Kuin peiliin katsoisi

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kuparirapu »

Mirayan hoikka keho siirtyi hänen eteensä, ja katsoessaan tuota sorjaa vartta Nimetön tunsi häijyä huvittuneisuutta. Jos arvon kapteeni, kunnianarvoisa Rayash Doultub tietäisikään mitä hänen seuralaisensa puuhasikaan. Mahtoikohan tuo tietää laisinkaan Mirayan sivutienesteistä, tai siitä menneisyydestä jonka Nimetön oli saaristossa näkemänsä perusteella tälle maalannut? Vai toiko se jotain kiellettyä intohimoa sänkyyn, hölmön kuvitelma että kaikista seuralaisistaan Miraya välittäisi aidosti vain kapteenista?
Kummin tahansa, Nimetön nautti tiedosta että voisi tarvittaessa saada Rayashin sydämen vuotamaan.

Hän kohottautui hieman lähemmäs, ja kun hänen poskensa miltei hipoi valkeita hiuksia Nimetön lausui matalasti:
"Mitä minä haluan olla, riippuu siitä kuka minun on kulloinkin oltava. Kuten juuri nyt."
Mies nojautui hieman tuolillaan, paitsi että hänen tilallaan istui joku toinen. Kuin jonkun maagikon tempulla muuttui tämän olemus erilaiseksi, vieraammaksi. Ja nuo terävät silmät joiden edestä Miraya itsensä löysi tuntuivat hehkuvan yhtä aikaa pelottavaa itsevarmuutta sekä pistävää ylenkatsetta. Nimettömän toinen suupieli nousi kuin viimeistelemään sen omahyväisen ilmeen joka hänen kasvojaan nyt koristi.
"Hyvää iltaa, neiti Cabra."
Näin lähellä Nimetön tunsi heti milloin ymmärrys ja sitä seuraava paniikki tulvahtivat naisen läpi. Tämän asento säpsähti jäykäksi kuin pelästyneen eläimen, ja aiempi hunajainen lämpö naisen silmissä katosi kuin sammutettu kynttilän liekki. Mutta he olivat liian lähellä toisiaan, joten Nimetön ehti helposti kietoa toisen kätensä naisen vyötäisille ja painaen tätä tiukasti aloilleen lausui hillityllä äänellä:
"Tut, tut, pysyhän aloillasi."
Nimetön kohottautui uudelleen eteenpäin, juuri sopivasti jotta Mirayan hätääntynty ilme peittyi pois tiskin takana seisovan isännän näkyvistä, tämän vilkaistessa lyhyesti heidän suuntaansa.
"Luulenpa ettei kumpikaan meistä halua järjestää tästä turhaa kohtausta, ilta kun on sujunut niin leppoisasti välillämme. Miten edes aloittaisit selittelemään asiaa heille, hm? Kuinka paljon joutuisit paljastamaan itsestäsi että he ymmärtäisivät tilanteen?" hän lisäsi Mirayan korvan juurella, ja hymähtäen kuljetti kättään kevyesti korsetin kirjailuja pitkin. Ilman kiirettä, nauttien selvästi että hän hallitsti tilannetta täysin. "Nyt sinun tarvitsee vain hymyillä, niin säästyt sellaiselta. Hymyile, ja sitten voimme jatkaa jutteluamme."
Nimetön nojauti takaisin tuolilleen, ja höllentäen kättään Mirayan uumalta antoi tälle tilaa siirtyä halutessaan kauemmas.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kide »

Vastaus, jonka Miraya sai, ei ollut lainkaan sellainen, jota hän oli odottanut. Jokin näytti muuttuvan, mutta vasta tuon miehen mainitessa Mirayan nimen hän ymmärsi. Hämmennystä seurasi täydellinen ällistys ja sen kannoilla tuli pelko, eikä Miraya kyennyt peittelemään niistä mitään. Kaikki paistoi kirkkaana mustan naamion alta miestä tuijottavista silmistä, joita Miraya ei hetkeen osannut edes räpyttää. Hän oli todistanut samanlaista muodonmuutosta Valkoisen Lohikäärmeen kannella, kun herra Artorista oli kuoritunut tämä mies. Kylmin talviviimakaan ei olisi saanut sellaista puistatusta aikaan, joka Mirayaa nyt ravisteli. Pahoinvoinnin aalto vyöryi Mirayan yli jäykistäen hänet. Vai oliko se pelkkää puhdasta pakokauhua, joka tuntui kuristavan sisuskalut solmuun jättämättä tilaa edes hengittämiselle?
Miehen käden siepatessa kiinni Mirayan takaa, vielä äsken rennosti tuon olkapäillä levänneet kädet jäykistyivät tikkusuoriksi Mirayan varmistaessa heidän välilleen niin paljon tilaa kuin pystyi, vaikka sekin oli aivan liian vähän. Hänen katseensa kohottautui etsiytymään tiskille, mutta samassa hän näki edessään vain tuon miehen kasvot. Miraya vakuutti itselleen, ettei jäänyt aloilleen miehen käskystä eikä pelosta, joka esti häntä liikkumasta, vaan omasta tahdostaan, jotta ei olisi näyttänyt vieläkin pelokkaammalta. Vakuuttelu ei mennyt aivan täydestä.
Miraya saattoi vain tuijottaa kylmänsinisiin silmiin miestä kuunnellessaan. Kuinka pirullisesti tuo olikaan tilanteen suunnitellut omaksi edukseen. Ja Miraya oli astunut ansaan vaivattoman helposti. Kuinka hän saattoikaan olla näin sokea?
Miraya sävähti selkäänsä pitkin kulkevaa kosketusta kuin siellä olisi käden sijasta liikuteltu puukkoa. Se herätteli viimein pelon takaa esiin myös kiukkua. Miraya oli vihainen omasta huolimattomuudestaan. Ja varomattomuudestaan. Ja siitä, että oli antanut yllätyksensä näkyä täysin estoitta, kuten kaiken muunkin. Mutta tästä ei enää voinut alemmas vajota, joten oli aika nousta. Hän voisi enää vain parantaa asemaansa. Kunhan hän vain saisi hillityksi käsiensä vapinan ennen kuin irrottaisi ne miehen olkapäiltä.
Miraya keräsi kaiken tahdonvoimansa estääkseen itseään ja ääntään tärisemästä. "Luulenpa, että tästä lystistä tuli juuri liian kallista sinulle", hän sihahti vetäytyessään pois miehen sylistä tuon hellittäessä otteensa ja väänsi kasvoilleen jotain hymyä muistuttavaa. Hän olisi halunnut pompata ylös ja rynnistää karkuun. Hän olisi halunnut saada itsensä ja tuon iljetyksen väliin niin paljon matkaa kuin se vain olisi mahdollista. Sen sijaan Miraya kohotti ylväästi leukaansa sanojaan vahvistaakseen, niin turhaa kuin se enää tässä vaiheessa olikaan, ja vain peruutti seisomaan pöydänreunaa vasten nojaten. Vaikka kaikki aiempi sirous naisen liikkeistä oli tiessään, sentään hän liikkui vakaasti. Miraya ei halunnut antaa tuolle miehelle sitä iloa, että pakenisi kuin pieni pupujussi. Nainen saattoi jo kuvitella millaisen virneen se noille kylmille kasvoille nostaisi, eikä hän sietäisi sitä. Vaikka melkein yhtä sietämätöntä oli tuijottaa tuota jo nyt aivan liian omahyväistä ilmettä miehen kasvoilla.
Hän oli ollut täysi narri. Sätkynukke, jonka naruista tuo mies oli vedellyt. Mutta se loppuisi tähän paikkaan. Tuo mies ei irvailisi hänen kustannuksellaan enää. Ei enää koskaan, Miraya lupasi itselleen. Nuo kolkot silmät hän tunnistaisi tämän jälkeen aina. Ja koska Miraya ei voinut sallia itselleen pakenevansa, yhtä hyvin hän voisi yrittää selvittää syyn tälle esitykselle, vaikka hänellä olikin jo kurjat arvauksensa siitä.
"Ymmärrän toki, ettet saa lämpöä kuin maksamalla siitä. Tai edes juttuseuraa." Ehkä ei ollut viisainta irvailla, mutta Miraya ei voinut hillitä itseään katsoessaan tuota aivan liian tyytyväiseltä näyttävää naamaa. "Mutta muistelisin, ettemme todenneet tarvetta enää tavata ja silti olet täällä puuttumassa minun liiketoimiini. Voisin olla imarreltu tästä huomiosta, mutta en kaipaa likaisia rahojasi sotkemaan itseäni." Miraya lähes irvisti sanat suustaan. Tämä ei ollut parhain paikka tai asu Mirayalle puhua puhtaista rahoista, mutta sanat pulpahtivat hänestä ennen tarkempaa arviointia. Häntä ärsytti suunnattomasti, ettei voinut puhutella tuota miestä samalla tavalla nimellä kuin mies häntä ja tökkiä ihon alle yhtä terävästi. Kuka mies oikein oli? Tai luuli olevansa? Sitä ei ollut tuntunut tietävän kukaan, vähiten enää Miraya itse.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kuparirapu »

"Mistä sinä tiedät, mitä minä saan tai en saa halutessani?" mies kysyi täysin rauhallisesti, ilman pienintäkään merkkiä että kovat sanat olisivat loukanneet häntä. "Kenties joku onkin todella rakastanut minua, avannut sydämensä minulle kuin uskotulleen ainakin, ja kokenut että näihin tunteisiin on vastattu samalla vilpittömyydellä. Ja kenties tällaisia henkilöitä on ollut useampikin..."
Nimetön kohotti kätensä ja kaatoi lisää juotavaa itselleen, raivostuttavan rennosti ja rauhallisin liikkein. Hän halusi nyt kylvää lisää epäilyksiä Mirayan mieleen edellisten seuraksi, varmistaakseen että nainen ymmärtäisi loukatun ylpeytensäkin ohitse tilanteen. Kohottaen katseensa uudelleen Mirayaan Nimetön jatkoi, esittäen kaikessa yksinkertaisuudessaan epämiellyttävän kysymyksen:
"Olenko minä täällä sinun takiasi, Miraya? Oletko täysin vakuuttunut, että saavuin tänne pelkästään sinun takiasi? En ole kuullut epämääräisiä huhuja nuoresta kirjurikokelaastamme, joten oletan sinun tehneen kuten viime kerralla pyysinkin. Vai tarkoitatko että sinulla on jotain tunnustettavaa minulle?"
Pudistaen hieman päätään Nimetön piteli Mirayaa katseensa terällä, näyttäen huvittuneelta kuin aikuinen joka kuuntelee kiukuttelevan lapsen hataria syytöksiä.
"Kenties olen täällä seuraamassa tuota tiskillä seisoskelevaa, salskeaa nuorukaista jonka pitäisi tällä hetkellä olla kauniin kihlattunsa luona pitämässä naimakauppoja yllä. Mitä hänen vanhempansa olisivatkaan valmiita tekemään jos kuulisivat tästä. Tai ehkä etsiskelen sopivia korvia täältä itselleni, jotakuta joka katsoo salia nurkkaan unohtuneena ja kateellisena siitä kuinka häntä kauniimmat pääsevät aina rikkaimpien asiakkaiden iloksi. Mitä kaikkea tällainen henkilö olisikaan valmis minulle kertomaan, jos vastineeksi löytäisi elämäänsä ensi kertaa jonkun joka on valmis kuuntelemaan? Tai voisiko olla, että tänne saapuessani minulla ei ollut aavistustakaan kenen kanssa tulisin jakamaan juomani, ainakaan ennen kuin tunnistin kuka tuon näppärän naamion takana todella on?"
Äskeinen kivahdus oli sen todistanut; Miraya ei tiennyt Nimettömästä mitään, tai pikemminkin tämä ei osannut kuvitella hänestä mitään. Siksi nainen yritti rakentaa mielessään kuvaa näkemiensä roolien varaan, jotka eivät kuitenkaan kertoneen mitään miehestä niiden takana. Miraya ei tiennyt hänestä mitään, kun Nimetön sen sijaan tiesi Mirayasta jo varsin paljon.
Ja sen tiedon mukana tuleva tunne vallasta sytytti Niemttömän silmiin hyisen hehkun, kurotellen inhottavaa teräänsä yhä vain syvemmälle.

Mirayan viimeiset sanat kuitenkin käänsivät Nimettömän kasvoille synkemmän, melkein pettyneen näköisen ilmeen. Hänen kätensä laskeutui vyölle ja sormet kurottivat rahapussin suusta sisään:
"Oletin sinulta parempaa, tai että kykenisit tunnustamaan tosiasiat. Jos minun käsistäni saatu kulta polttelee käsiäsi, eivätkö sitten ne rahat jotka vaihtuvat täällä pehmeisiin kosketuksiin ja tuhmiin kuiskauksiin? Tai entäpä yhteinen tuttavamme ja hänen tuottoisa liiketoimintansa, kalvavatko hänenkin palkkansa omatuntoasi öisin? Vai ovatko ne jollain tavalla erilaisia silmissäsi, lähinnä siksi että olet itse niin päättänyt?"
Nimetön poimi yhden kultadenen sormiinsa, ja valon osuessa sopivasta kulmasta se näytti hehkuvan pehmeässä hohteessa.
"'Kulta ei tahriudu', kuten sanonta kuuluu. Jos omatuntosi sietää kaiken muunkin, ei tämäkään kolikko erotu samanlaisten seasta. Älä siis yritä saarnata minulle korkean hevosen selästä, jos et itsekään pidä niistä periaatteista kiinni."
Nimetön asetti kolikon pöydälle, Mirayan säären viereen, ja nojautui takaisin tuolilleen. Samalla varjo hänen kasvoiltaan hälveni, tosin vain tehdäkseen tilaa huvittuneelle ylenkatseelle.
"Minä sentään olen rehellinen itselleni siitä, mitä teen ja miksi," hän sanoi terävästi. "Ja siksi minun ei tarvitse peitellä motiivejani tekosyillä."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kide »

Varmasti mies saikin mitä halusi, jos vain maksoi tarpeeksi. Vaikka mies onnistuisikin hetkeksi lumoamaan jonkun noilla taidoillaan, se ei koskaan olisi aitoa. Miehen rauhallisuudesta huolimatta Mirayan oli vaikea kuvitella tuota ilman omaa maskiaan. Hän ei uskonut, että mies oli näyttänyt todellisia kasvojaan kenellekään läheisesti. Ja vaikka olisi näyttänytkin, olisiko sekään ollut todella aitoa kaikkien niiden muiden kasvojen takia, joiden takana tuo ilmeisesti piileskeli? Miehen peilipintainen tyyneys ärsytti suunnattomasti Mirayaa, joka itse oli äsken reagoinut kuin pieni lätäkkö, johon oli pudotettu kivenjärkäle. Mutta ajatus siitä, että tuon miehen täytyi olla valheellisten kasvojensa takana yksin, oli jollain kierolla tavalla lohduttavaa. Mirayan silmiin mies ei muuta ansainnutkaan.
Sekunnit matelivat, kun Miraya joutui seuraamaan teatraalisen hidasta juoman kaatoa. Itse hän nojasi vain jäykkänä pöytään eikä voinut muuta kuin odottaa. Tämä kaikki tuntui yhdeltä omituiselta näytelmältä, jossa Miraya oli ainoa ilman valmiita puheenvuoroja. Nyt hänen täytyi vain osoittaa, että hän saattoi osallistua ilman valmistautumistakin.
Siitä Miraya oli varma, että sattumalta tuo mies ei tullut hänen juttusilleen. Vaikka tuo olisikin tullut kohtalon oikusta tänään juuri tänne, ei mies olisi nähnyt tällaista vaivaa vain Mirayan järkyttämiseen ilman syytä. Vai olisiko? Oliko tuo valinnut Mirayan kohteekseen vain saadakseen tästä pelleilystä jonkinlaista kieroa mielihyvää? Miraya ei olisi ihmetellyt, jos hänen selkäänsä vavisuttavat kylmät väreet olisivat saaneet voimallaan hänen korsettinsa napsumaan.
Lopulta hän ei kuitenkaan uskonut tuon miehen suusta tulevan sanaakaan totuutta, vaikka yhtä kaikki hän painoi miehen tyhjät ehdotukset kuvitelluista vaihtoehdoista mieleensä. Vaikka ne eivät kertoneet, miksi mies oli täällä, Miraya uskoi niiden kertovan, millä tavoin mies joskus toimi. Mitä tuo teki ja mihin kiinnitti huomiota. Oivallus oli vähän, mutta se oli alku.

Miraya tiesi, että täällä, tässä ja nyt, oli ollut virhe puhua mitään rahasta, vaan sitä oli myöhäistä enää katua. Ehkä hän vielä joku päivä oppisi puremaan kieltään ennen kuin puhui sen ohi. Mutta se mihin keskustelu kääntyi, sai Mirayan hämmentymään. Yhteinen tuttava? Joku täältäkö? Mutta kuka ja miksi? Oliko se syynä tuon miehen yllättävään ilmaantumiseen Mirayan tontille? Ehkä Miraya ei ollutkaan suoranaisesti kohde vaan vain välikäsi johonkuhun muuhun. Mutta mitä tuo mies saattoi tietää Mirayan asiakkaista? Sitä paitsi ei hänellä ollut tällä hetkellä ketään vakituista seuralaista korkeammista viroista. Ei hänellä ollut ollut aikaa eikä niin suurta houkutustakaan sellaiseen sitten... Oivallus oli kuin isku. Tuottoisa liiketoiminta. Yhteinen tuttava. Ja missä he olivatkaan tämän lurjuksen kanssa tavanneet: Valkoisella Lohikäärmeellä. Hämmennys vaihtui kovettuneeksi ilmeeksi. Miraya puristi pöydänreunaa kuin olisi roikkunut siitä. Miten tämä oli mahdollista? Hänestä ja Rayashista tiesi vain kolme henkilöä. He olivat varjelleet salaisuutta visusti ja kukaan noista kolmesta ei sitä paljastaisi. Miehen seuraavat sanat menivät Mirayalta melkein kokonaan ohi, kun hän kertasi aiempaa tokaisua. Miksi mies oletti, että isältä saadut rahat vaivaisivat Mirayaa? Oliko suvun suopeus tuosta jotenkin likaista?
Miraya sävähti, kun mies yllättäen kurottautui laittamaan kolikon hänen viereensä pöydälle. Sitten nainen kovetti itsensä. Ei mies voinut tietää. Ja jos mies epäili, Miraya ei voisi antaa mitään vastakaikua noille epäilyksille. Miehen viimeiset sanat vain auttoivat - myös Miraya tiesi tasan mitä teki ja miksi, eikä hän ollut tässä seurassa se, jolla oli syytä peitellä töitään.
"Luuletko etten minä tiedä mitä teen?" Miraya heilautti kädellään hiuksiaan ja jäi hetkeksi pyörittämään yhtä kiharoista sormensa ympärille. Se oli sekä osoitus, että myös hän osasi työnsä, kuin myös köyhä yritys horjuttaa miehen ajatuksia edes hetkeksi, vaikka Miraya olikin melko varma, ettei saisi tuon miehen huomiota herpaantumaan minkäänlaisella keikistelyllä. Kämmeneen painuneet jäljet pöydänreunan puristamisesta peittyivät onneksi kiharoihin ja kapakan hämärään.
"Sentään minun käsittelyni jälkeen täältä lähdetään täysissä ruumiin ja mielen voimissa." Miraya ei ollut tarkoittanut sanojaan uhkaavaksi, mutta jostain hänen ääneensä ilmestyi varoittava sävy. Oikeastaan hänen ei ollut tarkoitus sanoa niitä ollenkaan, riskit olivat liian suuret, mutta näky laatikossa viikon matkustaneesta ihmisrauniosta ei ollut jättänyt häntä rauhaan. Muisto oli liian voimakas, että hän olisi ehtinyt purra kieleensä ennen puhumistaan. Lisäksi Miraya oli liian ylpeä, että olisi kestänyt oman työnsä vertaamisen johonkin niin likaiseen. Täältä lähdettyään Mirayan asiakkaat voivat paremmin kuin tullessaan. Oliko niin väärin kerätä siitä muutama kolikko oman kukkaron pohjalle?
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kuparirapu »

"Epäilen että yrität peitellä miksi teet mitä teet," Nimetön vastasi tyynesti. Naisen pikku keikistelyt eivät häntä liikuttaisi, ja Nimetön uskoi Mirayankin sen ymmärtävän. Vaan silti nainen nojautui jo kantapään kautta oppimiinsa eleisiin, yrittäen tukeutua niihin epävarmassa tilanteessa. Niemetön katsoi Mirayaa silmissään huvittunut pilke. Kuin sellaisen jonka edessä joku räpiköi hukkumaisillaan, ja jolle sellainen epätoivoinen ponnistelu tarjoaa jotain käsittämätöntä viihdettä.
Mirayan terävät sanat saivat miehen kulmat kohoamaan aavistuksen verran oivalluksesta, mutta hymy ei hävinnyt minnekään. Nimetön ojensi kättään ja asetti lasinsa siististi pöydälle ennen kuin sanoi:
"Ah, nyt alan ymmärtää mistä sauma hiertää. Sen takia siis katsot seisovasi ylemmällä askeleella hyveiden portaissa kuin minä, ja voit katsoa minua tuomiten alaspäin. Koska minä olen paha ja teen pahoja asioita, toisin kuin sinä, niinkö?"
Mies risti sormensa syliinsä, ja tämän paidan alla rintakehä kohoili rauhallisen hengityksen tahtiin.
"Kun sinä saavuit tähän kaupunkiin, oliko sinulla ketään muuta tukenasi kun oma päättäväisyytesi? Etkö silloin tiennyt, että sinun oli rakennettava itse sellainen elämä jonka halusit itsellesi? Kukaan muu ei sitä sinulle ilmaiseksi tarjoaisi. Ja kun taistelit tietäsi eteenpäin, eikö sinulla muka ollut mitään muita vaihtoehtoja sen välillä, mikä on helppoa tai vaikeaa, hyveellistä tai muiden tuomitsemaa? Ei, luulenpa että sinä teit päätöksesi tietäen tarkalleen mitä niistä seuraisi. Ja sen ansiosta olet nyt siinä, siinä asemassa jonka olet omin avuin itsellesi ansainnut."
Miehen äänessä ei ollut ivan piikkiä tai tuomitsevaa sävyä. Päinvastoin, se tuntui miltei jopa avoimelta:
"Sinä et kysellyt kenenkään lupaa tai suostumusta silloin, kukapa olisi ollut asemassa jossa he olisivat voineet kertoa mitä sinun täytyisi tehdä. Etenit omalla taidollasi ja vaivannäölläsi, eikä kukaan voi kieltää kuinka pitkälle olet niiden avulla edennyt. Ymmärrätkö siis?

Minä teen, mitä teen jatkaakseni elämässäni eteenpäin. Koska päätin olla seuraamatta muita vaihtoehtoja, ja koska olen erittäin taitava siinä mitä teen. Kaikki ne syyt joilla sinä perustelet olevasi täällä, ne ovat samoja sanoja joita olen lausunut itselleni jossain vaiheessa. Jotkut kenties halveksuisivat tai inhoaisivat sellaista elämää jota me elämme, mutta minusta rumempia ovat ne jotka eivät itse pysty kohtaamaan omien valintojensa seurauksia. Minä en yritä selitellä työni olevan vain väliaikaista, pakon sanelemaa josta toivon voivani paeta. Ei, minä olen rehellinen itselleni enkä siksi välitä muiden mielipiteistä. Minä kykenen myöntämään itselleni tienaavani muiden kustannuksella, jopa myyväni ihmishenkiä asiakkaideni toiveesta, ja hyväksymään sen. Sillä sellaisen elämän olen itselleni rakentanut, ja jokaisen peruskiven asettanut omin käsin paikoilleen."
Missään muussa tilanteessa Nimetön ei olisi viitannut niin suoraan siihen mitä teki, mutta hän tunsi voivansa samaistua Mirayan tilanteeseen. Että kenties, jollain tasolla, nainen saattaisi myös ymmärtää tämän.
"Siinä suhteessa me emme ole kovinkaan erilaisia," Nimetön totesi, ja tämän äänestä päätellen mies todella oli sitä mieltä.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kide »

Miehen sanat olivat kuuma tikari vanhaan haavaan, mutta Miraya ei vingahtanut. Tuo mies tiesi aivan liian tarkkaan mihin iskeä ja se sen sijaan oli ihokarvoja nostattava tosiasia. Miraya oli tehnyt omia hienovaraisia utelujaan vastoin niin tämän miehen kuin isänsäkin sanoja sekä myös vastoin omaa parempaa harkintakykyään. Ja mitä hän oli saanut selville? Ei mitään. Ei yhtikäs mitään. Toki sekin kertoi oman osansa tästä miehestä, mutta juuri nyt se jätti Mirayan vain kellumaan avuttomana tuon miehen armoille. Miraya ei itse voinut iskeä mihinkään - häneltä puuttui niin ase kuin kohdekin. Pelko ja kiukku kiemurtelivat molemmat sähköisenä hänen katseessaan.

Miraya ei ollut tiennyt mitä odottaa sanojensa jälkeen, mutta se oli kuitenkin ollut jotain muuta kuin mitä hän sai. Hänen olisi pitänyt olla kiitollinen siitä, että tämä mies säilytti rauhallisuutensa kuin suojaisa lampi tyynellä säällä, johon tippuneen lehden aiheuttamat väreet olivat lähes huomaamattomat, mutta tällä hetkellä sekin vain ärsytti naista.
Sinä et seiso millään portailla. Sinä piileskelet niiden alla", Miraya kihisi mielessään, mutta piti tällä kertaa kirkkaanpunaiset huulensa tiukasti kiinni.
Mirayan pää nytkähti hämmästyksestä hieman taaksepäin ja silmät kapenivat miehen jatkaessa. Yllättävintä oli, ettei mies vaikuttanut haluavan sanoillaan irvailla hänen kustannuksellaan. Ärsyttävintä oli, että mies oli oikeassa. Mutta siltikään Miraya ei ymmärtänyt. Hän ei ymmärtänyt, miten tuo kehtasi verrata hänen toimiaan omiinsa. Miraya saattoi olla ottanut äitinsä jalanjäljet seurattavakseen, koska reitti oli helppo ja tuottoisa, pääasiassa miellyttäväkin, mutta vaikka hänen reittinsä kulki harmaalla alueella, ei hän ollut hypännyt tummempiin sävyihin. Toisin kuin sinä. Mirayan katse koveni.
Sitten järkytys läikähti yli laidan, kun mies puhui ihmishengistä. Siitä kaupasta Miraya kyllä jo tiesi, sen hän oli nähnyt eikä unohtaisi. Mutta Miraya ei saattanut uskoa, että tuo uskalsi sanoa sellaisen asian ääneen tällaisessa paikassa. Kuka tuo oli? Millä oikeudella tuo kehtasi väittää heitä samanlaisiksi? Kylmäävä tunne Mirayassa ei johtunut pelkästään tuon miehen käsittämättömästä röyhkeydestä. Miraya myös pelkäsi, että jollain tasolla mies oli oikeassa. Tuon sanojen tyyneys oli hypnotisoivaa. Mies näytti todella uskovan siihen mitä sanoi. Ehkä sekin oli vain teatteria, mutta yhtä kaikki se toimi.
Yhtäkkiä Mirayan musta ja höyhenenkevyt pitsisilmikko tuntui rautanaamiolta hänen kasvoillaan. Hän käännähti ottamaan oman juomalasinsa ja tyhjensi sen kerralla pohjiaan myöten. Hän otti niiltä, joilla oli liikaa ylimääräistä, Miraya vakuutti itselleen. Tässä työssä ei ollut välikärsijöitä. Paitsi vaimoja, mutta heitä siunattiin tietämättömyydellä ja niitä joita ei, siunattiin sitäkin suuremmalla rahamäärällä. Miraya tajusi kaiken kietoutuvan iljettävästi rahan ja pakon ympärille. Tosin Mirayan ei ollut pakko olla täällä enää silmikko päässään. Ja silti hän oli.
Miraya tuijotti lasin reunan yli tuota nimetöntä miestä kylmin silmin. Kuinka hän inhosikaan sitä, mitä tuo mies sai sanoillaan hetkessä aikaan.
"Sanot pystyväsi myöntämään tuon kaiken itsellesi ja silti etsit väkisin yhteneväisyyttä muihin sieltä missä sitä ei ole. Ehkäpä oma hyväksyntäsi ei olekaan niin vahvaa kuin luulet." Tosin huoli omista teoista vaati omatuntoa, ja Miraya epäili, ettei tuolla miehellä sellaista ollutkaan.
Enempää sanottavaa hänellä ei ollut. Niin paljon Miraya pelkäsi miehen kääntävän hänen sanansa häntä itseään vastaan, vieläkin enemmän kuin Miraya jo itse teki, että hän oli kerrankin mieluummin hiljaa.

Miraya laski lasin varovasti takaisin pöydälle varoen näyttämästä kätensä tärinää. Juoma auttoi häntä jättämään hänen omat vavisuttavat ajatuksensa, joita tuo mies hänessä herätti, ja hän osasi viimein kiinnittää huomionsa niiden taakse. Mistä tuo mies tiesi, että hän oli tullut Dioneen yksin, raivannut itselleen paikan tästä kaupungista pelkällä tahdonvoimalla? Että Miraya oli joutunut käyttämään keksimänsä keinot saadakseen elämänsä aluilleen vieraassa kaupungissa? Oliko se tietoa vai oliko se arvaus? Sinänsä ei olisi yllättävää, että oikeille kaupunkilaisille jutellen Mirayan taustan voisi selvittää, ainakin täältä Dionesta alkaen ja huhuja kauempaakin. Yllättävää ja huolestuttavaa sen sijaan oli, jos tuo mies oli nähnyt asiakseen sen tekemisen. Oliko se kosto? Tiesikö mies Mirayan tiedusteluista, vaikka kukaan ei tiennyt tuosta miehestä mitään? Mirayan ilme synkkeni.
"Mitä. Sinä. Haluat?" Miraya puhui hiljaa, mutta painotti voimakkaasti jokaista sanaa. Oliko se merkki vihasta, joita miehen sanat olivat herättäneet? Pelkoa siitä, mitä oli tapahtunut ja tulisi tapahtumaan? Vai häpeää siitä, mitä Miraya itse teki? Niitä oli vaikea erottaa toisistaan, jo Mirayan itsensäkin, mutta pinnan alla selvästi kuohui.
"Et tullut tänne juhlistamaan samankaltaisuuksia ja luulin sinulla olevan parempaa tekemistä kuin istua täällä pieksämässä suutasi turhasta. Kuka olet ja mitä haluat?" Sinisten silmien katse ei ollut enää turkoosiin taittavaa kirkasta ja rauhallista rantavettä, nyt se oli pohjavirtojen tummaksi sekoittama.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kuparirapu »

"Luulenpa että kaikesta huolimatta, syvällä sisimmässämme me molemmat haluamme kuulla jonkun sanovan että teimme oikein. Vaikka edes kerran," Nimetön vastasi hiljaisella äänellä, joka ei kuitenkaan paljastanut minkäänlaista liikahdusta tai vavahdusta hänen sielussaan. Hän puhui Mirayalle sen aineettoman langan kautta, jonka Nimetön katsoi heidän välillään roikkuvan. Hän tuntui näkevän sen, uskoi sen olevan olemassa, vaikka Miraya ei sitä suostunutkaan tunnustamaan.

Mirayan suorasukainen kysymys, joka paljasti raa'asti naisen turhautumisen huipun, sai vastauksekseen vain saman pehmeän hymyn joka Nimettömän kasvoilla oli pysynyt koko keskustelun ajan.
"Minä haluan paljonkin, ja työskentenen jatkuvasti niiden saavuttamiseksi. Mutta luulen ettet välttämättä ymmärtäisi, jos edes kertoisin sinulle mitä ne ovat. Et ehkä edes haluaisi kuulla niitä," hän vastasi äänessään epämiellyttävä nuotti. "Koska kysyit asiaa suoraan, olet nyt myöntänyt olevasi hukassa. Joku voisi kutsua sitä vilpittömyydeksi. Joku toinen taas tappion myöntämiseksi. Tässä tilanteessa minä sanoisin sitä järkeväksi. Koska sinä et tunne minua, neiti Cabra, etkä koskaan tule tuntemaankaan."
Nimetön vilkaisi lyhyesti sivuun, tarkistaen ettei ovivahti ollut pannut merkille Mirayan hätääntynyttä kehonkieltä ja suunnannut selvittämään tilannetta. Oli siis aika vetäytyä, kun hän oli voitolla. Kenties paras sanonta jonka Nimetön tunsi.
"Lopuksi taidan tarjota sen viimeisen asian, mitä odotat. Eli hiukan rehellisyyttä. Tulin tänne antaakseni sinulle neuvon, jonka kautta itse elän. Koska minä ymmärrän, millaista on elää naamio kasvoillaan. Sen vapauden jonka se tarjoaa, mahdollisuuden olla halutessasi joku toinen. Naamion voi vaihtaa toiseen halutessaan, mutta ei sovi unohtaa että kasvot niiden alla pysyvät. Jossain vaiheessa naamiot riisutaan, ja silloin meidän kaikkien olisi syytä hyväksyä oma peilikuvamme. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ota siitä oppia tai vihaa minua sen takia, tee kuten katsot parhaaksi, kunhan et unohda sitä. Ja minä uskon ettet unohda," hän totesi ja ohuiden huulten välistä hampaat vilahtivat hetkeksi hymyn levitessä:
"Halusin samalla myös muistuttaa sinua mistä viimeksi puhuimme. Minulla ei ole syytä ryhtyä ikäviin toimiin sinua, tai yhteistä tuttavaamme kapteenia kohtaan. Älä siis vastaisuudessakaan anna minulle siihen syytä."
Nimetön koukisti polvensa ja oikaisi itsensä seisomaan, kohdaten Mirayan katseen nyt ensimmäistä kertaa samalla tasolla. Mutta hänen äänessään kuuluva vaikutusvalta keskustelun kulkuun ei muuttunut vähääkään.
"Luuletko ettei kukaan tässä kaupungissa haluaisi nähdä kapteenimme epäonnistumisen? Ja että he eivät olisi saapuneet minun luokseni yrityksessään saada sitä aikaiseksi? Mutta miksi hän sitten on yhä vapalla jalalla, miksen ole myynyt häntä ensimmäiselle kysyjälle kourallinen hopeasayreita verirahoina?"
Nimetön kumartui aavistuksen lähemmäs, ja lausui matalalla äänellä:
"Arvon kapteenimme ei tarvitse huolehtia uusista syytteistä, vaikka ne olisivatkin totta, koska minä tein sopimuksen hänen kanssaan. Ja koska minä pidän huolen asiakkaideni edusta, sopimukseemme kuuluvalla tavalla. Niin kauan kuin hän noudattaa sitä, niin noudatan minäkin."
Nimetön toivoi Mirayan ylpeyden menettävä terää siitä oivalluksesta, että tavallaan Rayashin turvallisuus oli Nimettömän päätöksestä kiinni. Ja koska Nimetön piti kiinni sanastaan, ei häntä voitu syyttää niin pahaksi kuin Miraya kenties olisi halunnut.

Nimetön suoristautui, ja painoi päätään lyhyesti kuin kiitokseen:
"Toivotan teille hyvää illanjatkoa, neiti Cabra. Kunnes kohtaamme uudelleen."
Sen sanottuaan Nimetön kääntyi ja käveli ovelle, hymyssä suin kuten kuka tahansa joka oli juuri viettänyt mukavan illan kauniin naisen seurassa. Ja niin hän olikin, tosin aivan eri syistä kuin kukaan muu tuona iltana paikalle saapunut.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuin peiliin katsoisi

Post by Kide »

Luulenpa, että vain toinen meistä ne sanat ansaitsee, Miraya ajatteli myrkyllisesti. Sitä hän ei tosin ymmärtänyt, mihin tuo mies tarvitsi minkäänlaisia oikeutuksia teoilleen. Hyväksynnän kaipaaminen vaati tuntemista, ja Mirayan silmiin tämä mies oli läpeensä pelkkää kylmää kiveä.

Miraya tiesi näyttäneensä niin tietämättömyytensä, pelokkuutensa kuin turhautumisensakin heti, kun tuo mies oli paljastanut pöydän ensimmäiset kortit ja yllättänyt Mirayan täysin. Silti miehen sanat raastoivat häntä sisältä kuin tuhannen kamman teräviksi hiotut piikit. Sinä et tunne minua, neiti Cabra, etkä koskaan tule tuntemaankaan. Sanat sinetöivät Mirayan täydellisen tappion pelissä, jonka sääntöjä saatika panoksia hän ei vielä tuntenut. Lisäksi nuo sanat jäivät jäytämään Mirayan sisintä; hän ei sietänyt sitä, että häneltä kiellettiin jotain tai oletettiin epäonnistuvan. Mutta se ei ollut Mirayalle syy luovuttaa vaan teki naisesta entistä määrätietoisemman. Miraya vielä näyttäisi mihin pystyi. Ei ehkä tänään eikä vielä huomennakaan, mutta vielä hän näyttäisi. Miraya ei edes huomannut kuinka pohjattomalta hänen kunnianhimoiset ajatuksensa hetken kuulostivat. Kuinka paljon ne kuulostivat sellaisen ajatuksilta, joka oli valmis mihin vain ne toteuttaakseen. Kuinka paljon hän yhtäkkiä kuulosti mielessään siltä mieheltä, joka hänen edessään istui ja jota hän inhosi ja halveksui.
Miehen luvatessa yllättäen rehellisyyttä, Miraya odotti kuulevansa lisää valheita. Sitä hän ei osannut ennakoida, mitä sai. Tällä kertaa Miraya saattoi sanoa olevansa samaa mieltä. Ja tällä kertaa miehen sanat eivät johdattaneet häntä epäilysten ja itsesyytösten upottavaan suohon. Miraya tiesi kuka oli ja hyväksyi sen, maskistaan huolimatta. Hän ei ehkä pitänyt historiastaan ja sen tuomasta taakasta, mutta hän oli hyväksynyt senkin. Sanoistaan päätellen tämäkin mies pystyi katsomaan peilikuvaansa sitä rikkomatta. Joko se tosiaan oli valhe, jota mies ei ehkä myöntänyt itselleenkään. Tai sitten Mirayan oli todellakin syytä pelätä tätä miestä ja sitä mihin tuo pystyi.
Miehen mainitessa kapteenin, Rayashin, kylmät väreet sinkoutuvat Mirayan selkää ylöspäin. Samanlaisen reaktion aiheutti miehen nouseminen viimein seisomaan hänen eteensä, aivan liian lähelle Mirayan mielestä, ja se sai naisen puristamaan pöydänreunoja jälleen hieman tiukemmin. Mutta perääntymisen sijaan Mirayan leuka kohosi hivenen, aivan aavistuksen, kuten hänen ryhtinsäkin, jotta hän ei vain joutuisi tarpeettomasti tuijottamaan yhtään ylimääräistä ylöspäin.
Miehen jatkaessa Miraya ei voinut itselleen mitään vaan yritti nielaista kovaa palaa pois kurkustaan. Miraya tiesi, ettei saisi näyttää tunteitaan, mutta hänen isäänsä kohtaan ne olivat liian voimakkaat piilotettavaksi. Varsinkin yhteen sulautetun varoituksen ja uhkauksen edessä, jotka nainen tiesi ottaa tosissaan. Eikä Miraya voinut täysin peitellä hämmästystään, kun mies pudotteli lisää palapelin palasia hänen eteensä, joista syntyi aivan uusia kuvioita Valkoisen Lohikäärmeen, Rayashin ja tämän miehen ympärille. Miraya oli tiennyt, että Rayash oli syystä tai toisesta päättänyt käydä kauppaa tällaisen lurjuksen kanssa. Sitä hän ei ollut tiennyt, kuinka valtavat asiat kauppatavarana olivat olleet.
Nyt hänelle viimein paljastui tämän pelin panokset ja niiden korkeus sai naisen melkein voimaan pahoin.
Jos tämä on totta, Miraya muistutti itseään epäilemään kaikkea mitä noiden liian hymyileväisten huulten välistä pääsi ulos. Olisi vain yksi tapa varmistaa asia, eikä Miraya odottanut sitä innolla, varsinkaan kun vastauksen sijaan hän todennäköisesti tulisi saamaan kasvoilleen kirouksia ja moitteita isänsä vihaisesti lausumina. Mutta Mirayan olisi saatava tietää, vaikka se tarkoittaisi Rayashin kohtaamista asiassa. Mirayan täytyy selvittää, kannatteliko Valkoisen Lohikäärmeen kulissia tosiaan tällä hetkellä nuo luihut ja arvaamattomat sormet.
Miraya ei edelleenkään osannut sanoa mitä tuo mies epäili tai jopa tiesi hänestä ja Rayashista, mutta tämän paljastuksen jälkeen nainen uskoi, että miehen silmissä hän oli enemmän kuin kirjanpitäjä. Miksi muuten tämä vaiva, nämä paljastukset ja uhkailut? Jos Miraya leikkisi laivalla vain musteella, hän voisi tämän kuultuaan ottaa lopputilin ja varmistaa sillä oman nahkansa, ja sen mies varmasti tiesi. Miraya olisikin halunnut jotenkin vahvistaa sitä, ettei asia koskenut häntä, kirjanpitäjää, mutta hän ei löytänyt oikeita sanoja. Sen sijaan Miraya pelkäsi, että hänen sanansa vain vahvistaisivat mitä ikinä epäilyjä tuo mies päänsä sisällä keittelikään. Siksi hän vain irrotti viimein otteensa pöydästä ja suoristautui itsekin täysin, niiaten hyvin mitättömästi, katse tiukasti miehen haaleissa silmissä pysyen.
"Kuin myös teille", Miraya vastasi pakottaen huulensa maireaan hymyyn, mutta ääni ja katse pysyivät pistävän kylmänä kuin talvinen viima. "Tuskin maltan odottaa", hän lisäsi jo pois kääntyvän miehen selälle.

Heti oven suljeuduttua Miraya nykäisi silmikkoa kiinni pitävän narun auki päänsä takaa ja kiskaisi naamion irti. Hän rutisti silmikon kovakouraisesti nyrkkiinsä ja käveli tiskille kuin myrskypilvi, joka sai kapakan isännänkin hätkähtämään. Tällaista Mirayaa hän ei ollut ennen nähnyt.
"Otan huoneen eikä sinne ole kellään asiaa. Ei kellään!" Miraya kertoi ääni pelkkää synkkyyttä tihkuen.
"Oletko kunnossa? Mitä..." Talvinen tuulahdus Mirayan silmistä pysäytti isännän. Sitten se siirtyi alatiskille jääneeseen puolitäyteen pulloon. "Ja otan tämän", Miraya lisäsi ja harppoi portaikkoon isäntää enää katsomatta.
"Nämä naiset saattavat tuoda rahaa, mutta vannon, että ne vievät myös nopeammin hautaan", isäntä mutisi itsekseen Mirayan menoa katsoessaan ja raapi harmaantunutta päätään. Käydessään siivoamassa käytetyt lasit pois Mirayan ja hänen seuralaisen nurkkauksesta isäntä löysi pöydällä edelleen koskemattomana odottavan kultadenen. Harmaat kulmakarvat kohosivat ja laskivat toistamiseen. Milloin Miraya, tai kukaan näistä naisista, jätti palkkionsa ottamatta? Lopulta isäntä kohautti kapeita hartioitaan ja talletti rahan taskunsa pohjalle.

Paiskattuaan huoneen oven kiinni Miraya ei osannut rauhoittua. Ensimmäisenä hän korkkasi pullon ja joi kunnes rommi kirveli hänen kurkussaan polttavana. Hän jäi seisomaan nojaten kätensä pieneen kirjoituspöytään ja puhisi ulos kiukkuaan, pettymystään ja pelkoaan. Hän oli liian vihainen edes itkeäkseen, vaikka se olisikin voinut helpottaa.
Pian kumea tumahdus kaikui huoneen seinistä, ja Miraya istui lopulta sängyn reunalle nyrkkiään hieroen. Heiveröinen pöytä tuntui värisevän edelleen iskusta.
Oliko Rayashin sivutoimet olleet niin lähellä paljastumista? Oikeastaan, nehän olivat jo paljastuneet, mutta todisteet - tai todistajat - oli mitä ilmeisimmin tuhottu. Ajatus sai Mirayan vapisemaan. Hän ei suostuisi luopumaan isästään, jonka oli löytänyt niin vasta. Ei sellaista voinut käydä! Rayash oli vakuuttanut, ettei salakuljetus ollut ongelma. Vaan nyt mukana kaupankäynnissä oli myös armeija. Ja kuka ties mitä Aldar suunnitteli. Entä mitä tapahtuisi, jos tuo tuntematon mies oli saanut selville kuka Miraya Rayashille todella oli? Ajatusten nostattamat tunteet kerääntyivät harmaaksi mytyksi Mirayan sisimpään ja todella saivat hänet voimaan pahoin.
Kantoiko Rayash kaikkia näitä tunteita sisimmässään päivästä toiseen mitään ulospäin näyttämättä, kun Mirayan ne vetivät värisevään kippuraan sängyn nurkkaan? Lisätaakaksi mies oli vielä saanut tuntemattoman tyttären. Uusi pelko hiipi Mirayan muiden tunteiden joukkoon, tosin se pelko oli vanhastaan tuttu, nyt vain uudelleen herännyt: jos Rayash olisi saanut valita, olisikohan tuo ottanut tytärtään muiden ongelmien jatkoksi? Mitä jos Miraya sittenkin oli pelkkä velvoite?

// Kiitos taas mielenkiintoisesta pelistä! //
Locked