Keitä oikein olemme?

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Keitä oikein olemme?

Post by Kide »

// Rapu & Vareo //

Yhden henkilön ruokahetki saattoi sisältää enemmän tietoa kuin moni uskoikaan, ainakin jos sitä seurasi joku, joka osasi pitää silmänsä auki. Ja oli sitä ennenkin pitänyt ne auki. Samoin kuin korvansa.
Herra Talbatt, kauppias jonka maha venytti satiinisen liivin kiiltävät napit äärimmilleen, oli tilannut kaalikeittoa. Loppuviikon kaikesta ylijääneestä valmistettua kaalikeittoa. Kaikki tiesivät tämän, mutta monelle se maistui silti ollessaan riittävän halpaa. Eikä keitto tunnetusti ollut koskaan aiheuttanut kenellekään ilmavaivoja enempää. Talbatt oli tunnettu enemmän lihaisasta maustaan ja tässä keitossa lihaa lähinnä olivat kuivakat leivänmurut. Myös miehen nahkasaapikkaat olivat kiillottamatta, jotain mitä ei koskaan tapahtunut. Tämä ei ollut tavanomaista huolimattomuutta. Talbatt oli jäänyt velkaa, ja halusi tai ei, Tessa tiesi jo kenelle. Tessa myös tiesi, että jollei kukaan yhyttäisi syödessään irvistelevää Talbattia tänään pöydän äärestä, huomenna siitä kysyttäisiin häneltä. Enää piti siis miettiä mitä hän halusi sanoa ja mistä hinnasta.

Koko päivä kului Tessalta samanlaisten huomioiden parissa. Tänään ne tosin olivat huomattavasti harmittomampia kuin monena muuna päivänä. Tänään Tessa ei kuullut tai nähnyt mitään, mistä Zahir Atherton olisi kiinnostunut. Alamaailma, tai se rääpäisy siitä jonka Tessa tunsi, tuntui vaienneen. Kaikki odottivat ja nyt jo melkein kaikki tiesivät mitä odotettiin. Se ei tosin tehnyt asiasta vähemmän selkäpiitä karmivaa. Hiljaisuuteenkin oli kuitenkin mahtunut ääniä, jotka Tessa helposti poimi takataskuuna. Hän tiesi jo yhtä ja toista, ehkä enemmänkin kuin olisi halunnut. Mutta hän myös tiesi, että päästessään jakamaan nämä tiedot oikeille korville, olisi maksu kaiken arvoinen. Kunhan hän pääsisi hyödyntämään tietonsa, muutkin kuin Talbattin kaltaisten edesottamukset, jotka olivat ehkä lantin tai kahden arvoisia. Mutta hetkeen kukaan odotettu ei ollut ollut vailla hänen tietojaan. Kaikkialla oli melkein pelottavan hiljaista.

Ilta oli jo hämärtynyt, kun Tessa veti harmaan kesäviitan harteilleen ja uuden tottumuksen mukaan varmisti ennen Wanhasta Lohikäärmeestä lähtemistä vaivihkaa, että tikari oli paikallaan hiekanvärisen hameen piilotaskussa. Tessa ei uskonut tikaria koskaan tarvitsevansa, ja siitä huolimatta, että Phoeben verisen yön muistot alkoivat päästää hänet jo otteestaan, koki hän jonkinlaista turvaa aseen painon hameen laskoksissa tuntiessaan.
Tessa pysähtyi tavernan ovelle hengähtämään syvään. Ilta oli lämmin ja kuulas eikä hän uskonut tarvitsevansa lyhtyä, mutta veti hupun tottuneesti päähänsä ja kietoi samalla suklaanruskean korsettinsa ja kermanvärisen paidan viitan suojiin. Outo tunne niskassa esti häntä kuitenkin ottamasta ensimmäistä askelta Wanhan Lohikäärmeen ovelta kadulle. Vaatteiden kahina ja saappaiden rutina sorakolla vähän matkan päässä olivat sellaiset, jotka eivät kuuluneet liikkuvalle porukalle. Se ei haitannut mitään, mutta Tessa tunsi ja hupun alta kurkistettuaan varmistui siitä, että muutaman silmäparin katse porautui häneen. Vieläpä siinä suunnassa kadun varrella, mitä kautta hän kotiinsa aina kulki.
Yksi kurkkaus hupun alta riitti ja Tessa lähti kulkemaan vastakkaiseen suuntaan, kaiken varalta. Ei hän voisi palata takaisin tavernaankaan ja jäädä odottelemaan herättämättä epäilyksiä, eikä hän sen puoleen halunnut olla niin heikkohermoinenkaan. Tuon kadunkulmassa lorvivan kolmikon hän kuitenkin mieluummin kiertäisi, vaikka se tarkoittaisi muutamaa korttelia lisämatkaa. Tessa tiesi epäilevänsä turhankin kärkkäästi kaikkia ja kaikkea, se oli hänen uuden työnsä nurja puoli. Mutta tuo joukko oli oudon hiljainen, liian hiljainen iltaansa tavalliseen tapaan viettämään tulleisiin nähden. Muutenkin oli liian hiljaista. Ja kuten todettua, ilta oli leuto ja kirkas, joten miksipä hän ei voisi kulkea kotiin kiertotietä. Tessan kävelytahtia ei tosin voinut kutsua maisemareitin valinneen rauhalliseksi, nauttivaksi askellukseksi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kuparirapu »

"Miksi hitossa mä olen täällä?"
Vareo käänsi katseensa pois läheisen tavernan ovesta vierellään seisovaan kaksikkoon. Tarkalleen Jash-nimiseen nuoreen hölmöön, joka näytti pisamiensa ja pörröisten hiustensa kanssa melkein pojannulikalta vaikka olikin jo miehen mitassa ja iässä. Tämä oli tiedustellut samaa jo aiemmin, kerta kerran jälkeen vähemmän hienovaraisesti, kunnes nyt oli rohjennut ilmaista asian suoraan.
"Tärkeimpänä koska minä käskin sinut mukaan," Vareo vastasi ja hänen katseensa palasi takaisin oveen. "Siinä pitäisi olla kaikki tarvittavat syyt."
"Ei meille kaikille," kuului mörähdys Jashin takaa. Kujan hämärässä seisoi Kolmisormi, keinahdellen kevyesti kevyesti kantapäillään ja naksutellen kieltään harvoja hampaitaan vasten. Jostain jätteiden seasta kaivettu, rähjäinen samettitakki ja liian suurena roikkuva nahkaliivi sopivat tavattoman huonosti tämän epäsiistiin ulkomuotoon. Täiden kalvamien hiusten lisäksi Kolmisormen huulten takaa saattoi laskea kaikkiaan ehkä tusinan verran hampaita, ja nimensä mukaisesti hänen toisessa kädessään heiluivat peukalon seurana vain kaksi paksua sormea. Yhtään Kolmisormi ei ollut menettänyt eläessään, vaan sormia oli sama määrä kuin hänen syntyessäänkin.
"Niin kauan kuin te tiedätte, kenen puolella te seisotte, minun käskyni pitäisi riittää," Vareo totesi tasaisesti ja vilkaisi kaksikkoa uudemman kerran. Jash laski katseensa, ja Kolmisormen keinahtelu lakkasi hetkeksi. Kuten aina, vihjauksin Zahirista riitti hiljentämään ison osan epäilyistä.
"Mutta sen lisäksi te molemmat olette täällä, Jash, koska minä maksan sinulle," Vareo jatkoi, kiinnittäen varkaan huomion uudelleen itseensä. "Niinhän se on mennyt tähänkin asti, vaikken minä ole käskyjä antanut."
"Mistäs mä tiedän että sä todella aiot maksaa?" Jash tivasi, vaikka viisaampi olisi jo tyytynyt olemaan hiljaa.
"Koska minä maksoin sinulle jo aiemmin. Koska minä sanoin sinulle että maksan, ja koska tosissani aion maksaa sinulle vaikka mieluummin murtaisin nyt nenäsi," Vareo ärähti ja mulkaisi Jashia tuimasti. Viimein tämä näytti vakuuttuneen, tai ainakin Vareo oli tehnyt selväksi että nuorukainen koetteli jo hänen kärsivällisyyttään.

Kolmikko jatkoi odottelua hiljaisuudessa, yhä vain hämärtyvässä illassa, kunnes viimeisetkin asiakkaat olisivat lähteneet matkoihinsa. Viimeisenä pitäisi olla jäljellä joku tarjoilijanhempukka, joka oli sekaantunut Caylan asioihin ennen Veristä yötä. Vareo ei ymmärtänyt miten, mutta kuulemma nainen oli lopulta tehnyt viisaimman valinnan ja antanut Zahirille jotain tietoja joilla turvannut hyvinvointinsa. Normaalisti Vareo olisi odottanut Giadin hoitavan tällaiset kyselyt, mutta Jashin mukaan nainen saattoi tietää Caylasta paljonkin, ja oli helpompaa kuulla sanat suoraan kuin jonkun toisen suusta toistettuna.
Lopulta viimeinenkin valo sammui ikkunoista, ja oven narahtaessa auki joku astui ulos. Vareo ei erottanut hupun alta kasvoja, mutta kankaan alta näki että kyseessä oli kuitenkin nainen.
"Hänkö se on?"
"Hän," Jash vahvisti. He eivät kiirehtineet, vaan odottelivat kaikessa rauhassa että nainen tulisi lähemmäs. Oli turha tehdä tästä numeroa, sitä Vareo kaikista vähiten toivoi. Mutta yllättäen nainen kääntyikin toiseen suuntaan ja lähti kävelemään poispäin.
"Mitäs hittoa...?" Kolmisormi mutisi yllättyneen kuuloisena. Vareo vilkaisi ettei lähettyvillä ollut ketään töllistelemässä, ja viitaten kädellään lähti kävelemään naisen perään. Jash ja Kolmisormi seurasivat perässä. Vieläkään he eivät pitäneet kiirettä, Vareo haki vain sopivaa paikkaa jossa voisi kutsua naisen luokseen ja jututtaa tätä. Eihän tuolla ollut syytä pelätä, jos nainen kerran oli jo Zahirin leivissä ja suojeluksessa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kide »

Mikä oli todennäköisyys, että miehet lähtivät samaan suuntaan samalla hetkellä Tessan kanssa? Tessa ei ollut hyvä matematiikassa, mutta uskoi silti tietävänsä oikean vastauksen. Kyllä, kolmikko lähti tarkoituksella hänen peräänsä, vaikka nuo eivät askeliaan kiirehtineetkään. Varmistuksen Tessa sai seuraavassa kadunkulmassa, josta kääntyi vasemmalle ja hupun alta vilkuilu paljasti miesten valinneen saman reitin. Tessa kirosi mielessään rumimmilla sanoilla, jotka oli merimiehiltä oppinut, ja katui sitä ettei vain ollut palannut takaisin sisälle tavernaan. Kyllä hän aina jonkin selityksen olisi keittiöön vielä jääneelle majatalon emännälle siinä vaiheessa keksinyt.

Miehet eivät voineet olla Zahirin alaisia, muutenhan he olisivat tulleet sisälle häntä tapaamaan. Oliko siis mahdollista, että Caylan miehet olivat uskaltautuneet maan pinnalle ja näinkin lähelle Zahirin joukkojen suosimaa juottolaa? Se saattoi tarkoittaa vain sitä, että asia oli todellakin tärkeä, mikä taas tuskin oli hyvä juttu Tessan kannalta, olihan hänet opittu tuntemaan jo siinäkin porukassa.
Tikaria puristamaan siirtynyt käsi alkoi hiota.
Nyt oli keksittävä hyvä suunnitelma ja nopeasti. Miehet kulkivat melkein korttelin jäljessä. Jos hän pistäisi seuraavan kulman jälkeen juoksuksi, hän voisi ehtiä Wanhan Lohikäärmeen takaovelle ennen kuin miehet saisivat hänet kiinni olettaen, että hänen jäljestäjänsä eivät heti huomaisi hänen alkaneen juosta. Mutta näin hiljaisena yönä kevyissä koroissa äänettömästä juoksemisesta oli turha haaveilla. Ja miten ikinä hän voisi selittää emännälle äkillisen ryntäyksensä sisään majataloon hengästyneenä? Ovikin olisi jo lukossa ja pitäisi ehtiä ensin avata ja sitten vielä lukita uudestaan. Ei, ei hän pystyisi siihen eikä edes voisi tehdä sitä muutenkaan. Se herättäisi liikaa epäilyksiä eikä Tessalla ollut varaa menettää työtään, kumpaakaan niistä, ja ne molemmat olivat tällä hetkellä pitkälti kytkeytyneinä Wanhaan Lohikäärmeeseen.
Tessa jatkoi seuraavasta kadunkulmasta edelleen suoraan eteenpäin. Hän kuvitteli mieleensä lähikadut. Pian oikealla alkaisi muutaman kapeamman ja lyhemmän kadun sokkelo, joka oli moudostunut epätasaisin välein rakennettujen pikkuisten talonröttelöiden väliin. Alue itsessään ei ollut turvallisin, mutta ehkä hän voisi kadottaa miehet siellä jäljiltään. Parempaakaan vaihtoehtoa tuskin löytyisi, joten Tessa suunnisti seuraavasta risteyksestä oikealle ja viitta hulmahtaen pisti juoksuksi. Nilkkureiden korot tuskin hipoivat maata - onneksi Tessa oli ennenkin juossut korkokengillä. Ja onneksi hänellä oli töissä yleensä paksut ja hillityn kokoiset korot. Hänen sydämensä hakkasi paljon nopeampaa kuin tämä ponnistus olisi vaatinut. Taakseen hän ei enää vaivautunut katsomaan, se olisi ollut vain turha riski eikä edes auttaisi mitään. Hänen olisi vain luotettava muistiinsa näiden katujen osalta ja siihen, etteivät miehet ehtisi näkemään jokaista käännöstä. Tiheään rakennetut talot olisivat omiaan sekoittamaan hänen askeltensa äänen tarkan suunnan.
Mikäli hänet saataisiin kiinni, Tessa päätti luottaa siihen, että hän voisi puhua itsensä ulos tilanteesta. Keitä miehet olivatkaan heidän uskoisi arvostavan enemmän mahdollisuutta saada tietoja kuin hiljentää tietolähteen. Minkäänlaiselta kostoretkeltä tämä ei myöskään vaikuttanut, kolmikko oli liian rauhallinen sellaiseen. Eikä pelkkä kosto olisi ollut maanpäälle kömpimisen riskin väärti ainakaan Caylan alaisille. Muita Tessa ei uskonut suututtaneenkaan niin pahasti, että häntä olisi metsästetty. Niihin ajatuksiin tukeutuen tarjoilija suunnisti epävirallisesti Solmuksi kutsuttuun vähävaraisten sokkeloiseen kaupunginosaan ja toivoi ettei se ollut muuttunut liiaksi sitten viime kerran, kun hän oli siellä erehtynyt liikkumaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kuparirapu »

Naisen johdolla he jatkoivat eteenpäin, mutta jokin herätti Vareon epäluulon. Tuntui melkein luonnottomalta miten tiukasti nainen piti katseensa suoraan edessäpäin, sen sijaan että tämä vilkuilisi tarpeen mukaan ympärilleen tai seuraava kulman taakse. Eikä kolmikko yrittänyt hiipiä, varmasti naisen olisi pitänyt kuulla askeleita takaansa.
"Etkö sanonut että hän on meikäläisiä?" Vareo kysyi Jashilta. Tämä ehti nyökytellä pari kertaa, vaan kun Vareo vilkaisi uudelleen naista kohti näki hän tämän kääntyvän terävästi kahden rakennuksen väliin ja kuuli kuinka tasaiset askeleet pyrähtivät äkkiä nopeaan juoksuun.
"Mitä, hei! Seis!" Jash älähti ja Vareon johdolla he kiiruhtivat seuraamaan. Nurkan takaa he näkivät vielä etääntyvän selän joka selvästi pakeni heitä.
"Juoksee kuin säikähtänty pikku lammas," Kolmisormi valitti, mutta Vareo ei miestä edes kuunnellut. Kengät katua vasten tampaten he juoksivat naisen perään, joka tuntui joka käännöksen jälkeen kuromaan etumatkaa heihin. Tämä osa kaupungista oli vailla minkäänlaista järkevää katukuvaa, ja jokainen käännös saattoi johtaa yllättäen umpikujaan jos aluetta ei tuntenut. Ja tuo nainen selvästi tunsi.
"Älkää pysähtykö, haluan tehdä pari asiaa selväksi tuolle naikkoselle," Vareo käski tovereilleen. Kuitenkin vasta muutaman käännöksen jälkeen hän ei enää erottamaan mille edessä aukeavista väleistä nainen oli pinkaissut.
"Mene tuonne, sinä taas tuonne. Etsikää ja hihkaiskaa jos löydätte hänet. Ja pitäkää aseet piilossa, me emme ole täällä uhkailemassa," Vareo sanoi ja hätisteltyään Jashin ja Kolmisormen käskettyihin suuntiin hän lähti juoksemaan omaan suuntaansa.
"Ainakin luulin, ettei uhkailulle olisi tarvetta," Vareo ajatteli pienten hikikarpaloiden valuessa hänen niskaansa pitkin. "Voi olla että olen väärässä."
Talojen välille kiertyvistä raoista, kujista ja umpikujista muodostuva Solmu oli nimensä mukainen. Parilla askeleella saattoi huomata seisovansa jonkun etuovella, ja umpikujat tuntuivat putkahtelevan kuin tyhjästä. Vareo kulki järjestelmällisesti eteenpäin, kurkistaen lyhyesti pimeisiin nurkkiin ja jatkaen sitten eteenpäin. Enää hän ei juossut, koska yritti kuulostella ripeitä askeleita lähettyviltä. Alittaessaan jonkin puoliromahtaneen kiviseinän, jonka tukeen sen takana seisova röttelö näytti yksinomaan luottavan, hän kuuli sivulta yllättäen Kolmisormen mairittelevan äänen:
"Tulehan esiin, pikku karitsa. Tule, tule, ei mitään syytä pelätä. Puhuta me vain halutaan."
Vaikka Vareo kuuli miehen selvästi, ei hän nähnyt yhtäkään suoraa reittiä tämän luokse. Muutama varovainen rasahdus herätti hänen huomionsa ja jääden paikoilleen Vareo siirtyi paremmin läheisen nurkan taakse. Kyseessä saattoi olla nainen, mutta yhtä hyvin joku muukin. Solmu ei ollut mikään autio alue vaan täällä hiippaili kaikenmoisia outoja kulkijoit, osa harmittomia ja osa vaivalloisia ajaa tiehensä. Vareon käsi hölläsi nuijaa vyöltä ja odotettuaan hetken aikaa hiljaisuudessa hän harppasi äkkiä näkyviin, kohdatakseen hiippailijan silmästä silmään.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kide »

Talojen sokkeloon hieman peremmälle päästyään Tessa hölläsi vauhtiaan. Nyt oli oltava tarkkana ja mielellään myös hiljaa.
Solmu oli elänyt jälleen omaa elämäänsä kuten Tessa oli pelännyt. Sen kadut olivat kuin käärmeiden vyyhti, josta osa söi toistensa häntää, osa omaansa. Oli romahtaneita rakennuksia, uudelta puulta tuoksuvia aitoja, toisaalla muuriin hakattuja aukkoja ja toisaalla niitä kivenmurikoin korjattuna. Vilahtipa Tessa jopa yhden puoliksi romahtaneen talon läpi, josta selvästi joku - tai todennäköisimmin jotkut - olivat päättäneet tehdä osan tätä mutkikasta katujärjestelmää. Sitten hänen täytyi myöntää, että oli jo itsekin hukassa. Mutta niin kuulostivat olevan hänen seuraajansakin. Voitoksi tätä tuskin uskalsi vielä kutsua, mutta hävinnytkään hän ei siis ollut.
Miestenkin askeleet sekoittuivat osaksi katusokkelon kaikuja ja hidastuessaan hiljenivät, eikä Tessa tiennyt missä he liikkuivat. Selvästi erillään nyt, mutta paikantaminen oli mahdotonta. Pian arviolta parin kujan takaa kantautuva kutsu sai Tessan pysähtymään ja värähtämään kauttaaltaan. Tuo kutsu ei ollut lammas-äidin helmoihin. Tuo kutsu toi tarjoilijan mieleen pikemminkin teurastajan.
Tessa kääntyi kannoillaan ympäri, vaikka ei umpikujaan tullutkaan ja päätti yrittää palata takaisin. Antaa miesten hukkua Solmuun sillä aikaa kun hän luovisi takaisin lähtöpisteelle. Pimeät kujat kuitenkin temppuilivat myös Tessan kustannuksella ja tietämättään hän kaartoi aivan uudelle kadulle. Sinne sattuma oli järjestänyt hänelle jo odottajan.
Sydänkohtaukset olivat kuuleman mukaan vanhojen ihmisten tauti, mutta Tessa olisi voinut vaikka vannoa tietävänsä miltä sellainen tuntui kohdatessaan yllättäen pimeydestä hänen eteensä työntyvän hahmon. Kalju päälaki kiilsi puolikkaan kuun valossa kuten Wanhan Lohikäärmeen luona eikä Tessa edes epäillyt etteikö tässä olisi yksi hänen seuraajistaan. Miehen silmät peittyivät kulmien alle pimeyteen ja kasvojen piirteitä peittivät yön hämäryyden raskaat varjot. Silti Tessa osasi kyllä arvata, ettei tuon hepun ilme ollut erityisen tyytyväinen. Tessan omat silmät sen sijaan olivat levinneet lautasiksi ja nieleminen ja hengitys tuntuivat sekoittuvan toisiinsa. Hän otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin saadakseen itsensä ja tuon miehen välille hieman tilaa. Karkuun oli turha yrittää, sen Tessa tiesi miestä katsoessaan. Pelkoa ei olisi saanut näyttää, mutta sen murehtiminen oli nyt myöhäistä. Oli aika siis esittää voittavansa sen.
"Te seuraatte mua." Tessa suoristi ryhtiään niin hirvittäviä ponnistuksia kuin se kylmänväristysten valtaan ajautuneelta keholta vaatikin ja nostipa hän vielä sormensa osoittamaan miestä syyttävästi. "Miksi?" nainen tiukkasi kysymyksen niin vahvalla äänellä kuin suinkin pystyi, kuin hän ei olisi ollut se, jonka piti olla huolissaan. Aivan kuin hän ei olisi juuri ollut se, joka juoksi karkuun. Se, joka toden totta oli kuin pieni ja pelästynyt karitsa, yksin ja eksyksissä. Mutta nyt hän oli karitsa, joka oli vetänyt suden turkin ylleen, tosin se oli kovin suuri ja raskas kannettavaksi. Ei tarvittaisi kuin puhallus ja valeasu valahtaisi hänen yltään paljastaen todellisuuden.
"Teidän ei kannattaisi", Tessa lisäsi uhkaavaan sävyyn ja yritti pitää katseensa miehen silmissä, vaikka se halusikin valahtaa katsomaan mitä vasten tuon käsi oli vyön korkeudelle koukistunut. Viitan suojissa naisen oma käsi puristi tikarin vartta siltä varalta, että sanojen terävyys ei riittäisi.
Ja Tessa kun oli ajatellut, tai ainakin itselleen uskotellut, että Zahirin leivissä hän olisi jonkinlaisessa suojassa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kuparirapu »

Siinä nainen nyt viimein oli. Hupun altakin Vareo näki naisen kauniinvaaleat hiukset, kuin myös sen pelon silmissä jotka olivat naulittuna häneen. Vareo suoristi selkänsä ja päästi lyhyen, syvän huokauksen. Nyt kun hän seisoi naisen kanssa vastakkain alkoi turhautuminen koko tätä juoksulenkkiä kohtaan nousta pinnalle. Ehkä heidän olisi pitänyt kutsua naista jo alkujaan luokseen, tai odottaa heti oven vierellä. Tai ehkä naisen ei olisi tarvinnut pinkoa karkuun kuin tällä olisi murhamies kannoillaan!
"Turha korottaa ääntäsi, en ole huonokuuloinen," Vareo murahti ja sysäsi naisen syyttävästi nousseen sormen kämmensyrjällään sivuun. "Ja olin siinä uskossa, että tietäisit varsin hyvin. Mitä olet viimeaikoina tehnyt ei ole jäänyt huomaamatta, ja oletan että sinulla on jotain kerrottavaa minulle."
Vareo ei käsittänyt, miksi nainen katsoi heitä kuin vihollisia. Vai kuvitteilko tuo että olisi voinut pestä kätensä Zahirin asioista näin helposti? Typerä harhaluulo.
"Vai luulitko että sopimuksesi oli jo täytetty? Kuvittelin sinun olleen fiksumpi, ja ymmärtävän seuraukset kun päätöksesti teit," Vareo sanoi. Hän päästi irti nuijansa varresta, olettaen ettei tarvitsisi sitä, ja oli jo aikeissa hihkaista Jashia ja Kolmisormea paikalle. Mutta kun nainen yhä sylki uhmaa häntä päin, Vareon ilme synkkeni ja hän lukitsi oman katseensa naisen kanssa vastakkain:
"Sinäkö sanelet mitä minun kannattaa tehdä? Kummalla meistä luulet olevan enemmän valtaa takanaan, eli jotain muuta kuin vain tyhjää uhmaa? Minulla ei ole mitään pahaa tahtoa sinua kohtaan, mutta kohta alan harkitsemaan asennettani uudelleen!"
"Minulla on työ kesken, jonka onnistuminen on irti omasta selkänahastani ja jonka viivyttämisen otan siksi jokseenkin henkilökohtaisesti!" Vareo jatkoi ja astui ärtyneenä uhkaavasti lähemmäs. Hänellä ei ollut mitään todellista aikomusta satuttaa naista, mutta hänen kärsivällisyytensä alkoi olla lopussa tämän heittäytyessä näennäisesti kaikin voimin Vareota vastustamaan. Hän ei edes harkinnut missä Jash ja Kolmisormi mahtoivat tällä hetkellä olla, nyt hän halusi puhkaista naisen uhmakkuuden ja päästä viimeinkin asiaan!
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kide »

Tessa oli karkuun kiiruhtaessaan ehtinyt punnita myös sitä mahdollisuutta, että nämä olisivat Zahirin alaisia. Eihän hän varmastikaan heistä jokaista ollut nähnyt, vaikka paljon olikin. Mutta Tessa uskoi tietävänsä ketä hänen juttusilleen olisi lähetetty. Lisäksi sellaiset keskustelut oli voitu tähänkin asti hoitaa Lohikäärmeessä muun toiminnan ohella.
Oliko hän tosiaan uudestaan kasvokkain Caylan alaisten kanssa?
Hetken ajan Tessa tunsi ikävän, tukahduttavan painon kurkussaan, kun kaljupää puhui hänen tekemisistään. Se nosti tarjoilijan mieleen ensimmäisenä hervottomat ruumiit, jotka Ranyard oli Wanhasta Lohikäärmeestä ulos kadulle raahannut. Tessa oli jo ehtinyt toiveikkaasti ajatella, ettei kukaan yhdistäisi häntä suoraan noiden miesten kuolemaan. Hänellä oli selvästi liikaa toivottomia toiveita.
Tessa oli nykäissyt miehen syrjään sysäämän kätensä viitan suojiin piilottaakseen alkavan tärinän. Sitten mies mainitisi sopimuksen saaden Tessan hetkellisesti kurtistamaan kulmiaan. Ehkä kyse ei ollutkaan Verisen yön jäljistä. Sitä mitä hän oli Caylan joukoille tehnyt Tessa ei kuitenkaan olisi sopimukseksi nimittänyt. Ilmeisesti sekin oli vain toiveajattelua, että hänet olisi vain voitu unohtaa parin palveluksen jälkeen.
Tessan valttikortikseen ajattelema uhmakkuus, varoitus, näytti tekevän enemmän pahaa kuin auttavan. Hän värähti miehen nousevan ärtymyksen edessä ja kallistui aavistuksen taaksepäin huomaamattaan. Tarjoilija ihmetteli kenen kanssa oikein oli joutunut vastakkain. Kuinka korkealla katurottien valtapelissä tämä kaljupää oikein oli ja paljonko hänen uhkauksillaan olisi painoarvoa? Paljon enemmän kuin Tessan hätäisillä vinkaisuilla, se oli varmaa.
Tessan oli hankala niellä miehen vakuutteluja hyvästä tahdostaan. Miksi sitten asia piti hoitaa kolmen miehen voimalla? Se vaikutti melkoiselta ylilyönniltä yhden tarjoilijattaren jututtamista varten. Lisäksi kaljupään koko olemus kuohui tällä hetkellä aivan jostain muusta kuin hyvästä tahdosta ja rauhasta. Tästäkin huolimatta Tessan mielessä välähti ajatus mahdollisuudesta onkia tietoja, jos hän itse niitä luovuttaisi. Hän voisi turvautua turhiin tiedonmuruihin tai vain suoraan valehdella ja ehkä saada sen jälkeen nyhdettyä jotain hyödyllistä Zahirille. Kaljupään kiukun tummentava katse oli kuitenkin huolestuttava eikä Tessa ollut ollenkaan varma mitä tapahtuisi sen jälkeen, kun mies saisi tiedot joita oli tullut hakemaan. Eikä hän tiennyt onnistuisiko edes livauttaa huomaamattomasti puolitotuuksia tässä mielentilassa.
Kaljupään astuessa lähemmäs pelko valahti Tessan läpi huuhtoen pois kaikki uljaat aikeet viekkaasta keskustelusta. Ote tikarinkahvasta tiukentui ja nainen kuuli mielessään palkkasoturin sanat: tarkoitus on päästä pois tilanteesta, ei jäädä taistelemaan. Jos Tessa halusi pois, nyt oli hänen viimeinen mahdollisuutensa yrittää sillä varmasti kaljupään kaksi kaverusta löytäisivät paikalle lopulta. Tessa nykäisi tikarin taskustaan ja tuikkasi terän miehen kylkeä kohti ranne aivan vinkkurassa ja puolet iskun voimasta epäröintiinsä menettäen. Isku meni ohi ja kahisteli vain miehen paitaa. Enää eivät Tessan tuntemat kirosanat riittäneet. Hänen mielensä tyhjeni hyvin äkisti mustaksi aukoksi eikä hän löytänyt sieltä tekoja tai sanoja, joilla pelastaa itsensä nyt. Hänen olisi pitänyt jo juosta ja käyttää tilanteen yllätystä etunaan, mutta Tessa ei saanut jalkojaan liikkumaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kuparirapu »

Viitan alla ase oli piilossa, eikä Vareo sitä huomannut sen paremmin hämärässä kuin oman turhautumisensa läpi. Vasta kun nainen yllättäen sysäsi kätensä hänen vatsaansa kohti, tavalla josta mies jo kokemuksesta ymmärsi tämän puristavan kädessään jotain terävää, Vareo havahtui vaaraan. Mutta yllätettynä hänen jalkansa tuntuivat laahaavan kuin hunajassa ja hän ehti vain hieman kääntyä poispäin iskun tieltä ennen kuin kapeiden sormien pitelemä terä upposi hänen kylkeensä. Miehen läpi hyökyi vatsaa vääntävä tunne siitä mielikuvasta, että terä oli sujahtanut juuri hänen kylkiluidensa väliin. Että hän oli erehtynyt olemaan hetken aikaa varomaton, ja että yksi typerä virhe maksaisi hänelle elämänsä.

Yhdessä silmänräpäyksessä Vareon kädet heräsivät tottelemaan häntä, kuvitellun vamman eloon ravistelemana. Miehen toinen käsi puristui naisen ranteen ympärille pitelemään tämän kättä paikallaan, jotta ase ei liikkuisi ja tekisi enempää vahinkoa. Ja toisella Vareo kahmaisi naisen viitan rintamuksesta niin kovaa että nosti tämän melkein jaloiltaan. Yhdellä päättäväisellä askeleella hän harppasi seinän viereen ja sysäsi naisen sitä päin. Vareon kaulalla liukui kylmä hiki ja hänen hengityksensä oli kiihtynyt.
"Senkin helvetin typerys! Ymmärrätkö mitä oikein teit?" Vareo kähisi, mutta hänen äänensä oli syyttävän sijaan melkein hätääntynyt. Ja hätä tuntui koskevan yhtä lailla naista kuin miestä itseään. Eikö nainen ymmärtänyt, mitä tällainen ele kokonaista rikollisjoukkiota vastaan tarkoittaisi? Siinäkin tapauksessa että Zahir itse ei välittäisi vaikka joku surmaisi hänen miehiään, joku tämän alaisista voisi ottaa koston suorittamisen omiin käsiinsä. Ja Vareo pelkäsi oman kuolemansa tuovan mukanaan julman kohtalon myös naiselle.
Mutta hetken kuluttua, joka tuntui Vareosta minuuteilta vaikka kesti todellisuudessa vain muutaman sydämenlyönnin, hän huomasi ettei kipu iskenytkään kiinni. Varovaisesti Vareo laski katseensa ja totesi paitansa olevan tahraton. Huomattuaan nyt kuinka tiukka hänen otteensa naisen viitasta oli Vareo irrotti sormensa ja vetäen tikaria pitelevän käden kauemmas itsestään hän tunnusteli iskukohtaa hitaasti, kuin peläten olevansa väärässä. Mutta Vareo ei löytänyt mitään muutak kuin muutaman ohuen reinän hänen vaatteissaan, ja ehjän ihon niiden alla.
"Hei, joko se nainen...löytyi...?" kuului yllättäen sivusta. Jash ja Kolmisormi lähestyivät sivusta, pysähtyen kuitenkin kun he huomasivat paljastetun tikarin ja yhä jännittyneen Vareon. Miesten läsnäolo muistutti Vareota miksi he olivat täällä, ja hän käänsi katseensa naiseen. Päästämättä tikaria pitelevää kättä irti hän pakotti sanat yhä kurkussa hakkaavan sydämensä ohi ja sanoi:
"Nyt kuuntelet tarkkaan. Me olemme sen maagikon lähettämiä, jolle olet velassa. Me työskentelemme hänelle, kuten sinäkin. Me olemme samalla puolella, ymmärrätkö? Eli pistä tuo hiton terä pois, me haluamme vain puhua."
Viimein Vareo päästi irti naisesta ja teki askeleen verran etäisyyttä heidän välilleen. Toisaalta koska äskeinen oli jättänyt inhottavan ennakko-aavistuksen uudesta pistosta, ja koska Vareo arveli naisenkin tarvitsevan tilaa kerätä ajatuksensa. Vareo ainakin huomasi lannistavaa turhautumista tajutessaan, että hän olisi voinut nyt olla hengetön. Jos hyökkääjä olisi ollut taitavampi, tai isku osunut hieman paremmin, olisi kaikki ollut yhdellä kertaa ohitse. Hän oli kuvitellut sopeutuneensa jo tähän vaaralliseen ja anteeksiantamattomaan maailmaan, mutta se levollisuus oli todistettu harhaluuloksi yhden tarjoilijanhempukan kädestä!
"Typerys. Hemmetin typerys!" Vareo sätti itseään.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kide »

Käsi, joka tarttui Tessan ranteeseen, oli kuin pihdit. Puristuksen voima alkoi viedä tunnon naisen sormista, mutta samalla se pakotti ne liikkumattomiksi ja tikari pysyi Tessan kädessä vaikkei hän sitä enää tuntenut. Toiset pihdit tarttuivat samassa Tessaa viitan rintamuksesta saaden hänet haukkomaan henkeään niin pelosta kuin puristuksesta kaulallaan. Hänen päänsä taipui taaksepäin ja kolahti seinään, joka oli yllättäen tullut lähemmäs hänen selkänsä takaa. Tessa ei edes ehtinyt huomata heidän liikkuneen. Huppu naisen päästä oli valahtanut puolittain pois ja lepäsi nyt takaraivolle pyöräytetyn nutturan päällä. Tuon nyt seinää vasten pörröiseksi hankautuvan, iskua pehmentäneen kampauksen ansiosta Tessa ei nähnyt tähtiä. Hän tosin olisi valinnut mieluummin tummien ja vaaleiden täplien välkkeen silmissään kuin sen näyn mikä hänen edessään todellisuudessa oli: vihasta ja ponnistuksesta vääristyneet kasvot, jotka tämän typerän ja epätoivoisen yrityksen jälkeen saattaisivat olla viimeinen asia, jonka nuo harmaat silmät näkisivät.
Tessa siristi silmiään ja käänsi päätään sen mitä puristukselta pystyi kuin odottaen jonkin iskevän vuorostaan häntä ja kuin nuo pienet eleet olisivat mitenkään voineet tulevaa helpottaa. Kyllä, Tessa tiesi mitä oli tehnyt ja oli samaa mieltä itsensä kuvauksesta. Hän oli yksi helvetinmoinen typerys, kun oli koskaan kuvitellut, että voisi puolustaa itseään millään muulla kuin sanoillaan. Kuin niillä tiedoilla, joita hän päivittäin taskuunsa vaivihkaa poimi. Omalta hätäännykseltään nainen ei huomannut myös miehen äänessä olevaa pelokasta nuottia, vaan odotti myös hänestä yhtä mittaamattoman pitkältä tuntuvan hetken mihin kipu iskisi ensimmäisenä. Tessa ei edes yrittänyt pyristellä irti kaljupään otteesta. Raudanluja puristus kertoi ettei mitään ollut tehtävissä ja loputkin voimat naisen raajoista imi pois puhdas pakokauhu. Sitä suurempi oli Tessan yllätys, kun mies laski katseensa kuin hämmästyneenä jostain ja sen jälkeen löysäsi otteensa viitasta. Nyt Tessalla olisi ollut tilaa liikkua, vaikka tikaria pitelevä käsi oli edelleen paikallaan, mutta sillä hetkellä nainen tuskin olisi uskaltanut edes hengittää, jollei hänen keuhkonsa olisi huutaneet ilmaa äskeisen puristuksen jälkeen. Nykivän hengenvedon lisäksi ainut liike Tessassa oli refleksinomainen värähdys sivulta yllättäen kuuluvaan ääneen. Myös mies näytti havahtuvan puheeseen ja käänsi huomionsa takaisin Tessaan, joka siristi silmiään entistä ohuemmiksi raoiksi tuskin uskaltaen katsoa mitä tapahtuisi.
Miehen sanat kuulostivat tulevan jostain paksun usvan takaa ja niitä säesti outo kumina. Tessa pinnisteli ymmärtääkseen. Maagikko? Mutta eihän Cayla ollut maagikko? Miehen jatkaessa Tessa viimein ymmärsi ja oli oivalluksesta lähes yhtä kauhuissaan kuin kaikesta muustakin. Tikari tumahti melkein äänettä puolittain ruohottuneeseen ja mutaiseen tientapaiseen, jollaisista koko Solmu rakentui. Tessa vetäisi viimein irti päästetyn käden sivulleen seinää vasten samoin kuin hänen toinen kätensä jo oli hakeutunut tukea ottamaan ja joutui kokoamaan kaikki voimansa ettei olisi lysähtänyt maahan. Humina korvissa alkoi helpottaa samoin kuin se outo, ontto kumina. Tessa tajusi sen olleen hänen oman sydämensä syke. Hän veti uudestaan värisevästi, vaikean oloisesti henkeä, mutta oli mahdotonsa sanoa johtuiko se kurkkua painaneesta nyrkistä vai vain silkasta pelosta.
Mitä hän olikaan mennyt tekemään?
"Te... Zahir?" oli kaikki mitä Tessa sai hengenvetojensa välillä kakistettua ulos kaljupäätä tuijottaessaan. Yhtäkkiä naisen katse valahti alaspäin, miehen paitaan ja takaisin ylös silmiin noustessaan hänen katseessaan oli uudestaan hätäännystä. Entä jos hän olisi osunut tuohon mieheen? Zahirin mieheen? Olivatko he tosiaan sen maagikon alaisia?
Miksi he olivat odottamassa häntä ulkona? Miksi mukana ei ollut ketään, jonka Tessa jo tunsi? Mikseivät he heti voineet sanoa keitä olivat? Miksi he eivät vain olleet tulleet Lohikäärmeeseen?
"Mää luulin... Te ette... Miksi..? Hitto! Olisitte voineet vaan tulla sisään." Tessan ääni ei ollut juuri kuiskausta vahvempi, mutta voimistui koko ajan hänen alkaessa hitaasti löytämään sanansa. Pelko varjosti edelleen naisen jopa hieman puolustelevaksi muuttuvaa hämmennystä.
Mitä hän olikaan mennyt tekemään?
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Keitä oikein olemme?

Post by Kuparirapu »

Vareo mulkaisi naista lyhyesti, koko keho pistellen jo hiipuvan pelon jäljiltä, mutta ei käskenyt tätä olemaan hiljaa. Sen sijaan hänen huomionsa siirtyi kokonaan toiseen henkilöön:
"Niin, miksihän emme tehneet niin?" mies sanoi yhteen purtujen hampaidensa välistä ja naulitsi katseensa Jashiin. "Tiesitkö tästä?" hän tivasi nuorukaiselta.
Jash näytti yllättyvän että Vareo keskittyi nyt häneen, ja räpäyttäen silmiään kysyi:
"Siis mistä?"
"Kun otit selvää, kenen kanssa voimme jutella, kysyitkö samalla mistä tämän saattoi löytää? Miten häntä tulisi lähestyä? Ja ennen kaikkea, missä?" Vareo tivasi ja jokaista terävää kysymystä säesti askel lähemmäs. Jash astahti vaistonvaraisesti taaksepäin, mutta hänen tiensä katkesi Kolmisormen ojennettuun kämmeneen joka pysäytti nuorukaisen matkan alkuunsa. Ja kun Vareo ehti tämän eteen, saattoi Kolmisormen huulilta erottaa hieman pahanilkisen hymyn.
"Vai tyydyitkö vain siihen mitä satuit kuuleman ja ajattelit että loppu selviää itsestään, niinkö?" Vareo ärisi. Hän purki osa turhautumisestaan Jashiin, koska katsoi rosvon olevan ainakin osasyyllinen tähän koko sotkuun. Ja kuin antaakseen Vareolle syyn jatkaa Jash mulkoisi häntä haastavasti ja yritti laukoa takaisin:
"Hemmettiäkö minun naamalle syljet, ilman minua et edes olisi nyt täällä."
"Minulla on muitakin tiedonhankkijoita, jotka ainakin osaavat tehdä hommansa huolella loppuun asti! Ja minä puolestani katson, että yksin sinun takiasi me kaikki neljä olemme nyt tuhlanneet aikaa ja melkein verta turhan takia! Vai oletko eri mieltä?"
Vareon sanat näyttivät hiljentäneen Jashin, melkein kuin vanhemmalta saatu selkäsauna, ja nuorukainen tyytyi painamaan katseensa sivuun ja pudistamaan lyhyesti päätään.
"Hyvä. Voitte mennä," Vareo sanoi ja sysäsi pienen kolikkopussin Jashin käsiin. Molemmat rosvot katsahtivat häntä yllättyneenä ja tällä kertaa Kolmisormi aukaisi suunsa:
"Mutta miksi minun...?"
"Koska minä käsken niin!" Vareo ärähti olkansa yli, kävellen takaisin naisen luokse. "Luulin että se olisi jo käynyt selväksi. Menkää, ja pohtikaa miten paljon olette valmiit uhraamaan omaa mukavuuttanen tämän homman eteen. Sillä jos oma napanne on teille tärkeämpi kuin yhteinen hyöty, minä en tule enää tarvitsemaan teitä."
Nyt oli Kolmisormen vuoro näyttää hämmästyneeltä, mutta Jashin harppoessa ohitse päätti hänkin olla viivyttelemättä ja kääntyi tiehensä. Vareo heitti kaksikon tällä haavaa mielestään heti kun heidän askeleensa alkoivat etääntyä ja pysähtyen hän tunnusteli uudelleen kylkeään, jonne viileä yöilma pääsi luikertelemaan kuin muistutuksena äskeisestä.
Kalju mies päästi ärähtävän huokauksen, kuin päästääkseen tunteidensa terävimmän kärjen pois itsestään, ja kääntyi sitten katsomaan naista.
"Voit olla tyytyväisenä siitä tiedosta, että myönnän tämän olleen meidän virheemme. Jos olisi tiennyt, olisin tullut juttelemaan ja olisimme säästyneet tältä kaikelta. Mutta jos arvostat omaa hyvinvointiasi, harkitse tarkkaan ennen kuin enää teet tuollaista. Sillä tuollainen temppu voi maksaa sinulle yhtä paljon kuin jos et koskaan olisi vetänyt terästä esiin."
Mies risti kätensä ja vaihtoi painonsa tasaisesti kummallekin jalalleen:
"Mutta se siitä. Syy tähän kaikkeen oli, että kuulin sinun olleen yhteyksissä erääseen naiseen. Caylaan, ehkä tunnetkin nimen. Ilmeisesti teit hänelle hommia siihen asti, kunnes huomasit tilaisuuden ja käänsit takkisi sen maagikon puolelle. Järkevä päätös, näin jälkikäteen sanottuna. Nyt kuitenkin minun on käsketty etsiä se nainen, ja haluaisin tietää mitä kaikkea hänestä oikein tiedät?"
Locked