Kun mentävä on

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 545
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Fri Nov 08, 2019 7:00 pm

Nana oli tiennyt mitä mieltä Ranyard tästä tulisi olemaan ja oli myös varautunut siihen, mutta hänen oli silti käännettävä katseensa sivuun. Kaikeksi onneksi Grilda ei huomannut Ranyardin seuraavaksi häneen luomaa mulkaisua vaan katseli lähes ahnaasti täkin raosta näkyviä arpia.
"Huopa sivuun, poikaseni, ei tässä koko päivää ole aikaa", Grilda hoputti yhtä aikaa, kun Ranyard jo aivan omaehtoisesti asettui makuulle ja paljasti kyljen haavan. Nana oli astellut lähemmäs ja katseli helpottuneena vähäistä punoitusta ja turvotusta, jota haavan reunoilla näkyi. Se ei siis ollut tulehtunut yön aikana hyvin vähäisistä hoidoista huolimatta.
"Noh, tyttö, älä siinä vain seisoskele töllistelemässä vaan hae vettä ja riepuja", Grilda käskytti narisevalla äänellään. Puhe olikin ainoa nopea ja terävä asia tuossa vanhassa naisessa, kaikki muu näytti tapahtuvan kuin hidastettuna. Nana ei olisi halunnut jättää Grildaa työskentelemään valvomatta, mutta tiesi jo ettei vanhus antaisi periksi. Eikä varmasti ottaisi kuuleviin korviinsa ainuttakaan Nanan huomautusta. Olihan Nana tuolle vain pahainen haltiatyttö, joka ei tiennyt mistään mitään. Nanan ei auttanut kuin suunnata ripeästi alakertaan tuntien itsensä kovin voimattomaksi tässä tilanteessa.

"Haavahan on jo vanha, mutta uudestaan revennyt", Grilda totesi kylkeä tutkiessaan melkein syyttävästi. "Eikö käynyt mielessä hoidattaa sitä kuntoon?" vanhus jatkoi, mutta ei selvästikään odottanut vastausta saati että olisi reagoinut sellaiseen. Hän alkoi painelemaan haavan reunoja luisilla ja kylmillä sormilla, eikä mitenkään kevyesti.
"Sattuuko tämä? Entä tämä?" Ranyardin vastausta nainen ei edelleenkään näyttänyt noteeraavan mitenkään, mutta lopetti lopulta tutkimisen, tai pikemminkin tökkimisen, ja näytti siirtyvän itse parantamiseen.
"Äläkä sitten kiemurtele, minä en mitään matoja ala hoitamaan. Vaikka et sinä taida mikään vikisijä ollakaan. Etpä taida et." Kylmät kämmenet painautuivat haavan päälle ja parantajan puhe pysähtyi kuin seinään. Jäljelle jäi vain hieman pihisevä hengitys, kun vanhus lopulta keskittyi parantamiseen.

Itse parantaminen oli jo ohi Nanan viimein palatessa huoneeseen käsissään vadillinen lämmintä vettä ja toisella olkapäällään pino vaaleita liinoja, toisella Nafi.
"Siihen niin, lähemmäs, lähemmäs, en minä ala kurottelemaan." Nana laski vadin pyydetysti aivan Grildan jalkojen juureen ja asetteli liinat sängylle. Hänen olisi tehnyt itsekin mieli päästä kokeilemaan haavan kuntoa, mutta haltia malttoi mielensä kuin jo arvaten mitä Grilda seuraavaksi sanoisi.
"Jos aiot jäädä, vaikka parempi olisi että lähtisit", vanhus mutisi haavaa puhdistaessaan, "niin seiso kauempana ja ole hiljaa." Vanhus ei edes vilkaissut Nanaan vaan siirtyi levittämään salvaa loitsun voimasta puoleksi umpeutuneen haavan päälle. Nana siirtyi kuuliaisesti sivuun katse lattiassa. Toisella kädellään hän piteli Nafia hännästä, jotta liskokin ymmärsi pysyä hiljaa ja paikallaan, vaikka vanhuksen läsnäolo oli alusta asti saanut sen rauhattomaksi. Ihme kyllä Grilda oli vilkaissut Nafia vain kerran heidän saapuessaan tuon parantajan ovelle ja siitä asti ollut kuin liskoa ei olisikaan.
Ketolukkoa ja orjamaljakasta, Nana haisteli ilmaa, johon salvan tuoksu jäi leijumaan. Varmasti jotain muutakin, mutta ketolukon pistävä haju peitti kaiken alleen.
"Pidä löysää paitaa tai sido jos paita kuitenkin hiertää. Parempi kuitenkin ilman sidettä." Siitä Nana oli samaa mieltä Grildan kanssa, niin hyvin haava oli näyttänyt ilmeisesti parannuksen voimasta jo sulkeutuvan.
"Noniin, ja sitten se jalka tänne", parantaja puhui kuin olisi halunnut haavoittuneen reiden tarjottimella eteensä, vaikka samaan aikaan kampesi itsensä ylös sängyltä ja siirtyi sen viertä istahtaen parin hitaan askeleen jälkeen uudestaan alas.
"Tämmöisenäkö tällä on nukuttu? Kenen ajatus se tämä oli? Ja sitten haetaan parantajaa ja oletetaan kaiken olevan taas kunnossa..." Grildan syyttävät mutinat vaimenivat yskänpuuskaan ja sitten parantaja olikin jo siirtynyt jalan kimppuun kuin unohtaen jatkaa läksytystään. Tästä kamalasta laiminlyönnistä huolimatta, jota eilisiltainen valinta oli kyllä Nanankin mielestä hieman ollut, haava näytti umpeutuvat yhtä mukavasti kuin kyljenkin haava. Ei täysin, mutta paljon tiukemmin ja paremmin kuin pelkkien tikkien kanssa olisi käynyt vielä pariin päivään. Tulehduksesta ei myöskään jalassa näkynyt merkkejä ainakaan sinne asti mistä Nana katseli, ja tämän parannuksen jälkeen riskikin olisi enää miltei mitätön.
Miellyttävä ei ollut ensimmäinen sana kuvaamaan Grildan olemusta tai luonnetta, mutta Nanankin oli myönnettävä, että kyllä vanhuksesta löytyi vielä voimia.
Ketolukon ja orjamaljakkaan tuoksujen pistävä yhdistelmä täytti pian taas huoneen. Salvan levitys näytti niin kovakouraiselta, ettei Nana uskaltanut edes katsoa Ranyardin ilmettä.
"Olen pahoillani", haltia ajatteli lattiaa katsoessaan. Tämä nyt vain oli ilmeisesti koko kylän ainut parantaja.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 699
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Fri Nov 08, 2019 10:31 pm

“Luuleeko arvon parantaja, että keskellä ei-mitään korpikuusen kannon alla kasvaa parantajia?” Ranyard kysyi kulmiaan kohottaen, kun ei saanut väsymyksestä ja ärtymyksestään huolimatta ylläpidettyä viileän etäistä suhtautumistaan tuon kommentoidessa sitä, että haava olisi kannattanut hoidataa aiemmin. Mies ei viitsinyt edes vastata tämän seuraaviin kysymyksiin siitä, sattuiko kylkeen. Huomattavasti vähemmän, mitä Ranyard oli kuvitellut sen tökkimisen sattuman, mutta häntä ei häirinnyt lainkaan se, että parantaja aloitti parantamisensa. Siitä huolimatta, miten epämiellyttävä, mutta tuttu se tunne oli, se ainakin sai tuon teräväkatseisen, epäkohteliaan ja turhan paljon hänen kehostaan pitävän naisen hiljenemään hetkeksi. Palkkasoturi ei liikahtanutkaan, tai sanonut enää mitään loppuajan aikana. Katse vaelsi tiukasti katossa ja muutoin niin ilmeettömästä miehistä sai pienen irvistyksen irti, kun tuo parantaja lääppi ja lätki hänen muutoinkin jo riittävän kipeälle reidelleen vielä salvaa kaiken tökkimisen ja parantamisen jälkeen. Ranyard kieltämättä oli tyytyväinen tuon viimein ollessa valmis tekemistensä osalta, vaikka siihen tuntuikin kuluvan ikuisuus. Viimein tämä katseellaan hänen kehoaan nuoleskeleva parantaja nousi ja käskytti jälleen Naenijaa ennen kuin kaksikko lähti alakertaan. Ranyardin reidessä poltteva salva sai miehen murahtamaan itsekseen, tyytymättömänä ennen kuin tämä kaivautui takaisin huopien alle vain nukahtaakseen.

Päivä meni hieman unessa Ranyardin osalta. Tämä muisti heränneensä syömään, ja käynyt illan jo pimentyessä kylvyssä. Nyt tämä istui sängyllä yllään vain puolipitkät housunsa, ja mies oli levittänyt haarniskankappaleensa sängylle aseidensa vierelle. Kostea kankaanriepu oli kastettu veteen ja tämä hieroi pyörivin liikkein likaa ja verta irti haarniskastaan. Mies oli suoristanut kipeän jalkansa suoraksi sängylle, kun toinen oli koukistettuna, ja tuki toisinaan puhdistettavaa haarniskankappaletta polveaan vasten..
“Sisään”, Ranayrd vastasi koputukseen oveltaan. Koputuksen keveyden ja varovaisuuden huomioiden tulija todennäköisesti oli Naenija. Sitä paitsi, kuka muu tähän aikaan olisi enää halunnut yrittää tavata hänet? Palkkasoturi vilkaisi nopeasti tuolin selkänojalla pesun jälkeen kuivumassa olevaa aluspaitaansa viitsimättä nousta hakemaan sitä tai toista paitaa matkataroistaan. Ranyard ei sanonut mitään naiselle tämän astuessa peremmälle ja sulkiessa oven perässään.
“Eikö tämän kokoisessa kylässä ole kuin yksi ja ainut parantaja?” Ranyard vilkaisi nopeasti Naenijaan kysyvänä, kulmiaan vähän kohottaen. Sanat olivat ehkä enemmän toteava kuin kysyvä kommentti, johon tämä ei välttämättä edes odottanut vastausta. Se vain rikkoi hiljaisuuden, joka heidän välilleen oli laskeutumassa.

User avatar
Kide
Posts: 545
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Sun Nov 10, 2019 6:58 pm

"Noniin tyttö, tavarat kokoon ja sitten mennään. Ei olisi sinusta apulaiseksi, ei." Nana ei edes enää välittänyt vanhuksen sanoista vaan mietti vain miten tuo pääsisi portaat alas mikäli Nanan kädet olisivat varattu vesivadille, jota hän jo parhaillaan nosti mukaansa. Ranyardia haltia vilkaisi viimeisen kerran pahoittelevasti ennen kuin suuntasi Grildan perässä ulos huoneesta.
Heidän tahtinsa portaissa ei ollut erityisen huikenteleva, mutta tähän suuntaan vanhus selvisi itsekseen.

Parempi kuin ei mitään, haltia mietti suunnistaessaan vanhan parantajan kodilta takaisin kievariin. Paljon parempi kuin ei mitään eli se mihin Nana tällä hetkellä pystyi. Haltia oli valmis ottamaan Ranyardin vihat niskaansa kunhan mies parantuisi nopeammin. Olihan palkkasoturi suojellut häntä ja siinä samassa rytäkässä haavoittunut alun perin.
Kievariin päästyään Nana suuntasi jo Ranyardin huoneelle, mutta koputukseen nostettu käsi pysähtyi ennen ovea. Nana olisi halunnut päästä vielä itsekin tarkistamaan haavat lähempää, mutta päätti lopulta, että hänen järjestämänsä yllätyksen jälkeen olisi ehkä parempi antaa miehelle aikaa hengähtää. Ranyard näytti olleen tarpeeksi hyvässä kunnossa liikkuakseen ja ylipäätään tuo mies näytti aina pärjäävän. Ehkä illalla, haltia päätti suunnatessaan aamupalalle.

Päivän aikana Nana ehti kunnostaa matkatavaroitaan, täydentää yrttivarastojaan, pyykätä ja huoltaa vaatteitaan sekä tutustumaan hieman tähän erämaan keskelle levittäytyneeseen kylään. Hän sai jopa vihiä siitä, mistä voisi olla mahdollista hankkia hevonen. Siihen Nana kuitenkin ottaisi mieluusti Ranyardin mukaansa, mikäli mies suostuisi avuksi. Palkkasoturilla oli selvästi enemmän kokemusta ratsuista ja lisäksi haltia epäili pelkän miehen läsnäolon auttavan hintaneuvotteluissa. Sitten täytyisi enää löytää paikka Gustylle, jollei tuolla huhupuheen mukaan ylimääräisen hevosen omaavalla maanviljelijällä olisi tilaa yhdelle kovapäiselle aasille. Sen jälkeen Nana olisi valmis lähtemään, kunhan Ranyard palautuisi ratsastuskuntoon. Ja kunhan mies olisi edelleen valmis pitämään Nanan matkaseuranaan. Haltia uskoi asian selviävän hyvinkin pian koputtaessaan varovasti palkkasoturin huoneen ovelle.
Ranyard ei sanonut mitään Nanan astuessa sisään, eikä Nanakaan tiennyt mitä sanoa. Hän jäi nojaamaan kiinni painamaansa ovea vasten miestä seuraten ja odottaen saavansa jotain vihiä siitä, millä mielellä tuo tänä iltana oli.
On toinenkin, mutta hänestä sinulle ei ole mitään hyötyä kuten jo tiedät, oli Nanan ensimmäinen ajatus Ranyardin kysymykseen. Pelkäksi ajatukseksi Nana sen jättikin.
"Kuinka olisin voinut ottaa vastaan kenenkään muun kuin niin herttaisen vanhan rouvan palveluksia", haltia totesi vaikkei Ranyard näyttänyt vastausta odottavankaan. Nana ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä vitsailussa, mutta yritti parhaansa värittää sellaiseksi tarkoitettuja sanojaan kevyellä hymyllä. Huvittuneisuuden sijasta haltian ilme näytti kuitenkin pikemminkin alakuloiselta.
"Pyydän anteeksi, että toin hänet tänne lupaa kysymättä", Nana sanoi hetken päästä ja tapitti Ranyardia vähän aikaa odottavasti. Lopulta haltia uskaltautui siirtymään ovelta pois ja käveli sängyn toiselle laidalle. Peite tuskin liikahti, kun hän istui varovasti haarniskan paloista ja aseista tyhjäksi jääneeseen kohtaan. Nafin kuono heilui herkeämättä ja nyt lisko hypähti sängylle kissamaisen sulavasti, hipaisematta varpaankynnelläkään yhtään haarniskan osista. Veren tuoksu, jonka se pystyi vielä aistimaan, näytti hämmentävän sitä, ja lisko jäikin tuhisemaan ja pyörimään kiiltävien ja toisten vielä tahraisten metallinpalojen keskelle, vilkuillen vuorotellen niitä ja palkkasoturia. Nana päätti antaa liskon olla, kun se ei näyttänyt uskaltavan koskea mihinkään eikä ollut Ranyardin tiellä.
Haltia teki kysyvän eleen sängyllä olevan toisen kangasrievun suuntaan ja hetken Ranyardista mallia otettuaan nosti yhden haarniskan osan omaan syliinsä alkaen sitä varovasti pyyhkimään.
"Miltä kylki ja jalka nyt tuntuvat? Entä onko muualla ollut merkittäviä kipuja?" Nana katseli omaa vääristynyttä ja kuluneesta metallista sumuisesti heijastuvaa peilikuvaa puhuessaan, edelleen varovasti kuin peläten sanoillaan särkevän jotain. Hän muisti edellisen illan varsin hyvin ja häpesi omaa käytöstään silloin. Nafi näytti olevan ainut, jota painostava ilmapiiri ei juuri nyt hetkauttanut. Se oli aikansa hyörittyään siirtynyt Nanan viereen ihmeissään tästä uudesta työstä ja yritti tunkea kuonoaan haltian käden alitse haarniskan palaan kiinni. Nana ei näyttänyt huomioivan syliin kärkkyvää otusta millään tavalla.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 699
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sun Nov 10, 2019 7:33 pm

Ranyard naurahti karkeasti Naenijan vastaukselle herttaisesta vanhasta rouvasta, mutta vakavoitui sitten Naenijan pahoitellessa tekemisiään. Vaikka palkkasoturi tilanteeseen olikin tyytymätön, ei hän ollut vihainen tuolle matkakumppanilleen. Ranyard tiesi, että olisi vastaavassa tilanteessa toiminut itse ihan samoin, vaikka se olisikin herättänyt nyreyttä ties kenessä. Sitä paitsi, olihan se oloa parantanut melkoisesti aamuun nähden - aamuun, josta Ranyardilla ei ollut kovin montaa muistikuvaa, vain ajatus siitä, miten paljon häntä oli väsyttänyt.
“Olisin toiminut samanlaisessa asemassa tilanteessa ihan samoin”, palkkasoturi kohautti lopulta Naenijalle olkiaan vähän, mutta ei jatkanut keskustelua aiheesta sen enempää. Hän vain vilkaisi ohimennen parantajaan, kun tämä asteli sängyn toiselle puolelle ja istui, nyt katseensa tuohon ensimmäistä kertaa ovesta astumisen jälkeen kohottaen. Pieni nyökkäys kertoi, että tämä voisi hyvin puhdistaa haarniskanpaloja, jos niin halusi.
“Minä selviän kyllä”, palkkasoturi hymähti Naenijan kysymykselle hänen kyljestään ja jalastaan. “Olen huomenna jo jalkeilla”, tämä kohautti olkapäitään vielä. Siitä päivä - ehkä kaksi, ja hän olisi siinä kunnossa että matka voisi jatkua.

“Oletko edelleen sitä mieltä, että eilisiltainen päätökseni kapakkatappelun lopettamisesta oli väärin?” Ranyard vilkaisi Naenijaan kysyvästi, rikkoen hiljaisuuden. Hän laski viimeisenkin puhdistamansa haarniskankappaleen sivuun, ja otti sängyn sivustalta pullon öljyä. Kostealle kankaalle sitä hieman kaataen tämä alkoi öljytä aseidensa teriä, hieroen hitaasti vaalean nesteen metalliselle terälle, keskittynein, hitain liikkein. Palkkasoturi oli edelleen sitä mieltä, että eilinen päätös kapakkatappelun lopettamisesta oli ollut oikein. Hänen omasta loukkaantumisestaan huolimatta hän oli varma, että muutama lyönti ja kamppaus olivat lyhentäneet kapakkatappelua ja loukkaantuneiden määrää merkittävästi… puhumattakaan vahingoista omaisuudelle ja erityisesti huonekaluille. Siitä hän ei ollut varma, oliko Naenija samalla kannalla hänen tekemistensä osalta. Ainakin tuon parantajan lisko näytti nauttivan olostaan nuuskiessaan haarniskankappaleita ja pyöriessään sängyllä.

User avatar
Kide
Posts: 545
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Fri Nov 15, 2019 6:10 pm

Nana epäili, että Ranyard oli kivuissaan, vaikka näyttikin urheaa naamaa ja istui näennäisen leppoisasti tavaroitansa huoltamassa. Sängylle nostettu, paikoillaan retkottava jalka ja miehen jäyhät liikkeet kertoivat kuitenkin parantajan harjaantuneelle silmälle, ettei huominen jalkeilla oleminen olisi kivutonta.
"Voisin tehdä sinulle teetä kipua lievittämään. Ihan vain kaiken varalta, yötä varten", Nana ehdotti kuin ohimennen samalla kun painoi kyynärpäänsä kylkeään vasten saadakseen Nafin vetäytymään pois kainalostaan. Haltia tarjosi liskolle kättään, jota otus hetken katseltuaan suostui kapuamaan tutulle paikalleen Nanan hartialle. Sieltä se jatkoi päänsä kurottelua alas Nanan sylissä olevia haarniskan osia kohti, häntä pitkälle taakse ojennettuna tasapainon varmistamiseksi.

"Kuten eilen sanoin, olisin kai tehnyt sinun asemassasi samoin", Nana vastasi hiljaa pitäen katseensa alhaalla. "Mutta se ei tee siitä sen enempää oikeaa kuin väärääkään." Sen päätöksen teki joku muu. Ja myös he itse, katumalla tai hyväksymällä. Se oli asia, jota Nana oli viime aikoina joutunut kysymään itseltään aivan liian monta kertaa. Ja aivan yhtä monta kertaa hän oli jäänyt ilman varmaa vastausta. Ja siltikään hän tuskin muuttaisi valintojaan, jos joutuisi käymään kaiken taakse jättämänsä läpi uudestaan.
Nana vaipui hetkeksi ajatuksiinsa ja metallinpalaa puhdistavan liinan liike hidastui. Lopulta puhdistus jatkui rivakammin ottein ja haltia nosti katseensa palkkasoturiin. "Joka tapauksessa minusta oli hyvä, että puutuit siihen. Se säästi monet enemmiltä vammoilta."
Tuli taas hetkeksi hiljaista. Nana laski puhdistamansa haarniskanosan siististi takaisin sängylle ja jäi seuraamaan kuinka Ranyard öljysi aseitaan. Tämä oli ala, josta haltia ei ymmärtänyt mitään ja näkikin paremmaksi pitää kätensä vain sylissään. Tosin sen sylin valtasi siinä samassa Nafi, joka pari kertaa pyörähdettyään vaipui kerälle tuhahtaen.

"Tutustuin tänään hieman kylään ja sain vihjeen mahdollisesta hevoskauppiaasta", Nana rikkoi vuorostaan hiljaisuuden katseensa Ranayrdin työstä miehen silmiin nostaen. "Ottaisin sinut mielelläni mukaani hevosta katsomaan, jos vain suostut? Sinä kun vaikutat kokeneelta hevosten suhteen." Kuten koko matkustamisen suhteen, toisin kuin Nana, joka oli tätä ennen vain kerran elämässään matkustanut pidemmän taipaleen.
"Toki sillä ei ole kiirettä, voimme mennä kunhan vointisi paranee. Jos siis... Jos haluat vielä jatkaa matkaa yhdessä täältä eteenpäin?" Epävarmuus kuulsi haltian äänestä. Vaikka kapakkatappelu olikin ollut heistä riippumaton, tunsi haltia jonkinlaista syyllisyyttä Ranyardin tilasta. Ehkä mies ei olisi alunperin haavoittunutkaan, jollei olisi lupautunut Nanan matkaseuraksi. Eikä Ranyard näin ollen olisi edes ollut täällä, tässä kylässä välikohtauksen sattuessa, ilman matkaansa hidastavaa Nanaa.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 699
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sat Nov 16, 2019 10:14 am

“Pärjään kyllä”, Ranyard totesi lyhyesti Naenijan kommenttiin kipua lievittävästä teestä. Se jomotus, joka haavoista nyt lähti, oli jo lähes huomaamatonta aamuiseen repivään kipuun nähden. Pari yötä täällä kylässä, niin hän olisi täysin matkustuskunnossa. Olisi eri asia, malttaisiko tuo nainen olla täällä niin pitkään, ja lähtisikö tämä eilisiltaisen kapakkatappeluun puuttumisen jälkeen enää samaa matkaa täältä hänen kanssaan. Miehen katse osui ohimennen Naenijan käsivarrella kiipeilevässä liskossa, kun hän vaihtoi käsiinsä toisen kirveistään terän huoltamista varten. Hitaasti tuo laski aseensa sivuun vain alkaakseen koota tottunein liikkein haarniskaansa, sivellen öljyä tarvittaessa myös haarniskan osiin. Se tuntui ja näytti enemmän rutiinilta ja tekemiseltä käsille kuin varsinaiselta varusteiden huollolta.

Naenijan sanat siitä, että tämä olisi tehnyt hänen asemassaan samoin, eivät näyttäneet saavan palkkasoturista reaktiota irti. Kuitenkin tämän jatkaessa Ranyard vilkaisi nopeasti parantajaan. Se hyväksyntä vähän lievitti miehen epäileviä ajatuksia siitä, että aikoiko tuo nainen jatkaa matkaa samaan aikaan hänen kanssaan. Mutta, ainakaan Naenija ei näyttänyt siltä, että olisi kironnut hänet eilisen johdosta alimpaan maanrakoon. Mutta jotain varauksellista tuon olemuksessa oli hoikkien sormien silitellessä liskon liukkaita suomuja. Naenija kuitenkin ehti keskeyttämään hänen alkavat sanansa keskustelunaloituksella hevoskauppiaasta ennen kuin Ranyard ehti vastaamaan tämän sanoihin. Palkkasoturi oli kieltämättä yllättynyt parantajan oma-aloitteisuudesta ja siitä, että tämä toi asian esille. Ranyardille oli jäänyt pitkälti kuva henkilöstä, joka halusi pärjätä itse, ja oli varma pärjäämisestään myös tällä matkalla maan lävitse johtavalla tiellä. Ehkä tapahtumat tien päällä olivat saaneet tämän pään jo hitaasti kääntymään? Ranyard oli itse kuitenkin edelleen lähes täysin varma siitä, että mikäli tuo vain suostuisi roikkumaan loppumatkan samaa matkaa hänen kanssaan, tuo selviäisi matkasta hengissä. Matka ei ollut lähellä puoltaväliäkään, ja tilanne nyt oli mitä oli.

Ranyard hymähti kuitenkin kommentille siitä, että hän vaikutti kokeneelta hevosten osalta. Hän ei itse sanoisi asiaa noin, mutta verrattuna Naenijan nykyiseen nelijalkaiseen kumppaniin, aasi Gustyyn, lähes minkälainen hevonen vain olisi päivitys. Ainakin niin kauan, kun hevonen olisi ainakin melkein terve, ja kunnossa pitkän matkan taittamiseen. Ranyard oli jo vastaamassa keskusteluun, mutta Naenija ehti jo kääntämään keskustelun siihen, halusiko, aikoisiko hän jatkaa matkaa samaa matkaa tuon parantajan kanssa. Pieni tuhahdus karkasi ennen kuin Ranyard ehti sitä reaktiota tukahduttamaan, ja päänpudistus seurasi tuhahdusta lähes samanaikaisesti.
“Muistelisin, että tilane ensitapaamisellamme oli se, että minä jouduin taivuttelemaan sinua jatkamaan matkaa samaa tahtia samaan suuntaan… ja jos et nyt karkaa mihinkään, niin matka voi hyvin jatkua samaa tahtia”, Ranayrd huomautti, nyt Naenijalle vähän kulmiaan kohottaen. Pieni hymy levisi tuon huulille tämän katsoessa parantajaa ja tuon epäilevää olemusta. Oli ihan mukava yllätys, että tämän ajatukset olivat olleet hyvin samansuuntaiset hänen omien ajatustensa kanssa matkan jatkumisen osalta. Se kertoi paljon siitä, miten vähän he loppujenlopuksi tunsivat toisiaan siitä huolimatta, että matkaa oli takana jo ihan kiitettävästi. Palkkasoturin kasvoille levisi pieni hymy tämän katsoessa Naenijaa.
“Voin tulla katsomaan hevosia kanssasi”, tämä vielä totesi viimein. “Huomennako?”

User avatar
Kide
Posts: 545
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Wed Nov 20, 2019 5:32 pm

Nana hymyili kevyesti, jokseenkin helpottuneena. Vaikutti siltä, ettei Ranyard pitänyt häntä pelkkänä painolastina tai ainakaan liian raskaana sellaisena mukana kuljetettavaksi. Hän oli todellakin epäröinyt aluksi matkan jakamista jonkun vieraan kanssa. Eihän haltia ollut edes pitänyt sellaista mahdollisuutena vaan oli valmistautunut viikkojen taivallukseen, jossa seuranaan olisi vain Nafi. Mutta nyt kun hänellä oli matkaseuraa, olipa tuo seura kuinka erilaista tahansa, ei Nana tiennyt miten olisi osannut enää jatkaa matkaa yksin. Kaiken tapahtuneen jälkeen haltia ei ollut enää edes varma, pystyisikö matkustamaan yksin.
"Muistat aivan oikein", haltia hymähti ja hänen hymynsä leveni hieman. "Minun onnekseni et luovuttanut heti. Jatkaisin mielelläni matkaa yhdessä, eikä minulla ole kiire. Voimme pysyä täällä niin kauan kuin tarvitsee", Nana vielä lisäsi. Hän kyllä epäili, ettei Ranyardin kaltainen mies malttaisi olla paikoillaan niin kauan kuin pitäisi vaan punnertaisi itsensä ratsun selkään heti kun siihen kivusta turhan äänekkäästi ähkimättä pystyisi.
"Kiitos", haltia vastasi Ranyardin lupaukseen tulla mukaan hevosta katsomaan. "Huomenna tai myöhemmin, milloin vain olet valmis."
Nanan käsi oli siirtynyt liskon sijasta sivelemään lähimmän haarniskankappaleen naarmuista pintaa. Nafi vaikutti olevan jo puoliunessa. Lisko näytti oppineen matkan aikana jo luottamaan Ranyardiin tarpeeksi voidakseen rentoutua huoletta. Lisäksi se aisti Nanan rauhallisuuden, jonka turvin otus saattoi tuudittautua lepäämään pitkän päivän päätteeksi.

"Käykö sinulle useinkin noin? Tarkoitan, että päädyt osaksi kahakoita, joihin et kuulu, vain lopettaaksesi ne?" Nana oli siirtynyt katsomaan haarniskankappaleita, mutta nosti nyt katseensa takaisin Ranyardiin lähes pahoittelevan näköisenä. "Vaikuttaa raskaalta työltä ilman kunnollista kiitosta tai palkkaa." Toki Nana saattoi omalla tavallaan toimia samoin, kuluttaen itsensä melkein loppuun parantaakseen jonkun, vaikka ei siitä palkkiota saisikaan. Haltialle se olikin kutsumus eikä hän edes nähnyt muita vaihtoehtoja sellaisen tilanteen edessä. Nanan käsitys palkkasotureista sen sijaan oli se, että he tekivät mitä käskettiin, kunhan maksu oli sopiva. Ranyard tosin ei tuntunut uppoavan osaksi tuota olettamusta.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 699
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Mon Nov 25, 2019 7:39 pm

Ranyard ei enää vastannut Naenijan nyökkäykseen tai sanoihin huomisesta, tai vaikka sitä seuraavasta päivästä. Palkkasoturi oli kuitenkin jo vakaasti päättänyt, että huomenna pitäisi olla jalkeilla, jotta he pääsisivät jatkamaan matkaa mahdollisimman pian. Olisi eri asia, olisiko jalka ja kylki jo kokonaan parantuneet siihen mennessä… mutta se olisi sen ajan murhe. Sitä paitsi, Ranyard tiesi haluavansa nähdä omankin ratsunsa heti kun mahdollista - näistä tallinpitäjistä täällä ties missä ei koskaan tiennyt mitään… vähiten siitä, paljonko heinää ja vettä yhdelle hevoselle oli tarjolla. Palkkasoturi vilkaisi vielä nopeasti Naenijaan.
“Mitä sinä etsit tulevalta hevoseltasi?” tuo kysyi sitten Naenijaa katsellen. Varmasti tuokin osaisi nimetä muutamankin asian, jotka ensimmäisinä tulisivat mieleen. Taittaisihan tämä todennäköisesti nelijalkaisen kanssa matkaa vielä useita kuukausia, ja siinä vaiheessa oli mukavaa, mikäli matkakumppanin kanssa tulisi toimeen.

Palkkasoturi kohotti kulmiaan Naenijan seuraavalle kysymykselle siitä, kävikö hänelle usein näin… Näin, että hän lopetti kapakkatappelun, tai osallistui tappeluun vain lopettaakseen sen. Pieni tuhahdus karkasi Ranyardin huulilta tämän miettiessä asiaa ja olankohautus sänkynpäätyä vasten paremmin. Ainakin näin nopealla katsauksella asiaan se vaikutti Ranyardille lähes käytännölliseltä: hän saisi nauttia ruuastaan ja juomastaan, ja yleensä hyvin tarvitsemastaan lepohetkestään tavernassa, ja satunnaiset tappelut siellä usein tuppasivat häiritsemään tätä. Ei hänellä mitään velvollisuutta ollut osallistua tai lopettaa yhtään kapakkatappelua, mutta se oli turhaa. Turhaa, siihen varmaan kiteytyikin koko syy, miksi Ranyard viitsi luitansa liikauttaa minkään suuntaan varsinkaan tuollaisissa tilanteissa.
“Toisinaan”, Ranyard vastasi viimein Naenijan kysymykseen. “Kapakkatappelut johtuvat lähes aina humalasta, typeristä kaunoista ja asioista, joista on ihan turha tapella”, tämä jatkoi. “Se on täysin turhaa tapella sellaisesta.”

Post Reply