Samaan aikaan toisella puolella maata

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Locked
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Samaan aikaan toisella puolella maata

Post by Tinanja » Thu Sep 07, 2017 8:39 am

// Tämä on ylläpidon kirjoittama/suunnittelema kokonaisuus, joka etenee sivujuonen kanssa samalla aikajanalla. Tämän kokouksen tapahtumat sijoittuvat lähelle Harjavan Kievarin tapahtumia sivujuonen alussa. Tapahtumat tapahtuvat Dionen pohjoispuolella, rannikolla sijaitsevaan armeijan tukikohtaan, ja osallisina ovat Ceresin mantereen armeijan johtohenkilöt.

Ja tässä ensimmäinen osa tästä kokonaisuudesta.


~*~

Elasha Oladan
Pitkänhuiskea, punahiuksinen nainen ei näyttänyt kuuluvan lainkaan armeijan alueelle astellessaan kovaksitallattua tietä pitkin kauemmas linnoituksen päärakennuksesta, suuresta ja mahtavasta tornista, joka kruunasi koko linnoituksen. Sen korkeassa lipputangossa komeili hitain liikkein edestakaisin oleva punaisen ja kullan värein koristeltu lippu, jonka keskellä komeilee silhuetti. Tuon naisen sormissa välkähtelivät sormukset, tuon kaulassa suuri amuletti, kun tämä käveli pitkin askelin linnan muureja kohden.

“Rakuza Oladan!” armeijan kuluneeseen uniformuun pukeutunut lähetti juoksi linnoituksen keskiosista tuota punertavahiuksista naista. Lähetti, nuori mies, oli hieman hengästynyt ja haroi tummia hiuksiaan hidastaessaan vauhtinsa juoksusta ensin hölkäksi ja siitä lopulta kävelyksi saavuttaesaan naisen. “Rakega Tracar käski toimittaa tämän teille välittömästi”, lähetti sanoi sitten painaen päätään alaspäin kumarruksen alun merkiksi. Nuorukainen kuitenkin kohotti katseensa varovasti edellään olevaan naiseen, joka pysähtyi ja kääntyi kannoillaan.

Lähettinuorukainen värähti hieman itseään vain vähän pidemmän naisen edessä. “Rakega Tracar lähetti tämän teille, ja sanoi sen olevan kiireellistä”, lähetti kumarsi syvään, otsa melkein maata hipoen samalla, kun ojensi rakuzan sinetillä varustettua kirjekääröä puhuttelemaansa rakuzaa kohden.

Elasha huokaisi syvään, katsoen arvioiden tuota lähettiä, jota ei muistanut aiemmin nähneensä. Sinetti kuitenkin oli aidon oloinen, joten nainen kurottautui sormuksien ja rannekorujen koristelemalla kädellään, huolitellulla ja yksinkertaisella liikkeellä. “Kiitos”, Elasha sanoi matalan täyteläisellä äänellään. “Voit jatkaa matkaasi”, tämä jatkoi lähetin kohottua kumarruksestaan, ja miehen katseen jäätyä katsomaan häntä turhan pitkäksi aikaa. Rakuzalla ei ollut kiinnostusta lähteä tapaamaan Maeron Tracaria, mutta tuo ei lähettänyt sinetillään varustettuja kirjeitä ellei halunnut tavata.

Lähtiessään pitkin, sulavin askelin astelemaan takaisin linnaa kohden, Elasha mursi sinetin tottunein, hallituin liikkein, ja tuhahti nähdessään rakegan kirjoittaman viestin. Sen sanoma oli selvä: Rakega Maeron Tracar halusi jokaisen rakuzoistaan kokoukseen välittömästi.

Thanal Valris
Matka linnakkeelle tuntui harmillisen pitkältä sinä päivänä. Oli yleisesti tiedossa, ettei rennosti suoriin housuihin ja mukavaan tunikaan pukeutunut mies ollut astunut virkaansa vapaaehtoisesti. Huotraan työnnetty miekka keinui askelten määräämässä tahdissa keinuvin, hitain liikkein miehen lepuuttaessa kättään sen kahvalla. Thanal Valris olisi voinut olla asunsa ja olemuksensa perusteella kuka tahansa armeijan alemmilta arvoasteikoilta. Tuon kiinni olevat hiukset yrittivät päästä vapaaksi nahkanauhalta, joka niitä sitoi, ja miehen kapeita kasvoja korostava lyhyt parta näytti siltä, että se pitäisi siistiä. Miehen kuluneet saappaat olivat nyt pölyn ja lian peittämät tämän harppoessa linnalle johtavaa tietä pitkin eteenpäin. Linnan kuluneet muurit, korkealle kohoava keskustorni ja suuret portit, jotka olivat normaaliin tapaansa auki näin päivisin sallien estottoman kulun linnanpihalle.

Ihmismiehelle avattiin ovi tämän saapuessa linnan ovelle, ja pian tuo astuikin tornin ylimpiin kerroksiin johtaviin portaisiin. Linna oli näin läheltä katsottuna vielä suuremman ja vaikutusvaltaisemman näköinen, mitä se kauempaa nähtynä oli. Läheltä katsottuna siinä näki myös sen iän, kuluneet ja säänpiiskaamat kivet seinissä, paikoittain korjatut ovet, uusitut ovet, jotka eivät istuneet ikivanhaan linnaan kovin siististi näyttäessään liian uusilta muuhun rakennukseen nähden.

Viesti yhdeltä hänen alaisuudessaan toimivalta lähetiltä oli tullut kaiken lisäksi huonoon aikaan: Thanal olisi halunnut vielä jatkaa itse harjoituksien pitämistä ja joukkojensa kouluttamista sen sijaan, että hänen tulisi hoitaa jotakin virallisia asioita pois tieltä. Kokous kuitenkin olisi aivan yhtä turha kuin ne kymmenet aiemmatkin kokoukset, joissa hän oli joutunut asemansa vuoksi vierailemaan. Ajalla olisi ollut parempaakin käyttöä.

Nyt kuitenkin Thanal Valris astui hitaasti suureen, turhantärkeältä näyttävään kokoushuoneeseen.

Zaos Farrith
Kauniisti, tasaisesti ritarin harteilta laskeutuva, täyteläisen punainen viitta erottui muutoin niin tasavärisistä joukoista sekä kivisistä, harmahtavista muureista sekä rakennuksista kauniina väriläikkänä. Sen kantaja oli viittansa alla pukeutunut erittäin siististi, yksinkertaisesti. Vaatteiden siisteys, kalleus ja jokainen pienikin yksityiskohta asussa muodostivat huolitellun ja erittäin tärkeän näköisen olemuksen. Vaaleat, pitkät hiukset heiluivat hitaasti tuulessa, kun Zaos Farrith asteli kohti linnaa.

Hän oli muiden tapaan saanut lähetiltä viestin, jonka mukaan rakega Maeron Tracar halusi tavata hänet ja muut rakuzat kiireellisellä aikataululla. Zaosin askeleet olivat pitkät, tämän ryhti oli suora ja mies kantoi itsensä ylpeydellä, jota melkein saattoi saattaisi sanoa kopeudeksi. Kapeilla kasvoilla Zaos kantoi pehmeää, jopa lempeää hymyä, kun hän asteli kohti linnaketta.

“Neiti Oladan”, Elasha kääntyi hitaasti kuullessaan nimensä. “Zaos Farrith, sinun niin ihanasta äänestäsi ei voi erehtyä”, nainen sanoi hymyillen hieman. Oli mahdotonta sanoa, oliko hymy näytelty vai aito, mutta Zaosin kapeille kasvoille se nosti pienen hymyn miehen ojentaessa kätensä toisella rakuzalle. Elasha laski hitaasti oman kätensä Zaosin käden päälle ja antoi tämän lähteä saattamaan itseään kohti kokoussalia. “Ja te, neiti Oladan, olette aina yhtä kohtelias”, Zaos sanoi hymyillen kohteliaasti, nyökäten samalla lyhyesti tuolle toiselle rakuzalle.

Gaelin Cranor & Arlenjo Naenelis
“Gaelin!” punahiuksinen, kalpeaihoinen Rheanhaltiamies otti muutaman juoksevan askeleen saadakseen kiinni edellään tasaisin askelin astelevan, kahta hevosta taluttavan miehen, joka ei näyttänyt letkauttavan korvaansakaan kuulemalle kirkkaalle miesäänelle, vaikka tasan tarkkaan tunnistikin tämän aina niin positiiviselta ja aktiiviselta vaikuttavan äänensävyn, olemuksen. Gaelin Cranor, ratsuväen rakuza saattoi jo nähdä ajatuksissaan takaansa tulevan miehen, jonka punainen, ohut letti heilui tuon askelten tahdissa, kun tämä kävelisi pitkin askelin kohti häntä ja hänen ratsujaan. “Tracar käski meidät kokoukseen”, Arlenjo Naenelis hidasti hieman askeleitaan saavuttaessaan paremmin edellään, hevosten välissä astelevan rotevan miehen.

“Nyt välittömästikö?” Gaelin vilkaisi olkansa yli vain nähdäkseen sekalaisiin varusteisiin pukeutuneen Rheanhaltian, jonka mieleen tuntui mahtuvan vain maan palveleminen, ja aseensa käsittelytaitojen paremmaksi hierominen. “Jep, juuri nyt, välittömästi”, nopeasti puhuvan haltian sanoista sai vain hyvin valistuneella arviolla selville, mitä tämä sanoi. Gaelin huokaisi syvään. “Hän olisi voinut lähettää lähetin sinun sijastasi tänne”, Gaelin sanoi ja kurottautui avaamaan aitauksen portin. Hän päästi pian molemmat ratsut vapaaksi laudoista tehtyyn, suureen aitaukseen muiden hevosten kanssa.

“Lähetti ei löytänyt sinua”, Arlenjo vastasi Gaelinin kääntyessä katsomaan häntä, kun tuo oli laittanut aitauksen portin kiinni. “Ehkä minä en halunnut, että lähetti löytää minut. Tietääkseni minun ei ollut edes tänään tarkoitus olla linnalla”, Gaelin vastasi ja sai Arlenjon naurahtamaan. “Ja sili sinä olet täällä. Tule, mennään. Ei pidetä muita odottamassa meitä”, haltia viittasi kädellään Gaelinia seuraamaan itseään, ja lähti siinä samalla astelemaan pitkin askelin linnaa kohden.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Samaan aikaan toisella puolella maata

Post by Tinanja » Tue May 22, 2018 3:37 pm

Korkeimman tornin nyt hieman likaisesta ikkunasta näki kilometrien päähän, pitkälle linnan muurien ulkopuolelle sisämaahan ja horisonttiin. Nyt hänen katseensa kuitenkin vaelteli linnan muureissa ja tarkkaan asemakaavaan rakennetussa kylässä sen edessä. Linna oli jo vuosisatoja sitten nähnyt parhaat päivänsä, mutta oli silti erittäin vaikuttava ilmestys: sen korkein torni kohosi korkealle mäen päällä, takanaan aava ja syvänsininen meri. Suuret muurit ympäröivät ensin linnaa, ja hieman matalampi muuri ympäröi koko armeijan aluetta linnan edustalla. Useat vartiotornit näkyivät linnalta aina horisonttiin saakka, ja tasainen maanmuoto antoi hyvän näkyvyyden pitkälle, ja teki vihollisille mahdottomaksi lähestyä linnaa huomaamatta. Nyt, kohtalaisen rauhan aikana Rakega Maeron Tracar ei kuitenkaan etsinyt katseellaan vihollisia, vaan seurasi kylän ja linnan asukkaita, armeijan jäseniä ja työntekijöitä näköalapaikaltaan odottaessaan.

Kookas mies hymähti itsekseen katsellessaan edessään levittäytyvää kylää, linnaketta ja kaikkea sitä, mitä se edusti: vakautta, hallintoa ja hänen valtaansa. Mutta nyt tuon valtakaudellaan tähän saakka hyvin rauhallista maata johtaneen Rakegan kasvoilla oli vakava, viileän etäinen ilme miehen odottaessa Rakuzojaan saapuvaksi kokoukseen, jonka hän oli vain hetkiä aiemmin kutsunut kiireellä kokoon. Uutiset Phoeben suunnalta olivat huolestuttavia pelkästäänkin, mutta se, että tämä olento, oli se lohikäärme tai jokin muu, oli nähty myös alle päivämatkan päässä Dionesta, sai Rakegan varpailleen.

Hän tunsi maan tärähtävän kerran. Sen olisi voinut kuitata harhana, tai pienenä järistyksenä, mutta sitten tärähdys tuntui uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Kuin joku olisi lyönyt tasaisesti maan kuorta rikki alhaaltapäin.

“Kutsuin teidät koolle, koska kuulin hyvin huolestuttavia uutisia siitä puoli Phoebea tuhonneesta olennosta”, Maeron Tracar aloitti sitten, ja vilkaisi arvioiden jokaista rakuzaansa arvioiden.

Rakega Tracar itse istui pitkän pöydän päässä, ikkuna selkänsä takana levittäytyen, ja katsoi nyt ensin itseään vastapäätä pitkän pöydän toisessa päässä istuvaa naista, ja tämän syvänsinisiä silmiä, punertavia hiuksia ja sitä poliittisen kohteliasta hymyä niin virheettömiltä ja viattomilta näyttävillä kasvoilla. Mies tiesi kuitenkin paremmin kuin hyvin olla luottamatta tuohon kettumaisen ovelaan maagikkoon, joka johti maagikoiden osastoa ja oli hänen oikea kätensä hallintoon liittyvissä asioissa. Tämä näki ja kuuli kaiken, ja yhdisti nopeasti asioita toisiinsa, ja Maeron arvosti tämän tapaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka arvelikin naisella olevan omia päämääriään harva se sekunti.

“Se olento, jota kansa kutsuu tällä hetkellä lohikäärmeeksi, on nähty vain päivämatkan päässä Dionesta, Ledassa”, Maeron Tracarin katse osui hitaasti Elashasta oikealla istuvaan Rheanhaltiamieheen, jonka asento tuolilla oli varmasti monen mielestä aivan liian rento, ja pukeutumistyyli ei vastannut armeijan standardeja. Tämän työ armeijan parissa oli kuitenkin ilmiömäistä, joten muutoin pienistäkin asioista turhan tarkka Rakega antoi jousiampujien Rakuzan Arlenjo Naeneliksen pitää päänsä sekalaisessa pukeutumisessaan ja nyt näennäisen rennon asentonsa suhteen. Haltian pää oli hieman kallellaan Rakegaa kohden ja tämä kohotti kulmiaan kieltämättä hieman yllättyneenä kuullessaan tuon sanat.

Keskustorin ikiaikainen kivetys alkoi murtua tuntemattoman voiman iskujen myötä. Se kohosi kupruille, ja hän näki, miten kivet nousivat kuin hidastettuina ilmaan sisältäpäin tulevan voiman myötä. Liian myöhään hän tajusi olevansa sen tuntemattoman voiman tiellä.

“Mutta eihän se uutinen kerro mitään siitä olennosta itsestään, vain sen, että se liikkuu nopeasti”, Elasha vastasi olkiaan kohauttaen, katsellen Maeronia tapansa mukaan nenänvarttaan myöten. Rakegan katse osui jälleen takaisin Elashaan naisen avatessa suunsa. Rakega ei näyttänyt muutoin rekisteröivän kommenttia millään tavalla. Sen sijaan tämä näytti jatkavan yksinpuheluaan.
“Jos tuhon aiheuttajana todella on lohikäärme, sen on maksettava vuodattamamistaan kyyneleistä ja verestä omallaan!” Zaos Farrith jyrähti läiskäisten kämmenensä pöytää vasten. Elasha kohotti kulmiaan ritarin nopealle reaktiolle tuon kuullessa lohikäärmeestä.
“Eikö meidän tulisi koota joukkojamme ja kohdata tämä peto, päihittää se lopullisesti? Jokainen hetki jonka se viettää elossa, lisää vaaraa että lisää viattomia joutuu vaaraan!”
“Me emme edes tiedä, mikä olento on, ja vielä vähemmän kuinka sitä vastaan olisi taisteltava,” Thanal sanoi piikkikkäästi ja katseli haarniskassaan puhkuvaa ritarien Rakuzaa tympääntyneesti. Hän ei tiennyt, miksi edes vaivautui kommentoimaan asiaa, ei hän halunnut edes rakuzan aseman tuomaa vastuuta itelleen. “Pahimmillaan johtaisit miehiämme suoraan kuolemaansa”, tämä tuhahti vielä.
“Minä olen valmis antamaan henkeni Rakegani ja maani edestä, kuten kunniani velvoittaa. Mutta tuskin palkkasoturi ymmärtäisi mitään sellaisesta,” Farril vastasi kiihkeällä äänellä, hieman tosin jo rauhoittuen. Thanalin tuoli kopsahti jaloilleen ja palkkasoturien Rakuza tuijotti Farrilia miltei avoimen haastavasti.

Hiljaisuus laskeutui pitkän pöydän ympärille kunnes Tracar kohotti katseensa pöydästä takaisin rakuzoihinsa. “Tässä on ison katastrofin ainekset”, Rakega myönsi lopulta, nojautui tuolillaan paremmin sen selkänojaa vasten saaden tumman, mahonkisen istuimen narahtamaan ikävästi painon vaihtaessa paikkaa.
“Meidän täytyy ottaa tilanne haltuun niin, että kaikki näyttää hienostuneen hallitulta ja täydelliseltä”, totesi ritari vielä, kättään hitaasti edessään heilauttaen, saaden muiden pöydässäistujien katseet osumaan siihen hallittuun, huomion herättävään eleeseen. Aiemmasta purkauksesta ei näyttänyt olevan enää jälkeäkään.

Phoeben keskustan, torin kivitetty pinta murtui maan alta voimalla, joka järisytti maata jälleen kerran, viimeisen kerran. Hän näki tumman, suomuisen olennon nousevan järistyksen kanssa samaan aikaan torin alta ennen kuin suuri kivenlohkare osui häntä suoraan kasvoihin.

“Itse asiassa”, roteva, lyhyehkö mies keskeytti keskustelun pienen kädenheilautuksen myötä. “Meidän ei kannata tehdä mitään, mikäli meillä ei ole vedenpitäviä todisteita tilanteesta”, Gaelin Cranor jatkoi vielä. Ratsuväen rakuza kallisti vähän päätään häntä uhmakkaasti katsovaa ritaria kohden. “Mitä tarkoitat?” Ritari kysyi kääntäen hitaasti katseensa itseään lyhyempään, rotevampaan mieheen.
“Mutta emme voi todistaa mitään muuta kuin sen, että Phoebessa on tapahtunut katastrofi. Mistään olennoista tai lohikäärmeistä meillä ei ole todisteen todistettakaan”, totesi ritari vielä, tuhahtaen vähän ja vilkaisten ohimennen Rakegaan, joka kurtisti kulmiaan seuratessaan Rakuzoidensa keskustelua. “Siitä olen samaa mieltä”, Elasha nyökkäsi lyhyesti Granorille.

“Silminnäkijähavainnot kertovat kyllä yhteneväistä tarinaansa siitä, mitä kaupungissa tapahtui”, huomautti rakega viimein. “Yhteneväistä on, että maan alta noussutta olentoa kutsuttiin lohikäärmeeksi, tai muuksi suureksi liskoksi”, tämä jatkoi vielä katsellen vuoronperään alaisiaan arvioiden.
“Lohikäärmeitä on tavattu vain legendoissa… ja miksi nyt, kaiken hiljaisuuden jälkeen yksi olento nousisi yhtään mistään, varsinkaan keskeltä toisiksi suurta kaupunkia? Ehkä se on ollut jokin maaginen räjähdys?” jälleen ratsuväen rakuza sai maagikon huomion kiinnittymään itseensä. Cranor katsoi pitkään muita läsnäolijoita ja näki Elasha Oladanin pyöräyttävän silmiään. “On lähes mahdotonta aiheuttaa magialla sellaista tuhoa kuin mitä Phoebesta raportoidaan”, maagikoiden rakuza sanoi. “Ainakaan millään tunnetulla ja todistetulla olennolla ei voi olla niin paljoa magiaa käytössään.”

“Mutta, näyttää siltä, että olemme edes samaa mieltä siitä, että Phoebessa on sattunut katastrofi”, Elasha Oladanin muita kirkkaampi ääni huomautti rikkoen hänen aiempien sanojensa aiheuttaman hiljaisuuden. “Totta, meillä ei ole todisteita lohikäärmeestä… Kukaan armeijan johdosta ei ole nähnyt sitä, mutta tiedämme katastrofista… joten mitä aiomme tehdä sille?” Thanal kysyi lopulta - hän halusi keskustelun kääntyvän jo päätöksiin, sillä hänellä oli muutakin tekemistä kuin istua kokouksissa koko päivää.
“Ei salailu enää paljoa auta, huhut ovat jo liikkeellä,” Arlenjo sanoi, muistuttaen jälleen muita Rakuzoita että hän oli edes paikalla. Katsoen suoraan äänessä ollutta maagikkonaista jousiampujien Rakuza puhui suoraan Elashalle jatkaessaan:
“Meidän on pakko tiedostaa julkisesti Phoebea kohdannut onnettomuus, näyttää että Armeija todella välittää kaupungin kohtalosta. Sillä jos yritämme ohittaa asian pelkällä salailulla ja vähättelyllä, voimme kääntää yhdellä huonolla päätöksellä kokonaisen kaupungin meitä vastaan.” Näiden sanojen paino sai aikaan vakavan hiljaisuuden, kaikkien Rakuzoiden ollessa tarpeeksi fiksuja ymmärtämään Arlenjon olevan oikeassa. Ritareiden Rakuza Zaos liikahti tuolillaan ja rykäisten puhui ensimmäisenä:
“Minä...olen samaa mieltä. Mitä kansalaiset ajattelisivat, jos Armeija ei auta heitä hätänsä hetkellä? Miten he voisivat luottaa meihin tulevaisuudessakaan?”
Thanal kohotti paljonpuhuvasti toista kulmaansa, mutta jätti kommentoimatta miten Farril oli vielä äsken puhkunut intoa kohdata peto vaikka heti.

“Toisin sanoen, olemme samaa mieltä siitä, että Phoebessa on katastrofi, ja siitä on tiedotettava”, Elasha totesi hiljaisuuden laskeuduttua jälleen pöydän ympärillä istuvien keskuuteen. “Voisimme lähettää sinne resursseja osoittaaksemme välittävämme, kansa pitäisi siitä”; Gaelin huomautti olkiaan kohauttaen.
“Ja samalla toinen seurue lähtee olennon perään”, rakega lopetti pieni virne huulillaan - eikä tuon ilme ja sanat jättäneet kovin paljoa sananvaltaa muille.

Locked