Matkalla kohti tuntematonta

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Post Reply
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 732
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Matkalla kohti tuntematonta

Post by Tinanja » Mon Feb 10, 2020 5:53 pm

Seuraavat päivät koostuivat edellisten tapaan hiekasta, päivällä tukahduttavasta kuumuudesta ja yön viileydestä. Lämpötilojen vaihtelu ei missään tapauksessa tehnyt matkustamista erityisen miellyttävästi, mutta askel kerrallaan matka eteni hitaasti ja varmasti. Taenyathar oli matkannut seurueen keskivaiheilla, herättämättä huomiota ja kiinnittämättä omaa huomiotaan erityisesti mihinkään. Hänen ajatuksensa olivat jo kaukana pohjoisessa, Ajattoman Salin luona. Lohikäärme ei voinut olla huolestumatta siitä, mitä lähitulevaisuus toisi tullessaan. Oman lisänsä tähän toivat tuon uuden, seurueen mukaan lyöttäytyneen henkilön tarina, jonka todenperäisyydestä Taenyathar ei kysyttäessä menisi lainkaan takuuseen. Lohikäärme tuhahti itsekseen nostaessaan katseensa loppumattomasta hiekasta vilkaisemaan seuruetta ja erityisesti sen Atlashaltiajäsentä. Aleo puolestaan näytti huolitellulta, eikä matkan rasitukset tai kuumuus näyttäneet vaikuttavan vihreisiin vaatteisiin ja kasvonsakin kankaalla suojanneeseen Atlashaltiaan. Tämä kuitenkin oli normaaliakin hiljaisempi, ja tarkkaili, ja kuunteli seurueen tekemisiä enemmän kuin osallistui itse - ja muutaman pistävän kommentin haltia nielikin satunnaisten keskustelujen lomassa.

Matkan hiljaisuuden rikkoi kuitenkin hiekan alta hitaasti voimistuva ääni, kuin joku olisi kaivanut hiekkaa vain antaakseen sen valua takaisin juuri kaivettuun kuoppaan. Taenyathar oli melko varma, että oli ensimmäinen äänen havaitseva koko seurueesta. Hänkään ei kuitenkaan osannut yhdistää ääntä heti yhtään mihinkään, ei ennen kuin heidän edessään hiekka nousi hetkellisesti kahdeksi pylvääksi vain valuakseen esiin nousseiden olentojen päältä pois. Aurinkoa vasten nämä näyttivät valtavilta: varjot laskeutuivat pitkälle seurueen jäsenten taakse saakka. Silhuetistakaan ei ollut vaikea olla huomaamatta, miten pitkä, haarautuva kieli haisteli kuumaa ilmaa myrkkyä valuvien kulmahampaiden välissä. Mustat silmät kiiltelivät auringossa kilpaa näiden vihreiden ja mustien suomujen seassa. Hiekka ehti tuskin laskeutua, kun sihinä täytti aavikon, ja kobramainen niskan levitttäminen suuremmalta näyttääkseen varjosti entisestään seuruetta.

“Hajaantukaa!” Taenyathar havahtui enismmäisenä ja oli jo torjumassa ensimmäistä hyökkäystä, kun käärme törmäsi Aleon kädenheilautuksella luomaan kilpeen. Lohikäärmeen haltiahahmo kääntyi vilkaisemaan Atlashaltiaa nopeasti, ennen kuin näytti siltä, että tämä lähinnä kulki hiekan päällä uppoamatta siihen astuessaan sivummalle seurueesta. Hän ei halunnut paljastaa korttejaan, mutta tässä ei saisi käydä kuolettavasti kenellekään. Aleon hän näki kääntyvän itsekin sivummalle, pitäen silmällä tasapainoaan uudemman kerran hakevaa jättimäistä käärmettä. Näytti hetken siltä, että tuo yritti tajuta, mihin oli törmännyt - eikä se ainakaan saanut tätä säyseämmäksi.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 461
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkalla kohti tuntematonta

Post by Kuparirapu » Sun Feb 16, 2020 7:28 pm

Ensimmäisen yön aikana Llianjin sai uuden näyn heti luovutettuaan vahtivuoronsa seuraavalle, kuin vakuutuksena että heidän edistymistään seurattiin yhtä tarkkaavaisesti kuin aiemminkin. Llianjinin näkökulmasta se tosin myös muistutti kenen sotkuja he olivat paraikaa siivoamassa. Mutta tämä happamuus väistyi kun hän näki mielessään viimeinkin yksinkertaisen ja hyödyllisenvihjeen, tuon nimenomaisen miekan joka voisi aiheuttaa paljon murhetta jos he eivät sitä tavoittaisi. Vanhalla haltialla oli vakaa kokemus lumotuista esineistä, mutta ilman sitäkin hän havaitsi miekan olevan aivan erityislaatuinen. Sen jokainen linja ja kaari tuntui tihkuvan magiaa, kuin se olisi kyllästetty mahdilla halki koko luomisprosessinsa ja siten tuotos oli enemmän kuin osiensa summa. Esine jota kantaessaan oli kuin pitelisi kädessään magiaa itseään. Ja sellaiselta aseelta saattoi odottaa kokonaisia ihmeitä, joista äänet hänelle kertoivat...


Ensimmäisen yön jälkeen Llianjin oli herännyt virkeänä ja uusi puhti jaloissaan, jotka siivittivät aloittamaan seuraavan matkapäivän. Mutta sen pidemmälle tämä yliluonnollinen virkeys ei kantanutkaan, ja seuraavat päivät olivat aivan yhtä raskaita heille kaikille, näkyi se heidn ulkomuodossaan tai ei. Pehmeät dyynit nousivat korkeiksi kuin korkeat mäet, ja ylös kavutessa liikkuva jalansija tuntui valuttavan kävelijää puolikaan askeleen takaisinpäin. Kenkiin eksynyt hiekka oli tyhjennettävä hetimiten pois, tai illalla oli odotettavissa punertavia ja kipeitä hiertymiä jaloissa. Ja ainoan vaihtelun mukana kannettuun kuivamuonaan olisivat tarjonneet pienet liskot jotka silloin tällöin vipelsivät hiekan alta askelten säikyttäminä ja kaivautuivat sitten uudelleen piiloon, ja nekin olivat niin pieniä että tuskin maksoivat kiinnioton vaivan.
Llianjin käveli hevosensa vierellä, ottaen toisella kädellä tukea eläimen satulasta askeliaan helpottaakseen, ja hapuili juuri keskustelua Aleon vierellä. Vaikka suun avaaminen tarkoitti kuivien huulien kirvelyä, halusi vanha haltia rikkoa yksitoikkoista vaellusta edes jotenkin. Siksi hän kuvannut lyhyesti näkyään Atlashaltialle, pitäen kuitenkin keskustelun hillittynä muiden ryhmäläisten takia. Hän ei ollut varma, miten Lin suhtautuisi hänen "näkyihinsä", varsinkin kun Llianjinille itselleenkin ne olivat edelleen outoja. Taenyathar varmasti tiesi jo tarkalleen mihin ase oli kykenevä, ja Io, Elieze sekä Ezram eivät ymmärtäisi magiasta enempää kuin ankka kirkkaasta ämpäristä, eikä Llianjinilla ollut kärsivällisyyttä antaa heille luentoa perusasioista. Niinpä jäljellä oli vain Aleo:
"Tarkoitan vain, että kronomansia on ollut ainoastaan teoreettinen alue magiassa, ilman että kukaan olisi kyennyt toteuttamaan tai edes todistamaan sitä mahdolliseksi," Llianjin sanoi. "Eli jos ase on kykenevä sellaiseen, vaikka sitten vain sekuntiin tai pariin, minulla ei ole aavistustakaan miten suojautua sitä vastaan."
Puhuessaan vanha haltia ei huomannut mitään varoittavia merkkejä hyökkäyksestä, ennen kuin hiekka purskahti heidän edessään ja kahden käärmemäisen olennon hahmot kohosivat heidän ylleen. Silmät levinneinä Llianjinin ensimmäinen ajatus oli että hänen täytyi nähdä väärin. Että kyseessä oli jokin kuuman ilman temppu, miten mikään käärme voisi kasvaa tuollaisiin mittoihin täällä? Mutta Taenyatharin varoitushuuto ei jättänyt aikaa epäilylle, ja hiekassa kompastellen Llianjin kiiruhti sivuun. Leveä kobranpää syöksähti eteenpäin yhdellä sulavalla liikkeellä, käärmeen tylpän kuonon kuitenkin litistyessä lyhyesti maagista kilpeä vasten ja niskan köyristyessä vauhdin pysähtyessä äkkinäisesti. Käärme heilautti päätään ja päästi niin vihaista sähinää että Llianjin miltei tunsi sen terävistä hampaista noruvan syljen.
Lähempi käärme laski päätään ja jäntevä vartalo kiemurrellen se luikersi eteenpäin Llianjinia kohti. Vanha haltia kääntyi ja kohotti kätensä, aikomuksenaan singota loitsu suoraan olennon tunteettomiin silmiin, mutta hänen jalkansa lipesi ja hän rojahti toisen polvensa varaan. Eikä käärme tarvinnut muuta levittäessään kitansa. Valtava pää iskeytyi hänen rintakehäänsä vasten kuin nuoli jännitetystä jousesta, ja lentäessään jaloiltaan Llianjin tunsi sormensa mittaisten myrkkyhampaiden painautuvan selkäänsä leveän kidan tarratessa häneen. Mutta ne eivät lävistäneetkään ihoa.
Käärmeen irrottaessa otteensa ja vetäessä päänsä taaksepäin, selvästi luullen että sen uhri olisi pian yhtä kuin kuollut, Llianjin kieri hiekkaan ja päätyi selälleen henkeään haukkoen. Hänen sormessaan olevan sormuksen pintaan oli leimahtanut ohuita riimuja, täysin tuntemattomia hänelle, ja samalla Llianjin tunsi hiljalleen iholtaan vetäytyvän kovan suojan jonka lumous oli nostanut. Ymmärrettyään ettei elämä pakenisikaan hänestä Llianjin kompuroi pystyyn ja haki katseellaan muita ryhmän jäseniä.

Post Reply