Ensimmäinen yö satamassa

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Post Reply
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 770
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Ensimmäinen yö satamassa

Post by Tinanja » Wed Apr 29, 2020 7:53 pm

Drienen satamaan lipuva Valkoinen Lohikäärme oli lähinnä vain ja ainoastaan säälittävä näky. Laivan loisteliaisuus, hyvin huoliteltu ulkonäkö ja ylpeänä sen kannella satamaan saapuessa seisova miehistö olivat vain rohkeimpien kuvitelmissa laivan viimein lipuessa Drienen satamaan. Yksi Lohikäärmeen suurista, paksuista mastoista oli katkennut kokonaan, ja toiseen oli viritetty purje satunnaisista kankaantilkuista niin, että siitä oli ehkä juuri ja juuri apua suuren rungon liikuttamiseen. Yksi ainut, melkein ehjä purje saattoi laivan satamaan, ja kuin hidastettuna miehistö sitoi laineilla keinuvan laivan satamaan laskien viimein sillan yhdistämään laivan kannen ja sataman kivetetyn pinnan toisiinsa. Rungossa näkyi useammassakin kohdassa myrskyn tekemiä vahinkoja, ja reelinki oli vain paikoin niin ehjä, että siihen saattoi nojata pelkäämättä sen romahdusta. Säälittävältä näytti laivan lisäksi sen miehistö: nämä olivat vaatteidensa tapaan säänpieksemiä, ja siististä, hallitusta ulkomuodosta ei ollut tietoakaan. Väsymys näkyi kasvoilta ja eleistä pitkälle, kun viimein ankkuri laskettiin.

“Aldar”, Rayash sanoi hiljaa, viileästi, kun astui kannella seisovan veljensä vierelle. Miehistö sitoi vielä viimeisiä köysiä kiinni sataman rakenteisiin pitääkseen laivan paikoillaan riittävän pitkään, jotta korjaukset saataisiin aloitettua. Rayashin katse arvioi tiukasti, lähes vihaisesti veljeään. Myös kapteenin kasvoilta näkyi väsymys ja matkan rasitus, mutta energiaa riitti silti veljelle kaunan kantamiseen. “Sinä maksat tämän”, Rayash ilmoitti sitten vielä veljelleen painavan tauon päästä. Aldar ei vastannut mitään, mutta viittasi mukanaan koko matkan ollutta lakeijaansa luokseen Rayashin ollessa jo matkalla kohti satamaa ja satamapäällikön työhuonetta.
“Käy hakemassa herra Ronet, heti”, tämä totesi hiljaa, ja katsoi, miten nuorukainen katosi pian väkijoukkoon. Aldar itse asteli hitaasti laivan kannelta maihin, eikä mies näyttänyt erityisen tyytyväiseltä tilanteeseen.

“Airdan, Eldrin”, Sarya huikkasi ja viittasi kaksikkoa astelemaan lähemmäs. “Kaikki laivan lasti ja irtotavarat täytyy tyhjentää seuraavan kahden tunnin kuluessa”, perämies ilmoitti sitten. “Riittää, että se on pois laivasta. Tiedätte kyllä. Aldar maksaa, joten hinnalla ei ole väliä”, Sarya totesi saaden nyökkäyksen molemmilta vastaukseksi. Pieni virne Eldrinin kasvoilla kertoi, paljonko tämä nautti kollegansa viimeisimmästä kommentista, kun mies lähti maihin organisoimaan lisää rahtaajia tyhjentämään Lohikäärmeen ruumaa. Airdan sen sijaan vain nyökkäsi ja vilkaisi nopeasti, arvioiden laivaa ennen kuin katosi kannen alle hakemaan muistikirjaansa laivan lastista saadakseen laskelmoitua kaikkein tehokkaimman tavan purkaa se.
“Torfar”, Sarya jatkoi sitten pysäyttäen yhden ohi kulkevan miehistönjäsenen. Tämän pikimustat hiukset oli sidottu tiukalle letille niskasta alkaen. Tämän pituudesta, jäntevästä varresta ja taaksepäin hieman kaartuvista korvista saattoi päätellä, että toinen tämän vanhemmista todennäköisesti oli haltia. Lukuisat lävistykset ja kasvoihin asti yltävät tatuoinnit olivat ehkä tämän muistettavimmat piirteet.
“Kerää pari miestä mukaasi ja etsi laivalta kaikki köydet, jotka vain saat käsiisi tai irti”, Sarya totesi sitten saaden lyhyen nyökkäyksen mieheltä vastaukseksi.
“Saanko kysyä jotakin?” Torfar kysyi sitten, kun oli melkein jo kääntynyt täyttämään käskyä, saaden Saryan kohottamaan kulmiaan. “Aina.”
“Aikooko kapteeni korjauttaa laivan?” pieni, ilkikurinen virne levisi Saryan huulille kysymyksen myötä. “Hän laittaa veljensä maksamaan sen lystin”, Sarya vastasi silmää miehelle iskien. Pieni virne levisi Torfarin kasvoille miehen kääntyessä ja nykäistessään pari kaveria mukaansa täyttämään perämiehen käskyä. Sarya puolestaan vilkaisi nopeasti ympärilleen ja näki Rayashin jo matkalla sataman toimistorakennuksia kohden. Olisihan tuo voinut odottaa häntäkin…
Nainen pudisti päätään lähtiessään juoksemaan Rayashin perään, saavuttaen tämän vain joitain kymmeniä metrejä ennen kuin he saapuivat sataman parikerroksien toimistorakennusten luokse. Virkamiehiä kulki ovista ulos ja sisälle, papereitaan tiukasti puristaen ja mulkoillen kiireen vilkkaa sisälle astellutta kaksikkoa.
“Ette voi mennä sinne”, parikin vastaavaa kommenttia eivät saaneet Rayashia tai Saryaa pysähtymään heidän astellessaan suoraan toiseen kerrokseen. Kapteeni työnsi satamapäällikön toimiston oven auki edellään ja astui sisälle Sarya kannoillaan. Huone oli yksinkertaisen tylsä suorakulmio, josta oli kuitenkin nähtävissä tuolillaan pöydän ääressä istuvan päällikön vuosilta muisto jos toinenkin aina laivojen pienoismalleista seinälle ripustettuun pieneen ankkuriin saakka.

“Ette ole varanneet aikaa tapaamiselle”, katsettaan kirjoittamastaan kirjeestä kohottamatta satamapäällikkö ilmoitti. Rayash tuhahti hiljaa ja työnsi oven Saryan perässä kiinni.
“Minä en tarvitse tälle asialle ajanvarausta”, Rayash sanoi hiljaa, astuen lähemmäs kumaraselkäisen miehen työpöytää. Viimein tämä kohotti katseensa vain nähdäkseen sään ja matkan väsyttämän kapteenin, jonka kasvoilta näkyi vain ja ainoastaan ärtynyttä päättäväisyyttä. Haltianainen tämän vierellä näytti aivan yhtä vakavalta, ja hetken miettimisen jälkeen päällikkö tunnisti tuon mitäänsanomattoman käytännöllisiin, sään hakkaamiin vaatteisiin pukeutuneen henkilön Lohikäärmeen perämieheksi. Oli yllättävää, että kapteenikaan ei näyttänyt kovin huolitellulta, vaikka viitta tämän harteita normaaliin tapaan peittikin.
“Kapteeni Doulbtur”, hitaasti satamapäällikkö nousi pöytänsä takana seisomaan tuoliltaan. Iän ahavoittamat kasvot ja paksut kulmakarvat varjostivat miehen katsetta, kun muutama harmaantunut hiussortuva tippui tämän kasvoja kehystämään. “Mikä suo minulle tämän kunnian?”

“Valkoinen Lohikäärme on nostettava telakalle”, Rayash vastasi sitten hiljaa, kulmiaan vähän kurtistaen. Kommentti sai satamapäällikön kulmat kohoamaan, ja hyvä ettei tuon leuka loksahtanut auki.
“Tuota… anteeksi?” tämä kysyi hiljaa - oliko hän menettämässä kuulonsa?
“Niin, Valkoinen Lohikäärme tulee nostaa telakalle nyt, eikä huomenna”, Sarya toisti Rayashin sanat ennen kuin Rayash itse ehti jatkamaan keskustelua. Satamapäällikön ilmeestä näki, miten tämä yritti sisäistää tilannetta. Valkoinen Lohikäärme oli suurin laiva niistä, jotka seilasivat Dionen ja Drienen sataman väliä. Itärannikon saariston saarista Drienessä oli kaikkein suurin satama, mutta sitäkään ei oltu tehty Lohikäärmeen kokoiselle laivalle. Telakalle nostettiin päääsääntöisesti korkeintaan keskikokoisia laivoja, ei suuria, kuten Lohikäärme. Sen vaatimat vinssit, nosturit ja tukipaalut, työvoima ja vaiva olisivat jotain, mitä Drienen satama ei olisi koskaan nähnyt…. ja mitä se tuskin koskaan tulisi näkemään uudelleen.
“Kapteeni, kaikella kunnioituksella, tiedättehän, että Drienen telakka on suunniteltu vain keskikokoisille laivoille?” satamapäällikkö kysyi lopulta varovasti Rayashin kylmänviileän, käskevän katseen alla. Hän harvoin oli yllättynyt asioista, joita työssä tuli vastaan, mutta tämä ehdottomasti oli yksi erikoisimmista pyynnöistä koskaan.
“Ikävä kyllä tiedän”, Rayash sanoi hiljaa. “Lohikäärme kärsi pahoja vahinkoja myrskyssä, ja korjaukset vaativat telakalle nostamista”, kapteeni jatkoi sitten, katsoen vakavana satamapäällikköä.
Viimein satamapäällikkö nyökkäsi hitaasti, syvään. “Hyvä on”, tämä totesi lyhyesti. Katse kuitenkin kohosi takaisin Saryaan ja sitten Rayashiin. “Mutta tämä tulee maksamaan… paljon”, tuo totesi.
“Tiedän senkin. Aldar Doulbtur maksaa kaikki korjaukset, sekä telakalle nostamisen”, Rayash ilmoitti sitten. “Voit käydä häneltä kysymässä, mikäli sanani ei riitä”, Sarya ei voinut pitää pientä hymyä huuliltaan, kun kuuli sanat. Satamapäällikkö sen sijaan kohotti hieman kulmiaan, mutta nyökkäsi viimein.
“Hyvä on”, tuo sanoi hiljaa. “Aloitan tarvittavat järjestelyt. Olettaisin, että teidät löytää laivaltanne?” tämä kysyi sitten katsoen arvioiden kapteenia. Rayash vain nyökkäsi.
“Kiitos.”

*

Drienen satama ei ollut hetkeen nähnyt vastaavaa kiirettä ja kuhinaa, kuin mitä Lohikäärmeen telakalle nostaminen, ja sen suunnittelu aiheutti. Satamaan kerättiin todennäköisesti kaikki sieltä löytyvät köydet, nosturit ja vinssit, sekä saarelta löytyvät pyöreät tukit laivaa maalla liikkuttamaan. Yksi kerrallaan suurimmat työhevoset valjastettiin vetoavuksi, ja pian kaikki työhön sopivat kaviokkaat oli tuotu satamaan odottamaan laivan nostoa telakalle. Kaikki kynnelle kykenevät oli käsketty töihin, eikä katsojista ollut puutetta - yritys nostaa Lohikäärme telakalle todennäköisesti olisi suurin ja mielenkiintoisin tapahtuma, mitä Drienen satamassa tapahtuisi. Rayashin valvovan silmän alla miehistö ja muut palkatut työntekijät kiinnittivät tukeviin rakenteisiin köysiä laivan tukemista varten, kun telakalla valmisteltiin suuria tukirakenteita ja -palkkeja pitämään laivan runkoa pystyssä, kun se viimein saataisiin telakalle saakka. Viimeisiä lastin rippeitä kannettiin vielä kiireen vilkkaa sataman puolelle. Siitä huolimatta, miten kaikki mahdollinen työvoima oli käsketty liikkeelle, aurinko oli jo lähes laskemassa, kun telakalle nopeasti nousseet lisätukirakenteet alkoivat näyttää lähes valmiilta.

“Kapteeni!” Torfar sai Rayashin katseen kääntymään reelinkiä vasten roikkuvaa puolhaltiamiestä kohden. “Olemme valmiita”, tämä jatkoi sitten, kieltämättä innostunut virne kasvoillaan.

User avatar
Kide
Posts: 610
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ensimmäinen yö satamassa

Post by Kide » Mon May 11, 2020 3:37 pm

Ihmettelevät silmäparit alkoivat täyttää satamaa, kun Valkoisen Lohikäärmeen silhuetti tunnistettiin rantaa lähestyväksi. Toiset istuivat alas odottomaan laivan saapumista hämmästellen ja kuiskutellen, kun taas toiset, usein nuorimmat, passitettiin kertomaan tutuille. Tieto levisi satamasta kaupunkiin nopeasti kuin rutto, ja kaikki jotka pystyivät, saapuivat ihmettelemään miten tähän aikaan vuodesta vielä saatettiin purjehtia mantereelta saaristoon.
"Mahdotonta", kuului supinaa useammastakin suunnasta. "Ennenkuulumatonta."
"Aavelaiva. Aavelaiva se on", vanhuudestaan voimakkaaseen kumaraan painunut nainen suhisi viimeisten ruskehtavien hampaidensa välistä epäselvästi ja yritti nähdä jotain kaihin sumentamilla silmillään vasten aurinkoa. Vieressä isänsä kyljessä kyhnöttävä, juuri neljännen kesänsä nähnyt poika kuuli tämän ja kiskoi vaativasti isäänsä ottamaan hänet syliin.
"Minähän sanoin!" joku julisti toverilleen voitonriemuisesti lähempänä rantaa. "Ei se isoherra Doultbur suostuisi talvea mantereella viettämään mistään hinnasta", hän jatkoi hieman hiljempaa, taakseen vilkaisten, äänessään nyt selvää halveksuntaa. Yhtä varmasti kuin juorut Valkean Lohikäärmeen saapumisesta nyt levisivät, oli levinnyt myös tieto Aldar Doultburin lähdöstä samaisen laivan kyydillä muutama viikko sitten.
"Hänen veljelleen, kapteenille, hinta on kyllä melkoinen. Katso nyt tuota laivaa, sehän on kuin rupinen raaja. Niin runnottu, että tuskin liikkuukaan enää."
"Ei ole ollut Crispen armollinen, ei. Mikähän hänet niin on suututtanut", mutisi vanha merimies itsekseen heidän vieressään ja katsoi säälien kaltoin kohdeltua laivaa, jota parhaillaan kiinnitettiin satamaan.
"Siinä on melkoinen kapteeni ja veroisensa miehistö, kun tänne asti ovat päässeet", vastasi hänen vierellään toinen, vähintään yhtä vanha entinen perämies.
"Oi, hän tuli takaisin kuten lupasi", huokaisi maustekauppiaan rouva päivänvarjonsa alta ystävättärelleen. "Kuka tietää, mitä täällä olisikaan päässyt talven aikana tapahtumaan ilman häntä." He seisoivat hyvän matkan päässä satamassa tungetsivasta rahvaasta, vaikka eivät juuri mitään korkeista koroistaan huolimatta nähneetkään. Mutta hajurako noihin tavan tallaajiin oli pidettävä, yhtä varmasti kuin nenä pystyssä.
"Tietysti hän palasi. Eihän tässä ollut syytä huolehtia kuin siitä, olisiko tuosta hänen veljestään paatteineen herra Doultburia kuljettamaan", vastasi ystävätär, joka ei epäillyt näyttää perimänsä maanomistuksen ja kauppasuhteiden arvoa hukuttautumalla koruihin ja silkkiin. "Nyt on taas seuraava killan kokous osallistumisen arvoinen, kun tietää herra Doultburin olevan mukana."

Hiljainen ihmetys vaihtui nopeasti täydeksi hulinaksi, kun lastia alettiin purkaa ja innokkaat nuorukaiset ympäri satamaa ryntäsivät auttamaan värväyksestä kuultuaan hopeankiilto silmissään. Vanhat, valkohapsiset merimiehet ja jo aikaa sitten laivansa jättäneet kapteenit ihmettelivät pienissä ryhmissään kilpaa, mitä laivalle tehtäisiin. Eihän Drienen satamaa oltu valmisteltu tämän kokoisten laivojen korjaukseen. Vaan ilman kunnollista huoltoa ei Valkoinen Lohikäärme enää kiitäisi aavalla merellä.
"Voi kun pääsisi pörriäisenä kattoon", yksi eläköityneistä merimiehistä mutisi kaikkien seuratessa kapteeni Doultburin määrätietoista marssia kohti satamapäällikön rakennusta.

Miraya oli noudattanut Eldrinin vihjausta ja päättänyt pysyä poissa tieltä kunnes Lohikäärme saatiin satamaan. Hän oli siistinyt kaikki yön jäljet itsestään ja näytti taas kannelle astuessaan omalta, viimeiseen asti huolitellulta itseltään. Pesun ja kolminkertaisen harjauksen jälkeen suola ja takut olivat luovuttanut otteensa hänen hiuksistaan, jotka oli koottu siististi nutturalle niskaan ja pitkähihainen mekko piti käsivarren naarmun piilossa. Kauan Miraya ei ehtinyt ihmetellä satamaan saapumista, kun alkoi sellainen hulina, ettei hän nähnyt kuin isänsä viitan jo hulmuavan kohti satamarakennuksia Sarya kannoillaan. Miraya pujahti äkkiä alas laivalta pois tieltä ennen kuin lastin purku alkaisi ja huultaan purren jäi vain seisomaan ja odottomaan kuin mikäkin sivustakatsoja. Hän tiesi, ettei voisi tällä hetkellä kuin odottaa ja seurata, mutta silti se ärsytti naista.

Tuo tiedon rutto levisi illan lähestyessä aina syksyn sateiden mutaamille laitakaupungin kujille asti. Myös ruskean kikkarapään korviin, joka oli palaamassa kotiinsa. Ensin Celian kuunteli ohikulkevan parin keskustelua satamaan vielä tänään saapuneesta laivasta vain puolikkaalla mielenkiinnolla, mutta kun laivan nimi mainittiin hyppäsi naisen sydän kurkkuun.
"Se oli laivan raunio. Niin ainakin sanottiin. Yksi mastokin puuttui."
"Paljonkohan miehistöstäkään on selvinnyt sellaisesta."
Celian hidasti vauhtiaan ja jäi kuuntelemaan kauhulla miettien itse aivan samaa.
"Ei sitä tiedä kukaan, mutta kovasti ne siellä uutta työvoimaa värväsivät."
"Pitäisikö meidän mennä katsomaan?"
"Vielä tähän aikaan? Ei kai..." ruovashenkilön sanat hukkuivat Celianin taakse hänen juostessaan jo kaupungin keskustaa ja sitä kautta satamaa kohti.
Mitä jos Miraya oli ollut kyydissä?
Ei kai Rayash voinut olla niin vastuuton?
Eihän?

Aurinko alkoi jo hipoa aavaa ulappaa, kun valmistelut olivat viimein hoidettu ja Lohikäärme pääsisi lepäämään telakalle. Viimein Rayashkin näytti rauhoittuneen paikalleen valvomaan nostoa. Miraya puikkelehti isänsä vierelle ja puristi vaivihkaa hänen kättään.
"Ensi vuonna se on entistä vahvempi", Miraya sanoi hiljaa. Hän epäili, että näky ruhjotusta Lohikäärmeestä, kapteenin silmäterästä, riipi miehen sydäntä vaikkei sitä päällepäin näytetykään.
Oranssiksi värjäytynyt aurinko sai ensimmäisiä punaisen sävyjään, kun laiva viimein oli saatu yksinomaan sitä varten rakennetulle paikalleen ja viimeisiä tukia lisättiin ja muiden pitävyyttä varmisteltiin. Ensimmäisiä lyhtyjä alettiin sytyttää satamaan, jonka väkimäärä oli vähentynyt huomattavasti, kun hidas ja tapahtumaköyhä telakalle vetäminen oli alkanut.
"Miraya?" hengästynyt ja kauhistunut, mutta myös tuttu ääni, havahdutti Mirayan, joka edelleen seisoi isänsä vierellä odottamassa, että kaikki laivan osalta saatiin päätökseen ja he voisivat lähteä.
"Miraya!" hänen äitinsä ääni toisti helpottuneena tyttären kääntyessä.
"Äiti?" Miraya ehti ottaa pari hämmästynyttä askelta puolijuoksua saapuvaa Celiania kohti ennen kuin hänen äitinsä kahmaisi hänet tukehduttavan tiukkaan halaukseen. Pienen epäröinnin jälkeen Miraya vastasi halaukseen. Hän oli edelleen vihainen äidilleen. Eikä hän ollut antanut anteeksi. Silti hänellä oli ollut ikävä. Ja voi kuinka hyvältä äidin lämmin halaus tuntuikaan juuri nyt, tuon kauhujentäyteisen merimatkan jälkeen. Hetken ajan Miraya vain nautti äidistään hehkuvasta lämmöstä. Celian hengitti raskaasti pitkän juoksun jäljiltä ja tuketui oikeastaan tiukemmin tytyrtään vasten kuin Miraya äitiinsä. Celianin posket olivat ponnistuksesta punaiset ja nyt kosteat ilon kyyneleistä. Löysälle letille vedetyt hiukset olivat tuulen sekoittamat ja irtonaisia kiharoita hyppelehti siellä täällä. Hiusten ensimmäiset harmaat raidat värjäytyivät ilta-auringossa kullankeltaisiksi.
Kyse oli sekunneista, mutta tuntui paljon pidemmältä ennen kuin Miraya irrottautui äitinsä otteesta.
"Äiti, en saa kohta henkeä", Miraya mutisi Celianin olkapäätä vasten ja työnsi hellästi äitiään kauemmas.
"Kun kuulin... ja laiva olikin Lohikäärme. Minä pelkäsin... ne puheet..." Hengästys ja itku katkoivat Celianin puhetta ja osaamatta enää sanoa muuta hän nykäisi yllättäen Mirayan uudestaan halaukseen.
"Äiti, kaikki on kunnossa. Kuten näet." Miraya rauhoitteli äitiään ja työnsi häntä uudestaan hellästi, mutta päättäväisesti irti itsestään. Celian pyyhkäisiä märkiä poskiaan ja hengitti syvään rauhoittaen itseään. Tämä ei ollut hänen tapaistaan, mutta kun kyse oli Mirayasta, ei hänellä ollut rajoja. Nyt Celian vasta kiinnitti huomiota laivaan ja pääsi itse todistamaan myrskyn aiheuttamat vahingot. Hän katsoi uudestaan huolissaan Mirayaa ja huomasi tällä kertaa sen pikkuruistakin pienemmän naarmun tyttärensä poskella.
"Mitä oikein tapahtui?" Celian kysyi huolissaan ja sipaisi hyöhenen kevyesti jälkeä Mirayan poskella. Vastausta hän ei kuitenkaan jäänyt odottamaan tyttäreltään, vaan lämpimästä nopeasti polttavan kuumaksi muuttuneiden silmien katse suuntautui Rayashiin.
"Kuinka sinä saatoit?" Celian sähisi hiljaa kuin kiukkuinen kissa. "Tähän aikaan meret eivät ole edes Lohikäärmeen paikka, tiedät kyllä sen. Ja silti lähdit matkaan. Silti otit tyttärem...ni mukaan." Celian puhui hiljaa ja korjasi sanojaan nopeasti, vaikka satama alkoikin olla hiljentynyt viimeisiä Lohikäärmeen parissa hääriviä lukuunottamatta. Hänen äänensä oli hiljaisuudestaan huolimatta paksua vihasta ja syytöksestä. Silti ruskeiden silmien katse vaelsi nopeasti myös Rayashin läpi varmistaen oliko mies itse kunnossa.
"Äiti", Miraya murisi varoittavasti vieressä ja puristi Celianin käsivartta vaativasti, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Celian seisoi järkähtämättömänä kuin kallio ja tuijotti Rayashia silmät kipunoiden.
"Vaaransit kaikki laivalla. Vaaransit Mirayan!" Edelleenkään Celian ei korottanut ääntään, mutta sanat oli kyllästetty vihalla ja sen rinnalle kivunneella epätoivoisella huolella.
"Äiti! Lopeta!" Miraya tiuskaisi hiljaa ja vilkaisi huolissaan ympärilleen miettien kuinka moni tämän näki. Häntä hävetti suunnattomasti. Vielä ulkopuolisia katsojiakin enemmän se, miten Celian kehtasi syyttää tästä Rayashia.
"Kuinka moni menehtyi?" Celian kysyi vielä myrkyllisesti. Ei jäänyt epäselväksi, etteikö hän paiskaisi tiedon yhdestäkin uhrista takaisin miestä itseään vastaan säälimättömästi.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 770
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Ensimmäinen yö satamassa

Post by Tinanja » Mon May 11, 2020 7:54 pm

Airdan piti kirjaa kaikesta, mikä liikkui Valkoiselle Lohikäärmeelle ja sieltä pois. Hänen muistikirjansa ja sulkakynänsä saivat muutamat rahtaajat nyrpistämään nenäänsä miehelle, ainakin niin kauan kunnes kuulivat kuka oli vastuussa heille tästä urakasta maksettujen kolikkojen määrästä. Reelingin vierellä seisova kumaraselkäinen kirjanpitäjä näytti kieltämättä hieman tyytymättömältä siitä, ettei ollut ehtinyt suunnitella tätä kaikkea, ja etteivät hänen suunnitelmansa sopineet tähän, vaan kaikki oli kehitettävä siinä hetkessä. Sentään hän tiesi kaiken tavaran, mitä laivalla oli, miten paljon sitä oli, ja missä se oli - se sai tuon rauhoittumaan sen verran, että tämä kaikki oli edes mahdollista. Eldriniä sen sijaan ei näkynyt lainkaan sen jälkeen, kun laiva oli saapunut satamaan - ja Rayash oli liian keskittynyt kaikkeen muuhun huomatakseen maagikon kadonneen omille teilleen.

Saryan kirkasta ääntä ei ollut vaikea kuulla naisen huutaessa käskyjä ja hätistellessä rahtaajia ja miehistönjäseniä organisoimaan oman työpanoksensa paremmin, ettei jokainen yrittänyt viedä samasta kasasta tavaroita pois laivalta. Hitaasti, mutta varmasti Valkoinen Lohikäärme tyhjeni irtotavaroista ja rikkinäisistä puunkappaleista, joita tuosta sai irti kevein tönäisyin. Viimein astuessaan alas laivalta viimeisten tavaroiden jälkeen hän huokaisi syvään. Rayash näytti siinä kauempana seistessään niin vakavalta, yksinäiseltä omassa kuplassaan, johon tämä oli vaipunut valmisteluja seuratessaan. Ohimennen nainen vilkaisi telakan rakenteita ja irvisti vähän. Hän niin toivoi, että ne kestäisivät, ja heillä olisi tarpeeksi työvoimaa, vipuvartta ja hevosia vetämään laiva telakalle. Vaikka olisikin, se ei olisi turvallista tai kaunista, ja hän oli varma, että koko saari puhuisi siitä talven. Perämies käveli tulevan telakan läpi katsoen arvioiden sen rakenteita, ennen kuin palasi takaisin laivalle ja nyökkäsi viimein Torfarille. Mies huikkasikin Rayashille, että he olivat valmiita nostamaan laivan telakalle, ja että laiva oli tyhjä kaikesta irtotavarasta.

Vielä viimeisetkin köydet kiristettiin laivan rakenteisiin, vinsseihin ja viimeiset tukit laskettiin laivan eteen ja tuettiin sen sivuja vasten, jotta se pysyisi pystyssä. Oli kieltämättä vaikuttavaa, miten paljon yhdessä päivässä oltiin saatu aikaan - toki nopeus ja loppuunhiottu ulkonäkö telakan osalta eivät mahtuneet samaan lauseeseen. Lopulta laiva alkoi nousta kylmästä merestä, ensin sentti kerrallaan, sitten hieman nopeammin keulan pyörähtäessä tukkien päällä eteenpäin. Rayash ei voinut olla tyytyväisempi katsoessaan, miten yksi hänen silmäteristään nousi hitaasti, mutta vakaasti telakalle. Hän ehti irvistää pariinkin otteeseen vinssien naristessa painoa vasten, hevosten hakiessa jalansijaa kivien peittämillä kaduilla, ja jonkun huutaessa käskyjä vetää, vetää ja vetää uudemman kerran, jotta laiva pysyisi siirron ajan kaiken lisäksi vielä suorassakin.
Rayash itse oli riittävän hermostunut tästä kaikesta, ettei ollut ehtinyt, tai halunnut edes vastata Mirayan toteamukseen siitä, että laiva olisi entistä ehompi seuraavana keväänä.

Viimein kuitenkin laiva sidottiin telakkaan pitkin köysipunoksin, ja viimeisetkin tukit työnnettiin runkoa tukemaan, jotta laiva ei keikahtaisi mihinkään. Vaikka rakenteet narisivatkin - niin laivan kuin juuri rakennetun telakankin, molemmat kestivät painon ja rasituksen.

Valkoinen Lohikäärme oli vielä säälittävämpi näky nyt, kun sen kaikki vahingot näkyivät tarkemmin laivan ollessa telakalla. Rungossa oleva reikä osui yhteen Rayashin arvioiden kanssa siitä, ettei laiva olisi kellunut enää kovin kauaa. Hän huomasi lisäksi pari muutakin vahinkoa ottanutta kohtaa vesirajan alla, ja oli tyytyväinen että puu oli kestänyt tänne asti. Reelingistä oli jäljellä enää satunnaisia paloja, ja laivalta puuttui kokonaan toinen sen suurista mastoista. Valkoisen Lohikäärmeen koko yleisolemus oli kieltämättä kärsinyt ja säänpieksemä, ja Rayash vain pudisti hieman päätään näylle. Mutta kaiken sen yöllä tapahtuneen jälkeen he kuitenkin olivat selvinneet Jonahia lukuunottamatta saaristoon kohtalaisen vähin vahingoin. Laivan saisi korjattua, ruhjeet ja haavat paranisivat… Pitäisi kaikesta tapahtuneesta huolimatta ajatella tulevaa. Nyt ei olisi aika murehtia sitä, mitä juuri oli tapahtunut - Rayash tiesi itsensä sekä miehistönsä kaipaavan ehdottomasti juhlia tänä iltana.

“Torfar! Sarya!” Rayash huikkasi laivaa kohden ja sai kaksikon huomion nopeasti kiinnittymään itseensä hitaasti hiljentyvässä satamassa. “Kantapaikassa tunnin päästä!” tuo jatkoi sitten. Hän näki tässäkin valossa, miten Torfarin kasvoille levisi ilkikurinen, suuri virne, kun mies lähti etsimään tovereitaan ja ilmoittamaan, että kapteenin lupaama kierros viinaa alkoi näyttää olevan hyvin, hyvin lähellä. Sarya vain pudisti vähän päätään, sipaisi ohimennen laivan runkoa ja lähti hakemaan omia tavaroitaan varastoon kannettujen arkkujen ja laatikoiden seasta. Hän ehtisi tapaamaan nuo muut kapakassa senkin jälkeen.

Rayash hätkähti takaisin maanpinnalle ajatuksistaan kuullessaan jonkun huutavan Mirayan nimeä. Sitten tuulenpyrähdyksen tapaan tämä joku olikin jo vetänyt naisen halaukseen siitä hänen viereltään. Ymmärrys siitä, kuka tulija oli, sai Rayashin tuhahtamaan ja kääntämään katseensa toisaalle. Celian. Hän tajusi, ettei ollutkaan ajatellut naista vähään aikaan - kiitos kaiken sen, mitä tällä vuoden viimeisellä matkalla oli tapahtunut, ja miten vaativa se oli jo ennen myrskyäkin ollut. Se ei silti helpottanut lainkaan sitä tosiasiaa, että Celian seisoi siinä Mirayaa halaten, ja tämä olisi samalla saarella hänen - ja Mirayan kanssa koko talven. Rayash puraisi kieltään palauttaakseen itsensä maanpinnalle. Jos tässä kaikessa tapahtuneessa ei ollut jo tarpeeksi, tämän sisäistämisen jälkeen hän ainakin tarvitsisi tänä iltana kaiken viinan, jonka saisi pysymään sisällään.

Kapteeni käänsi viimein katseensa Celianiin tämän alkaessa ladella hänelle tapansa mukaan toisiin sanoihin käärittyjä syytöksiä siitä, miten vastuuntunnoton hän oli isänä - nyt varsinkin kun oli laskenut Mirayan tälle viimeiselle matkalle mukaansa laivalle. Rayashin ylitse pyyhkäisevä väsymyksen aalto kertoi, että yön ja päivän rasitukset alkoivat hitaasti saada miestä kiinni, ja tuo keskittyi vain hetken siihen, että suoristi hartiansa kuunnellessaan Celianin myrkyllisenvihaisia sanoja. Rayash kohtasi Celianin vihaisen katseen ja veti syvään henkeä sanoakseen jotain hyvin, hyvin loukkaavaa tuolle naiselle, joka oli riistänyt häneltä tyttären kahdenkymmenen vuoden ajan, eikä osoittanut vieläkään merkkiäkään katumuksesta päätöksestään johtuen. Silmäkulmastaan Rayash kuitenkin näki Mirayan, jonka tiukat sanat eivät tuntuneet uppoavan Celianiin - ja mies nielaisi pahimmat sanansa ja ajatuksensa siitä, mitä Celian hänen mielestään siinä syytöksiä sylkiessään olisi ansainnut.
“Miraya valitsi itse, että lähtee tälle matkalle, ja Lohikäärme miehistöineen toi hänet tänne, yhtenä kappaleena. Se, miksi matkalle lähdettiin, ja mitä muuta sillä matkalla tapahtui, ei kuulu sinulle nyt, eikä tulevina kuukausinakaan. Sinä et ole osa Lohikäärmettä, etkä tule koskaan olemaankaan”, Rayash sanoi lopulta. Vaikka sanat olivatkin suunnattu Celianille, miehen katse eksyi takaisin Mirayaan ainakin kommenttinsa ensimmäisten sanojen ajaksi. Kun katse siirtyi takaisin Celianiin, myös äänensävy muuttui siitä lähes lempeästä kylmän auktoriteettisesti Rayashin piiloutuessa vuosien aikana opetellun naamion ja tapojensa taakse. Sitten Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni kääntyi lähes vihaisesti kannoillaan ja lähti kohti miehistönsä ja itsensä kantakapakkaa. Isray lennähti miehen olkapäälle jostain hämäryyden seasta, kun tämän ajatukset olivat jo tulisessa viinassa, jonka tunteen tämä melkein jo saattoi tuntea polttelemassa kurkunpäätään.
“Menemme juomaan Haisevaan Rottaan. Miraya, olet tervetullut mukaan”, tämä totesi sitten jatkaessaan matkaansa kohti satama-alueen yhtä suurimmista kapakoista. Celian toivottavasti olisi tarpeeksi järkevä pysyäkseen kaukana kyseisestä juottolasta tänä iltana.

User avatar
Kide
Posts: 610
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ensimmäinen yö satamassa

Post by Kide » Fri May 22, 2020 1:57 pm

Celian ei tiennyt mitä Rayash oli aikeissa sanoa, mutta huomasi kyllä miehen nielevän ensimmäiset ajatuksensa. Ilman suoria loukkauksiakin Rayash osasi kiteyttää Celianin tarpeettomuuden ja ulkopuolisuuden tarpeeksi hyvin saadakseen naisen värähtämään. Celian tiesi kyllä oman kaksikymmentä vuotta kestäneen loukkauksensa syvyyden eikä enää haaveillutkaan Rayashin voivan katsoa asiaa Celianin näkökulmasta ymmärtääkseen edes hieman. Hän oli silloin valintansa tehnyt ja kantaisi seurauksia tästä eteenpäin, se oli hänelle vain oikein. Samaa Celian odotti nyt Rayashilta, mutta selvästikään mies ei ollut kykeneväinen katumaan edes oman tyttärensä puolesta. Celianin kuumentunut katse alkoi jäähtyä, kun hän seurasi pettyneenä kapteenin jo loittonevaa selkää.
"Käänny vain pois. Siitä tiedän, että olen oikeassa. Ja niin tiedät sinäkin", Celian sanoi vielä miehen perään tällä kertaa ääni rauhoittuneena, mutta sitäkin vahvempana. Mirayan puristus hänen käsivarrestaan koveni kipeäksi asti varoittaen häntä sanomasta enempää.
"Nyt riittää!" Miraya kivahti suurempaan äänen kuin oli tarkoituskaan saaden muutaman pään kääntymään heitä kohti. Saadessaan viimein äitinsä huomion hän päästi kädestä irti. Kummallakaan ei ollut aikaa huomata puristuksen jättämiä punaisia raitoja Celianin kevyesti päivettyneessä käsivarressa. "Olen tässä. Tässä näin! Eikä minun ohitseni tarvitse puhua kuin lapsen, osaan sen itsekin." Oli Mirayan sinisten silmien vuoro syttyä jäiseen paloon kiukustaan. "Minä halusin itse lähteä kuten Ray sanoi. Minä päätin siitä itse. Ja minä tiesin riskit."
"Olet ollut yhden kesän laivan kannella ja väität tietäväsi miltä syysmyrsky näyttää avomerellä." Miraya nielaisi äitinsä sanoille ja muistolle kannen näystä eikä se jäänyt Celianilta huomaamatta. "Niin arvelinkin", Celian vahvisti, mutta äänessä ei ollut hitustakaan voitonriemua, ainoastaan synkkää pettymystä.
"Joka tapauksessa, päätös oli minun. Ray ei olisi toivonut minun lähtevän", Miraya jatkoi uutta uhmaa äänessään. "Joten hänen niskaansa sinun on turha kaataa noita syytöksiäsi."
Toivonut oli sana, johon Celian tarttui synkästi huokaisten. Tietäessään itse paremmin Rayashin olisi pitänyt tehdä päätös Mirayan puolesta. Kieltää lähtö suoraan suojellakseen tytärtään, vaikka se olisikin heidän välinsä hetkeksi tulehduttanut. Se oli vanhemman työ ja sen seuraukset vain kestettävä. Lapset leppyivät aina lopulta - niin Celian omallakin kohdallaan hartaasti toivoi. Tätä hänen olisi kuitenkin turha yrittää selittää Mirayalle. Ei tyttö ymmärtäisi ennen kuin joutuisi tekemään samanlaisia päätöksia oman lapsensa tähden.
"Te... jäätte siis talveksi tänne", Celian vaihtoi aihetta. Hän itsekin huomasi ajatella sitä vasta nyt. "Onko sinulla paikkaa missä olla? Voit aina tulla kotiin..."
"Asun Rayn kanssa", Miraya tokaisi ja vilkaisi isänsä perään, jonka viitta katosi juuri satamarakennuksen taakse hänen suunnatessaan Haisevaan Rottaan. Oikeastaan Miraya ei tiennyt missä asuisi, mutta tiesi Rayashin järjestävän hänelle paikan.
Celian huomasi Mirayan katseen ja tiesi hänen haluavan jo lähteä isänsä perään.
"Toivottavasti voisit käydä joskus kotonakin?" Celian ehdotti varovasti.
Miraya huomasi epätoivoisen odotuksen äitinsä katseessa ja se aiheutti pienen pistoksen hänen sisimmässään. "Onhan tässä koko talvi aikaa", Miraya vastasi pehmentäen hieman oman äänensäkin terää. Hän ei halunnut viimeiseksi mieleensä äidin murtunutta katsetta. Miraya oli myös päättänyt, että hän haluaisi käydä äitinsä luona. Heillä oli vielä paljon asioita selvitettävänä. Miraya vilkaisi uudestaan nurkalle, jonka taakse Rayash oli kadonnut.
"Mene vain, niin ehdit saada hänet kiinni", Celian totesi pehmeästi paikatakseen hieman tilanteen pistävyyttä. Näyttääkseen Mirayalle, että hän sai tehdä niin kuin halusi. Kaikkea surua hän ei kuitenkaan onnistunut äänestään piilottamaan.
Miraya nyökkäsi ja kääntyi, mutta pyörähtikin kannoillaan vielä ympäri. "Minä tulen käymään... joku päivä", hän antoi vielä aidon lupauksen ja vaikka se lupaus tulikin ilottomilta kasvoilta, se sai Celianin hymyilemään. Samassa Miraya jo kipitti korot kopisten puolijuoksua Rayashin perään.
Celian huokaisi syvään itseään rauhoittaen. Hän taputteli poskiltaan viimeiset kosteudet ja työnsi enimmät irtokiharat korviensa taakse. Ennen kääntymistään toiseen suuntaan ja kotimatkaa, hän vielä nosti leukaansa ja suoristi ryhtiään, jotta oli valmis kohtaamaan viimeisimpien satamassa liikkuvien katseet pystypäin.

Miraya tiesi, että Rayash osasi piilottaa kaiken tasaisen ilmeettömyyden taakse. Hän tiesi, että Celian oli ansainnut sen mitä sai ja paljon pahempaakin. Silti se kontrasti hänen äitinsä ylitsepursuavan huolen ja Rayashin kylmyyden välillä oli hätkähdyttänyt. Kuin varkain Dionen kapakassa kohdatun katalan miehen sanojen aiheuttamat väristykset palasivat Mirayan mieleen. Ne saivat hänet unohtamaan Eldrinin vasta sanotut sanat Rayashista. Ne piilottivat taakseen muistot lämpimistä hetkistä ja jättivät tilalle epävarman tyhjyyden: mitä Miraya todella merkitsi Rayashille?
Tämän illan piti olla ilon ilta, niin Rayashille kuin miehistöllekin, Miraya muistutti itselleen saadessaan Rayashin viitan näköpiiriinsä hieman ennen Haisevaa Rottaa. Kiiruhtaessaan isänsä rinnalle hän yritti työntää tympeät ajatukset syrjään.
"Olen pahoillani... tuosta", Miraya sanoi hiljaa Rayashin luo päästyään. He saapuivat juuri kapakan ovelle, jonka takaa kuului vahva puheensorina naurahduksineen.
"Jokohan täällä kohta ovat kaikki paikalla?" Miraya vielä kysyi siirtäkseen molempien ajatukset pois äskeisestä. Sellaista iloa ja innostusta hänen äänestään ei kuitenkaan kuulunut, mitä tällaisen illan olisi olettanut herättävän, vaikka Miraya hymyilikin isälleen itsepintaisesti.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 770
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Ensimmäinen yö satamassa

Post by Tinanja » Sat May 30, 2020 8:43 pm

Rayashin pitkät, rivakat askeleet kuljettivat häntä kapakkaa kohden. Mies oli melko varma, että muut olivat jo löytäneet juoman jos toisenkin eteensä, ja hän olisi auttamatta myöhässä illan aloituksesta. Ilta kuitenkin tulisi todennäköisesti jatkumaan pitkälle yöhön, ja Rayash oli varma ettei hän ollut vielä jäänyt paitsi mistään tärkeästä muutamaa olutta lukuunottamatta. Hänen olisi vain nyt käännettävä ajatuksensa Celianin sanoista ja kohtaamisesta takaisin Lohikäärmeeseen ja erityisesti sen miehistöön - nämä tarvitsisivat häntä tänä iltana kaikkein eniten, ja hänen oli oltava se sanojensa mittainen kapteeni, joka osasi laskeutua ruorin takaa miehistön keskuuteen juhlimaan pitkän ja raskaan matkan jälkeen. Rayash oli kuitenkin varma siitä, että tulisi törmäämään ennemmin tai myöhemmin vielä tuohon naiseen, joka oli salannut häneltä kahdenkymmenen vuoden ajan kaikki pienet vihjeetkin jälkikasvusta, joka nyt hänet tavoittikin matkalla Haisevaan Rottaan.
“Olettaisin näin. Tänä iltana sitten juhlitaan”, Rayash totesi Mirayalle lyhyesti, pakottaen pienen hymyn huulilleen avatessaan oven Haisevaan Rottaan. Tämän pahoittelun mies oli ohittanut olankohautuksella, sillä ajatuksissaan oli jo kapakassa, ja keskittymässä itse iltaan Celianin ja menneisyytensä kohtaamisen sijaan. Hänen olisi nyt ensin kohdattava tämä ilta. Tuo Valkoisen Lohikäärmeen kapteeni astuikin Mirayan perässä suoraselkäisenä sisälle tälle oven avattuaan ja astui matalaan, useilla lyhdyillä valaistuun kapakkaan. Lattia oli kulunut kymmenistä, sadoista jaloista ja saappaista, jotka sitä olivat vuosien varrella kuluttaneet, ja ovi narisi saranoillaan. Osa pöydistä ja niitä kiertävistä tuoleista oli pultattu lattiaan, mutta toiset irtonaiset kalusteet olivat raapineet jälkensä ajan saatossa lautalattiaan, ja kuluminen näkyi myös seinillä, lyhdyissä ja tiskillä, joka rajasi tilaa takahuoneen ja avoimen anniskelutilan välillä.

“No katsopa, katsopa, se on itse kapteeni”, tuo tiskin takana oluttuoppia tynnyrin hanasta täyttävä kapakan omistaja huikkasi vielä hyvin rauhallisen puheensorinan ylitse. “Kuulinkin, että teijän matka on ollu aika villi”, tämä jatkoi sitten puheensorinan lähes loppuessa, kun kaikki kääntyivät katsomaan sisään astunutta Rayashia, sekä ohimennen vilkaisten myös Mirayaa - mutta tämä ei selkeästikään ollut huomion keskipisteenä, kapteeni oli.
“No, niinkin kai voi sanoa”, Rayash hymähti työntäessään oven perässään kiinni ja astellessaan tiskille. Tämä laski painavan, kilisevän rahapussin tiskille.
“Kaksi kierrosta viinaa ja olutta koko Lohikäärmeen miehistölle. Sitten saavat itse maksaa juomansa”, tämä totesi kuin olisi aiemminkin todennut vastaavaa samaiselle kapakanpitäjälle. Tuo kaljuuntunut ja tukeva mies nyökkäsikin lyhyesti. “Ja Miraya tässä juo myös minun laskuuni loppuillan”, Rayash tarkensi vielä.
“Ja varmaankin perämiehesi ja Eldrin myös?” mies kurottautui ottamaan rahapussukan ja punnitsi sen painoa kieltämättä tyytyväisenä käsissään ennen kuin laittoi sen turvaan tiskin taakse, pois näkyvistä. Rayash vain nyökkäsi vastaukseksi. Eldrin tosin joi kuin mikäkin pesusieni, mutta ilman maagikkoa he eivät olisi päässet rantaan asti, siitä Rayash oli varma. Pieni lovi lompakossa tuntui omaan henkeen nähden turhankin hyvältä vaihtokaupalta. Hänen pitäisi muistaa kiittää Eldriniä vielä erikseen.

Rayash jäi odottamaan siihen tiskin ääreen, miten tuo kapakan omistaja takahuoneesta takaisin baarin puolelle astelleen poikansa kanssa alkoi kaataa juomia ja etsimään laseja heille. Pian Rayashin käteen eksyikin suuri tuoppi olutta, ja ensimmäinen maistiainen kellertävästä juomasta kieltämättä oli herkullista, vaikka maku olikin erittäin tuttu - ja ehkä juuri siksi se maistuikin niin hyvältä suolaisen meri-ilman ja pitkän matkan jälkeen. Hän ei hetkeen edes huomannut, että suurin osa Valkoisen Lohikäärmeen miehistöstä oli kuin olikin löytänyt kapakan ja tullut lunastamaan juomatarjouksensa, sekä tietenkin viettämään miellyttävän illan miehistönsä kesken. Pian Rayashin huomion kiinnittikin seisomaan noussut Torfar ja tämän kohotettu, lähes tyhjä tuoppi.
“Kapteenille!” tämä kohotti ääntään jälleen nousevan puheensorinan yli ja sai kuin saikin muidenkin ympäri kapakkaa jakautuneiden miehistönjäsenten huomion itseensä. Pian uusi huuto “Kapteenille!” kuuluikin kapakan lävitse ja oluttuoppien pohjat alkoivat näkyä itse kullakin siinä vaiheessa enemmän kuin tähän aikaan illasta oli suotavaa. Rayash itse hymyili vähän, kääntyi kohden kapakkaa ja kohotti oman tuoppinsa eteensä ennen kuin otti siitä pitkän huikan.
“Teillehän se kunnia kuuluisi”, Rayash totesi sitten pieni virne huulillaan. “Mutta teille on varattu pari kierrosta Lohikäärmeen kustannuksella, joten nauttikaa siitä, ja illasta. Nyt juhlitaan!” kapteenin kasvoille levisi pieni virne kun tämä kumosi toiseen käteensä nostamansa viinashotin kurkustaan alas pienen irvistyksen saattelemana. Pienen lasin tämä jätti hetkeksi tiskille täytettäväksi ja vilkaisi arvioiden ympärilleen etsiessään Saryaa ja Eldriniä katseellaan. Perämies löytyikin kapakan kulmasta tapansa mukaan, ja pieni hymy välähti naisen kasvoilla tämän huomatessa Rayashin katseen. Eldrin puolestaan istui suurinpiirtein keskellä kapakkaa, muiden ympäröimänä ja näytti olevan jo nyt ihan riittävän tukevassa humalassa. Kuten kapteeni oli arvellutkin, Airdania ei näkynyt mailla eikä halmeilla, eikä tämä todennäköisesti löytäisikään tietään Haisevaan Rottaan, ei tänään, ja tuskin koskaan.

Rayash hymyili vähän Mirayalle ottaessaan juomansa mukaansa. Mies istahti pian vapaaseen pöytään Torfarin ja Saryan kanssa, vaikka tiesikin että hän saisi kyllä kiertää lähes jokaisen pöydän tänä iltana. Mutta ensin hänen täytyisi hieman kohottaa humalatilaansa, tuo ajatteli ottaessaan jälleen pitkän hörpyn juomastaan.
“Näytät siltä, että tarvitset tuota”, Sarya huomautti pieni hymy huulillaan, ja Rayash naurahti. “Katsoisit peiliin”, mies vastasi vilkaisten ohimennen Mirayan suuntaan nähdäkseen, seurasiko tämä häntä pöytään asti. Ehkä tuokin osaisi vähän hellittää huolistaan ja ajatuksistaan täksi illaksi? Varmasti nainenkin olisi sen tarpeessa. “Katso, että hän juo myös tarpeeksi”, Rayash iski silmää Saryalle kumartuessaan vähän lähemmäs tätä sanojensa ajaksi. Perämies vain nyökkäsi lyhyesti, pienen virneen kohotessa tämän kasvoille.

User avatar
Kide
Posts: 610
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Ensimmäinen yö satamassa

Post by Kide » Mon Jun 01, 2020 11:29 am

Mirayaa ei ihmetettänyt, ettei Rayash puuttunut enää sanallakaan kohtaamiseen Celianin kanssa. Hän pystyi erottamaan väsymyksen isänsä silmäkulmissa ja hartioita painavan taakan, jota mies halusi selvästi päästä keventämään yhdessä miehistön kanssa. Sitä vahvistivat myös hänen sanansa, joille Miraya nyökkäsi ja nostatti leveämmäksi ja lähemmäs virnettä. Tällainen ilta tekisi hyvää niin Rayashille kuin koko miehistöllekin. Tämä olisi niin kiitos kuin kunnianosoituskin koko laivan väelle. Ne jotka halusivat, saisivat mahdollisuuden unohtaa yöllä kohdatut kauhut ja toiset tilaisuuden muistella niitä rehvakkaasti. Tämä ilta auttaisi liittämään miehistön tiiviimmin takaisin yhteen, mikäli myrsky sitä oli liitoksistaan löysyttänyt. He olivat selvinneet ja turvassa - siinä jos jossain oli aihetta juhlaan.
Heidän astuessaan sisään puheensorina hellitti hieman, kun yksi silmäpari toisensa perään huomasivat, että itse kapteeni oli viimein saapunut. Miraya jäi seuraamaan hieman taemmas selvästi tutun kapakan isännän ja hänen isänsä jutustelua, josta etenkin loppu sai naisen virnistämään aidosti. Hänkin oli ansainnut yhden illan iloa, joten miksi ei nauttisi siitä. Miraya otti vastaan oman tuoppinsa, mutta ei vielä juonut. Paikan odottava tunnelma sai Mirayankin odottamaan.
Kynttilöiden keltahehkuinen valo sai Mirayan silmät näyttämään vihertäviltä ja ne olivat kuin vaaleampi versio Rayashin tummemmasta silmästä. Hetken tuossa vihreässä katseessa paistoi vain lämmin ylpeys Mirayan nähdessä Torfarin nousevan ja kuullessa merimiehen sanat. Uudelleen syttynyt puheensorina laskeutui sanojen myötä vain noustakseen monin verroin kovemmaksi kaikkien yhtyessä huudahdukseen kapteeninsa kunniaksi. Miraya nosti tuoppiaan ja huudahti muiden mukana isäänsä katsoen. Jäämättä juurikaan jälkeen merimiesten tahdista myös Miraya tyhjensi puolet tuopistaan siltä seisomalta ja pyyhki vaahdon suupielistään kursailematta hihaansa. Celianin tapaamisen nostamat mietteet eivät olleet kadonneet minnekään, mutta Miraya työnsi ne sitkeästi pois mielestään. Kuten Rayash kuulutti, nyt juhlittaisiin. He kaikki olivat sen ansainneet.
Miraya vilkaisi ympärilleen paikantaakseen tutuimmat kasvot ja lähti sitten Rayashin perässä Torfarin ja Saryan pöytää kohti. Hän ehti näkemään Rayashin kumartuvan sanomaan jotain pelkästään perämiehen korville ja yritti olla miettimättä mitä se koski. Kuitenkin se sai hänen omat ajatuksensa karkaamaan oitis Eldriniä kohti ja pohtimaan, olisiko miehestä tälle iltaa enää muuta kuin sammumaan niille sijoilleen.
Miraya otti paikkansa pöydästä Rayashin viereltä. Hänen kuparinen hameensa hehkui kaikissa sävyissä ruskeasta oranssinpunertavaan kynttilöiden hämyisessä loisteessa. Istuuduttuaan Miraya nykäisi nutturaansa koossa pitelevät hiusneulat irti ja antoi valkoisten kiharoiden valahtaa hartioidensa yli. Pikkuruiset hiusneulat hän sujautti korsettinsa sisäpuolen ompeleihin talteen. Musta korsetti oli yksinkertainen, mutta kuvioitu kiemuraisesti kauttaaltaan mustalla silkkinauhalla, joka erottui hienovaraisesti kiiltonsa takia. Hameen kanssa samansävyisen aluspaidan kokopitkät hihat olivat puoliksi läpikuultavaa kangasta, jossa oli korsetin kuvioiden tapaan hillitty kiilto.
Miraya nojasi rennosti taaksepäin tuolillaan ja katseli ympärilleen oluttaan siemaisten. Pienet lasit ja tuopit kilahtelivat ja kolahtelivat toisiaan vasten joka toisessa pöydässä. Naurua säestivät oluen läiskähdykset tuoppien tumahtaessa pöytiin holtittoman kovasti tai merimiesten retkottaessa liiankin rennosti tuolleillaan. Monet kohottelit juuri täytettyjä tuoppejaan kapteenin pöytää kohti äänettömänä kiitoksena. Vasta nyt Miraya todella huomasi kuinka pitkälle juhlinta oli jo ennen heidän tuloaan ehtinyt. Kuin varkain hän tajusi omankin tuoppinsa jo näyttävän pinttynyttä pohjaansa, mutta siinä samassa hänen käteensä ojennettiin uusi. Tarjoilijapoika jatkoi rivakasti matkaansa - Rayash todella sai rahoilleen vastinetta.
"Miten minusta tuntuu, että tänä iltana Haiseva Rotta muuttuu kapakasta majataloksi", Miraya naurahti muille katsoessaan kuinka yksi nuorimmasta kansipojista keikkui itsensä juuri kumoon tuolillaan komeasti rysähtäen. Koko kapakka raikui hetken naurusta, myös kansipoika itse, vaikka samalla hieroikin takaraivoaan.
"Tämä ei taida vastata ihan tavallista juhlaa syksyn viimeisen matkan jälkeen?" Miraya vielä kysyi isäänsä vilkaisten.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 770
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Ensimmäinen yö satamassa

Post by Tinanja » Thu Jun 04, 2020 5:05 pm

Rayashin tyhjä tuoppi vaihtui pian täyteen ja Saryan heille pyytämät shotit kannettiin tarjottimenkulmalla lähes samantien kuluneelle ja vuosia nähneelle pöydälle. Sarya nojautui paremmin tuolinsa selkänojaa vasten ja jäi keikkumaan sen kahden takimmaisen jalan varaan nostaessaan jalkansa vapaalle tuolille Rayashin vierellä. Nainen näytti jo nauttineen useamman shotin ja tuopillisen, ja virne oli vähän levinnyt tuon tummahiuksisen haltian kasvoilla. Rayash vilkaisi Saryaa pieni hymy kasvoillaan ja vilkaisi sitten ympärilleen täydessä kapakassa, jossa tunnisti ainakin lähemmäs puolet miehistönjäsenikseen. Hänen kierroksensa eri pöydissä vaatisi kyllä vielä pari shottia ja ainakin tuopillisen olutta ennen kuin viitsisi nostaa takapuoltaan tästä penkistä, jolle oli sen juuri laskenut. Sen sijaan tämä kohotti ktäensä avaamaan puoliksi kuivuneelta merivedeltä löyhkäävään viittansa, ja jätti sen roikkumaan viereisen tuolin selkänojalle. Drienessäkin varmasti kaikki kapakan kanta-asiakkaat, ja muutkin tiesivät viitan olevan hänen… ja se todennäköisesti palautuisi laivalle, vaikka unohtuisi siihen.Sitä paitsi, vaate myös painoi märkänä jonkin verran, eikä ollut kovin mukava, vaikka muut vaatteet päivän aikana kapteeni olikin ehtinyt jo vaihtamaan.

Tyttärensä kysymykselle Rayash pudisti vähän päätään juomisensa lomassa.
“Ei ole”, mies totesi tuhahtaen vähän, mutta hitaasti pieni hymy alkoi levitä hänen huulilleen, ja olemus alkoi vähitellen rentoutua alkoholin vaikutuksesta. Se ei silti poistanut edellisyön tilanteen vakavuutta, eikä sitä, miten täpärällä heidän pääsynsä satamaan oli ollut.
“Tämä on ilta, kun juhlimme sitä, että selvisimme”, totesi Rayash luoden toisen, hyvin arvioivan katseen ympäri kapakkaa ja erityisesti miehistöönsä. Torfarin virne kertoi että mies oli mielestään kertonut erittäin hyvän vitsin jollekulle toiselle pöydässä, ja Eldrinin tapa, jolla tämä oli nostanut jalkansa pöydälle, kertoi miehen olevan jo ihan riittävän tukevassa humalassa, eikä tämä pääsisi todennäköisesti omin voimin täältä pois, vaikka nyt jalat vielä kantaisivatkin.
“Tämä on myös tärkeää laivan yhteishengelle”, Sarya huomautti laskien katseensa Mirayaan, kun jälleen yhden oluttuopin pohja paljastui kellertävän juoman alta. “Ja kuulin, että saat juoda Rayn laskuun joten…”, nainen virnisti leveästi ja viittasi nuorta tarjoilijapoikaa tuomaan hänelle ja Mirayalle vielä uudet shotit. “Kirjanpitäjälle”, tämä virnisti ja iski silmäänsä Mirayalle ennen kuin kumosi shotin kurkustaan alas.
“Olet kohta tukevammassa humalassa kuin Eldrin”, Rayash naurahti Saryalle ja tämän virneelle, mutta hymy kantoi myös Mirayaan saakka, kun mies vilkaisi tuota ennen kuin hänen katseensa jäi jälleen arvioimaan kapakassa yhä ylemmäs kohoavaa, nyt musiikinkin säestämää tunnelmaa.
“En näe sitä huonona asiana”, Sarya vastasi pienen virneen saattelemana.

Post Reply