Nurkkapöydän tarkkailija

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
Locked
Akit4

Nurkkapöydän tarkkailija

Post by Akit4 »

Viileä viima kävi kiemurtamassa Dionen kaduilla, seuranaan sinne juuri saapunut matkalainen. Tuo oli peittänyt päänsä hupulla ja silmäili sen alta ympäristön katukuvaa, joka alkoi avautua toriaukioksi. Rakennusten seinältä heijastui ilta-auringon luoma väriloisto, jota tummat silmät päätyivät ihailemaan. Vaan hetkeksi vain, sillä matkaajalla, Varitanilla, oli tärkeämpääkin tekemistä. Hän tarvitsisi katon päänsä ylle yön ajaksi.
Hän ei muistanut käyneensä Dionessa aiemmin, mutta oli hän silti kuullut siitä. Kuulemistaan asioista huolimatta oli nuoren miehen pitänyt kysyä apua paikalliselta, joka oli opastanut hänet oikeaan suuntaan kohti majataloa. Hirvivaakunana se tunnettiin. Ja nyt Varitan onnistuikin paikantamaan tämän kyseisen rakennuksen hetken toriaukion läheisyydessä kierreltyään.

Ovi avautui majapaikan lämpöön. Ruuan tuoksu ja iloisten keskustelujen äänet päätyivät tervehtimään väsynyttä kulkijaa jo ovella. Hirvivaakuna vaikutti jo ensisilmäyksellä varsin mukavalta ja viihtyisältä. Ihan kuten Varitanille oli paikasta kerrottu. Pitkä mies veti huomiota puoleensa astellessaan itseään lyhyempien ihmisten ohitse peremmälle. Vaikka hän olikin tottunut katseisiin, se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi niistä nauttinut. Mieluummin hän olisi jättäytynyt katseilta piiloon, mistä kieli päähän myös sisällä jäänyt huppu.
Tarjoilija kulki ohitse tervehtien, mutta sen enempää tuo ei ehtinyt antaa huomiotaan miehelle, vaan kulki palvelemaan yhtä pöydistä. Salissa ei ollut täyttä, mutta silti Varitanilla meni hetki löytää itsellensä sopiva pöytä istuutua. Syödäkin nimittäin pitäisi. Hän valitsi itsellensä paikan mahdollisimman syrjästä, ja vasta siellä hän riisui hupun yltänsä. Hiukset olivat tapansa mukaisesti pörröllään, ja miehen käsi haroi niiden lävitse. Silmät tarkkailivat salia ja sen täyttäneitä henkilöitä, teräväkärkiset korvat kuuntelivat ympärillä kaikuvaa puhetta ja hälyä, ja toinen käsi kokeili yhtä vyöllä roikkuvaa pussukkaa. Kolikot kilahtelivat toisiaan vasten.
Hirvivaakunan sanottiin olevan suhteellisen edullinen, mutta silti Varitan pohti jo nyt, jotta hänen pitäisi keksiä rahanlähde, mikäli aikoisi yöpyä täällä pidempäänkin. Olihan Dione kuitenkin aiempaa pysähdyspaikkaansa, mitätöntä kylän kaltaista, suurempi, ja täten täällä täytyi olla enemmän koettavaa ja nähtävää.
Pian myös Varitan sai tarjoilijan huomion itsellensä, joilloin hän kykeni tilaamaan vatsantäytettä. Huoneista hän kuitenkin kysyisi vasta sitten, kunhan olisi saanut ruuan nenänsä eteen. Sitä odotellessaan hän otti uudestaan tarkkailijan roolinsa, hiljentyen seurailemaan salin elämää sivusta. Eihän sitä koskaan voinut tietää, mitä kaikkea sattuisikaan vahingossa kuulemaan, kunhan vain todellakin kuunteli.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Nurkkapöydän tarkkailija

Post by Tinanja »

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ranyard oli Dionessa, mutta edellisestä vierailusta oli kulunut jo useampi vuosi. Mies oli saapunut kaupunkiin vain hetkiä aiemmin, ja jättänyt ratsunsa Nazin kaupungin laidalla sijaitsevaan suureen talliin maksettuaan tallipojalle muutaman ylimääräisenkin kolikon varmistaakseen että hänen luotettu ratsunsa saisi parhaan mahdollisen hoidon. Palkkasoturi oli ottanut tärkeimmät tavaransa mukaan tallilta, ja ne roikkuivat täyteen ahdetussa laukussa miehen olkapäällä tämän kävellessä Dionen pääkatua pitkin, katseellaan etsien majataloa, jossa oli edellisellä vierailullaan viihtynyt useamman viikon. Nyt hän saattoi vain toivoa, että tuo samainen majatalo hyväksyisi hänen karvaisen matkakumppaninsa asukkaakseen.
Tämä kyseinen, ruskea ja hyvin karvainen nelijalkainen nimeltään Daz heilui miehen ratsun riimunnarusta tehdyn pannan ja narun päässä tutkien jokaisen kulman ja nurkan kadulla, katsoen tarkasti jokaista vastaantulijaa ja palaten Ranyardin jalkojen taakse piiloon, kun vastaan tuli jotain, mitä koira ei ollut aiemmin nähnyt. Palkkasoturi ei voinut olla hymyilemättä pennun aidolle innostukselle ja uteliaisuudelle. Tällä olisi vielä paljon käytötapoja ja asioita opittavana, ja Ranyard halusi tuolle hankkia myös oman kaulapannan sekä hihnan ainakin siihen saakka, että Daz oppisi kävelemään poukkoilematta hänen vierellään myös kaupungissa.

Hirvivaakuna oli edelleen samalla tutulla paikallaan, jolla se oli ollut joitain vuosia sitten palkkasoturin edellisellä vierailulla. Ovi oli edelleen yhtä kevyt ja liikkui kevyesti saranoillaan miehen astuessa peremmälle yllättävän tyhjään majataloon. Mies oli edelleen matkavarusteissaan: suuren palahaarniskan alla oli vain aluspaita, sillä ilma oli kohtalaisen lämmin. Lisäksi tällä oli suorat, mustat housut ja kuluneet nahkasaappaansa jaloissaan. Vyöltä roikkui asevyön ja siitä roikkuvien kahden kirveen lisäksi toinen vyö, jolla oli useampikin pieni pussukka, jopa nahkainen vyölaukku. Hän oli jo niin tottunut saapumisensa herättämään huomioon, ettei jaksanut edes huomioida sitä - mies oli pitkä, leveäharteinen ja aseistautunut ja varustautunut suurempaakin taistelua varten. Lisäksi miehen vanavedessä kulkeva Daz oli jo kasvanut reilun polvenkorkuiseksi, vaikka tällä olikin pentumaisia piirteitä: suuret silmät, pään piirteet olivat edelleen hieman pentumaiset, eikä tämä ollut kasvanut vielä täyteen mittaansa. Daz näytti nuuhkivan ja tutkivan kaikkea, mihin vain ylsi siitä huolimatta, että Ranyard tämän huomion kiinnittikin harva se hetki takaisin itseensä.

Palkkasoturi hymyili vähän, kun huomasi muistinsa pitävän paikkaansa majatalon pitäjän, tuon kauniin ihmisnaisen osalta paikkaansa. Tämän kullanruskeat hiukset oli sidottu pois kasvoilta liinalla, ja yksinkertainen helmikaurakoru kimalteli tuon kaulassa kuin korostaakseen tämän siroja kasvonpiirteitä.
“Rina, siitä taitaa olla muutama vuosi, kun näimme viimeksi?” Ranyard hymyili vähän tuolle naiselle, joka kiinnitti viimein huomionsa tulijaan. Hetken miettimisen, otsan rypistelyn ja pohtimisen jälkeen tuo naurahti. “Ranyard, no sinä olet varmaan yksi viimeisimpiä, jonka uskoin tänään näkeväni täällä.”
“Toivottavasti se ei silti ole kovin ikävä yllätys?” palkkasoturi naurahti, ja sai Cjësterinan pudistamaan vähän päätään lämmin hymy kasvoillaan.
“Ajattelin jäädä ainakin muutamaksi viikoksi, jos vain suvaitset minut ja seuralaiseni”, Ranyard osoitti jalkojensa juureen nyt istahtanutta koiraa, joka katsoi pää kallellaan majatalon pitäjää. Rina hymähti. “Maksat sitten kaikki vahingot, joita huoneelle tuosta aiheutuu”, tuo varoitti, mutta pieni hymy kaartui edelleen kaunistamaan naisen kasvoja.
“Totta kai”, palkkasoturi hymyili vähän laskiessaan kolikoita pöydälle maksaakseen ainakin osan asumiskustannuksistaan.
“Kylmä olut, iso annos ruokaa ja leipää kelpaisi myös”, Ranyard jatkoi vielä. “Sehän onnistuu kyllä”, nainen hymyili ojentaessaan huoneen avaimen palkkasoturille. “Istupa odottamaan niin tuon kohta ruokaa sinulle.”

Ranyard nyökkäsi vielä tuolle ja vilkaisi ympärilleen kohti tyhjiä pöytiä ja muutamia ruokailemaan saapuneita asiakkaita arvioiden. Mies ohjasi lopulta Dazin lähelle reunaa, pois tieltä, ja tarjoten koiralle mahdollisuuden vähän piiloutua ohikulkijoiden katseilta ja rauhoittua. Tämä istahti vapaaseen pöytään nurkan lähistöllä, ja tiputti pian laukkunsa lattialle viereensä ja antoi Dazin etsiä pöydän alta sopivan paikan itselleen. Istuttuaan narisevalle, seinustaa kiertävälle penkille, palkkasoturi loi arvioivan katseen muihin asiakkaisiin. Ensin näytti siltä, ettei tämän huomiota erityisemmin kiinnittänyt juuri kukaan: pari satamatyöläisen näköistä miestä istuivat oven lähistöllä olutta juomassa, ja vanhemmanpuoleinen, siististi pukeutunut pariskunta oli saapunut syömään majataloon, ja näyttivät viihtyvän omissa oloissaan. Lisäksi paikalta löytyi muutama satunnainen henkilö syömässä, tai viimeistelemässä ruokailuaan - aina nuoresta siististi pukeutuneesta naisesta varakkaan näköiseen vanhaan mieheen, jonka kaiverruksin koristeltu kävelykeppi nojasi seinään miehen varaaman pöydän vierellä. Lisäksi hieman hermostuneen näköinen nuori - ehkä puolhaltia? istui viereisessä pöydässä ja näytti vasta Ranyardin tapaan odottavan ruokaansa. Tämän mustat hiukset, kapeat piirteet ja vaatimattoman yksinkertaiset vaatteet loivat kuvaa siitä, että nuori mies vasta etsi paikkaansa maailmassa. Palkkasoturin kiinnostuksen kuitenkin nosti uudelle tasolle tapa, jolla tämä katseli hieman jopa varautuneesti majataloa odottaessaan.

Silti Ranyardin katse ei jäänyt pyörimään yhdessäkään asiakkaassa muita kauempaa, vaan tämä näytti lähinnä hyvin rennosti tarkkailevan ympäristöään ruokaansa odottaessaan. Sormissaan tämä pyöritteli huoneen avainta ja oli laskenut Dazin narunkin käsistään ainakin hetkeksi koiran käperryttyä miehen jalkojen ympärille makaamaan.
Akit4

Re: Nurkkapöydän tarkkailija

Post by Akit4 »

Majatalo jatkoi eloansa nurkassa istuvan nuorukaisen ympärillä. Osa asiakkaista söi ruokiansa samalla kepeästi keskustellen ja yksi työntekijöistä siisti pöytää sivummalla. Mitään erityisen kiinnostavaa Varitan ei tullut ihan heti huomanneeksi, joten hän antoi kehonsa painautua rennommin vasten tuolin selkämystä. Rentoutuminen ei kuitenkaan kestänyt odotetun vertaa. Ovi nimittäin kävi. Avautuessaan se paljasti sisään astelevan miehen, seuranaan koira. Varitan kiinnitti silmänsä tutkimaan tuota kaksikkoa, eikä voinut olla siristämättä kiinnostuneena. Mies vaikutti hänen mieleensä melko vaikuttavalta haarniskavarusteineen ja karskine ulkonäköineen. Hän oli selvästi matkalla jonnekin -vaiko kenties jostakin? Joka tapauksessa puolrotuinen ei ilmeisesti ollut ainoa tänne päätynyt matkaaja.
Lopulta katse kuitenkin väistyi. Mies oli pysähtynyt puhumaan täällä työskentelevän naisen kanssa. Varitan ei kuullut, mitä kaksikko keskusteli, mutta ei hän sitä yrittänytkään. Sen sijaan tummat silmät käväisivät yhdessä käden kanssa vyöllä roikkuvalla laukulla. Hän avasi sen.

Koiran kera sisään tullut ihmismies istuutui viereiseen pöytään. Varitan nosti kätensä pois vyönsä luota, asettaen kyynärpäänsä pöydälle ja tukien leukansa kämmeneen. Kasvot suuntautuivat odottavasti seurailemaan tarjoilijoita, mutta kutkuttava tunne sai hänet vilkaisemaan sivusilmällä vanhempaan mieheen. Hän oli ollut aistivinaan katseen itsessään, mutta ehkä se olikin ollut vain kuvitelmaa? Mies vaikutti nimittäin katselevan ympärillensä yhtälailla kuin puolrotuinen itsekin. Sormissaan tuo näytti pyörittelevän avainta ja Varitan oletti sen kuuluvan yhteen majapaikan huoneista. Kaipa hänkin sitten viitsisi majoittua tänne.

Vielä yksittäinen vilkaisu luotiin lattialle asettunutta koiraa kohti, jonka jälkeen lähestyvä hahmo silmäkulmassa vetäisi mietteliään Ajanlanin päänsä maailmoista. Naispuolinen tarjoilija kantoi hänelle tilaukset pöytään. Siinä samalla ruuan puoleen kääntyessään Varitan päätti avata suunsa jälleen.
"Teillä taitaa edelleen olla vapaita huoneita?" hän tuli lähes tokaisseeksi aterian laskeutuessa pöydälle hänen eteensä. Se ei kuitenkaan saanut heti ruokailijaansa, vaan jäi odottamaan puiselle pinnalle lautasellaan.
"Tokihan meillä on".
"Jään ainakin viikoksi", Varitan kertoi ja kaivoi jälleen rahaa esiin. Nuori teki samalla huomion hupenevista säästöistään. Jostakin pitäisi saada töitä.
"Tuon teille avaimen pian", tarjoilija kertoi.
"Ei sillä ole kiire", nuori ehti sanomaan kättään ilmassa heilauttaen. Olemuksensa muutenkin yritti viestiä, että hän haluaisi ruokansa tuoneen neidon pian pois rakkaasta kuplastansa. Hän oli saanut haluamansa palvelun, eikä kaivannut sillä hetkellä enää muuta. Hänen puolestaan avain voisi odottaa myöhemmällekin. Siksi keskustelu loppuikin hänen osaltansa tähän, ruokavälineiden käydessä muonan kimppuun. Käytös taisi hieman hämäännyttää tarjoilijaa, joka kuitenkin lopulta tyytyi myötäilemään, sekä toivottamaan hyvät ruokahalut.

Nainen kääntyi ympäri ja lähti takaisin sinne, mistä oli aiemmin tullutkin. Varitan antoi haarukkansa laskeutua kädestään. Yhtäkään suupalasta ei ollut vielä päätynyt hänen suuhunsa. Hänellä oli nimittäin jotain tärkeämpää. Leuka nousi nojaamasta käteen, joka puolestaan siirtyi uudestaan laukulle. Silmät kohtasivat vierellä istuvan miehen, tarkkaillen tuon tummia sielunpeilejä. Takuulla tuo hänen tekemisensä jotenkin huomaisi; olihan ihmisen katse näyttänyt vähintään yhtä terävältä ja tarkkailevalta kuin Varitanin itse.
Pieni, kulunut mytty villakangasta tuntui puolrotuisen kädessä, ja hän nosti sen laukusta ulos varoen, kuin arvokkainta omaisuuttaan kannatellen. Toisen kätensä suojaksi siirrettyään hän nosti kangasmytyn lähemmäs kasvojaan. Nuori kurkisti kankaan sisälle. Huojennus välähti kasvoilla. Myttysen päätyessä lautasen vierelle pöytää vasten, Varitanin katse tarkisti jälleen viereisen pöydän ottaneen miehen. Hän nappasi vielä pienen ruuanmurusen, asetti sen kankaan vierelle... ja odotti.

Odottavan tarkkailijan rooli palasi jälleen. Milloin Varitan katseli mytyksi kietomaansa kangasta pöydällä, milloin vilkaisi sivusilmällä viereiseen pöytään, ja milloin lähestulkoon höristi korviansa uteliaisuudesta jonkun aloittaessa keskustelun. Liiaksi hän ei kuitenkaan ympärillensä vilkuilisi, vaikkei uteliaisuuttansa voinutkaan estää täysin.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Nurkkapöydän tarkkailija

Post by Tinanja »

Meni vain hetki, kun iso tarjotin täynnä eri kokoisia lautasia ja ruokaa - kaikkea tarjolla olevasta muhennoksesta leipään, voihin ja juustoon kannettiin pöytään olutkannun kera. Ranyard ei voinut olla hymyilemättä nähdessään ruuat - hän oli taas nauttinut liikaa kuivattua lihaa ja kalaa, sekä parhaat päivänsä nähnyttä leipää kuivana tien päällä ollessaan. Vastaleivotun leivän tuoksu, sen päälle sulava voi ja muhennoksen höyryävä pinta oluen valkean kauluksen vierellä näyttivät paremmilta kuin aikoihin. Vaikka ei se ruoka tähän hintaan mitään ihmeellistä ollut, oli se silti lämmintä, valmistettua ja ennen kaikkea tuoretta, mies ajatteli upottaessaan lusikan muhennokseen ja maistaessaan sitä. Pian tämä levittikin juuston ja voin leivälle ja huuhtoi muutaman suupalan alas oluella. Palkkasoturi oli elinaikanaan ehtinyt maistaa parempaakin olutta, mutta tätä ei oltu jatkettu vedellä kovin paljoa, ja se palveli käyttötarkoitustaan nyt ihan riittävästi.

Leipälautasen tyhjennyttyä ennätystahtiin Ranyard lapioi jonkin verran muhennoksestaan toiselle lautaselle ja kumartui antamaan sen lattialle siellä lojuvan karvakasan syötäväksi. Tämä kysein karvakasa, koira, oli tuijottanut Ranyardia vaativasti suurilla pennunsilmillään ja odottanut, josko palkkasoturi muistaisi ruokkia myös korviaan höristävän seuralaisensa. Daz näytti olevan tyytyväinen siihen lämpimään ruokaan, jonka palkkasoturi tälle tarjoili ja alkoi syömään hyvällä ruokahalulla. Ruokaa tuohon pentuun upposikin, sen palkkasoturi oli ehtinyt huomaamaan jo aikoja sitten. Jatkaessaan omaa ruokailuaan, Ranyard ei huomannut, miten Daz lautaselta syödessään työnsi sitä yhä kauemmas ja kauemmas hänestä ja hänen valloittamastaan pöydästä. Lattiaa vasten hieman kirskuva lautanen ei erottunut ääniltään puheensorinasta millään lailla koiran syödessä siitä perunanpaloja ja nuolessaan kaiken nesteen annoksen reunoilta. Lautanen lipui koiran ruokailun alla yhä kauemmas ja kauemmas, yhä lähemmäs viereisessä pöydässä istuvaa nuorta miestä ja tämän jalkoja.

Lopulta lautanen pysähtyi pöydässä istuvan nuorukaisen kenkää vasten ja Daz jatkoi häntäänsä heiluttaen sen sisällön syömistä. Koira näytti niin tyytyväiseltä, ettei se oikein tiennyt, miten paljon häntää voisi heiluttaa kaatumatta, ja se ei tuntunut huomaavankaan kaulastaan roikkuvaa narua, jonka toinen pää kiemurteli nyt johonkin palkkasoturin jalkoihin. Ranyard taasen ei ollut huomannutkaan koko tapahtumaa, sillä miehen katse oli kiinnittynyt majatalon emäntään, Cjesterinaan, ja sisään astuneeseen nuorten ihmismiesten muodostamaan porukkaan. Nämä kuulostivat vähän siltä, että olivat jo hankkineet tähän alkuiltaan turhankin tukevat pohjat juomiselleen, ja nyt olivat jo korottamassa ääntään suoraselkäiselle naiselle, joka ei näyttänyt ottavan kolmikkoa kovin tosissaan. Ranyardia ei kiinnostanut osallistua - saati lopettaa yhtään kapakkatappelua tänään, mutta se ei tarkoittanut, etteivätkö ne voisi vaikuttaa häneenkin.
Akit4

Re: Nurkkapöydän tarkkailija

Post by Akit4 »

Hiljalleen ajatukset valloittivat Varitanin huomion, peittäen kaiken alleen. Silmät olivat kohdistuneet sisään astelleen ihmisporukan puoleen, mutta siitä huolimatta ajanlan ei nähnyt heitä. Nuorukainen pohti tulevaa, matkansa jatkamista, ja jonkin elämällensä merkittävän asian taikka henkilön kohtaamista. Hän halusi löytää itsellensä merkityksen, halusi jättää jälkensä jonnekin. Ongelmana vain oli juurien uupuminen. Liikkuva elämäntapa ei oikein antanut mahdollisuutta pysähtyä luomaan mitään kestävää. Kaikesta huolimatta matkaaminen kutsui Varitania aina uudestaan ja uudestaan, aiheuttaen ristiriitaa hänen haaveissaan.

Mutta sitten päänsisäinen ympäristö murenikin. Uudet luonnonnäkymät vaihtuivat äänekkääseen majataloon, ajanlanin rakastama hiljaisuus ihmisten ilakointiin ja raikas ilma ruokien tuoksuihin. Joku oli nimittäin tönäissyt Varitanin jalkaa ja karistanut miehenalun pois pilvilinnoistaan. Ruskeat sielunpeilit räpsäyttivät itsensä hereille ja kääntyivät lattiaa kohden, törmäten sitten koiraan kenkien juuressa. Se ei vaikuttanut edes tajunneen kulkevansa kauemmas tutusta ihmisestään. Kuluneeseen kenkään verhottu jalka pukkaisi eläimen hamuilemaa ruokalautasta saadakseen koiran sen mukana kauemmas. Se ei kuitenkaan kauaa tepsinyt: koiralla oli edelleen jotain lautasen reunoilta nuoltavanaan, eikä lautanen edelleenkään pysynyt aloillaan lattian pinnalla. Siksipä Varitan sai sen hyvin pian uudestaan jalkojensa vierelle maiskuttelemaan.
Sivusilmällä pöydälle lasketun kangasmytyn puoleen vilkaistuaan Varitan huomasi ruuanmurun jo kadonneen. Se sai miehen tyytyväiseksi. Käsi laskeutui peittämään kankaan varoen ja ajanlan päätti viimein kohdistaa huomionsa kunnolla koiran omistajaan. Yhtälailla kuten Varitankin hetki sitten, vaikutti ihmismieskin ajatuksiinsa uppoutuneelta. Kiinni unohtuneet huulet eivät olisi halunneet väistyä sanojen tieltä, mutta lopulta ne raottuivat vaivaisesti päästääkseen kuivan huokaisun ulos.
"Hei", Varitan aloitti haluten miehen huomion. Ääni oli laiskasta lausumisesta huolimatta jopa vaativa ja painottava, yrittäen läpäistä majatalon muut äänet. Väsymys kuitenkin paistoi lävitse, eihän hän ollut edes yrittänyt sitä peitellä. Suottapa moista tekisi.

"Koirasi."
Tumman tukan peittämä pää nyökkäisi väärän pöydän puoleen siirtynyttä koiraa kohden. Sotkuiset hiukset valahtivat kasvoille ja toisella kädellänsä niitä pois harottuaan, paljasti Varitan niiden takaa varsin odottavan tuijotuksen karskiin mieheen kohdistettuna. Vaikkei Varitanilla ollutkaan mitään eläimiä vastaan, oli tämä yksilö päätynyt häiritsemään hänen arvokasta ajatteluaikaansa. Tuskinpa muutenkaan koiran ujuttautuminen omistajansa luota olisi hyväksi.
"Kannattaisi katsoa sen perään", tokaisi ääni vielä viimeiset sanaset. Ja nyt kun Varitan olikin jo vastentahtoisesti ravisteltu täysin todellisuuden puoleen, tajusi mies sanomisiensa jälkeen ottaa viimein ruokaa suuhunsa. Aromit maistaessaan keho tajusi vihdoinkin olevansa todellisuudessa hyvinkin nälkäinen. Se tunne oli tainnut unohtua huomaamatta.
Ruokailun jatkaminen ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että Varitan sivuuttaisi koiran ja sen vaeltamaan päästäneen miehen. Ei, Varitan aikoisi odotella, että koira pysyisi varmasti poissa hänen henkilökohtaiselta reviiriltään. Vasta sen jälkeen hän voisi jälleen harkita omien asioidensa puoleen valumista.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Nurkkapöydän tarkkailija

Post by Tinanja »

Ruoka oli lämmintä, majatalossa oli sopiva lämpötila ja olut oli kylmää. Mitä muuta sitä saattoi oikein kaivatakaan? Nälkäisyytensä mies oli tajunnut vasta tyhjennettyään suurimman osan lautasellisestaan suunsa kautta vatsaansa ja kaadettuaan oluttuopillisen kylmää juomaa kyytipojaksi. Matkustamisen jälkeen tuntui kieltämättä hyvin kotoisalta istua yksin hitaasti täyttyvässä majatalossa keskustelun lomassa, laiskasti seuraten tapahtumia, ja nauttien siitä että istui pöydässä yksin. Lopulta miehen rentoutumisen keskeytti viereisestä pöydästä kuuluva huikkaus koiraa koskien. Daz. Se pentu… Ranyard tuhahti vähän huomatessaan sekä lautasen että koiran kadonneen johonkin jo. Mutta olihan tuo suloinen - katsoi koiraa mistä päin tahansa.
“Daz”, Ranyard murahti melkein puoliääneen. Se herätti koiran huomion, mutta tämä jäi edelleen nuolemaan jo puhtaaksi nuoltua lautastaan ennen kuin palkkasoturi kumartui ottamaan jalkansa alta koiran naruksi päätyneen riimunnarun ja nykäisemään siitä kevyesti. Suuret nappisilmät kääntyivät jälleen katsomaan Ranyardia ja sitten Varitania kuin miettien, mitä tämä tekisi. Sitten koira tuhahti ja jolkotteli muutamat askeleet Ranyardin jalkoihin ja käpertyi huuliaan nuoleskellen siihen. Tuolle nuorelle miehelle, joka oli äsken suunsa avannut, Ranyard vain nyökkäsi. Tämä näytti siltä, että oli jo vaipunut ajatuksiinsa ennen kuin oli laskenut viimeisenkin sanansa suustaan.

Palkkasoturia nappisilmin tuijottava koiranpentu sai palkkiokseen nuolla vielä miehen ruokalautasen puhtaaksi ennen kuin viimeisetkin olutpisarat olivat kadonneet tuon isännän kurkusta alas. Lopulta Ranyard keräsi tavaransa - ja koiransa mukaansa kun lähti yläkertaa kohden majatalon täyttyneen aulan lävitse. Portaat narisivat miehen painon alla ja Daz yritti matkalla työntää kuonoaan jokaisesta porraskaiteen välistä nuuhkien siinä sivussa jokaisen portaan ja kaikki mielenkiintoiset hajut, joita lattiaan vuosien varrella siivouksesta huolimatta oli jäänyt. Ei mennyt pitkään ennen kuin tyytyväinen koira isäntineen oli kaatunut sängylle huopien alle ja tasainen tuhina täytti huoneen.


//Kiitokset mukavasta pelistä!
Locked