Puolmatkan krouvi

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Post Reply
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 620
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Puolmatkan krouvi

Post by Tinanja » Sun Jun 23, 2019 8:28 pm

//Sivujuoni jatkuu!

Kylä aavikon laidalla ei ollut kummoinen, ei ainakaan näin keskipäivän paahteen alla. Hiekkakiviset rakennukset, kitukasvuiset puut ja pensaat katuja reunustamassa sekä hiekan ja askelten kuluttamat kivetetyt kadut kertoivat karua tarinaansa siitä, miten vaikeaa oli ylläpitää elämää hiekan ja kuivuuden keskellä. Silti kylä oli hyvin elinvoimaisen näköinen, ja siihen kuului pienen keskusaukion lisäksi vilkas majatalo, tallirakennukset aitauksineen ja säänsuojineen, sekä muutamia asuinrakennuksia, ja aiemmin metsänreunassa, vuorten suojassa olleet viljelykset. Pienestä koostaan huolimatta kylä oli vaikuttava, vaalean hiekkakiven muodostama. Kylän tärkeintä osaa, sen kaivoa, oli suojeltu muutamin rakennuksin että aidoin.

Taenyathar oli johdattanut heidät metsän lävitse vuorten väliä myöten aavikon laidalle, kulkien rauhallista tahtia vuorten viertä kulkevan jätin ja seurueen rinnalla. Keldruthin tie kuitenkin kulki kauempaa aavikon laitaa myöten, jättäen seurueen ennen kuin kylä tuli näkyviin. Taenyatharin haltiahahmo johdatti seurueen kylään saakka, kääntyen viimein katsomaan sekalaista seuruetta.
“Teidän todennäköisesti kannattaa levätä tämä ilta… Tavataan pari tuntia auringonnousun jälkeen kaivolla, odotan teitä siellä, jos aiotte lähteä ylittämään aavikkoa. Muistakaa täyttää vesivarantonne ennen sitä”, Taenyathar kääntyi viimein katsomaan seuruetta, nyökäten näille lyhyesti. Sitten tuon haltian hahmo oli jo kadonnut ohikulkijoiden sekaan, ja pian horisontin laidalla metsänrajassa oli nähtävissä lohikäärmeen silhuetti. Tästä ei ollut vaikea nähdä, että tilanne veti myös ikivanhan olennon mielen matalaksi.

Seurueen Atlashaltiamies, Aleo oli taittanut matkaa hiljaisena, ja hyvin mietteliäänä. Tämä ei iskenyt keskustelua kenenkään kanssa, mutta kulki aina yhtä määrätietoisen ja huolitellun näköisenä eteenpäin. Mies suuntasikin majataloa kohden, ja tuhahti sen nimelle “Puolmatkan krouvi” - oli noillakin mielikuvitusta. Sha’lassahaltiamiehen pitämästä majatalosta Aleo oli pian varannut itselleen huoneen yötä varten, ja istahti vain hetkiä myöhemmin kylmän juotavan parissa jatkamaan muistiinpanojensa kirjoittamista.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 386
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Puolmatkan krouvi

Post by Kuparirapu » Sun Jun 23, 2019 9:59 pm

Vanha sanonta sen tiesi, matka oli joutuisampaa mäkeä alas kuin sen päälle. Ingvindin käännyttyä takaisin etelää kohti, mukanaan sekä ryhmän onnentoivotukset matkaa varten että Llianjinin yhteen käärimä pergamenttinippu, olivat loput heistä jatkaneet Taenyatharin johdolla kohti aavikkoa. Muutaman päivän jälkeen ilma oli alkanut tuntua lämpimämmältä ja kuivemmalta, ja muutaman kerran puiden latvojen seassa erottui taivaanrannassa leviävä vaalea raita, joka kertoi mistä aavikon reuna alkaisi. Llianjin ei ollut edes yrittänyt peitellä katseita, joilla hän vilkuili sekä selkänsä taakse vuoria kohti että edessä odottavaan kuumaan hiekkamereen. Hän tiesi Ingvildin lähdön olleen tarpeellinen, jopa pakon sanelema, mutta vanhan haltian sydän kykeni silti huolehtimaan siitä että hänen entinen oppilaansa pääsisi perille Metikseen turvallisesti.
Vaikka hiljalleen Llianjin ymmärsi jakaa osan myötätunnostaan myös itseään ja muuta ryhmää kohtaan. Kuten hän oli sanonut aiemmin, pian he kohtaisivat kenties rankimman haasteensa koko matkan aikana.

Kylän merkit tulivat näkyviin aamupäivästä, ja puuraja harveni samaa tahtia heidän lähestyessä sitä. Pieni asutus tuntui pitävän kynnettyjen peltojen muodostamilla sormilla elinvoimaisista vuorenrinteistä kiinni, jotta hiekka ei olisi vetänyt sitä tyystin syleilyynsä ja haudannut uumeniinsa. Taenyahtar jätti heidät hieman ennen kylän rajaa, vaikka haltiamuodossakaan lohikäärme tuskin olisi paljoa lisännyt sitä mielenkiintoa jonka heidän pieni ryhmänsä sai osakseen. Harva matkaaja saapui tänne, joten monet asukkaista katselivat vieraita avoimen uteliaina. Muutamat, liukkaasta puhetyylistä päätellen kaupankävijät, lähestyivät heitä määrätietoisesti ja tiedustelivat kärkkäästi mitä ryhmä täältä halusi. Huomattuaan Llianjinin kävelysauvaa koristavat riimut he yhdistivät vanhan haltian maagikoksi, ja Llianjin joutui inttämään toistuvasti ettei halunnut ostaa siruakaan tuliliuskekiveä, ennen kuin kyseinen tyrkyttäjä luovutti. Aleon kylmää katsetta kaupanhierojat eivät ilmeisesti halunneet kohdata, mutta Ezram ja nuori Io tuntuivat saavan oman osansa tästä kyseenalaisesta huomiosta. Sekalaisissa keskustelunpätkissä Llianjin luuli kuulevansa tarjouksia ostaa jommankumman ase, ja jopa jotain mikä kuulosti liittyvän avioliittoon ja myötäjäisiin. Lopulta he pääsivät paikallisen majatalon eteen, ja Aleon suunnatessa sisään Llianjin pyyhki otsalleen kohonnutta hikeä.
"Järjestän meille huoneet yöksi, mutta varautukaa että saatamme nukkua pareittain. Aamulla meidän kannattaa yrittää lähteä auringonnousun aikaan, jolloin ilma on vielä viileämpää. Ja kuten meidän...oppaamme totesi, tarvitsemme runsaat vesivarannot mukaamme."
Vanha haltia kaivoi rahapussinsa kädelleen, ja kurtisti kulmiaan punnitessaan kuinka se oli jo ehtinyt keventyä. Hän noukki esille muutaman jäljellä olevista kultadeneistä ja hopeaa niiden seuraksi, ojentaen kolikoita sekä Iolle että Ezramille.
"Tässä, toivon että ehtisitte hankkia meille pari satulaan sidottavaa vesileiliä jotka voimme täyttää. Ja paikallisilta löytyy varmaankin muutama ohut kangasvaate, tarvitsemme niitäkin. Aurinko on armoton aavikolla, ja tiedän kokemuksesta että se voi purra ihoon kipeästi."
Huokaisten ja pyyhkien lisää hikeä hihaansa Llianjin siristeli kirkasta taivasta kohti. Valmistelujen lisäksi heidän täytyi yrittää vielä levätä niin paljon kuin vain pystyisivät, eikä kunnianarvoisesta Atlaksen suurlähettiläästä näyttänyt olevan paljoakaan apua.
"Yritän järjestää myös illallista. Ja varokaa etteivät paikalliset puhu teitä pyörryksiin," vanha haltia lisäsi ja taputti sanojensa painoksi nuorta Ioa olalle.

User avatar
Anlie
Posts: 113
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Puolmatkan krouvi

Post by Anlie » Fri Jun 28, 2019 9:46 pm

Vuoriston ja metsikön syksyinen viileys alkoi vaihtua paahteiseen ja kuivaan aavikko-ilmaan, eikä Io peitellyt ihmetystään seuratessaan miten vehreys vaihtui hiljalleen karumpaan ympäristöön. Vielä suurammaksi hämmästys kävi kylän ja sen peltojen piirtyessä näkökenttään, eikä nuorukainen voinut käsittää miten kukaan pystyi viljelemään mitään näin lähellä aavikkoa, mutta kyläläisistä se ilmeisesti kannatti. Hiekkadyynien tiirailu aiheutti uuden koti-ikävän piston Ioachimin rinnassa.

Io vilkuili pitkään taakseen Keldruthin jättäessä ryhmän, pohtien mahtoiko yksikään kyläläisistä tai mahdollisista muista kulkioista huomata olentoa lainkaan. Heidän ollessa lähempänä kylää Io rauhoittui katselemaan eteensä, saaden vastaansa joukon uteliaita asukkaita. Siihen hälinään Taenyatharkin katosi, Ion kuullen etäisesti tämän sanat vesivarannoista ja levosta.
Ezramin vakaus ja arvovaltaisuus tuntui houkuttelevan epätoivottua huomiota ja Io miltein ennätti hilpeästi kommentoida jotakin toiveesta, että morsiamen tarjoajan kohdalla omena olisi pudonnut mahdollisimman kauas puusta, ellei olisi tuntenut nyintää omassa hihansuussaan. Luonnollisesti valtava kahdenkädenmiekka kiinnitti huomiota ja aluksi Io torjui ostotarjoukset kevyen naurahduksen saattelemana, kunnes jankuttamisen kyllästyttämänä hymy haihtui ja kulmat painuivat ruttuun – ilme, joka sai jankkaajan luikkimaan hiljaa tiehensä. Io myhäili itsekseen tyytyväisenä siitä ettei vartijan pestissä opitut taidot olleet suinkaan unohtuneet.

Majatalon edessä Lljianjin ryhtyi kaivelemaan taskujaan ja Ioachim otti ilmeettömänä rahat ja tehtävän vastaan. Asetelma tuntui hieman oudolta, olihan hän periaatteessa edelleen Aleon leivissä, mutta Llianjin tuntui kustantaneen suurimman osan matkasta tähän mennessä, nyt kun Io asiaa tarkemmin muisteli. Toivottavasti noilla kahdella oli jonkinlainen sopimus, ettei Llianjinin otsalle kohonnut kurttu syvenisi ja kolikkonyssäkkä kevenisi entisestään.
”Tattis, herra Shalheira. Illallinen kuulostaa loistavalta idealta”, Io totesi mietteistään palaten huolettoman oloisesti ja virnisti, pyöritellen kolikoita käsissään. ”Ei huolta, pidämme toisiamme silmällä.”

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 66
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Puolmatkan krouvi

Post by Arlin » Fri Jul 05, 2019 6:43 pm

Yksikään Phoeben hellekesä ei valmistuttanut Lalfaria kohtaamaan aavikon paahtavan lämmön hikoilematta. Puolhaltia ei melkein pystynyt uskomaan vuorten ja aavikon välisen lämpöeron olevan niin valtava, vaikka alueet olivat aivan vierekkäin toisiaan. Paahde tuli vielä pahenemaan heidän ylittäessä Konaj'n aavikon keskustaa, joten oli hyvä, että heidän matkansa poikkesi ensin aavikon laidalla olevan kylän läpi. Kylä vaikutti olleen vain harvan pysyvä asuinpaikka, mutta useamman matkailijan keskus. Vaikka matkailijoita oli useita, he olivat pääasiassa Sha'lassahaltioita ja kauppiaita. Kuten pieni Thalassahaltiakylä vuorten laidalla, täälläkään monimuotoisuus ei vastannut lähellekään Phoebea. Sekalainen joukko herätti kylässä nopeasti huomiota ja pian heidän kimpussaan oli useampi kauppias koittamassa myydä heille tarvikkeitaan. Lalfar koki pääsevänsä tilanteesta muita helpommalla, sillä hänellä ei ollut raskaita aseita, maagisia esineitä eikä muutenkaan näyttänyt mitenkään varakkaalta tai erityisen kummalliselta. Niitä vähäisiä, jotka häntä häiritsi, Lalfar kielsi vähäisin elein, mutta kylmän välinpitämättömän oloisesti. Taenyathar poistui myöhemmin seurasta antaen sitä ennen ohjeistusta seuraavista suunnitelmista. Llianjinin lähtiessä varaamaan majoitusta ja Ezramin sekä Ioachimin lähtiessä hankkimaan tarvikkeita, Lalfar lähti opittuun tapaansa neuvottelemaan tallinpitäjän kanssa hevosten majoituksesta.

***

Vain harva osasi odottaa matkaajia tulevan pieneen aavikkokylään vuorten puolelta, mutta eräs Rheanhaltia oli tarkkaillut siihen suuntaan jo pidemmän aikaa ja huomannut oudon, sekalaisen ryhmän. Vaikka haltia toivoi näkevänsä jotain tulevan sieltä suunnalta, tämä ei ollut juuri sitä, mitä hän odotti. Oli harvinaista, mutta ei mahdotonta, että jotkut toisilla puolilla vuoria saattoivat oikaista kapeiden solien lävitse aavikolle. Ryhmän saapuessa lähemmäs kylää ja paremmin näköetäisyydelle, oli selvää, että nämä eivät oikaisseet sieltä vain saadakseen kauppatavaroitaan nopeammin myytyä. Yksi ainakin näytti olevan haltiamaagikko, mutta ei armeijan. Toisesta haltiasta ei voinut sanoa oikein mitään, ei tarkkaa rotua eikä sukupuolta. Ryhmän kenties ainoa nainen taisi olla puolhaltia. Kaksi ihmistä olivat kohtalaisen raskaasti aseistettuja, mutta heistä kumpikaan eivät todennäköisesti olleet armeijan palkkaväkeä. Sitten lopuksi mukana oli kaikkein hämmentävin hahmo, joka ei voinut olla mikään muu kuin Atlashaltia. Tämä ryhmä ei ollut sitä, mitä Rheanhaltiamies odotti näkevänsä, mutta tämän täytyi olla jotenkin liitoksissa hänen kuulemiinsa huhuihin.

Hiekanväriseen, kasvoja peittävään asustukseen pukeutunut Rheanhaltia poistui hitaasti näkyvistä kauppiaiden tajutessa tulla viimein häiriköimään ryhmää kauppatavaroillaan. Haltia odotti toisen rakennuksen vieressä, varjossa, kun seura viimein jakaantui. Rheanhaltia nielaisi. Ryhmän ihmiset vaikuttivat kaikkein vähiten arvaamattomimmilta, mutta Rheanhaltia ei voinut olla täysin hermostumatta. Haltia käveli miehiä vastaan rauhallisesti pysähtyen parin metrin päähän näiden eteen.

"Herrat", Lin tervehti varovaisesti katsoen molempia vuorotellen silmiin. "Seuranne... etsittekö jotakuta täältä?" Rhenhaltia kysyi näiltä suoraan.
Lakimies Firdorn

User avatar
Kide
Posts: 485
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Puolmatkan krouvi

Post by Kide » Sun Jul 07, 2019 1:58 pm

Metsä imaisi Ingvildin syleilyynsä toisessa suunnassa ja heidän joukkionsa toisessa. Siitä alkoi muutaman päivän matka puiden katveessa, joka oli Erzamista jopa rentouttavaa. Varsinkin jos iltaisin jaksoi nähdä vaivaa ja kerätä tarpeeksi havuja ja isolehtisiä oksia makuualustaksi, jolloin jokainen nytkähdys hevosen selässä ei aiheuttanut haluja kirota juilivaa alaselkää.
Oli helpompi olla ajattelematta tulevaa maisemanvaihdosta; kuumuutta hohkaavaa hiekkaa ja taivaalta porottavaa aurinkoa, jolta ei pääsisi karkuun. Ainakin siihen asti kunnes lähestyvä aavikko alkoi muistuttaa itsestään heidän ympärillään. Ezram oli aina tiennyt, että kosteuden saattoi haistaa ilmasta. Nyt hän sai huomata, että niin saattoi myös kuivuuden. Tai ehkä se oli kosteuden puute, jonka hän aisti selvästi viimeisenä iltana ennen kuin he saapuivat aavikon laidalle. Metsässä matkustamisen luoma rauha korvautui nopeasti kasvavalla levottomuudella.
He olivat ehtineet nähdä pilkahduksia tulevista maisemista puurajan yllä, mutta aavikon laidalle pääseminen sai Ezramin silmät pyöristymään. Se oli kuitenkin virhe, jota mies päätti jatkossa välttää hieroessaan samassa hänen silmiinsä pöllähtänyttä hiekkaa partaansa kiroillen. Pari askelta hiekalla riitti kertomaan, että tämä olisi maisema jota hän tulisi vihaamaan. Ezram loi viimeisen haikean vilkaisun taakse jäävään metsän rajaan.

Keldruth erkani joukosta hyvissä ajoin eikä Taenyatharkaan johdattanut heitä kylän reunaa pidemmälle, vaan itsestäänselvyyksien jälkeen katosi omille teilleen. Ezram oli ehtinyt toivoa, että ilman omituista haltiamaista matkakumppaniaan heidän joukkion ei olisi kiinnittänyt huomiota, mutta sai huomata olevansa pahasti väärässä. Epäilemättä kaikki tämän seudun läpi liikkuvat poikkesivat tässä kylässä, mutta ilmeisesti se ei ollut tarpeeksi taltuttamaan asukkaiden uteliaisuutta ja totuttamaan heitä erinäköisiin matkalaisiin. Ezram karkotti kaupustelijat ja heidän kantamuksistaan kiinnostuneet murahduksilla ja mulkaisuilla, ärsyyntyneenä tästä huomiosta ja metsän rauhan jälkeen heidät ympäröivästä melusta. Täältä kyläpahaisesta löytyi kuitenkin myös kauppatavaraa, joka veti jopa Ezramin hetkeksi hiljaiseksi. Soturi vain tuijotti hetken aikaa täydellisen hämmästyksen ja yllätyksen vallassa hänelle jotain morsiamesta mutissutta häntäkin vanhemmalta näyttävää miestä, jonka vetiset silmät tapittivat häntä toiveikkaasti. Ezramille oli kaupattu kaikenlaista ja pyydetty moneen. Häntä oli tuijotettu niin huvittuneesti, vihaisesti, pelokkaasti kuin inhotenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun häntä katsottiin lähes palvovasti ja hänelle suorastaan kaupattiin ihmistä. Eikä mitä tahansa ihmistä vaan puheista päätellen nuorta tyttöä. Paksut kulmat nousivat, laskivat, nousivat uudestaan ja laskivat lopulta mitä syvimpään kurttuun. Ezram ehti huomata Ioachimin huvittuneen ilmeen ja kiukku välähti hänen silmissä. Häntä katsovan miehen toiveikkuus alkoi rapistua.
"Hulluko olet?" Ezram murahti ja puski miehen kauemmas samoin kuin kaikki muutkin yhtään liian lähelle pyrkivät. Hän paineli väkijoukon läpi kyynärpäitään levitellen sellainen ilme kasvoillaan, ettei yksikään enää puhutellut häntä. Ezram olisi voinut jopa punastua tuosta yllättävästä tarjouksesta, jollei olisi yhtäkkiä ollut niin vihainen. Jollei hän olisi tiennyt mistä tuo tarjous kumpusi ja voinut jo nähdä mielessään kyseisen morsiamen ilmeen puolisoehdokkaan edessä. Inhoa ja pelkoa. Niihin mies oli tottunut, mutta ei kaivannut muistutusta siitä, ettei hänestä olisi mieheksi enää edes vanhalle hampaattomalle haahkalle, jota joskus aikoinaan oli ehkä naiseksikin kutsuttu.

Llianjinin tehtävänjako ei yllättänyt majatalon edustalla, mutta rahanjako hieman. Ezram kohautti harteitaan tuskin huomattavasti ottaessaan kolikot vastaan.
"Eiköhän tuo järjesty", Ezram totesi Llianjinille nyökäten, vaikka olisikin mieluusti suunnannut Aleon tavoin majatalon suojaan väkijoukon sijasta. Mutta heidän piti valmistautua ja se hoitui parhaiten joukolla. Ezram ja Ioachim lähtivät suunnistamaan torille, Io ilmeisen innostuneena, Ezram sen näköisenä että olisi mieluummin tyhjentänyt ulkohuussia.
"Eikä sanaakaan morsiamista tai mistään sen sorttisesta", soturi urahti vieressään kulkevalle nuorukaiselle varoittavasti, mutta piti katseensa visusti edessään. Kaksikko ehti tuskin käännähtää majatalon kulman ympäri, kun heidän eteensä pysähtyi mies, josta kasvojen peittämisestä huolimatta näki, että hänellä oli asiaa. Juuri heille. Ezram seisahtui niille sijoilleen ja katsoi heitä tervehtivää haltiaa kurseilematta päästä varpaisiin ja hieraisi tuuheaksi ehtinyttä partaansa. Hän vilkaisi sivusilmällä merkitsevästi Ioachimia ennen kuin vastasi.
"Kauniita maisemia ja paikkaa lepuuttaa jalkoja. Mutta auttaisitteko te minua ymmärtämään, miten se on teidän huolenaiheenne, herra..?" Ezram kallisti aavistukseen päätään ja jäi tarkkailemaan haltiamiestä kulmat epäluuloisesti kurtussa. Vaikka he olisivat kertoneet totuuden, heitä tuskin olisi uskottu, mutta Ezramista tuntui ettei tästä matkasta tarvinnut kuulla yhdenkään ylimääräisen korvaparin. Oli tarpeeksi omituista tulla utelemaan ilman esittelyjä tuntemattomien puuhista saatika pitää kasvonsa peitossa, vaikka sillä täällä hiekan keskellä saattoi ollakin ihan käytännöllinen merkitys. Haltiamies ei näyttänyt erityisen vaaralliselta tai uhkaavalta, mutta Ezramin käsi oli jo hakeutunut lepäämään miekankahvalle luonnostaan. Älä oleta mitään ja ole varautunut kaikkeen - se oli ohje, josta Ezram piti jälleen kiinni. Hän saattoi vain toivoa, että Ioachimkin osaisi pitää ainakin suunsa kiinni ja silmänsä auki.
Tämä ylimääräinen huomio, jota he puoleensa vetivät, alkoi olla sangen ärsyttävää. Ehkä aavikolle pääsy ei sittenkään olisi niin paha asia - ainakin he saisivat olla rauhassa ja vastaisivat teoistaan vain toisilleen ja auringolle.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 386
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Puolmatkan krouvi

Post by Kuparirapu » Fri Jul 19, 2019 8:37 pm

"Vain ensi yöksi, yhdeksi yöksi. Ja viidelle henkilölle, minä ja neljä seuralaistani," Llianjin lausui painokkaasti ja levitti vielä sormiaan selventääkseen määrän majatalon tiskin takana seisovalle työntekijälle. Ruskettunut, ryppyinen ukkeli vaikutti kuitenkin olevan melkein puolikuuro, ja tämän väärinkäsitysten oikaiseminen kävi työstä.
"Viisi? Ei ole tilaa niin pitkäksi, herra. Vain kolme yötä kerrallaan, herra. Meidän on pidettävä huoneita valmiina muillekin, herra."
"Lähdemme huomenaamuna. Nukumme yön täällä. Viisi huonetta," Llianjin toisti äänessään jo hivenen kireyttä. Ukko pyyhkäisi korvantaustaansa, kenties kaivaakseen ylimääräisen hiekan pois, ja rypisti sitten otsaansa:
"Ei ole viittä vapaana, herra. Neljä vapaata, herra, tai sitten tallissa. Harvoin näin paljon vieraita..."
"Olkoon sitten niin. Otamme ne," Llianjin keskeytti ja alkoi laskea etumaksua tiskille. Ukko ei ollut kenties vieläkään aivan selvillä, mutta rahat nähdessään hänen kasvoilleen puhkesi mitä kohteliain hymy.
"Haluamme myös illallista. Maksan siitäkin," vanha haltia lisäsi lopuksi. Ukkeli paineli päätään ja luetteli lukuisia kiitoksia, keräten huolellisesti rahat talteen. Kun tämä lopuksi vielä paljasti että huoneet piti valmistella ennen kuin he voisivat niitä käyttää, Llianjin vain nyökkäsi alistuneesti ja harppoi ulos majatalosta. Hän jäi hetkeksi aikaa seisomaan rakennuksen heittämään varjoon, pyyhkien särkeviä silmiään ja keräten itseään. Hän ei muistanut milloin viimeksi olisi kohdannut asukkaita, joiden kanssa keskustelu olisi ollut näin tuskastuttavaa. Kuin yrittäisi puhumalla käskeä aasia ylämäkeen!

Llianjinin sisäinen vuodatus katkesi kun hän tunsi yllättäen liikahduksen vyötärönsä paikkeilla. Hän ehti käännähtää ja huomata lyhyen hahmon melkein kiinni kyljessään, ennen kuin vanha haltia tajusi millä puolella hänen rahapussinsa roikkui ja huudahtaen hän yritti tarttua käsiin jotka puuhailivat sen nyörien kanssa. Hahmo havahtui ja kuin tyhjästä tuleva, kipeä tönäisy kylkeen kaatoi Llianjinin hiekkaiseen maahan. Sihahtaen ärtymyksestä Llianjin kohotti sauvansa ja lausuen jo ensimmäisiä loitsuriimuja sen kärjessä napsahteli pieniä sinertäviä sähkönpurkauksia. Hänen ympärillään kaikki ohikulkijat olivat seisahtuneet tuijottamaan Llianjinia silmät levällään ja selvän varovaisena, jättäen pienen tyhjän alueen hänen ympärilleen. Vanha haltia mulkoili toisen kyynärpäänsä varassa varasta etsien, tätä kuitenkaan enää löytämättä, ja sauva sammuen hän könysi vaivalloisesti seisomaan. Maasta pölyävä vaalea tomu oli tarttunut hänen vaatteisiinsa ja hiuksiinsa, ja Llianjinin kylkeä särki yhä iskun jäljiltä. Irvistellen hän vähät välitti ympärillä olevista katseista ja nilkutti katua pitkin kohti kylän keskellä olevaa kaivoa. Hierottuaan alkavaa mustelmaa Llianjinin käsi liikkui tarkistamaan että rahapussi oli yhä tallessa ja ehjänä. Se oli molempia, onneksi, mutta vanha haltia oli huomaavinaan nyöreissä pientä nirhautumista. Oliko varas yrittänyt leikata koko pussin mukaansa?
Päästyään kaivoa suojaavaan yksinkertaiseen katokseen Llianjin tarttui karheaan köyteen ja alkoi vetää sen päässä roikkuvaa ämpäriä parhaalla tahdolla ylös. Valitettavasti se tuntui olevan täynnä ja vanha haltia joutui ponnistelemaan saadakseen sen ylös. Lopulta hänet palkittiin kipeiksi hiertyneillä kämmenillä ja kukkurallisella ämpärillä viileää vettä, joka loiskui reunojensa ylitse Llianjinin laskiessa sen vierelleen. Otsalle kihonnut hiki sekoittui tomuun Llianjinin vetäessä henkeä ja kauhoessa sitten vettä kasvoilleen. Viileä neste tuntui taivaalliselta, ja puhdistautumisensa ohella Llianjin tyydytti myös alkavaa janoaan.

Post Reply