Terrile

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Terrile

Post by Tinanja »

Llianjinin uni

Ajatuksesi harhailevat hetken siinä paljaan tähtitaivaan alla, tuulenvireen hyväillessä kasvojasi, mutta vaivut lopulta syvään, rauhalliseen uneen. Hetken aikaa tunne mielesi ja uniesi johdattelusta muualle tuntui niin tutulta muihin näöntäytteisiin öihin nähden, mutta ympäristön pimetessä piki mustaksi ja vedon tuntuessa voimakkaammalta, tajuat olevasi menossa kauas siitä, mitä olet aikaisemmin kokenut. Seuranasi ei ole ketään. Et ole enää oma itsesi.
Kylmä ja raskas tunne valtaa koko kehosi. Päätäsi pistää ja huomaat lopulta seisovasi voimattomana näkemättä kuitenkaan yhtään mitään keskellä tyhjyyttä. Tunnet olevasi toisen, itsestäsi hyvin eriävän henkilön mielessä. Kuulet ja tunnet jokaisen voimakkaan sydämenlyönnin ja se saa olosi tuntumaan epävarmalta. Ihon alla tuntuu virtaavan muuta kuin ruumiinlämpöistä, tuttua ja turvallista verta ja ihosi pinta hohkaa tulisena. Et tiedä, selviätkö seuraavat sekunnit, minuutit elossa. Kuulet päässäsi lukuisia toisistaan eriäviä huutoja, joiden sanomaa et ymmärrä, mutta tunnet pakottavaa tarvetta kuunnella niitä. Näet vilauksen jostakin edessäsi veren punertamien, verestävien silmien läpi. Kuin katsoisit maailmaa punaisen linssin läpi. Ymmärrät viimein olevasi sateisessa metsässä ja yön pimeydessä, kun kuumaa ihoasi vasten laskeutuu kylmiä vesipisaroita.

Viimein, hetken kestettyä lähemmäs ikuisuuden, kuulet uuden äänen huutojen seasta. Karhea huudon yritys tuntuu hiljentävän kaikki muut äänet, jos niitä enää tässä vaiheessa on. Näet uuden vilauksen siitä jostakin edessäsi ja silmäsi kiinnittyvät pieneksi hetkeksi vasemmassa kädessäsi olevaan miekkaan. Ajan Miekka, legendaarinen ase, jota olette etsineet jo puolen mantereen yli, eikä sinulla ole epäilystäkään siitä, etteikö ase olisi oikea. Et kuitenkaan ehdi tarkentamaan näköäsi käsivarteesi asti, mutta tiedät, että se ei ole omasi. Liian sileä iho, liian paksu käsi, lyhyet sormet… kätesi ei koskaan näyttäisi tältä. Uusi mieleesi tunkeutuva ääni puhuu jälleen. Tällä kertaa sanat ovat melkein ymmärrettävissä, ja tunnet keskittyväsi kokonaan ääneen, kadottaen taustalta kaiken muun hälinän. Et huomaa enää veden laskeutumista ihollesi, et punertavia silmiäsi, tai kuumana kehossassi virtaavaa vertasi. Vaikka itse et saa sanoista selvää, henkilö, jonka mielessä olet, tuntuu kuitenkin ymmärtävän jokaisen painavan, karhean sanan.

Tunnet tiheän, mutta syvän hengityksen ja oikean kätesi nojautuvan läheiseen puunrunkoon. Sydämenlyönnit harvenevat ja rauhoitut hiukan, kun hengityksesi tasaantuu hitaasti. Kylmä vesi tippuu jälleen yllesi, kastellen ja viilentäen, ja kuulet hetken aikaa lehtiä vasten rapisevat pisaratkin. Viimein huomaat kohottavasi katseesi eteenpäin kuitenkaan näkemättä mitään.

”Kuinka kauan olimme tajuttomana tällä kertaa?” sanat valuvat kurkustasi, vaikka et ajatellutkaan sanovasi sanaakaan. Oma äänesi peitti vieraan miehen matalan äänen melkein täysin. Olet edelleen lähes täysin varma, ettet sinä ole itse tilanteessa. Kuulet jälleen karhean äänen vastaavan kysymykseen, mutta et ymmärrä siitä mitään - sanat luisuvat tajuntaasi, mutta et rekisteröi niitä.

”Huolehdi vain itsestäsi… Olemme sitä paitsi melkein perillä. Ei enää pitkään, niin näemme uuden, paremman maailman”, tunnet jälleen puhuvasi. Äänesi on tällä kertaa jo itsevarma ja rauhallinen, mutta äskeisten kokemusten tuloksena siinä on väsynyt varjo. Hitaasti silmäsi aukeavat uudemman kerran, nyt havainnoiden tähtien ja kuun valaiseman metsämaiseman, kunnes näköpiirisi katoaa jälleen kokonaan mustaan, syvään aukkoon, josta tunnuit tähän tilanteeseen alunperin päätyvänkin. Uusi, vetävä ja raskas, sanoinkuvailematon tunne palauttaa sinut jälleen unettomaan lepoon.

*

Sekalaisen seurueen matka oli jatkunut seuraavana aamuna pienestä läpikulkupaikasta kaivon ympärillä syvemmälle ikivihreään metsään. Havuihin, lehdenroskiin ja kiviin sekoittunut aavikonlaita muuttui nopeasti ensin hieman harvemmaksi, ja sitten tiheäksi metsäksi. Ikimetsän suurten puiden oksat roikkuivat korkealla matkaajien päiden yllä, päästäen satunnaisia auringon säteitä metsänpohjaan asti. Pehmeä, pudonneista lehdistä ja oksista peittynyt maanpohja jousti sopivasti jalkojen alla, mutta ei upottanut epämukavasti aavikon tapaan. Matka pääsi jatkumaan liiankin tavallisesti, kun Taenyatharin tuttava, kentauri Chadus asteli heidän edellään vuoronperään muutaman muun heitä saattamaan lähteneiden kentaurien kanssa. Kaikki näistä tuntuivat olevan melko hiljaisia, eikä seurueen välilläkään herännyt erityisen paljoa keskustelua tauoista sopimisen lisäksi.

Lopulta joukkion edellä pitkin, kevein askelin kävelevä Chadus pysähtyi metsän keskeltä löytyvän aukion reunalle ja sanaakaan sanomatta viittasi heidän edessään näkyvään alueeseen. Vehreyden keskeltä avautui näkymä osaksi metsään, osaksi aukeaan rakennettuun kylään. Sen arkkitehtuuri oli jotain, mitä ei ihmisten asuinalueiden rakennuksista löytynyt - pyöreitä, luontoa mukailevia muotoja, siltoja puusta toiseen talojen välissä - ja ennen kaikkea keskusaukio, joka oli katettu puiden lehvästöillä. Alue oli maagisen näköinen, jos magiaa saattoi silmin havaita. Keskusaukiolle levitetyt tutkimukset - kaikesta kivistä purkkeihin, papereihin, musteeseen ja kirjoihin näyttivät siltä, että olivat olleet täällä vuosituhansia. Eri sävyisiin vihreisiin, koristeellisiin vaatteisiin pukeutuneet haltiat kulkivat päivittäisten tehtäviensä ja tutkimustensa välillä, toisinaan vaihtaen sanan jos toisenkin kielellä, joka kuulosti Aleonkin korviin vanhalta. Mutta mikäli keskustelua jäi kuuntelemaan, muistutti se yleiskieltä, jota hekin puhuivat. Puhe oli hetkittäin hyvinkin murteen paksuntamaa ja peittämää, mutta siitä sai selvää, ja se oli ehdottomasti yleiskieltä.

Seurueen Atlashaltia astelikin eteenpäin jo ennen kuin kukaan muista ehti reagoida edessä näkyvään maisemanmuutokseen ja vilkkaaseen kylään, jonka jokaisen jäsenen korvat kurottelivat taivasta kohden vähintään yhtä korkealle kuin Aleonkin. Suurlähettiläs asteli lähemmäs, pöytien lomaan yrittäen saada huomion joltakulta kiireisiinsä ja töihinsä keskittyneeltä haltialta. Tämä tarttui jopa yhtä näistä hihasta puhuen tälle hetkittäin jopa haltiaksi - yhä kiihkeämmällä äänensävyllä yleiskielisten kommenttiensa lomassa. Oli selvää, ettei hän uskonut näkemäänsä, kuulemaansa tai sitä, että edes oli hereillä.
Aleo päätyi harhailevien askeltensa kuljettamana pienelle alalle levittäytyneen kylän keskusaukion reunamille, jossa lähes leijuvan näköisenä kulkeva mies asteli Aleota vastaan. Tämän sarvimaiset korvat kallistuivat taaksepäin, vaaleat hiukset näyttivät juuri suoristetuilta tämän tummanvihreää viittaa, vaatteita, jotka heijastivat kirjailuineen asemaa, jota tämä oli ylläpitänyt kyseisessä kylässä jo vuosisatoja.
“Ensimmäiset tutkimustulokset Salia koskien piti noutaa yli 900 vuotta sitten Tanamoriin”, tummansinistä viittaa harteillaan kantava Atlashaltia totesi kääntyessään katsomaan Aleota. Miehen aksentti oli melko paksu “Seurueesi on hyvin epä... tavallinen suurlähettilään seurueeksi”, tuo jatkoi mittaillen kieltämättä pitkään katseellaan uutta kylään tulijaa: ensin Aleota ja tämän huoliteltua olemusta ja sitten muuta seuruetta. Jokainen seurueen jäsenistä sai arvioivan katseen päästä varpaisiin, paitsi heidän seurassaan olevat kentaurit tämä Atlashaltiamies näytti ohittavan kokonaan katseellaan.
“Olettaen, että olet suurlähettiläs”, totesi mies vielä katseen palatessa Aleoon, jonka lyhistyneet hartiat kohosivat ainakin hetkeksi takaisin suoraselkäiseksi, pitkäksi suurlähettilääksi, jollaisena seurue oli tuon oppinut tuntemaan.
“Aleo Om’arda, Atlaksen suurlähettiläs”, Aleo sanoi lyhyesti tuolle.
“Asusk Ton'ati, vastaan tutkimuskylä Terrilestä”, tuo esittäytyi lyhyesti, nyökäten Aleolle syvään.

Aleon kasvoilta oli vaikea lukea mitään, mutta tämän suoraselkäinen ja itsevarma olemus oli kovaa vauhtia rapistumassa. Hän ei ollut lainkaan varma, miten olisi käsitellyt juuri kuulemaansa tietoa. Ensin Tanamor, sitten sankari paljastui jätiksi Atlashaltian sijaan, ja nyt… kylä Atlaksen ulkopuolella täynnä Atlashaltioita. Yhdeksänsataa vuotta osui pitkälti samalle vuosisadalle kuin mitä Tanamorin hylkääminen Atlaksen historiankirjoitusten mukaan. Mitä ilmeisimmin niissä oli paljon enemmän virheitä, kuin mitä Aleo oli uskonut olevan mahdollistakaan. Mies nielaisi tuhahduksensa, eikä sanonut enää mitään. Mutta… ehkä Tanamor oli korruptoitunut läheisen ihmisasutuksen vuoksi, ja se selittäisi edes osan tästä? Ehkä?

“Tutkimuskylä? Satutteko tekemään tutkimusta Ajattomasta Salista?” Taenyathar puuttui viimein keskusteluun astuessaan vähän eteenpäin ja Aleota aikansa tarkkailtuaan.
“Ei vain Ajan Salia”, tuo tutkimuskylän vastaavaksi, johtajaksi esittäytynyt Atlashaltia katsoi pistävästi Taenyathariin. “Tutkimme täällä Ajatonta Salia, Ajan miekkaa, niiden yhteistoimintaa, Salin sisäänkäyntiä sekä loitsuja, jotka vaikuttavat aikaan”, mies luetteli laskien tutkimuskohteita pitkillä sormillaan.
“Kertooko tutkimuksenne, missä Sali on? Oletteko käyneet siellä” Taenyathar kysyi sitten. “Kyllä, lähellä. Mutta sen sijainti tulee ensin ymmärtää… Se liikkuu vuosituhannen aikana kaksi metriä ja kuusi senttimetriä. On tärkeää jatkaa teorioiden tutkimista ja tarkentamista, joten paikalle ei voi mennä epätäydellisen teorian kanssa.”
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Terrile

Post by Kide »

Ezram nautti metsässä kulkemisesta, niin väsynyt kuin hänen kehonsa aavikon ylittämisestä edelleen olikin. Sentään hänen mielensä sai täällä olla rauhassa. Puiden tiheän latvuston suojissa auringolta, jossa se vähäinen valo mikä pääsi läpi, ei muutenkaan enää polttanut. Kosteassa ja tuoksujen täyteisessä ilmassa, jonka hengittäminen ei sattunut. Pehmeässä maassa tallustaessa, joka ei pärskinyt hiekkaa sisään jokaisesta kengän saumakohdasta, jokaisella toista raskaammalla askeleella. Täällä ympäristö suorastaan kuhisi ruokaa ja vettäkin löytyisi tarvittaessa, kun taas aavikolla ympärillä näkyi pelkkää kuolemaa.
Täällä Ezram tunsi olevansa taas kotona.

Ezramista tuntui kuin he eivät olisi vielä ehtineet edes alkuun matkassaan, kun Chadus jo seisahtui heidän edellään saattaen koko joukon pysähdyksiin. Puiden tiivisti kasvavien, paksujen runkojen ja aluskasvillisuuden vehreyden takia heidän saavuttamansa aukio tuli ainakin Ezramille vastaan täysin yllättäen. Hänen täytyi kulkea jonon hänniltä etumaisten luo ennen kuin edes pääsi näkemään, mikä heidät pysäytti. Samalla Ezram sai huomata, että vaikka hänestä he olivat kulkeneet kovin vähän matkaa, porotti aurinko jo korkealta ilmoittaen päivän olevan pitkällä.
Siinä se sitten oli, tämä haltiakylä. Sen saavuttamisen helppous sai Ezramin hieraisemaan varalta silmiään; eihän mikään ollut ollut heille vielä näin helppoa. Mutta silmien aukaisun jälkeenkin kylä nökötti paikoillaan erikoisine asumuksineen ja asukkaineen, pienellä suojaisalla aukiollaan, jota sen ylle reunoilta kurottelevat puut näyttivät suorastaan suojelevan.
Ezram luuli ensin, ettei tunnistanut aukiolta kantautuvaa puhetta, mutta hetken kuunneltuaan se alkoi käydä tutuksi. Kun haltioiden murteesta sai kiinni, ensin sieltä löytyi tuttuja sanoja ja lopulta kokonaisia lauseita ymmärrettävästi. Siinä vaiheessa Aleo oli jo noiden haltioiden keskuudessa, vaikka Ezram ei edes ollut huomannut heidän suurlähettilään liikkuneen. Aleo vaikutti lähes järkyttyneeltä hätäisine liikkeineen ja kiihkeine sanoineen. Se huvittava näky, jota Ezram oli odottanut, mutta enää se ei tuntunutkaan yhtä hauskalta kuin ajatuksissa. Saattoiko olla, että hänestä löytyi jopa sääliä tuota ylimielistä, keikaroivaa pitkäkorvaa kohtaan?
Samassa oli aika hivuttautua lähemmäs kuuntelemaan, sillä joku kylän asukkaista suostui viimein vastaamaan Aleolle. Jopa Ezram huomasi eron Aleota puhuttelevan ja muiden haltioiden vaatteiden välillä, vaikka kaikki nämä asut hänen silmiinsä liian tyyliteltyjä olivatkin. Samasta korkeammasta asemasta kieli tuon haltian olemus ja tyyli puhua. Vaikka toisaalta, erosiko se lopulta suurestikaan Aleon ylimielisestä tavasta puhua? Mitä pidemmät korvat, sitä pröystäilevämmät sanat?
Ezramista esiin astunut haltia totesi yhdeksänsadan vuoden myöhästymisen kuin kyseessä olisi ollut viime kuussa sovittu asia. Hän tiesi, että haltioiden käsitys ajasta oli tyystin erilainen, mutta tämä tuntui jo hulluudelta. Oliko tämä joukko tehnyt työtään täällä melkein vuosituhannen vain odottaen, tietämättöminä siitä mitä muualla maailmassa tapahtui? Ezram ymmärsi sitkeyden, jolla ylläpidettiin yli vuoden kestävää piiritystä, mutta ei voinut käsittää tällaista tavaroiden ja papereiden ihmettelemistä kymmenien ihmissukupolvien ajan. Millaista ajanhukkaa...
Taenyatharin puuttuessa puheeseen Ezramin paksut kulmat värähtivät ylöspäin. Oli kuinka oli, nähtävästi he olivat oikeilla jäljillä. Mutta haltiakylän edustajan jatkaessa selitystään murenivat toiveet samanlaisesta helppoudesta, jolla he olivat Chaduksen opastamana tänne kylään marssineet. Ei ollut tarpeeksi, että haltian puhe oli hankalasti ymmärrettävää, vaan lisäksi hänen selityksensä oli Ezramin käsityskyvyn ulkopuolella. Mies vilkaisi muuta seuruetta kulmat kurttuun palanneena, odottaen ymmärsikö joku muu mistä puhuttiin. Ezramin katse palasi Llianjiniin kerta toisensa jälkeen; heidän seikkaileva opettajansa olisi kai paras ehdokas selittämään tätä ymmärrettävästi muillekin.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 98
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Terrile

Post by Arlin »

Ilma tuntui raikkaalta ja edellisiin päiviin nähden viileältä. Aurinko ei enää häikäissyt tai polttanut kasvoja. Horisontissa näkyi selkeitä vaihteluita näköpiirissä jo lyhyidenkin välimatkojen välein. Paksujen ja korkeiden puiden tuoma turva ympärillä rauhoitti Lalfarin mieltä, vaikka puolhaltia olikin koko elämänsä ajan asunut isossa kaupungissa. Aavikkoon nähden metsä kuitenkin tuntui suurelta pelastukselta. Metsä kuitenkin tuntui melko erikoiselta maan keskiosien metsiin verrattuna. Vaikka he olivat vielä näin lähellä aavikkoa, puusto oli jo ylittänyt korkeimmat näkemänsä puut keskiosilla. Jotain muutakin vaikutti erilaiselta. Metsä vaikutti melkein mystiseltä. Erikoisennäköiset kentaurit heidän edellä kai auttoi mielikuvan muotoiluun, mutta Lalfarin mielestä tunnelmaan kenties vaikutti jotain muutakin. Hän ei vain osannut sanoa mitä.

Edelleen tihenevä metsä näytti avautuvan yllättäen Chaduksen osoittamaan aukeaan. Meni hetki ennen kuin Lalfar sisäisti olevansa uudessa kylässä. Hän ei voinut uskoa näkemäänsä, sillä avarainen, selkeästi asuttu kylä oli niin hyvin kasvillisuuden takana piilossa. Avaraisuudesta huolimatta korkeiden puiden latvat muodostivat alueelle melkein saumattoman kuvun. Rakennukset eivät muistuttaneet mitään, mitä Lalfar on aikaisemmin nähnyt. Hän oli kyllä kuullut tarinoita Rhean asutuksista, joten kenties ne noudattivat samaa kaavaa? Asukkaat täällä olivat myös haltioita, mutta melko nopeasti Lalfar pystyi arvioimaan näiden tosiaan olevan Chaduksen epäilyjen mukaisia Atlashaltioita. Puolhaltia odotti jo heidän saavansa ylimielisen vähätteleviä ja halveksuttavia katseita heiltä kaikilta, mutta yllätykseksi kukaan ei näyttänyt edes huomiovan erikoisen ryhmän koko olemassaoloa. Edes Aleotakaan ei näytetty huomioitavan, vaikka tämä oli jo omin päin mennyt keskelle toria, tai jotain melkein toria muistuttavaa, ja yrittänyt saada jonkun huomion. Kaikki vaikuttivat kiireisiltä ja täysin keskittyneiltä hommiinsa, mitä ne sitten olivatkaan. Aleon reaktio tilanteeseen oli yllättävä. Aivan kuin tämä ei tiennyt mitä pitäisi tehdä, vaikka tämä on tähän mennessä yhtä jättikohtaamista lukuun ottamatta aina ollut liiankin itsevarma. Kenties omien välittämättömyys oli tälle liikaa?

Lalfar käveli muiden mukana varovaisesti lähemmäs keskustaa Aleon luokse. Lopulta keskusaukiolle saapui joku puhuttelemaan Aleota. Vaikka kaikilla kylässä oli liiankin hienoilta vaikuttavat vaatteet, tällä uudella Atlashaltialla oli vähintäänkin yhtä koreat vaatteet kuin Aleolla. Tämä siis oli todennäköisesti kylän johtaja. Vaikka Lalfar oli selvittänyt kyläläisten kielen olevan sama mitä hekin puhuivat, hänen oli hankala ottaa selvää tämän uuden Atlashaltian puheista erikoisen puhetavan takia. Puolhaltia sai kuitenkin keskustelusta irti sen verran, että he olivat asuneet kylässä eristyksissä hyvinkin kauan. Lalfar ei voinut käsittää miksi, vaikka Aleon luoma kuva Atlashaltioiden eriskummallisuuksista helpotti ajatusta.

Taenyathar päätti ottaa keskustelun haltuun ja mennä suoraan asiaan. He eivät kuitenkaan saaneet helppoa vastausta. Aivan kuin tämä yritti tahallaan ärsyttää heitä, mutta tämän huoli Salin sijainnin liikkumisesta vain pari metriä tuhansien vuosien aikana vaikutti tälle erittäin tärkeältä. Oli kieltämättä yllätys, että Sali ylipäätänsä liikkui, mutta sillä ei ollut kysymykseen nähden mitään väliä. Lalfar olisi halunnut sanoa tälle jotain asiasta, mutta tämähän ei varmasti kuuntelisi omassa kylässään puolhaltioita. Puolhaltia ymmällään tilanteesta vain päätti kohottaa olkapäitään ja pudistaa päätään näkiessään Ezramin myös hakiessa tilanteesta muilta tolkkua.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Terrile

Post by Anlie »

Sammalen kostea ja tasainen tuoksu tuntui aavikon jälkeen virkistävältä, mutta samalla oudolta. Kuin he olisivat kulkeneet pitkänkin matkan hiekan reunamilta, vaikka Io oli tuntevinaan nenässään tuulen mukana tulevan paahtuvan hiekan tuoksun edelleen sieraimissaan. Metsä tuntui lohdullisen tutulta, mutta jalkojen paino muistutti heidän olevan kaukana kotoa.
Pitäen Aleon näköpiirissään ja enintään kymmenen pitkän harppauksen päässä Io seurasi miten ketterästi Chadus tovereineen tuntui liikkuvan oksia ja satunnaisia kiviä väistellen, vaistonomaisesti niiden lomitse katsomatta juurikaan jalkoihinsa. Matka sujui yllättävän joutuisasti, vaikka ensimmäisten pysähdysten jälkeen jokainen puu näytti yhtä ikivanhalta ja järkähtämättömältä, että he voisivat yhtä hyvin kiertää ympyrää. Kiintopisteitä oli yhtä paljon kuin aavikollakin.

Äkisti hänen työnantajansa tuntui kiristävän askeliaan ja ampaisi eteenpäin kuin olisi nähnyt jotakin erikoista. Ioachim ei aluksi tajunnut että edessä oli jotakin muutakin kuin aukio ja sitä ympäröivät puut, ennen kuin puiden välillä alkoi näkyä siltoja ja niiden kummassakin päässä jonkinlainen rakennus. Aleo oli jo pitkällä heidän edellään, höpisten jotakin kaksoisolennoilleen jotka eivät tuntuneet askareiltaan kuulevan mitään. Ioachim ei ollut osannut kuvitella että maailmassa olisi voinut olla jotakuta ainoan tapaamansa Atlashaltian kaltaista, mutta yhtäkkiä niitä oli kokonainen kylä – epäilemättä yhtä omalaatuisia ja muistiinpanoihinsa kangistuneita, ainakin paperin määrästä päätellen. Io harppoi huolestuneena lähemmäs, mistäpä tiesi jos kylä ei olisikaan kovin vieraanvarainen muukalaisia kohtaan, saamatta lähestyessään kuitenkaan yhtään sen enempää selvää mitä kyläläiset tai Aleo puhuivat. Jotakin haltiakielen tapaista mongerrusta varmasti, eikä Iolla ollut taitoa erottaa yhteiskielen vivahteita näin äkillisesti.

Aleota lähestyi yksi tämän kaksoisolennoista, tosin ehkä vielä hieman koreampi versio, joka ilmeisesti vastasi ainakin johonkin Aleon sanoista. Io ymmärsi esittelynvaihtelut ja rentoutui hieman – ehkä heitä ei ainakaan pidettäisi vaarallisina tunkeilijoina, vaikka he äkkiä tupsahtivatkin keskelle kylää.
Teanyathar tuntui ymmärtävän jotakin haltian puheesta ja kävi asiaan, mutta yllättäen Iokin alkoi poimia korviinsa tutulta kuulostavia sanoja. Ihmisnuorukainen rypisti otsaansa ja yritti kuunnella tarkasti. Ihme kyllä nyt kun lohikäärme oli puhunut selkeästi yhteiskieltä alkoi kyläläisenkin puhe etäisesti kuulostaa samalta. Ymmärtäminen ei kuitenkaan helpottanut vastausten käsittelyä. Tottakai se perhanan Sali vielä liikkuikin. Olisi luullut että haltiat täällä ollessaan olisivat ehtineet laskea sen tämänhetkisen sijainnin, mutta sen sijaan kyläläinen höpötti jotakin teorioista. Ioachin huokaisi ääneen – olisiko heidän kuitenkin lähdettävä haravoimaan metsää puu kerrallaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Terrile

Post by Kuparirapu »

Syvä henkäys nosti Llianjinin unen verhon lävitse takaisin todelliseen maailmaan, täyttäen hänen keuhkonsa metsän raikkaalla tuoksulla. Vanha haltia nousi istumaan ja asetti kokeilevasti kämmenen rintakehälleen, kuin tarkistaakseen minkälaiset luut ja lihakset hänen mielensä ympärille oli asetettu. Kuinka ohuilta ja kipeiltä hänen sormensa tuntuivat, kuinka selkeästi luut tuntuivat rintakehällä. Ja kuinka eri nuotilla hänen äänensä soi, kun Llianjin ryki kokeilevasti sitä esille. Hän ei niinkään tuntenut oloaan oudoksi omassa kehossaan, vaan enemmänkin ihmetteli miten helposti hän oli asettunut unessaan jonkun toisen asemaan. Hän ei ollut itse kohottanut jalkoja askeleeseen, eikä lausunut sanoja jotka unessa olivat hänen huuliltaan karanneet. Mutta hän ei ollut tuntenut oloaan avuttomaksi, tuntematonta kohti pakolla vedetyksi.
Mutta tärkein kysymys saapui viimeisenä, ja jäi tiukasti vanhan haltian mielen perälle. Oliko hänen näkynsä vetänyt menneisyyden varjoja ja asettanut hänet niiden lomaan? ...Vai oliko näyn paljastama tapahtunut saman yön aikana jossain muualla?

*

Heidän matkansa olisi ollut paljon hitaampaa ilman Chadusta ja muita kentaureja oppaana. Ilman aavikon jatkuvaa, hiljaista mutta petollista vaarallisuutta heillä oli aikaa tarkastella ympäristöään ja siinä tapahtuneita muutoksia. Kasvusto rehevöityi ja tuli tutummaksi, mutta samalla heistä vaeltamaan tottuneet huomasivat yllätyksekseen auringon paistavan hieman eri kulmassa kuin sen pitäisi. Samoin yöllä tähdet, jotka joskus näkyivät tummalla taivaalla, olivat kiertyneet hieman eri asentoon kuin mitä niiden olisi pitänyt. Oivallus oli outo ja hieman päätä huimaava, joukon ymmärtäessä sen johtuvan heidän pitkästä matkastaan pohjoiseen. Omalla tavallaan se oli konktreettinen todiste heidän vaivannäöstään, ja se kohotti mielialaa hitusen.
Kun he saapuivat perille haltiakylään, tuntui kuin he olisivat kävelleet jonkin näkymättömän kynnyksen yli kokonaan toiseen maailmaan. Arkkitehtuuri oli outoa, Llianjin joutui pinnistelemään mielikuvitustaan pohtiakseen mitään kuvausta historiankirjoissa joka sopisi näihin outoihin rakennuksiin. Ilmassa leijui magia, väkevänä ja kihelmöivänä kuin kanelinen usva, silmille näkymättömän mutta Llianjinin tottuneille aisteille miltei käsin kosketeltavissa. Jopa Metis, jonka perustuksiin magia tuntui suorastaan imetytyneen, oli elottoman tuntuinen tähän paikkan verrattuna. Ja vaikka he näkivät lukuisat haltiat kylän alueella, oli heissä Atlashaltioiden tapaan tietynlaista vierautta, vaatteisin ja puhuttuun kieleen asti.
Aluksi täysin vieraalta tuntunut kieli vaati aivan omanlaisensa kulman, jolla sitä piti tarkastella. Kun se löytyi, alkoivat yksittäiset sanat asettua lauseiksi, ja hitaasti Llianjin kykeni saamaan keskustelusta kiinni. Mutta se ymmärrys oli hataralle pohjalle rakennettu, ja vanha haltia odotti peloissaan hetkeä jolloin hän kadottaisi langan pään ja seisoisi mitään ymmärtämättömänä kuin vastasyntynyt tämän kylän keskellä.
Kun esille nousi Tanamor, Llianjinin niskaa pisteli epämieluisa epäilys. Eivätkö nämä haltiat tienneet mitä maailmassa heidän ympärillään oli tapahtunut? Toki välissä oleva aavikko esti uutisten kulkeutumista, ja kylä näytti olevan muutenkin sisäänpäin sulkeutunut. Mutta miten he voisivat täyttää 900 vuoden mittaisen aukon näiden haltioiden maailmankuvassa? Kenties olisi parempi, jos he eivät eivät edes yrittäisi, ainakaan tällä hetkellä.

Onneksi tärkein aihe, Ajaton Sali, ei ollut haltioille legendaa tai huhua. Päinvastoin, he tuntuivat puhuvan siitä samaan tapaan kuin merimiehet jokavuotisista ajojäistä. Llianjin ei tuppautunut Aleon keskusteluun, mutta nyökytteli mietteliäästi. Vasta Ezramin kysyvä katse sai hänet nojautumaan lähemmäs, ja sanomaan matalasti:
"Se ei ole mitenkään outoa, Ajan Salin on joskus kuvattu sijaitsevan jokaisessa ajanhetkessä, eli se on aina olemassa. Mutta sen takia se ei välttämättä ole olemassa havaitussa nykyhetkessä. Sen fyysinen olemassaolo voi muuttua merkittävsti, koska ajallinen siirtymä on..."
Vanha haltia näki Ezramin ilmeen, nuolaisi huuliaan ja yritti uudelleen:
"Sali ei pysy paikoillaan, mutta se ei tarkoita että se liukuisi maata pitkin kuin jääpalanen. Enemmänkin meidän täytyy nyt tietää, MITEN se voidaan löytää, sen lisäksi että tiedämme mistä suunnasta sitä tulee etsiä."
Llianjin huomasi olevansa vakuuttunut näiden haltioiden perusteellisuudesta, maagisten ilmiöiden esittäminen matemaattisesti vaati erittäin laajat pohjatiedot molemmista, ja silloinkaan ilmiöiden tarkka ennustaminen ei ollut varmaa.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Terrile

Post by Tinanja »

“Mitä... teorianne kertovat Ajattomasta Salista ja Ajan miekasta?” Ilmeisesti tuo ei suostuisi kertomaan muuta kuin teorioita - ja se kuului ilmeisesti edelleen Atlashaltioiden tapaan toimia. Sen sijaan, että nämä olisivat itse tutkineet asiaa millään lailla, nämä tekivät siitä teorioita ja seurasivat asiaa niin kauan, että teorioita oli tehty enemmän kuin yhdessä haltiaiässä saattoi keksiäkään. Se sai haltiahahmoisen lohikäärmeen vetämään pari kertaa syvään henkeä, kun hän näki kylän johtajaksi esittäytyneen haltian viittaavan kädellään lukuisia kylässä olevia pöytiä, niillä olevia papereita, kirjoja ja muita tavaroita kohden. Pöydät oli tarkemmalla katsauksella organisoitu sopivasti suojaan sääilmiöiltä, ryhmittymiksi, joista ilmeisesti jokainen koskisi omaa teoriaa tai omaa osa-alueettaan. Taenyathar ei ollut täysin varma, oliko tämä ollut hyvä idea, ja tulisiko heidän jäädä tänne kuuntelemaan, vai edetä suoraan Salin luokse herra Ton’atin viittauksen mukaisesti. Matkaahan ei olisi kuin se parisataa metriä, mikäli tuon sanat pitäisivät paikkaansa. Juuri riittävästi pysymään piilossa lohikäärmeenkin tarkalta katseelta lehtien ja puiden suojassa.
“Ne ovat teorioita ja laskelmia”, Asusk Ton’ati huomautti aiempia sanoja huomattavasti terävämmin, kuin tämä olisi herännyt siihen, että kylässä oli vieraita ja vielä Atlashaltiavieras näiden muiden sekalaisten vieraiden lisäksi. “Ne eivät ole totuus, sillä teorioita ei voi testata ennen kuin ne ovat valmiita”, jos tuon sanat olivat aiemmin kuulostaneet yhtään vähemmän teoreettisilta,

“Mutta, erään laskelman mukaan Ajatonta Salia ei voi lähestyä suoraan, sillä se leijuu. Teorian analysoinnin mukaan se leijuu noin 256 metrin korkeudessa maanpinnasta. Korkeus vaihtelee kuun asennon mukaan, mutta vain joitain senttimetrejä tuon samaisen teorian mukaan”, Asusk Ton’ati jatkoi ja sai Taenyatharin katsomaan pitkään suuntaan, johon tämä oli aiemmin viitannut Salin sijaintia koskien. Tuo ei kuitenkaan nähnyt mitään, joten antoi katseensa vaeltaa kylässä, tämän tutkijoissa ja pöydissä, joita kohden ja joiden ohitse he kävelivät. Asusk viittasi ohimennen yhteen pöydistä kädenheilautuksellaan, mutta ei pysähtynyt sen luokse.
“Sen lisäksi Tanamorin tietojen sekä teorioiden mukaan mukaan itse sisäänpääsyyn ja Salin käyttöön vaaditaan Ajan miekka… Mutta teoriat eivät ole kyenneet selventämään, miten Ajan miekan ja Ajattoman Salin käyttö onnistuu - vain sen, että Ajan miekka hakeutuu aina takaisin Ajattomaan Saliin”, Atlashaltiakylän johtaja jatkoi edelleen sillä jopa laskelmoivalla sävyllään, hyvin ylpeän kuuloisena teorioistaan, tutkimuksistaan ja kylästään.
“Erään erittäin villin ja ennenkuulumattoman teorian mukaan Ajan miekalla on oma tahtonsa, mutta tarvitsimme itse aseen tai jonkun, joka on käsitellyt asetta teorian syventämiseksi... “, kommentti kuulosti Asuskin aiempiin kommentteihin verrattuna hieman välinpitämättömältä - kuin tuo tutkimuskohde tai teoria ei olisi ollut niin tärkeä kuin muut. Aleo kurtisti vähän kulmiaan - miekan perässähän he pitkälti olivat täällä asti?

“Ette tainneet kuulla, että olen Atlaksen valitsema suurlähettiläs tärkeällä, menneisiin kirjoihin merkityllä tehtävällä. Uskoisin, että ymmärrätte kunnioitettavana Atlashaltiana, että aikamme ei ole yhtä rajaton kuin teillä on”, Aleo puuttui viimein puheeseen - yhtä kaikkea, vaikka tämä mielenkiintoista olikin, he olivat täällä tehtävällä. Suurlähettiläs käveli sanoistaan huolimatta aivan yhtä rauhallisesti kuin heidän isäntänsäkin. Hän näki, miten Asusk kääntyi katsomaan häntä, mutta kääntyi yhtä rauhallisesti ja nopeasti takaisin tutkimuksia ja teorioita kohden jatkaen monologiaan. Aleo vain pyöräytti silmiään.
“Erään teorian mukaan miekalla voi hallita Ajatonta Salia ja kääntää aikaa joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Ilmeisesti, edelleen teorian mukaisesti se vaatii jumalten kanssa kommunikointia, ja heidän hyväksyntänsä. Sali on Tanamorista lähtöisin olevan teorian mukaisesti tarkoitettu jumalten kanssa kommunikointiin.”

“Mutta mielenkiintoisin teoria mielestäni on tällä hetkellä Ajan hallintaa koskevat loitsut ja loitsuriimut”, tuon kylänjohtajan sanat saivat Taenyatharin katseen kääntymään itseensä, mutta lohikäärme ei sanonut mitään. Aleo sen sijaan joutui ottamaan Asusk Ton’atin tälle työntämät paperit ja yhden kansion käsiinsä pöydänkulmalta.
“Sallinet minun näyttää”, tämä jatkoi ja asteli jälleen eteenpäin teorioita, papereita sisältävien pöytien lomassa ja pysähtyi viimein erään massiivispuisen pöydän ääreen. Tuo otti paperipainona toimivan tiimalasin alta papereita, joista ojensi yhden vielä Aleolle.

“Näillä kolmella riimuilla on teoriassa mahdollista hidastaa hetkellisesti jonkin kohteen aikaa. Mutta kokonaan ajan kääntämiseksi teorian mukaan vaaditaan kyllä Ajatonta Salia ja jumalten magiaa. Teoriassa on kolme aikaan liittyvää loitsuriimua, yhden menneisyyttyä, yhden nykyaikaa tai pysyvyyttä kuvaavan riimun sekä yhden tulevaisuuteen tai nopeuteen liittyvän loitsuriimun”, Asusk lopetti viimein työntäen vielä yhden paperin Aleon käsiin kuin olisi antanut tälle vain jotain käsissä pideltävää, eikä toimittanut tutkimustuloksia saati jotain tärkeää tutkimustulosta. Puhuessaan aikaa Asusk oli kierrättänyt seurueen koko kylän läpi osoitellen satunnaisia tutkimuspöytiä, ja pysähtyi nyt siihen kylän edustalle, josta he olivat lähteneet.
User avatar
Kide
Posts: 736
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Terrile

Post by Kide »

Lalfarin katse näytti yhtä hämmentyneeltä kuin Ezram tunsi itsensä, samoin Ion, tosin nuorukaisessa näkyi ehkä sitäkin enemmän kärsimättömyyttä uuden esteen edessä. Llianjinkin vaikutti joutuvan keskittymään ymmärtääkseen, mutta oli heistä kaikista selvästi eniten perillä uudesta käänteestä. Ehkä Aleokin ymmärsi tällaisia asioita, mutta kukapa tuosta suurlähettiläästä otti selvää.
Llianjin kääntyikin Ezramin puoleen antaen selityksensä, joka kuitenkin sai vanhan sotilaan ilmeen entistä hämmentyneemmäksi ja turhautuneemmaksi. Llianjinkin poimi tämän Ezramin kasvoilta ja yritti uudelleen. Vaikka uusi kuvailu oli jokseenkin ymmärrettävämpää, toljotti Ezram vanhaa haltiaa katse tyhjänä ja raapi päätään aivan kuin vastaukset olisivat löytyneet jostain harventuneiden hiusten alta. Ezram kääntyi uudestaan katsomaan ilmeistä kylän johtajaa ja yritti kerätä kaiken kärsivällisyytensä pinnistelläkseen jälleen haltian sanat ymmärrettäviksi ja ehkä edes jotain tuon kertoman merkityksestäkin.

"Leijuu?" Ezram murahti epäuskoisena itsekseen ja hieroi partaansa. Jopa Ezram oli tietoinen, että magialla saatettiin nostaa esineitä tai ilmeisesti jopa ihmisiä ilmaan, mutta nythän puhuttiin paikasta. Miten mikään fyysinen paikka, jonka ainakin Ezram oli mielessään kuvitellut hyvin suureksi ja turhan näyttäväksi, voisi leijua ilmassa? Hänen katseensa harhautui väkisin taivaalle ja kiersi joka suuntaan puiden yläpuolella, mutta näkyvillä oli vain taivaansineä ja muutama hattarainen pilvi.
Kaksi ja puolisataa metriä. Ezram yritti kuvitella matkaa mielessään. Komentajan teltalta harjoittelukentälle. Satamasta Gadelin kievariin. Sama matka mutta ylöspäin? Sitä oli vaikea käsittää.
Aleo puuttui puheeseen ja Ezram keskittyi taas kuuntelemaan. Herra suurlähettiläs sai sanoilleen kyläläiseltä hyvin samanlaisen vastaanoton kuin yleensä itse antoi muiden puheille. Ezramin suupieli nyki, kun hän katsoi Aleon närkästynyttä ilmettä.
Kylänjohtaja jatkoi selityksiään, tai teorioitaan kuten hän itse niitä kutsui, mutta kerrottava alkoi polveilla pois salista konkreettisesti ja enemmän kaikken muuhun, joka Ezramin mielestä oli turhaa. Sitä perhanan saliahan he tässä etsivät, eivät mitään loitsuriimuja joilla sekoittaa tavankansalaisten päät. Ezramin keskittyminen alkoi herpaantua ja hän otti askeleen Ioachimia kohti. "Mitäpä luulet", hän aloitti hiljaa tökäten nuorukaista kevyesti kyynärpäällään käsivarteen, "pitäisikö meidän alkaa harjoittaa heittotaitojamme. Lalfar lienee meistä kevyin, ehkä voisimme singota hänet yhdessä sinne korkeuksiin." Ezram naurahti hiljaa ja väläytti jonkun virneentapaisen Lalfarin suuntaan. Tämä jatkuva vakavuus ja käsittämättömät asiat saivat paatuneen sotilaankin jo kaipaamaan jotain muuta, tavallista hauskanpitoa ja vitsailua, jonka kaikki varmasti ymmärtäisivät. Sitä paitsi vaikka hän kuinka ravisteli mieltään, ei hän venynyt ymmärtämään tuon kyläläisen höpinöitä, joten oli vain parempi odottaa kunnes haltiat saisivat tarinansa vaihdettua ja toivoa, että Llianjin osaisi kääntää ne selkokielelle. Tai että edes joku osaisi osoittaa heille suunnan, johon jatkaa.
Lohikäärme osana ryhmää tulisi todella tarpeeseen, mikäli se sali tosiaan leijuisi, eikä kyseessä ollut vain tuhannessa vuodessa seonneiden tutkijoiden höpinää. Jos tuo ylpeä suomukasa edes suostuisi nostamaan heidät korkeuksiin. Johan he olivat saaneet koko aavikonkin halki tallustaa omin jaloin, vaikka Ezram edelleen epäili, että Taenyathar olisi lentänyt sen poikki muutamalla siivenheilautuksella, jos olisi vain viitsinyt.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 98
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Terrile

Post by Arlin »

Lalfar kuunteli sivukorvalla Llianjinin yrittävän avata tutkijoiden selityksiä Ezramille, mutta se ei auttanut häntä ymmärtämään asiaa yhtään sen enempää. Vanhan haltian yksinkertaistaessa selitystä vieläkin enemmän sai vain Lalfarin ajattelemaan tiedon melko turhaksi tässä tilanteessa. Oli hyvä tietää vähän taustaa asioista, ennen kuin menee pää edellä uusiin tilanteisiin, mutta liika oli liikaa varsinkin kiireessä. Ei kuitenkaan auttanut muuta kuin turhautuneena jatkaa kuuntelemista tutkijan jatkaessa selitystään. Ennen pitkään tämän kai oli pakko viitata heitä oikeaan suuntaan. Nyt tämä kuitenkin päätti viitata heitä tutkimuspöydilleen.

Asusk pysyi onneksi sentään aiheessa ja alkoi kertomaan lisää Ajattomasta Salista, vaikka muistuttikin heidän tutkimusten olevan vain pelkkiä teorioita. Lalfarista oli erityisen turhauttavaa ajatella, että nämä olisivat helposti voineet vahvistaa teoriansa todeksi vain käymällä paikan päällä. Näillä vaikutti olevan siihen kyllä aikaa. Lalfar ei voinut käsittää, miten jokainen täällä ovat tuhlanneet pitkän elämänsä papereiden parissa ja yhdenkään olematta ollenkaan kiinnostunut näkemään tutkimuskohteensa omin silmin. Puolhaltia oli itse saanut tarpeekseen kirjoista jo teini-iässä, eikä voinut kuvitella palaavansa takaisin siihen elämään.

Tutkimusten vähättelystä huolimatta Lalfar oli kieltämättä Ezramin tapaan yllättynyt kuulemaan Salin leijuvan ja vieläpä erittäin korkealla. Puolhaltia ei voinut käsittää miten se oli edes mahdollista. Magialla pystyi nostamaan esineitä, mutta Lalfar kuvitteli rajan kulkevan pienissä kohteissa. Lisäksi häntä mietitytti Saliin pääsyn toimivuutta, mutta muisti nopeasti heillä olevan mukanaan lohikäärme. Täytyi vain toivoa, että Taenyatharin todellinen muoto ei houkuttele paikalle valtiaslohikäärmettä, joka lähti viime näkemältä kulkemaan samaan suuntaan kuin he. Lalfar muisteli, kuinka helposti ja tehokkaasti valtiaslohikäärme nappasi kerran kynsillään tavallisen kokoisen lohikäärmeen. Asusk kertoi lisäksi myös paljon tietoa, jota he olivat jo aiemmin matkan aikana kuulleet. Kenties oli hyvä kuulla saman tiedon eri lähteistä sen varmistamiseksi, vaikka nämä tutkijat eivät varmaankaan hyväksyisi sitä riittävänä varmuutena.

Kenties ensimmäistä kertaa Lalfar oli iloinen kuullessaan Aleon tuovan tärkeyttään esille, vaikkakin puolhaltia olisi toivonut tämän tehneen sen hiukan miedommin. Puolhaltia toivoi Aleon lailla toisen Atlashaltian reagoivan tähän jotenkin, menevän suoraan asiaan, mutta aivan yllättävästi Asusk tuskin reagoi asiaan mitenkään ja jatkoi selittämistään. Pian tämä meni vieläpä täysin sivuun aiheesta ja alkoi kertomaan jotain riimuista ja loitsuista. Mies työnsi myös Aleon käteen papereita ja kansioita. Aleo näytti lähinnä siltä kuin tälle ei ollut koskaan ojennettu mitään kannettavaa elämänsä aikana, joten tämä vain piteli niitä olleessaan hämillään. Lalfar ei tiennyt enää pitikö tässä olla huvittunut vai ärsyyntynyt. Lalfar yritti tarkkailla pöydillä olevia rojuja, jos vaikka itse löytäisi paremmin niiden seasta tarpeeksi tarkan kartan tai jotain, joka johdattaisi heidät suurin piirtein oikeille poluille. Avonaisista kirjoista ja esillä olleista papereista huomasi kuitenkin kirjoituskielen olleen täysin muinaista.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Anlie
Posts: 178
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Terrile

Post by Anlie »

Puhe teorioista ja laskelmista vain kiihtyi, jopa Taenyathar eleettömällä äänellään tiedusteli kyläläiseltä tarkennuksia. Io risti kärsimättömänä käsivartensa ja tämän ilme vain tiukentui entisestään kun Asusk kertoi Salin olevan taivaalla. Jostakin sivultaan Io kuuli Ezramin murahtavan epäuskoaan ja Iokin käänsi katseensa taivaalle näkemättä mitään tavallisesta poikkeavaa. Matka oli pitkä, mutta pitihän Salin jollakin tavalla erottua taustastaa. Seuraavaksi he varmaan kertoisivat että tuo hieman kulmikkaampi pilvi olisi heidän etsimänsä oviaukko. Ioachim ei pitänyt tilanteesta lainkaan ja siirsi katseensa taivaalta vuorotellen matkaseuralaisiinsa. Llianjin vaikutti uppoutuneen esitettyihin teorioihin ja tekevän päässään omia laskelmiaan ja Taenyatharin ilmeestä nyt ei voinut mitään lukeakaan, vaikka hänellä jokin ilme olisi kasvoillaan sattunut olemaan. Lalfar tiiraili pöytiä kuin etsien jotakin, ehkä jotakin sopivan pientä ja arvokasta?
Rajansa magiallakin, entä jos tämä olikin vain kylällinen hulluja, jota eristyksessään olivat ryhtyneet kehittämään erilaisia teorioita asiasta josta he olivat joskus kuulleet. Iosta se alkoi kuulostaa todennäköisemmältä vaihtoehdolta kuin se että he lentäisivät Taenyatharin selässä etsimässä näkymätöntä ovenripaa.

Aleo kuulosti ennenkuulumattoman kärsimättömältä ja rauhallisista eleistään huolimatta hoputti kylänjohtajaa etenemään aiheeseen. Ioachim nyökytteli tueksi Aleon sanoille, harmitellen ettei muutama napakka nyrkinisku pöytään tai riveleihin tarttuminen tällä pituuserolla tekisi kovin suurta vaikutusta vastapuoleen, joten hänestä ei tässä kuulustelussa olisi juurikaan hyötyä. Juuri kun Io oli avaamassa suutaan ja ehdottamassa että Taenyathar kävisi tarkistamassa oliko Sali tosiaan heidän yläpuolellaan, Ezram asteli virnuillen hänen viereensä. Ion ilme oli aluksi tiukka, hän halusi vain pois tästä perhanan kylästä aikaa hukkaamasta, mutta ilme pehmeni ehdotuksesta ja suupieleenkin ilmestyi jokin hymyntapainen. ”Enpä tiedä, sinun olisi pitänyt alkaa harjoitella jo aikapäiviä sitten”, Io vastasi virnistäen matalalla äänellä, ”ja Lalfar on turhan vikkelä juoksemaan karkuun. Voisimme rakentaa lingon, ilmoitan sinut vapaaehtoiseksi olemaan ensimmäinen.”
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Terrile

Post by Kuparirapu »

Llianjinin kulmat liukuivat kurkottelemaan ylöspäin paennutta hiusrajaa kohti, ennen kuin hän hitaasti sai ilmeensä takaisin hallintaansa. Salin leijuminen ilmassa oli totta kai yksi asia, ja heidän ryhmänsä magiaa omaamattomien kasvoilla näkyvät ilmeet vahvistivat miten ihmeelliseltä se kuulosti heidän korviinsa. Pitihän heidän nyt Salin löytämisen lisäski myös päästä sen luokse, ja se ei olisi helppo tehtävä. Ei, vaikka heillä olikin lohikäärme mukanaan.
Mutta Llianjin, joka ymmärsi magiasta ja sen rajoituksista, häkeltyi että näinkin maaginen paikka olisi pysyvässä levitaatiossa, yhtä korkealla nyt kuin tuhansien vuosien aikana. Minkälaisia loitsuriimuja tällainen taidonnäyte oli vaatinut? Kuinka tiheästi niitä oli täytynyt punoa yhteen Salin rakenteisiin ja kiviin, jotta magia ei missään vaiheessa vähentynyt tai hiipunut, vaan kannatteli sitä halki aikakausien luonnonlakeja uhmaamassa? Nämä päätähuimaavat ajatukset toivat mukanaan myös yllättävän oivalluksen; kenties sali ei leijunut ollenkaan. Kenties se putosi. Tai se oli joskus pudonnut, mutta koko rakennus oli jähmetetty yhteen ajanhetkeen. Koska liike, jonka kesto on ikuinen, näyttää samalta kuin kyseinen kappale ei liikkuisi ollenkaan...

Ton'atin ja Om'ardan keskittyessä toisiinsa Llianjin siirsi käden kevyesti leukansa tueksi, kuin ajatuksiinsa vaipuneena, vaan todellisuudessa hän peitteli huuliensa liikettä mutistessaan salavihkaa loitsuriimut:
"Fo'rn - A'm."
Näkymätön alue levittäytyi vanhan haltian ympärille, kurotellen koskettamaan jokaisen heidän ryhmänsä jäsenen mieltä. Llianjinin ääni ilmaantui heidän ajatustensa lomaan hillittynä, mutta selkeänä hänen lausuessa ajatustensa kautta:
"Meidän varkaamme kykenee varmasti Ajan Miekan ohjaamana kulkemaan suoraan Salin luo. Mutta jos hän ei tiedä sen sijaitsevan taivaalla, tai hänellä ei ole keinoa nousta ilman halki sen luokse, hän ei silloin ehdi astumaan sen sisään ennen meitä. Meillä on siis vielä mahdollisuus estää häntä, ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Mutta se tarkoittaa, että meidän on varmistettava että ehdimme paikalle ennen kuin hän keksii jotain. Ilmeisesti nämä haltiat eivät tiedä Miekan varastamisesta...ja kenties juuri nyt on parempi, jos he pysyvät siinä uskossa."
Llianjin vilkaisi Aleon niskaa viimeisten sanojensa myötä, suurlähettiläs vaikutti todennäköisimmältä paljastamaan kyseisen seikan julkisesti. Hänen katseensa kuitenkin takertui paperiin jota Aleo paraikaa piteli käsissään, ja hetkeksi aikaa vanhan haltian silmät syttyivät loistamaan suorastaan jopa ahneen näköisesti. Nuo paperilla odottavat riimut olivat Llianjinin silmissä kuin kullalla silattuja, maagisia salaisuuksia jotka olivat tähän asti maanneet täällä miltei tuntemattomissa. Ja hän voisi olla ensimmäisten joukossa, joka pääsisi tutustumaan niiden saloihin...
Llianjin joutui repimään silmänsä paperista, ja pakottamaan tämän uteliaan pakkomielteen syrjään tärkeämpien asioiden takia. Kokonaan se ei poistunut, mutta sen aika olisi myöhemmin. Nyt oli aika ohjata heitä eteenpäin.
"Khm," Llianjin sanoi ja astui rohkeasti Ton'atin ja Aleon vierelle. Hän tunsi olonsa hieman tungettelevaksi, eikä pituusero heidä välillään helpottanut asiaa ollenkaan, mutta varovaisesti Llianjin laski kunnioittavasti päätään ja sanoi:
"Kaikki tekemänne tutkimustyö on mitä vaikuttavinta, ja puhun koko ryhmän puolesta kun sanon sen olevan enemmän kuin olisimme koskaan voineet toivoa. Mikäli sallitte meidän täyttää matkamme yhtenä syynä olleen toiveen, haluaisimme kovasti nähdä tämän Ajattoman Salin omin silmin. Legendat kuvaavat sen olevan maaginen taidonnäyte vailla vertaa, ja vain viisaimpien kykenevän ymmärtämään sitä."
Tällainen mielistely jätti happaman maun hänen suuhunsa, mutta Llianjin oli Aleon kanssa matkattuaan oppinut pitämään egoa Atlashaltioiden suurimpana heikkoutena.
"Jos siis sallitte meidän suunnata sen viimeisimmälle olinpaikalle, voisimme suunnata sitä kohti mitä pikimmin. Minä ja muutamat ryhmämme jäsenet olemme kyltymättömän uteliaita näkemään sen," hän lisäsu viitaten ylämalkaisesti muita kohti, ja kohottaen odottavasti katseensa Ton'atin puoleen.
Locked