Myrskyn jälkeen

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Post Reply
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 646
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Myrskyn jälkeen

Post by Tinanja » Sat Mar 10, 2018 8:13 pm

//Yksinpeli sijoittuen suoraan aikaan Pelastus & Kadotus -pelin jälkeen, kun Zahir lähti tallilta ja majatalolta omille teilleen yöllä. Pieniä ikkunoita tuon maagikon ja tämän perheen arkeen pieninä pätkinä eri päiviltä.

*

Satoi edelleen kaatamalla Zahirin astuessa sisälle kotiinsa. Yö oli jo pitkällä, lähempänä keskiyötä kuin iltaa maagikon työntäessä avaimen kotinsa ulko-oven lukkoon, avatessa sen ja astuessaan nopeasti sisälle kaatosateesta. Tuo veti märät nahkaiset saappaansa lähes äänettä jaloistaan jättäen ne ulko-oven vierelle, käärien samalla litimärän viittansa käsivarrelleen lähtiessään yläkertaan äänettä. Lihasmuistista Zahirin askeleet kuljettivat hänet äänettä muutoin niin herkästi narisevia portaita yläkertaan, suoraan kylpyhuoneeseen pimeän talon lävitse.

Märät vaatteet löysivät tiensä viitan kanssa pinoon suuren ammeen reunalle maagikon kietoessa vyötäisilleen hitaasti paksun, suuren pyyhkeen.
“Lu’ein - Na’ir - Olm - A’m”, Zahir lausui tuskin kuuluvasti, ja sormuksien koristelemaa kättään hieman heilauttamalla kohotti kylpyhuoneen katonrajaan valopallon, joka tuntui hetken aikaa jopa häikäisevältä. Maagikko oli varma, että valon saattoi nähdä ovenraosta, mutta hän uskoi muun perheen nukkuvan jo.

Kaksi vaaleampaa pistettä hänen oikeassa ranteessaan saivat tuon tuhahtamaan hiljaa. Hitaasti mies puristi sormensa nyrkkiin, ja yksi kerrallaan sen jälkeen kokeili jokaisen sormensa toimintaa laskien kätensä lopulta syliinsä tyytyväisenä siitä, että arvista huolimatta jokainen sormi tuntui olevan toimintakykyinen. Sitten tuon huomio kiinnittyi haaleaan viiltohaavan jättämään arpeen kyljellään. Se häiritsi maagikon mieltä paljon vähemmän kuin ranteessa olevat hampaanjäljet, joita Naenijan lisko oli aiheuttanut hänen ranteeseensa.

Mutta samalla, kun hänen katseensa palasi takaisin ranteessa oleviin jälkiin, pieni hymy levisi hänen huulilleen. Huolimatta siitä, että hänen pitäisi selittää kaksi uutta arpea, pistojälkeä ranteessaan ja yksi arpi kyljessään, oli tämä päivä ollut hyvin onnistunut - hän oli saanut yhden uuden työvälineen kaupunkinsa hallitsemiseen ja saanut muodostettua useita johtopäätöksiä Vareosta ja Naenijasta… Niistä olisi enemmin tai myöhemmin apua.

Nyt vain hänen olisi aseteltavat seuraavat askeleensa kaupungissa hyvin varoen… mutta sitä ennen oli kohdattava vielä Mianna.

Nopeasti, joskin väsyneenä Zahir jätti vaatteensa kuivumaan kylpyhuoneeseen asetellen ne niin, että ne voisivat jopa kuivua. Tunikan reikä, jonka tikari oli viiltänyt, olisi helppo selittää, mutta… maagikko ei voinut olla katsahtamatta vielä kertaallen niitä puremajälkiä ranteessaan ennen kuin lähti lähes äänettä, paljain jaloin kävellen hänen ja Miannan makuuhuoneeseen.

*

“Olit myöhään poissa eilen”, Mianna sanoi hiljaa aamuauringon ensisäteiden paistaessa heidän makuuhuoneeseensa. “Sanoin, että en ehdi varmaan illaksi kotiin”, Zahirin ääni vastasi hiljaisena peittojen alta. Maagikko tuhahti, kääntyi hitaasti sängyssä selälleen ja jäi hetkeksi tuijottamaan kattoa tuntiessaan vaimonsa kääntyvän itseään kohden siinä vierellään. “Illaksi?” Mianna naurahti hiljaa. “Tulit joskus yöllä”, totesi nainen hiljaa aviomiehensä niin tuttuja piirteitä tämän tuijotellessa kattoon, ja viimein vilkaistessa häntäkin päätään hitaasti kääntämällä.
“Meni vähän pidempään kuin ajattelin”, Zahir vastasi hiljaa. “Löysimme raunioista kaupungin laidalta… mutta ne eivät olleet ihan niin kestäviä kuin mitä ensiksi ajattelimme…”; maagikko jatkoi. “Joten, kun tutkimme niitä, niin onnistuimme romahduttamaan lisää rakennusta ja… yö oli pitkällä, kun keräsimme viimeiset jäljet siitä…”

Miannan huokaisu kuului Zahirin korviin turhankin tarkasti, mutta onneksi heidän nuorimmiasensa, omassa pienessä pinnasängyssään nukkuva lapsensa keskeytti aamuisen keskustelun heräämällä, ja äitiään vaativalla kitinällä kutsuen. Ei mennyt montaa sekuntia ennen kitinän muuttumista itkuksi, kun Zahir vapautui Miannan kysymyksistä ainakin hetkeksi. Tosin maagikon korviin oli epäselvää, oliko huokaisu johtunut siitä, ettei nainen uskonut hänen vastaustaan, vai siitä, miten myöhään hänellä oli mennyt. Se kieltämättä oli maagikosta itsestäänkin hieman liian myöhään.

“Entä tänään?” Mianna kääntyi katsomaan edelleen sängyllä peittojen alla lojuvaa miestään heidän lapsensa rauhoittuessa nopeasti äitinsä käsivarsilla. “Minulla on vain lounastapaaminen liikeasioiden merkeissä”, Zahir vastasi kääntäen hitaasti jälleen kattoon eksyneen katseensa vaimoonsa, jonka katse osui toisinaan vauvaan, toisinaan Zahiriin.
“Janelten opettajalla oli sinulle jotain asiaa, hän pyysi sinua käymään siellä eilen, kun olit poissa”, Mianna jatkoi sitten katsellen arvioiden Zahirin reaktiota. “Voin hoitaa sen tänään… Sanoiko hän, mitä se koski?” maagikko kysyi kulmiaan vähän kohottaen.
“Ei. Mutta hän ei myöskään halunnut keskustella siitä minun kanssani, kun kävi eilen putiikilla”, Mianna ilmoitti vielä saaden Zahirin huokaisemaan syvään. Hän ei ymmärtänyt, miksi häntä tarvittiin hoitamaan tuollaista asiaa, kun todennäköisesti Miannan tietämys sekä Janeltesta että tämän opiskelun tilanteesta olisi huomattavasti laajempi kuin mitä hänen olisi.

Maagikko tuhahti hiljaa noustessaan hitain liikkein istumaan. “Miten loppupäivä meni eilen?” Zahir kysyi sitten hiljaa, saaden Miannan kohauttamaan vähän olkapäitään keskittyessään jo kuopukseensa enemmän kuin mieheensä. “Normaalisti, en tiedä miten muuten asiaa pitäisi kuvailla.”

*

“Tuletko tänään ajoissa päivälliselle?” Mianna kääntyi katsomaan Zahiria miehen kumartuessa yhtä putiikin kaappia kohden ja jääden tutkimaan sen sisältöä. Maagikon hallitut liikkeet ottivat sieltä pienen rasian yrttejä, ja tämä siirsi sen hitaasti taskuunsa. Tuo ei ensin näyttänyt kuulevankaan vaimonsa kysymystä. “Zahir?” Mianna kääntyi nyt katsomaan miestään kirjanpidon parista, tiskin takaa.
“Ei pitäisi mennä kuin pari tuntia tämän kanssa”, Zahir sanoi lopulta kohottautuessaan täyteen pituuteensa ja työntäen samalla hitaalla liikkeellä kaapinoven kiinni. “Nähdään”, maagikko sanoi vielä ennen kuin katosi ovesta ulos kiireiselle kadulle, kun Mianna pyöräytti silmiään hänen selkänsä takana.

*

Olohuoneena toimiva takkahuone yläkerrassa, heti portaiden jälkeen aukeavana oli sisustettu lämpimin, kotoisin sävyin ja koriste-esinein, joiden valinnnassa Zahirilla todenäköisesti ei ollut ollut kovin paljoa sananvaltaa. Nyt tämä mainittu mies istui illan jo laskeuduttua huoneiston ainoalla sohvalla, vastapäätä matalaa, siistiä sohvapöytää ja sen toisella puolella olevia nojatuoleja. Yksi lukuisista kirjoista, joita maagikko omisti, lepäsi nyt avoimena tuon jalkojen päällä miehen selatessa sitä hitain, mietteliäin liikkein. Näytti siltä, ettei tuo erityisemmin keskittynyt kirjaansa, vaan oli täysin vaipunut ajatuksiinsa.

“Mistä nämä ovat tulleet?” Mianna istahti miehensä vierelle katsoessaan kalpeassa maagisessa valossa loistavaa käden ihoa, josta siinä valaistuksessa näkyivät selkeästi kaksi vaaleampaa arpea. Juuri ne kaksi arpea, jotka Naenijan rämelisko oli maagikon käsivarteen jättänyt vain päivää aiemmin. “Raunioissa on paljon eläimiä, jotka eivät pidä siitä, että niiden elämää juuri löytyneessä pesässä häiritään”, Zahir sanoi olkiaan vähän kohauttaen. “Myrkyllisiä sellaisia? Ja eiväthän käärmeet ole aktiivisia nyt?” Mianna rypisti vähän kulmiaan työntäen Zahirin sylissä olevan kirjan kiinni, jottei mies keskittyisi siihen keskustelun sijaan. Hän tiesi, että maagikko kieräisi jokaisen kysymyksen, jos voisi paeta takaisin kirjansa pariin.
“Muut liskot ovat aktiivisia… joskin eivät myrkyllisiä”, Zahir vastasi Miannalle ja antoi naisen kohottaa kätensä paremmin näkyvilleen. Mianna ei näyttänyt täysin tyytyväiseltä selitykseen pienestä otsarypystä päätellen, mutta tämä ei sanonut mitään kääntyessään vähän ja painaessaan päänsä miehensä olkapäätä vasten. Oli harvinaista, että mies oli kotona, ja kotona niin, että tämän saattoi saada kiinni viettämästä vapaa-aikaa. Lopulta, kun Mianna epäili Zahirin jo lähtevän siitä, hitaalla liikkeellä mies kohotti kätensä ja laski sen vaimonsa olkapäälle sanaakaan sanomatta. Hetken aikaa Zahir epäili Miannan vielä jatkavan hänen kuulusteluaan, mutta naisen vain jäädessä siihen maagikko tyytyi olemaan hiljaa, keskustelua jatkamatta siinä, vaikka oli varma, että keskustelua aiheesta jatkettaisiin vielä jossain välissä.

Post Reply