Kun mentävä on

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Kun mentävä on

Post by Kide » Sun Jul 21, 2019 8:22 pm

// Tinanja ja Ranyard uljaan Nazin selässä tännepäin! //

"Tule nyt. Tule Gasty, tule, tule! Olisit kiltti ja liikkuisit nyt..." Harmaan karvan peittämä korva heilahti, mutta vain koska sitä kiusasi kärpänen. Ruohon rouskutus sen sijaan jatkui katkeamatta. Naenija lysähti istumaan tienpientareelle kasvojaan tuskastuneesti hieraisten. Hänen toisella olallaan kantamansa kassi nostatti pienen pölypilven tiehen tumahtaessaan ja levitti hiekkaa hieman haltian vihreän, yksinkertaisen mekon kyljelle. He olivat pienen mäen laella ja haltia pystyi edelleen erottamaan Phoeben muurin ääriviivan horisontissa heidän takanaan. He olivat edenneet aivan liian hitaasti. Nana halusi päästä pois. Äkkiä pois ja jättää häntä vavisuttavat muistot kuin nahkatossujen nostattaman hiekkapölyn taakseen.
"Näetkö, minäkin kannan osani. Enkä pysähdy syömään virstan välein. Enkä valita kärpäsistä, vaikka minulla ei ole häntää millä niitä huiskia." Harmaa korva värähti ja sille laskeutunut kärpänen nousi taas ilmaan. Rouskutus jatkui.
"Nyt riittää!" haltia kivahti ja sai viimein tuon korvaparin kääntymään itseään kohden. "En aio kiskoa sinua perässäni koko matkaa. Yritin hyvällä, mutta jos se ei riitä niin ei sitten!" Vai muka helppo kaveri, kuten myyjä oli luvannut. Ehkä silloin, jos sen antoi vain syödä. Nana harppoi viereisen pajupensaan luo, kaivoi puukon laukustaan ja nirhasi yhden pitkistä, nuorista ja taipuisista varsista poikki. Hän isku pajulla hameen peittämää säärtään vasten niin että läsähti. Hieman lujempaakin kuin oli ollut tarkoitus - haltia sihahti ja tiesi voivansa vielä illallakin ihailla punaista juovaa jalassaan. Mutta rouskutus loppui. Se hemmetin rouskutus loppui ja hänen matkaseuransa katsoi viimein häntä silmiin.

Pelkkä jalkaan läpsiminen oli osoittautunut turhaksi, vaikka sillä aasin huomion saikin. Mutta pienikin sivallus ilmassa tuon kahtojuhdan takamuksen tienoilla sai sen kaviot liikkeelle ja pysymään liikkeellä. Lopulta pelkkä vitsan näyttäminen riitti ja Nana saattoi jatkaa matkaansa hyvässä yhteisymmärryksessä tänään ostamansa matkakumppanin kanssa.
Nyt he etenivät hyvää vauhtia. Tai niin hyvää vauhtia kuin Nanan vaurioitunut jalka salli, mutta ainakaan he eivät enää pysähdelleet. Phoeben muurin ääriviivat alkoivat kaventua osaksi taakse jäävää maisemaa. Ilma oli kaunis ja täydellinen vastakohta haltian mielelle. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta Nana pyyhki kastunutta poskeaan ties monettako kertaa. Gasty roikotti päätään melkein turpa tietä hipoen, mikä sai senkin näyttämään surun murtamalta. Sen suuret, apealta näyttävät silmät kuitenkin huijasivat. Tosiasiassa aasi kärkkyi tilaisuuksia siepata heinänkorsia tienviereltä aina kun niihin ylsi kiristämättä narua ja paljastamatta itseään. Se maiskutteli tuoretta ruohoa ja heinää hiljaa. Nana kulki edellä riimua löysästi roikottaen eikä huomannut mitään. Eikä haltia olisi välittänyt vaikka olisi huomannutkin. Kunhan Gasty pysyi liikkeessä hän oli tyytyväinen.
Nana oli yrittänyt löytää itselleen hevosen. Hänen säästönsä olisivat riittäneet siihen, ainakin jonkinlaisen konin hintaan. Eilen hevostiloilla kierreltyään hänelle oli kuitenkin käynyt nopeasti selväksi, että joko hevosia ei yksinkertaisesti ollut myytäväksi asti tai hinta oli hävyttömän suuri. Phoeben rauhattomuus, armeijan saapuminen kaupunkiin ja toissaöiset tapahtumat olivat jättäneet jälkensä moneen, niin myös hevosten saatavuuteen ja hintaan. Joka tapauksessa hän oli iloinen Gastyn löytämisestä. Ei hän olisi ilman kantoapua selvinnyt matkasta jalan. Tosin kunhan hän saapuisi kylään, jossa joku huolisi Gastyn sopivaa summaa vastaan ja joku toinen olisi valmis myymään hänelle hevosen, vaihtuisi hänen matkakumppaninsa heti. Ei Nanalla ollut aikomustakaan kävellä mantereen toiselle laidalle asti.
Nafi oli lenneskellyt tietä ympäröivillä niityillä ja lähimpien puiden lomassa metsikköisillä paikoilla onnellisen näköisenä. Nyt se lasketui Nanan hartialle kieltään lipoen ja tuntui häärivän parempaa asentoa etsien.
"Maha täynnä?" Nana kysyi antaen otukselle kevyen rapsutuksen päälaelle. Nafin vastaus oli raukea tuhahdus. Nana tunsi liskon vilkaisevan taakseen Gastya ennen kuin se asettui aloilleen. Lisko ja aasi olivat aikansa alkumatkasta mulkoilleet toisiaan, mutta nyt tuskin enää huomioivat toinen toistaan. Nafin lennellessä lähellä Gasty seurasi liskon liikkeitä välillä ja samoin Nafi loi silloin tällöin aasiin vilkauksen, muuten kaksikko näytti tottuneen toistensa seuraan.
Matka jatkui toistaiseksi hyvässä yhteisymmärryksessä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Mon Jul 22, 2019 5:51 pm

Aurinko porotti lähes kirkkaalta taivaalta kuivattaen entisestään jo kuivaa ilmaa. Kumea korskahdus kertoi, ettei palkkasoturin ratsukaan ollut erityisen innostunut säästä kävellessään pölyävää hiekkatietä pitkin. Kengitetyt kaviot nostivat kaksikon taakse pölypilven matkan edetessä tasaista ravia sekä ratsun että ratsastajan varusteiden narahtaessa toisinaan liikettä vasten. Pitkänä roikkuvat ohjat olivat Ranyardin toisessa kädessä puolihuolimattoman näköisesti, kun harmaa ratsu miehen alla venytti kaulaansa askeleidensa tahdissa, selkeästi nauttien liikkeelle pääsystä. Phoeben muurit jäivät askel askeleelta kauemmas palkkasoturin selän taakse matkan edetessä. Kaupunkia reunustavat tilat vaihtuivat pian joutomaaksi ja aukeaksi, kun tie kiemurteli hitaasti kohti mäkiä, ja muutaman päivän matkan päästä taivaanrannassa siintäisivät jo vuoristo. Nyt kuitenkin lähempänä olivat vielä arot, sekä illalla saavutettava metsän alku.

Ranyardin ajatukset olivat jo pidemmällä matkan reitillä kuin mitä hän itse oli antaessaan Nazin ravata omaan reippaaseen tahtiinsa eteenpäin loivaa mäkeä. Phoeben muurit alkoivat olla jo selän takana, tuskin nähtävissä, kun palkkasoturin silmät osuivat kauempana kulkevaan parivaljakkoon. Kaukaakin katsottuna näytti siltä, että kyseessä oli aasi, ja mekkoon sonnustautunut henkilö. Pelkästä kohteliaisuudesta Ranyard hidasti matalalla äänikomennolla ratsunsa vauhdin käyntiin. Silloinkin hevosen askeleet olivat pidemmät kuin aasin ja tämän taluttajan askeleet yhteensä. Pieni ohjan painopisteen muuttuminen käänsi Nazin toiselle puolelle tietä ohittamista varten, ja Ranyardin ajatukset olivat jälleen itse matkassa sen sijaan, että hän oli ohittamassa toista matkustajaa.

Kuitenkin, kun Ranyard pääsi lähemmäs, tuon aasia taluttavan naisen tutuhkot piirteet alkoivat näkyä tarkemmin. Ensimmäisenä palkkasoturi totesi kulkijan olevan haltia, ja tämän tummat hiukset välkehtivät vähän auringossa. Pöly oli saanut mekonhelmat muuttumaan väriään vaaleammiksi, ja naisesta näki, että tällä oli mukanaan kaikki mukaan mahtuva omaisuus. Kun Ranyard pääsi lähemmäs, tunnisti hän viimein tutun oloisen henkilön siksi samaksi parantajaksi, joka oli hänen kätensä paikannut vain päiviä Phoebeen saapumisen jälkeen. Tuo parantaja kuitenkaan ei vaikuttanut siltä, että oli ollut lähdössä tai lähtöä suunnittelemassa, joten tämän näkeminen sai Ranyardin kulmat kurtistumaan. Sen sijaan, että palkkasoturi olisi jatkanut matkaansa sanaakaan sanomatta, hän hidasti vähän ratsunsa vauhtia, jotta se vastaisi aasin ja haltian tasaista köpöttelyä tiellä. Hevonen heilautti tyytymättömänä päätään, kun tämän vauhtia hidastettiin.

“Päivää”, Ranyard aloitti lyhyellä tervehdyksellä, nyökäten tuota parantajaa, Naenijaa kohden, kun viimein Naz käveli parantajan ja aasin rinnalla. Hitaasti nimikin alkoi palautua mieleen. “Se oli Naenija, eikö niin?” palkkasoturi kohotti kulmiaan vähän antaessaan nyt katseensa vaeltaa tarkemmin parantajan matkavarustuksessa ja aasissa, ja tämän selkään ladotuissa tavaroissa. Näytti siltä, että pakkaamisesta huolimatta tämän matkavarustus oli melko laihanlainen pidempää matkaa varten. Lisäksi hän oli melko varma, että tuo parantaja muistaisi hänet. Kukapa ei, kun hänkin oli yöllä verisenä törmännyt tuon paikattavaksi.
“Sopiiko kysyä, mihin matkasi kulkee?” Ranyard kysyi sitten, hidastaen entisestään Nazin vauhtia, kun Naenijan perässään vetämä aasi näytti käyttävän naisen huomion kääntymisen hyödykseen työntämällä päänsä läheiseen ruohopuskaan. “Kieltämättä et ole ensimmäinen henkilö, jonka kuvittelin tapaavani kaupungin ulkopuolella, matkalla kohti maan keskiosia…”, mies jatkoi sitten, vähän asentoaan satulassaan korjaten.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Fri Jul 26, 2019 4:55 pm

Takaa kuuluva kapioiden pehmeä kopse hiekkatietä vasten oli vielä liian hento Naenijan korville, mutta Nafi havahtui puoliunestaan. Liskon kääntyessä ja jäädessä tuijottamaan heidän taakseen Nanakin arvasi jonkun olevan tulossa. Haltian hartiat jännittyivät hänen vilkaistessaan taakseen. Tällä tiellä, ainakin Phoeben ja lähimpien kylien välillä, riitti kyllä kulkijaa melkein joka päivälle, mutta Nana siristeli silmiään niskakarvat pystyssä. Hänen lähdöstään ei tiennyt naapurin vanhusten ja Vareon lisäksi kukaan, jollei joku ollut sattumalta nähnyt häntä ja Gastya ohittamassa Phoeben muureja. Eikä Nanakaan ollut voinut olla pohtimatta mitä tapahtuisi, jos se jokin silmäpari kertoisi näkemästään Zahirille. Nana ei tiennyt oliko Zahirkaan kylmästä ulkokuorestaan huolimatta vielä kykenevä käsittelemään tyttärensä kuolemaa tai etsimään jotain mihin purkaa suruaan. Sen sijaan sitä, miten maagikko järkytyksensä lopulta purkaisi, haltia ei edes halunnut tietää. Hän saattoi vain toivoa, että se kohdistuisi tuon vihan ansainneiden päälle eikä muiden.
Piilopaikkoja ei ollut eikä pakeneminen olisi auttanut. Yhtä lailla kuin Nana näki ratsastajan näki tuo varmasti myös hänet, ja Nana etenisi Gastyn ja tavaroidensa kanssa kuin etana ratsastajaan verrattuna. Nana tähyili metallin kimmellystä mietteliäänä. Haarniska. Zahirin kätyreillä ei ollut näyttänyt olevan tapana pukeutua haarniskaan, eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan suojaavaan, muuten he olisivatkin tarvinneet parantajan apua huomattavasti vähemmän. Se oli jokseenkin helpottava huomio. Samoin kuin ratsastajan lähestyessä se, että myös tuolla oli tavaraa mukanaan eikä kovin kiire. Haltian vatsanpohjaa kipristi edelleen, mutta hän jatkoi kulkuaan katse eteenpäin suunnattuna. Ainakin kunnes ratsastaja hidasti vauhtinsa käyntiin hänen takanaan.
Yllätys nostatti haltian kulmakarvat hänen tunnistaessaan miehen. Nimeä hän ei saanut päähänsä, mutta nuo kasvot ja etenkin tuon haarniskaan hän muisti. Öinen paikattava, joka oli haavansa suuruudesta huolimatta istunut hänen vastaanotollaan rauhassa kuin teekutsuilla.
"Päivää", Nana vastasi tervehdykseen ja painoi rauhoittavasti Nafin pystyyn singahtanutta päätä alemmas, jotta lisko jättäisi turhat uhittelut sikseen. "Kyllä vain", haltia vielä vahvisti Ranyardin nimimuistin, joka oli osoittautunut tällä kertaa paremmaksi kuin hänen omansa.
Nana tuskin koskaan turvautui valehteluun, se edes harvoin kävi hänen mielessään. Eikä hän edes osannut valehdella - ei hänen ollut tarvinnut oppia. Mutta Ranyardin seuraavan kysymyksen alla haltia harkitsi sitä. Parin sydämenlyönnin ajan hän etsi sopivaa kiertoilmausta matkalleen siinä onnistumatta ja tietäen, että jo nyt hänen kasvoistaan todennäköisesti näki hänen harkitsevan vilpillistä vastausta. Haltia huokaisi alistuneesti. Ei hänestä ollut valehtelijaksi. Eikä hän lopulta edes uskonut, että tämän miehen kohdalla totuudesta olisi sen enempää hyötyä kuin haittaakaan. Kaikki tapahtumat olivat vain saaneet hänet nousemaan aivan varpaittensa kärjille.
"Tavoitteenani on päästä aina Dioneen asti." Nanan katse siirtyi kurottelemaan jonnekin edessä siintävien puiden ja mäkien yli. Kauas tuntemattomaan, johon hän oli päättänyt uskaltautua. Epäröinti näkyi ruskeiden silmien katseesta. Haltia saattoi vain toivoa, ettei Ranyardin uteliaisuus yltäisi tätä pidemmälle. Muuten Nanan olisi aika harjoitella myös valehtelemista.
"Entä sinä, onko pitkäkin matka edessä? Ja anteeksi, en saa nimeäsi päähäni, mutta kätesi haavan muistan paremmin kuin hyvin. Kuinka se on parantunut?"

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Fri Jul 26, 2019 8:59 pm

Nazin tasaiset askeleet hidastuivat entisestään tämän päästyä aasin vierelle kävelemään. Ranyard istui rennon, mutta suoraselkäisen näköisenä ratsunsa selässä myötäillen tämän pitkiä, mutta nyt hyvin rauhallisia askeleita. Ranyardin kasvoilla oleva hymy vain vähän levisi hänen nähdessään parantajan yllättyneen ilmeen tuon matkan jatkuessa aasin määräämän vauhdin tahtiin. Vai että oli tuo matkalla Dioneen asti? Sinne oli pitkä matka, varsinkin yksin, parhaan päivänsä nähneen aasin kanssa - ja kaiken lisäksi aseistautumattomana. Ranyardin kulmien kohotus ja lievästi yllättynyt ilme kertoivat varmasti sen kaiken myös ilman sanoja tuolle naiselle. Tie mantereen lävitse ei ollut hellä kulkijoilleen, puhumattakaan niistä, jotka saivat elantonsa laittomin keinoin sen tien varrella, tai villipedoista, joita toisinaan näkyi siellä sun täällä. Taivasalla nukkuminen kokemattomana matkustajana sai usein vettä ja kylmyyttä niskaansa, eikä tien päällä varusteiden kuivaaminen ollut helppoa. Eikä Ranyard oikein uskonut, että Naenija oli erityisen kokenut matkustaja - tämä vaikutti ennemminkin henkeen ja vereen kaupunkilaiselta, joka oli laittanut juurensa sinne jo vanhempiensa myötä.
“Dione kieltämättä on aika matkan takana”, Ranyard sanoi sitten, kevyesti olkiaan kohauttaen. “Olen nimittäin itsekin palaamassa sinne vaihteeksi. Aika jättää Phoeben pölyt taakse ja etsiä uusia haasteita pääkaupungista”, palkkasoturi hymähti vähän ajatukselle. VIihdettäkin kaupungista löytyi, se ei olisi ensimmäinen Dionenvierailu hänelle. Tuskin viimeinenkään.

Naenijasta sen sijaan Ranyardin kaupunkiin matkustamisen odottamisen sijaan näkyi epäilys. Eikä mies voinut moittia tätä - hän tiesi kyllä itsekin näyttävänsä palkkasoturilta, ja luotansatyöntävältä sellaiselta. Haarniska oli tehty niin, että suojaamisen ja käytännöllisyyden lisäksi se oli näyttävä: näkyvimpänä hartioita tarkoituksella leventävät kappaleet olkapäillä. Kirveen terät välkähtelivät auringossa kilpaa puhdistetun haarniskan levyjen kanssa Nazin hitaan rauhallisten askelten tahdissa.
“Minun nimeni on Ranyard. Ja tämä luotettava matkakumppanini on Naz”, Ranyard rapsutti ohimennen harmaan ratsunsa kaulaa vilkaistessaan Naenijaa ja tämän perässä raahaavaa aasia, mutta ei sanonut tämän osalta mitään. “Ja kiitos kysymästä, se on varmasti yksi niistä kaikkein siisteimmin parantuneista haavoista, joita minulla on ollut”, palkkasoturi hymyili. “Kiitos siitä.”

Vaikka Ranyard miten tahansa tienasikin elantonsa, ei hän ollut sellainen henkilö, joka jätti toisia, viattomia sellaisia vielä, pulaan. Tuo parantaja ei näyttänyt varautuneen matkalla kaikkeen tarvittavaan, eikä tämän olemus vakuuttanut Ranyardia matkalla pärjäämisestä. Sitä paitsi, tuolle, yksin matkustavalle naiselle, matka olisi huomattavasti vaarallisempi kuin hänelle. Olihan tuo vielä avannut hänelle keskellä yötä ovensa ja paikannutkin.
“Ajattelitko taittaa koko pitkän matkan mantereen läpi yksin?” Ranyard kysyi sitten, pysäyttäen hetkeksi ratsunsa, jotta aasin askeleet saivat ratsukon ruohotupsun syömisen jälkeen kiinni. “Matkamme kuitenkin on kulkemassa samaan suuntaan, ja jos ei muuta, niin ehkä matkaseura voisi tuoda turvaa siitä huolimatta, ettemme juuri tunne toisiamme”, palkkasoturi kohautti vähän olkapäitään. Mitä sitä asiaa kiertämään - hänen omatuntonsa ei ainakaan olisi kovin hyvillä mielillä, jos hän lähtisi siitä jatkamaan matkaa jättäen tuon parantajanaisen yksin aasinsa kanssa.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Thu Aug 01, 2019 5:27 pm

Naenija ei kyennyt peittämään hämmästystään, mutta epäilyksensä sentään jollain tavoin, Ranyardin kertoessa olevansa matkalla samaan suuntaan. Aina mantereen toiselle laidalle asti. Nana ei voinut sille mitään, että miehen kertoma herätti hänessä heti parven epäilyksiä, jotka lehahtivat lentoon yhtä kärkkäästi sirkuttaen kuin heidän juuri ohittamansa pajupuskan peipposet. Aina ennen haltia oli rohjennut odottaa parasta - nyt tilanne oli päin vastoin. Ja sen oivaltaminen inhotti naista itseäänkin.
Nana huomasi myös, että Ranyard näytti odottavan matkaa ihan erilaisella innolla. Aito odotus, mikä miehen katseesta paistoi, kevensi hieman haltian epäilyksiä. Ainakin kaikkea muuta kuin omaa matkaansa kohtaan, joka tuntui Nanasta mitä kurjimmalta vaihtoehdolta. Mutta se oli ollut ainoa vaihtoehto, jonka hän oli nähnyt olevan jäljellä itselleen.

Nana nyökkäsi miehen esittelyille ja vilkaisi harmaata, rauhallisen kuuliaisesti kulkevaa ratsua haaveilevasti. Nazin kanssa matkustaminen varmasti olikin taivaallista verrattuna Gastyn kanssa taapertamiseen. Tälläkin hetkellä aasia sai jälleen nykiä, jotta se pysyi tahdissa. Ilmeisesti kuormajuhta oletti saavansa tahtonsa läpi Nanan huomion keskittyessä muualle.
Ranyardin kiitos sai aidon hymyn kohoamaan hetkeksi Nanan kasvoille. Hän ei ollut hymyillyt sitten... Sitä aamua Nana päätti olla ajattelematta.
"Hienoa kuulla." Hymy pysyi vielä hetken haltian kasvoilla, mutta ei viipynyt ruskeissa silmässä vilausta pidempään. Hänen kaulansa liikahti ja haltia puristi Gastyn riimua hetkellisesti tiukemmin, vaikkei aasi juuri nyt antanut sille tarvetta. Nana halusi kokeilla oliko hänen tuntonsa tallella, vaikka pelkäsikin kaiken taidon kadonneen. Sen taidon, jolla tämän palkkasoturin haava oli suljettu ensiluokkaisella tarkkuudella.

Laskeutui hetken hiljaisuus. Nazin pitkä askellus oli laiskasti astelevaa Gastya nopeampi ja Ranyardin ehtiessä askel askeleelta heitä pidemmälle, Nana oletti jo miehen jatkavan matkaansa. Miksipä tuo olisi enää tahtiaan hidastanut heidän takiaan. Nanan tiehen laskeutunut katse nousi maan rahistessa eri tavalla Nazin jalkojen alla. Mutta ei raviin yllytettynä vaan Nanan yllätykseksi kokonaan pysähtyen. Vielä yllättävämpi oli palkkasoturin kysymys.
Nana oli jo heittänyt mielestään Ranyardia koskevat epäilyksensä, mutta ei ollut osannut odottaa tätä. Eikä hän tiennyt miten reagoida ehdotukseen.
"Minä... Kyllä, olin valmistautunut matkaan yksin. Ja enhän minä... me vain hidastaisimme sinua turhaan." Nanan sanat kuulostivat loppua kohden enemmänkin kysymykseltä kuin toteamukselta. Tarkoittiko Ranyard todella mitä sanoi? Jos tarkoitti, mies ei tainnut olla ajatellut asiaa ihan loppuun asti.
Nana tiesi kyllä kuinka vaaralliselle matkalle oli lähtemässä, mutta sekin tuntui vähemmän pelottavalta kuin Phoebeen jääminen. Ranyardin kaltainen matkaseura olisi parasta, mitä hän voisi toivoa tällaiselle taipaleelle. Se oli liiankin hyvää ollakseen totta.
"Kiitos tarjouksesta, mutta en voisi sallia sinun hidastavan omaa matkaasi tällä tavoin." Nana puski sanat ulos suustaan väkisin, vaikka olisi mieluummin tarjonnut rahapussiaan ostaakseen Ranyardin matkaseurakseen. Mutta sitten hänellä ei olisi ollut enää millä ruokkia itsensä, varsinkaan kun haltia ei saattanut luottaa parantamisen tuomiin tuloihin juuri nyt. Eikä hän pystyisi tien päällä valmistamaan samalla tavoin arvokkaita rohdoksia tai salvoja kuin tavallisesti.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Thu Aug 01, 2019 8:07 pm

Ranyard kurtisti kulmiaan tuskin huomattavasti kuullessaan Naenijan sanat siitä, että oli hienoa kuulla haavan parantuneen hyvin. Sanat itsessään vaikuttivat vilpittömiltä, mutta Ranyard ei tiennyt, mistä kumpusi naisen tarve puristaa ja vetää aasia riimustaan entistä enemmän eteenpäin, vaikka eläimen askellus näyttikin sen motivaatioon nähden ihan riittävältä. Ranyard tosin oli melko varma, että myös tuo aasi osaisi askeltaa reippaammin, jos motivaatio olisi riittävä. Oli eri asia, paljonko eläin jaksaisi kohtalaisen mahansa ja kantamien tavaroidensa kanssa kanssa talsia. Mies kuitenkin pudisti ajatuksensa pois päästään - se, miksi tuo oli lähtenyt Phoebesta todennäköisesti liittyisi asiaan, mutta ei olisi hänen asiansa ainakaan tänään.

Palkkasoturin pysähtyessä odottamaan Naenijaa ratsunsa selässä, ja ehdottaessaan matkan jatkamista kahden, Naenijan hämmennys oli ehdottomasti käsin kosketeltavaa. No, Ranyard oli arvellutkin, ettei nainen ainakaan ilman muutamaa vastalausetta olisi suostunut matkan taittamiseen samaa matkaa. Ranyard tiesi näyttävänsa palkkasoturilta ja vaaralliselta aina päästä varpaisiin saakka, eikä kerran tapaaminen aiemmin yön pimeydessä varmastikaan parantanut ilmeisesti jo valmiiksi varpaillaan olevan parantajan suhtautumista ehdotukseen. Ei ollut yllättävää, että tämä oli varautunut omien sanojensa mukaan matkustamaan yksin. Matkalle mantereen toiselle laidalle oli kieltämättä vaikea saada seuraa, varsinkin lyhyellä aikataululla. Hänen yöllisen vierailunsa aikana Naenijan asunto ei ollut näyttänyt siltä, että tämä oli lähdössä Phoebesta.

Suoraan kieltäytyminen sai viimein Ranyardin naurahtamaan Naenijan sanoille.
“No, mikäli välttämättä vaadit, niin toki minä voin tästä jatkaa matkaani”, tuo kohautti olkapäitään saaden ratsunsa ja haarniskansa nahkaosat narahtamaan. “Mutta, jos matkan hidastaminen on suurin huolenaiheesi näinkin vaarallisella ja pitkällä matkalla, niin sen hinnan olen kyllä valmis maksamaan yksin matkustavan naisen auttamiseksi. Siitä huolimatta, mitä teen työkseni, minullakin on jonkinnäköinen kunnia ylläpidettävänä”, Ranyard hymähti viimeisten sanojen kohdalla vähän. “Sitä paitsi”, tämä jatkoi. “Näin pitkällä matkalla matkustustahdilla ei ole juuri vaikutusta matkan kestoon”, enemmän ongelmia aiheuttaisivat villieläimet, maantierosvot, sääolosuhteet ja kaikki mahdolliset yllättävät ongelmat, joita ei voinut etukäteen ennakoidakaan. Tuon aasin askelluksella ei siihen olisi juurikaan vaikutusta - ja kuten sanottu, Ranyardista tuntui kieltämättä hyvin ristiriitaiselta ajatukselta jättää tuo parantaja taittamaan matkaa yksin… Hän ei ollut lainkaan varma, pääsisikö tämä perille niin.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Sun Aug 04, 2019 11:15 am

Palkkasoturin naurahdus ja seuraavia sanoja vahvistava pikkuruinen hymy vaikuttivat aidoilta, vilpittömiltä. Naenija tiesi kuinka vaaralliselle matkalle oli ryhtymässä. Varsinkin yksinäiselle naiselle tämä ei olisi mikään pitkänpuoleinen iltapäiväkävely. Silti hän suhtautui varovaisen karsastavasti tähän ehdotukseen, joskin matkasta itsestään huolestuneempi puoli hänestä käski hyväksyä Ranyardin ehdotuksen. Nana tapitti miestä hetken ja tuli siihen tulokseen, ettei tuo tarjotuisi taittamaan matkaa yhdessä jollei olisi siihen valmis. Ja ettei Nanalla ollut syytä epäillä Ranyardia. Mies olisi voinut jo tehdä hänelle mitä halusi, he molemmat tiesivät sen. Oli aika opetella jälleen uskomaan hyvään.
"Matkustusseura kuulostaa kyllä mukavalta", haltia totesi lopulta hymyillen nyt hieman itsekin. Ranyard oli oikeassa siinä, ettei näin pitkällä matkalla pari hitaamman vauhdin tuomaa lisäpäivää tuntuisi miltään, mutta silti haltiasta tuntui kuin mitä ilmeisimmin matkustamiseen tottunut palkkasoturi olisi ottanut itselleen ylimääräisen taakan tällä tarjouksellaan. Se huolestutti Nanaa jopa enemmän kuin mikään muu.
"Mutta mikäli vauhtimme käy sietämättömäksi, en syytä sinua jos haluat jatkaa matkaa itseksesi." Nana katsahti pahoittelevasti Ranyardia ja vilkaisi sitten paheksuvasti takanaan löntystävää aasia, jota kiskaisi lieasta tällä kertaa ihan aiheesta. Gasty kiristi tahtiaan, mutta ruohotupsun jäänteet tursusivat edelleen aasin suupielestä.
"Tosin en ole ajatellut matkustaa näin viikkokaupalla", haltia huokaisi sitten ja loi katseensa taas edessä häämöttävään metsänreunaan. "Jos vain onnistun, ostan jostain matkanvarrelta hevosen. Kyllä Gasty, kuulit aivan oikein." Nana vilkaisi uudestaan aasiaan, mutta ei saanut harmaakarvaiselta kaveriltaan kärpäsiä huiskivan hännän heilautusta suurempaa vastausta. Nafi sen sijaan tuhahti hiljaa ja laskeutui uudestaan parempaan asentoon haltian olkapäällä. Ilmeisesti Ranyard ja Naz olivat osoittaneet olevansa tarpeeksi rauhallisia. Oranssi viiru hohti kuitenkin liskon silmäluomien välistä, joita se ei edelleenkään sulkenut kokonaan.
"Phoebesta se ei onnistunut", haltia lisäsi hiljaa ja uskoi palkkasoturinkin olevan tarpeeksi perillä sen syistä.

Maasto oli noussut hiljalleen ja Nana vilkaisi heidän taakseen jäävää kiemurtelevaa tietä, joka näkyi pätkittäin kumpuilevassa niityssä kuin katkeillut, kapaneva lanka. Hänen silmiensä eteen avautui pitkältä matkalta yhtä tyhjä tie kuin se oli ollut ennen Ranyardin ilmaantumista.
"Olitko ainut matkalainen tännepäin? Vai näkyikö muitakin pitkänmatkalaisia tänään?" Nana koetti verhota kysymyksensä tavallisen jutustelun taakse, vaikka odotti vastausta kahdestakin syystä.
Last edited by Kide on Mon Aug 05, 2019 8:38 pm, edited 1 time in total.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sun Aug 04, 2019 4:33 pm

Ranyard melkein odotti, että Naenija ei vastaisi lainkaan hänen ehdotukseensa. Viimein tuo näytti myöntyvän sanomalla, että matkustusseura kuulosti mukavalta. Olisihan se miellyttävämpää matkustaa jonkun puhuvan henkilön kanssa verrattuna yksin matkustamiseen aasin tai hevosen kanssa. Ranyardille sopivat molemmat - sekä hiljaisuus itsekseen että matkaseura, mutta hän halunnut jättää tuota naista kohtaamaan maan lävitse matkustamisen vaaroja itsekseen. Oli kieltämättä jollain tavalla myös helpottavaa, että parantajanainen suostui hänen seuraansa - se voisi varmistaa sen, että tämä pääsisikin päämääräänsä maan toiselle laidalle. Palkkasoturi naurahti vielä parantajan kommentille sietämättömästä matkustusvauhdista ja tuon aasista.

“Luulen, että Gustykin saisi vähän liikettä kavioihinsa, jos sen sitoo kiinni Nazin satulaan”, Ranyard hymyili vähän katsoessaan aasin suupielestä roikkuvia ruohoja ja puoliksi suljettuja silmiä, kun tämä yritti saada saalistaan pureskeltua ja nieltyä. Ranyard ei ollut koskaan ymmärtänyt, miten aasit saivat niin paljon ruohon tungettua niin pieneen suuhunsa, ja saivat vielä sen syötyäkin. Palkkasoturi laskeutui kevyesti ratsunsa selästä alas saaden haarniskansa kolahtamaan ja ratsun varusteet narisemaan. Mies irrotti siinä Nazin vierellä hitaasti astellessaan paksun riimunnarun, jonka pään oli sitonut satulaan, ja ohjien sijasta johdatti ratsuaan pitkästä, riimuun sidotusta narusta. Hetkeksi tuo pysähtyi viimen sitomaan Gustyn parhaat päivänsä nähneen köyden Nazin satulaan sen verran tiukalle, ettei tuo pääsisi koluamaan jokaista ojanpenkkaa matkallaan. Matka saattoi jatkua hieman ripeämmin, Ranyardin johdattaessa nyt sekä ratsuaan että aasia, joka ei näyttänyt olevan järjestelystä erityisen innoissaan - Nazin pidemmät askeleet pakottivat tämänkin kiihdyttämään tahtiaan.

Oli kyllä sinällään ihan yllättävääkin, että Phoebesta oli sentään vielä löytynyt aasi - ratsuväen saapuminen ja viime aikojen tapahtumat kaupungissa olivat varmasti vähentäneet hevosten saatavuutta radikaalisti. Vuodenaikakin kannusti matkaan lähtemiseen, ja se varmasti lisäsi oman osansa soppaan.
“Sanoisin, että sinulla on käynyt tuuri, että olet löytänyt aasin. Mutta, matkalta varmasti löytyy hevonen jos toinenkin, jonka kanssa jatkaa matkaa”, mies totesi olkiaan vähän kohauttaen. Naz asteli hyvin rauhallisesti, tyytyväisesti omistajansa perässä pitkän, löysän narun päässä.
“En nähnyt muita matkaan lähtijöitä… mutta lähdin melko myöhään siihen nähden, mitä normaalisti lähden”, Ranyard kohautti olkapäitään vähän Naenijan kysymykselle.

Maasto alkoi nousta hiljalleen metsänreunan lähestyessä, ja lähemmäs reilun parin tunnin matkan taittamisen jälkeen palkkasoturi nousi takaisin hevosensa selkään.
“Jos laitamme Gustyn kantamaan suurimman osan varusteista, niin Naz jaksaa kyllä kantaa molemmat”, Ranyard huomautti ohimennen, mutta sanat eivät varsinaisesti kuulostaneet ehdotukselta, enemmänkin pelkältä toteamukselta. Palkkasoturi tosin arveli, että parantajan matkustamiseen tottumaton keho, erityisesti jalat, olisivat viimeistään parin matkustuspäivän jälkeen sitä mieltä, että ratsastus voisi olla mukavampaa. Gusty taasen oli liian matala sellaiseen, mutta Naz todennäköisesti voisi kantaa heidät molemmat. Ranyard tosin ei odottanut, eikä uskonut, että Naenija suostuisi sellaiseen - ei ainakaan ennen kuin olisi pakottavan tarpeen edessä. Oli varmasti tuolle tarpeeksi suuri luottamuksenosoitus myöntyä matkustamaan hänen seurassaan - palkkasoturi tiesi kyllä, ettei ollut kaikkein… kutsuvimman näköinen.
“Ja olethan varautunut taivasalla nukkumiseen? Saavutamme todennäköisesti ensimmäisen varsinaisen… kievarintapaisen parin päivän päästä”, Ranyard kohautti olkapäitään vähän vilkaistessaan hieman pölyävällä hiekkatiellä lisko olkapäällään astelevaa parantajaa. Tämän aasikin näytti tyytyneen kohtaloonsa Nazin vierellä kävelyyn, ja oli saanut kohtalaisen vauhdinkin aiempaan nähden aikaan. Palkkasoturi tosin ei ollut varma, kauanko tuo jaksaisi kävellä edes normaalia kävelyvauhtia.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Sun Aug 11, 2019 12:00 pm

"Hmm, taidat olla oikeassa. Jos siitä vain ei ole liikaa vaivaa..." Vaivaa ei näyttänyt olevan, ainakaan liikaa. Koostaan ja varusteistaan huolimatta Ranyard loikkasi Nazin selästä pois helposti ja nopeasti. Luotettava ratsu odotti kiltisti, kun Gusty kiinnitettiin Nanan ojentamana satulaan kiinni. Aasi sen sijaan päästi pari vaativaa vastalausetta sen maata hipovan turvan pakottautuessa pystyyn ylös kiinnitetyn köyden perässä. Nafikin havahtui Ranyardin liikkeisiin ja Gustyn ääntelyyn, mutta valahti nopeasti takaisin makuulleen matkan taas jatkuessa.
Ranyard ei hypännytkään takaisin ratsunsa selkään vaan jäi kävelemään Nanan rinnalle. Haltia hymyili pienesti, melkein huomaamattomasti tielle jota katseli - hän tajusi vasta nyt kuinka helpottavalta matkaseuran saaminen tuntui. Hän ei ollut myöntänyt itselleen kuinka huolissaan suunnitelmastaan oli ollut, mutta huomasi sen nyt, kun jopa lähes tuntemattoman seura kevensi hänen vatsanpohjaansa kivistänyttä tunnetta. Harmi ettei se helpottanut myös jalan vihlaisuja. Vauhdin hienoisen nopeutumisen jälkeen vain pari päivää vanha haava muistutti itsestään entistä kärkkäämmin voiteista ja sitomisesta huolimatta. Nana peitteli toisen jalkansa varomista niin hyvin kuin pystyi, mutta ei tiennyt pystyisikö pitämään tällaista tahtia yllä koko päivää paljastamatta haavoittumistaan. Jostain syystä Nana tunsi häpeävänsä eikä halunnut paljastaa Ranyardille todellista kuntoaan.
"Kukaan muu ei ollut tainnut huolia sitä, sen verran yllättyneiltä sen omistajat kiinnostuksestani näyttivät olevan. Mutta ilman Gustya en olisi päässyt pitkälle." Ranyard oli oikeassa, Nanalla oli käynyt tuuri ja hän sai olla kiitollinen aasistaan, niin paksupäinen kuin se olikin. Miehen toteamukseen matkalaisista haltia ei vastannut mitään, nyökkäsi vain. Zahirilla oli suurempiakin huolia kuin hänen lähtönsä, siihen Nana oli luottanutkin. Mitä muuhun tuli, ei haltia voinut sanoa olevansa pettynyt, sillä ei hän lopulta ollut yllättynyt. Huolehtimiseenkaan hän ei halunnut tuhlata voimiaan, se oli turhaa vapaasta valinnasta, jonka seurauksista myös vastuu jäi yksin valitsijalle.

Matka jatkui enimmäkseen hiljaisuudessa ja sen rikkoivat vain ajoittaiset kaksikon merkityksettömät keskustelunpätkät. Aiheeltaan merkityksettömät, mutta vaikutukseltaan sitäkin tärkeämmät niiden luodessa hiljalleen kevyempää ja tuttavallisempaa tunnelmaa kaksikon välille. Niin tuttavallisesta ei kuitenkaan voitu parin tunnin jälkeen puhua, etteikö Ranyardin puolittainen ehdotus hänen noustuaan takaisin ratsaille olisi saanut haltiaa kohottamaan kulmiaan.
"Ei väsytetä turhaan Nazia", Nana totesi kierrellen ja taputti kevyesti hevosen kaulaa pari kertaa ennen kuin taas vetäytyi hieman etäämmälle kävelemään. Haltia oli ärsyttävän tietoinen siitä kuinka hän hidasti vauhtia. Hän huomasi Ranyardin pitelevän ohjaksia tiukemmalla tuon tuostakin, jottein Nazin tavallinen askellus olisi ennättänyt hänen edelleen. Ratsu olisi selvästi mieluummin käyskennellyt rivakampaa tahtia, mutta pidättäytyi kuuliaisesti omistajansa määräämässä tahdissa. Gusty ei enää luimistellut korviaan yhtä mielenosoituksellisesti kuin aluksi, mutta ei vaikuttanut tyytyväiseltäkään.
"En ehkä näytä perinteiseltä matkalaiselta, mutta olen kyllä varautunut", Nana naurahti hyväntahtoisesti Ranyardin kysymykselle. Hän ei ihmetellyt miehen epäilyksiä. Varsinkaan kun ne eivät olleet täysin turhia. Nana oli kyllä hankkinut sateen pitävää ja tarpeeksi lämmittävää huopaa ja peitettä matkaa varten muiden tarvikkeiden ohella, mutta kokemattomana saattoi vain toivoa, ettei kauppias ollut lupaillut liikoja. Ainakin kaikki oli vaikuttanut hyvänlaatuiselta hänen sormiinsa. Tosin ne sormet olivat tottuneemmat ihon kuin kankaiden arviointiin. Samoin kuin hänen arviointikykynsä oli ehdottomasti terävämpi yrttien riittävyyden osalta kuin ruuan määrän arvioinnissa. Kaiken lisäksi haltia oli kuvitellut olevansa seuraavan kylän laidalla jo huomisiltaan mennessä. Hevosella matkustaen se kaiketi olisikin ollut osuva arvio, mutta tällä tahdilla selvästikään ei.
Haltia huokaisi hiljaa itsekseen. Mihin ihmeeseen hän olikaan päättänyt ryhtyä?

He saavuttivat ensimmäisen isomman, pitkälle eteen levittäytyvän metsän reunan auringon riippuessa puiden latvojen yllä. Takanaan heillä oli vain pari lyhyttä levähdystaukoa tunti toisensa perään jatkuvan kävelyn ohella. Nafi oli jo alkanut tottumaan heidän kasvaneeseen seurueeseensa ja lenteli välillä metsästämässä itselleen syötävää tai sujahteli taivaalla ja Nanan ja Ranyardin ympärillä vain omaksi ilokseen. Alati tihentyvä metsä tarjosi mukavasti suojaa iltaa kohti yltynyttä tuulta vastaan. Taivaalle oli ajautunut useampia pilvenriekaleita, mutta ilma ei kaikeksi onneksi vaikuttanut sateiselta. Tie kaventui puiden välissä puikkelehtiessaan enemmänkin leveäksi poluksi, jolla pystyi vielä kulkemaan rinnakkain, mutta helpompaa se oli letkassa.
Nana kulki Nazin perässä yrittäen parhaansa pitää kiinni hevosen tahdista, vaikka se jälleen kävi hetki hetkeltä vaikeammaksi kuten oli käynyt myös ennen molempia heidän pitämiään taukoja. Mitä pidempään haltia rasitti jalkaansa, sitä pistävämmäksi vihlonta pohkeessa yltyi ja haltia pelkäsi myös Ranyardin huomaavan tämän. Kenties mies oli jo huomannutkin, mutta piti tahdikkaasti suunsa kiinni asiasta. Kaksikon innostuessa juttelemaan keskustelu kierteli edelleen jokapäiväisissä asioissa. Neutraaleissa huomioissa kaikesta muusta paitsi heistä itsestään. Tätä jatkui kunnes ensimmäiset merkit hämärän lähestymisestä olivat ilmassa ja Ranyard löysi heille suojaisan paikan pienen kallionkielekkeen kupeesta. Heidän purkaessaan Gustya ja Nazia tavaralastiensa alta Nana rohkaistui kääntämään keskustelun takaisin Ranyardiin ja odotetusti sitä kautta vielä itseensäkin.
"Oletko kulkenut tätä väliä useastikin? Koko matkaa Phoeben ja Dionen välillä?"

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sun Aug 11, 2019 1:25 pm

Matkapäivä kului rauhallisesti kaksikon eläimineen kävellessä eteenpäin kohti metsänreunaa ja jossain kaukana siintäviä vuoria. Ranyard vastaili Naenijan keskustelunaloituksiin, aloitti itsekin joitain keskustelunpätkiä, mutta kuten parantajakin, antoi Ranyard aiheiden kierrellä kaukana henkilökohtaisuuksista. Se sopi paremmin kuin hyvin rauhallisen matkatahdin ohella, rikkoen satunnaisen hiljaisuuden kavionkopseen ja linnunlaulun ohella. Iltaa vasten kerääntyvät pilvet kuitenkin kertoivat palkkasoturille, että yöllä todennäköisesti voisi tulla vettä - ei ehkä paljoa, mutta aamukastetta enemmän. Ripeämmällä matkatahdilla yön koittaessa hän olisi voinut olla hevosineen kievarissa, mutta katsoessaan Naenijan toisinaan epätasaista askellusta hitaasti ylämäkeen kohoavalla tiellä mies totesi itselleen kievarin odottavan kyllä.

Vaikka Naenija väittikin varautuneensa, taivaalle kerääntyvät pilvet saivat Ranyardin epäilemään asiaa. Gustyn selässä oli varusteita, mutta vain osa siitä määrästä, jota Ranyard oli kerännyt vuosien varrella tärkeimmiksi tarvikkeisiin matkustamisensa osalta. He todennäköisesti ehtisivät nauttimaan lämpimän illallisen ennen sadetta, vaikka leiriytyisivätkin vasta metsänreunassa. Mitä lähemmäs iltaa he kulkivat, sitä vaikeammaksi näytti Naenijan matkanteko muuttuvan. Ranyard ei sanonut mitään - hän oli tarjonnut tuolle mahdollisuutta nousta Nazin selkään kerran, ja ei tarjoaisi sitä uudelleen ainakaan tänään. Mutta se oli syy, miksi Ranyard pysähtyi hieman ennen auringonlaskua sopivan leiripaikan kupeeseen, jotta he voisivat leiriytyä siihen yöksi. Itsekseen matkustaessaan palkkasoturi todennäköisesti olisi taittanut matkaa vielä ainakin tunnin verran, mutta olisi todennäköisesti järkevää antaa Naenijalle ja tämän aasilla pitkät yöunet, niin heillä olisi oikeastikin mahdollisuus tavoittaa se kievari huomenillalla.

“No, tämä ei ole ensimmäinen matkani mantereen läpi”, Ranyard totesi vastaukseksi, olkiaan kohauttaen. “Ja tuskin viimeinkään…”, mies lisäsi vielä Naenijan kysymykseen vastaukseksi - se oli riittävän avointa, riittävän kertovaa kuitenkin.
“Entä sinä? Oletko aiemmin matkustanut?” Ranyard saattoi jo nähdä kieltävän vastauksen Naenijan olemuksesta, mutta kai tämä oli kohteliasta jatkaa samalla linjalla keskustelua?

Ranyard laskeutui hevosensa selästä alas, kun oli viimein nähnyt mielestään sopivan leiripaikan. Se oli selkeästi ollut jonkun muunkin käytössä - nuotiopaikka oli reunustettu parilla kivikerroksella, ja kallion suojaisaan kulmaukseen oli jätetty siinä luonnostaan oleva hieno hiekka. Taivaalle suunnattu vilkaisu kertoi sateen uhkasta, kun Ranyard riisui tottuneesti Nazilta kaikki varusteet, paitsi päähän jäävän riimun. Gustyn narun hän ojensi ohimennen Naenijalle kerätessään omat tavaransa kallion syvimpään kohtaan suojaan tulevalta sateelta.
“Yöllä alkaa sataa”, totesi Ranyard ohimennen Naenijalle sukiessaan Nazin karvat suoraksi päivän matkustamisen jälkeen. Hevonen näytti nauttivan hoidosta, ja seisoi vapaana leirin tuntumassa. Ohimennen palkkasoturi tarjosi harjaa myös Naenijalle, mikäli tämä aikoisi aasiaan harjata. Gusty näytti kyllä säänkestävältä, mikä oli matkaa ja yötä ajatellen hyvä, mutta Nazin selkään päätyi Ranyardin tavaroista paksu, vedenkestävä huopa, jonka tämä kiinnitti narulla ratsua peittämään.

Hevosenhoidon jälkeen oli ruuanlaiton aika - läheinen puro tarjosi vettä kattilan- ja kannun pohjalle, ja kasa kuivahkoja oksia ja risuja kerättiin nopeasti nuotioksi. Muutaman kipinäniskun jälkeen nuotio roihusi iloisesti, ja Ranyard jätti vedet lämpiämään sen päälle. Palkkasoturi otti laukustaan vielä perunoita, lihaa sekä kasviksia - ensimäiset matkan illat olivat aina mukavimpia, kun matkassa riitti vielä tuoreita ruoka-aineksia, joista tehdä ruokaa. Pian kaikki kiehuivat iloisesti suolalla maustetussa vedessä, kun mies itse valmisteli tasaisen kulmauksen tavaroiden lähettyviltä nukkumista varten. Tavaroista löytyi makuualustan lisäksi myös paksu vedenkestävä viitta myös miehelle itselleen - ja se peittäisikin tämän päästä varpaisiin. Tavaroidensa päälle tuo heitti vielä yhden huovan. Palkkasoturi ei tehnyt elettäkään riisuakseen haarniskaansa tai vähentääkseen aseidensa määrää, kun tämä viimein istui hiekalle odottamaan ruuan valmistumista.
“Olettaisin, että olet ottanut ainakin jonkinnäköisen kulhon, ja ruokailuvälineet mukaan? Tuosta riittää nimittäin sinullekin, ja minulla on laukuntaskussa vielä muutama omenakin”, tämä kohautti olkapäitään. Naz nyppi ruohoa lähistöllä, tarkkaillen tarkasti, missä omistajansa liikkui.

Kuten Ranyard oli arvioinutkin, yöllä alkoi satamaan. Palkkasoturi oli pakannut kaikki tavaransa paikoilleen aamua odottamaan jo illalla, sammuttanut nuotion ja toivottanut hyvät yöt Naenijalle. Sade vain yltyi aamua vasten, kun Ranyard käänsi kylkeään heräillessään auringonnousun aikoihin. No, tästä tulisi mukava päivä, mies ajatteli katsoessaan tasaisen harmaata taivasta, ja sieltä tippuvaa vesimäärää.

Post Reply