Kerjäävällä ei ole varaa valita

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Kuparirapu »

//Alena ja Anlie, teille on yllättävä vieras//

Valpas silmäpari tarkasteli kadun toisella puolella odottavaa ovea, kuten se oli tehnyt jo pitkän tovin. Ohikulkijat hoitivat omia askareitaan ja kylmä auringonpaiste liikkui omaa rataansa korkealla kaiken yläpuolella. Nimetön ei kiinnittänyt näihin muuta kuin ohikiitävää huomiota, koska painiskeli kaikista vaikeinta tahoa vastaan. Itseään.

Hän ei halunnut sitä myöntää millään tavalla, mutta Nimetön tiesi olevansa ongelmissa. Pienet rahakätköt irtonaisten muurintiilien takana ja kattoräystäiden alla olivat antaneet hänelle keinot pysyä leivän syrjässä pakomatkallaan, mutta nekään eivät riittäneet enää pitkäksi aikaa. Ja vaikka mies muuta halusi ajatella, hän ei myöskään yksin voinut valloittaa takaisin paikkaansa kaupungin varjoissa, pelkät kaksi tervettä kättä ei yksinkertaisesti riittäneet siihen. Hän tarvitsi liittolaisia, tietoja, kultaa ja väkivoimaa puolelleen.
Mutta asiat kehittyivät jatkuvasti häntä vastaan. Olisi vain ajan kysymys ennen kuin hänen...alaisena olisivat ehtineet käydä läpi kaikki piilopaikat, joten niihin piiloutuminen olisi suorastaan itsetuhoista typeryyttä. Samalla ne lipevät, selkärangattomat petturit olivat jo alkaneet paikkaamaan hänen poissaoloaan asiakkaiden silmissä, ottaen yhteyttä ja vakuutellen ettei mikään olisi muuttunut jos nämä kyselisivät mitään. Nimetön tiesi tämän, lähetettyään kirjeen sille rikkaalle hölmölle Arul Gilsterille, toivoen että tämä ei ihmettelisi ystävänsä Palar Thardinin outoja pyyntöjä. Mutta hänen alaisensa olivat ehtineet ensin, ja Gilsterin vastauksena oli ollut jyrkkä kieltäytyminen. Epäilemättä tätä oli varoitettu "Thardinin" puolelta, että joku yritti käyttää nimeään hyväksi.
Nimetön kiristeli hampaitaan niin että leukaperät vavahtivat. Kuinka raivostuttavaa oli katsoa kuinka joku toinen kuppasi hänen vaivoillaan tehtyä työtä omaksi hyödykseen. He käyttivät hänen yhteyksiään, hänen hankkimiaan salaisuuksia, hänen metodejaan. Millä oikeudella he luulivat toimivansa, heidän olisi pitänyt kiittää onneaan että Nimetön oli koskaan edes ottanut heidät joukkoonsa! Heillä ei ollut muuta arvoa kuin hänen antamansa, he olisivat pelkkiä lattialla ryömiviä rakkeja jos hän niin päättäisi!

Nimetön hengitti syvään, ja vapautti valkeiksi puristuneet kätensä nyrkistä. Neiti Alena oli hänen viimeinen vaihtoehtonsa, mutta kaikki muut olivat käytetty. Tai kadonneet merelle. Eräs jauhopeukaloinen peikko voisi niellä yksinkertaisuudessaan minkä tahansa valeen hänen tilanteestaan, kokin palkalla ei käännetty kaupunkia omalle puolelleen. Siksi hänen oli pakko taivuttaa hänen ja Alenan aiempaa sopimustaan omaksi hyödykseenniin paljon kuin se antaisi myöten, jotta asiat alkaisivat kääntyä ympäri. Hän arvioi, tai rehellisemmin hän toivoi sydämensä pohjasta, etteivät hänen alaisena olleet vielä ehtineet käydä Alenan luona. Hän voisi silloinkin neuvotella, mutta riippuen vaatturin jääräpäisyydestä hänen olisi ehkä oltava...kovakouraisempi.
Mies harppasi esiin sivukujan varjoista, ja harppoi vaatturin ovea kohti. Ilman välineitä hän ei voinut sonnustautua Thardinin kasvoihin ja kalliisiin vaatteisiin, tyylikkään puvun sijalla oli karhea harmaa paita ja tiukasti istuvat housut. Vaalean peruukin sijalla olivat tummanruskeat, hiljalleen esiin kasvavat ruskeat hiukset ja parin päivän ajamaton sänki. Mutta jos nainen oli puoletkaan niin fiksu kuin mitä oli aiemmin leikkinyt, tämä osaisi tunnistaa mitä silmiensä edessä oli. Nimetön tempaisi oven auki koputtelematta tai odottamatta, ja astui niine hyvineen sisään.
Tuttu liikehuone oli tyhjä, mutta jostain takahuoneesta kuului liikettä. Nimetön olisi halunnut lukita oven, mutta tyytyi vain vilkaisemaan epäilevästi ikkunasta. Heti astuttuaan suljettuun rakennukseen hänen epäluulonsa voimistuivat, ja mies kääntyi ympäri vasta ollessaan varma ettei yksikään tuttu kasvo suunnannut kadulla tännepäin. Ainoa asia, joka huoneen keskellä seisovasta miehestä oli tuttua aiemmilta kerroilta, olivat kirkkaat värittömät silmät, joiden sisäinen palo näytti loimuavan pistävämpänä kuin koskaan. Ja ne kääntyivät odottamaan Alenaa, peitellen hädin tuskin sitä kuohuntaa joka Nimettömän sisimmässä paraikaa myllersi.
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Anlie »

Vaatturin liiketilan oven avasi sen omistaja, joskin niin epätavallisessa asussa, että naapurusto tuskin tunnisti naista lainkaan. Pitkien hameenhelmojen tilalla oli pitkävartisiin saapikkaisiin tungetut ruskeat housunlahkeet, runsaan paidan sijasta pitkä, häveliäästi vinoonleikattu tumma tunika, joka oli kuristettu vyötäisille leveällä taskullisella nahkavyöllä, jonka renkaista roikkui sakset, tikari, puukko ja pieni nahkaleili.
Ovesta selvittyään Alena suuntasi suoraan takahuoneeseen, jossa rojautti reppunsa lattialle viskaten matkaviittansa ja hansikkaansa perässä, asetellen huomattavasti huolellisemmin pajukorin pöydälle, jääden hetkeksi tutkimaan aarteitaan. Juuria, vastaheränneitä villisipuleita, lehdennuppuja ja talven yli levänneitä siemeniä, kaikki tarpeellisia tietynlaisen värjäystuloksen saavuttamiseen. Aarrejahti vei kaiken huomion ja oli hyvä julkinen syy kadota hetkeksi Dionesta. Aikataulujen järjestelyyn oli toki mennyt muutama päivä, mutta Alena oli viimeksi käynyt kaupungin muurien ulkopuolella syksyllä ja varastojen täydennys oli nyrpeimmällekin asiakkaalle ollut hyväksyttävä selitys viivästyksiin, pienellä hinnanalennuksella varustettuna. Aineksien käsittely oli yhtä tärkeää kuin niiden löytäminenkin, joten Alena aloitti työt vaivautumatta vaihtamaan vaatteitaan. Nuput ja siemenet mortelin kautta omiin purkkeihinsa, sipulit karkeasti pilkottuna kattilaan odottamaan keittämistään. Vaatturi alkoi napsia juuria sopivan kokoisiksi nipuiksi ja sitoi ne kuivumaan kapean tilan kattoon viritetyistä langoista, hyräillen itsekseen. Asiakkaita oli sovittu vasta huomiselle, joten hän voisi hyvin lepuuttaa sormiaan vielä yhden illan. Metsä oli tehnyt tehtävänsä ja ehkä ompelun sijaan hän voisi miettiä toisenlaisten lankojen uudelleenjärjestelyä.

Ulko-oven ääni oli niin äkillinen että Alena säpsähti. Jähmettyneenä hän odotti hetken kuulostellen, olisiko varmasti pian kuuluvan huhuilijan ääni tuttu vai tuntematon, mutta kun mitään ei kuulunut, Alena laski kätensä lanteillaan roikkuvan tikarin peitoksi. Ovi oli jäänyt lukitsematta, tulija varmasti tiesi että hän oli sisällä. Hiiviskely olisi siis turhaa. Alena harppoi takahuoneen ovelle ja veti raollaan olevan oven kunnolla auki, tähyten ensimmäisenä ovelle, pysytellen kaukana ovenkarmeista. Vieras seisoi ikkunan lähellä, kääntyneenä kohti takahuonetta. Alena astui liikkeen puolelle, tarkastaen samalla ettei takaseinustalla näkyisi muita, hämmentyneenä miettien miksi vaatimattoman oloinen mies ei ollut astunut peremmälle, saati tehnyt läsnäoloaan millään tavalla tiettäväksi. ”Hyvää iltapäivää”, Alena etsi hymynsä ja asteli keskemmälle huonetta, vapauttaen aseen kätensä suojasta, ”kuinkahan voisin auttaa teitä?”

Puhuessaan vaatturi vilkaisi tulijan päästä varpaisiin, yksinkertainen vaatetus, mitäänsanomattomat piirteet. Alena ei muistanut nähneensä muukalaista koskaan ennen, silti tämä näytti tuijottavan häntä pistävästi. Alena tuijotti takaisin, värittömän harmaita silmiä omilla miltein mustillaan, kunnes ikävän tuttu, kylmä pistely tuntui hänen niskassaan ja muistikuva palasi. Hänen huuliltaan pääsi tahaton henkäisy, jota Alena kirosi saman tien mielessään. Jos hän ei olisi ommellut ottanut mittoja, ommellut Thardinin takkiin toppauksia, olisiko hän ikinä osannut edes epäillä? Nöyryytyksen puna nousi Alenan poskille ja hän sai aikaiseksi vain sähähdyksen: ”Ulos.”

Kun mies ei vaikuttanut liikahtavan Alena löysi äänensä, eikä vaivautunut peittelemään pursuavaa kiukkua ja halveksuntaansa. Hän ei korottanut ääntään, mutta se kuulosti luonnottoman kovalta, onton metalliselta sen tavallisen pehmeyden rinnalla. ”Ulos”, Alena toisti ja astahti lähemmäs, ”Luuletko voivasi vain valssia sisään, kaiken sen tyhjänpäiväisen röyhistelysi jälkeen? Vaivannäköä tosiaan. Tämä on nyt ohi, käske ne rottasi norkoilemaan jossakin muualla ja painu itse perässä. Ulos!” Vaatturi astui jälleen lähemmäs, vastustellen halua vetää tikari tupestaan ja tähdätä sillä miehen silmien väliin. Vielä muutama päivä sitten Alena ei olisi miettinyt asiaa sekuntiakaan, mutta nyt jos mies poistuisi suosiolla, hän voisi ehkä vielä unohtaa koskaan tätä nähneensäkään.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Kuparirapu »

Vaatturi astui näkyviin, ja Nimetön oli kiitollinen kuinka nopeasti tunnistaminen välähti naisen silmissä. Hyvä, he pääsisivät asiaan ripeästi...
Mutta nämä ajatukset keskeytyivät pistävään käskyyn, jonka sävy jätti Nimettömän yllättyneenä sanattomaksi. Jos Alena oli värvätty saattamaan hänet ansaan, tämä oli valinnut sanansa aivan väärin. Miksi siis noin ylitsepursuavan myrkyllinen reaktio?
Nimetön ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, tosin hänen asentonsa jännittyi aavistuksen kun Alena astui lähemmäs. Ja naisen jatkaessa hillitystä sävystä huolimatta roihuavaa tulitusta häntä kohtaan, alkoi aiempi yllätys tehdä tilaa miehen omalle ärtymykselle.
"Millä oikeudella sinä määräät minua tekemään yhtään mitään?" hän vastasi takaisin, äänensävy yhtä lailla pakotetun tasaisena mutta siitä huolimatta erittäin vahvasävyisenä. Alenan sanat olivat onnistuneet sohaisemaan Nimettömän ylpeyttä, joka oli jo kokenut kolauksen jouduttuaan pakenemaan kaduilla kuin kiertolainen. Hän ei omalta suuttumukseltaan kyennyt tunnistamaan merkitystä vaatturin sanojen takana, eli että tämä ei ollut edes tietoinen petoksesta. Sen sijaan Nimettömän sormet puristuivat tiukemmin toisiaan vasten, ja hän jatkoi:
"Minä tarjosin sinulle sopimuksen, minä sanelin sen ehdot, ja sinä suostuit niihin! Se sopimus ei ole ohitse, ennen kuin minä niin päätän!"
Nimetön kohtasi Alenan huoneen keskellä, perääntymättä tämän edestä ja nostaen jopa sormensa syyttävästi Alenan kasvojen eteen.

"Sinä elät pientä elämääsi, ymmärtämättä mitä minä olen tehnyt hyödyksesi tähän asti, ja luulet silti että asiat kulkevat juuri siihen suuntaan kuin sinä satut päättämään? Ilman minua joutuisit yhä nuoleskelemaan kiltanne vanhimpien helmoja ja nöyryyttämään itseäsi heidän pikku oikkujensa armoilla. Kuka järjesti sinulle mahdollisuuden tavata madame Bellet? Kuka levitti hyvää sanaa sopiville henkilöille, jotta valinta osuisi sinuun? Älä sinä siis uskalla osoittaa minulle mieltäsi, jos olet epäonnistunut. Syytä omaa saamattomuuttasi ja oman kunnianhimosi puutetta, jos et kykene tarttumaan tilaisuuteen, vaikka olen sen pedannut sinulle poimittavaksi kuin kypsän hedelmän!"
"Ja nyt on aika että kustannat osan vaivannäöstäni takaisin, nainen," Nimetön sähähti. "Sen jälkeen saat rukoilla hyvää onneasi, että voin pitää vielä sopimuksemme voimassa."
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Anlie »

Aluksi Alena melkein huokaisi helpotuksesta, vieras ei näemmä sanattomuudestaan päätellen ollut odottanut tällaista vastaanottoa. Luultavasti tämä kääntyisi mielenosoituksellisesti kannoillaan ja katoaisi ovesta yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Alenan ilme kuitenkin synkkeni nopeasti kun mies sivalsikin takaisin. Tämän äänensävy kuulosti tukahdetulta, kuin mies pidättelisi tunteenpurkausta itsekin. Mitä vaatturi oli tähän mennessä luullut oppineensa, kyseenalaistettiin jokaisella askeleella mitä mies häntä kohti otti. Miksi hän vaivautui väittelemään? Kylmän laskelmoinnin sijaan syydettiinkin sylillinen pikkupojan uhoa, jota sohiva sormi tuntui vain alleviivaavan? Alena veti kätensä puuskaan, perääntymättä askeltakaan. Mies oli tullut hänen kotiinsa, käyttäytyen kuin omistaisi paikan ja Alenan siinä sivussa – pelkkä ajatuskin sai sapen nousemaan naisen kurkkuun ja hän puristi sormillaan kipeästi käsivarsiaan ettei olisi sysännyt miestä kauemmas itsestään. Alena ei suostunut hyväksymään syyttäviä sanoja, etenkään sen Belletin luona näytellyn farssin tai Bullesin välinpitämättön paperinsiirtelyn jälkeen. Kaiken sen työn jälkeen Thardin oli pröystäilyllään sysännyt kaiken kohti vääjäämätöntä epäonnistumista, eikä Alena häpeäkseen ollut nähnyt sen taakse. Naisen vihan ylikuohuomista esti oikeastaan vain epäilys vierailun syystä. Pelkkä nöyryyttäminen onnistui sadoilla muillakin tavoilla, joista ainakin puolet olivat huomattavasti tehokkaampia ja julkisempia kuin tämä. Jos ainoa syy oli alistaa, miksi Thardin ei ollut tullut itse hänelle ilkkumaan, vaan... kuka? Sänki vaikutti aidolta, hiuksista Alena ei osannut sanoa mitään. Hartiat, rinta, lantio – samaa kokoluokkaa kuin Thardinin vaatteiden sisämitat. Olivatko nekään todellisuutta? Pitäkööt salaisuutensa, Alena ajatteli päättäessään ettei hän aikoisi enää kuunnella tällaista sontaa mitättömyyden suusta.

”Sinä tässä et näe omaa nenääsi pidemmälle, jumalaton typerys” Alena tiuskaisi takaisin yli miehen töröttävän sormen ja miltein tökkäsi omalla sormellaan tätä rintakehään. ”Jos luulet että Bellet oli ainoastaan omaa ansioitasi, unohdat missä seisot. Minun lattiallani. Minun liikkeessäni. Minä ompelin sen helvetin takkisi omin käsin. Minä raivasin tieni killassa niin pitkälle etten ole vain nimi muiden joukossa. Minä, sillä välin kun sinä jahtaat tanssityttöä pitkin kapakoita. Sinä et tajunnut että Bellet halusi vain todistajia teekutsuilleen ja pidit sitä loistavana tilaisuutena. Sinä et tajunnut että selkäsi takana Altmar lahjoi, valehteli ja huorasi itselleen sen ainoan asian, mistä sinun piti pitää huolta. Sinä et pitänyt omaa osaasi sopimuksesta ja nyt vielä luulet että voit tulla vaatimaan minulta jotakin.”
”Jos tämä on lopputulos suuren työsi ja tuskasi takana, en ole enää kiinnostunut palveluistasi”, Alena totesi ivallisesti, madalsi sitten ääntään ja kumartui lähemmäs miehen kasvoja, hymyillen hymyään jonka yleensä asiakas näki viimeisenä poistuessaan ovesta: ”Joten jos tässä oli kaikki - minä luulen, että sinun olisi aika rukoilla onneasi ettemme tapaa enää, herra Thardin, vai mikä helvetti nimesi sitten onkaan.” Vaatturin täytyi todella keskittyä, ettei hänen äänensä tärisisi - raivosta, uhkarohkeudesta tai ehkä molemmista.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Kuparirapu »

Nimettömän leukaperät kiristyivät, ja hänen korvissaan tuntui yltyvän kohiseva ääni. Se oli nousevan turhautumisen ja kärsimättömyyden aalto, jonka Nimetön tunsi ja tunnisti helposti, mutta jota hän ei silti kyennyt hillitsemään. Tällaisessa tilanteessa hölmöt tekivät suurimmat virheensä, koska ajattelivat liian kapeasti ja liian tunteella. Mutta Alenan syytökset...vaatturi ei voinut tietää enempää kuin oli nähnyt ja arvellut. Kuinka hän voisikaan?
Mutta hetken aikaa Nimetön tunsi hillitöntä halua osoittaa kuinka väärässä haltianainen olikaan. Kuinka väärä kuva tällä oli hänestä, ja siitä mitä hän teki. Pakottaa tämän ymmärtämään ne säädyttömät, inhottavat, kuvottavat asiat joita Nimetön oli tehnyt elämässään. Kaikki ne henkilöt joiden elämä ja onni olivat olleet hänen käsissään. Ja myös tuhoutuneet hänen päätöksestään. Tai välinpitämättömyydestään.
Mutta kaiken keskellä Nimetön ei päästänyt tätä synkkää myrkkyä huulilleen lausuttavaksi. Kun Alena lausui viimeiset sanansa, viimeisen uhkauksensa enemmänkin, oli kuin näkymätön oli olisi sulkeutumassa miehen edessä. Kieltäytyen jääräpäisesti hyväksymästä tällaista häviötä Nimetön älähti äkkiä:
"Sinun salaisuutesi eivät ole enää yksin minun käsissäni!"

Nimetön joutui kokoamaan hetken ajatuksiaan, päättääkseen miten jatkaisi äskeistä, hänelle harvinaista purkausta. Kyllä, tämä oli hyvä. Sävy oli tehnyt selväksi tilanteen vakavuuden, ja hän oli vetänyt Alenan oman hyödyn mukaan. Vaikka vaatturi ei pitänyt hänestä, tämä haluaisi varmasti pitää oman selustansa turvallisena.
"Muutama päivä sitten jouduin...petoksen uhriksi. Muutamat alaisistani yrittivät hankkiutua minusta eroon, mutta he eivät onnistuneet."
Nimetön oli saanut takaisin hänelle tyypillistä rauhallisuutta, ja katsoen Alenaa tiukasti hän jatkoi:
"He yrittävät kaapata paikkani itselleen, ja sen mukana kaikki sopimukset ja lupaukset joita olen tehnyt. Mukaanluettuna sinun, Alena hyvä."
Nimetön ei voinut hillitä lyhyttä vilkaisua ikkunaa kohti, pelkästään asian ääneen lausuminen nosti hänen epäluulonsa pilviin asti. Ei, nyt hänen täytyi painostaa tilannetta eteenpäin. Pelotella Alena millä tavalla tahansa, jotta tuo ymmärtäisi että heidän molempien selviytymisensä riippuisi Nimettömästä.
"Minä en riko sopimuksiani. Koskaan. Ajattele minusta mitä haluat, mutta tiedän itse periaatteeni. Mutta alaiseni, nämä petturit, he eivät tiedä mitä tekevät. He yrittävät olla sitä mitä minä olen, ja ennenpitkää he tekevät virheen. Ja se virhe tulee olemaan peruskivi uusille virheille, joiden kautta he ennenpitkää hautaavat sekä itsensä että kaiken minkä he minulta yrittivät viedä. Silloin päivänvaloon tulevat myös kaikki ne salaiset asiat, jotka minä olen pitänyt piilossa," hän totesi painokkaasti.
"Sinä sanoit, että Altmar olisi vetänyt välistä. Se voidaan vielä estää. Vaikka hän tarjoaisi sen liiketilan jollekulle toiselle, sopivalla tavalla tämä uusi omistaja on mahdollista siirtää pois paikaltaan. Mutta siihen sinä tarvitset minua, Alena, ja sen tehdäkseni minun on hankkiuduttava näistä pettureista eroon."
Muutoin Nimetön olisi odottanut ennen kuin löisi painavimman valttinsa pöytään, mutta nyt hän sanoi epäröimättä:
"Olisiko valmis pelaamaan koko tulevaisuutesi pelkästään henkilökohtaisen mielipiteesi takia minusta? Jos käännytät minut nyt pois, toista tilaisuutta ei kenties koskaan tule. Et kykene muuhun kuin odottamaan, kunnes ennenpitkää esille tulevat salaisuudet upottavat sinun urasi pysyvästi."
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Anlie »

Ylimielisen hiljaisuuden sijaan mies älähti niin että Alena astahti hätkähtäen kauemmas. Mies selvästi mietti, ja Alena oli ymmällään. Vaatturin ajatukset kävivät jo jossakin muualla, kaukana Charanissa, mutta ei taatusti voinut olla kyse. Hänen ylähuulensa ehti värähtää irvistykseen vääntyäkseen, mutta Alena puraisi niin että maistoi metallin suussaan. ”Mitä tarkoitat?”
Nimettömän seuraavia sanoja Alena ei osannut odottaa ja häntä turhautti entisestään se miten miehen kasvoilta ei pystynyt lukemaan pelkoa, vihaa, mitään. Tämän vilkaisu kohti ikkunaa sai Alenan toistamaan eleen peilinä ja kääntäessään katseensa takaisin mieheen vaatturi päästi tämän sanat vihdoin tietoisuuteensa. Alenan mieleen alkoi sekasortoisesti putkahdella asioita joilla heidän tuttavuutensa aikana oli käyty kauppaa, samaan aikaan epäilyksen ja tilanteen ironian sekoittuessa inhottavaksi kakofoniaksi. Alena nosti ärtyneesti kätensä ohimolleen miehen puhuessa, sulki silmänsä ja painoi napakasti saadakseen ajatuksensa rauhoittumaan.

Tilanne voisi hänen kannaltaan kääntyä inhottavaksi, jos jotakin pystyttäisiin yhdistämään häneen, myös puolitotuuksilla höystettynä ja sopivassa seurassa mainittuina. Mutta oliko mikään tähän mennessä Alenan huulilta karannut kuiskaus häntä itseään vastaan käännettynä sen enempää kuin hidaste hänen tulevaisuudelleen? Mies sai itsensä kuulostamaan kunnialliselta ja luottamuksen arvoiselta entisiin alaisiinsa verrattuna, mikä aavistuksen huvitti Alenaa ja olisi hän nauranutkin jos hän itse liittyisi samaan sotkuun. Mutta Nimetön oli oikeassa siinä, että tämän alaiset olivat riski, Alenan pitäisi enää päättää kuinka iso sellainen.

Mies saattoi myös kertoa läpeensä satuja, mutta tilanne ja tapa jolla tämä puhui tuntuivat niin oudoilta, että vaatturin oli vaikea keksiä syytä miksi tämä haluaisi esittää asiansa juuri näin. Paitsi ehkä herättääkseen sääliä, missä tämä näytti onnistuvan. Kaiken sen puuterin ja toppausten alla olikin tavallinen kuolevainen, kylläkin hyvin taitava sellainen, ainakin omassa elinkeinossaan. Jos Thardin ei olisi ylimielisyydellään herättänyt sellaista vastenmielisyyttä Alenassa, olisi hän saattanut myöntää olevansa vaikuttunut, mutta nyt oli jo aivan liian myöhäistä. Eroon hankkiutuminen kuulosti kutkuttavalta, nyt jopa mahdolliselta, ja kovin lopulliselta. Voisiko Alena joskus tarvita liikekumpania jolle hän ei pystyisi valehtelemaan tarkoitusperistään?

Siihen sinä tarvitset minua, sanat saivat Alenan avaamaan jälleen silmänsä ja katse mikä mieheen luotiin oli kaukana panikoivasta ja apua anelevasta. ”Vai niin. Nyt olet huolissasi tulevaisuudestani? Kuinka kultaista sinulta”, Alena totesi kuivasti ja siirsi katseensa oveen. Hän ei tiennyt mistä aloittaisi, halusiko hän pelästyä ja antaa tämän uskoa että mikään ei ollut muuttunut? Siihen mies ainakin pyrki vetoamalla ja ulkoisilla uhkilla, esittäen itsensä pelastavana toivonkipinänä jolla kaikki vielä korjattaisiin. Alena puristeli kättänsä nyrkkiin niin että kämmeneen uppoavat kynnet jättivät ihoon jälkensä. Kiukkuaan hän ei saisi laimennettua ja peitettyä vaikka yrittäisi kaikkensa, ja kai jotakin tunnustusta oli miehellekin annettava että mokoma esitys ei hämäisi tätä edes sekuntia. Ja niin paljon kuin häntä inhotti sitä myöntää, ei hän toistaalta halunnut riskeerata pienintäkään asiaa tulevaisuudessaan. Ajatus tuntui niin lamauttavalta että Alenan kiukku puristi vain hänen omaa kurkkuaan, vaikka hänen niin paljon teki mieli kieltäytyä kuuntelemasta enempää.

”Selkäänpuukotus ei ainakaan tehnyt sinusta yhtään nöyrempää”, Alena naurahti ajatuksensa ääneen ja nauru suli puolittaiseen, alistuneeseen hymyyn. ”Jos, jos se todella olisi siitä kiinni, en tietenkään. Mutta pidät minua todella typeränä jos luulet voivasi säikytellä minut auttamaan sinua”, Alenan puheen rauhallisuus yllätti hänet itsensäkin, mutta hän tunsi edelleen miten kireän pinnan alla kupli. Vaatturi uskaltautui kääntymään takaisin kohti Nimetöntä, uteliaana, mutta epäillen ettei edelleenkään saisi tässä minkäänlaista reaktiota aikaan. ”Siitähän tässä on kyse, eikö vain?”
”Olet tehnyt harvinaisen selväksi minkä arvoisena minua olet pitänyt, joten sinun on turha yrittää nyt nostaa minua jalustalle. Pikkujuoruja ja huhuja on Dione täynnä, luuletko että kertoisin sinulle jotakin mikä voitaisiin yhdistää minuun? Miehelle josta en tiedä mitään?” Alena totesi kuin kertoisi ääneen faktoja jotka kumpikin tiesi, painaen kiukkunsa avulla epäilyksensä syvemmälle. Nimettömän ei tarvinnut tietää miten paljon epävarmuus häntä pelotti. Huokaisten syvään Alena jatkoi: ”Minun puolestani Altmar voi vaikka mädäntyä sinne tönöönsä, mutta siihen en tarvitse sinua lukitsemaan ovea. Mutta kerrohan nyt mihin sinä minua tarvitset?”
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Kuparirapu »

Se, että Nimetön seisoi yhä huoneen keskellä, oli voitto itsessään. Hän oli selvästi herättänyt Alenan huomion, ja haltianaisen kasvoilla näkyi kuinka tämä puntaroi tilannetta. Kaikista taidoistaan huolimatta Nimetön ei kuitenkaan ollut selvännäkijä tai moraaliton maagikko; ilman vahvaa hallintaa keskustelutilanteesta hän ei kyennyt ennustamaan loppuun asti, mihin lopputulokseen tuo voisi päätyä. Mies oli sanottavansa sanonut, eikä kyennyt nyt muuhun kuin seuraamaan mihin päin tuuli mahtaisi puhaltaa.
Ja tuo hallinnan puute, jos mikä, turhautti Nimetöntä.
"Jos haluat, niin voin toki sanoa, että katson vain tämän asian olevan meille molemmille epäedullista. Oletan vain, että sinä olet huolissasi omasta tulevaisuudestasi," hän totesi, tosin hieman puoliääneen ja vailla suurta painoa sanoillaan. Nyt ei ollut aika eikä paikka piikitellä turhaan.

Hiljaisuus venyi jo heidän välillään, kunnes lopulta Alena kääntyi puhuttelemaan häntä uudelleen. Kevyellä huumorilla höystettynä, johon Nimetön ei aikonut tarttua, mutta jonka läsnäolosta hän oli tyytyväinen. Nauru, iloton tai puolittainenkin, vihjasi että tilanne oli purkautumassa ja lopputulokseen päätymässä. Ja mikäli Alena nyt kääntäisikin tarjouksen ympäri hänen naamalleen, olisi nainen luonteeltaan häijympi kuin Nimetön oli kyennyt olettamaan.
Vaan onneksi haltianainen suostui neuvotteluun, aloittaen luonnollisesti asettamalla omat rajansa heidän välilleen. Nimetön ei antanut kasvoilleen nousta helpottunutta ilmettä, joka oli viedä hetkeksi polvista voimat, mutta nosti kätensä rennon näköisesti lanteilleen lepäämään.
"En ole koskaan nähnyt suurtakaan etua nöyryydestä; laskemalla päänsä sitä vain kutsuu muut polkemaan kasvojaan," hän myönsi ja ohuet huulet nousivat puolittaiseen hymyyn, kunnianosoituksena kaikille hölmöille jotka Nimettömän silmissä tekivät juuri niin. Hymy suli nopeasti pois Alenan jatkaessa puhettaan.
"Olen alusta alkaen pitänyt sinua tarpeeksi terävänä ymmärtämään oman tilanteesi. Se ei ole muuttunut nytkään," hän vastasi, kykenemättä kuitenkaan kieltämään että tähän asti oli pidellyt Alenaa narunsa päässä ilman myötätuntoa. Nyt vain Nimettömältä puuttui vaikutusvalta tukemaan sellaista käytöstä. Vaatturi myös teki erinomaisen pointin, johon hän ei kyennyt vastaamaan mitenkään. Nimetön kun ei voinut arvioida, mitä kaikkea hänen alaisensa voisivat tehdä kerätyillä tiedoilla; mutta samaan aikaan Alena aliarvioi hyvän mielikuvituksen roolin näissä tilanteissa. Jos raskauttava huhu oli tarpeeksi uskottava, vaikka sitten pohjimmiltaan valheellinen, se uppoaisi silti sopivaan kuulijaan kuin häkä hiuksiin.

Korjaten ryhtiään hieman Nimetön kostutti huuliaan mietteliäästi. Kuinka paljon hän kehtaisi nyt sanoa?
"Ensimmäisenä rahaa. Pussi hopeasayreitä riittää sekin, jotta voin järjestää itselleni katon pään päälle herättämättä epäilyksiä. Tarvitsen pääomaa myös järjestääkseni asioita alamaailman reunamilla. Toisena tarvitsen sinun korviasi, jotta saan selville mitä kaupungilla on meneillään. Tiettyjen henkilöiden viimeaikaisia puuhia erityisesti, yhtenä heistä tuttumme Palar Thardin. Näiden lisäksi haluan että autat minua ottamaan yhteyttä muutamaan pikku kiltanne jäsenen kanssa. Heidän kauttaan aukeavat laajemmat piirit, ja samalla minulla on mahdollisuus järjestellä asioita sinun hyväksesi," hän luetteli kuin valmista suunnitelmaa ulkomuistista. "Kunhan käännän sopivasta paikkasta sopivan kovaa, he suostuvan vaikka määkimään käskystä, ja tekevät mitä heiltä pyydetään."
"Jos sinulle käy jotain, pettää maa myös minun jalkojeni alta. Eli voit luottaa siihen että aion pitää myös sinun helmasi turvassa tämän kaiken aikana," hän lisäsi yksinkertaisesti. Nimetön koki että nyt oli parempi latoa asiat pöydälle kuten ne olivat. Turha kiertely poikisi vain turhia epäilyjä, joihin hänellä ei nyt ollut varaa.


Nimeton oli jo ojentamassa kättään, teatraalisena eleenä sopimuksen solmimiseksi, kun ovea vasten naputettiin rystysillä. Nimetön käännähti ympäri kuin pistettynä, mutta sitten hän kuuli puun läpi puhuvan äänen ja hätääntyi toden teolla:
"Neiti, oletteko vielä paikalla? Teille olisi viesti tuttavaltanne."
Nimetön tunnisti alaisensa äänen, ja katsahti Alenaa keho jännittyneenä. Perääntyen hän suhahti hiljaa:
"Hän ei saa nähdä minua, tai sitten hän tulee kuolemaan."
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Anlie »

Ei edes yritystä kieltää tai pyöritellä asiaa toisin, Alena tuhahti halveksivasti Nimettömän sanoille. Näemmä oli mahdotonta saada miehestä irti edes puolittaista anteeksipyyntöä, pahoittelua tai katumusta. Sen ei olisi pitänyt olla vaatturille yllätys tai pettymys, mutta oli kuitenkin. Alenaa alkoi kaduttaa ettei ollut sättinyt Nimetöntä enempää kun tunne oli vielä pinnassa, nyt kun hänen pitäisi ajatella, sen uudelleen esiin kaivelun aiheuttama tuho veisi sen pienenkin tyydytyksen minkä raivoaminen olisi ehkä tuonut.

Jo Nimettömän ensimmäiset sanat vaatimusten listasta saivat Alenan kohottamaan kulmiaan. Hän oli odottanut – toivonut – että moista listaa ei edes olisi, vaan mies olisi saapunut pelkästään rahan perässä. Raha oli vaivatonta ja sen arvo oli määriteltävissä, mutta kuunteleminen ja palvelusten tekeminen saattaisi herättää myös epätoivottua huomiota. Thardinin nimen kohdalla Alena taas mutristi hieman huuliaan, Nimettömän apurit siis saapastelisivat tämän tilalla ja niin sietämätön kun mies itsekin oli, tuntematon siinä roolissa oli vielä tuntematon ja arvaamaton tekijä valmiiksi monimutkaisessa verkostossa. Ja vielä suurempaan mutruun vaatturin huulet kääntyivät kun Nimetön jatkoi pitävänsä huolta myös hänen helmoistaan: ”Ei. Sinä et puutu asioihini enää yhtään enempää, olet tehnyt hyväkseni ihan tarpeeksi.” Alena ei peitellyt myrkyllistä katkeruutta äänessään ja kohotti kättään näpäyttääkseen tämän ojennetun kättelyn pois tieltään ja olisi jatkanut tiukkaa saneluaan, mutta jähmettyi koputuksen ääneen. Miehen kasvoilla välähti hätäännys ja hän perääntyi.
Sinä vai hän?, Alena mietti, mutta ääneen vain kirosi ja hätyytti Nimetöntä taaksepäin etuovelta. Jos koputtaja päättäisi vilkaista ikkunasta sisään, he seisoisivat molemmat kuin tarjottimella. ”Takahuoneeseen - etkä koske mihinkään.”

Jumalat vieköön kaikki, nainen puhisi hiljaa lähestyessään etuovea. Reaktiosta päätellen oven takana ei voinut olla kukaan muu kuin joku näistä pettureista, ja tämä voisi olla Alenalle ainutlaatuinen tilaisuus pyristellä tilanteesta irti. Tämä vain tuli liian nopeasti, heti sen jälkeen kun hän oli jo mielessään päättänyt antaa Nimettömälle toisen mahdollisuuden, tai ainakin vaatturille itselleen ajatteluaikaa harkita.
Nimettömän kadottua Alena leväytti etuovensa auki ja ilmoitti sievästi hymyillen ettei ottanut tilauksia tänään vastaan, katseli tulijaa hetken päästä varpaisiin, esitti äkisti tajuavansa mistä kiikasti ja viittasi hätäisesti vieraan sisään. Alena vilkaisi nopeasti ovenvierustat todeten ne autioiksi, painoi oven kiinni, eikä antanut tulijalle aikaa esittää viestiään: ”Thardin olisi voinut vaivautua tulemaan itse paikalle. Minua ei kiinnosta hänen viestinsä, mutta sinä voit viedä hänelle vastaukseksi että hän voi viimekertaisen jälkeen tulla alasti vuosikokoukseen ja nuolla siellä saappaani, ja ehkä sitten – ja jumalat tietävät se on iso ehkä – voin kuunnella mitä sillä omahyväisellä paskiaisella on sanottavanaan.” Vaatturi heristi sormeaan uudelle vieraalleen, asettuen samalla tämän ja ulospääsyn väliin. ”Lähettää vielä jonkun tietämättömän juoksupojan hoitamaan ikävät asiat puolestaan”, vaatturi puuskahti ja pudisti voimakkaasti päätään. ”En tajua mitä te näätte sellaisessa saamattomassa tyhjänpuhujassa, mutta ehkäpä kauhalla ei voi vaatia kun on lusikalla annetukin”, naisen sanat kääntyivät ilkkuvaksi ja hän otti askeleen kohti apuria, ”Kas niin, eiköhän tämä ollut tässä. Alahan kipittää takaisin mestarisi helmoihin, niin ehkä sinustakin vielä kasvaa samanlainen pettymys.”
Väitä vastaan, puhu ohi suusi, Alena maanitteli mielessään. Hänen täytyisi saada edes jotakin irti näistä pettureista, että voisi edes harkita iskevänsä silmää ja vaivihkaa nytkäyttää päätänsä takahuoneen suuntaan.

//Ja Nimettömälle kuvaus miltä takahuoneessa näyttää://

Puodin takahuone oli liikkeen levyinen mutta huomattavasti kapeampi yhtenäinen huone, joka alkuun saattoi vaikuttaakkin vain juuri siltä mitä oli – vaatturin takahuoneelta. Toisessa päädyssä oli tulisija, jonka päällä oli kattiloita pienestä valtavaan. Tarkasti lieden viereen oli mahdutettu tilaan nähden ylisuuri sammio, jonka mustaksi tummunut sisusta kieli ankarasta kulutuksesta. Tulisijapäädystä johti myös ovi sisäpihalle, joka jaettiin naapureiden kanssa. Seinät oli vuorattu hyllyillä, kaapeilla ja laatikostoilla jotka pursusivat tavaraa, epäilemättä järjestyksessä jonka vain niiden omistaja saattoi tietää. Ristiin rastiin kattoa oli vedetty lankoja, osasta roikkui kasvinippuja kuivumassa, osa tyhjillään, yhdellä pitkä punertava pellavankangas pingotettuna kuivumaan ja toisella pyykkipojilla roikkumaan nipistettyjä erivärisiä tilkkuja. Toisessa päädyssä, jälleen yhden kaapiston päällä miltein katon rajassa oli patja, jolla lepäsi myttynä turkis, peittoja ja tyynyjä. Vuoteen kumpaankin päätyyn oli ahdettu kirjakasoja, pari pientä koristeellista puulaatikkoa ja puoliksi palanut kynttilä. Valoa tilaan ulkoa tuli oikeastaan vain pienestä tuuletusräppänästä vuoteen yllä ja yksinäisestä ikkunasta oven vieressä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Kuparirapu »

Vastauksenaan turhautunut sihahdus Nimetön kääntyi ja Alenan käskytä totellen liukui hiljaisin askelin lattian yli. Hän luikahti takahuoneen ovesta sisään, huitaisten kädellään matallalla roikkuvaa kangasta ja kääntyen kömpelösti sivuun jotta ei tönäissyt kompuroinnillaan lähimmältä hyllyltä mitään. Tarraten kahvaan Nimetön vetäisi takahuoneen oven lähemmäs, miltei kiinni, mutta jättäen selkeän raon josta saattoi kuunnella mitä toisessa huoneessa tapahtui. Hengittäen syvään kihisevien hermojensa rauhoittamiseksi Nimetön vilkaisi ympärilleen huoneessa. Leveä tulisija ei ollut kuumana, mutta ilma tuntui silti jotenkin tunkkaiselta. Pyyhkäisten nenäänsä mies yritti pitää ilmassa leijuvat hajut kauempana, mutta ei onnisunut siinä. Erilaisten väriaineiden oudot tuoksut sekoittuivat irvistyttävän epämiellyttävästi jostain nousevaan villanhajuun. Se toi Nimettömälle huonoja muistoja parista kokemuksestaan nahanparkitsijoiden lähettyvillä, ja siirtääkseen ajatuksensa pois aiheesta hän kumartui lähemmäs ovenrakoa. Tiskin takaa hän erotti vain Alenan päälaen tämä avatessa oven, mutta sitten nainen teki tilaa ja toiset askeleet kävelivät sisään. Nimetön kostutti huuliaan, ja kääntäen päätään painoi korvansa raolle kuullakseen keskustelun.

Ovesta sisään astuneena oli lyhyt nainen, yksinkertainen ruskeahelmainen mekko yllään ja värikäs hartiahuivi lämmittämässä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt muuta kuin tyyntä ilmettä Alenan antaessa tietä sisään, mutta hän ei ehtinyt tervehdystä lausua kun vaatturi alkoikin tulittaa häntä tiukoilla sanoilla. Nainen avasi suunsa muutaman kerran, yrittäen siirtää keskustelun pois tästä yksinpuhelusta, mutta ei onnistunut siinä. Oven takana Nimetön mutisi painokkaasti samaa lausetta:
"Käske hänet pois, käske hänet pois, ovesta ulos ja helvettiin täältä..."
Toisella puolella oli Alena päässyt heittämään viimeisen herjansa esille, ja katseli vierastaan miltei haastavalla tavalla. Nainen nosti kättään sovittelevasti ja sanoi viimein:
"Neiti hyvä, vakuutan että tälle ei ole tarvetta. Minulla on vain viesti teille, tärkeä viesti, ja uskon että se on ainoastaan mieleenne."
Katsoen Alenaa odottavasti, varmistaen että hänellä oli tilaisuus puhua, nainen silotteli huiviaan ja sanoi:
"Herra Thardin on valitettavasti estyneenä, hänellä on kädet täynnä tällä hetkellä erään toisen asian kanssa. Sellaisten jotka voisivat vaarantaa hänen asemaansa, ymmärrättehän, ja siksi hän on selvittämässä niitä korkeimman omakätisesti. Se ei kuitenkana tarkoita, että hän olisi unohtamassa teitä."
"Herra Thardin on erittäin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea olette saaneet aikaiseksi. Ja hän haluaa lähettää siksi kiitoksensa, hyvän tahdon eleenä," nainen jatkoi ja otti helmansa laskoksista esiin kilisevän pussin, niin lihavan ja raskaan että hänen täytyi pidellä sitä molemmin kämmenin.
"Helvetin iilimadot, jakelette minun rahojani ympäriinsä!" Nimetön ajatteli ja hänen silmänsä leimusivat ovenraon hämärässä. "Kunhan täältä pääsen, niin nyljen jokaisen kuparinerin teidän päänahastanne! Korkojen kera!"
Hänen entinen alaisensa kääntyi, ja asetti pussin pöydälle niin että kilahti. Kääntyen Alenaa kohti hän näytti kämmeniään eleenä, ettei summan taustalla olisi mitään taka-ajatuksia.
"Kuten sanoin, herra Thardin on tällä hetkellä kiireissään, mutta jos haluatte, voitte keskustella hänen kanssaan kunhan tilanne selviää. Hän toivoo ainoastaan, että tähänastinen yhteistyö kanssanne voi jatkua, ja on valmis kuulemaan teidän mielipiteenne asiasta, jos haluatte kertoa ne hänelle kasvotusten."
Nimettömän kurkunpohjaa kuristi, hänen seuratessa sivusta kuinka hänen vaivojensa tulosta kaadettiin hiekkaan kuin viiniä kesäjuhlissa:
"Tekö tässä nöyristelette asiakkaan edessä ja annatte tämän sanella teille ehdot? Mihin minä vuoteni kulutin teidän lehmänaivoisten äpärien kanssa, jos tämä on parasta mihin pystytte yksin? Miten minä olen onnistunut missään, kun palveluksessani on ollut tuollaisia idiootteja?
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kerjäävällä ei ole varaa valita

Post by Anlie »

Ainakin joku tietää milloin osoittaa kunnioitusta, vaatturi ajatteli mutta ulospäin hän mutristi huuliaan ja veti kätensä vihaiseen puuskaan. He siis pysyisivät tarinassaan, että kaikki oli hyvin ja mikään ei ollut muuttunut? Kärkkäästi Alena avasi suunsa kysyäkseen mitä asiaa naisella sitten hänen liikkeeseensä oli, mutta tämä alkoi siirrellä helmojaan ja sai vaatturin napsauttamaan huuleensa tiukkaan epäilevään viivaan. Kai he itsekin tajuaisivat ettei tällainen äkillinen voitelu herättäisi muuta kuin kysymyksiä - asettaisiko hän itsensä vain huonompaan asemaan jatkamalla painostusta vai pitäisikö hänen leikkiä tyhmää? Alena harppoi apurin ohitse, tarttui molemmin käsin pöydälle laskettuun pussukkaan ja veti sen lähemmäs itseään.

Vaatturi nykäisi nyörit auki ja upotti kätensä kolikoihin, ilmeettömänä, odottaen että pussin pohjalta paljastuisi kiviä. Jotakin mihin ja millä hän voisi osoittaa miten tyhjiä tulijan puheet olivat. Kun pöydälle hätäisesti levitettyjen rahojen seasta ei tuntunut löytyvän mitään metallia kummempaa, Alena kasvoilla häivähti ahneus ennen kuin hän suuntasi tiukan katseensa takaisin naiseen. "Kiitoksena, niinkö? Täysin pyytetön lahja?" Alena lausui ääneen loogiselta kuulostavia epäilyksiä ja yritti kuumeisesti miettiä. Vaatturi tarttui kultaiseen kolikkoon, naputti sitä pöytää vasten ja nosti sen valoa vasten, kuin tutkiakseen näkyisikö siitä kuitenkin läpi.

Thardin rahojen takana - aito tai ei - tuskin luopuisi mistään ilmaiseksi. Oliko tämä kaikki mitä hän voisi tältä uudelta Thardinilta saada, denejä ja ystävällisempiä sanoja? Jos hänellä olisi tarpeeksi rahaa, kuunneltaisiinko häntä? Millaisella rahamääräällä hän voisi ostaa tiensä rakuzan pöytään tai Killan johtoon? Kolikon tuijotus tuntui auttavan.

"Kunhan arvoisa herra Thardin kiireiltään ehtii, hänen olisi syytä tulla itse, jos todella haluaa säilyttää yhteistyömme." Alena pyöräytti tarkastelemansa denen takaisin kämmenelleen ja siitä takaisin toveriensa seuraan. "Välittänette hänelle miten pettynyt olen kaikkeen hänen toimintaansa killan suhteen - Altmarin tapaus oli todellinen pohjanoteeraus”, Alena vilkaisi jälleen pistävästi naiseen, kuin odottaen ettei tämä olisi lainkaan selvillä mistä hän puhui. ”Suokaa siis anteeksi aiempi tuohtumukseni”, hän vielä lisäsi, tosin äänensävyllä mikä kertoi ettei hän ollut pahoillaan. Kolikot tuntuivat sileiltä ja kylmiltä Alenan sormien alla, kun hän seurasi niiden ääriä ja lopulta huokaisi, kuin antaisi periksi suurelle myönnytykselle: ”Olen valmis kuuntelemaan hänen selityksensä, ystävällisenä vastaeleenä. Mutta en lupaa mitään.”

Hänen ei tarvitsisi jatkaa. Kostuisiko hän itse jotakin vihjailusta, paitsi provosoisi sillä laumallisen kätyreitä vahtaamaan hänen tulemisia ja menemisiään, tai tonkimaan hänen takahuoneensa siinä toivossa että hän piilottelisi erästä tiettyä henkilöä. Joka ehkä haluaisi ettei hän sotkeutuisi tämän tilanteeseen enempää, vaikka vaatturin apua muuten tarvitsikin. Mutta tässä ei oltaisi, jos tilanne olisi Nimettömän hallinnassa.

"Se toinen asia ei varmaan liity mitenkään siihen huijariin?" Nopea utelias vilkaisu apuriin ja Alena alkoi siirrellä kolikoita yksitellen takaisin pussukkaansa. "Se joka kiertelee kerjäämässä rahaa Thardinin nimiin? Naapurini kertoi että sellainen oli käynyt ovellani mankumassa.”
Post Reply