Perheen palaset

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Perheen palaset

Post by Kide » Wed Jul 31, 2019 6:48 pm

Celianilta ei jäänyt huomaamatta se lempeä, pahoitteleva katse jonka Miraya loi Rayashiin tuon viimein avatessa suunsa muutamaan katkeraan sanaan suvustaan. Sinisten silmien katseen kääntyessä takaisin Celianiin kaikki lämpö niistä oli kadonnut. Mutta Celian huomasi Mirayan ajattelevan muutakin kuin vihaansa. Sitä Celian oli toivonutkin, onnistuvansa herättämään tyttärensä ajattelemaan hieman pidemmälle kuin vain tätä kaikkea hänen äitinsä itsekkyytenä ja pelkuruutena. Nuorena ja tietämättömänä Celian oli ehkä päätynytkin tähän ratkaisuun turhan nopeasti, mutta ei ilman itse painaviksi koettuja perusteita. Rayash näytti siltä, ettei hän tulisi uskomaan mitään. Ei nyt eikä myöhemminkään. Mutta Mirayan kohdalla Celianilla oli korkeammat toiveet.

"Et mihinkään? Paitsi itseesi ja siihen sinun olisi viimeisenä pitänyt luottaa." Mirayan ääni oli hiljainen, mutta sanat sitäkin pistävämmän sävyiset. Ehkä Celianin toiveet olivat sittenkin liian korkealla.
Miraya pomppasi seisomaan niin että lattia ja tuoli narisivat kilvan. "Siinäkö kaikki?"
Ei, siinä ei ollut kaikki Celianin sanottava, mutta kaikkea hän ei ollut aikeissa sanoakaan ja se mitä oli jäljellä kuihtui naisen huulille tyttären pistävän katseen alla.
"Silloin luulin suojelevani sinua", Celian päätyi sanomaan hiljaa.
"Luulit väärin", Miraya vastasi kylmästi. "Ja sitten vain pelkäsit."
Tästä oli turha jatkaa enää, sen näki Mirayasta. Mutta Celian ei unohtanut aiemmin tyttärensä silmissä näkemäänsä. Ehkä tämä ei ollut ollut aivan turhaa. Kunhan Miraya saisi aikaa ajatella rauhassa, sulatella tätä kaikkea...
"Tiedän että te ette usko, mutta sanonpahan kuitenkin. Olen iloinen, että satuitte tapaamaan."
"Täällä voisi moni muukin olla iloinen, jos olisit tuon oivalluksen saanut parikymmentä vuotta sitten", Miraya sihahti ja kääntyi sitten aivan erilaisella sävyllä Rayashin puoleen. "Ray, mennään." Miraya lähti harppomaan ovea kohti tietäen, että hänen isänsä tulisi perässä enemmän kuin vain mielellään.
"Kiitos, että tulit." Celianin sanojen loppu häipyi oven narahduksen taakse Mirayan jo astuessa ulos. Hän arvasikin äitinsä osoittaneen ne Rayashille ja se vain vahvisti Mirayalle hiljalleen syntyneen uuden epäilyksen.

Celian nousi ylös Rayashin vanavedessä. Mirayan askeleet rahisivat jo kauemmas pihatietä.
"Ray." Celian vahvisti sanojaan hipaisemalla miehen käsivartta, jotta saisi tuon vielä pysähtymään, mutta vetäisi nopeasti kätensä pois kuin polttavalta raudalta.
”Niin Mirayan kuin sinunkin takiasi toivon, että todella ymmärrät kantavasi vastuuta nyt jostain itseäsi tärkeämmästä.” Rayash ei ehkä ollut enää nuori miehenalku ja tiesi varmasti asian jos toisenkin vastuusta suuren kauppalaivan kapteenina, mutta Celian ei myöskään ollut nainen, joka olisi jättänyt mitään sattumanvaraan. Tai jättänyt puhumatta suutaan puhtaaksi, mikäli koki sen tarpeelliseksi.
”Tiedäthän, minä tulen omin käsin hirttämään sinut laivasi mastoon, jos Mirayalle tapahtuu jotain sinun takiasi.” Celianin ääni oli rauhallinen, mutta hänen tulinen katseensa kertoi, että hän tarkoitti joka sanaa. Celian tiesi, ettei tämä ainakaan parantaisi Rayashin suhtautumista häneen, mutta hänen oli varmistettava miehen ymmärtävän. Tämä hänen oli tehtävä Mirayan vuoksi nyt kun siihen vielä oli tilaisuus.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Perheen palaset

Post by Tinanja » Wed Jul 31, 2019 7:40 pm

Rayash kuunteli kaksikon keskustelua ja kohotti kulmiaan Mirayan ponkaistessa seisomaan. Häntä ei haittaisi, jos keskustelu kuihtuisi heti alkuunsa. Päin vastoin, mies mielellään lähtisi tilanteesta jo pois - hän ei halunnut kuunnella samoja teennäisiä perusteluja kuin mitä eilen illallakin oli jo kuullut. Celian oli päätöksensä tehnyt, ja sen aiheuttamaa kahdenkymmenen vuoden tietämättömyyttä kummallekin osapuolelle ei voinut korvata millään selityksillä tai pahoitteluilla. Vaati taas turhan paljon itsehillintää vain istua ja kuunnella siinä, eikä Rayashia haitannut lainkaan Mirayan kommentti lähtemisestä. Mies nousi hitaasti, ja lähti kulkemaan ovea kohden Mirayan jäljessä.

Celianin kosketus, ja nimen kutsuminen saivat Rayashin kuitenkin kääntymään, kun hän oli jo astumassa kynnyksen yli. Mitä tuolla vielä voisi olla mielessään? Kaiken tämän jälkeen tuolla oli vielä otsaa pysäyttää hänet… Kaiken sen jälkeen, mitä tuon päätös kaksikymmentä vuotta sitten oli aiheuttanut? Mutta tämän sanat saivat Rayashin pakotetun rauhallisen ulkokuoren rakoilemaan. Tuo oli se itsepäinen, oman päänsä pitävä ja suunsa puhtaaksi puhuva nainen, johon hän oli rakastunut kaksikymmentä vuotta sitten, mutta tämän sanat saivat miehen maltin kiehahtamaan ylitse ja korkealta. Eikö sen eilinen samanlainen vähättely riittänyt? Nyt piti vielä uhkailla, ja vielä niin tiukasti hänen uraansa ja nykyiseen asemaansa liittyvällä - Lohikäärmeellä. Vain ja ainoastaan hän itse sai käyttää tuollaista kieltä - eikä varsinkaan Celian, joka toiminnallaan oli jättänyt kahdenkymmenen vuoden mentävän aukon hänen ja Mirayan suhteeseen.
“On sinulla otsaa uhkailla vielä minua kaiken sen jälkeen, mitä olet tehnyt ja päätöksilläsi aiheuttanut”, Rayash sanoi hiljaa. Äänen korottamisella ei saavutettaisi tässä yhtään mitään, eikä hän haluaisi alentua samalle tasolle kuin tuo… Ei, kun Miraya oli siinä.
“Ja sanasi kertovat, miten vähän edes arvostat minua”, mies pudisti päätään vähän, kääntyen viimein kokonaan poispäin ja astuen kynnyksen ylitse. “Hyvästi, Celian”, Rayash sanoi vielä.
“Mennään, Miraya”, kapteeni jatkoi vielä lähtiessään kävelemään melko ripeästi kohti satamaa ja siellä sijaitsevia kapakoita.

He olivat ehtineet jättää hiljaisuuden vallitessa hiekaktietä jo hyvän matkaa taakseen, kun Rayash viimein kohotti katseensa ja vilkaisi Mirayaan.
“Tiedäthän, että pidän sinusta huolta, tapahtui mitä tahansa?” Rayash kysyi sitten hiljaa. “Siitä huolimatta, että olet ollut… elämässäni vain joitain kuukausia”, mies hymyili hetken, tuskin huomattavasti.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Perheen palaset

Post by Kide » Sat Aug 03, 2019 11:01 am

Celian tiesi mitä odottaa eikä hätkähtänyt Rayashin sanoja. Ne pistelivät ikävästi, mutta Celian pysyi aloillaan varma ilme kasvoillaan. Mitä tahansa Mirayan tähden.
"Sanani kertovat vain miten paljon välitän Mirayasta", Celian vielä vastasi Rayashin selälle miehen jo käännyttyä ovea kohti. Tietysti Rayashin piti jälleen ottaa itseensä hänen sanansa. Kunpa vain mies todella osaisi ulottaa ajattelunsa omaa nenäänsä pidemmälle Mirayan kanssa.
Rayashin hyvästit olivat kylmin ja lopullisemman tuntoinen kuin Celian oli koskaan aiemmin kuullut. Se nosti kylmät väreet naisen selkään ja hänet nielaisemaan.
"Arvostan enemmän kuin uskotkaan. Kuin tulet koskaan uskomaan", Celian totesi hiljaa itsekseen. Hän nojasi kämmenensä pöytää vasten ja puisti toivottomana päätään. Nyt hän ei voisi kuin odottaa. Ja toivoa.

Miraya oli ehtinyt jo pihatieltä kujalle, kun kuuli Rayashin sulkevan oven ja tulevan perässä. Hän hidasti askeliaan antaen isänsä ottaa hänet kiinni ja oli ilman kehoitustakin valmis lähtemään ripeästi pois. Miraya tiesi, että hänen vanhempansa olivat vielä puhuneet jotain, mutta ei ollut saanut sanoista selvää. Hän epäili myös, että hänen vanhempansa olivat puhuneet tätä ennenkin ja sen oli täytynyt tapahtua ihan vasta. Hän oli kysymäisillään asiasta, mutta vilkaisu Rayashiin riitti vaientamaan hänet. Tästä voisi ja olisi kai parastakin puhua vasta myöhemmin.
Miraya ei ollut olettanut heidän vaihtavan sanaakaan ennen laivaa, tuskin vielä sielläkään. Sanottavaa ei vain ollut. Tai ainakaan oikeita sanoja ei ollut. Rayashin kysymys saikin Mirayan hätkähtämään. Hän katsoi hetken isäänsä ihmetellen mistä moinen kysymys kumpusi. Rayahsin tuskin huomattava hymy olisi selvästi kaivannut myöntävää vastausta vahvistuakseen, mutta ainoa mitä Miraya sai sanoiksi puettua oli hänen hämmästyksensä.
"Miksi sinä tuollaista kysyt?" Ja miksi juuri nyt, oli sitäkin parempi kysymys. "En tiennyt näyttäväni niin pelokkaalta, että vaadin vakuutteluja." Miraya kohotti aavistuksen leukaansa, niin kovin samoin ylpein elkein kuin hänen äidillään oli tapana.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Perheen palaset

Post by Tinanja » Sat Aug 03, 2019 11:38 am

Raysh oli melko varma, että uhkailu, kiristäminen ja syyllistäminen eivät olleet keinoja, joilla kannustettiin pitämään huolta yhtään kenestäkään - ainakaan kovin välittävällä tavalla. Oli kuitenkin turha jäädä vääntämään asiasta, hän oli jo sanonut sanottavansa jo aiemmin, ja nyt. Sitä oli turhaa jäädä jankkaamaan - Rayash ei uskonut hetkeäkään, että Celian suostuisi hänen näkökulmansa vuoksi muuttamaan omaansa. Selkäänsä suoristaen mies otti muutamat pidemmät askeleet ottaakseen Mirayan kiinni.

Naisen sanat hänen sanojensa vastaukseksi eivät yllättäneet äskeisen tapaamisen jälkeen. Miraya oli perinyt itsepäisyytensä ja kärkkään asenteensa äidiltään, eikä Rayash uskonut hänen oman itsepäisyytensä, itseluottamuksensa ja päättäväisyytensä ainakaan vähentäneet Mirayan saamia luonteenpiirteitä. Mutta Mirayan sanat saivat pienen hymyn sijaan syvän huokauksen irtoamaan ripeästi kauemmas Celianin asunnolta kohti satamaa astelevan kapteenin huulilta.
“Korkealta putoaminen sattuu”, Rayash huomautti Mirayaa vilkaisten. Vaikka hänen omakin elämänsä oli muuttunut, ja siinä oli paljon liikkuvia osia varsinkin nyt, oli laiva, ja sen kapteenina toimiminen olivat aina samaa kuin aiemminkin. Meri ei muuttunut, laiva ei muuttunut, työt laivalla eivät muuttuneet. Kirjanpidosta maissa laivalla matkustamiseen oli huomattavasti suurempi muutos, varsinkin kun tuo oli kuitenkin elänyt sen melkein kaksikymmentä vuotta uskoen isästään jotain aivan muuta kuin mikä totuus oli.
“Ja sinunkin elämäsi on muuttunut päälaelleen viimeisten kuukausien aikana. Enkä usko, että Valkoiselle Lohikäärmeelle astuminen on ainakaan kovin pieni muutos”, Rayash sanoi hetken päästä, ajatusten pyöriessä turhankin vilkkaasti miehen mielessä.

“Mutta…”, Rayash huokaisi viimein. “Tarjoan juomat”, tämä vilkaisi Mirayaan kysyvästi. “Satamassa on muutama hyvä kapakka tätä varten”, hänellä ei ollut aikomustakaan olla tänään selvin päin, ei tämän jälkeen.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Perheen palaset

Post by Kide » Sat Aug 10, 2019 12:12 pm

Hymy Rayashin huulilta häipyi huokaukseen. Miraya laski lauhtuvan katseensa eteensä tiehen. Nyt vasta Miraya alkoi ajattelemaan mitä hänen isänsä oli juuri sanonut. Mitä tuo oli tarkoittanut sanoillaan sen sijaan, että olisi vain pohtinut niiden syitä. Heidän välilleen syntynyt ja alati vahvistuva side tuli esiin vain tällaisissa hetkissä, kun he molemmat tunteitaan piilottelevina antoivat niiden kurkistaa esiin sanojensa merkitysten takaa. Tällä kertaa Miraya hymyili varovasti, edelleen hiekkatietä katsellen. Eikä tuo hymy hävinnyt mihinkään, kun hän kääntyi uudestaan isänsä puoleen.
"Pohjalta ei voi pudota." Miraya tiesi kyllä mitä Rayash tarkoitti. Hän muisti kyllä kuinka huoletonta elämää oli elänyt kunnes kaikki todellakin kääntyi päälaelleen. Silti hän ei muuttaisi mitään viimeisistä kuukausista.
"Ja tiedäthän sinä, että minä en ole lähdössä minnekään, tapahtui mitä tahansa." Miraya vahvisti sanojaan varmalla katseella ja kurottamalla puristamaan hellästi Rayashin kättä, päästäen kuitenkin samassa irti - kulman takaa kuului askelten ääniä.
Matka jatkui hiljaisena kunnes hiekkatie vaihtui kivetykseen, mutta juuri koetusta huolimatta - tai ehkä sen ja siitä syntyneiden ajatusten ansiosta - kaksikon välillä tuntui vallitsevan nyt jonkinlainen ymmärrys ja jälleen uudenlainen luottamus.

"Mikään ei kuulosta paremmalta juuri nyt", Miraya puuskahti. "Toivottavasti sinulla vain on tarpeeksi rahaa mukanasi." Sanoja seurasi kevyt naurahdus, mutta siitä kuulsi edelleen hieman katkera nuotti. Ja jotta siitä nuotista pääsisi eroon, juomat todellakin tulisivat tarpeeseen.
Kadut levenivät ja myös väki niillä alkoi lisääntyä. Miraya oli miettinyt sanoisiko mitään epäilyksistään ja nyt alkoivat olla viimeiset mahdolliset hetket siihen ennen kuin he sekoittuisivat päivän ruuhkaan keskikaupungilla. Hän ei olisi mielellään luopunut tästä jollain tapaa rauhoittuneesta tunnelmasta, mutta ei myöskään sietänyt tätä epätietoutta. Tätä viimeistä asiaa, mikä horjutti hänen luottamustaan.
"Et kertonut että olette puhuneet äidin kanssa." Tällä kertaa sanat eivät olleet syytös vaan vain tyyni toteamus. "Milloin? Pitäisikö minun tietää siitä tapaamisesta jotain?" Miraya päätyi kysymään suoraan aivan kuin asia olisi ollut hänelle täysin varma. Rayashiin nostettujen sinisten silmien katse oli odottava, mutta edelleen rauhallinen samoin kuin Mirayan ääni, josta ei tällä kertaa räiskynyt yli vihaa ja epäilyksiä. Miraya halusi vain kuulla Rayashin version tästä omien ajatustensa tueksi ja sitten hän voisi keskittyä siihen mitä kapakalla olisi heille tarjota.
Lisäksi Miraya halusi näyttää isälleen, ettei häntä huijattu aivan noin helposti.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Perheen palaset

Post by Tinanja » Sat Aug 10, 2019 3:12 pm

Rayash ei vastannut Mirayan vakuutteluihin lähtemisestä mitään. Hän epäili, että tuo nuori nainen oli saanut jo tuntea vetovoiman verta kohden, aivan kuten hän itsekin oli nuorena kokenut. Ja koki edelleen. Se ei olisi silti tae yhtään mihinkään, laivoja oli muitakin kuin Lohikäärme, eikä Rayash voinut olla ajattelematta niitä menettämäänsä kahtakymmentä vuotta naisen kanssa. Siinä samassa hän myös tajusi, ettei edes tiennyt Mirayan tarkkaa syntymäpäivää - ja ajatus sai syvän huokauksen irtoamaan kapteenin huulilta, vain hieman ennen kuin hän tunsi naisen pehmeät sormet puristamassa kättään.

Kapteeni hymähti Mirayan kommentille rahasta - sitä hänellä oli mukanaan, ja hän tiesi useammankin kapakanpitäjän, jolle riittäisi, että hän maksaisi seuraavan kerran siellä käydessään. Mies kuitenkin lähti suuntaamaan erästä sataman laitamilla, melkein meren rannassa sijaitsevaa kapakkaa kohden - siellä saisi olla rauhassa ilman ylimääräisiä kysymyksiä, tuttavia tai katseita. Rayash oli jo sanomassa jotain, kun Miraya keskeytti hänen ajatuksensa kysymällä, milloin hän oli tavannut Celianin kanssa. Syvä huokaus irtosi miehen huulilta jälleen kerran tämän kävellessä kohti sataman kulmausta ja kapakkaa.
“Hän lähetti kirjurin kirjoittaman kirjeen, ja pyysi tapaamista”, Rayash sanoi hiljaa. Miehen ilme koveni ja viileni tämän ajatellessa edellisillan tapaamista. “Uskon, että tiedät, miten se meni”, tuo tuhahti hiljaa. “Ja ei, en mennyt sinne hänen takiaan, vaan sinun”, kapteeni lopetti vielä, vilkaistessaan nopeasti Mirayaan ennen kuin kate eksyi katuja ja satunnaisia vastaantulijoita arvioimaan.

Hän totta tosiaan tarvitsisi muutaman… tai “muutaman” ryypyn.

//Kiitos jälleen loistavasta pelistä!

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Perheen palaset

Post by Kide » Sun Aug 11, 2019 12:36 pm

Miraya ei ihmetellyt, että hänen vanhempansa olivat hakeutuneet juttusille kahden kesken. Tai paremminkin, kuten Rayashin sanoista kävi ilmi, hänen äitinsä oli vaatinut tapaamista kuten oli saattanut olettaakin. Miraya ei tosin nähnyt syytä miksi Rayash ei ollut kertonut hänelle, mutta siitä huolimatta jollain tapaa ymmärsi. Hän ymmärsi ainakin sen, että kahdenkymmenen vuoden jälkeen sattuman kautta yhteen ajetulla kaksikolla oli varmasti sana jos toinen sanottavanaan. Miraya olisi kovin mielellään kuullut nekin sanat, mutta tiesi ettei niitä ollut tarkoitettu hänelle. Tällä kertaa hänkin ymmärsi, että hänen vanhempiensa välillä oli asioita joita hän ei kuulisi pitkään aikaan, jos koskaan. Se hänen olisi vain hyväksyttävä.
Kapteenin viimeinen lausahdus sai jonkin Mirayan sisimmässä sykähtämään. Ensimmäistä kertaa hän tajusi kuinka surullista oli millaisiin väleihin hänen vanhempansa olivat ajautuneet. Mihin hänen äitinsä ne oli ajanut. Etenkin Rayashin kannalta. Mutta yhtä aikaa miehen sanat herättivät lämpimän ailahduksen Mirayassa, joka jälleen pääsi lukemaan rivien välistä kuinka nopeasti ja kuinka tärkeäksi osaksi elämäänsä Rayash hänet oli omaksunut. Kuten hänkin isänsä. Miraya katseli jälleen eteensä ja pikkuruinen hymy kurotteli hänen suupieliään ylöspäin.
"Olisit voinut kertoa minulle. En olisi vaatinut sinulta toista tapaamista", Miraya totesi lopulta hiljaa, ei edelleenkään syyttäen tai pettyneesti, lähinnä harmistuneena siitä mitä Rayash joutui käymään läpi hänen takiaan. Miraya katseli edelleen eteensä, mutta hymy oli kaikonnut. Tosin hänen palatessaan ajatuksissaan takaisin kaikkeen Rayashin sanomaan, kohosivat punatut, joskin väritykseltään hieman epätasaiseksi pureskellut, huulet jälleen ylöspäin.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Miraya käännähti katsomaan uudestaan isäänsä, tällä kertaa ihan erilainen pilke silmissään.
"Ehkä sinun pitäisi aloittaa ruualla, muuten juon sinut pöydän alle. Ja tiedäthän, minä en jaksa raahata sinua kotiin niin kuin Eldrin." Miraya tökkäsi naurahtaen isäänsä kylkeen. He vaihtoivat päättäiväisesti aiheen huolettomampaan ja saadessaan ensimmäiset juomat eteensä sen toteutuskin alkoi sujua paljon vähemmällä vaivalla. Viime aikoina harvinaiseksi käynyt hymy koristi ajoittain molempien kasvoja ja se tuli myös molemmille tarpeeseen.

// Kiitos samoin! ^^ //

Locked