Pakotettua yhteistyötä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Pakotettua yhteistyötä

Post by Tinanja » Wed Sep 06, 2017 6:26 pm

//Tämä peli on aloitettu vanhalla foorumilla. Sen aiemmat viestit voit lukea tämän linkin takaa

Tiatha oli melkein yllättynyt siitä, ettei Vareo ollut kommentoinut asiaa enempää. Hänellä itsellään oli paljon asioita mielen päällä - ja paljon sellaista hävytöntä, mitä hän olisi halunnut sanoa Vareolle. Hän ei kuitenkaan aikonut alentua samalle tasolle tuon ajattelemattoman, vasta Phoebeen saapuneen miehen kanssa. Ei ollut hänen tehtävänsä opettaa tuota tavoille, ja Tiatha oli varma, että Vareo saisi arvaamattomasta käytöksestään vielä joskus kommenttia häntä suuremmalta, vaikutusvaltaisemmalta taholta. Eikä tuon nyt kevein, ripein askelin kohti muureja ja kartanoa astelevan naisen tapoihin kuulunut muiden asioihin puuttuminen sen enempää, mitä hänen omien päämääriensä tavoittamiseen tarvitsisi.

Eikä tämä ollut sellainen asia, jota hän olisi halunnut jäädä vatvomaan juuri nyt. Vareo tosin saattoi olla varma siitä, että hän vielä kommentoisi asiaa jossakin välissä. Mutta ei nyt.

Tiatha astui parin maahan pudonneen oksan ylitse ja vilkaisi ohimennen vielä Vareoon ennen kuin tämä lähti kiipeämään paksurunkoisen puun runkoa pitkin kohti muuria kohti ulottuvaa paksua oksaa. Tiatha hymähti hiljaa, hyppäsi kevyesti saadakseen paremman kädensijan ylempää, ja lähti sitten äänettömästi kiipeämään kohti muuria kohden kallistuvaa oksaa. Nainen ei reagoinut Vareon viittomiseen millään lailla, vaan antoi tuon hypätä edeltä. Hän oli melkein jopa yllättynyt nähdessään Vareon onnistuneen hypyssä, se oli kuitenkin kohtalainen matka. Tiatha sen sijaan nousi tasapainottelemaan oksalle, otti pari juoksuaskelta ja laskeutui muurin päälle tasapainoaan hakien. Nainen kumartui nopeasti matalammaksi ja pudottautui muurien sisäpuolelle katsottuaan, ettei kukaan ollut lähettyvillä.

Nurmialue oli hyvin hoidettu, ja vartijat näkyivät käyskentelevän kauempana, talon takana, eikä kukaan näyttänyt lähestyvän heidän sisäänmenoreitikseen valitsemaa kellarin luukkua. Tiathan ärtymykseksi se oli kuitenkin lukossa, kun tämä oli astellut lähemmäs odottaessaan Vareota. Tiatha vilkaisi Vareoon ohimennen. "Pidä vahtia", tämä kuiskasi sitten ja kurottautui ottamaan hiuksissaan kiinni olevat kaksi hiusneulaa käsiinsä. Hän ei uskonut, että Vareo osaisi tiirikoida sitä vähääkään, mitä hän, ja edellisestä kerrasta oli aikaa. Onneksi lukko oli suuri, ja vanhannäköinen, joten se todnenäköisesti aukeaisi melko helposti.

Tiatha saikin lukon pian naksahtamaan kertaalleen, ja toisella naksahduksella se napsahti auki. Nainen hymyili vähän, ja veti pian kellarin luukun auki. Eivät hänen taitonsa ihan niin ruosteessa olleetkaan. Nainen ei kuitenkaan työhönsä keskittyessään nähnyt kahta, vielä onneksi vähän kauempana astelevaa vartijaa, jotka näyttivät tekevän kierrostaan kellarin suuntaan.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 433
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Kuparirapu » Sun Sep 10, 2017 5:35 pm

Vareon ei tarvinnut kauaa odottaa Tiathaa, ennen kuin nainen laskeutui hänen vierelleen ja pudottautui muurilta alas, aina yhtä äänettömästi. Vareo seurasi perässä, irrottaen otteensa varovasti ja laskeutui ottaen sekä käsillään että jaloillaan maasta vastaan. Tyylitöntä, mutta sentään kivutonta.
Pysytellen kyyryssä Vareo hiipi Tiathan luokse, katse liukuen edestakaisin pihamaata. Mutta koirat olivat hiljaa, ja ainoa liike näkyi kahden vartijan etääntyvinä selkinä jotka nekin katosivat kartanon taakse.
Noudattaen Tiathan käskyä vailla vastaväitteitä Vareo laskeutui polvelleen taskuvarkaan työskennellessä lukon kanssa. Yön äänien joukossa tiirikkaneulojen rapina kuulosti Vareosta hävyttömän äänekkäältä, ja hänestä tuntui että talonväki tulisi pian ulos katsomaan mitä melua täällä pidettiin.
Mutta sitten hänen äärimmilleen virittyneet korvansa erottivat kahdet askeleet ja matalaa jutustelua, jotka lähenivät.
"Tiatha," Vareo suhahti varoittavasti, seuraten silmä kovana kuinka vartijoiden hahmot tulivat uudelleen näkyviin. Vaikka kaksikko oli pihan toisella puolella ja he kyhjöttivät varjoissa, Vareo pelkäsi että heidät huomattaisiin minä hetkenä hyvänsä. Oli kiduttavaa katsoa kuinka vartijat lampsivat lähemmäs, askel askeleelta.
"Pidä kiirettä," Vareo kuiskasi kiihkeästi, pälyillen jo piilopaikkaa. Mutta sitten kuului naksahduspari, ja sulavasti Tiatha nosti kellariluukun auki. Nainen pujahti epäröimättä sen alla odottavaan pimeään nieluun, ja Vareo seurasi perässä vartijoita silmällä pitäen. Kaikeksi onneksi kaksikko oli pysähtynyt keskustelemaan pihan puoleenväliin, ja Vareo erotti aiheen koskevan jotenkin punapäitä ja pisamia. Pitäen huolta ettei auennut lukko kolisisi Vareo veti luukun kiinni perässään.

Häntä tervehti välittömästi läpitunkematon pimeys, joka peitti miltei kaiken näkyvistään. Vareo räpytteli silmiään, mutta erotti ainoastaan kapeat porrasaskelmat jotka johtivat jonnekin alaspäin. Matala katto pakotti hänet könyämään portaita epämukavasti kyyryssä. Vareo olisi halunnut kutsua Tiathaa, mutta ei uskaltanut pelätessään vartioiden olevan yhä kuulomatkan päässä. Aina välillä miehen sisällä nousi inhottava pelon muljahdus hänen odottaessa, että seuraavaa porrasta ei olisikaan, mutta lopulta Vareon jalka löysi muhkuraisen kivilattian ja hän saattoi astua seisomaan.
Kykenemättä näkemään vieläkään yksityiskohtia Vareo tunnusteli käsillään ympäristöä. Hän seisoi jonkinlaisessa leveässä käytävässä, jonka reunoilla seisoi harvakseltaan pulleita hahmoja. Kädellään Vareo sai selville niiden olevan puutynnyreitä. Ilmassa leijui pölyä, ainakin Vareon kurkkua kutitti, joten täällä ei kukaan tainnut normaalisti kulkea. Niinpä Vareo uskaltautui kuiskaamaan:
"Tiatha?"
Ei vastausta. Vareo hapuili tietään eteenpäin, ja toisti naisen nimen. Jälleen vain hiljaisuus vastasi, jolloin hän päätti saaneensa tarpeekseen. Kaivaen liivintaskujaan Vareo oli tyytyväinen löytäessään tuluksensa, ja peukalonmittaisen kynttilänpätkän. Hieman kömpelösti hän etsi kynttilän sydämen, ja napautti siihen kipinää. Ensimmäiset valonhituset pistivät vain hänen silmiään, ja vasta toinen isku sai kynttilän palamaan. Silmät valosta puoliummessa Vareo kohotti kynttilää ja vilkaisi eteenpäin.
Hän ei voinut peittää säpsähdystä nähdessään hahmon seisomassa suoraan edessään. Kohottautuen jaloilleen Vareo suhahti:
"Tässä pimeässä onnistumme vain loukkaamaan itsemme. Ainakaan minulla ei ole silmiä kuin kissalla."
Katsoen edemmäs käytävällä mies kysyi:
"Miten pitkälle ehdit? Äsken et ainakaan kuullut kun puhuin sinulle."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Tinanja » Sun Sep 10, 2017 8:45 pm

Tiatha kuuli lukon naksahtavan auki, ja avasi nopeasti kellarin luukun ja livahti sisään. "Tule!" Tiatha kuiskasi, omasta mielestään ehkä jopa turhan lujaa, mutta toivoi Vareon kuulevan ja huomaavan sen ennen kuin nuo kierrostaan tekevät vartija ehtisivät heidän kohdalleen. Nainen livahti nopeasti ovista peremmälle, ja näki pian, että ne vedettiin kiinni. Toivottavasti Vareon toimesta. Nainen lähti kulkemaan eteenpäin seinää seuraten, kun kuuli Vareon kutsuvan häntä. Pyh, ei heidän kellarin käytävässä tarvitsisi nähdä mitään... ei täällä olisi ketään, kun täällä ei ollut valojakaan. Ja sitten... kun Tiathan silmät lähes alkoivat tottua siihen pimeään, tuo sytytti kynttilän parin kutsun jälkeen.

Naisen oli nieltävä ilkeät kommenttinsa ja vain vilkaista Vareota kysyvänä, sanaakaan sanomatta siinä kynttilän lepattavassa valossa. Vareo kuulosti lähinnä hätääntyneeltä, tai sanat ainakin saivat aikaan sellaisen epävarman mielikuvan. Heidän kuitenkin tuli tehdä yhteistyötä, muuten he eivät pääsisi täältä mihinkään. Tiahta päätyi tuhahtamaan Vareon sanoille. "Kuulin", tämä huomautti. "Mennään ennen kuin joku tajuaa, että kellarin ovi on lukitsematta", nainen sanoi hiljaa ja lähti etenemään nyt hämärässä käytävässä kohti suuntaa, jonka oletti johtavan talolle. He ehkä tarvitsisivat jotakin järkevää suunintelmaakin tähän väliin, mutta nainen ei halunnut pysähtyä juonittelemaan, sillä he eivät tienneet edes miten talo oli suunniteltu. Tämä... tulisi olemaan haastavaa, mutta Tiatha ei aikonut olla se osapuoli, joka jäi Zahirin huonolle puolelle.

Käytävä tuntui jatkuvan ikuisuuden ennen kuin he pääsivät muita huoneita suurempaan huoneeseen, jonka perältä heistä katsottuna näytti olevan portaikko ylöspäin. He olivat talon alla, onnistuneesti.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 433
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Kuparirapu » Tue Sep 12, 2017 11:27 am

Hiljaisuus oli pakollinen hyve yösydännä murtautuessa, joten Vareo ei sanonut mitään. Hän kuitenkin näki Tiathan kielellä olevat huomautukset, ja joutui pitelemään omaa kieltään ollakseen antamatta samalla mitalla takaisin. Kommunikaation puute oli selkeä ongelma, mistäpä Vareo olisi voinut tietää ettei Tiatha tarvinnut valoa? He olivat päässeet jo melko pitkälle, mutta jos he jatkaisivat toistensa varpaille astumista, ilta ei välttämättä päättyisi hyvin. Mutta nyt Vareo ei voinut muuta kuin kulkea Tiathan perässä käytävää pitkin, väistäen muutamia matalalla roikkuvia hämähäkinseittejä.

Leveämmässä varastohuoneessa Vareo saattoi hengittää hieman vapaammin. Hiljaa hän käveli ylös johtavien portaiden juureen ja tarkasteli askelmia. Ne eivät olleet yhtä pölyiset kuin kellarikäytävä, mutta niissä ei myöskään näkynyt kulumia ahkerasta kävelystä. Täältä ei siis noudettu ruokatarvikkeita päivästä toiseen, vaan ainoastaan harvakseltaan.
Vareo pani myös merkille portaiden johtavan suljetulle ovelle, jonka takaa näkyi heikkoa valoa. Kalju mies kääntyi Tiahtaa kohti ja nyökkäsi portaikkoon.
"Tuo johtaa ilmeisesti keittiöön," hän kuiskasi.
Kuulostellen, ettei ylhäällä kulkenut kukaan, Vareo katsoi Tiathaa ja sanoi:
"Nyt lienee hyvä hetki päästä yhteisymmärrykseen siitä, kuinka etenemme. Koska kun astumme tuonne, kumpikaan meistä ei ehkä voi enää ohjeistaa toista sanallakaan. En tiedä, mikä lienee paras tapa liikkua vieraassa talossa, joten luotan sanaasi tässä. Mutta minusta emme voi viivytellä liikaa, emmekä voi pelätä jokaista askelta tai piilotella jokaisessa varjossa. Kun astumme ulos, kuljemme suorinta reittiä ylös, etsimme työhuoneen ja poistumme yhtä nopeasti."
Vareon viimeisessä virkkeessä kuului heidän tilanteensa huomioon ottaen epätavallinen varmuus, joka kumpusi miehen mielessä häilyvästä yöstä jona hän oli jättänyt rautakaivoksen taakseen. Hän muisti, kuinka hän oli kahleiden lopulta naksahtaessa auki ollut lyhyen hetken aivan lamaantunut. Mitä ihmettä seuraavaksi? Mutta tietäen, ettei hänellä olisi mitään menetettävää, Vareo oli noussut ja hiipinyt suoraa tietä kaivoksen suulle. Ohi vartijoiden pienen nuotioluolan, ohi muiden nukkuvien vankien, pysähtymättä tai hiljentämättä pienten rasahdusten tai yskäisyjen saadessa hänen sydämensä hyppäämään. Ja ulkona, nähdessään yksinäisen nuokkuvan vartijan hän oli napannut lähimmän kiven viereltään ja iskenyt tämän sillä tajuttomaksi, riistäen miehen päällysvaatteet ja puukon.
Vareo ei tuntenut muita tapoja puskea vastoinkäymisistä, mutta hän oli luottavainen itseensä. Hän oli hankkinut vapautensa tarttumalla tilaisuuteen, ja samalla tavalla hän sen myös aikoi säilyttää.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Tinanja » Wed Sep 13, 2017 2:04 pm

"Se on hyvin todennäköistä", Tiatha sanoi Vareolle hiljaa miehen katsellessa portaikkoa ja huonetta, jossa he olivat. Siellä oli viileää, ja hieman kosteaa, joten oli varmaa, että he olivat vielä maan alla. Nainen antoi katseensa kiertää arvioimassa tavaroita, joita täällä säilöttiin: säilykkeitä, lihaa, ilmeisesti myös viinejä ja muita juomia tynnereistä päätellen. Tiatha etsi katseellaan merkkejä siitä, että olisiko täällä mitään arvokasta, mutta näytti siltä, että paikka oli omistettu vain ja ainoastaan ruualle. Mutta sitten eräs tyhjä seinusta sai hänen huomionsa. "Vareo", nainen sanoi sitten, viittasi tuota lähemmäs ja asteli itsekin ovesta katsottuna kauimmaiselle seinustalle. Lähempi tarkastelu hämärässä huoneessa paljasti, että lattialla oli tuskin nähtäviä raahausjälkiä ja naisen kasvoille levisi pieni hymy.

Tiatha vikaisi ohimennen Vareoon ja sitten alkoi kevein kosketuksin käydä seinää lävitse. Tuo vilkaisi ohimennen Vareoon kuunnellessaan tämän puhetta ja huokaisi syvään. "Työhuoneet sijoitetaan yleensä hyvälle paikalle, isojen ikkunoiden ääreen, ehkä yläkertaan", Tiatha sanoi. "Alakerrassa on usein vastaanottotiloja, ruokasalia... kaikkea sellaista turhaa", tämä lisäsi. "Joten... minusta järkevin ratkaisu olisi kulkea talon lävitse, yläkertaan... ja etsiä se sormus sieltä", nainen jatkoi sitten. "Ja mahdollisimman hiljaa, ja nopeasti...", tämä lisäsi vielä, ja vilkaisi Vareota arvioiden. Olisi ehkä fiksumpaa, jos hän kulkisi itsekseen, ja Vareo odottaisi ja pitäisi vahtia jossain, mutta... Tiatha ei tiennyt, luottaisiko mies häneen niin paljon, että päästäisi hänet itsekseen taloon ja hakemaan sitä sormusta. "Miten hiljaa osaat liikkua?" nainen päätyi kysymään sitten, katsomattakaan Vareoon - hän ei halunnut nähdä miehen ilmettä nyt.

Nainen löysi keskustelua ylläpitäen lopulta pienen kahvan hyllyn takaa. Kun nainen käänsi siitä, he kuulivat lukituksen avautuvan ja salaovi aukesi raolleen. Tiatha työnsi sen kokonaan auki pian. "Nyt sille kynttilälle olisi käyttöä", tämä totesi sitten, vilkaisi Vareoon kysyvänä. Hän toivoi, että täältä voisi vaikka ottaa mukaansa taskurahaa. Mutta ehdottomasti nainen haluaisi tutkia, mitä tuon oven takana olevassa huoneessa olisi, hänen uteliaisuutensa ei antaisi muuten periksi.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 433
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Kuparirapu » Wed Sep 13, 2017 10:55 pm

Vareo kurtisti kulmiaan Tiathan kääntyessä ja siirtyessä tutkimaan huoneen nurkkaa. Naista tuntui kiinnostavan enemmän seinän yksityiskohdat kuin Vareon sanat, ja puhutellessaan miestä hänen äänessään oli juuri sellainen opettavainen nuotti jota Vareo inhosi. Kalju mies oli jo aikeissa muistuttaa napakasti, että heillä oli tekemistä, ennen kuin Tiathan kädet tapasivat jotain seinästä. Kun seinästä aukesi matala suuaukko naksahduksen saattelemana, Vareon kommentti unohtui mieheltä kokonaan. Sen sijaan hän polvistui Tiathan viereen ja yritti valaista salakäytävän hämärää kynttilänvalolla.

Joko nainen oli tiennyt mistä etsiä suuaukkoa, tai sitten tällä oli käynyt melkoinen tuuri.

Vareolta meni hetki, ennen kuin hän tajusi vastata Tiathan kysymykseen.
"En varmastikaan yhtä hiljaa kuin sinä, mutta tarpeeksi hiljaa."
Vilkaisten jalkojaan Vareo murahti mietteliäänä, ja jatkoi sitten:
"On kyllä parempi olla ottamatta turhia riskejä."
Sitten, ojentaen yllättäen kynttilänpätkän Tiathalle mies tarttui kenkiinsä ja nykäisi ne muitta mutkitta jaloistaan, jättäen vain kuluneen sukkaparin jalkojensa peitoksi. Laskien kengät erään tynnyrin nurkalle Vareo nyökkäsi tyytyväisenä.
"Näin on parempi."
Sitten, viitaten kädellään salakäytävää kohti hän sanoi:
"Sinun on varmaan parempi mennä edeltä. Vielä emme tiedä, kuinka ahdasta tuolla tulee olemaan.
Odottaen että Tiatha oli ehtinyt ryömimään suuaukosta Vareo seurasi, sulkien luukun perässään.
Se tuntuikin olevan hänen tärkein tehtävänsä, Vareo tuumi happamasti.

Suuaukon takaa paljastui yllättävää kyllä kapeat kiviportaat, jotka nousivat kuusi korkeaa askelmaa kerrallaan pienelle tasanteelle ja kääntyivät sitten toiseen suuntaan. Ilmeisesti ne risteilivät jossain kartanon seinän sisällä. Ja jos kellarikäytävä oli ollut ahdas, salakäytävä oli suorastaan ahdistava. Kookkaampana heistä kahdesta Vareon molemmat hartiat hipoivat tummia kiviseiniä, ja hänen päänsä yläpuolella oli hädin tuskin kahta sormenleveyttä ennen ylempiä askelmia.
He ehtivät kuitenkin edetä vain kahdet askelmat, kun äkkiä he kuulivat ääntä aivan seinän toiselta puolelta. Vareo pysähtyi miltei hengittämättä.
"Kuinka hän voi?" matala ääni kysyi, ilmeisesti miehen.
"Ei kehumista," toinen vastasi, tällä kertaa naisen. "Hän joi juomansa, ja nukkuu nyt. Mutta mitään hän ei syönyt, ei murentakaan saanut alas."
Matala huokaus.
"Tässä alkaa olla kohta jo paha merrassa. Jos tilanne ei kohta parane, hän voi..."
"Hys!" naisääni parahti vaimeasti. "Älä edes ajattele noin kauheita!"
"Tiedän mutta...alan jo pelätä pahinta."
Vaimea niiskaus.
"Niin me kaikki. Niin me kaikki..."

Pinnistellen Vareo erotti vaatteiden kahinaa, ja sen jälkeen kahdet askeleet erosivat kumpikin suuntaansa. Varmistettuaan että ne hävisivät kuuluvista Vareo nyökkäsi Tiathalle merkiksi jatkaa matkaa.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Tinanja » Thu Sep 14, 2017 10:12 pm

Tiatha kohotti kulmiaan Vareon työntäessä sen ohuen kynttilän hänen käteensä. Nainen oli vähällä tiputtaa sen, mutta viime hetkellä sai tilanteen pelastettua puristamalla sormensa tiukasti kuumaa steariinia valuvan kynttilän varteen. Nainen tuhahti hieman ja oli sanoa jotain, mutta hämmennys Vareon touhuista sai naisen vain kohottamaan kulmiaan. Kun mies luopui kengistään, Tiatha hymähti. "No, on tuokin parempi kuin ei mitään", tämä hymähti. Hän ojensi kynttilän takaisin Vareolle - hän ei halunnut kantaa sitä, eikä sitä nähtäisi niin helposti jos se olisi takimmaisella kulkijalla.

Tiatha oli odottanut käytävän olevan kostea ja asumaton, mutta toisin näytti käyvän. Käytävässä oli kyllä kosteaa, muttei kylmää. Itse asiassa jopa hieman lämpimämpää kuin mitä kellarissa oli, ja pian Tiathalle selvisikin, miksi: hän kuuli keskustelua, ääniä ja askelia. Nainen pysähtyi ja kuunteli, ja rypisti sitten kulmiaan. Toinen äänistä kuulosti ihan älyttömän tutulta, mutta hetkeen nainen ei saaanut päähänsä, miksi naisääni oli niin tuttu. Tiatha kohotti kulmiaan tajutessaan sen ja hymähti - no, ei hän ihan tätä ollut odottanut.

Nainen kuunteli hetken askelia, ennen kuin astui paremmin käytävälle ja askeleiden perään. "Arya!" nainen huikkasi, kun sai tuon toisen selän näkyviin. Tämä mustahiuksinen, hieman huonoti pukeutunut nainen kääntyi ja näytti valmiilta puolustamaan itseään. Nainen oli selkeästi Tiathaa hieman nuorempi, hoikka ja varmasti kylpykin olisi tehnyt hyvää, mutta tuo näytti muutoin melko hyväkuntoiselta. "Tiatha, mitä sinä teet täällä?" tuo kysyi hetken päästä, kohotti kulmiaan ja laski hieman puolustuksiaan. Tiatha kohautti olkapäitään. "Mitä sinä teet täällä?" nainen kysyi sitten ja hymyili lämpimästi itseään vähän lyhyemmälle naiselle, jota juuri äsken oli kutsunut Aryaksi. Tiatha kuuli takaansakin askeleita, ja kääntyi katsomaan tulijaa - tämä oli varmaan se mies, jonka he olivat kuulleet puhuvan äsken? Ja oliko Vareo seurannut häntä? Tiatha kääntyi vielä vilkaisemaan tulosuuntaansa kohden.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 433
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Kuparirapu » Tue Sep 19, 2017 10:21 pm

"Mitä ihmettä sinä aiot?" Vareo sihahti mutta Tiatha astui jo eteenpäin, ja puhutteli jotakuta. Hitaasti Vareo nousi askeleita tämän perässä, ja varovaisesti hän kurkisti käytävän risteyskohdasta. Kauempana hän näki jonkun naisen, joka näytti tuntevan Tiathan.

Aryaksi kutsuttu nainen käveli Tiathan eteen ja kaappasi tämän lyhyeen, lämpimään syleilyyn.
"Miten tämä on mahdollistakaan? Siitä on jo...Jumalat, jo kolmeko vuotta? Olen jo niin useasti ajatellut etsiä sinut, mutta en tiennyt mistä aloittaisin. Niin paljon on tapahtunut, ja halusin tietää että kuinka sinulle on käynyt ja..."
Mutta Aryan ääni vaimeni hänen huomatessa Vareon hahmon nurkan takaa, ja sitten katsoi Tiathaa uudemman kerran.
"Arya, mitä sinä...?" takaa kuului matala miesääni, joka kuitenkin hiljeni lähestyvän valokehän osuessa Tiathaan. Kapean salakäytävän hämärässä seisoi punatukkainen mies, jonka ohuet pulisongit eivät sopineet lainkaan hänen ymmyrkäisiin, hämmästyneisiin kasvoihinsa. Miehen multaisenlikaisissä käsissä oli pieni lyhty, jonka sisällä kyti pieni kynttilä.
"Kuka tuo oikein on? Mitä hän täällä tekee? Tietääkö pääpalvelija Layers hänestä? Arya, tiedät että hän ei siedä kutsumattomia vieraita, vielä vähemmän keskellä yötä."
Miehen sanat kuitenkin näyttivät menevän kuuroille korville, Aryan katsoessa Tiathaa päästä varpaisiin ja hänen hymynsä muuttui miltei pelokkaan näköiseksi.
"Voi ei, Tiatha. Tarkoitatko että olet...että sinä vieläkin...? Ja nyt tulit tänne?"
Arya perääntyi askeleen ja henkäisi hätääntyneesti. Mies astui lähemmäs, mutta silloin Vareo päätti tulla väliin. Äänettömällä askeleella hän harppasi miehen eteen ja pani tyytyväisenä merkille olevansa tuota pidempi. Mies hätkähtikin kuin piston saaneena ja hänen katseensa sinkoili Vareosta Tiathaan ja takaisin Aryaan.
"Mutta...kuka...miksi he...Arya?" hän lopulta tivasi kysyvästi, heilauttaen lyhtyään niin että valo vapisi pitkin käytävän seiniä.
Mustatukkainen nainen näytti miltei olevan kyyneleiden partaalla, eikä kyennyt kuin pudistelemaan päätään.
"Arya..."
"Pyydän, Danel, älä!" Arya kivahti niin napakasti, että Vareo irvisti pelätessään jonkun kuulevan. Mutta mustatukkainen nainen vain hautasi kasvonsa käsiinsä ja henkäisi värisevästi.
"Tiatha minä luulin että...muistatko kun sanoin että jättäisin tuon kaiken taakseni, jos voisin? Sen jälkeen kun silloin erosimme...minä löysin tilaisuuden. Tiatha, minä työskentelen täällä, olen yksi talon piioista. Se on raskasta mutta täällä minulle ollaan hyviä. Herra Danhon on ystävällinen ja kohtelee meitä hyvin...voi, miksi sinun piti tulla juuri tänne?"
"Tuollaisen kaljun apinan seurassa," Daneliksi kutsuttu mutisi puoliääneen. Vareo mulkaisi miestä tylysti, ja tämä sulki viisaasti suunsa.
"Tiatha, minä pyydän," Arya sanoi ja sulki Tiathan kädet omiinsa, katsoen tätä miltei anovasti. "Miksi sinä...te siis tulitte? Mitä te etsitte? Pyydän, kerro minulle."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Tinanja » Wed Sep 20, 2017 12:05 pm

Tiatha hymyili jopa ihan aidosti pitkästä aikaa Aryan viimein tunnistaessa hänet. Naisen hymy oli lämmin, eikä hetkeen siinä ollut jälkeäkään siitä ilkikurisesta, nopeasti liikkuvasta taskuvarkaasta, vaan tämä näytti pysähtyneen vain siihen hetkeen hetkeksi. Aryan kiireiset sanat menivät aikalailla toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, mutta Tiatha nyökkäsi tämän kommentille kolmesta vuodesta - se oli pitkä aika olla näkemättä kohtalaisen läheiseksikin muuttunutta naista, joka oli vain kadonnut samoista piireistä, joissa Tiatha edelleen eli elämäänsä.

Tiatha kääntyi nopeasti katsomaan miestä, jota Arya näytti kutsuvan Daneliksi ja rypisti kulmiaan vähän. Näiden kahden, ja Aryan kysymysten ja kommenttien perusteella naiselle valkeni pian totuus siitä, mihin hän oli itsensä työntänytkään tavatessaan vanhan ystävänsä. Tiatha antoi Aryan tarttua käsiinsä, oli halannutkin tätä aiemmin, mutta nyt vilkaisi uudemman kerran Daneliin, sitten ohimennen myös Vareoon. Nainen käänsi hitaasti katseensa takaisin anelevaan vanhaan ystäväänsä, jonka tilanne oli täysin päinvastainen mitä Tiatha olisi koskaan halunnut olla todistamassa. Hän tiesi, ettei Arya ollut viihtynyt kaduilla ja samassa ammatissa, mitä hän itse edusti edelleen, mutta että piika tälläisessä paikassa? Se oli jotakin ennenkuulumatonta.

"Arya...", Tiatha sanoi lopulta. "Tiedät kyllä, miksi olen täällä", tämä lisäsi sitten, hiljaa ja katsoi nyt ystäväänsä suoraan silmiin. "Ja tiedät myös, että olen valmis hakemaan tavoitteeni vaikka läpi harmaan kiven", ja harmaalla kivellä hän tarkoitti tällä kertaa tuota hyvin päällepäsmärin oloista miestä, joka yritti tivata häneltä, kuka hän oli ja mistä hän tänne tuli. Tiatha saattoi vain toivoa, että Arya ymmärtäisi edelleen tilanteen, vaikka yrittikin esittää jotakin muuta, kuin millaiseksi oli Tiathan kanssa kaduilla kasvanut. Nainen toivoi myös tuon muistavan sen, miten useasti Arya oli ollut vähällä jäädä kiinni ja hän oli pelastanut tilanteen, ja sitten tuo oli pelkästään kadonnut. Tiathan silmissä Arya oli hänelle velkaa palveluksen. Ison palveluksen.
"Ja sinä... rakas ystäväni, olet edelleen palveluksen minulle velkaa", Tiatha sanoi hiljaa, ja se pieni, ilkikurinen hymy levisi jälleen hänen huulilleen sekalaisten ilmeiden ja tunteiden kadotessa hänen mielestään. Hän oli töissä täällä, Arya oli tehnyt valintansa, mutta tämä oli hänen oma valintansa kiivetä Phoeben alamaailmassa ylemmäs, pitää itsensä leivänsyrjässä kiinni - ja hän tekisi sen luvan kanssa ilman lupaa vanhalta, vielä muutamia vuosia sitten hyvin rakkaalta ystävältään.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 433
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pakotettua yhteistyötä

Post by Kuparirapu » Thu Sep 21, 2017 10:21 am

"Tästäpä nyt sievä sotku syntyikin," Vareo murahti matalasti. Aryan katse laski ja hän nyökkäsi hieman onnettoman näköisesti ystävälleen.
"Minä muistan, Tiatha. Minä muistan mitä tein, ja mitä sinä teit minua auttaaksesi. Ja toivon että uskot, kun sanon olevani loputtoman kiitollinen. Mutta jos joku saa selville tästä...minä en tiedä mitä teen. He voivat ajaa minut tien päälle."
"Vaikka minulla ei olisi oikeutta pyytää, mutta rukoilen: ottakaa vain välttämättömin. Herra Danhon on...hän on sairas. Vakavasti sairas. Hän on hyvä, ei niin kuin muut rikkaat. Hän välittää," Arya jatkoi vetoavasti.
"Arya!" Danel puuskahti paheksuvan kuuloisesti, mutta tajusi olla metelöimättä enempää.
"Hän ei ansaitsisi tätä," Arya sanoi vielä. Sitten, ensimmäisen kerran koko keskustelun aikana Vareo puhui sanoen:
"Emme ole täällä ahneudesta, mutta tarvitsemme jotain. Jotain, mitä herra Danhon ei välttämättä edes tarvitse, tai huomaa kadonneen. Niin kauan kun kukaan ei näe meitä, tai kuule meidän olleen täällä, hänen nimensä pysyy tahrattomana."
Kalju mies tiesi ottavansa riskin, mutta Tiatha näytti tuntevan naisen tarpeeksi hyvin, jotta tuo ainakin ymmärtäisi heidän tilanteensa. Ja samalla myös omansa.
Arya kohotti katseensa toiveikkaasti, vaikka hän vilkuilikin Vareon kolhoa ulkomuotoa hermostuneesti.
"Onko se totta? Voinko luottaa sanaanne" hän kysyi, katsoen kiinteästi Tiathaa. Ilmeisesti naisilla oli runsaasti yhteistä historiaa, jollei vuosissa niin ainakin muistoissa.

"Ovatko he siis...?" Danel aloitti, mutta Vareo kohotti sormensa hiljentäen miehen alkuunsa.
"On parempi teille molemmille, jos ette tiedä yhtään tarkemmin. Tällä tavoin ette valehtele, kun sanotte tietävänne yhtä vähän kuin muut," hän totesi vakavasti. "Arya luottaa meihin. Luotatko sinä Aryaan?"
Vareon kysymys sai Danelin vakavoitumaan, ja hitaasti hän nyökkäsi.
"Jos koet olevasi velkaa, ohjaa meidät oikeaan suuntaan. Sen jälkeen voit kääntää selkäsi, ja tekeytyä tietämättömäksi jos joku kysyy. Loppu on silloin meidän ongelmanne, ei teidän," Vareo painotti Aryalle.

Locked