Vielä yksi matka

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Thu Jan 30, 2020 8:05 pm

Köysi miehen sormien välissä tuntui yhä karkeammalta ja yhä kosteammalta hetki hetkeltä, kun hän kietoi sitä paremmin omankin kätensä ympärille. Miraya oli viimein laskenut irti mastosta, ja luotti ainakin hetkellisesti maston kiertävään köyteen. Eldrin kumartui hetkellisesti lähemmäs, ja tarttui Mirayaa tämän korsetista ja mekosta selän puolella. Kun Lohikäärme oli jälleen ylittänyt yhden aallonharjan, käytti Eldrin liikettä hyväkseen vetääkseen Mirayan pystympään yhdellä nopealla liikkeellä. Ei hän tuota seisomaan saakka saanut, mutta lähemmäs mastoa, ja polvilleen ainakin. Se tarjosi hetken mahdollisuuden Eldrinille myös auttaa Mirayaa keräämään mekon paksuja, vedestä painavia helmakankaita pois jalan alta tarjotakseen tuolle paremman jalansijan. Miraya vastasi onneksi olevansa kunnossa, eikä Eldrin näin hämärässäkään erottanut vaalealla mekolla verta, mikä oli kieltämättä helpottava huomata. Mies nyökkäsi lyhyesti Mirayan kysymykselle Raysta. Eldrin oli varma, että Lohikäärme pyörisi jo myrskyn aaltojen mukana ties missä sen melkein suoralta tuntuvan kurssin sijaan, jos Ray ei olisi pitämässä ruorista kiinni.

Sitä hetken lähes rauhallista kohtaa kaiken myrskyn keskellä ei kuitenkaan sateen ja salamoiden keskellä kestänyt kauaa. Eldrin ei kuullut, mitä Miraya kysyi, mutta maagikkokin kuuli sen, miten puu antoi periksi narinan ja naksahtelun saattelemana. Aivan liian lähellä heitä kahta. Silmäkulmastaan tämä näki, miten heitä päin vyöryi seuraava suuri aalto, joka mursi viimein reelingin heittäen puunkappaleet suoraan heitä kohden aallon tuoman veden mukana. Eldrin huomasi sen liian myöhään suojatakseen Mirayaa kehollaan tai magiallaan.
Seuraavan tuulenpuuskan aiheuttaman rasahduksen Eldrin kyllä tunnisti. Masto. Mikään muu ei rikkoutuessaan pitäisi noin kovaa ääntä, ja kuulostaisi myrskynkin ylitse kaatuvalta puulta. Masto päästi vastalauseita naristessaan, eikä puu antanut helposti periksi edes tässä suuressa myrskyssä. Tuuli oli kuitenkin liikaa, ja jälleen yhden aallon kallistaessa laivaa, myös masto lähti kaatumaan.
“Sa’v - Go’n - Qa’r”, Eldrin mutisi seuraavan uloshengityksensä myötä ja suuntasi loitsunsa itsensä, sekä Mirayan ympärille pelottavan huolettoman näköisellä kädenheilautuksella. Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan loitsu suojasi heidät kaikelta, mitä laivalla tapahtui. Sade lakkasi, ja ilma tuntui kostealta, mutta täysin tyyneltä kilven estäessä sateen valumisen heidän ylleen. Laivan ylitse heilahtava aalto ei koskaan saavuttanut Eldriniä ja Mirayaa.

Rauhaa kesti kuitenkin vain sekunteja ennen kuin puun kaatumisesta tuleva valtava rasahdus, rytinä ja kannelta siihen hetken heidänkin korviinsa kantautuvat huudot rikkoivat rauhan. Jos Eldrinillä olisi ollut yhtään enemmän aikaa miettiä tilannetta, olisi hän lähinnä säälinyt Rayashia, ystäväänsä siitä, miten ikävästi jumalat antoivat luonnonvoimien kohdella tuon silmäterää, Valkoista Lohikäärmettä. Peläten sitä, oliko joku jäänyt kaatuvan ja ainakin kolmeen osaan murtuvan maston alle Eldrin antoi loitsunsa raueta. Salaman valossa hän näki, miten osa mastosta oli jäänyt laivalle, vaikka osa varmasti olikin tippunut mereen kaatumisen seurauksena. Entä Miraya? Oliko tämä kunnossa, olivatko reelinginkappaleet ja irtotavarat osuuneet tähän aiemmin? Maagikko oli ainakin varma, ettei ollut selvinnyt ainakaan mustelmitta tästä yöstä… ja saattoi vain toivoa, että se jäisi mustelmiin.
“Sinut on saatava kannen alle!” Eldrin huusi myrskyn ylitse Mirayalle, kun sai hieman hahmotettua ympäristöään paremmin. Kannen ylitse pyyhkäisi harva se hetki uusi aalto, uusi vesimassa huuhtoen merivettä tieltään ja takaisin mereen.

User avatar
Kide
Posts: 628
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Wed Feb 12, 2020 9:23 pm

Mirayasta tuntui uitetulta räsynukelta, kun Eldrin kiskaisi hänet edes puolittain seisomaan. Parempi asento helpotti hieman, samoin kuin Eldrinin nyökyttely omastaan ja Rayashin voinnista, mutta lohtu oli kovin laiha kaiken kaaoksen keskellä.

Eldrin ei näyttänyt kuulevan kysymystä, mutta huomasi selvästi saman ääneen jota Mirayakin ihmetteli, samoin kuin aallon, joka valmistautui iskemään laivan kannelle. Muutakaan voimatta Miraya puristi toisella kädellään köyttä ja toisella edelleen Eldrinin käsivartta valmistautuen aaltoon. Hänen sydämensä rummutus ei jäänyt paljoakaan jälkeen sateen rummutuksen tahdista.
Miraya oli sulkenut silmänsä jo ennen kuin ehti nähdä tuon valtavan aallon hajottavan osan reelingistä. Hyinen vesi iski heitä vasten sellaisella voimalla, ettei Miraya edes erottanut mukana tulevien puun palasten iskuja. Hänestä vain tuntui kuin hän olisi nököttänyt jäätyneen sateen armoilla, joka pisteli kuin ympäriinsä pirskotut jääpuikot. Miraya puristautui niin lähelle mastoa kuin köyden varassa pystyi ja jäi aallon jälkeen yksimään vettä. Toista poskea ja käsivartta kirvelsi, mutta Miraya tuskin edes huomasi sitä. Sen sijaan hänen vetistävät silmänsä tähyilivät jo maston suuntaan, joka äänteli entistä tuskaisemmin ja Mirayakin saattoi huomata narahdusten tulevan siitä. Puu jousti hieman, mutta ei läheskään tarpeeksi, ja samassa kuuluva paukahdus sai Mirayan säpsähtämään taaksepäin. Sentään hän ei ehtinyt liikkua paljoakaan tai irrottaa otettaan köydestä valmistautuessaan kauhuissaan pakenemaan kauemmas katkeavasta mastosta, kun Eldrinin loitsima kupla pysäytti hänet. Mirayalta kesti hetken tajuta mitä juuri tapahtui ja ensin hän pälyili heidän ympärilleen muodostunutta suojaa kauhuissaan kuin loukkuun jäänyt eläin. Samassa Miraya kuitenkin osasi yhdistää kuulemansa mutinan, kädenheilautuksen ja Eldrinin rauhallisuuden ja ymmärsi mistä oli kyse. Naisen katseeseen syttyi myös ihmetystä, kun hän seurasi heidän ympäriltään pakenevia vesipisaroita. Näytti siltä kuin he olisivat olleet samean lasikuvun alla, jonka ylitse seuraava aalto pyyhkäisi ja jonka pinnasta mastonpalaset sinkoutuivat ympäriinsä. Mutta siinä samassa, muutamassa sekunnissa, tuo rauha katosi ja sade iskeytyi jälleen heitä vasten samanlaisella voimalla kuin ääni, jolla kaatunut masto vavisutti laivaa. Miraya kääntyi hämmästyneenä katsomaan Eldriniä parahiksi kuullakseen miehen huudon. Vastaukseksi Miraya vain nyökytti vimmatusti. Hän nykäisi viimeisen kerran märkänä valuvaa hamettaan ja onnistui viimein nousemaan seisomaan Eldrinin auttamana. Hän vilkaisi vielä kerran huolestuneena laivan toiseen päähän, ruorin suuntaan, heidän odottaessaan laivan keinahtavan takaisin toiseen suuntaan, jolloin kannen alle johtavalle ovelle syöksyminen helpottuisi. Sisuskalut jäytävä kauhu valloitti samassa Mirayan, kun hän ei voinut kunnolla nähdä mitä laivan perällä tapahtui - mitä Rayashille tapahtui. Siinä samassa, sen kummemmin ajattelematta ja pelkonsa unohtaen Miraya astui eteenpäin, poispäin Eldrinistä ja tiestä turvaan. Yhtäkkiä hänen oli vain saatava nähdä isänsä. Mutta yhtä yhtäkkiä hänen matkansa pysähtyi terävään nykäykseen kädestä. Silti Miraya oli salaman valossa näkevinään vilauksen vaaleista hiuksista kauempana ja kuvitteli kuulevansa ukkosen kanssa kilpaa mylvivän isänsä äänen. Tai niin hän ainakin uskotteli itselleen saadakseen jalkansa liikkeelle ja takaisin Eldrinin kiskomaan suuntaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Fri Feb 14, 2020 8:01 pm

Eldrin oli ehtinyt juuri kääntyä arvioimaan tilannetta kannen ylitse ovelle päästäkseen, kun Miraya singahtikin kohti ylemmäs kannella johtavaa portaikkoa kohden. “Miraya!” mies murahti, ja oli melko varma, ettei tämä edes kuullut sitä. Maagikko tarttui nopeasti Mirayaa ranteesta - ja normaalitilanteessa se olisi varmasti ollut aivan liian voimakasta ja liian terävää, mutta nyt sen oli tarkoitus pysäyttää tuo. Miksi tämä edes yritti tuollaista? Eldrinkään ei olisi halunnut lähteä liikkumaan yläkantta kohden, miksi Miraya? Onneksi hän sentään oli saanut tämän kiinni nyt, ja huomannut aiemmin… miehen sydän ei kestänyt ajatellakaan asiaa, mitä olisi tapahtunut jos nainen olisi lentänyt laidan ylitse. Eldrin päätyi vetämään Mirayan takaisinpäin ja huokaisi kääntäessään sateelle selkänsä. Ei se tehnyt tilanteesta yhtään kuivempaa tai mukavampaa - myrskytuuli ja sade pauhasivat edelleen niin lujaa, ettei omia ajatuksiaankaan ehtinyt juuri kuulla.

Hetken rauhallisuuden kaiken sen myrskynkin seassa rikkoi kuitenkin kuin yhteen ääneen kannella jokaisen suusta kuuluva huuto. Se oli niin yhteen ääneen huudettu, useampaan kertaan, että tavoitti Eldrininkin korvat kaikessa kaameudessaan.

“Hyökyaalto!” kannella kaikui huuto, jota jokainen omalta osaltaan toisti saadakseen sen kaikumaan koko kannella. Ei ollut pimeässäkään vaikea hahmottaa useiden salamien valaisemana kaukan horisontissa näkyvää suurta, alati kasvavaa aaltoa, joka kohosi hetki hetkeltä suuremmaksi, ja suuntasi kohti Lohikäärmeen kylkeä ja sen miehistöä. Nopea vilkaisu Mirayaan riitti kertomaan, että tuo oli vielä kannella, ja toivottavasti pysyisikin siinä. Samalla Eldrin tarttui tiukemmin köyteen pitääkseen itsensä laivalla myrskytuulesta huolimatta, ja hänen katseensa oli jo palannut arvioimaan tilannetta ja kannella ruoria pitelevää kapteenia. Heillä ei olisi kovin montaa vaihtoehtoa nyt, jos he haluaisivat selvitä tästä hengissä.
“Ray!” Eldrin yritti huutaa myrskyn ylitse, kun näki laivan keulan kääntyvän kohti aaltoa tuulenpuuskan voimasta. Heidän ainut toivonsa selvitä tuosta olisi magia, tuo tuhahti hiljaa ja mulkaisi ohimennen Mirayaa mutisten muutaman nopean loitsuriimun.
“Ray, keula kohti aaltoa, nyt!” Eldrinin sanat kaikuivat pian telepatian kautta ruorista tiukasti kiinnipitelevän kapteenin pään sisällä. Rayashin oli mahdoton nähdä siitä Eldriniä, mutta ikävä kyllä, tämä ei ollut ensimmäinen telepaattinen viesti, jonka hän oli saanut. Se oli kuitenkin yksi niistä erikoisimmista viesteistä. Vaikka kapteeni ei uskonutkaan, että tästä selvittäisiin yhtään millään keinolla laivaa rikkomatta, olisi itsemurhaa suunnata suoraan hyökyaaltoa kohden. Siitä huolimatta tuon kädet käänsivät ruoria ja liitoksistaan natisevaa laivaa suoraan kohti suurta ja alati kasvavaa aaltoa kohden sen enempää ajattelematta. Toivottavasti tuolla maagikolla olisi jokin suunnitelma.

Lähes pimeässä myrskyssäkin oli nähtävissä, miten Eldrin sulki silmänsä ja alkoi lausua loitsuriimuja. Vaikka myrskyn ulvonnan ja laivan rungon narinan ylitse oli mahdoton kuulla riimuja, vaikutti loitsu melko pitkältä, ja maagikko hyvin keskittyneeltä loitsuunsa. Lähestyvä veden kohina vain yltyi aallon ottaessa lisää korkeutta tuulen ja sateen voimasta. Salamat valaisivat sopivasti lähenevän vesimassan. Pari salamaa valaisi hetkellisesti laivan kannen, kun vain sekunnin murto-osia ennen aallon osumista laivaan Eldrin kohotti katseensa ja vapaan kätensä osoittamaan suoraan laivan keulaan. Tuon otsa kurtistui loitsun pakottaessa miehen keskittymään.
Viimeinenkin riimu valui tämän huulilta, kun Lohikäärmeen eteen kohosi valtava seinämä merivedestä juuri ennen kuin hyökyaalto saavutti myrskyä vastaan taistelevan laivan ja sen miehistön. Toinen maagikon käsistä puristi tiukasti häntä laivalla pitävää köyttä, kun toinen osoitti kohti yhä korkeammalle kohoavaa vesiseinää sormet tiukkaan nyrkkiin puristuen. Tämä tuskin näki muuta kuin luomansa vesiseinän, eikä tuntenut sinä hetkenä hakkaavaa sadetta tai hyökyaallon kannelle tuomaa ylimääräistä vettä silmien tummentuessa magiankäytön rasituksesta. Magianpurkaus tummensi tuon silmiä hetkellisesti, ja sai sateeseen sekoittuivat hikihelmet kohoamaan tuon kasvoille.

Näkyä ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, ja seuraavan tuulenpuuskan myötä myös vedestä magialla kohotettu seinämä oli poissa. Hyökyaallosta ei enää näkynyt jälkeäkään, mutta myrskysää ei muutoin osoittanut vähäisimpiäkään hellittämisen merkkejä. Kaiken laivan heilumisen ja sateen sekä tuulen piiskauksen lomassa oli vaikea nähdä sitä, miten Eldrinin koko keho tärisi suunnattomasta voimanponnistuksesta ja tämän hengitys oli hyvin pinnallista, hengästynyttä. Tuulenpuuskan voimasta myös Eldrin menetti viimein tasapainonsa loitsujensa väsyttämänä ja romahti polvilleen, kannesta tukea ottaen. Edelleen maagikko kuitenkin piti tiukasti kehonsa Mirayan ja valtavan meren välissä, eikä päästänyt naista silmistään.
“Kannen alle. Nyt”, Eldrin huusi viimein viimein vedettyään pari kertaa syvään henkeä. Tiukka katse osui Mirayaan, ja näytti siltä, ettei mies hyväksyisi yhtä ainutta poikkipuolista sanaa.

User avatar
Kide
Posts: 628
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Thu Feb 27, 2020 6:52 pm

He eivät päässeet askelta pidemmälle, kun ympäriltä kajahtava moninkertainen huuto pysähdytti Mirayan veret. Hänkin kääntyi katsomaan sivusta nousevaa, muut aallot rinnallaan pieniksi laineiksi jättävää vesiseinämää, joka kohosi pahaenteisesti kuin tuomarin nuija. Alustana tulisi toimimaan Valkoinen Lohikäärme. Aallon vaahto välähti valkoisena salaman valossa, kun taas kaikki muu siinä oli pahaenteisen mustaa massaa. Pelko kangisti Mirayan ja sama vaikutti käyneen Eldrinille, jonka Miraya huomasi vilkaisevan ruorin suuntaan Rayashia turhaan kutsuen ja jäävän sitten vain tuijottamaan aaltoa. Se jos jokin säikäytti Mirayan - eihän muiden kuulunut pelätä, varsinkaan Eldrinin. Oliko siis mitään tehtävissä vai jäisivätkö he ja Lohikäärmeen palaset kellumaan meren keskelle ikuisesti? Parissa seuraavassa hetkessä tapahtui paljon, mutta Miraya näki vain aallon, jota vastaan laiva kääntyi kuin haluten suistua omaan tuhoonsa. Mirayan kauhistunut kiljunta olisi varmasti peitonnut jopa muutkin äänet, jos hän vain olisi saanut pihahduksenkaan ilmaa ulos itsestään. Mutta hän saattoi vain tuijottaa aaltoa epäuskoisena siitä, mikä heitä oli kohtaamassa ja puristaa nivelet naksuen toisella kädellä turvaköyttä ja toisella Eldrinin käsivartta. Ja kirota heidät tähän pisteeseen ajaneen Aldarin mitä räävittömimmillä sanoilla. Siinä samassa, kuin tyhjästä, hyökyaallon peitti taakseen vieläkin korkeampi aalto. Ei, ei aalto, vaan kuin vedestä tehty seinä. Nyt Mirayan oli pakko kääntää katseensa ja hänen vierestään löytyikin vahvistus epäilyille, että tämänkin takana oli Eldrin. Miraya ei olisi voinut uskoa, että tuo mies pystyi luomaan jotain tuollaista, mutta huulten liike ja vesiseinää kohti korkeuksiin nostettu tärisevä käsi kertoivat muuta. Siinä samassa seinämä romahti ja paljasti salaman valossa takanaan taas pitkän aaltoilevan ulapan hyökyaallon sijaan. Oliko vesiseinä todella pysäyttänyt jopa sellaisen aallon voiman? Vai oliko Eldrin ujuttanut osan hyökyaallosta luomaansa seinämään? Entä mihin muuhun tuo juoppo maagikko oikein pystyi?
Miraya ei nähnyt tärinää, mutta tunsi sen maagikon lyyhistyessä polvilleen hänen vieressään. Mirayankin käsi tärisi, hänen kietoessaan sen Eldrinin hartioille, mutta aivan eri syystä. Voimanponnistuksestaan huolimatta Eldrin kokosi nopeammin itsensä kuin Miraya vain näkemästään. Miehen käsky sai Mirayan säpsähtämään, eikä hänellä ollut aikomustakaan sivuuttaa sitä. Hän näki Eldrinin puristavan edelleen tiukasti turvaköydestä ja päätti luottaa siihen, että mies tiesi mitä teki. Että tuo pärjäisi ja auttaisi paremmin muitakin pärjäämään, jollei Miraya olisi täällä.
"Ole varovainen!" Miraya sanoi puolihuutoa ja muiskautti pikaisen suukon miehen otsalle. Oli Mirayan vuoro toimia tukena, kun hän auttoi Eldrinin takaisin jaloilleen. "Ja pidä huoli Raysta!" hän vielä huudahti kääntyessään jo kannen alle vievää ovea päin. Hyökyaallon ja sen peitonneen vesiseinämän jälkeensä jättämä parin henkäyksen suvantokohta antoi Mirayalle mahdollisuuden pinkaista, tai märän hameensa kanssa pikemminkin raahustaa, ovelle. Hän vilkaisi viimeisen kerran huolestuneesti Eldriniä, heitti oman turvaköytensä miestä kohti, jos tuo vaikka saisi siitä lisää apua, ja sukelsi sitten kannen alle turvaan. Koko käytävä näytti peittyneen pienen vesikerroksen alle, mutta juuri nyt se oli murheista pienin. Seinien kautta edeten Miraya läpsytti omaan hyttiinsä ja rojahti lattialle märkänä vapisten. Hän keskittyi kuoriutumaan märistä vaatteistaan, jotta sai muuta puuhaa kuin vajota paniikkiin. Se ottikin aikansa ja osa pelosta purkautui turhautumiseen, kun märkä kangas ei halunnut liikahtaakaan hänen päältään.
Miraya päätyi istumaan sängylleen pelkkään aluspaitaan ja huopaan käärityneenä. Hän keinutteli itseään edestakaisin pystymättä rauhoittumaan ja pyyhkäisi hetken päästä oudon lämpimältä tuntuvaa poskeaan. Kämmenselkään jäi punainen vana.
"Mahtavaa", hän mutisi itsekseen niiskauttaen nenäänsä, mutta ei noussut edes katsoakseen millaisen haavan oli poskeensa saanut. Hän jatkoi istumistaan ja keinumistaan, ja jatkaisi sitä kai siihen asti, että laiva lopulta lopettaisi keinumisensa myrskyn laantumisen merkiksi.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Thu Feb 27, 2020 7:17 pm

Oli lähes tyyntä myrskyn jälkeen, aivan kuten sanontakin jo asian ilmaisi. Aurinko oli hitaasti pitkän yön jäljiltä nousemassa horisontin ylle kylmän, kirpakan aamun sarastaessa. Näky oli Valkoisen Lohikäärmeen kapteenille samalla hyvin rauhoittava, mutta myös märkä rätti vasten kasvoja, kun hän katseli myrskyn kourissa kärsinyttä laivaansa. Suurimmat laivan kokemat vahingot olivat hyvinkin näkyviä: keskimmäinen masto oli murtunut puolivälistä, reelingissä oli useita kohtia, jotka kaipaisivat korjausta. Kaikkein raskaimman palan kapteenin sydämen päälle kuitenkin oli laskenut nyt valkeaan kankaaseen kääritty ruumis, joka kuului yhdelle nuoremmista miehistön jäsenistä. Mikäli mies muisti oikein, oli tämä nyt kolmatta kesää palvelemassa Valkoisella Lohikäärmeellä, ja oli edistynyt sinä aikana merimiehenä hyvinkin paljon. Nyt tämän elämä oli päättynyt tuon jäädessä myrskyssä kaatuvan maston alle. Syvän huokaisun saattelemana Rayash lähti kävelemään kannen lävitse kohti portaikkoa ruorin luokse. Kapteenin katse vaelteli hitaasti kannella askelten lomassa: Eldrin paikkasi muutamia viimeisiä haavoja ja ruhjeita parin toisen miehistönjäsenen kantaessa ruumasta ruumiin painoksi sopivan kiven laivan kevyttä lastia tasapainottamaan tuoduista murikoista Saryan valvovan silmän alla. Laiva oli pelkkä sotku, rikkinäisiä puunkappaleita, ja Rayash tiesi kiroavansa myrskyä vielä pitkään. Nyt hänen mielessään ei kuitenkaan saisi olla mitään ylimääräistä - laiva tulisi saada satamaan, ja siihen tarvittaisiin kaikkien työpanos, ja hänen olisi oltava se esimerkki, jota seurata.

Vain hetkiä myöhemmin, kenenkään sanomatta sanaakaan Lohikäärmeen miehistö kapteeninsa ympäröiden seisoi reelingin vieressä, kun pienen molskahduksen saattelemana kankaaseen kääritty, ja painoon sidottu ruumis osui meren lähes tyyneen pintaan. Hiljaisuuden rikkoivat vain laivan narina sekä aaltojen rikkoutuminen laivan rungon pintaan, kun ruumis hitaasti katosi näkyvistä meren syvyyksiin.
“Olemme viime yön tapahtumien jälkeen kokoontuneet kannelle kunnioittamaan Jonahin muistoa”, Rayash sanoi lopulta hiljaa, kun viimeisetkin ilmakuplat olivat kadonneet meren lähes tyyneltä pinnalta ruumiin upotessa sen syvyyksiin.
“Kuten lähes kaikki työnsä ääressä menehtyneet, myös Jonah kohtasi viimeisen matkansa liian aikaisin kohtalokkaan ongelman ja vaarallisen sään vuoksi. Raskain sydämin luovutamme hänet nyt Ceressen huomaan valvomaan meriteitä ja meriä, kulkemaan rauhallisissa syvyyksissä levottoman pinnan sijaan. Levätköön hän rauhassa.”

Hitaasti laivan kannelle laskeutuneen hiljaisuuden ja liikkumattomuuden luoman raskaan ilmapiirin rikkoi Rayash, joka asteli portaikolta viimein kokonaan ruorin luokse tarttuen sen sileänkuluneeseen pintaan kädellään. Tummaan, kultakirjailuiden koristelemaan pitkään takkiin sonnustautunut kapteeni näytti hyvin viralliselta. Puhtaat, kiillotetut kengät, suora liivi takin alla koristeineen, kauluspaita liivin alla vain korostivat kuvaa arvovaltaisesta kapteenista, kun tämä painoi hatun päähänsä astellessaan portaita ylös. Kapteeni harvoin laivalla puki ylleen mitään näin arvovaltaista, mutta tämä tilanne vaati sen. Isray lennähti kapteenin olkapäälle mastosta. Mies jäi seisomaan siihen portaiden ylimmälle portaalle, kääntyen katsomaan miehistöään ja matkustajiaan pitkään, hiljaa. Hitaasti viimeisimmätkin katseet kiinnittyivät jälleen kapteeniin ja tämän olkapäälle lennähtäneeseen lintuun. Rayashin toisen käden sormet puristuivat hitaasti kaiteen kylmän viileää puuta vasten miehen huokaistessa syvään. Pieni yskäisy selvitti tämän kurkkua ennen kuin mies alkoi puhua:
“Ensinnäkin kaikille kiitos viime yön työstä. Vahingot voisivat olla laajemmatkin, mutta saimme niitä minimoitua. Menetykset ovat aina ikäviä, ja niihin tulee reagoida asian tarvitsemalla vakavuudella. Mutta myös, tavan mukaisesti tarjoan kierroksen kaikille kapakassa, kunhan saamme Lohikäärmeen takaisin satamaan ja telakalle”, sanat oli lausuttu vakavalla äänensävyllä, ja miehen katse vaelsi hitaasti miehistönjäsenestä toiseen, kunnes viimein oli käynyt kaikki lävitse. Nopea vilkaisu Mirayaan, jonka jälkeen katse pysähtyi Aldariin miehen jatkaessa.

“Talvi on tulossa kovaa vauhtia, yöt ovat jo kylmiä, eikä mene pitkään että päivälämpötila laskee. Sitä ennen meidän on saatava itsemme, sekä Valkoinen Lohikäärme satamaan ja telakalle korjattavaksi. Loppumatka ei tule olemaan helppo, mutta säiden osalta toivottavasti rauhallisempi”, eikä Rayashin katseesta tai eleistä jäänyt epäselväksi, ketä tulisi syyttää, kun he joutuisivat jäämään Drienelle koko talveksi. Aldar ei sanonut mitään, mutta suoristi selkäänsä ja yritti suoristaa matkassa likaantuneita ja ryppyyntyneitä vaatteitaan. Tämän arvovalta oli viime yön aikana karissut melko lailla - ja ehkä pieni kuolemanpelkokin oli ehtinyt nostaa hetkenä jos toisenakin päätään. Tuon perässä kaikkialle seuraava nuorukainen puristi kaiteen reunaa rystyset valkeina, ja sen näköisenä, ettei ollut toipunut viime yöstä lainkaan, ja että oli valmis oksentamaan hetkenä minä hyvänsä.

“Valkoinen lohikäärme kärsi useita vahinkoja myrskyn aikana toimistamme huolimatta. Päämasto on kaatunut, ja etummaisen maston tukipalkki on poikki keskimmäisen maston kaaduttua sen päälle. Meillä on siis vain yksi täysin toimiva masto purjeineen, etummaiseen saatamme saada korjattua jotakin tänään”, kapteenin katse vaelteli hitaasti muutamaan kannella auringossa lepäilevään merimieheen, joita oli aamun mittaan jouduttu paikkaamaan Eldrinin toimesta, kaikkea pienestä haavasta murtuneisiin raajoihin. Laivan kansikin näytti reissussa rähjääntyneeltä, eikä ollut epäilystäkään etteikö koko Valkoinen Lohikäärme kaipaisi mittavia korjauksia satamaan päästyään. Kuin arvionsa vahvistaen, hetken tauon älkeen Rayash jatkoi puhettaan:
“Sen lisäksi laivan rungossa on vesirajan tasalla murtuma, joka tällä hetkellä vuotaa hieman. Saamme todennäköisesti sen korjattua vedenpitäväksi mukana olevilla tarvikkeilla, mutta senkin vuoksi täytyy pitää kiirettä Drieneen saapumisen osalta. Lisämausteensa tähän tuovat kylmät yöt, jotka viilenevät koko ajan. Meillä tulee olemaan kiireiset muutamat päivät ennen kuin pääsemme maihin, mutta tiedän, että kaikkien meidän ammattitaidolla ja päättäväisyydellä saamme laivan, ja meidät sen mukana, satamaan.”

“Nyt hoidetaan Lohikäärme liikkeelle, ja kohti Drieniä! Laskekaa purjeet, ja aloitetaan korjauksia”, Rayash julisti vielä ennen kuin kääntyi kannoillaan ja asteli ruorin taakse. Tuo otti kompassin vyöltään roikkumasta ja hitaasti käänsi laivan ruoria saaden koko Valkoisen Lohikäärmeen rungon nitisemään. Taaimmaisen maston purje laskeutui pian, ja vieno tuulenvire pullisti sitä. Huippunopeudesta ei saatettu puhua etäisestikään, kun suuri, ja nyt hyvin resuisen näköinen laiva hitaasti kääntyi ja lähti suuntaamaan lähes tyynen meren pintaa kyntäen kohti Drieneä kapteenin tarkkaillessa kompassista suuntaa kohti kotisaaristoaan.

User avatar
Kide
Posts: 628
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Tue Mar 10, 2020 4:30 pm

Miraya heräsi ikkunasta sisälle hyttiin hiipivään kalpeaan valoon. Vai oliko se kipu hänen niskassaan, joka herätti? Hän huomasi nukahtaneensa puoli-istuvaan sykkyrään sängylle tietämättä miten se edes oli mahdollista. Ehkä se kaikki huoli ja pelko yhdessä kannella vietettyjen kauhunhetkien kanssa olivat lopulta riittäneet uuvuttamaan hänet. Itse hän muisti vain kuunnelleensa sateen ja aaltojen pauhua kannelta ja katselleensa salaman välähdysten kaikuja hytin seinistä. Ja nyt oli jo valosta päätellen aamunsarastuksen aika. Kirkastuva ilma kertoi myrskyn menneen viimein ohi tai sitten sekin oli pauhannut itsensä loppuun. Laivakaan ei enää keinunut normaalia enempää, mutta Mirayan päässä pyöri, kun hän hivuttautui istumaan sängyn laidalle. Liike sai käsivarren kirvelemään ja Miraya ihmetteli miksi huopa oli tarttunut siihen kiinni. Sihisten ja ähkien hän nykäisi huovan irti ja paljasti sen alta kuivettuneen veren kuorruttaman viillon oikeasta käsivarresta. Hän tuijotti haavaa hetken typertyneenä kuin ei olisi osannut yhdistää sitä öiseen seikkailuun kannella. Missä vaiheessa olikin mielenkiintoisin kysymys, joka sai vaaleat kulmakarvat kurtistumaan Mirayan tökkiessä varovasti haavan viertä.
"Niin kuin sillä olisi mitään väliä", nainen mutisi itsekseen ja nosti lopulta katseensa ikkunaan. Nyt vasta Miraya tajusi, että kansi vaikutti aavemaisen hiljaiselta. Hän tunsi kylmän kouraisun vatsassaan ja suuntasi samassa puolijuoksua kannelle edelleen yllään pelkkä polviin ulottuva aluspaita ja hänen harteillaan puristama huopa. Tämä saattoi olla ainoa aamu, jolloin hän ei ennen ulos lähtemistä katsonut peiliin, ja tämä oli myös ainoa aamu, jolloin se todella olisi ollut tarpeen.
Miraya rynnisti kannelle tukka kuin linnunpesä ja kasvot kuin sotamaalaus. Hän pysähtyi pian ulos päästyään kuten koko muukin kansi oli pysähtynyt. Hän ehti juuri nähdä kuinka jotain pudotettiin veteen, mutta Mirayan ei tarvinnut arvailla mitä se oli. Kylmäävä koura löysäsi kuitenkin otettaan hänen vatsastaan, kun hän näki isänsä seisovan tavalliseen tapaan valmiina kohtaamaan tämänkin hetken laivansa kapteenina. Rayashin puhuessa Mirayan katse kiersi etsimässä hänelle tutuimmat kasvot. Eldrinin ja Saryan kunnossa näkeminen tuntui niin helpottavalta, että se inhotti Mirayaa, kun hän yhtä aikaa toisaalta kauhistuneena kuunteli isänsä sanoja myrskyssä menehtyneestä Jonahista.
Miraya seisoi yhtä hievahtamatta kuin muutkin Rayashin liikkeitä ja sanoja seuraten. Kun isän katse viimein osui tyttäreen, oli Mirayan vaikea hillitä itsensä, ettei olisi juossut Rayashin luo. Hän puristeli ympärilleen kietomansa huovan reunoja edessään hermostuneesti kuunnellessaan listaa yöllisistä vahingoista. Mirayan katse seurasi Rayashin mukana kannella lepääviin miehistön jäseniin, jotka olivat saaneet kovimmat iskut ja hänen vatsaansa väänsi uudelleen. Mutta Rayash lupasi heidän pääsevän turvallisesti Drieneen, joten siihen oli kaikesta huolimatta luottaminen.
Kapteeninsa sanojen päätteeksi miehistö heräsi taas eloon ja samalla heräsi Mirayakin. Hän huomasi läpsyttävänsä avojaloin edelleen kylmänkostean kannen poikki suoraan laivan perälle ja ruoria kohti. Myrskyn tilalleen jättämä kylmä tuulenvire kietoutui hänen paljaisiin nilkkoihinsa, mutta sillä oli yhtä vähän merkitystä Mirayalle kuin märällä kannella varpaiden alla. Miraya ei miettinyt vaan käveli suoraan laivan kapteenin eteen ja halasi tätä. Eikä se ollut mikään ohimennen tehtävä halaus vaan tiukka rutistus kuin Miraya olisi päättänyt olla päästämättä irti. Miraya ei välittänyt siitä missä oli tai miettinyt sitä kuka näki, hän vain halusi tuntea isänsä vakaan olemuksen, lämmön ja tutun tuoksun. Hän halusi tuntea olevansa turvassa ja myös tuntea Rayashin todella olevan siinä. Hän painoi päänsä isänsä olkaa vasten ja onnistui melkein tukahduttamaan niiskauksensa.
"Isä." Sana oli hiljainen kuin kuiskaus, mutta ei olisi voinut kätkeä sisälleen valtavampaa määrää tunnetta. Miraya oli saanut kerättyä tarpeeksi voimia onnistuakseen viimein irrottautumaan halauksesta puoliksi, jotta sai nostettua katseensa Rayashiin. "Oletko kunnossa?" Sinisten silmien laidoilla näkyi kimmellystä samaan tapaan kuin leppyneen meren laineilla auringon ensisäteiden sivellessä niitä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Sun Mar 15, 2020 3:35 pm

Sarya huokaisi syvään kuunnellessaan Rayashin puhetta. Tämä ei ollut ensimmäinen vastaava puhe, jonka hän kuuli, mutta se oli vakavin. Vakavaa oli myös Jonahin menehtyminen, ja useat loukkaantumiset puhumattakaan Lohikäärmeen tilasta. Aldar saisi maksaa pitkän pennin tästä, Sarya ajatteli vetäessään pari kertaa raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa ja manatessaan niitä muutamia ruhjeita, joita oli yön aikana saanut. Nopea vilkaisu Eldriniin kertoi maagikon olevan väsynyt, mutta kunnossa, eikä Saryalla ollut epäilystäkään etteivätkö laivan vahingot olisi olleet merkittävästi suuremmat ilman tuota juoppoa maagikkoa… Ilmeisesti syy, miksi Rayash tämän halusi edelleen pitää laivalla, oli riittävä ainakin tälläisissä tilanteissa. Kaikesta huolimatta ylpeys ja tyytyväisyys yön tapahtumista kupli perämiehen sisällä - hän oli varma, ettei mikään toinen Dionen ja Drienen väliä seuraava laiva olisi selvinnyt edellisyön myrskystä. Mirayan nähdessään perämies katsoi tätä arvioivan huolestuneena, ja näki Eldrinin tekevän aivan samaa, kun maagikko lähti seuraamaan Rayashin perään lähtevää naista, puikkelehtien toiselta puolelta portaikkoon ja siitä yläkannelle.

“Te kaksi, tukkikaa se reikä rungossa ja järjestäkää ympärivuorokautinen vartiointi sinne”, Sarya totesi sitten paria miestä kohden nyökäten, kun Rayash oli lopettanut puheensa ja astellut yläkannelle ruorin luokse.
“Ja te neljä, me tarvitsemme purjeet, jotta saamme tämän purkin yhtään mihinkään!” nainen jatkoi jatkaen sitten tehtävien jakamista kunnes kannella ei näkynyt ketään ylimääräistä muutamaa töistä vapautusta saanutta lukuunottamatta. Sen sijaan naisen katse osui kannella ruorin luona tapahtuviin tapahtumiin, ja pieni hymy levisi Saryan kasvoille tämän nähdessä Mirayan halaamassa isäänsä.

Rayash huokaisi syvään tarttuessaan ruorin niin sileään, tuttuun pintaan ja kääntäessään laivansa kompssain mukaisesti oikeaan suuntaan Drieneä kohden. Voi miten hänen teki mieli mennä Aldarin luokse huutamaan tälle kaikki loukkaukset ja kirosanat, jotka hän oli koko elämänsä aikana oppinut, kuullut tai edes kuvitellut, mutta ei. Siinä hän seisoi, ruoria puristaen ja katsoen horisonttiin. Olisi myöhemmin oikeampi aika selvitellä välejä jälleen kerran veljen kanssa, mutta nyt hänen olisi saatava Lohikäärme miehistöineen Drienelle, Mirayasta puhumattakaan. Ja siinähän Miraya olikin, juosten kannelle, portaikkoon ja hänen luokseen, halaten, ja huopaan kääriytyneenä, hiukset sekaisin yön jäljiltä. Se helpotuksen tunne, joka miehen sisälle levisi Mirayan halauksesta, oli jotakin sanoinkuvailematonta. Keskittyessään saamaan laivan jälleen liikkeelle, Jonahin haudattua ja kartoitettua vahinkoja, ei mies ollut ehtinyt uhrata montaakaan ajatuksenhetkeä Mirayalle, ja nyt se kaikki tuntui hyökkäävän mielen perukoilta samaan aikaan.
“Isä”, Mirayan kuiskaus, sana sai Rayashin hätkähtämään hieman, ja puristamaan toisella kädellään paremmin ruoria, rystyset valkeina. Toinen käsi kietoutui yhä paremmin Mirayan ympärille, vetäen tämän, ja tuota peittävän huovan paremmin itseään vasten. Onneksi kannella tuuli edelleen jonkin verran, ja se pieni onnenkyynel, joka miehen silmäkulmaan kohosi, ehti kuivua jo ennen poskelle tippumistaan. “Olen kunnossa”, Rayash vastasi pian tuon kysymykseen, hieman käheästi, sanoja hapuillen. Ei hän ollut uskonut, että tämä… yksi pieni sana voisi tuntua niin mukavalta, hyvältä. Hetken aikaa häntä ei kiinnostanut Lohikäärme, tai kukaan sen miehistöstä, vaan vain Miraya, joka seisoi siinä häntä vasten, rutistaen häntä tiukasti itseään vasten. Tämä olisi varmasti jotain, jonka hän tulisi muistamaan lopun elämäänsä.
“Entä sinä, oletko kunnossa?” Rayash kysyi hiljaa, rikkoen hiljaisuuden ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen, irrottautuen lopulta kokonaan halauksesta. Miehen katse arvioi nopeasti Mirayan päästä varpaisiin, eikä tältä jäänyt huomaamatta naisen kasvoilla oleva naarmu, ja kuivunut veri tämän käsivarrella. “Etkai ollut kannella?” kapteenin ilme koveni vähän, kun tämä epäili Mirayan kiertäneen jälleen suoraa käskyä, ja huolen aiheuttama varjo pahimpien uhkakuvien hypätessä mieleen varjosti hetken miehen kasvoja.
“Ei”, Eldrin vastasi astellessaan vähän lähemmäs. “Miraya kaatui yöllä portaissa”, totesi maagikko sitten vielä, Rayashin ohitse Mirayaa katsoen. Tuon olisi parempi olla hiljaa yön tapahtumista, tai he molemmat olisivat pahemmassa kuin pulassa, vaikka Miraya miten Raylle lepertelisikin.

User avatar
Kide
Posts: 628
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Thu Mar 26, 2020 3:56 pm

Se pieni hetki oli jollain tapaa samanlainen kuin Eldrinin magiallaan luoma suoja. Sen hetken siinä olivat vain he, isä ja tytär, joiden eleet vaihtoivat paljon enemmän tietoa kuin sanat olisivat koskaan pystyneet. Ja yhtä lailla kuin magiallakin oli rajansa, myös tämän kuplan oli lopulta puhjettava.
Heidän irrottauduttuaan halauksesta kunnolla, Rayashin armottoman tarkka katse näytti keräävän yhdessä hetkessä kaiken tyttärestään. Miraya muisti kasvoillaan olevan naarmun vasta Rayashin katseen pysähtyessä hetkeksi siihen. Hän pyyhkäisi vaistomaisesti poskeaan kuin olisi voinut pyyhkiä naarmun piiloon.
"Olen, ei tämä ole mitään", Miraya vastasi ja kiskoi huopaansa paremmin käden haavan peitoksi. Hän ei uskaltanut nostaa katsettaan Rayashin seuraavan kysymyksen osuessa suoraan oikeaan. Miraya oli toivonut monestakin syystä, ettei Rayashin olisi tarvinnut tietää hänen yöllisestä seikkailustaan, mutta ymmärsi nyt, että sellaisesta oli kai turha haaveilla. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kuin nostaa katseensa isäänsä myöntääkseen asian, kun hänen puolestaan vastattiin. Miraya ei onnistunut peittämään hämmästystään kovinkaan vakuuttavasti, hänen mielensä oli aivan liian paljaaksi kaavittu äsköisen tunteenpurkauksen jäljiltä sellaiseen itsehillintään.
"Niin", Miraya kuitenkin myötäili Eldrinin sanoja, vaikka ei ymmärtänytkään miksi maagikko oli ilmestynyt puolustamaan häntä. Eihän Eldrin ollut tehnyt mitään väärää, mutta silti tuo oli valmis livauttamaan sulavan valheen rakkaan ystävänsä ja kapteeninsa edessä. "Se laivan keinunta oli liikaa minullekin", Miraya vielä mutisi ja veti huovan entistä tiukemmin ympärilleen saadakseen syyn laskea katseen isästään.
"Älä huolehdi tästä, tämä ei ole mitään. Huolehdi vain laivasta ja miehistöstä." Miraya kääntyi katsomaan uudestaan isäänsä ja nyt hän selvästi tarkoittikin mitä sanoi. Vaikka Rayash oli näennäisesti kunnossa, Mirayaa huoletti kuinka paljon pinnan alla kuohui. Valkoinen Lohikäärme, Rayashin silmäterä, oli juuri kokenut mittavat vahingot ja samoin osa miehistöstä. Rayash ei voinut kuin jatkaa eteenpäin ja pyrkiä kuljettamaan heidät kaikki Drienen sataman turvalliseen syleilyyn, mutta Miraya aavisteli, että tuo tyyneys vaati ponnisteluja. Ja jälleen Mirayaa harmitti, ettei hän voinut auttaa mitenkään. Hän saattoi vain jälleen siirtyä pois tieltä ja huolestuttamasta isäänsä entistä enemmän. Mahtoiko se olla Eldrininkin tavoite, suojella Rayashia ylimääräiseltä huolelta?
Rayashin käskyttäessä Eldrinin katsomaan Mirayan haavoja, Miraya itse oli esittämäisillään vastalauseensa. Eldrinistäkin paistoi väsymys yöltä ja ties kuinka moneen haavaan tuo oli jo magiaansa hukuttanut itsensä uuvuttaen. Mutta uskaltamatta väittää vastaankaan, ainakaan isälleen, Miraya lähti kulkemaan Eldrin rinnallaan alakantta kohti.
"Tulen myöhemmin katsomaan sinua", Miraya vielä lupasi Rayashille olkansa yli. Ehkä hän onnistuisi sillä verukkeella vetämään Rayashin pois ruorin äärestä ja lepäämään hetkeksi. Vaikka silläkin riskillä, että mies haluaisi tarkemman selonteon hänen naarmuistaan.

Kun he olivat päässeet alas tyhjillään olevaan käytävään, Miraya käännähti ja veti Eldrininkin tiukkaan halaukseen.
"Kiitos. En tiedä mitä yöllä olisi tapahtunut ilman sinua. En tiedä miten voin koskaan kiittää tarpeeksi." Miraya vetäytyi katsomaan Eldriniä ja sinisten silmien takana paisuvat tunteet vahvistivat hänen tarkoittavan joka sanaa. Hän sai kuitenkin hillittyä ne ja otti lopulta askeleen sivuun.
"Mutta miksi valehtelit Rayashille?" Miraya kysyä töksäytti seuraavaksi. Se ei kuitenkaan ollut syyttävä kysymys, ainoastaan aidon ihmettelevä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Tue Mar 31, 2020 7:29 pm

Rayash käänsi katseensa selkänsä takaa paikalle saapuneeseen Eldriniin, joka päätyi puolustamaan Mirayaa ennen kuin Miraya itse ehti sanoa sanaakaan. Varmasti parempana hetkenä, kun Rayashin huomiosta suurin osa ei ollut Lohikäärmeessä, ja siinä, että häntä oli juuri kutsuttu isäksi, hän olisi puuttunut huomattavasti tiukemmin Eldrinin ja Mirayan yhteiseen, joskin hieman epäuskottavaan tarinaan. Kuitenkin, katsoessaan resuista, kärsinyttä laivaansa ja siinä huopaan kääriytyneenä seisovaa tytärtään sen jälkeen, tuo vain huokaisi syvään ja tarttui toisella kädellään kevyesti ruorista estääkseen sitä kääntymästä omia aikojaan mihinkään. Mirayan sanat siitä, ettei hänen tarvinnut huolehtia Mirayasta, tyttäresträän tuntuivat sen pienen hetken, ja koko yön jälkeen melko merkityksettömiltä, kun mies kehotti vain päätään pudistaen Mirayan ja Eldrinin kannen alle. Maagikko osaisi katsoa, että Mirayan haavat, ruhjeet, mitä tämä oli saanutkin, ja ties missä, paranisivat siististi. Sillä hetkellä sen oli riitettävä Valkoisen Lohikäärmeen kapteenille, ja hän tiesi, että hänen pitäisi luotsata laiva vielä Drieneen vielä tämän päivän aikana. Siihen yhtälöön ei sopisi Mirayan tenttaaminen tai Eldrinin moittiminen, kun kaksikko katosikin kannen alle. Mirayan sanoihin siitä, että tuo tulisi myöhemmin katsomaan häntä, hän vain nyökkäsi jo puoliksi ajatuksissaan.

Eldrin käveli portaita alas sanaakaan sanomatta, ja seurasi Mirayaa kannen alle, työntäen ohimennen kannen alle johtavan oven perässään kiinni, kun he astuivat portaikkoon ja hyttikäytävän varrelle. Mies kieltämättä yllättyi vähän, kun Miraya veti hänet halaukseen huopansa sisälle. Eldrin laski hitaasti kätensä tuon selälle ja veti naisen hieman lähemmäs huomatessaan, miten viime yön kaikki tapahtumat tuntuivat iskevän viimein tämän tajuntaan. Eikä ihme, Eldrin uskoi itsekin kaipaavansa kieltämättä lomaa kaikesta, mikä liittyi mereen tai laivaan viime yön jäljiltä. Hän ei muistanut yötä, ja aamua, jolloin olisi käyttänyt magiaansa näin paljon. Kaiken lisäksi, vaikka he olivat matkalla Drienelle, ei Eldrin ollut edellisillan jälkeen juonut juuri alkoholia. Mies ei ollut varma, milloin oli ollut näin selvänä, näin lähellä Drieneä. Eivätkä Mirayan sanat ainakaan helpottaneet sen kaiken mielestä työntämistä. Eldrin tuhahti vähän Mirayalle ja tämän kiitokselle, mutta ei vastannut mitään.
Halaus tuntui kestävän iäisyyden, mutta viimein Miraya irrotti otteensa kysyessään, miksi hän oli valehdellut Rayashille. Eldrin tuhahti vähän ja avasi Mirayalle tämän hytin oven, viitaten sitten tuota astumaan peremmälle.
“Sitä keskustelua varten olen liian selvä”, maagikko vastasi sitten. “Käyn hakemassa jotain, millä siistiä sinut ja haavasi”, Eldrin jatkoi hymyillen tuskin huomattavasti Mirayalle. Pieni hetki, jonka Eldrin käytti miehistön tilojen kautta ruumassa piipahtamiseen tuntui pidemmältä, mitä se olikaan. Samalla se antoi hänelle kieltämättä tarpeellisen hengähdystauon kaikesta, vaikka ajatukissaan mies ei päässytkään itselleen kaivamasta umpikujasta pois. Hän tiesi saavansa kuulla kunniansa Rayashilta, kunhan tämän silmäterät, laiva sekä Miraya, ja muu miehistö olisivat turvallisesti Drienellä. Mutta tähän väliin se, miten hän oli äsken keskeyttänyt Rayashin ja Mirayan keskustelun, se oli sen arvoista. Eldrin ei halunnut tietää, miten pahasti Rayash olisi voinut räjähtää siinä kannella kaiken tämän jälkeen, vaikka tuo miten tyyneltä tämä aina näytti. Liika oli liikaa kapteenillekin, ja Eldrinistä tuntui, että viime yö ja tämä aamu olivat olleet aika lähellä sitä rajaa.

Eldrin palasi omasta mielestään aivan liian pian mukanaan puhtain löytämänsä ämpäri, joka oli täytetty ehkä hieman yli kolmasosan verran vedellä. Lisäksi tuolla oli mukanaan kohtalaisen puhtaita kankaanriekaileta jokunen. Mikä tärkeintä, toisessa kädessään Eldrinillä oli täysi rommipullo, jonka tämä oli ottanut ruumasta mukaansa. Mies työnsi Mirayan hytin oven sen kummemmin koputtelematta ensin auki, ja pian kiinni perässään.
“Satutitko itsesi muutoin kuin tuolla naarmulla ja kädessä olevalla haavalla?” Eldrin kysyi sitten Mirayalta laskiessaan kantamuksensa sivuun vain avatakseen rommipullon. Pitkän huikan jälkeen tämä ojensi pulloa Mirayallekin. Pienen haavan parantamiseen hänen ei tarvinnut olla ihan näin selvä. Sitä paitsi, Miraya kuitenkin kysyisi jotain, mihin hän ei halunnut vastata nyt.

User avatar
Kide
Posts: 628
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Sat Apr 11, 2020 11:04 am

Miraya ei saanut tuhahdusta kummempaa vastausta ja vastasi itse samanmoisella, tosin huvittuneemmalla, Eldrinin avatessa hänelle oven. Oliko mies lyönyt päänsä yöllä vai mistä moinen herrasmiesmäisyys? Miraya ei osannut kuvitella Eldriniä availemassa muuta kuin pulloja. Tai jos kyseessä oli ovi, sen täytyisi johtaa makuuhuoneeseen ja maagikon vierellä astella joku hänen yöllisistä löydöistään. Toki tämä tilanne ei siitä itse asiassa hirveästi poikennut, mutta tällä kertaa he olivat aivan toisenlaisella asialla ja tulisivat myös pysymään tiukasti sillä asialla. Miraya oli naurahtaa tyhjästä tulleille hölmöille ajatuksilleen, joista syytti syvää väsymystään, mutta onnistui pitämään ilmeensä vakaana odottaessaan oikeaa vastausta kysymykseensä. Vastausta, jota ei koskaan saanut.
Miraya pyöräytti silmiään Eldrinille, mutta hymyili itsekin. Hän ei ollut lainkaan varma lähtikö mies tosiasiassa hakemaan mitään muuta tarvikkeita kuin viinapullon itselleen, mutta se ei haitannut. Miraya olisi tällä hetkellä varsin halukas ottamaan kyseisestä pullosta itsekin maistiaisen.
Miraya asteli peremmälle hyttiinsä ja päätti viimein vilkaista peiliin, vaikka tiesi sen olevan virhe, vieläpä hyödytön sellainen.
"Tältäkö minä näytän?" epäuskoinen huokaus lipesi naisen huulilta hänen kuvajaisensa edessä aivan kuin siihen ei olisi ollut uskominen. Hän pudisti päätään ja yritti muutamalla vedolla vetää hiuspehkoaan hieman hillitympään asentoon laihoin tuloksin. Kiharoilla oli oma tahto, joka tänä aamuna muistutti auringossa palanutta ja kippuraiseksi kuivunutta tiheää pensaikkoa. Useampi takku merkkasivat linnunpesien paikkoja. Silmien rajaukset peittivät nyt poskia kuin pienet tummavetiset vuonot. Vasemmassa poskessa nuo raidat muuttivat hieman suuntaansa pienen haavan kohdalla, joka kulki vinottain poskipään yli tummana sen päälle kuivuneesta verestä. Miraya nappasi pellavaisen nenäliinan ikkunan alle pultatun pöydän laatikosta ja yritti pyyhkiä kasvojaan. Muutaman pyyhkäisyn jälkeen nuo vuonot uhmasivat luonnonlakeja ja kulkivat sivuttain. Miraya luovutti heittäen liinan pöydälle ja rojahti istumaan sängynlaidalle. Hän oli jo kulkenut koko laivan nähtävänä tämän näköisenä, joten ei sillä enää ollut väliä. Hän oli näyttäytynyt Eldrinille tällaisena. Ja ennen kaikkea Miraya häpesi, että oli mennyt isänsä eteen tässä kunnossa. Kaiken kokemansa jälkeen laivan kapteeni oli seissyt ruorin takana yhtä ylväänä ja siistinä kuin aina ja mitä mies oli saanut eteensä? Maan alta kaivetun näköisen peikkolapsen. Tänään Ray mahtoi olla erityisen onnellinen siitä, että hyvin harva laivalla tiesi heidän todellista suhdettaan, heidän verisidettään.
Miraya päätti, ettei poistuisi huoneestaan ennen kuin joka ikinen musta raita oli hinkattu irti hänen poskistaan, hiukset suittu kauniille nutturalle ja vaatteet vaihtuneet johonkin laadukkaimpaan, mitä hänellä oli matkassa mukana. Sitten vasta hän kokisi olevansa kapteeninsa kohtaamisen arvoinen.

Mirayan ajatukset pyörähtivät ketterästi vaatteista hänen muihin tavaroihin, joita oli ottanut mukaan. Hänen valmistautumiseensa siihen, että he viettäisivät talven saaristossa. Miraya oli tiennyt Rayashin kertomasta, että se riski oli lähtiessä ollut todellinen, mutta silti jotenkin uskotellut itselleen, ettei heille kävisi niin. Hän oli luottanut siihen, että Valkoinen Lohikäärme purjehtisi huoletta Rayash Doultburin vakaassa ohjauksessa myös takaisin Dioneen. Mutta viime yö oli sinetöinyt sen, he tosiaan joutuisivat jäämään Drienelle. Kun laiva oli tässä kunnossa ja ilmat näin arvaamattomia, ei heillä olisi asiaa takaisin merelle ennen ensi kevättä. Ei edes Rayashin ja Valkoisen Lohikäärmeen matkassa. Jännityksen ja pelon sekainen tunne kouraisi Mirayan vatsaa. Hän joutuisi palaamaan kokonaiseksi talveksi synnyinkaupunkiinsa eikä tiennyt mitä siitä ajatella. Varsinkaan nyt, kun hänen välit äitiinsä olivat mitä olivat.
Miraya säpsähti ajatuksistaan ja nosti lattiaa lakaisseen katseensa juuri takaisin saapuneeseen Eldriniin. Hänen yllätyksekseen miehellä oli mukana muutakin kuin pullo.
"Minä... Ei, en satuttanut", Miraya takelteli ajatuksiaan uudelleen järjestäen. Eldrinin pitkä huikka, pullosta päätellen rommia, sai Mirayan tajuamaan, ettei hän tiennyt lainkaan missä kunnossa mies itse oli. Entäpä ajatus talvesta Drienellä, sen täytyi tuntua miehestä vieläkin käsittämättömämmältä kuin Mirayasta. Kenties jopa sietämättömältä, siitä päätellen miten lujasti tuo normaalisti viinapullojaan halasi Lohikäärmeen purjehtiessa tänne suuntaan.
"Oletko sinä kunnossa?" Miraya kysyi ottaessaan pullon vastaan. Hänkin joi aimo annoksen, vaikka tiukka juoma kirveli kurkussa ja tuntui polttavalta tyhjässä mahassa. Mutta Miraya oli tottunut siihen ja tiesi, että tunnetta seuraisi pian paljon mukavampi lämpö ja pehmeys.
"Ei sinun tarvitse auttaa minua nyt. Nämä ovat vain pintanaarmuja", Miraya vakuutteli antaessaan pullon takaisin Eldrinille. Vaikka Miraya tarkoitti mitä sanoi, ei hän voinut olla miettimättä sanojensa takana, kuinka rumat arvet hänen ihoonsa tulisi tästä matkasta jäämään ilman hoitoa. Olipa siinäkin matkamuisto.

Post Reply