Tanamor
Posted: Thu Sep 07, 2017 12:49 pm
// Tämän pelin aiemmat viestit löydät tämän linkin takaa. Tanamorin pelinjohdolliset kuvaukset löydät taasen täältä.
Aleo
Aleo seisoi aina niin suoraselkäisenä ja itsevarmana siinä Elageiroksen edessä. Haltia ei tapansa mukaan näyttänyt kasvoillaan tai eleissään mitään siitä, mitä ajatteli, mutta todellisuudessa miehen omatkin ajatukset olivat kieltämättä hieman sekaisin. Tämä tuki kaikkea sitä, mitä hän oli kuullut ja lukenut, mutta tämä toi myös paljon enemmän tietoa, mitä Aleo oli koskaan osannut odottaa saavansa. Mikäli - siis kun, kun tämä kaikki tieto olisi varmistettu paikkaansapitäväksi, hän ei voisi kuin kuvitella epäuskoisten seuralaistensa ilmeitä ja ajatuksia. Mutta siihen oli matkaa - hänen olisi löydettävä nyt tämä sankari, jotta Atlashaltioista voisi tulla jälleen yhtä arvostettu ja vaikutusvaltainen kansa, mitä he olivat ennen ihmisten järkyttävän suurta ja nopeaa lisääntymistä ennen olleet.
Pieni, melkein jopa ilkeän suunnitelmallinen hymyntapainen nousi tuon pitkän miehen kasvoille tämän kääntyessä Elageiroksen suunnasta kannoillaan katsomaan viimein sekalaista seuruetta, joka häntä oli seurannut tänne. Aleo ei voinut kuin hetken ihailla sitä, että Ingvild, Eliexe ja Llianjin olivat seuranneet häntä tänne - eikä mies edes huomannut Aminin puuttuvan, eikä tuo uhrannut muutenkaan haltialle juuri ajatuksistaan tilaa. Nyt hänen olisi vain vakuutettava muut siitä, että Elageiroksen sanat olivat totta -tai saada nämä epäilemään, että sanoissa olisi jotakin totuusperäistä. Sitä varten hän tarvitsisi todennäköisesti avaimen, jonka tuo vartija oli maininnut. Tarkempi sijainti tuolle sankarille voisi myös helpottaa hänen väittelyään muiden kanssa.
Aleon suunnitelmien punomisen kuitenkin keskeytti Llianjinin tiukka, jopa hyvin kiukkuinen kysymys siitä, mitä muuta Aleo ei ollut heille paljastanut. Se sai Atlashaltian kohottamaan kulmiaan ja katsomaan viileästi, muutoin hyvin ilmeettömänä Llianjinia ja sitä, miten lujaa tämä puristi sauvaansa. Olisi ihme, jos haltia ei rikkoisi itseään tai sauvaansa sillä kohtelulla. Llianjin jatkoi vielä pilkkaamalla Elageiroksen kertomaa tarinaa, ja tuon sanoja. Aleo ei hetkeen saanut yllätykseltään mitään sanottua, katsoi vain melko ilmeettömänä Llianjiniin. Ehkä tämä oli tuon vanhan, aiemmin niin järkevältä vaikuttaneen maagikon tapa reagoida erikoisiin tilanteisiin, joita tämä ei vähäisellä tietämyksellään voinut täysin selittää?
Aleon katse osui ohimennen myös Ingvildiin, joka näytti verrattaen rauhallisemmalta, mitä kollegansa, tai sitten nainen hillitsi itsensä ja ajatuksensa huomattavasti paremmin, mitä Llianjin teki. Eliezenkään reaktiot eivät saaneet Aleon huomiota, päinvastoin, tuo muutoin melko hiljainen puolhaltianainen ei nytkään herättänyt Aleon mielenkiintoa erityisen paljoa.
"Olen kertonut kaiken, minkä koin tarpeelliseksi, ilmeisesti te ette vain kuunnelleet tarpeeksi tarkasti", Atlashaltiamies vastasi vilkaisten ohimennen muihinkin kuin vain Llianjiniin.
"En usko, että sinullakaan on todisteita puolesta tai vastaan, joten miksi et yritä edes tarkastella asiaa objektiivisesti, vain yrität samantien kumota kaiken, mikä ei satu sopimaan maailmankuvaasi? Toimitko noin muutoinkin?" Aleo kohotti kulmiaan Llianjinille, katsoi tätä pitkin nenänvarttaan jonkin aikaa ennen kuin haltiamiehen katse jäi arvioimaan Tanamorin suurta salia, ja sisäänkäyntiä, mutta myös useita salista poispäin johtavia käytäviä, jotka näyttivät aivan yhtä siisteiltä ja hyvinhoidetuilta mitä itse salikin. Ilmeisesti Tanamorin - tai Elageiroksen magia oli pitänyt paikan vuosituhansien ajan siistinä ja koskemattomana. Mutta siellä täällä suuressa, tyhjässä salissakin näkyi merkkejä siitä, että täältä oli lähdetty melko kiireellä: seinillä oli kohtia, joissa varmasti oli riippunut kauniita ja monimutkaisia maalauksia, asetelineitä, lattialla oli jälkiä suurista pöydistä ja tuoleista, kulkureittejä varmasti olivat peittäneet paksut, pehmeät matot... Nyt vain kovaksi kulunut kivipinta toimi lattiana, ja laatoitus oli kokonaan poiskulunut, tai irrotettu.
Aleon mielessä häivähti ohimennen haikeuden tunne - olisi aikoinaan varmasti ollut upeaa asua ja kasvaa Tanamorissa, Atlashaltioiden sivistyksen kehdossa. Haltia myös käänsi huomionsa Llianjinista toisaalta. Pääsisäänkäynnin vieressä oleva käytävä näytti kapealta, ja siltä, että oli varmaan ollut peitettynä - sen yläkulmissa näkyi edelleen rautatangon kolot, joihin verhotanko varmasti oli kiinnitettynä. Mitään avainta tuskin oli piilotettu keskelle salia, vaan paikkaan, josta sitä ei heti etsittäisi. Aleo lähtikin pitkin, sulavin ja lähes tasaisin askelin kävelemään tätä sivuovea kohden, ja suunnasta ei ollut vaikea päätellä sitä, että tämän suunta ei ollut oviaukko, josta he olivat juuri tänne saapuneet.
"Voisitte ärsytyksenne keskellä käyttää sen energian hyödyllisemminkin. Meidän on etsittävä se avain, jonka Elageiros mainitsi", Aleo jatkoi vielä kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai kuin Llianjinin kommentti ei olisi osunut mihinkään läheskään oikeaan paikkaan.
Ingvild
Ingvildillä oli edelleen vaikeuksia sisäistää tapahtumia, eikä Llianjinin reaktio ainakaan auttanut asiaa. Hän tiesi haltian reagoivan usein puolustuskannalle hyppäämällä, mutta tässä tapauksessa se ei ehkä ollut oikea ratkaisu tähän tilanteeseen. Ingvildistä rauhallinen asioiden ja faktojen arviointi olisi voinut toimia paremmin. Nainen huokaisi syvään - Aminja oli kadonnut, Aleo teki taas jotakin omiaan tapansa mukaan ja Llianjinia vitutti - tai ei ehkä vielä, mutta kohta kyllä, kun tämä ehtisi reagoida Aleon niin oikeaan osuneisiin kommentteihin taas.
Ingvild vilkaisi nopeasti Eliezeen, sitten Aleoon ja Llianjiniin, joka näytti keskittyvän enemmän Aleoon kuin mihinkään muuhun, eikä Ingvildillä totta puhuen ollut lainkaan kiinnostusta alkaa väittää vastaan tuossa tilassa olevan kollegansa kanssa. Lisäksi Amin oli kadoksissa, eikä naisen mieli oikein suostunut jättämään sitä sikseen - olihan tuo nuori nainen tullut heidän mukanaan tänne, löytänyt reitin alaspäin, ja nyt... eivät he voisi tätä jättää pulaan tai jälkeen ryhmästä. Ingvild otti muutaman askeleen lähemmäs uloskäyntiä ja vilkaisi Eliezeen ohimennen.
"Elieze?" Ingvild kysyi hiljaa kiinnittäen tuon huomion Llianjinin ja Aleon keskustelusta.
Ingvild lähti astelemaan kohti sisäänkäyntiä, josta he olivat tulleet. "Tule, mennään etsimään Amin", tämä lisäsi sitten vielä, viittasi tuota seuraamaan itseään ja toivoi naisen lhätevän peräänsä. Hän pärjäisi itsekin, muttei uskonut Eliezenkään haluavan kuunnella Aleon ja Llianjinin väittelyä, joka ei varmasti olisi tuossa kokonaisuudessaan, Ingvild saattoi vain kuvitella, miten maagikko reagoisi Aleon sanoihin. Ingvildin askeleet veivät naista käytävää kohden, korkojen kopistessa kaikuvassa tilassa, jossa muuten oli niin hiljaista.
Aleo
Aleo seisoi aina niin suoraselkäisenä ja itsevarmana siinä Elageiroksen edessä. Haltia ei tapansa mukaan näyttänyt kasvoillaan tai eleissään mitään siitä, mitä ajatteli, mutta todellisuudessa miehen omatkin ajatukset olivat kieltämättä hieman sekaisin. Tämä tuki kaikkea sitä, mitä hän oli kuullut ja lukenut, mutta tämä toi myös paljon enemmän tietoa, mitä Aleo oli koskaan osannut odottaa saavansa. Mikäli - siis kun, kun tämä kaikki tieto olisi varmistettu paikkaansapitäväksi, hän ei voisi kuin kuvitella epäuskoisten seuralaistensa ilmeitä ja ajatuksia. Mutta siihen oli matkaa - hänen olisi löydettävä nyt tämä sankari, jotta Atlashaltioista voisi tulla jälleen yhtä arvostettu ja vaikutusvaltainen kansa, mitä he olivat ennen ihmisten järkyttävän suurta ja nopeaa lisääntymistä ennen olleet.
Pieni, melkein jopa ilkeän suunnitelmallinen hymyntapainen nousi tuon pitkän miehen kasvoille tämän kääntyessä Elageiroksen suunnasta kannoillaan katsomaan viimein sekalaista seuruetta, joka häntä oli seurannut tänne. Aleo ei voinut kuin hetken ihailla sitä, että Ingvild, Eliexe ja Llianjin olivat seuranneet häntä tänne - eikä mies edes huomannut Aminin puuttuvan, eikä tuo uhrannut muutenkaan haltialle juuri ajatuksistaan tilaa. Nyt hänen olisi vain vakuutettava muut siitä, että Elageiroksen sanat olivat totta -tai saada nämä epäilemään, että sanoissa olisi jotakin totuusperäistä. Sitä varten hän tarvitsisi todennäköisesti avaimen, jonka tuo vartija oli maininnut. Tarkempi sijainti tuolle sankarille voisi myös helpottaa hänen väittelyään muiden kanssa.
Aleon suunnitelmien punomisen kuitenkin keskeytti Llianjinin tiukka, jopa hyvin kiukkuinen kysymys siitä, mitä muuta Aleo ei ollut heille paljastanut. Se sai Atlashaltian kohottamaan kulmiaan ja katsomaan viileästi, muutoin hyvin ilmeettömänä Llianjinia ja sitä, miten lujaa tämä puristi sauvaansa. Olisi ihme, jos haltia ei rikkoisi itseään tai sauvaansa sillä kohtelulla. Llianjin jatkoi vielä pilkkaamalla Elageiroksen kertomaa tarinaa, ja tuon sanoja. Aleo ei hetkeen saanut yllätykseltään mitään sanottua, katsoi vain melko ilmeettömänä Llianjiniin. Ehkä tämä oli tuon vanhan, aiemmin niin järkevältä vaikuttaneen maagikon tapa reagoida erikoisiin tilanteisiin, joita tämä ei vähäisellä tietämyksellään voinut täysin selittää?
Aleon katse osui ohimennen myös Ingvildiin, joka näytti verrattaen rauhallisemmalta, mitä kollegansa, tai sitten nainen hillitsi itsensä ja ajatuksensa huomattavasti paremmin, mitä Llianjin teki. Eliezenkään reaktiot eivät saaneet Aleon huomiota, päinvastoin, tuo muutoin melko hiljainen puolhaltianainen ei nytkään herättänyt Aleon mielenkiintoa erityisen paljoa.
"Olen kertonut kaiken, minkä koin tarpeelliseksi, ilmeisesti te ette vain kuunnelleet tarpeeksi tarkasti", Atlashaltiamies vastasi vilkaisten ohimennen muihinkin kuin vain Llianjiniin.
"En usko, että sinullakaan on todisteita puolesta tai vastaan, joten miksi et yritä edes tarkastella asiaa objektiivisesti, vain yrität samantien kumota kaiken, mikä ei satu sopimaan maailmankuvaasi? Toimitko noin muutoinkin?" Aleo kohotti kulmiaan Llianjinille, katsoi tätä pitkin nenänvarttaan jonkin aikaa ennen kuin haltiamiehen katse jäi arvioimaan Tanamorin suurta salia, ja sisäänkäyntiä, mutta myös useita salista poispäin johtavia käytäviä, jotka näyttivät aivan yhtä siisteiltä ja hyvinhoidetuilta mitä itse salikin. Ilmeisesti Tanamorin - tai Elageiroksen magia oli pitänyt paikan vuosituhansien ajan siistinä ja koskemattomana. Mutta siellä täällä suuressa, tyhjässä salissakin näkyi merkkejä siitä, että täältä oli lähdetty melko kiireellä: seinillä oli kohtia, joissa varmasti oli riippunut kauniita ja monimutkaisia maalauksia, asetelineitä, lattialla oli jälkiä suurista pöydistä ja tuoleista, kulkureittejä varmasti olivat peittäneet paksut, pehmeät matot... Nyt vain kovaksi kulunut kivipinta toimi lattiana, ja laatoitus oli kokonaan poiskulunut, tai irrotettu.
Aleon mielessä häivähti ohimennen haikeuden tunne - olisi aikoinaan varmasti ollut upeaa asua ja kasvaa Tanamorissa, Atlashaltioiden sivistyksen kehdossa. Haltia myös käänsi huomionsa Llianjinista toisaalta. Pääsisäänkäynnin vieressä oleva käytävä näytti kapealta, ja siltä, että oli varmaan ollut peitettynä - sen yläkulmissa näkyi edelleen rautatangon kolot, joihin verhotanko varmasti oli kiinnitettynä. Mitään avainta tuskin oli piilotettu keskelle salia, vaan paikkaan, josta sitä ei heti etsittäisi. Aleo lähtikin pitkin, sulavin ja lähes tasaisin askelin kävelemään tätä sivuovea kohden, ja suunnasta ei ollut vaikea päätellä sitä, että tämän suunta ei ollut oviaukko, josta he olivat juuri tänne saapuneet.
"Voisitte ärsytyksenne keskellä käyttää sen energian hyödyllisemminkin. Meidän on etsittävä se avain, jonka Elageiros mainitsi", Aleo jatkoi vielä kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai kuin Llianjinin kommentti ei olisi osunut mihinkään läheskään oikeaan paikkaan.
Ingvild
Ingvildillä oli edelleen vaikeuksia sisäistää tapahtumia, eikä Llianjinin reaktio ainakaan auttanut asiaa. Hän tiesi haltian reagoivan usein puolustuskannalle hyppäämällä, mutta tässä tapauksessa se ei ehkä ollut oikea ratkaisu tähän tilanteeseen. Ingvildistä rauhallinen asioiden ja faktojen arviointi olisi voinut toimia paremmin. Nainen huokaisi syvään - Aminja oli kadonnut, Aleo teki taas jotakin omiaan tapansa mukaan ja Llianjinia vitutti - tai ei ehkä vielä, mutta kohta kyllä, kun tämä ehtisi reagoida Aleon niin oikeaan osuneisiin kommentteihin taas.
Ingvild vilkaisi nopeasti Eliezeen, sitten Aleoon ja Llianjiniin, joka näytti keskittyvän enemmän Aleoon kuin mihinkään muuhun, eikä Ingvildillä totta puhuen ollut lainkaan kiinnostusta alkaa väittää vastaan tuossa tilassa olevan kollegansa kanssa. Lisäksi Amin oli kadoksissa, eikä naisen mieli oikein suostunut jättämään sitä sikseen - olihan tuo nuori nainen tullut heidän mukanaan tänne, löytänyt reitin alaspäin, ja nyt... eivät he voisi tätä jättää pulaan tai jälkeen ryhmästä. Ingvild otti muutaman askeleen lähemmäs uloskäyntiä ja vilkaisi Eliezeen ohimennen.
"Elieze?" Ingvild kysyi hiljaa kiinnittäen tuon huomion Llianjinin ja Aleon keskustelusta.
Ingvild lähti astelemaan kohti sisäänkäyntiä, josta he olivat tulleet. "Tule, mennään etsimään Amin", tämä lisäsi sitten vielä, viittasi tuota seuraamaan itseään ja toivoi naisen lhätevän peräänsä. Hän pärjäisi itsekin, muttei uskonut Eliezenkään haluavan kuunnella Aleon ja Llianjinin väittelyä, joka ei varmasti olisi tuossa kokonaisuudessaan, Ingvild saattoi vain kuvitella, miten maagikko reagoisi Aleon sanoihin. Ingvildin askeleet veivät naista käytävää kohden, korkojen kopistessa kaikuvassa tilassa, jossa muuten oli niin hiljaista.