Hallinto

Tältä alueelta löydät kaiken tiedon Ceresin hallkinnosta ja maan toiminnasta yleisellä tasolla.

Laki
Ceresin nykyiset lait ovat pääasiassa (Tritonin ja mantereen) hallitusten määrittelemiä, ja ovat olleet voimassa suhteellisen vähän aikaa, vain noin viitisensataa vuotta. Rikollisuuden osalta Ceresistä löytyy pikkurikollisista isoihin järjestäytyneisiin rikollisorganisaatioihin.

Mantereen armeija
Teksti kuvaa Ceresin mantereen hallinnon johtohenkilöstöt ja näiden asemat armeijassa, sekä kertoo lyhyesti armeijan käytännöistä ja politiikasta. Itärannikon saaristo sekä manner kuuluvat mantereen hallinnon alle. Caliban on yhteishallinnon alla.

Tritonin armeija
Teksti kuvaa Tritonin hallinnon johtohenkilöstöt ja näiden asemat armeijassa, sekä kertoo lyhyesti armeijan käytännöistä ja politiikasta. Triton kuuluu Tritonin armeijan hallinnon alle. Caliban on yhteishallinnon alla.

Vartiot
Vartiot ovat hallituksen ja kaupunkien rahoittamaa toimintaa, millä pyritään taata järjestys ja turvallisuus hallituksen omistamissa alueissa.

Verotus & raha
Verotuksella rahoitetaan julkisia toimia, ja varojen käytöstä, sekä verojen määrästä päättää veronkeruusta vastaava taho; hallitus tai kaupunginjohtaja.

Yleiset palvelut
Usein palveluiden ja hyödykkeiden tuottaminen on yksityisten toimijoiden varassa ja näin ollen kilpailu määrittää hinnat, jotka ovat yleensä kohtuutasoisia niin kaupungeissa kuin kylissäkin kilpailun ollessa tasaista. Valtio kustantaa Ceresissä hyvin vähän palveluita, ja nekin ovat lähinnä yleishyödyllisiä toimia.

Yleisesti armeijoista
Kuvaa armeijoiden toimintaa yleisellä tasolla. Armeijakohtaiset tiedot on kuvattu tarkemmin kyseisiä armeijoja koskevissa teksteissä.