Koskematonko?

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide »

Ei ollut ollut vaikea arvata, missä Vareon olisi pitänyt olla. Eikä sitä, että lopulta näitä miehiä kiinnosti vain heidän oma nahkansa. Tai sitä, että Vareo oli jälleen valinnut toisin. Kerta toisensa jälkeen tuo mies osoitti selvästi kuinka erilainen oli. Kuinka paljon paremman paikan tuon sydän olisikaan ansainnut kuin nämä kadut. Elämä ei selvästikään ollut kohdellut Vareota lempeästi, eikä Nanan mielestä varsinkaan reilusti.
Nana katseli kaljupäätä surullisena. Itse hän tunsi olonsa aivan päinvastaiseksi kuin syyttömäksi, mutta edelleen Vareo oli valmis ottamaan vastuun kaikesta omille hartioilleen mukisematta. Elämä tuntui haltiasta muuttuneen hyvin lyhyessä ajassa kaikkea muuta kuin reiluksi.
Nana ei tiennyt mitä olisi sanonut, eikä ehtinyt sitä miettimäänkään, kun Vareon tiukka vilkaisu sen olkapäällä matkustavan Nafin suuntaan katkaisi haltian ajatukset. Nana ei nähnyt mitä lisko teki, mutta Vareon katseen ja askelten pysähtyessä ja käsien jännittyessä myös Nana jäykistyi. Hän arvasi mitä tapahtui jo ennen kuin näki seuraavalta kujalta lähestyvän valon Vareon katsetta seurattuaan. Ennen kuin Nanan pelokkaat ajatukset edes saivat kiinni siitä mitä pitäisi tehdä, Vareon liikkeelle lähtenyt katse oli jo löytänyt piilon, jonne mies säntäsi empimättä, hiljaiset mutta nopeat askeleet takoen maata yhtä vauhdikkaasti kuin Nanan sydän takoi hänen rintaansa vasten. Haltia puri hampaansa yhteen hänen jalkojensa kolahtaessa toisiinsa ja tarttui viilletyllä kädellään miehen käsivarteen tukea hakeakseen ikävästä vihlaisusta välittämättä. Nafi oli pyörähtänyt miehen olalla ympäri ja tuijotti Vareon selän taakse vaarallisesti liikkeestä heilahdellen. Sen kynnet rypistivät Vareon paitaa liskon hakiessa tasapainoaan, mutta sen silmät olivat jämähtäneet tuijottamaan voimistuvaa valoa, kunnes Vareo sujahti läheisen rakennuksen kulman taakse.
Suuri portti pysäytti heidän matkansa ja lamautti samalla hetkeksi Nanan hengityksen. Heillä ei ollut pakotietä. He saattoivat laittaa toivonsa vain pienen syvennyksen tarjoamaan pimeyteen. Haltia nyökkäsi nielaisten Vareon sanoille ja piti entistä tiukemmin kiinni. Hän painautui miestä vasten kuin olisi uskonut heidän voivan sulautua osaksi tummaa tiiliseinää. Sitä haltia ainakin toivoi. Yleensä parantaja vain kirosi tätä häiritsevää pimeyttä, mutta tänään oli ensimmäistä kertaa aika rukoilla yön muuttuvan entistä mustemmaksi ja nielaisevan heidät pimeään piiloonsa.

Jokainen ääni - niin kolahdukset, räsähdykset kuin naurahduksetkin - lähettivät pienen väristyksen tummien hiusten alta alaspäin pitkin haltian selkää. Nanakin tunnisti äänistä helposti, ettei kyseessä ollut mikään kaksikko tai kolmikko. Kyseessä oli hyvän kokoinen joukko, joka ei äänistä päätellen juuri välittänyt mitä teki. Mitään sääntöjä ei taidettu tänä yönä tuntea, kaikki ja jokainen olivat vapaata riistaa.
Murrosta kertovien äänien jälkeen Nana puristi huomaamattaan entistä tiukemmin kapeat sormensa Vareon käsivarren ympärille. Hän odotti kuulevansa lyhyeen katkeavaa kiljuntaa, mutta helpotuksekseen vahinkoa kuulostivat saavan vain tavarat. Hetken tuhotyön jälkeen äänet alkoivat lopulta vähentyä, kun taas hailakasti heidän piilopaikkaansa välkkynyt valo alkoi voimistua yhdessä lähestyvien askelten kanssa. Nana tunsi kuinka Vareo painautui entistä tiukemmin seinää vasten ja painautui itse mukana entistä tiukemmin miestä vasten. Nafi oli jo käpertynyt täydellisen pieneksi mytyksi Vareon pään viereen kuin jännittynyt nuoli, joka oli valmis kaikkeen nirhaantuneista sulista huolimatta.
Soihdun valo pehmitti pienen syvennyksen pimeyttä, mutta ohi raahustavat ja saalistaan kantavat miehet pitivät katseensa edessään tai sotasaaliissaan. Mitä useampi miehistä käveli ohi, sitä heikommaksi valonkajo kävi ja Nanan keuhkoja puristava tunne helpotti. Kunnes joukkion viimeinen sai yllättävällä seisahtumisellaan ilman pysähtymään piiloutuneen kolmikon ympärillä. Saattoiko elämä olla näin epäreilua? Viimeisen pahantekijän katse kääntyi tuskastuttavan hitaasti toisaalle ja sitten tuo oli jo hävinnyt tovereidensa perään ennen kuin Nanan lamaantunut mieli edes ehti luomaan ensimmäistä ymmärrettävää ajatusta. Ja parempi niin, se tuskin olisi ollut kaunis ajatus.
Haltian katse oli käsittämätön sekoitus pelkoa ja helpotusta, kun hän hetken kuluttua nosti sen Vareoon värisevästi hengähtäen. Joukkion hännän askeleet vaimenivat jo seuraavan kadunkulman vaikutuksesta, mutta haltia oli edelleen jännittynyt päästä varpaisiin ja ainoa kysymys, josta hän sai mielessään kiinni, tukahtui naisen huulille. Miksi? Miksi tällaista tapahtui? Mikä tämän väen oli ajanut liikkeelle?
Vaikka haltian koti oli enää muutaman kadunmitan päässä, tuntui se nyt tavoittamattoman kaukaiselta. Eikä Nana uskonut, että kotioven lukitseminen toisi enää samanlaista turvantunnetta kuin ennen. Ei se ollut tuonut pitkään aikaan.
Nafi oli noussut seisomaan, liikutteli hieman siipiään ja etsi parempaa asentoa - helpottava merkki siitä, että se joukkio oli todellakin jatkanut matkaansa viimeistä kulkijaa myöten. Nana vilkaisi Nafista hiljentyneelle kadulle ja uudestaan Vareoon. He eivät kai voisi muutakaan kuin jatkaa matkaa.
Ja niin he tekivät.

Hiljaisuus leijui kaksikon ympärillä - tapahtumat söivät vähäisetkin sanat, joilla yön äänettömyyden olisi uskaltanut rikkoa. Kysymyksiä oli liikaa, mutta vastauksia tuskin ollenkaan. Ja jotkut vastaukset olikin parempi jättää pimentoon.
Kyse oli vain minuuteista, mutta Nanasta tuntui kuin hän olisi matkannut Vareon käsivarsilla jo aivan liian kauan. Silti mies jatkoi väsymätöntä kulkuaan. Kipu haltian jalassa kuitenkin muistutti, samoin kuin Vareon aiemmat sanat, ettei kävelemisestä tulisi mitään. Se olisi vain äänekäs ja hidas riski.
"Kiitos", Nana kuiskasi yllättäen. "En tiedä mitä olisi tapahtunut, jollet..." Oikeastaan kyllä Nana tiesi mitä olisi tapahtunut, jollei Vareo olisi sattunut paikalle, muttei halunnut ajatella sitä enää. Hän oli ehtinyt näkemään tulevaisuutensa täysin kirkkaasti sillä hetkellä, kun arpikasvoinen mies oli sylkenyt sanojaan hänen päälleen. Niin kirkkaasti, että sitä olisi vaikea unohtaa.
"Kiitos, Vareo", Nana toisti liikuttuneena ja antoi päänsä laskeutua Vareon olkaa vasten välittämättä sitä tummentavasta verestä. Välittämättä tympeästä pistelyn ja puutuneen ihon tunteesta runnotulla poskellaan. Ja välittämättä muutamasta äänettömästä kyyneleestä, jotka valuivat sotkemaan Vareon paitaa entisestään.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu »

He jatkoivat eteenpäin. Vareo oli nyt, jos mahdollista, vieläkin tarkkaavaisempi jokaisen nurkan kohdalla. Myös Nafin pieni kuono liikahteli edestakaisin sen kuunnellessa tai ehkä haistellessa mahdollisia vihollisia lähistöltä. He olivat jo miltei perillä, mutta Vareo ei uskaltanut kiirehtiä. He eivät olleet vielä turvassa, ja hoppuilu saattaisi kostautua kohtalokkaasti.
"Naenija, mitä...?" Vareo kysyi haltianaisen puhutellessa häntä. Mutta tuntiessaan tämän otteen kiristyvän niskansa ympärillä Vareon katse pehmeni, ja hidastaen askeleitaan hän painoi poskensa Naneija pehmeitä hiuksia vasten.
"Me selviämme tästä," hän sanoi matalalla äänellä, joka oli tarkoitettu heille molemmille. "Minä lupaan sen. Me selviämme kyllä."
Tuntiessaan Naenijan hartioiden kevyen vavahduksen Vareo kiersi parantajan hieman lähemmäs, mutisten lisää rohkaisevia sanoja. Ja niiden antamalla turvalla he viimein saivat näkyviinsä tutun talon, jonka korjattu ovi lepäsi hieman sivuun nojaten karmeja vasten. Nafi-lisko kurkotteli kaulaansa kotitalonsa ovea kohti, ja luottaen ettei huono onni voisi tuoda ketään paikalle juuri nyt Vareo asteli sisään.

Talossa oli hämärää ja ilma tuntui viileältä, sammuneessa tulisijassa ollessa vain kylmää tuhkaa. Vareo siirsi Naenijan varovasti käsissään ja laski tämän lähimmälle penkille, vilkuillen heidän jäljessään raolleen jääneeseen oveen.
"Tuo ei kestä pitkään, jos ne keksivät yrittää tänne," Vareo totesi kohottaessaan kätensä Nafia kohti. Hän oli aikeissa nostaa liskon emäntänsä vierelle, mutta siivekkään olennon pää nytkähti ja pienesti sihahtaen se levitteli hampaitaan. Vetäen viisaasti sormensa kauemmas Vareo irvisti pienten kynsien painellessa jälleen hänen vaatteidensa läpi. Nafi pörhisteli vielä hetken, kuin varmistaakseen miehelle kumman heistä piti pelätä toista, ja jäntevällä hypyllä lopsahti Naenijan syliin. Pudistaen päätään Vareo kääntyi ja kiiruhti sulkemaan oven.
"Hemmetti. Kunnon puusalpaa tässä tarvittaisiin," hän mutisi painaessaan oven hartiallaan kiinni ja lukkoon. Kurkistaen ikkunasta hän totesi kadun tyhjäksi, ja penkoi liivintaskustaan pientä kynttiläänsä.
"Se jengi ei näemmä ole ehtinyt tähän osaan kaupunkia. Pitää välttää valoa ikkunoissa, se voi houkutella heidät kokeilemaan onneaan," hän totesi järjestellessään ajatuksiaan samaan tahtiin sanojensa kanssa. Tulusraudan kopsahdukset kuuluivat hämärästä hänen lyödessä kynttilälle kipinää.
"Meidän on pakko tehdä kuten muutkin, ja odottaa. Viimeistään aamun pitäisi viedä rohkeutta suurimmalta osalta mellakoijista ja ehkä viimeistään sitten kaartikin voisi tehdä asialle jotain."
Sormenmittaisen kynttilän liekki oli pieni, mutta sekin loisti huoneessa kuin pieni pisara valoa. Vareo suojasi sitä kädellään ja tuli takaisin Naenijan luo. Sitten hän yllättäen seisahtui ja naulitsi katseensa Naenijan jalkaan. Hameenhelmassa näkyi leveä tumma tahra, jonka valo paljasti tumman punertavan sävyiseksi. Ja vielä pahempana merkkinä olivat pienet pisarat jotka olivat pudonneet lattialaudoille.
"Naenija," Vareo henkäisi huolestuneena ja polvistui kiireesti naisen eteen. Asettaen kynttilän sivuun Vareo siirsi varovaisesti hameenhelmaa sivummalle ja tukien Naenijan nilkkaa nyöritti kiireesti tämän jalkinetta auki.
"Sano minulle mitä tarvitset, tuo haava on parannettava mahdollisimman pian."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide »

Tuntiessaan Vareon varman otteen ja yhtä varmat sanat Naenija antautui kellumaan niiden luomaan turvalliseen tunteeseen suostumatta enää ajattelemaan, mitä seuraavan kulman takaa voisi löytyä. Jostain syystä haltia oli uskonut voivansa luottaa Vareoon jo niin monta kertaa aiemminkin ja päätti luottaa myös nyt.
Kohottaessaan Vareota vasten painetun päänsä seuraavan kerran Nana tunnisti kotinsa muiden talojen jonosta ja vetäisi värisevästi henkeä. Ääniä kuului vain etäisinä kaikuina jostain helpottavan kaukaa eikä ympärillä näkynyt valoja tai liikettä. He selvisivät, jälleen, Nana mietti Vareon askelten rahisuttaessa hänen lyhyttä pihatietään. Vareo piti lupauksensa, jälleen. Tuttu oven narahdus ja he olivat turvassa.

Nana puri huultaan Vareon laskiessa hänet jakkaralle, kun liike venytti ihoa haavojen ympäriltä. Oman kodin luoma turvallisuudentunne oli nopeasti pyyhkäisty paperiohueksi toiveeksi Vareon seuraavan toteamuksen tieltä. Nanan epävarma katse siirtyi oveen miehen silmien johdattamana ja hän tiesi Vareon olevan oikeassa. Ei hänen talonsa ovi koskaan ollut ollutkaan erityisen vankkaa tekoa ja vielä vähemmän nyt, kerran sisään potkittuna ja runnottuna, ilman perusteellista korjaamista.
Nafin sihinän kuullessaan haltia katsahti liskoaan ja olisi saattanut hymyillä, jos olisi pystynyt sellaiseen ponnistukseen. Itsepäinen otus näytti osoittavan mieltään yhtä varmana kuin aina ennenkin ja tarpeeksi Vareota kiusattuaan loikkasi hieman turhankin kovalla vauhdilla Nanan syliin, saaden haltian puuskahtamaan iskusta. Nanan käsi hakeutui kuitenkin sivelemään pienen liskon päälakea hellästi katseen seuratessa ovea sulkevan Vareon perään. Kukapa olisi arvannut, että parantajan ovi kaipaisi vahvempaa lukitusta, kun yleensä sitä pidettiin aina auki. Tai ainakin oli pidetty.
Nana vain nyökkäsi Vareon seuraaville sanoille, mutta liike jäi hämärän peittoon. Niin, he saattoivat vain odottaa. Odottaa ja toivoa, että auringon ensisäteet lämmittäisivät ovea, joka olisi koko yön pysynyt lukittuna. Nana oli edelleen peloissaan ymmärrettyään, ettei kotikaan välttämättä tarkoittanut täydellistä turvaa, mutta pelko ei kuitenkaan enää riippunut hänessä raastavana vaan häilyi jossain kaiken takana. Nipistellen ja koetellen, mutta saamatta kunnollista otetta.
Vareon tulusten kipinät hehkuivat Nafin viiruiksi vetäytyneistä silmistä. Lisko oli kääntynyt Nanan sylissä tuijottamaan kynttilän sytyttämistä tuhahtaen kuin todetakseen sen liian vaivalloiseksi. Se vilkaisi Nanaa ymmärtämättä miksei tuo ollut sen tehtävänä kuten lähes aina kotona, muttei myöskään aikonut siirtyä mihinkään emäntänsä luota. Haltia tunsi Nafin liikahdukset, mutta hänen pysähtynyt katseensa pysyi edelleen Vareossa, vaikka sormet jatkoivatkin liskon viileän suomupeitteen sivelemistä tasaisesti.

Kynttilänvalo paljasti Vareon huolestuneen katseen, kun mies pysähtyi ja laskeutui Nanan eteen. Yllättävä kipu nilkan suoristumisesta Vareon irrottaessa kenkää sai haltian sihahtamaan ja Nafia silittänyt käsi vetäytyi puristamaan tuolin reunaa. Kipu alkoi herätellä naista siitä unenomaiseksi muuttuneesta tunteesta, joka häntä yritti vallata. Nana alkoi ymmärtää, että tämä melkein rauhallinen turvallisuudentunne ei johtunut pelkästään Vareosta ja kotiin pääsemisestä. Huolettavat ajatukset valuivat pois yhtä matkaa jalasta vuotavan veren kanssa jättäen tilalle vain turruttavan väsymyksen. Petollisen väsymyksen, joka painoi silmäluomia ja sai kaikki raajat tuntumaan raskailta. Samoin ajatukset, jotka alkoivat puuroutua toisiinsa. Tiukaksi vedetyn siteen läpi valuneen veren näkeminen ja Vareon huolestunut kysymys napsauttivat haltian lopulta tilanteen tasalle. Nana suoristi asentoaan uudestaan hengähtäen ja keräsi utuisesti poispäin liukuvia ajatuksiaan. Mitä? Verenvuoden tyrehdyttävää salvaa. Sykettä hidastavaa rohdosta. Ja jotain, mikä pitää hereillä. Miksi? Haava täytyy hoitaa ja siihen tarvittiin Nanaa itseään ja hänen ajatuksiaan, mielellään selkeinä. Mutta missä? Nana kurtisti kulmiaan ja käänsi hitaasti katseensa taakseen suuriin hyllyköihin, joiden peittämä seinä näytti pikkuruisen kynttilän valossa lähes mustalta lasisten purkkien kyljistä heijastuvia valonhippuja lukuunottamatta.
"Suuri voidepurkki, toinen alakaappi oikealta. Ja... punainen kangaspussi, samalla kohtaa ylähyllyllä." Nanan ääni oli turhankin hiljainen ja pelottavan rauhallinen. Hän sulki silmänsä ja keskittyi. Tämä oli vain verenhukkaa, ei muuta, ja hän osaisi kyllä taistella sitä vastaan. Hänen täytyisi. Hän nyökkäsi hyväksyvästi Vareon poimimille tavaroille ja jatkoi:
"Siteitä. Paljon. Tuo koko kori vasemmalta sivupöydältä. Siellä pitäisi olla myös neula ja lankaa." Keskittyminen johonkin näin tuttuun auttoi haltiaa kokoamaan ajatuksiaan. Hänen äänensä sai vähän takaisin tuttua varmuutta, vaikka se edelleen olikin lähempänä kuiskausta kuin oikeaa puhetta.
"Ja tuosta keskeltä", haltia viittoi hyllykköä kohti, "Toiseksi ylin hylly. Se pussi joka..." Nana tajusi ettei Vareo erottaisi sitä muista pikkuruisen kynttilänsä valossa. "Se tuoksuu..." Eikä hän uskonut miehen tunnistavan kuivatun aamumangin makeaa tuoksuakaan kaikkien muiden hajujen keskeltä. Nana oli nousemaisillaan turhautuneena, mutta kipu jalassa sai hänet lysähtämään takaisin jakkaralle. Nafi pakeni liikettä hieman kömpelösti mutta nopeasti haltian olalle, tyytymättömästi tuhahtaen.
"Tuo kaikki etumaiset pussit siltä hyllyltä tähän pöydälle", Nana tyytyi ohjeistamaan ja kääntyi puolittain takanaan olevaa pitkää vastaanottopöytää kohti kumartuen varovasti kokeilemaan jalkaansa peittävää kosteaa sidettä.
"Toisitko myös vettä? Suuri ämpäri keittiön nurkassa. Ja mukin." Nana seurasi Vareon kiiruhtamista harmistuneena omasta hyödyttömyydestään. Surkutteluun ei kuitenkaan ollut aikaa, ja niin Nana nosti ja lukitsi hameenhelmansa pois tieltä polvien korkeudelle tuolin ja jalkansa väliin ja kumartui kierittämään pohkeessa olevan siteen auki. Verenvuoto jatkui edelleen, mutta helpottavan hillitysti. Haltia valikoi Vareon pöydälle nostamien tavaroiden seasta ensimmäisenä suuren voidepurnukan, jonka pahalta haisevaa sisältöä hän hieraisi nopeasti paksun kerroksen ensin jalkansa haavaan samalla kipeästi ähkäisten ja sitten oikeaan käsivarteensa saatuaan siteen siitäkin pois. Haltia päästi pitkän sihinän hampaidensa raosta kirvelyn alkaessa saaden Nafin kuuntelemaan emäntäänsä päätään kallistaen. Ei ihme, että hänen potilaansa valittivat tästä voiteesta, se todellakin tuntui avohaavoissa. Mutta kirvely tiesi myös tehoa ja siihen luottaen Nana kääntyi ottamaan Vareon tuoman mukin. Hän kumartui rohdospussien puoleen ja etsi tuoksuun turvautuen haluamansa pussillisen aamumangia ja muita piristäviä yrttejä sisältävän nyytin. Nana annosteli rohdosta mukiin reilusti ja lisäsi pari hyppysellistä Yön valon vaaleita kukkia ja muita kuivattuja kasveja punaisesta kangaspussista pyytäen lopuksi Vareota kaatamaan vettä päälle. Hän saattoi vain toivoa rohdoksen ehtivän liueta edes hieman kylmäänkin veteen. Haltia kahmaisi myös pienen annoksen molempia yrttejä suoraan suuhunsa ja alkoi jauhaa niitä kasvot kurtistuen. Aamumangin makeuskaan ei pelastanut monen muun yrtin katkeralta maulta.
Nana pyysi Vareota kaivamaan sidekorista tummaan kangastilkkuun pistetyn neulan ja pienen kerän hyvin ohutta lankaa. Hän yritti pujottaa langan neulansilmään, vaikka tajusi heti välineet täriseviin käsiinsä saatuaan, ettei pystyisi siihen nyt. Eikä varmasti ompelemaan kättäänkään. Jalasta puhumattakaan jo haavan hankalasta paikasta johtuen. Haltia nosti katseensa surkeana Vareoon.
"Sinun on ommeltava", Nana totesi hieman mumisevasti suunsa edelleen täynnä yrttejä ja tarjosi lankaa ja neulaa Vareolle. Haltia nappasi yhden kangastilkun korista ja pyyhkäisi tummanvihreäksi mössöksi jauhetut yrtit suustaan sen sisään.
"Ensin käsi - voiteen pitää vielä vaikuttaa jalassa." Lisäksi käden haava olisi helpompi ommella ja kävisi jonkinlaisesta harjoitustyöstä. "Minä autan kyllä", Nana lupasi uudestaan Vareoon katsoen, mutta siinä lupauksessa olisi ollut mukavasti enemmän painoarvoa, jos haltian katseessa ei olisi viipynyt edelleen verenhukan tuomaa utuisuutta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu »

Vareo sysäsi Naenijan kengän sivuun, ja kompuroi nopeasti jaloilleen seuratakseen tämän ohjeita. Kynttilä toisessa kädessä Vareon katse liukui järjestelmällisesti lukuisten purkkien, yrttinippujen, pullojen ja jauheiden. Voidepurkki löytyi helposti, pullea purnukka löysi paikan Vareon kylkeä vasten kyynärvarren puristuksessa, ja löydettyään kangaspussin hän harppasi asettamaan pöydälle Naenijan eteen. Sidekori oli varata hänen vapaan kätensä kokonaan joten Vareo sysäsi langat koriin ja toivoi neulan olevan niiden seassa. Palatessaan sitten hyllylle Vareo kuitenkin löysi yhden pussin sijaan ainakin tusinan, joista jokainen näytti samanlaiselta. Hänen kätenä liikahteli pussien äärellä kärsimättömästi, kunnes Naenijan käskystä hän kaappasi ne kaikki syliinsä ja laski edellisten joukkoon.
Kynttilä sai jäädä penkille Vareon harppoessa veden luokse. Hämärässä hän kuitenkin joutui hapuilemaan ja onnistui potkaisemaan oikean jalkansa varpaat päin halkopinon nurkkaa. Mies tiivisi kipunsa muutamaan hampaiden välistä mutistuun kiroukseen ennen kuin punnersi täyden ämpärin käsissään parantajan luo.

Vetäen henkeä ja pyyhkäisten muutaman hikipisaran otsaltaan hän polvistui seuraamaan Naenijan työskentelyä, rypistäen otsaansa myötätuntoisesti haltianaisen haavojen tullessa näkyviin. Hän teki mitä tämä pyysi, ja Vareo arveli vaaran olevan pian ohi. Heti kun Naenija vain käyttäisi mahtiaan ja loihtisi haavansa umpeen. Nämä ajatukset kuitenkin keskeytyivät kun haltianainen ojensi pientä neulaa hänelle, ja kertoi mitä hänen pitäisi tehdä.
Vareo katsoi ensi neulaa, sitten Naenijaa, ja hänen ilmeessään näkyi hätääntynty epäusko.
"En minä voi...minä en osaa. En ole parantaja," hän sanoi avuttomalla äänellä, tuhannen huonon vaihtoehdon noustessa miehen mieleen. Mitä jos hän satuttaisi Naenijaa enemmän? Ei ihon ompelu ollut sama kuin paidan paikkaaminen! Mitä jos hän tekisi jotain väärin, tai haava umpeutuisi huonosti ja jättäisi jälkeensä rujon arven? Naenija ei pääsisi siitä koskaan eroon!
Vareo otti edelleen epäröivän näköisenä neulan sormiensa väliin ja katsoi kauhukseen kuinka pieneltä se näytti. Tämä vaati tarkkuutta, sellaista huolellisuutta jota hänellä ei ollut. Mutta ennen kuin hän ehti lausua lisää epäilyksiään ääneen, hän kohtasi Naenijan katseen. Hän näki sen uupumuksen, jonka yön tapahtumat olivat tälle aiheuttaneet, ja hän kuuli parantajan lupauksen opastaa häntä.
Niin. Naenija oli parantaja, eli hän ei olisi pyytänyt tätä jollei se olisi ainoa keino.
Purren huultaan Vareo otti langan pään ja pujotti sen harkitun hitaasti neulansilmään. Naenijan käsi odotti pöydän päällä, hiha ylös vedettynä ja kynttilä antoi vierellä valoa. Vareo tunsi sydämensä lyönnit inhottavan selvästi laskiessaan kämmenensä haavan vierelle, varovaisesti jotta ei olisi venyttänyt haavaa. Hitaasti hän toi neulan kärjen alas haavan toisen pään tuntumaan, parantajan ohjeiden mukaisesti, mutta se ei uponnut ihon läpi. Neulan kärki välkähteli sen täristessä Vareon käden kanssa hienoisesti. Vaikka hän näki haavan kaikessa raakuudessaan, juuri ajatus neulan upottamisesta Naenijan käteen sai Vareon vatsan vääntämään inhottavasti ja suun kuivumaan.
"Olen pahoillani, olen pahoillani," hän henkäisi, keräten rohkeutta. Hänen oli tehtävä tämä, Naenijan vuoksi. Vaikka se sattuisi, hänen oli pakko!
Neulan terävä kärki työntyi ihon alle, Vareon purressa hammasta kuin hän olisi tehnyt tämän itselleen eikä toiselle. Yrittäen pitää neulan liikkeen sulavana hän käänsi sen ylöspäin, tuoden sen näkyviin haavan toiselta puolelta ja vetäen sitten varovaisesti langan läpi sen päässä olevaan solmuun asti. Vanha tottumus vaatteiden parsimisesta käski häntä nykäisemään terävästi jotta lanka olisi tiukalla, mutta sitä Vareo ei tehnyt. Hän ei voinut olla vilkaisematta Naenijaa, etsien sanatonta vahvistusta että oli oikeilla jäljillä.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide »

Naenija seurasi kuinka epäusko pyöristi Vareon silmät. Epäusko ja pelko, aivan kuin he olisivat olleet edelleen kadulla ja joutuneet uudestaan yllätetyiksi, vaikka nyt kyse oli vain neulasta ja langasta. Oli hämmästyttävän erilaista työntää tikari toisen miehen kylkeen päättääkseen toinen elämä omansa säästämiseksi kuin puhkaista iho pikkuruisella neulalla, kun tunsi uhrin. Mutta vain niille, joilla oli sydän paikallaan. Nana ymmärsi hyvin Vareon epäröinnin. Jos mies ei olisi epäröinyt, olisi Nana saanut todeta, ettei tuntenut tuota sittenkään laisinkaan.
"Pystyt kyllä siihen", Nana vakuutti uudelleen nähdessään epäröinnin takertuneen miehen katseeseen. Haltian ääni oli rauhallinen kuin hän olisi itse ollut parantamassa eikä paikattavana. Ainoa väsymyksen hyvä puoli olikin sen luoma valheellinen rauhallisuus, jota he molemmat juuri nyt tarvitsivat.
Nana seurasi helpottuneena kuinka Vareo ryhtyi toimeen. Lanka ei sujahtanut neulansilmään ehkä helpoiten, mutta Vareo onnistui siinä ensiyrittämällä, mikä epäilemättä valoi kaksikkoon hieman luottoa tulevaan koetukseen. Nana asetteli kätensä pyödälle eikä antanut kivun näkyä leukaperien kiristymistä enempää. Vareo ei voisi, ei saisi, huolehtia kivusta juuri nyt. Nana tiesi, että se vain hankaloittaisi ja pitkittäisi urakkaa ja että parantamiseen tottumattomalle se olisi hankalin asia päästä ylitse. Kuten Vareo oli todennut, ei hän ollut parantaja. Mutta ei Nana uskonut miehen olevan myöskään tappaja - joskus vain oli pakko ja silloin onnistui yllättävissäkin asioissa.
Nana kehotti Vareota ottamaan jakkaran itselleenkin ja ohjasi miestä tukemaan käsivartensa pöydän päälle hänen kätensä molemmin puolin. Neula näytti aivan liian pieneltä miehen suurissa sormissa ja ilmeisesti viilto käsivarressa liian suurelta Vareon silmissä. Kaareva neula pysähtyi ihon pintaan tuskin sitä koskettaen, mutta Vareo ei näyttänyt uskaltavan puskea sitä ihosta läpi. Haltia kuunteli miehen pahoitteluja kulmat surullisesti kurtistuen.
"Niin minäkin", Nana kuiskasi hiljaa. Ei hänkään olisi halunnut pyytää tätä Vareolta.
"Älä huoli, se on helppoa ensimmäisen piston jälkeen", haltia jatkoi ääni vahvempana. "Unohda haava ja unohda minut, mieti vain mitä teet. Kaksi puoliskoa yhteen pistos kerrallaan, ei muuta." Helppoa sanoa, mutta ei niin helppo toteuttaa, sen Nanakin tiesi. Mutta Vareo näytti kaivavan tutun rohkeutensa ja päättäväisyytensä, ja pian ensimmäinen hienoinen nipistys tuntui haltian iholla. Haavaan päät, joissa iho oli iskusta ja verenvuodosta hieman puutunut eivätkä reunat olleet kaukana toisistaan olisivatkin helpoin osuus. Kun päästäisiin haavan keskivaiheille olisi tilanne toinen, eikä Nana tiennyt miten pystyisi sitten enää pitämään ilmeensä vakaana.
Haltia nostatti kasvoilleen pienen hymyn ja nyökkäsi rohkaisevasti Vareon kysyvälle katseelle. Haastavin vaihe oli nyt ylitetty ja haltia luotti, että Vareo pystyisi kyllä jatkamaan samalla tavalla.
"Odota", Nana kuitenkin pyysi yllättäen kulmat kurtistuen katsottuaan tarkemmin alas ensimmäistä pistoa. Solmu? Missä välissä Vareo oli sen ehtinyt siihen pyöräyttämään vai oliko se jäänyt Nanalta itseltään langan päähän? Haltia kaivoi toisella kädellä pikkuruisen puukon sidekorista ja tarjosi sitä Vareolle.
"Vedä lankaa hieman takaisin ja katkaise solmu pois. Jätä niin pitkät hännät kuin tarvitset ja solmi langat yhteen. Tämä on tehtävä tikki kerrallaan, muuten haava venyy toisaalta ja on liian tiukalla toisaalta", haltia selitti ja jäi seuraamaan Vareon puuhia. Kuinka helppoa ja nopeaa tämä olisikaan ollut, jos kaiken olisi voinut tehdä kuin paitaa parsiessa.
"Hiukan tiukemmalle", Nana vielä lisäsi ja veti sitten suunsa tiukaksi viivaksi Vareon solmiessa ensimmäistä tikkiään. Solmu ja toinen, langan katkaisu ja heillä oli alku. Nana ei edes halunnut miettiä kuinka monta tikkiä tarvittaisiin lisää. Kuinka kauan Vareo joutuisikaan tuskailemaan pienten pistosten kanssa ja kuinka kauan Nanan pitäisi vielä istua neulatyynynä.
Nafi liikehti hieman levottomasti haltian jännittyneillä hartioilla ja tuijotti Vareota silmät epäileväisinä viiruina. Liskon silmiin tässä kaikessa oli jotain tuttua, mutta täysin nurinkurista, eikä se jälleen kerran tiennyt mitä mieltä olisi tilanteesta ollut. Niin näytti käyvän sen mielestä tympeän usein, kun tuo kaljupäinen kaksijalkainen oli heidän seurassaan.

Nana vahvisti seuraavalle tikille sopivan paikan ja jäi vain odottamaan hiljaa työn etenemistä. Pistos pistokselta haltia joutui puremaan hampaitaan tiukemmin yhteen ja hoikat sormet kalpenivat painautuessaan lujemmin pöydänpintaa vasten. Nana oli luvannut itselleen ettei näyttäisi Vareolle tämän sattuvan, mutta se oli hankalaa omaan kipuun tottumattomalle.
Kun Vareo oli edennyt kolmasosan haavasta, ohjasi Nana miestä jatkamaan haavan toisesta päästä. Se olisi helpompaa ja tauko kovenevaan kipuun haltialle enemmän kuin tervetullut, vaikka Nana tiesikin pahimman odottavan vain edessä. Eikä se edes olisi käden viillon keskikohta, vaan jalassa vuoroaan odottava haava. Haltia oli välillä kokeillut varovasti voiteella vuoraamaansa pohjetta ja saanut helpotuksekseen todeta verenvuodon oikeastaan tyrehtyneen rohdoksen ansiosta. Tämä vahvisti parantajalle, ettei haava ollut lihaksessa asti tai ainakaan syvällä siellä, mitä Nana oli ensin pelännyt. Vareon ompelutaidot siis riittäisivät avuksi tähän hätään.
"Sinustahan tulisi kelpo parantaja", Nana totesi työhönsä keskittyneen Vareon rypistyneelle otsalle pienesti hymyillen. Haltian äänessä oli hieman naurua ja hän yrittikin keventää raskaaksi valahtanutta tunnelmaa ja valaa Vareoon lisää uskoa. Kuten Vareo oli luvannut, he todellakin selviäisivät tästä. Tästäkin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu »

Vareon käsi jähmettyi Naenijan käskiessä häntä odottamaan, ja lyhyen hetken ajan miehen pelko että hän epäonnistuisi syöksähti pinnalle. Onneksi parantaja osasi antaa selkeät yksinkertaiset ohjeet, ja ottaen tarjotun veistsen Vareo keskittyi katkaisemaan langan päässä odottavaan solmuun. Se, että Naenija kykeni pitämään kasvonsa tyystin rauhallisina auttoi miestä suunnattomasti. Tarkasteltuaan ensimmäistä tikkiä Vareo huomasi yllätyksekseen sen näyttävän jopa hänen silmissään kelvolliselta ja hitaasti virkoavalla uskalluksella hän painoi neulan uudelleen haavan juureen.

Naenijan tarvitsi opastaa ja korjata miehen työskentelyä joka tikin jälkeen vähemmän, ja keskittyessään langan käsittelyyn Vareo ei ehtinyt myöskään näkemään haltianaisen kasvoille hiipivää kipua. Pitkään aikaan Vareo ei ollut keskittynyt johonkin näin pikkutarkkaan näin pitkäksi aikaa, ja tietyllä tavalla se tuntui jopa rauhoittavalta. Hän vain toisti saman liikesarjan kerta toisensa jälkeen; pisto, kärjen nosto esiin, hidas veto ja tikin solmiminen kiinni.
Vaihtaessaan haavan puolta Vareo vilkaisi kynttilännysäänsä, varmistaen että se riittäisi vielä ainakin hetken. Hän ei uskonut hyvän onnensa tai edes Naenijan neuvojen auttavan jos hänen pitäisi työskennellä pimeässä.
"Minulla on enemmän kokemusta haavojen tuottamiseta kuin niiden parantamisesta," Vareo totesi yksinkertaisesti, nostamatta katsettaan haavasta. "Ja ilman magian mahtia minusta ei kummoiseksi parantajaksi olisi."
Hän oli päässyt viimeisten tikkien kohdalle, haavan keskiosaan jossa iho oli viilletty auki kaikista voimakkaimmin. Neulan painuessa hän tunsi Naenijan nytkähtävän lyhyesti, kipeästi, ja nopeasti Vareon vapaa käsi kääntyi haltianaisen kämmenen päälle. Toisaalta pitääkseen tämän paikallaan, ja toisaalta antaakseen hänelle sanatonta lohtua kipua vastaan.
"Tämä on viimeinen, ei enää pitkään," Vareo sanoi yrittäen kuulostaa rohkaisevalta, ja silitti peukalollaan Naenijan kapeita rystysiä hetken ennen kuin palasi tikin pariin. Sen sulkeminen otti hetken, mutta lopulta Vareo nojautui taaksepäin huokaisten tyytyväisenä. Hänen sormenkärkensä olivat pienten veritahrojen peitossa mutta katsoessaan haavan poikki kulkevia lankoja mies uskalsi jopa hymyillä lyhyesti Naenijalle.
"Seuraavaksi jalkasi. Pitäisikö minun laskeutua polvelleni...hm, ehkä parempi jos käyt makuullesi penkille?" hän ehdotti siirtäen tuolinsa rahisten sivummalle. Tilanteen vakavuus esti Vareon ajatuksia vaeltelemasta turhan kauas, mutta häneltä ei jäänyt huomiotta Naenijan säären pehmeät ääriviivat.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide »

Hauras hymy kuihtui Naenijan huulilta ja hän laski katseensa syliinsä Vareon sanojen myötä. Miksei hän ollut ymmärtänyt sanojensa typeryyttä ennen kuin lausui ne? Nanasta tuntui kuin hänen ajatuksensa olisivat liikkuneet hunajassa. Se oli ehkä osittainen helpotus hänelle itselleen, mutta myös outo ja tympeä tunne parantajalle, joka osasi valmistautua kaikkeen ja hoitaa tilanteen kuin tilanteen. Tai ainakin oli osannut joskus ennen. Ennen kuin tilanteet joihin hän joutui olivat muuttuneet täysin.
Turhat mietteet unohtuivat nopeasti, kun Vareon hetki hetkeltä paremmin luonnistuvat tikit lähestyivät haavan keskikohtaa. Nana katseli vuorotellen kättään ja kaikkea muuta: Vareoon, syliinsä ja kotinsa pimeisiin nurkkiin, tietämättä miten kivusta olisi päässyt yli helpoiten. Tai edes jotenkuten, nyt kun ei ollut enää kyse pelkistä pistoista, vaan polttavasta tunteesta pitkin käsivartta, jonka auennutta ihoa venytettiin väkisin takaisin oikealle paikalleen. Lopulta Nana ei enää pystynyt olemaan aloillaan vaan koko käsi värähti hänen ähkäistessään kivusta ja haltian sormet puristuivat pöydänpintaa vasten kuin yrittäen kaivautua siihen. Nana käänsi katseensa sivuun häveten reaktiotaan. Kuinka paljon enemmän hän olikaan nähnyt potilaidensa sietävän hiuskarvakaan värähtämättä. Kuinka paljon enemmän Vareokin oli sietänyt hänen käsittelyssään ja nyt mies joutui kamppailemaan liikkuvan kohteen kanssa tällaisen haavan tähden. Nanan yllätykseksi kipu hellitti hetkeksi ja hän tunsi Vareon lämpimän kämmenen omansa päällä. Miehen lempeä kosketus ja sanat saivat haltian jännittyneen käden rentoutumaan, Nanan nostamaan katseensa ja syvään hengähtäen hän valmistautui viimeiseen tikkiin. Yhtäkkiä kipu oli paljon siedettävämpi kuin hetki sitten.

Nana huokaisi ja lysähti itsekin istumaan rennommin jakkaralleen. Hänen poskeaan vasten painautunut Nafikin rentoutui ja oikoi hieman kankeilta tuntuvia siipiä ja raajojaan.
"Hienoa", Nana totesi melkein liikuttuneesti kättään katsoessaan ja kokeili varovaisesti liikutella rannettaan nähdäkseen ja tunteakseen miten iho siihen reagoi. Kaikki näytti lupaavammalta kuin hän oli uskaltanut toivoakaan. Pieni hymy lämmitti myös haltian kasvoja hänen siirtäessään katseensa Vareoon. Hänen jalkansa olisikin toinen tarina, josta Vareon sanat samassa muistuttivat. Nana suipisti suutaan ja katseli mietteliäänä penkkiä ja pöytää.
"Ehkä voisin..." Haltia piti haavoittuneen jalkansa suorassa ja paikallaan ja punnersi itsensä huterasti seisomaan toiselle jalalleen pöydästä tukea ottaen. Hän kääntyi ympäri tuolia ja pöytää kohden ja pystyi sopivasti piilottamaan irvistyksen, jonka haavoittuneen jalan nostaminen polvilleen penkille aiheutti. Nafi keikkui hänen olallaan vilkuillen vuorotellen Nanaa ja takana odottavaa Vareota vain vaikeuttaen haltian liikkeitä.
"Näin?" Nana käänsi päätään ja katsoi kysyvästi Vareota. Hän seisoi nyt yhdellä jalalla toisen levätessä koukistettuna penkillä, haava näkösällä ylöspäin, ja otti tukea pöydän reunasta. Nana ei olisi halunnut makaamaan kuin jokin potilas, vaikka juuri sitä hän sillä hetkellä oli, vaan toivoi voivansa seurata Vareon työskentelyä ja olla osallisena, vaikka mies olikin osoittanut pienellä ohjeistuksella pärjäävänsä hämmästyttävän hyvin. Mutta haltian ei tarvinnut seistä siinä yhden jalan varassa kuin muutaman hengenvedon ajan, kun hän tajusi itsekin ettei se toimisi. Hän oli liian väsynyt pystyäkseen seisomaan tarpeeksi pitkään ja asento oli liian hankala kipeälle jalalle. Tahtomattaankin hän jännitti hieman runneltua pohjetta, mikä jo sellaisenaan aiheutti kipua, mutta myös hankaloittaisia Vareon työtä.
"Olet oikeassa, makuullaan on parempi", Nana huokaisi ja yritti parhaansa peittää sen, ettei pitänyt ajatuksesta. Hän ei halunnut Vareon luulevan, ettei luottaisi mieheen, kun kyse oli todellisuudessa pitkälti vain siitä turhamaisuudesta, ettei Nana halunnut olla kuin avuton potilas. Hän huojahti hieman jo pelkästään pyörähtäessään yhden jalkansa varassa kääntyäkseen siirtämään pöydälle nostettuja tavaroita sivuun.
"Mutta pöytä on parempi, jottei sinun tarvitse kyyristellä", haltia selitti samalla, kun sysäsi tavaroita yhteen läjään. Tätä varten hänen pöytänsä oli, vaikkei Nana ollut koskaan uskonut joutuvansa sille itse paikattavaksi. Haltia laski häntä ihmettelevästi pää kallellaan katsovan Nafin pöydälle liskon vastusteluista huolimatta, mittaili pöytää katseellaan ja kääntyi sitten hiljaa katsomaan Vareota. Hän ei uskaltanut ponnistaa pöydänreunalle istumaan eikä pitänyt tästä avuttomuudesta lainkaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu »

Vareo seurasi Naenijan yritystä järjestää itsensä parempaan asentoon, ihmetellen sitä kuinka vaikeasti parantaja yritti seisoa mutta samalla odottaen että tämä tietäisi häntä paremmin. Kun sitten Naneija lopulta taipui hänen ehdotukseensa, alkoi Vareo hieman ymmärtää mistä kenkä taisi puristaa. Nousten tuoliltaan hän käveli Naenijan vierelle ja haki tämän katseen hetkeksi omaansa.
"Eiköhän jalkasi paraneminen ole tässä tärkeintä. Tuskin olet ensimmäinen parantaja joka on itse päätynyt paikattavaksi, mutta jos haluat niin lupaan etten mainitse tästä kenellekään myöhemmin."
Nyt jo miltei tottuneella liikkeellä Vareo kietoi kätensä Naenijan vyötärön ja polvien taakse ja auttoi tämän pöydälle. Kiertäen siirtämään neulaa ja kynttilää sivummalle, jotta haltianainen saattoi kääntyä parempaan asentoon, mies lisäsi vielä:
"Pieni nöyryys tekee aina välillä hyvää jokaiselle."

Siirtäen kynttilää paremmin Vareo liu'utti Naenijan hameenhelmaa ylös saadakseen koko säären näkyviin, mutta vasta kun hän tunsi kankaan nousevan polven ylitse havahtui mies olosuhteisiin. Naenija oli hänet suorasanaisesti ohjeistanut tähän, eikä hän voisi siitä kieltäytyä. Mutta häveliäisyys sai silti Vareon varomaan ettei nostanut katsettaan haltianaisen pehmeään reiteen tai minnekään muualle. Rykäisten hän kääri lisää lankaa neulaa varten, ja yrittäen pitää vaeltavat ajatuksensa toisilla teillä hän totesi yllättäen:
"Sen opetuksen sain itse asiassa isältäni kun olin vielä nuorukainen. Se taisi olla silloin kun ilmoitin hänelle että ryhtyisin sotilaaksi."
Varovaisesti Vareo aloitti ensimmäisen tikin haavan poikki, ja päätti jatkaa tarinaansa vaikka vain pysyäkseen äänessä.
"Siinä iässä kuvittelin monien muiden kanssa että taistelut olivat pelkästään jännittäviä ja helposti voitettavia, ja että ne toisivat sekä kultaa että kunniaa kunhan oli tarpeeksi rohkea. Lapsen hölmöyttä, ja sen tiesi isänikin. Hän käski kivenkovaa minua jättämään moiset haaveet ja keskittyä kunniallisempaan elämäntapaan. Kun en kuunnellut, hän uhkasi jo evätä minulta sukuni nimen ja oikeuteni perintöön. Mutta kun sekään ei päätäni kääntänyt ja uhkailin käveleväni seuraavana keväänä omilla jaloillani lähimpään varuskuntaan, hän ei enää väittänytkään vastaan. Yllättäen hän totesi että olisin vapaa lähtemään, jos niin kerran halusin, mutta sitä ennen minun olisi osoitettava olevani varma päätöksestäni. Siltä seisomalta hän meni kaivoi esiin rautaisen perinnemiekan, joka oli kulkenut suvussa jo usean sukupolven halki tyhjän panttina, ja käski minut pihamaalle. Siellä hän laittoi pölyisen ja ruosteisen aseen minun käteeni, tarttui itse taipuisaan pajunvitsaan ja käski minun puolustaa itseäni. Miekka tuntui painavalta ja kömpelöltä kädessäni, ja se oli tylsä kuin lapio, mutta niin vain lähdin hyökkäykseen."
Vareo keskeytti solmiessaan tikin kiinni, ja samalla hän pudisti päätään irvistäen lyhyesti.
"Koskaan ennen tai sen jälkeen en sellaista selkäsaunaa saanut kuin silloin. Isäni, joka ei ollut eläessään pidellyt asetta, löi miekan minun kädestäni kerta toisensa jälkeen kuin Dionen paraskin miekkamies, ja joka kerran kun kurotin nostamaan sen hän antoi pistävän läiskäyksen reisilleni tai pakaroilleni. Kun lopulta en enää kestänyt kohdata lisää kuritusta, ja kyynelsilmin ilmoitin antantuvani, isäni muistutti että olin juuri hävinnyt pahaiselle kauppiaalle. Ja jos lähtisin sotilaaksi, en ansaitsisi itselleni muuta kuin pitkää surua äidilleni."
"Siihen päättyivät ne haaveet, ja jälkikäteen olen jokaisesta mustelmasta kiitollinen jonka silloin sain," Vareo sanoi käytellessään neulaa seuraavaan tikkiin. "On hyvä että isäni ehti elää päivänsä loppuun asti niin, että saattoi olla minusta ylpeä. Jos hän näkisi minut nyt..."
Viimeiset sanat hävisivät Vareon huulilta, hänen päästäessä tuskin kuuluvan huokauksen. Tarina oli näemmä kääntänyt hänen ajatuksensa yhdenlaisesta häpeästä toiseen, joten mies päätti keskittyä pelkästään käsillä olevaan työhönsä.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide »

"En olekaan. Eikä sillä ole väliä mitä muut kuulevat, mutta..." Nana mutisi hiljaa antaessaan Vareon auttaa itsensä pöydälle ja loput sanat haihtuivat hiljaisen huokauksen alle. Muiden mielipiteistä Nana ei enää jaksanutkaan välittää, ei ainakaan juuri nyt, mutta tajusi samassa välittävänsä Vareon. Haltia antoi ajatuksen haihtua ja seurasi katseellaan Vareon perään. Nana ihmetteli miehestä hehkunutta lämpöä, jonka hän oli tuntenut selvästi jopa mekkonsa läpi. Samaa lämpöä, joka oli ympäröinyt hänen kämmenensä Vareon aiemmin tarttuessa siihen. Pieni huoli ehti jo kutitella haltian vatsanpohjaa, kun hän kuvitteli mielessään tulehtuneen haavan nostaman kuumeen. Samassa Nana tajusi, etteivät Vareon kädet olleet kuumat, vaan hänen omat sormensa melkein jääkylmät. Tietysti ne olivat kylmät. Tietysti hän oli kylmä, parantajan hitaasti liikkuvat ajatukset huomauttivat. Mitä muutakaan saattoi odottaa sellaisen verenvuodon jälkeen? Vareon sanat keskeyttivät haltian mietteet ja Nana alkoi keskittymään vain kätensä ja jalkansa varomiseen laskeutuessaan turhauttavan kömpelösti ja hitaasti makaamaan vatsalleen pöydälle. Sitä vastaan oli kai turhaa ja ennen kaikkea typerää taistella, etteikö hän olisi ollut tänään potilas.
Nafi oli tepastellut Nanan pään viereen ja liikkui hetken levottomasti edestakaisin. Lisko tuuppasi pari kertaa kuonollaan haltian päätä, mutta pysähtyi lopulta istumaan Nanan kuiskiessa sille rauhoittavasti. Kuiskuttelu loppui ja Nana painoi päänsä alas kättään vasten Vareon siirtyessä haavan puoleen. Nana tunsi kihelmöintiä ihollaan paljon enemmän kuin pelkän kankaan kosketuksen olisi pitänyt aiheuttaa Vareon siirtäessä hameen helmaa. Kipu jäi hetkeksi toissijaiseksi ja Nana tunsi vain pohkeen viertä viistävän kankaan, joka kohosi polvea kohti ja pian liukui hieman polvitaipeen yli jääden siihen. Haltia hengitti kerran syvään ja syytti väsymystä, verenhukkaa ja puuroutuneita ajatuksiaan tästä kaikesta. Näistä poukkoilevista ajatuksista, jotka tarrautuivat kaikkeen epäolennaiseen. Hän tuli jälleen tietoiseksi sykkivästä kivusta pohkeessaan, mutta onneksi Vareon yllättävä kertomus tarjosi kolmannen vaihtoehdon mihin keskittyä.

Nana saattoi tuntea Vareon hiljenneiden sanojen päätteeksi huokauksen aiheuttaman lämpimän henkäyksen jalallaan. Hän oli jo väittämässä vastaan miehen viimeisiin sanoihin - se mitä Vareo oli tänään tehnyt ja teki edelleen, pitäisi saada kenet tahansa vanhemman ylpeäksi -, mutta haltia päätti niellä sanansa. Hän saattoi arvata suunnan mihin Vareon ajatukset olivat liukuneet, ja vaikkei Nana tiennyt juuri mitään sisällöstä, saattoi hän päätellä ettei Vareon hartioillaan kannattelemaa taakkaa poistettaisi parilla kauniilla sanalla. Siinä kävisi helposti päinvastoin. Huoneeseen lasketui hetkeksi hiljaisuus, ja Nana jäi miettimään Vareon kertomaa. Kuten hän oli ajatellut, ei tämä mies ollut syntynyt töihin kadulle. Vareo oli siis elänyt nuorempana normaalia elämää. Sellaista elämää, josta hänen isänsä oli voinut olla ylpeä. Kunnes jotain on täytynyt sattua. Jotain mikä on saanut Vareon piilottamaan tämän puolensa kovetetun ulkokuoren alle turvaan. Se ei kuitenkaan olisi sopiva aihe tähän hetkeen. Oli parempi saada Vareo ajattelemaan jotain muuta, samoin kuin Nana itse.
"Missä sinä olet syntynyt?" Nana päätyi kysymään hieman tukahdutetulla äänellä nojatessaan otsansa edelleen pöydällä lepäävää käsivartta vasten, kasvot melkein pöydän pinnassa kiinni. Hän toivoi, että kysymys veisi Vareon ajatukset pois sieltä, mihin ikinä ne olivatkaan vaeltaneet. Eikä Nanakaan pistäisi pahakseen, jos saisi vielä hetken keskittyä johonkin muuhunkin kuin vain voimistuvaan kipuun. Tai sitä, että hän saisi kenties kuulla jotain lisää Vareon lapsuudesta.

"Pidäthän jalastani kiinni", Nana pyysi hetken päästä, kun tikkirivi läheni haavan keskustaa ja sen myötä myös kipu voimistui. Hänen äänensä oli nyt aivan eri tavalla tukahtunutta, sillä sanat lausuttiin yhteen purtujen hampaiden takaa. Hänen selkänsä kohoili nopeasti, samaan tahtiin terävien hengenvetojen kanssa ja pöydänpinta hänen kasvojensa edessä huurustui. Nana tiesi aloillaan pysymisen tärkeyden, muttei tiennyt kauanko enää saisi pakotettua jalkansa siihen. Polttelu pohkeessa oli alkanut varastamaan kaiken huomion, jota Nafinkaan ajoittaiset tuhahdukset Nanan korvanjuuressa eivät pystyneet kunnolla rikkomaan.
Lisko tuijotti vuorotellen liikahtamatonta Nanaa ja pöydän toisessa päässä työskentelevää Vareota. Kun Nana ei reagoinut sen tuhahduksiin tai tökkäyksiin, lähti Nafi tepastelemaan pöytää pitkin Vareota kohti. Lisko pysähtyi kyynärän päähän miehestä ja jäi vain tuijottamaan häntä pienen kynttilän valossa tumman oranssina hehkuvilla silmillään. Pitkä häntä kietoutui Nafin jalkojen ympärille, mutta sen kärki jäi naputtamaan pöytää levottomasti liskon tarkkaillessa Vareon jokaista liikettä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu »

Vareo kohotti katseensa Naenijan kysymykselle, epäröiden hetken. Hän halusi ajatella vaimeiden sanojen olevan väsymyksen ja kenties jopa menetetyn veren tuomaa sekavuutta, jota parantaja ei välttämättä muistaisi myöhemmin. Mutta samaan aikaan tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan oli kysynyt Vareolta asiaa, vaikka hän oli muuta pelännyt. Ensimmäinen kerta, kun hän joutui harkitsemaan paljastaisiko kaikista tärkeimmän linkin menneisyyteensä. Mutta silti hän tunsi voivansa lausua sen ääneen Naenijalle.
"Itärannikolla, Glenysin kaupungissa," Vareo vastasi hetken päästä. Näin pitkän ajan jälkeen hänen kotikaupunkinsa nimi tuntui menettäneen sen tunteen, jonka hän muisti siihen liittyvän. Se oli enää vain...kaupunki. Yksi monien muiden joukossa. "En usko, että kukaan muu enää edes muistaa minua siellä."

Naenijan äänessä kuuluva pingottunut kipeys muistuttivat Vareota keskittymään jälleen nykyhetkeen. Hän nosti toisen kyynärvartensa paremmin Naenijan polvitaipeen päälle, ja sulkiessaan jälleen yhden tikin hän tunsi haltianaisen läpi kulkevat vavahdukset. Vaikkei mies halunnut pitkittää Naneijan kärsimystä sekuntiakaan pidemmäksi kuin oli pakko, hän ei uskaltanut kiristää tahtiaan vaan työskenteli harkitun tasaisella tahdilla. Ainakin siihen asti, kun hän kuuli pienen tuhahduksen viereltä.
Nafi-lisko istui pöydällä, tuijottaen Vareota kirkkailla silmillään ja jotenkin olennon katse näytti syyttävältä. Kuin Vareo olisi tahallaan kiusannut sen emäntää. Huokaisten hivenen turhautuneena Vareo laski neulan pöydälle ja kääntyi kohtaamaan Nafin katseen. Pikkulisko oli älykäs, sen Vareo oli päässyt todistamaan jo useaan otteeseen. Mutta nyt hänenkin kärsivällisyytensä alkoi kulua loppuun.
"Millä sinut saisi ymmärtämään, että haluan auttaa emäntääsi yhtä paljon kuin sinäkin?" Vareo mutisi. Hännänpää liikahti muutaman kerran terävästi, mutta muuten Nafi pysytteli paikoillaan kuin kissa kuistinnurkalla. Vareo yritti kääntyä uudelleen haavan puoleen, mutta Nafi päästi uuden sihahtavan tuhahduksen. Sillä oli selvästi mielipide asiasta, tai ainakin Vareosta. Niinpä mies mulkaisi siivekästä olentoa ja ojensi kättään sitä kohti. Nafin siivet nousivat heti leveämmälle ja niskan taipuessa alemmas pienet hampaat tulivat näkyviin sen suupielten takaa. Mutta Vareo ei koskenut Nafiin. Sen sijaan hän asetti kätensä pöydälle ja taputti olkapäätään.
"No niin, ala tulla sitten. No, tule nyt, kun kerran haluat vahtia niin vahdi sitten," Vareo sanoi äänellä joka ei ehdottanut vaan yksinkertaisesti totesi. Nafi nosti hitaasti päätään, ja kuin lupaa hakeakseen se vilkaisi vielä Naenijaa kohti ennen kuin se kiipesi Vareon kättä pitkin hänen hartialleen. Pienet kynnet tuntuivat jälleen Vareon iholla kuin ahvenan selkäruodot, ja perille päästyään Nafi järjesteli vielä itseään kuin se olisi istunut tyynyllä. Mutta viimein Vareo saattoi jatkaa tikkausta, ja hänen yllätyksekseen Nafi ei suuremmin häirinnyt häntä. Se osasi pysytellä aivan hiljaa kurkotellessaan päätään hänen kasvojensa vierellä. Naenijan koulutuksen tuotosta, hän arveli.

Kynttilästä oli jäljellä enää lyhyt tynkä pöydälle levinneenä kun Vareo viimein laski neulan pois käsistään. Viimeiset tikit olivat olleet vaivalloisia solmia kiinni, ohuen langan lipsuessa hänen sormiensa välistä, mutta viimein haava oli saatu umpeen. Hieraisten silmäkulmaansa Vareo kykeni vain kuvittelemaan, miltä Naenijasta tuntui. Haavaa todennäköisesti aristaisi vielä huomannakin.
Nafi näytti myös ymmärtävän mitä tapahtui, ja hypäten pöydälle se kiiruhti kynnet pöytää vasten napsahdellen töniäkseen Naneijaa kuonollaan. Vareo nousi seisomaan, ähkäisten kun veri pääsi kiertämään hänen huomaamattaan jännittämiinsä lihaksiin, ja kumartuen Naenijan puoleen hän sanoi:
"Se on nyt tehty. Mennään, sinun on pakko yrittää levätä edes vähän."
Kynttilä puhallettiin sammuksiin, ja varovaisesti Vareo lähti viemään Naenijaa kohti portaita, Nafi tämän syliin käpertyneenä. Hän ei edes huomannut kysyä, missä Naenija nukkui; hän auttaisi tämän lepäämään, varmistaisi oven, ja jäisi vahtiin. Tätä lyhyttä suunnitelmaa Vareo kertasi mielessään jokaisella askelmalla, pitääkseen loitolla sen unisen suhinan joka uhkasi vetää hänet pehmeään horrokseen.
Toisessa kerroksessa löytyi lopulta yksinäinen sänky, ja Vareo auttoi Naenijan sille makaamaan. Hän ei tiennyt, oliko haltianaisella edes voimia vaihtaa veritahraista asuaan, hänellä ei ollut rohkeutta edes ehdottaa asiaa. Kumartuen vielä sängyn vierelle Vareo pakotti pienen, väsyneen hymyn kasvoilleen ja sanoi:
"Minä pidän vahtia alakerrassa. Luota siihen, ja yritä levätä. Tulkoon aamu sitten kun on sen aika."
Locked