Ystävät vuosituhansien takaa

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 425
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Kide » Fri Oct 19, 2018 8:44 pm

Olihan tämä naurettavaa, lasten loruille sopivaa, ja silti ryhmä aikuisia enemmän ja vähemmän kokemusta keränneitä matkalaisia seisoi kuuntelemassa tuon olennon tarinaa silmät hämmennyksen pyöristäminä, vartalot ihmetyksen jähmettäminä. Ja Ezram oli yksi heistä omaksikin yllätyksekseen, ehkä jopa häpeäkseen. Mutta ei hänkään osannut enää tehdä muuta kuin kuunnella. Paskapuhetta kaikki tai ei, mitä muutakaan hän olisi voinut enää tehdä?
Sama kuinka vanhaksi Ezram jo itsensä tunsi, oli tuon tarinoivan haltian ajankäsitys jotain hänelle käsittämätöntä. Eikö yhdessä ihmisiässä tai ainakin haltian elämässä ehtinyt jo näkemään aivan tarpeeksi jollei liikaakin? Joten miten kukaan saattoi edes pitää järkeä päässään, jos ehti näkemään aikakausien vaihtumisen, kun jo muutamassa vuodessa vallan väärinkäyttöä seuratessa mieli saattoi venyä äärirajoilleen. Ehkä tämä Taenyathar olikin hullu. Ehkä he kaikki olivat, kun seisoivat vielä kuuntelemassa tuota. Mutta edelleen kysymys, mitä muutakaan he voisivat enää tehdä, piti Ezramin aloillaan. Samoin kun Llianjinin aiemmat vakuuttelut siitä, että kaikki heidän näkemänsä oli totisinta totta. Niimpä Ezramkin kuunteli ja yritti ymmärtää kuulemansa, vaikkei siihen edelleenkään uskonutkaan. Miehen tuima katse harhaili edelleenkin tuon tuostakin Taenyatharista ympäristöön ja toinen käsi piteli tiukasti miekankahvasta, vaikka aseen kärki kutittelikin laiskasti ruohikkoa.

Ezramkin tunnisti satuihin ja tarinoihin eksyneet legendat Ajattomasta salista ja Ajan miekasta, mutta hän ei ollut koskaan ollut tarpeeksi kiinnostunut aiheesta kuunnellakseen todella mistä oli kyse. Ja noita vanhoja taruja toistavat kertomukset tuntuivat olleen joka kerran erilaisia, mikä viimeistään oli rapistanut uskon siihen, että niissä olisi ollut minkäänlaista totuudenperää. Ezram ei osannut sanoa tekikö se, että Ajaton sali ja Ajan miekka tulivat mainituksi nyt, tästä kaikesta jotenkin todellisempaa vai sittenkin entistä pahempaa hölynpölyä. Llianjin sen sijaan tuntui tarttuvan noihin Taenyatharin mainitsemiin taruihin kuin pelastavaan köyteen. Muut sentään näyttivät sulattelevan asiaa harkitummin, ihmeissään mutta myös turvallisen epäilevästi, kun taas Mayrzan salaisuuksien vaalijan letit näyttivät siltä, että saattaisivat alkaa värisemään innostuksesta hetkenä minä hyvänsä. Ei kai tuo vanha höpsö uskonut kaikkea mitä hänelle kerrottiin?
Ezramin katse oli kiertänyt aika ajoin myös Aleossa, ihmetellen miksei tuo suurlähettiläs reagoinut varmaankin elämänsä kohokohtaan mitenkään. Lopulta vanhan sotilaan katse oli tuskin enää pysähtynyt liukuessaan Atlashaltian ylitse Keldruthiin, kunnes se nyt säpsähti haltian puoleen tutun äänen halkoessa ilmaa sellaisella voimalla ja kiukulla, jollaista Ezram ei ollut uskonut tuosta miehestä löytyvänkään. Vaistomaisesti Ezram kohotti hieman miekkaansa ja jännittyvät hartiat saivat hänen nahkatakkinsa natisemaan, kun hän seurasi Aleon huudahduksen liikkeelle herättämää jättiä. Ei hän uskonut voivansa tehdä mitään tuolle elävälle kivenjärkäleelle, muuta kuin rikkoa miekkansa sitä vasten tuskin irrottaen muutamaa hiekanjyvää enempää tuon jalkaterästä, mutta vaistot saivat hänet valpastumaan ja valmistautumaan kaikkeen. Jopa Aleon takia. Ezram säpsähti askeleen eteenpäin Keldruthin irrottautuessa vuorenseinämästä, mutta jätin pysähtyessä myös hän jäi odottamaan. Aivan kuin Keldruth olisi ollut ihminen, joka vilkaisi alas jalkoihinsa ilmestynyttä muurahaista ja totesi vaivan turhaksi. Mutta sitten, ei mistään ja kaikkialta yhtä aikaa, aivan kuten aiemmin, uuden äänen lausumat sanat kaikuivat Ezramin mielessä. Ja tällä kertaa hän saattoi arvata mistä ne sanat tulivat, niin uskomatonta kuin sekin oli. Ja kaiken sen hämmennyksenkin keskellä Keldruthin sanat saivat Ezramin suupielen nytkähtämään toiselta puoleltaan hetkeksi hieman ylemmäs. Se oli ensimmäinen asia, jonka hän saattoi todella uskoa.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 552
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Tinanja » Sun Oct 21, 2018 1:09 pm

Taenyathar

“Lopulta tilanne kääntyi siihen, että itse Ajatonta Salia ja Ajan miekkaa ei tarvittu lohikäärmeen vangitsemiseen, vaikka se rakennettiinkin sitä tarkoitusta silmälläpitäen. Ilmeisesti jumalien kiinnostus tähän oli liian vähäistä, tai heidän oma horrostuskautensa oli jo alkanut - oli miten tahansa, jumalista ei ole sen jälkeen kuultu mitään. Yhdessä muutaman lohikäärmeen ja jättien kanssa päädyttiin lumoamaan ansa valtiaslohikäärmeen vangitsemista varten Tanamoriin, jotta olento voitaisiin pitää paikallaan sen aikaa, että lumous ja loitsut alkaisivat vaikuttaa ja valtiaslohikäärme vaipuisi horrokseen vuosituhansiksi”, Taenyathar siinä seurueen edessä ei näyttänyt huomioivan Llianjinin hämmästyneitä kysymyksiä tai ajautksia, joita mies lausui ääneen. Niiden aika varmasti olisi myöhemmin, mutta ensin oli parempi saada koko tarina lausuttua, ainakin niin suurinpiirtein, kun tapahtuvat olivat vuosituhansia sitten tapahtuneet.

“Tanamor paikkavalintana oli selkeä silloin, siellä oli vähän asutusta, se oli syrjäinen ja tyhjä alue. Lisäksi siellä magian keskittyminen oli suurta, toisin kuin esimerkiksi tässä vuoristossa. Magiaa on siis kaikkialla, ja se on kerääntynyt tiettyihin paikkoihin suurempina määrinä. Tämän vuoksi esimerkiksi Tanamor oli Atlashaltioiden mieleen, koska kyseessä on yksi maagisimmista alueista… toisaalta taas tässä vuoristossa ei ole juuri lainkaan magiaa”, Taenyathar sanoi sitten. Hän koki, että tilannetta piti jollakin tavalla selventää - noilla maagikoillakaan ei ollut mahdollisuutta aistia magian määrää maaperässä tai ympäristössä, kun taas hänelle se tuntui olevan päivänselvä asia.

“Ikävä kyllä valtiaslohikäärmeellä, vaikka Keldruth pitikin sen aloillaan suurella vaivalla ja onnistuimme sen lukitsemaan horrokseen… se ehti vaikuttamaan omalta osaltaan historian kulkuun. Lohikäärmeiden ajan kultaiset ajat, tai kaudet, miten historiaa haluattekaan tulkita, alkoivat olla ohitse - valtiaslohikäärme harvensi rivejämme liiankin paljon siihen nähden, kuinka vähän aikaa se ehti tehdä tuhojaan…”, oli vaikeaa tulkita Taenyatharin äänensävyä, mutta siitä huolimatta siinä taustalla, sen ylitse pyyhkäisi tumma varjo, kun hän puhui valtiaslohikäärmeen tekemistä tuhoista.

“Ajan miekka piilotettiin paikkaan, jossa magiaa oli vain vähän, jos lainkaan… Anteziin kääpiöiden kaupunkiin. Heillä ei ollut, ole tarvetta käyttää tai edes kiinnostusta maagisiin esineisiin, joten miekan tulisi olla edelleen turvassa siellä… ja Ajaton sali, se on nykyisten Pohjoisten metsien keskellä”; Taenyathar sanoi hiljaa, katseen vaeltaessa seurueen muiden jäsenten kohdalla.
“Elageiros, jonka tapasitte Tanamorissa, on jäänne Atlashaltioiden magiasta, kun nämä vielä asuivat Tanamorissa ja hyödynsivät magiaa ympäristöstään. Paikka oli tarpeeksi syrjäinen ja paljastuisi, mikäli valtiaslohikäärme koskaan nousisi horroksestaan… Ja kuten suunnittelimme, Keldruth on herännyt teidän toimienne myötä…”, lohikäärme käänsi katseensa katsomaan jättiä, joka vaihtoi hitaasti painoa jalalta toiselle suoristaessaan selkäänsä. Jätti ei kuitenkaan sanonut mitään sen jälkeen, kun oli Atlashaltioiden olemusta kommentoinut.

“Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, on teidän käsissänne”, lohikäärmeen haltiahahmo kohautti tuskin huomattavasti olkapäitään ja jäi katsomaan sekalaista joukkiota arvioiden.

Ingvild

Ingvild ei voinut olla hymähtämättä jätin kommentille Aleosta ja Atlashaltioista sen jälkeen, olin oli päässyt ylitse yllätyksestä, telepatiasta ja siitä, että olennon suuri varjo kääntyi hitaasti heidän päälleen. TIlanne oli kaikessa absurdisuudessaan ja hämmennyksessään jo ylittänyt aikoja sitten uskottavan rajat, joten tähän tarinaan mikään, mitä Keldruth tai Taenyathar sanoisi, ei voisi olla enää kovin järistyttävää… ja silti, Ingvild oli ajatuksessaan täysin väärässä. Hänkin oli kuullut, että magiaa oli kaikkialla, tai niin väitettiin… mutta että tuo olento toi sen myös esille? Miten tämä koki magian? Mihin he olivat sotkemassa itseään? Ehdottomasti johonkin, mitä kukaan heistä ei varmasti osaisi ymmärtää - ainakaan nyt. Ehkä vielä joskus… ehkä…

Toisinsanoen siis… mikäli he jatkaisivat matkaansa, voisi koko Ceresin kohtalo riippua sen onnistumisesta… Tosin oli eri asia, mikä olisi se oikea tapa toimia… Mutta siitä Ingvild oli varma, että kaiken näkemänsä ja kuulemansa jälkeen hän ei aikonut jättää tätä tähän - varsinkaan viimeisen… puolen tunnin tapahtumien aikana ilmenneiden asioiden osalta. Jos edes murto-osa siitä, mitä he juuri olivat kuulleet, oli totta… yhdistettynä siihen, mitä he olivat nähneet, ei tilanne miltään kannalta katsottuna voinut olla erityisen hyvä. Hitaasti Ingvild käänsi huomionsa Taenyatharin hiljennyttyä muihin seurueen jäseniin, mutta ei sanonu tmitään - hänellä ainakin olisi tässä sulateltavaa, varsinkin suhteutettuna kaikkeen siihen, mitä hän aiemmin oli magiasta… ja muusta tämänkaltaisesta tiennyt.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 349
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Kuparirapu » Tue Oct 23, 2018 8:50 pm

Llianjin käännähti yllättyneenä kuullessaan Aleon huudahduksen, ja vanhan haltian kulmat painuivat synkästi turhautuneeseen ilmeeseen. Harpaten muutaman askeleen lähemmäs hän kohotti oman äänensä ja sanoi:
"Om'arda, hillitse itsesi!"
Vilkaisten anteeksipyytävästi ensin Taenyatharia, ja hetken epäröityään myös yläpuolelleen kohoavaa Kerdruthia, Llianjin kiinnitti katseensa uudelleen Aleoon:
"Vaikutti tämä käänne miten tahansa sinun tai kenenkään kansasi jäsenen käsitykseen historiasta, odotan että kykenet sentään pitäytymään jotta et häpäise itseäsi. Kuten kaikki muut tämäm ryhmän jäsenet."
Kääntyen takaisin muotoaan muuttanutta lohikäärmettä kohti Llianjin keskittyi jälleen tämän sanoihin. Tapa jolla tämä puhui eroista magiassa, joka ilmeni vuoristoissa tai Tanamorissa...kuinka väkevä lohikäärmeen tuli olla huomatakseen moiset erot? Tai kuinka hienovaraisesti tuo osasi magiaa hyödyntää? Llianjin tunsi kunnioituksen värähdyksen sisimmässään, mutta ei jäänyt siihen kuin ohikiitävästi Taenyatharin lausuessa ne sanat, joita hän oli osaltaan odottanut mutta myös pelännyt.
Se on teidän käsissänne.
"Meillä ei siis todellakaan ole muuta mahdollisuutta?" Llianjin kysyi. Hänen katseensa oli laskeutunut alaviistoon sen tiedon takia, mitä Taenyathar oli heille paljastanut. "Ainoa tapa jotta se olento voitaisiin edes kohdata, on Ajan miekka..."
Sitten vanha haltia kohotti leukaansa, ja hänen silmiinsä oli syttynyt järkähtämätön varmuus.
"Olkoon siis niin."
"Vain me, yksin tämä ryhmä on seurannut vihjeitä tänne asti, aina siitä lähtien kun tämä valtiaslohikäärme ensimmäisen kerran murtautui vankilastaan. Ja yksin me tiedämme totuuden tapahtuneesta," Llianjin jatkoi ja kääntyi puhuessaan katsomaan muita ryhmän jäseniä vuorotellen. "Mutta nyt meidän on valittava, jatkammeko vai emme. Matkamme ei ole vielä päätöksessä, emmekä tiedä mitä se voi vielä tuoda mukanaan. Ja kenties...kenties jotkut meistä eivät koskaan näe sen loppua. Mutta kaikkien niiden puolesta, jotka ovat jo kärsineet tämän lohikäärmeen takia. Sekä kaikkien niiden puolesta, joiden ylle se tulee aiheuttamaan tuhoa ja kuolemaa tulevaisuudessa, meidän on yritettävä. Vaikka me itse emme kykenisi suorittamaan tätä tekoa loppuun, voimme raivata tien niille jotka voivat yrittää meidän jälkeemme."
Llianjin tunsi sanojena kumpuavan jostain syvältä sisimmästään, hehkuvasta tunteesta jota hän ei ollut tuntenut pitkiin aikoihin. Tunne, joka häneen oli valettu joskus kauan aikaisemmin jonkun toisen sanojen toimesta, ja jonka innoittamana hän oli ollut valmis mihin tahansa. Puristaen sauvansa päätä tiukasti hän lausui:
"Minä olen valmis jatkamaan eteenpäin, Anteziin ja Ajan miekan luokse, vaati se minulta miten paljon tahansa. Ketkä teistä ovat valmiita samaan?"

User avatar
Anlie
Posts: 106
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Anlie » Thu Oct 25, 2018 8:43 pm

Aleon äkillinen huuto sai Ioachimin hätkähtämään, eikä mies ensin edes tajunnut että ääni oli todella lähtenyt hänen jähmettyneestä työnantajastaan. Jätin suunnatessa katsettaan kohti atlashaltiaa Io hivuttautui lopun matkan kädenojennuksen päähän Aleon selästä. Maan tärähdys olennon painosta sai Ion epäilemään että Aleo oli ylimielisellä oletuksellaan mennyt liian pitkälle, mutta jätin rauhallinen toteamus pysäytti hänen aiotun liikeensä ja Io uskalsi nielaista. Sen sijaan Llianjinin reaktio oli varsin odotettu, mutta ei Io sättimisen huvittavuudesta huolimatta uskaltanut hymyillä. Siinä missä muu seurue osasi käytttäytyä, sai Aleon herääminen horroksestaan Ion aavistuksen huolestuneemmaksi, ehtisikö hän toimia nopeammin kuin haltian suu suoltaisi solvauksia.
Onneksi jättimäinen parivaljakko ei tuntunut olevan milläänsäkään, vaan Taenyathar jatkoi kertomustaan. Ioachim ei käsittänyt lainkaan mitä muodonmuuttaja selosti jumalista tai magiasta, mutta jumittui pohtimaan mitä tämä oli sanonut joskus tarinoissa kuulemastaan miekasta ja salista, miten olivat jääneet hyödyntämättä ja piilotettu - voisiko miekka todella olla todellinen ja avain tämän valtiaslohikäärmeen pysäyttämiseen?

Ensimmäistä kertaa Ion päähän alkoi vihdoin ja viimein iskostua että ehkä tänne saakka pääsemiseksi oli tarvittu enemmänkin kuin vain ratsastusmatka Phoebesta vuoristoon. Sekin miten Taenyathar tuntui puhuvan muille kuin hän tietäisi missä nämä olivat olleet ja keneen törmänneet, kuinkahan kauan tuo oli seurannut tätä sekalaista ryhmää? Ja kuinka pitkään tämä oli asetellut askelmia heidän eteensä, haluamaansa suuntaan? Io vilkaisi syrjäsilmällä Keldruthia ja työnsi pois mielikuvansa jätistä tallustelemassa keskellä Phoebea. Se miten tyynesti matkasta vastuussa olevat tietoa sulattelivat antoi vaikutelman että nämä olivatkin ehkä tienneet mitä olivat lähestyneet? Io tunsi turhautumisen pistoksen mielensä perukoilla, kunnes joutui taas keskittymään Lljianinin päättäväiseen pohdintaan. Ilmeisesti tämä piti Taenyatharin tarinointia totena. Arvio, mihin Io oli valmis luottamaan, olihan haltia häntä paljon vanhempi ja viisaampi.
Ioachim katseli Aleon selkää ja tajusi toivovansa ettei tämä kääntyisi kannoillaan vain sen takia että hänen sankarinsa ei ollutkaan oikeaa rotua. Huolimatta siitä mitä hän itse asiasta ajatteli, ei hän voisi hylätä atlashaltiaa omasta mielestään jalomman aatteen takia, niin kauan kuin tämä haluaisi pitää hänet palkkalistallaan. Sopimus oli sopimus. Edelleen Aleon selkää kulmat kurtistuneena tuijottaen Io puri huultaan ja vaikeni.

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 61
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Arlin » Tue Oct 30, 2018 7:31 pm

Jätti oli kommentoimatta enempää asiasta ja Aleokin pysytteli jälleen hiljaa. Atlashaltian ajatuksista oli hankala sanoa mitään tällä hetkellä, mutta ne olivat varmasti aika sekaisin jopa Llianjinin hillittellessä tätä. Lohikäärme jatkoi jälleen kertomustaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja täytti yksityiskohtia ryhmän tietämän päälle. Jälleen tarinassa oli paljon purtavaa, mutta tehtävän kannalta tärkein informaatio mitä Lalfar sai tarinasta irti oli tämän Ajattoman salin merkitys ja Ajan miekan nykyinen sijainti. Puolhaltia ei ollut täysin varma mitä kyseinen sali ja miekka tekivät tai miten niitä käytettäisiin valtiaslohikäärmeongelman ratkontaan, mutta ne vaikuttivat tärkeiltä. Vaikka Lalfar ei koskaan ole jäteistä ennen kuullut, kääpiöt ja Antez sentään kuulostivat tutuilta. Tanamorin patsas, Elageiroskin, mainitsi Antezista kertoessaan sankarin, jätin, sijainnin olleen kaupungin lähellä. Lisäksi ne olivat Lalfarille tuttuja jo niistä vähäisistä lastentarinoista, joita hän on lapsuudessaan kuullut. Kuinka paljon tarinat perustuivat tosielämään olikin jo toinen asia, mutta kääpiöt vaikuttivat vähintäänkin kaiken muun jälkeen varsin uskottavilta olennoilta puolhaltian korvissa.

Llianjin vaikutti harvinaisen motivoituneelta jatkamaan matkaa innostaen jopa muita tekemään samoin. Kenties yksi lohikäärme lisää ja jätti riittivät uskottelemaan vanhalle haltialle tämän kaiken olleen todellista. Kieltämättä olentojen läsnäoloa oli kenen tahansa hankala kieltää, ja toisin kuin Elageiros, nämä eivät ylistäneet jatkuvasti Atlashaltioita samalla kun kertoivat tapahtumista.

"Olen mukana", Lalfar sanoi lyhyesti, mutta jämäkästi. Pieni riski ei ole pelotellut puolhaltiaa ennenkään ja hän näki vastuukseen hoitaa tämä lohikäärmeongelma ajoissa ennen kuin olisi liian myöhäistä. Paluuta ei olisi ennen kuin Phoebe olisi täysin turvassa. Lalfar piti kuitenkin motiivinsa omana tietonaan ja jäi seurailemaan muiden vastauksia. Vaikka Lalfar ei väittäisi tuntevansa Invildiä täysin, hän ajattelin tämän kuitenkin jatkavan matkaa. Muista puolhaltia ei sitten tiennyt. Ezram ja Ioachim olivat Lalfarin käsityksen mukaan mukana toisista syistä ja Aleosta ei voinut sanoa tällä hetkellä juuri mitään. Kenties Aleo jatkaisi kaikesta huolimatta matkaa Atlaksesta saamansa tehtävän takia? Atlashaltioilla ei ollut niin sankarillista osallisuutta tapahtumiin kuin tämä oli luullut, mutta kai tämä oli vielä uskollinen rodulleen? Hankala sanoa. Oli kenties parasta antaa Aleon tehdä omat päätöksensä asian suhteen.
Lakimies Firdorn

User avatar
Kide
Posts: 425
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Kide » Sun Nov 04, 2018 8:31 pm

Ezram antoi miekkansa laskeutua hipomaan kärjellään maata, kun tuo jätti näytti rauhoittuvan uudelleen aloilleen ja kuunteli Llianjinin läksytystä toinen suupielistä edelleen hieman toista korkeammalla. Taenyathar jatkoi pian kertomustaan kuin mitään keskeytystä ei olisi tullutkaan, mutta Ezram jäi seisomaan sivuttain vilkuillen vuoronperää lohikäärmehaltiaa ja tämän kivistä ystävää. Sekä Aleota, joka näytti kaikkien onneksi pitävän suunsa ainakin toistaiseksi kiinni. Ehkä helpompaa olisikin iskeä miekka tuohon Atlashaltiaan kuin jättiin, mikäli Aleo päättäisi avata katkeran puolen sanaisesta arkustaan vielä uudelleen silläkin uhalla, että suututtaisi nämä olennot. Ehkä yksi päätön Atlashaltia olisi pienempi paha kuin koko ryhmä liiskattuna noiden valtavien kivivarpaiden alle. Jos nuo kaksi olentoa olivat todellisia. Jos mikään tästä oli todellista.

Taenyatharin puheet magiasta valuivat Ezramin ymmärryksen läpi kuin vesi sormien välistä, jättäen vain muutamia käsitettäviä pisaroita miehen mieleen. Päällimmäisenä ajatuksena kaikesta vanha sotilas jäi pohtimaan lähinnä sitä, miksei tämä kaksikko ja heidän vanhat toverinsa vain hoitaneet hommaa kuten aiemminkin. Rypyt miehen otsalla syvenivät hänen kyseenalaistaessaan mielessään jo pelkästään sen, että alkoi edes pohtimaan syvemmin tuon olennon kertomaa. Että hän edes antoi itselleen luvan miettiä asioita kuin nuo kaikki tapahtumat olisivat todellisia. Voisivatko ne olla? Selvästi ainakin yksi tästä ryhmästä uskoi niin - Ezram vilkaisi mietteliäänä Llianjinia.
"Olemme nyt kuuleet pitkän pätkän tarinoita, mutta emme edelleenkään sitä, mikseivät... lohikäärmeet ja jätit", Ezramin oli hankala uskoa itsekään juuri puhuneensa taruolennoista vakavalla äänellä, "vain hoida asiaa uudestaan?" Ezram murahti kysymyksensä väliin kohdaten Taenyatharin katseen tiukkana. "Siivillä pääsee huomattavasti nopeammin Anteziin kuin jalkaisin." Hän uskoi saavansa vastaukseksi uuden tarinan, kenties jotain sinnepäin kuinka noita hehkutettuja Miekkaa ja Salia pystyivät käyttämään vain haltiat, tai jopa ihmiset, mutta halusi kuulla tuon olennon selityksen heidän tarpeellisuudelleen ja nähdä minkälaisen reaktion kyseenalaistamisella tuosta saisi irti. Tämän kaiken tarinoinnin uskottavuus ei ollut hakuteillä pelkästään saduista tuttujen käänteiden takia, vaan Ezramista tässä oli kaikin puolin jotain outoa. Alkaen siitä, että tuo olento oli ilmeisesti seurannut tämän ryhmän tekemisiä pidempään, mutta esittäytyi ja tarjosi tietojaan vasta nyt, ja loppuen siihen, mihin kaksi oletusarvoltaan noin voimakasta olentoa tarvitsi ryhmää resuisia ihmisiä ja haltioita.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 552
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Tinanja » Wed Nov 07, 2018 5:39 pm

Taenyathar

Jos hän olisi tavannut kohottaa kulmiaan yllättyneisyyttään esittääkseen, nyt olisi ollut sellainen aika. Tuo skeptinen maagikko näytti kuin näyttikin hyväksyvän tämän ja kannustavan myös toisia ryhmänsä jäseniä samaan, sekä tilanteen ratkaisuun. Ilmeisesti ne tuon aiemmin mainitsemat näyt, keneltä ikinä ne olivatkaan tulleet, olivat vakuuttaneet tämän yhdessä Elageiroksen kanssa riittävästä totuuspohjasta tälle tilanteelle. Suurin osa muistakin - tuota Atlashaltiaa huolimatta näyttivät olevan tyytyväisiä kuulemaansa, kunnes vanhemmanpuoleinen ihmismies avasi suunsa esittääkseen skeptiset ajatuksensa tilanteeseen liittyen. Niin, miksi he eivät itse hoitaisi asiaa? Ajatus sai Taenyatharin hymähtämään. Voi, kun asia olisikin niin helppoa.

“Olen varma, että se olisi yksi vaihtoehto, mikäli tilanne olisi toinen”, Taenyathar käänsi katseensa hitaasti Ezramiin ja katsoi tuota ihmismiestä arvioiden.
“Tietääkseni Keldruth on ainut jätti tunnetulla mantereella ja saaristoissa, ja lohikäärmeiden määrä lasketaan korkeintaan kymmenissä. En ole vuosisatoihin nähnyt kuin vilaukselta toisia lohikäärmeitä, joita valtiaslohikäärmeen läsnäolo tälläkin hetkellä varmasti on veroittanut...”, lohikäärme totesi ennen kuin jätin kumiseva ääni keskeytti tämän.
“Taenyathar yrittää sanoa, että meillä ei ole magiaa eikä resursseja tehdä asialle mitään”, Keldruth totesi lyhyesti.
“Toki autamme teitä, mikäli vain tiedoistamme tai magiastamme on apua”, Taenyathar lisäsi vielä, edelleen Ezramia katsellen. “Olen pahoillani, ettei meistä ole enempää apua.”

‘Lisäksi olen varma, että näyistäsi saattaa olla enemmän apua vielä myöhemmin… Ja vaihtaisin niistä mielelläni muutaman sanan kanssasi’, lohikäärmeen katse eksyi hitaasti seurueen jäseniä, ja erityisesti Ezramia arvioimasta takaisin Llianjiniin ja tämä vaihtoi keskustelun telepatian avulla yksityisemmäksi. Hänellä oli epäilyksensä näkyjen suhteen, mutta hän ei voisi tehdä johtopäätöksiä tilanteeseen liittyen, ennen kuin olisi keskustellut tuon… haltian kanssa aiheesta syvemmin.

“Tietääkseni Anteziin kulkee edelleen lohikäärmeille tarkoitettu reitti, ovi, jonka mielelläni näytän teille, mikäli niin haluatte. Tosin, epäilen että yksi jos toinenkin voisi tarvita hetken rauhaa kaiken tämän tiedon sulatteluun…”, lohikäärmeen katse osui jälleen Ezramiin, ja siitä vielä Aleoon. “Mikäli haluatte, voin tulla kylään vielä jatkamaan keskustelua myöhemmin ja vastaamaan kaikkiin kysymyksiinne…”, Taenyathar lisäsi vielä nyökäten lyhyesti.

Aleo

Haltia oli noussut tyytymättömän näköisenä seisomaan ja näyttänyt ainakin vähän keräävän itseään. Tuo ei sanonut mitään - ja Llianjinkin sai vain jäätävänkylmän katseen osakseen. Jos katse olisi voinut tappaa, tämä olisi ollut juuri sellainen katse. Atlashaltian viileä katseensa eksyi tämän jälkeen yhtä kylmästi arvioimaan jättiä, joka nyt oli noussut täyteen pituuteensa ja suoristautunut kaikkien näiden vuosituhansien jälkeen. Se ei ainakaan laskenut tyytymätöntä ilmettä - kaikki, mitä hän oli lukenut ja mitä hänelle oli kerrottu oli valhetta! Pahaista valhetta, jolla ei ollut lainkaan totuuspohjaa!

Mutta hän oli siitä huolimatta hyväksynyt tehtävän Atlaksesta - ja ilman häntä ja Atlashaltioiden historiakirjoja eivät nuo olisi koskaan löytäneet Tanamoria tai tuota… olentoa, joka esitti olevansa se sankari, josta historiankirjat puhuivat. Joten oli varmaa, etteivät nuo alhaiset… olennot pärjäisi ilman häntä. Sitä paitsi, tuo lohikäärme tiesi paljon, eikä Aleolla ollut aikomustakaan jättää tämän tietovarantoja asioiden suhteen pimeään. Ei se silti tarkoittanut, että hän pitäisi tästä tai hyväksyisi mitään, mitä oli juuri kuullut tai nähnyt.

Ingvild

Erikoinen tilanne oli nopeasti saanut mielenkiintoisen käänteen, jossa heidän oletettiin olevan se toimiva osapuoli sen sijaan, että he vain kuuntelisivat ja sisäistäisivät tilanteen. Eikä Ingvild ollut lainkaan varma siitä, oliko sisäistänyt edes puoliakaan - ja vaikka hän olikin sitä mieltä, että tilanteelle tulisi tehdä jotain, todennäköisesti nyt heidän toimestaan, ei hän voinut sanoa olevansa tilanteesta yhtään enempää kartalla kuin mitä ilmeisesti muutkaan olivat. Nainen vilkaisi nopeasti muita seurueen jäseniä, mutta ei sanonut mitään - Llianjinin sanat hänen mielensä ohitti jo kokonaan, mutta katse eksyi kaiken kyseenalaistavaan Ezramiin, ja ärtyneen näköiseen Aleoon. Ezramin sanoissa toki oli perää, mutta siihen nähden, ettei lohikäärmeitä tai jättejä näkynyt tai kuulunut missään, ei Ingvild ollut yllättynyt kaksikon vastauksesta. Vuosisadat, vuosituhannet varmasti olivat myös muuttaneet näitä, kuten myös ympäristöäkin.

“Yksi jos toinenkin varmasti tarvitsee hetken aikaa sulatella tätä kaikkea”, Ingvild sanoi, pienen hymyn levitessä naisen huulille tämän katsoessa seurueen jäseniä, ohimennen myös jättiä - hän ei epäillyt näiden aiheuttavan ainakaan mitään vahinkoa - sen nuo todennäköisesti olisivat tehneet jo aiemmin. Ehkä se kävelymatka alas rauhoittaisi myös tilannetta, samaten parin tuopin laskeminen noiden… eteen. Sitä paitsi, hän piti myös ajatuksesta, että saisi sulatella juuri kuulemaansa… varsinkin sitä, että Atlakseen kuulemma oli lohikäärmeille tehty reitti, mikä aiemman kertoman mukaan kyllä kuulosti loogiselta. Mutta yllättävältä silti… Olivatko he oikeasti lähdössä Anteziin?

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 349
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Kuparirapu » Mon Nov 12, 2018 6:14 pm

Yllättäen tähän asti hyvin harvasanainen jätti Keldruth oikaisi heille mitä lohikäärme tarkoitti, ja selitys kävi järkeen. Eihän edes Llianjin ollut koskaan edes kuullut saati sitten itse kohdannut ainuttakaan jättiä, joten aiemmin tapahtunut urotyö valtiaslohikäärmeen vangitsemiseen oli kenties ikuisesti menetetty vaihtoehto.
"Tämäkin tulee olemaan meille suureksi avuksi," Llianjin vakuutti. "Ketään toista emme voisi löytää, jolla olisi yhtä paljon kokemusta tällaisesta tilanteesta."
Samassa Llianjin kuuli Taenyatharin äänen selkeämmin, vaikka haltia ei ollut ottanut askeltakaan lähemmäs. Hän tajusi lohikäärmeen muodostaneen telepaattisen yhteyden, täysin vaivattomasti, ja suuntasi sanansa yksin hänelle. Mutta tapa, jolla lohikäärmeen sanat kuuluivat vanhan haltian mielessä, saivat hänet katsahtamaan Taenyatharia terävästi. Se pieni epäilys, jonka hän oli aiemmin saanut haudattua järkeilyllään, muistuttikin uudelleen häntä läsnäolostaan ja Llianjin avasi jo suunsa purkaakseen osan siitä. Mutta katsoessaan haltian muodon omaksunutta lohikäärmettä hän ymmärsi paremmin, ja nyökäten tuskin huomattavasti lausui vain mielessään:
"Hyvä on."

Llianjin nyökkäsi Ingvildin ehdotukselle ja pyyhkäisi otsaansa. Tässä oli todellakin melkoisen iso pala purtavaksi, ja sen käsittely voisi viedä heiltä jokaiselta hetken jos toisenkin. Erityisesti Aleon tapauksessa...
Taenyatharin ehdottaessa että hän seuraisi heitä kylään sai Llianjinin yskähtämään ajatuksesta.
"En tiedä onko se...turvallista," Llianjin lausui hitaasti, yrittäen kuvitella millaisia kysymyksiä Taenyathar mahtaisi herättää marssiessaan haltiakylään. Kynät ja musteet, toivottavasti tämä ei ajatellut ottavansa Keldruthiakin mukaan! "Kaikella kunnioituksella, teidän ulkomuotonne on silmäänpistävä...tai siis, monet voivat huomata että ette näytä aivan tavalliselta haltialta ja se voi aiheuttaa epäluuloa. Tietenkin haluamme kuulla enemmän..."
Llianjin yritti puhua mahdollisimman kunnioittavasti ja vilkaisi samalla muita ryhmän jäseniä, pyytäen heiltä silmillään apua. Eivät kai he nyt voineet antaa lohikäärmeen marssia kylään asti, mutta miten asian selittäisi ilman että he erehtyisivät loukkaamaan Taenyatharia?

User avatar
Anlie
Posts: 106
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Anlie » Sat Nov 17, 2018 10:26 am

Oikeastaan vain Elieze ilmaisi suoraan olevansa mukana, kun taas Ezram lausui ääneen sen mikä oli vaivannut myös Ion mieltä, ja Aleo pysyi pelottavan hiljaa. Ezramin esittämien epäilysten jälkeenkin jätti ja lohikäärme tuntuivat olevan sitä mieltä ettei heistä ollut tilanteessa suurta apua. Tätä Ioachim ei aivan ymmärtänyt, miten heistä ei voisi olla apua. Jos heillä olisi tämä kaksikko puolellaan, Ion vähäiset huolenrippeet valtavan tuhoa kylvävän lohikäärmeen päihittämisestä haihtuisivat kuin hiekanjyvä Konaj'n aavikolle.

Mutta kaikki huolehtiminen olisi turhaa, jos Aleo päättäisi kääntyä kannoiltaan ja vaatisi häntä saattajakseen. Atlashaltian Llianjiniin luoma tiukka katse sai Ion nipistämään suunsa tiukasti kiinni, tämä ei ollut aika eikä paikka keskustella työsopimuksen ehdoista. Vaikutti siltä että osa ryhmästä oli hämmentynyt siitä miten tästä tulisi jatkaa eteenpäin. Sinänsä Io ei ymmärtänyt miten kaksikon tapaaminen olisi muuttanut päämäärää mitenkään. Lljianjinin nikotellessa Taenyatharin ja Keldruthin ulkomuodosta Io antoi ajatustensa harhailla siinä mitä lohikäärme oli sanonut omasta rodustaan, jäteistä ja Antezista. Sulatteleminen kuulosti hirvittävän lievältä ilmaisulta, jo pelkästään Keldruthin kokoon nähden.

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 61
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Ystävät vuosituhansien takaa

Post by Arlin » Mon Nov 26, 2018 4:39 pm

Oli yllättävää kuulla Ezramin esittävän ääneen kysymyksiä lohikäärmeeltä ja jätiltä. Yleensä mies tuntui pysyttelevän hiljaa yhteisiä päätöksiä tehdessä ja lähinnä vain juttelevan kaksinkeskeisesti toisten kanssa. Kieltämättä Lalfariakin kiinnosti nyt tietää asiasta enemmän. Taenyatharin vastaus oli kuitenkin kiertelevä, mutta jätin tarkennus sai puolhaltian ymmärtämään tilanteen ainakin jotenkin. Vastauksen perusteella lohikäärmeitä ja jättejä oli aikoinaan enemmän, jolloin he pystyivät hoitamaan tilanteen omilla voimillaan. Nyt kai samanlainen voimankäyttö ei ole enää mahdollisuus. Yksinäiselle lohikäärmeelle tapahtuisi sama mitä heidän näkemälleen edelliselle lohikäärmeelle tapahtui. Lalfar ja muut ryhmästä ovat varmasti paljon huomaamattomampia olentoja maailmalla.

Taenyatharin ehdotus laskeutua takaisin kylälle keskustelemaan asiasta lisää kuulosti hyvältä ajatukselta. He tuskin pystyisivät jatkamaan suoraan Anteziin kaiken tämän päiväisten tapahtumien jälkeen. Ruoka ja lepo olivat nyt tarpeen. Llianjin oli huolissaan lohikäärmeen tulosta kylään, mutta Lalfar ei nähnyt siinä erityisesti ongelmaa. Tuskin tämä olisi siellä yhtään enemmän kummastuttavampi kuin suurin osa muusta ryhmästä. Lalfari vilkuili epäileväisesti Keldruthia. Jätti ilmeisesti jää kuitenkin tänne tai ainakaan tämä ei voinut tulla kylään. Tämä toivon mukaan pärjäisi täällä hetken aikaa pidempään yksin.
Lakimies Firdorn

Locked