Naenija (parantaja) & Narylfije

Kaikkien pelaajien päähahmojen kuvaukset löytyvät täältä. Löydät tältä alueelta myös hahmolistan sekä ilmoitukset hahmokuvausten päivityksistä.
Post Reply
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Naenija (parantaja) & Narylfije

Post by Kide »

Nimi: Naenija (Nana)

Sukunimi: - (joskus tunnettu nimellä Auvreatylar eli Reeat, mutta sukunimen käyttö hiipunut)

Sukupuoli: Nainen

Ikä: vastaa 27-vuotiasta ihmisissä eli 170-vuotias
Syntymäpäivä Ab, 2. päivä

Rotu: Rheanhaltija

Ammatti: Parantaja sekä yrtti- ja rohdoskauppias

Lemmikki: Narylfije (Nafi) – rämelohikäärme eli lentävä tulilisko (esittely Nanan esittelyn jälkeen)

NAENIJA

Naenija & Nafi yhteiskuva

Talon pohjapiirros

Ulkonäkö
Nana on hyvin sirorakenteinen haltija eikä häneltä löydy juurikaan muuta voimaa kuin tahdonvoimaa. Sitä vastoin hän on melko ketterä ja tarvittaessa nopeakin jaloistaan, mutta ennen kaikkea tämä nainen on näppärä käsistään. Haltijaksi häntä voisi pitää lyhyenä, sillä pituutta Nanalla on “vain” 177cm. Nanan suvulle ominaisesti hänen silmänsä ovat melko kookkaat verrattuna tavanomaisiin Rheanhaltijan silmiin ja väriltään hyvin tummanruskeat, kauempaa katsottuna lähes mustan näköiset.
Toinen Nanan suvussa kiertävä ominaisuus on haltianeidon hiusten väri. Ensisilmäyksellä alaselässä asti hulmuavat hiukset vaikuttavat mustilta, mutta tarkemmin katsoessa voi huomata niiden todellisen värityksen olevan hyvin tumman punaruskea. Varsinkin kirkkaassa auringonpaisteessa hennon punertava sävy tulee esille. Ohuista ja silkkisen suorista hiuksista tapaa välillä pieniä lettejä, mutta tavallisesti Nana jättää suurimman osan hiuksista leviämään valtoimenaan pitkin selkää.
Haltianaisen kasvot ovat kapeat ja melko teräväpiirteiset. Poskipäät ovat korkeat ja nenä suoralinjainen sekä kapea. Nanan ripset ovat pitkät, mutta Rheanhaltijoille ominaisesti vaaleat. Kulmakarvat ovat vaaleanruskeat, mutta niissäkin on huomattavissa hennon punertava vivahde. Hyvin vaalea ihonväri pomppaa voimakkaasti esille kontrastia tuovien tummien hiusten ja silmien takia. Nanan korvat ovat haltiamaisesti suipot, mutta melko pienet. Korvien kärjet pilkistävät kuitenkin yleensä tummien hiusten lomasta näyttäen lähes valkoisilta tummia kutreja vasten.

Vaalean ja hyvin herkästi palavan ihonsa Nana peittoaa kesäisin useimmiten pellamekkoihin, joista voi lyötyä pieniä kirjailuja tai esimerkiksi silkkinauhasta tehtyjä koristeluja. Pienistä koristuksista huolimatta hänen vaatteensa ovat kuitenkin pääpiirteittäin yksinkertaisia. Kuumasta säästä huolimatta Nanalla näkee usein päällä pitkähihaisia ja kokopitkiä mekkoja, joilla hän koittaa varjella herkkää ihoaan. Vain todellisella helteellä neito vaihtaa päälleen lyhyempää vaatetusta.
Talvipakkasilla tämä haltia verhoaa itsensä lämpimiin villavaatteisiin sekä isoäitinsä vanhaan villaviittaan, joka on kulkenut äidiltä tyttärelle jo useamman sukupolven ajan. Aika ajoin viitta on vaatinut pientä parsimista, mutta se on edelleen upea ilmestys. Viitta on pitkä, Nanan päällä maata hipova ja väriltään syvän punaruskea. Sen helmaa ja hihansuita reunustavat mustat kukkakirjailut. Helman kirjailut kurkottelevat viittaa ylöspäin aina polven korkeudelle asti. Viitta kiinnitetään edestä neljällä pitkulaisella luunapilla, joissa niissäkin on kasviaiheisia kaiverruksia. Kaiken kruunaa suuri ja lämmin huppu, joka on verraton suoja kovassa tuiskussa ja tuulessa.
Kesäisin Nana kulkee lähes poikkeuksetta paljain jaloin, mutta pidemmälle kävelymatkalle joutuessaan hän suojaa sirot jalkansa ohuilla ja kevyillä puusandaaleilla tai vielä parempaa suojaa tarvittaessa pienillä, ruskeilla nahkatossuilla. Sään kylmetessä haltija sujauttaa jalkaansa pitkävartiset, villalla vuoratut tummanruskeat nahkasaapikkaat, jotka käytännöllisyyden lisäksi ovat myös sievän naiselliset varren koukeroisten kirjailujen sekä etuosan vaaleiden nauhojen ansiosta.

Nanan lanteilta roikkuu usein ohut nahkavyö. Tummanruskeassa vyössä näkee melkein poikkeuksetta roikkumassa useita kangas- ja nahkapussukoita, joissa haltija säilyttää yrttejään. Vyössä roikkuu myös pieni veitsi, jota haltija käyttää apuna yrttien keräämisessä ja silppuamisessa. Parantajan töihinsä lähtiessään Nana nappaa mukaansa myös suuren olalla kannettavan nahkapussukan, johon hän voi varastoida mukaansa haluamansa yrttipussit, rohdospullot, sidetarpeet, instrumentit sekä muut parantajan perustarvikkeet. Suuren nahkalaukun suojissa yrtit ja rohdokset kulkevat sateelta suojassa pidempiäkin matkoja. Erilaisten yrttien ansiosta neidin ympärillä leijuukin yleensä hyväntuoksuinen pilvi. Nahkapussukat on varattu pahanhajuisia kasveja varten, jotta hajut sulkeutuvat melko visusti niiden sisälle – sen verran turhamainen tämä muuten lähinnä käytännöllisyyttä arvostava nuori nainen osaa olla.

Varmimmin Naenijan tunnistaa aina hänen mukanaan kulkevasta pikkuruisesta lentävästä tuliliskosta. Tämä pieni punertava paholainen joko lentelee ihan emäntänsä läheisyydessä tai torkkuu tämän tavaroiden päällä tai hartioille kietoutuneena. Täydessä mitassaan seisoessaan tämä pieni lisko on vain 21 senttimetriä korkea, mutta kokonaispituutta siltä löytyy noin 70 senttimetriä, josta noin puolet koostuu hännästä. Kirkkaanoranssien silmien katse on pistävä, kun Narylfije eli Nafi arvioi emäntänsä läheisyyteen pyrkiviä. Nanaa kohtaan Nafi käyttäytyy kuin lohikäärme aarteitaan kohtaan eli vartioi ja suojelee huolella. Käytännössä tämä kuitenkin merkitsee sitä, että pahimmillaan Nafi on sihissyt varoittavasti kokiessaan jonkin tilanteen uhkaavaksi. Tästä pikkuisesta otuksesta saakin lähinnä laiskan vaikutelman, sen päivien koostuessa enimmäkseen torkkumisesta.
Ulkonäöltään Nafi vastaa pitkälti lohikäärmettä, tosin miniatyyrikokoisena. Lemmikin lisäksi Nafi toimii usein kuin amulettina Naenijalle tämän tehdessä loitsuja; Nafin läsnäolo auttaa Nanaa rauhoittumaan ja tyhjentämään mielensä helpottaen näin loitsujen tekemistä.

Nanan tunnistaa lisäksi melkein poikkeuksetta hänen päänsä ympäri kiertävästä metallikorusta, johon on otsan kohdalle upotettu punainen kivi. Tämä maaginen esine on sukukalleus, joka on kiertänyt äidiltä tyttärelle Reeojen suvussa monien sukupolvien ajan. Kiveen loitsittu magia vahvistaa käyttäjänsä magiaa ja auttaa tätä jaksamaan loitsujen lausumista pidempään. Tämä onkin tarpeen päivinä, jolloin potilaita on kertynyt jonoksi asti.


Luonne
Naenijan tapaa melkein aina hymyilemästä. Hän on yleensä ottaen hyvin hyväntuulinen ja -tahtoinen nuori haltija, jolla on palava halu auttaa muita. Parantajan palveluksistaan Nana voisi hyvinkin periä paljon suurempiakin maksuja kuten suurin osa parantajista tekee, mutta hyväsydämisen naisen omatunto ei anna hänen ryhtyä kiskuriksi. Varsinkin hoitaessaan selvästi köyhistä oloista tulevia potilaita tyytyy Nana ottamaan milloin mitäkin maksuksi, hoidettavan kykyjen mukaan. Hyvät parantajan taidot sekä lempeä luonne ovat aina olleet tunnettuja piirteitä Reean suvussa, etenkin sen naisissa. Ja kuten sanottua, Nana arvostaa paljon enemmän käytännöllisyyttä kuin turhamaista kerskailua. Se ei kuitenkaan pyyhi pois sitä tosiasiaa, että Nana on nuori nainen, josta melkein kuin luonnostaan löytyy myös hiven turhamaisuutta ja halua ehostaa olemustaan. Etenkin lähtiessään parantajantöihin, neiti laittaa mielellään edustavimpia vaatteitaan päälle sekä joitain omistamistaan pienistä käsikoruista tai sormuksista. Tällä hän uskoo antavansa luotettavamman vaikutelman itsestään ja keräävän enemmän asiakkaita. Kaikesta panostuksestaan huolimatta Nana on huomannut, että varsinkin vanhukset näyttävät kääntyvän mieluummin oman ikäluokkansa parantajien puoleen. Tosin asuttuaan ja työskenneltyään parantajana Phoebessa jo pidemmän aikaa, on parantajien nuorta sukupuolta edustavan Naenijan vastaanotolle kääntynyt aina vain enemmän potilaita ikäluokasta ja taustasta riippumatta.

Nana on olemukseltaan hyvin tyyni ja rauhallinen sekä helposti lähestyttävä nuori nainen. Hän on ystävällinen lähestulkoon kaikkia kohtaan rodusta ja taustasta riippumatta eikä lähde arvioimaan ketään pelkkien huhupuheiden tai ulkoisen olemuksen perusteella. Nana pyrkii välttämään kaikenlaisia konflikteja ja on suorastaan ihme, jos hänet tapaa vihaisena. Naenija on kätevä käsistään mitä tulee käsitöihin, puutarhanhoitoon, ruuanlaittoon tai parantajan töihin, mutta voimia hentoiselta haltialta ei löydy juuri enempää kuin mitä hän tarvitsee vesiastioiden tai ruokasäkkien kantamiseen. Tukalissa tilanteissa Nanan paras itsepuolustus on itsensä tilanteista pois puhuminen. Hänen vyöltään löytyy kyllä aina pieni puukko, jota hän tarvitsee yrttien keräämisessä ja rohdosten teossa, mutta toki tiukan paikan tullen tämän teräaseen varteen voisi käsi siirtyä. Onneksi parantajalla on anatomia hallussa, sillä ainoa mitä hän puukollaan osaisi itsepuolustusmielessä tehdä, olisi yrittää iskeä sillä vaaranaiheuttajaa johonkin kehon pehmeään, mutta vakavia vaurioita aiheuttavaan kohtaan.

Parantajana Nana on erinomainen, josta hän saa kiittää isoäitinsä oppeja. Tämä haltija ei laske kaikkea magian varaan vaan käyttää aina apunaan monipuolista yrtti- ja rohdosvalikoimaansa sekä ihan perinteisiä ajan lääketieteen keinoja kuten ompeleita ja siteitä. Nana ei voi olla katsomatta monien puoskariksi luettavien, mutta itseään parantajina pitävien toimintaa saamatta kylmiä väreitä. Monet luottavat pelkkään magiaan – joko tietämättömyyttään tai tarkoituksella –, jolloin haavat aukeilevat ja infektiot uusiutuvat. Osa taas käyttää pelkästään yrttejä ja rohtoja, joilla kyllä voisi päästä hyvään tulokseen, mutta monien yrttitietämys on ihan liian heikkoa tai vain täysin väärää parantamisen onnistumiseksi. Lisäksi tällaisesta puoskaroinnista monet perivät tuplasti korkeampia hintoja kuin Nana, mikä onkin yksi harvoista asioista, joka saa naisen veren kiehumaan. Asiaan ei kuitenkaan käy puuttuminen, sillä toisen parantajan työtä ei käy herjaaminen ilman seuraamuksia – varsinkaan naispuoliselta nuorelta haltijalta. Naenija ei voikaan kuin tehdä työnsä niin hyvin kuin taitaa, jotta saisi sanaa hänen taidoistaan leviämään ja laajennettua asiakaskuntaansa. Eikä hän uusien asiakkaiden saamisessa koe tärkeimmäksi suurempia tuloja vaan sitä, että jokainen uusi asiakas hänelle on yksi asiakas vähemmän saamassa huonoa hoitoa jossain muualla. Naenijasta onkin Phoebessa asumisensa aikana ehtinyt tulla jo melko tunnettu parantaja. Muuhun hän ei magiaa käytä kuin parantamiseen.


Menneisyys
Naenijan kasvatuksen on hoitanut kokonaan hänen isoäitinsä. Hän oli vanhempiensa ensimmäinen ja ainoa lapsi, sillä Nanan äiti kuoli synnyttäessään tytärtään ja isä oli vaimonsa menettämisen tuskan musertamana lähtenyt teille tietämättömille hyljäten vastasyntyneen tyttärensä. Huomattavasta iästään huolimatta Nanan isoäiti otti haltijapienokaisen hoiviinsa ja hyvin tytön kasvattikin. Jo lapsesta lähtien oli huomattavissa kuinka vahvana magia Naenijassa virtasi – kuten Reean suvussa oli tavallista. Pienestä pitäen isoäiti otti hoivattinsa mukaan niin yrttienkeruuretkille kuin parantajantöihinsä ja antoi Nanan osallistua kaikkeen mahdollisuuksien mukaan. Pikku-Nana oli nopea oppimaan ja imi kaiken tiedon itseensä loputtomalla innolla. Myös lukemaan ja kirjoittamaan haltija oppi jo nuorena isoäidin opastuksella.
Isoäidin lisäksi Naenija seurasi myös kaikkea muuta ympärillään tapahtuvaa tarkkaavaisesti. Etenkään yrttitietoudessa ja loitsuissa mikään ei tuntunut riittävän nuorelle neidille vaan hän halusi oppia aina vain enemmän ja enemmän. Isoäiti ei olisi voinut olla lapsenlapsestaan ylpeämpi. Kun isoäidin sitten tuli aika poistua tästä maailmasta kunnioitettavassa 1491 vuoden iässä oli Nana murtunut eikä ollenkaan valmis luopumaan huoltajastaan ja opettajastaan. Sen sijaan isoäiti jätti tunnetun maailman hymyillen ja varmana siitä, että Naenija tulisi pärjäämään ja menestymään elämässään.

Auvreatylar-suku oli pitkään hyvin tunnettu suvun naisten pettämättömistä parannustaidoista. Reeojen puoleen käännyttiin niin pitkittyneen yskän vaivatessa kuin hedelmällisyysasioissa. Tietämätömästä syystä Reeojen suvun naisten on aina ollut hankala saada lapsia eikä niitä juuri koskaan ole pitkän yrittämisen jälkeenkään siunaantunut yhtä enempää. Lisäksi esikoinen on melkein poikkeuksetta ollut tyttö. Tämän vuoksi suku ei ole levinnyt, muutamia miespuolisia suvun edustajia luukuunottamatta, jotka kaikki ovat lähteneet “maailmalle”. Suvun naiset sen sijaan olivat aina asuneet yhdessä Rheassa, kunnes Nana muutti isoäitinsä kanssa Phoebeen täytettyään 10 vuotta.
Isoäiti osti heille pienen kaksikerroksisen puutalon Phoeben kaakkoisreunalta, jolloin talon tontille mahtui pystyttämään pienen puutarhan. Lähellä keskustaa sijaitsevaan kiinteistöön kannatti uhrata rahaa, sillä siellä riitti myös asiakkaita ja eikä harvinaisempienkaan yrttien saaminen tuottanut yleensä vaikeuksia. Kahdesta kerroksestaan huolimatta talo ei ole erityisen suuri. Alin kerros on omistettu kauppa- ja vastaanottotilaksi ja siellä on myös keittiö. Keskellä vastaanottotilaa on suuri pöytä, joka palvelee niin kauppatasona, potilaiden alustana kuin ruokapöytänä. Huonetta kiertävät melkein lattiasta kattoon hyllyköt, jotka notkuvat mm. erilaisia yrttejä, rohdospulloja, voiteita ja saippuoita, joita Nana valmistaa itse. Vastaanottotilan perällä, puolittain maanalle rakennettuna on myös pieni, kesäisinkin hieman viileänä pysyvä komero, jossa säilytetään rohdoksien lisäksi myös ruokaa. Toisessa kerroksessa on pieni oleskelutila sekä yksi makuuhuone. Jäätyään taloon yksin asumaan isoäitinsä poisnukkumisen jälkeen Nana on majoittanut yläkerran oleskeluhuoneessa aika ajoin matkalaisia pientä korvausta vastaan.

Osittain isoäidin päätökseen muuttaa haltiakaupungista suurkaupungin vilinään vaikutti heidän hiljalleen muuttunut maineensa. Etenkin Naenijan äidin menehdyttyä alkoivat huhupuheet kiertää Rheassa, mikä näkyi myös vastaanotolle tulevien asiakkaiden määrässä. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun Reean suvun nainen kuoli esikoisensa synnytyksessä. Vaikka tieto Reeojen parannustaidoista oli levinnyt laajalle eivät kaikki voineet käsittää miten arvostettu parantaja voi menehtyä synnytykseen isoäitinsä, toisen arvostetun parantajan, avustaessa häntä. Varsinkin, kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta Reeojen suvussa. Osa Rhean asukkaista menetti luottamuksensa Reeojen taitoihin. Jos isoäiti ei ollut pystynyt pelastamaan edes tytärtään, oliko hänestä sittenkään luotettavaksi parantajaksi?
Tietystikään huhupuheilla ei ollut vaikutusta kaikkiin; läheisimmät ystävät ja tuttavat jatkoivat edelleen isoäidin ylistämistä ja hakeutuivat hänen vastaanotolleen. Mutta osalle yksi epäonnistuminen oli liikaa, se peitti alleen kaiken muun. Pahimmillaan Reeojen juoruttiin olevan riivattuja – miten muuten heille syntyisi aina vain niin vähän lapsia ja ne ainokaisetkin koituivat vanhempiensa kohtaloksi. Koska tämän tiedettiin jatkuneen sukupolvesta toiseen, oli villeillä kertomuksilla aikaa syntyä ja juorujen muuttua aina vain synkemmiksi. Phoebessa Nana ja hänen isoäitinsä pääsivät aloittamaan elämänsä kuin uudestaan, ilman seläntakaa kuuluvia kuiskutteluja ja varautuneita katseita.

Nafin tarina
Narylfije tuli Nanan lemmikiksi sattuman kautta heidän ensimmäisenä talvenaan Phoebessa. Isoäiti halusi piristää uudesta ympäristöstään hämillään olevaa nuorta haltijaa. Hoitaessaan vastaanotollaan kulkukauppiasta isoäiti huomasi Nanan olevan kiinnostunut enemmän kauppiaan laukusta pilkottavasta oranssista kivestä kuin itse toimenpiteestä. Ja oli hyvin harvinaista, että jokin sai Nanan ajatukset herpaantumaan, kun se seurasi isoäitiään töissä.
Lyhyen toimenpiteen jälkeen oli maksun aika ja Nanan täydeksi yllätykseksi kauppiaan kaivaessaan rahapussiaan esille isoäiti pysäytti hänet ja kertoi haluavansa vain tuon suurehkon oranssin kiven. Kauppias oli hetken ymmällään, mutta myöntyi sitten uskoessaan pääsevänsä näin halvemmalla. Sekä kauppias että isoäiti olivat yhtä tietämättömiä kuinka arvokas aarre juuri vaihtoi omistajaa. Kuinka he olisivat voineet aavistaakaan – eihän rämelohikäärmeiden munia oltu Ceresissä nähty miesmuistiin. Enää niistä puhuttiin vai kirjoissa ja vanhoissa tarinoissa, joissa kaikissa niiden kuvauskin vaihteli.
Kivi ei ollut järin suuri, noin puolentoista miehen nyrkin korkuinen, mutta sitäkin upeamman näköinen. Sen eri oranssin ja punertavan sävyissä vaihteleva pinta näytti kuin elevän valaistuksen mukana. Nana asetti kiven olohuoneessa olevan tulisijan viereen ja saattoi istua katselemassa valojen ja varjojen leikkiä kiiltävässä pinnassa tuntikausia. Tulen lämmin valo tuntui tuovan marmorimaisen kiven värit entistä upeammin esille - aivan kuin pinta olisi elänyt.
Kun talvi alkoi taittumaan, odotti Naenijaa yllätys hänen palatessaan ostoksilta takaisin kotiin. Kivi oli pirstaleina lattialla tulisijan vieressä. Nana ei voinut kuin tuijottaa sotkua ihmeissään kyynelten sumentamien silmien takaa. Hän olisi halunnut huutaa isoäitinsä puutarhasta paikalle, muttei saanut sanaa suustaan. Sitten liikahdus varjossa takan toisella laidalla sai Nanan viimein suuntaamaan tummien silmien epäuskoisen katseen irti pirstaleista, joita oli tähän asti kiveksi luullut. Silmissä kimmeltävät kyyneleet räpsähtivät ympäriinsä, kun neidin silmät rävähtivät auki tuijottamaan nurkassa liikahtanutta otusta. Suu ihmetyksestä ammollaan Nana lähti varovasti askel kerrallaan lähestymään pientä mustaa eläintä, joka tuijotti sitä yhtä terävästi takaisin omilla kirkkaanoransseilla silmillään. Lattia narahti haltijan kyykistyessä vain kädenmitan päähän otuksesta. Kumpikaan ei edelleenkään irrottanut katsetta toisesta. Hetken päästä – ilmeisesti arvioituaan Nanan vaarattomaksi – tumma otus nousi viimein verkkaisesti seisomaan. Se haukotteli leveästi valkoinen hammaskalusto välkähtäen ja alkoi venytellä jalkojaan – ja siipiään. Nahkaisia, suuria siipiään!
Nana henkäisi ja räpytteli silmiään eikä voinut uskoa tätä todeksi. Eikä varsinkaan sitä mitä tapahtui seuraavaksi. Pikkuruinen lisko käveli varovasti ihan Nanan jalkojen juureen ja nuuhkaisi tämän kenkiä. Tajuamattakkaan mitä oli tekemässä Nana oli jo ojentanut kätensä pientä otusta kohti. Ensin lisko säpsähti ja perääntyi, mutta palasi sitten uteliaasti nuuskimaan myös kättä. Lopulta pikkulisko puski kevyesti päällään Nanan sormia kuin kissanpentu. Viileiden suomujen ja terävien luupiikkien tuntu kättä vasten sai Nanan henkäisemään ihmetyksestä. Lohikäärme peruutti hieman taaksepäin ja jäi vielä hetkeksi tapittamaan Nanaa suoraan silmiin. Sitten sen katse kääntyi takaisin haltijaneidin edelleen ojennettuna olevaan, aavistuksen vapisevaan käteen. Ennen kuin Nana ehti reagoimaan mitenkään pikkuruinen lisko oli jo loikannut sen punaisen viitan verhoamalle kädelle. Nana pyllähti säikähdyksestä lattialle komean tumahduksen saattelemana. Äkillisestä liikahduksesta hämääntynyt lohikäärme päästi pienen sihahduksen. Molemmat tuijottivat hetken toisiaan. Sitten lohikäärme lähti kipuamaan villatakkia pitkin ylöspäin, aina olkapäälle asti. Se työntyi Nanan niskaa peittävän silkkisen hiusputouksen alle ja asettui makaaman vasemman olkapään ylle tyytyväisen kuuloisesti tuhahtaen. Pitkä häntä kietoutui puolittain Nanan kaulaa vasten.
Nana ei tiedä kuinka kauan hän siinä istui, täysin liikkumatta, sydämensä liian nopeatempoista konserttia kuunnellen. Nana alkoi hiljalleen tuntemaan lohikäärmeestä säteilevän lämmön viittansa läpi. Vasta kun isoäiti tömisteli sisään olohuoneeseen ja ihmetteli mistä moinen tumahdus oli kuulunut, Nana liikkui ensimmäisen kerran. Se kääntyi varovasti lattialla ympäri vain kohdatakseen vanhuksen yhtä epäuskoisen katseen. Nana tunsi lohikäärmeen nostavan päätään tämän olkapäällä, mutta laski sen heti takaisin Nanan pysähdyttyä. Pelkkään hiljaiseen ihmettelemiseen meni aikansa, kunnes isoäiti ja tytär viimein uskaltautuivat puhumaan, liikkumaan ja tutkimaan heidän uutta perheenjäsentään paremmin.
Alkujärkytyksen ja -ihmetyksen hälvetessä alkoi vimmattu lentävien tuliliskojen eli rämelohikäärmeen historian tutkiminen – onneksi kirjasto oli lähellä. Molemmat naiset saivat hämmästyä kuinka sekalaista ja ristiriitaista tietoa näistä upeista otuksista oli enää jäljellä. Kaikesta huolimatta siihen lopputulokseen päädyttiin, että pikku matelijan täytyi olla rämelohikäärme ja että he pitävät sen. Mikäli vanhoihin kirjallisuuden lähteisiin oli luottamista, oli näitä olentoja ennenkin pidetty onnistuneesti lemmikkinä. Ja olihan pieni Narylfieksi eli Nafiksi ristitty lohikäärme jo asettunut taloksi ja mitä ilmeisemmin jollain tapaa “leimautunut” Nanaan.
Aluksi tässäkin ystävyyssuhteessa oli hieman huomattavissa alkukankeutta: molemmat näyttivät hieman varovan liikkeitään ja säpsähtelivät toistensa yllättäviä toimia. Kaikesta huolimatta kaksikosta tuli alusta alkaen erottamattomat. Ei mennyt montakaan viikkoa, kun pikkuinen otus matkusti Nanan olkapäällä menipä hän keittiöön laittamaan ruokaa, avustamaan isoäitiään vastaanotolle tai ostamaan tarvikkeita ihmisiä vilisevästä satamasta ja torilta. Ilman yhteistä kieltäkin alkoi ajan myötä näyttämään siltä kuin tämä kaksikko ymmärtäisi toisiaan täydellisesti.


Muuta
Avoimesta ja pursuilevan iloisesta luonteestaan huolimatta Naenija on isoäitinsä kuoleman jälkeen ollut melko yksinäinen. Tyttö on hukuttanut kaiken aikansa opiskeluun ja parantajan töihin, eikä oikein ole valmis myöntämään itselleenkään, kuinka yksinäiseksi välillä itsensä tuntee. Viimeksi varhaisessa nuoruudessaan Nanalla on ollut kunnon ystäviä, joihin hän luotti ja joille pystyi uskoutumaan. Reean suvusta kulkeneet huhut alkoivat kuitenkin lasten kasvaessa vaikuttamaan kaverisuhteisiin ja hiljalleen melkein kaikki Naenijan ystävät kaikkosivat hänen ympäriltään; toiset omasta pelosta, toiset vanhempiensa käskyttäminä. Vain pari itsepäisempää haltijanuorta eivät antaneet huhupuheiden vaikuttaa mielipiteeseensä Nanasta. Näiden naisten kanssa Nana pitääkin yhteyttä edelleen harvakseltaan, lähinnä kirjeitse pitkän välimatkan tähden; ystävät asuvat edelleen Rheassa.


NAENIJAN LEMMIKKI

Nimi: Narylfije (Nafi)

Sukupuoli: Naaras

Rotu: Rämelohikäärme (virallinen nimi: lentävä tulilisko)

Ikä: 160 vuotta

NAFI

Ulkonäkö
Narylfije on suorassa neljällä jalallaan seisoessaan 21 senttimetriä korkea (pään päälle mitattaessa). Vartalon pituus kuonosta hännän tyveen on noin 30 senttimetriä, josta häntää on noin 40 senttimetriä. Lohikäärmeiden tapaan sen koko vartaloa peittää paksu suomukerros ja aina niskasta hännänpäähän asti kulkee rivi teräviä luupiikkejä. Pieniä luupiikkejä on myös pään suojana leuassa ja poskilla. Lisäksi pikkuliskon päätä koristaa kaksi pään päältä takaviistoon lähtevää, reilun 5 senttimetrin mittaista luusarvea. Ohuet sarvet ovat melkein suorat, mutta kaartuvat aavistuksen loppupäästään alaspäin.

Väritykseltään Narylfije on hyvin tummanpunainen, oikeastaan mustanpunainen. Tumma väritys jatkuu joka puolella sen kehoa, aina vatsasta selkään ja kuonosta hännänpäähän. Suomujen punaisen vivahteen erottaa parhaimmin lohikäärmeen päästä ja selästä kirkkaassa auringonpaisteessa. Vatsan alla ja jalkojen sisäpuolella suomut ovat tummimmillaan. Nafin hyvin voimakkaan oranssit, suuret silmät loistavat muuten tummasta olemuksesta esille kuin kaksi lyhtyä. Liskon tanakat jalat päättyvät kolmivarpaisisiin jalkateriin ja jokainen varpaista päättyy paksuun ja voimakkaaseen, lähes kaksisenttiseen kynteen.

Kokoonsa nähden Nafin siivet ovat melko kookkaat ja saavat sen lentäessään näyttämään suuremmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Siivissä jatkuu sama mustanpunainen väritys kuin muussakin kehossa. Yksi luupiikki löytyy myös siipien ylimpien nivelien päästä. Nämä luupiikit ovat hieman kynsiä isompia, mutta kuitenkin pään sarvia lyhyempiä. Siipien luupiikkejä Nafilla on tapana käyttää kiipeillessään melkein aina apunaan. Tosin Nanan päällä rimpuilleessaan lohikäärme on oppinut varomaan terävien kynsiensä käyttöä. Lentäjänä Nafi on melko ketterä, mutta ei vedä vertoja esimerkiksi pikkulinnuille.

Paksuine suomupanssarineen, terävine luupiikkeinen ja mustine kynsineen Nafi voi äkkiseltään näyttää pelottavaltakin ilmestykseltä. Tuhovoimiltaan sitä voisi kuitenkin verrata kissaan. Toisekseen tämä laiska otus ei kovin pienestä siipiään hetkauta – tai ainakin uhittelut jäävät yleensä vain varoittavaan sihinään ja selän uhkaavaan köyristämiseen, joka saa luupiikit sojottamaan taivasta kohti kuin terävien vuorenhuippujen jono.

Luonne
Narylfije on perusluonteeltaan melko laiska tapaus. Mieluiten se viettää päivät torkkuen, varsinkin jos pysytellään kotona tai kaupungilla. Metsään päästessään Nafi sen sijaan näyttää heräävän aivan erilaiseen eloon. Se lentelee, syöksähtelee, kiipeilee ja metsästää milloin mitäkin pienriistaa hiiristä myyriin. Lisäksi se saattaa jahdata perhosia ja sudenkorentoja sekä muita hyönteisiä. Nanan uskomuksen mukaan hyönteisten metsäsminen on Nafille enemmänkin huvittelua, kun taas pikkuiset jyrsijät se pistelee antaumuksella poskeensa.
Nafi elää kesäisin pääosin itse metsästämillään jyrsijöillä. Yhdessä Nana ja pikkulisko käyvät melkein päivittäin kävelyllä melkein heidän kotinsa takapihalta aukeavalla niityllä ja sen takana alkavassa metsikössä. Tällöin Nafi pääsee syömään ja haltijaneiti täydentämään yrttivarastojaan. Talvella jyrsijöitä tai muuta Nafille tarpeeksi pientä riistaa ei juuri näy ja silloin se syö milloin mitäkin lihaa Nana sattuu itselleen ruuaksi ostamaan.

Nafi on eläin, jolla on myös eläimen vaistot ja käsityskyky, mutta vuosien kuluessa Nanan rinnalla on se oppinut aistimaan etenkin emäntänsä, mutta myös ympäristön tunnetiloja jollain tasolla. Etenkin Nanaa lisko osaa lukea, tunnistaen joidenkin sanojen ja eleiden merkityksen, mutta se pystyy aistimaan myös ympäristöstään asioita niin Nanan kautta kuin suoraakin sen perusteella mitä lisko näkee, kuulee ja haistaa. Se pystyy tunnistamaan esimerkiksi vihaisen äänensävyn merkityksen, pelon nostattaman hienhajun tai kivun aiheuttaman uikutuksen.
Vaikka Nafi kuunteleekin Nanaa ja toimii useinmiten emäntänsä käskyjen tai pyyntöjen mukaan, mistään tottelevaisuuskoulun priimuksesta ei ole kyse. Nafi on pitkälti omatoiminen, itsepäinenkin, ja tekee myös välillä asioita juuri niin kuin itse haluaa. Tai on tekemättä mitään. Pari asiaa liskoon pätee kuitenkin aina: se ei koskaan poistu kauas Nanan rinnalta ja käyttäytyy emääntäänsä kohtaan suojelevasti.

Muuta
Myös Narylfijessä esiintyy magiaa, mutta pikkulisko ei sitä itse osaa hyödyntää. Nanaa lemmikin läsnäolo loitsuja tehdessä on kuitenkin aina rauhoittanut ja auttanut keskittymään, johtuipa se magiasta tai ei.

Tulilisko nimen mukaisesti Narylfije pystyy syöksemään tulta – tosin se ei ole millään mittapuulla verrattavissa lohikäärmeiden tulensyöksentätaitoihin. Nafin tupsauttelemat pikkulieskat riittävät juuri ja juuri sytyttämään nuotion, mikäli puut ovat tarpeeksi kuivia ja sytykkeet pieniä. Metsästys- tai puolustusmielessä pikkupeto luottaa enemmän kynsiinsä ja hampaisiinsa kuin höyryävään kitaansa. Nafin tulensyöksentä rajoittuukin oikeastaan kotona tulisijan puiden tai kynttilöiden sytyttämiseen Nanan pyynnöstä. Tosin joskus kiukustuessaan tai tuntiessaan itsensä uhatuksi saattaa pikkulisko päästellä muutaman tulisen tuprautuksen.

Tuliliskojen menneisyys (tai se mitä uskotaan tiedettävän):
Lentävien tuliliskojen alkuperää on vain arvailtu. Se kirjoitettu ja suusta suuhun kulkeva tieto mitä on jäljellä ei kerro mistä liskojen munia on tullut vaan vain sen, että niitä on aina silloin tällöin löydetty lähinnä rämeiltä, soilta tai muuten kosteilta alueilta. Tästä ja lentoliskojen ulkonäöstä juontuukin puhekielessä yleistynyt nimi rämelohikäärme, vaikka nämä pienet liskot eivät mitään sukua lohikäärmeille olekaan. Tarinoista päätellen löydetyt munat ovat kuoriutuneet, kun ne ovat saaneet sopivasti lämpöä tarpeeksi pitkän aikaa. Lisäksi vanhoista taruista on pääteltävissä se, että lentävät tuliliskot selvästikin linnunpoikasten tapaan leimautuvat ensimmäiseen elävään olentoon, johon ottavat kuoriutumisen jälkeen kontaktin. Niitä on kuvailtu uskollisiksi otuksiksi, jotka emäntänsä tai isäntänsä kuoltua eivät huoli enää muita “kumppanikseen” vaan ovat tämän jälkeen hävinneet enää palaamatta takaisin.

Tuliliskojen lisääntymisestä löytyy useita taruja. Useimmin niissä puhutaan salaisista tapaamispaikoista, jonne kumppaninsa menettäneet pikkuliskot vaistomaisesti hakeutuvat ja lopulta yleensä kohtaavat muita lajikumppaneita. Toinen toistuva taru vertaa pikkuliskoja fenix-lintuihin, jotka kuolemansa jälkeen syntyvät aina uudelleen. Tulivatpa pienet kiveä muistuttavat munat mistä hyvänsä, ne ovat aina olleet harvinainen löytö ja käyvät aina vain harvinaisemmiksi. Tähän syytä ei tiedetä.

Tarkkaa tietoa siitä kuinka vanhaksi lentävät tuliliskot voivat elää ei ole, mutta vanhoissa taruissa niiden sanotaan elävän pidempään kuin haltijat, mutta lyhempään kuin tavalliset lohikäärmeet. Maksimi-iän arviot vaihtelevat 2000 ja 3500 vuoden välillä. Toisaalta on myös mahdollista, ettei ihmiseen leimautunut olento elä pitkään sen jälkeen, kun se menettää kumppaninsa, vaikka sillä olisi ollut vuosisatoja jäljellä.

PELIT

Peitetarinoita ja hyviä tarjouksia - Tinanja & Zahir (Peli pelattu vanhalla foorumilla)

Päivän hyvä työ - Kuparirapu & Vareo

Elämä kuluttaa, elämä hajottaa - TheWaltsu & Jalaaje || Viherkivi & Vilutar

Pappi ja pyhäinhäpäisijä - Kuparirapu & Shyal

Vanki - Kuparirapu & Shyal (Nafin peli)

Siepattu - Kuparirapu & Vareo || Tinanja & Zahir

Pelastus ja kadotus - Kuparirapu & Vareo + Shyal || Tinanja & Zahir

Yllättäviä ystäviä - Tinanja & Mianna

Velanmaksun ensimmäiset askeleet - Tinanja & Zahir

Velka maksetaan verellä - Kuparirapu & Vareo

Tämä on ryöstö! - Tinanja & Tiatha || Viherkivi & Vilutar

Paljastuksia - Kuparirapu & Vareo

Yötyön pimeä puoli - Tinanja & Ranyard

Koskematonko? - Kuparirapu & Vareo

Menetyksen hetki - Kuparirapu & Vareo || Tinanja & Zahir

Viimeiset sanat - Yksinpeli

Kun mentävä on - Tinanja & Ranyard

Eteenpäin - Tinanja & Ranyard

Uusia alkuja - Tinanja & Ranyard

Kaukana kotoa - Kuparirapu & rehtori Tanet || Tinanja & Ingvild

Esittelykierros - Tinanja & Ingvild

Oppia ikä kaikki - Kuparirapu & parantajamestari Coftt
Post Reply