Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Viherkivi
Posts: 142
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Viherkivi »

OoC: Tämä peli sijoittuu Viluttaren aikajanaan ennen Kontionperälän komennusta. Paikalle odotetaan Kuparirapua ja vanhempaa konstaapelia Yfrit Andelsia.

~*~

Koulutus oli ollut melkoisen intensiivistä ja kiivasta, mutta nyt Vilutar oli koulutuksensa loppusuoralla -- ilmeisesti hänen oli enää partioitava jokusia viikkoja vanhemman vartijan kanssa, ennen kuin hänelle asetettaisiin oma alue, jolla operoida. Vilutar oltiin määrätty odottamaan Vartiotupa 2:lla, jossa hän tapaisi vanhempi konstaapeli... Hän lunttasi lappusestaan, Yf-rit An-dels-in...
Tietysti termi 'vanhempi' viittasi tässä vaiheessa vain palvelusvuosiin, Viluttarella oli kesiä ja talvia takanaan paljon enemmän kuin tavallisella ihmisellä. Sitä hän nyt itselleen muistutteli, että ei vaikuttaisi koppavalta.

Aika kului, ja Vilutar alkoi miettiä, oliko muistanut tapaamisajan väärin, vai oliko tämä jotain vartiokaartin jekuttelua... Hän oli odottanut asennossa jo jonkin aikaa, ja kypäräkin kiristi, univormu puristi -- ja kaiken lisäksi etelän kasvatilla oli aivan mahdoton hiki.
"Tottumiskysymys.", Vilutar mutisi itselleen, vaikka olikin jokin aika sitten pistänyt merkille, että uusia vartijakokeilaita mopotettiin aika reippaasti -- ehkä kypäräkin oltiin vaihdettu pienempään kokoon, että hän luulisi päänsä paisuvan. Vilutar teki parhaansa pysyäkseen optimistisena, ehkä tämä odottelu oli parasta käyttää vaikka haltiamaiseen meditaatiohetkeen; sen avulla hän varmasti saisi ajatuksensa kirkastettua.

Liha tosin oli vielä heikkoa, jäätikköhaltia tunsi kuinka hikinoro valui alas pitkin selkää.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 589
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Kuparirapu »

Tukevat saappaat tekivät askeleista arvovaltaisen kuuloisia, kuin kävelijä olisi tiennyt tasan tarkkaan minne oli menossa. Kääräisten paidanhelmansa housujen alle piiloon Yfrit veti puoliavonaisen nahkahaarniskan hartioilleen, kahmaisi kypärän kainaloonsa ja marssi niine hyvineen käytävälle. Edestäpäin kuuluivat kierroksille lähtevien kaartilaisten vaimea puheensorina, jonka seasta nousivat silloin tällöin napakammin annetut käskyt. Vahtituvan suuri eteishuoneessa järjestyttiin käskynjakoon, ja sisään astuessaan Yfrit näki heti kenellä oli ulkoasussaan parantamisen varaa:
"Tolles, nyöritä ne saappaannauhat kuntoon! Vai pitääkö toverin auttaa vierestä?" hän äyskäisi äänellä, joka tunkeutui muun höpinän lävitse kaikkien korviin. Syyllinen vilkaisi kenkiään, ilmeestä päätellen piti niitä täysin kelvollisina, mutta pudottautui nopeasti kyykkyyn ennen kuin häntä tarvitsi käskeä toista kertaa.
Huoneen päässä seisoi yksinänen kaartilainen, pidellen käsissään nahkahuotrassa lepäävää lyhytmiekkaa. Huotrasta roikkuva nahkavyö oli taiteltu siistiin kasaan, ja kaartilainen ryhdistäytyi heti haarniskansa nyörejä kiristävän Yfritin pysähtyessä hänen eteensä.
"No, onko puhdistettu?" nainen kysyi ja nyörittäen viimeisen nahkahihnat kiinni asetteli nahkaisen panssarin paremmin paikoilleen.
"Puhdistettu ja öljytty, rouva. Ja reikiä lisätty, kuten oli käsky," kaartilainen vastasi ja ojensi asetta kaksin käsin. Yfrit otti sen vastaan, ja ravisti asevyön levälleen. Toden totta, ase oli huollettu niin perusteellisesti, että siihen oli tainnut mennä parempi puoli eilisestä illasta.
"Hyvä sitten, paikallesi siitä."
Kaartilainen nyökkäsi, ja kiiruhti pareittain ryhmittyvään muotoon. Yfrit kääräisi miekan vyötärölleen, kuunnellen puolella korvalla kun toinen vanhempi kaartilainen jakoi kiertovartion alueet. Kaartilaiset poistuivat pari kerrallaan käskynsä saatua, suupielet kuvastaen kuinka raskaan tai helpon alueen he saivat tänään hoitaakseen. Seurattuaan tämän harvasanaisen toimituksen loppuun asti, kaartin jokapäiväinen saarnahetki, Yfrit nyökkäsi päivystämään jäävälle kaartilaiselle lyhyesti ja suuntasi sivuovelle. Siellä odottaisi hänen ikioma projektinsa tälle päivälle.

Ovi aukeni kevyellä potkulla levälleen, ja Yfrit harppoi muutamat kapeat kiviportaat alas katutasolle. Tuore vartijakandidaatti seisoskeli paikalla odottamassa, mikä oli jo hyvä saavutus.
"Huomenta!" Yfrit sanoi äänellä, joka oli enemmän herätyskäsky kuin aamuntoivotus. "Sitä on ehditty sitten ajoissa paikalle?"
Harpaten kokelaan eteen nainen siirsi kypäränsä lepäämään kainaloon, ja nosti toisen kätensä lepäämään miekankahvan päälle. Tottuneesti hän katseli kohta kohdalta toisen ulkoasun. Kypärän nauha kiinni, merkki oikealla paikalla ja suorassa, paita ei repsottanut, nauhat kunnossa...
"Hm. Jokohan aamulla on tullut tarpeeksi monta kertaa kiire, jotta osaa kaiken ulkomuistista? hän tuumi mielessään. Hän ei välittömästi muistanut tätä kyseistä pehmeäjalkaista alokasta, eikä tuosta ensisilmäyksellä pistänyt silmään mikään muu kuin terveen päivettynyt väri kasvoilla.
"Sinua pitäisi siis tänään käyttää kaupugilla?" Yfrit totesi, yhtä aikaa toteamuksena kuin ilmeisesti kysymyksenä. Kallistaen päätään hän tivasi: "No? Kyllä, ei? Nyökkäät ja hymyilet, jos ei muuta sanottavaa löydy, lokki tekee muuten pian pesän pääsi päälle."
User avatar
Viherkivi
Posts: 142
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Viherkivi »

Viluttaren mieli napsahti takaisin meditaation syövereistä kun ovi potkaistiin auki ja häntä puhuteltiin. Vanhempi konstaapeli Andels vaikutti aika ärhäkältä tapaukselta, mutta eipä kai vartiostossa pärjätty jos luonne oli enemmän pullavan ja makean yrttiteen kaltainen.
"Kyllä rouva!", Vilutar äyskäisi vastaukseksi ja napautti itsensä asentoon. Tuon arvioivan katseen alla hän tunsi itsensä hermostuneeksi entistä enemmän, ja ärsyttävä hikinoro valui alas pitkin selkää.

"Huomenta, vanhempi konstaapeli Andels!", Vilutar sitten sanoi, "Alokas Hellityntytär ilmoittautuu palvelukseen!"
Sydän hakkasi kurkussa ja Vilutarta huoletti -- ehkä hän oli jo mokannut jotain, ja saisi ensimmäisenä päivänä jopa potkut. Ja joutuisi sitten palaamaan nöyränä tyttönä takaisin vanhempiensa huomaan. Vaikutti siltä, että meditaatiosta ei ollut laisinkaan apua, Viluttaren ajatukset olivat pudonneet pahimpaan mahdolliseen railoon.

Hän kuitenkin pysyi asennossa, eikä suostunut tekemään mitään typerää, vaikka hänen tekikin mieli ehkä oksentaa tai pyörtyä silkasta jännityksestä -- sehän olisikin tehnyt aikamoisen vaikutuksen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 589
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Kuparirapu »

"En minä omaa nimeäni ole unohtanut, äiti sitä toisteli useasti," Yfrit vastasi ja kohotti kulmaansa hieman. Vilutar...joku vanhemmista vartijoista oli maininnut oudonnimisen alokkaan, tässäkö hän nyt sitten oli?
"Hyvä sitten, tänään olisi tarkoituksena kiertää Pieni kauppakatu pariin kertaan,ja lounaan jälkeen kiertää laitureiden poikki ja vapauttaa muurinpohjaa kulkeva pari iltapäiväksi. Ja mitään etuoikeudellisia taukoja ei tulla pitämään, viimeaikaisten uudistusten takia lisävuoroja ja poistumiskieltoa jaetaan kaikille jotka jäävät kiinni persettä lepuuttamasta."
Yfrit pyöritteli kypärää hetken käsissään, ja vilkaisten jäykkänä seisovaa Vilutarta totesi:
"Kas niin, lepo vaan ja vaikka tauko paikallaan hetkeksi aikaa."
Keskittyen uudellene kypäräänsä hän asetteli sen yllättäen sivuttain päähänsä. Sitten, kiertämällä kypärää neljänneksen hän sai käännettyä hiukset otsaltaan sen alle ja painoi lopulta metallivahvisteisen nahan paikoilleen päänsä suojaksi. Näprätessään leuan alle sidottavia nyörejä nainen vilkaisi Vilutarta ja totesi:
"Jokos ovat kiertoalueet tulleet tutuiksi? Jos nyt sanon että lähdemme Pienelle kauppakujalle, niin osaatko näyttää tietä?"
Kypärän nyörit olivat kiinni, ja varmistaen rystysillä kopauttaen että kypärä oli tiukasti paikoillaan, Yfrit ryhdistäytyi ja toinen kämmen miekan ponnella leväten viittasi eteenpäin:
"Sitten ei muuta kuin eteenpäin, mars."
Nainen antoi Viluttaren ohjata kulkua, mutta pysyi tämän vierellä sovittaen askeleensa kuin itsestään jäätikköhaltian kanssa. Kaduilla heitä odotti jokapäiväinen hälinä ja vilske, eivätkä Kaupunginkaartilaiset saaneet mitään etuoikeuksia sen seassa. Vastaantulijat saattoivat väistää hieman tieltä, mutta virkamerkit ja univormut eivät vastaan jyrisevää kivikärryä hetkauttaneet. Yfritin katse liukui leveää ja verkkaista liikettä edestakaisin, lähinnä pitäen silmällä ettei kukaan kurotellut vikkeliä sormia hänen vyöpussiaan kohti. Vilkaisten vierellä kulkevaa alokasta Yfrit päätti aloittaa tunnustelut ja sanoi:
"Se on hyvä pitää silmät liikkeessä, mutta täällä ei tarvitse jokaista nurkkaa tarkistaa ennen kuin siitä uskaltaa kävellä ohi. Liian suuri ihmisjoukko riidanhaastajille. Sataman lähellä se on sitten toinen juttu, siellä voi joku äpärä leikkiä rohkeaa. Vaikka muut sitä vähättelevät, niin siellä riski on kaikille aivan yhtä suuri. Jos epäilyttää että ongelmia voi tulla, niin mainitse vuorojen järjestäjälle, isommassa joukossa on turvallisempaa."
User avatar
Viherkivi
Posts: 142
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Viherkivi »

Pieni Kauppakatu oli — kaikeksi onneksi — tuttu Viluttarelle. Muuan hänen heimolaisistaan piti siellä pientä putiikkia, josta Vilutar itsekin haki aika ajoin tarvikkeita kun koti-ikävä jäätikölle iski. Putiikki piti hyllyissään eteläisiä erikoisuuksia, ja kauppias toki antoi aina kaupanpäälle uutisia ja terveisiä etelästä. Jos Viluttaren perhe olisi ollut kirjoittavaa sakkia, olisi muutama kirjekin saattanut kulkea Pienen Kauppakadun kautta. Vilutar oli aikeissa ottaa oikoreitin muutaman kujan ja ehkä takapihankin kautta, mutta muisti sitten että he olivat vartiointikierroksella, ainakin puolittain virallisesti.

Siispä jäätikköhaltia suuntasi kulkunsa virallisempien reittien kautta. Hän nyökkäsi hivenen kankeasti ohjaajansa neuvoille. Olihan Vilutar pärjännyt aiemminkin yksin, tai ’yksin’... Iso koira, useimmiten kaksi, oli pitänyt huolen enimmistä ongelmista.
”Tuota, kun minulla on kokemusta koirista, niin ajattelin kouluttaa partiokoiran, kunhan nämä oppiajat ovat ohi, ja virallinen toimipaikka nimetty.”, hän mainitsi sitten, ääni väristen hieman epävarmana.

Vilutar piti ympäristöä silmällä, ja hänestä tuntui kuin ympäristö olisi yhtä lailla pitäneet häntä silmällä takaisin. Jäätikköhaltian oli pakko myöntää itselleen, että häntä jännitti, ja hänen hermonsa olivat melkoisen kireällä. Hän uskoi olevansa valmis hyppäämään toimintaan, tai pomppaamaan piiloon lähimpään sadevesitynnyriin jos tarve tuli. Luonnollisesti hän toivoi, että hyppäisi ennemmin toimintaan — tässä ammatissa sitä kai tuli tilanteita joissa sisimmässään sai tuta oliko hiiri vai jäätikköleijona.

Pienellä Kauppakadulla vaikutti olevan rauhallista, Vilutar uskalsi jopa vilkuttaa tutulle kauppiaalle nopeasti kun he marssivat liikkeen ohi. Jos hän olisi ollut yksin, olisi Vilutar varmaan jäänyt jutustelemaan kauppiaan kanssa hetkeksi, nauttinut ehkä palan savuporoa, mutta Yfritin sanat erityisistä tauoista kaikuivat mielessä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 589
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Kuparirapu »

Hyvinhän tuo osasi suunnistaa. Eikä tämä vilkuillut pelokkaasti ylempäänsä mennessään oikeaan suuntaan, kuin kuvitellen että Yfrit keksisi päästään syyn päästä sanallisesti pahoinpitelemään tätä. Virheitä sattui muutenkin jokaisen kohdalle aivan tarpeeksi, turha sitä oli tyhjästä huutaa.
"Onko näin? Se olisi kuule erinomaisen hyvä idea," Yfrit totesi Viluttaren ehdottaessa mahdollisuutta pitää koiraa mukanaan. "Sopisi joskus olla enemmänkin nelijalkaisia kaartin palveluksessa. Ne eivät lipeä ryypiskelemään kuten jotkut kaksijalkaisista."
Heidän kulkiessa laidoilleen asti pursuavaa Pientä Kauppakujaa eteenpäin Yfrit kurkotti kaulaansa ja yllättäen huusi kuuluvasti:
"Siirtäkää ne laatikot siitä hittoon! Siitä niin, pois kulkuväylältä. Tuolta on kärry tulossa vastaan, ja jos jotain hajoaa, niin siitä olette itse vastuussa!"
Puhuteltu kauppias läiskäisi apulaistaan ja parilla liukkaalla liikkeellä tämä raahasi painavat laatikot pois kulkuväylältä. Yfrit nyökkäsi tuimasti kulkiessaan ohi, ja välittämättä myrtyneestä katseesta jonka kauppias hänen niskaansa heitti, hän puhutteli Vilutarta uudelleen:
"Oletko sopivaa elukkaa ehtinyt jo etsimään? Täällä on jossain muutamia koirankasvattajia, joilta voi varmaan kysellä. Samalla myös katukoiria löytyy enemmän kuin kukaan haluaa myöntää, mutta niiden kanssa voi koulutus olla ongelmallista.Voin kysyä asiasta ylemmiltä tahoilta, tuskin luvan saamiseen tulee ongelmaa, kunhan olet valmis vakuuttaman että osaat asiasi kouluttamisessa. Enemmän haluavat siellä välttää, ettei vartiotuvalle ilmesty heidän tietämättään eläimiä. Taas."
Yfrit virnisti niin, että hänen hampaansa välähtivät lyhyesti näkyviin, ja naputellen ajatuksissaan miekkansa pyöreää pontta jatkoi:
"Pari vuotta sitten näet joku vartiotuvalla päästi yhden nilkuttavan raukan sisään, ja se ei lähtenyt sitten millään enää ulos. Kaikille määrättiin puolikkaat ruoka-annokset viikoksi, kun emme kerran osanneet yhtä koiraa hoitaa pois paikkoja likaamasta. Mutta rehellisesti, se tyhmä piski oli loppujen lopuksi avuksi kaikille. Sitä pääsi yllättyneenä seuraamaan, kuinka pahimmatkin mutrusuut löytyivät iltaisin paijaamassa tai muuten leikkimässä kyseisen koiran seurassa. Kohotti kuule kaikkien moraalia, en voi muuta väittää."

Yfrit vilkaisi uteliaasti suuntaan, johon Vilutar heilutti kättään, ja tavoitti yhden kauppiaan vastaamassa eleeseen. Yhdennäköisyyttä ei ollut, joten tuskin tuo sentään sukulaisiaan tervehti. Kokeneempi kaartilainen väläytti kohteliaan hymynpoikasen, jotta ei pelästyttänyt kauppiasta pahoilla aavistuksilla. He jatkoivat yhä eteenpäin, väistäen seinää vasten kiikkerien kärryjen vaappuessa ohi luppakorvaisen aasin vetämänä. Yfrit nyökkäsi leuallaan eräälle sivukujlle ja sanoi:
"Tulehan, tarkistetaan Noppaloukko."
Harpaten muutaman häkissään kotkottavan kanan ylitse nainen varjosti silmiään ja tiirasi varjoisammalle kujalle. Se oli kovin kapea, sinne eivät mahtuisi kaksi ihmistä rinnakkain kulkemaan. Yfrit antoi Viluttarelle tilaa katsoa ja ohjeisti tätä sanoen:
"Tuonne kerääntyvät joskus kiertolaiset uhkapelaamaan, ja jos potti kasvaa isoksi voi tunnelma myös kiristyä samaa tahtia. Paikka on niin kapea että ovat siellä miltei päällekkäin, mutta eivät siitä välitä. Jos joskus tulee tarve kysellä, tai sitten pidättää joku, tähän tullaan kahdella parilla. Toiset kiertävät kujan toiseen päähän, ja kun huuto tulee, niin pelurit kompastelevat toisiinsa niin että jäävät jumiin. Helppoa ja hauskaa kuin sian syöttäminen, mutta älä ikinä mene yrittämään sitä yksin. Siinä tulee nopeasti nenille."
User avatar
Viherkivi
Posts: 142
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Viherkivi »

Vilutar mietti koira-asiaa.
"Ajattelin katsoa ihan kasvattajalta, on parempi kun tietää emän ja hurtan sukupuut -- sitä tietää heti luonteenlaadun ja palvelualttiuden.", hän selitti. Tokikaan hän ei satunnaisia katurakkeja potkinut, mutta ei sellaiseen kirppukasaan ollut luottamista. Ajatuskin syyhytti. "Nelijalkainen ei myöskään vaadi palkkaa, on vain iloinen ja innoissaan kun saa jotain kiinni tai löytää jotain jännittävää.", hän sitten lisäsi, joskin ei haitannut jos ylempi laittaisi hyvän sanan pomoille -- saattaisi Vilutarkin saada hieman koiranmuonalisää palkkapussiinsa. Eihän se pärjäisi, koirarukka, pelkkien puliukkojen kankkujen pureskelulla.

Vilutar räpäytti silmiään hieman yllättyneenä kun vanhempi konstaapeli korotti ääntään. Jäätikköhaltia muistutti itseään, että kannatti siis opetella vakuuttavaa äänenkäyttöä, vaikka isänisä olikin aina sanonut että 'puhu pehmeästi, mutta pidä mukanasi isoa koiraa'. Vilutar katosi ihan pieneksi hetkeksi ajatuksiinsa; ehkä joskus kannatti puhua pehmeästi, ja joskus kovaa, mutta tilanteen erottaminen tuli sitten kai kokemuksen myötä. Hän napsahti takaisin ajatuksiinsa kun Yfrit kertoili jostain vartiotuvalle päästetystä kirppusirkuksesta.

"Kaipa katukoirasta on seuraksi, eikä niitä oikeastaan ole huonoja koiria -- on vain huonoja omistajia tai kouluttajia.", hän lausui, "Itse en kuitenkaan ole niin uhkapelaavaa sorttia, että haluaisin kokeilla onneani kulkukoiran kanssa." Vaikka luonnollisestihan se koiranystävää otti sydämestä, miten väki otti eläimen, mutta siitä huolehdittiin sitten miten sattui... Viluttaren ilme vakavoitui hieman tätä ajatellessa, mutta hän palasi nykyhetkeen nopeasti kun vanhempi konstaapeli ehdotti uutta reittiä Noppaloukkoon.

Kuinka osuvaa, tämä ei ollutkaan tuttu paikka Viluttarelle; hän oli puhunut totta kun oli sanonut ettei ollut uhkapelaavaa sorttia. Hän katseli mietteliäänä kujaa, jonne aurinko ei varmaan koskaan paistanut, todellinen pers--

"Ymmärrän, kyseessä lienee helppo ansa kun on tarpeeksi partiovoimaa?", hän myhäili, ja nyökkäsi sitten kun hänelle sanottiin että ei kannattanut kokeilla yksin. Kävi sinänsä järkeen, joko pelurit juoksisivat vain toisesta päästä ulos ja vilinään tai sitten päin ja jyräisivät yksittäisen vartijan alleen. Sepä vasta kuulostikin kamalalta tavalta lähteä.

"Onko siellä tähän aikaan mitään meininkiä? Kannattaako tarkistaa näin kahden kesken?", hän sitten kysyi tunkien peukalot vyön alle.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 589
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Kuparirapu »

"Hmmh, löytyyhän niistä louskuleuoista intoa välillä vaikka kahdelle. Itse vain en ikinä saa selvää, meneekö niillä ikinä sanottu korvien välissä perille asti," Yfrit totesi. Viluttaren kysymykseen hän pudisti napakasti päätään:
"Ei tähän aikaan, yleensä vasta iltapäivää kohti saattaa pummeja kerääntyä paikalle. Joskus kun useampi laiva saapuu samaan aikaan satamaan, voivat myös miehistön jäsenet innostua etsimään sopivan varjoista paikkaa jossa polttaa vähän palkkarahojaan uhkapelillä. Niiden kanssa meno kun on sen verran reipasta, että lentävät ulos tavernoista ennen kuin ehtivät edes humalaa nostaa. Kielenkäyttö, tiedäthän, ja se on melkoinen näytös kun tusina suolanahkaista seiloria yrittää huutaa rivoimmat kirouksensa kovempaan ääneen kuin muut."
Yfrit pyyhkäisi muutaman irralleen päässeen hiussuortuvan takaisin kypärän reunan alle ja sanoi:
"Jep, antaa Loukon olla, on meillä tarpeeksi katukiviä vielä edessä odottamassa. Tules niin jatketaan. Ja jos huomaat jotain mihin pitää puuttua, niin tartu toimeen ja minä tulen perässä. Neuvoja minä aion antaa, mutta kädestä en aio pitää että uskallat mennä asioihin väliin."

Aurinko seurasi omalla verkkaisella tahdillaan kaksikon matkaa Pienen Kauppakujan päähän ja aloittaessa yhtä pitkän matkan takaisinpäin. Yfrit antoi Viluttaren viedä, jaellen pieniä neuvoja siellä täällä omasta kokemuksestaan. Missä kulmassa oli hyvä paikka pitää vahtia sateen sattuessa, ketkä kauppiaat yleensä kiekuivat kaartilaisia paikalle kun kuvittelivat asiakkaan huijaavan jotenkin, kaikkea mitä Yfrit itse oli painanut kalloonsa kun oli itse vihreänä alokkaana pällistellyt suurkaupungin vilinää. Kun ohikiitävien ohjeiden väli alkoi venyä, oli aika virkistäytyä iltapäivää varten. Yfrit viittasi pienelle leipäkojulle ja kaiveli rahapussin takkinsa alta:
"Täältä saa aamuista leipää kahdella nerillä, he myyvät näin pois kaikki huonosti kohonneet tai muotopuolet. Toivottavasti sinulle kerrottiin, että lounaat maksat omasta pussistasi. Kukaan ei kiellä käymästä Teurastetussa Prinssissä pihvillä ja viinillä, jos haluat siihen polttaa rahaasi. Itse pidän mieluummin lounaasta jonka voi kantaa käsissä mukana."
Pian tosin valkeni, että vanhempi kaartilainen ojensi myös omat lounastarvikkeensa Viluttaren kannettavaksi, eivätkä leivät jääneet yksin tämän sylissä. Läheisistä kojuista Yfrit hankki lättymäisiksi jääneiden leipästen seuraksi muutaman tummanpunaisen sipulin, ja pienen savipullon halpaa simaa.
"Minä voin ensimmäisen päivän kunniaksi kustantaa juomat," nainen sanoi asettaessaan pullon muiden ruokatarvikeiden päälle, ja viittaasi sitten tätä seuraamaan. Muutaman käännöksen jälkeen he päätyivät kaarteeseen, jonka reunalla olevan kivisen muurin takaa aukeni näkymä kattojen yli merelle asti. Istuen ronskisti muurinreunalle Yfrit nyki kypäränsä nauhoja ja taputti kiviä kädellään:
"Istuhan alas, nyt on lupa rentoutua kun ylempikin löysää omaa vyötään."
Ähkäisten tyytyväisenä nainen nykäisi kypärän päästään, ja sukien hiestä päätä vasten liimautuneita hiuksiaan paremmin kääntyi ottamaan yhden leipäsen käteensä. Ahmaisten siitä puolet yhdellä haukkauksella hän mutusteli hetken aikaa posket pyörenänä, ennen kuin nykäisi korkin irti ja huuhtoi leipää alas simahuikalla. Pyyhkäisten suupielensä hihaan hän ojensi savipulloa Viluttarelle ja sanoi sitten:
"Niin, enpä sitä aiemmin tainnutkaan vielä kysyä. Mikäs sinut innotti liittymään kaartiin?"
Yfrit hakkasi uuden suupalan, ja lisäsi suu puolillaan:
"Äläkä yritä väittää, että hyvä palkka ja pitkät lomapäivät. Sitä vitsiä kertoivat varmaan jo haltiat silloin omassa muinaisessa ajassaan."
User avatar
Viherkivi
Posts: 142
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Viherkivi »

Vilutar oppi uutta niin paljon, että päätä alkoi jo painaa -- vai olikohan syynä enemmänkin kypärä, jonka pitämiseen jäätikköhaltia ei ollut laisinkaan tottunut. Siksi taukokin oli enemmän kuin tervetullut. Hän oli pitänyt kaikkea niin kovasti silmällä että pelkäsi jo silmien pullistuvan päästä. Sitten mainittiin se että lounaat piti maksaa omasta pussista -- no, mitäpä muutakaan hän oli odottanut... Viluttarella tulisi olemaan kiire kuivata lihaa ja vihanneksia uudessa kodissaan, hänhän ei todellakaan aikonut tuhlata ansioitaan katukauppiaiden ylihinnoiteltuun ruokaan. Lisäksi mainitut pihvi ja viini... No, Vilutar oli aika varma, että maha täynnä eivät jalat lentäneet kiveyksellä, mutta jotain varmasti lentäisi.

Vilutar oli onneksi valmistautunut pienellä eväspussukalla, siis äärimmäisen pienellä, melkein surkean kokoisella. Pussukka sisälsi edellämainittuja kuivattuja tarvikkeita, joita hän sitten natustaisi. Jäätikköhaltioilla kun ei juurikaan aina ollut mahdollisuuksia vain ottaa maan antimia, joten he olivat jokseenkin pieniruokaisia.

Vilutar istui kun käskettiin, ja riisui omankin kypäränsä huokaisten syvään. Hän pörrötti läähmäisiä hiuksiaan, pää tuntui ihan poron nuolemalta. Tätäkö se sitten oli? Katujen tallaamista auringonlaskuun asti? Vilutar mietiskeli tätä kun avasi eväspussiaan ja paljasti pienen kourallisen kuivattua lammasta ja savustettuja naurislastuja. Lammas piti vuolla paikan päällä suupaloiksi, ja Vilutar ottikin luisen veitsensä juuri sitä varten, mutta laski sen kun pulloa tarjottiin hänelle. Haltia otti pienen suullisen, ja nielaisi pirskahtelevaa juomaa, ennen kuin vastasi kysymykseen.

"Hmmmm, no tuota...", hän empi hieman, kun ei ollut itsekään ihan varma. "Jos saan olla täysin rehellinen, minulla on ikäviä kokemuksia tästä kaupungista." Hän antoi pullon takaisin esinaiselleen ja tarttui sitten veitseen ja vuoli pienen palan lihaa, jonka livautti suuhunsa. "Osa minusta halusi karistaa tomut tästä läävästä ikiajoiksi, mutta... Enpä tiedä."
Vilutar piti mietteliään, aika raskaan, tauon kun jauhoi kuivaa lihaa suussaan, ja livautti sitten savuisen naurislastun suuhunsa ja jauhoi vähän lisää. "Ei se kai sopinut tyyliin. Tai..."

Hän heilutteli veitsen kärkeä ilmassa, aivan kuin olisi etsinyt sanoja. "Olisiko jotain nuoruuden suomaa kirkassilmäisyyttä? Minä tulen ja pistän paikat kuntoon? Jos en minä, niin kukas muu?"
Vilutar pudisti päätään, melkein hieman lannistuneena, "Oli miten oli, tässä sitä nyt ollaan. Ehkä palaankin äidin helmoihin kotikonnuille jo kuuden kuunkierron päästä?" Tai ehkä ensi viikolla, naputti pieni lannistunut ajatus hänen päässään.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 589
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka opitaan kaupungin tavoille

Post by Kuparirapu »

"Et ole ainoa," Yfrit totesi, ja taiteillen pienen puukon omalta vyöltään leikkasi toisesta sipulista leveän siivun ja asetteli sen leipänsä päälle. "Phoebe on äänekäs, likainen ja raivostuttavan välinpitämätön. Samalla valitettavasti niin isokokoinen, että monet eivät katso vaivansa arvoisiksi tehdä asioille mitään. Vähiten ne, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet täällä."
"Vai oliko kotimatkan päässä odottava vaihtoehto vielä ikävämpi?" Yfrit kysyi vilkaisten Vilutarta, ennen kuin nosti kättään ja jatkoi: "Ei, oikeastaan ei tarvitse kertoa. Ei ole minun oikeuteni kysyä, eikä minun asiani tietää."
Seuraava leipänen hävisi sekin sipulisiivujen kera, ja ryystäen äänekkään suullisen simaa kokeneempi kaartilainen sanoi:
"Mutta ei siinä ole mitään hävettävää, vaikka haluaisikin olla itse puhdistamassa samoja katuja, joilla on joutunut tönityksi ja säikytellyksi. Parjaavat nuo kadunkulmissa norkoilevat nuoret rakkarit tai välistä vetävät kauppiaat kaartia miten haluavat, niin kyllä täällä jotain järjestystä tarvitaan. Vaikka ehkä huonompikin, mutta jonkinlainen edes."

Yfrit keskeytti ja levittäen suupieltään raaputti hampaanväliään hetken aikaa, ennen kuin maiskaisi ja sylkäisi palan sipulinkuorta katukivelle.
"Pleh, kauppias laittanut kylvösipulit kellarin pohjalta myyntiin," hän mutisi ja purskutteli simaa suussaan makua vähentääkseen.
"Vaan eipä se sini ole tainnut silmistä karista näin nopeasti?" hän kysyi kääntyen istumaan Viluttareen päin, toinen polvi nostettuna muurin päälle ristiin. "Sinä sentään tulit tänään paikalle kypärä päässä. Samaa ei voisi sanoa monen muun ensimmäisistä päivistä, allekirjoittanut mukaan luettuna."
Kokeneempi vartija leväytti puolittaisen virnistyksen Viluttarelle, mutta vakavoitui sitten ja jatkoi:
"Ei sillä, että olisin tässä kertomassa, miksi kenenkään pitäisi tätä työtä tehdä. Jokainen meistä tietää parhaiten, mitä omien korvien välissä tapahtuu, ja sillä hyvä. Mutta haluan tarjota neuvoa, pieni varoitus vain, sinun itsesi takia. Meillä täällä Kaartissa on monta asiaa, jotka voitaisiin tehdä perusteellisemmin, tai omistautuneemmin. Mutta samaan aikaan kaartipalvelus on monille pelkkää työtä, eikä muuta. Kenties se ainoa, jolla voi enää itseään elättää, tai se viimeinen josta ei ole toivoa päästä eteenpäin. Jokainen löytää itse oman motivaationsa päivään, ja jos se on sinulla kaupungin puhdistaminen, niin et ole yksin. Mutta muista vain, että et aivan liian innokkaasti yritä kertoa muille miten heidän kannattaisi tehdä asioita. Muilla ei välttämättä ole ollut varaa kauniisiin tai hyveellisiin ajatuksiin tänne tullessaan, ja siksi moiset puheet voivat käydä kipeästi hermoille. Ja koska he eivät halua myöntää, että ovat jo luovuttaneet, vastauksena tulee melkoista ärinää ja solvausta.
Julkisesti sitä ajatellaan, että tämä "kansan puolustajan" ja "katujen vartijoiden" ammatti on kutsumus, jota pitäisi tehdä pelkästä kiitoksesta. Ja monet vain eivät pysty, tai halua, tavoitella sellaista ihannekuvaa. Näytät vain muille, että osaat olla joustava mielipiteidesi kanssa, niin olette käytännössä jo kavereita."
Yfrit hengitti syvään, ja kostutti suutaan uudella simahuikalla. Hetken aikaa naiskaartilainen näytti väsyneeltä, ennen kuin kohotti päänsä ja lisäsi:
"Pelotteluna en tätä tarkoittanut, näitä pikkumaisia nahinointeja on vain nähty meillä enemmän kuin tarpeeksi."
Post Reply