Paluu yli kylmien aaltojen

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Kuparirapu »

//Tinanja & Daikhan, laivaan nouskaa//

Täysinäinen tiskiämpäri loiskahteli Novianin kädessä, ja hän hidasti askeleitaan jotta ei läikyttänyt rasvaista vettä omille kengilleen. Harkituin askelin hän lähestyi satamaa, taivaanrannan ylle nousseen auringon jakaessa anteliaasti valoaan kuulaaseen aamuun. Yhden talon nurkalla istuskeli vanha ukko vaatekasaan kietoutuneena, tiiraillen raskaiden kulmiensa alta merelle päin. Novian tervehti vaitonaisella nyökkäyksellä, tietäen ettei tämä halunnut kenenkään häiritsevän häntä. Ukko Behm otti kuulemma joka vuosi velvollisuudekseen vahtia, milloin ensimmäinen laiva saapuisi, jotta pääsi sitten kuuluttamaan sitä koko kylälle.
Harppoen viimeiset lankut laiturilla Novian kippasi täydehkön vesiastian alas mereen, jossa viimeiset jäiset sirpaleet rahisivat rantaa vasten. Talven aikana hän oli päässyt näkemään kuinka meri koko sataman alueelta oli hyytynyt paksuun jäähän, vuoroin kinoksen alle hautautuneen ja vuoroin tuulen kiillottamana valtavaksi mustaksi peiliksi. Menneen kuukauden aikana tuo samainen jää oli alkanut väistymään, jättäen samalla melkoiset jäähyväiset mennessään. Reidenpaksuiset jäälautat olivat halkeilleet ja hankautuneet yhteen niin kovaa, että melu ja pauke oli kajahdellut halki koko kylän. Niiden puristuessa ja jauhautuessa meren voimasta toisiaan vasten olivat jään viimeiset vitsaukset nousseet esille: rosoiset ja terävät reunat, kovia kuin kallio, jotka olisivat repineet laivan kyljet puhki jos joku olisi yrittänytkään purjehtia niiden läpi.
Mutta nyt tie oli auki; sula vesi ulottui taivaanrannasta laiturille, enää heidän täytyi vain odottaa laivaa jolla tehdä kyseinen matka. Daikhan erityisesti oli tehnyt niin hyvää työtä kylän kirjanpidon kanssa, että heiltä loppuisivat pian työt ennen kuin paluumatka olisi edes alkanut.

Tuulen tuivertaessa Novian raapi hajamielisesti kasvojensa sivua, ja hänen sormensa tapasivat poskille levittäytyneen pulisongin oudon karheuden. Peikko ei ollut eläessään joutunut kuorimaan ylimääräisiä haituvia kasvoiltaan, harvoin hän oli edes yrittänyt kerinnyt hiuksiaan kömpelösti lainatuilla saksilla. Nyt kuitenkin todiste kuluneista kuukausista oli puskenut näkyviin hänen naamalleen, ja Novian oli antanut luonnon kulkea omaa tahtiaan. Osin hyvän partaterän puutteesta, ja myös uteliaisuudesta. Ja niin hänen kasvojaan koristi tuuhea pulisonkipari. Ne eivät ulottuneet suupieliä alemmas, eikä Novianin kannattanut näemmä odotella viiksiä tai kunnon partaa sen seuraksi. Mutta tiiraillessaan itseään puhtaaksi tiskattujen kattiloiden kyljestä peikko oli todennut niiden antavan hänelle tietynlaista arvokkuutta, tai kenties kypsyyttä, joten hän oli tyytyväinen tähänkin.
Peikon pohdinnat keskeytyivät kun hän siristi silmiään, mutta vasta nostaessaan käden peittämään osan laineilla tanssivasta heijastuksesta hän varmistui näkemästään. Kaukana, vaalenevaa taivasta vasten erotti korkean maston ja siitä roikkuvien purjeiden siluetti. Peikko käännähti ympäri, mutta lähtikin kulkemaan takaisinpäin kaikessa rauhassa. Ohittaessaan ukko Behmin hän uskaltautui sanomaan:
"Sopisi sitä jo pian laivan saapua. Tässä ollaan jo odoteltukin."
Tämä murahti vain vastaukseksi, mutta Novian hymyili pienesti vilkaistessaan olkansa yli ohitettuaan tämän. Jonkin ajan kuluttua vanhus kohotti päätään, ja ähisten punnersi itsensä penkiltään ylös. Novian kiiruhti kevein jaloin ylös majatalolle, jotta olisi valmiina kuulemaan hyvä uutiset muiden kanssa. Hän kun ei millään hennonnut viedä vanhalta mieheltä tämän pientä iloa.

***

Saapunut laiva, "Aallotar" nimeltään, ehti kiinnittää itsensä satamaan ennen auringonlaskua samana päivänä. Sitä vastassa olivat koko kylän väki, kevään ensimmäinen laiva oli eräänlainen tapaus syrjäisessä saaristossa, ja myös sen tuomisia odoteltiin innolla. Rahat, jotka saarelaiset olivat saaneet syksyllä tuotteistaan, vaihtuivat nyt laivan mukana tulleisiin hyödykkeisiin kevättä varten. Laivan kapteeni, virallisen oloinen haltia joka varmaan luki kauppasopimuksia iltasaduiksi, oli peittelemättömän yllättynyt kun hänen luokseen saapui kaupanteon ohessa parivaljakko kyytiä kyselemään. Osasyynä oli Novian, peikkoja harvemmin nähtiin näin kaukana. Mutta rivien välistä näki, ettei kapteeni ollut kuvitellutkaan että joku mantereelta tullut olisi todella viettänyt koko talvea saaristossa. Heidän ei tarvinnut edes neuvotella matkasta; kapteeni otti heidät samoilla puheilla kyytiin, sopivaa korvausta vastaan he saisivat matkata omassa hytissä ja nauttia olostaan kuin paremman väen edustajat. Novian piti esillä ehdotusta autella kannella silloin tällöin, hän kun halusi hieman kerrata tulomatkan merenkulkutaitoja. Ei niistä koskaan haittaakaan olisi...
Lähtö tapahtui kolme päivää myöhemmin, ja yllättävää kyllä, myös Novian ja Daikhan saivat osakseen reilut jäähyväiset. Daikhanille satoi edelleen kiitosta ja ylistystä tämän työpanoksen puolesta, ja myös Edra poikansa kanssa oli saattamassa maagikkoa matkaan. Katsoessaan viereltä, kuinka vanha mies piti kättään sanojensa aikana Daikhanin olalla, Novian ei voinut hillitä ajatusta että vanha mies taisi olla ystävän lisäksi lähimpänä isää mitä hänen toverillaan tällä hetkellä vielä oli.
Vaan sai peikkokin vastailla hyvästelyihin. Satamavarastolla hänen työpanostaan ei oltu unohdettu, ja saipa hän osakseen myös rehellisen kuuloisia pahoitteluja niistä likaisimmista töistä (hitusen myöhässä, mutta ajatus oli tärkein). Novianin nimeä he eivät muistaneet, mutta peikko nautti silti siitä että viimeiset muistot tältä saarelta olisivat lämpimämpiä kuin ensimmäiset. Noustuaan näppärän aluksen kannelle, ja köysien irrottua laiturilta, heiluttivat he vielä jäähyväiset taakse jäävälle saaristolle. Oli se tarjonnut heille melkoisen möykyn huolia, vastapainoksi pieniä ilojakin. Ja myös pienen mysteerin, joka edelleen odotteli repunpohjalla; pieni maaginen pallo, jonka käyttötavasta tai alkuperästä kumpikaan ei osannut sanoa mitään. Vaan kuin kompassina toimien oli tuo kuula antanut heille suuntaa kohti Metistä, mantereen toisella puolella asti.

"Metiksestä puheen ollen," Novian sanoi, ja kohottautuen rennosta nojailustaan reelinkiä vasten vilkaisi lyhyesti että heidän aloittamansa keskustelu matkan seuraavasta etapista oli kahdenkeskeistä, "Miten...tai siis, minkälaista magian oppiminen oli, kun olit siellä oppilaana? Että oliko se kuten numeroiden oppiminen, papereita ja numeroita, mutta vain taikasanoilla? Vai enemmän verrattavissa kärrynpyörän tekemiseen, jossa pitää seurata oman kropan ääntä ja tehokkain tapa on oppia kantapään kautta?"
Novian naputteli sormiaan kymmentahtiseen sävelmään, katsellen mustanvihreää merta heidän alapuolellaan.
"Tulin tässä vain pohtineeksi, että onko minulla magiaa."
Vilkaisten Daikhania peikko heilautti sormiaan kieltävästi, ja hakien sanoja kiiruhti lisäämään:
"Miten sen nyt sanoisi selkeiten... Tunnettua on, että peikot kykenisivät magiaan. Suurempiin tai pienempiin, mutta monet pitävät sitä heille luonnollisena. Tarinat nyt puhuvat kaikesta tuulelle laulamisesta veden harjalla ratsastamiseen, mutta niiden seassa on varmasti enemmän potaskaa kuin itse asiaa. Mutta kaikesta huolimatta minullakin on häntä perässä laahaamassa, niin mietin olisiko sen mukana tullut myös mahtia suoniini."
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Tinanja »

Talvi oli kulunut vähän turhankin nopeasti syksyn viimeisten saaristossa tehtyjen matkojen ja viimeisimmän matkan tapahtumien jälkeen. Oli ollut lähes helpottavaa palata satamaan ja majataloon numeroiden ja kirjojen pariin, sillä vaikka täällä oli ennakkoluuloja yhtä lailla, harvat esittivät niitä yhtä kärkkäästi. Daikhan oli kyllä varma, että puoli kylää vähintään tiesi huhujen perusteella jo, että hän oli maagikko. Mutta hitaasti, mutta varmasti kirjanpito alkoi näyttää siltä, että joku oli sen tehnyt. Eikä tämä koskenut pian pelkkää majataloa, vaan myös muita kauppoja ja kauppiaitten papereita, joiden pariin Daikhan pääsi sanan kiiriessä eteenpäin. Mutta se oli myös tuonut tasaisen toimeentulon, eikä maagikko voinut olla siitä tyytymätön. Hän ei muistanut aikaa, jolloin hän olisi saanut näinkään tasaista toimeentuloa kohtalaisen vähällä vaivalla. Talven keskellä mieltä oli kuitenkin lämmittänyt myös Novian, jonka kanssa he tuntuivat päässeen toisistaan jonkinnäköiseen yhteisymmärrykseen. Oli mukava nähdä, miten tämä oli löytänyt jonkinnäköisen paikan täältä itselleen, ja tuon jutut paikoitellen kuulostivat enemmän paikallisilta kuin paikallisten.

Mutta oli turha asettua liiaksi aloilleen - heillä, hänellä oli kuitenkin tarkoitus jättää ensimmäisen mahdollisuuden tullen tämä jumaltenhylkäämä saaristo taakseen ja ottaa matkan suunta ensin Phoebeen. Jäiden väistyessä levottoman meren tieltä ensimmäiset valkeat purjeet tulivatkin horisonttiin, ja kaksikko sai pelottavan helposti helpon matkan lupauksen takaisin mantereelle.

Daikhan katseli pitkälle horisonttiin, jossa meri ja taivas sekoittuivat toisiinsa, kun kuuli Novianin sanat Metistä koskien. Tämä kääntyi katsomaan peikkoa ja näytti hetken aikaa kieltämättä yllättyneeltä, kun kuuli tämän kysymyksen magian oppimisesta. Maagikon oli kyllä itsekin myönnettävä, ettei hän tiennyt peikkojen magiasta kovin paljoa - vain sen, että nämä käyttivät yleensä sitä luonnostaan, ilman loitsuriimuja ja ilman rajoitteita, mutta loitsut, jos niitä voisi loitsuiksi kutsua, olivat rajoittuneempia käyttötarkoitukseltaan kuin riimujen kanssa tehdyt loitsut. Sitä, voisiko peikkokin käyttää loitsuriimuja… siihen kysymykseen Daikhan ei osannut vastata.
“Ymmärtääkseni kaikilla peikoilla on taipumusta kanavoida magiaa luonnosta käyttöönsä, ihmisillä… ja ihmisenkaltaisilla olennoilla sen pitää olla perittyä jostain”, Daikhan sanoi lopulta, kieltämättä itsekin hieman mietteliäänä.
“Mutta kysymykseesi vastaten… Metis on koulu. Papereita, kirjoja, opettajia, tunteja… Koko sellainen… perinteinen juttu koulusta. Minä kanavoin magiaa loitsuriimuilla, mutta ymmärtääkseni peikot voivat tehdä loitsuja sanattomasti suoraan luonnosta magiaa kanavoiden. En tiedä, miten sellainen käytännössä tapahtuu, enkä tiedä voiko sellaisiin loitsuihin käyttää loitsuriimuja”, Daikhan naurahti vähän viimeisimpien sanojensa kohdalla ja käänsi hitaasti katseensa takaisin ulappaa kohden. Hän oli kieltämättä yllättynyt Novianin kysymyksestä, sillä tämä ei ollut aiemmin esittänyt kovin kiinnostunutta hänen magiaansa kohtaan. Lähes päinvastoin heti matkan ja… heidän jahtaamansa varkaan myötä. Mutta jokin oli muuttunut talven aikana - oli se välikohtaaminen Daikhanin kotikylässä, tai aika, mutta jotain oli muuttunut. Oli kieltämättä ihan mukava puhua magiasta jonkun kanssa, se oli harvinaista.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Kuparirapu »

"Eli magia ei siis tulisi minusta sellaisenaan. Että se olisi olisi kuin...minä hyräilisin musiikkia jonka satun ympäriltäni kuulemaan. Sävelet tulevat muualta, minä vain annan niiden kulkea huulten ohi sellaisenaan, vaan lopputulos on silti sama. Ihmiset, ja muut lajit, sen sijaan eivät pysty soittelemaan, jollei suvussa ole valmiiksi korvaa nuoteille. Jos ymmärrät kielikuvan," Novian tuumi suikistaen suutaan mietteliäästi. "Vaan eipä siitä ole paljon apua minun kohdallani. Minä kun en tiedä miten voisin pakottaa tämän mahdollisen magian itsestäni näkyviin."
Navakka tuulenpuuska puhalsi yli kannen, saaden purjeet tempomaan köysiään ja aallot kuohahtelemana terävinä vaahtopäinä kylkiä vasten. Kääntyen ympäri ja nojaten selkänsä reelinkiä vasten Novian lisäsi:
"Eipä sillä, en usko että minusta olisi koulunpenkkiin Metiksessä. Arvostan toki niitä, jotka tietävät ja jaksavat kahlata kirjojen viisaita sanoja läpi tunnista toiseen. Mutta itse tiedän oppivani parhaiten käsillä ja hännällä, kävellen ja juosten. Lieneekö tapaa oppiaa magiaa kantapään kautta, ilman että olisi vaaraa polttaa näppejään?"
Komentosillalla laivan perämies jakoi käskyjä nostaa jokaisen purjeen ylös, jotta jokainen tuulenhenkäys vauhdittaisi matkaa takaisin mannerta kohti. Novian oli pannut merkille, että kapteeni antoi usein tuolle vapaat kädet huolehtia laivan etenemisestä, ja vietti itse aikansa kajuutassa papereiden äärellä. Joko Aallottaren kapteeni oli erityisen tarkka rahasta, tai sitten tällä oli niin huono laskupää että joutui käyttämään täyden päivän numeroiden kanssa.

Ylhäältä märssykorista tähystäjän ääni hukkui aluksi tuuleen, mutta toisella kerralla Noviankin erotti tämän huutavan:
"Rikkokivien raja tyyrpuurin puolella!"
Novian kohotti katseensa, ja harppoen laivan kannen poikki nojautui katsomaan edessäpäin odottavaa näkyä. Kaukana edessä, meren kuohujen lomasta näkyivät leveiden kivien siluetit, kuin odottavat kynnet kurottelemassa pahaa-aavistamattomien laivojen kylkiä. Perämiehen käskyllä Aallotar kuitenkin kaartoi kauemmas, väistäen vaarallisen alueen turvalliselta etäisyydeltä. Novian jäi kuitenkin katselemaan kivikkoista aluetta silmä tarkkana, etsien kivien lomasta merkkiä tuhoutuneesta aluksesta. Vaan mitään ei näkynyt. Ei hylkyä, katkennutta mastonpäätä, ei edes kylkilautojen kolkkoja sirpaleita karien keskellä.
"Purjehditteko tätä reittiä tulomatkalla?" Novian huikkasi ja harppoi lähemmäs komentosiltaa. Perämies kohotti katseensa yllättyneenä ja kumartui vastaamaan peikolle kaiteen yli:
"Tokihan, keväällä on tultava tätä kautta. Kuinka niin?"
"Mahdoitteko kuulla Mustan Lokin matkasta viime syksynä, Phoeben ja länsisaariston välillä? He joutuivat näillä main merirosvojen kohteeksi," Novian sanoi, parantaen hieman asentoaan keinuvalla kannella. "Minä ja toverini olimme sillä laivalla mukana, ja näimme tapauksen omin silmin."
"Niinkö?" perämies sanoi ja vilkaisi myös Daikhanin suuntaan kiinnostuneena. "Laskekaa sitten itsenne onnekkaiksi, että selvisitte ehjin nahoin. Itäisellä merellä Tritonin ja mantereen laivastot pitävät merirosvouksen vähäisenä. Mutta täällä merireittejä on vaikeampi vahtia, ja ne verenhimoiset haaskalinnut parveilevat kunnon kansalaisten riesana."
Perämies nosti katseensa taivaanrantaan, ja Novian pisti merkille uudenlaisen huolen tämän silmissä. Mutta painaen sen nopeasti piiloon tämä lisäsi:
"Vaan ei huolta, ihme on jos me heihin törmäämme. Ensimmäiset laivat ovat harvoin houkuttelevia kohteita, kesän korvalla kulkevat ovat pullollaan lastia. Ja tämä sorja neiti on nopea käänteissä, se kyllä jättää merirosvojen puolimädät kylpysoikot jälkeensä hetkessä."
Perämiehen kääntyessä antamaan ruorimiehelle ohjeita Novian päätti jättää aiheen, ja siirtyi Daikhanin vierelle. Oli totta, että meren aavalla toiseen laivaan törmääminen oli melkoisen epätodennäköistä, edes tunnetuilla kauppareiteillä. Vaan silti peikko tunsi outoa pahaenteisyyttä katsellessaan karikkoa, jolle juuttuneesta merirosvolaivasta ei enää näkynyt merkkiäkään.
"Noh, ei olisi ensimmäinen kerta kun paha aavistukseni on väärässä," hän totesi Daikhanille olkiaan kohauttaen. Oli turhaa märehtiä asiaa, kumpikaan heistä ei voisi tuulia hallita enempää kuin kukaan muukaan.
Naksauttaen kieltään mietteliäästi Novian nojautui hieman lähemmäs Daikhania, ja sanoi sitten matalasti:
"Voisitko sinä näyttää hieman magiaa jossain välissä? Ei mitään suurta ja räjähtävää, jotain pientä ja yksinkertaista. En ole vielä valmis luovuttaamana tämän asian kanssa, ja kenties sivusta seuraamalla voisin saada jonkin idean miten voisin itse tehdä samaa."
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Tinanja »

Daikhan nyökkäsi hyväksyvästi Novianin vertauskuvalle nuotteja ja soittimia koskien. Hänen ei olisi pitänyt yllättyä peikon soittimiin ja musiikkiin liittyvästä vertauksesta, mutta se tuntui silti tulevan kieltämättä puskista. Tai mereltä, maagikko tarkensi ajatuksiaan katsoessaan pitkälle ulapalle kohtaan, jossa horisontti ja meri yhdistyivät pitkäksi, suoraksi viivaksi. Oli kieltämättä mukava ajatus päästä saarelta pois, vaikka se loppujenlopuksi olikin hänen kotinsa. Mies vilkaisi peikkoon tämän jatkaessa, ettei tuosta olisi opiskelemaan Metiksen penkille, eikä voinut olla naurahtamatta.
“No, siitä minä olen kerrankin samaa mieltä kanssasi”, Daikhan virnisti vastaukseksi Novianille jäädessään kuuntelemaan kannen ja meren ääniä, laivan narinaa sen kääntyessä ja väistäessä karikkoa. Tästä matkasta Phoebeen voisi vielä tulla ihan mukavakin, mies ajatteli itsekseen - tunnelma laivalla oli täysin erilainen kuin mitä syksyllä heidän joutuessaan maksamaan työllään matkan. Tämä oli jotain sellaista matkustamista, mistä maagikko saattaisi hetkittäin ainakin nauttia.

Päivät seurasivat toisiaan toinen toistaan kauniimpien, mutta kirpeiden kevätpäivien seuratessa toisiaan arki laivalla asettui hitaasti aloilleen. Daikhan nautti siitä, miten hänen ei tarvinnut tehdä mitään, huolehtia mistään, ja hän saattoi vain nauttia auringonpaisteesta ja silmänkantamattomiin yltävästä horisontista toisinaan kuunnellessaan Novianin loppumattomia tarinoita ja ihmettelyä maailmasta. Ne päivät antoivat maagikolle paljon enemmän, kuin hän olisi osannut uskoa. Kaukana kotisaaresta tuntui siltä, kuin jokin paino olisi nostettu hänen harteiltaan ja varjo olisi väistynyt miehen yltä. Samalla se loppumaton horisontti oli kuin laskenut hänet takaisin maan pinnalle. Oli vaikea myöntää, miten paljon hän piti Novianin pitkistä jutuista, ihmettelyistä ja siitä miten tämä katsoi maailmaa niin eri kulmasta. Ystävä, siksi tätä taidettiin kutsua? Se sama tunne oli saanut myös Daikhanin avaamaan muutoin niin harvasanaista arkkuaan ja vaihtamaan tarinoita aina Metiksestä paikkoihin, joissa tuo oli ehtinyt vierailla elämänsä aikana. Samalla niiden viattomien keskustelujen lisäksi hänen laukussaan, rasiassa paksuun kankaaseen kiedottuna painoi salaperäinen pyöreä, sileä, lasisen tai kristallisen tapainen maaginen esine. Esine, joka oli kuulunut hänen rakastamalleen haltialle, ja jonka kotiseutujen suuntaan hän… ja Novian olivat jälleen matkalla.

Nyt maagikko istui heidän pienen, ikkunattoman hyttinsä lattialla illan jo laskeutuessa. Kukaan ei kaipaisi enää tähän aikaan kahta matkustajaa, joten taisi viimein olla aika täyttää Novianille alkumatkasta annettu lupaus.
“Kuten sanoin aiemminkin, niin kanavoin magiaani loitsuriimujen kautta, jotta lopputulos on haluttu ja hallittavissa”, Daikhan sanoi sitten pyöritellen käsissään pientä kompassiaan. Mies vilkaisi nopeasti Novianiin ja hymyili tälle vähän. “Mutta magialla voi tehdä kaikkea kätevää pientä ja suurempaa… Kuten valoa”, tämä lisäsi vielä ennen kuin kohotti toisen kämmenensä kämmenpuoli ylöspäin eteensä ja lausui hitaasti, selkeästi neljä loitsuriimua.
“Lu’ein - Na’ir - Olm - A’m”, ja kymmenisen senttiä miehen käden yläpuolelle leijumaan ilmestyi valopallo. Sen läpimitta ei tällä kertaa ollut viittä senttiäkään mutta se valaisi silti koko hytin. Daikhan laski kätensä takaisin syliinsä ja antoi valon nousta lähemmäs katonrajaa.
“Tai siirtää esineitä koskematta niihin”, maagikko jatkoi sitten valon kadottua. He jäivät hytissä roikkuvien lyhtyjen valoon. “Tai puhua ilman sanoja… suoraan toisen ajatuksiin”, tuo jatkoi pieni hymy huulillaan. Siitä huolimatta, miten saaristossa suhtauduttiin magiaan, näytti Daikhan nauttivan tästä - ehkä se johtui seurasta, ehkä yksityisestä ympäristöstä..

“Olm - Na’ir - A’m”, maagikko oli laskenut kompassinsa käsistään ja lähetti sen ensimmäisellä loitsulla suoraan Novianin valoittaman seinään pultatun sängyn päädyn päälle.
“Elm - Na’ir - A’m”, seuraavat riimut kutsuivat esineen takaisin. Se lensi suoraan ilman läpi takaisin Daikhanin kämmenelle ja mies jäi hetkeksi vain pyörittelemään sitä käsissään ennen kuin vilkaisi Novianiin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Kuparirapu »

Pehmeä punkka painui Novianin istuessa jalat ristissä sen päällä, pyöritellen puolihuolimattomasti sormissaan pientä langanpätkää joka oli sattunut taskunpohjalta käteen. Mutta peikon vehreät silmät olivat naulittuna Daikhaniin, joka istui lattialla hänen edessään. Toisin kuin olisi voinut aiemmasta olettaa, ei Novianin katse ollut pelokas. Ei myöskään lapsenomaisen innostunut. Siinä oli toisenlainen, vakava keskittyminen, Novianin näyttäessä että aikoi ottaa tästä tilaisuudesta kaiken mahdollisen tiedon irti. Laiva narahteli aalloilla, ja silloin tällöin kannelta kuului askeleita, mutta heillä oli täysi rauha keskenään.
Novian nyökytteli vaitonaisena Daikhanin kerratessa lyhyesti loitsuriimujen merkityksen. Peikko kumartui lähemmäs Daikhanin lausuessa loitsusanoja, ja tyhjästä maagikon kämmenelle ilmestyi kaunis valokehrä. Toisin kuin Novian oli odottanut, siihen katsominen ei sattunut silmiin, vaan hän saattoi tarkastella tuota maagista luomusta. Valopallon noustessa ylöspäin Novian kurkotti kättään, ja ehtimättä koskea siihen hän heilautti sormiaan valopallon alapuolelta. Ei lämpöä, tai mitään tunnetta että se oli kulkenut ohitse. Ajatus kylmästä valonlähteestä oli peikon mieleen kovin outo. Yleensä valon mukana tuli aina lämpö, oli se pieni kynttilänliekki tai sitten porottava kesäaurinko. Mutta samalla valo ei ollut hyinen, se oli vain...aineeton. Pelkkää valoa, eikä mitään muuta.
Ja kun valopallo sammui, tapahtui sekin eri tavalla kuin kynttilän tukahduttaminen. Valo vain hävisi, ilman jälkeä tai ääntä, silmänräpäys ja se oli poissa.

Daikhanin jatkaessa Novian laski katseensa tämän pitelemään kompassiin. Jälleen maagikko lausui noita outoja riimusanoja, joita Novian ei ymmärtänyt. Kompassi sen sijaan taisi puhua kyseistä kieltä, koska se lennähti suoraa rataa ilman halki, ja jäi ilmaan Novianin nojauduttua kauemmas jotta ei vahingossakaan osunut metalliesineeseen. Jälleen Novian ojensi kättään, ilman samanlaista varovaisuutta jolla joku lähestyisi kuumaa uuninkahvaa. Peikon kämmen kiersi kompassin ympärillä, kuin etsien jotain tukea tai pistettä jonka varassa se roikkuisi ilmassa. Mutta mitään ei löytynyt. Metalliesine pysyi järkähtämättömästi paikallaan, horjumatta tai liikahtelematta mihinkään suuntaan.
Daikhanin loitsusanojen käskyä totellen kompassi pinkaisi takaisin ilman halki ja asettui tämän kämmenelle kuin pikkulintu laudalle. Novian hieroi leukaansa, mietteliäs ja ajatuksissaan uiva katse silmissään.
Tuntui...tuntui kuin jokin tässä kaikessa kävi jollain tavalla järkeen. Outoa, sillä Novianilla ei vieläkään ollut tietoa mitä tai miten Daikhan oikein teki tuon kaiken. Loitsuriimut olivat luonnollisesti tärkeitä, mutta tässä kaikessa oli jotain muutakin taustalla. Jotain etäistä, hämärää ja vaikeasti selitettävää, josta peikko ei oikein saanut mietteissään otetta.

Novian nosti oman kämmenensä näkyviin, ja katseli hoikkia sormiaan hetken.
"Luin, Näinr, Olmi, Almu," hän lausui ääneen, tavoitellen parhaansa mukaan Daikhanin ääntämystä. Valoa ei syttynyt, mutta Novian tavallaan tiesi että yritys ei onnistuisi. Jokin ei ollut asettunut kohdalleen, tai kenties mikään ei ollut. Eikä kyse ollut vain noista taikasanoista. Daikhanin loitsiessa oli ollut mukana...jotain, jotain enemmän kuin vain mitä silmät näkivät. Novian ei ollut varma, mitä se tarkalleen oli, tai oliko tämä vaistolla tehty johtopäätös edes oikea. Mutta tuntui että hän oli saanut edes jotain langanpäästä kiinni.
"Miltä se tuntuu?" hän kysyi katsoen Daikhania. "Kun teet loitsun. Näen kätesi ja kuulen nuo sanat, mutta mitä niiden lisäksi teet? Onko...oletko..."
Tapaillen sanoja Novian heilutteli käsiään muutaman kerran turhautuneesti, edes hänen värikäs sanavarastonsa eivät kyenneet asettumaan oikeaan järjestykseen kysymyksen muodostamiseksi. Läpsäisten kätensä reisiään vasten Novian katsoi Daikhania uudelleen, ja tyytyi kysymään vain:
"Miltä se tuntuu?"
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Tinanja »

Daikhan katsoi, miten Novian nosti oman kämmenensä eteensä ja yritti toistaa hänen aiemmin lausumiaan loitsuriimuja. Ääntäminen, tahti ja lausuminen olivat jotain, mikä muistutti miestä omista ensimmäisistä ohjatuista magiatunneista. Hän ei uskonut, että Novian saisi loitsulla tai riimuilla mitään aikaan, ja hetken hiljaisuuden jälkeen Novian näytti itsekin luovuttavan kun mitään ei tapahtunut. Sama tilanne tosin oli ollut maagikon omillakin ensimmäisillä magiatunneilla Metiksessä, eikä Daikhan ollut lainkaan pahoillaan siitä muistosta. Vaikka hän ei ollut tuntenut itseään erityisen paljoa kiintyneeksi muihin oppilaisiin siellä, oli Metis ollut yhteisö, jossa sääntöjä noudattava magiankäyttö oli ollut sallittua ja hyväksyttyä. Jotain, mitä hänellä kotona ei ollut ollut. Sitä paitsi, oli outoa kuulla jonkun muun tapailevan loitsuriimuja äänellään, kun hän harvemmin näki ketään magiankäyttäjää loitsimassa. Pieni hymy levisi tuon huulille tämän kuunnellessa matkakumppaniaan.

Daikhan ei ehtinyt korjata tuon riimujen lausumista ennen kuin peikko jatkoi jo kyselyään kysymällä, miltä magiankäyttö tuntui. Daikhan kurtisti vähän kulmiaan peikon kysymykselle, kun ei osannut vastata heti mitään tälle. Magia oli ollut hänellä aina, mutta hän oli vasta joskus nuorena, lapsuuden ja aikuisuuden välillä huomannut sen kehossaan. Oli vaikea ajatella, miltä tuntuisi olla ilman sitä erikoista voimaa, joka kummitteli mielen perimmäisessä nurkassa joka päivä, joka hetki ja koko ajan - varsinkin, jos sitä ajatteli. Siksi kysymys saikin aikaan pienen kulmien kurtistuksen, sillä magia oli erottamaton osa häntä, ja hänen olemistaan.

“Sitä… on vaikea kuvailla”, maagikko totesi lopulta. “Magia on… vain kuin ajatus tai tunne, joka on aina läsnä, hyvällä tavalla. Osa minua”, Daikhan totesi sitten mietteliäänä, sanojaan toisinaan venyttäen saadakseen lisää aikaa kuvailun keksimiseen.
“Ja kun voimaa käyttää,s e on kuin… jokin virtaava voima, joka kanavoituu loitsuriimujen avulla esimerkiksi kämmenelle tai sormenpäähän, josta se vapautuu… tai osa siitä vapautuu, koska kaikkea magiaa ei voi käyttää käsittääkseni, vaan sitä on aina kehossa. Ja se palautuu levätessä, kun voimaa ei käytä”, tuo jatkoi mietteliäänä, pyöritellen kompassiaan käsissään saadakseen sormilleen jälleen jotain tekemistä.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Kuparirapu »

Novian mutristi suutaan mietteliäästi, kuunnellen Daikhanin selostusta mutta katsoen jonnekin lattialaudan sauman taakse.
Daikhan sanoi että magian tunne olisi aina läsnä, ja vaikea havaita itsessä siksi koska se oli niin tuttu. Mutta Novianilla ei ollut mitään tietoa tai havaintoa tällaisesta tunteesta itsessään, eli oliko hänellä sitten magiaa ollenkaan? Mutta toisaalta, tuskin Daikhan oli kehdossa jokellellessaan jo tiennyt että vatsanpohjassa odotteli pieni magian kipinä. Eli siinä mielessä peikko ei ollut yhtään huonommassa asemassa kuin kuka tahansa muu, joka etsiskeli omia kykyjä sisältään.

"Tekisitkö sen valon uudelleen? Hetkeksi vain," Novian sanoi, ja liikkuen sängyllä laski säärensä alas patjan reunalta. Kun valopallo ilmestyi uudelleen heidän välilleen leijumaan, Novian nojautui jälleen lähemmäs, kuin tuon hennon valokehrän pinnalle olisi kaiverrettu koko magian salaisuus.
Jälleen, jälleen tässä oli jotain. Hän ei kuullut mitään, ei nähnyt muuta kuin tuon kauniin valon silmissään, ja kättään liikuttamalla hän ei tuntenut mitään ilmassa. Mutta Novianista tuntui että jokin hytissä oli muuttunut kun loitsu oli tapahtunut. Liikahtanut, ilmestynyt, kääntynyt yhteen, tai puhjennut auki. Se oli samanlainen tunne, kun silloin jos tiesi jonkun seisovan vierellä pimeässä, vaikkei kuulisi mitään selkeää ääntä. Tai kuin pehmeä este ajatuksissa jota vastaan täytyi painaa, kun unohtunutta muistoa yritti pinnistellä takaisin mieleensä.
Jotenkin oli mahdollista tuoda esille tämä tunne, Novian tiesi sen. Daikhan teki sen loitsuriimujen avulla, mutta Novian ei kyennyt näkemään niiden yhteyttä valoon. Sanat olivat yksi tapa, muttei kenties ainoa. Peikko taivutteli sormiaan muutaman kerran, etsien asentoa joka tuntuisi oikealta. Mutta hän ei löytänyt sopivalta. Otsa rypyssä peikko istui mietteissään, Daikhanin jo sammuttaessa valon, painiskellen tämän oudon ongelman kanssa. Kuin yrittäisi ratkaista sana-arvoitusta, jota kukaan ei osaisi lausua ääneen!
Sitten, outo oivallus löysi tiensä Novianin mieleen. Nuolaisten huuliaan peikko suikisti suutaan, ja vihelsi pehmeän äänen ilmoille. Novian antoi vihellyksen vaieta hitaasti hengityksensä mukana, mutta jäi yhä mietteisiinsä.
Mitään ei ollut tapahtunut. Mutta hän ei ollut osunut oikeaan yrityksessään. Ei ainakaan täysin, niin Novianista tuntui. Nyt ainakin hän tunsi löytäneensä suunnan, jota lähteä tunnustelemaan.
Kohottaen lopulta katseensa Daikhaniin peikkon nyökkäsi ja sanoi:
"Tämä oli...opettavaista. Tarkoitan sitä aidosti. Minä, minä pohdin tätä hieman itsekseni, ja kysyn sitten jos keksin jotain tarkennettavaa."

***

Navakka tuuli kohisi korvissa, Aallottaren seilatessa mannerta kohti paria päivää myöhemmin. Ilma oli tuulesta huolimatta keväisen lämmin, ja Novian oli kannella istuskelemassa. Hän seuraili puolihuolimattomasti merimiesten tekemisiä, ja pyöritellen köydenpätkää käsissään erilaisiksi laivasolmuiksi joita oli tulomatkalla saanut kiireessä oppia. Perämiehen käskyllä laivan kurssi kääntyi oikeaan, ja purjeita alettiin kääntämään sopivaan kulmaan. Novian muisteli että he purjehtivat nyt suuria tuulia vastaan, mannerta kohti, joten alus joutui tekemään edestakaisin-liikettä edetäkseen.
"Aluksia näkyvissä tyyrpuurin puolella!"
Tähystäjän huuto ylhäältä sai Novianin säpsähtämään ajatuksistaan, ja loikkaamaan jaloilleen. Kiertäen kannen poikki reelingille hän nojautui nähdäkseen paremmin.
"Savua näkyvissä! Toinen alus tulessa!"
Nyt perämieskin kiiruhti katsomaan tarkemmin, ja silmiä siristäen edessä erotti kahden laivan ääriviivat. Toinen, pienempi, lähestyi sivulta suurempaa päin, loivassa kulmassa jotta ei törmäisi siihen. Ja suuremman aluksen ylle nousi tumma savupatsas, ja kirkkaat liekit ahmivat purjeita sen mastoissa. Novianin vatsaanpohjaan putosi kylmä paino kun hän näki tulisen ammuksen lennähtävän pienen aluksen kannelta, kuin tyhjästä, päin suuremman aluksen kantta. Novian käännähti etsimään Daikhania, ja kannella perämies sanoi ruorimiehelle:
"Kurssi loivasti paapuurin kautta, pidä suunta heitä kohti. Minun on pyydettävä kapteenin päätös asiasta."
Kannella työskentelevät olivat kaikki huomanneet edessä odottavan näytöksen, mutta vielä he eivät tienneet miten tilanne tulisi kääntymään. Ilmassa leijui painostava epätietoinen odotus.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Tinanja »

Maagikko lausui hitaasti, tarkasti valopallon loitsun uudemman kerran. Kylmää, elotonta valoaan väreilevä pieni valopallo nousi Daikhanin kämmenen yläpuolelle leijumaan. Oli mielenkiintoista nähdä, miten Novianin silmiin syttyi jälleen se lapsenomainen uteliaisuus tuon ojentaessa kättään valoa kohden. Mies antoi valon kadota ja jäi vain katsomaan hiljaisena Novianin oomia harjoituksia. Vaikka näytti siltä, että tämä ei varsinaisesti mitään saanutkaan aikaan, oli peikon kasvoille leviävä ilme enemmän kuin kertova. Kuin tämä olisi tajunnut jotain.
“Toivottavasti sait siitä jotain irti”, Daikhan hymyili vähän Novianille tämän sanojen jälkeen. Olisi… mielenkiintoista, hienoa nähdä, mikäli Novian vielä löytäisi sisäisen magiansa jostain - kaikilla peikoilla kuin hänen käsittääkseensä oli tämä sisäsyntyinen kyky manipuloida ympäristöään magialla, tavalla tai toisella.

*

Daikhan käveli ripeästi takaisin kannelle kuullessaanhuutoja sieltä. Napakka, keväisen viileä ja kostea tuuli tervehti häntä, ja meren suolaisuus tuntui iskeytyvän vasten kasvoja. Hän ei kyllä koskaan ehtisi tottumaan tähän, ja mitä ilmeisimmin merimatkat toivottavasti olisivat jonkin aikaa taaksejäänyttä aikaa. Maagikko otti tukea ovesta ja mastosta seuratessaan huutojen osoittamaa tietä. Pian tämä näkikin sen, mitä muut osoittivat ja mitä kohden nämä huutelivat.

Musta savu näkyi paljon pidemmälle kuin itse palava laiva, jota toinen, pienempi ja ketterämpi alus lähestyi. Heidänkin nenäänsä asti kantautui meren suolaisuuden lisäksi palavan puun ja tervan haju, ja korviin tuulen ujelluksen lisäksi huudot toiselta laivalta. Daikhan kurtisti tyytymättömänä kulmiaan Aallottaren kääntäessä kurssiaan hitaasti kahta muuta laivaa kohden. Tämä toi kieltämättä heidän kohtaamisensa menomatkalla maagikon viereen ja mies nielaisi vähän. Calibanilla tapahtuneen jälkeen hän ei ollut varma, haluaisiko edes paljastaa voimiaan koko miehistölle täällä, vai antaisiko olla. Jos he olisivat hieman lähempänä, tuo uskoi voivansa saada jotain magiallaan aikaan - tai ainakin hätyyttää tuon toisen laivan suuremman kimpusta.

Mutta loitsun ajattelun tai valmistelun sijaan maagikko puristi sormensa reelinkiä vasten ja jäi katsomaan tapahtumia ajattelemattakaan, että tekisi jotain magiallaan. Ei sen jälkeen, miten hän muisti vanhempiensa katseen jälleen kerran loitsun yhteydessä. Vatsanpohjassa pyörähti tuttu tunne miehen sisällä olevasta voimasta, joka voisi halutessaan räjäyttää toisen noista laivoista kappaleiksi. Mutta miten täällä suhtauduttaisiin siihen? Tai siihen, että hän nostaisi jonkun veden varasta, jos sellaisen tapahtuman näkisi? Daikhan puristi vieläkin lujempaa reelinkiä, sormet ja rystyset valkeina, kun hän katsoi miten Aallotar lähestyi tätä kahden laivan kohtaamista, eikä hän kuullut, mitä kapteeni tai perämies huusivat, tai huomannut, miten Aallotar kääntyi entistä lähemmäs keskeyttääkseen tämän ryöstän.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 584
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Kuparirapu »

Novian vilkuili vuoroin edessä lähestyviä aluksia, ja komentosillalla seisovaa perämiestä. Peikon mielestä heillä oli vain yksi oikea tapa toimia juuri nyt, joten mistä siis tämä odottelu?
Ovi kolahti, ja aluksen kapteeni harppoi ylös komentosillalle kahdet portaat kerrallaan. Perämies nojautui osoittamaan eteenpäin, ja muutamalla nopealla lauseella tiivisti tilanteen. Kapteenin silmät olivat levinneet, ja suu painunut tiukaksi viivaksi.

He olivat päässeet lähemmäs, ja nyt kaikki alkoivat erottaa tilanteen yksityiskohtia. Novianin niskavillat nousivat pystyyn, kun hänen korvansa tavoittivat aluksen kannelta kuuluvia ääniä. Tuuli kantoi purjeissa roihuvaien liekkien pauhun, ja välillä niiden alta esille nousevat hätäiset huudot.
“Voivatko nuo olla ne samat kuin tulomatkalla?” hän sanoi Daikhania kohti, kurkottaen kaulaansa pidemmälle reelingin yli. Pienempi alus oli nyt päässyt saaliinsa vierelle, ja Novian oli erottavinaan ylös heitettyjen köysien siluetit meren hohdetta vasten.
“Kapteeni, käskynne?” perämies kysyi pingottuneella äänellä. Hän, ja koko miehistö odottivat päätöstä miten he nyt toimisivat. Mutta kapteeni piti edelleen katseensa roihuavassa aluksessa, otsa rypyssä.
Heidän kurssinsa vei Aallotarta palavan aluksen ohi paapuurin puolelta. Novian tuijotti kapteenia epäuskoisen näköisenä, ja harpaten lähemmäs huudahti:
"Emme me voi jättää heitä tuonne!"
Peikko osoitti kädellään palavaa alusta kohti, jonka kannella osa miehistöstä oli alkanut heiluttaa käsiään ja huutaa avunhuutoja heitä kohti.
Laivan kapteeni ei vastannut Novianin katseeseen, vaan totesi:
“Tässä on vaarana, että nuo verenhimoiset roistot saavat kaksi saalista yhden hinnalla.”
“Pakkohan meidän on edes yrittää!” Novian jatkoi epäuskoisella äänellä.
“Minun vastuullani ovat kaikki tämän aluksen henget,” kapteeni vastasi, tosin hän näytti väittelevän itsensä kanssa kuin Novianin. He lähestyivät yhä, ja palavan aluksen poikkipuissa roikkuivat enää purjeiden mustuneet riekaleet.
Perämies katsahti ja sanoi painokkaasti:
"Kapteeni?"
Haltia puristi huulensa tiukaksi viivaksi yhteen, ja käännähtäen sitten ruorimiehen puoleen sanoi:
“Ohjatkaa vierelle! Vähentäkää purjeita! Kansimiehet, valmistautukaa kiinnittämään laivat toisiinsa!”
“Aye, kapteeni!” perämies huudahti ja toistaen käskyt alkoivat miehistön jäsenet kiirehtiä toteuttamaan niitä. Novian nyökkäsi tuimasti, ymmärtäen itsekin että he heittivät itsensä nyt vaaraan hyvän asian puolesta. Ruori kääntyi vinhasti, ja Aallotar kääntyi palavan aluksen kyljelle.
“Valmistelkaa köydet! Puolisolmut käyttöön, valmistautukaa irrottautumaan heti käskystä!”
Novian väisti ohi juoksevien merimiesten tieltä, näiden kiinnittäessä paksuja köysiä aluksen reelingissä oleviin paikkoihin. Heidän päästessä palavan laivan vierelle paljastui sen kannella vallitseva sekasorto kaikessa kauheudessaan.

Palavien purjeiden jäänteet olivat pudonneet ympäri kantta, sytyttäen pienempiä tulipaloja sinne tänne, ja musta tuhka leijui ilmassa kuin lumisade. Ryöstön kohteena oleva miehistö kiiruhti kannen yli, ja heille heitetyt köydet kiinnitettiin hätäisin käsin paikoilleen.
“Veto!” kuului huuto, ja yhteen ääneen ärjäisten karskit kämmenet vetivät aluksia lähemmäs toisiaan. Käsky toistui, ja alusten kylkilaudat hiersivät naristen toisiaan vasten kun köysiä vedettiin paikoilleen.
Novian peitti suutaan tuulessa leijuvaa savua vasten, ja vilkaisi Daikhanin hahmoa vierellään:
“Etkö sinä voi nostaa vesiseinää kuten viimeksi? Nuo rosvot nousevat pian kannelle, hampaisiin asti aseistettuina!”
Kumeasti tömähtäen alukset asettuivat vierekkäin, ja välittömästi palavan ensimmäiset kiiruhtivat Aallottaren kannelle. Nokisten vaatteiden seasta näkyivät kalpeat kasvot ja kauhun levittämät silmät.
“Haavoittuneet ensiksi! Järjestystä tai jäätte tänne!” perämies karjaisi kannelta. Savun seasta kannettiin huutojen ohjaamana veritahraisia paitojaan puristavia merimiehiä, jotka autettiin kiireesti reelinkien ylitse. Mutta Novianin korvat erottivat äkkiä hurjan huudon palavan aluksen kannelta, ja heti sen perään kuolemanparkaisun.
“Daikhan!” peikko varoitti ja tarkisti kädellään että hänen tikarinsa oli paikallaan hihansuussa. “Mitä sinä odotat! Iske heidät kauemmas!”
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 918
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Paluu yli kylmien aaltojen

Post by Tinanja »

Daikhan kääntyi katsomaan Aallottaren kannella vallitsevaa järjestyksen täyttämää kiirettä. Mies pyöräytti yhden reelingin ympäri sidotun köyden pään toisen kätensä ympärille, jotta varmasti itse pysyisi laivalla. Hän nielaisi kertaalleen pienen jännityksen noustessa mielen perukoille, kun hän näki, miten hyökkääjät yrittivät vallata nyt Aallottaren vierellä olevan laivan. Mies oli kuullut etäisesti ne sanat, jotka kannella oli käyty ennen viimeisen päätöksen tekemistä, ennen kuin Aallotar oli käännetty rinnakkain tuon palavan, hyökkäyksen kohteena olevan laivan kanssa. Novian oli oikeassa. Kuten tuo peikko tuntui usein olevan tätä nykyä, maagikko huomautti itselleen mielessään ja puristi tiukemmin köyttä, jonka oli kietonut ranteensa ympärille. Mutta samalla epäilys kalvoi maagikon mieltä - mitä Aallotaren miehistö, ja erityisesti kapteeni reagoisivat nähdessään, että hänellä oli magiaa, että hän oli maagikko? Saisiko hän vastaansa saman epäluulon kuin saaristossa, vai jotain muuta? Mutta palava laiva heidän vierellään oli mennyttä, ja pian olisivat loputkin sen miehistöstä, matkustajista ja he myös, Aallotar, mikäli tuli tarttuisi myös tähän laivaan. Jos joku verenkiilto silmissään viereistä laivaa tai heitä vastaan hyökkäävistä pääsisi Aallottarelle, se ei auttaisi heidän matkaansa eteenpäin täällä keskellä syvää, syvintä valtamerta.

Maagikko nielaisi kertaalleen ja pudisti päätään. Millään ennakkoluuloilla tai suhtautumisella ei olisi merkitystä, mikäli heidän ruumiinsa katoaisivat meren syvimpiin pohjamutiin. Kun tuo käänsi katseensa takaisin Aallottaren vierellä palavaan, lähes menetettyyn laivaan, maagikon silmissä oli uutta päättäväisyyttä, ja katse arvioi tilannetta uudella tarkkuudella. Tuleen pohjautuvat loitsut voisivat vaarantaa myös heidän matkantekonsa, eikä tilaa Novianin ehdottamalle vesiseinälle ollut. Sitä paitsi, se oli suuri loitsu, ja oli toiminut aiempaan tilanteeseen hyvin… mutta nyt maagikko ei nähnyt sille sopivaa paikkaa, tai loogista syytä, miksi käyttää sitä. Tuli uhkasi levitä toiselta laivalta jo Aallottarelle - puhumattakaan vastakkaisen laivan kannella kiipeilevistä hyökkääjistä, ja maagikko vilkaisi vielä kerran nopeasti ympärilleen tilannetta arvioiden, ennen kuin teki päätöksensä.

Daikhan ojensi vapaana olevaa kättään Aallottaren vierellä olevan laivan keulaa kohden, ja sulki hetkeksi silmänsä keskittyäkseen.
“W’e - Na’ir - Ti’m - Olm - Q’ar!” Daikhanin lausuessa viimeisen loitsuriimun, viereisen laivan keulan tasalta nousi suuri vesimassa. Se oli epämääräisen pallon muotoinen, tiputellen merivettä matkallaan laivan kannen yli. Daikhan ohjasi sitä kädenliikkeellään, ennen kuin heilautti kätensä kantta kohden peittäen kannen valtavaan, vesimäärän hajotessa muodostamaan aaltoon. Se huuhtoi viimeisenkin hyökkääjän kannelta alas irtotavaroiden mukana. Suurin osa liekeistä tukahtui vesimassan alle, mutta huudoista päätellen hyökkääjien laiva oli ainakin toistaiseksi vahingoittumaton. Daikhan ei halunnut upottaa noiden laivaa, mutta ei halunnut näitä myöskään heidän peräänsä - se aiheuttaisi huomattavasti enemmän ongelmia, ja hän halusi Phoebeen, mielellään turvallisesti.

Maagikko vilkaisi ympärilleen - viimeisiä loukkaantuneita tuotiin pois toiselta laivalta, ja he olisivat todennäköisesti pian matkalla kohti Phoebea ylimääräisten matkustajien kanssa. Sitten miehen katse osui laivaan nyt lähes uppoamassa olevan laivan takana, kauimpana Aallotaresta. Vihaisista, Aallottarelle asti kantautuvista huudoista, ehkä käskyistä päätellen Daikhan epäili että hyökkäääjiä oli vielä riittävästi ajojahtia varten. Mies pudisti vähän päätään, ja vilkaisi sitten Novianiinkin kuin harkiten, mitä tekisi, ja miten. Mutta sitten itsesuojeluvaisto, ja halu palata Phoebeen ehjänä, suojella juuri pelastettuja henkilöitä sai voiton tuon ajatuksista, ja mies suuntasi katseensa hyökkääjien laivan mastoon, ja purjeisiin.
“Ci’e – Na’ir – Ti’m – Olm – A’m”, mies lausui hitaasti, kohottaen kätensä eteensä. Loitsun aikana miehen kämmenen ylle nousi leijumaan tulipallo, tyhjästä, ja viimeisen riimun jälkeen liekehtivä ilmiö lensi suoraan hyökkääjien laivan mastoa kohden. Osuessaan se näytti pelkästään voimallaan katkaisevan maston puolenvälin tienoilta, vaikkei itse laivaa sytyttänytkään palamaan. Sen pitäisi hidastaa noiden matkaa riittävästi, että Aallotar pääsisi karkuun.
Post Reply