Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
TheWaltsu

Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by TheWaltsu » Thu Sep 07, 2017 5:25 pm

Tämän pelin aiemmat viestit löytyvät täältä. // Lisää linkki //

Jalaaje kääntyi kohti Phoebea ja katsoi taivaalle. “Veisin viestin mieluiten vielä ennen auringonlaskua, mutta ei tällä viestillä mikään kiire pitäisi olla.” hän vastasi lopulta. Rheanhaltia kääntyi vielä jäätikköhaltiaan päin. “Voisimme silti jatkaa keskustelua matkalla, haluaisin kaupunkiin mahdollisimman pian” hän jatkoi. Käveltyään lyhyen matkan kohti Phoebea mies pysähtyi ja katsoi taakseen, odottaen toista haltiaa. Viestinviejä kääntyi jäätikköhaltiaa kohti. Housujen käännetty lahje alkoi kääntymään kankaan voimasta takaisin näyttäen myrkyttyneen haavan hetken ajan, kunnes mies pyysi anteeksi ja kumartui kääntämään lahjetta takaisin näköesteeksi. Noustessaan hitaasti takaisin ylös mies ehti tarkastella kahta koiraa hetken aikaa. “Kyllä, voin tunnustaa olevani haavoittunut, voimmeko jatkaa matkaa?” Jalaaje kysyi. Hän katsoi haavoittunutta jalkaansa, jonka lahje näytti nyt pysyvän kerällä. Viestinviejä irvisti kun kangas painui tuulen voimasta haavaan kiinni. “Pieni pintanaarmu, ei sen enempää. Haluaisin kuitenkin näyttää sitä parantajalle” hän jatkoi, peitellen kuitenkin edelleen haavaansa. Mies katsoi uudelleen taivaalle ja vilkuili samalla Phoeben suuntaan. “Viesti on vietävä, oli tilanne mikä tahansa” hän mumisi. Samalla Rheanhaltia nosti viestin käsiinsä, ja laski sen takaisin paikalleen. Viesteistään Jalaaje pitäisi aina hyvää huolta.

User avatar
Viherkivi
Posts: 109
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by Viherkivi » Fri Sep 08, 2017 2:54 pm

Kantohanki yritti edelleen päästä nuuskimaan haavaa tarkemmin, mutta Vilutar tarttui koiraansa niskavilloista.
"Jatkakaamme toki samaa matkaa.", jäätikköhaltia totesi ja kiiruhti lähetin rinnalle. Se nopea vilahdus haavasta oli melkein saanut Viluttaren irvistämään -- vaikka Jalaaje vähätteli haavaansa, se näytti Viluttaren silmiin aika pahalta. Tietenkään nainen ei ollut mikään asiantuntija; hän ymmärsi parantamisen päälle vain hiukan... Mutta ei se haava harmittomaltakaan näyttänyt.

Hän asettui melko lähelle Rheanhaltiaa ja yritti vilkaista vahingoittunutta jalkaa.
"Pitäisikö sitä kuitenkin vilkaista?", hän kysyi, "En ole ammattilainen, mutta saattaisin osata verentyrehdytysloitsun."
Viime kerrasta oli kuitenkin aikaa, eikä Vilutar ollut perinyt isoäitinsä kykyjä. Ehkä parantajan lahjat hyppäsivät useamman sukupolven yli. Vilutar oli kuitenkin sitä mieltä, että edes haavan puhdistaminen ja sitominen olisivat voineet parantaa Jalaajen oloa siihen asti, että hän pääsisi oikean parantajan puheille.

He eivät olleet tunteneet kauankaan, mutta jäätikköhaltialla oli huoli matkakumppanistaan. Jos Jalaaje olisi ollut sydänystävä lapsuudesta saakka, olisi Vilutar pakottanut hänet pysähtymään ja tarkistamaan haavan kunnon.

TheWaltsu

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by TheWaltsu » Fri Sep 08, 2017 7:01 pm

Rheanhaltia katsoi hetken haavoittunutta jalkaansa, kunnes laskeutui haavansa luokse. Hän nosti lahjettaan näyttäen haavan pituuden ja myrkyn näkyvät vaikutukset. “Voimmehan aina kokeilla” Jalaaje sanoi, yrittäen pitää olonsa rauhallisempana. Haavan laajuus yllätti hänetkin, eihän hän ollut sitä kokonaan nähnyt housuissaan olevan reiän läpi. Mies irvisti. “Anteeksi, en tiennyt itsekään tämän… laajuutta” hän sanoi vielä. Viesti olisi joka tapauksessa vietävä vaikka vahingoittuneella jalalla, olihan Jalaaje viestinviejä. Hän yritti keskittyä haavan sijasta jäätikköhaltian koiriin. “Kuljen yleensä hevosella, mutta oikaisen joskus metsien kautta. Tämä kerta oli epäonnisempi kuin olisin toivonut” Rheanhaltia selitti. “Onneksi viesti on kuljetettava parantajalle Phoebessa, voin toivottavasti saada apua häneltä” hän jatkoi.

Kaksi hevosmiestä lähestyi Phoebea ja kahta matkaajaa Jalaajen huomaamatta. “Voimmeko auttaa jotenkin teitä haltioita?” toinen näistä ihmismiehistä kysyi hieman äreästi kun he olivat huutoetäisyyden päässä haavoittuneesta viestinviejästä. Moni oli nyt nähnyt haavan, liian moni Rheanhaltian mielestä. “Mikäli ette voi tarjota ratsuja, niin ette” Jalaaje vastasi yhtä äreästi miehelle. Hevosmiehet kääntyivätkin nyt jäätikköhaltiaan päin kuiskien jotain kuuloetäisyyden ulkopuolella. “Emme kysyneet sinulta, Aquetora” ihmismies vastasi Jalaajelle. Kauheat ajatukset valtasivat viestinviejän pään. Kaksi ihmismiestä oli yllättänyt hänet, hänen reitillään, tietäen hänen nimensä. Toivottavasti nämä eivät veisi viestiä tai viestinviejää mihinkään syrjemmälle, varsinkaan uuden tuttavuuden ollessa paikalla. Toinen hevosmiehistä oli peittänyt kasvonsa, ja puhunut ihmismies ei selkeästi ollut nukkunut moneen yöhön. Ruskea parta ja kalju pää olivat jälkimmäisen selkeitä tunnusmerkkejä, pitkän arven lisäksi.

User avatar
Viherkivi
Posts: 109
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by Viherkivi » Fri Sep 08, 2017 8:34 pm

Haava näytti Viluttaren silmiin kamalalta. Mutta hän ei ollutkaan tottunut kasveihin ja niiden myrkkyihin -- jäätikön lähellä kun kasvoi tavallisesti vain muutamia käkkyrämäntyjä ja harmittomia ruohoja, jos niitäkään. Hän tarkasteli haavaa ja yritti muistella mitä mummo oli opettanut haavojen hoidosta, mutta juuri nyt todellisessa tilanteessa hänen oli vaikeuksia muistaa mitä tuli tehdä.

"Oikealle parantajalle?", hän toisti, kun Jalaaje mainitsi viestin olevan menossa parantajan osoitteeseen. "Se sentään on helpotus."
Vilutar tarkasteli haavaa ja tunsi kuinka hiki kihosi hänen otsalleen. Hän tapaili verentyrehdytysloitsun sanoja ja riimuja, mutta hänen keskittymisensä herpaantui kun pari ratsumiestä pysähtyi heidän kohdalleen tielle.

Nainen kurtisti kulmiaan keskustelulle, jättäen haavan sikseen. Hän nousi haavan luota ja katsoi ratsumiehiä, pitäen kätensä esillä -- hän ei halunnut aiheuttaa vaaraa kurottamalla kohti joustaan ja nuoliviintä. Koirat pysyivät tiukasti hänen rinnallaan, kumpikin napottaen miehiä silmillään.

"Kiitos kovasti, mutta kyllä me pärjäämme.", hän vastasi viileästi, tehden parhaansa ollakseen antamatta syytä minkäänlaiseen rähinään.

TheWaltsu

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by TheWaltsu » Tue Sep 12, 2017 4:27 pm

Hevosmiehet katsoivat hetken toisiaan, kunnes lopulta jatkoivat matkaansa. Jalaaje huokaisi helpotuksesta kuuluvasti. “En todella tiedä mistä tai miten he tuntevat minut. Onneksi he eivät olleet uhka, en olisi halunnut heti vetää uutta tuttavuutta mukaan tappeluun“ hän sanoi jäätikköhaltialle, katsoen Phoeben suuntaan. Pian Rheanhaltia kääntyi katsomaan haavaansa. Haava oli kuitenkin liian paha hänen silmilleen, joten hän nosti katseensa taivaalle. “En ole juurikaan tottunut näin pahoihin haavoihin” viestinviejä sanoi lopulta. Muutaman matkaajan ryhmä ohitti haltiat tuskin huomaamatta näitä, mutta jotkut saattoivat jopa vilkaista haavaa sivusilmällä.

Myöhemmin tuntematon punaiseen paitaan ja ruskeisiin housuihin pukeutunut Rheanhaltia pysähtyi hevosensa kanssa Jalaajen viereen. “Voinko auttaa jotenkin, Aquetora? Muistan sinut vielä Bestlasta, nimeni on Hareija.” uusi tuttavuus kysyi. Viestinviejä käänsi katseensa hevoseen ja toiseen mieheen. “Hareija? Se Hareija, jonka autoin tien varresta Bestlaan?” hän kysyi. Punapaitainen metsästäjä vastasi myöntävästi. “Voitko auttaa minut hevosen selkään kunhan uusi ystävättäreni tässä saa tehtyä voitavansa?” Jalaaje vastasi kysymyksellä. Hareija nousi seisomaan hänen vierellään vastaten jälleen myöntävästi ja valmisteli hevostaan kantamaan haavoittunutta Rheanhaltiaa. “Löysivätkö ne hämärät hevosmiehet sinut?” metsästäjä kysyi viestinviejältä, selvästi hieman peläten. Rheanhaltiat katsoivat toisiaan. “Kyllä, mutta he päättivät lopulta ohittaa meidät. Miten niin?” Jalaaje kysyi. Hän muisti kohtaamisen hevosmiesten kanssa hyvin. Hareija avasi suunsa, kunnes muisti jäätikköhaltian. “Haittaako kumpaakaan teistä, vaikka alammekin puhua hieman henkilökohtaisemmista asioista?” hän kysyi lopulta.

User avatar
Viherkivi
Posts: 109
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by Viherkivi » Fri Sep 22, 2017 2:33 pm

Vilutar rentoutui silminnähtävästi, kun ratsumiehet jatkoivat matkaansa. Toisen huoli oli ollut tarttuvaa sorttia, eikä Vilutarkaan nauttinut tappeluista, etenkin kun viestinviejä ei ollut tappelukunnossa. Kun ratsumiehet olivat jäätikköhaltian mielestä tarpeeksi kaukana, asettui hän tutkimaan Jalaajen vammaa. Vilutar ei ollut kaksinen parantaja, mutta jokin haavan värissä ja hajussa puhui joko myrkytyksestä tai tulehduksesta -- kummastakaan ei jäätikköhaltialla ollut kovasti kokemusta... Pakkasenpuremista olisi ollut enemmän.

Hän lausui verentyrehdytykseen luodun loitsun, ja etsiskeli puhtaita sidetarpeita pakkauksestaan. Tarvikkeet olivat käymässä vähiin, Vilutar huomasi. Hänen hoivatyönsä aikana joku toinen Jalaajen tuttavista -- ystävällisempi tällä kertaa, jäätikköhaltia pisti merkille -- pysähtyi heidän kohdalleen. Nainen kuunteli keskustelua vain toisella suippokorvallaan, keskittyen ennemmin haavan sitomiseen.

Kun puhe tuli henkilökohtaisista asioista, Vilutar kohautti olkapäätään. Loppujen lopuksi häntä eivät ei-jäätikköläisten asiat kovasti liikuttaneet, mutta jos muilla oli jotain hänen kuuntelemistaan vastaan, hän ymmärsi asian.
"Jos läsnäoloni on haitaksi, voin mennä keskustelun ajaksi sivummalle, kunhan olen saanut siteen sidottua.", hän sanoi Jalaajelle, "Tuliko liian tiukka?" Vilutar asetteli sideharsoa hieman paremmin.

TheWaltsu

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by TheWaltsu » Sat Sep 30, 2017 9:13 am

“Ei, juuri sopiva. Ja hän voi jäädä” Jalaaje sanoi vilkaisten jäätikköhaltiaa. Hän nousi ylös kävellen lyhyen matkan Phoebea kohti. “Voimme keskustella myös matkalla, mikäli haluat” Hareija sanoi. Jalaaje palasi haltioiden luokse ja nousi Hareijan avustuksella hevosen selkään. “Se on loistava idea, viestin pitää päästä vastaanottajalleen mahdollisimman pian” viestinviejä sanoi. Hän ratsasti lyhyen matkaa eteenpäin, odottaen jäätikköhaltiaa ja metsästäjää. “Niin, ne ratsumiehet… He etsivät sinua. He uhkailivat minua. Mitä olet taas tehnyt?” jäätikköhaltian luota saapunut Hareija kysyi. Jalaaje katsoi toista Rheanhaltiaa kysyvästi. “Sitä mitä aina, miten niin?” hän vastasi. Metsästäjä katsoi hetken jäätikköhaltiaa, kunnes käänsi katseensa takaisin ratsastavaan viestinviejään. “Joku käyttää sinua hyväkseen.” hän sanoi lopulta, katsoen hevostaan ja kääntäen katseensa lopulta maahan.

“Mitä?” viestinviejä huudahti. Seurue pysähtyi äkisti. Hareija toisti sanansa. Hän katsoi tällä kertaa suoraan toiseen Rheanhaltiaan. “Tiedätkö kuka?” Jalaaje sanoi, pitäen toisen kätensä miekkansa luona. Hareija katsoi nyt taas hevoseensa. “En ainakaan vielä” hän vastasi hieman surumielisenä, kuin olisi ollut läheisempikin ystävä. Lopulta Rheanhaltiat jatkoivat matkaansa, sanomatta toisilleen sanaakaan. Phoebe näkyisi todennäköisesti pian ja Jalaaje pääsisi parantajalle. Tuntemattoman kasvin myrkky ei ollut mikään elämys viestinviejälle, tosin hän ei tuntenutkaan myrkkykasveja kovinkaan hyvin. Hareija katsoi lähinnä maata taluttaen hevostaan, jonka selässä Jalaaje istui.

User avatar
Viherkivi
Posts: 109
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by Viherkivi » Sun Oct 08, 2017 3:11 pm

Vilutar varmisti sidoksen ja nousi sitten. Hän tarkkaili tilannetta, ja oli oikeastaan aika tyytyväinen siitä, että vahingoittunut Jalaaje pääsi ratsun selkään -- hänenkin harjoittumattomaan silmäänsä myrkytys oli vaikuttanut jo aika ikävältä. Oli sinänsä aika ihailtavaa, että viestinviejä ajatteli edelleen viestinsä kuljettamista perille asti, sen sijaan että olisi murehtinut jalkaansa... Joskin Vilutar olisi ollut ennemmin huolissaan haavasta. Hän keräsi omaisuutensa ja antoi käskyn koirille seurata. Kivutar ja Kantohanki kävivät totteliaasti Viluttaren vierelle, Kantohanki kuono edellä, koska seurueeseen oli liittynyt uusia hajuja.

Vilutar kulki muiden vierellä vaiti, kuunnellen keskustelua. Hänellä ei ollut syytä kommentoida asiaa mitenkään, vaikka hänen olikin myönnettävä, että keskustelu sai hänet hieman... pelokkaaksi? Ei ehkä pelokkaaksi, mutta erityisen varovaiseksi. Hän punnitsi vaihtoehtojaan; ehkä yksin kulkeminen olisi ollut turvallisempaa hänelle, sen sijaan että kulki 'merkityn' haltian mukana. Mutta toisaalta, Phoebe ei ollut enää kaukana, eikä hän uskonut, että loppumatkalla sattuisi enää mitään vakavaa.

Ajatukset myllersivät jäätikköhaltian päässä, ja hän oli kieltämättä utelias vaikka asia ei hänelle kuulunutkaan.
"Mutta miksi joku käyttäisi häntä hyväkseen?", hän sitten kysyi, kulmat kurtistuneena Hareijalta, vaikka olikin selvää että Jalaajen tuttavalla ei ollut tarkempaa tietoa mistään. "Satunnainen viestinviejä, ei varsinaisesti mikään erityisen tärkeä henkilö.", sitten Vilutar katsoi Jalaajeen ja lisäsi: "Ei millään pahalla."

TheWaltsu

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by TheWaltsu » Wed Oct 11, 2017 1:18 pm

Kuullessaan Viluttaren kysymyksen Hareija vilkaisi ratsastavaa viestinviejää. Ratsailla oleva Rheanhaltia vastasi nyökkäämällä. “Hän ei ole vain viestinviejä, sillä hän myös myy informaatiota eteenpäin” Hareija vastasi jäätikköhaltialle, vilkaisten Jalaajea uudelleen. Jalaaje katsoi kohti metsää. “Tuo on totta” hän sanoi lopulta, jatkaen matkaansa hitaasti eteenpäin. Hareija lähti kävelemään viestinviejän perään, kunnes molemaat pysähtyivät.

Phoebe näkyi jo. Jalaaje katsoi kaupunkia tuntien jonkin hänen sisällään heräävän. Hän pääsisi viimeinkin taas kotiin. Hareija taas katsoi kaupunkia pelolla. Maaseudun lapsena häntä eivät kaupungit tai kaupunkilaiset kiinnostaneet, vaan vaikuttivat enemmänkin pelottavilta. Pakko Phoebeen olisi kuitenkin mennä, sillä ystävää olisi autettava. Hareijan taluttaessa hevostaan kohti Phoebea hevosen selässä istuva Jalaaje nautti paluusta kotiin. Hän varmasti hyppisi innosta, mikäli uskaltaisi. Haavan kipu ei enää pahentunut, mutta myrkky oli silti vielä Rheanhaltian sisällä. Phoeben kadut houkuttelivat häntä kävelemään, mutta silti mies pysyi hevosen selässä. "Kotikaupunkini... Rakas kotikaupunkini!" Jalaaje sanoi. Samalla Hareija kyseli kaupungista lähteviltä ohikulkijoilta uusimmista tapahtumista ja paikallisista parantajista. Lopulta hän sai suunnan erään parantajan luokse. "Haluatteko tulla mukaan vai onko teillä muuta tekemistä täällä?" Hareija käveli kysymään jäätikköhaltialta.

User avatar
Viherkivi
Posts: 109
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Elämä kuluttaa, elämä hajottaa

Post by Viherkivi » Sun Oct 29, 2017 7:04 pm

"Hmmmm.", Vilutar hymisi ääneen, kun kuuli Jalaajen myyvän myös tietoja. Se tietysti oli vakavamman laatuinen juttu, verrattuna tavallisen viestinviejän virkaan. Hän tarkkaili ratsailla olevaa haltiaa ja siristi silmiään, näyttäen ehkä enemmän kuin hieman epäluuloiselta. Hän ei olisi mielellään sotkeutunut muiden poliittisiin tai henkilökohtaisiin ongelmiin, mutta... Jäätikköhaltia ei oikein tiennyt,

Kun kaupunki lähestyi, Vilutar tunsi lievän jännittyneisyyden luissaan ja ytimissään. Hän ei ollut tottunut kaupunkeihin, koska jäätiköllä asuttiin pienemmissä yhteisöissä. Hän tunsi olonsa hieman innostuneeksi, mutta myös huolestuneeksi, koska suuret kaupungit olivat niin vieraita. Mutta tietysti myös jännittäviä.

"Minun pitää ostaa yrttejä ja salvoja.", nainen sanoi, kun hänen osallistumistaan parantajan vastaanotolle kysyttiin. Asialliset parantajat pitivät myynnissä parantavia yrttejä, ja hänellä oli mielessään lista, mitä kaikkea hänen pitäisi ostaa heimolleen.

Locked