaan Nafin liikehdinnän ja arvatessaan tuon aikovan vaihtaa paikkaansa olalta toiselle; lisko halusi suoran katseyhteyden Vareoon. Otus rojahti pian uudelleen makaamaan ja haukotteli, mutta jäi tapittamaan Vareota suurilla silmillään herkeämättä.

Parantaja asetti pehmeästi yhden sormen tikkirivistön molemmin puolin ja liu'utti niitä hitaasti koko haavan mitalta kevyesti painaen. Rosoinen jälki ei ollut kaunis ja kertoi selvästi millaisella hätäisellä väkivallalla haava oli ihoon tehty, mutta vain arven kohta oli hieman koholla ja sitä ympäröivä iho, jota Nanan sormet seurasivat, levittäytyi tasaisen pehmeänä. Iho oli edelleen pingottunut hieman tavallista tiukemmalle, mutta ei läheskään niin paljoa kuin Nana oli pelännyt. Haltia kurtisti hieman kulmiaan; hän ihmetteli itsekin, mistä oli silloin löytänyt voiman haavan parantamiseen. Hän muisti inhottavan selvästi näyn, joka häntä oli sinä yönä odottanut. Ja siitä huolimatta, näin pian, tilalla oli vain arpi. Haltia vilkaisi Vareon kasvoja ja epäröi aavistuksen ennen kuin kohotti kätensä uudelleen tunnustellakseen vielä rintalihasta muutamasta kohtaa haavan molemmin puolin.
"Tämä ei ilmeisesti tunnu miltään?" hän kysyi uudelleen Vareon kasvoja vilkaisten ennen kuin vetäytyi kauemmas mietteliään näköisenä. Ihon alla ei tuntunut muhkuraista, osittain repaleiseksi jäänyttä lihasta. Ei liiallista kireyttä. Ei kipua. Eikä ihon pinnalla näkynyt viipyviä mustelmia. Tämä oli ehdottomasti enemmän kuin Nana oli uskaltanut toivoa. Mutta senkään tuoma helpotus ei selittänyt kaikkea haltiaan leviävää lämpöä, joka tuntui kohoavan aina poskipäille asti.
"Kunhan olen irrottanut tikit, voisimme vielä kokeilla kätesi liikkuvuutta", Nana kertoi, mutta puhui tällä kertaa juuri pöydältä nostamalleen veitselle ja kangastilkulle. "Mutta päällepäin kaikki näyttää lupaavalta", haltia lisäsi pienen, helpottuneen hymyn kera, kohdaten lopulta Vareon katseen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu »

Hän näki Naneijan vain hahmona silmäkulmastastaan, kunnes parantaja istuutui. Silloin Vareon näköpiiriin ilmestyivät haltianaisen syliltä laskeutuva helma, ja parantajan sirot kämmenet. Ja kun hän tunsi noiden käsien koskettavan ihoa tikkien ympärillä, Vareo joutui nielaisemaan mahdollisimman huomaamattomasti. Kuinka pitkältä haava tuntuikaan kun vieraat, mutta jo tutuksi käyneet sormet liukuivat sitä pitkin. Vareo havahtui siitä pehmeäntyhjästä tunteesta joka hänen mieltään hämärsi, kuullessaan Naenijan sanat ja tunnistaessaan niissä piilevän terän. Vareo tyytyi nyökkäämään, vaikka liikahtikin hieman vaivaantuneesti.
Vasta äsken hän oli vielä lausunut ääneen, että Naenija voisi luottaa häneen. Ja silti hän jälleen peitteli tältä totuutta.
"Sinun on pakko," Vareo yritti tolkuttaa itselleen. Kuten monta kertaa aiemminkin, sanat eivät poistaneet syyllisyyttä. Ne vain painoivat sen hetkeksi piiloon, odottamaan seuraavaa kertaa kun hänen tekonsa kasaisivat lisää tuohon raskaaseen taakkaan.

Syyttävä pistos, jonka Vareon omatunto suuntasi häneen, lieveni äkkiä kun hän tunsi pienen terän leikkaavan tikit poikki siististi ja rivakasti. Parantajan nypittyä langanpalat näppärästi pois Vareo kohotti kättään tunnustellakseen haavaa, mutta hänen kämmenensä löytäessä yllättäen Naenijan viileän kämmenselän hän vetäisi kätensä nopeasti pois.
"Se, khm, se tuntuu parantuneen," hän mutisi nopeasti, vaikka tunsikin samalla parantajan kämmenen liukuvan kokeilevasti haavan ympäristössä. Se herätti miehen vastanpohjassa sellaisen pehmeän kihinän, että Vareo sinkosi nopean rukouksen Jumalille jotta hän ei nyt alkaisi punastella. Tai jos niin kävisi, He voisivat yhtä hyvin antaa hänen hajota tomuksi tässä ja nyt.
"Selvä, parempi olla varma," hän myöntyi Naenijan ehdotukseen ja ajattelematta edes asiaa nousi seisomaan. Seuraten omaa kyynärvarttaan, lähinnä koska ei keksinyt katseelleen parempaa paikkaa, Vareo kohotti hitaasti kättään suoraksi rintansa korkeudelle. Mitään ei tuntunut ainakaan vielä, ja Vareo uskaltautui vilkaisemaan Naenijaa lyhyesti.
"Miten, tai siis miten paljon minun kannattaa sitä liikuttaa?"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide »

Kun pienten tummien langanpätkien päälle pöydänreunalle tipahti viimeinen tikeistä, näytti arpi Vareon rinnassa kummasti paremmalta. Nanan keskittyessä tunnustelemaan haavan seutua sai Vareon yllättävä kosketus väristyksen kulkemaan hänen lävitseen ja jähmetti haltian käden pieneksi hetkeksi, vaikka mies nykäisikin kätensä pois nopeasti kuin polttavalta pinnalta. Kootessaan omia ajatuksiaan takaisin lihaksen tutkimiseen, ei Nana edes kiinnittänyt huomiota Vareon hieman vaivaantuneeseen äänensävyyn.

Sekä Nana että Nafi säpsähtivät hieman Vareon ponnistaessa yllättäen seisomaan. Mies liikutteli jo täyttä päätä kättään ennen kuin Nana itse edes ehti ylös tuoliltaan. Ilmeisen kivuttomasti, haltia pisti tyytyväisenä merkille.
"Niin paljon kuin kivuttomasti voi. Kokeile nostaa käsi ylös asti", Nana vastasi vain vilkaisten arven suuntaan ennen kuin lähti hitaasti kiertämään Vareon taakse katse maassa. Hän mietti olisiko Vareo voinut kokeilla käden venyvyyttä seinää vasten, vaikka tiesi jo valmiiksi, ettei se toimisi yhtä hyvin kuin ulkopuolelta autettuna. Eikä hän voisi jättää potilaansa tarkistusta puolitiehen vain vatsassaan voimistuvan kihelmöinnin takia.
"Mutta tärkeintä on kokeilla, että lihas antaa periksi taaksepäin venyttäessä, vaan siinä tarvitset apua", haltia selitti kävellessään. Hän asettui seisomaan Vareon taakse ja ojensi oman kätensä sivulle, kämmen odottavasti avoinna.
"Ojenna kätesi takaisin tänne ja pidä se suorana", Nana pyysi ja Vareon ojennettu kätensä tarttui tuota ranteesta. Toisen kätensä haltia laski miehen hartialle tueksi.
"Venytyksen tuntu on normaalia, mutta sano jos tunnet pistävää kipua ja missä se tuntuu", haltia pyysi ennen kuin alkoi vetämään miehen kättä hitaasti taaksepäin. "Ja tiedäkin, että huomaan kyllä jos huijaat", hän lisäsi varoittavasti, mutta lopulta äänessään myös huvittuneisuutta. Miehet, jostain kumman syystä heillä oli aina tapana vähätellä kaikkea, ja sen takia heitä oli välillä niin pirun vaikea hoitaa. Nanan käsi ei ollutkaan tukemassa Vareon hartiaa vain pitääkseen miehen paikallaan, vaan myös tunnustelemassa yllättävää jännittyneisyyttä, joka kielisi kivusta. Käsi ei venynyt aivan niin pitkälle kuin sen olisi pitänyt, mutta tilanteeseen nähden erittäin hyvin. Ja mikä parasta, venytys ei ollut kivuliasta. Nana palautti rauhallisesti kättä vähän matkaa eteenpäin ennen kuin irrotti otteensa. Vareon lämpö ja jännittyneen hartian tuntu jäivät kummittelemaan naisen kämmenen iholle vielä hänen astuttuaan askeleen taaksepäin, mikä sai hänet puristamaan kätensä yhteen edessään karistaakseen tuntemuksen.
"Aivan... Erinomaista." Nyt oli Nanan vuoro hakea hieman sanojaan hänen kiertäessään takaisin Vareon eteen. Hän kuitenkin väläytti miehelle nopean, helpottuneen hymyn.
"En suosittele rehkimään kädellä seuraavaan viikkoon tai pariin", Nana oli jo kääntynyt kaapimaan tikkejä ja muita välineitä pöydältä, mutta vilkaisi nyt epävarmasti Vareota miettien, pystyisikö mies edes toteuttamaan kehotusta, vaikka haluaisi, "mutta sitten sen pitäisi olla yhtä hyvässä kunnossa kuin ennenkin." Haltia lähti viemään tavaroita paikoilleen antaakseen Vareolle rauhan tarkastella arpea ja pukea, ja saadakseen itselleen muuta ajateltavaa ja ennen kaikkea katsottavaa, ennen kuin hänen kalpeat kasvonsa onnistuisivat saamaan väriä poskille.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu »

Vareo totteli annettuja ohjeita, ja ainakin sillä hetkellä hän kykeni keskittymään enemmän liikkeeseen kuin Naenijan kosketukseen ihollaan. Hän liikutti kättään tasaisesti taaksepäin, seuraten parantajan käsien ohjaamaan suuntaan. Hän oli varonut tikkejä erityisesti Zahirin käynnin jälkeen, joten Vareokin odotti hieman epäilevästi josko haava alkaisi vielä vihoittelemaan tällaisesta kurkottelusta. Mutta kaikeksi onneksi lihasten ja jänteiden kiristäminen ei tuonut kipua, vaan kaivattua venytystä hänen rintakehäänsä ja hartiaansa. Vareo taivutti päätään sivulle ja tunsi jännitteen aukeavan heikosti naksahtaen jossain solisluunsa paikkeilla.
Samalla hän kuitenkin huomasi venytyksen jäävän tavallista lyhyemmäksi. Ehkä vain tuuman tai pari mutta sen huomasi.
"Kivun peittelyllä tässä vaiheessa en tekisi kuin itselleni hallaa," hän vastasi Naenijalle hymähtäen huvittuneesti. "Hieman jäykempi se on kuin aiemmin, mutta se on vähän verrattuna vielä huonompiin vaihtoehtoihin."
Naneija ohjasi käden takaisin hänen kyljelleen ja Vareo kiitti hiljaisesti ennen kuin kääntyi pukeutuakseen uudelleen. Kun haltianainen oli parantanut hänen silmänsä, oli parantava magia tuntunut miltei ihmeelliseltä ja rajattomalta. Mutta nyt Vareo ymmärsi että silläkin mahdilla oli rajansa. Jokainen vamma voisi aina jättää jälkensä, suuremman tai pienemmän.
Näissä ajatuksissa Vareo veti tunikansa ylleen, ja huomasi yllätyksekseen miten lämpimältä hänen ihonsa tuntui kangasta vasten. Syy siihen saattoi olla vain viileässä ilmassa, tai...
"Pystynkö maksamaan tästä kuten muutkin asiakkaasi? Vai joudunko väittelemään että edes huolit maksua?" hän kysyi kääntyessään Naneijaa kohti, pieni hymy kasvoillaan ja äänessään. Vareo tosin oli täysin valmis korvaamaan vaivat jotka parantaja oli häntä kohtaa osoittanut. Hän otti muutaman askeleen parantajan vierelle ja jatkoi:
"Vaikka...minusta tuntuukin että olemme vaihtaneet kiitoksia jo ehkä liikaakin, haluan silti kiittää sinua Naenija. En vain siitä illasta kujalla, vaan kaikesta."
Hetken aikaa Vareo huomasi hukkuvansa aiempaan pehmeään tunteeseen, ja hänen mieleensä kohosi tahtomattaan se sateinen ilta jolloin he olivat pelastaneet Nafin. Hänen kätensä liikahti tuon muiston innoittamana hieman, mutta hän epäröi. Hän oli katunut elettään aiemmin...mitä jos hän katuisi sitä uudelleen?
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide »

Naenija oli hämmästynyt itsekin siitä helpotuksesta, joka hänen jäykkyyttään oli pehmentänyt, kun Vareon käsi oli liikkunut ongelmitta ja ennen kaikkea kivutta. Hänelle alkoi hiljalleen paljastua, kuinka huolissaan hän tuosta miehestä oli ollut - ja oli kummallisen paljon edelleenkin.
Nana puhdisti välineensä ja vei ne paikoilleen helpottuneen hymyn kaartuessa hänen huulilleen. Kaikessa rauhassa, odottaen, että liivin kahina paitaa vasten paljasti Vareon olevan valmis. Haltia palasi pysähtyen pöydänkulman luo ja vastasi miehen hymyyn omallaan. Nanan toinen käsi laskeutui pöydälle ja hän pyöritteli peukaloaan edestakaisin ajan tylpäksi kuluttaman pöydänkulman yli miestä kuunnellessaan.
"Voit väitellä, mutta tulet häviämään", Nana vastasi päättäväisesti, mutta myös huvittuneisuutta äänessään. Hänellä ei ollut aikomustakaan hyväksyä yhtäkään kolikkoa Vareolta kaiken heidän kokemansa jälkeen. Nanan oli vaikea uskoa, että tässäkin tilanteessa tuo mies tarjosi hänelle maksua, muttei siltikään uskonut itseensä. Uskonut siihen, että hän oli erilainen kuin se seura johon oli ilmeisesti jo tottunut, vaikka se paistoi niin miehen teoista kuin sanoistakin. Kyllä, Vareo oli valehdellut hänelle ja valehteli edelleen, sivuutti ja peitteli asioita. Mutta silti Nana halusi uskoa siihen vilpittömään katseeseen, jolla tuo mies oli pyytänyt luottamaan itseensä. Mitä ikinä Vareo selkänsä takana piilottelikaan, Nana halusi uskoa, että sille oli syynsä. Sille täytyi olla hyvä syy, ja se teki siitä myös pelottavaa. Ja silti haltia toivoi saavansa joskus kuulla koko totuuden. Hän halusi ainakin yrittää ymmärtää.

Nafi kohotti päätään ja käpristi häntäänsä Vareon astellessa vain kädenmitan päähän Nanasta. Haltian hymy sai hieman alakuloisen säväyksen hänen kuunnellessaan Vareon kiitosta. Kyllä, he olivat vaihteneet jo turhankin monta kiitosta, mutta silti molemmista kai tuntui, ettei sekään ollut tarpeeksi. Vareon käden liikahdus vei Nanan huomion ja sen pidemmälle ajattelematta hän ojensi oman kätensä miehen suurta kämmentä vastaan. Viileät sormet kiertyivät kevyesti Vareon käden ympäri, katseen hakeutuessa takaisin miehen silmiin.
"Toivottavasti nyt suostut huomaamaan kuinka erilainen olet", Nana totesi yrittäen niin katseellaan kuin kosketuksellaankin vakuuttaa miestä uskomaan parempaan. "Tarjoat maksua, vaikket ole mitään velkaa. Kiität, vaikka minä olen edelleen suuremman kiitoksen velkaa. Me olemme." Vasta nyt Nana todella tajusi tarttuneensa Vareon käteen ja päästi otteensa heltiämään antaen oman kätensä valahtaa hieman haparoiden viereensä. Hämillään, tietämättä mitä muutakaan olisi kädelleen tehnyt, Nana nosti sen hipaisemaan Nafin häntää, aivan kuin hänen olisi pitänyt näyttää keitä hän tarkoitti meistä puhuessaan. Hän käänsi kasvonsa hetkeksi sivuun ja haki epävarmasti mielestään sanottavaa. Mutta kohdatessaan pian uudestaan Vareon kasvot, loisti haltian mustanruskeista silmistä jo se sama varmuus, jolla hän oli oman apunsa Vareolle aiemmin luvannut, ja lämmin hymy oli löytänyt tiensä takaisin haltian huulille.
"Toivoisin kovin, ettet tarvitse enää apuani. Mutta jos tarvitset, älä epäröi tulla tänne." Kun Vareo tarvitsisi apua olisi kai vastannut paremmin todellisuutta, he molemmat tiesivät sen. Mutta jos antoi lohdullisen vaihtoehdon, niin epätodennäköiseltä kuin se juuri nyt vaikuttikin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kuparirapu »

Kun Vareo tunsi parantajan sormet hetkeksi omiensa lomassa, kaikki hänen epäilynsä kaikkosivat hetkeksi. Niiden tilalle tuli puhkesi lämmin tunne, hänen sieluunsa asettuva varmuus jonka kanssa Vareo tunsi eläneensä koko elämänsä mutta jonka läsnäolon hän oli vasta nyt huomannut. Kun Naenija sitten irroti otteensa, ei tuo tunne kuitenkaan kadonnut minnekään.
"Ja olen siitä kiitollinen, teille molemmille," Vareo totesi pehmeällä äänellä ja hetkellisessä rohkeudessa nosti hieman kättään Nafi-liskon pään puolelle. Pikkuotus näytti painautuvan tiukemmin Naenijan hartiaa vasten, katsellen miestä pienillä silmillään epäilevän näköisenä. Kun Vareo tyytyi vain pitämään kättään paikallaan, lisko kurkotti hieman kuononsa päätä hänen rystysiään kohti ja tuhahtaen kääntyi sitten takaisin kerälle.
"Pyrin olemaan varovainen, hän lupasi keskittyen jälleen Naneijaa. "Minulla on vain yksi henki, ja alkaa olla aika että alan pitämään siitä kiinni. Oli se minkä arvoinen tahansa."
Vareo astui jo ovea kohti, mutta tunsi askeleidensa hidastuvan ovelle. Hän katsoi vielä taakseen ja lisäsi:
"Toivon että voisin joskus saapua tänne, vaikka en tarvitsisikaan apua. "
Jätettyään vielä hyvästit Vareo astui ulkoilmaan, ja lähti kävelemään katua pitkin. Hän ei kuitenkaan tiennyt, minne kevyen tuntuiset askeleet häntä kuljettaisivat. Hän huomasi, ettei edes välittänyt. Se lämpö, joka oli asettunut hänen rintansa uumeniin, pyyhki moiset huolet mennessään.
Vareo purjehti tässä onnentunteessa aina keskustorille asti, jonka lähettyville nousseilta työmailta kuului aamusta iltaan asti työmiesten huutoja sekä työkalujen kilkatusta. Pysähtyen torin nurkalle Vareo sulki hetkeksi silmänsä, antaen sekä merituulen että ympäröivän hälinän huuhtoa ylitseen, antaen hänelle tilaa katsoa itseään. Hän painoi kätensä lämpimälle otsalleen, ja liu'utti sen hitaasti leualleen, kuin yrittäen peitellä väistämätöntä. Hän tunnisti nämä oireet, mutta tähän ei kenelläkään parantajalla ollut rohtoa. Paitsi Naenijalla, jonka hän sisimmässään tunsi näiden oireiden syyksi. Vareo pudisti päätään lannistuneesti hymyillen.
Mitä ihmettä hän nyt tekisi?

//Kiitokset taas hyvästä pelistä//
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Paljastuksia

Post by Kide »

Naenija käänsi päätään Nafin puoleiselle olalle ja seurasi hieman jännittyneenä Vareon ojentamaa kättä. Oikeastaan Nanan olisi pitänyt työntää punainen kuono äkkiä takaisin alas ennen kuin hän joutuisi paikkaamaan Vareota uudemman kerran, mutta hän ei hievahtanutkaan. Nana halusi nähdä mitä tapahtuisi, ja jostain syystä Vareon rauhallinen ääni ja käden varovainen liike saivat haltian luottamaan siihen, ettei Nafikaan pitäisi miestä enää uhkana. Eikä lisko pitänytkään, vaikka näyttikin tuhahduksellaan lopuksi kuinka vähän se muiden lähestymisistä siitäkin huolimatta välitti. Nana ei edes muistanut milloin viimeksi kukaan olisi uskaltanut lähestyä suoraan Nafia, saati onnistunut siinä aiheuttamatta hampaiden välkettä ja kiukkuista sähinää. Sen Vareo oli kuitenkin juuri tehnyt, eikä Nana voinut peittää hieman hämmästynyttä, mutta iloista hymyään.
Nana nyökkäsi tyytyväisenä Vareon lupaukselle, mutta miehen viimeiset, ovelta lausumat sanat saivat jonkin Nanan sisimmässä liikahtamaan.
"Olet aina tervetullut", hän vastasi lämpimästi. Pian ovi sulkeutui Vareon perässä, ja Nana nojasi kätensä uudelleen pöytää vasten hämmentyneenä.

Nana ymmärsi, että hän tunsi enemmän kuin olisi pitänyt. Enemmän kuin hän oli koskaan sallinut itsensä tuntea. Ja vaikka se tunne lämmitti häntä sisintä myöten, se myös pelotti. Hän pelkäsi Vareon puolesta niin että se sattui. Hän pelkäsi pelkoa, joka tuon miehen elämän kovettamiltakin kasvoilta oli välillä näkynyt. Hän pelkäsi lupausta, jonka mies oli hänelle antanut, sillä tiukan paikan tullen Nana tiesi myös tarttuvansa siihen lupaukseen, vaikka saattaisi samalla vaarantaa Vareon. Tuo mies oli kaiketi jo ollutkin ongelmissa, mutta Nana uskoi Vareon vajonneen vain entistä syvemmälle hänen tähtensä. Eikä hänellä ollut välineitä kammeta miestä sieltä ylös. Päinvastoin, hän pelkäsi tällä hetkellä jokaisella teollaan kaivavansa tuota kuoppaa aina vain syvemmäksi heidän molempien alta. Eikä tarvittaisi paljoa, että Zahir päättäisi vain heittää mullat päälle vaientaakseen heidät pysyvästi.
Nana värähti.
Hän tekisi sen, mitä Vareo oli sanoillaan pyytänyt ja katseellaan anellut; pysyisi hiljaa ja hoitaisi työnsä. Hän sulkisi silmänsä ja antaisi kätensä tehdä mitä täytyi rukoillen samalla, että se joskus riittäisi. Että hän voisi palata takaisin siihen, mitä oli ollut ennen kaiken alkua. Hän toivoi sitä, vaikka jo tiesi, ettei mikään tulisi olemaan ennallaan tämän kaiken jälkeen. Nana oli nähnyt liikaa - ja tehnyt liikaa.
Nyt Nana myös tunsi liikaa, mutta sitä haltia ei enää osannut katua. Hän halusi nähdä Vareon uudelleen, eikä enää kieltänyt sitä itseltään. Nana joutui myöntämään itselleen, että huoli Vareosta oli erilaista kuin tavallisesta potilaasta. Että hänen kohteliaat eleensä kätkivät taakseen enemmänkin kuin vain kohteliaisuutta. Mutta saattoiko sama päteä Vareoon senkin jälkeen, mihin Nana koki miehen sotkeneensa? Ujon toiveikkaasti haltia miettikin, oliko Vareo todella tarkoittanut viimeisiä sanojaan. Nana itse ainakin oli ja viimein hän oli valmis myös myöntämään sen.

// Kiitokset jälleen Rapu! //
Locked