Petos vaatii ensin luottamusta (Yksinpeli)

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Petos vaatii ensin luottamusta (Yksinpeli)

Post by Kuparirapu »

//Nimettömän yksinpeli, tarkoituksena ravistella hahmoa hieman uusiin ympyröihin//

Auringonlaskun kaupungin seinille heittämä puna oli ristiriidassa hyisessä tuulessa joka puhalsi katujen halki. Korkeat nietokset eivät enää reunustaneet kapeiden katujen kulmia, tosin vain koska kylmät sadekuurot olivat huuhtoneet ne pois. Nimetön hieroi käsiään yhteen lämpimikseen, ilman paksua turkisviittaa hartioillaan hän olisi tärissyt kuin lumeen haudattu katurotta. Palar Thardin oli virallisesti matkalla kotiinsa lämpimän tulisijan ja lämmitetyn viinin ääreen, todellisuudessa häntä odottaisi keitetyllä vedellä jatkettu rommi jos joku hänen alaisistaan olisi ehtinyt piilopaikkaan ennen häntä. Kevät ei voisi saapua tarpeeksi aikaisin, sen verran Nimetön liikutteli kylmiä varpaitaan kengissään. Hän ei sitä ääneen lausunut edes itselleen, mutta hän odotti kevään mukana myös uutisia eräästä tietystä kauppalaivasta joka oli talven kynnyksellä lähtenyt merille. Ja huhuja sen tuntemattomasta kohtalosta oli alkanut jo kiertää...

Yllättäen Nimetön pysähtyi paikalleen, päästämättä ääntäkään ja kuunnellen. Hän ei erottanut mitään suoranaista ääntä, mutta silti hänen vaistonsa kertoivat jonkun olevan lähellä. Tai joidenkin.
Kääntyen ympäri Nimetön suoristautui kohdatakseen tämän tuntemattoman varjostajan suoraan, tai vähintäänkin näyttääkseen tälle olevansa tilanteen tasalla. Siksi hän ei yllättynyt nähdessään kujan päähän astuvan muotoja peittävään viittaan kietoutuneen hahmon. Mutta kun hahmoja näkyi useampia, ja Nimetön kuuli takaansa lähestyviä askeleita, hän joutui myöntämään olevansa piiritetty. Hahmot lähestyivät häntä, mutta heidän askeleensa olivat eri mittaisia ja poissa luonnollisesta tahdista. Pelokkaita? Vai varovaisia?
“On nopeampiakin tapoja päästä puheilleni,” Nimetön sanoi kääntyen hieman sivuttain, tarkkaillakseen toistakin suuntaa silmäkulmastaan. Mutta vastauksena yksi hahmoista astui edemmäs ja lausui:
“Mutta olisitko kuunnellut meitä? Ketään meistä?”
Tunnistaessaan tumman vaatteen takaa nousevan äänen kuuluvan Vicille, yhdelle alaisistaan, Nimettömän kulmat painuivat alemmas ja ajatukset pyrähtivät laukkaan. Vicin ei olisi pitänyt olla täällä, ei edes etsimässä häntä. Silmäillen muita hahmoja hän tunnisti heistä yksitellen jokaisen, eikä heidän olisi pitänyt olla tällaisena joukkona kaduilla. Tummat vaatteet peittivät kädet ja kasvot, ja Nimetön epäili niiden alla olevan useampikin ase piilotettuna.
“Näyttää siltä että länsilaidan majatalon talliapulainen ei tänä iltana ehdikään työvuoroonsa. Sellaisesta tallimestari antaa raippaa säärille,” hän totesi enemmänkin tyynesti kuin haastavasti.
Vicin leukaperät kiristyivät hieman, mutta hän pysyi vaiti.
“Samaan tapaan näyttää, että myös kalakauppias Marie, satamatullin kirjuri Niendes ja Savukaarnin nurkalla istuva kerjäläinen aikovat viettää unettoman yön,” Nimetön jatkoi katsoen vuoron perään alaisiaan. Mutta Vic astui askeleen lähemmäs, ja liikahdus vaatteen alla kertoi tämän tarttuneen johonkin vyöllään.
“Etkö sinä ymmärrä? Tuolla ei ole väliä, niin kauan kun saamme tehtyä mitä meidän täytyy. Mitä me kaikki olemme himoinneet niin kauan.”
“Minun kuolemaani,” Nimetön täsmensi haudankylmällä äänellä. Hän kuitenkin pani merkille muidenkin kujalla seisovien ilmeitä ja eleitä. Ja hän näki epäröintiä.
“Olen yllättynyt ettei tätä saatettu tietooni aiemmin,” Nimetön jatkoi tyynesti. Vic piti kasvonsa peruslukemilla, samoin kuin muut. He osasivat lukea, ettei Nimetön todellakaan tiennyt tästä aiemmin. Mutta samaan aikaan Nimetön mittaili kaikkia läsnäolijoita, etsien sanattomia vihjeitä tilanteen pohjalla olevista syistä. Olivatko kaikki tässä mukana vapaaehtoisesti? Mikä oli mahtanut ajaa tilanteen näin yllättäen katkeamispisteeseen?

“Edes sinä et voi olla kaikkialla yhtä aikaa, tai huomata jokaista sanaa ja elettä," Vic sanoi haastavasti, selkeästi hän oli päätynyt puhemiehen rooliin. "Varsinkaan jos ne eivät tapahdu nenäsi edessä."
Nimettömän silmät kapenivat hänen ymmärtäessä viimein. Tämä koko suunnitelma oli pantu liikkeelle kenties vasta tänään, hänen poissaollessaan, jolloin rohkeimmat petturit olivat antaneet muille kaksi vaihtoehtoa: heidän puolellaan tai heitä vastaan. Siksi hän ei ollut nähnyt aiemmin merkkiä siitä että hänen alaisensa olisivat jakaneet jonkin salaisuuden hänen selkänsä takana. Ja se myös tarkoitti, että osa voisi vielä olla käännettävissä mikäli ryhmän tuoma turva katoaisi...
Vic oli tulkinnut Nimettömän hiljaisuutta ylpeyttään väärin, ja silmäkulmista näki että hän hymyili.
“Joko viimein pelko on asettunut sieluusi?”
“Pelkästään teidän tulevaisuutenne puolesta,” Nimetön sivalsi terävästi takaisin. Vic ei enää hymyillyt. “Suunnitelmanne on siis surmata minut, edes ymmärtämättä kuinka monta yhteyttä ja salaisuutta kuolee mukanani. Ja vaikka jotenkin kykenisitte kaivamaan jokaisen suunnitelmani esille, ottamaan kaikki ne roolit joita pidän yllä, se ei teitä auttaisi. Kuvitteletko kestäväsi sen vastuun painon, kykeneväsi hallitsemaan niitä satoja lankoja joista tällainen valta punoutuu?”
Vic päästi äkäisen sihahduksen, ja nyt hänen viittansa laskoksissa näkyi kapean tikarin terä.
“Kuinka me voisimme muuta? Joudumme elämään päivästä toiseen sinun armoillasi, pakotettuna luottamaan vaikka et itse luota kehenkään. Ja jos epäonnistumme, ei kohtalomme voi olla yhtään parempi kuin Radalin...siis Bannin!” hän sanoi kiihkeästi, ja Nimetön erotti hänen äänestään jopa hienoisen hysteerisen terän. Erityisesti, koska Nimettömän silmissä ei näkynyt näiden syytösten myötä minkäänlaista myötätunnon pilkettä, vähäisintäkään katumuksen oiretta siitä mitä hän oli Bannille tehnyt. Jo ennen kuin tämä oli päätynyt saaristossa odottavan ostajan käsiin.
Nimetön liikahti, ja kohdatessaan hänen katseensa Vic näki kenties ensimmäistä kertaa kylmää vihaa tuon miehen silmissä. Vihaa, jota hänen ei nyt tarvinnut esittää, ja siksi se oli aitoa.
“Olet siis valmis haaskaamaan kaiken mitä olen saanut aikaan, vain jotta voit syrjäyttää minut ja kuvitella saavuttaneesi jotain, leikkien kukkoa lantakasan huipulla,” Nimetön lausui, ja hänen sanoissaan kuului että näkymätön raja oli nyt ylitetty. Mitä ikinä tapahtuisikaan, joku tulisi vastaamaan tilanteesta. Ja sen ymmärsivät myös kaikki läsnäolijat.
“Nyt!” Vic huudahti ja viittoi muille käskyn käydä Nimettömän kimppuun. Piiritettynä hän vain kohotti katseensa, ja kujan halki kiiri napakan äänen huuto:
"Seis! Kaupunginkaartin nimessä!"
Askeleet liukuivat pysähdyksiin, ja katseet poukkoilivat edestakaisin etsien kaupunginkaartilaisia todistamassa tätä epäilyttävää välienselvittelyä. Mutta ketään ei näkynyt, ja kun huudon alkuperä valkeni yksitellen hyökkääjille, oli Nimetön jo syöksynyt liikkeeseen. Hänellä oli vain yksi tilaisuus murtautua edessä seisovien alaistensa läpi, ennen kuin nämä ehtivät ryhdistäytyä äskeisestä. Tempaisten raskaan turkisviitan harteiltaan Nimetön heittäytyi keskimmäistä päin kyynärpää edellä, ja huudahtaen kivusta tämä horjahti kauemmas. Leveällä kaarella Nimetön heilautti turkiksen oikealla puolella seisovien ylle, juuri sen verran että nämä sokaistuivat hetkeksi, ja väistäen vasemmalta kurkottavat kädet hän kompuroi niiden ulottumattomiin.
"Idiootit! Pysäyttäkää hänet, tappakaa hänet!" Vicin ääni rääkäisi takaapäin, mutta Nimetön syöksyi pakoon kuin verkosta kiemurrellut ahven ja kengät katukivillä liukuen kääntyi pois kujalta. Hän nojautui eteenpäin, keskittäen kaiken huomionsa vauhtiin, kuullen juuri ja juuri kiihkeän hengityksensä yli takana kuuluvat takaa-ajon äänet. Nimettömän jalkoja siivitti miltei eläimellinen selviytymisvaisto, yksinkertainen mutta horjumaton pako uhkaavalta kohtalolta. Se oli hänen jääräpäinen halunsa, ettei hän koskaan olisi kenenkään toisen armoilla.
Ja niin hän pakeni, vaikka takaa-ajajat jäivätkin jälkeen suuremman joukkonsa takia, hän yhä vain juoksi eteenpäin. Koska takana häntä odotti häviö, ja sitä vaihtoehtoa Nimetön ei aikonut kohdata. Tai edes hyväksyä.

*

Kylmä ilma pisteli miltei yhtä paljon kuin vesi jolla Nimetön huuhteli kasvojaan. Yön pimeässä, tuntemattomalla syrjäkujalla, hän oli uskaltautunut pysähtymään hetkeksi. Sulaneesta lumesta ja sadevedestä täyttynyt tynnyri huuhtoi pois kasvojen värin, ja puhaltaen pisaroista silmistään Nimetön potkaisi maahan heitetyn vaalean peruukin sen vierelle levitetyn puvuntakin päälle. Napaten irtonaisen tiilenpuolikkaan hän sitoi ne mytyksi, ja tiilen painolla upotti tynnyrin pohjaan. Pelkässä vaaleassa aluspaidassaan Nimetön kääntyi ja lähti harppomaan eteenpäin, märät ruskeat hiukset kylmässä höyryten. Hänen täytyi löytää paikka joka olisi turvallinen, edes hetkeksi, ja harkita tilannetta.
Kaupunki hänen ympärillään tuntui miltei yhtä uhkaavalta ja vaaralliselta kuin ihoa hivelevä kylmyys, mutta Nimetöntä lämmitti ajatus mitä hän tekisi kunhan saisi petturit käsiinsä. Koska hän oli varma että voisi vielä kääntää tilanteen ympäri, vaikkei juuri nyt osannutkaan sanoa, miten.
Locked