Myrskyn silmässä

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Post Reply
User avatar
Kide
Posts: 425
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Myrskyn silmässä

Post by Kide » Sun Apr 14, 2019 11:35 am

// Kuparirapu & Nimetön tänne, jos uskallatte astua laivan kannelle! //

Miraya seisoi Valkoisen Lohikäärmeen kannella merta katsellen. Hän puristi laivan kaidetta turhankin tiukasti ja värähti, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä vinkuvan tuulen tai laivan kylkiä piiskaavan aallokon kanssa. Hän oli huomannut sietävänsä laivan keinumista kaikessa säässä, mutta tällä hetkellä hänen omat ajatuksensa uhkasivat keinuttaa hänet kumoon.
Toisena päivänä merellä muuttunut sää kuvasi hyvin Mirayan omaa mielialaa. Kaiken yllä leijui raskas verho Celianin kohtaamisesta, joka muutti Mirayan ajatukset synkän harmaiksi, kuten paksu pilvimassa meren yllä. Sen alla velloi viileä aallokko; pelottavat kysymykset heidän salakavalaksi paljastuneesta matkustajastaan ja järkyttävät muistikuvat syrjäisiltä satamavarastoilta. Sellaiset muistikuvat, jotka Miraya olisi mieluiten pyyhkinyt mielestään, mutta yhtä varmasti kuin tuulen villitsemät aallot keinuttivat laivaa, ravisuttivat muistot laatikossa matkustaneesta miehestä Mirayaa.
Miraya ei ollut puhunut kummastakaan asiasta Rayashin kanssa. Mitä hän olisi edes voinut sanoa, sitä hän ei vielä tiennyt. Eikä hän edes halunnut puhua nyt, ei ennen kuin heidän ylimääräinen matkustajansa olisi saapastellut turvallisen kauas Lohikäärmeeltä. Aivan kuten Rayash oli toivonut, ja nyt Mirayakin ymmärsi tuon toiveen tärkeyden. Kuinka sokea hän olikaan ollut...
Voi kuinka Miraya olisikaan toivonut voivansa levittää kaikki häntä tukahduttavat asiat isänsä eteen ja jakaa niiden painon. Kunhan hän vain löytäisi oikeat sanat. Sopivat sanat puolustamaan uteliaisuuttaan ja pyytämään selitystä näkemälleen karmeudelle. Miten Rayash edes saattoi tuntea tuollaisen miehen? Ja toiset sanat hänen pitäisi löytää kertomaan Celianista. Pyytämään Rayashin tukea, kun hän seuraavan kerran lähtisi hakemaan selitystä äitinsä karmeudelle.
Ja voi kuinka hän kaikesta huolimatta ikävöi myös äitiään, mutta sitä ei saanut tietää kuin meri, jonka harmaa vellonta heijastui Mirayan huolestuneesta katseesta, sumentaen sen kirkkaan sinistä terää entisestään.

Tuulenpuuskat olivat onnistuneet nykimään yksittäisiä kiharoita Mirayan tiukasta nutturasta. Ne heiluivat edestakaisin naisen kasvoilla, mutta Miraya tuskin huomasi niitä. Hänen viittansa helma lepatti kiukkuisesti kahisten ja sen suomasta suojasta huolimatta viileä tuuli oli nostattanut Mirayan kädet kananlihalle. Miraya ei kuitenkaan tuntenut kylmyyttä ihollaan. Eikä hän tuntenut kyyneltä poskellaan ennen kuin tuuli oli sen pyyhkäissyt hänen puolestaan pois. Ja yhtä hyvin se olisi voinut olla laivan kylkiä vasten aina vain korkeammalle kurottelevasta aallokosta eksynyt pisara. Molemmat yhtä suolaisia.
Syvä huokaus hukkui tuleen. Miraya pyöräytti hartioitaan kuin ajatusten paino niiden yllä olisi ollut todellinen. Hän käännähti ympäri ja jäi seuraamaan merimiesten taistelua tuulta ja aallokkoa vastaan. Laivalla selvästi valmistauduttiin kunnon myrskyyn, mutta siitä huolimatta Miraya oli kuulevinaan muutaman sävelen hilpeästä vihellyksestä ja näki keskittyneiden ilmeiden seassa myös puolittaisia virnistyksiä. Ehkä myrsky tarjosi jollekin muullekin tilaisuuden ajatella muuta. Ehkä se antoi jännittävän harhautuksen tavallisesta arjesta. Tai ehkä jotkut vain uskoivat viheltelyn tuovan hyvää onnea ja hymyn suojaavan vaaroilta.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 349
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Myrskyn silmässä

Post by Kuparirapu » Sun Apr 14, 2019 11:36 pm

Pieni arkku liukui matalasti rahisten lattiaa pitkin, ja Nimetön pysäytti sen ennen väistämätöntä törmäystä pöydänjalan kanssa. Työnnettyään arkun uudelleen paikallen sängyn alle, jossa hän toivoi sen tällä kertaa pysyvän, Nimetön päätti tarvitsevansa raikasta ilmaa. Hänen oli mahdotonta koota ajatuksiaan hytin keinuessa ja arkun karkaillessa jatkuvasti ympäri lattiaa. Oikaisutaan puoliviittansa paikalleen ja kiedottuaan villaviittansa sen päälle hän käveli Owen Artorin epävarmoin askelin käytävälle, samalla hipaisten liivintaskuaan jotta tarkisti pienen avaimen ääriviivat sen sisällä.
Kannelle päästessään hän joutui nojaamaan hetken verran ovenkarmiin muutaman jyrkän keinahduksen ajan. Sää tuntui huonontuneen aamusta, ja laitoja vasten lyövät aallot keinuttivat alusta entistä pahemmin. Nimetön oli inhottavan tietoinen siitä, että vain kapteenin taito ja miehistön uutteruus toisivat heidät perille kotisatamaan vetisen haudan sijasta. Ja sisimmässään häntä häiritsi se, ettei hän voinut vaikuttaa kumpaankaan niistä.
Huomatessaan Mirayan tutut, tuulessa aaltoilevat vaaleat hiukset Nimetön lähti naista kohti, piilottaen ajatuksensa huolestuneen ilmeen taakse.
"Neiti Cabra....tuota, Miraya," Owen sanoi hoippuessaan naisen vierelle. Hän tarrasi itsekin kaiteeseen, tosin paljon ryhdittömämmin ja paljon tiukemmin kuin Miraya. Owenista näki, että hän pelkästi keikahtavansa minä hetkenä hyvänsä yli laidan ja luotti siksi kaiteen pitävän hänet poissa aalloista. "Pahoittelen jos häiritsen," nuorukainen jatkoi huomattuaan naisen vakavan ilmeen, ja hän kätki nopeasti katseensa taivaanrantaan.
"Tämä on, tuota, melkoinen aallokko," hän sanoi nuolaisten hermostuneesti huuliaan. "Tai siis, varmasti kokeneille merimiehille tämä ei ole tuulahdusta kummempaa. Mutta myönnän että minä olen hiukkasen huolissani. Jos pelkkä synkkä taivas tekee tällaista, niin pelkään miltä suoranainen myrsky mahtaisi tuntua..."
Sitten Owen vilkaisi Mirayaa uudemman kerran silmäkulmastaan, ja kääntyen naista kohti hän rypisti kulmiaan huolestuneen näköisenä.
"Tuota...onko jotain sattunut? Ei minun takiani, toivottavasti. Pyydän, jos voin jotenkin auttaa niin kertokaa epäröimättä."

Post Reply