Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Post Reply
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 11
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by LentäväShirkkeli »

(Ranyard ja Tinanja näin alkuun)
(Alkutalvi, maassa ohut kerros kosteaa lunta, pilvistä ja lumisadetta)

Terias

Aamulla oli ollut yllättävän antoisa lumisade. Puut ja maa olivat saaneet ensimmäisen lumikerroksensa paksua ja märkää lunta. Olin laittanut käsiini sormikkaat. Talvi oli vielä lämmin, joten vanttuut olisivat olleet liioittelua. Lumisateen lakattua saatoin nousta siivilleni.

Keskipäivä on pilvinen ja leuto. Liidän metsän yllä lyöden siivilläni ajoittain lisää korkeutta. Puut liukuvat allani merkkinä matkan etenemisestä. Alan olla melko tylsistynyt. Kantamusten kanssa lentäminen on tylsää suorittamista.

Olen matkalla ihmisten kaupunkiin, jota kutsutaan nimellä Dione. Olen kuullut, että Dione ja Phoebe olivat ihmisten näyttävimmät kaupungit. Kuitenkaan en ole vielä kertaakaan käynyt katsomassa niitä. Aina olen keksinyt parempaa tekemistä. Kuten esimerkiksi maakotkien tarkkailu, kilpalento haukan kanssa, lentotemppuja korppien kanssa ja matkaaminen vuoristojen välillä ja niiden reunamilla. Kuitenkin olen vihdoin saavuttanut sen tilanteen, että en keksikkään, mitä tekisin seuraavaksi. Lisäksi jotkut Ajanlanit olivat ihmetelleet, etteen ollut nähnyt näitä kaupunkeja vielä. Ilmeisesti näitä kaupunkeja pitäisi käydä katsomassa, että ei olisi yleinen ihmettelyn aihe. Onneksi matka ei ole kovinkaan pitkä ja minulla on aikaa hukattavaksi.

Liitäminen alkaa jo keitellä, joten alan etsiä hyvää laskeutumispaikkaa. Etsin korkean runsasoksaisen latvan ja laskeuduin sinne. Otan pisaran mallisen repun selästäni ja kiinnitän sen oksienväliin. Repun irroittaminen tuntuu todella hyvältä kannettuani sitä lapaluiden päällä jo useampien tuntejen ajan. Venyttelen ja pyörittelen lapaluitani. Asetan jalkajousen repustani roikkumaan, jotta voin itse olla mukavammin oksistossa. Asetun istumaan luinen petolinnunperse yhdelle oksalle ja jalat alemmalle oksalle. Kaivelen repustani eväitä ja alan syömään sörsseliä, johon olin itse sekoittanut kuvattuja marjoja, kuivalihaa ja pähkinöitä.

Katselen syödessäni ympärilleni ja havaitsen laskeutuneeni hyvin lähelle maanmatosten tietä. Äiti sanoi aina, että siellä ne maanmatoset kulkee maatamyöten kun eivät ilmaan pääse. Joskus mietin miten tuskallista sellainen elämä olisi. Kaartelevaa tietä myöten saa kävellä useita päiviä semmoista matkaa, jonka pääsee lentäen päivässä.
En yleensä laskeudu näin lähelle tietä, mutta tuskinpa se on mikään ongelma. Ainakin samalla voi saada ruokaviihdettä, kun pääsee seuraamaan maanmyötäistä liikennettä. Juuri nyt tiellä ei näytä olevan ketään. Muutaman sentin märkä lumikerros on osittain murtunut ja hajonnut. Jotain liikennettä siis oli tänään tiellä liikkunut. Talvella teillä näkyy vähemmän liikennettä. Ehkä maanmyötäiset nukkuivat pääosin talviunta?
Last edited by LentäväShirkkeli on Wed Sep 22, 2021 6:22 pm, edited 2 times in total.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 919
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by Tinanja »

Päivä, ja edellispäivä olivat olleet pitkiä, mutta tuleva maksu tästä parin päivän keikasta olisi riittävä korvaus palkkasoturin vaivannäöstä. Ranyard ratsastikin nyt rennosti luotetun, tumman ratsunsa selässä. Hevosen kengitetyt kaviot upposivat pienen lumikerroksen läpi ja jättivät selkeät, säännölliset tasaisen tahdin tuottamat jäljet. Sekä Ranyardin omat varusteet, että hänen ratsunsa varusteet narisivat hiljaa askelten tahdissa. Miehen harteille oli haarniskaa ja aseita peittämään kiinnitetty paksu, harmaa villaviitta, jonka helma lepäsi hevosen selän päällä, peittäen selän satulan takana aina häntään asti. Vaikka kaikista varusteista näki, että ne olivat kuluneita, oli ne hyvin hoidettuja ja asiansa ajavia. Ranyard itse oli peittänyt päänsä hupulla, ja piteli ohjia yhdessä kädessään. Toisella kädellä mies piti kiinni jo pennusta nuoreksi kasvanutta koiraa, joka kovasti yritti suukottaa isäntäänsä nuolemalla tätä harva se hetki. Tämä näytti istuvan puoliksi miehen laukun päällä, puoliksi tuon reidellä ja satulan päällä, eikä asento näyttänyt kummallekaan kaikkein mukavimmalta. Mutta viitta suojasi lumisateelta ja viimalta koiraa siinä Ranyardin sylissä, ja molemmat näyttivät tilanteeseen tyytyväisiltä.

Ranyardin huomio kiinnittyi samaan suuntaan, mihin hänen hevosensa jäi tuijottamaan. He olivat ehkä puolen päivän matkan päässä Dionesta, eikä palkkasoturi ollut nähnyt tänään juuri ketään muuta samaan suuntaan matkustavaa henkilöä. Nyt siinä hänen näkökenttänsä rajalla, hevosen kantaessa häntä koko ajan yhä lähemmäs, laskeutui Ajanlan. Matkoillaan mies oli kyllä nähnyt useampiakin näitä yleensä yksikseen, hyvin ylpeästi kulkevia rodun edustajia. Tämän kirkas siiven reuna kuitenkin oli erilainen, kuin mitä hän oli aiemmin nähnyt, mielenkiintoinen. Koira miehen sylissä näytti huomaavan viimein myös satunnaisen kulkijan ja kiinnitti nopeasti huomionsa tiellä näkyvään henkilöön, kun taas palkkasoturin ratsu oli jo menettänyt mielenkiintonsa nähtyään vilauksen kulkijasta.

Sen sijaan palkkasoturi itse katseli laiskan näköisenä maisemaa, vaikka silmäkulmasta näkikin kulkijan koko ajan. Hän ei osannut täältä arvioida, miksi tuo oli laskeutunut juuri siihen, ja oliko tuo jo nähnyt hänet… Mutta koskaan ei voisi olla liian varovainen, Ranyard muistutti itseään ja kietoi varoen kätensä paremmin sylissään olevan Dazin ympärille jatkaessaan matkaa kohti tätä satunnaista vastaantulijaa.
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 11
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Ruokaillessani pilvet päättävät aloittaa lumisateen.
"Ei taas!", lumisade tai mikään sade ei ole mukava matkustussää minulle. Lentäminen on raskaampaa kun luonto yritti lisätä kantoon lisää kuormaa. Saatan suosiolla jättää matkan jatkamisen, kunnes lumisade päättää lopettaa.

Viimeistelen ateriani. Ruokasekoitukseni on tehokas, mutta kuiva. Juon päälle pienestä leilistä vettä ja oloni on ravittu. Tien suhteen alan jo uskoa, ettei siellä näkyisi tänään enään maanmyötäisiä. Tuskin nekään halusivat matkustaa tässä säässä. Kuitenkin kimallus osuu silmäkulmaani. Tähyän välkettä ja näen, että joku tosiaan kulki tiellä, ilmeisesti ratsain. Hänellä on yllään jotain kiiltävää. Kiiltävät asiat ovat mielestäni hyvin kiinnostavia ja minua syyhyttää lähteä tutkimaan matkaajaa lähemmin. Pakkailen reppuni ja lehahdan alas lyhyempään ja tuuheampaan puuhun, jonka lehvästöön kätken reppuni. Jos aijon lähteä kartelemaan huvin päiten, en ajo kantaa koko omaisuuttani matkassa.

Kiipeän tuuheamman puun latvaan, joka taipuu hieman painostani. Annan puunlatvan heilua ja käytän sitä ponnahduslaudan tavoin saadakseni lähtönopeutta lentoon. Reippain siiven iskuin saan itseni puiden ylle hetkessä. Aluksi halusin nähdä kiiltävän matkaajan ja erityisesti sen, mikä heijasti valoa noin. Ilman kantamuksia liitoni on nopeampaa ja kevyempää pienestä lumisateesta huolimatta. Lähempänä näen tarkemmin matkaajan.

Rotevan puoleinen parrakas peltipurkki ratsailla, oliko hän kääpiö? En ole ikinä nähnyt matkaavaa kääpiötä, saatika vielä ratsastavaa sellaista. Havaitsen, että miehellä oli sylissään pieni eläin, ilmeisesti koira. Mielestäni koirat yleensä juoksentelivat maassa. Oliko eläin loukkaantunut.

Äkillinen tuulen suunnan muutos yllättää minut ja saa lentokorkeuden tippumaan äkisti. Päädyn tien ylle puiden väliin, jossa oli äkillinen tuulensuoja, ja en saa siipieni alle sopivaa nostetta. Alaspäin suuntautuva liikevoima pistää minut laskeutumaan keskelle tietä. Märkä lumi narahtaa jalkojeni alla. Lumessa tapittaminen tuntui kamalan rahvaan omaiselta, vähän maanmyötäiseltä.

Amatöörivirhe, ajattelen raivoissani. Miten saatoin antaa tuulen yllättää minut! Olen vihainen itselleni. Puistelen siipiäni ja vaatteitani yrittämättä lähteä jälleen lentoon. Minähän en avoimesti tule myöntämään, että en todellakan aikonut laskeutua tähän. Niin kauan kun minulta kysytään, tämä oli juuri mitä aijoinkin tehdä.

Oloni ei kuitenkaan ole enään paras mahdollinen. En tiedä millainen tämä tiellä kulkeva maanmyötäinen saattoi olla ja hän oli ratsailla kun minä taas jaloillani. Toivottavasti hän ei ole mikään opportunistinen maantierosvo. Jos on, voin varmaan hämätä häntä näyttävillä miekkatempuillani.

Kokoan pääni ja yritän miettiä uskottavan syyn laskeutumiselle ja katson tätä pientä koiranpentua.
"Hei! Onko lemmikilläsi haaveri? Tarvitsetko pikakuljetuksen parantajalle. Tässä ois pari aika nopeaa siipeä", tämä ei ollut alkuperäinen aikomukseni, mutta todellakin teen ylimääräisen lentoretken ennemmin kuin myönnän virhelaskeutumisen.

Olen kuullut, että maanmyöntäiset maksavat ilma kuljetuksista, koska ne olivat niin paljon nopeampia kuin maanmyötäinen kuljetus. Jotkut sanovat, että virheistään saa maksaa. Mitä jos sen sijaan minä voisin saada maksun virheestäni?
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 919
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by Tinanja »

Ranyardin katse seurasi, miten tuo Ajanlan nousi lentoon, ja kierteli heidän yllään aikansa. Palkkasoturi pudisti vähän päätään ja painoi pohkeitaan kevyesti ratsunsa kylkiä vasten saaden sen pidentämään askeltaan hieman. Palkkasoturi ei näyttänyt erityisemmin kiinnittävän huomiota vielä silloinkaan, kun Ajanlan laskeutui tielle, ja riittävän lähelle puhe-etäisyydelle. Ranayrd veti ohimennen viittaansa paremmin harteilleen ja peittämään vyöllään roikkuvia aseita, vaikka hänen haarniskansa varmasti kertoikin pitkälle, ettei hän kulkenut aseistautumatta. Ehkä se oli jotain yleistä kohteliaisuutta, jota mies yritti noudattaa?

“Kiitos tarjouksesta, mutta… koirani on ihan kunnossa”, Ranyard totesi vastaukseksi. “Se on niin nuori, ettei jaksa juosta vielä koko päivää hevosen rinnalla”, palkkasoturi tarkensi ennen kuin saisi siitä lisäkysymyksen. Dazin nappisilmät ja pieni kuono kääntyivät katsomaan tulijaa, eikä ollut vaikea havaita miten innoissaan tuo oli uudesta tuttavuudesta siitä huolimatta, että istui isäntänsä edessä satulassa. Häntä taputti heiluessaan tiukasti satulaa ja toisinaan Ranyardin reittä, ja pieni, iloinen vinkuna pääsi toisinaan koiran kurkusta alas. Tämä oli suurine silmineen vielä pentu, tuskin kokonaista vuottakaan, mutta Dazista oli nähtävillä jo nyt, ettei koira jäisi kovin pieneksi. Palkkasoturin ratsu sen sijaan ei näyttänyt letkauttavan korvaansakaan tulijalle saati tämän siiville, vaan jatkoi tasaista kulkuaan pitkin lumen peittämää tietä, kohti Dione. Ranyard oli vain harvoin tavannut Ajanlaneja, ja hänen käsityksensä kyseisen rodun edustajista oli pitkälti se, miten omissa oloissaan nämä viihtyivät. Oliko tämä siis poikkeus, vai yrittikö tämä kyseinen henkilö olla todellisuudessa vain kohtelias - ja oletti, ettei hän edes olisi tarttunut tuohon tarjoukseen? Kysymys oli erikoinen tervehdykseksi, ja tuskin tuo oli esimerkiksi eksynytkään. Siksi mies jatkoikin etenemistään tekemättä elettäkään ratsunsa kävelyä hidastaakseen.

Kun näytti siltä, ettei Ajanlan tehnyt elettäkään kääntyäkseen, ja jatkaakseen matkaansa mihinkään suuntaan siitä, Ranyard vilkaisi tätä vielä kertaalleen paremmin päästä varpaisiin ja varpaista takaisin päälaelle. Tämä ei näyttänyt siltä, että oli pukeutunut kohta laskeutuvia kylmiä säitä varten - mutta toisaalta, palkkasoturilla ei ollut ajatustakaan siitä kuinka nopeasti ja pitkiä matkoja tämä saattoi liikkua siipiensä kanssa. Mies ei kuitenkaan sanonut mitään - hänen pitäisi päästä Dioneen vielä ennen pimeää, jos hän ei haluaisi viettää yötään taivasalla, ja keskustelu varmasti hidastaisi matkantekoa.
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 11
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Ratsastaja ei näytä erityisemmin kiinnostuneelta suhteeni, mikä tekee oloni turvallisemmaksi, mutta yllättäen vähän loukatuksi. Minä olen upea nuori Ajanlan, silmät tänne. Pyrin ravistamaan tämän omituisen tuntemuksen pois itsestäni, sillä hyvin aseistettuja peltipurkkeja ei kannattane väkisin vetää puoleensa.

Esitän ratsastajalle tarjoukseni ja hän kiittää ja sanoo koiransa olevan kunnossa. Syy koiran erikoiseen matkustustyyliin oli nuoruus.
"Aivan, siksi se on noin pieni rääpäle. Aika söpö", kommentoin silmäillen pentua. Pentu oli niin pieni ja pörröinen. Teki mieleni vähän käpälöidä sitä. Mutta otus varmaan vain purisi näppejäni, jos menisin härppimään. Silti voisin vähän kokeilla, vaikka näpeilleni saisinkin. Ei kai noin pieni vielä niin lujaa edes purisi.

Ratsastajaa kiinnostaa vain matkan jatkaminen. Koska en koe itseäni uhatuksi näen tämän hyväksi tilaisuudeksi kysellä kaikenlaista.
"Minä luulin kauempaa, että olisit kääpiö, mutta olisit kyllä hiton pitkä kääpiö ja en kyllä olisi uskonutkaan, että kääpiöt lähtisi kotopielistään minnekään, saatika nousisivat ratsaille. Mutta jos et ole kääpiö, niin mikä sinä olet?"

Hevonen liikkuu tasaista vauhtia ja annan sen kävellä ohitseni. Maan myötäinen tuskin halusi pysähtyä, koska matkanteko oli jo valmiiksi melko hidasta. Ohi ratsastaessaan ratsastaja silmäilee minua, mikä on täysin asiallista. Kuitenkin tämä ei näyttänyt olevan ihaileva taikka hyväksyvä katse. Se oli jotain muuta, mutta mitä. Tämä asia häiritsee minua. Katse ei ole myöskään uhkaavan oloinen.
"Mitä?", minä kysyn, koska en pidä tästä, "Onko minussa jotain vikaa?"
Katselen vaatteitani, että olinko viskannut päälleni ruokaa. Ruokani oli kyllä ollut niin kuivaa, ettei se olisi vaatteisiin jäänyt. En ymmärrä, mitä tuo peltipurkki mahtoi ajatella.

Annan hevosen kävellä välillemme välimatkaa.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 919
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by Tinanja »

Ranyardin toinen hansikkaan peittämä käsi piteli kevyesti ohjista, jotka roikkuivat löysänä ratsun kaulalla, melkein toimettomina. Toinen käsi silitteli Dazin päätä pennun kaivautuessa paremmin ratsastajaa vasten, mutta koira kuikuili harva se hetki tiellä seisovaa Ajanlania kohden. Palkkasoturi kohotti kypäränsä alla kulmiaan, kun kuuli tuon sanat rääpäleestä. Mies puristi vähän tiukemmin ratsunsa ohjia, muttei muuten näyttänyt reagoivan millään lailla sanoihin. Ranyard oli kuullut, että Ajanlanit olivat uteliaita, mutta… tämä, kun tuo uteli koiran lisäksi myös hänestä… se oli rajalla, jota Ranyard ei halunnut ylittää. Mitä harvempi tiesi hänestä mitään, sitä parempi. Eikä mies pitänyt tuon Ajanlanin tavasta pysähtyä, ja kysellä keskellä ei mitään, keskellä hiekkatietä, joka johtaisi vielä hänet ennen iltaa takaisin Dioneen. Tuo heilautti vähän olkapäitään saadakseen viittansa laskeutumaan paremmin ylleen, peittämään vieläkin tarkemmin vyöllä roikkuvat kirveet, joiden kärjissä oli edelleen hieman verta edelliseltä keikalta.

“Ihminen”, Ranyard vastasi ratsunsa tasaisten askelten jatkaessa matkaa, kun tuo Ajanlan jatkoi sitä samaa uteluaan, jonka oli ilmeisesti päättänyt aloittaa siitä huolimatta, että oli nopeasti jäämässä seisomaan tien laitaan hänen jatkaessa matkaansa hevosensa selässä. Arvioivaa katsetta koskeneeseen kysymykseen Ranyard ei aikonut vastata. Mies sen sijaan käänsi katseensa takaisin eteenpäin horisonttiin viimein katoavaa tietä kohden. Tässä olisi pieni mäki, ennen kuin maasto alkaisi laskeutua hitaasti kohti merenrantaa ja Dionea. Kaupunkia, jossa hän aikoi viettää koko tulevan talven, ja keväällä hän voisi harkita jotain uutta paikkaa, uutta reittiä, jota kulkea matkoillaan. Pieni tuulenvire osui vasten palkkasoturin kasvoja, kun hän hoputti hieman ratsuaan pidentämään askeleitaan. Kulkijat tällä tiellä - tai millään tiellä harvoin jäivät keskustelemaan, ja palkkasoturi toivoi tuon Ajanlanin noudattavan samaa etikettiä.
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 11
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Ratsastaja muistutti minulle kääpiötä, mutta oli kummallisen pitkä ja aivan väärässä paikassa tekemässä vääriä asioita. Ratsastaja paljastaa olevansa ihminen. Yllätyn, mutta yhtäkiä ratsastajan mittasuhteet tekevät järkeä. Tietenkin hän oli ihminen.
"Täytyy kyllä sanoa, että ihmiseksi sinulla on melko hieno parta, mutta kyllä kääpiöparrat yleensä ovat vielä näyttävämpiä."
Tämä ihminen on harvasanainen, vielä harvasanaisempi kuin kääpiöt. En kuitenkaan tunne muita ihmisiä, joten oletan kaikkien ihmisten puhuvan yhtä vähän. Kenties maassa tallustelu teki tylsämieliseksi, jolloin juttu lakkaa luistamasta. Ihmisten onneksi tai epäonneksi, minua ei juurikaan kiinnosta, miten pitkiä vastauksia ihminen antaa. Lyhyet vastaukset kelpaavat minulle loistavasti.

Ohi ratsastaessaan tämä ihminen katsoo minua kummallisesti. En pidä siitä. Kysyn suoraan asiasta, ja hän ei vastaa. Aika töykeitä nämä maanmyötäiset. Kenties hän oli vain kateellinen. Tietenkin, juuri sitä se katse taatusti oli. Olen varma, että minäkin olisin kateellinen Ajanlaneille, jos olisin maanmyötäinen. Ihminen ei nyt kovinkaan hyvin osannut suhtautua parempiinsa. Koska uskon katseen johtuneen kateudesta, annan ihmisen törkeän käytöksen anteeksi. Kateus on tavallaan imartelevaa. Olisin tosin pitänyt enemmän ihailusta kuin kateudesta.

Kun arvoin välimatkan riittäväksi, levitän siipiä ja otan jokusen juoksu askeleen, jotta saan ilmaa siipien alle. Saan kasvatettua korkeutta siiven iskuin ja korkeammalla tuuli tukee siipiäni paremmin. Liidän miehen perään ja jään leijumaan tämän taakse vähän kuin hän lennättäisi perässään leijaa. Välillä ei tuullut ja joudun löymään siivillä, välillä tuulee niinkin rajusti että joudun säätelemään siivilläni nostetta. Sää ei ole ihanteellisin lentämiseen, mutta iroonisesti se teki matalasta lennosta vähän mielekäämpää kuin käveleminen. Otan tämän itselleni hyvänä harjoitteluna. Kuitenkin tuuli kävi paremmin nyt tämän hetkiselle tielle kuin taakse jätetylle, joten lentäminen oli keveämpää.

"Saat anteeksi. En ole ennen tavannut ihmistä, niin en osannut odottaa kateellisia katseita", ilmoitan kova äänisesti, jotta tuuli ei söisi sanojani.
"Sinulla on hieno peltipurkki-asu, onko se raskas kantaa? Väsyykö tuo hevonen koskaan? Hevoset on varmaan hurjan vahvoja kun ne jaksaa kantaa näköjään loputtomasti asioita. Jaksaako se kantaa minutkin?"
Hetkellisesti harkitsen laskeutuvani hevosen selkään miehen taakse, mutta silloin taatusti suututtaisin peltipurkin. Se luultavasti ei ole järkevää. Minulla on kuitenkin jonkinlainen itsesuojeluvaisto.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 919
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by Tinanja »

Palkkasoturi ei viitsinyt edes vastata tuon Ajanlanin kommenttiin partaansa koskien. Se tuntui olevan tahditonta, ja vertailu kääpiöön sai miehen kypärän varjostamat kulmakarvat kurtistumaan. Ranyardin ratsun tasaiset askeleet tuntuivat hyvin tasaisilta hiekkatiellä, ja miehen koirakin oli kaivautunut hitaasti takaisin palkkasoturin viitan suojiin tuulenpuuskalta piiloon.

Ranyard ei voinut olla vilkaisematta takanaan leijuvaa Ajanlania, joka väitti hänen saavan anteeksi kateellisista katseista. Palkkasoturi tuhahti - kateellinen? Noh, se oli tulkinta, jota miehen ei kannattaisi korjata. Kaiken sen perusteella, mitä Ajanlan oli jo sanonut ja tehnyt, tämä ei ollut kovin… pitkällä yhteiskunnan normeissa. Ehkä tämä oli ollut itsekseen pitkään? Tai muuten vain kasvanut jossain erikoisessa paikassa, kuten usein huhut ja tarinat Ajanlaneista kertoivat. Mutta uteliaisuudestaan ja omituisista, lähes töykeän uteliaitsta sanoistaan ja kysymyksistään huolimatta tämä ei näyttänyt olevan varsinainen uhka hänelle, ratsulle tai koiralle. Näytti myös ilmeiseltä, ettei tämä ollut lähtemässä takaisin omille teilleen missään vaiheessa niin nopeasti kuin Ranyard olisi halunnut.
“Ei, kyllä, ja ei”, Ranyard tuhahti vastaukseksi, viimein ääntään vähän korottaen, jotta Ajanlan kuulisi sen. Eikö tuo ollut aiemmin nähnyt haarniskaa? Saati hevosta? Tai tiennyt hevosista mitään? Oli vaikea uskoa, että Ajanlan oli kasvanut niin syrjässä, ettei tiennyt tuollaisia melko yleistietoa olevia asioita. Haarniskasta tietämättömyyden Ranyard olisi voinut vielä ymmärtää, mutta yhdessä hevosta koskevien kysymysten kanssa tuo vaikutti kieltämättä erikoiselta. Syrjäisimmissä ihmiskylissäkin hyödynnettiin hevosia, joten oli vaikea uskoa Ajanlanin vältelleen sellaisiakin kohtaamisia elämänsä aikana.

Onneksi Dionen muurien ulkopuoliset rakennukset, maatilat ja niiden yhteydessä olevat pellot näkyisivät todennäköisesti tämän pienen mäennyppylän takaa, ja tuo voisi jatkaa kysymyksineen matkaansa itsekseen johonkin.
User avatar
LentäväShirkkeli
Posts: 11
Joined: Sun Sep 12, 2021 8:54 pm

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by LentäväShirkkeli »

Terias

Ratsastaja alkaa vaipua lähes sanattomaan synkeyteen. Oliko maanmyötäisten elämä niin kurjaa ja ilotonta, että heistä tuli mykkiä kuin kivet? Koen kummallista oloa, jota en yleensä tunne. Mikä on tämä olo. Aivan kuin minua harmittaisi toisen puolesta. Oliko tämä sääliä?

Lähden liihoittelemaan toisen perässä kuin ikävä varjo, jolla oli liikaa kysymyksiä. Olen nähnyt hevosia ennenkin, mutta en metallipurkkeja heidän selässään. Kun näen hevosen vetävän kärryä tai kyntävän peltoa, en jostain syystä yhtään ajatellut, että se olisi jotenkin raskasta puuhaa. Vetäminen on mielestäni eri asia verrattuna siihen, kun selässä oli massiivinen peltipurkki ja tämän lemmikkikin. Joskin tämä pikku pörrö ei varmaankaan painanut mainittavasti mitään. Kuvittelin, että tämmöisen metallikasan kantaminen katkaisisi hevosen selän. Hevonen ei tosin näyttänyt olevan milläänsäkään, jos tämän rauhallisesta käytöksestä voi mitään päätellä.

Kysymyssarjaani ratsastaja lopulta vastaa turhautuneena ei, kyllä ja ei. Minulle on hieman epäselvää, mihin hän vastaa ja muistelen kysymysjärjestystäni. Muistelisin kysyneeni enemmän kuin kolme kysymystä, joten en suoranaisesti tiedä mihin hän vastasi. Ehkä minun pitäisi antaa hänelle kysymys kerrallaan, että hän osaa vastata paremmin.

Maanmyötäisen pahatuuli alkaa kuitenkin olla jopa minulle selvää. Mietin, miten kurjaa täytyi olla maanmyötäinen. Voisinkohan minä piristää tätä yksinäistä ratsastajaa? Mutta miten piristää jotakuta, jonka pahantuulisuus johtuu jostain, mille ei mahda mitään. En ole ikinä yrittänyt piristää ketään, joten en tiedä, mitä tulisi tehdä.

Annan tuulen viskata itseni korkeammalle. Mietiskely on helpointa mielestäni korkealla ilmassa, josta saa itselleen parempaa perspektiiviä. Katselen ylempää metsässä hitaasti etenevää ratsastajaa. Metsä on talven ja syksyn rajamailla, hyvin kuollut ja eloton. Koko touhu näyttää tylsältä ja toivottoman hitaalta. Ehkä ratsastaja kaipaa siis viihdettä. Voisin kertoa hänelle tarinoita. Mielestäni ideani on loistava ja pudotan jälleen korkeutta ja palaan liihoittelemaan toisen taakse.

"Sinulla näyttää olevan pitkä ja tylsä matka! Voisin vaikka kertoa sinulle tarinoita, niin matkasi ei ole niin tuskainen ja turhauttava!"

Rykäisen ja aloitan tarinan aikailematta,
"Olipa kerran minä ja minä liitelin Konaj'n aavikon eteläreunamilla. Oli sadekausi ja ilma oli miellyttävämpi, mitä se tyypillisesti niillä main on, kun näen joen uomalla kokonaisen lauman Uraganeja. Uragan on siis musta kaurismainen kavioeläin, joka lentää. Upeita eläimiä. Halusin kokeilla, että voinko lähestyä tätä laumaa ja lensin lähemmäksi. Lähempänä näin, että laumalla oli ongelma. Varsa oli jäänyt jalastaan kiinni oksan haaraan. Se oli varmaan harjoitellut lentämistä ja yrittänyt laskeutua oksalle, mutta se olikin jäänyt jalastaan pahasti kiinni. Aikuiset yrittivät auttaa sitä, mutta ne eivät voineet laskeutua sille oksalle. Eivätkä muu lauma näyttäneet voivan tehdä asialle yhtään mitään."

Jatkan tarinaa sujuvasti ja olemattomilla tauolla,
"Ja sitten ne näkivät minut ja eivät osanneet kyllä yhtään arvostaa lähestymistäni. Nehän lähtivät hätyyttämään minua niillä sarvillansa kuin olisin jokin peto. Eivät ne kai voineet tietää, että en ollut pahan tahtoinen. Pystyin hyvin välttämään lauman ja lensin kauemmaksi seuraamaan tilannetta. Näytti siltä, että lauma ei ollut saamassa varsaa irti. Minä en pidä, että siivekäät ystäväni jäävät sillä tapaa ansaan. Se ei ole oikein, joten ajattelin palata pimeän tullen ja auttaa varsan irti."

Samaan tahtiin jatkan tarinaa,
"Tietenkin juuri sinä yönä oli pilvistä ja sateista, eli ei tosiaan nähnyt kyllä nokkaansa pidemmälle. Mahdotonta lentää. Ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä asialle yhtään mitään. Ajattelen, että aamuhämärällä saattaisi olla uusi tilaisuus."

Pienen painokkaan hetken jälkeen jatkan sitäkin painokkaammin,
"Niimpä sitten aamuhämärällä sade olikin lakannut ja pilvet harventuneet. Lennän aamun kajossa paikalle ja lauma oli lähtenyt. Varsa oli yhä puussa aivan nuutuneena. Mokomat jättänee lapsensa jälkeen. Ihme touhua. Lennän varsan luokse ja varsa on kylmissään ja voipunut, mutta elossa. Se ei reagoi minuun, joten on aika hyvä, että osuin paikalle ennen korppikotkia. Ne jäbät olisi kyllä pistelleet sellaisen rääpäleen suihinsa alta aikayksikön."

Palaan varsinaiseen tarinaan suoraoikoisesti,
"Saan kammettua oksanhaaraa sen verran auki, että saan varsan jalan irti ja lennätän varsan maahan. Se oli sellainen syliin nostettavan kokoinen pikku otus. Vähän isompi kuin tämä sinun rääpäleesi. Eikä sillä ollut vielä sarvia nimeksikkään vielä. Vain pikku nysät."

"Niinpä minulla oli käsissäni pieni varsa, joka oli nuutunut ja sen jalka oli kipeä. Juotin sille alkuun vettä, jos se vähän piristäisi eläintä. Vähän se kyllä virkosikin, mutta ei näyttänyt jaksavan lentää eikä näyttänyt laiduntavan. Se taisi olla vielä vähän liian pieni, joten ajattelin, että sen varsan pitäisi löytää takaisin laumalleen. Mutta minne nämä olivat lähteneet?"

"Piilotan varsan pitkään nurmikkoon puun varjoon, jossa se voisi levätä ja lähden tutkimaan lähimaastoa. Ja eipä aikaakaan kun löydänkin jonkun Uragan lauman luoteesta. Näytti olevan samankokoinen lauma, niin tämä saattoi olla varsan lauma. Käännyn samantien takaisin hakemaan varsaa."

Annan hetken hiljaisuutta, jatkaakseni sitten tarinaa yllätyksestä, jonka olin löytänyt.
"Varsa oli ottanut jalat alleen ja yritti itse seurata laumaansa. Mutta se ei ollut päässyt kivenheittämää pidemmälle, kun sen oli yhyttänyt kaksi kojoottia. Varsa levitteli siipiä ja yritti näyttää uhkaavalta, kuten pitääkin, fiksu varsa. Mutta kojootit yrittivät päästä hänen häntäpuoleensa, joten tilanne oli aika pahan näköinen. Minä nappasin jalkajouseni vyöltäni ja lataan sen siltä siiviltä ja lähden syöksyen paikalle. Tähtäys ja naps, kojootilta nirri pois!"
Oikeasti olin tähdännyt liian hätäisesti ja osunut ohi kojootista. Kojootit olivat kuitenkin säikähtäneet minua ja lähteneet käpälämäkeen. Ei tarinoiden mielestäni tarvitse olla täysin totuuden mukaisia.

Jatkan hilpeästi,
"Toinen kojootti ymmärsi kalppia tiehensä ja varsa pelastuu jälleen! Varsa ei näytä säikkyvän minua, joten se ehkä on ymmärtänyt, etteen uhkaa sitä. Se ei anna minun tosin ottaa itseään enään syliin, joten en keksi muuta kuin ohjata varsan oikeaan suuntaan. Varsa ei vieläkään ota lentääkseen, joten joudumme kävelemään. En ole ikinä kävellyt niin pitkää matkaa. Se oli aivan kamalaa! En tiedä, miten te maanmyötäiset oikein jaksatte. Mutta niin se varsa ainakin jaksoi kävellä koko matkan. Mikä on aika ihailtavaa, varsinkin sen kipeän jalan kanssa."

Kiirehdin jatkamaan tarinani loppuun,
"Lopulta näin lauman ja annoin varsan mennä keskenään lopun matkaa. Koko lauma näytti olevan iloinen varsan paluusta ja iloisin taisi olla varsa itse. Se oli hienoin asia, mitä olen koskaan tehnyt."
Koen yhä ylpeyttä tapausta muistellessani.
Jatkan tarinani kertomista loppuun,
"Palasin seuraavana päivänä katsomaan. Lauma ja varsa olivat lähteneet. Uskon, että varsa sai voimansa takaisin laumansa parissa ja varmaan lentää yhä tuolla jossain."

Huokaisen nostalgisesti. Olin keskittynyt niin tarinani kertomiseen, etteen ollut kiinnittänyt ratsastajaan suunnilleen lainaan huomiota.
"No, onko parempi olo. Ilahduttavampaa tarinaa ei taatusti olekaan. Siinä on onnellinen loppu ja jännitystä. Kaikki tarinat eivät ole yhtä iloisia."
Johan on kumma, jos ei tämä upea tarina piristä herra peltipurkkia.
Honka, Ihminen vaikko metsänpeikko
Terias, Ajanlan ei ole aina ajallaan
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 919
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kutsumatonta seuraa matkalla Dioneen

Post by Tinanja »

Ranyard ei ollut lainkaan varma, mitä ajatteli takanaan leijuvasta, siipiään toisinaan heilauttelevasta Ajanlanista. Hän ei varsinaisesti laskenut tuota uhkaksi, mutta ei tämä luotettavasta matkaseurastakaan menisi, joten kokonaan hän ei voisi laskea varuillaanoloaan sivuun. Mies puristikin hieman lujempaa ohjiaan käsissään, vaikka liike tuskin näkyi viitan alta Ajanlanille asti. Palkkasoturi ei kuitenkaan voinut olla kääntymättä satulassa ja vilkaisematta kieltämättä hieman yllättyneenä Ajanlaniin tämän mainitessa, että piristäisi hänen matkaansa tarinalla? Kuka tuollaista keksi? Miksi hän edes mukamas tarvitsi mitään piristystä? Hiljaisuus ei ollut yhtä kuin tylsistyminen. Ranyard tuhahti ja painoi hartioitaan ja päätään vähän alemmas puhetulvan kantautuessa hänen korviinsa. Hän ei välttämättä halunnut kuunnella tuon pitkää sepustusta aavikolla tapahtuneesta villieläinkohtaamisesta, ja ei ollut varma, halusiko Ajanlan todistella tarinallaan hänelle paremmuuttaan - vai mikä sen tarkoitus edes oli? Rikkoa hiljaisuus, joka ei ilmeisesti häirinnyt kuin vain ja ainoastaan Ajanlania.

“Miksi sinä seuraat minua?” Ranyard puuskahti lopulta, vilkaisten vielä uudemman kerran kulmiensa alta Ajanlania ja tämän kieltämättä hitaasti lähestyessä kynnystä, jonka jälkeen palkkasoturin mieliala olisi huomattavasti helpommin ärsytettävissä kuin nyt. Hän ei ymmärtänyt tuota - satunnainen seuraan lyöttäytyminen ilman syytä ei saanut juurikaan ymmärrystä mieheltä. Se oli ilman syytä epäkohteliasta, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuutta arvioida Ajanlanin taka-ajatuksia. Yrittikö tämä vain tuudittaa häntä turvallisuudentunteeseen, jotta voisi tehdä jotain myöhemmin? Vai eikö tämä vain ymmärtänyt, miten häiritsevää tuo oli? Tai miten tämän käytösnormit eivät tuntuneet istuvan lainkaan siihen, mitä muutoin tien päällä oli tavallista tavata?
Post Reply