//Suoraa jatkoa Ensimmäinen yö satamassa -pelille. Kide & Miraya, tervetuloa! Ja kiitokset jälleen äskeisestä loistavasta pelistä, niin hyvää draamaa!
Päätä särki. Lattia hänen selkänsä alla oli aivan liian kova, ja aivan liian paikallaan. Hitaasti Rayash kääntyi selälleen ja laski suustaan muutaman kirosanan, kun avasi hitaasti silmänsä. Siitä oli hetki, kun hän oli juonut niin paljon, että oli sammunut kapakan lattialle. Hetken aikaa mies mietti, että oli liian vanha tälläiseen juhlimiseen, kun illan muistot alkoivat vähitellen - ainakin osittain palailla tämän mieleen. Päällimmäisenä tuolla oli mielessään Mirayan viulunsoitto, ja sen jälkeen tanssit, sekä keskustelut merimiesten kanssa. Eikä hän ollut siinä tilanteessa ihan varma, oliko kuullut Mirayan osaavan soittaa aiemmin. Mirayasta puheenollen, hän näki tyttärensä käpertyneenä lattialle siihen hänen vierelleen. Silti, päänsärky, huono olo ja valonarkuus hämärässä kapakassakin muistuttivat siitä, miten paljon hän oli juonut edellisiltana. Mies oli melko varma, ettei saisi mitään kurkustaan alas vielä pitkään aikaan, ja oksentaminenkin tuntui ihan miellyttävältä idealta.
Kuitenkin jonkin aikaa kattoa tuijotettuaan Rayash vääntäytyi hitaasti istumaan ja haroi hiuksiaan tyytymättömänä. Hän huomasi pian, miten kapakan nurkkaan, seinää vasten istumaan noussut Sarya näytti aivan yhtä huonokuntoiselta kuin hänestä itsestään tuntui, eivätkä he näyttäneet olevan viimeisiä, jotka heräilivät. Osa oli lähtenyt omille teilleen, ja osa, Eldrin mukaan lukien kuorsasi ties missä ympäri kapakkaa. Päivä näytti olevan jo pitkällä, kun aurinko ylsi ikkunoihin ja niistä sisälle saakka.
“Huomenta”, Sarya totesi hiljaa, hieman käheästi. Rayash vain nyökkäsi ja murahti vastaukseksi - se riittäisi hyvän huomenen toivottamiseksi.
“Pitkä päivä tulossa”, perämies jatkoi hiljaa ja haroi pitkiä hiuksiaan siistimmiksi ja selvitteli muutamia takkuja niistä. Tämä oli selkeästi ollut jo hetken hereillä, mutta ei se krapulaa näyttänyt poistavan. Rayashin tajuntaan alkoi hitaasti iskeytyä se todellisuus kaikkien käytännön järjestelyjen organisoinnista ja toteuttamisesta… omasta asumisestaan puhumattakaan. Mirayasta puhumattakaan. Se ihana unohdus, jonka alkoholi oli hänelle viime yönä tarjonnut, oli poissa ja todellisuus iski kuin märkä rätti vasten kasvoja kaiken sen huonovointisuuden ja päänsäryn sekaan.
Meni jonkin aikaa, ennen kuin Rayash oli noussut istumaan tuolille pöydän ääreen ja saanut eteensä vesikannun. Kapteeni oli vetänyt viittansa takaisin harteilleen ja tuijotti päänsärkynsä läpi huonetta hyvin hiljaisena. Sarya oli oikeassa, päivästä tulisi pitkä. Rayash ei voinut kuin toivoa, ettei se olisi liian pitkä.
Hänellä itsellään oli asunto Drienellä, joten hänen oma asumisensa olisi turvattu. Suuri, lähellä keskustaa sijaitseva kaksikerroksinen talo, jonka suurin tarkoitus oli kiillottaa kapteenin julkisivua ja tarjota hänelle majapaikka niinä harvoina öinä, jotka hän yleensä vietti saarella. Rakennuksessa asui aiemmin hyvin vähäosainen perhe, joka talon kunnossa pitämistä vastaan sai asua siellä rahallisen korvauksen kera. Majoitus hänen, Eldrinin, Airdanin, Saryan ja Mirayan osalta oli selvillä - talossa oli tilaa karata toiselle puolelle taloa, jos joku alkaisi ärsyttämään. Olettaen toki, että Miraya haluaisi viipyä talven hänen kanssaan, eikä palata äitinsä kanssa saman katon alle. Celian - siinä oli yksi kirosana tälle talvelle kaiken muun seassa. Mutta se oli sana, jota ei pitäisi käsitellä tänään - oli muita, päivänpolttavampia asioita hoidettavana.
Mutta hänen piti ehdottomasti ajatella ensin muita kuin itseään, lähinnä miehistöä ja laivaa. Aldarin velvollisuus olisi järjestää majoitus miehistölle talveksi, ja hänen pitäisi käydä tarkistamassa, että se oikeasti toteutuisi. Olisi tärkeää saada ylläpidettyä miehistön yhteishenkeä koko talven ajan, ja ehkä siihen saisi sotkettua vielä jotain yleishyödyllistä, ylimääräistä tuloa tuottavaa työtä niille, jotka sitä kaipaisivat? Vaikka Lohikäärmeellä maksettiinkin muita laivoja korkeampaa palkkaa, ei se elintaso ollut erityisen korkea merimiehille, vaikka sillä pärjäsikin elämässä. Ehkä lisätulot voisivat myös parantaa yhteishenkeä?
Sitten viimeisimpänä, mutta erittäin tärkeänä olisi edelleen Valkoinen Lohikäärme. Laivan suojaus talvea vasten ja korjausten aloittaminen tulisi saada aluilleen tänään. Rayash hautasi hetkeksi päänsä käsiinsä ennen kuin maistoi uudemman kerran vettään saadakseen edes vähän vanhan alkoholin makua huuhdottua alas kurkustaan. Pitäisi käydä siistiytymässä, ennen kuin voisi harkita ensimmäistäkään askelta tämän päivän tehtävistä.
“Menemme varmaan talollesi?” Sarya kysyi sitten noustessaan viimein itsekin seisomaan ja rikkoen hiljaisuuden, joka kapakkaan oli heräilevistä henkilöistä huolimatta laskeutunut. Rayash vain nyökkäsi. “Selvitän miehistön asuinjärjestelyt tänään”, kapteeni vastasi lyhyesti.
“Uskoisin, että tämä kattaa juomamme, sekä vahingot ja maksamattomat drinkit, jos niitä on”, Rayash sanoi laskien painavan kolikkopussin tiskille, kun oli noussut tuoliltaan nautittuaan sen vesikannullisen vettä.
“Miraya?” mies kääntyi katsomaan tytärtään. “Tuletko? Taidamme molemmat tarvita kylvyn”, tämä jatkoi sitten.
Uusi päivä
Re: Uusi päivä
Miraya oli herännyt jo aiemmin kerran, silloin kun muut vielä kuorsasivat. Aamu oli kaiketi ollut juuri sarastamassa ikkunasta tihkuvasta vähäisestä valosta päätellen. Hetken aikaa Miraya oli maannut hereillä kattoa katsellen ja miettien mitä oli tapahtunut. Ei vain edellistä iltaa vaan kaikkea, koko kevättä ja kesää. Hän mietti mitä tulisi tapahtumaan. Mihin uskoa ja mihin ei. Mitä talvi Drienellä tarkoittaisi. Hän mietti niin äitiään kuin vieressä nukkuvaa isäänsäkin. Rayashin valkeat hiukset erottuivat selvemmin kapakan harmaudesta kuin mikään muu. Hänen ajatuksensa kävivät myös Eldrinissä, poikkesivat Saryassa ja vierailivat jopa Airdanissa. Eikä hän unohtanut Aldaria tai Mylaelaa.
Myöhemmin Miraya huomasi ilmassa tanssivat pölyhiukkaset ikkunasta kajastavan valon edessä – aurinko oli jo kohonnut korkeammalle. Kauankohan hän oli valvonut? Miraya käänsi kylkeään ja päätti yrittää vielä nukkua tietäen, etteivät muut heräisi moneen tuntiin. Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin eri mieltä ja pyrähtelivät mietteestä toiseen kuin aamuvirkku lintu, laulellen välillä myös asioista, joista Miraya ei olisi välittänyt kuulla. Viimeisenä hän mietti, tulisiko asumaan isänsä kanssa – Rayash oli joskus maininnut omistavansa talon myös Drienessä. Viettäisikö hän talven isänsä tyttärenä, tosin vain tiettyjen silmien nähden. Muille hän olisi edelleen pelkkä kirjanpitäjä. Sentään hän oli Valkoisen Lohikäärmeen kirjanpitäjä, mikä ehkä vähentäisi hieman niitä ylenkatseita, joihin häntä vielä muutama vuosi sitten oli yritetty täällä haudata. Hän ei ollut koskaan kertonut edes äidilleen, paljonko ne olivat häntä häirinneet. Äiti... Mitä hän äitinsä kanssa oikein tekisi...
Miraya oli nukahtanut uudestaan ja havahtui vasta ääniin kapakassa. Sarya puhui, hän tunnisti, ja myös Rayash kuulosti heränneen hänen viereltään. Miraya räpytteli raskaita silmäluomiaan auki työläästi. Täkki hänen yllään tuntui ihanan lämpimältä ja pyysi jäämään sisäänsä nukkumaan. Aamuyöllä hän oli herännyt virkeänä, mutta nyt sitäkin väsyneempänä.
Miraya tihrusti puoliavointen silmäluomien välistä Rayashia, joku könysi parhaillaan ylös. Mies näytti juuri siltä, miltä liian monta tuopillista nauttinut ja lattialla yönsä viettäneen vanhenevan miehen uskoisi näyttävän: väsyneeltä ja kipeältä. Eilen ongelmien jättäminen Haisevan Rotan oven taakse oli varmasti tuntunut parhaalta vaihtoehdolta, mutta tänään ne ongelmat odottivat siellä edelleen. Velvollisuudet eivät kysyneet vointia, valitettavasti.
Mirayakin nousi viimein istumaan ja sai onnekseen huomata ettei hänen päässään alkanut heti pyöriä tai tykyttää. Hän oli keskittynyt pitkälti tanssimiseen ja sai kiittää siitä itseään nyt. Silti Rayashin nauttima vesi näytti erittäin houkuttelevalta ja Mirayakin sai kapakan isännältä raakuttua itselleen kupillisen hieman käheällä äänellään. Myös muut alkoivat hiljalleen heräillä ääniin, ja pian isäntä tarjoili vettä melkein yhtä ripeään tahtiin kuin eilen olutta. Mirayakin nousi seisomaan ja antoi täkkinsä pois yhdessä tyhjennetyn vesikupillisen kanssa.
"Toivottavasti tämä ei ollut teiltä pois?" Miraya oli tajunnut, että ainakin isännän oli täytynyt jäädä tänne nukkumaan ja huonossa tapauksessa ilman peittoa Mirayan takia.
"Ehei suinkaan, älä tyttö siitä turhaan huolehdi", kapakan isäntä totesi hymyillen. Miraya ei ollut aivan vakuuttunut, mutta toisaalta sillä ei enää ollut väliä.
Hän jäi kuuntelemaan Saryan ja Rayashin sananvaihtoa, ja hänen isänsä kysymys oli kuin mies olisi lukenut Mirayan ajatukset.
"Todellakin", hän vastasi mekkoaan ravistellen. Hiuksiinsa Miraya ei ollut uskaltanut vielä koskeakaan. Kylpy todella tulisi tarpeeseen. "Tuota, tavarani laivalta... Haenko mitä tarvitsen vai... tuodaanko kaikki talollesi?" Miraya vielä kysyi, lähes ujosti. Tarjoaisiko Rayash vain tilaisuuden kylpyyn ja kenties aamupalaan ja passittaisi Mirayan johonkin Aldarin kustantamaan väliaikaiseen asumukseen vai olisiko Rayashin talo myös Mirayan tulevan talven ajan? Vieläpä yhdessä ainakin Saryan kanssa tai sellaisen vaikutelman Miraya ainakin sai.
Myöhemmin Miraya huomasi ilmassa tanssivat pölyhiukkaset ikkunasta kajastavan valon edessä – aurinko oli jo kohonnut korkeammalle. Kauankohan hän oli valvonut? Miraya käänsi kylkeään ja päätti yrittää vielä nukkua tietäen, etteivät muut heräisi moneen tuntiin. Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin eri mieltä ja pyrähtelivät mietteestä toiseen kuin aamuvirkku lintu, laulellen välillä myös asioista, joista Miraya ei olisi välittänyt kuulla. Viimeisenä hän mietti, tulisiko asumaan isänsä kanssa – Rayash oli joskus maininnut omistavansa talon myös Drienessä. Viettäisikö hän talven isänsä tyttärenä, tosin vain tiettyjen silmien nähden. Muille hän olisi edelleen pelkkä kirjanpitäjä. Sentään hän oli Valkoisen Lohikäärmeen kirjanpitäjä, mikä ehkä vähentäisi hieman niitä ylenkatseita, joihin häntä vielä muutama vuosi sitten oli yritetty täällä haudata. Hän ei ollut koskaan kertonut edes äidilleen, paljonko ne olivat häntä häirinneet. Äiti... Mitä hän äitinsä kanssa oikein tekisi...
Miraya oli nukahtanut uudestaan ja havahtui vasta ääniin kapakassa. Sarya puhui, hän tunnisti, ja myös Rayash kuulosti heränneen hänen viereltään. Miraya räpytteli raskaita silmäluomiaan auki työläästi. Täkki hänen yllään tuntui ihanan lämpimältä ja pyysi jäämään sisäänsä nukkumaan. Aamuyöllä hän oli herännyt virkeänä, mutta nyt sitäkin väsyneempänä.
Miraya tihrusti puoliavointen silmäluomien välistä Rayashia, joku könysi parhaillaan ylös. Mies näytti juuri siltä, miltä liian monta tuopillista nauttinut ja lattialla yönsä viettäneen vanhenevan miehen uskoisi näyttävän: väsyneeltä ja kipeältä. Eilen ongelmien jättäminen Haisevan Rotan oven taakse oli varmasti tuntunut parhaalta vaihtoehdolta, mutta tänään ne ongelmat odottivat siellä edelleen. Velvollisuudet eivät kysyneet vointia, valitettavasti.
Mirayakin nousi viimein istumaan ja sai onnekseen huomata ettei hänen päässään alkanut heti pyöriä tai tykyttää. Hän oli keskittynyt pitkälti tanssimiseen ja sai kiittää siitä itseään nyt. Silti Rayashin nauttima vesi näytti erittäin houkuttelevalta ja Mirayakin sai kapakan isännältä raakuttua itselleen kupillisen hieman käheällä äänellään. Myös muut alkoivat hiljalleen heräillä ääniin, ja pian isäntä tarjoili vettä melkein yhtä ripeään tahtiin kuin eilen olutta. Mirayakin nousi seisomaan ja antoi täkkinsä pois yhdessä tyhjennetyn vesikupillisen kanssa.
"Toivottavasti tämä ei ollut teiltä pois?" Miraya oli tajunnut, että ainakin isännän oli täytynyt jäädä tänne nukkumaan ja huonossa tapauksessa ilman peittoa Mirayan takia.
"Ehei suinkaan, älä tyttö siitä turhaan huolehdi", kapakan isäntä totesi hymyillen. Miraya ei ollut aivan vakuuttunut, mutta toisaalta sillä ei enää ollut väliä.
Hän jäi kuuntelemaan Saryan ja Rayashin sananvaihtoa, ja hänen isänsä kysymys oli kuin mies olisi lukenut Mirayan ajatukset.
"Todellakin", hän vastasi mekkoaan ravistellen. Hiuksiinsa Miraya ei ollut uskaltanut vielä koskeakaan. Kylpy todella tulisi tarpeeseen. "Tuota, tavarani laivalta... Haenko mitä tarvitsen vai... tuodaanko kaikki talollesi?" Miraya vielä kysyi, lähes ujosti. Tarjoaisiko Rayash vain tilaisuuden kylpyyn ja kenties aamupalaan ja passittaisi Mirayan johonkin Aldarin kustantamaan väliaikaiseen asumukseen vai olisiko Rayashin talo myös Mirayan tulevan talven ajan? Vieläpä yhdessä ainakin Saryan kanssa tai sellaisen vaikutelman Miraya ainakin sai.
Re: Uusi päivä
Rayash vilkaisi Mirayaan ja hymyili vähän nähdessään, miten vastaheräneen näköinen tuokin. Tuon valkoiset hiukset olivat pörrössä, ja kapteeni oli melko varma, että hänen omatkaan hiuksensa eivät näyttäneet kovin siisteiltä - Saryasta puhumattakaan. Haltianaisen pitkät hiukset olivat pörrössä, ja selkeästi myös takussa kun ne olivat olleet auki koko illan ja yön.
Viimein kapteeni päätti nousta pöydän äärestä juotuaan pari mukillista vettä, kun Sarya oli jo raahautunut ovesta ulos ja lähtenyt omaa matkaansa talolle. Rayash kiersi noustessaan tönimässä muutamia miehistönjäseniään hereille, mutta ei sanonut mitään kirousten ja epämääräisten murahdusten lomaan. Sen sijaan mies lähti ovea kohden astuakseen ulos raikkaaseen, kylmään meri-ilmaan.
“Tiedät, mistä minut löytää, jos löydät vielä jotain, mitä tuo jättämäni summa ei korvaa”, mies totesi kapakan isännälle, joka nyökkäsi lyhyesti täyttäessään vesikannua uudelleen.
“Olen melko varma, että jättämäsi rahat riittävät paremmin kuin hyvin”, tuo vastasi kapteenia lyhyesti vilkaisten. Hän hymyili tuskin huomattavasti nähdessään, että muutkin alkoivat hitaasti heräillä. Oli selvää, ettei tämä ollut kovin tavallinen näky kapakan lattialla, mutta ilmeisesti se maksoi vaivanpalkkaa riittävästi tuon Haisevan Rotan omistajalle. Eikä tämä todennäköisesti olisi ainakaan pettynyt siitä, että Lohikäärme talvehtisi Drienellä.
Rayash vilkaisi Mirayaan uudemman kerran, kunnolla vasta, kun he olivat jo lähteneet kapakasta kohti keskustan laidalla sijaitsevaa yhtä suurta rakennusta kohden. Se ei ollut suurin, joka siihen korttelien kasaan kuului, muttei mikään pienikään kahden kerroksen rakennus - tai ehkä kartano oli parempi termi. Näytti siltä, että yöllä lämpötila oli jo laskeutunut pakkasen puolelle hetkeksi, mutta se oli vaihtumassa hitaasti takaisin lämpimämpään suuntaan päivän ajaksi. Kuitenkin, jo pelkästään pakastuminen kertoi Rayashille, miten lähellä epäonnistumista eilinen saapuminen oli ollut.
“Airdan on varmasti hoitanut meidän tavaramme kuljetuksen jo talolle”, Rayash sanoi sitten. “Omistan siis sen isohkon kaksikerroksisen, punaruskean sävyisen talon siitä keskustan laitamilta”, Miraya varmaan osasi laittaa sormensa oikean talon suuntaan, kun kerran oli täällä kasvanut - varsinkin jos ei jo tiennyt, kenen se talo toimii. “Alakerta on suurimmaksi osaksi siellä taloa ylläpitävän pariskunnan ja näiden lapsen käytössä, ja he pitävät asumiskuluja vastaan koko talon kunnossa, kun en ole itse saaristossa”, mies selitti sitten - hän puhui lämpimikseen, ei siksi, että Mirayan pitäisi tietää kaikki hänen omistamastaan rakennuksesta tai järjestyksestä, jolla sitä ylläpidettiin. Ei, vaan mies puhui, koska ei halunnut vaipua ajatuksiinsa ja hoitaa käytännön asioita, ja kohdata niitä asioita, joita tänä talvena varmasti tulisi kohdattua useamman kerran: veljensä ja tämän typerät suunnitelmat, miehistön järjestelyt, Lohikäärmeen korjaus…. Celian, ja kaikki muu, mitä ikinä vastaan voisikaan tulla. Olisi ollut niin paljon helpompaa jäädä Dionelle talveksi. Mutta, asiat oli kohdattava yksi kerrallaan, ja ensimmäisenä pitäisi siistiytyä, ja lähteä sitten hoitamaan miehistön ja Lohikäärmeen asiat kuntoon.
“Jos haluat, ullakolla on yksi ylimääräinen, joskin hieman matala huone, jossa ei koskaan ole asunut ketään, mutta se on sisustettu, ja aika tilava”, Rayash jatkoi sitten. “Tai sitten laitan Aldarin maksamaan majoituksesi keskustan majatalossa, jos haluat mieluummin asua siellä”, mies lopetti vielä, kun he kääntyivät keskustaa kiertäneeltä sivukadulta keskuskadulle. Keskustoria ympäröivien kauppojen ja puotien jälkeen nousivat Drienen arvorakennukset, jotka tekivät kylästä enemmänkin pienen kaupungin kuin kylän. Rayash asteli pian yhden maltillisimman kokoisen rakennuksen ovelle ja astui sisälle. Vaikka talo olikin pienemmästä päästä muiden rinnalla, oli se silti suuri - kaksi kerrosta, ja mainittu ullakkokerros katon alla. Lisäksi kadunrajasta oli mahdollista nähdä kellarin ikkunat.
Kun suureen taloon astui, ensimmäisenä oli vastassa avoin, suurehko eteinen, joka rajautui aulaan. Aula puolestaan muuttui avoimeksi olohuoneeksi, joka oli rajattu suurella sohvalla, kaiverruksin koristellulla sohvapöydällä, sekä parilla nojatuolilla takkanurkkaukseksi suuren, tummista kivistä kootun takan kanssa. Aulan ja portaikon puolella seinälle oli taulun sijaan nostettu ankkuri, joka todennäköisesti oli nähnyt merenkulkua enemmän kuin moni talossa vieraileva taho. Näyttil siltä, että takasta katsottuna vastakkaisella seinustalla oli kaarella reunustettu oviaukko, joka vei keittiöön. Yläkertaan vievän portaikon alle oli sijoitettu kapeat portaat kellariin, mutta myös reitti syvemmälle taloon kylpyhuoneeseen ja alakerran asuinhuoneisiin. Talo näytti siltä, että se oli asuttu, mutta erittäin siisti. Asumisen jälkiä näki esimerkiksi hieman kuluneessa matossa, sohvapöydälle jätetyistä kirjoista ja hedelmäkorista sivupöydällä. Eteisessä näytti olevan kolmen henkilön - naisen, miehen ja lapsen vaatteita ja kenkiä, viittoja ja hattuja.
Rayash oli melko varma, että Sarya valloittaisi yhden yläkerran huoneista, kuten aiemminkin oli tehnyt. Oli mukava pitää tuo lähellä, ja edistäisihän se helpommin myös Lohikäärmeen korjauksia ja miehistön asioita, kun kaksi päätöksiä tekevää tahoa asui saman katon alla. Airdanin suunnitelmista oli vaikeampi sanoa. Tuo viihtyi omissa oloissaan, ja voisi hyvin olla että näinkin suuressa talossa hajaantuneena oleva ihmismäärä olisi tuolle liikaa. Rayash ei ihmettelisi, jos saisi kuulla Airdanin vuokranneen majatalosta itselleen kaukaisimman nurkkahuoneen talven asumisjärjestelyjään varten. Ja sitten oli vielä Eldrin, joka ei viihtynyt saarella sitä vähääkään mitä he muut. Eikä Rayash voinut tätä moittia siitä. Eldrin oli usein heidän täällä viipyessään käytännössä asunut kapakoissa ja tavernoitten lattioilla, ja vain harvemmin tullut nukkumaan talolle. Tälle riittäisi kyllä huonekin täältä, jos kellarinnurkka ei olisi miehestä parempi ratkaisu majoitusjärjestelyjen osalta. Mutta, sen näkisi, kunhan Eldrin heräisi ensin Haisevan Rotan lattialta ja raahaisi itsensä ulos sieltä.
Rayash astui peremälle taloon työntäen pian saappaat jaloistaan, ja laskiessaan ehdottomasti huollon tarpeessa olevan viittansa henkariin ja ripusti sen roikkumaan, pois tieltä.
“Kapteeni”, peremmältä kuuluvat askeleet näyttivät kuuluvan leveäharteiselle, lyhyehkölle ihmismiehelle, joka ontui tuskin huomattavasti astellessaan lähemmäs juuri sisään astunutta Rayashia ja tämän vanavedessä kulkevaa Mirayaa. “Kuulinkin, että Lohikäärme jäätte talveksi tänne”, tuo nyökkäsi Rayashille lyhyesti. Kapteenin silmään tuo lyhyt, harmaahiuksinen mies näytti melko samalta kuin viimeksi heidän nähdessään joskus alkukesästä. Tämän kiharat hiukset ylsivät tuskin tämän olkapäille asti, ja parta sekä viikset oli siistitty lyhyiksi, mutta nähtäviksi ominaisuuksiksi tämän kasvoilla. Ikää tällä näytti olevan ainakin reilut neljäkymmentä vuotta, ellei sään ahavoittamat kasvot ja työn kovettamat kädet merkittävästi vanhentaneet tuon olemusta.
“Berinon, tiedät, ettei teidän tarvitse teititellä minua. Sano vain Ray”, Rayash vastasi pieni hymy huulillaan. “Näyttää kyllä siltä, että olemme riesananne täällä koko talven. Muuten, miten polvi jaksaa?” Rayash viittasi tuon polvea kohden. Tarkkasilmäinen saattoi huomata, että Berinon vältti laskemasta koko painoaan toiselle jalalleen.
“Riesa, pyh taas noita kommenttejasi. Ja no, mukanahan se”, Berinoniksi kutsuttu mies naurahti vähän. Hän oli saanut kapteenin ansiosta siistin sisätyön rahtaajan töiden sijaan, ja varmasti useamman terveemmän elinvuoden sen mukana. “Hitaasti parempaan suuntaan, mutta tiedäthän, kosteat kelit ja kylmenevä sää saavat sen kyllä aina muistuttamaan itsestään ennen pakkasia”, tämä jatkoi olkiaan kohauttaen. Miehen katse osui pian Mirayaan, ja tämän valkeisiin hiuksiin.
“Tässä on Miraya”, Rayash sanoi sitten, rikkoen hetkeksi heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden. “Hän on Lohikäärmeen toinen kirjanpitäjä, ja ajattelin, että hän voisi jäädä ullakkohuoneistoon talveksi?” kapteeni jatkoi sitten ja sai Berinonin nyökkäämään.
“Ehdottomasti. Tervetuloa, vaikka Rayn asuntohan tämä on”, tuo naurahti vähän ja viittasi kaksikkoa astumaan peremmälle. Tämä ei näyttänyt kovin yllättyneeltä siitä, että sekä Miraya että Rayash varmasti haisivat vanhalta viinalta ja näyttivät siltä, että olivat nukkuneet viime yönsä kapakan lattialla.
“Idla ja Fendrel lähtivät käymään ruokaostoksilla, niin teidän ei tarvitse. Tulevatko Sarya ja Eldrinkin talveksi tänne?” Berinon jatkoi sitten, kun nuo olivat päässeet vähän peremmälle taloon. Rayash kohautti olkapäitään.
“Eldrinistä en tiedä. Mahdollisesti? Sarya taas, odotin, että hän olisi jo täällä. Airdan tuskin tulee, korkeintaan käymään, kun valittelee että täällä on liikaa ihmisiä”, Rayashin sanat saivat Berinonin naurahtamaan.
“No, tavarat ovat siellä, mihin ne olette ne jättäneet.”
“Tiedän. Kiitos siitä taas”, Rayash totesi pieni hymy huulilleen Berinonille, joka vain pudisti päätään tuhahtaen. “Minunhan tässä pitäisi sinua kiittää, mutta en jaksa vääntää siitä samasta asiasta joka kerta kanssasi”, tuo naurahti saaden Rayashinkin vähän hymähtämään.
“Lämmintä kylpyvettä saa odottaa niin kauan, että Idla tulee takaisin”, Berinor totesi vielä, kun Rayash oli jo lähdössä yläkertaan. “Luulen, ettei veden lämpötilalla tämän näköisenä ole kovin paljoa merkitystä”, tämä totesi ottaessaan aulaan tuoduista tavaroista yhden laukkunsa ja lähtiessään kiipeämään yläkertaan.
“Näytän sinulle sen huoneen”, Rayash ehdotti pieni hymy huulillaan Mirayalle, kun portaat narisivat hieman hänen askeltensa alla. Massiivipuinen kaide tuntui sileältä, viileältä ja hyvin samalta kuin reelinki Rayashin kosketuksen alla.
Viimein kapteeni päätti nousta pöydän äärestä juotuaan pari mukillista vettä, kun Sarya oli jo raahautunut ovesta ulos ja lähtenyt omaa matkaansa talolle. Rayash kiersi noustessaan tönimässä muutamia miehistönjäseniään hereille, mutta ei sanonut mitään kirousten ja epämääräisten murahdusten lomaan. Sen sijaan mies lähti ovea kohden astuakseen ulos raikkaaseen, kylmään meri-ilmaan.
“Tiedät, mistä minut löytää, jos löydät vielä jotain, mitä tuo jättämäni summa ei korvaa”, mies totesi kapakan isännälle, joka nyökkäsi lyhyesti täyttäessään vesikannua uudelleen.
“Olen melko varma, että jättämäsi rahat riittävät paremmin kuin hyvin”, tuo vastasi kapteenia lyhyesti vilkaisten. Hän hymyili tuskin huomattavasti nähdessään, että muutkin alkoivat hitaasti heräillä. Oli selvää, ettei tämä ollut kovin tavallinen näky kapakan lattialla, mutta ilmeisesti se maksoi vaivanpalkkaa riittävästi tuon Haisevan Rotan omistajalle. Eikä tämä todennäköisesti olisi ainakaan pettynyt siitä, että Lohikäärme talvehtisi Drienellä.
Rayash vilkaisi Mirayaan uudemman kerran, kunnolla vasta, kun he olivat jo lähteneet kapakasta kohti keskustan laidalla sijaitsevaa yhtä suurta rakennusta kohden. Se ei ollut suurin, joka siihen korttelien kasaan kuului, muttei mikään pienikään kahden kerroksen rakennus - tai ehkä kartano oli parempi termi. Näytti siltä, että yöllä lämpötila oli jo laskeutunut pakkasen puolelle hetkeksi, mutta se oli vaihtumassa hitaasti takaisin lämpimämpään suuntaan päivän ajaksi. Kuitenkin, jo pelkästään pakastuminen kertoi Rayashille, miten lähellä epäonnistumista eilinen saapuminen oli ollut.
“Airdan on varmasti hoitanut meidän tavaramme kuljetuksen jo talolle”, Rayash sanoi sitten. “Omistan siis sen isohkon kaksikerroksisen, punaruskean sävyisen talon siitä keskustan laitamilta”, Miraya varmaan osasi laittaa sormensa oikean talon suuntaan, kun kerran oli täällä kasvanut - varsinkin jos ei jo tiennyt, kenen se talo toimii. “Alakerta on suurimmaksi osaksi siellä taloa ylläpitävän pariskunnan ja näiden lapsen käytössä, ja he pitävät asumiskuluja vastaan koko talon kunnossa, kun en ole itse saaristossa”, mies selitti sitten - hän puhui lämpimikseen, ei siksi, että Mirayan pitäisi tietää kaikki hänen omistamastaan rakennuksesta tai järjestyksestä, jolla sitä ylläpidettiin. Ei, vaan mies puhui, koska ei halunnut vaipua ajatuksiinsa ja hoitaa käytännön asioita, ja kohdata niitä asioita, joita tänä talvena varmasti tulisi kohdattua useamman kerran: veljensä ja tämän typerät suunnitelmat, miehistön järjestelyt, Lohikäärmeen korjaus…. Celian, ja kaikki muu, mitä ikinä vastaan voisikaan tulla. Olisi ollut niin paljon helpompaa jäädä Dionelle talveksi. Mutta, asiat oli kohdattava yksi kerrallaan, ja ensimmäisenä pitäisi siistiytyä, ja lähteä sitten hoitamaan miehistön ja Lohikäärmeen asiat kuntoon.
“Jos haluat, ullakolla on yksi ylimääräinen, joskin hieman matala huone, jossa ei koskaan ole asunut ketään, mutta se on sisustettu, ja aika tilava”, Rayash jatkoi sitten. “Tai sitten laitan Aldarin maksamaan majoituksesi keskustan majatalossa, jos haluat mieluummin asua siellä”, mies lopetti vielä, kun he kääntyivät keskustaa kiertäneeltä sivukadulta keskuskadulle. Keskustoria ympäröivien kauppojen ja puotien jälkeen nousivat Drienen arvorakennukset, jotka tekivät kylästä enemmänkin pienen kaupungin kuin kylän. Rayash asteli pian yhden maltillisimman kokoisen rakennuksen ovelle ja astui sisälle. Vaikka talo olikin pienemmästä päästä muiden rinnalla, oli se silti suuri - kaksi kerrosta, ja mainittu ullakkokerros katon alla. Lisäksi kadunrajasta oli mahdollista nähdä kellarin ikkunat.
Kun suureen taloon astui, ensimmäisenä oli vastassa avoin, suurehko eteinen, joka rajautui aulaan. Aula puolestaan muuttui avoimeksi olohuoneeksi, joka oli rajattu suurella sohvalla, kaiverruksin koristellulla sohvapöydällä, sekä parilla nojatuolilla takkanurkkaukseksi suuren, tummista kivistä kootun takan kanssa. Aulan ja portaikon puolella seinälle oli taulun sijaan nostettu ankkuri, joka todennäköisesti oli nähnyt merenkulkua enemmän kuin moni talossa vieraileva taho. Näyttil siltä, että takasta katsottuna vastakkaisella seinustalla oli kaarella reunustettu oviaukko, joka vei keittiöön. Yläkertaan vievän portaikon alle oli sijoitettu kapeat portaat kellariin, mutta myös reitti syvemmälle taloon kylpyhuoneeseen ja alakerran asuinhuoneisiin. Talo näytti siltä, että se oli asuttu, mutta erittäin siisti. Asumisen jälkiä näki esimerkiksi hieman kuluneessa matossa, sohvapöydälle jätetyistä kirjoista ja hedelmäkorista sivupöydällä. Eteisessä näytti olevan kolmen henkilön - naisen, miehen ja lapsen vaatteita ja kenkiä, viittoja ja hattuja.
Rayash oli melko varma, että Sarya valloittaisi yhden yläkerran huoneista, kuten aiemminkin oli tehnyt. Oli mukava pitää tuo lähellä, ja edistäisihän se helpommin myös Lohikäärmeen korjauksia ja miehistön asioita, kun kaksi päätöksiä tekevää tahoa asui saman katon alla. Airdanin suunnitelmista oli vaikeampi sanoa. Tuo viihtyi omissa oloissaan, ja voisi hyvin olla että näinkin suuressa talossa hajaantuneena oleva ihmismäärä olisi tuolle liikaa. Rayash ei ihmettelisi, jos saisi kuulla Airdanin vuokranneen majatalosta itselleen kaukaisimman nurkkahuoneen talven asumisjärjestelyjään varten. Ja sitten oli vielä Eldrin, joka ei viihtynyt saarella sitä vähääkään mitä he muut. Eikä Rayash voinut tätä moittia siitä. Eldrin oli usein heidän täällä viipyessään käytännössä asunut kapakoissa ja tavernoitten lattioilla, ja vain harvemmin tullut nukkumaan talolle. Tälle riittäisi kyllä huonekin täältä, jos kellarinnurkka ei olisi miehestä parempi ratkaisu majoitusjärjestelyjen osalta. Mutta, sen näkisi, kunhan Eldrin heräisi ensin Haisevan Rotan lattialta ja raahaisi itsensä ulos sieltä.
Rayash astui peremälle taloon työntäen pian saappaat jaloistaan, ja laskiessaan ehdottomasti huollon tarpeessa olevan viittansa henkariin ja ripusti sen roikkumaan, pois tieltä.
“Kapteeni”, peremmältä kuuluvat askeleet näyttivät kuuluvan leveäharteiselle, lyhyehkölle ihmismiehelle, joka ontui tuskin huomattavasti astellessaan lähemmäs juuri sisään astunutta Rayashia ja tämän vanavedessä kulkevaa Mirayaa. “Kuulinkin, että Lohikäärme jäätte talveksi tänne”, tuo nyökkäsi Rayashille lyhyesti. Kapteenin silmään tuo lyhyt, harmaahiuksinen mies näytti melko samalta kuin viimeksi heidän nähdessään joskus alkukesästä. Tämän kiharat hiukset ylsivät tuskin tämän olkapäille asti, ja parta sekä viikset oli siistitty lyhyiksi, mutta nähtäviksi ominaisuuksiksi tämän kasvoilla. Ikää tällä näytti olevan ainakin reilut neljäkymmentä vuotta, ellei sään ahavoittamat kasvot ja työn kovettamat kädet merkittävästi vanhentaneet tuon olemusta.
“Berinon, tiedät, ettei teidän tarvitse teititellä minua. Sano vain Ray”, Rayash vastasi pieni hymy huulillaan. “Näyttää kyllä siltä, että olemme riesananne täällä koko talven. Muuten, miten polvi jaksaa?” Rayash viittasi tuon polvea kohden. Tarkkasilmäinen saattoi huomata, että Berinon vältti laskemasta koko painoaan toiselle jalalleen.
“Riesa, pyh taas noita kommenttejasi. Ja no, mukanahan se”, Berinoniksi kutsuttu mies naurahti vähän. Hän oli saanut kapteenin ansiosta siistin sisätyön rahtaajan töiden sijaan, ja varmasti useamman terveemmän elinvuoden sen mukana. “Hitaasti parempaan suuntaan, mutta tiedäthän, kosteat kelit ja kylmenevä sää saavat sen kyllä aina muistuttamaan itsestään ennen pakkasia”, tämä jatkoi olkiaan kohauttaen. Miehen katse osui pian Mirayaan, ja tämän valkeisiin hiuksiin.
“Tässä on Miraya”, Rayash sanoi sitten, rikkoen hetkeksi heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden. “Hän on Lohikäärmeen toinen kirjanpitäjä, ja ajattelin, että hän voisi jäädä ullakkohuoneistoon talveksi?” kapteeni jatkoi sitten ja sai Berinonin nyökkäämään.
“Ehdottomasti. Tervetuloa, vaikka Rayn asuntohan tämä on”, tuo naurahti vähän ja viittasi kaksikkoa astumaan peremmälle. Tämä ei näyttänyt kovin yllättyneeltä siitä, että sekä Miraya että Rayash varmasti haisivat vanhalta viinalta ja näyttivät siltä, että olivat nukkuneet viime yönsä kapakan lattialla.
“Idla ja Fendrel lähtivät käymään ruokaostoksilla, niin teidän ei tarvitse. Tulevatko Sarya ja Eldrinkin talveksi tänne?” Berinon jatkoi sitten, kun nuo olivat päässeet vähän peremmälle taloon. Rayash kohautti olkapäitään.
“Eldrinistä en tiedä. Mahdollisesti? Sarya taas, odotin, että hän olisi jo täällä. Airdan tuskin tulee, korkeintaan käymään, kun valittelee että täällä on liikaa ihmisiä”, Rayashin sanat saivat Berinonin naurahtamaan.
“No, tavarat ovat siellä, mihin ne olette ne jättäneet.”
“Tiedän. Kiitos siitä taas”, Rayash totesi pieni hymy huulilleen Berinonille, joka vain pudisti päätään tuhahtaen. “Minunhan tässä pitäisi sinua kiittää, mutta en jaksa vääntää siitä samasta asiasta joka kerta kanssasi”, tuo naurahti saaden Rayashinkin vähän hymähtämään.
“Lämmintä kylpyvettä saa odottaa niin kauan, että Idla tulee takaisin”, Berinor totesi vielä, kun Rayash oli jo lähdössä yläkertaan. “Luulen, ettei veden lämpötilalla tämän näköisenä ole kovin paljoa merkitystä”, tämä totesi ottaessaan aulaan tuoduista tavaroista yhden laukkunsa ja lähtiessään kiipeämään yläkertaan.
“Näytän sinulle sen huoneen”, Rayash ehdotti pieni hymy huulillaan Mirayalle, kun portaat narisivat hieman hänen askeltensa alla. Massiivipuinen kaide tuntui sileältä, viileältä ja hyvin samalta kuin reelinki Rayashin kosketuksen alla.
Re: Uusi päivä
Haisevan Rotan edustalla rehotti muutama ruohotuppo, jotka aamukuura sai ratisemaan saappaiden alla. Miraya veti viittansa tiukemmin ympärilleen kylmän merituulen levitellessä lonkeroitaan rakennusten sekaan jopa tänne tiheästi rakennetuille sivukujille. Miraya oli joutunut odottamaan vastausta Rayashilta ulos asti. Ilmeisesti hänen isänsä ei edes huomannut kuinka jännittyneenä tytär odotti. Tai ehkä, Miraya ajatteli Rayashin lopulta kertoessa huolettomasti tavaroiden jo olevan hänen luonaan, tämä olikin ollut hänen isälleen itsestäänselvyys. Ehkä Rayash olikin alusta asti suunnitellut ottavansa tyttärensä saman katon alle talveksi eikä lähettämään tätä ties minne majatalon tai vuokralle saatavan röttelön nurkkaan. Olivatko Mirayan eiliset huolet sittenkin hänen omaa keksintöään? Tyhjänpäiväisiä kuiskauksia hänen mielensä tuulessa. Siltikään Miraya ei voinut unohtaa sitä, kuinka kylmästi Rayash oli suhtautunut Celianin huoleen. Senkin syynä tosin saattoi olla vain se karu tosiasia, että kyseessä oli Celian. Siitä Mirayalla ei ollut varaa isäänsä syyttää, eihän hän itsekään ollut antanut anteeksi, vaikka opettelikin parhaillaan elämään asian kanssa. Niin äitinsä kuin itsensäkin tähden.
Vasta Rayashin puhuttua talostaan, Miraya ymmärsi tietävänsä paikan. Tottakai hän tiesi, kaikkihan saaristossa tiesivät suurempien nimien omistamat talot. Miraya ei vain ollut tullut ennen tätä ajatelleeksi, että tuo kyseinen kartano oli todella hänen isänsä. Yhtäkkiä Miraya tunsi lapsenomaista jännitystä vatsassaan Rayashin kertoessa talostaan heidän askeltensa tahtiin. Hän pääsisi näkemään tuon ihaillun kartanon sisältä. Hän pian asuisi itse siellä! Tästä oivalluksesta huolimatta jollain hullunkurisella tavalla Miraya koki tuon talon edelleen siksi, mitä se oli aina ollutkin: sataman suurimman laivan kapteenin talo. Vieras paikka, minne hänellä ei ollut asiaa. Siitäkin huolimatta, että kyseinen kapteeni, hänen isänsä, käveli parhaillaan hänen rinnallaan.
Rayashin kysymys pysäytti Mirayan ajatukset. Hänen isänsä oli selvästi jo suunnitellut paikan Mirayalle, oman huoneen hänen kattonsa alta, mutta tarjosi myös vaihtoehdon. Mitä sinä haluat? teki Mirayan mieli kysyä, mutta sen sijaan hän totesi: "Asuisin mielelläni sinun kanssasi." Siniset silmät jäivät tapittamaan Rayashin kasvoja odottaen nostattaisiko hänen vastauksensa miehen kasvoille tyytyväisen hymyn vai sittenkin pelkkää ilmeettömyyttä.
Talo paljastui sisältä jopa suuremmaksi kuin ulkokuori antoi ilmi. Miraya katseli silmät pyöreinä ympärilleen ja koetti samalla ripustaa viittaansa naulaan, mutta se putosi hänen edes huomaamattaan saman tien lattialle peittäen alleen taloa ylläpitävän perheen kengät. Talo oli tehty tilavaksi ja yksinkertaiseksi mutta kodikkaaksi. Tämä ei ollut lainkaan sellainen paikka, jossa Miraya oli tottunut elämään, vaan tämä oli hyppy paljon korkeamman luokan asumukseen. Miraya saattoi nähdä Rayashin kädenjäljen sisustuksessa meriaiheineen, hän tunsi kodin pehmeän lämmön ja tuoksut, joita edes talon koko ei ollut syönyt tavallista heikommaksi. Silti hänestä tuntui armottoman vieraalta olla täällä. Tämä ei ollut koti, johon kirjanpitäjällä koskaan olisi varaa – jollei isä sattunut omistamaan merialueen suurinta kauppalaivaa.
Rayashin jo kertoma, selvästi täällä asuvan perheen isäntä oli samassa heitä jo vastassa. Vuosien ystävyys paistoi miesten sanoista läpi ja sai Mirayan hymyilemään. Esittelyjen myötä hän astahti eteenpäin ja tarjosi kättään Berinonille. "Miraya Cabra", hän esitteli itsensä pistäen merkille isänsä sanat: jopa täällä, näiden ihmisten edessä, kirjanpitäjä tulisi olemaan hänen ainut tittelinsä. "Hauska tutustua." Lämpimästi hymyillen Miraya kätteli Berinonia, yllättyen vanhan miehen jäntevästä puristuksesta. Tarkemmin asiaa ajatellen ja miestä tarkastellen Miraya epäili, että ennen tätä Berinonin oli täytynyt olla hyvin fyysisessä työssä. Satamassa tai merellä, kaikella todennäköisyydellä.
Miraya lähti miesten mukana peremmälle taloon. Hän oli jo ehtinyt unohtaa, miltä mahtoi näyttää, kunnes hänen katseensa osui matkalla pieneen, eteisen seinällä roikkuvaan peiliin, josta hän kohtasi kuvajaisensa irvistäen. Mitä ikinä Berinon olikaan ajatellut heidät nähdessään, ainakaan mies ei näyttänyt sitä päällepäin mitenkään. Rayashin sileät hiukset sentään olivat jollain tapaa säädylliseksi laskeutuneet, mutta Mirayan kiharoista ei voinut sanoa samaa. Osa vahvasta silmämeikistä oli aivan jossain muualla kuin silmäluomilla.
Miraya katseli ympärilleen miesten jatkaessa keskusteluaan. Saryan ja Eldrinin mainitseminen sai hänet miettimään, millainen talvi tästä olisikaan tulossa, mutta vasta kylvystä puhuminen sai Mirayan kääntämään katseensa takkanurkkausta tutkimasta takaisin miehiin. Merituulen ihon alle tunkeman viiman jälkeen kylmä kylpy ei kuulostanut Mirayan korviin yhtä houkuttelevalta kuin Rayashin. "Sinä voit mennä ensin, minä taidan odottaa rouva Idlaa." Sitä paitsi, Mirayalla menisi hetki selvittää hiuksensa ennen kuin niitä uskaltaisi edes kastella. Hän seurasi Rayashin esimerkkiä tunnistettuaan yhden omista kasseistaan aulassa ja lähti se kainalossa isäänsä seuraten yläkertaan. Tähän kassiin hän olikin pakannut erinäisiä perustarvikkeita hiusharjasta lähtien. Vaihtovaatteet hänen täytyisi vain käydä ennen pesua etsimästä muiden nyssäköiden joukosta.
"Se vain sopii", Miraya vastasi Rayashille ja he suuntasivat hänen tulevaa huonettaan kohden. "Hetki tavaroideni kanssa saattaa jopa tehdä minusta ihmisen näköisen", hän jatkoi naurahtaen.
He ohittivat yläkerran käytävällä useamman suljetun oven saapuen viimeiselle, joka johti pieneen portaikkoon. Kuin tietäen kaiken valmiiksi isäntäperhe oli sytyttänyt portaikon oven edustan kynttelikön ullakolle mukaan otettavaksi. Portaikko oli kapea ja hämärä, mutta itse ullakkohuone paljastui yllättävän valoisaksi usean pienen ikkunan ansiosta. Huone tuntui suurelta Mirayan tottumusten ja etenkin pitkin kesää pienessä hytissään vietettyjen viikkojen jälkeen. Tila oli yksinkertainen mutta viihtyisä ja siellä oli kaikki mitä Miraya saattoi tarvita.
"Sopiihan se varmasti kaikille, että myös minä asun täällä?" Miraya kysyi heidän päästyään ylös. Mielessään hän sisällytti kysymykseen myös Rayashin itsensä ja toivoi näkevänsä isänsä kasvoilta pilkahduksen siitä, mitä tuo oikeasti ajatteli.
Vasta Rayashin puhuttua talostaan, Miraya ymmärsi tietävänsä paikan. Tottakai hän tiesi, kaikkihan saaristossa tiesivät suurempien nimien omistamat talot. Miraya ei vain ollut tullut ennen tätä ajatelleeksi, että tuo kyseinen kartano oli todella hänen isänsä. Yhtäkkiä Miraya tunsi lapsenomaista jännitystä vatsassaan Rayashin kertoessa talostaan heidän askeltensa tahtiin. Hän pääsisi näkemään tuon ihaillun kartanon sisältä. Hän pian asuisi itse siellä! Tästä oivalluksesta huolimatta jollain hullunkurisella tavalla Miraya koki tuon talon edelleen siksi, mitä se oli aina ollutkin: sataman suurimman laivan kapteenin talo. Vieras paikka, minne hänellä ei ollut asiaa. Siitäkin huolimatta, että kyseinen kapteeni, hänen isänsä, käveli parhaillaan hänen rinnallaan.
Rayashin kysymys pysäytti Mirayan ajatukset. Hänen isänsä oli selvästi jo suunnitellut paikan Mirayalle, oman huoneen hänen kattonsa alta, mutta tarjosi myös vaihtoehdon. Mitä sinä haluat? teki Mirayan mieli kysyä, mutta sen sijaan hän totesi: "Asuisin mielelläni sinun kanssasi." Siniset silmät jäivät tapittamaan Rayashin kasvoja odottaen nostattaisiko hänen vastauksensa miehen kasvoille tyytyväisen hymyn vai sittenkin pelkkää ilmeettömyyttä.
Talo paljastui sisältä jopa suuremmaksi kuin ulkokuori antoi ilmi. Miraya katseli silmät pyöreinä ympärilleen ja koetti samalla ripustaa viittaansa naulaan, mutta se putosi hänen edes huomaamattaan saman tien lattialle peittäen alleen taloa ylläpitävän perheen kengät. Talo oli tehty tilavaksi ja yksinkertaiseksi mutta kodikkaaksi. Tämä ei ollut lainkaan sellainen paikka, jossa Miraya oli tottunut elämään, vaan tämä oli hyppy paljon korkeamman luokan asumukseen. Miraya saattoi nähdä Rayashin kädenjäljen sisustuksessa meriaiheineen, hän tunsi kodin pehmeän lämmön ja tuoksut, joita edes talon koko ei ollut syönyt tavallista heikommaksi. Silti hänestä tuntui armottoman vieraalta olla täällä. Tämä ei ollut koti, johon kirjanpitäjällä koskaan olisi varaa – jollei isä sattunut omistamaan merialueen suurinta kauppalaivaa.
Rayashin jo kertoma, selvästi täällä asuvan perheen isäntä oli samassa heitä jo vastassa. Vuosien ystävyys paistoi miesten sanoista läpi ja sai Mirayan hymyilemään. Esittelyjen myötä hän astahti eteenpäin ja tarjosi kättään Berinonille. "Miraya Cabra", hän esitteli itsensä pistäen merkille isänsä sanat: jopa täällä, näiden ihmisten edessä, kirjanpitäjä tulisi olemaan hänen ainut tittelinsä. "Hauska tutustua." Lämpimästi hymyillen Miraya kätteli Berinonia, yllättyen vanhan miehen jäntevästä puristuksesta. Tarkemmin asiaa ajatellen ja miestä tarkastellen Miraya epäili, että ennen tätä Berinonin oli täytynyt olla hyvin fyysisessä työssä. Satamassa tai merellä, kaikella todennäköisyydellä.
Miraya lähti miesten mukana peremmälle taloon. Hän oli jo ehtinyt unohtaa, miltä mahtoi näyttää, kunnes hänen katseensa osui matkalla pieneen, eteisen seinällä roikkuvaan peiliin, josta hän kohtasi kuvajaisensa irvistäen. Mitä ikinä Berinon olikaan ajatellut heidät nähdessään, ainakaan mies ei näyttänyt sitä päällepäin mitenkään. Rayashin sileät hiukset sentään olivat jollain tapaa säädylliseksi laskeutuneet, mutta Mirayan kiharoista ei voinut sanoa samaa. Osa vahvasta silmämeikistä oli aivan jossain muualla kuin silmäluomilla.
Miraya katseli ympärilleen miesten jatkaessa keskusteluaan. Saryan ja Eldrinin mainitseminen sai hänet miettimään, millainen talvi tästä olisikaan tulossa, mutta vasta kylvystä puhuminen sai Mirayan kääntämään katseensa takkanurkkausta tutkimasta takaisin miehiin. Merituulen ihon alle tunkeman viiman jälkeen kylmä kylpy ei kuulostanut Mirayan korviin yhtä houkuttelevalta kuin Rayashin. "Sinä voit mennä ensin, minä taidan odottaa rouva Idlaa." Sitä paitsi, Mirayalla menisi hetki selvittää hiuksensa ennen kuin niitä uskaltaisi edes kastella. Hän seurasi Rayashin esimerkkiä tunnistettuaan yhden omista kasseistaan aulassa ja lähti se kainalossa isäänsä seuraten yläkertaan. Tähän kassiin hän olikin pakannut erinäisiä perustarvikkeita hiusharjasta lähtien. Vaihtovaatteet hänen täytyisi vain käydä ennen pesua etsimästä muiden nyssäköiden joukosta.
"Se vain sopii", Miraya vastasi Rayashille ja he suuntasivat hänen tulevaa huonettaan kohden. "Hetki tavaroideni kanssa saattaa jopa tehdä minusta ihmisen näköisen", hän jatkoi naurahtaen.
He ohittivat yläkerran käytävällä useamman suljetun oven saapuen viimeiselle, joka johti pieneen portaikkoon. Kuin tietäen kaiken valmiiksi isäntäperhe oli sytyttänyt portaikon oven edustan kynttelikön ullakolle mukaan otettavaksi. Portaikko oli kapea ja hämärä, mutta itse ullakkohuone paljastui yllättävän valoisaksi usean pienen ikkunan ansiosta. Huone tuntui suurelta Mirayan tottumusten ja etenkin pitkin kesää pienessä hytissään vietettyjen viikkojen jälkeen. Tila oli yksinkertainen mutta viihtyisä ja siellä oli kaikki mitä Miraya saattoi tarvita.
"Sopiihan se varmasti kaikille, että myös minä asun täällä?" Miraya kysyi heidän päästyään ylös. Mielessään hän sisällytti kysymykseen myös Rayashin itsensä ja toivoi näkevänsä isänsä kasvoilta pilkahduksen siitä, mitä tuo oikeasti ajatteli.
Re: Uusi päivä
Pieni, tyytyväinen hymy oli levinnyt hetkeksi Rayashin huulille tämän kuullessa Mirayan vastauksen kysymykseensä asumisjärjestelyistä. Kaikesta tapahtuneesta ja edessä olevasta huolimatta oli mukava kuulla, että Miraya jäisi ilmeisen mielellään asumaan hänen luokseen. Taloon mahtuisi kyllä paremmin kuin hyvin sen jälkeen, kun oli tottunut asumaan laivalla, vaikka talvesta varmasti tulisikin muista syistä erittäin pitkä.
He kulkivat pian leveitä, puisia portaita ylös ja kulkivat toisen kerroksen lävitse aina ullakon kapean portaikon luokse. Pieni hymy levisi Rayashin kasvoille peittäen hetkeksi alleen väsymyksen ja jäljet siitä, että tämä oli juonut itsensä sammuksiin edellisiltana.
“Olen varma siitä”, tuo hymyili Mirayalle naisen kysymykseen asumisjärjestelyistä, ja siitä, sopisiko tämä varmasti kaikille. He olivat jo asuneet koko kesän laivalla saman katon alla pienissä tiloissa, ja talo tarjosi huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kadota muiden näkyvistä omaan rauhaan. Tämä olisi todennäköisesti ihan hyvä järjestely, ja hänestä oli mukavaa tarjota Mirayalle mahdollisuus pysyä lähellä, vaikka toki tämä olisi voinut äitinsäkin hoiviin karata halutessaan. Ne mahdolliset keskustelut, joita asumisjärjestelyjen myötä käytäisiin, tai ne omiin nurkkiin katoamiset olisivat tämän arvoista, Rayash ajatteli katsoessaan Mirayaa, tämän sotkuisia hiuksia, hieman rypistynyttä mekkoa kasvoille hieman levinneitä meikkejä. Hän oli siinä hetkessä hyvin, hyvin onnellinen siitä, että Valkoinen Lohikäärme oli selvinnyt satamaan, ja että Miraya oli sen valtavan myrskyn jäljiltä ainakin suurimmaksi osaksi kunnossa. Vaikka ei hänkään voinut olla huomaamatta naarmua naisen kasvoilla. Mutta - se ei olisi tämän hetken keskustelunaihe, hänen olisi kapteenina priorisoitava miehistön hyvinvointi ja asumisjärjestelyt ensimmäisenä, ja saattaa laivan korjaukset aluilleen.
“Jos tarvitset jotain, niin Idla ja Berinon varmasti auttavat”, Rayash sanoi pieni hymy huulillaan edelleen viipyillen. Hitaasti se kuitenkin katosi miehen vakavoitumisen taakse. “Minun täytyy lähteä järjestämään miehistön ja Lohikäärmeen asioita heti, kun olen siistiytynyt”, mies totesi sitten, laskien hitaasti katseensa Mirayasta lattiaan. “Mutta yritän tulla takaisin viimeistään puoliltapäivin”, mies jatkoi sitten, Mirayaan vielä vilkaisten ennen kuin lähti takaisin alakertaa kohden.
Siitä huolimatta, että vesi oli kylmää, teki se yhdessä saippuan kanssa tehtävänsä. Kun Rayash oli valmis, olivat miehen nyt märät hiukset sidottu niskaan tiukalle poninhännälle, ja tämän yllä olevat vaatteet huusivat pitkälle miehen varakkuutta ja asemaa. Kun tämä vielä laski viittansa harteilleen ja veti saappaansa jalkaansa, tämä näytti jälleen Valkoisen Lohikäärmeen arvovaltaiselta kapteenilta, joka oli valmis hoitamaan asioita aina ruuman perimmäisestä nurkasta politiikan korkeisiin kiemuroihin. Mutta aamiaista tuo ei syönyt, ja oli melko varma, ettei kovin moni muukaan Haisevassa Rotassa yönsä viettänyt ajatellut nauttia aamusta mitään muuta kuin korkeintaan juotavaa. Myöhemmin sitten, mies ajatteli lähtiessään tuuliseen ja kylmenevään aamuun.
*
“Sopimus takaisin Drienelle saapumisesta ja täällä talven viettämisestä sisälsi ehdot siitä, että maksat mahdolliset korjaukset laivalle, sekä miehistön ylläpidon saarella talven ylitse”, kapteeni sanoi hiljaa veljelleen, seinää vasten hitaasti nojautuen. Mies seisoi veljensä työhuoneessa ja katsoi massiivispuisen pöydän takana istuvaa veljeään arvioiden. Aldarin lakeija seisoi huoneen seinustalla kynä ja lehtiö käsissään, katsoen vuoronperään Aldaria ja Rayashia, joka näytti hieman hermostuttavan tuota jo pelkällä läsnäolollaan.
“Muistaakseni emme määritelleet sen sisältävän mitään myrskykorjauksia”, Aldar huomautti viileästi - hän ei halunnut maksaa kaikkia Lohikäärmeen korjauksia, mutta epäili joutuvansa maksumieheksi miehistön kulujen lisäksi.
“Minä varoitin sinua matkan vaarallisuudesta”, Rayash sanoi hiljaa, ilmeettömänä veljeään katsellen, hitaasti kätensä rintakehälleen ristien. “Enkä usko, että sinä merisairautesi kourissa olisit saanut tuota laivaa takaisin maihin enää sen myrskyn jäljiltä”, kapteeni huomautti vielä, saaden lakeijan vilkaisemaan itseään jälleen - tällä kertaa hitaasti ilmeisesti sisäistäen sen, että oli aikalailla henkensä velkaa sekä Rayashille että tämän miehistölle, ja että matka takaisin oli ollut todennäköisesti yksi suurimmista riskeistä, mitä tuo laiva oli koskaan ottanut. Aldar suoristi selkäänsä tuolillaan ja nousi pian seisomaan näyttääkseen edes vähän itsevarmemmalta. Rayash hymähti hieman veljelleen.
“En usko, että haluat koko saaren tietävän, miten idiootti olet?” kapteenin kasvoille leviävä pieni virne selkeästi oli aito. Rayash kieltämättä olisi kaivannut syytä saattaa veljensä sopimusrikkeestä selittelemään tekemisiään koko Drienelle, mutta epäili ettei se tulisi tapahtumaan. Aldar oli liian älykäs kiertääkseen löysin sanoin sovittua sopimusta oman etunsa sotkemiseksi - ja Rayash tiesi tasan tarkkaan, etteivät miehistön järjestelyt aiheuttaisi kovin suurta lovea Aldarin rahoihin. Lohikäärmeen korjaus… no, se olisi vähän eri asia ja Rayash oli kieltämättä tyytyväinen ettei ollut itse maksajana.
“Sataman länsipuolella olevassa asuntolassa on tyhjää, miehistösi voi majoittua siellä”, Aldar totesi hiljaa. “Ja jos he kaipaavat tekemistä ja tienestiä itselleen, niin samoilta kulmilta löytyy työtä, kaikkea varastotöistä tavarantoimitukseen”, mihin heidän pätevyytensäkin voisi jopa riittää - mutta sitä ei kannattanut ääneen sanoa. Aldar ei halunnut suututtaa veljeään liikaa, sillä tulisi tarvitsemaan tätä vielä talven aikana, ja erityisesti ensi keväänä ja kesänä, kun purjehduskausi alkaisi jälleen.
Rayash oli hetken hiljaa kuin miettien tarjousta, vaikka tiesi jo ensi kuulemalta sen olevan kaikkein järkevin vaihtoehto miehistön kannalta. Se tarjoaisi katon pään päälle, ruuan ja ilmeisesti lisätienestin mahdollisuuden kaiken lisäksi. Parempaa tilannetta tuskin olisi tällä aikajänteellä ollut mahdollista edes saada. Lopulta kapteeni nyökkäsi.
“Välitän tiedon eteenpäin”, Rayash totesi.
“Menen käymään satamapäällikön luona. Hän organisoi Lohikäärmeen korjaukset. Kulut tulevat laskulla”, Rayash totesi ja sai Aldarin ilmeen kiristymään, kun tuo seisoi siinä työpöytänsä takana ja katseli kapteenia arvioiden. Mutta Aldar ei voisi kiistää sitä, etteikö olisi luvannut maksaa kulut, ja vaikka tämä nyt katuisikin sitä, ei tämä voisi kiertää vastuutaan.
Lopulta tuo Valkoisen Lohikäärmeen kapteenin veli vain nyökkäsi lyhyesti. “Sitä odottaessa”, tämä totesi hiljaa, kun Rayash kääntyi kannoillaan ja lähti toimistosta kohti satamaa ja telakalle nostettua rakasta laivaansa.
Se oli mennyt paljon, paljon paremmin kuin kapteeni oli odottanut… eikä hän voinut olla miettimättä mitä taka-ajatuksia Aldarilla olisi talven varalle.
*
“Airdan oli kuulemma käynyt satamapäällikön luona aamupäivästä”, Sarya totesi pieni, ilkikurinen virne huulillaan. Rayash kohotti vähän kulmiaan kävellessään itsekin kohti sataman suuria rakennuksia, ja satamapäällikön toimistoa.
“Mistä hyvästä?” mies kysyi hiljaa, kulmiaan vähän kohottaen. “Hänen mukaansa laivalla olleesta lastista osa on kadonnut, eikä toimitettu sinne, mihin oli sovittu”, Saryan vastaus sai Rayashin kohottmaan kulmiaan yhä korkeammalle.
“No sepä oli mukava yllätys”, Rayash tuhahti vastaukseksi. Ei Lohikäärmeellä ollut kovin paljoa lastia ollut mukanaan - vain sen verran mitä laivan tasapainottaminen vaati, mutta siitäkin sai kolikon jos toisenkin täällä, eikä olisi hyvä mikäli edes osa siitä oli kadonnut. Kapteeni astui pian Sarya kannoillaan satamapäällikön toimistoon ja sai häiriöttä kävellä suuret portaat ylös ja astua sisälle tämän miehen toimistoon.
“Kapteeni”, satamapäällikkö nousi tervehtimään kaksikkoa. “Lastin tilannetta selvitetään parhaillaan”, tämä kiirehti sanomaan ennen kuin Rayash ehti edes aloittaa keskustelua.
“Hyvä”, kapteeni nyökkäsi lyhyesti. “Tulin kuitenkin puhumaan Lohikäärmeen korjauksista, ja siitä, miten ne saisi nopeiten aluilleen. Ennen pahinta sydäntalvea olisi hyvä saada vähintään rungon korjaukset tehtyä”, kapteeni jatkoi sitten katsoen satamapäällikön ilmeisen helpottunutta olemusta tuon haroessa vähän hiuksiaan.
“Tottahan toki”, tämä totesi istuen varovasti takaisin narisevalle tuolilleen ja vilkaisi nopeasti Rayashin vierellä seisovaa haltianaistakin, luoden tähän pitkän katsauksen ennen kuin vilkaisi uudemman kerran kapteeniin.
“Tajak Erkel on johtanut aiemmin laivan korjauksia Drienellä. Mikäli mahdollista, haluan hänet työnjohtajaksi ja suunnittelijaksi. Lisäksi, kuten sanoin aiemminkin, Aldar Doulbtur maksaa kaiken”, Rayash jatkoi vielä. “Hänelle voi osoittaa laskulla kulut niin suunnittelusta, materiaaleista kuin itse työstäkin”, kapteeni lisäsi. Pyylevä satamapäällikkö näytti siltä, ettei ollut uskoa korviaan, mutta nyökkäsi lopulta.
“Selvä, minä hoidan asian eteenpäin”, tämä totesi.
“Kun saat herra Erkelin paikalle, niin haluan myös tavata hänet itse korjausten suunnittelun osalta. Jollen ole laivallani, niin olen todennäköisesti talollani keskustassa”, kapteeni jatkoi vielä tiukasti satamapäällikköä katsoen. Hän uskoi tämän olevan riittävän järkevä pelätäkseen seuraamuksia, jos Rayash Doulbturin silmäterälle tapahtuisi jotakin. Sitä paitsi, Rayashia ei haittaisi lainkaan, että joku muu metsästäisi tuon ties missä asustelevan ja materiaalien laatua tarkkailevan puusepän parhaimmillaan toiselta puolelta saarta - ja suostuttelisi tämän Drieneen saakka.
*
Päivä oli jo pitkällä, yli puolenpäivän, kun Rayash viimein astui takaisin talonsa ovesta takaisin sisälle. Sisäänastuvaa kapteenia tervehti herkullisen, kermaisen kalakeiton ja tuoreen leivän tuoksu, kun hän laski viittansa naulaan ja veti hitaasti kenkänsä jaloistaan. Hitaasti Rayash käänsi ajatuksensa kiireisestä aamustaan, veljensä ja satamapäällikön tapaamista, miehistön kanssa keskusteluista, Saryan ja Airdanin kanssa tehdyistä käytännön suunnitelmista puhumattakaan takaisin nykyhetkeen ja siihen, miten miellyttävältä eteiseen saakka hohkaava takkatulen lämpö tuntui.
“Ray-setä!” iloista huutoa seurasivat kiireiset juoksuaskeleet, kun tuo varmaan noin kymmenvuotias poika juoksi halaamaan Rayashia tiukasti, hyvin innoissaan kapteenin näkemisestä. Kapteeni ei voinut olla hymyilemättä leveästi Fendrelin innokkuudelle - ja kohta seuraaville pyynnöille siitä, että hän ottaisi tuon mukaansa laivalla käymään.
“Sinäpä olet kasvanut sitten viime näkemän”, Rayash hymyili vähän ja laskeutui toisen polvensa varaan ollakseen vähän matalammalla ja halatakseen itsekin tuota poikaa jonkin aikaa.
“Fendrel, emmekö me juuri puhuneet tästä?” Idlan ääni kirkas, mutta vaativa ääni kuului pian keittiöstä, kun Fendrel päästi viimein Rayashin irti halauksestaan.
“Mutta en ehtinyt edes kysymään mitään!” Fendrel tuhahti äidilleen ennen kuin kääntyi katsomaan Rayashia jälleen. “Pääsenkö käymään laivalla kanssasi?” tuo kysyi lopulta hiljaa, varoen ettei Idla kuulisi, huulet tiukasti mutrussa kysymyksensä jälkeen, kieltämättä vastausta odottaen.
“Katsotaan, katsotaan”, Rayash hymyili vähän tuolle. “Kunhan korjaukset vähän etenevät”, mies jatkoi vielä nähdessään Fendrelin tyytymättömän ilmeen. Ilmeisesti vastaus oli riittävän monisanainen ja myöntävä, sillä poika tarttui Rayashia tämän kädestä ja lähti vetämään miestä keittiötä kohden.
“Kuulitko? Pääsen laivalle!” Idla kohotti pojalleen vähän kulmiaan ja kohotti katseensa hetkeksi Rayashiin. “Hemmottelet hänet pilalle pian tuollaisilla lupauksilla”, tämä sanoi mukamas moittien, mutta pieni hymy välkehti edelleen kasvoilla.
“Sinä ilmeisesti aiot hemmotella minut sitten piloille ruuallasi? Tuoksuu ainakin ihan liian herkulliselta”, varsinkin, kun se aamiainen oli jäänyt välitse, ja päivä oli pidemmällä kuin mitä Rayash alunperin oli arvioinutkaan. Idla vain pudisti päätään vähän Rayashin sanoille pieni hymy huulillaan, ja hätisti innostuneen poikansa jaloistaan. Pian he kuulivatkin, miten tämä meni kertomaan myös isälleen uutiset siitä, että Rayash oli luvannut viedä tämän laivalle.
“Kuulemani mukaan sinulla oli aika pitkä ilta eilen, aamusta tai matkasta puhumattakaan”, Idla vilkaisi Rayashiin kysyvästi, saaden miehen tuhahtamaan vähän.
“No, voi sen noinkin ilmaista”, mies totesi sitten nyökäten Idlalle lyhyesti. “Mutta, nyt asiat etenevät hetken omalla painollaan. Tapasit varmaan jo Mirayan?” tuo jatkoi saaden vastaukseksi lyhyen nyökkäyksen. “Ilmeisesti Sarya ja Eldrinkin ovat majoittumassa tänne?”
“Sarya ainakin, Eldriniä en nähnyt aamusta, mutta olettaisin hänen löytävän tiensä tänne enemmin tai myöhemmin”, Rayash nyökkäsi lyhyesti.
*
Ei mennyt kovin pitkään, että Rayashilla oli iso kulhollinen keittoa edessään ruokapöydän ääressä istuessaan. Mies kurottautui ottamaan korista tuoreen sämpylän ja maistoi pian paksua keittoa, vaikka se melkein poltti kieltä ollessaan vielä niin kuumaa. Hän oli jäänyt pöydän ääreen Mirayan kanssa kahden, ja hetken aikaa tämä vain istui ja söi, täyttäen pahimman kurnivan kolon vatsassaan.
“Löysitkö kaiken tarpeellisen?” Rayash kysyi lopulta Mirayalta. Ainakin näytti siltä, että tämä oli nauttinut kylvystä, saanut hiuksensa siistittyä ja vaatteensa vaihdettua. Osa eteisessä olleista matkatavaroista oli jo siirretty muualle, ja varmaan Mirayakin oli omistaan ainakin osan jo saanut käsiinsä. Sitä paitsi, tuo kysymys oli ihan hyvä keskustelunaloitus.
He kulkivat pian leveitä, puisia portaita ylös ja kulkivat toisen kerroksen lävitse aina ullakon kapean portaikon luokse. Pieni hymy levisi Rayashin kasvoille peittäen hetkeksi alleen väsymyksen ja jäljet siitä, että tämä oli juonut itsensä sammuksiin edellisiltana.
“Olen varma siitä”, tuo hymyili Mirayalle naisen kysymykseen asumisjärjestelyistä, ja siitä, sopisiko tämä varmasti kaikille. He olivat jo asuneet koko kesän laivalla saman katon alla pienissä tiloissa, ja talo tarjosi huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kadota muiden näkyvistä omaan rauhaan. Tämä olisi todennäköisesti ihan hyvä järjestely, ja hänestä oli mukavaa tarjota Mirayalle mahdollisuus pysyä lähellä, vaikka toki tämä olisi voinut äitinsäkin hoiviin karata halutessaan. Ne mahdolliset keskustelut, joita asumisjärjestelyjen myötä käytäisiin, tai ne omiin nurkkiin katoamiset olisivat tämän arvoista, Rayash ajatteli katsoessaan Mirayaa, tämän sotkuisia hiuksia, hieman rypistynyttä mekkoa kasvoille hieman levinneitä meikkejä. Hän oli siinä hetkessä hyvin, hyvin onnellinen siitä, että Valkoinen Lohikäärme oli selvinnyt satamaan, ja että Miraya oli sen valtavan myrskyn jäljiltä ainakin suurimmaksi osaksi kunnossa. Vaikka ei hänkään voinut olla huomaamatta naarmua naisen kasvoilla. Mutta - se ei olisi tämän hetken keskustelunaihe, hänen olisi kapteenina priorisoitava miehistön hyvinvointi ja asumisjärjestelyt ensimmäisenä, ja saattaa laivan korjaukset aluilleen.
“Jos tarvitset jotain, niin Idla ja Berinon varmasti auttavat”, Rayash sanoi pieni hymy huulillaan edelleen viipyillen. Hitaasti se kuitenkin katosi miehen vakavoitumisen taakse. “Minun täytyy lähteä järjestämään miehistön ja Lohikäärmeen asioita heti, kun olen siistiytynyt”, mies totesi sitten, laskien hitaasti katseensa Mirayasta lattiaan. “Mutta yritän tulla takaisin viimeistään puoliltapäivin”, mies jatkoi sitten, Mirayaan vielä vilkaisten ennen kuin lähti takaisin alakertaa kohden.
Siitä huolimatta, että vesi oli kylmää, teki se yhdessä saippuan kanssa tehtävänsä. Kun Rayash oli valmis, olivat miehen nyt märät hiukset sidottu niskaan tiukalle poninhännälle, ja tämän yllä olevat vaatteet huusivat pitkälle miehen varakkuutta ja asemaa. Kun tämä vielä laski viittansa harteilleen ja veti saappaansa jalkaansa, tämä näytti jälleen Valkoisen Lohikäärmeen arvovaltaiselta kapteenilta, joka oli valmis hoitamaan asioita aina ruuman perimmäisestä nurkasta politiikan korkeisiin kiemuroihin. Mutta aamiaista tuo ei syönyt, ja oli melko varma, ettei kovin moni muukaan Haisevassa Rotassa yönsä viettänyt ajatellut nauttia aamusta mitään muuta kuin korkeintaan juotavaa. Myöhemmin sitten, mies ajatteli lähtiessään tuuliseen ja kylmenevään aamuun.
*
“Sopimus takaisin Drienelle saapumisesta ja täällä talven viettämisestä sisälsi ehdot siitä, että maksat mahdolliset korjaukset laivalle, sekä miehistön ylläpidon saarella talven ylitse”, kapteeni sanoi hiljaa veljelleen, seinää vasten hitaasti nojautuen. Mies seisoi veljensä työhuoneessa ja katsoi massiivispuisen pöydän takana istuvaa veljeään arvioiden. Aldarin lakeija seisoi huoneen seinustalla kynä ja lehtiö käsissään, katsoen vuoronperään Aldaria ja Rayashia, joka näytti hieman hermostuttavan tuota jo pelkällä läsnäolollaan.
“Muistaakseni emme määritelleet sen sisältävän mitään myrskykorjauksia”, Aldar huomautti viileästi - hän ei halunnut maksaa kaikkia Lohikäärmeen korjauksia, mutta epäili joutuvansa maksumieheksi miehistön kulujen lisäksi.
“Minä varoitin sinua matkan vaarallisuudesta”, Rayash sanoi hiljaa, ilmeettömänä veljeään katsellen, hitaasti kätensä rintakehälleen ristien. “Enkä usko, että sinä merisairautesi kourissa olisit saanut tuota laivaa takaisin maihin enää sen myrskyn jäljiltä”, kapteeni huomautti vielä, saaden lakeijan vilkaisemaan itseään jälleen - tällä kertaa hitaasti ilmeisesti sisäistäen sen, että oli aikalailla henkensä velkaa sekä Rayashille että tämän miehistölle, ja että matka takaisin oli ollut todennäköisesti yksi suurimmista riskeistä, mitä tuo laiva oli koskaan ottanut. Aldar suoristi selkäänsä tuolillaan ja nousi pian seisomaan näyttääkseen edes vähän itsevarmemmalta. Rayash hymähti hieman veljelleen.
“En usko, että haluat koko saaren tietävän, miten idiootti olet?” kapteenin kasvoille leviävä pieni virne selkeästi oli aito. Rayash kieltämättä olisi kaivannut syytä saattaa veljensä sopimusrikkeestä selittelemään tekemisiään koko Drienelle, mutta epäili ettei se tulisi tapahtumaan. Aldar oli liian älykäs kiertääkseen löysin sanoin sovittua sopimusta oman etunsa sotkemiseksi - ja Rayash tiesi tasan tarkkaan, etteivät miehistön järjestelyt aiheuttaisi kovin suurta lovea Aldarin rahoihin. Lohikäärmeen korjaus… no, se olisi vähän eri asia ja Rayash oli kieltämättä tyytyväinen ettei ollut itse maksajana.
“Sataman länsipuolella olevassa asuntolassa on tyhjää, miehistösi voi majoittua siellä”, Aldar totesi hiljaa. “Ja jos he kaipaavat tekemistä ja tienestiä itselleen, niin samoilta kulmilta löytyy työtä, kaikkea varastotöistä tavarantoimitukseen”, mihin heidän pätevyytensäkin voisi jopa riittää - mutta sitä ei kannattanut ääneen sanoa. Aldar ei halunnut suututtaa veljeään liikaa, sillä tulisi tarvitsemaan tätä vielä talven aikana, ja erityisesti ensi keväänä ja kesänä, kun purjehduskausi alkaisi jälleen.
Rayash oli hetken hiljaa kuin miettien tarjousta, vaikka tiesi jo ensi kuulemalta sen olevan kaikkein järkevin vaihtoehto miehistön kannalta. Se tarjoaisi katon pään päälle, ruuan ja ilmeisesti lisätienestin mahdollisuuden kaiken lisäksi. Parempaa tilannetta tuskin olisi tällä aikajänteellä ollut mahdollista edes saada. Lopulta kapteeni nyökkäsi.
“Välitän tiedon eteenpäin”, Rayash totesi.
“Menen käymään satamapäällikön luona. Hän organisoi Lohikäärmeen korjaukset. Kulut tulevat laskulla”, Rayash totesi ja sai Aldarin ilmeen kiristymään, kun tuo seisoi siinä työpöytänsä takana ja katseli kapteenia arvioiden. Mutta Aldar ei voisi kiistää sitä, etteikö olisi luvannut maksaa kulut, ja vaikka tämä nyt katuisikin sitä, ei tämä voisi kiertää vastuutaan.
Lopulta tuo Valkoisen Lohikäärmeen kapteenin veli vain nyökkäsi lyhyesti. “Sitä odottaessa”, tämä totesi hiljaa, kun Rayash kääntyi kannoillaan ja lähti toimistosta kohti satamaa ja telakalle nostettua rakasta laivaansa.
Se oli mennyt paljon, paljon paremmin kuin kapteeni oli odottanut… eikä hän voinut olla miettimättä mitä taka-ajatuksia Aldarilla olisi talven varalle.
*
“Airdan oli kuulemma käynyt satamapäällikön luona aamupäivästä”, Sarya totesi pieni, ilkikurinen virne huulillaan. Rayash kohotti vähän kulmiaan kävellessään itsekin kohti sataman suuria rakennuksia, ja satamapäällikön toimistoa.
“Mistä hyvästä?” mies kysyi hiljaa, kulmiaan vähän kohottaen. “Hänen mukaansa laivalla olleesta lastista osa on kadonnut, eikä toimitettu sinne, mihin oli sovittu”, Saryan vastaus sai Rayashin kohottmaan kulmiaan yhä korkeammalle.
“No sepä oli mukava yllätys”, Rayash tuhahti vastaukseksi. Ei Lohikäärmeellä ollut kovin paljoa lastia ollut mukanaan - vain sen verran mitä laivan tasapainottaminen vaati, mutta siitäkin sai kolikon jos toisenkin täällä, eikä olisi hyvä mikäli edes osa siitä oli kadonnut. Kapteeni astui pian Sarya kannoillaan satamapäällikön toimistoon ja sai häiriöttä kävellä suuret portaat ylös ja astua sisälle tämän miehen toimistoon.
“Kapteeni”, satamapäällikkö nousi tervehtimään kaksikkoa. “Lastin tilannetta selvitetään parhaillaan”, tämä kiirehti sanomaan ennen kuin Rayash ehti edes aloittaa keskustelua.
“Hyvä”, kapteeni nyökkäsi lyhyesti. “Tulin kuitenkin puhumaan Lohikäärmeen korjauksista, ja siitä, miten ne saisi nopeiten aluilleen. Ennen pahinta sydäntalvea olisi hyvä saada vähintään rungon korjaukset tehtyä”, kapteeni jatkoi sitten katsoen satamapäällikön ilmeisen helpottunutta olemusta tuon haroessa vähän hiuksiaan.
“Tottahan toki”, tämä totesi istuen varovasti takaisin narisevalle tuolilleen ja vilkaisi nopeasti Rayashin vierellä seisovaa haltianaistakin, luoden tähän pitkän katsauksen ennen kuin vilkaisi uudemman kerran kapteeniin.
“Tajak Erkel on johtanut aiemmin laivan korjauksia Drienellä. Mikäli mahdollista, haluan hänet työnjohtajaksi ja suunnittelijaksi. Lisäksi, kuten sanoin aiemminkin, Aldar Doulbtur maksaa kaiken”, Rayash jatkoi vielä. “Hänelle voi osoittaa laskulla kulut niin suunnittelusta, materiaaleista kuin itse työstäkin”, kapteeni lisäsi. Pyylevä satamapäällikkö näytti siltä, ettei ollut uskoa korviaan, mutta nyökkäsi lopulta.
“Selvä, minä hoidan asian eteenpäin”, tämä totesi.
“Kun saat herra Erkelin paikalle, niin haluan myös tavata hänet itse korjausten suunnittelun osalta. Jollen ole laivallani, niin olen todennäköisesti talollani keskustassa”, kapteeni jatkoi vielä tiukasti satamapäällikköä katsoen. Hän uskoi tämän olevan riittävän järkevä pelätäkseen seuraamuksia, jos Rayash Doulbturin silmäterälle tapahtuisi jotakin. Sitä paitsi, Rayashia ei haittaisi lainkaan, että joku muu metsästäisi tuon ties missä asustelevan ja materiaalien laatua tarkkailevan puusepän parhaimmillaan toiselta puolelta saarta - ja suostuttelisi tämän Drieneen saakka.
*
Päivä oli jo pitkällä, yli puolenpäivän, kun Rayash viimein astui takaisin talonsa ovesta takaisin sisälle. Sisäänastuvaa kapteenia tervehti herkullisen, kermaisen kalakeiton ja tuoreen leivän tuoksu, kun hän laski viittansa naulaan ja veti hitaasti kenkänsä jaloistaan. Hitaasti Rayash käänsi ajatuksensa kiireisestä aamustaan, veljensä ja satamapäällikön tapaamista, miehistön kanssa keskusteluista, Saryan ja Airdanin kanssa tehdyistä käytännön suunnitelmista puhumattakaan takaisin nykyhetkeen ja siihen, miten miellyttävältä eteiseen saakka hohkaava takkatulen lämpö tuntui.
“Ray-setä!” iloista huutoa seurasivat kiireiset juoksuaskeleet, kun tuo varmaan noin kymmenvuotias poika juoksi halaamaan Rayashia tiukasti, hyvin innoissaan kapteenin näkemisestä. Kapteeni ei voinut olla hymyilemättä leveästi Fendrelin innokkuudelle - ja kohta seuraaville pyynnöille siitä, että hän ottaisi tuon mukaansa laivalla käymään.
“Sinäpä olet kasvanut sitten viime näkemän”, Rayash hymyili vähän ja laskeutui toisen polvensa varaan ollakseen vähän matalammalla ja halatakseen itsekin tuota poikaa jonkin aikaa.
“Fendrel, emmekö me juuri puhuneet tästä?” Idlan ääni kirkas, mutta vaativa ääni kuului pian keittiöstä, kun Fendrel päästi viimein Rayashin irti halauksestaan.
“Mutta en ehtinyt edes kysymään mitään!” Fendrel tuhahti äidilleen ennen kuin kääntyi katsomaan Rayashia jälleen. “Pääsenkö käymään laivalla kanssasi?” tuo kysyi lopulta hiljaa, varoen ettei Idla kuulisi, huulet tiukasti mutrussa kysymyksensä jälkeen, kieltämättä vastausta odottaen.
“Katsotaan, katsotaan”, Rayash hymyili vähän tuolle. “Kunhan korjaukset vähän etenevät”, mies jatkoi vielä nähdessään Fendrelin tyytymättömän ilmeen. Ilmeisesti vastaus oli riittävän monisanainen ja myöntävä, sillä poika tarttui Rayashia tämän kädestä ja lähti vetämään miestä keittiötä kohden.
“Kuulitko? Pääsen laivalle!” Idla kohotti pojalleen vähän kulmiaan ja kohotti katseensa hetkeksi Rayashiin. “Hemmottelet hänet pilalle pian tuollaisilla lupauksilla”, tämä sanoi mukamas moittien, mutta pieni hymy välkehti edelleen kasvoilla.
“Sinä ilmeisesti aiot hemmotella minut sitten piloille ruuallasi? Tuoksuu ainakin ihan liian herkulliselta”, varsinkin, kun se aamiainen oli jäänyt välitse, ja päivä oli pidemmällä kuin mitä Rayash alunperin oli arvioinutkaan. Idla vain pudisti päätään vähän Rayashin sanoille pieni hymy huulillaan, ja hätisti innostuneen poikansa jaloistaan. Pian he kuulivatkin, miten tämä meni kertomaan myös isälleen uutiset siitä, että Rayash oli luvannut viedä tämän laivalle.
“Kuulemani mukaan sinulla oli aika pitkä ilta eilen, aamusta tai matkasta puhumattakaan”, Idla vilkaisi Rayashiin kysyvästi, saaden miehen tuhahtamaan vähän.
“No, voi sen noinkin ilmaista”, mies totesi sitten nyökäten Idlalle lyhyesti. “Mutta, nyt asiat etenevät hetken omalla painollaan. Tapasit varmaan jo Mirayan?” tuo jatkoi saaden vastaukseksi lyhyen nyökkäyksen. “Ilmeisesti Sarya ja Eldrinkin ovat majoittumassa tänne?”
“Sarya ainakin, Eldriniä en nähnyt aamusta, mutta olettaisin hänen löytävän tiensä tänne enemmin tai myöhemmin”, Rayash nyökkäsi lyhyesti.
*
Ei mennyt kovin pitkään, että Rayashilla oli iso kulhollinen keittoa edessään ruokapöydän ääressä istuessaan. Mies kurottautui ottamaan korista tuoreen sämpylän ja maistoi pian paksua keittoa, vaikka se melkein poltti kieltä ollessaan vielä niin kuumaa. Hän oli jäänyt pöydän ääreen Mirayan kanssa kahden, ja hetken aikaa tämä vain istui ja söi, täyttäen pahimman kurnivan kolon vatsassaan.
“Löysitkö kaiken tarpeellisen?” Rayash kysyi lopulta Mirayalta. Ainakin näytti siltä, että tämä oli nauttinut kylvystä, saanut hiuksensa siistittyä ja vaatteensa vaihdettua. Osa eteisessä olleista matkatavaroista oli jo siirretty muualle, ja varmaan Mirayakin oli omistaan ainakin osan jo saanut käsiinsä. Sitä paitsi, tuo kysymys oli ihan hyvä keskustelunaloitus.
Re: Uusi päivä
Miraya ei nauttinut hiustensa loputtomalta tuntuvalta selvittelyltä, mutta höyryävän kuumasta kylvystään sitäkin enemmän. Pian Rayashin lähdettyä Idla oli palannut ja alkanut touhottamaan kuin Celian, jopa pahemminkin. Perheen emäntä ei ollut antaa Mirayan tehdä mitään itse tavaroiden kantamisesta kylvyn valmisteluun. Niin mukavalta kuin Idlan huolenpito tuntuikin, Miraya teki itse puuhakkaan naisen rinnalla niin paljon kuin ehti. Hän tunsi olonsa edelleen ylimääräiseksi, täysin vieraaksi, eikä olisi halunnut aiheuttaa lisää vaivaa.
Idlan kannoilla vilisti nuori poika aina kun Miraya oli kauempana, muuten äitinsä Fendreliksi esittelemä pikkumies kurkisteli Mirayaa vain ujostellen kauempaa. Lopulta, Idlan aikansa voivoteltua, sitten poikaansa toruttua ja lopulta yhdessä Mirayan kanssa ikäistään paljon nuoremman tavoin käyttäytyvälle lapselleen naurahdettua, Fendrel suostui tulemaan esittäytymään itse. Poika ei pitänyt siitä, että hänen äitinsä piikitteli häntä pikkupojaksi.
"Olen melkein aikuinen mies", Fendrel ilmoitti ylpeästi ennen kuin palasi keittöön pitkin askelin harppoen. Miraya ja Idla vaihtoivat huvittuneen katseen ja ottivat seuraavat laukut kantaakseen ne yläkertaan. Fendrel kurkisti kulman takaa heidän jälkeensä.
Vesi oli melkein liiankin kuumaa, mutta juuri sellaisesta kylvystä Miraya talvisin nautti eniten. Hän leijutteli käsiään veden pintaa myöten ja nojasi päätään ammeen reunaan silmät ummessa. Hänestä oli alkanut tuntua, että hän tulisi viihtymään täällä. Idlan kanssa touhuttuaan ulkopuolinen tunne oli haihtunut hämmästyttävän nopeasti. Idla ja Berinon tuntuivat ottavan hänet osaksi talouttaan tuosta vain. Eikä Mirayasta tuntunut, että he tekivät sen pelkästä velvoitteesta Rayashia kohtaan. Pikemminkin tämä pieni perhe vaikutti odottavan ilolla tulevaa talvea ja sen tuomaa lisäystä talon elämään.
Ainoa huolestuttava asia oli Mirayan huomaamat Idlan pitkät katseet häneen. Etenkin sen jälkeen, kun Fendrel oli iloisesti julistanut Mirayan näyttävän Ray-sedältä, hiukset vain olivat takkuisemmat. Poika olisi saanut huomautuksestaan korvatillikan, jos ei olisi ehtinyt äitiään karkuun. Miraya naurahti muistikuvalle hieroessaan parhaillaan käsiään pesusienellä. Idlan tarkkaavainen katse, joka oli etenkin sen jälkeen eksynyt Mirayaan turhan usein, ei sen sijaan naurattanut. Ehkä hänen pitäisi mainita Rayashille asiasta kunhan pääsisi juttelemaan tuon kanssa kahden. Ei sillä, etteikö Miraya uskonut perheen olevan luotettava, mutta hänestä tuntui, että Rayashin oli silti parempi tietää asiasta heti.
Miraya oli nauttinut kylvystä kaikessa rauhassa ja ottanut aikansa sen jälkeen yön karaistamaa kuontaloaan kohentaakseen ja tavaroita purkaen. Sitten hän oli Idlan vastusteluista huolimatta tunkenut auttamaan ruoanlaitossa odottaen samalla kiharoidensa kuivumista. Pikkuhiljaa Fendrel rohkaistui olemaan keittiössä mukana Mirayasta huolimatta ja jopa juttelemaan talon uudelle asukkaalle.
Ruoka porisi valmiina tulen yllä ja Miraya viimeisteli parhaillaan nutturaansa, kun kuuli hälyä alakerrasta. Rayash oli viimein palannut. Miraya kipitti nopeasti ullakolta alas, mutta pysähtyikin yläkerran rappusten eteen. Hän jäi katsomaan ja kuuntelemaan Rayashin ja pienen Fendrelin hetkeä. Poika oli selvästi tuntenut Rayashin pienestä asti ja ihannoi suuren laivan kapteenia. Miraya hymyili isälleen, joka oli polvistunut innosta piukean pojan eteen, mutta tuohon hymyyn hiipi myös haikeutta. Siinä olisi voinut olla hän, odottamassa isäänsä kotiin. Tuoltako se olisi näyttänyt? Entä miltä se olisikaan tuntunut aina parin viikon odotuksen jälkeen? Nenäänsä niiskaisten Miraya peruutti takaisin pois näkyvistä ennen kuin kukaan huomaisi häntä ja palasi hetkeksi huoneeseensa. Hän kertoi peilikuvalleen, että nuttura tarvitsi vielä kohennusta, vaikka se olikin hänen mielensä, joka tarvitsi hengähdystauon ennen Rayashin kohtaamista.
Rayash oli jo syömässä, kun Miraya viimein laskeutui alakertaan. Idla poistui juuri Mirayan tullessa keittiöön ja jätti heidät Mirayan mielestä liian tietäväisesti hymyillen ruokailemaan yhdessä. Hiljaisuudessa Miraya otti oman annoksensa ja istui isäänsä vastapäätä.
Kuinka usein he olivatkaan syöneet yhdessä ja silti tänään, viimeisten päivien jälkeen, se tuntui Mirayasta niin oudolta, että hän kohensi ryhtiään kuin virallisessa seurassa aterioiden.
Lopulta Rayash rikkoi hiljaisuuden. Miraya nielaisi leipäpalan ja nosti lähes varovasti katseensa isäänsä. "Kyllä, kaikki minun tavarani näyttivät löytäneen perille. Idla auttoi niiden kantamisessa." Miraya oli jatkamaisillaan kuinka Idlan loppumaton tarmo toi hänelle mieleen äitinsä, mutta ehti nielaista sanansa juuri ajoissa. Sen sijaan hän tyytyi siemaisemaan keittoaan.
"Saitko Lohikäärmeen ja miehistön asiat jo tänään hoidettua? Mitä he muuten tekevät, miehistö siis, talven ajan täällä?" Sinisiin silmiin syttyi hieman ilkikurinen pilke, kun Miraya jatkoi: "Aldar taitaa kerrankin joutua todella laskemaan rahojaan huolehtiessaan kaikille majapaikan täältä?" Miraya tiesi Rayashin nauttivan veljensä kiristämisestä, sen mies oli melko peittelemättä näyttänyt eikä Miraya sitä ihmetellyt. Itsekin Miraya toivoi, että tämä kaikki tulisi hänen sedälleen erityisen kalliiksi. Sen Aldar oli ansainnut usuttaessaan heidät tuolle viimeiselle, vaaralliselle purjehdukselle, jonka muisteleminen nostatti Mirayan selkään edelleen kylmät väreet.
Idlan kannoilla vilisti nuori poika aina kun Miraya oli kauempana, muuten äitinsä Fendreliksi esittelemä pikkumies kurkisteli Mirayaa vain ujostellen kauempaa. Lopulta, Idlan aikansa voivoteltua, sitten poikaansa toruttua ja lopulta yhdessä Mirayan kanssa ikäistään paljon nuoremman tavoin käyttäytyvälle lapselleen naurahdettua, Fendrel suostui tulemaan esittäytymään itse. Poika ei pitänyt siitä, että hänen äitinsä piikitteli häntä pikkupojaksi.
"Olen melkein aikuinen mies", Fendrel ilmoitti ylpeästi ennen kuin palasi keittöön pitkin askelin harppoen. Miraya ja Idla vaihtoivat huvittuneen katseen ja ottivat seuraavat laukut kantaakseen ne yläkertaan. Fendrel kurkisti kulman takaa heidän jälkeensä.
Vesi oli melkein liiankin kuumaa, mutta juuri sellaisesta kylvystä Miraya talvisin nautti eniten. Hän leijutteli käsiään veden pintaa myöten ja nojasi päätään ammeen reunaan silmät ummessa. Hänestä oli alkanut tuntua, että hän tulisi viihtymään täällä. Idlan kanssa touhuttuaan ulkopuolinen tunne oli haihtunut hämmästyttävän nopeasti. Idla ja Berinon tuntuivat ottavan hänet osaksi talouttaan tuosta vain. Eikä Mirayasta tuntunut, että he tekivät sen pelkästä velvoitteesta Rayashia kohtaan. Pikemminkin tämä pieni perhe vaikutti odottavan ilolla tulevaa talvea ja sen tuomaa lisäystä talon elämään.
Ainoa huolestuttava asia oli Mirayan huomaamat Idlan pitkät katseet häneen. Etenkin sen jälkeen, kun Fendrel oli iloisesti julistanut Mirayan näyttävän Ray-sedältä, hiukset vain olivat takkuisemmat. Poika olisi saanut huomautuksestaan korvatillikan, jos ei olisi ehtinyt äitiään karkuun. Miraya naurahti muistikuvalle hieroessaan parhaillaan käsiään pesusienellä. Idlan tarkkaavainen katse, joka oli etenkin sen jälkeen eksynyt Mirayaan turhan usein, ei sen sijaan naurattanut. Ehkä hänen pitäisi mainita Rayashille asiasta kunhan pääsisi juttelemaan tuon kanssa kahden. Ei sillä, etteikö Miraya uskonut perheen olevan luotettava, mutta hänestä tuntui, että Rayashin oli silti parempi tietää asiasta heti.
Miraya oli nauttinut kylvystä kaikessa rauhassa ja ottanut aikansa sen jälkeen yön karaistamaa kuontaloaan kohentaakseen ja tavaroita purkaen. Sitten hän oli Idlan vastusteluista huolimatta tunkenut auttamaan ruoanlaitossa odottaen samalla kiharoidensa kuivumista. Pikkuhiljaa Fendrel rohkaistui olemaan keittiössä mukana Mirayasta huolimatta ja jopa juttelemaan talon uudelle asukkaalle.
Ruoka porisi valmiina tulen yllä ja Miraya viimeisteli parhaillaan nutturaansa, kun kuuli hälyä alakerrasta. Rayash oli viimein palannut. Miraya kipitti nopeasti ullakolta alas, mutta pysähtyikin yläkerran rappusten eteen. Hän jäi katsomaan ja kuuntelemaan Rayashin ja pienen Fendrelin hetkeä. Poika oli selvästi tuntenut Rayashin pienestä asti ja ihannoi suuren laivan kapteenia. Miraya hymyili isälleen, joka oli polvistunut innosta piukean pojan eteen, mutta tuohon hymyyn hiipi myös haikeutta. Siinä olisi voinut olla hän, odottamassa isäänsä kotiin. Tuoltako se olisi näyttänyt? Entä miltä se olisikaan tuntunut aina parin viikon odotuksen jälkeen? Nenäänsä niiskaisten Miraya peruutti takaisin pois näkyvistä ennen kuin kukaan huomaisi häntä ja palasi hetkeksi huoneeseensa. Hän kertoi peilikuvalleen, että nuttura tarvitsi vielä kohennusta, vaikka se olikin hänen mielensä, joka tarvitsi hengähdystauon ennen Rayashin kohtaamista.
Rayash oli jo syömässä, kun Miraya viimein laskeutui alakertaan. Idla poistui juuri Mirayan tullessa keittiöön ja jätti heidät Mirayan mielestä liian tietäväisesti hymyillen ruokailemaan yhdessä. Hiljaisuudessa Miraya otti oman annoksensa ja istui isäänsä vastapäätä.
Kuinka usein he olivatkaan syöneet yhdessä ja silti tänään, viimeisten päivien jälkeen, se tuntui Mirayasta niin oudolta, että hän kohensi ryhtiään kuin virallisessa seurassa aterioiden.
Lopulta Rayash rikkoi hiljaisuuden. Miraya nielaisi leipäpalan ja nosti lähes varovasti katseensa isäänsä. "Kyllä, kaikki minun tavarani näyttivät löytäneen perille. Idla auttoi niiden kantamisessa." Miraya oli jatkamaisillaan kuinka Idlan loppumaton tarmo toi hänelle mieleen äitinsä, mutta ehti nielaista sanansa juuri ajoissa. Sen sijaan hän tyytyi siemaisemaan keittoaan.
"Saitko Lohikäärmeen ja miehistön asiat jo tänään hoidettua? Mitä he muuten tekevät, miehistö siis, talven ajan täällä?" Sinisiin silmiin syttyi hieman ilkikurinen pilke, kun Miraya jatkoi: "Aldar taitaa kerrankin joutua todella laskemaan rahojaan huolehtiessaan kaikille majapaikan täältä?" Miraya tiesi Rayashin nauttivan veljensä kiristämisestä, sen mies oli melko peittelemättä näyttänyt eikä Miraya sitä ihmetellyt. Itsekin Miraya toivoi, että tämä kaikki tulisi hänen sedälleen erityisen kalliiksi. Sen Aldar oli ansainnut usuttaessaan heidät tuolle viimeiselle, vaaralliselle purjehdukselle, jonka muisteleminen nostatti Mirayan selkään edelleen kylmät väreet.
Re: Uusi päivä
Lämmin ruoka Idlan tekemänä oli aivan yhtä hyvää kuin monena aiempanakin kertana. Mies hymyili lämpimästi Mirayalle, kun nainen istui viimein häntä vastaan ja otti ruokaa itselleen. Rayashin huomion kuitenkin kiinnitti se, miten suoraselkäisenä, ehkä jopa hermostuneena Miraya istui siinä hänen edessään, ja Rayash ei voinut olla pohtimatta, miten loppusyksyn tapahtumat myrskyn ja Aldarin tuomien kireyksien olivat vaikuttaneet tuohon vasta pienessä aallokossa luovimiseen tottuneeseen naiseen. Naiseen, jonka maailma Rayashin maailman tapaan oli vasta tänä keväänä kääntynyt ylösalaisin, kun he olivat löytäneet toisensa. Siltä maailmalta Rayash olisi halunnut Mirayaa suojella, ja oli tahtomattaan vetänyt tämän keskelle sitä. Eikä suurin myrsky, jonka Lohikäärme oli vuosikausiin nähnyt ainakaan auttanut asiaa. Ehkä juuri näiden kaikkien mainittujen ja mainitsemattomien asioiden vuoksi oli niin vaikea rikkoa sitä jäätä, joka heidän välilleen oli hetkellisesti laskeutunut. Rayash nielaisi, ja oli melko varma, että se kuului viereiseen huoneeseen saakka.
Mirayan vastaus hänen jäätä kokeilleeseen kysymykseensä oli kuitenkin ihan positiivinen. Kohtelias. Kaikki tavarat olivat löytäneet perille - kiitos varmasti Airdanin. Oli silti mukava kuulla se Mirayankin suusta - ainakin tuo oli sitä mieltä, että kaikki tarvittava oli löytänyt tiensä tänne perille. Ilmeisesti Mirayakin. Naisen seuraava kysymys sai Rayashin kuitenkin viimein havahtumaan kokonaan ajatuksistaan, joita edellisillan juominen ei ainakaan ollut selkeyttänyt.
Kapteeni nyökkäsi lyhyesti tyttärensä kysymykselle.
“Sain asiat ainakin aluilleen, mutta tekemistä tulee kyllä riittämään koko talveksi”, Rayash vastasi sitten, ruokaansa vähän sekoitellen. Kirjanpitäjänä Mirayan oli ihan hyvä tietää, missä mentiin. Silti keskustelu tuntui enemmän siltä, että sen tarkoitus oli täyttää hiljaisuus kuin jakaa tietoa. Oli niin paljon asioita, joita pitäisi sanoa, mutta jotka eivät sopineet tähän epämukavaan, edelleen ehkä eilisillan juomisesta ja aiemmasta myrskystä kärsineeseen ilmapiiriin.
“Ensinnäkin miehistön majoitus järjestetään sataman länsipuolella sijaitsevassa asuntolassa, jossa asuu pääasiassa rahtaajia ja muita satamtyöläisiä. Mikäli he haluavat, tarjotaan myös työmahdollisuutta, käytännössä siis tekemistä ja lisätaskurahaa talveksi”, Rayash totesi. “Ja se olikin ehkä se helpoin osuus koko aamupäivässä”, mies hymähti vähän. Mies oli melko varma, että asuntolan omistajuus kiersi jotain kautta Doulbtureille, joten Aldarille se järjestely tuskin maksoi muutamaa palvelusta enempää. Lohikäärme sen sijaan.
“No, Lohikäärme kärsi mittavia vahinkoja myrskyssä”, tämä jatkoi sitten hetken mietittyään. “Ja sen korjaaminen tulee maksamaan Aldarille pitkän pennin”, hän ei halunnut sanoa tässä ääneen sitä, että oli melko varma ettei hänellä itsellään olisi rahaa korjauttaa laiva ainakaan ihan täysin samaan kuntoon kuin aiemmin ilman mittavia järjestelyjä rahoituksen osalta. Rayash oli myös melko varma, että tämä tulisi tekemään merkittävän loven myös Drienen käytännössä omistavan miehen varoihin - eikä Rayash ollut siitä lainkaan pahoillaan.
“Laiva on nyt telakalla, joten korjausten ei tarvitse alkaa samantien”, kapteeni jatkoi sitten. “Pyysin satamapäällikköä etsimään puusepän, joka on aiemmin tehnyt korjauksia laivalle, ja joka osaa myös johtaa tämänkaltaisia mittavia korjauksia”, Lohikäärme oli suurin laiva, joka seilasi Dionen ja Drienen väliä, ja Rayash halusi jatkaa turvallisia matkojaan keväälläkin. Se taasen vaatisi henkilöitä, jotka tasan tarkkaan tietäisivät, mitä tekisivät.
“Katsotaan sitten sen jälkeen, mihin Lohikäärmeen korjausten kanssa edetään, kunhan saan käytyä vahingot läpi tämän puusepän, Tajak Erkelin kanssa”, kapteeni ei ollut varma, soittaisiko nimi mitään kelloja Mirayan mielessä. Tuo omissa oloissaan viihtyvä mies ei ollut erityisen äänekäs taidoistaan saati suostunut tekemään töitä läheskään kaikille. Mutta Rayash oli jo nähnyt, mihin tämä kykeni, ja Lohikäärme olisi hyvissä käsissä tuon erikoisen puusepän hoivissa.
“Kuten sanoin, tämä on varmaan koko talven jatkuva projekti saada Lohikäärme jälleen merikelpoiseksi”, suurten vaurioiden korjaaminen vaatisi todennäköisesti tiettyjen osien purkamista, ja se lisäisi aikaa ja rahaa, joka korjauksiin olisi käytettävissä.
Ajatukset Lohikäärmeen korjauksesta johtivat pian miehen takaisin tilanteeseen, jossa laiva oli vaurioitunut. Hän oli varma, että ilman Eldriniä he makaisivat nyt laivoineen meren pohjassa, mutta mitä ilmeisimmin Miraya ei ollut ainakaan edesauttanut laivan selviytymistä käskyjä noudattamalla. Tänään ei ollut hetki keskustella siitä, että Miraya mitä ilmeisimmin oli kiertänyt jälleen suoraa käskyä myrskyssä tullessaan kannelle - sisällä hän ei uskonut tuon saavan mitään sellaista aikaa. Se keskustelu kuitenkin tulisi ensin käydä Eldrinin kanssa, ja sitten sopivana päivänä Mirayan kanssa. Eikä se hetki olisi todennäköisesti tänään. Mirayan hieman varautunut, suoraselkäinen asento ja olemus saivat Rayashin hymyilemään naiselle vähän, kun mies työnsi omassa päässään pyöriviä asioita kauemmas.
“No, sinä löysit tavarasi”, mies palasi lopulta takaisin aiheeseen nimeltä Miraya. “Toivuitko jo edellisillasta?” tämä kysyi sitten pieni hymy huulillaan. Se oli sopivan kevyt aloitus, ja ilta oli ollut kieltämättä… villi, ja alkoholia oli kulunut itse kunkin osalta runsaasti - ja laskukin oli ollut sen mukainen. Rayash oli kuitenkin melko varma, että se oli ollut tarpeellista, ja maksaisi kyllä itsensä takaisin miehistön moraalissa ennemmin tai myöhemmin.
“Ja miten päiväsi on mennyt?” olihan tämä ehtinyt varmasti tavata jo Idlan sekä Fendrelinkin, peseytyä ja ehkä vaihtaa muutaman sanan näiden kanssa?
Mirayan vastaus hänen jäätä kokeilleeseen kysymykseensä oli kuitenkin ihan positiivinen. Kohtelias. Kaikki tavarat olivat löytäneet perille - kiitos varmasti Airdanin. Oli silti mukava kuulla se Mirayankin suusta - ainakin tuo oli sitä mieltä, että kaikki tarvittava oli löytänyt tiensä tänne perille. Ilmeisesti Mirayakin. Naisen seuraava kysymys sai Rayashin kuitenkin viimein havahtumaan kokonaan ajatuksistaan, joita edellisillan juominen ei ainakaan ollut selkeyttänyt.
Kapteeni nyökkäsi lyhyesti tyttärensä kysymykselle.
“Sain asiat ainakin aluilleen, mutta tekemistä tulee kyllä riittämään koko talveksi”, Rayash vastasi sitten, ruokaansa vähän sekoitellen. Kirjanpitäjänä Mirayan oli ihan hyvä tietää, missä mentiin. Silti keskustelu tuntui enemmän siltä, että sen tarkoitus oli täyttää hiljaisuus kuin jakaa tietoa. Oli niin paljon asioita, joita pitäisi sanoa, mutta jotka eivät sopineet tähän epämukavaan, edelleen ehkä eilisillan juomisesta ja aiemmasta myrskystä kärsineeseen ilmapiiriin.
“Ensinnäkin miehistön majoitus järjestetään sataman länsipuolella sijaitsevassa asuntolassa, jossa asuu pääasiassa rahtaajia ja muita satamtyöläisiä. Mikäli he haluavat, tarjotaan myös työmahdollisuutta, käytännössä siis tekemistä ja lisätaskurahaa talveksi”, Rayash totesi. “Ja se olikin ehkä se helpoin osuus koko aamupäivässä”, mies hymähti vähän. Mies oli melko varma, että asuntolan omistajuus kiersi jotain kautta Doulbtureille, joten Aldarille se järjestely tuskin maksoi muutamaa palvelusta enempää. Lohikäärme sen sijaan.
“No, Lohikäärme kärsi mittavia vahinkoja myrskyssä”, tämä jatkoi sitten hetken mietittyään. “Ja sen korjaaminen tulee maksamaan Aldarille pitkän pennin”, hän ei halunnut sanoa tässä ääneen sitä, että oli melko varma ettei hänellä itsellään olisi rahaa korjauttaa laiva ainakaan ihan täysin samaan kuntoon kuin aiemmin ilman mittavia järjestelyjä rahoituksen osalta. Rayash oli myös melko varma, että tämä tulisi tekemään merkittävän loven myös Drienen käytännössä omistavan miehen varoihin - eikä Rayash ollut siitä lainkaan pahoillaan.
“Laiva on nyt telakalla, joten korjausten ei tarvitse alkaa samantien”, kapteeni jatkoi sitten. “Pyysin satamapäällikköä etsimään puusepän, joka on aiemmin tehnyt korjauksia laivalle, ja joka osaa myös johtaa tämänkaltaisia mittavia korjauksia”, Lohikäärme oli suurin laiva, joka seilasi Dionen ja Drienen väliä, ja Rayash halusi jatkaa turvallisia matkojaan keväälläkin. Se taasen vaatisi henkilöitä, jotka tasan tarkkaan tietäisivät, mitä tekisivät.
“Katsotaan sitten sen jälkeen, mihin Lohikäärmeen korjausten kanssa edetään, kunhan saan käytyä vahingot läpi tämän puusepän, Tajak Erkelin kanssa”, kapteeni ei ollut varma, soittaisiko nimi mitään kelloja Mirayan mielessä. Tuo omissa oloissaan viihtyvä mies ei ollut erityisen äänekäs taidoistaan saati suostunut tekemään töitä läheskään kaikille. Mutta Rayash oli jo nähnyt, mihin tämä kykeni, ja Lohikäärme olisi hyvissä käsissä tuon erikoisen puusepän hoivissa.
“Kuten sanoin, tämä on varmaan koko talven jatkuva projekti saada Lohikäärme jälleen merikelpoiseksi”, suurten vaurioiden korjaaminen vaatisi todennäköisesti tiettyjen osien purkamista, ja se lisäisi aikaa ja rahaa, joka korjauksiin olisi käytettävissä.
Ajatukset Lohikäärmeen korjauksesta johtivat pian miehen takaisin tilanteeseen, jossa laiva oli vaurioitunut. Hän oli varma, että ilman Eldriniä he makaisivat nyt laivoineen meren pohjassa, mutta mitä ilmeisimmin Miraya ei ollut ainakaan edesauttanut laivan selviytymistä käskyjä noudattamalla. Tänään ei ollut hetki keskustella siitä, että Miraya mitä ilmeisimmin oli kiertänyt jälleen suoraa käskyä myrskyssä tullessaan kannelle - sisällä hän ei uskonut tuon saavan mitään sellaista aikaa. Se keskustelu kuitenkin tulisi ensin käydä Eldrinin kanssa, ja sitten sopivana päivänä Mirayan kanssa. Eikä se hetki olisi todennäköisesti tänään. Mirayan hieman varautunut, suoraselkäinen asento ja olemus saivat Rayashin hymyilemään naiselle vähän, kun mies työnsi omassa päässään pyöriviä asioita kauemmas.
“No, sinä löysit tavarasi”, mies palasi lopulta takaisin aiheeseen nimeltä Miraya. “Toivuitko jo edellisillasta?” tämä kysyi sitten pieni hymy huulillaan. Se oli sopivan kevyt aloitus, ja ilta oli ollut kieltämättä… villi, ja alkoholia oli kulunut itse kunkin osalta runsaasti - ja laskukin oli ollut sen mukainen. Rayash oli kuitenkin melko varma, että se oli ollut tarpeellista, ja maksaisi kyllä itsensä takaisin miehistön moraalissa ennemmin tai myöhemmin.
“Ja miten päiväsi on mennyt?” olihan tämä ehtinyt varmasti tavata jo Idlan sekä Fendrelinkin, peseytyä ja ehkä vaihtaa muutaman sanan näiden kanssa?
Re: Uusi päivä
Miraya pyöritteli keittoaan, välillä maistellen. Isäänsä hän loi vain lyhyitä vilkaisuja. Vaikka Rayash väitti, että töitä riittäisi hänellä koko talveksi, kuulosti siltä, että mies oli kohmelostaan huolimatta saanut jo hoidettua kaiken tarvittavan. Merimiehet pärjäisivät tästä eteenpäin, tosin Miraya arvasi isänsä käyvän heitä katsomassa tuon tuostakin. Tarkistamassa, että kaikki oli hyvin ja samalla varmistamassa, että hänellä oli miehistö edelleen valmiina kevään tullen. Ja kunhan puuseppä löytyisi ja asiat hänen kanssaan olisi sovittu, ei Rayashia enää tarvittaisi juurikaan Lohikäärmeelläkään. Tietysti mies siellä silti kävisi päivittäin valvomassa silmäteräänsä, mutta töitä Miraya ei laivan kunnostuksen uskonut juurikaan kapteenille teettävän. Ei ainakaan jollei kapteeni niin itse halunnut. Olivatko puheet talven kestävästä työstä pikemminkin toive? Keino keskittyä kaikkeen muuhun kuin siihen, missä he olivat, miksi he tänne olivat päätyneet ja keiden kanssa he talven viettäisivät samassa kaupungissa.
Miraya pyöritteli viimeistä suupalaa leivästään käsissään ropisuttaen muutaman murun lisää pöydälle. Mitä hän itse koko talven ajan tekisi? Hänellä ei ollut saarella työsuhteita ja Rayashilla tuskin olisi kirjanpitäjälle paljoa tarvetta ennen kevättä. Toki Rayash maksaisi Mirayalle kaiken, hän tiesi sen, mutta halusiko Miraya jäädä isänsä elätettäväksi täällä, kaiken jälkeen?
"Ei minulla ollut niin paljoa mistä toipua kuin monella muulla", Miraya vastasi ja nosti katseensa vaihteeksi isäänsä, hieman vino hymy huulillaan. Rayashkin näytti toipuneen hyvin eilisiltaiseen kuntoonsa nähden. Miraya oli onnellinen, ettei ollut eilen antautunut täysin samaan hurmokseen muiden kanssa. Hän ei Rayashin tilanteessa todellakaan näyttäisi tuolta. Hänen isällään olikin käsittämätön kyky koota itsensä tilanteessa kuin tilanteessa näyttämättä heikkouksiaan. Sitä kai kapteeneilta vaadittiinkin, muuten laivan komentaminen tuskin toimisi.
"Ehdin laittaa tavarani paikoilleen ja voisin sanoa kylvyn jälkeen tunteneeni oloni taas omaksi", Miraya naurahti. Hän kallisti kulhoaan ja kaapi viimeisen lusikallisen keittoa suuhunsa miettien mitä kertoisi. "Idla on ollut mitä avuliain ja ystävällisin. Hän suorastaan hemmottelee, jollei pidä varaansa. Hyvä että edes antoi minun auttaa omien tavaroideni kanssa saati ruoanlaitossa." Miraya puisti päätään muistikuvalle hymyillen. "Ja Fendrelkin uskaltautui lopulta juttelemaan minulle", hän hymähti.
"Berinonkin on aina yhtä hymyä, kun hänet näkee. Täällä on... helppo viihtyä."
Rayashkin oli saanut lautasensa tyhjäksi, ja Miraya nousi kerätäkseen ne sivupöydälle muiden tiskien viereen vain tehdäkseen jotain. Hän kuuli Idlan ja Fendrellin äänet olohuoneesta. Sukkapuikkojen napina toi hänelle nopeasti mieleen lapsuudenkodin ja äitinsä.
"Saanko nähdä sinun huoneesi?" Miraya kääntyi kysymään yllättäen. Hän näki mielellään miten hänen isänsä täällä asui, mutta ennen kaikkea se antaisi heille hieman yksityisyyttä puhua jostain muustakin. Miraya epäili Rayashin näkevän takaa-ajatukset hänen ilmeestään eikä yrittänytkään peitellä sitä. Hän halusi kertoa päivällä tekemänsä huomion heti eikä huomenna.
Miraya pyöritteli viimeistä suupalaa leivästään käsissään ropisuttaen muutaman murun lisää pöydälle. Mitä hän itse koko talven ajan tekisi? Hänellä ei ollut saarella työsuhteita ja Rayashilla tuskin olisi kirjanpitäjälle paljoa tarvetta ennen kevättä. Toki Rayash maksaisi Mirayalle kaiken, hän tiesi sen, mutta halusiko Miraya jäädä isänsä elätettäväksi täällä, kaiken jälkeen?
"Ei minulla ollut niin paljoa mistä toipua kuin monella muulla", Miraya vastasi ja nosti katseensa vaihteeksi isäänsä, hieman vino hymy huulillaan. Rayashkin näytti toipuneen hyvin eilisiltaiseen kuntoonsa nähden. Miraya oli onnellinen, ettei ollut eilen antautunut täysin samaan hurmokseen muiden kanssa. Hän ei Rayashin tilanteessa todellakaan näyttäisi tuolta. Hänen isällään olikin käsittämätön kyky koota itsensä tilanteessa kuin tilanteessa näyttämättä heikkouksiaan. Sitä kai kapteeneilta vaadittiinkin, muuten laivan komentaminen tuskin toimisi.
"Ehdin laittaa tavarani paikoilleen ja voisin sanoa kylvyn jälkeen tunteneeni oloni taas omaksi", Miraya naurahti. Hän kallisti kulhoaan ja kaapi viimeisen lusikallisen keittoa suuhunsa miettien mitä kertoisi. "Idla on ollut mitä avuliain ja ystävällisin. Hän suorastaan hemmottelee, jollei pidä varaansa. Hyvä että edes antoi minun auttaa omien tavaroideni kanssa saati ruoanlaitossa." Miraya puisti päätään muistikuvalle hymyillen. "Ja Fendrelkin uskaltautui lopulta juttelemaan minulle", hän hymähti.
"Berinonkin on aina yhtä hymyä, kun hänet näkee. Täällä on... helppo viihtyä."
Rayashkin oli saanut lautasensa tyhjäksi, ja Miraya nousi kerätäkseen ne sivupöydälle muiden tiskien viereen vain tehdäkseen jotain. Hän kuuli Idlan ja Fendrellin äänet olohuoneesta. Sukkapuikkojen napina toi hänelle nopeasti mieleen lapsuudenkodin ja äitinsä.
"Saanko nähdä sinun huoneesi?" Miraya kääntyi kysymään yllättäen. Hän näki mielellään miten hänen isänsä täällä asui, mutta ennen kaikkea se antaisi heille hieman yksityisyyttä puhua jostain muustakin. Miraya epäili Rayashin näkevän takaa-ajatukset hänen ilmeestään eikä yrittänytkään peitellä sitä. Hän halusi kertoa päivällä tekemänsä huomion heti eikä huomenna.
Re: Uusi päivä
Mirayan kommentti siitä, ettei tällä ollut yhtä paljon toivuttavaa kuin monella muulla sai Rayashin kurtistamaan vähän kulmiaan. Ehkä tuo vähätteli itsekin kokemaansa - monelle tämä ei ollut ollut ensimmäinen suuri myrsky, vaikka varmasti olikin yksi suurimmista. Ensimmäinen ajatus, jonka Rayashille siitä tuli mieleen, oli jälleen kerran Mirayan omat tekemiset myrskyn aikana, ja se miten tämä oli selkeästi kiertänyt suoraa käskyä pysyä kannen alla. Eikä tämä voinut kuin olla huolissaan naisesta edelleen, vaikka tämä näytti istuvan ihan kunnossa siinä hänen edessään. Rayashin ajatukset kuitenkin onneksi katkesivat Mirayan jatkaessa, miten hänen päivänsä oli kulunut. Oli mukava kuulla, miten lämpimästi Miraya oli otettu täällä vastaan, eikä Rayash olettanutkaan yhtään muuta. Vastaukseksi mies lähinnä nyökkäsi, ja viimeisteli hitaasti herkullista ruokaansa.
“Se on mukava kuulla”, Rayash sanoi sitten pieni hymy huulillaan. Tuo nyökkäsi Mirayan kysymykselle talon - ja hänen huoneensa esittelystä, vaikka hän olikin melko varma keskustelun vaihtuvan siinä vaiheessa huomattavasti vakavampaan aiheeseen.
Pian portaat narisivat hieman kaksikon kävellessä yläkertaa kohden. Yläkerran käytävä tuntui kieltämättä tutulta ja mukavan rauhalliselta kiireisen aamun jälkeen, ja kapteeni joutui pakottamaan mielensä keskittymään tähän kyseiseen tilanteeseen ja hetkeen kaiken mielessään pyörivien ajatusten ja tehtävien sijaan. Koska päivän tärkeimmät tehtävät alkoivat olla jo hoidettu, ja hän oli saanut juuri herkullisen, lämpimän aterian, alkoi väsymyskin painaa hitaasti päälle. Olisi silti vielä keskityttävä ainakin jonkin aikaa - Miraya näytti siltä, että tällä oli jotain merkittävää, tai ainakin omasta mielestään merkittävää sanottavaa ja keskusteltavaa. Rayash avasi pian oven huoneeseensa.
“Käytännössä käytän tätä paikkaa vain nukkumiseen”, ja toki hän säilytti vaatteitaan täällä tarvittaessa. Miehen laukut olikin nostettu huoneeseen, mutta näytti siltä ettei niihin oltu koskettu sen jälkeen kun ne oli huoneeseen tuotu. Laukkujen lisäksi tilassa oli vain suuri, ainakin kahdelle hengelle riittävä sänky, yöpöytä laatikkoineen ja suuri kaappi, sekä pienempi lipasto huoneen kulmassa. Se oli yksinkertaista, mutta materiaaleissa näkyi lakanoista aina kaappiin asti, että tähänkin oli upotettu kolikko jos toinenkin.
“Mutta työhuone… on se, mikä on minun luolani täällä”, Rayash hymyili vähän astumatta itse edes makuuhuoneeseensa sisälle. Sen sijaan mies kääntyi ja astui lähes vastapäiseen huoneeseen jättäen oven auki, jotta Miraya saattoi seurata häntä. Tila oli sisustettu suurella kirjahyllyllä, kirjoituspöydällä ja mukavalla tuolilla ikkunan lähellä. Sen lisäksi kaksi nojatuolia ja pieni pöytä niiden välissä oli mahdutettu oven puoleiselle seinustalle. Tasoilla oli kirjoja, kirjahylly oli lähes tupaten täynnä opuksia aiheiden vaihdellessa laidasta laitaan. Pöydällä oli lisäksi muistikirja, kirjoitusvälineitä ja puoliksi koottu pienoismalli suuresta purjelaivasta. Lisäksi huoneessa oli pari meriaiheista, pientä taulua ja paksu, lämmin ja pehmeä matto, suorat verhot ikkunan sivuilla ja lukuisia pieniä, ja suurempiakin koriste- ja muistoesineitä.
Rayash astui itse peremmälle ja hymyili vähän - huone näytti tasan samalta kuin hänen viimeksi täällä käydessään. Eikä täällä oltu varmasti koskettu mitenkään muutoin kuin siivoamisen ja korkeintaan pölyjen pyyhkimisen merkeissä. Kapteeni hymyili vähän, liu’utti kättään kirjahyllyssä olevien kirjojen selkämystä myöten ennen kuin istahti nojatuolille, ja viittasi Mirayaa valitsemaan toisen tuolin istumapaikakseen.
“Mitä sinulla oli mielessäsi?” tuo kysyi sitten.
“Se on mukava kuulla”, Rayash sanoi sitten pieni hymy huulillaan. Tuo nyökkäsi Mirayan kysymykselle talon - ja hänen huoneensa esittelystä, vaikka hän olikin melko varma keskustelun vaihtuvan siinä vaiheessa huomattavasti vakavampaan aiheeseen.
Pian portaat narisivat hieman kaksikon kävellessä yläkertaa kohden. Yläkerran käytävä tuntui kieltämättä tutulta ja mukavan rauhalliselta kiireisen aamun jälkeen, ja kapteeni joutui pakottamaan mielensä keskittymään tähän kyseiseen tilanteeseen ja hetkeen kaiken mielessään pyörivien ajatusten ja tehtävien sijaan. Koska päivän tärkeimmät tehtävät alkoivat olla jo hoidettu, ja hän oli saanut juuri herkullisen, lämpimän aterian, alkoi väsymyskin painaa hitaasti päälle. Olisi silti vielä keskityttävä ainakin jonkin aikaa - Miraya näytti siltä, että tällä oli jotain merkittävää, tai ainakin omasta mielestään merkittävää sanottavaa ja keskusteltavaa. Rayash avasi pian oven huoneeseensa.
“Käytännössä käytän tätä paikkaa vain nukkumiseen”, ja toki hän säilytti vaatteitaan täällä tarvittaessa. Miehen laukut olikin nostettu huoneeseen, mutta näytti siltä ettei niihin oltu koskettu sen jälkeen kun ne oli huoneeseen tuotu. Laukkujen lisäksi tilassa oli vain suuri, ainakin kahdelle hengelle riittävä sänky, yöpöytä laatikkoineen ja suuri kaappi, sekä pienempi lipasto huoneen kulmassa. Se oli yksinkertaista, mutta materiaaleissa näkyi lakanoista aina kaappiin asti, että tähänkin oli upotettu kolikko jos toinenkin.
“Mutta työhuone… on se, mikä on minun luolani täällä”, Rayash hymyili vähän astumatta itse edes makuuhuoneeseensa sisälle. Sen sijaan mies kääntyi ja astui lähes vastapäiseen huoneeseen jättäen oven auki, jotta Miraya saattoi seurata häntä. Tila oli sisustettu suurella kirjahyllyllä, kirjoituspöydällä ja mukavalla tuolilla ikkunan lähellä. Sen lisäksi kaksi nojatuolia ja pieni pöytä niiden välissä oli mahdutettu oven puoleiselle seinustalle. Tasoilla oli kirjoja, kirjahylly oli lähes tupaten täynnä opuksia aiheiden vaihdellessa laidasta laitaan. Pöydällä oli lisäksi muistikirja, kirjoitusvälineitä ja puoliksi koottu pienoismalli suuresta purjelaivasta. Lisäksi huoneessa oli pari meriaiheista, pientä taulua ja paksu, lämmin ja pehmeä matto, suorat verhot ikkunan sivuilla ja lukuisia pieniä, ja suurempiakin koriste- ja muistoesineitä.
Rayash astui itse peremmälle ja hymyili vähän - huone näytti tasan samalta kuin hänen viimeksi täällä käydessään. Eikä täällä oltu varmasti koskettu mitenkään muutoin kuin siivoamisen ja korkeintaan pölyjen pyyhkimisen merkeissä. Kapteeni hymyili vähän, liu’utti kättään kirjahyllyssä olevien kirjojen selkämystä myöten ennen kuin istahti nojatuolille, ja viittasi Mirayaa valitsemaan toisen tuolin istumapaikakseen.
“Mitä sinulla oli mielessäsi?” tuo kysyi sitten.
Re: Uusi päivä
Miraya ei tiennyt oliko Rayashin kulmien kurtistus epäuskoa, pettymystä vai peilaus miehen omaan iltaan. Edelleen tytärtä ihmetytti, miksi hänen isänsä näki tärkeämmäksi kysyä ryyppyillan jälkimainingeista kuin sitä edeltävästä yöstä, myrskystä, joka oli jättänyt kylmän tunteen asumaan Mirayan ihon alle. Aivan kuin se yö ei olisi vaikuttanut Rayashiin mitenkään. Aivan kuin Jonahin menettäminen ei olisi merkinnyt mitään. Olivatko tuollaiset myrskyt ja miehistön tappiot niin tavallisia, että Rayash oli niihin jo turtunut? Se oli kylmäävä ajatus, jonka Miraya sysäsi myöhemmin mietittäväksi ja keskittyi mieluummin kertomaan päivästään.
Idla oli kertonut kustakin huoneesta, ja vaikka Mirayan olisi jo aiemmin tehnyt mieli kurkistaa Rayashin makuuhuoneeseen ja työtilaan, hän oli hillinnyt itsensä. Ehkä ilman myrskyä ja kaikkea edellisenä iltana tapahtunutta hän olisi marssinut tutkimaan huoneita ilman epäröintiä, mutta ei nyt. Hän tunsi itsensä liian vieraaksi, että olisi uskaltanut käyttäytyä normaaliin tapaansa.
Makuuhuone oli yksinkertaisuudessaan kodikas ja ennen kaikkea Rayashin näköinen. Tavaraa oli vähän, mutta ne oli huolella valittu, mistä Miraya päätteli isänsä hankkineen itse niistä jokaisen. Rayash näytti olevan paljon enemmän innoissaan omasta työtilastaan, joka Mirayan hämmästykseksi oli pakattu yhdeltä seinältään melkein lattiasta kattoon täyteen kirjoja. Miraya ei ollut nähnyt koskaan isänsä lukevan muuta kuin sopimuksia tai varjeltua lokikirjaansa, mutta tapa jolla mies asteli sisään ja katseli kokoelmiaan kertoi, että kyseessä oli rakas harrastus. Miraya asteli perässä lähemmäs kirjahyllyä ja yllättyi huomatessaan, että ainakin ensimmäisellä vilkaisulla suurin osa ei ollutkaan raskasta tietoa laivoista ja kauppatavaroista vaan kaunokirjallisuutta. Saman tien Miraya oli jo päättänyt käyvänsä myöhemmin paremmalla tutustumiskierroksella isänsä kirjavalikoimaan – hänellä olisi ainakin yksi tapa saada aikansa kulumaan täällä talvella.
Miraya palasi ensin sulkemaan oven ennen kuin otti isänsä kutsumana paikkansa toiselta tuolilta ikkunan vieressä. Kuin kruunaten kaiken, ikkuna antoi itään, merelle päin, joka erottui muiden rakennusten kattojen yli ohuena, näin pilvisellä säällä harmaana nauhana. Miraya siisti hameenhelmaansa enemmän tavasta kuin tarpeesta ennen kuin nosti katseensa Rayashiin. "Idla tietää." Miraya tiesi sen riittävän selitykseksi ja jäi odottamaan isänsä reaktiota tummansinistä hameenhelmaansa levottomasti nypläten.
Idla oli kertonut kustakin huoneesta, ja vaikka Mirayan olisi jo aiemmin tehnyt mieli kurkistaa Rayashin makuuhuoneeseen ja työtilaan, hän oli hillinnyt itsensä. Ehkä ilman myrskyä ja kaikkea edellisenä iltana tapahtunutta hän olisi marssinut tutkimaan huoneita ilman epäröintiä, mutta ei nyt. Hän tunsi itsensä liian vieraaksi, että olisi uskaltanut käyttäytyä normaaliin tapaansa.
Makuuhuone oli yksinkertaisuudessaan kodikas ja ennen kaikkea Rayashin näköinen. Tavaraa oli vähän, mutta ne oli huolella valittu, mistä Miraya päätteli isänsä hankkineen itse niistä jokaisen. Rayash näytti olevan paljon enemmän innoissaan omasta työtilastaan, joka Mirayan hämmästykseksi oli pakattu yhdeltä seinältään melkein lattiasta kattoon täyteen kirjoja. Miraya ei ollut nähnyt koskaan isänsä lukevan muuta kuin sopimuksia tai varjeltua lokikirjaansa, mutta tapa jolla mies asteli sisään ja katseli kokoelmiaan kertoi, että kyseessä oli rakas harrastus. Miraya asteli perässä lähemmäs kirjahyllyä ja yllättyi huomatessaan, että ainakin ensimmäisellä vilkaisulla suurin osa ei ollutkaan raskasta tietoa laivoista ja kauppatavaroista vaan kaunokirjallisuutta. Saman tien Miraya oli jo päättänyt käyvänsä myöhemmin paremmalla tutustumiskierroksella isänsä kirjavalikoimaan – hänellä olisi ainakin yksi tapa saada aikansa kulumaan täällä talvella.
Miraya palasi ensin sulkemaan oven ennen kuin otti isänsä kutsumana paikkansa toiselta tuolilta ikkunan vieressä. Kuin kruunaten kaiken, ikkuna antoi itään, merelle päin, joka erottui muiden rakennusten kattojen yli ohuena, näin pilvisellä säällä harmaana nauhana. Miraya siisti hameenhelmaansa enemmän tavasta kuin tarpeesta ennen kuin nosti katseensa Rayashiin. "Idla tietää." Miraya tiesi sen riittävän selitykseksi ja jäi odottamaan isänsä reaktiota tummansinistä hameenhelmaansa levottomasti nypläten.