Tuttavia menneisyydestä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Tuttavia menneisyydestä

Post by Tinanja »

//Llianjin Shalheira tänne!

Zahirin matka sinä harmaana, lumisateen ja tuulen sekoittamana aamuna oli johtanut nopeasti, avoimia paikkoja vältellen kaupunginkirjastoon. Kirjasto oli kuin olikin säilynyt katastorfilta, mutta se ei ollut silti lisännyt pölyisen ja luotansatyöntävän kirjaston vetovoimaa. Päinvastoin - tiukan kirjastonhoitajan valvovan silmän alla vain yhä harvemmat tutustuivat maan vanhimman kirjaston sisältöihin, vaikka sää ajoikin kaupunkilaisia sisätiloihin. Tai siltä ainakin Zahirista vaikutti - kirjasto oli lähes tyhjä, kun hän päätyi sinne vain ravistellakseen paksun villaviittansa päältä pahimpia lumia pois. Hänen huomiotaan ei tarvittaisi tänään putiikilla, eikä liiketoimien parissa, ne hoitaisivat itse itsensä, putiikki Miannan avustuksella. Hänellä olisi aikaa keskittyä turhiin asioihin, nauttia vapaa-ajastaan kaupungin kietoutuessa lumivaippaan tiheän lumisateen johdosta.

Ennen kuin tummiin pukeutunut, siistin vaikutusvaltaisen näköinen Zahir huomasikaan, oli päivä melkein jo puolessa, kun hän oli tutkinut kirjaston kirjoja jälleen kerran, syventyen pieniin ja suurempiin kirjoihin, joiden tietoa tuskin löytäisi monesta paikkaa Ceresistä. Hänen muistiinpanonsa rämeliskoista, maininnat pölyisimmistä, vanhimmista kirjoista kirjaston perimmäisistä nurkista eivät olleet tuottaneet hänelle läheskään niin paljoa tietoa, mitä hän olisi halunnut. Kaikki se, mitä kirjoissa oli mainittu, oli jo hänelle entuudestaan, aiemmilta tutkimuskerroilta selvää ja tuttua. Mutta... ei mitään uutta. Miksi hän edes hän vaivautui? Mutta mielenkiinto, uteliaisuus oli vienyt voiton, kun niistä satumaisista, harvinaisista olennoista oli muistutettu häntä niinkin lähellä kuin hänen putiikissaan... Se parantaja liskoineen. Maagikko tuhahti hiljaa ja sulki viimeisimmän kirjan, jota oli ollut lukemassa pölypilven saattelemana ja taitteli muistiinpanonsa kansionsa väliin hallituin liikkein. Oli turhaa jatkaa, kun ei hän edistynyt tässä, ei ainakaan tänään. Se liike sai ainakin miehen ulospäin näkyvästä olemuksesta katoamaan sen pienen ärtymyksen samalla, kun kansio sulkeutui lähettäen jälleen toisen pölypilven eteenpäin. Maagikon hitaat liikkeet palauttivat kirjan takaisin paikallaan, työnsivät kansion miehen laukkuun, jonka olkahihan peitti pian jälleen paksu, päälle sulaneesta lumesta hieman märkä villaviitta, joka kuitenkin lämmitti, ja oli kuiva vaatteita vasten.

Zahirin matka kirjaston perältä kohti ulko-ovea keskeytyi oven käydessä. Näky, eleet, asu, sauva... käsi, joka työnsi oven tuon perässä kiinni. Hän ei voinut kaikkein näiden vuosienkaan jälkeen erehtyä miehestä. Ei siitä, joka jaksoi kerta toisensa jälkeen saarnata samoista asioista, kunnes osasit ennustaa pään ja käden asennosta sen, mitä tuo oli sanomassa. Se sauva, joka kolahti lattian sijaan nopeasti pöydälle edessäsi, jos keskittymisesti olisi jossain muualla. Mutta samalla tuo mies oli se, joka oli hänet luotsannut ennätysajassa ulos raivostuttavimmasta elämänvaiheesta, jota maagikko ei vieläkään osannut katsoa kovin objektiivisesti, saati lämpimästi. Se oli ollut pakollista, jotta hänellä olisi muodollinen pätevyys, ja että hän oli saattanut ottaa kaiken irti siitä, mitä tietoa vuosien, vuosisatojen varrella Metikseen oli kerätty. Ja nyt... hän johti maan toiseksi suurimman kaupungin suurinta rikollisorganisaatiota, esitti olevansa varakas, tunnettu ja hyvin vaikutusvaltainen kauppias, eikä mitään muuta.

Tuo mies oli Llianjin Shalheira, joka varmaan oli vanhempi kuin Metis itse, jos tätä katsoi tarpeeksi läheltä. Mutta mitä tämä teki Phoebessa - toisella puolella maata Metiksestä katsottuna? Tuskin tämä mukavuudenhaluissaan olisi lähtenyt kovin vapaaehtoisesti... ehkä Metiskin oli kohottanut mielenkiintoaan lohikäärmekatastrofia kohtaan? No, ei auttanut kuin ottaa selvää. Zahir suoristi selkänsä, kohottautui täyteen pituutensa ja tiputti huppunsa niskaansa hallitulla kädenliikkeellä lähtiessään tasaisin askelin astelemaan kohti vasta suljettua ovea ja Llianjin Shalheiraa. "Professori Llianjin Shalheira, siitä on aikaa", Zahir totesi sitten, pienen toispuoleisen hymyn kohotessa miehen kapeille, iän muutokseen nähden hyvin vähän muuttuneille kasvoille. "Erittäin mukava tavata teidät näin toisella puolella maata, Zahir Atherton, palveluksessanne", Zahir nyökkäsi vinosti, katseen kuitenkin vaeltaessa tarkasti tuon vanhan haltian kasvoilla. Niille oli kertynyt haltioille epätyypillisesti muutama ryppy, joita Zahir ei voinut olla huomioimatta. Mutta Zahir oli melko varma, että tuo vielä muistaisi hänet - hän tiesi, ettei ollut ollut opiskeluaikanaan mikään helpoin tapaus kysymyksineen, analyyseineen, ja väittelyineen. Nykyään hän vain osasi pitää uhmansa paremmin itsellään, tai kohdistaa sen niihin, jotka... kaipasivat pientä ojennusta elämänsä suunnassa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Kuparirapu »

Vanha haltia seisoi suuren kaupunginkirjaston edessä, harmaat silmät rakennuksen julkisivussa mutta katse kääntyneenä sisäänpäin. Hänen jalkansa olivat kuljettaneet hänet tänne, vaikka Llianjin ei ollut varma mitä hän toivoi kirjastosta löytävänsä. Lumottu, avaimeksi kutsuttu miekka, Aleo, Atlashaltioiden magia, Ingvild, Elageiros, patsaan heille kertoma tarina, Amin... Kaikki tuntui romahtavan yhdeksi kasaksi, joka painoi vanhaa haltiaa uuvuttavasti. Hän oli kokenut tarvitsevansa aikaa ajatella, ymmärtääkseen mitä kaikkea tämä pieni ryhmä oli jo saanut aikaiseksi. Ja mitä kaikkea heidän edessään vielä voisikaan odottaa.

Huokaisten syvään hän asteli kirjaston oville, kopistellen kenkiinsä kasautuneen lumen ovensuuhun. Ottaen vain muutaman hitaan askeleen hän löysi ympäriltään hiljaisuutta, pölyisten sivujen, sidottujen nahkakansien ja vanhan musteen tuoksua. Se muistutti Llianjinia Metiksen kirjastosta, jossa hän oli viettänyt enemmän aikaa kuin monet kenties eläneet. Jo yksi syvä henkäys tuntui puhdistavan hänen ajatuksiaan ja antavan voimia. Kirjat eivät koskaan menettäneet totuuksiaan, eivätkä ne yrittäneet tahallaan johtaa harhaan. Monessa suhteessa ne olivatkin miellyttävämpiä seuralaisia kuin elävät olennot. Ja sisimmässään Llianjin saattoi tuntea pientä lohtua saadessaan pidellä käsissään käsissään esineitä, joka saattoi olla iältään miltei yhtä vanhoja kuin hän itse.

Muutama lähestyvä askel ehti varoittaa Llianjinia, ennen kuin hänen katseensa löysi tummiin pukeutuneen ihmismiehen joka kutsui häntä nimellään. Tämän esitellessä itsensä Llianjinin otsa painui hetkeksi, ennen kuin hänen silmänsä levenivät tunnistuksesta.
"Zahir...Atherton?"
Yhdessä, miltei huimaavassa muistojen aallossa, Llianjinin muistoista nousi esiin tummatukkainen nuorukainen, joka oli aina tuntunut nousevan erilleen muiden oppilaiden joukosta. Menneisyys ja nykyhetki asettuivat toistensa päälle ohikiitävästi, nuoren oppilaan ja vanhan haltian edessä seisovan miehen sekoittuessa hetkeksi toisiinsa. Mutta se, mihin vuodet eivät olleet koskeneet, olivat nuo terävät tummat silmät. Niiden takana oli kokemusta, ja samaa pistoa kuin aiemminkin.
"Nuoriherra Atherton, tämäpä odottamaton mutta silti miellyttävä yllätys," Llianjin sanoi toivuttuaan muistojensa tulvasta nopeasti. Hänen tuhatvuotisen elämänsä aikana varsinkin ihmiset tuntuivat rynnistävän läpi vuosien suorastaan hengästyttävällä vauhdilla, ja Zahirkin näytti varttuneen nopeasti kuin nuori puu.
"Hmmh, kuinka vuodet vain kulkevat ohitsemme, halusimme sitä tai emme," hän sanoi hieman haikean kuuloisesti, silmäillen Zahiria päästä varpaisiin. "Mutta vanhaa sydäntä lämmittää nähdä, että olet löytänyt itsellesi jonkin paikan tässä maailmassa. Kerrohan, mitä kaikkea onkaan tapahtunut?"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Tinanja »

Llianjin Shalreiha vaikutti tuntevan hänet hetken miettimisen jälkeen. Oli selvää, miten tuon kasvoille levisi tunnistuksesta kertova ilme, joka muuttui pian neutraaliksi tämän saatua kutsuttua tarpeelliset muistot pintaan. Sentään aika ei ollut ainakaan vielä vienyt tuon muistia. Mutta että nuoriherra Atherton? Zahir ei voinut olla hymähtämättä vähän sille kommentille. Mutta se oli samalla hyvin tyypillistä Llianjinille, jonka näkemys ajan kulumisesta tuntui olevan keskivertohaltiaakin hitaampana, ja tämä pyrki näkemään lähes kaikki nuorempinaan, ja itsensä siellä korkeammalla istuimella. Mutta Zahirille tieto siitä, miten paljon valtaa hänellä oli täällä riitti pitämään miehen kiinnostuksen keskustelussa. Se, mitä hän oli Metiksen jälkeen saavuttanut, oli jotakin loistavaa. Ja siitäkin Zahir saattaisi entiselle opettajalleen sanoa vain pienenpienen murto-osan, mikä todnenäköisesti pitäisi Llianjinin mielenterveyden ainakin jotenkin kohdallaan.

"Kieltämättä, aika on kulunut nopeasti", Zahir totesi hymyillen edelleen hieman, vinosti. Hän vain nyökkäsi lyhyesti Llianjinin kommentille sanojensa lisäksi, mutta kääntyi sitten ohimennen vilkaisemaan ympärilleen lähes tyhjässä kirjastossa, vain kohdatakseen tiukan tuiman katseen kirjastonhoitajalta, kun tämä oli kuullut heidän puhuvan täällä.
"Voisimme siirtyä lähikahvilaan juomaan lämmintä teetä ja maistelemaan paikallisia leivoksia? Olen varma, että siellä keskusteluamme katsottaisiin paremmalla silmällä kuin kaupunginkirjastossa, ja lämpimän teen ääressä on miellyttävämpi vaihtaa kuulumisia", maagikko lisäsi vielä olkiaan vähän kohauttaen, kääntäen hitaasti katseensa takaisin Llianjiniin. "Voit samalla kertoa, mikä sinut ajaa DIonen suunnalta Metiksestä tänne toiselle puolelle maata...", Zahir ehdotti kääntyen ovea kohden avatakseen sen sauvaansa tukeutuvalle vanhalle haltialle.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Kuparirapu »

"Kyllä...se olisi mukavaa," Llianjin sanoi vaimeasti, hiljalleen uppoutuen uudelleen muistoihinsa. Zahir avasi kohteliaan oloisesti hänelle oven, ja vanha haltia nyökkäsi kiitokseksi astuen ulos. Voi, kuinka hän olikaan kaivannut tätä. Pieniä kunnioituksen osoituksia, Ingvildin piikittelyn ja Aleon jatkuvan väheksynnän sijaan. Viileä tuuli puhalteli yhä kadulla, mutta nyt se ei haitannut Llianjinia. Hän astui muutaman hitaan askelen, kunnes Zahir ehti hänen rinnalleen ja he laskeutuivat alas kirjaston portaita pitkin.
"Viimeksi kun...hyvät Jumalat, kuinka kauan siitä onkaan...kun kuulin sinusta, oli vetäytynyt armeijan virastasi," Llianjin sanoi. "Olit kyllä aina mielestäni liian älykäs armeijaan. Sinunlaisiasi maagikoita ei kuulu lähettää kirjava asepuku yllä heittämään tulipalloja ja marssimaan nokka pystyssä ympäri mannermaata."
Heidän kävellessään vastaansulijoihin muodostui väli, kuin tyyni alue keskellä virtaa. Oliko kyseessä Llianjinin sauvassa näkyvät maagiset kaiverrukset, Zahirin terävät silmät ja ryhti, vai kummastakin miehestä huokuva kokemuksen ja horjumattoman mahdin aura? Vaikea sanoa. Mutta kuin luonnostaan he saattoivat kävellä rauhassa, kuin kadulla ei olisi ollut ketään muita kuin he.
"MInun on myönnettävä, että en löydä enää tietäni tässä kaupungissa," Llianjin jatkoi vilkaisten ympärilleen. "Kun vielä viimeksi kävin täällä, jossain Vanhalla Satamakadulla sijaitsi aivan loistava pieni ruokapaikka. Nimeä ne muista, mutta omistaja kyllä. Taryn, ihanan aurinkoinen peikkonainen. Lämmin ja iloinen kuin tarjoilemansa hunajaviini. Tätä nykyään... lieneekö hän enää elossakaan?"
Llianjinin ääni vaimeni hetkeksi. Mitä pidempään hän eli, sitä useammin hän huomasi muistelevansa ystäviä ja tuttavia, jotka olivat jo poistuneet tästä maailmasta. Mutta kaikeksi onneksi vanha haltia oli Zahirin seurassa, tämän ollessa vielä tuore ja varsin elävä kasvo jolle puhua.
"Minun pitäisi käydä täällä useammin. Mutta ikävä kyllä sekä opettaminen sekä tutkimukseni vievät niin paljon aikaani, että alan pian varmaan kasvaa juuria Metikseen. Matkustaminenkin alkaa olla jo hiljalleen rankkaa vanhoille luilleni," Llianjin totesi hymyillen hetkellisesti.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Tinanja »

Zahir piilotti nopeasti pienen hymynsä, kun Llianjin myönsi, että pieni kahvilassa piipahtaminen ja keskustelu voisi olla miellyttävää, ja kun he astuivat ulos, herätti vanha haltia jo lisää keskustelua saaden Zahirin vilkaisemaan tätä arvioiden, mutta hyvin kohteliaasti. Maagikko nyökkäsi miehen kommentille siitä, että hän oli jättänyt armeijauran taakseen jo aikoja sitten.
"Armeijan virka, jossa olin", Zahir astui nopeasti Llianjinin rinnalle kävelläkseen lähikahvilaa kohden. "Tarjosi sen tarvittavan rahamäärän, jonka tarvitsin Phoebeen asettuakseni, ja se oli välttämätön paha siihen aikaan", maagikko totesi, edelleen pieni hymy kasvoillaan. Phoeben viileä keli oli saanut ihmiset pysymään poissa toreilta - ruuhaka täällä ei ainakaan ollut lumisateen piiskatessa heidän vaatteitaan, ja vähentäen sitä matkaa, jonka he näkivät eteensä. Lumi oli onneksi kuivaa pakkaslunta, mutta tuuli teki ikävän säväyksen tähän talviseen aamuun. Joten maagikko valitsi nopeasti helpoimman ja nopeimman reitin lähikahvilaan muiden väistäessä viittoihin verhoutuneita miehiä antaen näille avoimen kulkuväylän. Ei mennyt montaa minuuttia, että Zahir kääntyi oikealle, ja avasi pian Llianjinille suuren, punaruskean oven, jonka takaa paljastui lämmin, avoin tila, joka oli sisutettu pöydin ja tuolein, ja tiskillä oli esillä toinen toistaan kauniimpia leivoksia ja suolaista naposteltavaa. Lämmin teen, mausteiden ja suitsukkeiden tuoksu tervehti heitä, kun he astuivat viimein sisälle saakka.

"En usko, että tietämäsi ruokapaikka, ravintola, on enää pystyssä, ikävä kyllä... Ainakaan en ole kuullut sellaisesta täällä", Zahir sanoi sitten heidän astuttuaan sisälle kahvilaan saakka. Valoisa, siisti kahvila näytti siltä, että se oli suunnattu keskiluokalle tai sitä varakkaammille, ja harvat asiakkaat, jotka olivat paenneet talven tuiskusta sisätiloihin luitaan lämmittelemään näyttivät kuuluvan ainakin ylempään keskiluokkaan. Zahirin kohteliaat sanat tervehtivät pian kahvilan pitäjää, kun kaksikko asteli peremmälle kahvilassa. Maagikko pudisteli hieman enimpiä lumia viittansa päältä ja laski huppunsa hitaalla, hallitulla liikkeellä niskaansa samalla paljastaen sormuksien koristelemat, hoikat sormensa vaatteidensa suojista. Llianjinin sanat siitä, että mies ei löytänyt enää oikein tietään kaupungissa, sai Zahirin vain hymähtämään. "Aika kuluu nopeasti", tuo sanoi sitten vanhempaa maagikkoa ohimennen vilkaisten, hymyillen hieman. "Mutta samalla on hyvin rajallista", tämä myönsi Llianjinin viimeisten sanojen kohdalla, kun mies valitteli, ettei työ ja tutkimus Metiksessä antanut kovin paljoa liikkumavaraa. Ja silti Llianjin Shalheira oli nyt Phoebessa, joten Zahir ei voinut olla vetämättä johtopäätöstä Metiksen ja Llianjinin vierailun välillä. Tämä tuskin olisi vapaaehtoisesti lähtenyt maan toiselle laidalle, joten olisi todennäköistä, että mies olisi täällä töiden perässä.

Zahir hymyili hieman nuorelle naiselle tiskin takana ja vilkaisi vielä Llianjiniin ohimennen. "Minä tarjoan", tämä totesi sitten tuolle miehelle. "Ja...", Zahir kääntyi jälleen katsomaan tarjottavia ohimennen. "Voisin ottaa tuollaisen täytetyn sämpylän", maagikko viittasi ohimennen herkullisen näköiseen. tuoreeseen sämpylään. "Ja haudutettua teetä mukillisen, kiitos", tämä nyökkäsi ohimennen tarjoilijaa kohden, joka kiirehti täyttämään miehen pyynnön laittaen tilauksen nopeasti puiselle tarjottimelle. "Entä te, herrä? Mitä teille saisi olla?" heleä-ääninen nainen katsoi Llianjiniin kysyvänä, hymyillen hieman.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Kuparirapu »

Sisällä, lämpimässä kahvilassa Llianjin hieroi lämpöä viileisiin sormiinsa, eikä ehtinyt kaivaa rahapussiaan ennen kuin Zahir tarjoutui maksamaan. Hymyillen kiitollisesti vanha haltia katseli sivusilmin miehen selkää. Oli mukavaa olla vaihteeksi se, jonka eteen ilmainen ruoka ilmestyi. Ja Llianjinin puolesta Zahir sai osoittaa kiitollisuuttaan häneltä saaduista oppitunneista, pulla kerrallaan jos siltä tuntui.
"Olisikohan teillä hehkuviiniä? Tai muuta kuumaa juotavaa pienellä terällä?" vanha haltia kysyi hypistellen sauvansa päätä sormillaan. Tiskin takana oleva nainen kohotti kulmiaan ja nyökkäsi sitten.
"Herralla on hyvä maku. Meillä on hautumassa talon erikoisuus: "Tulikukka", pitkään haudutettua punaviiniä johon on sekoitettu karpalomehua, tilkka siideriä sekä mausteita. Nimestä huolimatta itse kasvia ei siihen ole käytetty, mutta se kyllä lämmittää kieltä."
"Annos sitä siis, kiitos. Ja voisin ottaa tuollaisen houkuttelevan leivoksen," Llianjin lisäsi osoittaen tiskille aseteltuja vaaleita kakkusia, joiden pintaa koristivat pienet mustat siemenet. Tarjoilijan kääntyessä hakemaan tilauksia keittiöstä Llianjin vilkaisi hitaasti ympärilleen.

"Täällä on kovin rauhallista," hän totesi Zahirille, pitäen äänensä hillityn matalana. "Ottaen huomioon missä kunnossa keskustori nykyään on..."
Eikä vain täällä. Ainakin päältäpäin koko kaupunki tuntui elävän aivan normaaliin tapaansa, ikään kuin sitä ei olisi ravistellut vasta vajaa vuosi sitten yksi pahimmista onnettomuuksista vuosisatoihin. Oli vaikea arvioida, oliko kyseessä vain erittäin tehokas jälleenrakennus sekä mielialaan että kaupunkiin, vai elikö suurin osa asukkaista eräänlaisessa pysyvässä kieltämisessä.
"En vaivaudu edes yrittämää kiertää aihetta, uskon sinun jo arvanneen että olen täällä nimenomaan tämän Lohikäärmeonnettomuuden takia," hän jatkoi ja katsoi Zahiria vakavasti. "Metiksessä ollaan erittäin kiinnostuneita asiasta, alkujaankin siitä ovatko kaikki huhut edes totta. Minullakin oli omat epäilykseni aluksi, mutta nähtyäni kaupungin nyt, en epäile hetkeäkään mitä jokaisessa kievarissa kuiskitaan täältä Rheaan asti."
Llianjin hiljentyi tarjoilijan asettellessa heidän tilauksensa tiskille ja ilmoittaessa hinnan. Vanha haltia ei paljoa hetkahtanut, vaikka hänen tilauksensa laatu näkyi myös hinnassa: Zahir oli luvannut maksaa, ja saisi nyt pitää sanastaan kiinni. Keräten leivoksensa ja juomansa mukaansa Llianjin ihaili mukistaan huokuvaa, pehmeää karpalontuoksua. Ah, höyryävä juoma kylmällä säällä, se toden totta oli pieni palanen onnea.
Antaen entisen oppilaansa laskea rahat tiskille vanha haltia siirtyi erään ikkunan ääressä oleville, mukaville tuoleille ja vajosi istumaan tyytyväisesti murahtaen.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Tinanja »

Mies ei voinut olla hymähtämättä Llianjinin kommentille siitä, miksi mies oli täällä. Oli tosin eri asia, paljonko Zahir aikoi paljastaa omia tietojaan tai omia ajatuksiaan asiasta, sillä hän oli enemmän kiinnostunut Llianjinin ohjeista ja siitä, mitä tuo haltia tiesi tilanteesta. Erityisen kiinnostunut Zahir oli siitä, miksi juuri Llianjin oli valittu tähän tehtävään, sillä varmasti myös nuorempia, innokkaampia ja joustavampia persoonia oli ollut ehdolla. Maagikko ei voinut kieltää sitä, että Llianjinissa oli puolensa, mutta tämä... tuntui silti hieman oudolta valinnalta, tietyn jääräpäisyytensä, paikallaan ja opiskellen, opettaen viihtyvästä persoonastaan johtuen. Zahir ei nähnyt Llianjinia seikkailijana, matkustajana, ei ainakaan enää tuon ikäisenä - ehkä joskus vuosisatoja sitten, mutta ei nyt. Lisäksi isona kysymyksenä oli se, miksi tilanteeseen Metiksen suunnalta puututtiin vasta nyt. Miksi ei aiemmin, heti katastrofin sattuessa, sillä tieto varmasti oli kiirinyt kauimmaisiinkin maan nurkkiin nopeasti... noin isot uutiset olivat nopeasti leviämässä ympäri maata. Sen sijaan, että Zahir olisi ottanut asian keskustelevaksi heti, juuri siinä heidän tilauksiensa valmistuessa, tämä vain hymähti, ja maksoi tilauksen ilmekään värähtämättä, jättäen muutaman ylimääräisen kolikon tarjoilijallekin.

Ei mennyt kauaa siihen, että myös Zahir laskeutui istumaan Llianjinia vastapäätä siihen nurkkapöydän ääreen. Kahvilan tuolit olivat mukavia: niissä oli korkea selkänoja, nahkapäällysteiset pehmusteet, jotka oli pultattu sekä selkänojaan että istuinosaan, ja kestävä, tukevasti rakennettu puinen runko. Ne oli aseteltu kohtalaisen suurten pöytien ääreen, osa yksittäin, osa pareittain ja osa suuremmissa ryppäissä ja kahvilan tilasta oli kaikki käytetty tehokkaasti tuomatta kuitenkaan ahdasta vaikutelmaa sisätiloihin, ja siitä Zahir erityisesti piti. Lisäksi täällä oli harvoin henkilöitä, jotka halusivat tarkkailla, kuunnella ja etsiä juoruja, tai muutoin vain häiritä muita asiakkaita. Hänen mausteinen, vahva teensä ja Llianjinin tilaama hehkuviini sekoittuivat kahvilan muihin tuoksuihin, mutta rennosta tunnelmasta, mukavasta asennosta huolimatta Zahirin silmissä oli hyvin tarkkaavainen, jopa utelias katse. Nyt pitäisi vain asetella sanansa oikein... Niin, että tästä tapaamisesta saisi eniten irti.
"Ne huhut, joita kievareissa, kapakoissa ja teillä kuiskitaan, ovat todennäköisesti kertoneet kaiken merkittävän jo Phoebea kohdanneesta katastrofista", Zahir sanoi hiljaa, teensä tasaisen tummaa pintaa arvioiden katsellen, ja siitä katseensa hitaasti Llianjiniin kohottaen. "Ainakin kaiken merkittävän siitä", tämä lisäsi vielä. Hän jätti sanansa tarkoituksella avoimiksi saadakseen Llianjinia avaamaan keskustelua enemmän, ja pitääkseen itsensä siitä vielä kohtalaisen etäällä. "Mutta vaikuttaa siltä, että kaupunki, ja sen asukkaat ovat toipumassa siitä, ja jatkamassa elämäänsä", maagikko lisäsi vielä jatkaen samaa kohtalaisen ympäripyöreää ja kiertelevää keskusteluaan, Llianjinin reaktioita nyt arvioiden katsellen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Kuparirapu »

Karpalomehu tuntui lämpimältä kielellä, ja juoman pinnasta nouseva höyry kutitti vienosti Llianjinin nenää. Hän kietoi sormensa kuppinsa ympärille, imien lämpöä ja hymähtäen.
"Kaiken oleellisen...ehkä kaiken oleellisen suurelle yleisölle. Lohikäärme nousi kaupungin alta. Tulta. Tuhoa. Pelkoa. Siinäpä kaikki tärkein, joiden avulla jokainen pääsee taivastelemaan onnettomuutta ja huokailemaan helpotuksesta ettei ollut paikalla. Ja seasta löytyy kaiken lisäksi kaikenmoisia huhupuheita Rakegan lupaamista palkkioista, nimettömistä sankareista jotka olisivat jo ottaneet pedon kanssa yhteen, ynnä muuta potaskaa."
Llianjin nyrpisti nenäänsä, ja haukkasi palasen leivoksestaan hieman ärtyneellä liikkeellä. Kakkunen maistui toki herkulliselta, kuohkeassa taikinassa oli hunajaa ja sen pinnalla olevat siemenet napsahtelivat mukavasti hampaita vasten. Mutta juuri nyt vanha haltia ei ehtinyt ihailemaan maun monia hyviä puolia.
"Mutta kukaan muu ei tunnu välittävän mistä kaikki lähti."
Nostaen katseensa Zahiriin vanha haltia jatkoi:
"Zahir, onko kukaan käynyt kuilun pohjalla? Kuvittelin ainakin, että tarpeeksi rohkeita tai vähintäänkin hulluja olisi runsain mitoin tarjolla. Mutta en nähnyt merkkiäkään mistään tutkimuksesta, en torilla sen paremmin kuin pohjallakaan..."
Napattaen suutaan kiinni Llianjin joutui ikäväkseen huomata sanoneensa ehkä liikaa. Hän piilotti kasvonsa hetkeksi juomansa taakse, ja joutui toteamaan että vahinko oli jo tehty. Parempi siis jatkaa samalla linjalla.
"Niin. Laskeuduin kuilun pohjalle, mukanani olleiden tovereideni kanssa. Emmekä löytäneet mitään merkkiä mistään tutkinnasta. Romahtaneet rakennukset, niiden poloisten jäännökset jotka putosivat onnettomuuden hetkellä alas...kaikki olivat yhä samoilla sijoillaan. Olettavatko Phoeben asukkaat että koska lohikäärme on poissa silmistä kuin rotta heinissä, niin asia on sillä selvä? Kuvittelevatko he että..."
Huokaisten Llianjin lysähti tuolinsa selkänojaa vasten ja hieroi ohimoaan.
"Pahoittelen. Viimeisetä viikot ovat olleet...työteliäitä."
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Tinanja »

Zahir hymyili hieman, katse teemukissaan, kun hän kuunteli Llianjinin sanoja, ja nyökkäsi lyhyesti sille, mitä tuo kertoi huhupuheista. Niitä hänkin oli kuullut enemmän kuin tarpeeksi, ja oli turha edes alkaa luettelemaan niitä kaikkia. Oli kuitenkin mielenkiintoista, kun se, miten Zahir kohotti kulmiaan Llianjinille kohotettuaan katseensa tähän irrotti vanhasta haltiasta vielä lisää kielenkantoja. Tämä näytti tajunneen puhuneensa itsensä pussiin, eikä Zahir olisikaan tyytynyt vähäisempään selitykseen. Oli silti turha sanoa, että hän oli itse käynyt myös siellä pohjalla, löytämättä muuta kuin todisteen siitä, että olento oikeasti oli lohikäärme.

"Voin vain kuvitella, mitä olette työnne puolesta juuri käyneet lävitse... Sitä on vaikea lokeroida, sitä on vaikea selittää, ja sitä on vaikea analysoida... ja olen pahoillani, ettei minusta paikallisena ole kertomaan enempää tilanteesta... Mutta tuntuu kuin kaupunki olisi vain jatkanut elämäänsä", Zahir kohautti hitaasti, varoen jopa olkapäitään ja maistoi sitten hitain, hallituin liikkein leivostaan jääden vain hetkeksi nauttimaan sen täyteläisesti, juuri sopivan makeasta ja kirpeästä mausta.
"Eikä kirjasto ole kertonut tilanteesta, sen synnystä tai olennosta itsestään yhtään sen enempää", Zahir totesi ajatellen, että pieni, harkittu ystävällisyyden ele voisi vielä entisestään lisätä tuon väsyneen haltiamiehen kielenkantoja. "Minä toimin nykyään vaikutusvaltaisena kauppiaana täällä Phoebessa. Jos on jotakin, mitä te ja seuralaisenne tarvitsette kaupungista... olen varma, että voin auttaa teitä", Zahir kohotti katseensa viimein Llianjiniin pieni hymy huulillaan. Tarkkaavainen katse tuon liloissa silmissä saattoi olla jopa jollain lailla ystävällinen hetken aikaa. Mutta samalla niissä oli jotakin tulkinnanvaraista: uteliaisuutta, mielenkiintoa ja tietoa siitä, mitä hänen kaupungissaan tapahtui silläkin hetkellä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tuttavia menneisyydestä

Post by Kuparirapu »

"En ole törmännyt tällaiseen tapaukseen koskaan, en kertaakaan elämäni aikana," Llianjin totesi myötäillen Zahirin sanoja. Vanha haltia tunsi pientä mielihyvää saadessaan osakseen vaihteeksi kohteliaita sanoja. "Siksi kummallista onkin, kuinka niin moni hädin tuskin vuosisataakaan elänyt henkilö kuvittelee voivansa selittää tämän minulle, kuin he tietäisivät siitä kaiken."

"Olet siis tutkinut asiaa itsenäisesti?" Llianjin totesi kohottaen kulmaansa. "En toisaalta ihmettele, sinulla oli aina terävä uteliaisuus tärkeitä asioita kohtaan. Ja kuten sanoin, minua yllättää että kukaan on vaivautunut nostamaan katsettaan jaloistaan asian suhteen."
Uusi suupala leivoksesta päätyi Llianjinin suuhun, ja hetken pureskeltuaan hän hymyili Zahirille:
"Vai että oikein vaikutusvaltaisena? Onnitteluni, jos olet saanut elämäsi sellaiselle tolalle. En juuri nyt muista, olenko kuullut Metiksen kautta mitä kaikkea myyt...mutta toivottavasti se on jotain viljaa ja suolaa arvokkaampaa. Oppilasvuotesi olisivat liian lahjakkaat pelkkään kirjanpitoon tynnyrinmitoista."
Llianjin hekotteli hieman viimeiselle virkkeelleen, ennen kuin vakavoitui hieman.
"Kiitän myös tarkouksestasi, mutta en usko että tällä haavaa ainakaan tarvitse mitään. Emme ole vielä päättäneet seuraavaa päämääräämme, mutta sen aika koittaa myöhemmin. Sen sijaan, voin jakaa sinulle hieman tietoa siitä mitä olemme saaneet selville."

Llianjin nojautui hieman lähemmäs, ja kävi nopeasti läpi kaiken mitä oli saanut kerättyä Tanamorista, lohikäärmeestä, ja siitä myyttisestä sankarista...suurin osa oli yhtä aikaa liian tärkeää ja liian uskomattoman kuuloista, että vanha haltia olisi jakanut sitä Zahirin kanssa. Mutta älykäs maagikko ansaitsi hänestä tietää jotain, olihan toinen sentään kahlannut sanojensa mukaan kirjaston teoksia läpi vapaaehtoisesti.
"Uskon, että tämä lohikäärme...voi olla peräisin muinaisilta ajoilta. Vuosituhansien takaa, ajalta jolloin ihmiset olivat vielä harvassa mantereen kamaralla. Yksi tovereistani on Atlashaltia, kansansa lähettiläs joka on paikalla samasta syystä kuin me muutkin; selvittämässä tämän lohikäärmeen ilmestymistä. Kirjoitettu perimätieto on usein alkanut puhutuista legendoista, ja niissä voi olla virheitä. Mutta lähettiläs kertoi meille kansansa arkistoista, jotka ulottuvat miltei katkeamattomasti aina Atlashaltioiden historian alkuun asti. Ja näissä arkistoissa on maininta kuinka maan alle, tänne minne Phoebe myöhemmin tulisi nousemaan, vangittiin lohikäärme."
"Asiaan liittyy paljon tuntematonta, ja yhtenä ongelmana on Atlashaltioiden suorastaan raivostuttava ylemmyydentunto kaikkia muita lajeja kohtaan. Mutta alan hiljalleen kallistua ajatuskelle, ettei tämä ole yhteensattumaa. Joku, tai jokin, aiheutti lohikäärmeen juuttumisen maan alle...ja se päätti nousta maan pinnalle vasta nyt."
Locked