Tyhjän päällä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Sun Apr 28, 2019 3:25 pm

Kadut tuntuivat aivan liian hiljaisilta heidän kulkiessaan ripeästi niitä pitkin kauemmas parakeista, ja heidät vanginneista vartijoista. Muut kulkijat eivät olleet vielä nousseet ja lähteneet kaduille saakka, muutamia kojujensa luokse kiirehtiviä torikauppiaita lukuunottamatta. Kaupunki oli vasta heräilemässä auringon ensimmäisten säteiden lävistäessä kaupungin katuja ja kohotessa hitaasti yhä korkeammalle taivaanrannan päälle. Maaigkko vilkaisi Novianiin nopeasti tämän kertoessa majatalosta, ja haltiasta. Ilmeisesti nämä liittyivät olkapäältä puuttuvaan luuttuun - varsinkin kun peikko vielä näytti yrittävän etsiään luutun hihnaa kädellään. Tämä kuitenkin vaihtoi aihettaan - tai hyppäsi tapahtumien ylitse heidän kääntyessään jälleen toiselle sivukadulle. Ilmeisesti jotakin oli tpaahtunut kaupungissa viime yönä, jotain joka oli kaatanut jo aiemmin veitsenterällä heiluneen tasapainon ja rauhan kovia kokeneessa Phoebessa. Daikhanin kulmat sai kuitenkin kohoamaan maininta armeijasta, tai ratsumiehistä enemminkin. Oliko siis armeija lähettänyt apuaan puoliksi raunioituneeseen Phoebeen vai mistä nämä joukot olivat tulleet?

Maagikon ajatukset kuitenkin keskeyttivät Novianin jäädessä jälkeen. Kun maagikko kuuli tuon seuraavat sanat, sekä näki peikon jäävän nojaamaan seinää vasten siinä sivukadulla, tuo kääntyi takaisinpäin astellen tuon vierelle. "Oletko kunnossa?" arvioiva katse tutkaili hetken aikaa Noviania. Toisaalta, yö oli ollut pitkä, varmasti itse kullekin. Eikä maailma näyttänyt kohdelleen Noviania erityyisen hyvin viime aikoina, eikä hän voinut sanoa itsestään yhtään sen parempaa. Hitaasti maagikko kurottautui ottamaan kolikon Novianilta. "Tulen kohta takaisin", tämä lupasi sitten katsoen peikkoa arvioiden. Ehkä nyt ei vielä ollut oikea aika sanoa, ettei hänellä ollut nimelleen kolikkoakaan, saati asuntoa jollain hänellä oli vielä ennen Phoeben katastrofia ollut.

Kolikolla ei saanut paljoa, mutta se riitti isoon, tuoreeseen leipään, jolla täyttäisi ainakin hetkellisesti vatsan. Ei mennyt kovin kauaa, että kaksikko istui erään taloraunion vanhalla portaikolla auringon hyväillessä heidän selkämyksiään.
"Asuntoni oli tässä vielä viimeksi, kun kävin kaupungissa", Daikhan totesi. "Nyt näköjään koko omaisuuteni on paloina ja vartijat veivät viimeiset rahatkin", maagikko tuhahti ja mursi suurimman osan leivästä Novianille. "Joten näyttää, että meillä molemmilla menee ihan yhtä hyvin", tämä naurahti ironisesti.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 385
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tyhjän päällä

Post by Kuparirapu » Wed May 15, 2019 8:03 pm

Kerätessään voimiaan seinään nojaten Novian katsoi Daikhanin etääntyvää selkää, ja hetken ajan hänen mielessään viipyi ajatus että maagikko jatkaisi niine hyvineen tiehensä. Mutta jotenkin Novian huomasi ettei edes välittäisi jos niin tapahtuisi. Sittenpä hän olisi yhtä yksin kuin aiemminkin. Kuten...aina ennenkin.
Mutta Daikhan palasi, mukanaan leipä jonka tuoksu tuntui herättävän Novianin kielen ja vatsan kuoleman partaalta. Kun he olivat löytäneet hyvän paikan ja maagikko ojentanut peikolle puolikkaan, Novian kykeni hetken vain katsomaan leipää. Tuntemaan rapean kuoren sormissaan, ja hengittämään sen pehmeää tuoksua kuin se yksin olisi tyydyttänyt osan hänen nälästään. Ja kun peikko upotti hampaansa vaaleaan taikinaan, hän joutui pitämään silmänsä ummessa ettei olisi niiskaissut mielenliikutuksesta.

Novianin teki mieli ahmia koko leipä yhdellä suupalalla, mutta pakottautui syömään verkkaisesti. Liian nopea ateria tällaiseen nälkään saattoi nopeasti nousta takaisin ylös...
"Yhtä hyvin, eli yhtä huonosti. Tästä aallonpohjasta ei syvemmälle pääse kuin lapiolla," peikko vastasi ilman edes ironian tuomaa purevaa huumoria. Hän pudisti hitaasti päätään ja pyyhki muruja suupielestään.
"Toisaalta, minulla ei ole koskaan ollut pysyvää kattoa kotinani joten kai minun huoleni on sen verran vähäisempi..."
Näytti, kuin peikko olisi yrittänyt vanhasta tavasta sanoa jotain, jos ei nokkelaa niin ainakin sävyltään sointuvaa, mutta luovutti sitten ennen ensimmäistä tavua. Sen sijaan Novian katsoi Daikhania, ja lausui koruttomasti:
"Minä en uskonut, että tapaisimme enää uudelleen. Minua toki kiinnosti, miten sinun tarinasi mahtaisi päättyä, mutta ajattelin että viimeisenä kuulisin jostain kuinka olisit jatkanut matkaasi minne ikinä. Enkä varmaan olisi edes pannut pahakseni. Niin olisin itsekin tehnyt ennen...ennen tätä kaikkea."
Novian viittasi kädellään epämääräisesti ympärilleen, ja nyppi sitten muutaman palan leivän pehmeää sisustaa ennen kuin kysyi:
"Vieläkö sinä haluat samaa kuin silloin Dionessa? Kostaa niille jotka ovat vastuussa ystäväsi...Taraniksen kuolemasta?"
Novian oli keskittyvinään leipään, mutta hänen kysymyksensä oli vakava.
"Haluatko sinä yhä jahdata sitä kautta oikeutta? Kukaan ei välttämättä koskaan edes tiedä asiasta, eikä Taraniskaan ole enää siitä kuulemassa. Miksi...miksi yrittäisit enää?"
Novianin sanojen taustalla oli se pimeä tyhjyys, joka painoi peikkoa siitä asti kun hän oli menettänyt luuttunsa. Ja pieni osa hänestä toivoi että jotenkin...jotenkin hän voisi löytää vielä syytä lähteä jatkamaan matkaansa eteenpäin. Syytä yrittää vielä uudelleen, kaiken tämän jälkeen.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Wed May 15, 2019 8:30 pm

"Turha tehdä sitten mitään lapion etsimiseksi", Daikhan tuhahti Novianin maaniseen kommenttiin aallonpohjasta. Siinä peikko tosin oli oikeassa, tämä oli aika syvällä kuopassa, ja syvemmälle oli lapioimatta turha yrittää. Tosin, he molemmat näyttivät olevan siinä tilanteessa, ja se sai raunioituneen kotitalonsa portaalla istuvan maagikon huokaisemaan syvään. Mies kaivoi leipäpalansa keskeltä pehmeämpää leipää ja työnsi sen hitaalla liikkeellä suuhunsa pureskeltavaksi.
"Ehkä se on sinun vapautesi. Mennä, ja tulla miten haluaa, elää missä nurkassa tahansa... Sitoutumatta", maagikko huomautti Novianille hiljaa tämän seuraaviin sanoihin ja vilkaisi leipäänsä hitaasti näykkivää peikkoa ja jäi hetkeksi katselemaan tämän kärsineitä piirteitä arvioiden. Alkoi tuntua siltä, että hänen matkansa Dionesta Phoebeen oli ollut melkoista kevyttä tallustelua tuon näkemän rinnalla - tai ainakin sen osalta, miten he asian kokivat. Luutun voisi korvata, etsiä uuden, tilata uuden tai tehdä jostain toisesta mieleisensä. Ei tämä vastoinkäyminen ollut vienyt tuon taitoja minstrelinä - päin vastoin jonakin päivänä tästä varmasti saisi tarinan, joka kerryttäisi kolikoita kassaan enemmän kuin Novian tällä hetkellä osaisi uneksiakaan. Mutta se oli totta hänenkin osaltaan - tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli rahaton, taloton ja vailla mitään, mihin palata tai mistä etsiä suojaa. Eikä tämä vienyt hänen magiaansa, vuosien varrella opittua tietoa ja taitoa yhteiskunnasta ja rahan tienaamisesta. Rikkinäisessä kaupungissa varmasti taidoille olisi ostajansa, niin hyvässä kuin pahassakin. Maagikon ajatukset keskeytti kuitenkin Novianin kysymys siitä, ettei hän ollut uskonut näkevänsä Daikhania enää uudelleen. Se sai pienen hymähdyksen karkaamaan tämän huulilta.
"Oli sattumaa, että tiemme kohtasivat näinkin pian, kun tulin Phoebeen. Mutta, totta puhuen en odottanut löytäväni sinua täältä, vaikka minä tänne olinkin tulossa ties mitä reittiä. Joten, voisi melkein sanoa, että samat sanat", hitaasti tuon ääni vakavoitui sanojen edetessä, mutta pieni hymy päätyi hetkeksi tuon huulille. "Toisaalta, olemme molemmat tässä tilanteessa. Parempi kai se kaksin kuin yksin on?" hitaasti leivän kuori murtui Daikhanin hampaissa miehen jatkaessa syömistään. Lämmin, tuore leipä kieltämättä oli hyvää varsinkin näin nälkäisenä.

"Kukaan muu tuskin sitä tulee tekemään, ellen minä", Daikhan vastasi hiljaa, pieni päättäväisyys ääneen kohoten. "Tiedän suurinpiirtein, ketä etsin ja mistä", maagikko lisäsi hiljaa. "Ja aion olla viimeinen henkilö, jonka hän näkee elossa ollessaan... tietäessään, että on mennyt liian pitkälle tekemisissään", Daikhanin ääneen hiipi hetkellisesti kylmyyttä, josta kuului miten kauan tämä oli jo hakenut kostoaan - ja nyt se tuntui olevan vain hipaisun päässä siitä, missä hän oli. Kosto tuskin toisi hänelle mielenrauhaa, mutta Daikhanilla ei ollut aikomustakaan uhrata ajatustakaan sellaiselle, ei nyt. Vasta, kun tappoloitsun viimeinen riimu veisi viimeisenkin hengenvedon tuolta murhaajalta, hän voisi katsoa asiaa toiselta kantilta. Nyt, niin pitkään miehen sisälle patoutunut viha, ärtymys ja pettymys, suru ja kaipaus eivät antaneet jalansijaa sellaisille ajatuksille. Hitaasti tämä kuitenkin tippui takaisin tähän maailmaan, viileään todellisuuteen siitä ettei hänellä ollut mahdollisuuttakaan päästä laivamatkalle Calibanille ja murhaajan perään siellä, kun hänellä ei ollut omaisuutenaan kuin se nopeasti hupeneva leipä kädessään.

"Mutta", Daikhan totesi hiljaa, nyt kääntäen katseensa Novianiin. "Laivamatka Calibanille maksaa maltaita... EIkä minulla, tai näköjään sinullakaan ole kolikkoakaan", tämä lisäsi. "Toisaalta, olemme kaupungissa, josta varmasti kolikoita löytyy... Enkä usko, että luuttusi puuttuminen vie tarinankertojan taitojasi yhtään mihinkään? Minäkin saatan osata muuta kuin muutaman silmänkääntötempun", pieni, ilkikurinen hymy levisi Daikhanin kasvoille tämän katsellessa peikkoa.
"Mitä sanot, katsotaanko mihin tuuli meidät vie tästä?" voi kyllä, hän oli iloinen istuessaan siinä peikon kanssa, eikä yksin. Se ylämäki, joka hänellä, ja toivottavasti Novianillakin oli edessään, tuntuisi jaettuna varmasti paljon helpommalta ja mukavammalta kuin mitä yksin.

, laivamatka sinne tulee maksamaan maltaita, eikä minulla ole sellaisia varoja, ainakaan nyt", Daikhan huokaisi syvään,

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 385
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tyhjän päällä

Post by Kuparirapu » Sat May 25, 2019 2:14 pm

Novian liikutteli leipäpalaa sormissaan, pohtien Daihkanin sanoja. Maagikolle riittivät summittaiset ohjeet mihin jatkaa, ja tämä tarttui niihin epäröimättä. Koska asia oli niin tärkeä. Mutta oliko Novianilla mitään sellaista, mitään niin tärkeää että sen perässä olisi syytä matkustaa vaikka meren ylitse?
Siihen peikko ei osannut vastata. Yleensä hänelle kaikinta lähimpänä oli oma hännänpää, ja se että hän pystyi jatkamaan matkaansa ennen pitkää minne nenä kuljetti. Eli katsoiko hän oman elämänsä tarpeeksi arvokkaaksi lähteäkseen liikkeelle?
"Kukaan muu ei tule sitä tekemään, ellen minä", oli Daikhan lausunut, ja se tuntui iskevän pienen kipinän Novianin sieluun.
"Niin," peikko ajatteli, ja niissä ajatuksissa oli pieni karvas sävy, "kukapa muu minun elämääni kääntäisi parempaan jos en minä itse?"
Novian riipi lopun leivän pariksi isoksi palaksi, ja piilotti ne taskuihinsa pois näkyvistä. Hän päätti syödä loput tasaiseen tahtiin pitkin päivää, ja samalla hän vältti joutumasta tappeluun jonkun nälkäisen kerjäläisen kanssa. Peikkominstreli kohtasi Daihkanin katseen, ja nyt hänenkin katseessaan oli aivan uudenlaista eloa. Vihreät silmät pitivät vielä takanaan paljon synkkää, mutta viimein Novian näytti päässeen eteensä kohonneen muurin ylitse.
"Vielä koskaan en ole yrittänyt pelkillä kauniilla sanoilla ostaa kokonaista laivaa itselleni, enkä usko että onnistuisin nytkään vaikka yrittäisin. Mutta eiköhän tästä kaupungista irtoa kolikoita, kunhan tietää mistä ravistaa."
Novian ponnistautui jaloilleen, tyytyväisenä tuntiessaan että hänen jalkansa eivät enää pettäneet alta, ja nostaen päätään hän nuuhkaisi ilmaa kuin vainutakseen kaupungin ylitse huokuvien tilaisuuksien tuoksua.
"Näin ensimmäiseksi tiedän ainakin, miten voimme kaapia kasaan muutaman nopean sayrin. Kaupungissa tapahtuu jotain kauheaa, niin kukaan ei halua keskustella asiasta. Mutta se ei tarkoita, etteikö kukaan haluaisi kuulla siitä lisää. Ja voin kokemuksella sanoa, että todenmukaisuus on vaihtoehtoista; ihmisiin uppoaa se mikä kiehtoo. Tulehan, keskustorilla ei eilisillan jälkeen taida olla suosiota, mutta kadunkulmia löyty vaikka kuinka. Kunhan vaihdamme paikkaa silloin tällöin, eivät vartijatkaan pahastu. Ja sinun tempuillasi voimme saada aikaan vakuuttavan esityksen äänineen kaikkineen."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Mon May 27, 2019 7:16 pm

“Sitä en epäile, varsinkaan sinun juttutaidoillasi”, maagikko naurahti Novianin kommenttiin siitä, ettei tämä ollut koskaan puhunut laivaa itselleen. Sitä ei ollut vaikea uskoa, mutta Daikhanilla ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Novianilla olisi kielenkantoja irrottaa kolikoita Phoebesta enemmän, kuin mitä välttämättä tarvitsisikaan. Matka Calibanille olisi kuitenkin kallis, ja pitkä, eikä tyhjätaskuna laivalle ollut asiaa. Olisi vielä kyseenalaista vuodenajankin osalta: matka kestäisi muutamista viikoista reiluun kuukauteen, ja vain harvat laivat suuntasivat kulkuaan valtameren ylitse syrjäiselle saaristolle. Sieltä myös haluttiin takaisin, mikä tarkoitti sitä että tähän vuodenaikaan paluumatkan saaminen takaisin Phoebeen olisi kortilla. Varsinkin, mikäli saaristossa kuluisi yhtään kauempaa kuin viikko, ja Daikhan oli melko varma, ettei löytäisi etsimäänsä pääsaarilta.

Viimeinen leipäpala Daikhanin leipäosuudesta katosi pian miehen suuhun tämän noustessa seisomaan. Hän huokaisi syvään, kun kääntyi katsomaan raunioitunutta rakennusta takanaan. Hänen kotinsa, Phoeben asuntonsa oli murtunut siihen perustuksiinsa saakka, ja suurimmat kappaleet rakennuksesta oli jo kaupungin toimesta siivottu. Maagikko astui ovenkarmien ylitse ja sivuun muutamien laudankappaleiden tieltä seuraten tietään syvemmälle entiseen taloonsa, sen nykyisiin raunioihin. Katse arvioi murskaantuneita huonekaluja, seinänpätkiä ja tavaroita, joista ei enää tunnistanut, mitä ne olivat. Hetken aikaa ympärilleen katseltuaan Daikhan työnsi jonkin puisen huonekalun palaset sivuun kumartuen lattian tasalle lähellä raunioiden takanurkkaa. Pian mies nosti irtolaudan sivuun ja otti sieltä pienen rasian. Rahaa siellä ei ollut, mutta rullalle kääritty melko ohut nahkakirja. Ainakin paperi näytti olleen kohtalaisen hyvässä kunnossa vielä, kaikesta kokemastaan huolimatta.

“On kiire, jos haluan nousta vielä laivaan tänä kesänä ja matkata Calibanille…”, Daikhan totesi hiljaa, astuen takaisin portaitten tasalle kääröä kirjaansa availlen rullasta, jolla se oli ollut ptikään. “Mutta… rahanteosta… Jos löydämme ostajia, ja sopivia koruja, aseita tai muita esineitä, niin saan muutamalla lumouksella niiden arvon kymmen- tai kaksikymmenkertaistettua”, maagikko totesi istuen takaisin Novian vierelle viimein.
“Mutta… sitä ennen varmaan tarvitsee saada muutama kolikko, jotta ne saadaan kasvamaan… Mutta… Mitä sinä aiot tehdä, kun saat ne kolikot käsiisi? Jäädä Phoebeen?” Daikhan vilkaisi sitten Noviania selaten nopeasti kirjansa lävitse. Ei ollut vaikea huomata, miten se oli täytetty loitsuriimuin, muistiinpanoin ja muutamin kuvioin. Mutta hänen katseensa ja huomionsa oli oikeasti keskustelussa Novianin kanssa, ja maagikkoa kieltämättä kiinnosti, mitkä Novianin suunnitelmat tämän kaiken keskellä voisivat olla.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 385
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tyhjän päällä

Post by Kuparirapu » Mon Jun 17, 2019 6:45 pm

"Tämäkö oli sinun...?" peikko aloitti, mutta päätti jättää kysymyksen istuessaan kirjaimellisesti vastauksen päällä. Daikhanin raivatessa jotain esille Novian jäi oviaukon eteen istumaan, seuraten maagikon puuhastelua kärsivällisesti. Ainakin Daihkan näytti suhtautuvan varsin tyynesti, käydessään läpi oman elämänsä raunioita. Kun maagikko suoristautui, käsissään jokin talon alle kätketty nahkakäärö, Novian kohotti uteliaasti katseensa. Siinä kenties syy tämän rauhallisuuteen. Mies oli osannut valmistautua jos hänen elämänsä joskus kaatuisi yhtäkkiä rähmälleen.
"Ja Calibanilla meillä on vielä laihemmin aikaa jos haluamme päästä poiskin. Tai sitten päädymme viettämään talven siellä...," peikko lisäsi. Novianin äänessä kuului pieni varaus ajatusta kohtaan. Hän halusi ajatella selviävänsä aina, heitti elämä hänet minne tahansa. Noh, poislukien kenties aavikko ja etelän jäätikkö. Mutta kuulemansa perusteella Caliban oli karu paikka jäädä jumiin.

Novian kurkotteli kaulaansa varastaakseen muutaman silmäntäyden nahkakäärön sisällöstä, ja Daikhanin puhuessa peikon silmiin ilmestyi pieni ovela pilke. Selvä merkki että sekaisen hiuspehkon alla oli kehkeytymässä jokin tuuma, ja se pilke ei hävinnyt Novianin katsoessa Daihkania varman näköisenä.
"Täällä ei ole mitään mikä minua pitelisi. Jos rehellisiä ollaan, niin tuntusi hyvältä jättää tämän kovan onnen kaupungin taakseni. Ainakin siihen asti kunnes se on ehtinyt selvittää omat ongelmansa. Ja ehdin taas muistaa, kuinka paljon sinun tarinasi minua kiinnostikaan. Toki haluan nähdä miten se päättyy."
Novian katseli Daikhania päästä varpaisiin ja ojensi kättään pudistellakseen maagikon hihoihin tarttunutta pölyä pois.
"Kas niin, koetahan tehdä itsestäsi edustavan näköinen. Tarvitsen jonkun pitelemään hattuani kun siihen alkaa ropista kolikoita.

*

"...Ja sanovat että Rakuza itse niitti tusinan miestä aivan itse, vain näyttääkseen esimerkkiä joukoilleen. Ja satamasta ei selviytyjiä jäänyt; siellä heille tarjottiin välitön tuomio ja rangaistus."
Novian käveli edestakaisin kadunvarressa, elehtien kiihkeästi ja pitäen pysähtyneiden ohikulkijoiden huomion itsessään. Nämä tuijottivat katse synkkänä, mutta se synkkyys ei koskenut Noviania eikä lähellä olevaa Daikhania. Nämä asukkaat halusivat kuulla mitä yöllä oli tapahtunut, ja ennen kaikkea että syylliset saisivat ansionsa mukaan.
Ja siihen Novian oli omiaan tarjoamaan ajatuksia.
"Vasta tänä aamuna ehdin käydä tyrmillä katsomassa, olivatko huhut totta, ja ette uskokaan mitä näin. Sellit olivat ääriään myöten täynnä rikollisia, kuin likaisia rakkikoiria jotka kirosivat ja huusivat kaltereidensa takana. Osa uikutti kuin potkitut hurtat, ja osa yritti pelotella vartijoita, mutta heillä ei ollut enää laumaa suojanaan tai hampaitaan. Vartijat kulkevat kuulemma kahdessa vuorossa vahtimassa etteivät rikolliset käy toistensa kimppuun, ja aina silloin tällöin he valitsevat sattumanvaraisesti yhden. Hänet viedään ulos, ja sidottuna seinälle he joutuvat kokemaan ruoskaa. Alikersantit kuulemma heittävät noppaa, ja korkein tulos ratkaisee paitsi ruoskan käyttäjän niin myös sivallusten määrän."
Nyökyttelyä ja muutamia vakavia herjauksia rikollisia kohtaan kuululi sieltä täältä. Novian kiepautti hattunsa kädelleen ja lausui kiertäessään:
"Vaan kuka tai ketkä lienevät tämän julmuuden takana? Ketkä houkuttelivat pohjasakan nousemaan kaduille? Tätä kysymystä en aio jättää rauhaan, ennen kuin löydän siihen vastauksen, hyvät naiset ja herrat, ja silloin on vain oikeutettua että kaupunki tulee kuulemaan kaikista suurimman roiston nimen."
Kolikot kilahtelivat yhteen hänen hatussaan, ja kuuntelijoiden alkaessa hajaantua Novian tuli Daikhanin vierelle saalista laskeskellen. Sayri tai pari kuparikolikoina, sillä ei ihmeitä tehty mutta se oli alku.
"Tässä hommassa ainoa haittapuoli on, että uutinen menettää pikkuhiljaa arvoaan. Hieman mehevoittömällä voin varmaan saada raavittua saman summan kaksi kertaa kasaan, mutta sen jälkeen leikin vain kaikua omille sanoilleni," peikko totesi kauhaisten rahat talteen. "Sanoit että taikatempuillasi voisi nostattaa esineiden hintaa. Pelkät vanhat naulat eivät taida kelvata? Hmm, mistä siis saada käsiinsä nippu työkaluja tai aseita...?"
Novian vilkaisi sivusilmin ympärilleen.
"Onkos sinulla vielä ne kaartilaisen avaimet? Se on riskiyritys mutta...veikkaisin että vankilassa on jossain iso vino pino vangituilta rikollisilta otettuja puukkoja, veitsiä ja muita sen kaltaisia. Jos hiipparoimme sopivasti sisään, voisimme valita niistä parhaat ja palauttaa ne markkinoille parempaan hintaan."

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Tue Jun 18, 2019 8:54 pm

Maagikko kohotti yllättyneenä kulmiaan, kun Novian ilmoitti sanavalinnoillaan lähtevänsä hänen mukaansa. Siitä huolimatta, miten yllättynyt Daikhan oli, oli mies myös hyvin positiivisesti yllättynyt. Se antoi pienen hetken lämpimän tuulahduksen muutoin niin kylmään todellisuuteen… Tunteen, että maailmassa oli kaiken keskellä vielä jotain hyvääkin. Se nosti pienen hymyn maagikon huulille, kun tuo lähti pian Novianin kanssa heräilevää kaupunkia kohden.

Daikhan ei voinut olla myöntämättä, miten viihdyttävä Novian toisinaan osasi olla tuollaisena rääväsuuna, esiintyjänä. Tämä dramatisoi kaiken näkemänsä tarinaksi, joka veti väkeä enemmän puoleensa kuin mitä Daikhan oli osannut odottaakaan. Hän ei ihmetellyt, miten tuo sai itsensä pidettyä leivänsyrjässä kiinni, ei noilla tarinoilla. Kuitenkin, lopputuloksena kaikesta hymyilystä ja tarinoinnista oli joitain sayrejä kuparikolikkoina. Hiluja, joilla ei kustannettaisi lainkaan matkaa yhtään mihinkään, vähiten laivalle. Maagikko nyökkäsi lyhyesti Novianille ja tämän hänelle suunnatuille sanoille. “Lumoukset pitävät arvonsa hyvin”, Daikhan kohautti olkapäitään. Niillä saisi kultakolikoita kasaan, kunhan materiaalit, esineet olisivat vain kunnossa.
“Luuletko, että se olisi riskin arvoista?” Daikhan kohotti kulmiaan. “Loitsut eivät ole rajattomia, ja vartijat ovat varmasti varuillaan aiemman rähinän jäljiltä”, se ei kaikenkaikkiaan kuulostanut mitenkään hyvältä idealta. Tämä pudisti päätään hetken asiaa pohdittuaan - tälle olisi oltava jokin toinenkin keino. “On oltava jokin toinenkin keino, on turha mennä hirsipuuta vastaan, kun on muutakin tekemistä”, maagikko lisäsi sitten Novianille, huuliaan tyytymättömänä mutristaen ja katsellen arvioiden hitaasti vilkastuvaa toria.

“Mutta…”, Daikhan totesi viimein saadessaan pari sepän kojua sekä joitain koruja myyviä kojuja katseensa kaappaamaksi. Ehkä hän voisi iskeä noiden kanssa rahakkaan sopimuksen, josta myyjä hyötyisi enemmän kuin kuukauden palkkansa… Se houkuttaisi varmasti yhtä jos toistakin, jos hän saisi nämä vakuutettua luotettavuudestaan ja siitä, että tämä voisi toimia.
“Mitä, jos tapaisimme vaikka päivällisen aikoihin jollakin majatalolla tai kievarilla? Tuolla torin laidalla? Wanha Lohikäärme esimerkiksi?” Daikhan ehdotti kulmiaan kohottaen. “Voisin ehdottaa muutamille myyjille liiketoimia, joista me voisimme hyötyä enemmän kuin he…”, pieni virne levisi Daikhanin huulille. Kai opinnoista oli jotain hyötyäkin?
“Ja sinä voisit jatkaa vielä… kolikoiden keräystä, niin katsotaan, mihin päädymme?” oli hämmentävää puhua me-muodossa yhtään mistään… mutta ilmeisesti tämä oli tapahtumassa, oli Daikhan sitä odottanut tai ei.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 385
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tyhjän päällä

Post by Kuparirapu » Tue Jul 09, 2019 11:16 pm

Novian kohautti olkapäitään, vaikka oikeassa Daikhan taisi olla. He olivat juuri ja juuri onnistuneet välttää narun kaulassaan, turha siis mennä erikseen kerjäämään sitä takaisin.
Maagikon ehdotus sai peikon vilkaisemaan kohti nimettyä majataloa, katse vaikeasti tulkittavana. Wanhan Lohikäärmeen nimi tuntui sisältävän niin paljon...asioita. Päällimmäisenä Tessa ja se muutaman päivän takainen ilta. Ja Tessan kautta myös ne lukuisat hauskat illat joina Novian oli hyppinyt ja lauleskellut majatalon asiakkaille. Kuinka pehmeänlämpimältä ja pohjattoman iloiselta elämä tuntui noissa muistoissa...
"Hyvä on," Novian totesi lyhyesti, havahtuen ajatuksistaan ja nyökäten ohimennen Daikhanille. "Toivottavasti meillä on siihen mennessä tarpeeksi, jotta saamme lautaselle muutakin kuin pelkkää laihaa puuroa ja hieman lihalientä."
"Tarkoitat että jatkan uutisten kertomista. Eivät ne kolikot katukivistä kasva, enkä minä niitä noin vain keräile taskuihini," hän korjasi maagikkoa käärien hihojaan paremmin. "Ja vinkki; kun puhut käsityöläiselle, kehu hänen työnsä jälkeä ja samaan aikaan ole huomaavinasi kuinka paljon työtä sen tekemiseen on mennyt. Mikään ei heitä miellytä enempää kuin että joku ihailee heidän tekemänsä jalkarätin tai rautapannun yksityiskohtia."
Vilkaisten leveällä katseella ympäri katua, ettei sotilaita tai vartijoita näkynyt missään, Novian heilautti kättään ja huikkasi vielä olkansa yli:
"Tapaamme päivällisaikaan. Toivottavasti vatsa kutsuu sinua samaan aikaan paikalle kuin minua."
Peikko suuntasi katua alaspäin kohti työläisten kortteleita, ja samaan aikaan Novianin sormet puuhailivat yhden värikkään liinan parissa. Moneen kertaan kastuneet ja kuivuneet solmut olivat jääräpäisiä, mutta lopulta hän saattoi kääräistä kankaan pieneksi ja taittaa taskuunsa. Ne tuntuivat yhtä aikaa herättävän liikaa huomiota, ja samalla tarjoavan ikäviä kädensijoja joista vartijat voisivat napata kiinni jos peikko yrittäisi luikkia karkuun.


Tarinaa kertoessa oli tärkeää tietää yleisönsä, tai kertoja sai nopeasti vaihtaa yleisöään. Siinä missä Noviania kuunneltiin aidosti kiinnostuneena keskemmällä kaupunkia, ja hänen hattuunsa ropisi kolikoita lyhyinä kuuroina, sai hän osakseen paljon äkäisempiä sanoja satamassa. Siellä monet olivat yhä pelokkaan vihaisia, seurattuaan ikkunanraosta kuinka kaduilla vuodatettiin verta. Ja jotkut surivat tuttujaan tai jopa omaisiaan, jotka olivat tavalla tai toisella päätyneet mukaan mellakoitsijoiden sekaan ja menettäneet henkensä yön aikana. Tällaisessa seurassa Novianin villit kuvaukset rangaistuksista eivät viihdyttäneet, ja yksi harmaapäinen akka läiskäisi jopa Noviania luisella kämmenellä niskaan käskien häntä pitää suunsa. Niinpä peikko luikerteli lukuisten anteeksipyyntöjen ja nopeiden askeleiden kera pois, hieroen niskaansa myrtyneenä.
Joskus toiste hän olisi kuunnellut mielellään tätä toista puolta tarinaan, mutta nälkä alkoi painaa vatsanpohjassa eikä hänen rahapussinsa helissyt kovinkaan rohkaisevasti. Potkaisten mädän omenanpalasen kierimään edellään Novian kääntyi sivukadulle, vain peruuttaakseen heti takaisin lähimmän nurkan taa ja painautuen seinää vasten. Edessä näkyi kolmen aseistautuneen vartijan joukkio, jotka olivat keskittyneet puhuttelemaan kadunkulmassa istuvalle kerjäläiselle. Tämän likaisten rääsyjen alta näkyi että miehen toinen jalka jatkui vain polveen asti, ja epätoivoisesti kerjäläisukko yritti suojella sylissään pitelemäänsä kerjuukulhoa. Vartijat ärisivät solvauksia ja kovia sanoja, kunnes yksi heistä eteni kuulustelujen seuraavaan vaiheeseen eli kipeään potkuun. Kerjäläinen painoi päänsä ja uikutti kipeästi, mutta ei suostunut irrottamaan otettaan. Kenkäänsä käytellyt vartija tarttui häntä niskasta ja väänsi hänet seisomaan, jolloin kerjäläisen ote lipesi ja kerjuukulhon sisältö leivisi kilisten kadulle. Kerjäläinen alkoi kiemurrella ja parkua, eikä suostunut hiljenemään vaikka vartijat kuinka uhkailivat. Tajuttuaan, että he joutuisivat kantamaan rääsyläisen mukanaan tyrmille asti, kolmikko luovutti ja sysättyään kerjäläisen takaisin katukiville he jatkoivat matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Novian uskaltautui tulemaan esiin kun vartijoden hahmot olivat etääntyneet tarpeeksi. Muutamilla varovaisilla askeleilla hän käveli kerjäläisukon eteen, ja tämä havahtui nostamaan katseensa. Mutta Novianin silmissä ei näkynyt sääliä tai myötätuntoa. Sen sijaan peikon katse oli kiinnittynyt kadulla lepääviin kolikoihin, ja hänen ajatuksensa liikkuivat epäröiden kohti kyseenalaista johtopäätöstä. Eiväthän nuo oikeastaan olleet tuon ramman omia, eiväthän? Ohikulkijat olivat ne vain antaneet hyvää hyvyyttään, ja sitä paitsi ne olivat nyt kenen tahansa otettavissa...
Rääsyläinen näytti salamannopeasti ymmärtävän tilanteen ja alkoi haalia kolikoita laihoihin käsiinsä. Novian syöksähti perässä ja laskeutuen polvelleen yritti tarttua lähimpiin rahoihin. Mutta vain kahden sayrin jälkeen hänen ranteeseensa tarrattiin luisella otteella ja kerjäläinen yritti väkipakolla vääntää peikon suljetut sormet auki.
"Irti! Ne on minun! Minun!" ukko kärisi ja tämän tunkkainen hengitys levisi sanojen mukana Novianin kasvoille kuin kirous. Novian ei vastannut, vaan yritti nousta seisomaan ja nykiä kätensä vapaaksi. Mutta kerjäläinen ei irrottanut. Hän roikkui kuin kynsin hampain Novianisa kiinni, huutaen hädin tuskin ymmärrettäviä sanoja ja jalantynkä heilahdellen inhottavasti ilmassa. Novianin kurkkua kuristi, eikä hän tiennyt johtuiko se inhosta vai säälistä. Muutamat ohikulkijat katsahtivat vain lyhyesti tätä irvokasta kaksintaistelua, ja jatkoivat sitten matkaansa.
Äkkiä kerjäläisukko levitti suutaan ja kurkotti kaulaansa Novianin kättä kohti. Nähdessään melkein mustaksi värjäytyneet hampaat Novianin läpi kulki kihisevä inhon aalto ja välittömästi hän kavahti kauemmas, irottaen otteensa niin ukosta kuin rahoistakin. Kerjäläinen tuiskahti kadulle tömähtäen, mutta keskittyi haalimaan rahat käsiinsä. Novianin tukiessa itseään seinää vasten ukko katsoi häntä, ja kähisi:
"Varas! Varas, varas, varas..."
Novian nielaisi, vaikka tuntui että pala hänen kurkussaan ei kadonnut minnekään, ja kääntyi terävästi ympäri. Hän harppoi poispäin sivukadulta, mahdollisimman ripeästi päästäkseen pois tuosta inhottavasta näystä. Ja osan tuosta inhosta Novian tunsi myös itseään kohtaan. Oliko hän todella vajonnut näin alas, että tappeli kerjäläisten kanssa almuista?
Värähtäen niin että peikon hännänkärki pörhistyi lyhyesti, Novian hieroi kämmenellään rannettaan kuin yrittäen puhdistaa sitä. Hän käveli suoraan hyvien kadunkulmien ohitse keskustoria kohti ja siellä kohti Wanhan Lohikäärmeen ovea. Hän halusi nähdä Daikhanin, varmistaakseen että hän oli vielä äskeistä parempi ihminen. Tai siis peikko.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tyhjän päällä

Post by Tinanja » Tue Jul 16, 2019 6:47 pm

Daikhanin matka oli kiertänyt ensin koko Phoeben torin tarkkaillen sielläe delleen olevia kauppiaita ja etsien hedelmällisimmän näköisiä paikkoja yhteistyöehdotuksia varten. Yksinkertainen vaatteiden suoristus, kirjakäärön kainaloon asettelu ja hiusten uudelleensitominen saivat ulkonäön ainakin vähän siistimmäksi, mutta tilanne olisi vaatinut uusia vaatteita, kylvyn ja hiusten harjauksen jotta hän olisi näyttänyt oikeasti siistimmältä. Ensimmäiset kyselyt eivät tuottaneet juuri tulosta, mutta eräs oppineen oloinen korukauppias kiinnostui tarjouksesta varsinkin nähtyään Daikhanin muistiinpanot loitsuista. Ei mennyt kovin kauaa, että pari matalan tason lumousta oli tehty kahteen kauniiseen sormukseen. Niistä saadut kolikot mies painoi visusti taskuunsa vain ostaakseen lähikojulta myöhemmin kaksi siroa, riittävän laadukasta tikaria lumottavaksi ja myytäväksi myöhemmin. Tämän lisäksi hän sai kirjallisen sopimuksen korukauppiaan kanssa tehtyään mukaansa pari lumottavaa korua, joista saisi vielä osan lumouksen tuomasta lisähinnasta itselleen. Sillä rahalla voisikin jo alkaa pyörittämään itse esineiden lumoamista ja myymistä.

Matkarahastoa ja tarvittavia käyttötavaroita varten työskentely antoi motivaation ja syyn olla ajattelematta tapahtunutta, raunioitunutta taloa, kadonnutta omaisuutta… tai edelleen sydäntä puristavaa surua Dionen läheisistä tapahtumista. Vastapainona tälle kuitenkin oli myös kosto, ja kuten sanottu, tuleva matka Calibanille. Calibanista Daikhanilla ei oikein ollut mitään muuta kuin ristiriitaista sanottavaa, mutta… ensin olisi edes päästävä Calibanille kulkevaan laivaan.

Päivä tuntui pitkältä erityisesti lumouksien kuluttaman magian ja jaksamisen myötä, mutta maagikko oli tyytyväinen. Hänen tavoitteensa oli jälleen pari isoa harppausta lähempänä, tämä mietti astellessaan ripein askelin kohti Wanhaa Lohikäärmettä, toivoen Novianin noudattavan aamuista ehdotusta tapaamisesta. Niin tämä oli näköjään noudattanutkin, kun hetken majatalossa istuskelun ja ruuan tilaamisen jälkeen Novian astelikin peremmälle majataloon. Peikon hitaasta ja raahaavasta askelluksesta ei ollut vaikea päätellä, ettei tämän päivä ollut ollut yhtä hyvä kuin Daikhanilla. Maagikko maistoi pitkän siemauksen oluttaan Novianin astellessa lähemmäs ja kavutessaan tuolille istumaan häntä vastaan.
“Näytät siltä, että tarvitset ainakin ruokaa ja olutta”, Daikhan kohotti vähän kysyvänä kulmiaan katsellessaan peikkoa. Siitä huolimatta, miten lyödyltä tämä näytti - todennäköisesti luuttunsa rikkoutumisen, ja kaiken tapahtuneen jälkeen, oli maagikko kieltämättä ihan kohtalaisen positiivisesti yllättynyt jälleen nähdessään tämän.

Post Reply