Kuin kotona

Ceresin ainut maagikoille ja parantajille tarkoitettu sisäoppilaitos sijaitsee Dionen pohjoispuolella. Ennen salassa ja kaikessa hiljaisuudessa toiminut Metis on nyt arvovaltainen kauppakumppani, jonka opettajat ja oppilaat pitävät lukuisia kauppoja Dionen alueella.
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Kuin kotona

Post by Kide »

// Rapu & Crasbur, jatketaanpa täällä! //

Nafi istui keskellä suurta pöytää. Se katseli vastapäätä työskentelevää Nanaa aivan kuin kotona. Tämä olikin melkein kuin koti, vain pienempi eikä tuoksu ollut täysin sama. Yrttien lisäksi täällä tuoksui tuo, uusi kaksijalkainen, jota oranssit silmät vilkaisivat olkansa yli. Vaaraton, Nafi oli todennut jo useaan kertaan ja kääntyi taas katsomaan Nanaa. Yrttien murskaaminen oli tuttu ääni, mutta hiirien jatkuva rapistelu uusi. Nafi yritti kääntää katsettaan noihin nurkassaan pysytteleviin karvapalloihin vaivihtaa, huomaamatta, sillä eilen oli käynyt selväksi, ettei hän täällä saanutkaan koskea niihin.
"Nafi", kuului tuttu, vaativa ääni. Nafi nousi, venytteli ja haukotteli kuin ei olisi mitään tehnytkään ja tassutteli kynnet kiviseen pöytään napsuen Nanan viereen. Se oli oikea valinta; lisko sai rapsutuksen päälaelleen. Se kierähti kerälle vetäen häntänsä suojaavasti ympärilleen ja alkoi torkkumaan.

Nana katsoi hetken nukkumaan alkavaa liskoaan morttelia pyöritelleet kädet pysähtyen. Kuinka nopeasti Nafi sopeutuikaan kaikkeen. Lisko hyväksyi kaiken uuden, kun se vain oli Nanan vierellä. Hän siveli hellästi viileitä suomuja Nafin kyljessä ennen kuin kääntyi takaisin työnsä pariin.
Olisipa hänkin aina yhtä sopeutuvainen. Ja huoleton.

Eilinen aamu, ensimmäiset parantajamestarin luona vietetyt tunnit, olivat menneet puoliksi Nafia kouluttaessa. Herra Crasbur ei varoitellut turhaan hiiristään, ja Nana halusi varmistaa Nafin turvallisuuden omaa selustaansa unohtamatta osoittamalla, että itsepäisestä luonteestaan huolimatta Nafi osasi myös kuunnella ja ymmärryksellään välillä myös yllättää. Lisko oli saanut tutustua uusiin karvaisiin ystäviinsä ensin häkin ulkopuolelta ja lopulta Nanan kädeltä. Nafin oli selvästi vaikea käsittää miksi näitä herkkupaloja ei saanut syödä heti ja kiireellä, jotta sai entistä isomman palkinnon, mutta lopulta sekin onnistui.
Nafia kouluttaessaan ja samalla Crasburin kanssa jutellessaan Nana oli sivusilmällä yrittänyt seurata opettajaansa ja tulkita hänen mietteitä tilanteesta. Nana oli pelännyt hetkeä, jolloin Crasburin kärsivällisyys katkeaisi ja mies päättäisi tuupata heidät ulos huoneestaan todeten yhteistyön mahdottomaksi Nafin takia. Mutta sitä hetkeä ei ollut tullut, vaikka auringonvalo oli voimistunut Nanasta aivan liian nopeaa vauhtia heidän edistymiseensä nähden. Parantajamestari Cofftin loputon kärsivällisyys oli riittänyt tähänkin, ja Nanan hartiat saivat viimein rentoutua heidän päästessään oikeisiin töihin Nafin lepäillessä rauhallisena, hiiristä piittaamattomana.

Nana kurkisti morttelinsa sisälle ja nuuhkaisi. Seos alkoi vaikuttaa sopivalta ja eikä morttelin heiluttelu paljastanut suurempia sattumia pienten hippujen seassa. Nana avasi pöydällä odottavan pienen pussukan, jonka pohjille jääneet viimeiset murut hän ravisutti odottamaan leikkuulaudalle. Sitten haltia kippasi tutuin ottein morttelin sisällön pussiin, auttaen kapeilla sormillaan reunimmaisiakin lehtiä löytämään perille. Pöydälle pussin ja morttelin alle tippui tuskin paria murua enempää. Lopulta haltia kaapi vanhat rohdokset leikkuulaudalta pussin päällimmäiseksi ja sulki sen napakalla rusetilla. Vastaavanlaisia pikkuruisia nyssäköitä oli jo rivi pöydällä ja nyt se jatkui entisestään.
"Myyttekö paljon itsenne tai oppilaiden tekemiä rohdoksia eteenpäin?" Nana kysyi olkansa yli herra Crasburilta kopistellessaan morttelia viimeisistä hippusistaan puhtaaksi jäteastian yllä. Kysymys ei ollut pelkästään yleistä uteliaisuutta, vaan tämä voisi antaa viitteitä Nanan mahdollisuuksiin rohdosten myynnistä täällä. "Dioneen kenties?" Ja juuri sinne Nana olisi muutaman päivän päästä matkalla toisen opettajan, Ingvild Skeldanen kanssa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kuparirapu »

Tottuneen vakaat kädet kallistivat kapeasuista pulloa ja kastoivat ohuen kuparipuikon läpinäkyvään, öljymäiseen nesteeseen. Puikon varressa oleva pieni reikä täytti onton kärjen, ja varovaisesti Crasbur siirsi puikon pullosta sen vierellä odottavan pienen vesiastian ylle. Taivuttaen rannettaan hitaasti hän antoi ensimmäisen happopisaran tulla näkyviin, ja kevyesti sormella napauttamalla laski pisaroita veteen yksitellen.
Päästyään haluamaansa määrään hän valutti kuparipuikon tyhjäksi happopulloon, sulki sen tiukasti ja asetti puikon runsaaseen veteen puhdistusta odottamaan. Hänen pieni koe-eränsä sai odotella vain hetken, ennen kuin parantajamestari poimi tuskin sormenkynttä suuremman kivenpalasen, ja asetti sen astiaan. Pieni tiimalasi käännettiin pöydällä, ja mies jäi tuijottamaan kivenpalaa tiiviisti. Hetken aikaa se lepäsi liikkumatta astian pohjalla, kunnes pieni kupla liukui näkyviin sen kylkeä pitkin ja kellui seoksen pintaan. Crasbur nyökkäsi tyytyväisenä, ja tarttuen sulkakynäänsä kirjasi havainnon muistikirjaansa. Laimennussuhde alkoi olla sopiva, hän halusi reaktion olevan erittäin hidas mahdollisten vahinkojen välttämiseksi...
Suoristautuen tuolillaan parantajamestari vilkaisi kuinka Naenijan työ edistyi, ja tyytyväisenä laski pöydällä olevien pussien määrän. Samalla hänen katseensa jäi salavihkaisesti seuraamaan pöydällä makoilevan liskon laiskaa liikettä parempaan makuuasentoon. Erityisesti hän seurasi kuinka raajojen päässä olevat varpaat levittäytyivät askeleen painaessan ne kivipöytää vasten, ja montako noita varpaita oikein oli.
Crasbur liu'utti sivummalle asetetun pergamenttiliuskan lähemmäs, ja kastaen sulkakynänsä paremmin musteeseen hän kirjasi ylös muiden havaintojensa jatkoksi:
"Jalan kolmivarpainen rakenne viittaisi epäilemättä suomumatelijoiden lahkoon, mikä voi antaa oletuksia olennon suomujen asettumisesta. Aktiivinen lentokyky sijoittaisi sen edelleen agamat-heimoon. Mutta matelijaluokitus tarkoittaisi vaihtolämpöisyyttä. Talven aikana voi olla mahdollista havainnoida mikäli olennon käytöksessä tapahtuu muutoksia."
Parantajamestari oli siirtämässä pergamenttia syrjään, mutta epäröi ja raapusti vielä pienen lisäyksen marginaaliin:
"Kykeneekö tuottamaan tulta sisäisesti? Mahdollinen selitys tasalämpöisyyttä muistuttavaan käyttäytymiseen?"

Crasburin huuhtoi kuparipuikkoa puhtaaksi Naenijan esittäessä kysymyksensä, ja parantajamestari oli hetken keskittyneessä hiljaisuudessa ennen kuin vastasi:
"Kyllä useimmiten. Oppilaiden valmistamien rohdosten laatu vaihtelee, mutta turha niitä olisi pois heittää. Ne välitetään yleensä Dioneen halvemmalla hinnalla, ja sitten kaupungin rohdonkeittäjät myyvät ne tai käyttävät niitä pohjana omilleen."
Kangasliina kuivasi huolellisesti viimeisetkin kosteat pisarat, ja välineet palautuivat oikeille paikoilleen.
"En itse ehdi valmistaa rohtoja hyllyntäysiksi myyntiin, vaikka parantavaa rohtoa pidän aina käsillä mahdollisten tapaturmien varalta. Silloin tällöin täytän koululle saapuvia tilauksia, annoksia harvinaisempia ja vaikeampia rohdoksia, joiden valmistamiseen yksittäisellä parantajalla ei välttämättä ole välineitä tai ainesosia. Joskus sallin opiskelijoiden valmistavan rohdoksia myyntiin, mikäli olen vakuuttunut heidän osaamisestaan ja huolellisuudestaan."
Crasbur ei kohottanut katsettaan kerätessään muistiinpanonsa yhteen kokeensa ääreltä, mutta lisäsi:
"Myrttelinjuuresta valmistetulle unirohdolle on aina kysyntää, ja talven tullessa vilustumista ja kuumetta lievittävät rohdot nousevat tarpeeseen. Ajattelin lähipiäivinä keittää suoyrtistä lääkesiirappia, jos haluat auttaa."
Mikäli Naenija osoittaisi teollaan osaavansa valmistaa kyseisiä rohdoksia, tarjosi se mahdollisuuden tienata ylimääräistä itselleen. Mutta näitä tarjouksia Crasbur ei tuputtanut kenellekään, vihjasi vain, jotta niihin osattiin tarttua omalla motivaatiolla.
Parantajamestari tuli haltianaisen vierelle ja poimi yhden pusseista sormiinsa. Pehmeästi peukalollaan hän tunnusteli jauheen koostumuksen, ja nostaen pussin terävän nenänsä alle nuuhkaisi myös hajun olevan kunnossa. Samalla hänen katseensa jäi katselemaan pöydällä lepäilevää Nafi-liskoa.
"Kiehtova yksilö. Onko tämä ollut sinulla pitkään? Se näyttää olevan jo tottunut vahvoihin hajuihin, toisin kuin muut lemmikkeinä pidetyt eläimet."
"Tuliko se toimeen asiakkaidesi kanssa," hän lisäsi, seuraten kuitenkint tarkasti siiven pienten nivelten liikettä suomujen alla liskon parantaessa asentoaan.
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kide »

Naenija veti viimeisen tyhjän pussin eteensä ja alkoi annostelemaan mortteliin kuivattuja kasveja. Riipiessään lehtiä ja kukkia irti elokukan kovettuneesta varresta hän kääntyi paremmin kuuntelemaan herra Crasburia, joka tosin puhui jälleen pitkälti instrumenteilleen. Tyhjä varsi kahahti jäteastiaan ja haltia kurotti pöydältä uuden, mutta nosti samassa kirkastuvan ilmeensä takaisin Crasburiin. Jos hän ei aivan väärin opettajaansa tulkinnut, Crasbur arvasi hänen aikeensa ja vaikutti suostuvaiselta, joskin ehkä haluaisi vielä todistaa enemmän Nanan taitoja. Oli turhauttavaa joutua tarkastelun kohteeksi vuosikymmenten kokemuksen jälkeen, mutta Nana myös ymmärsi sen. Eihän Crasbur, kuten eivät muutkaan, tienneet tarkalleen Nanan taustaa. Eihän hän itse ollut halunnut kertoa aivan koko totuutta.
Nana hymyili Crasburille siitä huolimatta, että tuo ele näkyi lähinnä miehen otsalle. "Tulen mielelläni avuksi." Nana vilkaisi arvioivasti mortteliinsa toisen varren lehdet ja kukat sinne puhdistettuaan ja nappasi seuraavaksi käteensä pari ketolukkoa. "Alkuvaiheen tuoksu ei ehkä ole miellyttävin", Nana jatkoi naurahtaen, "mutta seoksen kehittymisen seuraaminen on minusta aina ollut yhtä kiehtovaa. Ja lopputulos itsessään kaiken vaivan arvoinen." Samassa haltia tajusi, että toisin kuin hänen juuri tekemänsä kurkkukipuun käytettävät teeseokset, vastamyrkkynä toimivaa siirappia tuskin kului paljon koulun suojaisissa tiloissa. Olisiko se Nanan ensimmäinen mahdollisuus valmistaa jotain myytävää? Ja olisiko se samalla jonkinlainen koe hänen taidoistaan? Siirapin keitto ei ollut rohdoksista helpointa valmistaa ja vaati herkeämätöntä valvontaa keittäjältään. Montakohan koetta herra Crasbur näkisi tarpeelliseksi ennen kuin Nana voisi aloittaa itsenäisen rohdosten valmistuksen?

Ketolukot puhdistettuaan Nana kahmaisi muutaman pienen mintunoksan mukaan mortteliin ja alkoi jauhaa. Samalla hän mietti miten kehtaisi kysyä tarkemmin opettajansa vihjauksista vaikuttamatta liian malttamattomalta tai jopa röyhkeältä. Haltia ei kuitenkaan löytänyt miellyttäviä sanoja ennen kuin Crasburin mielenkiinto siirtyi Nafiin. Miehen sanoista huomasi, että hänen silmissään lisko oli vain eksoottinen lemmikki. Erikoinen otus. Se. Kun taas Nanalle Nafi oli niin paljon enemmän. Hän oli perheenjäsen. "Hän on kulkenut mukanani nuoresta asti, vuosikymmeniä. Olin silloin vielä kasvavassa iässä, kun hänet sain. Ja mitä hajuihin tulee, aina yrttien ympäröimänä eläneenä tämä on hänelle varmaan kodikkain tuoksu", Nana kertoi liskoon liukunut katse pehmentyen. Nafi raotti silmiään kuin tietäen itsestään puhuttavan, mutta antoi niiden lupsahtaa kiinni melkein heti. Nana oli aina ihmetellyt, mikä sai liskon havahtumaan, vaikka sen nimeä ei mainittu. Ehkä hänen äänensävynsä muuttui, kun hän puhui Nafista? Tuossa otuksessa oli kaikkien vuosien jälkeen Nanallekin paljon enemmän selittämättömiä asioita kuin ymmärrettyjä.
"Nafi ei juuri välitä tuntemattomista", Nana naurahti vastaukseksi. "Mutta jos minä olen rauhallinen, hänkin pysyy rauhallisena. Hän vain pitää varautuneen etäisyytensä, kunhan vieraatkin tekevät niin." Nana silitti liskonsa kylkeä silmissään hetkellinen välkähdys surua; löytyi vain yksi, jonka lähelle Nafi oli mennyt omaehtoisesti. Nana suoristautui kuin karistaakseen muiston ja nappasi puisen survimen taas käteensä katse Crasburiin palaten. "Mutta tiivistetysti voisi sanoa, ettei hänestä ole koskaan ollut haittaa. Varovaisimmatkin asiakkaat huomasivat aina nopeasti, ettei Nafista tarvitse välittää", haltia lisäsi hakien kepeää sävyä ääneensä. Hän jatkoi morttelin pyörittelyä kääntyen jakkarallaan paremmin opettajaansa päin. "Onko Nafi ensimmäinen rämelisko täällä?" Yleensä niin oli joka paikassa. Vielä missään ei ollut haltia kohdannut toista, jolla olisi ollut kokemusta näistä otuksista. Mutta Metis jos jokin oli paikka, jossa saattaisikin olla tietoa ja ehkä jopa kokemusta lentävistä tuliliskoista.
"Entä oletteko sattunut törmäämään Metiksen eläinkuntaa käsittelevässä kirjallisuudessa mainintoihin rämeliskoista?" Nana vielä kysyi. Hänen täytyisi sopivan hetken tullen tutkia myös koulun kirjaston anti Nafin sukulaisten suhteen, vaikka hänen tähän asti käsiinsä saaneet opukset olivatkin osoittautuneet olevan täynnä aukkoja, ristiriitaista tietoa ja paikoittain jopa virheellisiä. "Sellaisia teoksia on mielenkiintoista tutkia ja verrata omaan kokemukseen, mutta tietoa tuntuu olevan harmillisen vähän saatavilla."
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kuparirapu »

"Todellako?"
Crasbur katsoi Naenijaa yllättyneenä, ja ristien kätensä nosti sormen mietteliäästi leukansa tueksi jatkoi kuuntelua, vaikka näyttikin jälleen uppoutuvan tuijottamaan Nafia.
"Se selittäisi vahvan leimautumisen, sekä tarpeen olla puolustamatta liian hanakasti omaa reviiriään. Mutta kuinka paljon eroa sellainen ympäristö tekee luonnonvaraiseen...," hän mumisi mietteliäästi itsekseen, havahtuen kun Naenijan kysymykseen. Arkistoiden pohdintansa mielensä sopukoihin hän kääntyi kohteliaasti haltianaisen puoleen ja sanoi:
"Ensimmäinen täällä, todellakin. Rämeliskoja ei ole tavattu erämaa-alueiden ulkopuolella pariin vuosisataan. Koulun kirjastossa löytyy tiettyjä tutkimuksia aiheesta, mutta ne perustuvat niille harvoille havainnoille joita kyseisistä olennoista on tehty."
Parantajamestari veti toisen jakkaran lähemmäs, ja istuen siihen suoraselkäisestäi lepuutti kämmeniä sylissään.
"Useat maagikot ovat aikojen kuluessa etsineet niitä luonnosta, tarkkaillakseen niiden käytöstä ja elintapoja. Joskus niitä on jopa yritetty vangita, mutta tietääkseni se on parhaallekin metsästäjälle turha yritys. Harvinaisuutensa lisäksi ne ovat ilmeisen älykkäitä, ja edes magia ei auta kiinniotossa jos ne osaavat piiloutua vieraan lähestyessä reviiriään."

"Tärkein asiaan liittyvä teos on nimettömäksi jääneen kirjoittajan tekemä kuvaus rämeliskosta, joka eli erään Dionelaisen ylhäisöherra Passalin lemmikkinä parisataa vuotta sitten. Ei ole selvää, mistä hän oli olennon saanut, mutta hän oli ilmeisesti pitänyt sitä taloudessaan miltei koko elämänsä. Peläten huhujen leviämistä Passal oli pitänyt rämeliskon salassa, ja piilottanut sen aina vieraiden saapuessa. Mutta vanhana ja mieleltään pehmeänä hänen palvelijoidensa oli pidettävä miehestä yhä enemmän huolta, ja heidän kauttaan salaisuus lopulta vuosi talon ulkopuolelle. Ei kulunut kauaa kun puolet kaupungin asukkaista tunki aamusta iltaan paikalle nähdäkseen tämän oudon siivekkään olennon, ja samaan aikaan maagikoita ramppasi paikalle tutkiakseen sitä. Tämä ei ilmeisesti tehnyt hyvää Passalille, tai rämeliskolle, sillä mies menehtyi vuoteeseensa ennen kuin vuosi oli täynnä ja liskoa pidettiin häkissä jotta se ei käynyt lähelle tunkevien vieraiden kimppuun. Seurasi kiihkeä keskustelu, mitä rämeliskolle tehtäisiin. Jotkut halusivat ottaa sen Metikseen elävänä, toiset taas penäsivät häkkiinsä kääriytyneen ja sairaannäköisen eläimen lopettamista ja auki leikkaamista. Kiista sai päätöksen, kun rämelisko eräänä aamuna oli onnistunut pakenemaan talosta. Elämään luonnossa, vai menehtymään suruunsa jossain, sitä ei tiedetä.
Sanoin teoksen olevan tärkein aiheesta kirjoitettu, mikä on surullinen tosiasia, koska se on hävettävän huonosti kirjoitettu. Kirja on lähinnä kokoelma hajanaisia muistiinpanoja ja merkintöjä, joita kirjoittaja on ottanut ylös. Ei ole edes varmaa, oliko hän itse paikalla, vai kirjoittiko hän vain kaiken silminnäkijöiltä kuulemistaan ristiriitaisista kuvauksista, mutta hän on myös katsonut asiakseen lisätä lukuisia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Olivat ne kuinka tökeröitä tai turhia tahansa. Historiantutkimuksessa se on mielenkiintoinen aikalaiskuvaus silloisesta Dionesta, mutta eläintieteellisenä teoksena sille antaa arvoa ainoastaan harvinainen aihe," Crasbur totesi ja pudisti hivenen päätään.
"Se löytyy kirjaston arkistoista pyydettäessä, suosittelen ehdottomasti sinua tutustumaan siihen omien kokemuksiesi pohjalta, jos olet kiinnostunut. Muistaakseni Kaerlar Von Linnedelin "Et Vivus Mundi", eri eläinlajeja luokitteleva hakuteos, sisältää myös rämeliskoista tietoa."

Puhuessaan Crasburin toinen käsi oli liikkunut kuin huomaamattaan Nafin laskostueen siiven vierelle, ja varovaisesti mies levitti sormellaan siipikalvon uloimpia taitoksia. Kalvo tuntui ohuelta ja sileältä, kuin laadukkaalta pergamentilta, ja samalla yllättävän lämpimältä...
Kynnet napsahtivat kivipöytää vasten, kun lisko käännähti salamannopeasti ympäri ja kurotti kaulaansa. Crasburin huulilta pääsi yllättynyt älähdys, ja vetäisten kätensä takaisin hänen etusormensa kärkeä tahrasi kirkkaanpunainen veri pienten hampaiden jäljiltä. Parantajamestari pudisti päätään ja rauhoitti Naenijaa nostamalla tervettä kättään:
"Ei hätää, pelkkä pintahaava. Uteliaisuus pääsi voitolle hyvistä tavoista, pahoittelen töykeyttäni...teitä molempia kohtaan."
Miehen sormenkärki sykki kipeästi, yksi hampaista oli ilmeisesti napsahtanut hänen kynnenjuurtaan vasten ihon alla. Sormenkärkeen tarkoitettu veri pääsi nyt pisaroimaan miehen sormea pitkin hänen kämmenelleen, ja ehtipä se tahraamaan myös paidanhelmaa.
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kide »

Tähän asti Nanan kokemukset opettajien mielenkiinnosta Nafia kohtaan olivat vaikuttaneet puhtaasti käytännöllisiltä. Häiritseekö se tunnilla? Voiko se purra ohi käveltäessä? Tekeekö se tarpeensa minne tahansa? Mutta tänä aamuna herra Crasburin silmissä loisti aivan uudenlainen kiinnostus. Tämä oli kiinnostusta puhtaasti itse olentoon.
Parantajamestari kuulosti tekevän puoliääneen muistiinpanoja pään sisäiseen muistikirjaansa Nanan kertomasta. Nanaa opettajan tiukan tieteellinen monologi huvitti, mutta hän yritti parhaansa pitää hymynsä kurissa. Oli kuitenkin mukavaa, että kerrankin Nafia katsottiin jonain muuna kuin pelkkänä haittatekijänä.

Nana nyökytteli Crasburin kertomalle yrttien survimisen lomassa. Nana oli ymmärtänyt samoin, ettei rämelohikäärmeitä oltu nähty pariin vuosisataan. Ei muita kuin Nafi. Haltia vilkaisi pöydällä torkkuvaa liskoa mietteliäänä. Vaikka hän tiesi lentävien tuliliskojen harvinaisuudesta, ei hän ollut koskaan itse nähnyt Nafia niin; kahdensadan vuoden tauon jälkeen ilmestyneenä erikoisuutena. Niin paljon kuin Nafi toisinaan ihmettelyä aiheuttikin, Nanalle se oli kumppani. Perheenjäsen. Nafi oli ollut itsestäänselvä osa Nanan elämää kuoriutumisestaan asti.
"Välillä minusta tuntuu, että Nafi tietää, tai pikemminkin aistii, asioita jopa ennen muita", Nana kertoi Crasburin pohdittua noiden liskojen älykkyyttä. "Mitä magiaan tulee, olen alkanut vuosien saatossa epäillä, että Nafi pystyy aistimaan senkin. Jollei jopa kanna itsekin sisällään jonkinlaista magiaa." Nana siirsi katseensa Crasburiin ja lisäsi nopeasti perään: "Tokikaan minulla ei ole minkäänlaisia todisteita siitä. Se on vain... tunne." Pelkkä tunne oli epäilemättä opettajien ja tutkijoiden silmien edessä täyttä huuhaata ja sen takia käyttökelvotonta, mutta Nana ei välittänyt siitä. Se ei estänyt haltiaa pohtimasta itsekseen, oliko Nafin synnyttämä tuli sisältä kanavoitua energiaa niin kuin maagikon loitsut, mutta yksinkertaisempaa, alkeellisempaa voimaa. Tai pystyikö lisko aistimaan Nanan uupumuksen ja luovuttamaan osan omasta energiastaan. Nanalle itselleen millään sellaisella ei ollut merkitystä, mutta kyllä hänkin ymmärsi tällaisten pohdintojen kiehtovuuden.

Passalin nimi oli Nanalle jo tuttu. Tosin Phoeben kirjastosta miehestä löytyvät tiedot olivat olleet lähinnä ohimeneviä mainintoja rämelohikäärmeiden yhteydessä. Nana laskikin morttelinsa pöydälle ja jäi kiinostuneena kuuntelemaan herra Crasburin tiivistelmää tuosta miehestä. Suru hiipi haltian silmiä entisestään tummentamaan opettajan tarinan edetessä. Jos muutkin rämeliskot olivat yhtään kuin Nafi, Passalin liskon elämä oli ollut kokonaisuudessaan raskas.
"Teljettynä sisätiloihin ja usein yksin, piilotettuna... Lisko parka", Nana mutisi hiljaa ja kurotti hipsuttamaan kevyesti Nafin kylkeä. Se turva, mitä Nafi näytti hänestä saavan. Ja se onni, millä lisko liiteli ulkona vapaana. Mitä jäljelle jäisikään, jos ne molemmat otettaisiin pois?
"Ette ehkä jaa kantaani, mutta minusta oli onni, että se lisko onnistui isäntänsä lopun tultua pakenemaan."
"Toivottavasti hän löysi onnen vielä jostain muualta", haltia ajatteli haikeasti vetäessään käden takaisin syliinsä. Nafi päästi hiljaisen tuhahduksen, mutta ei edes avannut silmiään. Se tunsi Nanan kosketuksen ja tiesi olevansa turvassa.
"Kyllä, minun täytyy ehdottomasti tutustua siihen." Nana nyökytteli Crasburille kyseisestä teoksesta. "Et Vivus Mundi", haltia vielä toisti painaen nimen mieleensä samalla, kun tarttui taas mortteliinsa. Nanalla jäikin huomaamatta kuinka Crasbur oli sillä aikaa kurottanut kättään Nafin puoleen. Kynsien yllättävä napina ja kiukkuinen sähähdys saivat Nanankin säpsähtämään. Crasburkin älähti miltein samanaikaisesti ja miehen käsi suhahti haltian silmäkulmasta. Nafi seisoi pöydällä täydessä mitassaan selkä kaarella ja siivet uhkaavasti puolikoholla. Paljastetun hammasrivin yläpuolelta sieraimista karanneet pikkuruiset savukiehkurat hajosivat miltei heti ollen lähes huomaamattomat toisin kuin oranssien silmien kirkas, palava katse. Mortteli kopsahti lattialle läväyttäen hienonnetut yrtit Nanan hameenhelmalle hänen kääntyessään kauhistuneena opettajansa puoleen. Jo ennen veren huomaamista Nana tiesi mitä oli tapahtunut.
"Voih! Voi ei, herra Crasbur. Olen kovin pahoillani! Sattuiko..." Nana aloitti hätääntyneenä Crasburin puoleen pyörähtäen, mutta opettaja keskeytti hänet lyhyeen. Crasbur näytti olevan aidosti pahoillaan ja ymmärtävän aiheuttaneensa tämän itse, mutta se toi Nanalle silti kovin vähäisesti lohtua; olihan tällainen sattumus yksi hänen peloistaan, etenkin täällä, missä hänen läsnäolonsa oli muutenkin kyseenalaista.
Nana toimi parantajan vaistoin ja kurottautui samassa hetkessä poimimaan Crasburin haavoittuneen käden omiensa väliin. Tavallisesti tällainen pieni haava olisi ollut parannettavissa sekunneissa, mutta liian myöhään Nana muisti, ettei mikään ollut hetkeen ollut tavallista. Hänen voimansa sykki aivan pinnan alla, mutta Nana ei tuntenut sen pääsevän läpi. Hän ei vain pystynyt kanavoimaan sitä ulos asti. Hän ei pystynyt auttamaan, kuten niin monta turhauttavaa kertaa aiemminkin.
Nana ei kuitenkaan huomannut, että sen pienen autuaan hetken ennen kuin hän muisti mitä oli tekemässä, parantavaa voimaa oli jo sykähtänyt hänestä eteenpäin pienempään hampaanjäljistä ja tyrehdyttänyt sen vuodon.
"Pieni pintahaava tosiaan", haltia totesi ja taputti opettajansa kämmentä kevyesti, mutta niin kovin väkinäisesti, kun ei muutakaan keksinyt. "Umpeutunut jo huomenna itsestäänkin", hän jatkoi, mutta ei suostunut kohtaamaan Crasburin katsetta. Puinen jakkara liukui ja nitisi lattiaan vasten haltian sen sijaan ponnahtaessa yllättäen ja voimalla seisomaan. Hänen hameenhelmalleen pudonneet yrttien hippusen pöllähtivät ympäriinsä täplittäen lattiaa entisestään eri vihreän, sinisen ja punaisen sävyillä.
"Olen kovin pahoillani tästä tuhlauksesta", Nana mutisi edelleen opettajaansa edes vilkaisematta ja pyyhki pienet veritahrat käsistään läheisimpään liinaan. Ensimmäisenä hän nosti Crasburia edelleen tulisesti tuijottavan Nafin olalleen ja vilkaisi samalla liskon olevan kunnossa. Sitten hän jo kiiruhti hakemaan luutaa.

Nana roikotti katsettaan lakaisemassaan lattiassa, mutta halusi samalla vimmatusti keksiä jotain, millä vaihtaa aiheen mahdollisimman kauas jälleen yhdestä epäonnistumisestaan. Vihainen ajatus siitä, miten hänen isoäitinsäkin joutuisi häntä häpeämään, vauhditti luudan heilautuksia. Nafi tasapainotteli haltian liikkuvilla hartioilla ja yritti edelleen pitää katsekontaktin Crasburiin. Ihan vain kaiken varalta, olihan tuo kaksijalkainen juuri osoittautunut odotettua arvaamattomammaksi.
Mitähän Crasbur oli oikein halunnut Nafissa tutkia, Nana alkoi pohtimaan. Päästä edes kerran kokeilemaan harvinaisen otuksen suomupintaa? Vai sittenkin jotain tarkempaa, jonka mies aikoi tallettaa tuohon päänsisäiseen muistioonsa? Nana ymmärsi, että siinä olisi aihe, johon hän saisi Crasburin varmasti mukaan ja unohtamaan muun.
"Mitä toivoit pääseväsi näkemään Nafissa?" Nana päätti kysyä, vaikka ajatus Nafista tutkimuskohteena inhottavalta tuntuikin. "Ehkä minä voin auttaa, ainakin hetken päästä, kunhan Nafikin hieman rauhoittuu. Se ei tosiaan pidä vieraista lähellään kuten kerroin ja kuten pääsit itsekin todistamaan." Nana koetti hakea kepeyttä taas ääneensä. "Eikä yllätyksistä", hän naurahti, mutta kovin ontosti.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kuparirapu »

Crasburin huulet paljastivat kapean irvistyksen, kivun jomottaessa sormen pikkutarkkaan työhön tarkoitetuissa hermoissa kuin pienen vasaran iskut. Hänen katseensa oli keskittynyt kätensä haavoihin ärtyisästi, mutta haavojen sijaan hän sätti mielessään itseään varomattomuudesta. Tällaiset vahingot olivat epäkohteliaita, mutta hänen mielensä ei saisi lipsua samalla tavalla muutenkaan. Rohdonkeitossa hän olisi voinut juuri pilata arvokkaan seoksen tyystin!
Miehen kämmentä vedettiin pehmeästi eteenpäin, Naenijan pidellessä sitä omiensa välissä. Pikkuhaavojen parantaminen magialla oli hitusen tarpeetonta, mutta tämä näytti olevan haltianaisen tapa pyytää anteeksi liskonsa elettä, joten Crasbur ei keskeyttänyt toimenpidettä. Lyhyt hiljaisuus odottavan hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, johon parantajat usein asettuivat keskittyessään mahtinsa käyttämiseen.
Vaan kun hetki venyi yhä, Crasbur katsahti Naenijaan ja kohotti toista kulmaansa. Hän ei tuntenut parantavan mahdin pehmeitä kärkiä, ei lämmintä ja kutisevaa tunnetta joka liukui elävän kudoksen läpi ja pyyhki pois kivun mukana siihen isketyt haavat. Ei, hän tunsi yhä vain jomotuksen joka kiipesi ylös rystysiin asti. Vaikka verenvuoto olikin tyrehtynyt, ei parantajamestari osannut ihmetykseltään huomannut sitä.
Naenijan sanat ja varsinkin ele tuntuivat tyhjiltä, kuin haltianainen ei olisi kuollakseen osannut sanoa mitään muuta, ja tyytyi siksi rauhoittamaan häntä kuin sormensa satuttanutta lasta. Crasbur ei edes vastannut, kun tämä nousi hätäisesti pystyyn ja alkoi siivoamaan lattialle levinnyttä kasvimurskaa. Parantajamestari katsoi mietteliäästi haltianaisen perään, ennen kuin nousi itsekin ja kääntyi ottamaan käteensä puhtaan kangasliinan.
Tähän asti Naenija ei ollut osoittanut mitään muuta kuin ammattilaisen otteita kaikessa, mitä hän oli tehnyt. Mutta tällaisen pikkuhaavan parantaminen ei olisi pitänyt olla vaikeaa. Jestas sentään, hän olisi voinut kävellä kenen tahansa kolmannen vuoden parantajaopiskelijan tykö ja nämä olisivat voineet umpeuttaa haavat pyydettäessä. Tämän ei olisi pitänyt olla mahdotonta ammattitaitoiselle parantajalle, ei millään muotoa.
Crasbur taputteli sormensa puhtaaksi, ja tarkisti vielä omin silmin että haavat eivät olleet syviä. Rehtori Tanetin kanssa käyty keskustelu nousi hänen mieleensä, ja sen mukana tietyt ajatukset jotka hän oli jo ollut valmis sysäämään taka-alalle.
Oliko hän ollut liian luottavainen? Ei ollut epäilystäkään että Naenija hallitsi rohdokset ja kasvit, mutta oliko tuolla mahtia ollenkaan? Crasbur oli aiemmin luullut lähtötasokokeissa näkemänsä johtuneen huonoista hermoista tenttaajien edessä, tai loukatusta ylpeydestä että Naenijan piti todistaa itseään heille. Mutta nyt hän joutui kysymään, oliko haltianaisella mahtia laisinkaan? Oliko tämä parantaja ollenkaan?

Crasburin vaisto hylkäsi viimeisen vaihtoehdon suoralta kädeltä, vaikka niistä muut jäivätkin vaille samanlaista vastausta. Tapa jolla Naenija oli äsken toiminut osoitti, että parantaminen tuli jo miltei vaistomaisesti hänelle. Mutta mikä sitten oli häntä estänyt äsken? Eikö hän halunnut näyttää taitojaan Metiksen jäsenille? Rehtori Tanet oli maininnut, että haltianainen oli saanut oppinsa perimätietona. Pelkäsivätkö Metiksen ulkopuoliset parantajat että heidän salaisuutensa vietäisiin? Vai luuliko Naenija että hänen taitonsa olisivat riittämättömät täällä, magian opetuksen keskuksessa, ja huono itsetunto esti häntä toimimasta?
Kysymyksiä oli aivan liikaa, Crasburin tuli lähestyä tätä kuin mitä tahansa muutakin koetta. Kuin tuttu rohdosaines, joka ei jostain syystä käyttäytynytkään kuten sen olisi kuulunut. Hyvä siis, Crasbur osasi olla järjestelmällinen ja kärsivällinen. Jos tämä koe ottaisi aikansa, olkoon niin...
Naenijan ääni rikkoi heidän välilleen laskeutuneen jännitteen, ja Crasbur päätti tarttua tarjottuun aiheeseen. Oli parempi tarkkailla haltianaista, jos tuo ei tuntenut oloaan arvostelluksi. Ja mahdollisuus tutustua rämeliskoon tyydytti myös parantajamestari omaa uteliaisuutta.
"Ah, pohdin vain sen siiven rakennetta verrattuna lepakoihin. Lepakoiden siivenkärjen luut ovat ohuita ja taipuisia, mutta liskon luut tuntuivat jäykemmiltä. Kokoero voi tietenkin olla selityksenä, samoin kuin erilainen ravinto," Crasbur luetteli eläväisesti, ennen kuin yhytti jälleen itsensä liian innokkaana. Rykäisten hän tasasi äänensävyään ja jatkoi:
"On niin paljon, mitä olen kiinnostunut saamaan siitä selville. Sen rakenne, ruokavalio, liikkuminen ja aistit, käytös, elintavat ja niiden muutokset... Kuten aiemmin esille tuli, tämä on tavattoman harvinainen tilaisuus saada lisää tietoa rämeliskoista, ja siksi pyrin hyödyntämään joka hetken. Olisin pohjattoman kiitollinen, kuten myös monet tutkijasukupolvet minun jälkeeni, jos haluat äskeisen jälkeen vielä tarjota apuasi näiden havaintojen ylöskirjaamiseen."
Crasburin katse ajautui Nafiin, eikä yllättynyt kun lisko katseli häntä kuin kollikissa kaapin päältä.
"Erityisesti niiden raportoitu kyky syöstä tulta. Se on aihe jossa jokainen sana on arvoltaan kuin se olisi kullalla kirjoitettu. Luulen että minun on mahdollista tarjota tiettyjä suorituksia opinnoissa, jos haluat valmistella omin sanoin raportin kokemuksistasi sen kanssa elämisestä. Jos siis olet halukas?"
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kide »

Tilanne oli saanut Crasburin mietteliääksi. Nana oli varma siitä. Hän suorastaan aisti sen ilmasta. Tietysti mies ihmetteli, sillä olihan Nanan käytös täysin järjenvastaista. Ja mikä ikävintä, ei hänellä itselläänkään ollut sille selitystä.

Nanan vaihtaessa aihetta Crasbur tarttui siihen yllättävän helposti. Haltia saattoi olla ainoastaan kiitollinen, ainakin siihen asti kunnes hänen opettajansa sanat alkoivat kerätä liikaakin intensiivisyyttä taakseen. Nana ymmärsi kiinnostuksen, ja Crasburin aiemman reaktion perusteella se oli kunnioittavaa kiinnostusta. Silti miehen luetellessa käytännössä kaiken Nafista ja sen tavoista Nana tunsi kylmiä väreitä. Hän oli saanut yrtit lakaistua kasaan ja luovutti luudan lähes vastahakoisesti käsistään nojaamaan viereiselle seinälle. Nana asetti kätensä Nafin eteen ja lisko asteli kuuliaisesti sille, vaikka sen katse oli edelleen liimautuneena Crasburiin. Haltia siveli liskon selän suomuja yhdellä pitkällä vedolla ennen kuin nosti katseensa Crasburiin. Epäröinti oli kirjoitettu ruskeisiin silmiin päivänselvänä. Itsehän Nana oli juuri tarjoutunut tyydyttämään Crasburin mielenkiintoa, mutta tämä kaikki tuntui yhtäkkiä niin paljolta. Ja niin viralliselta. Nana vilkaisi Nafia ja taas Crasburia. Miten hän voisi päättää Nafin puolesta, mitä lisko haluaa muiden itsestään tietävän? Nana oli tähän asti kertonut uteliaille kaikenlaisia pikkuseikkoja sitä sen suuremmin miettimättä, mutta että hän ihan kirjoittaisia asioita ylös.
"Niin... Ymmärrän, että sillä olisi tieteellistä arvoa. Paljonkin, kun tietoa on niin vähän. Minulla sitä taas on yli vuosisadalta..." Nanan katse laskeutui takaisin alas, hänen vatsaa vasten lasketulla käsivarrella istuvaan Nafiin. Hän rapsutti liskoa tutusta paikasta sarvien välistä ja sai sen jopa sulkemaan hetkeksi silmänsä päätään nautinnollisesti nostaen.
Olisiko tiedon jakaminen sittenkään niin huono idea? Sehän saattaisi vain auttaa kaikkia niitä tulevaisuudessa ilmaantuvia rämeliskoja isäntineen ja emäntineen. Ehkä tarkemman, laajemman tiedon avulla jatkossa vältyttäisiin siltä, että näitä upeita otuksia ahdistellaan turhaan uuden informaation toivossa. Ehkä sellainen ei enää olisi tarpeen, jos Nana itse kertoisi kaiken tarvittavan.
Haltian ilme kirkastui, kun hän kääntyi jälleen Crasburin puoleen. Myös Nafin katse kääntyi parantajamestariin siinä samassa, kun lisko silmänsä aukaisi.
"Se ei välttämättä olisi ollenkaan huono idea", Nana nyökytteli. "Minun täytyy koota ajatuksiani ja miettiä, mitä sanottavaa minulla olisi, jos moiseen projektiin ryhtyisin. Ehkä jopa voisin kaivata sinun kokemustasi tiedon jaottelussa ja tallentamisessa. Olisitteko valmis sellaiseen?" Nana uskoi, että Crasbur oli. Samallahan mies pääsisi ensi kädessä tyydyttämään omaa tiedonjanoaan ja jotenkin Nana epäili, tähän asti näkemänsä ja kokemansa perusteella, että tuo mies myös nauttisi kirjallisen teoksen suunnittelusta.

Kun asiasta oli sovittu, Nana arvioi katseellaan Nafia jälleen kerran.
"Mainitsit tulensyöksennän..." hän aloitti mietteliäästi. Nafi vaikutti jo rauhoittuneen ja jatkuva Crasburin tuijotus oli muuttunut aika ajoin pälyilyksi. "Saisinko sen kynttilän", Nana viittoi Crasburin taakse pöydälle, yksinkertaisella jalustallaan olevaan puolipoltettuun kynttiläntynkään.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kuparirapu »

Crasbur nyökytteli, ja kiiruhti lisäämään:
"En tietenkään odota että kynästäsi syntyisi monen sadan sivun mittainen teos, jollaisia aiemmin mainitsin, lähinnä kirjoitettuja muistiinpanoja eri aiheista. Enkä myöskään oleta että kaikki Rämeliskjen salaisuudet selviäisivät tällä tavalla. Sellainen tutkimus vaatisi vuosia, vuosikymmeniä jopa, eikä sekään olisi välttämättä tarpeeksi. Mutta jos olet halukas kuvaamaan kokemuksiasi ja tietojasi kyseisen olennon tavoista ja sen kanssa elämisestä, olisi se enemmänkin kuin kukaan muu voisi koululle aiheesta tarjota."
"Ja tulen pitämään huolen, että se kaikki tieto tallennetaan sopivalla tavalla," hän jatkoi varman kuuloisesti. Jos Naenija vain innostuisi aiheesta, voisi Crasbur alkaa sommittelemaan jo hieman sopivaa esipuhetta kyseiseen tiiviseen kirjaseen...

Kuin tämän tarkoitus olisi ollut vain lisätä parantajamestarin mielenkiintoa, aikoi haltianainen selvästi näyttää hänelle liskon omaavan kyseisen ominaisuuden. Crasbur nappasi kynttilän aikailematta, ja vilkaisten suoraa linjaa joka rämeliskosta oli mahdollista kuvitella ilman halki, hän siirsi ripeästi pöydällään ajelehtivat paperit siistiin kasaan aivan pöydän toiseen päähän. Hän kun ei osannut arvioida tulevan liekin kokoa, ja siksi varautui jo siihen jos ne leimahtaisivat seinälle asti. Kiertäen pöydän hän ojensi kynttilän Naenijalle ja jättäytyi askeleen päähän tämän vierelle. Näin hän antoi kohteliaasti sekä haltianaiselle että liskolle tilaa, mutta samalla ajautuen uudelleen aiempaan analyyttiseen tarkkailuunsa. Erityisesti tarkastellen olennon kylkiä ja kaulaa. Olisiko niissä havaittavissa pullistelua, kun jokin syttyvä erite liikkuisi suuta kohti? Vai kenties lihasten supistumista, kun liekki pusertuisi samanlaista reittiä näkyviin?
Jostain syystä Crasburin ensimmäinen mielikuva oli samanlainen kuin karvapalloa ulos kakova kissa. Mutta tässä tapauksessa toimenpide olisi paljon nopeampi, ja paljon näyttävämpi. Hän ei sanonut mitään, vaan odotti vain kärsivällisesti, silmissään samanlainen kiilto kuin pikkupojalla jonka edessä tehtäisiin pian taikatemppu.
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kide »

"En uskokaan, että minun taidoistani olisi mihinkään mittavaan tuotokseen", Nana vastasi Crasburille. "Mutta kuten sanoitte, ehkä voisin valottaa uteliaille joitain seikkoja näiden upeiden eläinten ominaisuuksista ja tavoista. Ainakin sellaisina kuin ne juuri Nafissa esiintyvät. Kuka tietää kuinka yksilöllisesti tai esimerkiksi omistajaansa peilautuen rämeliskot käyttäytyvät." Nana vilkaisi Nafia mietteliäänä; hän ei itsekään ollut aiemmin suuremmin ajatellut asiaa siltä kannalta. Olisiko Nafi erilainen, jos se olisi leimautunut vaikkapa hänen isoäitiinsä?
"Palaan asiaan kanssasi, kunhan saan koottua mielessäni jonkinlaista alkua aiheelle", Nana lupasi vielä Crasburille hymyillen. Hän alkoi yllättäen itsekin innostua aiheesta tai ainakin kaikista uusista näkökulmista, joista hän ei ollut osannut Nafia aiemmin edes tarkastella.

Crasburissa näytti heräävän lapsenomainen innostus, kun Nana mainitsi tulen. Mies oli tuossa tuokiossa napannut pyydetyn kynttilän, ja sai Nanan suupielen nykimään alettuaan siirrellä papereita Nafiin luodun vilkaisun jälkeen. Nana päätti olla sanomatta mitään.
"Kiitos", haltia totesi kynttilän saatuaan, sekä siitä että Crasburin kunnioittavasta askeleesta taaksepäin. Hän nosti kynttilän sen jalasta Nafin eteen ja katsoi liskoa odottavasti. Lisko katsoi takaisin pää kallellaan ja sitten Crasburiin.
"Äläs nyt höpsöttele", Nana veti liskon huomion takaisin itseensä. "Tiedän, että on päivä eikä kynttilöitä silloin yleensä tarvita, mutta auttaisitko kuitenkin", haltia puheli Nafille ja liikutteli kynttilää kutsuvasti. Ensin kuului tuhahdus ja sitten vain pieni suhahdus, kun lisko päästi parin kynttilänliekin kokoisen tulivanan suustaan sievästi suoraan kynttilän sydämeen. Liskon vartalossa oli tuskin huomattavissa liikettä ennen tulen muodostumista. Se vain kurkotti aavistuksen eteenpäin tähdätessään kynttilään ja näytti jännittävän hieman kaulan lihaksia. Samassa pieni tulenlieska jo lennähti kynttilää kohti ja jätti jälkeensä vain hiuksenhienot savukiehkurat sekä liskon suupielistä että sieraimista. Nana laski kynttilän pöydälle – ettei vain väheksyisi Nafin suoritusta sammuttamalla sitä heti – ja rapsutti liskoa sarvien välistä. "Noin, sehän kävi helposti, kiitos." Nana nosti kättään ja ohjasi liskon takaisin olkapäälleen, jonne Nafi asettui istumaan hyvin suoraksi kuin ylpeänä suorituksestaan. Oranssit silmät tuijottivat Crasburia kuin haastaen: mihin sinä pystyt?
"Välillä Nafi sytyttelee kynttilöitä iltasella turhaankin, jos vain liikahdankin yhtä päin, mutta hän ei ole tottunut yleisöön", Nana naurahti kääntyen Crasburin puoleen. "Olen nähnyt hänen pystyvän tuosta noin kolminkertaiseen liekkiin", Nana kertoi Crasburin uteliaalle ilmeelle. "Mutta vain harvoin", haltia lisäsi. Itsepuolustustarpeessa", hän jatkoi vielä hiljempaa.

"Luulen, että tuli on ainakin osittain magian aikaansaannosta", haltia päätti kertoa. "Ei ehkä samanlaisen magian kuin me sen ymmärrämme, mutta jonkinlaisen. Kenties se myös auttaa rämeliskoja pysymään lämpimänä, ainakin johonkin pisteeseen asti. Nafi ei kylläkään pidä kylmästä, mutta se ei myöskään lamaannuta sitä kuten matelijoita yleensä, vaikkapa sisiliskoja." Pohdintansa päätteeksi Nana katsahti Nafia naurahtaen sille: "Anteeksi. Tiedän, että sisilisko oli huono vertaus." Samalla haltia antoi pienen rapsutuksen liskon leuan alle.
"Ja välillä luulen aistivani sen itsekin, sen voiman", Nana jatkoi katsoen taas Crasburia. Hänen äänessään kuulsi ensin pieni epävarmuus, mutta hänen jatkaessaan se haihtui pois. "Yksinkertaisempana ja karkeampana kuin meidän magiamme, mutta kuitenkin uskon tuntevani sen. Aivan kuin Nafi haluaisi minun tuntevan sen silloin, kun olen itse voimaton." Nana puhui vilkaisten välillä Nafia ja palaten taas katsomaan Crasburia. Hän kertoi asian juuri niin kuin sen oli kokenut ja loppua kohden jopa hieman innostuneesti kunnes haltia sanojensa päätteeksi ymmärsi, ettei ollut ennen maininnut tästä kenellekään muulle. Hänen Crasburiin luotu katseensa muuttui hieman varovaisemmaksi. Pitäisikö opettaja häntä aivan höpsönä? Olisivatko tällaiset ajatukset parantajamestarin mielestä lemmikinomistajan hupsuttelua? Oli miten oli, Nana suoristi vaistomaisesti hieman ryhtiään ja hänen katseensa vahvistui jälleen, tämä oli se mitä Nana tunsi eikä kukaan voisi ottaa hänen ja Nafin läheisyyttä pois. Tämä oli totta haltialle itselleen, uskokoon muut mitä halusivat.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin kotona

Post by Kuparirapu »

Crasbur kumartui jopa hieman lähemmäs kun ohut liekkivana leimahti liskon avonaisesta suusta, tarttuen jokaiseen yksityiskohtaan jonka saattoi vain erottaa tuon lyhyen hetken aikana. Liekki tuli selvästi suun sisältä, eli palamisreaktio tapahtui kurkun takaosassa. Harmi ettei hän ehtinyt nähdä liekin väriä tarkemmin, viileämpi pohjaliekki vihjaisi syttymiskohteesta enemmän. Kaulan liikettä tuskin tapahtui, eli kyseessä ei ollut minkään palavan eritteen sylkeminen, joka regoisi ilman kanssa luonnostaan...
"Se on opetettu hyvin, jos olet säästynyt pieniltä tulipaloilta. Varsinkin jos tuota tapahtuu omatoimisesti. Se voi olla siis niille luonteenomainen tapa," Crasbur totesi mietteidensä lomassa, kiertäen hieman pöytää ja tarkastellen yhä silmät kiinni rapsutuksesta nauttivaa liskoa. "Mutta jos kyseessä ovat olleet vain kynttilät, kyseinen tapa voi siis ohjautua positiivisen vahvistuken kautta aiemmin opittuun kohteeseen..."
"Onko se syönyt koskaan kimalaisia?" Crasbur kysyi yllättäen, kääntäen huomionsa Naenijaan. "Eräs kirjoittaja esitti epäilyksensä, että tulen taustalla ei olisi niinkään puolustautuminen kuin ravinnon hankkiminen. Liekit ovat suhteellisen pieniä, ja jonkin suuremman pedon kohdalla kelpaisivat enemmän pelotteluun kuin todellisen vahingon tuottamiseen. Mutta tämä kyseinen maagikko esitti nähneensä erään rämeliskon härnäämässä kimalaispesää, puhallellen sitten ilmasta kyseisiä hyönteisiä ja syöden maahan pudonneet. Muutamia jäljelle jääneitä kimalaisia tutkittuaan hän epäili tulen riittävän typistämään piikit ja helpottaen nielemistä, tai kenties juuri nämä hyönteiset ovat rämeliskojen makuun sopivia kypsinä."

Parantajamestari suoristautui, ja toinen käsi nousi pyörittelemään hänen kaulassaan roikkuvaa amulettia Naenijan kertoessa omista epäilyistään tulen alkuperästä. Crasbur päätti että hänen täytyisi myöhemmin kysyä lupaa saada tunnustella liskon vatsaa, sen kautta hän voisi kenties todentaa tällaisen sisäisen lämmönlähteen olemassaolon. Liskoa kohti suunnattu anteeksipyyntö nosti myös esille kysymyksen sen älykkyydestä. Tunnetusti koirat oppivat käskyjä sekä kykenivät usein äänensävystä tunnistamaan isäntänsä mielialaa. Mutta oliko rämeliskoilla kykyä kenties ymmärtää muutakin kuin vain sanaksi ymmärretty ääni ja siihen toistuvasti liitetty toiminta? Kykenisivätkö liskot ymmärtämään abstraktimpia konsepteja, sellaisia joita ei voinut töniä kuonolla tai kokeilla hampailla, kuten ajan kulumista? Mitä Crasbur oli kerran lukenut kokeesta, jossa korpille oli annettu herkkupala yksinkertaisen pulmapelin sisällä...jos hän löytäisi kyseisen tutkimuksen uudelleen, kenties se olisi mahdollista toistaa tämän liskon kanssa.
Naenijan yllättäessä itsensä puhumassa kenties enemmän kuin oli aikonut haltianainen vilkaisi häntä, odottaen jotain epämieluisaa. Mutta vaikka Crasbur oli aiemmin ollut tahditon, ja maksanut siitä parilal veripisaralla, ei hän ollut kapeamielinen.
"En hylkää sitä mahdollisuutta. Magia sykkii kaikkialla, enkä ihmettelisi vaikka rämeliskot kykenisivät vaistonsa varassa käyttämään ympärillään olevaa mahtia tarkoituksiinsa. Magian käyttäminen vaatii myös tietyntasoista älykkyyttä, ja näiden olentojen kyky ymmärtää, suunnitella ja soveltaa ovat tunnettuja. En ole henkilökohtaisesti erityisen herkkä havaitsemaan magian kanavointia ympärilläni, jotkut opettajista kertovat kykenevänsä kuulemaan tai muuten aistimaan loitsuja ympärillään. Herra Shalheira on yksi, hänellä toisaalta on myös vuosisatojen kokemusta, ja Perta Roshelon on myös kuvannut samanlaisia havaintoja. Hän on harjaantunut armeijan taistelumagian käyttämisessä, ja luulen hengenvaarallisten tilanteiden teroittavan tällaista aistia. "
"Samalla tavalla myös läheinen suhde voi auttaa asiaa," hän jatkoi ja nyökkäsi Nafia kohti ilman epäilystä tai pilkantekoa. "En mene sanomaan sen syistä siihen, mutta en ihmettelisi vaikka olisit hiljalleen tottunut aistimaan liskon mahtia sen lähellä."
Locked