Eteenpäin

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Eteenpäin

Post by Kide »

Naenija nyökkäsi Ranyardin vastaukselle, mutta juodessaan loppuja oluestaan haltia ei voinut olla miettimättä, oliko vastaus se mitä mies halusi vai se, minkä tuo tilanteessa tunsi ainoaksi vaihtoehdoksi. Nanasta tuntui jälleen, että hän oli vain rasite palkkasoturin matkassa, mutta siitä huolimatta Ranyard suuntasi kärsivällisesti hänen seurassaan yläkertaa kohti, kun tavarat oli taas kerätty kasaan. Nana kiitti matkalla vielä majatalon emäntää ja varmisti pesutuvan sijainnin sekä huiskautti kättään tanssilattialla vielä viipyileville uusille tuttavilleen.
Huone osoittautui hyvin pieneksi ja hyvin yksinkertaiseksi. Toisaalta se oli juuri sitä, mitä tällaisen pikkuruisen kylän majatalolta saattoi odottaa. Ranyardin sanat tiivistivät asian hyvin, mutta tällaisenaankin huone oli erittäin mukavaa vaihtelua taivasalla, sään ja ötököiden armoilla nukkumiseen.
"Ja puhdasta", Nana totesi takaisin. Etenkin siitä hän oli iloisesti yllättynyt.
Nana osoitti Nafille pöydällä odottavaa kynttilää ja pian heidän huoneensa sai tarkemmat ääriviivat. Myös Nana siirtyi laskemaan tavaransa Ranyardin vierelle seinustalle ja alkoi kaivamaan puhtaampaa mekkoa yhden nyssäkän pohjalta. Nafi teki pari lentokierrosta huoneen ympäri kuin tarkastaja ikään ja rauhoittui sitten takaisin pöydänkulmalle istumaan.
"Varmasti voisin, mutta en todellakaan nuku", Nana tuhahti takaisin Ranyardille. "Sinun haavasi kaipaavat nyt pehmeää alustaa ja hyvää unta", haltia jatkoi ja vilkaisi totisella parantajan auktoriteetillaan palkkasoturin suuntaan. Hän oli juuri saanut ongittua, jollei aivan puhtaat niin ainakin vähemmän likaiset, vaatteet kassinsa pohjalta. Nanan noustessa taas seisomaan oli Nafi samassa hänen olkapäällään kuin kutsusta.
"Haittaako, jos otan pesutuvan ensin käyttööni?" haltia kysyi kuin sänkyasia olisi jo käsitelty - Nanan mielestä se olikin. Hän epäili Ranyardin haluavan jälleen huoltaa haarniskansa ensimmäisenä, jos se sattuisi päivän matkan jälkeen sellaista tarvitsemaan, ja itsensä vasta sitten, joten tuolla tuskin olisi mitään sitä vastaan, että Nana pujahtaisi ensimmäisenä lämpimän kylvyn syleilyyn. Voi kuinka suurelta ylellisyydeltä tavallinen kylpy kuulostikaan.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Eteenpäin

Post by Tinanja »

Kaikenkaikkiaan huone kesti kyllä pienuudestaan huolimatta tarkemmankin arvioinnin, ja Ranyard antoikin katseensa vaeltaa hetken seinillä ja muutamissa harvoissa kalusteissa, joita huoneeseen oli tuotu. Naenijan kommenttiin huoneen puhtaudesta Ranyard vain nyökkäsi. Mies alkoi avata haarniskaansa kiinnipitäviä solkia riisuakseen sen. Ohimenevällä liikkeellä mies otti kirveensä vyöltään ja laski ne pöydänkulmalle pois tieltä. Pian samaan kasaan löysivät tiensä niin miehen asevyökin kuin rahapussukkaakin kantava vyö.
Parantajan vastalause sängyllä nukkumiseen sai Ranyardin katseen kiinnittymään huoneessa ympäriinsä lennelleestä Nafista takaisin Naenijaan, vaikka mies jatkoikin haarniskansa riisumista hyvin rutiininomaisin liikkein. Oli selvää, että tätä rutiinia oli harjoiteltu jo vuosia, niin automaattisesti se näytti menevän.

“Siinä tapauksessa olen pettynyt, ettet kantanut minulle sänkyä nenän eteen taivasalla yöpyessämme”, Ranyard tuhahti ironisesti. Maassa oli sentään kaikkia mahdollisia epätasaisuuksia, kun taas huoneen lattia oli tasainen, eikä viilentynytkään yön edetessä kuten maankamaralla oli tapana. Ironia kuului miehen äänestä, eikä tämä pitkän matkustuspäivän, hyvän ruuan ja oluen jälkeen sitä edes yrittänyt piilotella.
“En ymmärrä, miten tämä tilanne eroaa siitä enää yhtään mitenkään. Olen kunnossa, ja sinä nukut sängyllä, minä voin nukkua lattialla”, palkkasoturi lisäsi vielä, jos hänen viestinsä ei ollut ironian lävitse mennyt perille. Naenijaa arvioiva katse kieltämättä oli viileä, käskeväkin. Hän ei ymmärtänyt, miten nyt jo vanhalta vammalta vaikuttava, arpeutunut haava - tai kaksi oli tuon parantajan mielestä sellainen, joka vaatisi pehmeän sängyn. Ehkä tämä halusi kompensoida jotakin huolehtivaisuudellaan, mutta tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun mies oli loukkaantunut. Sitä paitsi, Ranyard tuskin itse enää edes huomasi niitä haavoja, jotka oli saanut aiemmassa välikohtauksessa Naenijaa suojellessaan. Naenijan pesutupaa koskevan kommentin Ranyard vain ohitti kokonaan. Matkapäivä oli ollut kevyt, ja pieni peseytyminen tuskin haittaisi, mutta ei Ranyardilla ollut kiire valloittamaan pesutupaa, toisin kuin mitä Naenijalla näytti olevan.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Eteenpäin

Post by Kide »

Tietysti Ranyardin piti alkaa väittämään vastaan. Miehet ja miesten ylpeys ja kunnia, Naenija mietti väsyneesti. Hän vilkaisi Ranyardia kulmiensa alta, mutta ei enää sanonut mitään. Nana halusi ottaa ensin kylpynsä ja vasta sitten väittelyn jatkon.
"Vai että kunnossa", haltia vielä mutisi puoliääneen kävellessään pesutuvalle. Nafi kallisteli päätään hänen olallaan, mutta syynä taisivat olla kapakan puolelta kantautuvat äänet eikä Nanan puuskahdus. Oliko palkkasoturi tyhmä vai sittenkin vain tunnoton kaiken kokemansa jälkeen? Haavat saattoivat olla kiinni, mutta parantuneet ne eivät vielä olisi täysin - parantamisella sai paljon aikaan, mutta ei sentään ihmeitä. Kehoa saattoi auttaa parantumaan vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen se tarvitsi oman aikansa kaiken loppuun korjaamiseksi.
Toisaalta, Nana mietti kokeillessaan valmiiksi kaadetun kylpyveden lämpöä, Ranyard on varmasti kokenut pahempaakin ja pahemmissa olosuhteissa. Siihen verraten tämän hetkinen tilanne ei kai miehestä miltään tuntunutkaan. Nana oli jo riisuuntunut ja laskeutui lämpimään veteen, mutta värähti silti pohtiessaan kuinka huonolla hoidolla monet tuon miehen haavoista toisinaan olivat olleet. Ehkäpä tilanne olikin aivan hyvä. Ehkäpä Nanan pakottava tarve huolehtia miehestä liikaakin juontui vain siitä, ettei hän itse ollut pystynyt tuota parantamaan. Huokaisten haltia uppoutui olkiaan myöten pieneen soikioon puuammeeseen ja antoi lämpimän veden huuhdella ajatuksensa pois - tai ainakin toivoi sitä. Amme oli niin pieni, että hänen polvensa jäivät pinnalle pieniksi vaaleiksi saariksi sama miten hän yritti veteen asettua. Ranyard parka, haltia ajatteli. Amme ei ollut erityisen leveäkään, joten jos mies kylpyyn mieli, se taitaisi hänen kokoisellaan kaverilla jäädä puolittaiseksi.
Nana huomasi Nafin kykkivän ammeen reunalla ja katselevan veteen.
"Ikävä omiasi?" Nana kysyi liskoaan katsellen. Oranssit silmät nousivat äänen houkuttelemina katsomaan Nanaa. Kuin vastaukseksi lisko loikkasi puolittaisen siiveniskun saattelemana haltian päälaelle ja sai Nanan naurahtamaan.
"Tiedätkös, se ei taida olla juuri nyt paras paikka sinulle, jollet halua kastua." Nana ojensi kätensä Nafia kohti ja lisko asteli sille kuuliaisesti. Hän ohjasi pienen suomuisen ystävänsä ammeen vieressä olleelle jakkaralle vaatteidensa päälle. Pesuaika, Nana päätti, kun hänen mieleensä yllättäen kohosi kuva Shyalista Nafia koskevine syytöksineen. Hän sukelsi hiukset kastellakseen ja alkoi keskittyä peseytymiseen, kun ei selvästikään saanut rauhaa levottomilta ajatuksiltaan edes täällä.

Nana saapui takaisin jaettuun huoneeseen lähestulkoon puhdas, polviin ulottuva aluspaita päällään. Hän oli vetänyt märkinä kiiltävän mustilta näyttävät hiuksensa toisen olan yli ja yritti edelleen kuivata niitä pieneen pellavapyyhkeeseen kulkiessaan. Nafi keikkui toisella olalla yrittäen pysyä heiluvassa kyydissä mukana vaatepinon päällä. Nana odotti mielenkiinnolla, olisiko Ranyard jo levittänyt makuupaikkansa lattialle. Joka tapauksessa haltia oli päättänyt käskyn sijasta yrittää vielä pyytää miestä ottamaan sänky hänen sijastaan, niin turhaa kuin hän epäili senkin olevan.
"Jos haluat peseytyä, kannattaa mennä heti, kun vesi on vielä lämmintä", Nana totesi ensimmäisenä. "Tosin se amme on aika pieni", hän jatkoi pahoittelevasti.
Nana oli ajatellut, ettei nyt ollut tilaa enää kursailulle, mutta huoneeseen päästyään hän tunsi itsensä armottoman alastomaksi pelkkä aluspaita yllään. Hän polvistui nopeasti tavaroidensa puoleen, osittain selin Ranyardiin, kuin se olisi tarjonnut hänelle parempaa yksityisyyttä.
"Oletko varma, ettet voisi nukkua sängyssä? Minä olen ihan tyytyväinen lattiaan", Nana vielä yritti sovittelevaan äänensävyyn vilkaisten miestä nopeasti olkansa yli. Nafi oli pyörähtänyt haltian olkapäällä ympäri Ranyardia katsomaan ja samalla pudottanut sillä päällimmäisenä roikkuneen haltian mekon puolittain pudoten melkein itsekin.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Eteenpäin

Post by Tinanja »

Ranyard tuhahti Naenijalle, kun parantaja lähti kylpyyn - ilman vastaväitteitä, pienen tuhahduksen ja parin sanan saattelemana. Palkkasoturista tuntui, ettei tämä keskustelu olisi ainakaan vielä käyty - Naenija tuntui huolehtivan toisinaan hänestä enemmän kuin itsestään, vaikka sen olisi pitänyt olla päin vastoin. Toisaalta hän ymmärsi tuon huolen: tämä oli parantaja, vaikka ilmeisesti ei… jostain syystä magiaa parantamiseen nyt käyttänytkään. Se loppumaton huoli ja empatia olivat varmaan jokin parantajien sisäänrakennettu kyky, jota Ranyard ei ollut oikein koskaan ymmärtänyt useiden parantajavierailuidensakaan jälkeen. Mutta hän oli silti kunnossa, ja loputkin vammoista paranisivat varmasti ongelmitta itsekseenkin. Kun ovi sulkeutui Naenijan perässä, palkkasoturi tuhahti hiljaa itsekseen ja vilkaisi vielä kertaalleen arvioiden tyhjää huonetta, kapoista sänkyä ja pöytää seinustalla. Ranyard riisui haarniskansa loppuun. Ohimenevä kosketus hyväili kirveiden tasaista kahvaa, kun mies vilkaisi aseitaan ennen kuin istahti lattialle haarniskaansa puhdistamaan. Se ei ollut tarpeellista, mutta tappoi aikaa riittävästi, kun hän valvoi odottamassa Naenijan paluuta kylvystä ja kuunteli puolella korvalla, ettei mitään epäilyttävää kuulunut.

Palkkasoturi ei viihtynyt kauaa haarniskaansa huoltamassa, sillä ei se oikeasti vaatinut oikeasti edes puhdistamista. Kun ovi heidän huoneeseensa viimein kävi, ja Naenija astui sisään pehmeiden askeltensa saattelemana, Ranyard vain vilkaisi tätä nopeasti seinän viereltä, johon oli ehtinyt majoittumaan. Mies oli levittänyt sekä huopansa että viittansa makuualustakseen, kun ei halunnut lähteä enää yötä vasten hakemaan varsinaista makuualustaansa tallista, johon sen oli jättänyt hevosen varusteiden kanssa. Miehen saappaat olivat toisella seinustalla sen seinään nojaavan haarniskan vierellä, ja hän oli tehnyt vaihtovaatteistaan tyynyn. Tämä istui siinä seinää vasten nojaten, kun vilkaisi ohimennen Naenijaa ja tämän tekemisiä, kuitenkin pitäen katseensa sopivasti naisesta ja tätä peittävästä ohuesta alusmekosta erossa.
“Taidan jättää väliin tällä kertaa”, Ranyard totesi Naenijalle sitten tämän kommenttiin kylvystä. Hän ei kokenut, että olisi ollut pesun tarpeessa tänä iltana. Mies nojautui paremmin seinää vasten istuessaan siinä lattialla.
“Mutta nukun siitä huolimatta lattialla, ja sinä sängyssä”, palkkasoturi ilmoitti naiselle, jonka olalla olevien vaatteiden päällä Nafi keikkui.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Eteenpäin

Post by Kide »

Ranyard näytti ottaneen paikkansa lattialta aivan kuten Nana oli odottanutkin. Mies tuntui olevan asiassa järkähtämätön, kuten niin monessa muussakin.
"Minulla ei näytä olevan vaihtoehtoja", haltia huokaisi hätistäessään Nafia pois tieltä. Hän pudotti vaatteet muiden kantamusten viereen - siitä ne olisi helppo ottaa aamulla mukaan pestäväksi - ja letitti nopeasti hiuksensa löyhästi yötä varten. Lopuksi Nana vielä irrotti yhden kassin päältä oman matkatäkkinsä, joka toimi niin peittona kuin alustanakin. Hän työnsi sen Ranyardille eikä tällä kertaa itse suostunut vastalauseisiin.
"Ota sinä vielä tämä alustaksi", Nana kehotti, puhalsi kynttilän sammuksiin ja pujahti sängyssä jo olleen täkin alle. Lattia oli ehkä tasainen, kuiva ja lämmin maahan verrattuna, mutta se oli myös kovempi kuin lehdet tai sammalmatto.
Kylvystä viipyvä lämpö ja ruoka ja juoma vatsassa olivat omiaan nukuttamaan. Siihen kun lisättiin oikea sänky nukkumapaikaksi ei mennyt kauaakaan, kun Nana oli jo syvässä unessa. Nafi oli ottanut paikkansa haltian jalkopäässä ja tuhisi unissaan jo ennen Nanaa. Se oli jo niin tottunut Ranyardin kokoaikaiseen läsnäoloon, ettei sen enää tarvinnut odottaa miehen nukahtavan ennen kuin uskalsi itse rentoutua.

Aamu kului kuten muutkin aamut majataloissa yöpymisen jälkeen: rentoutuneesti, mutta myös tietynlaisella rivakkuudella. Pyykit ja tavaroiden huolto, aamiainen, ostokset ja muut matkavalmistelut ja sitten jo mentiin auringon piilotellessa edelleen jossain puurajan alapuolella.
Puoleenpäivään asti heidän itään seuraamaansa tietä saattoi sanoa jopa leveäksi ja hyväkuntoiseksi, mutta tälle alueelle lähekkäin syntyneiden pikkuruisten kylien ja niitä ympäröivien peltojen jäädessä lopulta taakse, sukelsi tie metsän siimekseen muuttuen nopeasti tuskin kinttupolkua kummemmaksi.
Ranyard johti Nazin selässä heidän kulkuaan osoittaen parhaat lepopaikat ja muistaen mistä löytyi lähimmät purot. Oli selvää, että mies oli kokenut kulkija ja kuluttanut näitä polkuja monta kertaa aiemminkin. Nana saikin vain ratsastaa perässä vailla huolta, tähyillen ympärilleen vain käyttökelpoisia kasveja etsien. Paikoittain he törmäsivät niin runsaisiin orjamaljakas esiintymiin ja sinisenä hehkuviin elokukkaketoihin, että Ranayrd joutui hoputtamaan Nanaa eteenpäin muistuttaen, ettei haltia voinut kantaa mukanaan kaikkea mitä matkalta löysi.

Seuraavat kolme päivää he matkasivat tiheistä lehtimetsistä hämyisiin kuusikkoihin ja toisinaan aavojen niittyjen poikki, joiden kellastumaan alkaneet heinät ja sinnikkäästi vihreyttään loistavat ruohot aaltoilivat tuulessa kuin järvet. Tuo tuuli toi tullessaan myös syksyn kosteaa tuoksua yhdessä ensimmäisten puista irtoavien lehtien kanssa. Ilma tuntui viilentyvän päivä päivältä ja pilvet raahautuivat heidän ylitseen matalalla, mutta sateessa heidän ei tarvinnut värjötellä kuin yhtenä aamuna. Tosin silloin Crispen kaatoi vettä heidän niskaansa useammankin päivän edestä, pakottaen heidät pysyttelemään aamun ensimmäiset tunnit puiden alla suojassa.
Monet haarautuvista teistä ja poluista oli merkattu puoliksi lahonnein kyltein ja niitä mitkä nimeämättä olivat jääneet, Ranyard usein tunnisti. Nana kuunteli mielellään palkkasoturin kertomuksia eri kylistä ja niiden väestä. Usein Ranyard vastailikin Nanan ihmettelyihin ja matkaa joudutti heidän keskustelunsa. Mutta toisinaan jokin kyltti ja sitä seuraavat Nanan kysymykset saivat miehen vain murahtamaan muutamia sanoja. Nana ei tiennyt väsyikö Ranyard välillä jutteluun vai herättivätkö jotkin paikat sellaisia muistoja, joihin mies ei halunnut palata, mutta haltia tiesi olla kysymättä enempää.
Nanalle tämä puoli mantereesta oli täysin vieras, mutta Ranyardin kertomuksen polveillessa Ledan kautta korpimaita rannikolle Glenysiin, oli Nanan vuoro hiljentyä. Kaupungin nimi särähti Nanan korvaan tuttuna niin yllättäen, että häneltä kesti hetken osata yhdistää sitä mihinkään. Sitten muistot taakse jätetyistä teoista ja näyistä palasivat haltian mieleen yhtä kylmäävänä ja mahdottomana estää kuin hyökyaalto. Sinä iltana Nana päätti viimein irrottaa jalkansa tikit. Hän oli viivytellyt niiden kanssa tietäen muistojen palaavan ja mieluummin piilottanut haavans Ranyardilta, mutta tänään sillä ei enää ollut väliä. Nana siirtyi hieman syrjemmälle leiripaikasta, viereisen puron varteen ja istahti kuivuneelle kannolle. Pian viimeinenkin, hieman vinoon ommeltu tikki luiskahti nätisti irti. Nana antoi sen pudota muiden langanpätkien tavoin ja kadota varvikon sekaan. Aivan kuin Nana oli kadottanut jo ajat sitten viimeisetkin toiveensa siitä, että olisi onnistunut pelastamaan Vareon siltä kohtalolta, jota kohti tuo kulki. Jota tuo ei ollut ansainnut, mutta näytti silti päättäneen valita itselleen. Vaan yhtä varmasti kuin pitkä arpi erottuisi Nanan jalasta vielä vuosienkin kuluttua, ei hän tulisi unohtamaan. Hän voisi lopettaa toivomisen ja hän voisi hyväksyä, mutta ei unohtaa.

Seuraava päivä toi tullessaan seuraavan kylän. He saapuivat sinne iltapäivällä auringon pilkahdellessa pilvien raosta ja raidoittaen viereistä peltoa kultahehkuiseksi, mutta lämmöstä ei ollut tietoakaan. Tuuli oli navakoitunut yöllä kylmäksi viimaksi ja enteili sadetta, joten ensimmäisten rakennusten näkeminen oli helpotus. Majatalo toisi muutenkin kaivattua vaihtelua kolmen taivasalla vietetyn yön jälkeen.
Tämä kylä oli selvästi edellisiä suurempi - he lähestyivät itärannikkoa. Toki matkustuspäiviä vielä riittäisi, mutta Ranyardin mukaan kyliä olisi tästä eteenpäin tiheämpään. Vaikka Nana olikin huomannut ulkosalla nukkumisen yllättävän rauhoittavaksi yhdessä yksinkertaisten matkustusrutiinien kanssa, alati kylmenevät ilmat saivat hänet kaipaamaan majatalon lämpöä ja suojaa.
Kylässä kävi tavanomainen kuhina, johon Nana ja Ranyardkin pääsivät osallisiksi pysähtyessään torilla matkallaan. Valikoima oli vain rääpäisy Phoeben kaltaisen kaupungin toriin verrattuna, mutta pienten kyläpahasten jälkeen se tuntui hulppealta. Nana onnistui myymään yrittikauppiaalle ylimääräisiä, matkalta keräämiään yrttejä ja he molemmat Ranyardin kanssa saivat kaivattua vaihtelua matkaeväisiinsä.
Kaikki suuremmat rakennukset ryhmittyivät yhden leveän pääkadun varteen, samoin majatalo talleineen, mistä se oli helppo löytää. Hevosten jäätyä tallipojan huolehdittaviksi heidän matkansa majatalolle pysäytti kimeä, surullinen ulvahdus tallin kaivon luota, joka sai Nanan säpsähtämään ja Nafin lennähtämään ilmaan. Nana kurottautui katsomaan kaivon kyljessä kasvavaan puskaan ja kohtasi tumman nappisilmäparin ja kiiltävän mustan kuonon. Kaikki pikkuruisia kuten niiden omistajakin. Koiranpentu työntyi uteliaana kellastuneiden lehtien alta Nanaa vastaan ja rahisutti heiluvalla hännällään oksia. Surkeasta äänestään huolimatta pentu näytti olevan kunnossa.
"Oletkos eksynyt pikkuinen?" haltia kysyi pehmeällä äänellä ja tarjosi varovasti kättään nuuskittavaksi. Ensin pentu perääntyi Nafin laskeutuessa takaisin Nanan olalle, mutta uskaltautui lopulta nuuhkaisemaan haltian kättä ja innostuipa nuolemaankin sitä.
"Etsihän emosi ennen yötä, siitä on tulossa kylmä", Nana jutteli koiranpennulle rapsuttaessaan sitä korvan takaa ennen kuin nousi ja lähti Ranyardin perään majatalolle.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Eteenpäin

Post by Tinanja »

Hitaasti matkantekoon tottuneesta palkkasoturista alkoi tuntua, että myös hänen uusi matkakumppaninsa oli rutinoitumassa lähes päivästä toiseen samanlaisena pysyvään matkustamisen rutiiniin. Matka eteni sopivan rivakkaa tahtia, ja oli miellyttävän tapahtumatonta. Ajatukset - ja tarinat harhailivat paikasta ja paikkakunnasta toiseen Ranyardin valitessa reitille päätietä toisinaan vältteleviä polkuja ja reittejä. Naenijan mielenrauhan vuoksi mies oli päättänyt sanoa muutamassa paikassa syytä, miksi oli kiertänyt toisinaan päätietä reittivalinnallaan. Muutamat paikat olivat kuuluisia ongelmistaan ja niistä, jotka aiheuttivat ongelmia, eikä Ranyard halunnut saattaa tietentahtoen itseään - tai varsinakaan Naenijaa tilanteeseen, joka voisi päätyä tappeluun. Niinpä tarinoita - niin hyviä kuin huonojakin mieleen tuovat reitit päätietä ympäröimässä olivat loistava valinta matkantekoon. Matka etenikin hyvää tahtia, ja mies uskoi heidän saavuttavan rannikon jopa hänen omia alkuperäisiä arvioitaan etuajassa. Vaikka tuulet olivat alkaneet muuttua viileämmiksi auringon kivutessa keskipäivälläkin yhä matalammalle ja matalammalle, esitti syksy silti vasta ensimmäisiä merkkejä saapumisestaan. Kosteus, joka ilmaan eksyi hitaasti, kertoi kuitenkin pakkasöiden lähestyvän hitaasti, mutta varmasti.

Viimein satunnaisia asuinrakennelmista muodostuvien kokonaisuuksien sijaan heidän eteensä aukeni kylä, jonka pääkadun varrelle suurin osa rakennuksista oli tehty. Kovaksi tallattu pääkatu oli kerännyt tähän aikaan päivästä todennäköisesti suurimman osan kyläläisistä ja satunnaisista matkalaisista hoitamaan asioitaan ja vilkas, joskin pienehkö tori oli hyvin eläväinen. Vaikka mitään erikoista sieltä ei löytynytkään, kaikki matkustamista varten tarvittava varustus ja eväs saivat kuitenkin tarvitsemansa täydennyksen, eikä hintakaan huimannut päätä. Naenijan käydessä kauppaa keräämistään yrteistä Ranyard odotteli lähistöllä pitäen tätä, sekä lähiympäristöä silmällä. Miehen itsensä ostokset rajautuivat lähinnä ruoka- ja käyttötarvikkeisiin, jotka tämä pakkasi säntilliseen järjestykseen olallaan roikkuvan laukkunsa lisäksi satulalaukkuihin.
Talli, johon kaksikko jätti hevosensa oli suuri, ja Ranyardin mieleen. Suuret pilttuut, paljon olkea lattiaa peittämässä, runsaasti heinää, ja suuret ämpärit täynnä vettä tarjolla. Ranayrd huolehti tapansa mukaisesti itse hevosestaan ja ohimennen kävi läpi Naenijankin ratsun, mutta oli kieltämättä tyytyväinen siitä, miten tämä oli jaksanut matkanteon. Vaikka se kasvattaja olikin yrittänyt ryövätä enemmän rahaa ratsusta kuin mitä tämän arvo oli, oli tuo matkustamiseen hyvä kumppani.

Lopulta kaksikko kuitenkin lähti tavaroineen kohti majataloa. Ranyard pysähtyi odottamaan Naenijaa, joka tarkemman tarkastelun jälkeen näytti jääneen puhumaan tallin ulkopuolelle, kaivon kupeeseen piiloutuneelle koiranpennulle. Mies hymähti hieman Naenijalle - hän itse ei olisi todennäköisesti edes huomannut pentua, mutta tuo oli jo huolehtimassa siitäkin, pienestä satunnaisesta olennosta keskellä kyllä ja pitkää matkaa. Tuon empatian ja muista huolehtimisen tarpeen määrä oli jotakin, mitä palkkasoturi ei ymmärtänyt täysin, mutta se oli ihan mukavaa vaihtelua hänen omille ajatuksilleen. Mukavaa vaihtelua taivasalla nukkumiseen oli myös lämmintä hohkaava majatalo, kun Ranyard työnsi sen oven auki ja astui peremmälle. Majatalo oli lähemmäs puolillaan täynnä väkeä, kun palkkasoturi varasi kaksikolle omat huoneet, tilasi ruokaa ja juotavaa pöytään ennen kuin pian istahti kerroksen kulmassa sijaitsevan tyhjän pöydän ääreen.
Ilta sujui loppujenlopuksi hyvinkin rauhallisesti, vaikka Ranyard epäilikin, ettei tappelu ollut kovin pitkällä satunnaisista huudoista, tönäisyistä ja oluen kulutuksesta päätellen. Siitä huolimatta ilta oli loppujenlopuksi hyvinkin rauhallinen. Lopulta kaksikko vetäytyi kukin omille tahoilleen nukkumaan - katto pään päällä, mukavan pehmeän sängyn ja peittojen väliin.

Ranyard ei voinut sanoa, että olisi taivasalla nukkunut huonosti, mutta lämmin peitto, pehmeä sänky ja tyyny tekivät hyvää, eikä hän olisi aamunkaan koittaessa oikein viitsinyt nousta yllättävän mukavasta sängystä. Hieman ennen auringon nousua, ensimmäisten säteiden yrittäessä kurottaa horisontin ylle, mies kuitenkin nousi ja valmistautui päivän pitkää matkaa kohden. Olisi mukava päästä talveksi pysyvämmän katon alle, pois tuulen ja sään armoilta, tämä ajatteli kävellessään majatalon alakertaan. Runsaan aamiaisen, ja muutaman sisällä vietetyn hetken jälkeen kuitenkin oli aika jatkaa matkaa ja ottaa irti päivänvalosta kaikki, mikä olisi mahdollista. Päivästä näytti tulevan kaunis, mies huomasi kävellessään talleja kohden. Tallin ja hevosten lämmin tuoksu tervehti kaksikkoa Ranyardin avatessa oven talliin. Hevosten rouskuttaessa aamuheiniään Ranyard alkoi harjata ja varustaa ratsuaan huomaamatta, että Naenija oli jäänyt suustaan kiinni nuoren tallipojan kanssa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Eteenpäin

Post by Kide »

Aamulla paistava aurinko oli tervetullutta vaihtelua ja se herätti kylän väen varhain liikkeelle, niin myös Naenijan ja Ranyardin. Kirkas aamu tarkoitti myös kirpeää keliä, ja majatalon lämmöstä ulos viileyteen astuttuaan Nana veti viittaansa paremmin ympärilleen. Jos sää jatkuisi tällaisena, ei menisi kahta viikkoakaan ennen ensimmäisiä kuuraisia aamuja.
Nafi pyrähti haltian olkapäältä pienelle lentokierrokselle heidän yläpuolelleen kuin olisi mennyt aurinkoa tervehtimään. Tummat suomut saivat kultaisen hohteen päällensä, kun lisko kohosi tarpeeksi korkealle liitääkseen puiden takaa matkaansa aloittavassa aamuauringon valossa. Yhtä nopeasti kuin Nafi oli kohonnut yläilmoihin syöksyi se takaisin alas emäntänsä olkapäälle ja näytti pureskelevan jotain. Kyseessä ei siis ollutkaan auringon tervehtiminen vaan jälkiruoka.
Ranyardin astellessa jo sisään talliin kuuli Nana rakennuksen nurkalta rapinaa. Hän käveli katsomaan ja siirtäessään pajupuskan ylintä oksaa löysi samat nappisilmät, joihin oli eilen törmännyt. Nyt pikkuinen pentu tärisi ja luimisteli korviaan, mutta ei selvästikään pelosta, sillä se kömpi heti Nanan tossujen viereen vinkaisten. Sillä oli vain kylmä. Se tunnisti haltian tuoksun eiliseltä ja muisti sitä seuranneen mukavan tunteen korvansa takana, ja sen takia uskalsi pompata takajaloilleen Nanan sääriä vasten häntä heiluen.
"Täälläkö sinä vielä olet?" Nana supisi koiralle ja katseli etsien ympärilleen. Missään ei näkynyt muita koiria, ei kuulunut haukuntaa tai vingahduksia. Nana kyykistyi rapsuttamaan pentua, mikä sai Nafin nousemaan sihahtaen seisomaan. Pentu kyyristyi vähän taemmas ja veti hännän nopeasti jalkojensa väliin. Nana työnsi kämmenen liskon kuonon eteen. "Nafi, käytöstavat." Se oli tapa, josta lisko tiesi sen toivottavan pysyvän aloillaan. Eri asia olikin, päättikö se totella.
"Älä pelkää pikkuinen, tule tänne. Tule vain", Nana maanitteli hiljaa kunnes pentu uskalsi irrottaa silmänsä Nafista ja palata hakemaan rapsutuksia. Pennun tuuhea karva oli pääosin ruskeaa, mutta niskasta ja selän sekä hännän päältä tummempaa, lähes mustaa. Vaikka se oli vielä pentukarvaa, se kihartui jo aavistuksen kärjistään.
"Oletpa sinä tuttavallinen", Nana totesi kokeillessaan varovasti nostaa pentua, joka ei siitä ollut moksiskaan. "Et taidakaan olla mikään kulkukoira. Katsotaanpa tietääkö tallin setä minne sinä kuulut", Nana puhui rauhoittavasti pennulle nostaessaan sen kokonaan ilmaan ja syliinsä. Nafi hyppäsi haltian pään päälle heti, kun koiran tassut nousivat maasta ja pälyili karvaista otusta epäluuloisesti. Nana otti pennun toiseen kainaloon ja lähti sisään talliin, toisella kädellä hän taputteli rauhoittavasti liskoaan.

"Hei, anteeksi", Nana puhutteli nuorta talliapulaista karsinan aidan yli. Poika kohottautui ja jäi nojaamaan talikkoonsa. "Kuinka voin auttaa, neiti?"
"Satutko tunnistamaan tämän pennun?" Haltia kohotti kättänsä nuolevaa koiraa näytille. "Kenen se mahtaa olla?"
"Ai tuo. Ei kai se kenenkään ole. Tässä se on tallin nurkilla pyörinyt jo monta päivää", poika kertoi harteitaan kohauttaen.
"Mutta... mutta täytyyhän sillä olla emo jossain."
"Olisikohan jonkun matkalaisen jäljiltä", poika kertoi kuin se olisi ollut itsestään selvää, mutta jatkoi nähdessään Nanan kysyvän ilmeen: "Ostettu jostakin kylästä, kyllästytty ja jätetty seuraavaan. Tai sitten jonkun kulkurin oman koiran poikuetta, josta kaikkia ei ole voitu pitää mukana koko loppumatkaa." Nuorukainen huomasi Nanan järkyttyneen ilmeen ja lisäsi nopeasti: "Eihän se siis mikään hyvä teko ole, mutta valitettavan tavallinen. Ei ole helppo yhdistelmä hevosella matkaaminen hitaiden pentujen kanssa. Ja mitenpä niitä useampia ratsaillekaan otat. Eihän ne paikallaan malta pysyä." Poika näytti pahoittelevalta, mutta kääntyi sen kummemmin asiaa pohtimasta takaisin talikkonsa puoleen. Nana katsoi pennun valtavia nappisilmiä kulmat surkeassa kurtussa.
"Vaan eihän se selviä yksin", haltia vielä vaati sanoillaan tallipojan huomion. Mitään ei kuulunut, mutta näytti siltä kuin poika olisi huokaissut. Vaan keskeytettyään jälleen työnsä nuorukainen kohtasi haltian mahdollisimman ystävällinen, jopa rohkaiseva hymy kasvoillaan. "Taitaa olla näppärä pentu, kun on tähänkin asti selvinnyt. Kyllä se siis selviää tästä eteenkin päin."
Nana vilkaisi tallin toisessa päässä valmisteluja tekevää Ranyardia ja uudelleen pentua. Sitten hän käveli takaisin ulos.
"En voi ottaa sinua mukaan", Nana kertoi totisena pennulle laskiessaan sen takaisin maahan pajupuskan viereen. Pennun lurpat korvat nytkähtelivät kuin se olisi tosissaan yrittänyt kuunnella haltiaa. "Mutta kuten tallin setä sanoi, kyllä sinä pärjäät. Olet viisas pienokainen, eikö niin." Nana kaivoi yhdesta kassistaan kuivalihan siivun ja antoi sen pennulle, joka upotti pikkuruiset valkoiset hampaansa siihen ahnaasti. Nafi suhisi vihaisen kuuloisesti haltian pään päällä. Tuon lihan haju oli tuttu ja lisko sai siitä aina osansa, paitsi tänään. Nyt herkku meni jonkun toisen suuhun.
Nana puri hammasta, nousi ja palasi talliin. Hän varusti Pami-tammansa vaitonaisena ja pian kaksikko jo talutti hevosiaan ulos valmiina lähtöön. Nana ehti nousta ratsaille ja hoputtaa Pamin seuraamaan Nazia ja sen selässä ratsastavaa Ranyardia muutaman kavion kopsahduksen verran ennen kuin kiskaisi ohjaksista.
"En minä voi. En vain voi", haltia mutisi ja huikkasi sitten suuremmalla äänellä palkkasoturin perään: "Ranyard, odota!" Miehen pysäyttäessä ratsunsa Nana loikkasi alas omaltaan ja talutti sen Ranyardin luo.
"Pidä Pamia hetki, ole kiltti", hän pyysi ohjia tarjoten ja lähti puolijuoksua takaisin tallin kupeeseen sen enempää selittelemättä. Sieltä haltia palasi sylissään tuo pieni ruskea karvakasa, joka kiemurteli häntä vispaten ja yritti yltää nuolemaan Nanan kasvoja.
"Tästä tulee seurueemme uusin jäsen." Nana kertoi varovasti ja nosti pentua Ranyardin nähtäväksi. Sanat kuulostivat pikemminkin pahoittelulta kuin esittelyltä. "En tiedä paljonko kuulit, mutta raukka on kai hylätty. Enkä minä voi vain jättää sitä. Eihän näin pieni selviäisi yksin, sanoi se tallipoika mitä tahansa", haltia kertoi samalla, kun kapusi vaivalloisesti takaisin Pamin selkään pentua toisessa kainalossa kannatellen. Nafi pyrähti hetkeksi lentoon, kun sen alusta muuttui liian epävakaaksi tuosta rimpuilusta. Nanan asettauduttua uudelleen mukavasti ratsunsa selkään lisko laskeutui takaisin haltian hartialle ja otti paikkansa mielenosoituksellinen kovakouraisesta kynsillään viittaa ja olkapäätä puristaen.
"Sinäkin totut siihen", Nana lupasi liskolle kannustaessaan hevosensa uudelleen liikkeelle Ranyardin vanavedessä.

Tunnin ratsastuksen jälkeen Nanan pentua pitelevä käsi oli niin puutunut, että hän joutui pyytämään Ranyardia taas pysähtymään. Haltia oli yrittänyt kietoa viittansa osittain kannattelemaan pentua, mutta sekään ei riittänyt.
Hetken ajan Nana kaiveli laukkujaan tavaroita paikasta toiseen siirtäen. Lopulta hän sai yhden tyhjennettyä puoliksi, jättäen pohjalle vain vaatteita sen verran, että pentu mahtui sinne ja ylsi katsomaan ulos. Ensin paikka ei näyttänyt koiraa miellyttävän vaan se koitti jyrsiä haltian käsiä siinä onnistumatta ja kömpiä laukusta pois.
"Valitettavasti nyt joudut istumaan siellä ja käytöstapoja meillä on aikaa opetella vasta iltanuotiolla", Nana jutteli pennulle rauhallisen kärsivällisesti. Pian pentu väsyi vastustamaan ja tyytyi järsimään laukun reunaa kuola valuen. Nafi katseli pennun puuhia tuhahtaen ja istui haltian hartialla niin pitkäksi ja ylvääksi kurottautuen kuin suinkin pystyi. Nana nauroi liskolleen, rapsutti sitä sarvien välistä ja hyppäsi takaisin ratsaille.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Eteenpäin

Post by Tinanja »

Aamu koitti miellyttävän valoisana ja aurinkoisena, ja Ranyardin mielialaa paransi entisestään myös Naenijan aikainen herätys. Nainen näytti olevan matkaan valmis heti aamiaisen jälkeen, ja eksyi alakertaan vain hieman palkkasoturin itsensä jälkeen. Joko tuokin oli tottunut aikaiseen matkustusrytmiin tai sitten tuolla oli kiire päästä perille. Yhtä kaikki, Ranyardin mielestä olisi vain järkevää käyttää koko mahdollinen valoisa matkustusaika varsinkin näin poutapäivänä tehokkaasti. He ehtisivät kulkea pitkän matkaa, kun tietkin olivat vielä kohtalaisen kuivia, ja kohtalaisen tasaisia. Heidän kulkiessaan tallia kohden Ranyard ei voinut olla antamatta pienen hymyn kivuta huulilleen nähdessään, miten Nafi, tuo Naenijan kieltämättä persoonallinen lemmikki lennähti kunniakierroksen heidän yllään, luoden itsekin useamman arvioivan katseen vasta heräilevään kylään.

Vasta harjattuaan molemmat hevoset, ja satuloidessaan omaansa Ranyard huomasi, miten Naenija oli jäänyt tallin ovelle kumaraan juttelemaan jollekin - ilmeisesti eläimelle? Jatkaessaan hevosten varustamista tämä huomasi Naneijan sylissä olevan koiranpennun, ja kuuli sanan sieltä ja toisen täältä keskustelusta, jonka nainen kävi tallipojan kanssa. Sen sävy oli kuitenkin selvä - Naenija välitti koirasta enemmän, kuin tuo tallipoika. Työntekijälle tänne hylättyjen eläinten määrä oli varmaan vakio, eikä tämä koira heilauttanut sitä vaakaa suuntaan eikä toiseen. Naenijaa se kuitenkin näytti heilauttavan siitä huolimatta, että nainen palasikin viimeistelemään omiakin matkavalmistelujaan ennen kuin kaksikko oli valmiina suuntaamaan tien päälle.
He pääsivätkin lähtemään, ja Nazin tasaiset askeleet kulkivat kohti kylän laitaa, kohti päätietä, jota pitkin he ehtisivät tänään vielä kulkemaan melko pitkään. Sitten Naenija kuitenkin pysähtyi jo ennen kuin matka ehti edes alkaa, ja käski hänen odottaa tuon ratsun kanssa. Tuo ryntäsikin takaisin tallinkulmalle, ja takaisin - nyt se karvainen ja pörröinen koiranpentu kainalossaan.

Parantaja esittelikin pian koiranpennun heidän uutena seurueenjäsenenään ja Ranyard ei ollut ihan varma, kysyikö tuo lupaa ottaa koiranpennun mukaansa, vai ottaisiko tämä vain koiranpennun mukaansa sen pahoittelevan äänensävynsä suomalla luvalla? Palkkasoturin kulmat kurtistuivat vähän, ja mies näytti kieltämättä hetken aikaa siltä, ettei pitänyt ajatuksesta, eikä tämä vastannut Naenijalle mitään hetkeen. Vasta kun nainen oli kavunnut takaisin hevosensa selkään, Ranyard tuhahti vähän ja pudisti päätään.
“Et voi sitten pelastaa jokaista vastaantulevaa eläintä, jonka näet”, Ranyard huomautti. Hän ei uskonut, että kommenteilla Naenijan tekemisten järjettömyydestä olisi mitään vaikutusta siihen, tulisiko tuo häntäänsä heiluttava, kuolaava koiranpentu heidän mukaansa vai ei. Ilmeisesti tottumiskommentti oli suunnattu enemmän Nafille kuin Ranyardille, mutta palkkasoturi ei ollut silti ihan varma siitä, oliko kommentti kuitenkin tarkoitettu molemmille.

Päivä eteni rivakkaan tahtiin, mutta hitaammin mitä Ranyard oli alunperin ajatellut sen etenevän. Matkaa hidastivat ylimääräiset pysähdykset vielä senkin jälkeen, kun Naenija oli pakannut koiranpennun laukkuunsa. Siitä huolimatta, että palkkasoturi ei uskonut tämän olevan hyvä idea, oli koiranpentu silti suloinen järsiessään laukun reunaa, suurten nappisilmien katseen vaeltaessa vähän joka puolella. Palkkasoturi oli hiljainen päivän aikana, ja tie oli tyhjä, sitä samaa kilometristä toiseen. Hiekkatietä reunustivat eri kasvuvaiheessa olevat puut, nuoret, ohuet rungot sekä valtavat, lähes kelopuiksi jo muuttuneet kuuset ja männyt. Auringonpaiste jatkui koko päivän, ja oli mukava viettää muutamia taukoja tiensivussa eväistä nauttien, vaikka Ranyard ei suloista koiranpentua näyttänyt toisinaan edes huomaavan. Hän ei ollut lainkaan varma, oliko tämä huono idea, ja jos oli, niin miten huono idea.

Lopulta kuitenkin päivänvalo alkoi kadota auringon laskiessa horisontin taakse ja alkoi olla aika pystyttää leiri yötä varten. Se sujuikin hyvin rutiininomaisesti Ranyardin osalta: pian nuotio oli sytytetty, hevoset hoidettu ja mies löytänyt mukavan paikan kaatuneeseen puunrunkoon nojaten, odottaessa veden kiehumista, ja syödessään kylästä mukaan otettuja tuoreita eväitä.
Naz nyhti vielä tiensivusta löytyviä ruohonkorsia, maistellen toisinaan puunrunkojakin Ranyardin katseen arvioidessa ratsua. Lopulta katse osui Naenijaan ja nyt laukusta ulos tiensä löytäneeseen koiranpentuun. Tämä näytti kohtalaisen terveeltä siihen nähden, että tuo oli hylätty. Mutta, se oli useimmiten niiden ylimääräisten eläinten kohtalo, varsinkin jos kyseessä vielä oli vahinkopentue tai eläimiä, joiden hoitamiseen ei ollut resursseja. Mutta, siitä huolimatta tuo oli kieltämättä söpö keinuvine liikkeeineen ja suurine nappisilmineen. Mies tuhahti vähän.
“En olettanut, että sinä olet… kiinnostunut koiran omistamisesta”, Ranyard totesi lopulta. “Miksi otit sen mukaasi?” tuo kysyi - sävy oli lähinnä utelias, ei syyllistävä tai sellainen, että Ranyard olisi tuominut tuon tekemiset. Mutta hän ei ymmärtänyt sitä - hän oli matkoillaan nähnyt liian monta katukoiraa, hylättyä eläintä, ja toisinaan oli päästänyt niitä loukkaantuneita ja kärsiviä eläimiä jatkamaan matkaansa tuonpuoleiseen, oli sitä tai ei. Mutta mukaan tämä ei ollut koskaan ottanut yhtään niistä eläimistä, eikä oikein ymmärtänyt, miksi Naenija vielä näinkin pitkän matkan edessä oli valmis käyttämään aikaansa, vaivaansa ja resurssejaan tuon pienen nappisilmän hoitoon, ja siihen, että olento olisi todennäköisesti taakka, kääntyisi matka mihin suuntaan tahansa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Eteenpäin

Post by Kide »

Jo ensimmäisen päivän ja etenkin illan aikana Nana sai huomata, että siinä missä Nafi istuskeli useinmiten rauhallisena ja osasi pysyä poissa tieltä ei koiranpennulla ollut mitään rajoja. Enimmäkseen sen ehtymätön uteliaisuus oli hellyyttävää: kun se työnsi kuononsa paksuun sammaleeseen vain aivastaakseen niin kovasti, että tipahti istualleen; kun se ehti maistamaan kirkkaanpunaista kovakuoriaista ennen Nanan varoituksia ja päätyi sylkemään sen paloja ulos suustaan kuin olisi syönyt ensimmäistä kertaa kirpeän marjan; kun se riehui kuin pieni pyörremyrsky ja kellahti tuon tuostakin kyljelleen kurvatessaan liian kovaa honteloilla jaloillaan. Koiranpennun leikkien vauhti loppui aina yhtä yllättäen kuin alkoikin ja välillä hetken oli tutun hiljaista ruskean karvakasan vain tuhistessa unissaan. Pentu oli kuin juuri kävelemään oppinut lapsi, Nana huomasi ajattelevansa kaihoa katseessaan, jonka nukkuvan koiran ylle loi. Parhaillaan hän siisti risukasaa, jonka he olivat Ranyardin kanssa keränneet nuotion lähettyville polttopuuksi ja jonka tuo pieni pyörremyrsky oli sittemmin levittänyt ympäriinsä ja vaarallisen lähelle liekkejä päättäessään haluavansa kaivaa maata juuri kasan alapuolelta. Nana olisi voinut vaikka vannoa, ettei ollut kääntynyt laukkujensa puoleen kuin sekunneiksi, mutta selän takana häntä oli jo odottanut tuho. Ja sen keskellä läähättävä ja multakuonoinen koiranpentu, jonka viattomalle katseelle ei voinut olla nauramatta. Haltia oli joutunut keräämään tahdonvoimansa onnistuakseen torumaan pentua vakuuttavasti, vaikka epäilikin sen olevan silloin turhaa, olihan vahinko jo tapahtunut eikä pentu mahtanut ymmärtää, mistä vihaiset sanat ja nosto niskasta pois risukasasta johtuivat.
Nanan aloittaessa oksien keräyksen alkoi myös ensimmäinen oppitunti paikallaan olemisesta. Pentu oivalsi nopeasti mistä sitä palkittiin, mutta uteliaisuus sai sen usein herpaantumaan ja Nana joutui keskeyttämään työnsä. Pian pentu alkoi haukotella ja lopulta nukahti niille sijoilleen suuren puun juurelle mihin haltia oli sen asettanut paikalleen odottamaan. Oliko pentu tyytynyt käskyynsä ja keksinyt juuri parhaan keinon jaksaa sen tottelemista vai sittenkin vain väsynyt risukasan tuhoamisen jälkeen? Nana epäili jälkimmäistä. Hän puisti päätään pentua vilkaistessaan, mutta samalla hymyili hellästi.
Nafi ei pitänyt uudesta tulokkaasta, vaan pysytteli mieluummin etäällä häsläävästä pennusta. Se katseli ylempää koiran touhuja välillä tuhahdellen kuin ylhäistön jäsen, joka joutui sietämään rahvaan seuraa. Nyt kun pentu taas rauhoittui tunsi Nana liskonkin rauhoittuvan ja asettuvan rennommin hänen olalleen. Nana silitti Nafin viileää häntää työntäessään samalla jalalla viimeisiä eksyneitä risuja tiiviimmin muiden viereen.

Nuotion ylle nostettu vesi alkoi jo hyörytä ja Nana lähti laukuilleen hakemaan muutaman perunan ja porkkanan, kun hiljaisuus rikkoontui Ranyardin kysymykseen. Se oli kysymys, jota Nana oli osannut odottaakin. Haltialla oli ollut aikaa miettiä vastausta, mutta hän ei siltikään ollut varma osasiko pukea pennun nostamaa tunnetta sanoiksi.
"Minusta tuntui... että sen kuului tulla mukaan." Nana kääntyi puhuessaan katsomaan palkkasoturia ja näytti avoimesti kasvoiltaan epäröintinsä. Sen, ettei hän itsekään ollut aivan varma, mikä veti hänet lopulliseen päätökseen. Nana oli kyllä nähnyt hylättyjä koiria ja kissoja ennenkin ja tiesi ettei mikään mahti maailmassa auttaisi pelastamaan niitä kaikkia. Mutta jostain syystä tämän pennun kohdalla Nanasta oli tuntunut, että oli hänen velvollisuutensa auttaa. Aivan kuin hänen sukunsa parantamistaidon oppineet kokivan velvollisuudekseen käyttää taitoaan.
"Ei, en ole höpsö, joka uskoo määrättyyn kohtaloon", Nana naurahti kävellessään takaisin nuotion ääreen juurekset ja pieni puukko mukanaan. "Mutta tiedäthän, joskus jotkut asiat tuntuvat tapahtuvan syystä." Nana vilkaisi uudemman kerran Ranyardia nyt uteliaisuutta katseessaan - tunsiko mies koskaan niin?
Haltia alkoi pilkkoa juureksia veteen, jonka pintaa ensimmäiset kuplat nyt värisyttivät.
"Ottaisitko lihan?" hän pyysi, vaikka arvelikin Ranyardin jo hoitavan asiaa. Tänään he vielä saisivat nauttia tuoreesta lihasta, mutta huomisesta eteenpäin tarjolla olisi jälleen pelkkää kuivalihaa ja suolakalaa.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Eteenpäin

Post by Tinanja »

Ranyard kohotti hieman kulmiaan Naenijan vastaukselle siitä, että oli tuntunut vain kuuluvan mukaan. Vaikka sanat varmoilta kuulostivatkin, kertoi Naenijan ilme kaikkea muuta. Tämä näytti jopa hetkellisesti kyseenalaistamassa aamuista päätöstään. Se kuitenkin näytti kaikkoavan lähes yhtä nopeasti kuin oli kasvoille ilmaantunutkin Naenijan naurahtaessa ja todetessa, ettei uskonut määrättyyn kohtaloon.
“Toisinaan sattumukset ovat liian hyviä ollakseen totta… Mutta se, mitä päätöksiä tekee, aiheuttaa seuraamuksia ja sattumuksella, tai millään muullakaan on harvoin vaikutuksia siihen, mitä päätökset ja teot aiheuttavat”, Ranyard totesi. Hän ei uskonut korkeampaan voimaan, tai siihen että jumalat auttaisivat heitä. Jumalista ei kukaan ollut varmaan vuosisatoihin kuullut yhtään mitään, eikä Ranyard aikonut laskea muun kuin osaamisensa ja omien tekojensa varaan sitä, mitä tapahtuisi ja mihin suuntaan asiat kääntyisivät. Sattuma saattaisi puuttua siihen yhtälöön, mutta sen merkitys oli pieni.
Naenija oli päättänyt ottaa koiran mukaan - ja olivat sen taustalla olevat syyt mitkä tahansa, niin päätös oli tehty ja sen seuraus juoksi nuotion lähettyvillä hyökäten tuulessa heiluvan lehden kimppuun vain kaatuakseen kuonolleen tasapainon pettäessä. Ranyard ei voinut kieltää sitä, miten suloinen tuo pentu oli. Mutta yhtä kaikkea, kaikessa suloisuudessaankaan tämä ei pysyisi itse matkan tahdissa, vaikka sitä vähän hidastettaisiinkin. Eikä se istunut Ranyardin ajatuksiin ja suunnitelmiin siitä, miten matka etenisi, ja mitä tahtia.

Mutta, Naenija oli tehnyt päätöksen, eikä Ranyard aikonut olla se, joka iskisi terän naisen empatian ja tämän väliin, varsinkaan kun kohteena oli koiranpentu.
Ranyard vain nyökkäsi parantajan sanoille lihasta, ja laskikin pian lihanpalat kiehuvaan veteen. Hitaasti kypsyvien kasviksien ja lihan tuoksu alkoi levitä nuotiosta nousevan savun hajun ylle. Olisi mukavaa saada vielä näin tien päällä tuoreista aineksista tehtyä ruokaa, se kun oli harvinaisuus näin pidemmillä matkoilla.
“Joten… se koiranpentu on sinun päätöksesi”, Ranyard sanoi lopulta juuri ennen kuin tämä nimenomainen koiranpentu kaatui hänen jalkojensa juureen ja nukahti siihen.
Locked