Tyhjän päällä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 563
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Sun Apr 28, 2019 3:25 pm

Kadut tuntuivat aivan liian hiljaisilta heidän kulkiessaan ripeästi niitä pitkin kauemmas parakeista, ja heidät vanginneista vartijoista. Muut kulkijat eivät olleet vielä nousseet ja lähteneet kaduille saakka, muutamia kojujensa luokse kiirehtiviä torikauppiaita lukuunottamatta. Kaupunki oli vasta heräilemässä auringon ensimmäisten säteiden lävistäessä kaupungin katuja ja kohotessa hitaasti yhä korkeammalle taivaanrannan päälle. Maaigkko vilkaisi Novianiin nopeasti tämän kertoessa majatalosta, ja haltiasta. Ilmeisesti nämä liittyivät olkapäältä puuttuvaan luuttuun - varsinkin kun peikko vielä näytti yrittävän etsiään luutun hihnaa kädellään. Tämä kuitenkin vaihtoi aihettaan - tai hyppäsi tapahtumien ylitse heidän kääntyessään jälleen toiselle sivukadulle. Ilmeisesti jotakin oli tpaahtunut kaupungissa viime yönä, jotain joka oli kaatanut jo aiemmin veitsenterällä heiluneen tasapainon ja rauhan kovia kokeneessa Phoebessa. Daikhanin kulmat sai kuitenkin kohoamaan maininta armeijasta, tai ratsumiehistä enemminkin. Oliko siis armeija lähettänyt apuaan puoliksi raunioituneeseen Phoebeen vai mistä nämä joukot olivat tulleet?

Maagikon ajatukset kuitenkin keskeyttivät Novianin jäädessä jälkeen. Kun maagikko kuuli tuon seuraavat sanat, sekä näki peikon jäävän nojaamaan seinää vasten siinä sivukadulla, tuo kääntyi takaisinpäin astellen tuon vierelle. "Oletko kunnossa?" arvioiva katse tutkaili hetken aikaa Noviania. Toisaalta, yö oli ollut pitkä, varmasti itse kullekin. Eikä maailma näyttänyt kohdelleen Noviania erityyisen hyvin viime aikoina, eikä hän voinut sanoa itsestään yhtään sen parempaa. Hitaasti maagikko kurottautui ottamaan kolikon Novianilta. "Tulen kohta takaisin", tämä lupasi sitten katsoen peikkoa arvioiden. Ehkä nyt ei vielä ollut oikea aika sanoa, ettei hänellä ollut nimelleen kolikkoakaan, saati asuntoa jollain hänellä oli vielä ennen Phoeben katastrofia ollut.

Kolikolla ei saanut paljoa, mutta se riitti isoon, tuoreeseen leipään, jolla täyttäisi ainakin hetkellisesti vatsan. Ei mennyt kovin kauaa, että kaksikko istui erään taloraunion vanhalla portaikolla auringon hyväillessä heidän selkämyksiään.
"Asuntoni oli tässä vielä viimeksi, kun kävin kaupungissa", Daikhan totesi. "Nyt näköjään koko omaisuuteni on paloina ja vartijat veivät viimeiset rahatkin", maagikko tuhahti ja mursi suurimman osan leivästä Novianille. "Joten näyttää, että meillä molemmilla menee ihan yhtä hyvin", tämä naurahti ironisesti.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 359
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tyhjän päällä

Post by Kuparirapu » Wed May 15, 2019 8:03 pm

Kerätessään voimiaan seinään nojaten Novian katsoi Daikhanin etääntyvää selkää, ja hetken ajan hänen mielessään viipyi ajatus että maagikko jatkaisi niine hyvineen tiehensä. Mutta jotenkin Novian huomasi ettei edes välittäisi jos niin tapahtuisi. Sittenpä hän olisi yhtä yksin kuin aiemminkin. Kuten...aina ennenkin.
Mutta Daikhan palasi, mukanaan leipä jonka tuoksu tuntui herättävän Novianin kielen ja vatsan kuoleman partaalta. Kun he olivat löytäneet hyvän paikan ja maagikko ojentanut peikolle puolikkaan, Novian kykeni hetken vain katsomaan leipää. Tuntemaan rapean kuoren sormissaan, ja hengittämään sen pehmeää tuoksua kuin se yksin olisi tyydyttänyt osan hänen nälästään. Ja kun peikko upotti hampaansa vaaleaan taikinaan, hän joutui pitämään silmänsä ummessa ettei olisi niiskaissut mielenliikutuksesta.

Novianin teki mieli ahmia koko leipä yhdellä suupalalla, mutta pakottautui syömään verkkaisesti. Liian nopea ateria tällaiseen nälkään saattoi nopeasti nousta takaisin ylös...
"Yhtä hyvin, eli yhtä huonosti. Tästä aallonpohjasta ei syvemmälle pääse kuin lapiolla," peikko vastasi ilman edes ironian tuomaa purevaa huumoria. Hän pudisti hitaasti päätään ja pyyhki muruja suupielestään.
"Toisaalta, minulla ei ole koskaan ollut pysyvää kattoa kotinani joten kai minun huoleni on sen verran vähäisempi..."
Näytti, kuin peikko olisi yrittänyt vanhasta tavasta sanoa jotain, jos ei nokkelaa niin ainakin sävyltään sointuvaa, mutta luovutti sitten ennen ensimmäistä tavua. Sen sijaan Novian katsoi Daikhania, ja lausui koruttomasti:
"Minä en uskonut, että tapaisimme enää uudelleen. Minua toki kiinnosti, miten sinun tarinasi mahtaisi päättyä, mutta ajattelin että viimeisenä kuulisin jostain kuinka olisit jatkanut matkaasi minne ikinä. Enkä varmaan olisi edes pannut pahakseni. Niin olisin itsekin tehnyt ennen...ennen tätä kaikkea."
Novian viittasi kädellään epämääräisesti ympärilleen, ja nyppi sitten muutaman palan leivän pehmeää sisustaa ennen kuin kysyi:
"Vieläkö sinä haluat samaa kuin silloin Dionessa? Kostaa niille jotka ovat vastuussa ystäväsi...Taraniksen kuolemasta?"
Novian oli keskittyvinään leipään, mutta hänen kysymyksensä oli vakava.
"Haluatko sinä yhä jahdata sitä kautta oikeutta? Kukaan ei välttämättä koskaan edes tiedä asiasta, eikä Taraniskaan ole enää siitä kuulemassa. Miksi...miksi yrittäisit enää?"
Novianin sanojen taustalla oli se pimeä tyhjyys, joka painoi peikkoa siitä asti kun hän oli menettänyt luuttunsa. Ja pieni osa hänestä toivoi että jotenkin...jotenkin hän voisi löytää vielä syytä lähteä jatkamaan matkaansa eteenpäin. Syytä yrittää vielä uudelleen, kaiken tämän jälkeen.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 563
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Wed May 15, 2019 8:30 pm

"Turha tehdä sitten mitään lapion etsimiseksi", Daikhan tuhahti Novianin maaniseen kommenttiin aallonpohjasta. Siinä peikko tosin oli oikeassa, tämä oli aika syvällä kuopassa, ja syvemmälle oli lapioimatta turha yrittää. Tosin, he molemmat näyttivät olevan siinä tilanteessa, ja se sai raunioituneen kotitalonsa portaalla istuvan maagikon huokaisemaan syvään. Mies kaivoi leipäpalansa keskeltä pehmeämpää leipää ja työnsi sen hitaalla liikkeellä suuhunsa pureskeltavaksi.
"Ehkä se on sinun vapautesi. Mennä, ja tulla miten haluaa, elää missä nurkassa tahansa... Sitoutumatta", maagikko huomautti Novianille hiljaa tämän seuraaviin sanoihin ja vilkaisi leipäänsä hitaasti näykkivää peikkoa ja jäi hetkeksi katselemaan tämän kärsineitä piirteitä arvioiden. Alkoi tuntua siltä, että hänen matkansa Dionesta Phoebeen oli ollut melkoista kevyttä tallustelua tuon näkemän rinnalla - tai ainakin sen osalta, miten he asian kokivat. Luutun voisi korvata, etsiä uuden, tilata uuden tai tehdä jostain toisesta mieleisensä. Ei tämä vastoinkäyminen ollut vienyt tuon taitoja minstrelinä - päin vastoin jonakin päivänä tästä varmasti saisi tarinan, joka kerryttäisi kolikoita kassaan enemmän kuin Novian tällä hetkellä osaisi uneksiakaan. Mutta se oli totta hänenkin osaltaan - tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli rahaton, taloton ja vailla mitään, mihin palata tai mistä etsiä suojaa. Eikä tämä vienyt hänen magiaansa, vuosien varrella opittua tietoa ja taitoa yhteiskunnasta ja rahan tienaamisesta. Rikkinäisessä kaupungissa varmasti taidoille olisi ostajansa, niin hyvässä kuin pahassakin. Maagikon ajatukset keskeytti kuitenkin Novianin kysymys siitä, ettei hän ollut uskonut näkevänsä Daikhania enää uudelleen. Se sai pienen hymähdyksen karkaamaan tämän huulilta.
"Oli sattumaa, että tiemme kohtasivat näinkin pian, kun tulin Phoebeen. Mutta, totta puhuen en odottanut löytäväni sinua täältä, vaikka minä tänne olinkin tulossa ties mitä reittiä. Joten, voisi melkein sanoa, että samat sanat", hitaasti tuon ääni vakavoitui sanojen edetessä, mutta pieni hymy päätyi hetkeksi tuon huulille. "Toisaalta, olemme molemmat tässä tilanteessa. Parempi kai se kaksin kuin yksin on?" hitaasti leivän kuori murtui Daikhanin hampaissa miehen jatkaessa syömistään. Lämmin, tuore leipä kieltämättä oli hyvää varsinkin näin nälkäisenä.

"Kukaan muu tuskin sitä tulee tekemään, ellen minä", Daikhan vastasi hiljaa, pieni päättäväisyys ääneen kohoten. "Tiedän suurinpiirtein, ketä etsin ja mistä", maagikko lisäsi hiljaa. "Ja aion olla viimeinen henkilö, jonka hän näkee elossa ollessaan... tietäessään, että on mennyt liian pitkälle tekemisissään", Daikhanin ääneen hiipi hetkellisesti kylmyyttä, josta kuului miten kauan tämä oli jo hakenut kostoaan - ja nyt se tuntui olevan vain hipaisun päässä siitä, missä hän oli. Kosto tuskin toisi hänelle mielenrauhaa, mutta Daikhanilla ei ollut aikomustakaan uhrata ajatustakaan sellaiselle, ei nyt. Vasta, kun tappoloitsun viimeinen riimu veisi viimeisenkin hengenvedon tuolta murhaajalta, hän voisi katsoa asiaa toiselta kantilta. Nyt, niin pitkään miehen sisälle patoutunut viha, ärtymys ja pettymys, suru ja kaipaus eivät antaneet jalansijaa sellaisille ajatuksille. Hitaasti tämä kuitenkin tippui takaisin tähän maailmaan, viileään todellisuuteen siitä ettei hänellä ollut mahdollisuuttakaan päästä laivamatkalle Calibanille ja murhaajan perään siellä, kun hänellä ei ollut omaisuutenaan kuin se nopeasti hupeneva leipä kädessään.

"Mutta", Daikhan totesi hiljaa, nyt kääntäen katseensa Novianiin. "Laivamatka Calibanille maksaa maltaita... EIkä minulla, tai näköjään sinullakaan ole kolikkoakaan", tämä lisäsi. "Toisaalta, olemme kaupungissa, josta varmasti kolikoita löytyy... Enkä usko, että luuttusi puuttuminen vie tarinankertojan taitojasi yhtään mihinkään? Minäkin saatan osata muuta kuin muutaman silmänkääntötempun", pieni, ilkikurinen hymy levisi Daikhanin kasvoille tämän katsellessa peikkoa.
"Mitä sanot, katsotaanko mihin tuuli meidät vie tästä?" voi kyllä, hän oli iloinen istuessaan siinä peikon kanssa, eikä yksin. Se ylämäki, joka hänellä, ja toivottavasti Novianillakin oli edessään, tuntuisi jaettuna varmasti paljon helpommalta ja mukavammalta kuin mitä yksin.

, laivamatka sinne tulee maksamaan maltaita, eikä minulla ole sellaisia varoja, ainakaan nyt", Daikhan huokaisi syvään,

Post Reply