Ingvild laski sovitun määrän kolikoita Alenan eteen tiskille naisen kirjatessa hänen tilauksensa ylös. Pian tiskillä olikin puolet sovitusta ennakkomaksusta, ja Ingvild oli pujottanut Alenalta lumottavaksi saadun hiusneulan vyöllään roikkuvaan vyölaukkuun turvaan ja odottamaan lumoamista. Nainen nyökkäsi lyhyesti Alenan todetessa, että olisi tänään, ja huomenna puoleenpäivään saakka liikkeessään. Hän uskoi saavansa rahat järjestettyä tänne jo tänään, kunhan kävisi vähän lepertelemässä kollegoilleen täällä. Siinä Alena ajatuksissaan oli oikeassa, että Ingvild oli kieltämättä epäluuloinen Dionessa, eikä kantanut enempää rahaa mukanaan kuin mitä oli pakko. Varsinkin, kun koskaan ei tiennyt, mihin tie voisi iltaa kohden kulkea, ja mihin hän päätyisi yöksi.
Alenan seuraaville sanoille sopimuksesta Ingvild nyökkäsi. “Siitä olen samaa mieltä”, nainen totesi. “Saat loput ennakkomaksustasi pian”, maagikko lisäsi vielä. Pian, muutaman näkemiin ja kiitos -kommentin jälkeen Ingvild lähti takaisin Dionen kaduille.
Ja kuten Ingvild oli luvannutkin, toi eräs nuori, muutamalla ylimääräisellä kolikolla palkittu Metiksen erään puodin oppipoika Alenalle loput Ingvildin tälle lupaamasta maksusta vielä saman päivän aikana.
//Kiitoksia hyvästä pelistä! Täytyy varmaan jonkin ajan päähän ottaa toinen peli, niin saavat molemmat haluamansa?