Re: Eteenpäin
Posted: Fri Jun 05, 2020 12:01 pm
Ranyard ei selvästikään uskonut sen enempää jumaliin kuin siihenkään, että koiranpentu olisi harmiton matkaseuralainen. Eikä Naenijankaan usko niihin ollut kovin vahva, jälkimmäiseen tämän päivän jälkeen lähes olematon. Sen takia päätöksen selittämisen toiselle olikin niin vaikeaa, mutta silti haltiasta tuntui, että hän oli tehnyt oikein. Ainakin hän oli pelastanut yhden viattoman elämän. Olipa syynä sitten hetken mielijohde ilman parempaa arviointikykyä, kohtalo tai vain tapa lievittää sitä tuskaa mitä viikot ilman parantamisen mahdin tuntemista sisällään haltialle olivat aiheuttaneet, nyt hänellä olisi toinenkin pieni elämä vastuullaan. Ehkä se olikin korvaus siitä elämästä, jonka haltia oli itse riistänyt. Ehkä tämä oli yksi niistä tavoista, joilla Nana yritti päästää irti menneisyydestä ja astua uuteen. Joka tapauksessa Nana oli valmis ottamaan täyden vastuun päätöksestään, mitä palkkasoturi tuntui painottavan toistamiseen.
"Tiedän, tiedän, ja minun vastuullani." Nana sai juuri silputtua viimeisen porkkanan ja nosti katseensa Ranyardiin. "Älä huoli, minä kyllä hoidan kaiken. Ja kunhan pentu tottuu", haltia nappasi juuri herännyttä ja nyt nuotiosta kovin kiinnostunutta asianomaista samalla niskasta ja siirsi hieman sivummalle, "laukussa matkustamiseen, ei matkakaan enää hidastu. Siihen tuskin menee muutamaa päivää kauempaa." Hellä hymy kohosi haltian kasvoille, kun hän seurasi pennun saman tien sipsuttavan palkkasoturin saappaan viereen ja nukahtavan uudestaan.
"Ja pidän huolen siitä, ettei pentu syö saappaitasi rei'ille", haltia vielä lupasi naurahtaen.
He söivät rauhassa ja sellaisessa hiljaisuudessa mitä metsä puiden natinoineen ja lehtien kahinoineen saattoi tarjota. Pikkuinen koiranpentu tuhisi sen koko ajan kyljellään Ranyardin saappaan kupeessa. Se kaapi pariinkin otteeseen maata jaloillaan unissaan saaden Nanan hymähtämään hymyillen.
Heidän kerätessään tarvikkeita syömisen jälkeen koiranpentu vasta heräsi ja oli pian äänekkäästi Nanan jaloissa pyörimässä ja selvästi vailla omaa osuuttaan. Nana odotti kunnes pentu suostui rauhoittumaan ennen kuin antoi sille ruuantähteitä. Tai oikeastaan niistä puolet toisen puoliskon mentyä jo aiemmin Nafin suuhun.
Ei-sanat säestivät Nanan nukkumapaikan valmistelua koiranpennun ollessa taas täynnä virtaa ja tarttuessa pikkuruisilla mutta terävillä hampaillaan kaikkeen mitä haltia liikutti.
"Ei, se on viitta, ei jälkiruoka."
"Ei, vilttiä ei syödä."
"Ei, lopeta se laukun pureskelu, järsit sitä jo matkalla enemmän kuin tarpeeksi."
Kaikista kielloista ja nostelusta huolimatta pennun häntä heilui lähes taukoamatta ja Nanan kasvoilla säilyi lempeä hymy.
Kun Nana viimein rauhoittui aloilleen oli koiranpentukin saanut enimmät energiansa tuhlattua turhanpäiväiseen sähläämiseen.
"Et voi olla vain pentu ikuisesti, sinähän tarvitset nimen", Nana jutteli koiralle istuuduttuaan nukkumapaikalleen ja nostettuaan sen syliinsä. Haltia rapsutti pentua korvan takaa niin, että sai sen takajalan vipattamaan. Hetken hän silitti koiraa hiljaisuudessa ja katseli mietteliäänä puiden latvoja kohti. Puoliksi varisseiden lehtien lomasta näkyi palasia hiljalleen kirkastuvasta tähtitaivaasta.
"Nyt minä tiedän", Nana hihkaisi lopulta. "Kylässäni oli pieni poika, jolla oli vauhtia kuin pallosalamalla. Se päihitti aina muut nopeudessa, vaikka sen jalat olivat yhtä hontelot kuin sinunkin. Dazianje oli hänen nimensä ja nyt se on sinunkin nimesi. Dazian", Nana tunnusteli lyhennöstä nimestä. "Tai vain Daz, niin ehdin kutsuakin sinua ennen kuin pääset livahtamaan liian kauas", haltia naurahti pennulle.
"Eikö se näytäkin aivan Dazilta?" haltia kysyi nostaen pentua kainaloista ja osoittaen läähättävää ja häntää iloisesti heiluttavaa karvapalloa palkkasoturia kohti.
"Tiedän, tiedän, ja minun vastuullani." Nana sai juuri silputtua viimeisen porkkanan ja nosti katseensa Ranyardiin. "Älä huoli, minä kyllä hoidan kaiken. Ja kunhan pentu tottuu", haltia nappasi juuri herännyttä ja nyt nuotiosta kovin kiinnostunutta asianomaista samalla niskasta ja siirsi hieman sivummalle, "laukussa matkustamiseen, ei matkakaan enää hidastu. Siihen tuskin menee muutamaa päivää kauempaa." Hellä hymy kohosi haltian kasvoille, kun hän seurasi pennun saman tien sipsuttavan palkkasoturin saappaan viereen ja nukahtavan uudestaan.
"Ja pidän huolen siitä, ettei pentu syö saappaitasi rei'ille", haltia vielä lupasi naurahtaen.
He söivät rauhassa ja sellaisessa hiljaisuudessa mitä metsä puiden natinoineen ja lehtien kahinoineen saattoi tarjota. Pikkuinen koiranpentu tuhisi sen koko ajan kyljellään Ranyardin saappaan kupeessa. Se kaapi pariinkin otteeseen maata jaloillaan unissaan saaden Nanan hymähtämään hymyillen.
Heidän kerätessään tarvikkeita syömisen jälkeen koiranpentu vasta heräsi ja oli pian äänekkäästi Nanan jaloissa pyörimässä ja selvästi vailla omaa osuuttaan. Nana odotti kunnes pentu suostui rauhoittumaan ennen kuin antoi sille ruuantähteitä. Tai oikeastaan niistä puolet toisen puoliskon mentyä jo aiemmin Nafin suuhun.
Ei-sanat säestivät Nanan nukkumapaikan valmistelua koiranpennun ollessa taas täynnä virtaa ja tarttuessa pikkuruisilla mutta terävillä hampaillaan kaikkeen mitä haltia liikutti.
"Ei, se on viitta, ei jälkiruoka."
"Ei, vilttiä ei syödä."
"Ei, lopeta se laukun pureskelu, järsit sitä jo matkalla enemmän kuin tarpeeksi."
Kaikista kielloista ja nostelusta huolimatta pennun häntä heilui lähes taukoamatta ja Nanan kasvoilla säilyi lempeä hymy.
Kun Nana viimein rauhoittui aloilleen oli koiranpentukin saanut enimmät energiansa tuhlattua turhanpäiväiseen sähläämiseen.
"Et voi olla vain pentu ikuisesti, sinähän tarvitset nimen", Nana jutteli koiralle istuuduttuaan nukkumapaikalleen ja nostettuaan sen syliinsä. Haltia rapsutti pentua korvan takaa niin, että sai sen takajalan vipattamaan. Hetken hän silitti koiraa hiljaisuudessa ja katseli mietteliäänä puiden latvoja kohti. Puoliksi varisseiden lehtien lomasta näkyi palasia hiljalleen kirkastuvasta tähtitaivaasta.
"Nyt minä tiedän", Nana hihkaisi lopulta. "Kylässäni oli pieni poika, jolla oli vauhtia kuin pallosalamalla. Se päihitti aina muut nopeudessa, vaikka sen jalat olivat yhtä hontelot kuin sinunkin. Dazianje oli hänen nimensä ja nyt se on sinunkin nimesi. Dazian", Nana tunnusteli lyhennöstä nimestä. "Tai vain Daz, niin ehdin kutsuakin sinua ennen kuin pääset livahtamaan liian kauas", haltia naurahti pennulle.
"Eikö se näytäkin aivan Dazilta?" haltia kysyi nostaen pentua kainaloista ja osoittaen läähättävää ja häntää iloisesti heiluttavaa karvapalloa palkkasoturia kohti.