Vielä yksi matka

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 732
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Thu Jan 30, 2020 8:05 pm

Köysi miehen sormien välissä tuntui yhä karkeammalta ja yhä kosteammalta hetki hetkeltä, kun hän kietoi sitä paremmin omankin kätensä ympärille. Miraya oli viimein laskenut irti mastosta, ja luotti ainakin hetkellisesti maston kiertävään köyteen. Eldrin kumartui hetkellisesti lähemmäs, ja tarttui Mirayaa tämän korsetista ja mekosta selän puolella. Kun Lohikäärme oli jälleen ylittänyt yhden aallonharjan, käytti Eldrin liikettä hyväkseen vetääkseen Mirayan pystympään yhdellä nopealla liikkeellä. Ei hän tuota seisomaan saakka saanut, mutta lähemmäs mastoa, ja polvilleen ainakin. Se tarjosi hetken mahdollisuuden Eldrinille myös auttaa Mirayaa keräämään mekon paksuja, vedestä painavia helmakankaita pois jalan alta tarjotakseen tuolle paremman jalansijan. Miraya vastasi onneksi olevansa kunnossa, eikä Eldrin näin hämärässäkään erottanut vaalealla mekolla verta, mikä oli kieltämättä helpottava huomata. Mies nyökkäsi lyhyesti Mirayan kysymykselle Raysta. Eldrin oli varma, että Lohikäärme pyörisi jo myrskyn aaltojen mukana ties missä sen melkein suoralta tuntuvan kurssin sijaan, jos Ray ei olisi pitämässä ruorista kiinni.

Sitä hetken lähes rauhallista kohtaa kaiken myrskyn keskellä ei kuitenkaan sateen ja salamoiden keskellä kestänyt kauaa. Eldrin ei kuullut, mitä Miraya kysyi, mutta maagikkokin kuuli sen, miten puu antoi periksi narinan ja naksahtelun saattelemana. Aivan liian lähellä heitä kahta. Silmäkulmastaan tämä näki, miten heitä päin vyöryi seuraava suuri aalto, joka mursi viimein reelingin heittäen puunkappaleet suoraan heitä kohden aallon tuoman veden mukana. Eldrin huomasi sen liian myöhään suojatakseen Mirayaa kehollaan tai magiallaan.
Seuraavan tuulenpuuskan aiheuttaman rasahduksen Eldrin kyllä tunnisti. Masto. Mikään muu ei rikkoutuessaan pitäisi noin kovaa ääntä, ja kuulostaisi myrskynkin ylitse kaatuvalta puulta. Masto päästi vastalauseita naristessaan, eikä puu antanut helposti periksi edes tässä suuressa myrskyssä. Tuuli oli kuitenkin liikaa, ja jälleen yhden aallon kallistaessa laivaa, myös masto lähti kaatumaan.
“Sa’v - Go’n - Qa’r”, Eldrin mutisi seuraavan uloshengityksensä myötä ja suuntasi loitsunsa itsensä, sekä Mirayan ympärille pelottavan huolettoman näköisellä kädenheilautuksella. Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan loitsu suojasi heidät kaikelta, mitä laivalla tapahtui. Sade lakkasi, ja ilma tuntui kostealta, mutta täysin tyyneltä kilven estäessä sateen valumisen heidän ylleen. Laivan ylitse heilahtava aalto ei koskaan saavuttanut Eldriniä ja Mirayaa.

Rauhaa kesti kuitenkin vain sekunteja ennen kuin puun kaatumisesta tuleva valtava rasahdus, rytinä ja kannelta siihen hetken heidänkin korviinsa kantautuvat huudot rikkoivat rauhan. Jos Eldrinillä olisi ollut yhtään enemmän aikaa miettiä tilannetta, olisi hän lähinnä säälinyt Rayashia, ystäväänsä siitä, miten ikävästi jumalat antoivat luonnonvoimien kohdella tuon silmäterää, Valkoista Lohikäärmettä. Peläten sitä, oliko joku jäänyt kaatuvan ja ainakin kolmeen osaan murtuvan maston alle Eldrin antoi loitsunsa raueta. Salaman valossa hän näki, miten osa mastosta oli jäänyt laivalle, vaikka osa varmasti olikin tippunut mereen kaatumisen seurauksena. Entä Miraya? Oliko tämä kunnossa, olivatko reelinginkappaleet ja irtotavarat osuuneet tähän aiemmin? Maagikko oli ainakin varma, ettei ollut selvinnyt ainakaan mustelmitta tästä yöstä… ja saattoi vain toivoa, että se jäisi mustelmiin.
“Sinut on saatava kannen alle!” Eldrin huusi myrskyn ylitse Mirayalle, kun sai hieman hahmotettua ympäristöään paremmin. Kannen ylitse pyyhkäisi harva se hetki uusi aalto, uusi vesimassa huuhtoen merivettä tieltään ja takaisin mereen.

User avatar
Kide
Posts: 579
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Wed Feb 12, 2020 9:23 pm

Mirayasta tuntui uitetulta räsynukelta, kun Eldrin kiskaisi hänet edes puolittain seisomaan. Parempi asento helpotti hieman, samoin kuin Eldrinin nyökyttely omastaan ja Rayashin voinnista, mutta lohtu oli kovin laiha kaiken kaaoksen keskellä.

Eldrin ei näyttänyt kuulevan kysymystä, mutta huomasi selvästi saman ääneen jota Mirayakin ihmetteli, samoin kuin aallon, joka valmistautui iskemään laivan kannelle. Muutakaan voimatta Miraya puristi toisella kädellään köyttä ja toisella edelleen Eldrinin käsivartta valmistautuen aaltoon. Hänen sydämensä rummutus ei jäänyt paljoakaan jälkeen sateen rummutuksen tahdista.
Miraya oli sulkenut silmänsä jo ennen kuin ehti nähdä tuon valtavan aallon hajottavan osan reelingistä. Hyinen vesi iski heitä vasten sellaisella voimalla, ettei Miraya edes erottanut mukana tulevien puun palasten iskuja. Hänestä vain tuntui kuin hän olisi nököttänyt jäätyneen sateen armoilla, joka pisteli kuin ympäriinsä pirskotut jääpuikot. Miraya puristautui niin lähelle mastoa kuin köyden varassa pystyi ja jäi aallon jälkeen yksimään vettä. Toista poskea ja käsivartta kirvelsi, mutta Miraya tuskin edes huomasi sitä. Sen sijaan hänen vetistävät silmänsä tähyilivät jo maston suuntaan, joka äänteli entistä tuskaisemmin ja Mirayakin saattoi huomata narahdusten tulevan siitä. Puu jousti hieman, mutta ei läheskään tarpeeksi, ja samassa kuuluva paukahdus sai Mirayan säpsähtämään taaksepäin. Sentään hän ei ehtinyt liikkua paljoakaan tai irrottaa otettaan köydestä valmistautuessaan kauhuissaan pakenemaan kauemmas katkeavasta mastosta, kun Eldrinin loitsima kupla pysäytti hänet. Mirayalta kesti hetken tajuta mitä juuri tapahtui ja ensin hän pälyili heidän ympärilleen muodostunutta suojaa kauhuissaan kuin loukkuun jäänyt eläin. Samassa Miraya kuitenkin osasi yhdistää kuulemansa mutinan, kädenheilautuksen ja Eldrinin rauhallisuuden ja ymmärsi mistä oli kyse. Naisen katseeseen syttyi myös ihmetystä, kun hän seurasi heidän ympäriltään pakenevia vesipisaroita. Näytti siltä kuin he olisivat olleet samean lasikuvun alla, jonka ylitse seuraava aalto pyyhkäisi ja jonka pinnasta mastonpalaset sinkoutuivat ympäriinsä. Mutta siinä samassa, muutamassa sekunnissa, tuo rauha katosi ja sade iskeytyi jälleen heitä vasten samanlaisella voimalla kuin ääni, jolla kaatunut masto vavisutti laivaa. Miraya kääntyi hämmästyneenä katsomaan Eldriniä parahiksi kuullakseen miehen huudon. Vastaukseksi Miraya vain nyökytti vimmatusti. Hän nykäisi viimeisen kerran märkänä valuvaa hamettaan ja onnistui viimein nousemaan seisomaan Eldrinin auttamana. Hän vilkaisi vielä kerran huolestuneena laivan toiseen päähän, ruorin suuntaan, heidän odottaessaan laivan keinahtavan takaisin toiseen suuntaan, jolloin kannen alle johtavalle ovelle syöksyminen helpottuisi. Sisuskalut jäytävä kauhu valloitti samassa Mirayan, kun hän ei voinut kunnolla nähdä mitä laivan perällä tapahtui - mitä Rayashille tapahtui. Siinä samassa, sen kummemmin ajattelematta ja pelkonsa unohtaen Miraya astui eteenpäin, poispäin Eldrinistä ja tiestä turvaan. Yhtäkkiä hänen oli vain saatava nähdä isänsä. Mutta yhtä yhtäkkiä hänen matkansa pysähtyi terävään nykäykseen kädestä. Silti Miraya oli salaman valossa näkevinään vilauksen vaaleista hiuksista kauempana ja kuvitteli kuulevansa ukkosen kanssa kilpaa mylvivän isänsä äänen. Tai niin hän ainakin uskotteli itselleen saadakseen jalkansa liikkeelle ja takaisin Eldrinin kiskomaan suuntaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 732
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Fri Feb 14, 2020 8:01 pm

Eldrin oli ehtinyt juuri kääntyä arvioimaan tilannetta kannen ylitse ovelle päästäkseen, kun Miraya singahtikin kohti ylemmäs kannella johtavaa portaikkoa kohden. “Miraya!” mies murahti, ja oli melko varma, ettei tämä edes kuullut sitä. Maagikko tarttui nopeasti Mirayaa ranteesta - ja normaalitilanteessa se olisi varmasti ollut aivan liian voimakasta ja liian terävää, mutta nyt sen oli tarkoitus pysäyttää tuo. Miksi tämä edes yritti tuollaista? Eldrinkään ei olisi halunnut lähteä liikkumaan yläkantta kohden, miksi Miraya? Onneksi hän sentään oli saanut tämän kiinni nyt, ja huomannut aiemmin… miehen sydän ei kestänyt ajatellakaan asiaa, mitä olisi tapahtunut jos nainen olisi lentänyt laidan ylitse. Eldrin päätyi vetämään Mirayan takaisinpäin ja huokaisi kääntäessään sateelle selkänsä. Ei se tehnyt tilanteesta yhtään kuivempaa tai mukavampaa - myrskytuuli ja sade pauhasivat edelleen niin lujaa, ettei omia ajatuksiaankaan ehtinyt juuri kuulla.

Hetken rauhallisuuden kaiken sen myrskynkin seassa rikkoi kuitenkin kuin yhteen ääneen kannella jokaisen suusta kuuluva huuto. Se oli niin yhteen ääneen huudettu, useampaan kertaan, että tavoitti Eldrininkin korvat kaikessa kaameudessaan.

“Hyökyaalto!” kannella kaikui huuto, jota jokainen omalta osaltaan toisti saadakseen sen kaikumaan koko kannella. Ei ollut pimeässäkään vaikea hahmottaa useiden salamien valaisemana kaukan horisontissa näkyvää suurta, alati kasvavaa aaltoa, joka kohosi hetki hetkeltä suuremmaksi, ja suuntasi kohti Lohikäärmeen kylkeä ja sen miehistöä. Nopea vilkaisu Mirayaan riitti kertomaan, että tuo oli vielä kannella, ja toivottavasti pysyisikin siinä. Samalla Eldrin tarttui tiukemmin köyteen pitääkseen itsensä laivalla myrskytuulesta huolimatta, ja hänen katseensa oli jo palannut arvioimaan tilannetta ja kannella ruoria pitelevää kapteenia. Heillä ei olisi kovin montaa vaihtoehtoa nyt, jos he haluaisivat selvitä tästä hengissä.
“Ray!” Eldrin yritti huutaa myrskyn ylitse, kun näki laivan keulan kääntyvän kohti aaltoa tuulenpuuskan voimasta. Heidän ainut toivonsa selvitä tuosta olisi magia, tuo tuhahti hiljaa ja mulkaisi ohimennen Mirayaa mutisten muutaman nopean loitsuriimun.
“Ray, keula kohti aaltoa, nyt!” Eldrinin sanat kaikuivat pian telepatian kautta ruorista tiukasti kiinnipitelevän kapteenin pään sisällä. Rayashin oli mahdoton nähdä siitä Eldriniä, mutta ikävä kyllä, tämä ei ollut ensimmäinen telepaattinen viesti, jonka hän oli saanut. Se oli kuitenkin yksi niistä erikoisimmista viesteistä. Vaikka kapteeni ei uskonutkaan, että tästä selvittäisiin yhtään millään keinolla laivaa rikkomatta, olisi itsemurhaa suunnata suoraan hyökyaaltoa kohden. Siitä huolimatta tuon kädet käänsivät ruoria ja liitoksistaan natisevaa laivaa suoraan kohti suurta ja alati kasvavaa aaltoa kohden sen enempää ajattelematta. Toivottavasti tuolla maagikolla olisi jokin suunnitelma.

Lähes pimeässä myrskyssäkin oli nähtävissä, miten Eldrin sulki silmänsä ja alkoi lausua loitsuriimuja. Vaikka myrskyn ulvonnan ja laivan rungon narinan ylitse oli mahdoton kuulla riimuja, vaikutti loitsu melko pitkältä, ja maagikko hyvin keskittyneeltä loitsuunsa. Lähestyvä veden kohina vain yltyi aallon ottaessa lisää korkeutta tuulen ja sateen voimasta. Salamat valaisivat sopivasti lähenevän vesimassan. Pari salamaa valaisi hetkellisesti laivan kannen, kun vain sekunnin murto-osia ennen aallon osumista laivaan Eldrin kohotti katseensa ja vapaan kätensä osoittamaan suoraan laivan keulaan. Tuon otsa kurtistui loitsun pakottaessa miehen keskittymään.
Viimeinenkin riimu valui tämän huulilta, kun Lohikäärmeen eteen kohosi valtava seinämä merivedestä juuri ennen kuin hyökyaalto saavutti myrskyä vastaan taistelevan laivan ja sen miehistön. Toinen maagikon käsistä puristi tiukasti häntä laivalla pitävää köyttä, kun toinen osoitti kohti yhä korkeammalle kohoavaa vesiseinää sormet tiukkaan nyrkkiin puristuen. Tämä tuskin näki muuta kuin luomansa vesiseinän, eikä tuntenut sinä hetkenä hakkaavaa sadetta tai hyökyaallon kannelle tuomaa ylimääräistä vettä silmien tummentuessa magiankäytön rasituksesta. Magianpurkaus tummensi tuon silmiä hetkellisesti, ja sai sateeseen sekoittuivat hikihelmet kohoamaan tuon kasvoille.

Näkyä ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, ja seuraavan tuulenpuuskan myötä myös vedestä magialla kohotettu seinämä oli poissa. Hyökyaallosta ei enää näkynyt jälkeäkään, mutta myrskysää ei muutoin osoittanut vähäisimpiäkään hellittämisen merkkejä. Kaiken laivan heilumisen ja sateen sekä tuulen piiskauksen lomassa oli vaikea nähdä sitä, miten Eldrinin koko keho tärisi suunnattomasta voimanponnistuksesta ja tämän hengitys oli hyvin pinnallista, hengästynyttä. Tuulenpuuskan voimasta myös Eldrin menetti viimein tasapainonsa loitsujensa väsyttämänä ja romahti polvilleen, kannesta tukea ottaen. Edelleen maagikko kuitenkin piti tiukasti kehonsa Mirayan ja valtavan meren välissä, eikä päästänyt naista silmistään.
“Kannen alle. Nyt”, Eldrin huusi viimein viimein vedettyään pari kertaa syvään henkeä. Tiukka katse osui Mirayaan, ja näytti siltä, ettei mies hyväksyisi yhtä ainutta poikkipuolista sanaa.

Post Reply