Uusi päivä

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 847
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Uusi päivä

Post by Tinanja » Wed Jul 29, 2020 4:10 pm

Mirayan kaksi sanaa, kun he istuivat Rayashin työhuoneessa saivat kapteenin kulmat kohoamaan. Tämä ei kuitenkaan hetkeen sanonut mitään, katsoi vain pitkään Mirayaa ja sitä, miten nainen järjesteli mekkonsa helman kangasta, vältteli hänen katsettaan hetkittäin ikään kuin odottaen, että jotain kamalaa tapahtuisi. Rayashin katse kuitenkin arvioi Mirayaa sen pienen hetken ajan, katsoen arvioiden tuon pitkiä, vaaleita hiuksia ja kapeahkoja kasvonpiirteitä, ja erityisesti poskea, jossa komeili kovaa vauhtia arpeutuva naarmu muistuttamassa myrskyisestä matkasta Drienelle. Kapteenista tosin ei tuntunut, että tämä väli oli oikea hetki kommentoida asiasta mitään - ehkä myöhemmin, mutta ei nyt. Sen sijaan Mirayan sanat saivat ajatukset aivan toisaalle - ja ehkä hyvä niin.
“Olen pahoillani”, Rayash sanoi lopulta, rikkoen heidän välilleen laskeutuneen painostavan hiljaisuuden, laskien katseensa Mirayasta lattiaan. Hitaasti tuo risti jalkansa toisen jalkansa päälle ja laski kätensä syliinsä kuin hakeakseen itsekin jotain järjestystä ulkokuorelleen ajatustensa pyöriessä laidasta laitaan. Viime viikot olivat olleet kiireisiä, puhumattakaan viimeisistä päivistä, eikä Rayash ollut juurikaan ehtinyt uhrata ajatustakaan millekään muulle kuin Valkoiselle Lohikäärmeelle ja sen vaatimille töille. Nyt, kun tilanne tuntui rauhoittuneen ja päässä toisinaan olemassaolostaan ilmoittava päänsärkykin eilisillan jäljiltä tuntui ainakin lieventyneen hänen sisimpäänsä sattui se, miten vähän aikaa hän oli ehtinyt viettää Mirayan, tyttärensä kanssa. Nyt tuo kuitenkin istui siinä hänen edessään, hänen työhuoneessaan, hajuveden, saippuan tuoksun sekoittuessa kirjojen ja lamppujen, musteen ja kirjoja päällystävän nahan tuoksuun.

Hän oli pahoillaan siitä, miten oli kohdellut Celiania edellisiltana matkan jälkeen. Hän oli pahoillaan siitä, ettei ollut ollut Mirayalle läsnä tämän ensimmäisten 20 elinvuoden aikana, tai edes tiennyt naisen olemassaolosta. Hän oli pahoillaan myös siitä, ettei ollut viettänyt tämän kanssa viime viikkoina riittävästi aikaa, pitänyt huolta siitä, ettei tuolta puuttunut mitään tai ettei tällä ollut mielen päällä mitään ylimääräistä… Että hän oli keskittynyt ensisijaisesti laivaansa. Viime kädessä eniten Rayashiin sattui kuitenkin se, että salaisuuden olisi säilyttävä.

“Monestakin asiasta, mutta… viime aikoina erityisesti siitä, etten ole ehtinyt istua kanssasi alas, ja viettää aikaa kanssasi… ”, tuo totesi lopulta ja nielaisi vähän. “ja siitä, että tämän pitää pysyä salassa”, Rayash lopetti vielä, syvään huokaisten. Hän oli epäillyt jo aiemmin Mylaelan huomatessa Mirayan ja hänen yhdennäköisyytensä, että todennäköisesti joku muukin sen tajuaisi. Se ei kuitenkaan helpottanut ajatuksen realisoitumista lainkaan, päinvastoin nämä Mirayan kaksi sanaa olivat tehneet asiasta vieläkin vaikeamman. Idla miehensä ja lapsensa kanssa olivat Rayashille läheisiä tietyllä tavalla. Vaikka heidän suhteensa perustuikin pitkälti sopimukselle talon ylläpidosta, oli siitä vuosien varrella tullut ystävyyttä erityisesti Berinorin kanssa jaetun työuranpätkän vuoksi. Mies tiesi voivansa luottaa näihin, mutta… hän ei silti halunnut levittää tietoa sukulaisuussuhteesta yhtään enempää - mitä suurempi joukko siitä tietäisi, sitä suurempi olisi mahdollisuus, että asia paljastuisi ennemmin tai myöhemmin.
“Mutta minä puhun Idlan kanssa”, Rayash lupasi vielä lopulta, nyt vasta kääntäen katseensa pidemmäksi aikaa Mirayaan.

User avatar
Kide
Posts: 668
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uusi päivä

Post by Kide » Mon Aug 03, 2020 9:03 pm

Rayash oli yllättynyt ja pysyi pelottavan kauan hiljaa. Eriparisista silmistä ei voinut nähdä läpi miehen ajatuksia, mutta hiljaisuuden vain jatkuessa Miraya alkoi pelkäämään entistä enemmän. Ehkä Rayash alkoi nähdä heidän yhteiselonsa riskit ottamisen arvoista suuremmiksi. Ehkä Mirayan pitäisikin muuttaa muualle asumaan. Ehkä heidän ei kannattaisi täällä nähdä kovin usein. Ehkä keväällä häntä ei enää tarvittaisikaan Valkoiselle Lohikäärmeelle. Ehkä tämä kesä oli osoittanut Mirayasta olevan vain haittaa isälleen.
Punattu huuli lipsahti sitä purreiden hampaiden raosta vapaaksi Rayashin viimein puhuessa. Hänen isänsä pahoitellessa. Mutta mitä? Hetken ajan sinisissä silmissä välkähti pelko ja sitten pettymys. Ehkä hänen kaikki ajatuksensa osuivat oikeaan, vaikka Miraya ei olisikaan sitä halunnut uskoa.
Rayashin yhtä lailla levottomat liikahdukset saivat Mirayan valmistautumaan lähtemään. Hän ymmärsi kyllä, että Rayashilla oli maineensa ylläpidettävänään, jos mies halusi säilyttää kauppasuhteensa. Vaikka Rayash ei ollutkaan osallinen sukunsa elämään, voisi tuo suku silti vaikeuttaa halutessaan hänen elämäänsä. Parin vuosikymmenen työ valuisi hukkaan. Ja minkä takia? Yhden pahaisen hairahduksen.
Miraya nosti jo kätensä tuolin selkänojille, mutta ei aivan ehtinyt alkaa nousemaan Rayashin sanojen pysäyttäessä hänet. Hame kahahti ja tiukaksi vedetty kermanvalkoinen korsetti narskahti hänen lysähtäessään hämmästyneenä entistä syvemmälle pehmeään nojatuoliin. Miraya katsoi isäänsä tarkemmin saaden tuon sanoille vahvistuksen. Hän oli sittenkin ymmärtänyt aivan väärin. Hän oli antanut kahden viime päivän pingottaa hermonsa niin tiukalle, että pelkäsi ja epäili nyt kaikkea. Rayash näytti epäröivältä ja katuvalta, mutta ei mieheltä, joka oli lähettämässä tytärtään pois. Ei, hänen isäänsä harmitti yhtä paljon kuin Mirayaakin se, kuinka kauas niin elämän kuin merenkin kylmät syystuulet olivat ehtineet heidät toisistaan puskea.

Miraya nyökkäsi vastaukseksi saamatta vielä sanaa suustaan. Hän vilkaisi ikkunasta saadakseen hetken aikaa räpytellä silmiään. "Minäkin olen pahoillani", hän vastasi ulos edelleen tuijottaen. Yhtäkkiä hänenkin oli saatava olla rehellinen. Yhtä rehellinen kuin Rayash oli juuri uskaltautunut olemaan, sillä Miraya tiesi, ettei se tullut ponnistuksitta. Jos hän jotain tämän puolen vuoden aikana oli isästään oppinut niin sen, etteivät tällaiset sanat tuntuneet kulkevan tuon läpi kovinkaan helposti.
"Etenkin siitä, mitä laivalla tapahtui." Nyt Miraya siirsi katseensa takaisin isäänsä ja etsi ymmärrystä tuon kasvoista. Miraya oli lähes varma kapteenin ainakin kuulleen, jollei jopa arvanneen, mitä myrskyn riepottelema kansi oli ylleen piilottanut. "En aikonut tulla ulos, minä halusin vain kurkistaa." Miraya anoi katseellaan isäänsä uskomaan. "Mutta tuuli oli niin kova, se veti oven auki ja sitten... minut mukana." Miraya nielaisi muiston nostattaman palan alemmas kurkustaan. "Yritin päästä takaisin sisään, mutta... en vain... en vain onnistunut." Ensimmäinen kyynel valahti hänen poskelleen ja hän tunsi itsensä hölmöksi, mutta ei pyyhkäissyt kyyneltä pois vaan jatkoi jäykkänä isänsä katsomista. Hänen oli vain saatava kertoa tämä. Miraya ei ollut edes ymmärtänyt paljonko sen yön pelko oli jäänyt häntä vainoamaan, ei ennen kuin nyt. "Minä ajattelin, että olisin voinut vain kurkistaa. Minun oli saatava tietää, että sinä... että..." Miraya laski katseensa niiskaisten ja joutui nielaisemaan ennen kuin sai jatkettua: "Että sinä olet kunnossa. Mutta sitten", hän puristi kätensä tiukkaan myttyyn syliinsä ennen kuin nosti katseensa uudestaan Rayashiin, nyt poskillaan jo selvät kiiltävät vanat, "en päässyt takaisin, en vain... Olin niin peloissani." Ja se pelko loisti edelleen hänen katseestaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 847
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Uusi päivä

Post by Tinanja » Wed Aug 05, 2020 5:53 pm

Oli riittävän vaikeaa sanoa ne sanat, saati oikeasti tarkoittaa niitä ilman Mirayan paikaltapoistumista, joka näytti melko ilmeiseltä viimeisiin sanoihin saakka. Mutta viimeisenkin sanan tipahtaessa kapteenin huulilta, tuntui se keventävän hänen sisuskalujaan ainakin hieman. Se ei ollut paljoa, mutta sanojen painon ja lausumisvaikeuksien jälkeen oli mukava nähdä niiden osuneen. Tämä oli uusi aluevaltaus kapteenille, jonka uran rakentamisen peruspalikat oli kovetettu tunteettomuudella ja muurattu paikalleen sillä ilmeettömällä ulkokuorella. Tunteet ja erityisesti niiden näyttäminen olivat jotain, mikä oli karsittu tuon miehen olemuksesta jo vuosikymmeniä sitten. Rayash ei ollut kuitenkaan ehtinyt vielä toipua omista sanoistaan, kun Miraya avasi suunsa - aivan yhtä varovasti kuin isänsäkin hetki sitten. Rayash ei kuitenkaan ollut arvannut, että Miraya toisi esille ensimmäisenä aiheena myrsky-yön ja sen, mitä kannella oli sinä yönä tapahtunut.

Rayashilla oli itsellään useampikin mielipide tapahtumista, mutta hän oli hiljaa kuunnellessaan tyttärensä sanoja. Siitä huolimatta, miten tämä oli kiertänyt hänen käskyjään, tämä ei ollut oikea paikka rangaista tätä siitä. Samalla, siitä huolimatta miten Miraya asian ilmaisi, näki Rayash tuossa paljon itseään vuosia nuorempana, pelottomana ja kokemattomana merenkulkijana. Astumassa vaaroihin, joita hän ei osannut kuvitellakaan. Siitä oli ollut pitkä matka mieheen, joka oli myrsky-yönä seissyt ruorin ääressä, yrittäen pitää laivan suunnan edes etäisesti oikeana ja toivoen, että he välttäisivät hyökyaallot, jotka voisivat upottaa Lohikäärmeenkin kokoisen laivan. Mutta hänellä oli tehtävä ja vuosien kokemus tehtävänsä takana sen vaikeudesta huolimatta… kun taas Miraya oli ollut ensimmäistä kertaa myrskyssä keskellä avomerta, tehtävänään vain odottaa myrskyn laantumista.

Oikein tietämättä, mitä olisi tehnyt, Rayash nousi hitaasti valloittamaltaan nojatuolilta ja polvistui pian Mirayan vierelle vain pyyhkiäkseen sormenpäällään naisen kasvoille valuneet kyyneleet pois tuon kasvoilta. Oliko tämä yksi sellainen hetki, joista hän oli viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana jäänyt paitsi?
“Tiedän”, Rayash sanoi lopulta hiljaa Mirayalle. “Eldrinkö sinut vei takaisin kannen alle?” tämän äänensävy oli aivan yhtä hiljainen, jopa lempeä, kun tuo kohotti hieman kulmiaan Mirayaa katsoessaan. Hän ei ollut kannen tapahtumien aikajärjestyksestä ihan varma, mutta oli nähnyt Eldrinin loitsun, kun tämä oli pelastanut laivan hyökyaallolta. Oliko Mirayan… vierailu kannella ollut ennen sitä vai sen jälkeen?

User avatar
Kide
Posts: 668
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uusi päivä

Post by Kide » Sun Aug 30, 2020 12:42 pm

Rayashin kosketus Mirayan poskella oli pehmoinen ja lämmin. Tänään se ei ollut kapteenin työnkovettama vaan isän lempeä käsi, joka kuivasi kyyneleet ja lohdutti. Miraya olisi ollut häpeissään purkauksestaan, jos olisi niiskautuksiltaan ehtinyt. Hänen olisi ollut helpompi sietää isänsä kiukku noudattamattomasta käskystä kuin tämä. Vihainen Rayash olisi ehkä saanut Mirayan takaisin omaksi itsekseen ja puolustautumaan täydellisen alistumisen sijaan, mutta nyt Miraya saattoi vain laskea päänsä isänsä olkaa vasten nieleskellen. Enää hän ei ollut peloissaan, hän tajusi olevansa onnellinen. Hänellä oli isä, joka sittenkin välitti, ja se teki Mirayan niin onnelliseksi, että häntä itketti.
Miraya kohottautui Rayashin kysymyksen edessä, mutta onnistui aluksi vain nyökkäämään vastaukseksi. "Niin", hän puhahti lopulta alkaessaan kuivata kasvojaan mekkonsa hihaan. Tummansininen kangas melkein piilotti siihen jäävät mustat tahrat.
"En olisi päässyt takaisin sisään ilman Eldriniä", Miraya kertoi silmänsä pyyhittyään ja nosti katseensa taas isäänsä. "Ethän ole vihainen hänelle", hän pyysi. "Eldrin yritti vain suojella sinua." Rayash oli varmasti jo aavistellut ja sai nyt vahvistuksen sille, että yksi hänen luotetuistaan oli valehdellut hänelle suoraan ja harkitusti.
"Eldrin pelasti minut. Hän taisi pelastaa meidät kaikki", Miraya lisäsi ja värähti muistikuvalleen lähestyvästä hyökyaallosta. "Häntä pitäisi vain kiittää."
Missähän Eldrin mahtoi edes olla? Nukkumassa vielä kapakan nurkassa? Vai sittenkin jo aloittamassa uutta iltaa unohduksen parissa?

"Ja olen pahoillani siitä aamusta", Miraya jatkoi ääni ohuena. "Kun minä sillä lailla vain juoksin ja... Aldar näki sen." Oikeasti Miraya ei ollut pahoillaan siitä mitä oli tehnyt tai siitä, että oli kutsunut Rayashia isäksi, vaan ainoastaan siitä, että sen oli päässyt näkemään yksi ylimääräinen silmäpari. Miraya tiesi kuinka tärkeää Rayashille oli heidän taustansa piilossa pysyminen eikä halunnut pettää isäänsä harkitsemattomuudella. Ei vaikka se satuttaisi häntä itseään uudelleen ja uudelleen. Miraya katsoi Rayashia epävarmana, käsiään taas sylissään venkoillen. "Mitä luulet, huomasiko hän? Tai siis... saattaisiko hän epäillä jotain?"

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 847
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Uusi päivä

Post by Tinanja » Sun Aug 30, 2020 9:11 pm

Mirayan nojatessa hänen olkaansa vasten Rayash ei voinut olla antamatta pienen, haikean hymyn nousta kasvoilleen tajutessaan että kyllä, nämä olivat niitä hetkiä, joita hän ei ollut kokenut tämän kahdenkymmenen vuoden aikana. Vaikka se teki hänet erittäin onnelliseksi, oli hän samaan aikaan huolestunut, ja jollain tasolla myös ärtynyt siitä, ettei Miraya ollut totellut hänen käskyään laivalla. Että Eldrin oli valehdellut hänelle, ja että nämä olivat pitäneet yhtä häntä vastaan. Siitä lähtökohdasta Mirayan seuraavat vastaus hänen kysymykseensä tuntui kumpuavan, kun tuo myönsi ettei olisi päässyt takaisin kannen alle ilman Eldriniä. Valkoinen Lohikäärme ei olisi selvinnyt Drienelle asti ilman Eldriniä.
“Käskin häntä suojelemaan sinua”, totesi Rayash sitten, katseen vaeltaessa Mirayan kasvojen ylitse, hitaasti, pienen hymyn levitessä hetkeksi tuon kasvoille. Oli turha mainita, että kyseinen käsky oli sisältänyt myös uhkauksen vetää maagikko kölin alta, mikäli Mirayalle tapahtuisi jotakin. Samalla ne sanat antoivat sopivan kiertoreitin siihen, ettei hänen tarvinnut kieltää tai myöntää sitä, oliko ja olisiko vihainen Eldrinille. Hän ei ollut ihan vielä päättänyt asiaa, eikä todennäköisesti päättäisikään ihan heti.
“Mutta, olet oikeassa, hän pelasti koko Lohikäärmeen”, mies jatkoi sitten hiljaa. Kuten Eldrin oli aiemminkin tehnyt. Eldrin oli ennen kaikkea ystävä Rayashille, mutta laivalle tämä tuntui olevan jo välttämättömyys tavalla ja toisellakin. Sillä ei ollut merkitystä, että kaikki eivät nähneet sitä - ei ainakaan Rayashille, joka oli jälleen kiitollinen tuolle maagikolle. Hänen teki mieli kysyä, oliko Miraya ollut vielä kannella, kun Eldrin oli pelastunut Lohikäärmeen - Rayash tosin ei ollut ihan varma, halusiko tietää.

“En usko, että hän näkee sitä niin. Yö oli hänellekin pitkä ja toivottavasti hänkin ymmärsi kuolevaisuutensa”, Rayash tuhahti hiljaa vastaukseksi tyttäreelleen, vaikka Mirayan sanoissa Aldaria koskien oli perää. Aldar oli nähnyt sen, ja mikäli tämä ei laskisi sitä hengen pelastamisesta tuloksena olleeksi kiitokseksi, voisi Rayash olla muutamien tiukkojen kysymysten äärellä seuraavan kerran kun näkisi veljensä. Mutta, totta puhuen Mirayan aiempi maininta Idlasta hermostutti miestä tällä hetkellä enemmän ajatuksena kuin hänen veljensä, joka oli todennäköisesti ollut enemmän huolissaan oman seluntansa turvamisesta kuin mistään muusta. Mutta Idla… tuo nainen oli tarkkanäköinen, ja tuntenut Rayashin jo liian kauan.
“Mutta pääasia on, että olet kunnossa... “, Rayash sanoi lopulta hiljaa, kohottaen vielä hitaasti kätensä pyyhkimään Mirayan kasvoille valahtaneen vaalean hiussortuvan takaisin tämän korvan taakse. Pieni hymy nousi miehen kasvoille tämän katsellessa tytärtään, kun mies nousi ja istahti pian takaisin nojatuoliinsa, nyt huomattavasti rennomman näköisenä kuin vain hetkiä aiemmin.

*

Portaat olivat tutut, kun Mylaela kiipesi niitä ylös toiseen kerrokseen Drienen keskustassa sijaitsevaan rakennukseen. Hän oli vieraillut täällä usein, kun hänen veljensä oli malttanut viipyä Drienellä päivän tai edes kaksi - ikävä kyllä viime aikoina Rayash oli viihtynyt täällä hyvin harvoin. Askeltaessaan portaita ylös, ja toisen kerroksen käytävälle kulkiessaan Mylaelan katse vaelsi seinille nostettuihin tauluihin ja muistoihin, jotka kertoivat talon omistajasta niin paljon. Pieni hymy levisi naisen huulille, kun hän pysähtyi hetkeksi oven taakse ajatellessaan sitä, että hänen veljensä tosiaan oli jäämässä Drienelle talveksi, joskin olosuhteiden pakosta, mutta silti. Mutta Mylaelan oli saanut liikkeelle viimein tieto siitä, että Rayash oli hoitanut työasiansa jo aamupäivästä, eikä ollut lähettänyt edes viestiä hänelle. Niinkö vähän hän merkitsi veljelleen? Nainen tiesi, että tuo todennäköisesti oli krapulassa, ja väsynyt, ja tällä oli muutakin mielessään, mutta tämä oli loistava tilaisuus kiusoitella Rayashia siitä - ja sitä Mylaela ei aikonut päästää valumaan sormistaan pois.

Hetken itseään kerättyään tuo suoristi selkänsä, ja työnsi raskaan puuoven edellään auki leveä, ilkikurinen hymy kasvoillaan.
“Rayash Doulbtur. Ettäs kehtaat tulla talveksi saaristoon, ja et edes lähetä minulle viestiä? Kuvitteletko, että haluan kuulla järjettömän ja täysin typerän uhkarohkean matkasi yksityiskohdat huhuista ja juoruista rouvilta, jotka tuskin tietävät, mikä ruori on?” Mylaelan ääni oli vakava, ja ennen kaikkea moittiva, mutta kasvoilla oleva leveä virne naisen astuessa peremmälle vei sanojen vakavuudelta pohjan.
Rayash hätkähti hieman oven aukeamista, mutta rentoutui nähdessään tulijan. Hänen siskonsa oli pukeutunut tapansa mukaan tummansiniseen mekkoon, jonka koristeet ja kirjailut olivat hopeansävyisiä. Tämän pitkät hiukset oli koottu osaksi suurelle, rennolle nutturalle tuon takaraivolle loppujen hiusten kehystäessä naisen meikillä korostettuja kasvoja. Sormukset, kaulassa roikkuvat korut sekä korvarenkaat näyttivät tarkoin valituilta - ja nainen olisi voinut olla astunut huoneeseen mistä tahansa Drienen virallisesta, tärkeästä tapaamisesta.
“Sinä kuvittelet itsestäsi liikoja”, Rayashin kasvoille levisi leveä hymy tämän katsoessa siskoaan päästä varpaisiin. Mies nousi ja veti tämän pitkään, lämpimään halaukseen. “Mukava nähdä sinua”, Rayash sanoi viimein lämpimästi päästäessään Mylaelan irti halauksesta.
“Toivottavasti matkanne meni paremmin kuin miltä laivasi tällä hetkellä näyttää”, Mylaela sanoi sitten, hieman vakavoituen katsoessaan vuorostaan Rayashia päästä varpaisiin. Pian tämän katse osui myös Mirayaan ja katse arvioi myös tätä päästä varpaisiin. “Hyvä nähdä teitä molempia”, tämä jatkoi sitten - luomatta sanaakaan sille, että oli selkeästi keskeyttänyt keskustelun kaksikon välillä. Ei, hän ei pahoittelisi siitä.
“Kuulin myös jotain juttua siitä, että olet laittanut rakkaan isoveljemme maksamaan kaiken sen, mitä haluat Lohikäärmeelle tehtävän talven aikana?” Mylaela vilkaisi Rayashiin nopeasti ja sai kapteenista irti pienen naurahduksen. “Se oli ehto, jonka asetin Dionessa hänelle… Ja nyt hän saa maksaa kaikki kulut, välilliset ja välittömät. En voi sanoa, ettenkö nauttisi siitä.”
Mylaela hymähti vähän, mutta laski katseensa sitten takaisin Mirayaan.
“Mutta, kuten sanottu, toivottavasti sinunkin matkasi meni hyvin”, tuo sanoi sitten huomatessaan kyllä hieman levinneet silmämeikit ja naarmun poskella, vaikka Miraya muuten näyttikin siltä, että oli kiinnittänyt huomiota ulkoasuunsa. “Meidän täytyy ehdottomasti vaihtaa kuulumisia ihan naisten kesken jossain välissä”, Mylalela hymyili hieman Mirayalle.

User avatar
Kide
Posts: 668
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Uusi päivä

Post by Kide » Tue Sep 01, 2020 8:11 pm

Myrskyisen yön jälkeen Mirayalla oli ensimmäistä kertaa turvallinen ja levollinen olo. Rayash välitti. Hänen isänsä huolehti hänestä, jopa siinä määrin, että pyysi myös muitakin tekemään niin. Mirayasta tuntui taas, että hänellä oli todellinen isä. Ja alkoi näyttää siltä, että myös Rayash todella halusi olla tuo isä.
Miraya ei saanut toivomaansa vahvistusta Eldrinin puolesta, mutta ainakaan Rayash ei kiehunut kiukusta. Se oli hyvä alku. Miraya oli kyllä huomaavinaan välillä pientä pistävyyttä isänsä katseessa, olihan kapteenin käskyä jälleen rikottu, mutta ehkä Eldrinkin selviäisi suuremmitta nuhteitta.

Miraya nyökytteli Rayashin sanoille Aldarista vakuutellen niitä itselleen. Sentään Rayash ei vaikuttanut pahemmin hermostuneelta asiasta, vaikka Mirayasta tuntuikin, että jokin hänen isänsä mieltä varjosti. Mikä ikinä sen varjon langettikin, se oli nopeasti poissa ja tilalla lämmin hymy.
"Ja että sinäkin olet kunnossa", Miraya vastasi hymyillen takaisin. Hän laski oman kätensä hetkeksi Rayashin käden päälle poskellaan, josta mies hiussuortuvaa siirsi, ja imi itseensä viimeiset ripaukset isänsä lämmöstä.

He eivät ehtineet nauttia rauenneesta tunnelmasta turhan kauaa ennen kuin ovi heilahti auki. Miraya hätkähti tuplaten Rayashia enemmän. Hän ei ollut yllättynyt Mylaelan halusta tavata veljensä tai tästä näyttävästä sisääntulosta - vähempää Mylaelan kaltaiselta naiselta oli turha odottaakaan -, mutta oli hämmästynyt siitä, että Idla oli päästänyt tämän ilmoittamatta Rayashin puheille. Ehkä Mylaela oli täällä niin tuttu vieras, että hänen annettiin tulla ja mennä kuten tahtoi. Tai ehkä Idlan tai Berinoninkaan sanoilla ei vain ollut vaikutusvaltaa tuohon naiseen.
Sisarusten pian jo halatessa Miraya pyyhki nopeasti silmänalusiaan, joiden tiesi olevan tummemmat kuin pelkkä huonosti nukuttu yö aiheutti. Hän nousi seisomaan hameen helmaa pyyhkäisten ja saattoi vain toivoa, että enimmät meikit olivat nyt hänen käsissään piilossa eivätkä valumassa alas poskia. Mylaela oli yhtä huoliteltu kuin heidän tavatessaan edellisellä kerralla. Se sai Mirayan häpeämään omaa ulkomuotoaan, mutta hänen ei auttanut kuin vastata tätinsä hymyyn yhtä lämpimällä ja mahdollisimman varmalla hymyllä. "Mukava nähdä myös sinua, Mylaela."
Voi kuinka surkeaan aikaan Mylaela sattuikaan pöllähtämään paikalle - Miraya olisi toivonut voivansa tehdä huomattavasti paremman vaikutuksen ainoaan sukulaiseensa, joka todella tiesi kuka hän oli. Mahtaisiko Rayash myöhemmin kertoa Mylaelalle kuinka surkeasti hänen tyttärensä kesti myrskyävää merta? Se häpeä, mitä Miraya ei itkiessään ehtinyt löytämään, ryöpsähti nyt entistä voimakkaampana hänen ylitseen. Seuraavaksi hän toivoikin kaksikon keskustelua kuunnellessaan, etteivät hänen poskensa alkaisi punoittamaan kovin näyttävästi.
Rayashin ja Mylaelan välisen vahvan siteen huomaaminen ei ollut vaikeaa. Eikä sen, kuinka vähän kumpikaan heistä arvosti vanhinta veljeään. Kaksikon hyväntahtoinen piikittely sai Mirayan miettimään millaista olisikaan omistaa sisar tai veli. Minkälaista olisi ollut kasvaa oman sisaruksen kanssa yhtä matkaa ja luoda elämän kestävä vahva side. Toki hänellä oli aina ollut äiti ja nyt myös isä, johon turvautua, mutta se ei ollut sama asia.
"Hyvästä en tiedä, mutta sentään olemme nyt täällä", Miraya vastasi Mylaelan lopulta puhutellessa suoraan häntä. Hän käveli lähemmäs kaksikkoa, mutta jäi hieman epäröiden seisomaan muutaman askeleen päähän. Kättely tuntui turhan viileältä, mutta olisiko halaus liikaa? Tietämättä mitä tekisi Miraya vain hymyili. Ehdotus kaksinkeskisestä juttutuokiosta sekä nostatti entisestään Mirayan hymyä että myös hänen niskakarvojaan. "Se kuulostaisi hyvältä", Miraya vastasi silmät tuikkien. "Jos sinulla vain on aikaa sellaiseen", hän lisäsi hieman ujommin. Toisaalta Mylaela kiehtoi häntä, sekä sukulaisena, Rayashin siskona, kuin myös persoonana täällä Drienellä. Mutta toisaalta Miraya tunsi olonsa tädin seurassa aina myös hieman varautuneeksi; hänestä tuntui, ettei hän koskaan voisi antaa itsestään niin hyvää kuvaa kuin Mylaelalle olisi pitänyt. Ja jos hän olisi vähemmän kuin odotettiin, hän tuntisi pettäneensä Rayashin.
Lopuksi Mirayan katse siirtyi kysyvänä isäänsä. Haluttiinko hänen jäävän vai lähtevän? Olisiko tämä perheen vai vain sisarusten keskustelu?

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 847
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Uusi päivä

Post by Tinanja » Wed Sep 02, 2020 8:12 pm

Mylalela hymyili Mirayalle lämpimästi tämän tervehdyksen ja vastauksen kuullessaan. Ainakin nuo molemmat hengittivät, ja Mirayakin näytti ainakin jonkin verran toipuneen mahdollisesta järkytyksestä. Tuon nuoremman naisen miettiessä kädenojennuksen ja halauksen välillä, Mylaela astui eteenpäin ja veti Mirayan lämpimään, ystävälliseen halaukseen.
“Ehdottomasti minulla on aikaa sellaiselle tapaamiselle… useammallekin tarvittaessa”, Mylaela vastasi lopulta, kun päästi Mirayan halauksestaan irti. Naisen kasvoillakin oli hyvin lämmin hymy tämän katsoessa Mirayaa vielä kerran päästä varpaisiin. “Olen varma, että meillä riittää keskusteltavaa toviksi jos toiseksikin”, tämä jatkoi sitten hymy kasvoillaan.

“Mutta sinä... “, Mylaela kääntyi katsomaan veljeään, joka vain kohotti kulmiaan vastaukseksi. Rayash näytti jälleen keränneen itsensä Mirayan ja Mylaelan tervehdysten aikana ja oli kätkenyt kaiken ylimääräisen pienen, tyytyväisen hymyn taakse katsoessaan sisarensa huoliteltua olemusta, tuota lämmintä ja niin tuttua positiivisuutta, joka piilotti taakseen niin paljon. Jos Drienelle jäämisessä olisi jotain hyvää, yksi niistä asioista olisi ehdottomasti Mylaela.
“Odotan näkeväni sinut lounaalla huomenna kotonani. Minulla on uutisia, jotka varmasti kiinnostavat sinua… ja sinä saat kertoa, mitä Dionelle kuuluu”, nainen jatkoi
“Ja älä ole vihainen Idlalle tai Berinonile, tiedät etteivät he voi vastustaa minua”, ilkikurinen virne levisi jälleen Mylaelan kasvoille tämän heilauttaessa kättään Rayashille samalla hyvin huolimattoman ja huolellisen näköisenä, sormusten kiillellessä hieman työhuoneen valossa. “Huomista odottaessa siis”, Rayash sanoi nyökäten Mylaelalle. “Ole onnellinen, ettei minulla ole silloin mitään sovittua”, mies jatkoi saaden äsken niin ystävälliseen sävyynsä pienen ilkikurisen vivahteen, kun Mylaela kääntyi lähteäkseen. Nainen vain virnisti Rayashille, heilautti tälle kättään ja väläytti hymyn sitten Mirayallekin ennen kuin lähti huoneesta. Pian hänen kenkiensä kopina kuului portaista, ennen kuin katosi kokonaan jättäen Mirayan ja Rayashin kahden kapteenin työhuoneeseen.

// Kiitos taas loistavasta pelistä!

Post Reply