// Viherkivi ja Tinanja tänne //
Tessa katseli kahta miestä, jotka taluttivat ystäväänsä ulos hartioillaan kannatellen, ja vilkaisi sitten uudestaan harmistuneesti luonnonvalkean paitansa hihaa. Vaaleanruskea suuri tahra ei erottunut hämyisessä kapakassa mitenkään selvästi, mutta kun hän viimein yöllä pääsisi kotiin puhdistamaan paitaa, olisi se jo niin tiukkaan kiinni kuivunut, että sen irti liottaminen veisi aikaa. Ovi kolahti ja tuo hilpeässä olotilassa oleva kolmikko katosi hämärtyvään iltaan - onneksi. Tessa ei kaivannut enää yhtään lisää tahroja vaatteisiinsa, joita sen porukan humalaisin olisi epäilemättä vielä onnistunut hänen päälleen läikyttämään uudestaankin. Hänen liivinsä oli sentään säilynyt puhtaana, mikä helpotti pesuoperaatiota huomattavasti. "Käyttäsit esiliinaa niinku muutkin." Tessa saattoi kuulla edelleen kapakan emännän toruvan äänensävyn mielessään, mutta hän oli heilauttanut vastaukseksi vain kättään kuin esiliinan käyttäminen olisi ollut täysin mahdoton ajatus. Ja niinhän se Tessalle olikin. Esiliinat tekivät hänen mielestään kaikesta liian virallista, ja hän halusi tuntea kuuluvansa asiakkaiden joukkoon. Hän ei ollut koskaan esiliinaa käyttänyt tarjoilijana ollessaan, eikä tulisi käyttämäänkään. Vain keittiö oli paikka, jossa esiliinan pukemista saattoi harkita.
Isoäänisen kolmikon lähdettyä Wanhan Lohikäärmeen tunnelma rauhoittui hieman. Väkeä ei ollut tungokseksi asti - ainakaan vielä - ja kaikki näyttivät nauttivan alkavasta illasta rauhallisesti. Tessa huokaisi autuaasti ja katseli ympärilleen tyytyväisenä; hän nautti tästä kevyestä puheensorinasta ja ajoittaisista oluttuoppien kolahduksista. Äänet ja ruuan ja juoman tuoksu tuntuivat kovin kotoisilta. Hän venytteli selkäänsä raukeasti haukotellen, mutta muisti samassa, että juuri poistuneen kolmikon pöytä oli vielä putsaamatta. Ja olutta oli tainnut räiskyä lattialle asti. Alistuvasti huokaisten nainen kävi nappaamassa isomman rätin takahuoneesta lattiaa varten ja heilautti tiskin alta pienemmän rievun olalleen. Hieman mutristunut suu kääntyi kuitenkin hyvin pian taas hymyyn ja rivakasta pyyhintää Tessa tahditti kevyellä hyräilyllä. Kurottautuessaan pyyhkäisemään lattian takalisto ojossa kuului vieresestä pöydästä kimakka vihellys. Tessa huitaisi vielä tuolin jalan kuivaksi ennen kuin kääntyi ääntä kohti. Hyvin tuuhean, mustan ja harmaan kirjavan parran omaava mies katseli häntä takaisin vaaleanharmailla silmillään hilpeästi. Uurteiset kasvot kielivät vuosista merellä ja silmäkulmien vielä syvemmät juonteet hyvästä huumorintajusta. Mies keikutteli suurta, lähes täynnä olevaa oluttuoppia edessään merkitsevästi.
"Garam, älä yritäkään", Tessa sanoi topakasti, mutta silmät täynnä naurua.
"Voit olla varma että laitan sut pyyhkimään jälkes itte, jos sen teet", hän jatkoi ja loi tekaistun tuiman katseen vanhaan merimieheen, joka oli ollut yksi Hevosenkengän kanta-asiakkaista aikoinaan. Tessa muisti miehen hyvin, etenkin tämän mahtavan bassonkumean naurun.
"Hmmhh", Garam hymähti muka asiaa tovin miettien ennen kuin laski kuuliaisesti tuoppinsa pöydälle hänen ystäviensä hekotellessa hiljaa vieressä. Tessa nyökkäsi miehelle hyväksyvästi ja jatkoi hyräilyään kävellessään takaisin tiskin taakse.
Tessa seurasi hämärtyvää iltaa sen mitä kapakan pienistä ikkunoista näki. Aurinko oli laskemassa, mutta ei vielä painunut alas. Toinen tarjoilija tulisi vielä illaksi töihin hänen ja kapakan emännän Marissan lisäksi, joka tällä hetkellä hääri keittiön puolella. Ilta vaikutti kuitenkin niin rauhalliselta, että lisäkäsiä ei ehkä olisikaan tarvittu. Mutta ainakin Tessa saisi juttuseuraa itselleen nyt, kun Marissallakin näytti riittävän hommaa keittiöllä koko illaksi, ja asiakkaat olivat vetäytyneet omiin keskusteluihinsa. Nainen pyöräytti vielä pienempää rättiään pitkin uurteista puutiskiä ennen kuin ripusti rätit kuivumaan. Hän naputteli tiskiä sormenpäillään ja tähyili ympäri kapakkaa arvioiden, kaivattaisiinko jossain pöydässä pian täytettä kolpakoihin. Harmaiden silmien katse palasi lopuksi tuttuun merimieheen, joka hekotti parta väristen jollekin ystävänsä kertomukselle. Mustan parran seasta tuntui pilkottavan aina vain enemmän harmaita haituvia, kun Tessa Garamin näki. Harmaat karvat olivat selvästi suorempia kuin muu kikkarainen parta ja erottuivat kynttilänkin valossa erittäin selvästi. Mikään muu miehessä ei kuitenkaan tuntunut olevan muuttunut vuosiin. Garamin syvältä kumpuava nauru sai Tessankin hymähtämään itsekseen, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan mistä miehet keskustelivat. Tuo syvä nauru vain oli yhtä tarttuvaa kuin aina ennenkin. Tessa nojasi kyynärpäänsä korkeaa tiskiä vasten ja pyöritteli pitkän palmikkonsa päätä sormissaan samalla kun yritti kuunnella millä tarinalla merimies päätti lähteä päihittämään toverinsa kertomusta.
Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Pitkän ja vaiherikkaan matkan jälkeen oli Vilutar päässyt viimeinkin asettumaan Phoebeen. Jalaaje oltiin saatu menestyksekkäästi parantajan taitaviin käsiin, ja Vilutar itse oli saanut viimeinkin vaihdettua viimeisetkin vaihtotavaransa muutamiin parantaviin yrtteihin ja salvoihin, joita heillä ei kotipuolessa ollut. Nainen oli sitten etsinyt huokean ja luotettavan majatalon -- toisten jäätikköhaltioiden pitämän -- jonne hän oli asettunut taloksi.
Koska koirat piti vielä piti käyttää vielä ulkona, oli Vilutar päättänyt lähteä vielä reippaalle iltakävelylle. Olihan siinä kaikenlaista katsottavaa ja koettavaa, jäätikön haltianaiselle suuressa kaupungissa. Hän pisti merkille reittinsä tarkasti, koska olisi ollut äärimmäisen ahdistavaa ja kiusallista eksyä. Koirat kannoillaan, hän pisti merkille pubin ja huomasi, että nälkä kurnikin jo vatsassa. Paksumman turkistakkinsa Vilutar oli jättänyt majatalon huoneeseen, mutta vyöllä kilisi kolikkokukkaro, jolla voisi varmasti kustantaa ruokaa ja juomaa. Koiriaan hän ei jättänyt ulos -- ne osaisivat käyttäytyä paremmin kuin monet ihmiset tai muut lajit, varsinkin kun ne olivat nyt käyneet tarpeillaan.
Hän asteli sisään ja katsasti asiakaskuntaa -- asiakaskunta tuntui katsastavan häntä aika lailla samoin takaisin päin. Rohkeasti Vilutar asteli pitkälle tiskille, ja asettui istumaan korkealle tuolille. Kantohanki nousi takajaloilleen, nojaten etukäpäliään tiskiin, koska halusi kurkkia mikä toisella puolen tiskiä tuoksui niin jännittävältä.
"Hei, nenä alas.", Vilutar nuhteli koiraa ja napautti sormiaan, sitten osoittaen lattiaa. Kantohanki totteli ja istui alas, mutta piti silmänsä tiiviisti tiskissä ja heilutti häntäänsä toiveikkaana, jos mahdollisesti saisi vaikka jotain hyvää. Toinen koira, Kivutar, istui emäntänsä toisella puolella ja osoitti hieman enemmän itsehillintää kuin Kantohanki. Välillä narttukoira haukotteli ja osoitti ilmiselvää välinpitämättömyyttä.
Vilutar katsoi naista toisella puolen tiskiä -- ihan jo pelkkä asento ja asema osoitti, että nainen oli paikassa töissä. Tämä siveli palmikkoaan keskittyneesti, ja Vilutar pisti merkille, että palmikko oli melkein aika samaa mallia kuin hänellä itsellään -- työntekijällä oli siis erinomainen maku.
Koska koirat piti vielä piti käyttää vielä ulkona, oli Vilutar päättänyt lähteä vielä reippaalle iltakävelylle. Olihan siinä kaikenlaista katsottavaa ja koettavaa, jäätikön haltianaiselle suuressa kaupungissa. Hän pisti merkille reittinsä tarkasti, koska olisi ollut äärimmäisen ahdistavaa ja kiusallista eksyä. Koirat kannoillaan, hän pisti merkille pubin ja huomasi, että nälkä kurnikin jo vatsassa. Paksumman turkistakkinsa Vilutar oli jättänyt majatalon huoneeseen, mutta vyöllä kilisi kolikkokukkaro, jolla voisi varmasti kustantaa ruokaa ja juomaa. Koiriaan hän ei jättänyt ulos -- ne osaisivat käyttäytyä paremmin kuin monet ihmiset tai muut lajit, varsinkin kun ne olivat nyt käyneet tarpeillaan.
Hän asteli sisään ja katsasti asiakaskuntaa -- asiakaskunta tuntui katsastavan häntä aika lailla samoin takaisin päin. Rohkeasti Vilutar asteli pitkälle tiskille, ja asettui istumaan korkealle tuolille. Kantohanki nousi takajaloilleen, nojaten etukäpäliään tiskiin, koska halusi kurkkia mikä toisella puolen tiskiä tuoksui niin jännittävältä.
"Hei, nenä alas.", Vilutar nuhteli koiraa ja napautti sormiaan, sitten osoittaen lattiaa. Kantohanki totteli ja istui alas, mutta piti silmänsä tiiviisti tiskissä ja heilutti häntäänsä toiveikkaana, jos mahdollisesti saisi vaikka jotain hyvää. Toinen koira, Kivutar, istui emäntänsä toisella puolella ja osoitti hieman enemmän itsehillintää kuin Kantohanki. Välillä narttukoira haukotteli ja osoitti ilmiselvää välinpitämättömyyttä.
Vilutar katsoi naista toisella puolen tiskiä -- ihan jo pelkkä asento ja asema osoitti, että nainen oli paikassa töissä. Tämä siveli palmikkoaan keskittyneesti, ja Vilutar pisti merkille, että palmikko oli melkein aika samaa mallia kuin hänellä itsellään -- työntekijällä oli siis erinomainen maku.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Tiatha harvoin turvautui alkoholin turruttavaan vaikutukseen, mutta käveltyään päämäärättömästi koko päivän kaupungin katuja pitkin hän ei oikein nähnyt enää muita vaihtoehtoja. Yön ja aamupäivän tapahtumat pyörivät mielessä enemmän kuin mikään vuosiin. Hän oli sen vuorokauden aikana tavannut kauan kadonneen ystävänsä, hänet pettäneen naisen, ja taistellut hengestään vereltä haisevassa varastossa, ja katsonut mitään tekemättä, miten Zahir oli kiduttanut jengipomon lähes kuoliaaksi silmäänsäkään räpäyttämättä. Eniten tässä kokonaisuudessa taisi häiritä maagikko itse - Tiatha oli tietyn osan tästä liikkuvista huhuista kieltänyt itseltään, erityisesti nämä kidutusta käsittelevät kommentit, mutta nyt, nähtyään kaiken, ei hän voinut kiistää tuon miehen tunteettomuutta.
Mutta hän ei saanut näitä mielikuvia päästään, ei sitten millään. Pitkä kävely kaupungin keskustasta sivukaduille, sieltä kaupungin ulkopuolelle ja takaisin keskustaan ei tuottanut naisen haluamaa tulosta. Iltakin alkoi viiletä, taskunpohjalla ja kolikkopussukassa oli kasa kolikoita, jotka olivat tarttuneet ohimennen mukaan matkan varrelta, Tiathan asiaa sen enempää pohtimatta. Naisen jalat kantoivat tämän Wanhan Lohikäärmeen luokse, ja pian kädet työnsivät kyseisen paikan oven auki, ja nainen astui pimenevästä, viilenevästä illasta kapakan lämpöön.
Varkaan katse ei osunut kehenkään erityisesti, mutta hän katsasti nopeasti muita asiakkaita ja ympäristöään astellessaan tiskin luokse. Katse osui kuitenkin pidemmäksi aikaa erikoiseen kulkijaan, naiseen, jonka molemmilla puolilla lepäili valtava koira. Tämä oli saanut mukavasti tilaa kapakassa, eivätkä koirat näyttäneet levottomilta, hermostuneilta tai mitenkään uhkaavilta, joten Tiatha istahti tuon koiranaisen lähellä olevalle baarijakkaralle, eikä kiinnittänyt vierustoveriinsa enää sen enempää.
"Hei", Tiatha sanoi sitten, laskien muutaman kolikon tiskille eteensä, ja työntäen niitä kohti tarjoilijaa. "Saisinko shotin vahvinta, mitä teillä on, ja lisäksi oluttuopillisen?" nainen kysyi sitten. Hän tarvitsisi tätä... tai niin nainen ainakin halusi itselleen uskotella sillä hetkellä.
Mutta hän ei saanut näitä mielikuvia päästään, ei sitten millään. Pitkä kävely kaupungin keskustasta sivukaduille, sieltä kaupungin ulkopuolelle ja takaisin keskustaan ei tuottanut naisen haluamaa tulosta. Iltakin alkoi viiletä, taskunpohjalla ja kolikkopussukassa oli kasa kolikoita, jotka olivat tarttuneet ohimennen mukaan matkan varrelta, Tiathan asiaa sen enempää pohtimatta. Naisen jalat kantoivat tämän Wanhan Lohikäärmeen luokse, ja pian kädet työnsivät kyseisen paikan oven auki, ja nainen astui pimenevästä, viilenevästä illasta kapakan lämpöön.
Varkaan katse ei osunut kehenkään erityisesti, mutta hän katsasti nopeasti muita asiakkaita ja ympäristöään astellessaan tiskin luokse. Katse osui kuitenkin pidemmäksi aikaa erikoiseen kulkijaan, naiseen, jonka molemmilla puolilla lepäili valtava koira. Tämä oli saanut mukavasti tilaa kapakassa, eivätkä koirat näyttäneet levottomilta, hermostuneilta tai mitenkään uhkaavilta, joten Tiatha istahti tuon koiranaisen lähellä olevalle baarijakkaralle, eikä kiinnittänyt vierustoveriinsa enää sen enempää.
"Hei", Tiatha sanoi sitten, laskien muutaman kolikon tiskille eteensä, ja työntäen niitä kohti tarjoilijaa. "Saisinko shotin vahvinta, mitä teillä on, ja lisäksi oluttuopillisen?" nainen kysyi sitten. Hän tarvitsisi tätä... tai niin nainen ainakin halusi itselleen uskotella sillä hetkellä.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Kauaa ei Tessa ehtinyt antaa mielikuvituksensa lentää vanhan merimiehen tarinan mukana, kun Wanhan Lohikäärmeen ovi kävi ja päästi henkäyksen illan viilentämää ilmaa sisään. Tessa kohottautui tiskin yltä ja kääntyi katsomaan tulijaa hymyillen. Suupielet vetäytyivät melkein heti hieman takaisin, kun hän huomasi asiakkaansa seurueen, ja Tessan otsaan ilmestyi pieni ryppy. Hänen katseensa vuorotteli asiakkaan ja tämän lemmikkien välillä osaamatta päättää kuka heistä oli mielenkiintoisin ilmestys. Etenkin koirat kiinnostivat Tessaa, mutta harmaiden silmien takaa välittyi myös varovaisuus. Tessa seurasi tarkkaavaisena kun kolmikko asteli tiskiä kohti ja ehti loihtia kasvoilleen uudelleen tavanomaisen lämpimän hymynsä ennen kuin Vilutar saavutti tiskin. Koirista saattoi huomata, että nämä olivat selvästi koulutetut seuraamaan emäntäänsä, mikä sai Tessan mielen kevenemään - niin itsensä kuin muiden asiakkaidensa kannalta.
Juuri kun Tessa oli toivottamassa uuden asiakkaansa tervetulleeksi, loikkasi toinen koirista tiskiä vasten saaden Tessan kavahtamaan refleksinomaisesti askeleen taaksepäin. Valkoturkkisen otuksen koko olemus kieli kuitenkin pelkkää uteliaisuutta eikä koira vaikuttanut ollenkaan uhkaavalta. Tessa astahtikin hymyillen takaisin ihan tiskin eteen huomatessaan koiran myös noudattavan omistajansa käskyä saman tien. Kyllä, hän voisi olla huoleti, ei tämä joukkio aiheuttaisi ongelmia.
Tessa ei ehtinyt kuin pistää mielessään merkille asiakkaansa kauniin ruskean ihon ja toivottaa hänet tervetulleeksi, kun ovi narahti jälleen. Tessa katsahti ovelle ja odotti jo näkevänsä seuraavaksi sisään astuvan jonkun papukaija tai muu vielä eksoottisempi otus olallaan, mutta kyseinen asiakas tuli yksin. Tessaa selvästi pidempi, nuorehkon näköinen nainen asteli myös tiskille suoraa päätä. Ensimmäisenä Tessan huomio kiinnittyi uuden asiakkaansa silmiin, jotka olivat hyvin tummat ja sirosti kaartuvat kuten haltioilla. Tessa tervehti ruskeatukkaista naista takaisin ja olisi melkeinpä jo tämän olemuksesta voinut arvata, mitä hän tarvitsi. Hän katsahti pöydälle asetettuja kolikoita ja vain nyökäten kääntyi takanaan erilaisia pulloja notkuvaa hyllyä kohti, nousi pienelle jakkaralle ja kurkotti oikopäätä yhden ylimmän hyllyn pulloista; vahvaa rommia, jossa maistui hennosti hunaja. Vahvuus karkoittamaan mitä ikinä tuon naisen mielessä pyörikin ja hunajan makeus keventämään mieltä. Sameassa pullossa juoma oli näyttänyt tummalta, mutta sen kaataminen paljasti sisällön olevan pehmoisen vaaleanruskeaa.
"Tässä, taidatkin olla tän tarpeessa", Tessa sanoi kepeään sävyyn ojennettuaan pienen lasin Tiathan eteen. Hän kyllä tunnisti väsyneet kasvot, mutta todellista syytä tämän asiakkaan riutuneeseen olemukseen hän ei olisi voinut villeimmissäkään kuvitelmissaan aavistaa.
"Se on itte asiassa aikas hyvää vaikka vahvaa onkin, joten kannattaa maistella rauhassa", Tessa vielä lisäsi silmää iskien ennen kuin kääntyi valuttamaan lattialla nököttävästä tynnyristä myös pyydetyn oluen. Pehmeän maltainen tuoksu levisi tiskille, kun Tessa laski vaaleaa vaahtoaan hieman yli reunojen valuvan kolpakon Tiathan eteen. Vasta nyt hän nappasi pöydällä odottaneet kolikot parempaan talteen.
"Noniin, mitäs mää voisin sulle tarjota?" Tessa kysyi lämpimästi hymyillen käännyttyään takaisin Viluttaren puoleen. Hän kuitenkin seurasi vaivihkaa sivusilmällä noudattaisiko toinen asiakas hänen kehoitustaan vai kulauttaisiko tuo annetun juoman kerralla kurkustaan alas. Vaikkei sillä sinänsä väliä ollutkaan Tessa toivoi, että asiakas nauttisi juomastaan ja antaisi sen lämmön vaikuttaa itseensä hiljalleen vahvistavasti eikä yhdellä kulauksella, jolloin juoma tuntuisi paljon polttavamman voimakkaaltakin. Kenties tuo nainen saattoi olla tottunutkin hyvin väkeviin juomiin, kun sellaista suoraa pyysi, mutta joskus juuri tämä rommi oli osoittaunut yllättävän vahvaksi jopa paatuneemmallekin kurkulle.
Juuri kun Tessa oli toivottamassa uuden asiakkaansa tervetulleeksi, loikkasi toinen koirista tiskiä vasten saaden Tessan kavahtamaan refleksinomaisesti askeleen taaksepäin. Valkoturkkisen otuksen koko olemus kieli kuitenkin pelkkää uteliaisuutta eikä koira vaikuttanut ollenkaan uhkaavalta. Tessa astahtikin hymyillen takaisin ihan tiskin eteen huomatessaan koiran myös noudattavan omistajansa käskyä saman tien. Kyllä, hän voisi olla huoleti, ei tämä joukkio aiheuttaisi ongelmia.
Tessa ei ehtinyt kuin pistää mielessään merkille asiakkaansa kauniin ruskean ihon ja toivottaa hänet tervetulleeksi, kun ovi narahti jälleen. Tessa katsahti ovelle ja odotti jo näkevänsä seuraavaksi sisään astuvan jonkun papukaija tai muu vielä eksoottisempi otus olallaan, mutta kyseinen asiakas tuli yksin. Tessaa selvästi pidempi, nuorehkon näköinen nainen asteli myös tiskille suoraa päätä. Ensimmäisenä Tessan huomio kiinnittyi uuden asiakkaansa silmiin, jotka olivat hyvin tummat ja sirosti kaartuvat kuten haltioilla. Tessa tervehti ruskeatukkaista naista takaisin ja olisi melkeinpä jo tämän olemuksesta voinut arvata, mitä hän tarvitsi. Hän katsahti pöydälle asetettuja kolikoita ja vain nyökäten kääntyi takanaan erilaisia pulloja notkuvaa hyllyä kohti, nousi pienelle jakkaralle ja kurkotti oikopäätä yhden ylimmän hyllyn pulloista; vahvaa rommia, jossa maistui hennosti hunaja. Vahvuus karkoittamaan mitä ikinä tuon naisen mielessä pyörikin ja hunajan makeus keventämään mieltä. Sameassa pullossa juoma oli näyttänyt tummalta, mutta sen kaataminen paljasti sisällön olevan pehmoisen vaaleanruskeaa.
"Tässä, taidatkin olla tän tarpeessa", Tessa sanoi kepeään sävyyn ojennettuaan pienen lasin Tiathan eteen. Hän kyllä tunnisti väsyneet kasvot, mutta todellista syytä tämän asiakkaan riutuneeseen olemukseen hän ei olisi voinut villeimmissäkään kuvitelmissaan aavistaa.
"Se on itte asiassa aikas hyvää vaikka vahvaa onkin, joten kannattaa maistella rauhassa", Tessa vielä lisäsi silmää iskien ennen kuin kääntyi valuttamaan lattialla nököttävästä tynnyristä myös pyydetyn oluen. Pehmeän maltainen tuoksu levisi tiskille, kun Tessa laski vaaleaa vaahtoaan hieman yli reunojen valuvan kolpakon Tiathan eteen. Vasta nyt hän nappasi pöydällä odottaneet kolikot parempaan talteen.
"Noniin, mitäs mää voisin sulle tarjota?" Tessa kysyi lämpimästi hymyillen käännyttyään takaisin Viluttaren puoleen. Hän kuitenkin seurasi vaivihkaa sivusilmällä noudattaisiko toinen asiakas hänen kehoitustaan vai kulauttaisiko tuo annetun juoman kerralla kurkustaan alas. Vaikkei sillä sinänsä väliä ollutkaan Tessa toivoi, että asiakas nauttisi juomastaan ja antaisi sen lämmön vaikuttaa itseensä hiljalleen vahvistavasti eikä yhdellä kulauksella, jolloin juoma tuntuisi paljon polttavamman voimakkaaltakin. Kenties tuo nainen saattoi olla tottunutkin hyvin väkeviin juomiin, kun sellaista suoraa pyysi, mutta joskus juuri tämä rommi oli osoittaunut yllättävän vahvaksi jopa paatuneemmallekin kurkulle.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Viluttarella ei onneksi ollut mikään kiire, mutta hän katsahti hieman toiseen asiakkaaseen, joka tilasi ennen häntä. Toisaalta, tuo toinen asiakas vaikuttikin olevan tömäkän ryypyn tarpeessa -- mikä hyvänsä se hänen mieltään painava asia oli. Sivusilmällä, jäätikköhaltiatar katsasti toisen juomat, ja päätti itsekin tilata olusen.
"Yksi tuoppi tuota samaa olutta, kiitos.", hän pyysi tarjoilijattarelta ja käännähti katsomaan alas kun kuuli malttamatonta yninää Kantohangen suunnalta. "Ja jos keittiöstä ehkä löytyisi jotain näille kavereillekin.", Vilutar sitten lisäsi.
Hän hymyili vienosti ja selitti; "Eivät ne mitään tee, toinen on vain utelias ja perso herkuille. Joten jos jotain raakaa lihaa löytyy, tai jos mahdollisesti vaikka hieman pullaa ja maitoa, niin se olisi mukavaa."
Pulla ja maito oli ehkä enemmän pentukoiran herkkuhetkelle soveliasta, mutta Vilutar sentään tiesi, että se maistui, eikä koirien maha mennyt siitä sekaisin. Hän ei oikein tiennyt keittiön tarjonnasta mitään, joten soppaluita hän ei aikonut kysyä. Pulla ja maito olisi maistunut ehkä jäätikköhaltialle itselleenkin, mutta niitä tilaamalla hän olisi saanut pullanaamaisen maitoparran maineen ja hänet olisi todennäköisesti naurettu ulos tästä ravitsemusliikkeestä. Ehkä jopa koko kaupungista. Tarjoilija tuskin tuomitsisi häntä, koska ihan samahan se oli, mistä se raha kassaan kilahti, mutta joka tapauksessa... Viluttarella oli (mitätön) maine suojeltavanaan.
Hän vilkaisi sitten toiseen asiakkaaseen vierellään tiskillä ja tämän kahta juomaa. Tavallisesti Vilutar ei ollut erityisen puhelias, mutta tällä kertaa uteliaisuus vei hiljaisuudesta voiton.
"Näytät ihan siltä kuin olisit tarponut lumimyrskyn läpi ja takaisin.", hän totesi nuorelle naiselle vieressään, ja hymyili tälle ujosti. Hänen viittauksensa lumimyrskystä koski enemmän fyysistä ja henkistä koettelemusta kuin kylmää ja kastumista.
"Yksi tuoppi tuota samaa olutta, kiitos.", hän pyysi tarjoilijattarelta ja käännähti katsomaan alas kun kuuli malttamatonta yninää Kantohangen suunnalta. "Ja jos keittiöstä ehkä löytyisi jotain näille kavereillekin.", Vilutar sitten lisäsi.
Hän hymyili vienosti ja selitti; "Eivät ne mitään tee, toinen on vain utelias ja perso herkuille. Joten jos jotain raakaa lihaa löytyy, tai jos mahdollisesti vaikka hieman pullaa ja maitoa, niin se olisi mukavaa."
Pulla ja maito oli ehkä enemmän pentukoiran herkkuhetkelle soveliasta, mutta Vilutar sentään tiesi, että se maistui, eikä koirien maha mennyt siitä sekaisin. Hän ei oikein tiennyt keittiön tarjonnasta mitään, joten soppaluita hän ei aikonut kysyä. Pulla ja maito olisi maistunut ehkä jäätikköhaltialle itselleenkin, mutta niitä tilaamalla hän olisi saanut pullanaamaisen maitoparran maineen ja hänet olisi todennäköisesti naurettu ulos tästä ravitsemusliikkeestä. Ehkä jopa koko kaupungista. Tarjoilija tuskin tuomitsisi häntä, koska ihan samahan se oli, mistä se raha kassaan kilahti, mutta joka tapauksessa... Viluttarella oli (mitätön) maine suojeltavanaan.
Hän vilkaisi sitten toiseen asiakkaaseen vierellään tiskillä ja tämän kahta juomaa. Tavallisesti Vilutar ei ollut erityisen puhelias, mutta tällä kertaa uteliaisuus vei hiljaisuudesta voiton.
"Näytät ihan siltä kuin olisit tarponut lumimyrskyn läpi ja takaisin.", hän totesi nuorelle naiselle vieressään, ja hymyili tälle ujosti. Hänen viittauksensa lumimyrskystä koski enemmän fyysistä ja henkistä koettelemusta kuin kylmää ja kastumista.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Tiatha pakotti pienen hymyn huulilleen tarjoilijan esitellessä, miten voimakasta juoma oli. Tiatha nyökkäsi vain, mutta naisen silmistä ei kadonnut se raskas verho mihinkään. Kun tarjoilijan katse eksyi hänen vieruskaveriinsa koiriensa keskellä, Tiatha antoi hymyn yrityksensä pudota kasvoiltaan pois. Hänestä tuntui, että veren haju ei ollut kadonnut hänen nenästään mihinkään, ja Tiatha kurottautuikin ottamaan shottilasin sormiinsa. Nopealla liikkeellä tämä kaatoi koo alkoholiannoksen kurkustaan alas, nielaisi ja irvisti. Se oli vahvaa, tarjoilijan sanojen mukaan, mutta ei tuntunut siltikään vievän hänen surkeaa oloaan pois. Ei ainakaan vielä. Nainen huuhtoi vielä kulauksella olutta loputkin voimakkaasta mausta suustaan pois, mutta rommi jätti silti lämpimän, melkein polttelevan tunteen hänen kurkkuunsa ja vatsaansa. Se tuntui jopa kieltämättä lohduttavalta kaiken sen sisäisen kylmyyden, ahdistuksen ja mielessä näkyvien ruumiiden ja veren keskellä.
Tiatha hymähti vähän vieruskaverinsa kommentille ja sanoille, joilla tuo todennäköisesti yritti herättää keskustelua, jota Tiatha ei halunnut käydä. Nainen päätyi olemaan hetken hiljaa, mutta tajusi olevansa harvinaisen epäkohtelias, mikä voisi herättää liikaa huomiota näinkin täynnä olevassa majatalossa. Tiatha päätyi huuhtomaan kurkkuaan vähän lisää oluellaan ja vilkaisi sitten tuota erikoisen näköistä naista viereisellä tuolilla koiriensa keskellä. Tuon pisamaisia kasvoja kehystivät ohuet letit, eikä tämä vaikuttanut olevan keskivertoihmistä pidempi. Suipot korvat kuitenkin paljastivat tämän haltiaksi, eikä Tiatha osannut sijoittaa tätä mihinkään kartalla. Ei hän ollut koskaan nähnyt vieruskaverinsa kaltaista haltiaa, saati noin valtavia, suuria koiria, jotka eivät kuitenkaan saaneet Tiathaa hermostuneeksi. Mutta Phoebessa näki toisinaan mitä sattui, eikä tämä miellyttävän pehmeällä äänellä varustettu haltianainen näyttänyt olevan ainakaan sieltä kamalimmasta päästä, päin vastoin, tämä vaikutti kieltämättä mielenkiintoiselta tuttavuudelta kaiken sen jälkeen, mitä aamulla oli tapahtunut.
"No, voi sen noinkin ilmaista", Tiatha sanoi hymähtäen vähän. Hymähdys kuulosti tosin enemmän kyyniseltä tuhahdukselta, epäuskoiselta murahdukselta - oliko hän oikeasti edes ollut osallisena sellaisessa kauheudessa, josta hänen aivonsa yrittivät häntä harva se sekunti muistuttaa?
"Mutta... te...", nainen vilkaisi sekä Vilutarta että koiria. "...Ette näytä olevan paikallisia. Saanko udella, mistä olette saapuneet tänne?" Tiatha kysyi sitten. Se oli oletettavasti ihan kohtelias kommentti, mutta samalla sen tarkoitus olisi kääntää keskustelu Zahirin ja hänen tekemisistään muualle, ja toivottavasti se toimisi sellaisena.
"Saanko toisen shotin?" Tiatha kaivoi pari kolikkoa jälleen taskunsa pohjalta, ja työnsi tyhjän lasin ja kolikot tiskillä tarjoilijaa kohden. Voi kyllä, hän tarvitsisi sitä lisää unohtaakseen edes hetkeksi kaiken sen, mitä aiemmin tänään oli tapahtunut. Tuo vilkaisi ohimennen tuota tarjoilijaa, muttei jaksanut kiinnittää asiaan sen enempää huomiota.
Tiatha hymähti vähän vieruskaverinsa kommentille ja sanoille, joilla tuo todennäköisesti yritti herättää keskustelua, jota Tiatha ei halunnut käydä. Nainen päätyi olemaan hetken hiljaa, mutta tajusi olevansa harvinaisen epäkohtelias, mikä voisi herättää liikaa huomiota näinkin täynnä olevassa majatalossa. Tiatha päätyi huuhtomaan kurkkuaan vähän lisää oluellaan ja vilkaisi sitten tuota erikoisen näköistä naista viereisellä tuolilla koiriensa keskellä. Tuon pisamaisia kasvoja kehystivät ohuet letit, eikä tämä vaikuttanut olevan keskivertoihmistä pidempi. Suipot korvat kuitenkin paljastivat tämän haltiaksi, eikä Tiatha osannut sijoittaa tätä mihinkään kartalla. Ei hän ollut koskaan nähnyt vieruskaverinsa kaltaista haltiaa, saati noin valtavia, suuria koiria, jotka eivät kuitenkaan saaneet Tiathaa hermostuneeksi. Mutta Phoebessa näki toisinaan mitä sattui, eikä tämä miellyttävän pehmeällä äänellä varustettu haltianainen näyttänyt olevan ainakaan sieltä kamalimmasta päästä, päin vastoin, tämä vaikutti kieltämättä mielenkiintoiselta tuttavuudelta kaiken sen jälkeen, mitä aamulla oli tapahtunut.
"No, voi sen noinkin ilmaista", Tiatha sanoi hymähtäen vähän. Hymähdys kuulosti tosin enemmän kyyniseltä tuhahdukselta, epäuskoiselta murahdukselta - oliko hän oikeasti edes ollut osallisena sellaisessa kauheudessa, josta hänen aivonsa yrittivät häntä harva se sekunti muistuttaa?
"Mutta... te...", nainen vilkaisi sekä Vilutarta että koiria. "...Ette näytä olevan paikallisia. Saanko udella, mistä olette saapuneet tänne?" Tiatha kysyi sitten. Se oli oletettavasti ihan kohtelias kommentti, mutta samalla sen tarkoitus olisi kääntää keskustelu Zahirin ja hänen tekemisistään muualle, ja toivottavasti se toimisi sellaisena.
"Saanko toisen shotin?" Tiatha kaivoi pari kolikkoa jälleen taskunsa pohjalta, ja työnsi tyhjän lasin ja kolikot tiskillä tarjoilijaa kohden. Voi kyllä, hän tarvitsisi sitä lisää unohtaakseen edes hetkeksi kaiken sen, mitä aiemmin tänään oli tapahtunut. Tuo vilkaisi ohimennen tuota tarjoilijaa, muttei jaksanut kiinnittää asiaan sen enempää huomiota.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Tessa nyökkäsi mustahiuksisen haltian oluttilaukselle edelleen hymyillen, vaikka harmittelikin mielessään hyvän romminsa kohtaloa toisen asiakkaansa käsissä. Miksipä hän edes oletti toisen haluavan nauttia juomastaan hitaasti, jos tämä shottia pyysi. Hänen olisi ehkä sittenkin pitänyt antaa tuolle naiselle aivan tavallinen viinapaukku, Tessa mietti valuttaessaan olutta toiselle asiakkaalleen.
"Olepas hyvä, se tekee kolme neriä", Tessa sanoi ja laski vaahtovuorellisen tuopin varovasti Viluttaren eteen pöydälle.
"Melko rauhallisiltahan nuo sinun kaverisi vaikuttavatkin. Rauhallisemmilta kuin monet muut asiakkaani", Tessa sanoi naurahtaen ja katsahti nurkkapöytään, jossa pieni porukka miehiä juuri ulvoi naurusta, kuka ties mille.
"Eiköhän meiltä karvakuonoillekin jotain löydy", Tessa lisäsi ja kääntyi huikkaamaan keittiön ovesta majatalon emännälle:
"Marissa, jokos sää ehdit heittää ne kaikki luut pois?"
"Mihinpä minä oisin ne ehtinyt hävittämään? Vaan mitä sinä niillä teet?" kaikui jostain keittiön perältä.
"Meillä ois vähä erikoisempia asiakkaita tänään, tuus kattoon ja tuo luut mukanas", Tessa vastasi ja jäi odottamaan oven viereen, joskin kääntyi takaisin tiskiä päin uteliaana kuulemaan itsekin, mistä tämä erikoisen näköinen nainen koirineen oli kotoisin.
Toisen asiakkaansa pyynnön kuullessaan Tessa astahti takaisin lähemmäs tiskiä.
"Haluatko samaa vai kenties jotain, mikä menis helpommin kerralla alas ja sillon sää säästät pari neriäkin?" hän kysyi toista kulmaansa kohottaen. Hänen olisi kuulunut vain napata rahat parempaan talteen, mutta Tessa nosti hyvän palvelun tärkeämmäksi kuin pelkän rahan. Hyvällä palvelulla hänen vanhempiensakin taverna oli menestynyt eikä turhanpäiväisellä riistämisellä. Samassa vankkarakenteinen majatalon emäntä pyyhälsi keittiön ovesta Tessan viereen ja työnsi muutaman paksun, ilmeisesti sianluun Tessan käsiin.
"Mitä sinä tyttö tarkoitit?" Marissa osoitti kysymyksensä Tessalle katsellessaan tiskin yli Viluttaren ja Tiathan ohi ympäri kapakkaansa.
"Alhaalla", Tessa ohjeisti naurahtaen ja seurasi huvittuneena kuinka Marissan silmät laajenivat tämän kurottautuessa katsomaan kahta suurta koiraa.
"Pyhät porkkanat, on sinun kavereillasi kokoa!" emäntä totesi ja nosti katseensa eläinten välissä seisovaan Viluttareen.
"Eihän niistä tule ongelmia?" Marissa pikemminkin mietti ääneen kuin kysyi ja kurtisti hieman kulmiaan katsoessaan kolmikkoa arvioivasti.
"Tuskin ne sua syö, kun saavat nää", Tessa vastasi Marissan takaa luita käsissään merkitsevästi heilutellen.
"Parempi olisi", Marissa vastasi, loi vielä viimeisen vilkaisun koiriin ja pyyhälsi takaisin keittiöön - hän oli jo tottunut luottamaan tarjoilijansa pitävän paikan pystyssä ja ongelmat poissa. Tessa katseli käsissään olevia luita, joista roikkui vielä muutamia ohuita nahanriekaleita.
"Oisko se parempi, jos sää annat nää?" hän kysyi sitten koirien emäntää epävarmasti katsahtaen ja ojensi luut haltiaa kohti. Hän ei ollut koskaan nähnyt moisia otuksia ja olisi ollut utelias tekemään lähempääkin tuttavuutta niiden kanssa. Hän kuitenkin ajatteli, että ehkä olisi turvallisempaa, jos koirat olisivat edes syöneet ensin. Ja aina parempi, jos ne ruokailisivat omistajansa kädestä eivätkä Tessan koko kättä.
Päästyään luista eroon Tessa kääntyi takaisin Tiathan puoleen.
"Anteeksi, niin kummankoslaista vahvistavaa mää sulle antasin, rommia uudestaan vai kirkasta?" hän kysyi keskeytyksestä pahoillaan ja pyyhki samalla vaivihkaa käsiään tiskin alla roikkuvaan pyyhkeeseen, jottei hänen kätensä tuoksuisi raa'alta lihalta koko iltaa.
"Olepas hyvä, se tekee kolme neriä", Tessa sanoi ja laski vaahtovuorellisen tuopin varovasti Viluttaren eteen pöydälle.
"Melko rauhallisiltahan nuo sinun kaverisi vaikuttavatkin. Rauhallisemmilta kuin monet muut asiakkaani", Tessa sanoi naurahtaen ja katsahti nurkkapöytään, jossa pieni porukka miehiä juuri ulvoi naurusta, kuka ties mille.
"Eiköhän meiltä karvakuonoillekin jotain löydy", Tessa lisäsi ja kääntyi huikkaamaan keittiön ovesta majatalon emännälle:
"Marissa, jokos sää ehdit heittää ne kaikki luut pois?"
"Mihinpä minä oisin ne ehtinyt hävittämään? Vaan mitä sinä niillä teet?" kaikui jostain keittiön perältä.
"Meillä ois vähä erikoisempia asiakkaita tänään, tuus kattoon ja tuo luut mukanas", Tessa vastasi ja jäi odottamaan oven viereen, joskin kääntyi takaisin tiskiä päin uteliaana kuulemaan itsekin, mistä tämä erikoisen näköinen nainen koirineen oli kotoisin.
Toisen asiakkaansa pyynnön kuullessaan Tessa astahti takaisin lähemmäs tiskiä.
"Haluatko samaa vai kenties jotain, mikä menis helpommin kerralla alas ja sillon sää säästät pari neriäkin?" hän kysyi toista kulmaansa kohottaen. Hänen olisi kuulunut vain napata rahat parempaan talteen, mutta Tessa nosti hyvän palvelun tärkeämmäksi kuin pelkän rahan. Hyvällä palvelulla hänen vanhempiensakin taverna oli menestynyt eikä turhanpäiväisellä riistämisellä. Samassa vankkarakenteinen majatalon emäntä pyyhälsi keittiön ovesta Tessan viereen ja työnsi muutaman paksun, ilmeisesti sianluun Tessan käsiin.
"Mitä sinä tyttö tarkoitit?" Marissa osoitti kysymyksensä Tessalle katsellessaan tiskin yli Viluttaren ja Tiathan ohi ympäri kapakkaansa.
"Alhaalla", Tessa ohjeisti naurahtaen ja seurasi huvittuneena kuinka Marissan silmät laajenivat tämän kurottautuessa katsomaan kahta suurta koiraa.
"Pyhät porkkanat, on sinun kavereillasi kokoa!" emäntä totesi ja nosti katseensa eläinten välissä seisovaan Viluttareen.
"Eihän niistä tule ongelmia?" Marissa pikemminkin mietti ääneen kuin kysyi ja kurtisti hieman kulmiaan katsoessaan kolmikkoa arvioivasti.
"Tuskin ne sua syö, kun saavat nää", Tessa vastasi Marissan takaa luita käsissään merkitsevästi heilutellen.
"Parempi olisi", Marissa vastasi, loi vielä viimeisen vilkaisun koiriin ja pyyhälsi takaisin keittiöön - hän oli jo tottunut luottamaan tarjoilijansa pitävän paikan pystyssä ja ongelmat poissa. Tessa katseli käsissään olevia luita, joista roikkui vielä muutamia ohuita nahanriekaleita.
"Oisko se parempi, jos sää annat nää?" hän kysyi sitten koirien emäntää epävarmasti katsahtaen ja ojensi luut haltiaa kohti. Hän ei ollut koskaan nähnyt moisia otuksia ja olisi ollut utelias tekemään lähempääkin tuttavuutta niiden kanssa. Hän kuitenkin ajatteli, että ehkä olisi turvallisempaa, jos koirat olisivat edes syöneet ensin. Ja aina parempi, jos ne ruokailisivat omistajansa kädestä eivätkä Tessan koko kättä.
Päästyään luista eroon Tessa kääntyi takaisin Tiathan puoleen.
"Anteeksi, niin kummankoslaista vahvistavaa mää sulle antasin, rommia uudestaan vai kirkasta?" hän kysyi keskeytyksestä pahoillaan ja pyyhki samalla vaivihkaa käsiään tiskin alla roikkuvaan pyyhkeeseen, jottei hänen kätensä tuoksuisi raa'alta lihalta koko iltaa.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Vilutar kaivoi kukkaronsa ja laski pyydetyn rahan tiskille -- sen lisäksi hän laittoi pari kolikkoa ylimääräistä luista, koska olivathan paksut luut kuitenkin rahanarvoisia. Niistä sai pohjan liemelle, ja keittämisen jälkeen niistä sai raaka-aineita käsitöihin. Hän vastaanotti luut, ja otti tämän tilaisuutena esitellä koiriensa käytöstä. Nainen laski luun Kantohangen kuonon eteen, eikä koira tarttunut siihen, vaikka vaikuttikin malttamattomalta.
"Nätisti.", Vilutar sanoi, ja sitten jatkoi, "Ole hyvä."
Silloin vasta hurtta otti luun, kauniisti ja siististi. Vilutar toisti saman Kivuttaren kanssa, ja pian koirat paneutuivat kaluamaan ateriaansa lattialle. Vilutar olisi voinut käskeä koiria jättämään luut, jos olisi tarvis. Hänellä oli täysi luottamus koiriinsa ja niiden koulutukseen. Jäätikköhaltia pyyhkäisi kätensä housuihinsa ja tarttui sitten tuoppiinsa. Ehkä jossain vaiheessa hän tilaisi itselleenkin ruokaa, mutta tässä vaiheessa hän päätti keskittyä juomaan ja jutusteluun.
Vilutar siemaisi tuopistaan varovasti, sitten katsahtaen vierellään istuvaan naiseen, joka oli kumonnut pienen ryyppynsä yhdeltä istumalta. Hän arvioi toisen ulkonäköä hieman, ja huomasi, että toinen olisi kaivannut ehkä lämmintä ateriaa... tai vaikka useammankin.
"Olemme etelästä, jäätiköltä.", hän sitten sanoi, kun tuo toinen tiedusteli hänen alkuperäänsä. "Nimeni on Vilutar Hellityntytär."
Jäätikköhaltia olisi ojentanut kätensä tervehdykseen, mutta ei nyt tällä kertaa halunnut, likaisilla käsillä. Vaikka, päätellen toisen nuhjuisesta asukokonaisuudesta, hänen vierustoverinsa ei ehkä välittänyt likaisista käsistä niinkään.
"Oletko paikallisia?", hän kysäisi sitten. Todennäköisesti hän oli, ja tarjoilija ainakin oli... Hän voisi ehkä kysellä vielä oivallisten tarjousten perään, vaikka olikin saanut jo kaiken tarvikelistalta. Pienten ylimääräisten tuliaisten kotiin vieminen ei ollut koskaan kuitenkaan huono idea.
"Nätisti.", Vilutar sanoi, ja sitten jatkoi, "Ole hyvä."
Silloin vasta hurtta otti luun, kauniisti ja siististi. Vilutar toisti saman Kivuttaren kanssa, ja pian koirat paneutuivat kaluamaan ateriaansa lattialle. Vilutar olisi voinut käskeä koiria jättämään luut, jos olisi tarvis. Hänellä oli täysi luottamus koiriinsa ja niiden koulutukseen. Jäätikköhaltia pyyhkäisi kätensä housuihinsa ja tarttui sitten tuoppiinsa. Ehkä jossain vaiheessa hän tilaisi itselleenkin ruokaa, mutta tässä vaiheessa hän päätti keskittyä juomaan ja jutusteluun.
Vilutar siemaisi tuopistaan varovasti, sitten katsahtaen vierellään istuvaan naiseen, joka oli kumonnut pienen ryyppynsä yhdeltä istumalta. Hän arvioi toisen ulkonäköä hieman, ja huomasi, että toinen olisi kaivannut ehkä lämmintä ateriaa... tai vaikka useammankin.
"Olemme etelästä, jäätiköltä.", hän sitten sanoi, kun tuo toinen tiedusteli hänen alkuperäänsä. "Nimeni on Vilutar Hellityntytär."
Jäätikköhaltia olisi ojentanut kätensä tervehdykseen, mutta ei nyt tällä kertaa halunnut, likaisilla käsillä. Vaikka, päätellen toisen nuhjuisesta asukokonaisuudesta, hänen vierustoverinsa ei ehkä välittänyt likaisista käsistä niinkään.
"Oletko paikallisia?", hän kysäisi sitten. Todennäköisesti hän oli, ja tarjoilija ainakin oli... Hän voisi ehkä kysellä vielä oivallisten tarjousten perään, vaikka olikin saanut jo kaiken tarvikelistalta. Pienten ylimääräisten tuliaisten kotiin vieminen ei ollut koskaan kuitenkaan huono idea.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Tiatha seurasi sivusilmällä, miten tuon erikoisen kulkijan koirat saivat tarjoilijalta luunkappaleita syötäväksi. Nainen tunsi, miten alkoholi, jota hän oli siihen kohtalaisen tottumattomana ja nyt todennäköisesti liikaa juoneena alkoi tuntua huomattavasti parempana olona henkisesti. Nainen maistoi tällä kertaa seuraavaa shottiaan vähän, eikä kaatanut kerralla juomaa kurkustaan alas. Alkoholin maku oli savuinen, mausteinen, ja se lämmitti hänen kehonsa lisäksi hänen kärsinyttä mieltään. Ei se muistoja vienyt pois, mutta sai olon ainakin hetkellisesti paremmaksi.
Jäätiköltä? Tiathan maan tuntemus ei ollut kovin suuri, mutta hän arveli, että jäätikölle piti jo matkustaa, eikä sinne pääsisi päivässä tai kahdessa, mikä toisaalta teki tuosta tuntemattomasta naisesta koirineen vieläkin mielenkiintoisemman, mitä tämä nyt oli. Tiathan kasvoille levisi pieni hymy tuon kuullessa Viluttaren vastauksen. "Olen kuullut vain tarinoita jäätikön kylmyydestä ja kauneudesta", nainen vastasi sitten lyhyesti, tuota arvioiden katsellen.
"Olen asunut Phoebessa koko ikäni, joten... kai minua voisi sanoa jo paikalliseksi", Tiatha naurahti vähän. "Onko tämä ensimmäinen kertasi täällä?" tuo kysyi sitten, herättääkseen ehkä vähän lisää keskustelua. Yhdistettyä alkoholiin se tuntui vievän mielen päältä tehokkaasti hitaasti pahimmat tapahtumista. Tiatha joikin nopeasti toisnekin shottinsa loppuun.
Jäätiköltä? Tiathan maan tuntemus ei ollut kovin suuri, mutta hän arveli, että jäätikölle piti jo matkustaa, eikä sinne pääsisi päivässä tai kahdessa, mikä toisaalta teki tuosta tuntemattomasta naisesta koirineen vieläkin mielenkiintoisemman, mitä tämä nyt oli. Tiathan kasvoille levisi pieni hymy tuon kuullessa Viluttaren vastauksen. "Olen kuullut vain tarinoita jäätikön kylmyydestä ja kauneudesta", nainen vastasi sitten lyhyesti, tuota arvioiden katsellen.
"Olen asunut Phoebessa koko ikäni, joten... kai minua voisi sanoa jo paikalliseksi", Tiatha naurahti vähän. "Onko tämä ensimmäinen kertasi täällä?" tuo kysyi sitten, herättääkseen ehkä vähän lisää keskustelua. Yhdistettyä alkoholiin se tuntui vievän mielen päältä tehokkaasti hitaasti pahimmat tapahtumista. Tiatha joikin nopeasti toisnekin shottinsa loppuun.
Re: Lohtujuomaa ja hyvää seuraa
Tessa kurottautui ottamaan ylähyllyn rommipullon uudelleen ja kaatoi lyhythiuksiselle naiselle toisen annoksen hänen tyhjänä odottavaan pieneen lasiin. Juoman kaunis sävy toi mieleen nestemäisen meripihkan. Ensimmäisenä siitä lehahti ilmoille pistävän voimakas tuoksu, mutta hetken päästä siinä saattoi erottaa myös makean mausteisuuden, ja oluen maltaiseen tuoksuun sekoittuessaan aromien yhdistelmä oli yllättävän herkullinen. Kuten Tessa oli jo uskaltanut toivoakin, tällä kertaa nainen maisteli juomaansa rauhassa. Tyytyväisesti itsekseen hymähtäen tarjoilija asetti pullon taakseen pöydälle eikä enää takaisin ylähyllylle - kenties sitä tarvittaisiin vielä tänä iltana.
Tessakin katseli uteliaasti juuri esittäytynyttä haltiaa, joka kertoi olevansa jäätiköltä kotoisin. Hän saattoi hyvin kuvitellakin tuon vahvan oloisen naisen lumipyryn keskelle seisomaan suuret koirat rinnallansa, vankkumattomana sellaisessa säässä, jossa hänen kaltaisensa phoebelaiset luulisivat jo viimeisten hetkien olevan käsillä. Tessakin muisti kuulleensa joskus tarinoita jäätikön armottomista oloista, mutta myös sen kesyttömästä kauneudesta. Valkoinen lumipeite jatkui siellä kuulemma silmänkantamattomiin, mutta sen kauneuden ei saanut antaa hämätä; jos paikan kylmyys ei tottumatonta muukalaista lannistanut niin eksyminen loputtomille hangille teki sen hyvin äkkiä. Tessa muisteli, että olisi joskus nuorempana nähnyt jäätikköhaltian, mutta siitä oli jo vuosia aikaa. Illastahan voisi tulla vielä hyvin mielenkiintoinen ja tarinantäyteinen, tarjoilija ajatteli mielissään.
Tessalta ei jäänyt huomaamatta kuinka toinen hänen asiakkaistaan sivuutti esittäytymisen ja siirsi melko nopeasti keskustelun takaisin Vilutar-haltiaan. Tessan kiinnostus oli aluksi kohdistunut tähän harvinaiseen matkalaiseen lemmikkeineen, mutta nyt se jakautui naisten kesken jo melkein tasan - esittäytymättä ei jätetty kuin tietyistä syistä. Niin paljon kuin Tessa toivoikin kuulevansa lisää jäätikön haltioista ja heidän elämästään sekä Viluttaren matkasta, yhtä lailla hän toivoi, että saisi myös enemmän irti tästä toisesta asiakkaastaan. Ehkä muutaman juoman jälkeen... Tessa halusi entistä enemmän pitää itsensä keskustelussa mukana ja vilkaistuaan nopeasti kapakan läpi todetakseen ettei kukaan muu asiakas kaivannut häntä, lisäsi tarjoilija Tiathan kysymyksen perään omansa:
"Entä mitä pidät Phoebesta? Mahtaa olla erilaista ku teillä päin?" Vaaleanharmaat silmät jäivät tapittamaan Vilutarta odottavasti.
Tessakin katseli uteliaasti juuri esittäytynyttä haltiaa, joka kertoi olevansa jäätiköltä kotoisin. Hän saattoi hyvin kuvitellakin tuon vahvan oloisen naisen lumipyryn keskelle seisomaan suuret koirat rinnallansa, vankkumattomana sellaisessa säässä, jossa hänen kaltaisensa phoebelaiset luulisivat jo viimeisten hetkien olevan käsillä. Tessakin muisti kuulleensa joskus tarinoita jäätikön armottomista oloista, mutta myös sen kesyttömästä kauneudesta. Valkoinen lumipeite jatkui siellä kuulemma silmänkantamattomiin, mutta sen kauneuden ei saanut antaa hämätä; jos paikan kylmyys ei tottumatonta muukalaista lannistanut niin eksyminen loputtomille hangille teki sen hyvin äkkiä. Tessa muisteli, että olisi joskus nuorempana nähnyt jäätikköhaltian, mutta siitä oli jo vuosia aikaa. Illastahan voisi tulla vielä hyvin mielenkiintoinen ja tarinantäyteinen, tarjoilija ajatteli mielissään.
Tessalta ei jäänyt huomaamatta kuinka toinen hänen asiakkaistaan sivuutti esittäytymisen ja siirsi melko nopeasti keskustelun takaisin Vilutar-haltiaan. Tessan kiinnostus oli aluksi kohdistunut tähän harvinaiseen matkalaiseen lemmikkeineen, mutta nyt se jakautui naisten kesken jo melkein tasan - esittäytymättä ei jätetty kuin tietyistä syistä. Niin paljon kuin Tessa toivoikin kuulevansa lisää jäätikön haltioista ja heidän elämästään sekä Viluttaren matkasta, yhtä lailla hän toivoi, että saisi myös enemmän irti tästä toisesta asiakkaastaan. Ehkä muutaman juoman jälkeen... Tessa halusi entistä enemmän pitää itsensä keskustelussa mukana ja vilkaistuaan nopeasti kapakan läpi todetakseen ettei kukaan muu asiakas kaivannut häntä, lisäsi tarjoilija Tiathan kysymyksen perään omansa:
"Entä mitä pidät Phoebesta? Mahtaa olla erilaista ku teillä päin?" Vaaleanharmaat silmät jäivät tapittamaan Vilutarta odottavasti.