Muutama kupariraha julkisuudesta

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Kuparirapu »

Novian ei kääntänyt päätään mutta hänen ja Lengwenin ottaessa ensimmäiset juoksuaskeleet takaa kuulu ärtynyt huuto:
"Kaupunginkaartin nimessä, seis te kaksi!"
Yhtä matkaa peikko ja haltia pinkaisivat kujan päähän ja sieltä asuintalojen välissä kiemurtelevalle kapealle kadulle. Novian painoi toisella kädellään hattuaan syvemmälle ja vilkaisi Lengweniä:
"Makunsa kullakin. Minä sen sijaan pidän silloin tällöin kaupungeissa vierailusta. Eivätkä oravat arvosta laulujani aivan yhtä paljon kuin kaksijalkaiset."
Heidän ripeä tahtinsa sai vastaantulijoiden väistämään kiireesti sivuun, osan huutaessa tyytymättämästi kaksikon perään. Takaapäin kaartilaiset yrittivät pysyä perässä, raskain askelin ja varusteet kalisten.
"Tässä näet Pienen kauppakadun, kaikki pieni kaupankäynti joka keskustorille ei mahtunut leviää tänne," Novian esitteli yllättäen, viittoen kädellään ympärilleen. "Pidä kuitenkin mielessä, että tinkimättä et saa täältä edes vanhaa rautanaulaa."
Samalla edessä näkyi vastaantuleva kuormavaunu, jonka laidat jättivät suunnilleen kämmenenleveyden verran tilaa. Nähdessään kohti juoksevan kaksikon vaunujen ajaja nykäisi ohjaksista pysäyttääkseen.
"Hopsista," Novian huikkasi ja kompasteltuaan muutaman askeleen hidastaessaan hän tarrasi vaunun kuskinpukin nurkasta ja vetäisi itsensä ylös. Vaunujen ajaja katsoi peikkoa niin hämmästyneenä ettei keksinyt mitään uhkausta saadakseen vapaamatkustajan häipymään. Novian sen sijaan heilautti hattuaan kaartilaisille, ja hilpeästi nauraen lähti loikkimaan yhteen sidottuja tynnyreitä pitkin vaunujen lavaa.
"Kun tästä jatkamme oikealle, pääsemme kohti kaupungin kuuluisaa satamaan," hän huikkasi laskeutuessaan takaisin kadulle ja jäädessä kohteliaasti odottamaan Lengweniä. "Oikeaan, siis."
Kaupunginkaartilaisten kärsivällisyys näytti loppuneen jo ensimmäisessä käänteessä, mutta vaunujen ohi oli yksinkertaisesti mahdotonta kiertää. Niinpä toinen alkoikin kammeta itseään ajajan vastalauseista huolimatta lavalle, toisen kiiruhtaessa toiseen suuntaan. Kenties hakeakseen lisäjoukkoja?
"Tulehan jo, jotta pysyt matkassa," Novian huusi iloisesti niin kaartilaiselle kuin ehkä Lengwenillekin.
Lavandes

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Lavandes »

Kaartin lähtiessä kaksikon perään nyt ihan tosissaan, Lengwen kirosi Noviania yhä enemmän mielessään. Peikko sai vedettyä haltian ihan kummallisiin juttuihin mukaan. Haltia ei olisi ikinä hankkiutunut kaartin jahtaamaksi yksinään. Muusikko totesi itse pitävänsä välillä kaupungissa olemisesta sillä kuulemma oravat eivät arvostaneet niin paljoa musiikkia. “Voisit yllättyä kuinka paljon oravatkin nauttisivat musiikistasi. Toki he eivät maksa siitä”, haltianeito totesi aivan tosissaan. Oli haltia huomannut kyllä että jos tarpeeksi kauniisti lauloi, niin metsäneläimet tulivat joskus kuuntelemaan. Toki turvallisen etäisyyden päästä. Novian esitteli kaupunkia juostessaan, joskin haltian mielenkiinto oli enemmän siinä että ehti pahoitella väistäville kaupunkilaisille. Eihän se noiden vika ollut että peikko ja haltia meinasivat juosta päin.

Edessä näkyvistä leveistä kärryistä haltia saikin idean. Kadun molemmille puolille jäi aivan liian vähän tilaa joten ainut kulkureitti oli yli. Lengwen kuuli takanaan tulevat joukot, joten välittämättä sen enempää kuskin ohjaksissa istuvista tyypeistä, haltia ryntäsi hevosen luo. Hän otti vaatteidensa kätköistä pienen mutta sitäkin terävämmän puukon, ja katkoi ohjat poikki. “Anteeksi, toveri”, hän pahoitteli ratsun korvaan, ja täräytti kätensä orhin lautasille. Neito kirkaisi vielä vahvistaakseen hevosen pakoreaktiota. Sotilaat saisivatkin pohtia mihin väistäisivät kun hurjistunut ori kärryineen ryntäisi päälle. Tässä kaikessa haltia oli niin sutjakka ettei kuski kerennyt sanoa mitään, mutta Novian oli ehkä päässyt kärryjen yli. Samalla haltia litisti itsensä kärryjen ja talon seinää vasten. Kärryt menivät ohi ja haltia otti jalat alleen. Novian siellä hoputtikin jo. “No anteeksi, pelasin meille hieman aikaa” Haltia marmatti silmiään pyöräytellen ja juoksi peikon ohi sinne oikealle sitten.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Kuparirapu »

Hei jättivät takaa kuuluvan kolinan ja ärtyneet huudot jälkeensä, jatkaen nurkan taakse leveämmälle kävelykadulle. Novian suoristi juostessaan hattuaan ja vastasi Lengwenin sanoihin sovittelevalla äänellä:
"Älä käsitä väärin, tuo oli hyvä ajatus. Tosin jos minun kokemukseni pitää, eivät patakypärät jaksa enää perässämme roikkua. Toisin kuin ne sinun oravaystäväsi, todennäköisemmin he luovuttavat, vetäytyvät ottamaan viileät juotavat palkkarahoillaan, suorittavat kierroksensa loppuun ja pysyvät hiljaa koko tapauksesta. Ei yksi katusoittaja paljoa heille merkkaa, onhan sentään tärkeämpiäkin tehtäviä; on esimerkiksi monta kenkäparia, jokta kuluttaa puhki tepastelemalla edestakaisin kuin mitkäkin varikset."
Äkkiä peikko hidasti tahtiaan ja nykäisten Lengwenin käsivarresta viittasi jälleen uudelle kujalle:
"Tule, mennään tästä. Se on nopeampi."
Kuja oli ahtautuneena kahden talon väliin, ja sen varrelle oli kasautunut kaikenmoisia roskia tyhjistä tynnyrinkappaleista kärrynpyörään asti. Ja syynä vähälle käytölle oli keskellä kujaa seisova tiilimuuri. Pitkähkö kuin Ajanlan konsanaan, mutta se ei näyttänyt Noviania haittaavan.
"Tästä toisella puolella on satamakatu, ja siitä pääsemme laitureille. Minä pidän meren tuoksusta, ainakin näin kauniina päivänä. Kerran satuin näkemään, kuinka erään laivan miehistö päätti kuumana kesäpäivänä hypätä suoraan kannelta satama-altaaseen uimaan. Se vasta olikin hilpeä näky, kaikkien polskiessa ilkialastomana pitkin ja poikin laivaansa. Vaikka keksipä kaarti senkin ilon pilata, ja kapteeni sai maksaa kaksi sayriä sakkoa "jokaisesta perseestä joka oli aalloissa keikkunut," kuten myöhemmin kuultiin."
Ajautuessaan taas höpöttelemään Novian käveli tyynesti muurin juurelle ja katsoen odottavasti Lengweniä laski yhteenlukitut kämmenensä odottavasti.
"Tulehan, annan ponnistaa sinut ensin ylös niin vedä minut sitten perässä."
Lavandes

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Lavandes »

Lengwen hankki nerokkaasti lisäaikaa vapauttamalla valjakkohevosen juoksemaan solttuja kohti. Saatuaan peikon kiinni haltia saikin hieman negatiivisempia sanoja. Hyvä idea, mutta rivien väleistä luettuna turhaa. “Kenties tuo hevonen pääsisi vapaapäivälle kun juoksee itsensä melkein hengiltä. Tämä kovaksi tallottu katu ei tee jaloille hyvää” Neito höpötti hölkätessään. Novian keksi sivukujan joka kuulemma oikaisisi. Haltia korjasi juoksurytminsä horjahtamatta.

Sivukatu oli ahdas ja täynnä ylimääräistä roinaa. Peikko selitti seilorien naku-uinnista, jota haltia kuunteli vain puolella korvalla. Ei oikein kiinnostanut tuollaiset puheet. Novianin sanoessa muurin yli hyppäämisestä, haltia vasta käänsi epäilevän katseensa peikkoon, vapaiden hiusten heilahtaen liikkeen voimasta. Varmasti ei tämä haltia tarvitsisi jonkun muun apua. Mitään sanomatta haltia käänsi peikolle selän, loikatakseen sirosti tyhjän tynnyrin päälle. Siitä oli hieman matkaa muurille, ja korkeuttakin oli kiitettävästi vielä. Tynnyrin päällä oleva kansi oli hieman lahonnut joten haltia joutui tasapainoilemaan lähinnä reunojen päällä. Juurikaan epäröimättä haltia loikkasi keveän näköisesti muurin päälle, vaikka tynnyri lensikin nurin, rämisten kuuluvasti. Haltia oli niin pitkä että loikka itsessään oli hyvinkin helppo. Hetkeksi Lenwen jäi seisomaan muurille vetääkseen sisäänsä raikasta meri-ilmaa. Vaikka siihen sekottuikin vahva kalan haju. Pitkät hiukset hulmusivat voimakkaassa tuulessa. Muutaman silmänräpäyksen jälkeen haltia polvistui muurille ja ojensi pitkän kätensä alas. “Olet minulle aterian velkaa” Thalassahaltia tokaisi, pienesti hymyillen. Meri-ilma puhdisti masentavat ajatukset mielestä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Kuparirapu »

Yllättävää kyllä haltianeito ei näyttänyt kuulevankaan Novianin ehdotusta, vaan otti jalansijaa lähitynnyristä ja loikkasi siitä sitten suoraan muurin päälle.
"Mahtailija," peikko tuumi suoristautuessaan, vaikka hänen oli myönnettävä hypyn näyttäneen suorastaan viehkeältä. Kun Lengwen lopulta ojensi kätensä, Novian naurahti vinosti hymyillen:
"On yllättävää, kuinka useasti kuulen että minä olen velkaa jollekulle jotain. Milloin ateriaa, ja milloin kylpyä...näemmä synnyin anteliaan näköisenä mutta valitettavasti tyhjätaskuksi..."
Tarttuen ojennettuun käteen ranteen juuresta Novian haki juuri kengänkärkeään muurinrakoon tueksi, kun takaa kuului tutunoloinen kalahdus. Olkansa yli Novian näki kujan päässä seisovan kaartilaisen, toinen käsi nojaten seinään ja muutama hikipisara noruen leukaa pitkin. Mutta kypärän alta näkyi synkäntyytyväinen hymy, ja kaartilainen sanoi:
"Nyt jäitte kiinni, molemmat. Haltia voi selvitä yöllä tai parilla tyrmässä, mutta sinä, karvakorva, sinut me sidomme hännästä parakinkulmaan viikoksi. Katsotaan paljonko nokkelaa huulta sitten lentää!"
Kaartilainen ponnistautui seinästä ja lähti harppomaan käsi ojossa kaksikkoa kohti. Novianin suu puristui päättäväisesti ja hypäten hän hamusi toisen kätensä muurinharjaan. Peikon jalat rahisivat muuria vasten kun hän punnersi Lengwenin avulla itseään ylemmäs, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Tuntiessaan topatun hansikkaan tarttuvan häntänsä ympärille ja vetävän sitä raa'asti Novian kiljaisi kivusta.
"Tänne alas sieltä!" kaartilainen ärjyi ja veti hännän omistajaa alaspäin. Novian alkoi sätkiä jaloillaan, potkien villisti minne sattui ja tehden kaartilaisen olon varsin epämukavaksi. Sitten hän osui napakasti kaartilaista leukaan ja säpsähtäen tämän ote irtosi. Novian veti itsensä muurille, kivusta irvistäen ja silmät pelokkaina. Horjuen hän yritti nousta seisomaan ja antaa muutaman vähemmän ystävällisen mielipiteen kaartilaiselle, mutta ennen kuin Novian ehti sanoa sanaakaan hän tunsi äkkiä horjahtavansa taaksepäin. Peikon kädet heilahtivat laajassa kaaressa ympäri hänen hakiessa tasapainoa, mutta samalla hänen toinen jalkansa lipesi muurinharjalta tyhjän päälle ja maailma alkoi kallistua pelottavasti taaksepäin. Ajattelematta, pelkällä paniikin ajamalla vaistolla peikko yritti hamuta käsillään mitä tahansa mihin tarttua.
Lavandes

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Lavandes »

Kenties Lengwen oli viettänyt liian kauan aikaa muurinharjalla imien itseensä raikastavaa meri-ilmaa. Haltian viimein kyykistyessä auttamaan peikko ylös, kujan päästä kuului kaartilaisen hivenen hengästynyt ääni. Neito vilkaisi nopeasti kaartilaisen suuntaan ja viittoili sitten peikkoa kiirehtimään. Tilanne johti siihen että haltia toistaiseksi ignoorasi peikon aiemmat sanat siitä että oli tyhjätasku eikä voisi tarjota illallista. Peikko sai otteen neidon ranteesta ja Lengwen oli jo vetämässä tuota ylös kun kaartilainen sai kiinni muusikon hännästä. Kiljaisu kaikui hetkisen haltian korvissa kunnes tuo tajusi ottaa toisenkin kätensä käyttöön. Haltia kannatteli peikkoa sen verran vahvasti ettei kaartilainen vielä omalla painollaan ehtinyt vetää tuota alas. Saihan solttu kuitenkin vielä peikon jalasta naamaansa. Sitten Lengwen auttoi pelokkaan peikon ylös. Haltia oli jo loikkaamassa toiselle puolelle kun muusikko horjahti.

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti mutta siitä huolimatta haltia ehti tuntea jotain yllättävää sisällään. Koko elämänsä kotoa lähdön jälkeen neito oli yrittänyt pitää muut poissa elämästään, suojaten itseään samalla uusilta pettymyksiltä. Mutta nyt haltia tunsi menettämisen pelkoa mitä kummallisempaa olentoa kohtaan. Tuollainen rasittava, hankaluuksiin itsensä ajava muusikkopeikko sai haltian viimein tuntemaan jotain. Samalla kun yksinäisyyden raskas taakka lähes tulkoon musersi haltian, mitään sen enempää epäröimättä Lengwen nappasi kiinni peikon rinnasta, luutun hihnasta. Ei ollut luutun hihnaa tarkoitettu tällaiseen, mutta se kesti sen verran että hidasti peikon putoamista jolloin haltia saisi paremman otteen kädestä taikka jostain, ja luultavasti peikko saisi hamuttua myös haltiasta itsestään kiinni. Samalla hetkellä kun haltia piti vielä toisella kädellään hihnasta kiinni, luutun kiinnitykset pettivät, ja soitin tippuisi kaartilaisen jalkoihin, ellei mitään ihmettä tapahtuisi. Samalla maahan osuessaan luutun kaula katkeaisi roikkuen vain kielten avulla mukana.

Lengwen auttaisi peikon sitten uudestaan ylös, unohtaen luutun tähän paikkaan. Kaartilaisia kun juoksi lisää paikalle, eikä soitin olisi mitenkään pelastettavissa, ellei haluaisi uhrata itseään rangaistukselle. Haltia loi pikasilmäyksen kaartilaisten suuntaan ja luultavasti tönäisisi peikon alas muurin toiselle puolelle, mikäli tuo ei sitä itse tekisi. Alla olisi sopivasti kärry täynnä olkia jotka vietäisiin illemmalla laivaan kuljetettavien eläinten alusiksi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Kuparirapu »

Kuin ihmeen kaupalla Novianin kaatuminen pysähtyi, ja tuntiessaan otteen rintamuksellaan Novian tarrasi Lengwenin hartiasta parhaan kykynsä mukaan. Mutta sitten hän tunsi äkkiä terävän nykäisyn luutun kantohihnan pettäessä, ja heidän molempien horjuessa tasapainoa etsien soitin luiskahti hänen hartialtaan.
"Varo se putoaa...!" Novian huudahti ja ojensi jo kättään kuin olisi aikeissa loikata soittimen perään. Mutta sitten Lengwenin kädet vetivät hänet mukaansa ja yhden huumaavan sydämenlyönnin ajan he putosivat yhdessä, tömähtäen sitten heinäkasaan kumpikin miten sattui. Novian nousi ähisten ja puhisten istumaan kellertävän pehmikkeen keskeltä. Hän ei edes nähnyt Lengwniä vaikka varmasti haltianeito oli tupsahtanut johonkin vierelle. Sen sijaan peikko tunnusteli hätääntyneenä hartiaansa ja sitten alkoi kaivaa heinä niin että oljet pöllysivät.
"Se ei ole täällä. Se ei ole täällä!" peikko toisteli hätääntyneen kuuloisesti, katse sinkoillen edestakaisin. Hän olisi varmaan heitellyt kaikki oljet kadulle, mutta sitten hän katsahti muuria kohden peikon vihreissä silmissä näkyi kuinka pelko alkoi ottaa valtaa epäuskolta.
"Ei. Ei, ei ei, te ette saa!" peikko huusi ja syöksyi muuria kohti. Paksut oljet vyötäisille asti kuitenkin tahmasivat hänen askeleitaan ja törmätessään kärryn reunaan Novian tuiskahti kipeästi katukiville. Mutta kuin kivusta välittämättä hän nousi horjuen jaloilleen, jättäen maahan kierineen hattunsa ja painoi kätensä muuria vasten kuin aikoisi kaataa sen siltä seisomalta kasaan.
"Älkää koskeko siihen, minä pyydän!"
Mutta silloin ilman halki kuului terävä puun rusahdus, jota säesti katkeavan kielen helähdys. Novian sävähti ja hypäten yritti kädet kiviä raapien saada muurin reunasta kiinni. Hän ei onnistunut, ei vaikka peikko kuinka yritti. Sitten, yhtä yllättäen kuin hän oli alkanutkin, Novian jäi seisomaan ja hänen vereslihalle hiertyneet kämmenensä putosivat voimattomasti alas. Hengittäen värisevästo peikko painoi otsansa kylmää kiveä vasten, ja äänettömästi alkoivat kyyneleet valua hänen poskiaan pitkin. Hetkeen peikko ei kyennyt sanomaan mitään, ainoastaan nyyhkyttämään heikosti. Sitten hän hitaasti käänsi murtuneen katseen Lengweniin ja kysyi:
"Mitä sinä teit?"
Lavandes

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Lavandes »

Juuri kun peikko oli putoamassa, haltia sai otteen tuon luutun hihnasta. Hihna itsessään ei moista kohtelua kestänyt vaan haltia korjasi otteensa peikon rinnuksiin. Muusikon järkytys ehti näkyä jo siinä lyhyessä ajassa kun haltia tuota vilkaisi. Silti Lengwen näki paremmaksi että peikko ei tippuisi äkäisten kaartilaisten jalkoihin. Nykäisten peikon mukaansa, haltia tiputtautui toiselle puolen muuria, olkikasaan.

Novian etsi järkyttyneenä luuttuaan. Lengwenillä ei elämässään ollut mitään mistä välittää niin paljon, joten kieltämättä haltian katse oli lähinnä ensin huvittunut. Mutta kun toiselta puolelta kuului katkaistun kaulan rasahdus, Novianin reaktio sai kieltämättä haltianeidon empatiakyvyn koetukselle. Huvittuneisuus pyyhkäistiin pois, ja tilalle tuli ensin harmi ja lopulta katumus. Vaiti haltia katseli kuinka peikko yritti kiivetä muuria ylös. Turhaan. Peikon hiljalleen alkava nyyhkytys ja kyynelsilmät saivat haltian viimein voimaan niin pahoin miten olisi voinut kuvitella jo alkuun. Tietämättä oikein mitä tehdä, haltia otti askeleen jos toisenkin kohti peikkoa. Hän nosti epäröiden kätensä, kahden vaiheilla. Käsi kuitenkin pysähtyi peikon katseen kääntyessä. Haltia vastasi katseeseen kuivin silmin mutta silmissään sitä samaa kärsimystä jota peikko tunsi. Se pohjaton suru kantautui kauas menneisyyteen, mutta se tuntui silti aivan yhtä pahalle. Ellei pahemmalta, sillä oltiinhan sitä kannettu kauan. Käsi valahti takaisin alas.

“En tehnyt sitä tahallani..”, haltia aloitti hiljaa. “.. Vaikka se ei poistakaan sitä miltä se tuntuu”, Lengwen lisäsi vielä hiljempaa. Vihreä katse valui peikon kasvoista tuon käsiin. “Kätesi” Haltia totesi ääni väristen pään sisäisestä tunnemyrskystä. Nyt haltia nosti kätensä ja ottaisi peikon käden omaansa jos tuo sen sallisi. Tarkoilla haltian silmillään Lengwen katselisi käden vaurioita. “Tämä pitäisi huuhdella ja sitoa” Hän toteaisi sitten, huolta äänessään kyllä. Mikäli Novian olisi nykäissyt käden pois niin haltia olisi joka tapauksessa kommentoinut käsien kuntoa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Kuparirapu »

Novian katsoi Lengweniä hetken hiljaa, kasvoillaan niin toivoton ilme että monen sydän olisi voinut pehmetä pelkästään peikon näkemisestä. Kun haltia sitten ojensi kättään, Novian sävähti äkkinäisesti taaksepäin. Yhä putoilevien kyynelten alta hänen katseenseensa puhkesi viha, jollaista vain syvästi satutettu henkilö saattoi kokea.
"Ei poista miltä se tuntuu...mitä sinä tiedät miltä minusta tuntuu?" peikko sähähti kylmästi. Hän puristi kipeitä käsiään vuorotellen nyrkkiin, ja yritti ärtyneellä pyyhkäisyllä kuivata kosteita silmäkulmiaan.
"Minä en voi edes soittaa! Ymmärrätkö sinä? Se oli yksi asia, ainoa asia tässä Jumalten kiroamassa mädässä maailmassa mitä olen voinut edes kuvitella että omistaisin. Se yksi asia, jota kukaan ei minulta ole ottanut pois!"
Peikko pyyhkäisi uudelleen kasvojaan uusien kyynelten tipahdellessa hänen leualtaan, ja astuen askeleen lähemmäs jatkoi syvältä sydämestään nousevaa vuodatusta:
"Kerran yhtenä aamuna heräsin, ja kysyin itseltäni miksi nousisin enää? Heräisin vain uuteen päivään yksin, ilman ketään! Mutta niin kauan kun minulla oli se mukanani, minä nousin ja jatkoin matkaani yksin. Mutta silloin minä soitin, ja olin iloinen! Sillä se ei koskaan halveksunut minua, eikä hylännyt minua!"
"Sinä vedit minut pois! Sinä jätit sen jälkeen!" Novian huusi, vähät välittäen kuinka epäoikeudenmukaisia syytökset olivat. Mutta niin syvä oli peikon rakkaus ollut luuttua kohtaan, että oli kuin jokin korvaamaton olisi murtunut peikon sielussa.
"Sinä esität olevasi yksin, mutta sinulla on joskus ollut joku!" Novian sanoi ja osoitti syyttävästi Lengweniä. Kaikki aiempi myötätunto, jota peikko oli tuntenut eksyneen näköistä haltiaa kohtaan, oli kääntynyt julmasti syytöksiksi tätä kohtaan. "Sinä et tiedä miltä tuntuu olla alusta alkaen yksin, ilman ketään johon luotaa tai välittää! Älä väitä tietäväsi mitään, sillä et tiedä mitään, haltia!"
Vetäen henkeä, ja hetkellisesti sanoista tyhjentyneenä, Novian tuijotti Lengweniä horjumattoman vihamielisesti.
Lavandes

Re: Muutama kupariraha julkisuudesta

Post by Lavandes »

Peikko oli saatu pelastettua mutta millä hinnalla. Muusikon rakas luuttu oli juuri katkaistu palasiksi samalla kun Lengwen yritti lohduttaa Noviania. Vaan peikko alkoikin purkamaan pahaa oloaan haltiaan. Lengwen oli onnistunut jo jonkin verran tulemaan ulos kuorestaan peikon seurassa. Mutta ilkeiden sanojen myötä haltia kaivoi itsensä henkisesti maan alle eikä tulisi sieltä ihan pian takaisin. Ensin siroilla kasvoilla näkyi vain myötätunnon sekainen hämmennys, mutta mitä enemmän peikko puhui, sitä ilmeettömäksi Lengwen kävi.

Lopulta peikon puhuessa siitä oliko haltia alunperin ollut yksin, suu oli pakko avata.
“Ainakaan sinulla ei ole muistoa paremmasta”, haltia tokaisi kylmästi, yrittäessään suojata itseään menneisyyden traumoilta. Lengwen käänsi sitten mitään sanomatta selkänsä peikon vihamieliselle tuijotukselle, aikomuksenaan vain lähteä paikalta. Nälkä kurnutti vatsassa ja oikeasti haltian tarvitsi päästä halaamaan hevostaan. Hän oli nyt sen tarpeessa.
Locked