Terrile

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Terrile

Post by Tinanja »

Taenyathar ohitti kokonaan taustalla kuuluvat kommentit Lalfarin ampumisesta katapultilla taivaisiin kohti Salia, ja jatkoi kylänjohtajan luennoinnin kuuntelua. Aleo sen sijaan kuuntelunsa lomassa kokosi siistimpään pinoon papereita ja raportteja, joita kylänjohtaja Ton’at hänen käsiinsä oli työntänyt kierroksen aikana. Nopea vilkaisu kertoi, että papereihin pitäisi vielä tutustua huomattavasti tarkemmin ennen kuin niistä voisi päätellä mitään merkittävämpää. Mutta tämä… tämä koko kylä oli jotain, mitä Altashaltia ei ollut osannut odottaa. Vaikka hän sen ajatuksen parhaansa mukaan peittikin, riittävän läheltä näki, että hänen ylpeytensä oli saanut kolauksen.
Taenyatharin kylää arvioiva katse kääntyi ja porautui Llianjiniin heti, kun hän tunsi tuon yrittävän tunkeutua hänen mieleensä. Lohikäärme antoi sanojen soljua tajuntaansa, mutta pelkästä olemuksesta ja katseesta ei ollut vaikea päätellä hänen olevan hyvin tyytymätön tähän mieleensä tunkeutumiseen ilmoittamatta. Asiasta saattaisi olla vielä jatkokeskustelua, mutta sen paikka ei ollut nyt. Lisäksi häntä kiinnosti tietää, mikä tuon vanhan haltian mielestä oli niin tärkeää, että se vaati telepatiaa - ja jos totta puhuttiin, Taenyathar epäili kaikkien jo tajunneen sen, mitä Llianjin niin kovasti heidän mielissään juuri julisti. Aleo sen sijaan työnsi kokonaan nämä sanat ja loitsun mielestään - hän ei sitä tarvinnut, se ei häntä kiinnostanut ja miehen huomio olikin vain ja ainoastaan kylässä ja sen johtajassa.

Kylänjohtaja Ton’at kääntyi katsomaan Llianjinia nenänvarttaan myöten ohimennen kuullessaan tuon puhuttelevan häntä. Katse kuitenkin palasi Aleoon ennen kuin ehti pysähtyä hetkeksikään häntä puhutelleeseen haltiaan. Oli selkeää, ettei Llianjin ollut kylänjohtajan huomion arvioinen, eikä tuo haltia ansainnut itselleen suunnattuna vastausta. Aleo sen sijaan oli riittävän korkea-arvoinen, että tälle saattoi puhua - ja ilmeisti Taenyatharin olemus noille kertoi ehkä enemmän kuin ulkonäkö antoi ilmi, kun tämäkin oli saanut ainakin melkein itselleen suunnattuja sanoja jo.

“Kuten sanoin, Ajaton Sali leijuu noin 256 metrin korkeudessa maanpinnasta”, Asusk Ton’at vastasi ja heilautti hieman leveän hihansa peittämää kättään saadakseen Aleon jälleen seuraamaan itseään. Se, että seuraisivatko loputkin seurueen jäsenistä häntä, ei kiinnostanut kylänjohtajaa. Matkan aikana tämä pysähtyi ottamaan joitain muitakin papereita vielä, ja tyhjän kansion, jonka työnsi Aleon käsiin. Atlashaltia jäikin kävellessään järjestelemään saamiaan raportteja siihen nahkaiseen kansioon Tämä johdatti vieraansa jälleen kylän läpi sen reunamille, muutaman suuren puun rajaamalle paikalle, jota oli mahdoton nähdä etäämältä. Keskellä tätä muutaman metrin läpimitaltaan olevaa kulmausta oli pyöreä pöytä, ja sen päällä koristeellista ja liian suurta kompassia muistuttava laite. Kullanvärisen pyöreän levyn päällä oli kellotaulun tapaan yksi pitkä viisari, jota näytti hallitsevan useat rattaat, jolloin sen suuntaa saattoi kääntää millimetrin pienimmän osan tarkkuudella.
“Teorian ja laskelmiemme mukaan Ajaton Sali on tällä hetkellä tuon viisarin osoittamassa suunnassa, mutta virhemarginaali on 0,2-1,67 astetta”, totesi Asusk Ton’at viimein rikkoen hiljaisuuden - kuin ylpeästi esitelläkseen niin tarkkaa ja vakaata osoitinta, jota he olivat vuosisatoja hioneet laskelmiensa pohjalta.

“Siinä tapauksessa, arvon herra Ton’at”, Aleo nyökkäsi tälle katseltuaan aikansa. “Kiitos ajastanne ja raporteistanne”, tämä totesi lyhyesti selkäänsä suoristaen. “Meidän on aika jatkaa matkaamme, mihin ikinä se meidät viekään. Kiitän tiedoistanne ja vieraanvaraisuudestanne”, Aleo lopetti vielä hyvin perinteiseen, lyhyeeseen kumarrukseen sanansa ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti seuraamaan Taenyatharia, joka oli jo lähtenyt astelemaan viisarin osoittamaan suuntaan. Ton’at mutisi jotain aikatauluista ja siitä, että raportointi oli odottanut jo vuosituhansia turhaan täällä, ja nyt nuo lähtivät väärään suuntaan raportin nopeinta Atlashaltioiden kylään toimittamista varten - mutta sanoista saivat ehkä tarkkakorvaisimmat jotain irti kylänjohtajan lähtiessä takaisin kyläänsä ja sen asukkaita, tutkijoita kohden.
Ikävä kyllä vaikutti siltä, että reitti johdattaisi heidät kokonaan umpimetsään ja matka jatkuisi vastakkaiselta puolelta kylää kuin mistä se oli alkanut. Taenyathar näytti vaihtavan lähtiessään vielä seurueen liepeillä odotellelleen Chaduksen kanssa muutaman sanan, ja syvistä nyökkäyksistä pääten ainakin lohikäärme oli kiittänyt kentauria ennen kuin heidän tiensä erosivat ja jatkuisivat eri suuntiin. Lohikäärme ainakin aikoi odottaa aikansa, ennen kuin sanoisi kylään liittyen yhtään mitään - hän ei luottanut siihen etteikö täällä puillakin olisi korvat noiden tutkimuksen edistämiseksi.
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Terrile

Post by Kide »

"Ihanko aikapäiviä", Ezram hörähti Ioachimin sanoille. "Silloin sinun olisi pitänyt syntyä aikapäiviä sitten, jotta olisit nyt valmis", hän lisäsi virnuillen ja läimäytti hyväntahtoisesti nuorukaista selkään. Turha löpinä haltioiden kesken jatkui, eikä Ezram enää edes kiinnittänyt siihen huomiota.
"Vai että lingon", hän mutisi mietteliäänä Ioachimin jatkaessa, mutta olikin samassa jossain muualla. Vihmovan sateen kasteleman muurin takana tähyilemässä harmaaseen kaukaisuuteen.
"Tuo näyttää...", värisevä ääni aloitti hänen vieressään, uskaltamatta lausua sanojaan loppuun.
"Katapultilta", Ezram täydensi kulmiaan kurtistaen. Vesi valui pitkin hänen kasvojaan ja ärsytti silmiä, aivan kuin näkeminen ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi vaikeaa tässä hemmetin sumusateessa. "Noh, vieläkös siinä seisot. Heti paikalla ilmoittamaan doyobolle." Pojan etääntyvä selkä muuttui pöydäksi ja sen ympärillä ei liikkunutkaan enää levottomia sotilaita vaan tyynenrauhallisia atlashaltioita. Harmaus vaihtui vehreään ja sade auringonpaisteeseen. Näky tuntui Ezramista vilaukselta, vanhan muiston hippuselta, mutta todellisuudessa hän oli seisonut hiljaa tyhjyyttä tuijottaen jo useamman sekunnin ajan.
"Ehkä se kerta aavikolla riitti", mies jatkoi aiempaa keskusteluaan Ioachimin kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut. "En luottaisi niin hyvään onneen kohdallani toista kertaa", hän vielä lisäsi virnistäen.

Leikkimielinen sanailu sai äkkiä lopun, kun joku muu puuttui puheeseen. Mutta tämä ei ollutkaan puhetta ollenkaan, vaan samanlaista ajatuksiin tunkeutumista kuin Taenyathar oli aiemmin käyttänyt. Nyt ääni ei tosin ollut tuon lohikäärmeen, vaan Llianjinin. Ezramin oli vaikea sietää tätä omituista äänetöntä puhetta, joka vain kaikui yhtäkkiä hänen, ja sanoista päätellen kaikkien muidenkin ryhmän jäsenten, päiden sisällä. Mies alkoi heti raapia korvaansa ja siirsi siitä valtavan käden päälaelleen, tunkien paksuja sormiaan poninhännälle sutaistujen hiusten lomaan. Tämä oli kuin kutinaa, jota ei voinut raapia. Sanoihin keskittyminen oli Ezramille vaikeaa, mutta hän pysyi pääajatuksen perässä. Llianjinin lopetettua telepaattisen keskustelunsa Ezram loi synkän mulkaisun tuohon vanhaan maagikkoon, mutta hänen katseensa porautui vain ystävänsä ohimoon, Llianjinin tuijottaessa Aleota. Tai ei suoranaisesti heidän suurlähettilästään, vaan alemmas, paperia, jota Aleo piteli. Mikähän noissa hemmetin lappusissa niin jaksoi kiehtoa tätä väkeä, Ezram löysi itsensä ihmettelemästä. Samalla hän malttoi viimein lopettaa päänsä raapimisen.
Ezram ei voinut sanoa välittäneensä Llianjinin menetelmistä, varsinkaan näin varoittamatta, mutta saatuaan oman pääkoppansa taas yksinoikeudella itselleen, hän alkoi ymmärtää asian tärkeyden. Se oli hyvä huomautus koko seurueelle. Sitten olikin Llianjinin vuoro puuttua keskusteluun kyläläisten kanssa.
Llianjinin saattoi hyvinkin kuvitella olevan juuri sanojensa mukainen, Ajatonta Salia kuumeisesti odottava ja ihaileva. Ehkä jopa tätä papereiden turhaa pyörittelyäkin syvästi arvostava. Mutta Ezramista tuntui, että maagikon sanat oli valjastettu varovaiseksi aseeksi, jotta tähän turhaan odotteluun tulisi loppu. Odotteluun, johon jopa Llianjin taisi alkaa kyllästymään. Ja olivathan he oletetusti kilpajuoksusilla miekan kantajan kanssa, vaikka se ei uusimpien tietojen valossa ehkä pelätyn hektistä olisikaan.
Ehkä oli hyvä, että Llianjin tosiaan puuttui puheeseen. Ezramista ei olisi tuollaiseen kaunopuheisuuteen ollut. Hän olisi mieluummin ottanut ja ravistellut hieman noita haltioiksi kutsuttavia kukkakeppejä, kunnes oikeita vastauksia olisi alkanut tippumaan sopivampaan tahtiin. Vaan Llianjinin kauniitkaan sanat eivät tehneet vaikutusta kylänjohtajaan, mutta kaikkien onneksi Ton'at oli valmis vastaamaan Aleolle. Heidän omastakin kukkakepistään oli viimein hyötyä. Ja tällä kertaa he saivat juuri niitä vastauksia, joita etsivätkin. Viimein he saivat kuulla jotain konkreettista, ja Ezramkin saapasteli hiljaa lähemmäs nähdäkseen tämän kapistuksen, joka oli heille suuntaa osoittava. Viisarin mukaan ainakin olisi helppoa lähteä kulkemaan, ja niin he hyvin nopeasti tekivätkin. Ezramista varsin hyvä lisäkysymys olisi ollut matkan pituus, mutta jos Llianjinkaan ei saanut kyläläisiä puhumaan, hänen olisi turha yrittää. Paitsi ehkä nyrkkeinensä, mutta tällä kertaa Ezram näki paremmaksi vain seurata muiden mukana.

"Meillä ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin luottaa heidän sanaansa? Heidän laskelmiinsa?" Ezram heitti ilmoille kysymyksen, kun he olivat hyvinkin yli kuuloetäisyydellä kylästä, metsän sisäänsä siemaisemina. Epäilys paistoi hänen sanoistaan läpi paljon selvemmin kuin aurinko tämän metsän latvakerroksen rakosista.
"Uskallatko luottaa siihen, etteivät nämä heidän laskelmansa olleet vain tuhannen vuoden eristyksen höperöittämien löpinää?" Ezram osoitti seuraavan kysymyksensä Llianjinille, jonka vierelle oli hakeutunut. "Voiko jokin niin suuri tosiaan vain leijua ilmassa? Tuhansia vuosia?"
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 98
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Terrile

Post by Arlin »

Pöydällä oli papereiden, kirjojen ja kansioiden lisäksi kaikenlaista roinaa, joita Lalfar ei käsittänyt ollenkaan. Hän pystyi arvelemaan joidenkin vempeleiden mittaavan aikaa tai jotain siihen liittyvää. Mikään ei kuitenkaan vaikuttanut tulevaa vastaan hyödylliseltä. Kiertelyn ja tutkailun aikana Lalfar näki vihdoinkin pöydällä jonkun kartan tai ainakin kuvan tapaisen. Paperi oli peitetty ison kullan ja mustan värisen nauhakasan alle. Puolhaltia työnsi varovaisesti nauhoja pois paperin päältä, mutta osa höyhenen kevyistä nauhoista putosi pöydältä. Miten ne eivät ole lentäneet vielä tuulen mukana, hän ei osannut sanoa. Samoihin aikoihin Lalfar tunsi, kuuli, tutunlaisen äänen päässään. Tilanteen ja paikan huomioon ottaen Lalfar pidättäytyi kääntämästä katseensa Llianjinia kohti. Hän oli samaa mieltä asiasta, mutta tutkijoilla ei näyttänyt olevan kiire, eikä Lalfar uskonut, että he pystyivät näihin jääräpäihin mitenkään vaikuttaa. Puolhaltia keskittyi nyt vain löytämäänsä ja antoi haltioiden yrittää puhua haltioille. Valitettavasti paperi ei ollutkaan toivomansa kartta, hän ei oikeastaan ollut ollenkaan varma mitä juovikas kuva esitti. Lalfar oli aikeissa lähteä kulkemaan kylänjohtajan ja muiden perässä mahdollisesti seuraavalle rojupöydälle, mutta näki silmäkulmassa jotain omituista, luonnotonta liikettä. Nauhat muuttuivat hopeisiksi ja liikkuivat peittämään kuvan takaisin allensa, mutta sen lisäksi pöydältä pudonneet nauhan kappaleet lensivät ylös mistä lähtivät. Kuin naruista vedettynä, mutta nauhat liikkuivat niin epäsäännöllisesti leijaillen, että se ei voinut olla mikään fyysinen asia, mikä niitä veti, mutta ei myöskään voinut olla hänen vähäisenkään magian tuntemuksen perusteella kutsuloitsusta johtuva. Ehkä Lalfar kuvitteli liikaa kuullessaan matkan aikana asioita aikamatkustamisesta ja ajan hallinnasta, mutta nämä pikkuiset nauhat näyttivät liikkuvan ajassa taaksepäin. Puolhaltia katsoi tarkkaan muiden keskittyneen omiin juttuihinsa tai Asuskiin. Kylässä tuskin kaivattaisiin paria nauhaa, jos hän lainaisi niitä hetkeksi. Hän tosiasiassa halusi jättää varastelun loppumatkan ajaksi, mutta he todennäköisesti nyt tarvitsivat kaiken mahdollisen avun tulevaa varten. Lalfar nappasi pöydältä kaksi taskuunsa ja toivoi niiden pysyvän siellä.

Lalfar nopeutti askeliaan, jottei näyttänyt siltä, että hän olisi jäänyt jälkeen. Asusk oli vienyt heidät jonkun toisen laitteen äärelle. Laitteen viisari oli osoittavinaan heidän matkakohteeseensa. Vaikutti melko selkeältä. Lalfar pelkäsi, että he joutuisivat selvittämään kapistuksella jotakin arvoitusta, ennen kuin Atlashaltiat näyttäisivät oikean tien. Kaikki vaikuttivat tajuavan lähteä ripeästi viisarin suuntaan ja he tekivätkin niin heti Aleon sanoessa hyvästelynsä. Kun he olivat päässeet reippaasti yli kuulo- ja näköetäisyyden kylästä, Ezram avasi suunsa.
"En ainakaan usko heidän valehdelleen", Lalfar totesi Ezramin kommenttiin. Mikään ei viitannut valheeseen puolhaltian mielestä, mutta tutkijat saattoivat hyvinkin olla muuten väärässä kaikesta. Hänellä ei ollut paljonkaan luottamusta heidän laskelmiinsa, jos he eivät olleet koskaan menneet tarkistamaan niiden todenperäisyyttä fyysisesti. Mutta parempaakaan suuntaa seuralla ei juurikaan ollut. Mikäli tutkijat kuitenkin olisivat oikeassa, he kohtaisivat pian Ajan miekan kantajan. Lalfar ei tuntenut olevansa valmis siihen, oli kantaja sitten ketä tahansa. Vähiten hän oli valmis mahdollisesti kohtaamaan kuolleeksi luulemaansa isäänsä. Hän ei halunnut pitää sitä edes vaihtoehtona, mutta kaiken hulluuden jälkeen edes hän ei voinut jättää sitä kokonaan pois mahdollisuutena.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Terrile

Post by Anlie »

Ezramin sanoille ainoa oikea vastaus oli dramaattinen huokaisu ja läimäisyn päätteeksi hyväntahtoinen, päänpudistuksella maustettu naurahdus. Ioachim olisi voinut jatkaa vitsiä mainitsemalla jotakin soturin omasta iästä, mutta jotenkin tämän nauru ja virnuilu tuntui hyvältä eilisten vakavien ja epäilevien katseiden jälkeen, ettei Io raaskinut ottaa riskiä pilata yhtäkään tilaisuutta veistellä jostakin muustakin kuin seuraavasta leiripaikasta tai ateriasta. ”Niin, riittävän pitkällä köydellä ja ehkä pienellä avustuksella isommalta ystävämmältämme saisimme varmasti tarpeeksi vipuvoimaa, jotta –”, Io aloitti innoissaan ajatuksensa kehittelemistä ääneen, mutta huomasi kesken lauseen ettei Ezram kuunnellut. ”Ezram?” Nuorukainen kohotti kättään heiluttaakseen sitä miehen silmien editse, mutta tämä havahtuikin ajatuksistaan ja Ion liike keskeytyi jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Hämmentynyttä ilmettä Ezram ei täysin onnistunut virnistyksellään nujertamaan, mutta Io vastasi kuitenkin verkkaan pohdiskelevasti: ”Jaa, minä olen ajatellut että olet vähän kuin jäniksenkäpälä, ainakin yhtä karvainen.”

Äkillinen sanatulva korvanjuuressa sai Ioachimin vilkuilemaan sivuilleen etsien sen lähdettä. Näkemättä ketään muuta vierellään kuin Ezramin, jonka suu ei enää liikkunut – vaan raapi korvallista kuten Ionkin teki mieli tehdä - hänen ajatuksensa kääntyivät ensin Taenyathariin, mutta ääni oli kuitenkin toinen. Asia oli mennä ohi ennenkuin hän ymmärsi puhujan olevan Llianjin, mutta hän oli ehdottomasti vanhan haltian kanssa samaa mieltä. He eivät voisi jäädä kylään ihmettelemään haltioiden teorioita, jos Sali itse kerran oli niin lähellä. Kaikki työ voisi valua hukkaan jos he eivät liikkuisi nopeasti kun heillä vielä saattaisi olla mahdollisuus pysäyttää varas. Toisena ajatuksenaan Io kuitenkin pohti mahtoiko telepatia olla haltioiden ja lohikäärmeiden ominaisuus, mahtoivatko siihen pystyä kaikki? Minkähänlaisia keskusteluja Llianjin ja Aleo kävivät heidän tietämättään? Pystyisiköhän Lalfar samaan?

Keskustelu Aleon, Llianjinin ja kyläläisen välillä kesti Ioachimista aivan liian kauan. Eihän he tarvinneet muuta kuin suunnan minne lähteä ja se olisi helposti hoidettu. Io pelkäsi hetken että seuraisi lisää laitteiden ja teorioiden esittelyä – olihan heidän kompassiviritelmänsä kieltämättä ihan vaikuttava näky ja varmasti jollekin asiaa arvostavalle mielenkiintoistakin – mutta kerrankin ihmismies sai lopulta syytä kiitellä työnantajansa lyhytsanaisuutta ja suuntasi tämän perään hieman epäkohteliaankin ripeästi. Kesken askeliaan Io tajusi ettei pelkkä poistuminen ollut ehkä ollut kohteliasta ja päätti heilauttaa kättään kylälle ennen kuin rämpi Aleon ja Taenyatharin perään metsään.

”Ainakaan tarkoituksella”, Io jatkoi Lalfarin toteamuksen perään samalla kun työnsi suurehkoa oksaa pois tieltään. Melko antaumuksella Atlashaltiat olivat tutkineet jotakin. Olivat haltiat sitten höpsähtäneitä tai eivät, tämä oli heidän ainoa vihjeensä ja parempi kuin ei mitään. Llianjinin ajatus siitä että heillä oli vielä mahdollisuus ehtiä Saliin ensin – Io oli tarttunut siihen mielellään ja pitkän matkan väsymys oli väistynyt toivon tieltä täysin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Terrile

Post by Kuparirapu »

Llianjinin suu kapeni ohueksi viivaksi, ja kaikeksi onneksi Ton'at ja Aleo keskittyivät toisiinsa jotta vanhan haltian poskille nouseva äkäinen puna ei näkynyt. Llianjin oli kohdannut monenlaisia luonteita elämässään; hölmöjä, ajattelemattomia, suoraan röyhkeitäkin. Mutta Ton'atin asenne oli paljon pahempi: atlashaltia sysäsi hänet sivuun kuin huomiota kinuavan lapsen, jotta aikuiset saattoivat puhua rauhassa. Llianjin joutui hengittämään syvään, ja laskemaan viiteen, jotta sai pidettyä oman kielensä kurissa. Tällä iällä sitä ei suutahtanut joka asiasta, mutta tuhat kirousta että tuo Atlashaltioiden päähän kihonnut ajatus omasta erinomaisuudestaan alkoi koetella hänen kärsivällisyyttään!

Oli ansio Llianjinin tai Aleon, viimeinkin Ton'at vaivautui ohjaamaan heitä eteenpäin. Maaginen mittaväline, joka heille näytettiin, puhui sentään Altashaltioiden omistautumisen puolesta. Llianjin arvioi sauvaansa kohottaen lähimmän varjon kulmaa, arvioiden suurin piirtein ilmansuuntaa auringon asemasta. Astronomia ei ollut vierasta hänelle, mutta parhaiten tällaisen taidon oppi oman käden kokemuksella metsissä. Ja siitä oli vuosia vuosien päällä, kun Llianjin oli viimeksi hakenut suuntaa muualla kuin selkeällä tiellä...
Aleo antoi kohteliaat kiitokset, Llianjin tyytyi vain kumartamaan jäykästi ohittaessaan Ton'atin. Tuskinpa tuo olisi hänen kiittelyilleen antanut enemmän arvoa kuin kärpäsen ininälle. He jatkoivat matkaa metsän siimekseen, jättäen taakseen tuon oudon kylän ja sen asukkaat. Llianjin pisti ohikiitävästi merkille kuinka Chadus kääntyi poispäin, mutta Taenyathar johti yhä joten hän vain kohotti kätensä jäähyväisiksi kentaurille. Mikä menetys sekin, kuulla ja selvittää lisää tietoa tuon syrjäisen kansan elämästä
Ezramin sanat havahduttivat Llianjinin huomion, ja niiden perässä tuli tuon vanhan soturin varusteista nouseva haju. Oliko ero ilmassa, mutta Llianjin joutui kiertämään Ezramin toiselle puolelle jotta oli tuulen yläpuolella, hänen olisi ollut vaikea vastata hiha suun eteen painettuna.
"Jestas sentään, haisenko itse noin pahalta?" vanha haltia pohti nyppien paidanhelmaansa lievästi inhoten. Matkakuukaudet ottivat veronsa, mutta Ajan Miekan kantaja voisi haistaa heidän saapumisensa jos tuuli kääntyisi sopivasti.

"Minäkin olen vakuuttunut, että he olivat vilpittömiä sanoissaan," Llianjin totesi olkansa yli myös Iolle ja Lalfarille. "Noiden haltioiden yhtenä, kenties ainoana ansiona on heidän omistautumisensa asialle. Ties vaikka he olivat tyytyväisiä, että saivat tehdä vaikutuksen johonkuhun laskelmillaan."
"Mutta samaan aikaan, me olemme nyt tunnetun maailman reunamilla," Llianjin jatkoi suunnaten sanansa Ezramille, äänessään tietynlaista juhlallista salaperäisyyttä. "Täältä löytyvät ne salaisuudet ja ihmeet, jotka ovat väistyneet piiloon kansojen katseilta vuosisatojen aikana. Luotan että löydämme jotain, varmaankin jopa samasta suunnasta kuin mihin he meidät lähettivät. Mutta kaiken perusteella taidamme vielä päästä yllättymään siihen, mitä oikein löydämme."
Ja puhuessaan Llianjin saattoi tuntea sisimmässään jännittyneen tunteen, joka antoi jaloille hieman lisää puhtia. Matkaajille ja seikkailijoille tuttu tunne, joka rohkaisi nousemaan viimeisen mäen ja kiertämään viimeisen mutkan taakse. Sillä heidän edessään siintäisi pian matkan päätepiste. Mitä ikinä he löytäisivätkään, he olivat lähellä.
Locked